Richard Wiseman: Yliluonnollinen ilmiö

Päivitetty 29.10.2018

Psykologian professori ja taikuri Richard Wiseman on mielenkiintoinen persoona. Hän on tehnyt kokeellista tutkimusta parapsykologian alalla ja on myös tunnettu julkisuuden henkilö. Hän toimii kuitenkin enimmäkseen skeptikkoseurassa ja kirjoittaa varsin skeptisesti. Luin hänen 2012 suomeksi käännetyn kirjansa "Yliluonnollinen ilmiö – Totuus on jossain sisällämme".


Kirjan sisältö

Kirjan päälukujen otsikot antavat hyvän kuvan aihealueista:

Ennustaminen
Ruumiistapoistumiskokemukset
Hengen voitto aineesta
Kuolleiden kanssa keskusteleminen
Aaveita metsästämässä
Mielenhallinta
Enneunet

Monet kirjan lukeneet ovat varmaan siinä käsityksessä, että siinä käsiteltiin parapsykologian tutkimusta. Se on ilmeinen harhaluulo, mutta siitä kohta vähän lisää. Wiseman kertoo kirjan alussa, miten hän on päätynyt nykyisiin ajatuksiinsa. Hän innostui hyvin nuorena taikatemppujen tekemisestä ja menestyi hyvin taikurina. Kun hän huomasi, miten helposti ihmisiä voi johtaa harhaan, hän kiinnostui siitä ilmiöstä ja ryhtyi lukemaan psykologiaa.

Paranormaalit ilmiöt hän oli sulkenut mielessään lokeroon "jutut, jotka eivät ole totta mutta joista on hauska jutella illanistujaisissa". Kuunneltuaan Susan Blackmoren esitelmän hän sai ajatuksen:

Miksi tuhlaisin aikaani tutkimalla sellaisten asioiden mahdollista todenperäisyyttä, joita ei luultavasti ollut olemassa? Suen näkemykset saivat minut kuitenkin oivaltamaan, että työ voisi olla antoisaa, jos siirtäisin huomioni pois itse ilmiöiden olemassaolosta ja keskittyisin sen sijaan siihen syvälle luotaavaan ja kiehtovaan psykologiaan, joka oli ihmisten uskomusten ja kokemusten takana.

Wiseman toteuttaa tätä politiikkaa läpi koko kirjan. Hän kertoo monenlaisia tapahtumaesimerkkejä ja selittää ne sitten psykologian keinoin, lähes aina taitavasti, uskottavasti ja huumoria viljellen. Hän esittelee psykologiset menetelmät, joita psyykikot joko tarkoituksella tai huomaamattaan käyttävät tietojen onkimiseen asiakkailtaan, ja miten he useimmiten saavat kuulijansa vakuuttuneiksi kyvyistään. Hän kertoo laajasti unitutkimuksesta ja nukkumisen eri vaiheista.

Wiseman kertoo, miten yhteensattumien ja valikoivan muistamisen avulla voidaan tulla vakuuttuneeksi siitä, että itse on kokenut "yliluonnollisia" ilmiöitä. Myös spiritualismin historian hän käy läpi ja toteaa sen huijausten värittämäksi. Ruumiistapoistumiskokemuksen ja aavenäkyjen psykologiset perusteet tulevat myös läpikäydyiksi, mutta mielestäni osa niistä selityksistä on varsin kaukaa haettuja.

Moniin esiteltyihin asioihin saa lisävalaistusta Wisemanin laajoilta kotisivuilta, jonne on linkit tarjolla (Linkki 1). Kirja sisältää monia tehtäviä ja harjoituksia, joiden suorittaminen havainnollistaa ja vahvistaa kirjan sanomaa. Alkuteoksen esittelystä löytyy virke:

Richard Wiseman is clear about one thing: Paranormal phenomena don’t exist. 

Hän ei korjaa tätä tietoa missään siinä lähistöllä, joten on selvää, että hän kieltää täysin psi-ilmiöiden olemassaolon, varsinkin kun sama asenne on luettavissa rivien välistä läpi koko kirjan.

Myös kirjan 13 sivun lähdeluettelosta ilmenee kirjoittajan asenne. Valtaosa artikkeleista käsittelee yleisiä ilmiöitä, joilla ei ole mitään tekemistä psi:n kanssa. Skeptisiä artikkeleita on runsaasti ja vain muutama lähde on valittu parapsykologian julkaisuista, ja nekin ovat lähes poikkeuksetta sellaisia, joiden tuloksissa psi ei ilmene.

Kirja on minunkin mielestäni mielenkiintoinen ja se oli nautittava lukukokemus, koska sain paremman kokonaiskuvan monista asioista, joista olin jonkin verran lukenut jo aikaisemmin. On hienoa, että yksiin kansiin on kasattu tällainen määrä näennäisten psi-ilmiöiden selityksiä ja psykologian "lakeja". Mahdollisimman monien pitäisi lukea tämä kirja, mutta vain siinä tapauksessa, että ymmärtävät, että se ei käsittele parapsykologian tutkimusta.


Arvosteluja ja keskustelua

Aamulehden sivustolla julkaistiin 9.3.2012 lyhyt esittelyartikkeli Wisemanista ja hänen kirjastaan. Artikkelin lopussa on hyvin kuvaava keskustelu aiheesta. Keskustelijat jakaantuivat asenteeltaan varsin selvästi muutamaan pääryhmään:
- skeptikot ja tieteeseen kritiikittä uskovat, jotka kannattavat kirjan ajatuksia
- uskovaiset, jotka surkuttelevat kirjoittajan tietämättömyyttä Jumalasta
- filosofisesti suuntautuneet, jotka makustelevat käsitteitä teoreettisesti
- rajatiedon edustajat, jotka vetoavat omiin kokemuksiinsa

Hyvin surullista on mielestäni se, että Aamulehden keskustelu paljasti suuren yleisön ammottavan tietämättömyyden parapsykologian tutkimuksesta.

Amazon-kirjakaupan sivuilla on runsaasti alkuteoksen arvosteluja (Linkki 2). Päivämäärällä 22.4.2018 siellä oli 139 arvostelua, jotka jakaantuivat epätavallisesti: täysien 5 tähden arvion antoi 65 %, 4 tähteä antoi 17 %, 3 tähteä 8 %, 2 tähteä 2 % ja vihon viimeisen 1 tähden antoi 8 % lukijoista.

Kirja näyttää jakaneen lukijoidensa mielipiteitä voimakkaasti, sillä muutamat kirjasta kovastikin pitäneet pudottivat arvosteluaan vain siksi, että heidän mielestään se oli liiaksi Wisemanin aikaisempien kirjojen toistoa. Parapsykologian tutkimusta tuntevat tai alaan myönteisesti suhtautuvat jakoivat myös tähtensä äärilaitoihin, eli joko antoivat hyvät pisteet kriittisyyden levittämisestä tai sitten huonot pisteet kirjan yksipuolisuuden vuoksi.

Rupert Sheldraken tutkiman kuuluisan Jaytee-koiran omistaja Pam Smart ja joku muu perheen edustaja olivat tuohtuneita siitä, että Wiseman oli levittänyt turuilla ja toreilla Jayteesta heidän mielestään törkeästi harhaanjohtavaa ja jopa epärehellistä tietoa.

Omalta osaltani voin täysin yhtyä asioita hyvin tuntevan ja kriittisen Robert McLuhanin arvioon kirjasta (antoi 4 tähteä):

That's the problem. Other investigating scientists with credentials at least as good as Wiseman's think there is good evidence for genuine paranormal phenomena. There's not a whisper of that here: amid all the silly stories you would never know that any serious work has been done in this field. It's been magically disappeared.

A good read, yes, but it would be a pity if its readers let it shape their thinking without having a look at the other side of the story.

Pari muuta kriittistä arvioitsijaa kirjoittivat:

His bias, concealment of contrary evidence and cherry-picking of stories that fit his prejudices make this an exercise in pseudoscience.

A light-weight trashy self-opinionated work of pseudo-science. The work of a snake-oil salesman. The real tragedy is that this guy has a chair for the Public Understanding of Psychology, where he can promulgate this tosh to the young and impressionable.

Nimimerkki "CJ" arvostelee blogissaan (Linkki 3) kirjaa seuraavasti:

Good book, fundamentally limited. Worth reading – but it would fail any Advertising Standard Authority check if someone reported the claims on the cover as an actual advert. Wiseman effectively claims to dismiss the paranormal, vanish it like a ghost at cock crow; here is the real science that replaces our wacky world of the paranormal. So sayeth the book; yet in fact, it does nothing of the sort. Instead what it does is scout around the edges of the current parapsychological debate, taking potshots at the fatally wounded, the stragglers, but in the main just shooting up the corpses left by the onslaught of Hyman, Alcock, Blackmore, Randi et al.  The huge column of psi researchers making positive claims and producing high quality papers are marching off unscathed off over the hills – nothing as complex as a real peer reviewed parapsychology paper is even assailed in this books first two parts.

Laitetaanpa tasapuolisuuden vuoksi mielipidettä ylivoimaiselta enemmistöltäkin:

THIS BOOK WILL ELIMINATE EVERYTHING YOU THOUGHT ABOUT THE PARANORMAL.

It is very clear, well written, and confirmed my beliefs.

Everybody should read this! Awesome book, an eye opener to who we really are and why we think the way we do.

Englanninkielisen kulttuurin tietämättömyys parapsykologian tutkimuksesta näytti olevat yhtä hallitsevaa kuin Suomessakin. Kuvaavaa on, että edellä yksi arvostelija sanoo kirjan vahvistaneen uskoaan.

Wiseman tuo ihailtavan selvästi esiin sen, miten ratkaisevasti "yliluonnolliseen" uskovien ihmisten ennakkokäsitykset vaikuttavat heidän ajatuksiinsa ja jopa havaintoihinsa. Siksi tuntuu huvittavalta, että hän ei huomaa hehkuttamillaan Susan Blackmorella tai Martin Gardnerilla samaa erittäin selvästi esiintyvää ilmiötä, puhumattakaan hänestä itsestään. Hän tuntee varsin paljon parapsykologista kirjallisuutta, joten on ilmeisen epärehellistä, että hän ohittaa sen niin täydellisellä hiljaisuudella.


Wiseman ja psykokinesia

Wisemanin kirjasta saa sen käsityksen, että kaikki ehdotetut psi-ilmöt ovat harhaa ja että ne selittyvät tyhjentävästi psykologian avulla. Aineen maailma kuitenkin toimii fysiikan eikä psykologian lakien mukaan. Kirjan luvussa "Hengen voitto aineesta" Wiseman käsittelee psykokinesiaa eli aineellisia psi-ilmiöitä. Hänen lähtökohdistaan ainoa mahdollisuus käsitellä psykokinesiaa on samaistaa se huijaukseen eli taikatemppuihin, ja juuri niin hän tekeekin.

Huijausselitystä vastaan puhuu valtaisa määrä äärimmäisen selviä havaintoja, kuten esimerkiksi parhaiten tutkittujen poltergeist-tapausten tapahtumat, tunnissa täydellisiksi lusikantaivuttajataikureiksi oppineet lapset ja joka puolella päivittäin esiintyvät fysikaaliset spontaanitapaukset, mukaan lukien ns. apportit. Wiseman vältti tämän pulman unohtamalla sellaiset asiat kokonaan.

Aineellisten tapahtumien selvittämiseen tarvitaan huijausmenetelmien tuntemisen lisäksi myös erikoistuntemusta, jollaista psykologeilla ei ole, ja suunnilleen sama tilanne on myös taikatemppuihin paljon aikaansa käyttäneillä. Aineellisten kappaleiden särkymistapaa ja niihin jääneitä jälkiä tutkimaan tarvitaan tutkijat, jotka hallitsevat materiaalitekniikkaa. Wiseman on tieteen edustajana tehnyt selvän eettisen virheen kertomalla itsevarmasti oman pätevyysalueensa ulkopuolella olevista asioista.

 Esimerkiksi Rosenheimin poltergeistin aiheuttajaksi olisi tarvittu ylimaallinen supertaikuri, joka olisi poksauttanut lamppuja Annemarin yläpuolella hänen kävellessään käytävällä, soittanut useita kertoja minuutissa Neiti Ajalle yhdestä ainoasta käyttöön jätetystä ja valvotusta vanhanaikaisesta puhelimesta, laukaissut sulakkeita ilman sähkövikoja, heilauttanut seinällä riippuvaa taulua sitä valvottaessa, liikuttanut suojatun piirturin kynää mekaanisella vaikutuksella ja siirtänyt raskasta arkistokaappia.

Mielestäni vakuuttavin ilmiö Rosenheimissa tapahtui apuun kutsutun sähköasentajan läsnä ollessa. Kahdessa huoneessa oli 3 m korkeudella pareittain yhteensä neljä loisteputkea. Sähkömies kertoo, että hän kiersi kaikki noin 90 astetta itsestään kiertyneet putket takaisin paikoilleen ja oli laittamassa tikkaita eteisen seinälle, kun kuului pamaus ja kaikki neljä putkea olivat taas pimeinä. Toimiston väki sai vain vaivoin hänet tarkastamaan putket uudelleen, ja kaikki olivat taas kiertyneet niin, että sähköistä yhteyttä ei ollut. Kaikki nämä ilmiöt tapahtuivat useiden paikalle tulleiden tutkijoiden valvonnan alla eikä tätä taikuria koskaan saatu kiinni puuhistaan.

Parapsykologian tutkimukseen on nykyään lähes mahdotonta saada julkista rahoitusta, mutta jos sanoo tutkivansa "anomalistista psykologiaa", niin rahoitusta voi hyvinkin tulla. Tämä tilanne on johtanut parapsykologian tutkimuksen psykologisoitumiseen, jolloin mielestäni vahvinta mahdollista näyttöä psi:stä antavat ilmiöt jäävät yhä enemmän tutkimuksen ulkopuolelle. Tästä kehityksestä kertoo nimimerkki "CJ" blogissaan (Linkki 3).


- - -
Richard Wiseman (2012): Yliluonnollinen ilmiö – Totuus on jossain sisällämme. Atena Kustannus Oy, 351 sivua.
Alkuteos (2011): Paranormality: Why we see what isn't there.

Linkkejä

1. Wisemanin kotisivut:
http://www.richardwiseman.com
http://richardwiseman.wordpress.com/

2. Amazonin arvostelut:
http://www.amazon.co.uk/product-reviews/0230752985/ref=cm_cr_pr_top_link_1?ie=UTF8&showViewpoints=0

3. CJ:n blogi:
http://jerome23.wordpress.com/2011/02/28/richard-wisemans-paranormality-a-good-but-fundamentally-limited-book/

Onko parapsykologia tiede?

Päivitetty 22.2.2025

Skeptikot tuovat joka käänteessä esiin mielipiteensä, että parapsykologia on näennäis- eli pseudotiedettä. Valitettavasti myös useimmat tieteen tekijät näyttävät olevan sitä mieltä, että parapsykologia ei ole tiedettä. Olen kirjoittanut tätä blogia siinä käsityksessä, että parapsykologia olisi tiedettä ja oma itsenäinen, monitieteellinen tieteenalansa. Mitenkähän se asia todellisuudessa on?


Tieteellisyyden muodolliset perusteet

Parapsykologian tutkimuksessa käytetään yleisesti hyväksyttyjä tieteellisiä menetelmiä ja tutkijat ovat tohtoreita ja professoreita, jotka useimmiten ovat pätevöityneet jollakin perinteisellä tieteenalalla. Aikaisemmin parapsykologiaa tutkittiin ja jopa opetettiin monissa yliopistoissa. Niin tehdään edelleenkin, mutta tilanne on huonontunut julkisen rahoituksen osalta ja huomattava osa tutkimuksesta on siirtynyt erillisiin tutkimuskeskuksiin. 

Parapsykologit julkaisevat tutkimuksiaan pääasiassa oman alansa vertaisarvioiduissa julkaisuissa samalla tavalla kuin muissakin tieteissä tehdään. Parapsykologian julkaisujen määrä on käynyt viime vuosikymmeninä valitettavan vähiin aikaisempaan verrattuna, mutta jäljellä olevia aikakauslehtiä löytyy linkeistä (1-3). Ranskankielisillä sivuilla oli vielä vuonna 2010 luettelo noin 1400 parapsykologian artikkelista, jotka oli hyväksytty muiden tieteiden julkaisuihin. En enää löytänyt tuota luetteloa, jonka sentään aikanaan ehdin poimia arkistooni. 

Parapsykologeilla on olemassa tieteellisiä yhteisöjä, joista kolme on lueteltu linkeissä (4-6). Parapsykologian tutkimuksen kansainvälinen kattojärjestö Parapsychological Association (PA) on jäsen Yhdysvaltojen tieteiden edistämisjärjestössä The American Association for the Advancement of Science (AAAS). PA:n sivusto löytyy linkistä (7).

Edellä lueteltujen syiden perusteella on selvää, että muodolliset perusteet parapsykologian tieteelliselle asemalle ovat olemassa. Mutta miten parapsykologialle käy vertailussa tiede/pseudotide?


Tiede ja pseudotiede

Parapsykologia toimii muodollisesti samalla tavalla kuin mikä hyvänsä tiede, mutta onko se käytännössä kuitenkin pseudotiede, kuten skeptikot väittävät? Esimerkiksi Marie-Catherine Mousseau (2003, linkki 8) ja myöhemmin French (2008, linkki 9) ovat tutkineet tätä asiaa. He aloittivat vertailemalla ensin keskenään tiedettä ja pseudotiedettä. French toteaa, että tiedettä ja pseudotiedettä ei voida selvästi ja jyrkästi erottaa toisistaan, vaan kaikkien tieteiden reuna-alueilla on jossakin määrin kyseenalaisia kaavailuja. Alla lainaan Mousseaun vertailujen pääkohtia jonkin verran soveltaen.

Tieteen ominaisuuksina Mousseau luettelee mm. seuraavia:

1. Kerää ja käyttää tutkimusaineistoja, varsinkin kvantitatiivisia.
 2. Tarkistaa empiirisesti vahvistavatko havainnot hypoteeseja vai eivätkö vahvista.
 3. Käyttää syyn ja seurauksen päättelyketjuja.
 4. Käyttää hyväkseen logiikkaa. 
 5. Ehdottaa ja tarkistaa uusia hypoteeseja
 6. Myöntää alansa epätäydellisyyden
 7. Eri alojen tulokset ovat sopusoinnussa keskenään.
 8. Etsii kriittisiä arviointeja 

Pseudotieteelle Mousseau antaa vastaavasti numeroiden seuraavia ominaisuuksia:

 1. Empiiriset aineistot eivät kiinnosta.
 2. Torjuu tai vääristää omalle käsitykselle epäedulliset asiat
 3. Käyttää samanlaisuudella perustelemista (Mars on punainen – tarkoittaa verta ja sotaa) 
 4. Pitävän logiikan käyttö on olematonta
 5. Luottaa todistuskertomuksiin ja tarinoihin
 6. Valmis maailmankuva, ei lisätutkimuksen tarvetta
 7. Tulokset eivät ole yhtäpitäviä muiden tutkimusalojen kanssa
 8. Perustuu auktoriteettiuskoon

Jos skeptikkoihin on uskomista, niin parapsykologian ei siis pitäisi toteuttaa yllä kuvattuja tieteen kriteerejä vaan sen julkaistut artikkelit ja kirjat olisivat pseudotieteen ominaisuuksien mukaisia. Jos tutustuu parapsykologiaan kunnolla, niin on pakko huomata, että näin ei ole.


Parapsykologia ja valtavirran tiede

Mousseau ja French käyttivät parapsykologian ja valtavirran tieteiden väliseen vertailuun otosta kummankin alan vertaisarvioiduista julkaisuista (prosenttiluvut Mousseaun). Empiiristä aineistoa käytettiin enemmän valtavirran julkaisuissa (43/64 %). Myös kokeita tehtiin enemmän valtavirran julkaisuissa (24/71 %), samoin kuin teorian tutkimusta (21/71 %). Parapsykologiassa julkaistiin koetuloksia, jotka eivät vahvistaneet lähtöhypoteesia19 %, mutta valtavirrassa tällaisia tuloksia ei julkaistu ollenkaan. Tämä luku tarkoittaa, että lähes puolet parapsykologian julkaistuista kokeista epäonnistui hypoteesin vahvistamisessa. 

Oman alan tutkimustulosten kyseenalaistamista koskevia pohtimisartikkeleita oli parapsykologiassa 29 % eikä valtavirran julkaisuissa yhtäkään. Oman alan ulkopuolisia lähdeartikkeleita käytettiin parapsykologiassa enemmän (36/10 %). Muita lähdeartikkeleita kuin kirjoittajan omia oli valtavirrassa enemmän (20/32 %) ja kirjoittajan omia artikkeleita hiukan vähemmän (12/10 %).  Yhden kirjoittajan kirjoja käytettiin parapsykologiassa lähteenä paljon enemmän (36/6 %). Mousseau piti lähdeaineistojen eroja lähinnä parapsykologian tutkimusalan pienuudesta aiheutuvina.

Kaikissa kokeellisen tutkimuksen artikkeleissa käytettiin tulosten tilastollista tarkastelua soveltuvissa tilanteissa niin parapsykologiassa kuin valtavirrassakin. Parapsykologiassa kokeellinen tutkimus kohdistui enemmän laadullisiin seikkoihin kuin valtavirrassa, jossa on helpompi saada kvantitatiivisia tuloksia. 

Mousseaun artikkeli on mielestäni heikkolaatuinen, koska se näyttää perustuvan mitättömän pieneen otokseen artikkeleita – parapsykologia 14 ja valtavirta 31 kpl – eikä hän kerro otoksen valinnan perusteita.  Siksi hänen tuloksensa ovat erittäin karkeita ja prosenttiluvut ovat vain suuntaa antavia. Valitettavasti myös French käyttää samoja prosentteja omassa tarkastelussaan. Itse olen lukenut satoja parapsykologian artikkeleita ja tunnen myös jonkin verran tieteen valtavirran kirjallisuutta, mihin perustuen Mousseau ei mielestäni kuitenkaan ole tehnyt virheellisiä päätelmiä.

Mousseau on mielestäni hiukan ylioptimistinen parapsykologian mahdollisuuksia arvioidessaan. Siksi on luonnollista, että hän pitää parapsykologiaa tieteenä. French on selvästi skeptisempi, mutta myös hänen mielestään parapsykologiaa voidaan pitää tieteenä, jopa silloinkin, vaikka aitoja psi-ilmiöitä ei olisi olemassa. Psi:hin viittaavia havaintoja voidaan hänen mielestään aivan hyvin tutkia tieteellisin menetelmin.

Jeffrey Mishlove (19??, linkki 10) pohtii psi-tutkimusta eri puolilta, ja myös hänen asenteensa on mielestäni tulkittavissa parapsykologian pitämiseksi tieteenä. Myös sosiologian professori James McClenon on samaa mieltä, video linkissä (11).

Sopivilla hauilla netistä löytyy paljon aineistoa, missä arvioidaan parapsykologian tieteellisyyttä, myös muilla kielillä kuin englannilla. Osa on kuitenkin skeptikkojen tai parapsykologian puolustajien odotettuja näkökantoja, osa on maksumuurin takana ja asiantuntevia ilmaisartikkeleita on yllättävän vaikeata löytää.

Otetaanpa skeptikkojen selvistä kannoista malliksi ote RationalWikistä, linkki (12). Olen vahventanut mielestäni selvästi virheelliset väitteet; sana "consistently" tosin tekee viimeisen kohdan lähes paikkansa pitäväksi:

Parapsychology is a pseudoscience. Sloppy practice is tolerated, verifiable positive results are perennially lacking, the publication of negative results or disconfirmation of positive results is suppressed, parapsychologists who continue to get negative results get gently pushed out of the field, and parapsychological hypotheses routinely contradict extremely well-understood and empirically verifiable science. The entire history of parapsychology has been scientifically unsuccessful. No experiment showing the existence of paranormal phenomena has been consistently replicated by scientists in other laboratories with the same results. 

Olen useassakin jutussa täällä kertonut, miten valtavirran tieteen edustajat eivät tunne  parapsykologiaa ja suhtautuvat siihen jopa vihamielisesti, katso esimerkiksi täältä: http://parapsykologia.blogspot.fi/2017/09/maailmankuva.html https://parapsykologia.blogspot.com/2024/12/suomalaista-tiedetta.html


Parapsykologialla on heikkouksia

Parapsykologian yhteydessä on monia tutkimusta vaikeuttavia ilmiöitä, mutta ehkä suurimpia haittoja ovat kattavan teorian puuttuminen ja kokeellisen tutkimuksen toistokokeiden usein tapahtuva epäonnistuminen. Skeptikkojen esiin tuoma puute on se, että psi-ilmiön määritteleminen tapahtuu vain negatiivisesti eli sen kautta, että se on selittämätön. Muuten psi-ilmiö voi olla tyypiltään hyvin moninainen. Psi-ilmiöt ovat kuitenkin ydinalueillaan niin selviä, että tämän ei pitäisi olla ylikäymätön ongelma.

Parapsykologia on rahoitukseltaan hyvin heiveröinen tiede, jonka piirissä on vähän tutkijoita. Kun se on lisäksi monitieteinen, niin seurauksena on hajanaisuutta. Kaikki tutkijat eivät hallitse toistensa vahvuusalueita eivätkä ole myöskään kiinnostuneita niistä. Rahoituksen vähäisyys rajoittaa toistokokeiden tekemisen mahdollisuuksia merkittävästi. Viime vuosina olen huomannut, että uudet tutkijat eivät näytä tuntevan riittävästi sitä valtaisaa aineistoa, minkä edesmenneet tutkijat ovat keränneet.

Mielestäni parapsykologiassa on hyväksytty liian paljon heikkotasoisia tutkimuksia, joiden arviointiin olisi tarvittu tutkimusaluetta vastaavan valtavirran tieteen – esimerkiksi kvanttimekaniikan – suurempaa huomioon ottamista.


Parapsykologia on tiede

Valtavirran tieteiden ominaisuuksia ovat tutkimuksen edistyvyys ja sen tuottamat hyödylliset sovellukset. Parapsykologiakin on edistynyt omien mahdollisuuksiensa puitteissa, eli sen tutkimusmenetelmät ovat kehittyneet tarkemmiksi ja kekseliäämmiksi, kysymyksenasettelut selkiytyneet ja löysästi toimivia psi-ilmiöiden "lakeja" on löydetty. Psi:n huono hallittavuus on estänyt hyödyllisten sovellusten käyttöönoton, ja ehkä onkin hyvä niin. Maailma olisi varmastikin hyvin outo paikka, jos psi toimisi luotettavasti ja sen käyttöä voitaisiin opettaa tehokkaasti.

Onko parapsykologia tiedettä vai pseudotiedettä on mielipidekysymys, josta voidaan kiistellä loputtomiin. Keskustelun vastakkaisilla puolilla näkee usein niin epärealistisia ja jopa vastakkaisia tulkintoja käyttämistään aineistoista, että keskustelu jää ilman selvää tulosta. Parapsykologian monista heikkouksista huolimatta voidaan kuitenkin mielestäni perustellusti sanoa, että se on täysivaltainen tiede muiden tieteenalojen joukossa.


Linkkejä

1. Journal of the Society for Psychical Research
https://www.spr.ac.uk/publications/journal-society-psychical-research

2. Journal of Scientific Exploration
http://www.scientificexploration.org/journal

3. European Journal of Parapsychology (lakkautettu, vuodet 1955-210 vapaasti luettavissa
http://ejp.naturalresourceswellbeing.com/

4. Society for Psychical Research (SPR)
https://www.spr.ac.uk/home

5. The Society for Scientific Exploration
http://www.scientificexploration.org/

6. Parapsychology Foundation (PF)
http://www.parapsychology.org/

7. Parapsychological Association (PA)
http://www.parapsych.org/

8. Marie-Catherine Mousseau (2003): Parapsychology: Science or Pseudo-Science? Journal of Scientific Exploration, Vol. 17, No. 2, pp. 271–282, 2003
http://www.scientificexploration.org/docs/17/jse_17_2_mousseau.pdf

9. Cristopher C. French (2008): Is Parapsychology a Pseudoscience?
https://www.researchgate.net/publication/267772045_Is_Parapsychology_a_Pseudoscience

10. Jeffrey Mishlove (19??): Evaluating Psi Research
http://www.williamjames.com/Science/EVALUATE.htm

11. Parapsychology as a Deviant Science with James McClenon (4K Reboot)

https://www.youtube.com/watch?v=drthWv74olA

12. RationalWiki

https://rationalwiki.org/wiki/Parapsychology#Practical_scientific_problems

Kuolemanrajakokemukset - osa 1

Päivitetty 13.11.2023

Kuolemanrajakokemuksen (NDE) syynä on useimmiten sydänpysähdys. Tällöin verenkierto aivoissa  loppuu ja seurauksena on tajuttomuus. Kokija tuntee irtautuneensa ruumiistaan ja käyvänsä lähellä  lopullisen kuolemisen rajaa, mutta palaa takaisin. Kokemukset ovat nykyään melko yleisiä.

Parapsykologian kannalta on kiinnostavinta, että kokijat usein kertovat saaneensa paikkansa pitäviä tietoja kokemuksen aikana sellaisista asioista, joita he eivät tiedottomina maatessaan mitenkään voineet havaita. Kuten yleensäkin, käytän nimitystä "henki", "olento" jne. neutraalisti, vain yleisesti tunnettuna työnimenä ilman todellisuusoletusta.

Jaoin NDE-jutut kahteen osaan.  Tässä päivitetyssä ykkösosassa on tarkoitus tutustua itse kokemukseen ja sen merkitykseen ja kakkososassa keskityn enemmän tutkimukseen ja tulkintoihin.

 

Esimerkkitapauksia myönteisistä kokemuksista

Kuusivuotias Daniel oli pyöräilemässä, kun auto törmäsi häneen. Daniel sai vakavan päävamman ja oli tajuttomana kaksi viikkoa. Hän ei muistanut juuri mitään onnettomuudesta tai sitä edeltävistä hetkistä.  Pojan selvimmät muistikuvat olivat törmäyksen jälkeisistä hetkistä:

"Seisoin katselemassa, kuinka lääkärit siirsivät minut ambulanssiin. Silloin huomasin olevani ruumiin ulkopuolella. Äitini itki, kaikilla oli kiire. Kun minut oli tuotu sairaalaan, näin lääkärien työntävän minuun putkia. Näytin vastenmieliseltä, koska olin verinen ja mustelmilla. Sitten liu'uin alas tunneliin, jossa oli pimeää. Tunnelin päässä oli kirkas valo. En ollut surullinen enkä iloinen, mutta en halunnut mennä valoon. Kun saavutin valon, tapasin kolme miestä. Yksi oli hyvin pitkä ja kaksi muuta lyhyitä. Heidän takanaan oli sateenkaarisilta, joka ulottui taivaan yli. He vaikuttivat mukavilta, mutta pelkäsin kuitenkin heitä. Yhtäkkiä olin takaisin ruumiissani. Katselin alas jalkojani ja nuo kolme miestä olivat siellä. Sitten he katosivat ja olin täysin palannut kehooni." (Näreaho 2015, s. 65) 

72-vuotias Matti kertoo, että hän oli 26-vuotiaana ajamassa autolla töihin. Selkään alkoi pistää ja hengittäminen vaikeutui. Jatkotapahtumista hän kertoo seuraavasti: 

Pystyin kuitenkin ajamaan vielä sairaalan päivystykseen, joka oli aivan lähistöllä. Päivystyksestä minut vietiin välittömästi leikkaukseen, kun todettiin, mistä on kysymys.

Koin kuolemanrajakokemuksen sillä tavalla, että erkaannuin ruumiistani ja näin, kun minua vietiin leikkauspöydälle. Koin jonkinlaisen autuuden ja minulla oli käsitys siitä, että nyt minä kuolin ja ruumistani viedään siellä. En muista muuta kuin tämän autuuden kokemuksen siinä erkaantumisessa ja katselin, kun minua vietiin leikkaukseen. Missään muualla en käynyt. (Kontro 2018, s. 37)

Seuraavaksi Matti heräsi leikkauksesta ja totesi olevansa edelleen elossa normaalisti. 58-vuotias Kaisa kertoo, että 30-vuotiaana hänen lapsensa kuoli kuukauden ikäisenä kätkytkuolemassa. Hän oli siitä syvästi murheen murtama, ja parin päivän jälkeen aamukahvia juodessa hänelle alkoi tapahtua: 

Yhtäkkiä kesken kahvin juomisen huomasin olevani valkoisessa huoneessa, jossa ei ollut ikkunoita. Ihan kuin olisin ollut laatikon sisällä. Pidin sylissä vauvaani, joka kääntyi, vaikka oli vasta kuukauden ikäinen. Tiesi, ettei sen ikäinen vauva vielä todellisuudessa osaa kääntyä. Hänen kääntyessään näin, että hänellä oli pienet siivet selässään. Niillä siivillä hän lähti lentämään luotisuoraan ja minä lähdin lentämään hänen peräänsä.

En osannut lentää niin hienosti kuin hän. Keikuin ilmassa ja yritin saada itseäni tasapainoon. Lensimme kotikaupunkimme läpi, ja kaikki talot näyttivät siltä kuin ne olisivat tulessa. Kaupungintalon takana näkyi iso sukkula, joka oli kuin jäätelötötterö sivuttain. Lapseni lensi suoraan siihen sukkulaan ja minä seurasin perässä.

Sukkula oli mustan tunnelin alku. Pyörin tunnelissa ja näin kaukana valoa, jota kohti lapseni lensi. Lensin sinne hänen perässään. Paikkaa, johon lensimme, ei pysty kuvailemaan: valo oli niin täydellistä valoa, joka ei kuitenkaan häikäissyt, ikään kuin kultaa ja valkoista. Näin myös niityn, joka huojui tuulessa. Kullanväristä, hohtavaa, kypsän viljan väristä niittyä ja virta, jonka toisella puolella lapseni seisoi.

Katsoin lastani: hän oli jo 12-13-vuotias nuori. Hänen kanssaan oli isoäitini, joka oli myös kuollut. Näin myös tätini ja setäni – minulle rakkaita ja merkityksellisiä ihmisiä lapseni seurassa. Sydämen tasolla tunnistin, että siinä on lapseni, vaikka hän oli jo kasvanut isoksi.

Kaikki heiluttivat ja hymyilivät minulle onnellisina virran toiselta puolelta. Minun teki mieli päästä heidän luokseen, ja mietin, miten se onnistuisi. Samassa tunsin, että joku seisoi vierelläni, vaikken nähnyt ketään. Tunsin selvästi, että oikealla puolellani oli mieshahmo. Kuulin hänen äänensä hänen sanoessaan, että sinun aikasi ei ole vielä tullut, että sen tähden et pääse tuonne. (Kontro 2018, s. 83-84) 

Anomisestaan huolimatta Kaisa ei saanut jäädä sinne, vaan seuraavaksi hän havahtui pöytänsä äärestä.

YouTubesta voi kuunnella vastaavia kertomuksia kokijan itsensä kertomana satamäärin. Ehdotan tässä muutamia mielestäni parhaiden joukkoon kuuluvia, jotka ovat riittävän laajoja ja yksityiskohtaisesti kerrottuja. Anita Moorjani kertoo pitkällä videolla linkissä (1) mainiosti koko prosessin sairastumisestaan, NDE:stään ja sitä seuraavista tapahtumista. Miten hän oli hämmentynyt kokemuksesta, jollaisesta hän ei ollut koskaan kuullutkaan. Ja miten asiat alkoivat vähitellen selvitä ja hänestä tuli julkisuuden henkilö.

Hyvän yleiskatsauksen kokemuksestaan antaa myös Reinee Pasarow linkin (2) pitkän videon alkupuoliskolla. Penny Sartori on kirjoittanut yleiskatsauksen esimerkkitapauksineen Psi Encyclopediassa, linkki (3). Erikielisissä Wikipedioissa on runsaasti yleistietoja NDE:stä.

Myönteiset NDE:t

Kuolemanrajakokemusta ei ole yksikäsitteisesti määritelty eikä se ole selvästi rajattavissa erilleen muista kokemustyypeistä. Puhtaimmillaan se esiintyy sydänpysähdyksestä elvytyksellä tajuihinsa palautettujen potilaiden kohdalla. Silloinkaan kokemukset eivät yleensä sisällä kaikkia mahdollisia tyypillisiä vaiheita eivätkä vaiheet ole aina samassa järjestyksessä. Samantyyppisiä kokemuksia esiintyy esimerkiksi mietiskellessä, unihalvauksissa, äkillisissä uhkaavissa tilanteissa, kiihtyvyyden heikentäessä aivojen verenkiertoa ja kemiallisten aineiden vaikutuksesta.

Psykologian professori Kenneth Ring kehitti NDE-kokemusten arviointiin menetelmän, johon hän otti mukaan 9 kokemukseen kuuluvaa osaa eli elementtiä, linkki (3), vähän muokattuna:

- tunne, että on kuollut
- rauhan ja hyvänolon tunteita
- ruumiista irtautuminen
- astuminen pimeyteen
- jonkun läsnäolon tunteminen tai äänen kuuleminen
- oman elämän läpikäynti ja arviointi
- kauniiden värien näkeminen
- astuminen valoon
- näkyvien 'henkien' kohtaaminen

Kahta tarkasti samanlaista kuolemanrajakokemusta ei ole, vaan jokainen on omanlaisensa. Kokija ei aina muista ruumiista irtautumistaan eikä siihen palaamistaan. Kokemuksen alussa voi kuulua jokin ääni, esimerkiksi kellon kilinä. Kokemukset eivät aina sisällä tunnelissa kulkemista, vaan kokija voi huomata aluksi olevansa vain pimeydessä, sumussa tai valossa. Toisinaan hän ei näe mitään hahmoja, vaan joko vain kuulee puhetta tai saa tietoja telepaattisesti.

Vastaanottavat henget ovat monenlaisia. Usein vastaanottaja on kokijan kuollut äiti tai isä tai joku muu sukulainen. Joskus henget ovat vain kirkkaita valoja tai palloja. Erikoiselta tuntuu, että varsinkin idän uskontojen piirissä monien vastaanottajana on ollut pöytänsä takana istuva toimistotyöntekijä, joka kokijan nähdessään on mennyt arkistohyllylle ja tarkastanut hänen tietonsa jostakin kirjasta. Sitten hän on ilmoittanut, että ei ole vielä kokijan aika tulla tänne ja passittanut hänet takaisin jatkamaan elämäänsä.

Usein NDE-kokija tapaa retkellään valo-olennon, joka eroaa tavallisista hengistä siten, että se on paljon kirkkaampi ja voimallisempi ja sen henkimä rakkaus on ehdoton ja rajaton. Monet kokijat tunnistavatkin sen uskontonsa mukaan esimerkiksi Jumalaksi tai Jeesukseksi.

Myös kuvaillut ympäristöt ovat hyvin vaihtelevia. Avaruusnäkymät ovat yleisiä ja tunnelin suulta näkyy usein valoisia kukkaniittyjä ja kaunista luontoa, missä käyskentelee onnellisen näköisiä ihmisiä.

Ahdistavat kokemukset

Myönteiset NDE:t ovat hallitsevia, mutta myös hyvin pelottavia kokemuksia esiintyy. Uskovainen sydänlääkäri Maurice Rawlings (1978/1986) esittää kirjassaan mm. seuraavan esimerkin ahdistavasta kokemuksesta, s. 100:

Seuraavaksi muistan sen, kun tulin synkeään huoneeseen. Sen yhdessä ikkunassa oli valtava jättiläinen, joka katsoi minuun irvokkaalla naamalla. Ikkunalaudalla juoksenteli pieniä paholaisia tai maahisia, jotka näyttivät olevan jättiläisen seuruetta. Jättiläinen viittoili minua mukaansa. En halunnut mennä, mutta oli pakko. Ulkona oli pimeää, mutta kuulin ihmisten vaikerointia kaikkialta ympäriltä. Tunsin miten olentoja liikuskeli jaloissani. Yhä pahempaa tuli, kun etenimme tunnelia tai luolaa pitkin. Muistan, että itkin. Sitten jostain syystä jättiläinen päästi minut irti ja lähetti minut takaisin.

IANDS (Linkki 10) jaottelee epämiellyttävät kokemukset kolmeen ryhmään:

- voimattomuuskokemus, tapahtumiin ei voi vaikuttaa
- olemattomuuskokemus, ikuiseen tyhjyyteen jääminen
- helvettikokemus (Hellish experience)

Voimattomuustyypissä kokijalle tapahtumat tuntuvat pelottavilta ja vain tapahtuvat hänen voimatta vaikuttaa millään tavalla.

Olemattomuustyypissä kokija tuntee, että häntä ei ole olemassa tai että hän on täysin yksin tyhjyydessä.

Helvettikokemuksessa kaikenlaiset pahat henget, hirviöt tai iljettävät otukset uhkaavat kokijaa. Pienet kiusankappaleet voivat näykkiä hänestä palasia irti, ja hän tuntee koko ajan tulevansa yhä avuttomammaksi. Myös helvetin tulijärvi ja kuumuus esiintyvät ja kuuluu kiusattujen henkien kammottavaa valitusta. Linkin (17) videolla on yksityiskohtainen kuvaus helvettikokemuksesta. Se kääntyy lopussa miellyttävään suuntaan.

Joidenkin kokijoiden kauhukokemus kääntyy miellyttäväksi, kun he luovuttavat tilanteen tai huutavat hyviä henkiä apuun. Hyvin harvoin voi myös tapahtua niin, että alkuun miellyttävä kokemus muuttuu kauhistuttavaksi. On huomattava, että kuolemanrajakokemukset ovat lähes poikkeuksetta todella vaikuttavia, ja esimerkiksi olemattomuustyyppi voi olla erittäin ahdistava.

Ahdistavat kokemukset ovat onneksi paljon harvinaisempia kuin miellyttävät kokemukset. Maurice Rawlings (1978/1986) kuitenkin kertoo kirjassaan seuraavaa, s. 56:

Kliinisestä kuolemasta palanneiden ja toiseen elämään siirtymisen kokeneiden potilaiden tuoreet haastattelut osoittavat, että kertomuksia hyvistä ja pahoista kokemuksista on suunnilleen yhtä paljon.

Kokemusten jälkivaikutukset

Penny Sartorin artikkelissa linkissä (3) luetellaan kokijoiden asenteenmuutoksia, jollaisia ei yleensä esiinny kuolemanrajalla käyneillä ellei heillä ole samalla ollut NDE:tä. Sellaisia muutoksia ovat:

- vapautuminen kuolemanpelosta
- rahan ja aineellisen omaisuuden tavoittelun loppuminen
- lisääntynyt rakkaus ja myötätunto muita kohtaan
- uusi perheen, ystävien ja luonnon arvostaminen
- luopuminen työurasta ja entisistä ihmissuhteista

Lisäksi tapahtuu fysiologisia ja psykologisia muutoksia. Kokija voi ihmeparantua, hänen intuitiivisuutensa lisääntyy ja myös psyykkisiä kykyjä voi ilmaantua. He voivat lukea muiden ihmisten ajatuksia ja kokevat ennaltatietämistä. Outo vaikutus on monien kertoma ilmiö, että he eivät enää voi käyttää rannekelloa. Niin jousivetoiset kuin elektronisetkaan kellot eivät toimi heidän ranteissaan, vaikka muut ihmiset aivan hyvin voivat käyttää niitä. Heidän läheisyytensä voi jopa vaurioittaa sähkölaitteita.

Monet ihmiset ovat radikaalisti muuttaneet elämänsä suuntaa NDE-kokemuksen jälkeen. Heidän maailmankuvansa ja asenteidensa muutos on vaikuttanut sen, että he ovat eronneet aviokumppanistaan ja ateistit ovat ryhtyneet kristillisiksi saarnaajiksi tai lähteneet kulkemaan jotain muuta henkistä polkua.

Kokemusten murtautuminen julkisuuteen

NDE on epäilemättä ihmiskunnan ikiaikainen kokemus. Siitä huolimatta se oli ennen vuotta 1975 vain erittäin pienten piirien tiedossa. Raymond Moody (1975/1979) julkaisi tuolloin kirjansa Life after Life, joka on käännetty myös suomeksi. Osasyynä on varmaankin se, että kokemusta esiintyi vain harvakseltaan, koska sydänpysähdys useimmiten johti saman tien kuolemaan. Kun potilas yhä useammin osattiin elvyttää takaisin elämään, niin kokemukset yleistyivät ja muutamat lääkärit alkoivat kiinnittää niihin huomiota.

Nykyään netistä on löydettävissä valtaisat määrät tietoa NDE:stä. Muun muassa linkeissä IANDS (4), NDERF (5) ja Near-Death Experiences and the Afterlife (6) on luetteloituina yhteensä yli 3000 kokemuskertomusta. Saksankielisellä Netzwerk Nahtoderfahrung -sivustolla (Linkki 7) ei ole vastaavia luetteloita, mutta monta kokemusta sieltäkin on löydettävissä. Sivustoilla on myös runsaasti oheistietoa kuolemanrajakokemuksista.

YouTube on suorastaan räjähtänyt täyteen NDE-kokemuskertomuksista. Laajimpia löytämiäni kanavia on lueteltuna linkissä (8).

NDE:t ovat edelleen pitkälti tuntemattomia ilmiöitä suurelle yleisölle ja myös tabu samaan tapaan kuin parapsykologiakin, käytettävissä olevasta laajasta julkisen tiedon määrästä huolimatta. Monet eivät uskalla puhua kokemuksistaan, koska pelkäävät leimautumista mielenvikaiseksi. Sairaanhoidon ammattilaisten seurassa NDE:hen viittaaminen suurella todennäköisyydellä johtaa omituisena pitämiseen ja naureskeluun, kuten nuoret alan toimijat kertovat linkissä (9).

Oikeiksi osoitetut tiedot

Parapsykologian kannalta mielenkiintoisimpia ovat tapaukset, joissa potilaat ovat kokemuksensa aikana nähneet tai muuten saaneet tietää asioita, jotka ovat pitäneet paikkansa ja joita heidän kaiken järjen mukaan ei olisi pitänyt saada selville tiedottomina maatessaan. Tällaisia tapauksia on jo runsaasti ja koko ajan niitä epäilemättä on tulossa lisää.

Esimerkkinä voisi mainita kuuluisan ja kiistellyn Pam Reynoldsin tapauksen, joka on päässyt englanninkieliseen Wikipediaankin. Vaikuttavia tapauksia ovat mm. Anita Moorjani (Linkki 1) ja sydänkirurgi Lloyd Rudyn kertomus potilaistaan (Linkki 11).

Moorjani kuuli keskusteluja ja tiesi tapahtumista potilashuoneensa ulkopuolella vaikka hän makasi syvässä koomassa elämänsä arvioituina viimeisinä hetkinä. Rudyn sydänleikattupotilas alkoi osoittaa heikkoja elpymisen merkkejä noin 20 minuuttia sen jälkeen, kun hänet oli todettu kuolleeksi epäonnistuneiden elvytysyritysten jälkeen. Mikä merkillisintä, hän kertoi tapahtumista siltä ajanhetkeltä, jolloin elvytys aloitettiin uudelleen.

Tricia Barker kertoo videolla linkissä (12), miten hän näki NDE:nsä aikana isäpuolensa sairaalan käytävällä syöttämässä rahaa makeisautomaattiin.  Linkin (13) videolla kerrotaan Al Sullivanin tapauksesta, jossa hän silmät peitettynä ja tiedottomana maatessaan näki kirurgin tekevän "lentoharjoituksia".

Psi Encyclopediassa on mainio luettelo, jossa kerrotaan 29 tarkistetun tapauksen pääpiirteet, myös monet tässä mainitsemani, linkki (14).

Bruce Ggreyson kertoo pitkässä artikkelissaan linkissä (15) esimerkkejä niin sanotusta "Peak in Darien"-ilmiöstä. Siinä nähdään rajan takana NDE:n yhteydessä henkilöitä, jotka ovat kuolleita, mutta joiden kuolemasta ei kokijalla eikä usein kenelläkään muullakaan paikalla olleista ole tietoa.

NDE:t ja maailmankuva

NDE:t ovat mielestäni erittäin tärkeitä maailmankuvan kannalta. Ne näyttävät liikkuvan kahdessa todellisuudessa: aineellisessa ympäristössämme ja jossakin, mitä voisi nimittää neutraalisti vaikkapa transsendenssiksi. Aineellinen ympäristö on kokemuksessa toisinaan selvä ja todellinen, mutta joissakin tapauksissa siihen sekoittuu myös transsendenssia. Transsendenssi vaihtelee hyvin laajoissa rajoissa vertailtaessa kokijoiden kertomuksia keskenään. Tärkeä kysymys on: kun kokemusten aikana saadaan oikeata tietoa, niin miten "oikeata" sitten on tuo vaihteleva tieto?

Kokijoiden kertomusten perusteella voisi hahmotella karkean kuvan aineellisen maailman ja transsendenssin suhteista. Transsendenssin puolelta voi tulla vierailijoita aineelliseen maailmaan ja kokija voi tiedostaen edetä jonkin matkaa transsendenssin puolelle. Jossain kohdassa on kuitenkin lopullisen kuoleman raja, jonka ylittämisen jälkeen ei enää voi palata takaisin elämäänsä.

Transsendenssin puolella on monenlaisia ympäristöjä ja olentoja. Siellä kokijat voivat tavata tuttuja ja tuntemattomia kuolleiden henkiä ja entisiä lemmikkieläimiään. Siellä on myös henkiä, joilla on muita enemmän määräysvaltaa. Iljettävät otukset ja pahat henget voivat käydä siellä kimppuun. Kaikilla olennoilla ei välttämättä ole selvää henkiruumista, vaan ne voivat esiintyä vaikkapa pelkkinä valopisteinä. Ympäristöt vaihtelevat puutarhoista ja vihreistä niityistä helvetin lieskoihin.

Näyttäisi siltä, että transsendenssissa ei olisi olemassa paikkoja, jotka olisivat vakaita ja kaikille samanlaisia. Ilmeisesti kokijan intuitiolla ja mielikuvituksella on suuri vaikutus kokemusten sisältöön. Transsendenssissa ei myöskään esiinny aikaa samalla tavalla yhteen suuntaan etenevänä prosessina kuin aineellisessa maailmassa näyttää olevan.

Kaikkein tärkeintä ihmisen elämässä on kuolemanrajakokemusten perusteella se, mitä ihminen on tehnyt kanssaihmisilleen ja nimenomaan hyvät työt. C. G. Jungilla oli omat näkynsä ja transsendenssin puolella hän kertoi omaelämäkerrassaan joutuneensa luopumaan kaikesta muusta kuin elämänaikaisista kokemuksistaan ja toiminnastaan.

Monien NDE:n parissa askaroivien ihmisten mielestä kokemukset ja niiden henkiset selitykset ovat jo itsestäänselvyyksiä. Itsestäänselvyydet kuuluvat kuitenkin uskontojen piiriin, sillä empiiriset tieteet eivät tunnusta lopullisesti todistettuja totuuksia, vaikka jotkut niiden edustajat lopullisia totuuksia julistavatkin.

Omaan maailmankuvaani ovat NDE:t tehneet huomattavan laajennuksen. Linkeissä mainitsemieni mielestäni vaikuttavien kokemuskertomusten sarjaan kuuluu myös Yolaine Stoutin kertomus, linkki (16). NDE:t on tärkeätä suhteuttaa myös kuolinvuodetapahtumiin, kehostapoistumiskokemuksiin ja jälleensyntymismuistoihin.

Linkkejä

1. Anita Moorjani's Near Death Experience- Dying to Live
https://www.youtube.com/watch?v=tmT13Uuump0

2. Ms Reinee Pasarow on Her Near Death Experience
https://www.youtube.com/watch?v=xB-T78qgfHM

3. Sartori, Penny (2015): ‘Near-Death Experience’. Psi Encyclopedia. London: The Society for Psychical Research.
https://psi-encyclopedia.spr.ac.uk/articles/near-death-experience

4. International Association for Near Death Studies
http://iands.org/home.html

5. Near-Death Experience Research Foundation
http://www.nderf.org/

6. Near-Death Experiences and the Afterlife
http://www.near-death.com/

7. Netzwerk Nahtoderfahrung
http://www.netzwerk-nahtoderfahrung.org

8. Laajoja NDE-kanavia YouTubessa
IANDSvideos
https://www.youtube.com/c/IANDSvideos
Thanatos TV
https://www.youtube.com/c/Thanatos-Television
Thanatos TV EN
https://www.youtube.com/channel/UC95WPHh1j9frBR7gyMOuBeQ
Empirische Jenseitsforschung
https://www.youtube.com/channel/UCxZod2wYQ7PwXotyA1qnYQA

9. 40 Year of NDE Research: Enlightening Gens Y and Z Now - Vincent, John and Joe
https://www.youtube.com/watch?v=3qWoIh5EVJA

10. Distressing Near-Death Experiences
https://iands.org/distressing-near-death-experiences.html

11. Haastattelussa sydänkirurgi Lloyd Rudy, kuolemanrajakokemus NDE (alkuperäisvideo 2011)
https://www.youtube.com/watch?v=Odk2M0Zj3KU

12. The near-death experience of Tricia Barker
https://www.youtube.com/watch?v=2GFT_89YMWE

13. Al Sullivanin kuolemanrajakokemus ja oikeaksi vahvistetut havainnot (alkuperäisvideo 2011)
https://www.youtube.com/watch?v=dph2nXkGQ38

14. Rivas, T. (2021). ‘Near-Death Experiences – Paranormal Aspects’. Psi Encyclopedia. London: The Society for Psychical Research. Retrieved 10 June 2022.
https://psi-encyclopedia.spr.ac.uk/articles/near-death-experiences-%E2%80%93-paranormal-aspects

15. Bruce Greyson (2010): Seeing Dead People Not Known to Have Died:
“Peak in Darien” Experiences
http://www.newdualism.org/nde-papers/Greyson/Greyson-Anthropology%20and%20Humanism_2010-35-159-171.pdf

16. Yolaine Stout "A Suicidal Near-Death Experience and What it Taught Me About Life
https://www.youtube.com/watch?v=BMfjM6TrkV8

17. Good Catholic Goes to Hell; Says Religion Is to Blame (Shocking NDE!)
https://www.youtube.com/watch?v=MfOAvfwEMVs

Kirjalliset lähteet

Miia Kontro (2018): Portilla – Suomalaisia kuolemanrajakokemuksia. Atena kustannus Oy 2018.

Raymond Moody (1975/1979): Kokemuksia kuolemasta. Gummerus 1979. Alkuteos "Life after Life".

Leo Näreaho (2015): Kuolemanrajakokemukset – Tutkimuksista tulkintoihin. Kirjapaja, Helsinki 2015.

Maurice Rawlings (1978/1986): Kuoleman tuolla puolen. Suomen Raamattuopiston Kustannus Oy 1986. Alkuteos "Beyond death's door".

Mikä mättää Blackmorella ja Savvalla?

Päivitetty 22.10.2020

Miten on mahdollista, että parapsykologian tutkijana aloittanut henkilö tutustuu varsin hyvin parapsykologiaan ja sen tutkijoihin, ja kuitenkin kääntyy lopulta skeptikoksi? Niin on käynyt esimerkiksi Susan Blackmorelle ja Louie Savvalle. Onneksi he ovat myös itse kertoneet kääntymisensä syistä.

Susan Blackmore

Blackmore kertoo vaiheistaan artikkelissaan (1987a, linkki 1) ”The Elusive Open Mind: Ten Years of Negative Research in Parapsychology” ja parapsykologian jättämisen perusteluja on myös artikkelissa (2000, linkki 5).

Hän ryhtyi opiskelemaan fysiologiaa ja psykologiaa Oxfordin yliopistossa. Siellä hän pian alkoi johtaa yliopistolla toiminutta psyykkisen tutkimuksen seuraa Oxford University Society for Psychical Research (OUSPR). Siinä yhteydessä hän pääsi tutustumaan ympäristön "hämäräharrastajiin" kuten noitiin, druideihin, näkijöihin ja muutamiin parapsykologian vakaviin tutkijoihin. Yhteisössään he kokeilivat aakkoslautaa, tutkivat hautausmaita ja tekivät ESP- ja PK-kokeita.

Pian seuratoiminnan aloittamisen jälkeen hänelle tuli vahva kolme tuntia kestänyt kehostapoistumiskokemus (OBE) ja hän kertoo myös nähneensä selkounia. Kokemustensa vuoksi hän kiinnostui parapsykologiasta kunnolla, mutta ei uskaltanut ryhtyä tutkimaan kokemuksiaan, vaan aloitti jo vakiintuneilla linjoilla ja alkoi tutkia psi:tä samoilla kokeellisilla menetelmillä kuin muutkin. Hän kehitti oman teoriansa psi:stä, että se olisi yhteistä prosessia muistin kanssa, ja hänen julkaisematon väitöskirjansa oli tutkimus tämän teorian paikkansapitävyydestä.

Blackmore kertoo ihmetelleensä miksi hän ei koskaan saanut kokeissaan tilastollisesti merkitseviä tuloksia vaikka muut tutkijat saivat. Hän huomasi (Blackmore 1987b, linkki 2) vieraillessaan Carl Sargentin laboratoriossa Cambridgessa, että tämä poikkesi kuvaamastaan koeohjelmasta ja varmistuksista. Käväisipä tietenkin mielessä sellainenkin ajatus, että kaikki hyvät tulokset johtuivat hutiloinnista, mutta sellaista hän ei kovin selvästi väitä. Shermerin (1998) tekemästä Blackmoren haastattelusta on Skeptikko-lehdessä 3/99 käännös:

Minun olisi nyt kysyttävä uudelleen: ”Miten minä voin olla varma käymättä joka ikisessä laboratoriossa penkomassa asioita?” Sitä en voi tehdä, joten en voi myöskään varmasti tehdä mitään lopullisia johtopäätöksiä.

Lopulta hän uskaltautui tutkimaan myös kehostapoistumiskokemusta. Se olikin helpompaa, kun sai jättää psi:n kokonaan huomiotta eikä enää tarvinnut suhtautua tutkimukseen avoimella mielellä. Eli jo alustavasti hän ”tiesi”, että psi ei ollut mukana kehostapoistumiskokemuksessa. Hän kehitti kokemukselle psykologisen ja fysiologisen selityksen, joka tuntui toimivan hyvin käytännössä.

Hän sanoi OBE-tutkimuksestaan artikkelissa (1987a, linkki 1) vapaana käännöksenäni seuraavasti:

Tietenkin on aina tärkeätä pitää mieli periaatteessa avoimena. Jos omien kokeiden tulokset osoittavat, että lähtöhypoteesi on väärä, silloin on oltava valmis muuttamaan sitä. Mutta sitä ei tarvitse tapahtua kovinkaan usein – ainakaan silloin, jos hypoteesit ovat niin hyviä kuin niiden pitäisi olla. Ei tarvitse olla alinomaa mieli avoimena. Ja niin oli OBE-tutkimuksessa  –  ja mikä helpotus se olikaan!

Wikipedia-artikkelin 'Carl Sargent' mukaan Sargent joutui luopumaan parapsykologian tutkimuksestaan Blackmoren vierailun jälkeen. Blackmore (2003) kirjoittaa kommentissaan Sargent-tapauksesta seuraavasti:

I spent nearly 30 years working in parapsychology, initially as a believer in the paranormal but later as a sceptic. I eventually concluded that the experimental evidence does not support the existence of any paranormal phenomena at all. The most crucial experience in my change of opinion was investigating Carl Sargent's ganzfeld research.

Artikkelissaan Blackmore (2001) hän kirjoittaa:

For this reason, if for no other, you have to jump to one side or other of the fence - and preferably be prepared to jump back again if future evidence proves you wrong. I have jumped onto the side of concluding that psi does not exist.

Louie Savva

Savva perustelee skeptikoksi kääntymistään bloginsa artikkelissa Savva (2006). Hän kertoo olleensa nuoruudessaan hyvin kiinnostunut tietämään, ovatko paranormaalit asiat todellisuutta, ja koska hän oli tieteellisesti suuntautunut, niin hän halusi varmistua vastauksesta tieteen menetelmillä. Jo 16-vuotiaana hän liittyi Society for Psychical Research:iin ja alkoi innolla selvittää asioita.

Hän pääsi parapsykologien tiedeyhteisön jäseneksi ja sai apurahoja tutkimuksiin, jotka sitten julkisti enimmäkseen parapsykologian vuotuisissa tai kansainvälisissä kokoontumisissa. Hän ei saanut ainakaan itseään vakuuttavia tilastollisesti merkitseviä tuloksia ainoassakaan tutkimuksessaan. Hän tutki lähiaikoina pinnalla olleita kysymyksiä ja yhtä enneunien näkijää, joka väitti itsellään olevan poikkeuksellisia kykyjä. Lisäksi hän tutki epävirallisesti myös tunnettuja näkijöitä, kummitustaloja ja yleisön lähettämiä kummituskuvia eikä löytänyt ainuttakaan todistetta psi-ilmiöistä.

Eräs Savvan kommenteista parapsykologian tilanteeseen on epäilemättä valitettavan totta. Hän kertoo valinneensa esityksiä Parapsychological Associationin vuoden 2005 kokoontumiseen, ja hakijoiden artikkelit olivat huomattavalta osin hyvin heikkoja.

Yhteenvetona hän vertaa parapsykologiaa korttitaloon, jonka pohja on hutera, mutta jonka huippua parapsykologit innolla rakentavat.

Savvasta on hiukan lisätietoja linkissä (8).

Parapsykologien vastauksia

Parapsykologian tutkijat ovat kommentoineet Blackmoren tapausta melko vähän. Enimmäkseen on vain lyhyitä viittauksia ja arvioita, mutta Berger (1989, linkki 3) kävi läpi Blackmoren tutkimuksia ja julkaisuja varsin perusteellisesti.

Berger arvostelee kuvaa, jonka Blackmore on julkisuudessa antanut parapsykologian tutkimuksistaan. Blackmoren mukaan hän teki kymmenen vuoden aikana tutkimuksia, joissa ei saanut tilastollisesti merkitseviä tuloksia. Bergerin mukaan tuo aika oli vain noin kaksi vuotta, alkaen vuoden 1976 lokakuusta, ja väitöskirjaa varten tehdyistä 29 tutkimuksesta Blackmore julkaisi myöhemmin erillisinä artikkeleina vain 21. Näistä 7:ssä tulokset olivat tilastollisesti merkitseviä, mutta Bergerin mukaan Blackmorella oli taipumus hylätä merkitseviä tuloksia sillä perusteella, että niissä oli jotakin vikaa. 

Lisäksi Berger huomasi, että Blackmore ilmoitti tutkimustensa tekojärjestyksen toisinaan virheellisesti, jolloin tutkimuksessa edistymisen logiikka vääristyi. 

Yhteenvetona Berger toteaa seuraavasti, vapaana käännöksenäni: "Väite 'kymmenen vuoden psi-tutkimuksesta' käsittää todellisuudessa sarjan hätäisesti rakennettuja, toteutettuja ja raportoituja tutkimuksia, jotka pääasiassa toteutettiin kahden vuoden aikajaksolla".

Blackmore vastaa Bergerille artikkelissa Blackmore (1989) ja kumoaa Bergerin antamat kommentit suurimmaksi osaksi. Hän kertoo julkaisseensa 21 tutkimuksen sijasta todellisuudessa 27, eikä joidenkin hylkäysten syynä ollut tulosten tilastollinen merkitsevyys. Tutkimusten järjestys oli hänen mielestään ilmaistu loogisesti oikein, koska erityyppisiä tutkimuksia oli tehty lomittain. Hän sanoo Bergerin esittävän lainauksia yhteydestään irrotettuna. 

Parapsykologien yleisluontoisia vastauksia skeptikkojen arvosteluun on artikkeleissa Honorton (1993) ja pitkässä filosofisemmassa artikkelissa Zingrone (1997). 

En löytänyt yhtäkään parapsykologian tutkijoiden tekemää arviota Savvan tapauksesta.


Omia kommentteja

Blackmore aloitti New Age -uskovaisena ja hänen oma kehostapoistumiskokemuksensa vielä vahvisti tätä uskoa. Hän ryhtyi sitten innokkaaksi parapsykologian kokeelliseksi tutkijaksi, luultavasti saadakseen uskolleen tieteellistä pohjaa. On hyvin ymmärrettävää, että näillä eväillä on todennäköistä päätyä umpikujaan, kuten Blackmorelle sitten kävikin. 

Bergerin luonnehdinta Blackmoren kokeellisesta parapsykologian tutkimuksesta on käsitykseni mukaan suunnilleen oikea. Nuo kahden vuoden tutkimukset olivat hutiloituja, minkä myös Blackmore hiukan kaunistellen itse myöntää. Kuitenkin hän sai työnsä julkaistua parapsykologian vertaisarvioiduissa lehdissä. Olisi mielenkiintoista tarkistaa, miten Blackmore on kiertänyt nuo suunnittelun heikkoudet raporteissaan. Tietoa kunnolla kontrolloiduista tutkimusmenetelmistä olisi kyllä ollut käytettävissä, mutta Blackmorella oli ilmeisesti kiire saada valmista aikaan. 

Blackmoren maailmankuva on mielestäni kovin abstrakti eikä tunnu sisältävän luonnontieteellistä perustaa. Silloin voivat tulkinnat helposti mennä liian mielivaltaisiksi. Mielestäni hän koko ajan keskittyy liiaksi teoriointiin ja psi:n ominaisuuksiin teorian kannalta. Hän jättää spontaanitapaukset ja fysikaaliset ilmiöt sivuun eikä ota kantaa niihin tutkimusaineiston laadun kannalta. 

Blackmoren kunniaksi on sanottava, että hän on epätavallisen rehellinen ja suoraselkäinen. Hän on aikojen kuluessa oppinut taitavaksi kokeelliseksi tutkijaksi ja teorianrakentajaksi. Parapsykologien on syytä ottaa hänen muutamat mielipiteensä vakavasti. 

Blackmoren suhtautumistapa psi-ilmiöiden olemassaoloon on kuitenkin merkillisen epämääräinen. Toisaalta hän sanoo, että psi:n olemassaoloa ei voi kieltää, mutta toisaalta hän kieltää sen varsin selvästi. Tätä lopullista kieltämistä tukee myös se, että hän on asettunut varauksettomasti organisoituneen skeptismin kannattajaksi eikä näytä huomanneen sen virheitä sekä asiasisällössä että logiikassa.

Savva luonnehti kadonneessa blogissaan itseään ateistiksi, nihilistiksi, anarkistiksi, pessimistiksi ja ihmisvihaajaksi. Lisäksi hän muutaman kerran suosittelee joidenkin asioiden hylkäämistä suoralta kädeltä. Vaikka kyseessä olisi huumorikin, niin hänen sopivuutensa parapsykologian tutkijaksi näyttää kuitenkin aika huonolta. Parapsykologilta vaaditaan kriittisyyden lisäksi pitkäjänteisyyttä, sitkeyttä ja ripaus ennakkoluulottomuutta. 

On hyvin ymmärrettävää, että Savvan temperamentilla ei voinut olla tyytyväinen kokeellisen parapsykologian heikkoihin psi-vaikutuksiin. Tunnettujen näkijöiden, kummitustalojen ja henkivalokuvien kontrolloitu tutkimus on myös turhauttavaa, koska niillä alueilla toivo nopeasti löytyvistä psi-ilmiöistä on pieni. Sekä Blackmorella että Savvalla oli psykologitausta, joten he eivät osanneet suhtautua kerrottuihin fysikaalisiin ilmiöihin niiden ansaitsemalla vakavuudella. 

Savvan esittämä korttitalovertaus on mielestäni melko osuva. Olen monesta parapsykologian lähteestä lukenut, että psi-ilmiöiden olemassaolon varmistamiseen ei enää kannata tuhlata voimavaroja, koska ilmiöt on jo lopullisesti osoitettu. On vain riennettävä eteenpäin taustalla toimivien mekanismien selvittämiseksi. Mielestäni teoreettiset ongelmat ovat kuitenkin niin vaikeita, että nykyisellä tutkimuksen säästöliekillä ei hyviä tuloksia ole lähitulevaisuudessa odotettavissa. Vain liiaksi sisäänlämpiävän yhteisön piirissä voidaan olla noin epärealistisia. 

Akateemisen maailman valtavirran suhtautuminen parapsykologiaan on vihamielinen, joten psi-ilmiöiden osoittaminen heille todellisiksi on edelleen kesken. Kuitenkin tieteellisen parapsykologian historian aikana saadut tulokset ovat niin vakuuttavia, että täytyy olla niistä tietämätön ja skeptinen ihminen ellei ota psi-ilmiöiden olemassaoloa vakavasti.

Kirjalliset lähteet

Susan Blackmore (1989): A Critical Response to Rick Berger. The Journal of the American Society for Psychical Research Vol. 83, April 1989. (maksumuurien takana, onneksi kopioin aikanaan)

Charles Honorton (1993): Rhetoric over substance: the impoverished state of skepticism. Journal of Parapsycholy, 1993 kesäkuu.
(Kaupallinen, väliaikainen artikkeli. Onneksi kopioin aikanaan.)

Michael Shermer  (1998)/ Risto Selin: Tietoisuutta etsimässä / Meemi – uusi kopioituja? Skeptikko-lehti 3/99, s. 18-27. (Skepsiksen antama linkki ei toiminut)

Louie Savva (2006): Why I Quit Parapsychology
(Blogiartikkeli, jonka linkki on vanhentunut. Onneksi kopioin sen aikanaan.)

 

Linkit

1. Susan Blackmore (1987a): The Elusive Open Mind: Ten Years of Negative Research in Parapsychology. Published in The Skeptical Inquirer 1987, 11, 244-255
http://www.susanblackmore.co.uk/Articles/si87.html

2. Susan Blackmore (1987b): A Report of a Visit to Carl Sargent's Laboratory
Journal of the Society for Psychical Research 54 186-198, 1987
http://www.susanblackmore.co.uk/Articles/JSPR%201987.htm

3. Rick E. Berger (1989): A Critical Examination of the Blackmore Psi Experiments. The Journal of the American Society for Psychical research Vol 83, April 1989, 123-144
https://psycnet.apa.org/record/1990-16035-001 (maksumuurin takana, onneksi kopioin aikanaan)

4. Nancy L. Zingrone (1997): Failing to Go the Distance: On Critics and Parapsychology
http://www.skepticalinvestigations.org/exam/Zingrone_critics.htm

5. Susan Blackmore (2000): First Person - Into the Unknown. New Scientist, 4 November 2000, p 55
http://www.susanblackmore.co.uk/journalism/NS2000.html

6. Susan Blackmore (2001): What Can the Paranormal Teach Us About Consciousness?
http://www.susanblackmore.co.uk/Articles/si01.html

7. Susan Blackmore (2003): A note on the Sargent affair
http://www.susanblackmore.co.uk/Note%20on%20Sargent.htm

8. Louie Savva
https://enacademic.com/dic.nsf/enwiki/1055721