keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Sisilian palot

Päivitetty 20.10.2018

Palokuntalaiset tositoimissa

Canneto di Caronia on Caronia-nimiseen kaupunkiin kuuluva 150-180 asukkaan kylä. Canneto sijaitsee Sisilian pohjoisrannikon keskivaiheilla ja se sijoittuu kapealle tasaiselle kaistaleelle meren ja vuoriston välissä. Helmikuussa 2004 sieltä alkoi kuulua kummia. Tiedot levisivät useiden tietotoimistojen kautta laajalle koko maailmaan.

Uutislinkit vuodelta 2004 ovat suurimmaksi osaksi hävinneet netistä. Uudempaa aineistoa kuitenkin löytyy runsaasti esimerkiksi hakusanoilla 'canneto fires' ja 'caronia fuoco' (canneto on kaislikko/ruoikko ja tuo paljon turhia sivuja italian kielellä). Hakua voi rajoittaa esimerkiksi lisäsanoilla "explanation" ja "spiegare". Italiankielisistä lähteistä on löydettävissä paljon enemmän tärkeitä yksityiskohtia kuin englanninkielisistä.


Ilmiöiden alkuvaiheet

Ilmiöt olivat alkaneet jo vuoden 2004 tammikuun puolessa välissä mutta tulivat laajempaan julkisuuteen vasta maanantaina 9.2.2004. Kerrottiin, että ensimmäinen havainto tammikuussa oli ollut television syttyminen ja toinen pölynimurin syttyminen asukkaan silmien edessä seuraavana päivänä. Ne tapaukset menivät oikosulkujen ja mahdollisten valmistusvikojen tiliin.

Kun vahinkotiheys jatkuvasti kasvoi, niin tultiin vakuuttuneiksi, että vika ei voinut olla vain tuleen syttyneissä tai ylikuumenemisesta savunneissa laitteissa. Palojen syttymiskohteita oli kattava valikoima, sillä artikkeleissa mainittiin sähkömittarit, pistotulpat, sähkökaapelit, pölynimurit, jääkaapit, televisiot, radiot, ovipuhelimet (citofoni), tuolit, sohvat, matot, verhot, patjat, sängynpeitteet ja ilmastointilaitteet. Eräässä kuvassa sammutettiin liesituuletinta ja jopa vesijohdon kerrottiin syttyneen itsestään tuleen. Muutamat huoneistot kärsivät pahasti paloissa tullen käytännössä asumiskelvottomiksi. Niistä kannettiin kasoittain palaneita huonekaluja kadulle.

Kerrottiin, että kun eräästä talosta sähkömittari alkoi savuta, niin sähköt katkaistiin alueelta. Virran katkaisu ei kuitenkaan estänyt sitä, että myös viereisen talon sähkömittari alkoi pian savuta. Kyläläiset epäilivät, että talojen vierestä kulkevasta sähköradasta vuoti virtoja heidän koteihinsa. Siksi he sunnuntaina 8.2. menivät asemalle ja kiskoille pysäyttäen näin junaliikenteen ja saaden aikaan radan sähköjen katkaisemisen. Kun erään talon asukkaat palasivat illalla asemalta tyhjään ja sähköttömään kotiinsa, he huomasivat sieltä tihkuvan savua. Sähkömittarihan se siellä savusi. He sammuttivat sen sammuttimella, jollaisen palokunta oli jakanut kaikkiin asuntoihin.

Alkuvaiheessa sähkölaitos katkaisi kokeeksi normaalin virran ja syötti kortteliin sähkön generaattorilla. Muutaman päivän oli rauhallista, mutta sitten taas yksi sähkömittari syttyi. Virta katkaistiin, mutta siitä huolimatta toisaalla syttyi televisio tuleen ja myöhemmin monia muita esineitä. Sähkölaitoksen ja rautatien sähköasentajien sekä paikalle kutsuttujen yksityisten sähköasentajien kerrottiin mitanneen kohonneita sähkömagneettisia kenttiä maastossa.

Maanantaina 9.2. perustettiin asiantuntijoiden muodostama tutkimusryhmä, johon osallistuivat pormestari, palopäällikkö, carabinierien everstiluutnantti, paikallisen siviilisuojelun päällikkö ja teknisten laitosten tutkijoita ja insinöörejä. Paikalle kerääntyi yhteensä satakunta insinööriä ja tohtoritason tutkijaa. 20 asuntoa lukittiin ja sinetöitiin ja niiden 39 asukasta komennettiin evakkoon sukulaisten luokse tai viranomaisten osoittamaan hotelliin. Asunnot sijaitsivat kymmenkunnassa suuressa talossa melko lyhyellä matkalla kadun yhdellä puolella.

Palokunta ja carabinieri järjestivät ympärivuorokautisen vartioinnin, mutta ilmiöiden kerrottiin pian jatkuneen harvenneina vielä lukituissa taloissakin.



Tuhoutunut asunto










Ilmiöiden selityksiä ja selittäjiä

Alkoivat selittäjien ja selitysten markkinat. Suosittu selitys oli huonon maadoituksen takia aiheutunut sähkövuoto ja myös harvinaista satunnaisten laitevikojen kasautumaa epäiltiin palojen syyksi. Tutka- ja kännykkäverkon mahdollisten viallisten antennien vaikutusta tutkittiin. Geologian ja sähkötekniikan professorit selittivät ilmiöt geologisten prosessien aiheuttamiksi sähköenergian keskittymisiksi.

Cannetoon saapunut katolisen kirkon kansainvälisen manaajayhdistyksen kunniapuheenjohtaja totesi kyseessä olevan paholaisen ja pahojen henkivaltojen toiminnan. Ehdotettiin myös poltergeisteja. Monet pitivät ilmiöitä mauttomina piloina tai sairaan mielen tuottamina tekoina. Ehdotettiinpa myös jonkun tekemiä teknisiä kokeita sähkömagneettisilla pulsseilla ja jopa HAARP:in vaikutusta.

Paikalle saapui myös Italian skeptikkojen yhdistyksen CICAP:in silloinen johtaja, tohtori Massimo Polidoro. Ei omasta aloitteestaan, vaan erään lehden pyynnöstä. No nyt alkoivat asiat varmasti selvitä? Vaan eivätpä alkaneet. Polidoro lähti tietenkin siitä olettamuksesta, että kaikelle oli luonnollinen selitys. Kun geologiset ja tekniset selitykset tuntuivat sopivan huonosti tilanteeseen, niin hän turvautui ainoaan jäljelle jääneeseen ja skeptikolle sopivaan mahdollisuuteen eli ihmisten tahalliseen palojen sytyttelemiseen. Sitten hän valitsi riittävästi siihen sopivia yksityiskohtia jättäen muut huomiotta, ja siinä se oli.

Polidoro (2004) ei esittänyt johdonmukaista ja yksityiskohtaista kokonaiskuvaa kerrotuista ilmiöistä, vaan tyytyi ylimalkaisiin yksityiskohtiin. Hän mm. kirjoitti vastoin muuta uutisointia, että tyhjilleen lukituissa ja vartioiduissa taloissa ei enää tapahtunut syttymisiä. Lisäksi hän irvaili yli-innokkaiden toimittajien ja selittäjien kustannuksella. Hänen kirjoittamansa artikkeli ilmestyi lehdessä Skeptical Inquirer. Artikkeli hänen blogistaan on linkissä (1).

Yhteistä kaikille selityksille oli, että selittäjistä kukaan ei näyttänyt olevan kiinnostunut ilmiöiden esiintymisen kokonaisuudesta eikä myöskään selvästi kertonut, mitä ilmiöitä hänen itsensä oli tarkoitus selittää. He poimivat vain omaan toimintataustaansa ja ennalta muodostettuun ajatukseensa sopivia esimerkkejä valikoimasta. Loppujen lopuksi olivat parjatut toimittajat kuitenkin mielestäni parhaita kokonaistiedon välittäjiä. Monista lähteistä yhdistellen tapahtumista sai sentään jotakin irti.


Ilmiöiden jatkovaiheet

Kylässä oli helmikuun loppupuolella ja maaliskuun alkupuolella rauhallista. Kaikki talot oli varustettu ukkosenjohdattimilla ja sähköverkon maadoituksia oli vahvistettu. Kyläläisille annettiin toiveita, että he pian pääsisivät muuttamaan takaisin koteihinsa. Yhdelle asukkaalle oli annettu lupa palata kotiinsa tarkkailemaan tilannetta.

Mutta 15.3.2004 alkoi taas tapahtua. Kahdessa lukitussa ja vartioidussa talossa syttyi sähkölaitteita ja huonekaluja palamaan, vaikka sähköt olivat katkaistut. Lisäksi kerrottiin muutaman matkapuhelimen ja kuuden auton keskuslukituksen alkaneen temppuilla. Matkapuhelimet hälyttivät, vaikka kukaan ei soittanut ja ne soivat niin kauan, että akkujen lataus loppui. Myös kerrottiin matkapuhelinten akkujen tyhjentyneen selittämättömästi ja yhden puhelimen näyttöön ilmestyi graafisia satunnaismerkkejä.  Autojen keskuslukitus aukeili itsekseen. Kaikki tapahtui karabinierien valvonnan alla ja he takavarikoivat kännykät ja autot hetkeksi tutkimuksia varten.

9.2.2004 perustetulle tutkimustyöryhmälle kävi aito sisilialaiseen tapaan. Sen johtaja joutui liikenneonnettomuuteen, mistä syystä ryhmän toiminta keskeytyi. Kuitenkin viranomaiset tutkivat siihen asti kerääntyneitä mittaustuloksia. Maaliskuussa mittauksia käynnisteltiin uudelleen, mutta uusien monipuolisempien mittauslaitteiden saapuminen näytti jostain syystä lykkääntyvän. Jossakin vaiheessa mittaustietojen keruukeskukseksi valittu yksityisasunto meni myyntiin eivätkä viranomaiset hankkineet uutta keruupaikkaa, joten tietojen kerääminen loppui siihen pitkäksi aikaa.

5.4.2004 Cannetosta raportoivat useat englanninkieliset lähteet. Linkeissä (2) ja (3) on keskustelua fyysikkojen foorumilla. Tilanne kylässä oli sellainen, että kaksi paloautoa ja carabinierien maastoauto vartioivat kylän portilla, talojen ulkopuolelle oli sinne tänne sijoitettu jalustoillaan seisovia mittauslaitteita, kadun pinnassa oli vulkanologien maalaamia merkkejä ja myös sisällä suljetuissa taloissa oli mittauslaitteita. Carabinierit pitivät pyromaanien toimintaa mahdottomana oman valvontansa vuoksi ja koska yksi heistä kertoi nähneensä maassa makaavan kaapelinipun syttyneen itsekseen tuleen. Viranomaiset alkoivat tuohon aikaan yleisesti uskoa, että kyseessä oli geologinen ja sähköinen ilmiö.

Kyläläiset saivat palata asuntoihinsa kesäkuussa 2004. Vielä lokakuussakin kerrottiin kahden pistorasian syttyneen tuleen ja parinkymmenen vesijohdon reikiintyneen niin, että ne aiheuttivat veden tulvimista kylpyhuoneisiin ja keittiöihin.


Mitä Cannetossa todella tapahtui?

Netin lähteistä saadut kuvaukset jäivät kokonaisuutenakin kovin satunnaisiksi ja puutteellisiksi. Ei ollut järjestelmällisiä tietoja ilmiöiden yksityiskohdista, lukumääristä eikä esiintymistiheyksistä. Kuvaukset olivat luvattoman ylimalkaisia. Aluksi ihmetytti vesijohtoputkien syttyminen tuleen. Kuinkahan sellainen tapahtuisi käytännössä? Eräässä kuvauksessa sitten sanottiinkin, että vesijohtoputki vain kuumeni hehkuvaksi ja sytytti ympäristönsä tuleen. Silminnäkijöiden itsensä antamia kuvauksia ja tutkijoiden lausuntoja lainattiin vain silloin tällöin.

Sähköverkosta irrotettujen sähkölaitteiden kerrottiin syttyneen itsestään tuleen, mutta myös sähköstä riippumattomien esineiden kuten tuolien, verhojen, sängynpeitteiden, mattojen, sohvien, kännyköiden ja jopa vesijohtoputkien kerrottiin syttyneen. Patjan jousien sanottiin kuumenneen niin, että vuode syttyi tuleen. Mutta ei tullut selväksi tapahtuiko syttyminen aina vain metallisten kappaleiden kuumenemisen takia vai syttyivätkö esimerkiksi matot itsekseen ilman että niiden päällä oli sähköjohto. Vain kerran eräs tutkija viittasi metallin tarpeellisuuteen melko epämääräisellä tavalla.

Tahallista vahingontekoa vastaan puhuu monta yksityiskohtaa. Vaikka mukana olisi ollut muutama psyykkisesti häiriintynyt tai vakuutuspetoksen tekijäkin, niin tuskin he olisivat voineet aiheuttaa kaikkia niitä kustannuksia ja hankaluuksia, jotka olivat todella suurta luokkaa. Tuskin he nyt sentään niin tyhmiä olivat, että ehdoin tahdoin olisivat aiheuttaneet itselleen sellaista. Kiinni joutunut olisi voinut saada sakin hivutusta. Jatkuvasta valvonnasta huolimatta viranomaisten ei myöskään kerrottu saaneen ketään kiinni useita kuukausia jatkuneiden ilmiöiden aikana.

Yhtäkään selkeää, yksityiskohtaista tutkimusraporttia en onnistunut löytämään, mutta kylläkin valtaisan määrän älyttömiä hypoteeseja, turhaa höpötystä ja moskaa. Monissa saman tapauksen kuvauksissa esiintyi keskinäisiä ristiriitoja. Kaikki tämä antaa masentavan kuvan nykyaikaisesta joukkotiedotuksesta. Kuitenkin olen sitä mieltä, että tapahtumien pääpiirteistä tuli luotettava kuva, sillä konkreettisia ja vakaita yksityiskohtia oli kuitenkin riittävästi käytettävissä.


Ilmiöiden selitys?

Skeptikoiden hypoteesi on koko ajan ollut, että kaikki on ollut liioittelua ja joidenkin paikalla olleiden pilan- ja vahingontekoa. Skeptikot vain eivät ole järjestelmällisesti perustelleet kantaansa havaintojen kokonaisuuteen ja yksityiskohtiin vedoten. Pyromaanihypoteesia vastaan puhuu muutama seikka: ilmiöt lukituissa ja sinetöidyissä asunnoissa, paikalla olleiden silminnäkijöiden havainnot, palojen syttyminen vaikeasti saavutettavissa paikoissa laitteiden sisällä, kännykkähäiriöt, autojen keskuslukitusten häiriöt ja vesijohtovuodot.

Vahvimmalta tekniseltä selitykseltä tuntuu mielestäni sähkömagneettisen kentän aiheuttama metalliesineiden induktiivinen kuumentuminen. Ilmiöiden yksityiskohdat kuitenkin nostavat suuren joukon kysymyksiä, joihin on vaikeata saada selvyyttä. Metalliesineen koko, muoto ja suunta sekä sähkömagneettisen kentän taajuus ja suunta ovat vuorovaikutussuhteessa kuumenemisen nopeuden kanssa. Miten syttymiskohdat valikoituivat juuri siten kuin tapahtui? Se olisi vaatinut sopivalla tavalla keskittyneen kenttävaikutuksen. Induktioilmiöt eivät selitä vesivuotoja. Vesijohdon kuumeneminen ja takaiskuventtiilin nostama paine eivät riitä selitykseksi, koska pitkien putkiosuuksien kuumenemisesta ei ollut havaintoja. Toisaalta vesivuotoja ei ilmennyt silloin, kun helmikuussa putkien todettiin kuumentuneen hehkuviksi.

On olemassa yksi selitys, joka sopii kaikkiin ilmiöihin: poikkeuksellisen vahva niin sanottu kollektiivinen poltergeist-ilmiö. Poltergeist/kummitustapauksissa on todettu runsaasti palojen syttymisiä, elektronisten laitteiden temppuilua ja selittämättömiä vesivahinkoja. Mutta ilmiöiden mahdolliset keskushenkilöt ja heidän psykologiset taustansa jäävät arvailujen varaan, ilman selviä todettuja perusteita. Olen kuitenkin valmis hyväksymään minkä tahansa teknisen tai luonnonilmiöihin pohjaavan selityksen, kunhan se on hyvin perusteltu ja tarkkojen tutkimusten jälkeen saatu.


- - -
Jätin tämän vuonna 2010 kirjoittamani jutun tällaiseen vuoden 2005 tilanteeseen, kun uutisvirta oli päättynyt siihen. Yllättäen Sisilian palojen tarina ei kuitenkaan loppunut, vaan pääsin kirjoittamaan vielä kakkososan, joka on toisaalla täällä.


* * *

Kirjallisia lähteitä:

Massimo Polidoro (2004): Satan in a Sicilian fridge. Skeptical Inquirer, May-June, 2004.


Linkkejä vuodelta 2004

1. Massimo Polidoro (2004): Indagine sul paese in fiamme
https://www.cicap.org/n/articolo.php?id=101793


2. Physics Forum: Town Battles 'Demonic' Mystery Blazes
http://www.physicsforums.com/archive/index.php/t-14304.html

3. Physics Forum: Just When You Thought It Was Safe To Go Back Into The Fridge
http://www.physicsforums.com/archive/index.php/t-16494.html


keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Jyväskylän kiviveistämön kummitus


Asuessani Jyväskylässä vuonna 1971 tapasin työpaikalla ja tähtiharrastuksen merkeissä Jyväskylän entisen parapsykologisen seuran kaksi jäsentä. He viittasivat keskenään puhuessaan johonkin kummitustapaukseen. Kiinnostuin asiasta ja ryhdyin kyselemään lisää. Paljastui varsin uskomaton tarina, josta sain noin tunnin nauhoituksen mukana olleen kertomana. Minulla oli erinomainen onni, sillä kertoja oli pikkutarkka, laajatietoinen ja erittäin hyvämuistinen mies, jolla lisäksi oli sana hallussaan.

Käytän tässä jutussa neutraalisti työnimeä "henki", ottamatta siihen kantaa uskomismielessä.

Kokijan kertomaa

Tilanne alkoi kehittyä siitä, kun syksyllä 1954 kertojan kotiin tuli yhdessä äitinsä kanssa nuori mies, Ensio A, joka halusi kertoa Helsingin Sanomien aluetoimittajalle kokemuksistaan työpaikallaan kiviveistämöllä. Toimittaja, tämän jutun kertojan vaimo, arveli lehden voivan ottaa vastaan tällaisenkin uutisen. Tässä osuudessa kaikki lainaukset ovat nauhoitetusta kertomuksesta.

"…ja heitä oli kaksi siellä kiviveistämöllä silloin työssä, se oli muuten aivan hiljainen. Oli menossa hautakivien kultaus, että siinä ei kuulunut mitään ääntä, ja sitten kun nämä kummatkin miehet, toinen toisella puolella ja toinen toisella puolella sitä veistämön rakennusta tekivät töitä, niin tämä Ensio A. huomasi ihmeekseen, että kiviä lentelee ilmassa. Tuollaisia pieniä ehkä kynnen kokoisia kivensiruja lenteli noin harvakseltaan.

Niitä sattui välistä selkään, käsivarteen, ehkä päänuppiin napsahteli. Ja hän ajatteli tietysti ilman muuta että jaha, nyt työkaveri tekee jekkua ja rupesi sitten niin kuin seurailemaan, niin he ihmeekseen huomasivat, että molemmat seuraavat toisiaan. 'Sä teet kuule jotain koiruutta!' 'Enkä tee, ei, varmasti en tee!' 'Niin mutta täällähän lentelee tuommoisia kiviä, sinähän heittelet niitä varmaan noin, vaivihkaa kynnellä ammut ilmaan.' 'Enkä tee sitä!'

No sitten he vähän rupesivat ajattelemaan, että tässä on nyt jotain mystillistä tässä, että mitä tässä oikein on. Niitä tosiaan harvakseltaan lenteli ja niitä tuli milloin mistäkin nurkasta, ja ei ainoastaan että ne lensivät, vaan ne _purjehtivat_ hiljaista vauhtia, saattoivat tehdä mutkankin kesken kaiken."

"Sitten sieltä rupesi kuulumaan jostakin, ei koputuksia mutta jonkunmoista viheltävää ääntä, joka muistutti aika erehdyttävästi puhelimen vapaaääntä. Se oli siis tuommoinen summerinkaltainen ääni. Ja se tuli milloin mistäkin, oikeastaan voi sanoa että se tuli kaikkialta mutta ei mistään varsinaisesta paikasta. Sitä oli hyvin vaikea paikallistaa, mutta se oli täysin kuultava ja selvä ääni.

Nämä rupesivat sitten tenttimään, […] sovitaan tämän ääntelijän kanssa sitten ensiksikin 'jaa' ja 'ei' ja vastaavia sitten. 'Jaa' on yksi vihellys ja 'ei' on kaksi vihellystä ja noin poispäin. Ja ilmeisesti nämä pojat olivat aika hyviä kyselemään, aika hyviä johdattelemaan ja muodostamaan tätä juonta, sillä ei tämä ääni itsessään kertonut mitään. Ilmeisesti ne eivät kerro mitään, mutta vastaavat auliisti.

Ja kun niiltä sitten kysyttiin, niin vähän tähän tapaan lienee käynyt se kysely: 'Onko teitä monta, vihellä niin monta kertaa kuin teitä on.' Tuli kaksi vihellystä. 'Oletteko molemmat miehiä, jaa yksi vihellys, ei kaksi vihellystä.' Tuli kaksi vihellystä. 'Jaha, te ette ole miehiä, te olette siis naisia?' Tuli kaksi vihellystä taas. 'Ai, te ette ole naisia, onko teistä toinen mies?' Tuli yksi vihellys. 'Ahaa, teitä on mies ja nainen.'

Ja tällä tavalla sitä piiriä sitten laajennettiin ja tapahtumaa aina vietiin kauemmaksi ja kauemmaksi menneisyyteen, ja saatiin – en muista saatiinko sinä iltana vai saatiinko useampina peräkkäisinä iltoina – kokoon sitten seuraava tarina, josta ilmeni että asianomaiset henkilöt, mies ja nainen, olivat saaneet surmansa täällä kiviveistämössä sattuneessa tappelussa, tappelunnujakassa, ja ne ovat haudattuna sen kiviveistämön lattiaan. Niissähän on tavallisesti maalattia ja työ suoritetaan tämän lattian päällä ja se on todellakin aivan pienten sepelinsirujen peitossa."

Kertoja lähti vaimonsa kanssa seuraavana iltana kiviveistämölle. He eivät menneet sisään eivätkä havainneet mitään erikoista. Seuraavaksi illaksi he ottivat mukaansa tohtori V:n, silloisen Jyväskylän Kasvatusopillisen korkeakoulun opettajanvalmistuslaitoksen luonnontieteen lehtorin ja hänen rouvansa, luonnontieteen lehtori hänkin. He menivät sisään, ja siellä oli myös kiviveistämön omistaja ja pari työntekijää.

"Ja siinä sitten kun me keskusteltiin, niin sitten rupesi kuulumaan todellakin tätä ulinaa, ja silloin minä totesin että joo, kyllä se on aika samantyylistä kun puhelimen kuuloke nostetaan ja sieltä tulee se vapaaääni, mutta se oli voimakkaampi ja se oli huomattavasti terävämpi se ääni.

Ja sitten minä rupesin tenttimään aivan samalla tavalla kuin tämä edellinen kertoja tentti. Minulla oli myöskin markan lantteja sekulia rahaa taskussa ja minä hoksasin ne. Minä laskin ne käsissäni, sitten totesin että niitä oli, oliko niitä nyt viisi kappaletta, ja minä helistelin sitten niitä rahoja taskussani ja kysyin sitten, että voisitkos sanoa, kukahan lienetkin, että montako rahaa, kolikkoa minun taskussani on? Ja helistelin näin niitä että se kuuli sen helinän. Ja se vihelsi viisi kertaa.

Hyvä on, se meni siis aivan kohdalleen, ja sitten minä kysyin, en muista mitä minä kysyin sitten, ja sain vastauksia. Sitten toistin samat kysymykset ruotsiksi, ja mitään vastausta ei tullut. Minä toistin vielä saman saksaksi, ei myöskään vastausta. Se meni vallan mykäksi.

No sitten siinä – ellen väärin muista – vähän kaikki tentti siltä yhtä sun toista satunnaista, mutta se ei ilmeisesti ollut mieleen tälle hengelle, koska se rupesi sitten vallan villiksi ja rupesi ulisemaan se ääni. Se oli hermostunut ja se ääni kävi erittäin epämiellyttäväksi. Minä lopulta sanoin, että: 'Kuule, ole hyvä ja lopeta, ei tämä ole hauskaa kuultavaa'. Ja jonkin ajan perästä se loppui.

Koko sen ajan tohtori V. oli kulkenut ympäri seiniä ja koputellut ja hakenut onttoa paikkaa, mutta ei siellä ollut mitään onttoa paikkaa. Se oli todellakin lautarakennus, sahanpurulla täytetty. Ei sieltä löytynyt mitään, ja sitä ääntä ei myöskään voitu paikallistaa. Mitään johtoja ei havaittu, että mitään summereita siellä ei ollut. Se tutkittiin sekä sisä- että ulkopuolelta, ja todettiin että ei siinä ilmeisesti vilppiä ole. Eikä niistä kavereista kukaan… ne istuivat kuin kivipatsaat, yksikään heistä ei liikkunut mihinkään, ja se tuntui että siinä ei ollut mitään vilppiä."

Uutinen kiviveistämön tapahtumista julkaistiin Helsingin Sanomissa 6.10.1954, kolmen palstan pitkähkönä artikkelina. Se herätti Suomen Parapsykologisen Tutkimusseuran silloisen puheenjohtaja insinööri T. K. Laakson mielenkiinnon, ja hän pyysi saada valokuvia paikalta. Laakso näytti valokuvia helsinkiläiselle selvänäkijälle, joka sanoi näkevänsä ne kaksi hahmoa jokaisessa paikalta otetussa valokuvassa. Valitettavasti niitä tuskin näytettiin hänelle kertomatta ensin mitä olisi pitänyt nähdä. Lisäksi hän vahvisti tentityn tarinan, että he olivat haudattuina kiviveistämön lattiaan.

"Mutta ne ilmiöt jatkuivat, ja ne tulivat sitten voimakkaammiksi, […]. Siellä oli… tikkisaha oli heilunut seinällä – no sehän voi heilua tietysti vedostakin – mutta se heilui niin tavattoman kauan ja niin tasaisesti, että mikään tilapäinen veto ei sillä tavalla heiluta. Tahko pyöri itsekseen nurkassa ja sitten näitä kivensiruja lenteli. Niitä lenteli jopa siellä toimistohuoneessakin, jossa ei ollut mitään kiviä lattialla. Niitä ilmestyi sinne ja niitä lenteli sielläkin, pirskahteli."

Selvänäkijä saapui Jyväskylään, tutustui tilanteeseen ja lupasi toimittaa henget pois. Hän sitoi henget tietyllä rituaalilla kahteen kuivattuun savipalloon, laittoi pallot tyhjään Ovomaltine-purkkiin ja kuljetti ne junassa mukanaan kotiinsa Helsinkiin. Siellä hän koulutti niitä vuosikausia niin, että ne vihdoin vapautuivat lähtemään maan piiristä.

"Useita kertoja [selvänäkijä] kyllästyi ja sanoi, [että] minä en ala enää mitään teidän kanssanne, menkää hiiteen täältä, menkää mihinkä tykkäätte. Ja ajoi ne pois, ja seuraus oli se että ne tulivat tänne. Ja sitten täällä taas tapahtui. Me varmistimme asian moneen kertaan. Me soitimme, […] melkein joka päivä soitimme: 'Kuuluuko mitään?' Sieltä sanoi äijä että ei kuulu mitään, ei kuulu, ei ole kuulunut pitkään aikaan.

Sitten yhtenä päivänä sanoi, että nyt kuuluu, juu, täällä tahkot pyörii ja täällä kivet lentää, ja äsken lensi sellainen kahdeksan kilon lyijymöykky, tuolta lensi hyllyltä alas. Ja eihän se juutas edes lentänyt alas vaan se putosi… se teki tämmöisen kumman mutkan ja putosi sinne seinän viereen."

Selvänäkijä kutsui taas henget takaisin kotiinsa, ja tätä edestakaista vaihtoa tapahtui muutamia kertoja. Kertojallani oli tietoja myös tapahtumista selvänäkijän kotona:

"Hän vei sitten nämä henget kotiinsa […], pisti sen purkin vierashuoneen pöydälle ja sanoi, että tässä saatte sitten asua, tämä on sitten teidän tuleva kotinne kunnes toisin määrätään. Hänellä oli tarkoituksena opettaa nämä vainajat tietämään, missä heidän paikkansa on. Ja siinä ne siten olivat, ja kun jälkeenpäin minun sisareni kävi täällä [selvänäkijän] luona vaimoni kanssa, niin hän sitten haastatteli – ja vaimoni haastatteli myöskin – talon tyttäriä. Niitä oli kaksi tytärtä, joilla molemmilla oli psyykkistä herkkyyttä. Toinen tyttö näki ja kuuli, mutta toinen ainoastaan kuuli.

Se, joka näki ja kuuli ei millään tavalla ollut kiusaantunut, mutta se joka ainoastaan kuuli, niin se ei voinut sietää niitä kolinoita ja ääniä joita nämä henget aiheuttivat. Ja toinen tyttö kertoi, että kun hän soittaa pianoa niin se nainen tulee nojaamaan pianoa vasten ja kuuntelee, ja hän sanoo että ole vaan siinä, en minä sinua pelkää. Ja kun oli ilmeistä, että tämä mies oli näistä älykkäämpi ja nainen oli niin kuin henkisesti alemmalla tasolla tai vaikutti vähän niin kuin typerältä, vähän sellainen yksinkertainen sielu."

Tilanteen rauhoituttua alkuperäinen nuori kertoja Ensio A. kielsi kaiken. Hän sanoi, että kaikki oli hänen järjestämäänsä huijausta. Hän heilutti ohuella langalla sahaa ja pyöritti tahkoa kiertämällä paperinarua tahkon akselin ympärille ja vetämällä sitten siitä. Tutkijat menivät tarkistamaan, jolloin ilmeni, että tahkon akseli oli niin ohut ja pyörimiskitka niin suuri, että eihän sitä sillä tavalla saanut pyörimään, ainakaan paperinarulla.

Tarkistuksia

Kertojalta kuulemani tarina kuulosti niin mielikuvitukselliselta, että en voinut uskoa sitä suoralta kädeltä, vaikka tunsinkin kertojan hyvin. Kyselin myös tohtori V:ltä, joka vahvisti asiat omalta osaltaan. Hän kertoi, että kuului myös koputtelua, joka voi olla hyvin voimakastakin. Kerrankin koputus kuului seinästä tietyltä kohdalta, jolloin tukijat menivät seinän kummallekin puolelle ja painoivat kätensä koputuskohtaan. Käsiin tuntui selvä tärinä. Kun koputuskohta tarkastettiin, niin siinä ei ollut mitään erikoista.

Soitin pian kyseiselle selvänäkijälle Helsinkiin, ja siltäkin taholta tuli vahvistus. Hän alkoi heti kertoa oma-aloitteisesti edellä kuvattuja asioita. Soitin hänelle muutamia kertoja, ja hän vaikutti hyvin itsetietoiselta ja itsevarmalta henkilöltä. Hän itse kertoo tapauksesta kirjassa Perttola-Flink (1971). Hänen mukaansa henkien toimittaminen uudelleen Jyväskylään ja taas takaisin oli hallitumpaa toimintaa kuin kertojani antoi ymmärtää.

Kaivoin myös arkistosta tapahtumien aikaisia sanomalehtiä, joissa kerrottiin tuoreeltaan tapahtumista. Lehdistä tuli vahvistuksia edellä kerrotuille ilmiöille ja tuli muutamia yksityiskohtia lisääkin. Työntekijöiden mukaan ilmiöt alkoivat koputuksilla ja jatkuivat kivensirujen heittelyllä. Koputukset havaittiin ensimmäisen kerran 23.9.1954. Tapausten uutisoinnin aikoihin ilmiöitä oli runsaasti vain kahtena peräkkäisenä päivänä.

Alkuvaiheessa raskaimmat lennelleet esineet olivat pienet marmorilaatat, vasara, kirves, kaiverrustaltat ja 5 kg painoinen lyijypuntti. Lyijypuntin putoaminen tuskin on sama tapahtuma kuin kertojan 8 kg lyijymöykyn putoaminen, koska se möykky putosi myöhemmissä vaiheissa. Katoksesta lautalattiaiseen toimistohuoneeseen johtava ovi aukesi itsekseen, vaikka se oli suljettuna "vanhanaikaisella varmalla 'säpillä' ". Toimistohuoneeseen ilmestyi ja sieltä hävisi esineitä, vaikka siellä ei varmuudella ollut väliaikana kukaan käynyt.

Tohtori V. kävi lehtitiedon mukaan keskiviikkopäivänä 6.10.1954 valokuvaamassa rakennusta. Silloin kertoman mukaan "se ryskytti veistämön seinää, niin että sahajauhot lensivät huoneeseen". Tapaus oli luultavasti sama, josta V. kertoi seinän tärinän tuntuneen kädessä. Tuolloin myös noin 20 cm pituinen ruuvi lensi selittämättömästi hänen jalkojensa juureen.

Jyväskylän paikallislehdet olivat skeptisellä kannalla. Ne arvostelivat rajusti Helsingin Sanomia sen uutisista, ivailivat tohtori V:n tutkimustoimintaa ja tekivät pilaa koko tapauksesta ja työmiesten juopottelusta. Huomionarvoista on myös se, että näistä lehdistä ei ollut mahdollista saada minkäänlaista kokonaiskuvaa väitetyistä ilmiöistä.

Jyväskylässä ollessani pienellä toveripiirillämme oli ajatus jo toimintansa lopettaneen kiviveistämön lattian auki kaivamisesta. Siihen olisi tarvittu vanhoja karttoja, kaivamislupa ja riuskaa toimintaa. Sitä ei kuitenkaan saatu aikaan. Nyt sekin mahdollisuus on mennyt, kun alueen päälle on rakennettu vilkasliikenteinen tie.

Mitä todella tapahtui?

Tapauksesta kerääntyneellä aineistolla on pääheikkoutena aikanaan tehdyn pikkutarkan ja järjestelmällisen dokumentoinnin puuttuminen. Tällainen dokumentointi on voinut tapahtuakin tohtori V:n toimesta, mutta se ei ole ollut käytettävissä tällä kertaa.  Joudutaan tyytymään tarkan miehen muisteluun noin 17 vuotta vanhoista tapahtumista, mutta sentään yhdistettynä ajankohtaiseen joskin melko epätarkkaan sanomalehtitietoon. Lisäksi on käytettävissä täydennystä kahdelta mukana olleelta.

Kaiken tiedon yhdistely tuottaa yhtenäisen ja loogisen mutta arkitodellisuuteen suhteutettuna hyvin mielikuvituksellisen tarinan. Ensio A:n huijaustunnustus ei mitätöi tarinaa, sillä huomioon ottaen kaikki kerrotut tapahtumat ja tarkistukset kieltäminen tapahtui epäilemättä vastoin miehen parempaa tietoa.

Oma mielipiteeni on, että kerrotut tapahtumat ovat pääpiirteissään totta ja todella tapahtuneet. Millaisia päätelmiä niistä voidaan tehdä maailmankuvan kannalta, se on jokaisen oma henkilökohtainen asia.


Kirjalliset lähteet:

Helsingin Sanomat 6.10.1954: Kiviveistämöllä kummittelee.

Helsingin Sanomat 7.10.1954: Jyväskylän kummitus jatkaa pommitustaan

Helsingin Sanomat 8.10.1954: Jyväskylän kummitusrintamalla hiljaista

Jyväskylän Sanomat 8.10.1954: Hautakiviveistämön salaperäinen kummitus

Jyväskylän Sanomat 10.10.1954: Kiviveistämön "kummitukset"

Helsingin Sanomat 15.10.1954: Jyväskylän kummittelu ns, poltergeist-ilmiö

Jyväskylän Sanomat 16.10.1954: Jyväskylän kummittelu ei anna rauhaa helsinkiläisille

N.N.: Sidoin kiviveistämön kummituksen savipalloon. Aikki Perttola-Flink (1971, toimittaja): Ihmistiedon rajamailla, Kustannusosakeyhtiö Tammi, sivut 88-93

perjantai 19. marraskuuta 2010

Kuinka ne lusikat taipuivatkaan


Alla olevan kertomuksen alkuosa on sellaisenaan julkaistu silloisen Ovako Oy:n henkilöstölehdessä Rautaveikko 1/1975, mikä selittää tuttavallisen tyylin. Vain henkilöiden sukunimet on jätetty pois ja hakasuluissa tehty muutama selvennys. Lopussa on vuonna 2003 kirjoitettu päivitys.


Uri Geller esiintyi Suomen televisiossa 25.1.1974 ja sai aikaan melkoisen kohun lusikankatkaisullaan sekä muilla näytöksillään. Merkillistä kyllä myös monissa kodeissa kerrottiin tapahtuneen outoja ilmiöitä TV-lähetyksen aikana. Olen varsin läheltä seurannut eräiden tapahtumien myöhempää kehitystä ja haluan näin tilaisuuden tullen kertoa aineistostani laajemmallekin "perhepiirille".

Kuinka sotkeuduin mukaan

Apu-lehdessä 9/1974 oli juttu 9-vuotiaasta Samysta, jonka väitettiin taivuttavan ja katkaisevan lusikoita kevyesti sivellen Uri Gellerin tapaan. Luin jutun ja säästin siitä leikkeet. Vaikutti mielenkiintoiselta mutta mahdottomalta. Hurjat jutut olivat ennenkin osoittautuneet yleensä perättömiksi tai vähintäänkin liioitelluiksi. Sitä paitsi Uusikaupunki oli niin kaukana ettei sinne viitsinyt ottaa yhteyttä.

Uri Geller tuli toisen kerran Suomeen 3.4.1974, ja sain tilaisuuden seurata hänen esityksiään itse paikalla. Esitykset olivat mielestäni muodollisesti vakuuttavia, mutta olosuhteet olivat huonosti kontrolloidut. Myös Samy oli mukana äitinsä kanssa, ja tunsin heidät Avussa olleiden kuvien perusteella. Menin heti kysymään pitikö lehden kirjoitus paikkansa. Hämmästyksekseni vastaus oli myönteinen, ja sain kuulla lisää Samyn uroteoista. Näytteeksi hän siveli yhden teelusikan vääräksi, mutta en ollut sitä näkemässä.

Kun kuulin kuinka romua tulee jatkuvasti, pyysin että minullekin lähetettäisiin muutama kappale näytteeksi. Jonkin ajan kuluttua sainkin pienen paketin jossa oli kaksi katkennutta ja yksi taipunut lusikka.

Samy Åminneforsissa

Esittelin saamiani lusikoita [esimiehelleni] Lasselle, joka ehdotti että voisimme kutsua Samyn Åminneforsiin tutkimuksiin. Niinpä Samy tulikin äitinsä ja Rina-siskon kanssa laboratorioon 29.5.[1974]. Alkututustumisen jälkeen aloitettiin kokeet.

Ensimmäiseksi Samy vietiin vetokoneen ääreen, ja hän sai sivellä vetovoiman alaisena ollutta valssilankaa. Lanka ei lähtenyt siitä venymään, joten mittarein osoitettua näyttöä ei Samyn kyvyistä saatu. Sen sijaan taipui kolme käyttölusikkaani hyvin hämmästyttävällä tavalla, sormenpäissä hypistellen. Mukana oli yksi ruokalusikkakin, joten saimmepa siinä katsoa silmät pyöreinä, me muutamat henkilökunnan jäsenet. Viattoman näköiset käsirautasahanteristä valmistetut liuskat eivät taipuneet, vaikka niiden olisi pitänyt mennä suunnilleen samalla voimalla kuin ruokalusikka.

Lähtiäisiksi Samy vielä esitteli trumpettiaan, jossa oli pieni painuma oikean käden peukalon kosketuskohdassa. Painuma oli kuulemma syntynyt Samyn harjoitellessa pahaa aavistamatta. Sormikkaiden käyttö soittaessa oli estänyt trumpetin pahemman vioittumisen, mutta oli aika hankalaa. Ehdotimme Lassen kanssa, että ehkä pelkkä tuppo peukalon ympärillä olisi riittävä suojakeino.

Harri

Sukulaisten kautta sain tiedon, että myös Kauhavalla taipuu kummasti Harrin käsissä. Kesälomalla kävin Kauhavalla sukulaisia tervehtimässä ja sunnuntai-iltana 9.6.1974 pistäydyin myös Harrin kotona.

Harri osoittautui vielä "voimakkaammaksi" kuin Samy. Myöhäisestä illasta ja ilmeisestä väsymyksestä huolimatta kaksi ruokalusikkaani taipuivat hetkessä. Teelusikasta ei ollut yhtään mihinkään, ja vähän kovemmalla keskittymisellä taipuivat Samylta säästyneet kolme rautasahanterääkin.

Harri piti esineitä enemmän käsiensä suojassa kuin Samy. Taipuminen tapahtui hänen ilmoituksensa mukaan nykäyksittäin, mutta tuskin kukaan oli taipumista nähnyt [tarkoittaa: vähittäinen taipuminen näkyi selvästi, mutta nykäykset eivät erottuneet]. Kuitenkin pienten käsien otteen keveys näytti täysin sulkevan pois voimalla taivuttamisen mahdollisuuden. Myöhemmin esineitä on isän ilmoituksen mukaan taipunut myös [taivekohta] näkyvissä, kun Harri on pitänyt vain toisesta päästä kiinni.

Havainnot koekappaleista


Katkenneiden ja taipuneiden esineiden ulkonäössä ei ollut havaittavissa silmiinpistäviä erikoisuuksia. Ainoa huomaamani on muutamien esineiden epätavallisen jyrkkä mutka. Neljästä kappaleesta tehtiin näytehieet, joiden mikrorakenteet näyttivät [optisella] metallimikroskoopilla tarkastellen kullekin esineelle tyypillisiltä.

Havaintojeni perusteella näyttää siltä, että poikien metallintaivutus on metalliopilliselta kannalta tavallista huoneenlämpötilassa tapahtuvaa taivutusta. Aineisto on kuitenkin niin niukka, että sen perusteella voi tehdä enintään alustavia päätelmiä. Tarkemmissa tutkimuksissa saattaisi olla mielenkiintoisia asioita löydettävissä.

Onko kyseessä aito ilmiö?

Uri Gellerin esityksiä on pyritty selittämään tietoisen tai tiedostamattoman vilpin, taitavien taikatemppujen, hienojen kojeiden ja kemiallisten aineiden avulla aikaansaaduiksi. Näitä selityksiä on selvästikin vaikeampi soveltaa Samyn ja Harrin tapaisiin pikkupoikiin, joita saamieni tietojen mukaan pitäisi olla muissakin maissa kuin Suomessa. Joka tapauksessa Samy ja Harri keksivät kykynsä kun kokeilivat Urin lusikkatemppua.

Poikien vielä heikot voimat ovat hyvänä takeena siitä, että esimerkiksi ruokalusikka ei irvistyksittä taivu heidän käsissään. Kemikaalien hankinta on pojille hankalaa, eikä esimerkiksi Samyn valssaamolla likaantuneissa sormissa näkynyt kieliviä kosteita rajoja taivutustilanteessa. Vielä on huomattava, että kuukausien kuluessa jo hyvin monet henkilöt ovat ällistyksellä seuranneet poikien taivutuksia.

Olen itse nähnyt kuinka kevyesti omat lusikkani ovat taipuneet, enkä usko joutuneeni ovelan petoksen kohteeksi. Luulisin, että poikiin ja heidän perheisiinsä tutustuminen saisi kenet tahansa ennakkoluulottoman mutta kuitenkin kriittisen tutkijan päätymään samaan tulokseen.

Jatkonäköaloja

Mitään selitystä poikien metallintaivutukselle ei ole itsestään ilmennyt, eivätkä omat vähäiset tutkimukseni tunnu paljonkaan edistäneen asiaa. Ilmiön mahdolliset teolliset sovellutukset lienevät vielä niin kaukana, että ainakaan OVAKOn ei kannata investoida tutkimuksiin. Sensijaan teoreetikkoja ilmiön uskoisi kiinnostavan. Kuvaavaa vain on, että vaikka pojista on ollut kirjoituksia laajalevikkisissä lehdissä, akateemiset piirit eivät ole vakavasa mielessä ottaneet perheisiin yhteyttä. Tällä hetkellä sentään näyttää olevan mahdollisuuksia jatkotutkimusten järjestymiseen.

Jatkotutkimusten tuloksista ei ole takeita, koska ilmiön luonnetta ja kehitystä ei tunneta. Tutkimuksista ei saisi aiheutua pojille suhteetonta haittaa. Samy sai äidin kertoman mukaan koeliuskani taivutuksesta niin epämiellyttäviä oireita, ettei hetkeen uskaltanut koskea paljaaseen metalliin. Harri on menettänyt mielenkiintonsa taivutukseen eikä se enää suju vanhaan tyyliin. Viimeisimpien tietojen mukaan sentään Harri on taivuttanut yhden koelusikoistani ja Samykin pari muuta kappaletta.

Lähdekirjallisuutta

Alla luettelen muutamia lehtiä joissa on ollut juttuja suomalaisista metallintaivuttajista. Viihteellisyydestä huolimatta jutuissa on myös asiaa mukana.

1. Apu 9/1974. 
2. Jaana 10/1974. 
3. Ilkka maalis-huhtik. 1974.
4. Kauhava 9.4.1974. 
5. Seura 21/1974. 
6. Tekniikka 12/1974.

* * *

[Lisäys 12.11.2003]

Kuinkas siinä kävikään?

Enpä arvannutkaan vuonna 1974, miten Geller-taivutuksen kanssa käy. Ilmiö on unohdettu lähes täydellisesti. Skeptikot ovat onnistuneet julkisuudessa leimaamaan Gellerin täydelliseksi huijariksi. He eivät ota huomioon, että Gellerillä on temppujen ohella myös jopa taikurien toteamia selittämättömiä taivutuksia. He lisäksi uskovat, että kaikkien satojen ja varmasti jopa tuhansien taivuttajalasten täytyi olla taikureita. Heidän pitikin olla todella taitavia lyhyestä harjoitteluajasta huolimatta, koska monia ei kuukausienkaan kokeiluissa saatu kertaakaan kiinni tempuista.

Poikien taivutuskyvyt hävisivät lopullisesti pian artikkelini jälkeen. He ovat tietenkin nyt miehiä, eikä heidän elämässään tietääkseni ole enää erikoisia ilmiöitä. He muistavat hyvin silloiset tapahtumat. Kyvyille ei toistaiseksi ole saatu mitään selitystä. Kunnollisessa metallurgian laboratoriossa tehdyissä kokeissa varmistui, että näytteissäni ei todellakaan ollut havaittavissa mitään eriskummallista.

Geller-ilmiöstä julkaistiin aikanaan muutamia tohtoritason tutkijoiden artikkeleita ja ainakin kaksi kirjaa. Joitakin metalliopillisia erikoisuuksia kyllä havaittiin, mutta sen kummempaa tietoa ilmiöstä ei saatu. Kaikki uudet "voimalapset" olisivat tutkimuksen kannalta hyvin tervetulleita.

Itsellään Uri Gellerillä ilmeisesti on taivutuskyky edelleen tallella. Tieteellisiin kokeisiin hän ei ole enää vuosikymmeniin suostunut, ja ehkä ei olisi ollut tutkijoitakaan. Geller on kaikesta päätellen hyvissä varoissa. Hänellä on laajat ja räikeän kaupalliset internetsivut osoitteessa www.uri-geller.com. Sivuilta löytyy myös vanhoja tutkimusartikkeleita.

torstai 18. marraskuuta 2010

Henkivalokuvista

Päivitetty 21.10.2019

Netistä on löydettävissä valtaisa määrä valokuvia ja videoita, joiden kerrotaan esittävän henkiä, kummituksia ja ufoja tai muita paranormaaleja ja selittämättömiä ilmiöitä. Käyn tässä jutussa suppeasti läpi erilaisia löytämiäni kuvatyyppejä ja niiden selityksiä.



Kuvatyypit

Oletetut henkivalokuvat ja videot voidaan jakaa erilaisiin tyyppeihin useammilla perusteilla. Esimerkiksi millä mekanismilla niiden erikoisuudet ovat syntyneet tai minkä näköisiä erikoisuudet ovat tai mikä on ollut kuvan ottamisen kohde ja tarkoitus. Hyviä analyyseja on varsinkin ASSAPin sivustolla, linkki (1) ja hyvin analysoituja kuvia löytyy myös linkistä (2).

ASSAP on tarkistellut tuhansia paranormaaleina pidettyjä kuvia. Artkkelin kirjoittaja Maurice Townsend esittää niille seuraavan jaottelun:

1. Ylivoimaisesti suurin osa erikoisuuksista johtuu kuvausteknisistä syistä.
 (the vast majority (90%+) are photographic artifacts (out of focus, long exposure, beyond resolution, etc))

2. Suurehko vähemmistö on kohteiden väärintulkintoja johtuen oudosta kuvakulmasta ja asennosta jne.
(a sizeable minority are misidentifications (simulacra, objects from strange angles, etc))

3. Pieni osa on tavallisia kohteita, joita ei ole huomattu valokuvaustilanteessa.
(a small number are real objects not noticed at the time of exposure)

4. Hyvin pieni osa on huijauksia.
(a very small number are fakes)

5. Hyvin pieni osa on muita tyyppejä.
(a very small number are various other types)



Alla esittelen kuvia ja videoita sekajärjestelmällä, lähtien osittain siitä, millaisia nimityksiä kentällä esiintyy.


Enkelipallot

Kuvassa on lähes allekkain kaksi erikokoista taskukameran enkelipalloa.
Reported by: Michael Flannery
Photographed by: Francisco Caceres
Ehkä yleisin ilmiötyyppi oletetuissa henkivalokuvissa ovat niin sanotut enkelipallot eli orbit. Monet oman kielenkäyttönsä mukaan paranormaaleja ilmiöitä tutkivat yhteisöt ovat tutkimusten ja kokeilujen jälkeen päätyneet siihen tulokseen, että lähes kaikki enkelipallot ovat ilmassa kameran edessä leijuvia hiukkasia, jotka kameran salama on valaissut. Kyseessä ovat pöly, sumu- tai sadepisarat, siitepölyhiukkaset, pikkuhyönteiset jne. On moneen kertaan osoitettu, että näin on, mutta siitä huolimatta monet yhteisöt kuitenkin uskovat enkelipallojen olevan henki-ilmestyksiä.

Enkelipalloja vastaavia läikkiä on kuvissa ollut jo filmiaikaankin, mutta vasta digikuvaus on tuonut ne nykyisessä määrässä esille. Tekninen selitys on se, että nykyisissä digikameroissa on syvempi "orbietäisyys", jolla enkelipallot voivat tulla näkyviin, linkit (1) ja (2).

Hiukkas-enkelipalloilla on sellainen ominaisuus, että hiukkaset näkyvät aina kameran himmentimen aukon muotoisina. Nopeasti lentävät hyönteiset ja suuremmat sadepisarat tuottavat enemmän tai vähemmän venyneitä enkelipalloja. Filmiajan järjestelmäkamerat tuottivat enimmäkseen kuusikulmaisia palloja, mutta 80-luvun lopun halvoissa taskukameroissa oli hyvin vaihtelevia himmentimen aukon muotoja, joista on yksi esimerkki yllä olevassa kuvassa. Tunnistettava muoto oli tavallaan hyväkin, koska silloin nämä ”pallot” olivat helposti tunnistettavissa hiukkasiksi. Valitettavasti digikamerat näyttävät tuottavan vain pyöreitä enkelipalloja, joten niiden kanssa pitää olla tarkempana.

Aivan ähellä kameraa olevat salamavalon valaisevat hiukkaset näkyvät melko suurinakin ja niissä on toisinaan havaittavissa monivärisiä satunnaiskuvioita, jotka tarjoavat henkiin uskoville mainioita tulkintamahdollisuuksia. Joskus palloissa on myös erivärisiä samankeskisiä renkaita. Jos hiukkanen on liian lähellä kameraa tai linssin pinnassa, niin salamavalo ei pääse valaisemaan sitä, vaan hiukkanen tulee näkyviin vain silloin, kun valoa tulee riittävästi muualta. Enkelipalloja ja kannanottoja niihin on linkeissä (1-4).


Toisinaan esiintyviä kameran sisäisiä heijastumia voidaan myös pitää enkelipalloina.



Satunnaiskuviot

Oma hiukan murheellinen lukunsa ovat satunnaiskuviot, joilla on hienompikin nimi eli pareidolia, linkki (5). Useimmissa väitetyissä satunnaiskuvio-henkikuvissa esiintyy alueita, joissa on vaihtelevia värejä ja valon ja varjon leikkiä kuten esimerkiksi varvikkoa, lehvästöä, epätasaista ruohikkoa, kallionkylkeä, epätasaista seinäpintaa, maassa olevia värikkäitä lehtiä jne. Tällaisiin kohtiin syntyy väistämättä suuria määriä erilaisia satunnaiskuvioita, joissa "herkät" ihmiset näkevät henkiä.

On merkillistä, miten monet ihmiset tiukasti väittävät näkevänsä olentoja sellaisissa kuvissa, joissa itse en näe mitään. Vaikka tarjolla olisi paljon samantyyppisiä kuvioita, niin he mielivaltaisesti löytävät niiden joukosta yhden tai useampia varmoja olentojen kuvia. Ei haittaa mitään, vaikka olennon silminä olisi pari satunnaista tummaa täplää, jollaisia olisi runsaasti aivan vieressäkin. Siinä se kummitus vaan on. Jotkut luovat satunnaiskuvioita tietokoneen näytölle ja vielä tehostavat kuvaa keskiviivasymmetrialla, kääntämällä toisen puoliskon peilikuvakseen keskiviivan suhteen.

ASSAP kertoo lyhyesti satunnaiskuvioista ja antaa mielenkiintoisen mahdollisuuden yrittää löytää haamuja esimerkkivalokuvista, linkki (6). Kuvat tosin ovat liian hienojakoisia, mikä vaikeuttaa löytämistä.




Aavesumut, pyörteet, varjot, energiapurkaukset jne.

Aavesumut eli ghost mists ovat useimmiten salaman valaisemaa tupakansavua, hengityshuurua ulkona tai todellisia sumuja kauempana. Pyörteet eli vortexit puolestaan ovat useimmiten muodoltaan sopivasti tiivistyneitä aavesumuja.

Varjot eli shadows syntyvät kuva-alueeseen sattuneista kohteista, jotka ovat niin lähellä kameraa, että salama ei valaise niitä. Sellaisia ovat esimerkiksi kuvaajan sormen tai käsineen kärkiosa tai kameran rannehihna.

Energiapurkauksina (spirit energy) esitetään monenlaisia kohteita kuvissa, esimerkiksi kameran rannehihnaa, joka on helposti tunnistettavissa siitä, että se esiintyy lähes poikkeuksetta pystykuvissa ja mustasta väristään huolimatta näyttää tyypillisesti vaalealta helmiäisnauhalta. Hiukan epätavallisen selvä rannehihna näkyy linkissä (7), paljon hämäävämpiäkin kuvia on olemassa.

Energiapurkauksina esiteltiin eräällä sivustolla loistelamppujen vetämiä katkonaisia viiruja, kun kameran suljin oli jäänyt auki pimeäkuvauksessa ja kameraa oli liikuteltu. Myös hehkulamppujen vetämiä yhtenäisiä viiruja näkyi. Tällaiset kuvat on helppo tunnistaa siitä, että useamman valolähteen tapauksessa kaikki viirut ovat suunnilleen samanmuotoisia.

Henkimaailman aiheuttamina esitellään myös kameran salaman heijastuksia kiiltävistä pinnoista ja salaman valaisemia hämähäkinseittejä, jotka voivat ollakin aika arvoituksellisen näköisiä.

Filmiajan halpojen taskukameroiden aikaan saatiin toisinaan kaksoisvalottuneita kuvia, jotka olivat vaikuttavan näköisiä. Näkyi haamumaisia läpinäkyviä ihmisiä tai osia heistä ryhmän osanottajien vieressä. Toisinaan voi nämä haamut tarkasti katsoen voi tunnistaa porukan jäseniksi. Tällaisissa kuvissa on usein myös himmeitä jälkiä ympäristöstä ja toisinaan sumuja.



Sauvat


Sauva eli rod tai skyfish
Sauvoja (rods, skyfishes) pidetään usein paranormaaleina, henkimaailman tai tuntemattoman elämän ilmiöinä. Vaikka ne on moneen kertaan tyhjentävästi selitetty, niin niitä edelleen esitellään kummajaisina. Niitä syntyy kahdella erilaisella mekanismilla: lentävien hyönteisten jäljet videoissa ja enimmäkseen lentävien lintujen jäljet aikavalotuskuvissa.

Suomalaisessa Wikipediassa kerrotaan näistä "ilmakaloista" todellisina ilmakehän salaperäisinä olioina vielä tämän jutun päivityshetkellä, linkki (8).

Vuorenvarma osoitus yöperhosen esiintymisestä sauvana on nähtävissä linkissä (9). Sekä hidas että nopea kamera suunnattiin samaan kohteeseen ja niiden kuva-alat näytetään rinnakkain. Nopean kameran kuvassa perhonen liikkuu hitaan kameran kuvassa näkyvän sauvan päästä päähän ja sitten sama jatkuu uuden sauvan alueella.

Sauvat näkyvät joko vaaleina tai tummina valaistusolosuhteista riippuen.




Kameran sisäiset heijastukset

Joskus näkee myös kameran sisäisiä heijastuksia, jotka kirkas valonlähde näkökentässä tai sen ulkopuolella saa aikaan. Heijastustäpliä on monenlaisia ja ne ovat toisinaan värillisiä. Alla olevat kaksi tyyppiä ovat varsin yleisiä:

1. Heijastustäpliä on useampia kuin yksi. Ne ovat erikokoisia ja samalla suoralla, jonka jatkeella on ne aiheuttanut valonlähde. Suurin täplä on usein kiekkomaisen ufon näköinen siten, että kiekon akseli on yhteisellä suoralla.


2. Vain yksi heijastustäplä ja valonlähde ovat kuva-alueella. Täplä ja valonlähde ovat symmetrisesti kuvan keskipisteen vastakkaisilla puolilla. Heiluvassa videokuvassa tällainen heijastus hauskasti tanssii samaan tahtiin kuin valonlähdekin, pysyen aina keskipisteen vastakkaisella puolella.

Alla olevassa kuvassa on kohdan 2 mukainen Auringon heijastus, jakautuneena kahdeksi eriväriseksi täpläksi.





Huijauskuvat
Postikorttihuijaus
Kuvan lähde: http://www.internationalskeptics.com/forums/showthread.php?t=175881
Oma lukunsa henkivalokuvissa ovat huijaukset. Digikuvia on niin helppo muokata, että niihin ei voi nykyään enää luottaa. Sellaisten tapauksessa pitääkin taustat selvittää erittäin tarkasti, mieluimmin tunnettujen tutkijoiden toimesta. Uusilla kuvilla on enää merkitystä vain silloin, kun ne varmistavat ja dokumentoivat tehdyn näköhavainnon, mutta sellaisessa tapauksessa merkitys olisikin suuri. Merkillistä vain, miten harvinaisia tällaiset tapaukset ovat.

Kuvassa 3 sivun alussa näkyy vuorotellen vanhassa postikortissa ollut kuva ja aitona tarjottu kuva haamusta rauta-aidan takana. Vähintäänkin haamun mustassa vyössä oleva kohouma osoittaa, että haamu on otettu siitä postikortista.

Tekniikan hyvin hallitsevat tutkijat voivat paljastaa huijauskuvia erilaisten muokkauksesta jääneiden jälkien perusteella. Netissä on ohjelma, jolla voi tarkistaa, onko muita samannäköisiä kuvia olemassa. Huijarit usein muokkaavat löytämiään kuvia. Kopioitujen kuvien vaihtonäyttämisellä voidaan huijaus helposti tunnistaa, kuten yllä oleva esimerkki osoittaa.




Onko olemassa aitoja kuvatodisteita?

Asiansa osaavat kokeneet tutkijat toteavat yleensä, että kuvien ja videoiden avulla on saatu varsin heikkoa näyttöä henkimaailmasta, kuvien suuresta määrästä huolimatta.  Varovaisemmat tutkijat eivät kuitenkaan kokonaan kiellä aitojen kuvien saamisen mahdollisuutta. Itse olen sitä mieltä, että lähes kaikki henkikuvina pidetyt kuvat ovat tavallisista ilmiöistä, mutta hyvin pieni osa kuvatarjonnasta voisi olla aitoa.

ASSAPin Townsendin artikkelissa käsitellään lähinnä kuvien tulkintoja ja hän kirjoittaa aika vähän aitojen paranormaalien kuvien mahdollisuudesta. Alla on kaksi löytämääni, mielestäni pätevästi kirjoitettua mainintaa:
But what about real paranormal photos - do they exist? If we take away all the photos that have been explained by the factors outlined above, there are very few left that remain unexplained. Even then, 'unexplained' does not necessarily mean paranormal. There may be a mundane explanation that no one has yet found for them. But without understanding the causes of apparently paranormal photos, outlined above, we wouldn't stand a chance of sifting out the real ones. 

Given that ghosts are reported to look like normal people, in the majority of reports, perhaps there are photos of ghosts out there right now, completely unrecognised. Or perhaps ghosts cannot be photographed. We don't really know for sure.

Olen nähnyt kaksi videota, joissa on aivan selvästi liikkunut tuntematon valopallo. Toinen video tuli tallennetuksi vahingossa näköhavainnon yhteydessä ja toinen oli valvontakameran kuvaa pysäköintialueelta. Näköhavainnot sisällä tai ulkona liikkuvista valopalloista ovat varsin yleisiä silloinkin, kun ukkosta ei ole ollut lähiseudulla. Näistä kuitenkin saadaan kuvia vain äärimmäisen harvoin yllättävän esiintymisen ja lyhyen kestoajan vuoksi.

Maailmassa on lukematon määrä paranormaalin tutkimusyhteisöjä, mutta heidän saamansa vakuuttavat tulokset ovat kovin vähäisiä. Ehkä niitä kuitenkin löytyisi jonkin verran, kun kahlaisi läpi heidän sivustojaan. Esimerkiksi GhostGadgets.com esittelee muutaman mielenkiintoisen kuvan linkissä (4) sivun alareunassa.

Sellaiset kuvat, joissa on selvästi ihmisen näköinen ja taustakuvioinnista eroava haamu, voivat olla vain kolmenlaisia: aitoja henkikuvia, huijauksia tai tahattomasti syntyneitä kaksoisvalotuksia. Linkissä (10) on esimerkkejä mahdollisesti aidoista kuvista. Niissä vain ei taida useinkaan olla kunnollista tutkimustietoa taustalla, koska yllä esimerkkinä oleva postikorttihuijauskin näyttää olevan mukana.



Linkkejä

1. ASSAP, Paranormal photos and analysing them
http://www.assap.org/newsite/articles/Paranormal%20photos.html

2.
GhostGadgets.com, The Truth Behind 'Orbs'
http://www.ghostgadgets.com/_knowledge/orbs.html

3. GhostGadgets.com, Photographic/Video Analysis 101
http://www.ghostgadgets.com/_knowledge/photoanalysis.html

5. Pareidolia
Suomalainen wiki on tynkä, lisää esimerkkikuvia englanninkielisessä

7. Rannehihna toisessa kuvassa, sauvoja, enkelipalloja ym:
http://www.assap.org/newsite/htmlfiles/Anomalous%20photo%20gallery.html

8. Ilmakala


9. skyfish - flying rods explained
https://www.youtube.com/watch?v=j8CCJwC8rwQ

10. Best Ghost Pictures Ever Taken
http://paranormal.about.com/od/ghostphotos/ig/Best-Ghost-Photos/

lauantai 11. syyskuuta 2010

Parapsykologia ja mielenterveys

Päivitetty 2.11.2022


Psi-ilmiöt jaetaan perinteisesti kahteen osaan: aistien ulkopuolinen havaitseminen eli ESP ja psykokinesia eli PK. Usein mainitaan myös kuolemanjälkeinen elämä kolmantena parapsykologian tutkimusalueena.

Parapsykologialla ja mielenterveydellä on vahva yhtymäkohta siinä, että ESP-kokemukset eivät ole muodollisesti mitenkään erotettavissa aistiharhoista, joita mielenterveyden häiriöistä kärsivät kokevat. Ainoa tapa erottaa kokemukset toisistaan on se, että kenttätutkimuksella ja riittävän pitkäaikaisella seurannalla selvitetään, ovatko koetut aistimukset tuottaneet paikkansa pitävää tietoa ulkomaailmasta.

Uskaltaudun käsittelemään tätä hankalaa aihetta sen tärkeyden takia, vaikka insinöörinä en olekaan alan asiantuntija. 



Harhat ovat yleisiä

Wikipediassa aistiharhoja eli hallusinaatioita määritellään seuraavalla tavalla linkissä (1):

Hallusinaatiolla eli aistiharhalla tarkoitetaan todentuntuista aistikokemusta, joka kuitenkin on mielen tuottama. Tällöin aistialueiden aivosolut aktivoituvat spontaanisti ilman ulkoista ärsykettä tai viestiä aistinelimiltä. Hallusinaatiot alkavat ja loppuvat tahdosta riippumatta.

Aistiharha voidaan kokea minkä tahansa aistin välittämäksi: Silloin ihminen näkee, kuulee, tuntee, maistaa tai haistaa jotakin, jolle ei ulkoisesta, yhdessä havainnoidusta maailmasta löydy vastinetta. Yleisimpiä hallusinaatioita ovat näkö- ja kuuloharhat. Hallusinaation kokeminen sinänsä ei ole vaarallista eikä sairasta.

Hallusinaatio on eri asia kuin illuusiohavaintovirhe, jossa on kyse todellisen ulkoisen ärsykkeen virheellisestä havainnoinnista tai tulkinnasta. Illuusioita ovat esimerkiksi ulkomaailmasta peräisin olevat ”harhanäyt” kuten optiset harhat ja kangastukset. Hallusinaatio eroaa myös eideettisestä muistista, eli kyvystä palauttaa mielikuvia elävästi mieleen.

Psykoosi tarkoittaa, että ihmisen todellisuudentaju on heikentynyt, eli hän ei tajua psykoosin laukaisemia kuulo- tai muita harhoja harhoiksi. Psykoosisairauttakin sairastava henkilö voi hyvin tajuta äänet harhoiksi kun ei ole psykoosissa. Joskus kuuloharhat jäävät psykoosin loputtua päälle.

Aistiharhoina ilmeneviä ESP-kokemuksia esiintyy yleisesti arkipäivässä spontaani-ilmiöinä, joita voi tapahtua kenelle hyvänsä. Erikoiskykyjä omaavat näkijät kertovat saavansa mahdollisen ESP-tietonsa vaihdellen kaikkien aistiensa kautta tai intuitioina. Tutkijat ovat keränneet spontaanitapauksista havaintokertomuskokoelmia, joita he ovat analysoineet eri tekijöiden suhteen.

Morton Schatzman (1980) sanoo, että harhoja esiintyy myös ihmisillä, jotka eivät ole psykoottisia. Hän kertoo perusteellisessa kirjassaan "The Story of Ruth" erään naisen tarinan. Tätä vainosi hänen vielä elossa olevan isänsä hallusinaatio, joka käyttäytyi uhkaavasti ja oli niin pysyvä ja täydellinen, että ei ollut erotettavissa todellisesta henkilöstä muuten kuin isän todellisen olinpaikan tarkistamalla. Pitkällisen terapian jälkeen nainen sai pelkonsa hallintaan, mutta pystyi edelleen halutessaan luomaan harhoja ja jopa oppi käyttämään erilaisten hallusinaatiohenkilöiden luomista omaksi huvikseen.

Schatzman tutustui aiheeseen laajasti ja tuli siihen tulokseen, että erilaiset aistiharhat terveillä ihmisillä ovat paljon yleisempiä kuin yleensä osataan arvatakaan. Osa kokemuksista voi olla niin todenmukaisia, että tarkistusten puuttuessa niitä ei tunnisteta harhoiksi. Oma lukunsa ovat tietenkin kemiallisten aineiden aiheuttamat harhat, jotka riittävän lievinä ovat ohimeneviä.

Parapsykologiaa ja mielenterveyttä sivuavia aistiharhoja ovat äänien kuuleminen (Johanna Erjanti 1998, linkki 2) ja unihalvaus (Elena Seikkala 2000, linkki 3). Ne muistuttavat psykoottisia harhoja, mutta ne ovat yleisiä ja niitä esiintyy muuten terveillä ja tasapainoisilla ihmisillä. Parapsykologian kannalta herää kysymys, saadaanko niiden seurauksena selittämätöntä ja paikkansa pitävää tietoa ulkomaailmasta. 


Mielenterveys on pitkälti kulttuurikysymys


Esimerkiksi Richard Bentall (2000, linkki 4) toteaa monista lähteistä löytämäni käsityksen, että psykiatristen häiriöiden ja normaalin mielenterveyden välillä on katkeamaton jatkumo. Jatkumon kummassakin päässä tilanne on selvä, eli pahasti häiriintyneen potilaan todellisuuskäsitys on niin virheellinen tai hänen olonsa on niin onneton, että hän ei tule omillaan toimeen, mutta mieleltään terveet selviävät arkielämässä omin voimin.

Ääripäiden välissä olevien ihmisten käyttäytymisen arviointi on tulkinnanvaraista ja ympäristön kulttuurista riippuvaista. Mitä valtavirran psykiatri tai psykologi pitää sairaalloisina kokemuksina, sitä voi transpersoonallisen tai jungilaisen psykologian edustaja pitää ihmisen normaaliin psykologiseen kehitykseen kuuluvana. Kirjassa Honkasalo & Koski (2017) tehdään ansiokkaasti tätä rajankäyntiä sairauden, terveyden ja kulttuurin välillä. Kirjassa todetaan, että länsimaissa suhtaudutaan outoihin kokemuksiin mustavalkoisen torjuvasti, vaikka joissakin muissa kulttuureissa ne ovat hyväksyttyjä ja jopa kulttuuriin kuuluvia.

Tohtori Vernon Neppe käsittelee eräässä artikkelissaan harhoja kulttuurin, psykiatrian ja parapsykologian kannalta (1982, linkki 5).
Lainaus artikkelin abstraktista:

An important area for exploration is the relationship of the cultural facets of psychiatric illness to parapsychology. The scope of such a relationship in its narrower sense involving the interaction of psychiatry with parapsychology (parapsichiatry) and in its broader framework involving interactions of psychiatry with all mysticism (metapsychiatry) is very broad. This paper highlights certain clinical transcultural problems in parapsichiatry.

Mystisen kokemuksen yhteydessä esiintyy arkikokemuksesta vahvasti eroavia tunteita ja toisinaan myös aistiharhoja. Kokemuksesta on kirjoitettu filosofi ja psykologi William Jamesin luentojen perusteella kokonainen kirja (William James 1902/1981). Monet uskonnolliset yhteisöt pitävät mystisiä kokemuksia asiaankuuluvina ja jopa yrittävät johdattaa oppilaitaan sellaiseen kokemukseen.


Mielenterveyden ammattilaiset

Aistiharhoja pidettiin aikaisemmin lähes poikkeuksetta alkavan tai jo jatkuvan mielisairauden oireina, mutta nykyään on käytettävissä paljon uutta tietoa. Mielenterveyden ammattilaiset ovat myös suhtautuneet liian kaavamaisesti outoja kokeviin asiakkaisiinsa. Valtavirran psykiatrit ja psykologit eivät nykyisinkään yleensä ota aitojen psi-ilmiöiden mahdollisuutta huomioon.

Johanna Erjanti (1998, linkki 2) kertoo, että ääniä kuuleviin ei aikaisemmin osattu suhtautua joustavasti: "Perinteisesti on ollut käytännön hoitotyössä näkemys, että potilaan harhoihin ei saa mennä mukaan, mikä on aiheuttanut arkuutta puhua äänistä ja ne on saatettu sivuuttaa kokonaan". Sivuuttaminen oli ilmeisen huono strategia luottamuksellisen hoitokontaktin kannalta. Erjannin lainaamien tutkijoiden mukaan äänet kuitenkin voidaan pitää parhaiten kurissa keskustelemalla niistä muiden kanssa turvallisessa ympäristössä, joten aikaisempi ohje ehkä vain pahensi asiakkaan tilannetta.

Vernon Neppe (1989, linkki 6) kertoo, miten valtavirran psykiatrit ja psykologit ovat tulkinneet erikoisia tiloja tai kokemuksia vakaviksi psyykkisen sairauden oireiksi seuraavaan tapaan:

Kehostapoistumiskokemus OBE on tulkittu äärimmäiseksi minuuden jakautumiseksi, jossa esiintyy huomattavaa epärealistisuutta ja depersonalisaatiota. Ennaltatietäminen ja selvänäkeminen ovat harhaluuloja, joissa esiintyy vakavaa todellisuudesta vieraantumista. Telepatia on harhainen usko ajatusten lähettämisestä tai istuttamisesta kokijan päähän, eli selvä ensimmäisen asteen psykiatrinen oire. Transsitilat ja automaattikirjoittaminen ovat äärimmäisiä psykiatrisia persoonallisuuden jakautumishäiriöitä.

Tohtori Martina Belz-Merk (2007) kertoi, miten IGPP:ssä (Institut für Grenzgebiete der Psychologie und Psychohygiene E. V.) yritetään auttaa sinne yhteyttä ottavia epätavallisten kokemusten ja psyykkisten häiriöiden kokijoita, joita vuosittain on ollut noin 800. Lainausta Belz-Merkin artikkelista:

There is currently a controversial debate concerning whether unusual experiences are symptoms of a mental disorder, if mental disorders are a consequence of such experiences, or if people with mental disorders are especially susceptible to or even looking for these experiences.

 Till recently it was up to psychiatry to deal with unusual experiences and develop clinical concepts. Psychiatrists and psychologists like Jung (1984), Assagioli (1955), Scharfetter (1991), Grof and Grof (1991) and Haraldsson (1985), to name a few, have pointed out several times that such experiences do not necessarily have anything to do with known symptoms of psychiatric disorders. They might appear similar to known disorders, both genetically and prognostically, but they have to be classified in a totally different way and thus treated differently.

Psykoterapeutti Paul J. Leslie on antanut sarjaan pitkän haastattelun toiminnastaan ja ajatuksistaan videosarjaan "New Thinking Allowed", linkki (7). Hän kertoo, että ehkä useimmat ihmiset kokevat ainakin yhden paranormaalina pitämänsä ilmiön elämänsä aikana. He eivät useinkaan uskalla kertoa kokemuksestaan leimautumisen tai mielisairausdiagnoosin pelossa. Hänen mielestään vain ahdistavat kokemukset tarvitsevat terapiaa. Lohduttaviin kokemuksiin ei pitäisi puuttua kielteisesti tai halveksien. Jo pelkkä kertomusten kuunteleminen on avuksi. Mielenterveyden ammattilaiset tarvitsisivat koulutusta asiakkaiden paranormaaleina pitämien kokemusten kohtaamiseen.

Mielenterveyden ammattilaisten 'virhediagnoosit' psi-ilmiöistä ja psykiatrisesti lievistä kokemuksista ovat hyvinkin ymmärrettäviä siksi, että todellisista psykooseista kärsivät uskovat usein pahoihin telepaattisiin tai säteilyvaikutuksiin aivoihinsa tai uskovat olevansa selvänäköisiä. 
Richard Bentall kertoo tutkimuksissa todetun, että omia mahdollisia psi-kokemuksiaan kertovilla on keskimääräistä enemmän todellisia mielisairauden oireita ja toisaalta todellisista oireista kärsivät uskovat keskimääräistä enemmän psi-ilmiöiden olemassaoloon.

Yllättävä, kauhistuttava ja lohduttava kumma

Massatiedotusvälineissä harhat useimmiten yhdistetään psykooseihin, joten luulisi kokijoiden ensimmäisen harhakokemuksen seurauksena pelkäävän olevansa tulossa hulluksi. Mutta esimerkiksi Johanna Erjanti ei gradussaan mainitse hulluksi tulemisen pelkoa, vaan vain hulluksi leimautumisen pelon. Elena Seikkala puolestaan kertoo unihalvauksen olleen kokijoilleen hyvin pelottava, ja he pelkäsivät sekä hulluksi tulemista että hulluksi leimautumista.

Kuuloharhojen äänet (Elena Seikkala (2000), linkki 3) ovat pahimmillaan lamauttavia, mutta ihminen voi usein myös tulla toimeen ääniensä kanssa ja elää normaalia elämää. Tieto muiden ihmisten samanlaisista kokemuksista on tuonut suurta helpotusta monille kokijoille. Ääniä kuulevilla on jopa oma yhdistys, Suomen Moniääniset ry. (Linkki 8), joka järjestää vertaisryhmien kokoontumisia. Yhdistyksen sivuilla on paljon hyvää tietoa äänien kuulemisesta.

Markku Siltala (2019) kertoo kirjassaan "Hän oli siinä" paljon esimerkkejä sekä aistiharhoista että esineiden liikkumisista, joita mieleltään terveet ihmiset ovat kokeneet. Hän sanoo, että kertojat eivät usein ole uskaltaneet kertoa kokemuksistaan aikaisemmin kenellekään. Ilmeisesti syynä on ollut leimautumisen pelko. Hulluksi tulemisen pelkoa en huomannut kirjassa mainittavan.

Honkasalo&Kosken kirjassa sivuilla 87-123 on Kirsi Kanervan kirjoittama osuus "Kumma ja tunteet". Hän jaottelee kokemusten tuottamat tunteet seuraavien, tilanteita hyvin kuvaavien otsikoiden alle:

Yllättävä, hämmästyttävä, hurja kumma
Kauhistuttava, pelottava kumma
Lohduttava, rakas, kiitollisuutta herättävä ja hyvältä tuntuva kumma

Artikkeli Coelho & al. (2008, linkki 9) käsittelee sitä, millaisia yhteydenottoja parapsykologian tutkijat Britanniassa ovat saaneet yleisöltä. Monet ovat olleet huolissaan ja pelänneet tulevansa mielisairaaksi. Toiset ovat halunneet vahvistuksen kokemustensa selittämättömyydelle, mitä ei tietenkään ole voitu antaa ilman tapausten tarkempaa tutkimusta. Eräät ovat jo olleet yhteydessä mielenterveyden ammattilaisiin, mutta haluavat saada tukea sille, että oireet eivät ole mielisairautta.

Parapsykologit ovat yhteydenottotilanteissa pahassa välikädessä varsinkin puhelinsoittotapauksissa, joihin ei ole voinut etukäteen valmistautua. Soittajan kokemus voi olla oire puhkeamassa olevasta psykoosista, lievempi hallittavissa oleva oire tai sitten aito psi-kokemus. Psykoositapaus pitäisi saada välittömästi hoitoon, jolloin kaikki selviäisivät vähimmällä. Myös lievemmät oireet olisi hyvä saada ammattilaisten tuen piiriin ja psi-kokemukset pitäisi saada kunnolla tutkituiksi. Tavallisesti kaikkia näitä toiveita ei voida toteuttaa aika- ja resurssipulan vuoksi. Coelho suositteleekin, että parapsykologit valmistautuisivat yhteydenottoihin luomalla rutiinit lisätietojen hankkimiseksi ja asioiden eteenpäin viemiseksi.

Egotilaterapia

Vaikka tämä menee hiukan ohi aiheesta, niin ajattelin kuitenkin kertoa omista kokemuksistani. Ihmettelin opiskeluaikana sitä, miten käyttäydyin niin eri tavoilla sopeutuessani erilaisiin tilanteisiin. Keksin parhaat ideani keskusteluihin aina liian myöhään, vasta omissa oloissani keskustelun tai väittelyn jälkeen. Tällainen ympäristön ehdoilla eläminen tuntui epämiellyttävältä ja jopa hiukan uhkaavalta.

Kiinnostuin persoonallisuuden jakautumisesta ja luin sitä käsitteleviä kirjoja. Varsinkin täydellinen persoonallisuuden jakautuminen oli mielenkiintoinen, kun yhden persoonallisuuden muisti ei ollut toisen käytettävissä. Ajattelin, että oli olemassa jatkumo terveen eri tilanteisiin sopeutumisen ja sairaalloisen jakautumisen välillä. Mukaan tuli myös hypnoosiin ja suggestioalttiuteen tutustuminen.

Olen saanut ajatuksilleni ammattilaisten selvää vahvistusta vasta nyt, kun sattumalta saamani vihjeen kautta tutustuin egotilaterapian mielikuviin (Ego-state therapy, Ego-State-Therapie, linkki 10). Ihmettelen, miten vähän tästä sopeutumisilmiöstä puhutaan julkisuudessa, koska sen mielikuvat ovat mielestäni niin käytännöllisiä arkielämässä. Nytkin egotilaterapia löytyy vain englannin- ja saksankielisistä Wikipedioista. Niissä tosin kerrotaan asioista monimutkaisesti ja enimmäkseen sairaalloisiin tiloihin paneutuen.

Wikipediasta:

The concept of segmentation of personality has been around for many years, and that of ego states was highlighted by the psychoanalyst Paul Federn. The creation of ego-state therapy is attributed to John G. Watkins, an analysand of Edoardo Weiss who was himself analysed by Federn.

Distinct ego states—in the most rigorous sense—do not normally develop except in cases of dissociative identity disorder. However, ego state therapy identifies and names facets of a patient's personality, e.g., the "frightened child" or "control freak". After the characteristics and function of each ego state are identified, the therapist uses various psychotherapeutic techniques (e.g. behavioral, cognitive, analytic, or humanistic therapies) to achieve a kind of integration or internal diplomacy. Ego state therapy may use hypnosis, but is not necessarily required to do so, employing conversational technique instead. Ego state therapy has sometimes been able to resolve complex psychodynamic problems relatively quickly.

Ajattelin persoonallisuuden muistikatkoihin johtavan jakaantumisen olevan egotilojen muodostaman jatkumon äärilaidassa, ja todella, Wikipediassa kirjoitetaan näin (linkki 10):

Disorders such as dissociative identity disorder are often in the extreme end of the continuum that begins with normal differentiation.

Saksankielisessä Wikipediassa todetaan:

Ein gesunder, nicht traumatisierter Mensch kennt und nutzt etwa 5–15 solcher Ich-Zustände. Sie sind klar bewusst und werden vom Ich gelenkt. Die meisten solcher Ich-Anteile entstehen in der Kindheit im Zuge der normalen Entwicklung.

Tuossa siis kerrotaan, että terveellä ihmisellä on 5-15 tietoista egotilaa ja hän käyttää niitä hyväkseen. Itselläni huomasin olevan useita egotiloja. Esimerkkeinä voisin mainita, että välillä kunnioitin tietämistä turhan kovasti, välillä vihasin auktoriteetteja, välillä olin viimeisen päälle 'jämeräpartainen insinööri' ja välillä minulla oli merkillisen herkkiä hetkiä. Olen pitkällisten itseni kanssa käytyjen keskusteluiden tuloksena päässyt vähitellen kohtuulliseen tasapainoon, mutta harjoitus jatkuu edelleen.

Aistiharhojen ja intuitioiden todellisuus

Ylivoimaisesti suurin osa kaikista aistiharhoista ja intuitioista on päänsisäistä perua ja vailla realistista yhteyttä ulkoiseen maailmaan. Suomen Moniääniset ry:n sivujen nykyversiosta en löytänyt kannanottoa äänien suhteesta tositapahtumiin. Kokijoilleen äänet ovat todellisia, mikä on voitu vahvistaa aivokuvauksin. Lainaus Erjannilta:

Suomessa Teknillisessä Korkeakoulussa kliinisen neurofysiologian laitoksella on tutkittu ääniä kuulevien aivotoiminnan muutoksia kuuloharhojen aikana. Tulokset osoittavat, että aivojen kuorikerroksen kuuloalueen aktiviteetti on samanlainen sekä harha-aistimusten että oikeiden äänien vaikutuksesta.

Myös Schatzman tarkisti Ruthin hallusinaatioiden todellisuutta sekä kokemuksen tarkistuksilla että aivokuvauksilla. Hänen mukaansa harhanäyt olivat myös siten todellisuutta kokijalleen, että harhoina näkyvät ihmiset peittivät taustansa.

Ulkoiseen todellisuuteen yhteydessä olevat ESP-kokemukset ovat enimmäkseen satunnaisia eikä niistä jää pysyviä psyykkisiä häiriöitä. Valitettavasti vain kovin harvoilla mielenterveyden ammattilaisilla on riittävästi perustietoja psi-ilmiöistä. Ja vaikka olisikin, niin heillä ei ole mahdollisuuksia tai kiinnostusta lähteä tekemään tarvittavia tarkistuksia, joten paljon mielenkiintoista psi-aineistoa menee hukkaan tutkijoiden ulottumattomiin.

Psykiatri C. G. Jungin (1961) omaelämäkerta tarjoaa hyvän lähtökohdan hänen muuhun laajaan kirjalliseen tuotantoonsa tutustumiseen. Jung kävi itse läpi jonkinlaisen psykoosivaiheen elämässään, mutta selvisi siitä takaisin arkielämään. Hän myös kertoo monista aistiharhoistaan eri tilanteissa. Harhojen kokeminen elämän tärkeissä käännekohdissa on ilmeisen yleistä.

Monet pelottavat yölliset ufokontaktikokemukset ilmeisesti selittyvät unihalvauksella, mutta kaikki tapaukset eivät mielestäni voi selittyä niin yksinkertaisesti.

Psi Encyclopediassa on kliininen psykologi Renaud Evrardin vuonna 2022 kirjoittama artikkeli "Clinical Parapsychology",  linkki (11). Siinä hän esittelee, miten nykyään voi saada neuvontaa pulmiinsa, joita spontaanit paranormaaleiksi uskotut kokemukset aiheuttavat. Lisäksi hän esittelee psykologian haaroja, joissa näitä kokemuksia otetaan huomioon.

Mielestäni artikkeli on liiaksi psykologiaan keskittyvä eikä ota riittävästi kantaa ilmiöiden ulkoisen todellisuuden mahdollisuuteen. Pidän Jungin mainitsemisen puuttumista artikkelista valitettavana.


Linkkejä:

1. Hallusinaatio
https://fi.wikipedia.org/wiki/Hallusinaatio

2. Johanna Erjanti (1998): Kokemuksia äänien kuulemisesta ja niiden kanssa selviytymisestä (gradu)
http://www.elisanet.fi/jyer/johanna/pts.html

3. Elena Seikkala (2000): Öinen kauhu (gradu unihalvauksesta)
https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/88067/gradu00054.pdf?sequence=1&isAllowed=y

4. Richard P. Bentall (2000): Research into Psychotic Symptoms: Are There Implications for Parapsychologists? European Journal of Parapsychology, 2000, 15, 79-88.
http://ejp.wyrdwise.com/EJP%20v15.pdf

5. Vernon M. Neppe, Michael Ewart Smith (1982): Culture, Psychopathology and Psi: a Clinical Relationship. Parapsychological J. of S.A. 1982. of S.A. 1982, 3:1, 1-5
http://www.pni.org/research/anomalous/classif_art/pjsa/culture.html

6. Vernon M. Neppe (1989): Clinical Psychiatry, Psychopharmacology, and Anomalous Experience. "Psi and Clinical Practice (pages 145- 163, 1993), Editors Lisette Coly and Joanne McMahon.
http://www.pni.org/research/anomalous/classif_art/clinical_psychiatry.html

7. Psychopathologizing Psychic Phenomena with Paul Leslie
https://www.youtube.com/watch?v=XpwXBg34yiY

8. Suomen Moniääniset ry.
http://www.moniaaniset.fi

9. Claudia Coelho, Ian Tierney and Peter Lamont (2008): Contacts by Distressed Individuals to UK Parapsychology and Anomalous Experience Academic Research Units – A Retrospective Survey Looking to the Future. European Journal of Parapsychology Volume 23.1, pages 31-59.
http://www.koestler-parapsychology.psy.ed.ac.uk/Documents/Coelho2008.pdf

10. Ego-state therapy, Ego-State-Therapie
https://en.wikipedia.org/wiki/Ego-state_therapy
https://de.wikipedia.org/wiki/Ego-State-Therapie

11. Evrard, R. (2022): ‘Clinical Parapsychology’. Psi Encyclopedia. London: The Society for Psychical Research. Retrieved 25 September 2022.
https://psi-encyclopedia.spr.ac.uk/articles/clinical-parapsychology


Kirjallisia lähteitä:

Markku Siltala (2019): Hän oli siinä – kokemukset yhteydestä kuoleman jälkeen. Kustantamo S&S, Helsinki, 287 sivua.

Marja-Liisa Honkasalo, Kaarina Koski (2017), toim.: Mielen rajoilla – Arjen kummat kokemukset. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki, 360 sivua.

Martina Belz-Merk, IGPP project leader (2007): Counseling and Help for People with Unusual Experiences at the Outpatient Clinic (Ambulanz) of the Psychological Institute at the University of Freiburg. Oma arkisto, linkki on kadonnut netistä.

Morton Schatzman (1980): The Story of Ruth. Duckworth, 306 sivua.

Carl Gustav Jung (1961/1985): Unia, ajatuksia, muistikuvia. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo - Helsinki - Juva 1985, 454 sivua.

William James (1902/1981): Uskonnollinen kokemus. Karisto, Hämeenlinna, 366 sivua.
Alkuteos: The Varieties of Religious Experience.