Psykologit ja parapsykologia

Päivitetty 6.4.2021

Psykologit ovat parapsykologian arvostelussaan muihin verrattuna käytännössä vihamielisin ammattikunta. Tämän on useampaan kertaan toistanut parapsykologian edistämiseksi pitkän päivätyön tehnyt ja suuren kokemuksen hankkinut Jeffrey Mishlove YouTube-kanavallaan 'New Thinking Allowed'. Itse olen päätynyt samaan tulokseen, ja ajattelin tässä kirjata muistiin ajatuksiani tämän asian ympäriltä.

Arvioni koskee vain psykologian valtavirran edustajia ja skeptikkosiipeä. Myös neutraalisti tai myönteisesti suhtautuvia psykologeja on, jopa parapsykologian tutkijoita. Pikainen tarkistus tuotti tuloksen, että parapsykologian tohtoritasoisista tutkijoista juuri psykologian alalta pätevöityneet ovat parhaiten edustettu ammattikunta.

Psykologit, skeptikot ja taikurit yleisesti tukevat ja täydentävät toisiaan psi-ilmiöiden mitätöinnissä. Psykologit luottavat kritiikittä ja vetoavat siihen, mitä skeptikot kertovat ja skeptikot puolestaan vetoavat kritiikittä psykologien kuvaamiin hallusinaatioihin ja kognitiivisiin vinoumiin. Ja kummatkin vetoavat taikureihin ja usein pitävät kerrottuja outoja fysikaalisia tapauksia erittäin taitavasti toteutettuina huijauksina.

Wikipedian suhteen kannattaa tietää, että siellä parapsykologia on leimattu pseudotieteeksi.

Psykologian käsitearsenaali

Wikipediasta - 'Psykologia':

Psykologia on tieteenala, joka tutkii ihmisen mielen sisäisiä tapahtumia kuten tunteita, muistia, ajattelua ja käyttäytymistä. Laajemmin psykologian harjoittamisessa on kyse mielentapahtumien ja käyttäytymisen lainalaisuuksiin liittyvän tiedon soveltamisesta ongelmanratkaisussa.

Psykologia on jo pitkään kartoittanut psyyken toimintamekanismeja ja saavuttanut runsaasti hyviä tuloksia. Tässä otan esiin vain outoja kokemuksia selittäviä psykologisia käsitteitä. Ensimmäiseksi niistä tulee mieleen aistiharha.

Wikipediasta – 'Hallusinaatio':

Hallusinaatiolla eli aistiharhalla tarkoitetaan todentuntuista aistikokemusta, joka kuitenkin on mielen tuottama. Tällöin aistialueiden aivosolut aktivoituvat spontaanisti ilman ulkoista ärsykettä tai viestiä aistinelimiltä. Hallusinaatiot alkavat ja loppuvat tahdosta riippumatta.

Aistiharha voidaan kokea minkä tahansa aistin välittämäksi: Silloin ihminen näkee, kuulee, tuntee, maistaa tai haistaa jotakin, jolle ei ulkoisesta, yhdessä havainnoidusta maailmasta löydy vastinetta. Yleisimpiä hallusinaatioita ovat näkö- ja kuuloharhat.

Hallusinaation kokeminen sinänsä ei ole vaarallista eikä sairasta. Hallusinaatio on eri asia kuin illuusio eli havaintoharha, jossa on kyse todellisen ulkoisen ärsykkeen virheellisestä havainnoinnista tai tulkinnasta.

Psykologien mukaan kaikki hallusinaatiot siis ovat peräisin vain aivoista, ilman ulkoista ärsykettä. ESP:tä eli aistien ulkopuolista havaitsemista on muodollisesti mahdotonta erottaa aidoista hallusinaatioista, joita mielenterveyden järkkymisestä kärsivät ihmiset kokevat. Siksi psykologit voivat tavallaan oikeutetusti olettaa, että kaikki ESP:nä esitetyt tapaukset selittyvät hallusinaatioina tai yhteensattumina.

Psykologit eivät erityisesti ota huomioon tapauksia, joissa useat paikalla olijat kokevat saman ilmiön. Kyseessähän olisi kollektiivinen hallusinaatio, jollaisesta en löytänyt oikeastaan mitään psykologista erittelyä. Fysikaaliset ilmiöt eivät tietenkään voi olla hallusinaatioita silloin, kun niistä jää pysyviä merkkejä – pudonnut kuva todella löytyy lattialta vaikka ripustukset ovat kunnossa, rikkoutunut tuhkakuppi säilyy rikkinäisenä ja pysähtynyt kello on käynnistettävä uudelleen.

Yksinkertaisen hallusinaation käsitteen lisäksi psykologeilla on käytössään hienovaraisempia käsitteitä.

Wikipediasta – 'Vahvistusharha':

Vahvistusharha, vahvistusvinouma tai vahvistamistaipumus (engl. Confirmation bias) on kognitiivinen vinouma, jossa yksilö on taipuvainen puoltamaan omia ennakkokäsityksiään tai hypoteesejaan tukevaa informaatiota. Tämän seurauksena henkilöt saattavat kerätä todisteita ja muistaa asioita valikoivasti, ja täten tulkinnasta voi tulla vääristynyt tai jopa harhautunut.

Vahvistusharhoja esiintyy varsinkin käsitellessä vahvasti tunteisiin sidonnaisia asioita tai vakiintuneita uskomuksia.

Tähän voidaan lisätä, että tieteellisessä maailmankuvassa on parapsykologiaan liittyviä oletuksia ja vakiintuneita uskomuksia, joille ei löydy pitäviä perusteita. Yksi hyvin käyttökelpoinen psykologinen käsite on kognitiivinen vinouma.

Wikipediasta – 'Kognitiivinen vinouma':

Kognitiivinen vinouma, -harha, -värittymä tai -vääristymä (engl. cognitive bias) on psykologinen käsite, jolla tarkoitetaan ihmisillä esiintyviä taipumuksia hahmottaa ja painottaa havaintojaan, tulkintojaan ja informaatiota tietyillä tavoin. Kognitiiviset vinoumat voivat johtaa virhearviointeihin tiedollisten syiden takia.

Erilaisia vääristymiä ovat muun muassa kaikille ihmisille yleiset virhearviot tilastojen tulkinnassa, sosiaalisessa attribuutiossa sekä muistamisessa.

Psykologit selittävät attribuutiolla ja sen vinoumalla myös psi-ilmiöihin uskomista.

Wikipediasta – 'Attribuutio':

Attribuutio tarkoittaa psykologiassa ihmisen toiminnan tai tapahtumien selittämistä. Attribuutioilla pyritään selittämään mikä aiheutti tietyn käyttäytymisen ja kuka tai mikä siitä on vastuussa. Attribuointi on usein tiedostamatonta. Ihmisellä on myötäsyntyinen tarve tulkita käyttäytymisen tai tapahtuman johtuvan jostakin tietystä syystä sen sijaan, että sen uskottaisiin olevan sattumanvaraista.

Wikipediasta – 'Pareidolia':

Pareidolia on kognitiivinen vinouma, jossa epämääräiset ja satunnaiset aistihavainnot muokkaantuvat yksilön mielessä selkeiksi ja merkityksellisiksi. Tyypillisesti pareidolia-ilmiö koskee kasvojen näkemistä, mutta ei rajoitu siihen. Pareidolia koskee myös kuuloaistia.

Pareidolia käsitteen tuntemattomuus on valitettavan yleistä uushenkisten keskuudessa, kun he näkevät valokuvissa henkiä ja peikkoja. Psykologit usein pyrkivät selittämään pareidolialla myös sellaisia tapahtumia, jotka eivät sillä selity.

Vielä yksi psykologinen ja neurologinen käsite on tiedostamaton (alitajuinen, subliminaalinen) havaitseminen. Siitä en löytänyt hyviä yhteenvetoartikkeleita Wikipediasta, joten turvaudun omaan järkeilyyni. Aistimme koko ajan paljon erilaisia asioita ympäristöstämme. Kaikki aistimukset eivät tule tietoisiksi, mutta ne voivat kuitenkin jäädä piilomuistiin ja tulla myöhemmin esiin unina tai intuitioina. Psykologit käyttävät tätä selitystä esimerkiksi ennusuniin siten, että viimeksi tavatessa unen näkijä teki alitajuisia havaintoja kohdehenkilön terveydestä, mikä sitten purkautui unessa sairastumisen tai kuoleman enteeksi.

Ennusunet ovat spontaaneja psi-ilmiöitä, joiden olemassaoloon valtavirran psykologit eivät usko. Psykologit ja skeptikot selittävät ennusunet alitajuisen havainnoinnin lisäksi kognitiivisena muistin vinoumana siten, että samantyyppisistä unista muistetaan jälkikäteen vain ne, joiden sattumalta voidaan tulkita ennustaneen jotain. Muistin vinouman tiliin voidaan tietenkin panna monia muitakin satunnaisia psi-ilmiöitä.

Teologi, skeptikko ja muistaakseni parhaillaan psykologian opiskelija Ville Mäkipelto kommentoi ennusunia linkin (1) videolla Hänen pohdiskelunsa ovat periaatteessa kohdallaan, mutta hän näyttää tutustuneen ennusuniin lähinnä skeptisistä lähteistä. Siksi hänen loppupäätelmillään on skeptinen leima.  

Psykologian vaikuttajia

Yksittäisistä psykologeista kunniamaininta kuuluu William Jamesille, jonka laajatietoisuudesta ja ajattelun terävyydestä nykypsykologit voisivat ottaa oppia. Loput henkilöt tässä esittelyssä ovat skeptikko-psykologeja.

Suomalaisista psykologeista havaintopsykologi Jukka Häkkinen on saanut paljon julkisuutta kirjojensa ansiosta, tuorein kirja on nimeltään 'Mielen oudot maisemat', 2019. Hän toimi vuosikausia Skepsis ry:n puheenjohtajana ja tukeutuu edelleen kokemukseensa puheenjohtajuusajalta. Hän mm. esiintyi yhdessä mentalisti Jose Ahosen kanssa radio-ohjelmassa, linkki (2).

Helsingin Sanomien paperilehdessä oli 5.9.2020 Eliisa Aikkilan kirjoittama artikkeli, jossa hän haastatteli Häkkistä, linkki (3). Valitettavasti artikkeli on maksumuurin takana. Lyhyestä lainauksesta tulee Häkkisen kanta psi-ilmiöihin selvästi esille – hän ei anna sellaisille edes mahdollisuutta:

Uransa varrella Häkkinen ei ole kuullut ainuttakaan tarinaa, joka olisi saanut hänet epäilemään yliluonnollisen olemassaoloa. Olipa kyseessä déjà-vu -kokemus, hallusinaatio, enneuni, varjohahmo tai kuolleen läheisen ilmestyminen, se johtuu jollakin tavoin aivojen toiminnasta.

"En anna yliluonnolliselle selitykselle edes mahdollisuutta. Minulla on aina tieteentekijän ennakkoasenne ja taustaolettamus rationaalisesta selityksestä, vaikka en osaisikaan selittää, mistä tietty kokemus johtuu."

Marjaana Lindeman on psykologian dosentti Helsingin Yliopistossa. Hän on tuottanut paljon skeptisiä tutkimuksia ja ohjannut opinnäytteitä parinkymmenen vuoden aikana. Wikpediassa (Linkki 5) hänestä kirjoitetaan seuraavasti:

Dosentti Marjaana Lindemanin johtaman tutkimuksen ”Taikauskon vetovoima” mukaan käsitykset, joita on nimitetty joko taikauskoksi, paranormaaliksi, yliluonnolliseksi tai maagiseksi eli taikuudeksi, ovat kaikki yksi ja sama asia. Yliluonnollisia uskomuksia voidaan parhaiten selittää yksilön taipumuksella nojautua lapsuudenaikaisiin, eriytymättömiin käsityksiin todellisuudesta. Näissä käsityksissä sekoitetaan elottomien, elollisten ja mielellisten asioiden keskeiset ominaisuudet. Aikuisilla nämä sekaannukset voivat toimia tieteellisen tiedon rinnalla. Voidaan puhua joidenkin ihmisten yleisestä taipumuksesta uskoa yliluonnollisiin ilmiöihin.

Siinäpä on paranormaalin käsite varsin oudossa seurassa ja käsitteen luonnehdinta on pessimistinen. Lainaan lisäksi pari kohtaa Liisa Vaalasrannan gradusta, jonka ohjaajana Lindeman toimi, linkki (6):

Yliluonnollisten uskomusten on ehdotettu juontavan universaaleista evoluution myötä kehittyneistä kognitiivisista vinoumista.

Ydintiedon sekaannukset ja intuitiivinen ajattelutyyli olivat tutkimuksessa pääasialliset yliluonnollisia uskomuksia ennustavat tekijät.

Epäilemättä tämä viimeinen kappale pitää paikkansa ja se on myös tieteellisin menetelmin osoitettu. Minulla on kaksi kriittistä kommenttia gradua koskien. Rivien välissä oletetaan, että mitään "yliluonnollisia" asioita ei todellisuudessa ole olemassa, vaan kaikki on pelkkää uskomusta. Koehenkilöiden kokemuksia mahdollisina uskomusten lähteinä ei oteta huomioon.

Richard Wiseman oli alun perin taikuri ja nykyään psykologian yleisen ymmärryksen professori (Professor of the Public Understanding of Psychology). Hän on tutustunut parapsykologiaan laajasti, mutta on pysynyt tiukkana skeptikkona.

Psykologian professori Susan Blackmore ja tohtori psykologian alalta Louie Savva ovat siitä merkillisiä psykologeja, että ovat vuosia olleet mukana parapsykologian tutkijoiden yhteisössä ja sitten ryhtyneet skeptikoiksi ja parapsykologian kriittisiksi arvostelijoiksi.

Ray Hyman on kirjoitushetkellä psykologian emeritusprofessori. Hän on ottanut paljon kriittistä kantaa parapsykologiaan ja tehnyt alalta kirjallisuustutkimusta. Varsin skeptinen hänkin on.

Wikipediasta – Ray Hyman:

On parapsychology – It is "essentially a scientific enterprise. Its practitioners are serious scientific researchers, often at the PhD level... the problem with most... is that after the dust settles on an argument, they still have hope that 'something is there.' A skeptic's position... is not anti-psi, its agnostic. A skeptic's 'belief' is that a claim has a normal explanation."

Tuota voisi kommentoida, että valitettavasti skeptikkojen positio on nimenomaan 'anti-psi'.

Psykologian professori Christopher (Chris) French on mielenkiintoinen tapaus. Hän on tutustunut laajasti parapsykologeihin ja heidän aineistoihinsa, mutta on edelleen pysynyt skeptikkona. Hän suhtautuu kuitenkin myönteisesti parapsykologiaan tieteenä eikä pyri mollaamaan sitä aiheettomasti.

Näistä ja muista psykologivaikuttajista löytyy runsaasti aineistoa Wikipediasta nimillä hakemalla. 

Psykologit ja fysikaalinen psi

Psykologeilla on laajat ja pätevät tiedot ihmisten toiminnan psyykkisistä mekanismeista. Nykyään tiedot ulottuvat jopa aivotoimintojen kuvantamisen alueelle. Tämä on mielestäni aiheuttanut osalle psykologeista oman kognitiivisen vinoumansa, eli he uskovat pystyvänsä selittämään käytännössä kaikki ihmisten kokemukset vain aivoista johtuviksi ja psykologisten mekanismien aiheuttamiksi. He siis yksinkertaisesti olettavat, että psi-ilmiöitä ei ole olemassa. Eivät kai he muuten olisi niin kielteisiä parapsykologian suhteen.

Tämä vinouma tulee mielestäni mainiosti esille Richard Wisemanin tuotannossa. Hän esittää runsaasti esimerkkejä ihmisten uskomuksista ja soveltaa niihin kognitiivisia vinoumia. Mutta itseensä ja samanmielisiin hän ei niitä sovella, vaan ilmeisesti katsoo olevansa tässä suhteessa vinoumien ulottumattomissa suuren tietovarastonsa ansiosta.

Psykologit tuntuvat kovin usein unohtavan fysikaalisia ilmiöitä sisältävät kummat kokemukset. Kommentointiin pakotettuina he turvautuvat huijaushypoteesiin ja muistin vääristymiin. Tai he vain yksinkertaisesti toteavat, että siinähän oli mielenkiintoinen tapaus – ja jättävät sen silleen. He eivät näytä huomaavan, että tapauksia tarkistamalla niistä voisi saada arvioinnin kannalta tärkeitä lisätietoja.

Että en ole liioitellut parapsykologian tutkijoihin akateemisissa piireissä kohdistunutta suoranaista vainoa, ilmenee linkin (4) artikkelista. Siinä Lundin yliopiston professori Etzel Cardeña kertoo omista kokemuksistaan vainon kohteena. Hänen professuuristaan puolikas on parapsykologian alalta ja toinen puolikas hypnoosista. Artikkelista tulee esille, että esittelemäni psykologien toteuttaman vainon lisäksi myös luonnontieteilijät usein vainoavat parapsykologiaa kiivaasti. He käyttävät perusteenaan oletusta, että psi-ilmiöt ovat mahdottomia, koska ne eivät sovi jo varsin täydelliseen luonnontieteiden maailmankuvaan.

Linkkejä

1. Ville Mäkipelto: VOIKO UNET ENNUSTAA TULEVAISUUTTA? https://www.youtube.com/watch?v=CtitLq8ZxQM

2. Sari Valto: Mihin mentalismi perustuu?

https://areena.yle.fi/audio/1-50449382

3. Eliisa Aikkila: Kolmas vaihtoehto. Helsingin sanomat 4.9.2020

https://www.hs.fi/elama/art-2000006622829.html

4. Etzel Cardeña (2015): The Unbearable Fear of Psi: On Scientific Suppression in the 21st Century
https://journalofscientificexploration.org/index.php/jse/article/view/955

5. Wikipedia: Yliluonnollinen
https://fi.wikipedia.org/wiki/Yliluonnollinen

6. Liisa Vaalasranta (2020):Ydintiedon sekaannukset ja intuitiivinen ajattelutyyli ennustavat paranormaaleja ja uskonnollisia uskomuksia (Pro Gradu –tutkielma)
https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/323291/Vaalasranta_Liisa_pro_gradu_2020.pdf?sequence=2&isAllowed=y

Merkillisiä kohtaamisia

Päivitetty 2.5.2023

Monet kertovat merkillisistä ihmisistä, joita he ovat kohdanneet. Kohdatut henkilöt ovat olleet hiukan erikoisen näköisiä tai erikoisesti pukeutuneita ja toisinaan he näyttävät tietävän kertojan salaisia asioita tai ennustavat tulevia tapahtumia. Toisinaan nämä erikoiset ihmiset myös katoavat selittämättömällä tavalla. 

Nämä kohtaamiset tapahtuvat useimmiten yksinään, mutta toisinaan myös seurassa. Keräilin tähän pienen valikoiman tapauksia, jotka ovat mahdollisimman konkreettisia ja joissa kohdattu erikoinen henkilö on ollut ihmisen näköinen. Parapsykologian kannalta kiinnostavia ovat tapaukset, joissa tulee esille selittämätöntä oikeata tietoa tai jos tavattu olento katoaa selittämättömästi, varsinkin jos kokijoita on samalla kertaa enemmän kuin yksi henkilö.  


Mustatukkainen nainen

Nainen, jota nimitän tässä Reetaksi, kertoi vuonna 1997 minulle kohtaamisesta, joka tapahtui hänelle vuonna 1995:

Reetta istui erään miehen seurassa ravintolassa. Heidän pöytäänsä istuutui mustatukkainen, kiinteään mustaan nahkapukuun ja sormikkaisiin pukeutunut nainen.  Hän sanoi, että Reettaa oli seurattu pienestä pitäen ja että hän tiesi Reetasta kaiken.  Itse hän kertoi olevansa "universumista" ja kielsi, ettei Reetta saa koskea häntä.  Hän antoi Reetalle etiketittömän hajuvesipullon (hävitetty) ja pienen metallisen leijonakorun (ei löytynyt etsittäessä).

Sitten Reetan muistissa on noin seitsemän tunnin aukko.  Seuraavaksi hän muistaa olleensa toisessa paikassa baarissa vaalean erikoisen näköisen naisen ja kahden nuoren pojan seurassa.  Nainen sanoi että Reetta tuotiin sinne, ja sanoi myös terveisiä tummalta naiselta.  Hän ei antanut Reetan juoda olutta.  He erosivat siten, että Reetta lähti kotimatkalle.

Reetan mieleen on näiden tapaamisten jälkeen muistunut lapsena nähty painajaisuni mustatukkaisesta naisesta, jolla oli päällään musta nahkapuku.


Kaksi kalamiestä

Seuraavan noin vuonna 1998 tapahtuneen kohtaamisen kertoi minulle hyvin tuntemani mies, jota nimitän Erkiksi. Kuulin jutun ensimmäisen kerran vuonna 2016 ja tarkistukset ovat aivan tuoreita.

Erkki ja hänen vuosien ajan tuntemansa diplomi-insinööri rakennusalalta olivat ufokontaktihenkilön kanssa erään kaupungin rannassa. Kontaktihenkilö kertoi yllättäen, että nyt Erkillä ja insinöörillä olisi mahdollisuus keskustella avaruusolentojen kanssa. Rannassa oli kaksi miestä kalastamassa, ja kontaktihenkilö sanoi heidän olevan niitä avaruusolentoja. Erkki ja insinööri eivät oikein tietäneet, mitä pitäisi tehdä. Erkki itse kirjoittaa miehistä näin:

Kalastusvälineet olivat erikoiset. Toisella oli haavi ja vihreä uistinkori, toisella umpikelavirveli. Molemmilla oli vaalean vihreät, täysin uutuutta hohtavat urheilukalastajan vettä hylkivä asusteet. Molemmilla oli täsmälleen samanlaiset kasvot ja vaaleat pitkät, kiharat hiukset. Molempien silmiä koristivat ihon myötäiset, valolta kokonaan silmät suojaavat aurinkolasit. Molempien pituus oli sama, n. 165-170 cm.

Kalastajat keräsivät välineensä mukaan ja kulkivat kolmen ihmettelijän ohi rannasta ylös johtaville portaille. Erkki kertoo tästä seuraavasti:

Seurasimme tarkasti heidän kävelyään portaiden yläpäähän ja toiseksi viimeisen portaan saavutettuaan meidän molempien oli pakko kääntyä katsomaan, ilman pätevää syytä, takana seisonutta kontaktihenkilöä, joka hymyili partaansa meille. Kääntäessämme päämme takaisin kalastajiin, nämä olivat kadonneet. Juoksimme saman tien parikyt-askeleiset portaat yläpäähän ja totesimme heidän kadonneen kuin tuhka tuuleen. Kontaktihenkilö nauroi partaansa edelleen ja toisti lausetta, pojat ne eivät usko mitään...

Lähistöllä ei ollut sellaisia näköesteitä, että kalastajat olisivat voineet ehtiä niiden taakse.


Nainen kirkossa

Erkille on tapahtunut toinenkin merkillinen kohtaaminen. Alle parikymppisenä hänellä oli kaverina Tamperelainen kaksi vuotta häntä vanhempi nuori mies, jota nimitän tässä Matiksi. Matti oli isokokoinen nallekarhu-tyyppinen kaveri. Erkki kertoo tapaamisesta seuraavasti:

Eräänä päivänä olimme Tampereella keskustassa kävelemässä Matin kanssa ja saimme mielenkiinnon poiketa tuomiokirkossa, koska juuri niillä kulmilla kävelimme muutenkin. Onneksemme kirkko oli avoin, vaikka siellä ei vaikuttanut olevan ketään. Sisään astuttuamme kävelimme alttarin edustalle todetaksemme, ettei kirkossa ollut ketään. 

Päätimme nousta portaat ylös suurten urkujen luokse. Ne olivat massiivinen näky kaikessa kookkuudessaan. Niitä tarkastellessamme huomasimme, että alakertaan oli ilmestynyt tummaan violettiin takkiin sonnustautunut nainen. Koin uteliaisuutta tuota naista kohtaan, joten lähdin kävelemään takaisin alakerran permannolle ja kävelin kohti tuota naista. Hän oli selin päin meihin, kunnes saavuimme kohdalle. 

Nainen kääntyi ja hymyili. ”Tiedättekö mitä tuo ikoni kuvaa?”, nainen kysyi. Tarkastelin naista hetken ennen kuin vastasin hänelle. Hänessä oli jotain erikoista kasvoissa mikä kiinnitti huomiotani. Hänen silmänsä olivat suuret ja kauniit, mutta kasvot eivät jotenkin tuntuneet sopivan noihin silmiin. Ikäänkuin huomioni ei täysin kykenisi kiinnittymään hänen kasvoihinsa, vaan ainoastaan silmiinsä. Violetin pitkän päällystakkinsa lisäksi hänellä oli tummat kiharat hiukset ja pituudeltaan meitä lyhyempi, ehkä noin 170 senttiä. 

”Ei, en tiedä mistä ikonissa on kyse”, vastasin epäröiden tälle naiselle. Hän hymyili nätisti. Hänen mukaansa maalauksessa Jeesus näyttäytyi kuolemansa jälkeen joillekin epäuskoisille opetuslapsilleen. Antaen varmistuksen, että hän todellakin elää ja on olemassa. Nainen selvästi hallitsi keskustelua ja määritteli puheenaiheet. Olimme lähinnä kuunteluoppilaina ja myötäilimme hänen sanojaan. 

Se, mitä tapahtui seuraavaksi, hämmästytti meitä molempia, mutta emme tarttuneet asiaan juuri sillä hetkellä. Hän käännähti ensiksi Mattiin päin ja sanoi: ”Elämä on kuin kalastajan verkko, se on täynnä erilaisia silmukohtia, joissa joudumme tekemään omat valintamme ja päättämään mitä polkua lähdemme seuraamaan”. Seuraavaksi hän käännähti minuun päin ja sanoi jotain tähän suuntaan: ”Sinähän tulet Pohjois-Karjalasta, eikö totta? Lieksassa on paikka, jossa on hyvä löytää rauha ja lepo vaikeina aikoina”. 

En kykene muistamaan, olinko onnistunut kertomaan lyhyen keskustelumme aikana tulevani Pohjois-Karjalasta. Eivätkä Lieksa tai vaikeat ajat liittyneet minuun mitenkään, ei tässä ajassa. Peruskoulu oli ohitse. Muistan asian tuntuneen hieman erikoiselta, mutta arvelin hänen puhuneen lähinnä omasta kokemuksestaan.

Sitten hän totesi, että nyt hänen on lähdettävä, hänen ystävänsä odottavat jo häntä. Niin hän vilkutti meille hyvästiksi ja lähti kävelemään kohti kirkon ulko-ovea. Jäimme hieman hölmistyneenä paikallemme seisomaan, kunnes molemmille tuli samanaikaisesti voimakas intuitio juosta hänen peräänsä ja tervehtiä vielä kerran häntä. Samalla hetkellä hän avasi kirkon ulko-oven ja poistui. 

Kymmenkunta sekuntia myöhemmin mekin avasimme kirkon ulko-oven ja katselimme ympärillämme avautuvaa kirkkopuistoa. Joitain ihmisiä käveli kauempana, mutta meidän kanssa keskustellutta naista ei ollut missään. Päätimme jalkautua vielä kirkon ympäri kävelemään, mutta tuloksetta. Nainen oli hävinnyt – jälleen kerran, kuin tuhka tuuleen. 

Kohtaamisen jälkeen miehet menivät pettyneinä Metso-kirjastotaloon. Silloin ja myöhemmin ilmeni, että naisen sanoma kummallekin nuorelle miehelle oli merkityksellinen:

Kirjastossa Matti totesi muistavansa, missä hän oli kuullut käytettävän edellisen kerran tuota kalastajaverkko-vertauskuvaa. Hänen äitinsä oli vienyt hänet pari vuotta aikaisemmin Aulikki ja Seppo Plaamin meediotilaisuuteen, ja siellä saksalaisen lääkärin henki, nimeltään Herman Hesse oli puhunut näin ja käyttänyt tätä termiä. Tämä asia tuntui muodostuvan Matille tärkeäksi, koska hän oli elämässään risteyskohdassa asuinjärjestelyjensä suhteen. 

Minulle tuo Lieksa ei merkinnyt edelleenkään mitään ja olin hieman harmissani siitä. Nyt, 24 vuotta myöhemmin, voin todeta, että minulla on käytössäni Lieksassa henkinen lepopaikkani Pielisjärven rannalla, jonka olin aikoinaan hankkinut toimiessani yrittäjänä. Ne olivat todella vaikeita ja henkisesti rankkoja aikoja...

"Kaksi kalamiestä" ja "Nainen kirkossa" ovat nyt kuultavissa kokijan itsensä tarkemmin kertomina pitkässä videossa linkissä (1).

Nainen tiellä

Alla olevan kohtaamisen löysin vuonna 2010 sivustolta, joka on edelleen jäljellä, mutta tämä juttu puuttuu sieltä.

Oli marraskuinen iltayö vuonna 1970. Olin n. 25-vuotias, terve tarkkanäköinen mies. Minulla oli Toyota Grown piilofarmari. Olimme olleet vierailulla Posiolla Anu Pentikin luota, joka oli vaimoni sukulaisia ja olimme nyt paluumatkalla Rovaniemelle. Autossa oli lisäkseni kuusi henkilöä: silloinen vaimoni, poikani, appivanhemmat ja heidän 2 tytärtään. 

Pakkasta oli n. 10-20 astetta. Kello oli 10 paikkeilla ja oli pilkkopimeä. Toyotan kirkkaat halogeenivalot valaisivat komeasti pimeässä yössä. Ajettuani 15-20 km. tulin suuren suoalueen kohdalle. Siitä kumpaankaan suuntaan ei ollut lainkaan asutusta eikä tienhaaroja ainakaan 15 km matkalla. Tiessä oli aivan uusi, kesällä laitettu öljysorapinta. Tien sivuilla oli suuret suo-ojat täynnä vettä, jonka pintaa peittävä ohut jää ei vielä kantanut kävelijää. Lunta ei ollut, vain ohutta kuuraa tai härmää. Molemmin puolin suolla näkyi vain muutama puolen metrin korkuinen huurtunut kuusentaimi ja varpu.

Auton valot valaisivat tietä ainakin kilometrin päähän eteenpäin. äkkiä kaukana edessämme näkyi valkoisissa vaatteissa oleva hahmo, jonka lähemmäs päästyämme tunnistimme naiseksi. Hän tuli meitä kohti kävellen keskellä tietä. Tultuamme lähemmäksi hiljensin, naisessa oli jotakin outoa. Lapset huusivat: KUMMITUS! - Tietenkään kukaan ei uskonut kummituksiin. Nainen käveli oudosti, aivan kuin olisi pitänyt käsiään rullaportaitten kaiteilla. Hänellä ei ollut mukanaan valaisinta eikä käsilaukkua, vaikka käveli pitkin tietä, jossa ei ollut risteyksiä ainakaan 15 km. matkalla kumpaankaan suuntaan. Naisella oli kirkkaanpunaiset tanssikengät, jollaisista emme olleet kuulleetkaan tuohon aikaan. 

Sitten naisen takaa tuli auto, joka ohitti hänet oikealta puolen. Hän ei väistänyt sitä lainkaan. Pysäytin auton ja myös naisen ohittanut auto pysähtyi n. 100 metrin päähän taaksemme. Syynä oli tämä outo näky, jossa kaikki ei tuntunut olevan kohdallaan. Naisen lähestyessä huomasimme että hänellä oli yllään läpinäkyvä, pitsinen morsiuspuku ja pitsihuntu. Hän oli vaaleahko, hoikka ja hänen hiuksensa ulottuivat olkapäille. Katse oli surullinen. Hän ei nähtävästi palellut, vaikka iho näkyi selvästi ohuen pitsimekon läpi. Hänen vaatteensa olivat täysin puhtaat, vaikka pilkkopimeässä olisi luullut hänen eksyneen välillä mutaiseen suo-ojaan ja ryvettyneen. 

Vaimoni sanoi että peruuta toisen auton luo, tarjotaan naiselle kyyti; sehän paleltuu noin vähissä vaatteissa. Peruutin toisen auton taakse. Siitä tuli ulos 4 n. 20-25 vuotiasta miestä. He näyttivät erittäin väsyneiltä. Yhdellä oli haulikon patruunavyö lanteillaan. He olivat metsästänet koko päivän tuloksetta.

Nainen lähestyi ja käveli ikäänkuin pussiin keskellemme. Kohdallani hän käänsi päätään ja katsoi aivan kuin lävitseni. Vaimoni oli juuri koskettamassa naista olkapäähän tarjotakseen kyydin, kun tätä ei enää ollutkaan siinä! Hän vain äkkiä haihtui kuin ilmaan.

- Se oli tietysti täysin odottamatonta. Yksitoista tervettä silmäparia tuijotti tyhjyyteen! Suuntasimme autojen valokiiloja ympäriinsä yrittäen löytää merkkejä hänestä, mutta tienvarsiojien kuura ja suot olivat koskemattomia eikä jalanjälkiä näkynyt missään. Etsimme n. puoli tuntia ennenkuin jatkoimme matkaamme.

Tapahtuma oli todellinen, ei kuulopuheita, olin itse paikan päällä. Sellaista sattuu harvoin, varsinkin kaltaisillemme henkilöille, joilla ei ennestään ollut minkäänlaista kiinnostusta tällaisiin 'taikauskoisiin' juttuihin. Metsästäjät olivat luullakseni paikallisia, itse asun nykyisin ulkomailla poikani kanssa ja vaimoni perheineen Keski-Suomessa. Kaikki asianosaiset lienevät vielä tavoitettavissa. Nimeäni en julkaise, mutta tarina on totta, eikä sitä ole väritelty.

Tähtikansaa

Ulkomaisia kertomuksia tähtikansan kohtaamisista on kuunneltavissa runsaasti YouTubessa. Epäilemättä tällaisia kohtaamisia tapahtuu myös Suomessa.

Suomalainen Visa Kaliva kertoo olleensa yhteydessä ufoihin ja tähtikansaan kouluajoista lähtien. Hän on vuosikymmenien kuluessa keskustellut useiden ihmisen näköisten avaruusolentojen kanssa. Kalivan nuoruudessa eräällä laivamatkalla tähteläismies turvautui häneen ja yöpyi hänen hytissään, kun ei halunnut olla muiden kanssa yhteishytissä. Ei hän aivan tavallinen mies ollut, koska aamulla kulki ilman passia tullivirkailijan ohi tämän huomaamatta häntä ollenkaan.

Kaliva kertoo Britanniassa oleskelunsa aikana käyneensä jopa tähteläisten asunnolla keskustelemassa heidän kanssaan. Vanhemmalla iällä Kaliva on tullut kontaktikaapista ulos ja kertoo tarinansa ensin englanninkielisessä videosarjassa (Linkki 2) ja sitten yhdessä Shadow Cameran suomenkielisessä haastattelussa (Linkki 3) ja yhdessä englanninkielisessä haastattelussa (Linkki 4).


Nainen mustassa nahkapuvussa

Musta nahkapuku näyttää olleen salaperäisten naisten muotia 1990-luvulla. Yllä olevat tapaukset luettuaan fb-kaverini Marjut kertoi itselleen tapahtuneen seuraavaa:

Kokemukseni tapahtui 90 luvulla, alkupuolella, tarkkaa vuotta en muista. Olimme naapureiden kanssa illanvietossa läheisessä ravintolassa. Ilta oli mukava ja mitään erityistä ei ollut missään suhteessa. Paikka oli vähän pub-tyyppinen ja pöytiä oli myös rivissä vähän syrjemmälle, pieniä pyöreitä pöytiä.

Kaverit olivat joidenkin tuttavien kanssa keskustelemassa siinä lähellä ja istuin silloin itsekseni hetken aikaa. Oikealla seinän vieressä oleva pöytä oli tyhjä. Tähän ilmestyi nainen, nuorehko, hoikka. Kysyi, voiko istua johon vastasin, että tottakai. Ihmettelin asuvalintaansa, mustat housut nahkaa, takki nahkaa. Ajattelin jotenkin että oudot vaatteet mutta jokainen tehköön mitä haluaa. Nainen kääntyi minuun päin, kysyi ehkä jotain. Vastasin ja katsoin häneen päin. Silloin koin järkytyksen jota en unohda koskaan. Tämän henkilön kasvot alkoivat ikäänkuin elää omaa elämäänsä, kuin sulaa vahaa ja joku irvikuva.

Tästä paikasta syöksyin vessaan ja hoin itselleni, ettei tämä voi olla todellista. Kauhea tunne. Palasin, tätä henkilöä ei näkynyt missään. Kysyin kaikilta lähellä olevilta, näkivätkö ja mihin lähti, kukaan ei ollut edes nähnyt tällaista henkilöä. Lähdin siitä paikasta kotiin ja muistan tämän kuin eilisen päivän. Tänäkään päivänä en tiedä kuka tai mikä hän oli. Korostan vielä, kysymys oli normaalista illanvietosta – huumeita, tms aineita jotka voisivat aiheuttaa esim. aistiharhoja asiaan ei liittynyt.

Lisätietoja kysellessäni tuli vielä esiin seuraavaa:

- nainen oli tietyllä tavalla tyylikäs
- Marjut ei aluksi tullut katsoneeksi naisen kasvoja
- vessapako kesti arviolta 10 minuuttia

Kummitusliftarit

Kansainvälisesti kaikkialle levinnyt kokemuskertomus on kummitusliftari – nainen, joka otetaan kyytiin, mutta katoaa selittämättömästi auton vielä ollessa liikkeessä. Ylen reipas tutkimusryhmä alkoi vuonna 2008 jäljittää useampaa tällaista kertomusta, linkki (5). Tarkistusmahdollisuuksia oli kolmella taholla:

1. Itse tarinoiden kertojat.

2. Huoltoasemat, joilta kertoman mukaan oli soitettu poliisille tapauksista.

3. Poliisiasemat, joille kerrottiin soitetun.

Tulokset eivät olleet rohkaisevia. Kertojat eivät olleet itse kokeneet kohtaamista, vaan he olivat kuulleet siitä joltakin tutulta. Sitkeät jäljittäjät seurasivat ketjuja taaksepäin, ja ainakin yhdessä tapauksessa kaksi ketjua yhtyi yhdeksi. Ei löytynyt sellaista huoltoasemaa, jolta olisi soitettu. Ei löytynyt poliisiasemaa, jolle olisi soitettu tai palautettu liftarin käsilaukku.

Mutta jäljitysryhmä ei luovuttanut. Ja kuinka ollakaan, niin he vihdoin löysivät yhden naisen, joka oli ottanut kyytiinsä liftaavan naisen, joka oli kadonnut auton oven avautumatta. Kehotan katselemaan videon, jolla tarina kerrotaan kokonaisuudessaan.

Kummitusliftari on tyypillinen kaupunkitarina eli huhu, joka leviää kulovalkean tavoin ja sisältää perättömiä väitteitä tapahtumista. Se ruokkii ilmeisen vahvasti ihmisten mielikuvitusta. Monet merkilliset kohtaamiset ovat epäilemättä samanlaisia, joten mitään ei pidä uskoa ilman tarkistusten tekemistä ja itse kokijan löytämistä. Mutta kuitenkin, taustalla näyttää olevan harvinaisia tapauksia, jotka ovat olleet aitoja kokemuksia. Muistan kuulleeni tai lukeneeni toisenkin sellaisen tapauksen kokijan kertomana, mutta en ole löytänyt linkkiä siihen.

Mistä kohtaamisissa on kysymys?

Päällisin puolin näyttää siltä, että keskuudessamme oikeasti vaeltaa sekä näkyviä aaveita että avaruusihmisiä runsain määrin. Mielestäni on kuitenkin syytä pohtia tilannetta hiukan enemmän. Ehkäpä kysymys on sellaisista asioista, joiden käsittelyyn meillä ei vielä ole päteviä tieteellisiä työkaluja.

Yksin tapahtuneet kohtaamiset eivät ole kovinkaan todistusvoimaisia, koska kohdatut olennot voivat olla harhoja, jotka eivät näkyisi sivullisille. Poikkeuksen muodostavat tietenkin tapaukset, joissa olento on antanut uutta selittämätöntä tietoa, joka on dokumentoitu eikä ole jäänyt vain muistin varaan. Useamman paikalla olleen tapauksessa olennon olisi pitänyt olla kollektiivinen hallusinaatio, joka puolestaan on selittämätön ilmiö ilman yhteistä suggerointia. On myös tapauksia, joissa vain yksi useammasta paikalla olleesta henkilöstä on nähnyt olennon.

Merkillisiä kohtaamisia on tapahtunut paljon, koska varmuudella vain murto-osa niistä on tullut julkisuuteen. Osa niistä aiheutuu varmaankin mielenterveysongelmista, joista kerron jutussani "Parapsykologia ja mielenterveys". Tuossa jutussani mainittu psykiatri Morton Schatzman sanoo kirjassaan, että pieni osa esimerkiksi kaupungilla kävellessä näkemistämme ihmisistä voi olla näitä merkillisiä olentoja, joita emme tarkistusten puutteessa tunnista sellaisiksi.

Uskoisin, että kohtaamisissa olisi mielenkiintoinen tutkimuskohde yliopistotasolle. Tutkimuksia ei pitäisi jättää vain yhden henkilön kertomuksiksi, vaan yksityiskohdat pitäisi varmistaa kenttätutkimuksella, kertomusketjuja jäljittäen. Tuloksena saataisiin myös mielenkiintoista aineistoa folkloristiikan ja sosiologian käyttöön.


Linkkejä

1. RTVn yölähetys 29.4.2023 - Vieraana SC
https://www.youtube.com/watch?v=6UiA9oYGHIg

2. Visa Kalivan videosarjan alku:
Starpeople by Visa Kaliva 01 of 06
https://www.youtube.com/watch?v=GcAx39BAgF0

3. Visa Kaliva ja kohtaaminen tähtikansan kanssa
(valitettavan huono kuuluvuus)
https://www.youtube.com/watch?v=A7_g8KJ_nWY

4. Visa Kaliva: Starseed
https://www.youtube.com/watch?v=xb1huo9XHv0

5. Ylen elävä arkisto: Katoava liftari eli surupukuinen nainen

https://yle.fi/aihe/artikkeli/2008/07/10/katoava-liftari-eli-surupukuinen-nainen

Mielenterveys ja parapsykologia

Päivitetty 2.11.2022

Psi-ilmiöt jaetaan perinteisesti kahteen osaan: aistien ulkopuolinen havaitseminen eli ESP ja psykokinesia eli PK. Usein mainitaan myös kuolemanjälkeinen elämä kolmantena parapsykologian tutkimusalueena.

Parapsykologialla ja mielenterveydellä on vahva yhtymäkohta siinä, että ESP-kokemukset eivät ole muodollisesti mitenkään erotettavissa aistiharhoista, joita mielenterveyden häiriöistä kärsivät kokevat. Ainoa tapa erottaa kokemukset toisistaan on se, että kenttätutkimuksella ja riittävän pitkäaikaisella seurannalla selvitetään, ovatko koetut aistimukset tuottaneet paikkansa pitävää tietoa ulkomaailmasta.

Uskaltaudun käsittelemään tätä hankalaa aihetta sen tärkeyden takia, vaikka insinöörinä en olekaan alan asiantuntija. 

Harhat ovat yleisiä

Wikipediassa aistiharhoja eli hallusinaatioita määritellään seuraavalla tavalla linkissä (1):

Hallusinaatiolla eli aistiharhalla tarkoitetaan todentuntuista aistikokemusta, joka kuitenkin on mielen tuottama. Tällöin aistialueiden aivosolut aktivoituvat spontaanisti ilman ulkoista ärsykettä tai viestiä aistinelimiltä. Hallusinaatiot alkavat ja loppuvat tahdosta riippumatta.

Aistiharha voidaan kokea minkä tahansa aistin välittämäksi: Silloin ihminen näkee, kuulee, tuntee, maistaa tai haistaa jotakin, jolle ei ulkoisesta, yhdessä havainnoidusta maailmasta löydy vastinetta. Yleisimpiä hallusinaatioita ovat näkö- ja kuuloharhat. Hallusinaation kokeminen sinänsä ei ole vaarallista eikä sairasta.

Hallusinaatio on eri asia kuin illuusiohavaintovirhe, jossa on kyse todellisen ulkoisen ärsykkeen virheellisestä havainnoinnista tai tulkinnasta. Illuusioita ovat esimerkiksi ulkomaailmasta peräisin olevat ”harhanäyt” kuten optiset harhat ja kangastukset. Hallusinaatio eroaa myös eideettisestä muistista, eli kyvystä palauttaa mielikuvia elävästi mieleen.

Psykoosi tarkoittaa, että ihmisen todellisuudentaju on heikentynyt, eli hän ei tajua psykoosin laukaisemia kuulo- tai muita harhoja harhoiksi. Psykoosisairauttakin sairastava henkilö voi hyvin tajuta äänet harhoiksi kun ei ole psykoosissa. Joskus kuuloharhat jäävät psykoosin loputtua päälle.

Aistiharhoina ilmeneviä ESP-kokemuksia esiintyy yleisesti arkipäivässä spontaani-ilmiöinä, joita voi tapahtua kenelle hyvänsä. Erikoiskykyjä omaavat näkijät kertovat saavansa mahdollisen ESP-tietonsa vaihdellen kaikkien aistiensa kautta tai intuitioina. Tutkijat ovat keränneet spontaanitapauksista havaintokertomuskokoelmia, joita he ovat analysoineet eri tekijöiden suhteen.

Morton Schatzman (1980) sanoo, että harhoja esiintyy myös ihmisillä, jotka eivät ole psykoottisia. Hän kertoo perusteellisessa kirjassaan "The Story of Ruth" erään naisen tarinan. Tätä vainosi hänen vielä elossa olevan isänsä hallusinaatio, joka käyttäytyi uhkaavasti ja oli niin pysyvä ja täydellinen, että ei ollut erotettavissa todellisesta henkilöstä muuten kuin isän todellisen olinpaikan tarkistamalla. Pitkällisen terapian jälkeen nainen sai pelkonsa hallintaan, mutta pystyi edelleen halutessaan luomaan harhoja ja jopa oppi käyttämään erilaisten hallusinaatiohenkilöiden luomista omaksi huvikseen.

Schatzman tutustui aiheeseen laajasti ja tuli siihen tulokseen, että erilaiset aistiharhat terveillä ihmisillä ovat paljon yleisempiä kuin yleensä osataan arvatakaan. Osa kokemuksista voi olla niin todenmukaisia, että tarkistusten puuttuessa niitä ei tunnisteta harhoiksi. Oma lukunsa ovat tietenkin kemiallisten aineiden aiheuttamat harhat, jotka riittävän lievinä ovat ohimeneviä.

Parapsykologiaa ja mielenterveyttä sivuavia aistiharhoja ovat äänien kuuleminen (Johanna Erjanti 1998, linkki 2) ja unihalvaus (Elena Seikkala 2000, linkki 3). Ne muistuttavat psykoottisia harhoja, mutta ne ovat yleisiä ja niitä esiintyy muuten terveillä ja tasapainoisilla ihmisillä. Parapsykologian kannalta herää kysymys, saadaanko niiden seurauksena selittämätöntä ja paikkansa pitävää tietoa ulkomaailmasta. 

Mielenterveys on pitkälti kulttuurikysymys

Esimerkiksi Richard Bentall (2000, linkki 4) toteaa monista lähteistä löytämäni käsityksen, että psykiatristen häiriöiden ja normaalin mielenterveyden välillä on katkeamaton jatkumo. Jatkumon kummassakin päässä tilanne on selvä, eli pahasti häiriintyneen potilaan todellisuuskäsitys on niin virheellinen tai hänen olonsa on niin onneton, että hän ei tule omillaan toimeen, mutta mieleltään terveet selviävät arkielämässä omin voimin.

Ääripäiden välissä olevien ihmisten käyttäytymisen arviointi on tulkinnanvaraista ja ympäristön kulttuurista riippuvaista. Mitä valtavirran psykiatri tai psykologi pitää sairaalloisina kokemuksina, sitä voi transpersoonallisen tai jungilaisen psykologian edustaja pitää ihmisen normaaliin psykologiseen kehitykseen kuuluvana. Kirjassa Honkasalo & Koski (2017) tehdään ansiokkaasti tätä rajankäyntiä sairauden, terveyden ja kulttuurin välillä. Kirjassa todetaan, että länsimaissa suhtaudutaan outoihin kokemuksiin mustavalkoisen torjuvasti, vaikka joissakin muissa kulttuureissa ne ovat hyväksyttyjä ja jopa kulttuuriin kuuluvia.

Tohtori Vernon Neppe käsittelee eräässä artikkelissaan harhoja kulttuurin, psykiatrian ja parapsykologian kannalta (1982, linkki 5). Lainaus artikkelin abstraktista:

An important area for exploration is the relationship of the cultural facets of psychiatric illness to parapsychology. The scope of such a relationship in its narrower sense involving the interaction of psychiatry with parapsychology (parapsichiatry) and in its broader framework involving interactions of psychiatry with all mysticism (metapsychiatry) is very broad. This paper highlights certain clinical transcultural problems in parapsichiatry.

Mystisen kokemuksen yhteydessä esiintyy arkikokemuksesta vahvasti eroavia tunteita ja toisinaan myös aistiharhoja. Kokemuksesta on kirjoitettu filosofi ja psykologi William Jamesin luentojen perusteella kokonainen kirja (William James 1902/1981). Monet uskonnolliset yhteisöt pitävät mystisiä kokemuksia asiaankuuluvina ja jopa yrittävät johdattaa oppilaitaan sellaiseen kokemukseen.

Mielenterveyden ammattilaiset

Aistiharhoja pidettiin aikaisemmin lähes poikkeuksetta alkavan tai jo jatkuvan mielisairauden oireina, mutta nykyään on käytettävissä paljon uutta tietoa. Mielenterveyden ammattilaiset ovat myös suhtautuneet liian kaavamaisesti outoja kokeviin asiakkaisiinsa. Valtavirran psykiatrit ja psykologit eivät nykyisinkään yleensä ota aitojen psi-ilmiöiden mahdollisuutta huomioon.

Johanna Erjanti (1998, linkki 2) kertoo, että ääniä kuuleviin ei aikaisemmin osattu suhtautua joustavasti: "Perinteisesti on ollut käytännön hoitotyössä näkemys, että potilaan harhoihin ei saa mennä mukaan, mikä on aiheuttanut arkuutta puhua äänistä ja ne on saatettu sivuuttaa kokonaan". Sivuuttaminen oli ilmeisen huono strategia luottamuksellisen hoitokontaktin kannalta. Erjannin lainaamien tutkijoiden mukaan äänet kuitenkin voidaan pitää parhaiten kurissa keskustelemalla niistä muiden kanssa turvallisessa ympäristössä, joten aikaisempi ohje ehkä vain pahensi asiakkaan tilannetta.

Vernon Neppe (1989, linkki 6) kertoo, miten valtavirran psykiatrit ja psykologit ovat tulkinneet erikoisia tiloja tai kokemuksia vakaviksi psyykkisen sairauden oireiksi seuraavaan tapaan:

Kehostapoistumiskokemus OBE on tulkittu äärimmäiseksi minuuden jakautumiseksi, jossa esiintyy huomattavaa epärealistisuutta ja depersonalisaatiota. Ennaltatietäminen ja selvänäkeminen ovat harhaluuloja, joissa esiintyy vakavaa todellisuudesta vieraantumista. Telepatia on harhainen usko ajatusten lähettämisestä tai istuttamisesta kokijan päähän, eli selvä ensimmäisen asteen psykiatrinen oire. Transsitilat ja automaattikirjoittaminen ovat äärimmäisiä psykiatrisia persoonallisuuden jakautumishäiriöitä.

Tohtori Martina Belz-Merk (2007) kertoi, miten IGPP:ssä (Institut für Grenzgebiete der Psychologie und Psychohygiene E. V.) yritetään auttaa sinne yhteyttä ottavia epätavallisten kokemusten ja psyykkisten häiriöiden kokijoita, joita vuosittain on ollut noin 800. Lainausta Belz-Merkin artikkelista:

There is currently a controversial debate concerning whether unusual experiences are symptoms of a mental disorder, if mental disorders are a consequence of such experiences, or if people with mental disorders are especially susceptible to or even looking for these experiences.

 Till recently it was up to psychiatry to deal with unusual experiences and develop clinical concepts. Psychiatrists and psychologists like Jung (1984), Assagioli (1955), Scharfetter (1991), Grof and Grof (1991) and Haraldsson (1985), to name a few, have pointed out several times that such experiences do not necessarily have anything to do with known symptoms of psychiatric disorders. They might appear similar to known disorders, both genetically and prognostically, but they have to be classified in a totally different way and thus treated differently.

Psykoterapeutti Paul J. Leslie on antanut sarjaan pitkän haastattelun toiminnastaan ja ajatuksistaan videosarjaan "New Thinking Allowed", linkki (7). Hän kertoo, että ehkä useimmat ihmiset kokevat ainakin yhden paranormaalina pitämänsä ilmiön elämänsä aikana. He eivät useinkaan uskalla kertoa kokemuksestaan leimautumisen tai mielisairausdiagnoosin pelossa. Hänen mielestään vain ahdistavat kokemukset tarvitsevat terapiaa. Lohduttaviin kokemuksiin ei pitäisi puuttua kielteisesti tai halveksien. Jo pelkkä kertomusten kuunteleminen on avuksi. Mielenterveyden ammattilaiset tarvitsisivat koulutusta asiakkaiden paranormaaleina pitämien kokemusten kohtaamiseen.

Mielenterveyden ammattilaisten 'virhediagnoosit' psi-ilmiöistä ja psykiatrisesti lievistä kokemuksista ovat hyvinkin ymmärrettäviä siksi, että todellisista psykooseista kärsivät uskovat usein pahoihin telepaattisiin tai säteilyvaikutuksiin aivoihinsa tai uskovat olevansa selvänäköisiä. Richard Bentall kertoo tutkimuksissa todetun, että omia mahdollisia psi-kokemuksiaan kertovilla on keskimääräistä enemmän todellisia mielisairauden oireita ja toisaalta todellisista oireista kärsivät uskovat keskimääräistä enemmän psi-ilmiöiden olemassaoloon.

Yllättävä, kauhistuttava ja lohduttava kumma

Massatiedotusvälineissä harhat useimmiten yhdistetään psykooseihin, joten luulisi kokijoiden ensimmäisen harhakokemuksen seurauksena pelkäävän olevansa tulossa hulluksi. Mutta esimerkiksi Johanna Erjanti ei gradussaan mainitse hulluksi tulemisen pelkoa, vaan vain hulluksi leimautumisen pelon. Elena Seikkala puolestaan kertoo unihalvauksen olleen kokijoilleen hyvin pelottava, ja he pelkäsivät sekä hulluksi tulemista että hulluksi leimautumista.

Kuuloharhojen äänet (Elena Seikkala (2000), linkki 3) ovat pahimmillaan lamauttavia, mutta ihminen voi usein myös tulla toimeen ääniensä kanssa ja elää normaalia elämää. Tieto muiden ihmisten samanlaisista kokemuksista on tuonut suurta helpotusta monille kokijoille. Ääniä kuulevilla on jopa oma yhdistys, Suomen Moniääniset ry. (Linkki 8), joka järjestää vertaisryhmien kokoontumisia. Yhdistyksen sivuilla on paljon hyvää tietoa äänien kuulemisesta.

Markku Siltala (2019) kertoo kirjassaan "Hän oli siinä" paljon esimerkkejä sekä aistiharhoista että esineiden liikkumisista, joita mieleltään terveet ihmiset ovat kokeneet. Hän sanoo, että kertojat eivät usein ole uskaltaneet kertoa kokemuksistaan aikaisemmin kenellekään. Ilmeisesti syynä on ollut leimautumisen pelko. Hulluksi tulemisen pelkoa en huomannut kirjassa mainittavan.

Honkasalo&Kosken kirjassa sivuilla 87-123 on Kirsi Kanervan kirjoittama osuus "Kumma ja tunteet". Hän jaottelee kokemusten tuottamat tunteet seuraavien, tilanteita hyvin kuvaavien otsikoiden alle:

Yllättävä, hämmästyttävä, hurja kumma
Kauhistuttava, pelottava kumma
Lohduttava, rakas, kiitollisuutta herättävä ja hyvältä tuntuva kumma

Artikkeli Coelho & al. (2008, linkki 9) käsittelee sitä, millaisia yhteydenottoja parapsykologian tutkijat Britanniassa ovat saaneet yleisöltä. Monet ovat olleet huolissaan ja pelänneet tulevansa mielisairaaksi. Toiset ovat halunneet vahvistuksen kokemustensa selittämättömyydelle, mitä ei tietenkään ole voitu antaa ilman tapausten tarkempaa tutkimusta. Eräät ovat jo olleet yhteydessä mielenterveyden ammattilaisiin, mutta haluavat saada tukea sille, että oireet eivät ole mielisairautta.

Parapsykologit ovat yhteydenottotilanteissa pahassa välikädessä varsinkin puhelinsoittotapauksissa, joihin ei ole voinut etukäteen valmistautua. Soittajan kokemus voi olla oire puhkeamassa olevasta psykoosista, lievempi hallittavissa oleva oire tai sitten aito psi-kokemus. Psykoositapaus pitäisi saada välittömästi hoitoon, jolloin kaikki selviäisivät vähimmällä. Myös lievemmät oireet olisi hyvä saada ammattilaisten tuen piiriin ja psi-kokemukset pitäisi saada kunnolla tutkituiksi. Tavallisesti kaikkia näitä toiveita ei voida toteuttaa aika- ja resurssipulan vuoksi. Coelho suositteleekin, että parapsykologit valmistautuisivat yhteydenottoihin luomalla rutiinit lisätietojen hankkimiseksi ja asioiden eteenpäin viemiseksi.

Egotilaterapia

Vaikka tämä menee hiukan ohi aiheesta, niin ajattelin kuitenkin kertoa omista kokemuksistani. Ihmettelin opiskeluaikana sitä, miten käyttäydyin niin eri tavoilla sopeutuessani erilaisiin tilanteisiin. Keksin parhaat ideani keskusteluihin aina liian myöhään, vasta omissa oloissani keskustelun tai väittelyn jälkeen. Tällainen ympäristön ehdoilla eläminen tuntui epämiellyttävältä ja jopa hiukan uhkaavalta.

Kiinnostuin persoonallisuuden jakautumisesta ja luin sitä käsitteleviä kirjoja. Varsinkin täydellinen persoonallisuuden jakautuminen oli mielenkiintoinen, kun yhden persoonallisuuden muisti ei ollut toisen käytettävissä. Ajattelin, että oli olemassa jatkumo terveen eri tilanteisiin sopeutumisen ja sairaalloisen jakautumisen välillä. Mukaan tuli myös hypnoosiin ja suggestioalttiuteen tutustuminen.

Olen saanut ajatuksilleni ammattilaisten selvää vahvistusta vasta nyt, kun sattumalta saamani vihjeen kautta tutustuin egotilaterapian mielikuviin (Ego-state therapy, Ego-State-Therapie, linkki 10). Ihmettelen, miten vähän tästä sopeutumisilmiöstä puhutaan julkisuudessa, koska sen mielikuvat ovat mielestäni niin käytännöllisiä arkielämässä. Nytkin egotilaterapia löytyy vain englannin- ja saksankielisistä Wikipedioista. Niissä tosin kerrotaan asioista monimutkaisesti ja enimmäkseen sairaalloisiin tiloihin paneutuen.

Wikipediasta:

The concept of segmentation of personality has been around for many years, and that of ego states was highlighted by the psychoanalyst Paul Federn. The creation of ego-state therapy is attributed to John G. Watkins, an analysand of Edoardo Weiss who was himself analysed by Federn.

Distinct ego states—in the most rigorous sense—do not normally develop except in cases of dissociative identity disorder. However, ego state therapy identifies and names facets of a patient's personality, e.g., the "frightened child" or "control freak". After the characteristics and function of each ego state are identified, the therapist uses various psychotherapeutic techniques (e.g. behavioral, cognitive, analytic, or humanistic therapies) to achieve a kind of integration or internal diplomacy. Ego state therapy may use hypnosis, but is not necessarily required to do so, employing conversational technique instead. Ego state therapy has sometimes been able to resolve complex psychodynamic problems relatively quickly.

Ajattelin persoonallisuuden muistikatkoihin johtavan jakaantumisen olevan egotilojen muodostaman jatkumon äärilaidassa, ja todella, Wikipediassa kirjoitetaan näin (linkki 10):

Disorders such as dissociative identity disorder are often in the extreme end of the continuum that begins with normal differentiation.

Saksankielisessä Wikipediassa todetaan:

Ein gesunder, nicht traumatisierter Mensch kennt und nutzt etwa 5–15 solcher Ich-Zustände. Sie sind klar bewusst und werden vom Ich gelenkt. Die meisten solcher Ich-Anteile entstehen in der Kindheit im Zuge der normalen Entwicklung.

Tuossa siis kerrotaan, että terveellä ihmisellä on 5-15 tietoista egotilaa ja hän käyttää niitä hyväkseen. Itselläni huomasin olevan useita egotiloja. Esimerkkeinä voisin mainita, että välillä kunnioitin tietämistä turhan kovasti, välillä vihasin auktoriteetteja, välillä olin viimeisen päälle 'jämeräpartainen insinööri' ja välillä minulla oli merkillisen herkkiä hetkiä. Olen pitkällisten itseni kanssa käytyjen keskusteluiden tuloksena päässyt vähitellen kohtuulliseen tasapainoon, mutta harjoitus jatkuu edelleen.

Aistiharhojen ja intuitioiden todellisuus

Ylivoimaisesti suurin osa kaikista aistiharhoista ja intuitioista on päänsisäistä perua ja vailla realistista yhteyttä ulkoiseen maailmaan. Suomen Moniääniset ry:n sivujen nykyversiosta en löytänyt kannanottoa äänien suhteesta tositapahtumiin. Kokijoilleen äänet ovat todellisia, mikä on voitu vahvistaa aivokuvauksin. Lainaus Erjannilta:

Suomessa Teknillisessä Korkeakoulussa kliinisen neurofysiologian laitoksella on tutkittu ääniä kuulevien aivotoiminnan muutoksia kuuloharhojen aikana. Tulokset osoittavat, että aivojen kuorikerroksen kuuloalueen aktiviteetti on samanlainen sekä harha-aistimusten että oikeiden äänien vaikutuksesta.

Myös Schatzman tarkisti Ruthin hallusinaatioiden todellisuutta sekä kokemuksen tarkistuksilla että aivokuvauksilla. Hänen mukaansa harhanäyt olivat myös siten todellisuutta kokijalleen, että harhoina näkyvät ihmiset peittivät taustansa.

Ulkoiseen todellisuuteen yhteydessä olevat ESP-kokemukset ovat enimmäkseen satunnaisia eikä niistä jää pysyviä psyykkisiä häiriöitä. Valitettavasti vain kovin harvoilla mielenterveyden ammattilaisilla on riittävästi perustietoja psi-ilmiöistä. Ja vaikka olisikin, niin heillä ei ole mahdollisuuksia tai kiinnostusta lähteä tekemään tarvittavia tarkistuksia, joten paljon mielenkiintoista psi-aineistoa menee hukkaan tutkijoiden ulottumattomiin.

Psykiatri C. G. Jungin (1961) omaelämäkerta tarjoaa hyvän lähtökohdan hänen muuhun laajaan kirjalliseen tuotantoonsa tutustumiseen. Jung kävi itse läpi jonkinlaisen psykoosivaiheen elämässään, mutta selvisi siitä takaisin arkielämään. Hän myös kertoo monista aistiharhoistaan eri tilanteissa. Harhojen kokeminen elämän tärkeissä käännekohdissa on ilmeisen yleistä.

Monet pelottavat yölliset ufokontaktikokemukset ilmeisesti selittyvät unihalvauksella, mutta kaikki tapaukset eivät mielestäni voi selittyä niin yksinkertaisesti.

Psi Encyclopediassa on kliininen psykologi Renaud Evrardin vuonna 2022 kirjoittama artikkeli "Clinical Parapsychology",  linkki (11). Siinä hän esittelee, miten nykyään voi saada neuvontaa pulmiinsa, joita spontaanit paranormaaleiksi uskotut kokemukset aiheuttavat. Lisäksi hän esittelee psykologian haaroja, joissa näitä kokemuksia otetaan huomioon.

Mielestäni artikkeli on liiaksi psykologiaan keskittyvä eikä ota riittävästi kantaa ilmiöiden ulkoisen todellisuuden mahdollisuuteen. Pidän Jungin mainitsemisen puuttumista artikkelista valitettavana.

Linkkejä:

1. Hallusinaatio
https://fi.wikipedia.org/wiki/Hallusinaatio

2. Johanna Erjanti (1998): Kokemuksia äänien kuulemisesta ja niiden kanssa selviytymisestä (gradu)
http://www.elisanet.fi/jyer/johanna/pts.html

3. Elena Seikkala (2000): Öinen kauhu (gradu unihalvauksesta)
https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/88067/gradu00054.pdf?sequence=1&isAllowed=y

4. Richard P. Bentall (2000): Research into Psychotic Symptoms: Are There Implications for Parapsychologists? European Journal of Parapsychology, 2000, 15, 79-88.
http://ejp.wyrdwise.com/EJP%20v15.pdf

5. Vernon M. Neppe, Michael Ewart Smith (1982): Culture, Psychopathology and Psi: a Clinical Relationship. Parapsychological J. of S.A. 1982. of S.A. 1982, 3:1, 1-5
http://www.pni.org/research/anomalous/classif_art/pjsa/culture.html

6. Vernon M. Neppe (1989): Clinical Psychiatry, Psychopharmacology, and Anomalous Experience. "Psi and Clinical Practice (pages 145- 163, 1993), Editors Lisette Coly and Joanne McMahon.
http://www.pni.org/research/anomalous/classif_art/clinical_psychiatry.html

7. Psychopathologizing Psychic Phenomena with Paul Leslie
https://www.youtube.com/watch?v=XpwXBg34yiY

8. Suomen Moniääniset ry.
http://www.moniaaniset.fi

9. Claudia Coelho, Ian Tierney and Peter Lamont (2008): Contacts by Distressed Individuals to UK Parapsychology and Anomalous Experience Academic Research Units – A Retrospective Survey Looking to the Future. European Journal of Parapsychology Volume 23.1, pages 31-59.
http://www.koestler-parapsychology.psy.ed.ac.uk/Documents/Coelho2008.pdf

10. Ego-state therapy, Ego-State-Therapie
https://en.wikipedia.org/wiki/Ego-state_therapy
https://de.wikipedia.org/wiki/Ego-State-Therapie

11. Evrard, R. (2022): ‘Clinical Parapsychology’. Psi Encyclopedia. London: The Society for Psychical Research. Retrieved 25 September 2022.
https://psi-encyclopedia.spr.ac.uk/articles/clinical-parapsychology

Kirjallisia lähteitä:

Markku Siltala (2019): Hän oli siinä – kokemukset yhteydestä kuoleman jälkeen. Kustantamo S&S, Helsinki, 287 sivua.

Marja-Liisa Honkasalo, Kaarina Koski (2017), toim.: Mielen rajoilla – Arjen kummat kokemukset. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki, 360 sivua.

Martina Belz-Merk, IGPP project leader (2007): Counseling and Help for People with Unusual Experiences at the Outpatient Clinic (Ambulanz) of the Psychological Institute at the University of Freiburg. Oma arkisto, linkki on kadonnut netistä.

Morton Schatzman (1980): The Story of Ruth. Duckworth, 306 sivua.

Carl Gustav Jung (1961/1985): Unia, ajatuksia, muistikuvia. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo - Helsinki - Juva 1985, 454 sivua.

William James (1902/1981): Uskonnollinen kokemus. Karisto, Hämeenlinna, 366 sivua.
Alkuteos: The Varieties of Religious Experience.