lauantai 17. joulukuuta 2011

Voittaako joku skeptikkojen haasteen?



Päivitetty 2.8.2020

Parapsykologian tutkijat ovat yli 120 vuoden kuluessa saaneet vakuuttavaa näyttöä psi-ilmiöiden olemassaolosta, sekä spontaanitapausten tutkimuksissa että kokeellisessa tutkimuksessa. Lisäksi lukemattomat ihmiset tälläkin hetkellä saavat toimeentulonsa oletettujen psyykkisten kykyjensä avulla. Hyvällä syyllä voidaan kysyä miksi kuitenkaan kukaan ei tähän mennessä ole onnistunut voittamaan skeptikkojen haasteita?


Haasteet

Skeptikot eivät usko, että psi-ilmiöitä voisi olla olemassa. He ovat jopa niin varmoja oikeassa olemisestaan, että ovat laittaneet huomattavia summia rahaa likoon siltä varalta, että joku osoittaisi vahvat psi-kykynsä riittävän hyvin valvotuissa kokeissa. Wikipediasta löytyi päivityshetkellä kokonaista 26 rahapalkinnollista haastetta:

http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_prizes_for_evidence_of_the_paranormal

Tunnetuin haaste oli epäilemättä taikuri Randin aloitteesta perustettu miljoonan dollarin haaste MDC, mutta se lopetettiin vuonna 2015.

Randin haastesivulta ilmeni vuoden 2011 lopussa, että virallisia hakemuksia oli ollut vuosina 1964-1982 yli 650 kappaletta ja vuodesta 1997 lähtien päivämäärään 15.2.2005 mennessä 360 kappaletta lisää. Yksikään hakija ei ollut selvinnyt pakollisesta esikokeesta, joten kukaan ei päässyt yrittämään ratkaisevaan kokeeseen.

Tilastollinen onnistumisraja lopullisessa kokeessa oli yksi miljoonasta. Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että rahanheitossa pitäisi saada lantti putoamaan haluttu puoli ylöspäin 22 kertaa peräkkäin tai arpakuutiolla haluttu silmäluku vähintään 8 kertaa peräkkäin. Varmasti oli mahdollista sopia myös jokin muu kykyjen todentamistapa kuin tilastollinen, esimerkiksi esineiden liikuttaminen tai niiden muodon muuttaminen.

Australian skeptikoilla on voimassa oleva haaste Australian dollareissa:

The $100,000 Prize
http://www.skeptics.com.au/features/prize/

Heilläkin vaadittu onnistumisraja on yksi miljoonasta.

Myös Suomen skeptikoilla on oma haasteensa, Skepsiksen haaste:

20 000 € puhtaana käteen sille, joka tuottaa valvotuissa olosuhteissa paranormaalin ilmiön.

http://www.skepsis.fi/Toiminta/Skepsiksenhaastejastipendi.aspx

Haasteissa menetellään siten, että ensin kykyjä mahdollisesti omaava henkilö kertoo millaiset hänen kykynsä ovat. Sen pohjalta kirjoitetaan skeptikkojen kanssa sopimus testaustavasta, jonka molemmat osapuolet hyväksyvät. Esikokeiden jälkeen päästään sitten ratkaisevaan lopulliseen kokeeseen, jos kykyjä näyttää löytyvän.

Wikipedian artikkeli ei ole täysin ajan tasalla, koska esimerkiksi Skepsiksen haastesummaksi on merkitty 10 000 euroa, vaikka se on jo vuosikaudet ollut 20 000 euroa. Päivityshetkellä käytettävissä on myös luettelo peruutetuista haasteista.


Hakemuksia ja yrityksiä

JREF:n seuraajan Internatuonal Skepticsin keskustelufoorumilla on vielä jäljellä sivusto, jolta voi seurata vanhojen MDC-hakemusten ja neuvottelujen etenemistä osittain kirjeenvaihdon avulla:

http://www.internationalskeptics.com/forums/forumdisplay.php?f=43

En ole paljonkaan paneutunut MDC-kokeisiin liittyviin asioihin enkä myöskään aio tehdä sitä tähän hätään. Joka tapauksessa oletettu kyky näkyy foorumin luettelossa lyhyesti merkittynä jokaisen hakijan kohdalla. Kyvyt näyttävät olevan lievästi sanottuna moninaisia ja toisinaan vaikeasti suomennettavia, esimerkiksi siellä ovat selvänäkö, mies arkussa, rintojen epänormaaliuden havaitseminen, röntgensilmät, subluksaation havaitseminen, psykometria kirjekuorista, silmämunaenergia, psyykikko, taikavarvun/heilurin käyttö (dowsing), fysikaaliset epätasapainot, elektroniset ääni-ilmiöt (EVP), homeopatia, energiaparannus, telekinesia ja astrologia.

Monet hakemuksista näyttivät valuneen hiekkaan, kun kyvyille oli vaikeata keksiä pätevää ja riittävän halpaa testausmenetelmää tai hakija keskeytti kirjeenvaihdon. Valitettavasti foorumissa ei esikokeiden tuloksista kerrota yksityiskohtia ainakaan järjestelmällisesti, vaikka sellaisia löytyy satunnaisesti jostakin muualta.

YouTubessa on kaikkien katsottavissa melkoinen määrä Randin järjestämiä koetilanteita, joissa yrittäjät ovat epäonnistuneet. Mukana on myös tanskalaisen heilurinkäyttäjän Connie Sonnen MDC-esikoe. Alla on joitakin esimerkkejä näistä videoista:

Part 1 Connie Sonne Paranormal Challenge [+lisänä 3 jatko-osaa]
http://www.youtube.com/watch?v=U_qiG9PUiaQ

James Randi Tests An Aura Reader
https://www.youtube.com/watch?v=OZeQGld5QBU

James Randi debunks a dowser
https://www.youtube.com/watch?v=qMEaXIcvdkY

Randi_busts_Magnet_Man
https://www.youtube.com/watch?v=OTVWMY8EZCA

"James Randi - Psychic Investigator" 1x06: Psychometry, Graphology
https://www.youtube.com/watch?v=CUYq4Iu3OqI

Randi & Banachek Test "Psychics" on ABC
https://www.youtube.com/watch?v=cFEry80s9Po


Maailmankuvat eivät kohtaa

Yleishuomiona aikojen kuluessa löytämistäni koetilanteista voidaan sanoa, että psyykikot ovat yleensä kovin avuttomia koetehtävien edessä. Heillä ei ole minkäänlaista realistista käsitystä kyvyistään, koska he eivät koskaan aikaisemmin ole itse testanneet niitä sokkoutettuina. Lisäksi he näyttävät olevan kykenemättömiä ottamaan huomioon sen, että heidän kykyihinsä uskovat asiakkaat eivät hekään osaa arvioida heidän kykyjään luotettavasti.

Monilla hakijoilla on myös ollut niin epärealistinen käsitys ympäröivästä aineellisesta maailmasta, että he ovat ylioptimistisesti lähteneet alusta pitäen toivottomaan yritykseen haasteiden voittamiseksi.

Randin haastetta arvosteltiin siitä, että sen säännöt antoivat JREF:lle täydellisen ratkaisuvallan tulosten tulkitsemisessa. Sellainen valta on tietenkin ymmärrettävä, kun kyse on suuren rahasumman menettämisestä. Mutta jos oletetaan, että joku todella olisi osoittanut riittävää kykyä haasteen voittamiseen, niin sääntöjen puitteissa hänet olisi voitu väsyttää luopumaan yrityksestään loputtomalla kiistelyllä kokeen yksityiskohdista.

Hakijaa voidaan lannistaa myös töykeällä ja ylimielisellä kohtelulla. Näin voidaan sanoa tapahtuneen, kun lukee Randin vuonna 1999 kirjoittaman hylkäyskirjeen. Rico Kolodzey haki haastetta sillä perusteella, että oli ollut kauan syömättä. Vastaus oli seuraavanlainen ja kuvastaa hyvin skeptistä ajattelumaailmaa:

Don't treat us like children. We only respond to responsible claims.
Are you actually claiming that you have not consumed any food products except water, since the end of 1998? If this is what you are saying, did you think for one moment that we would believe it? 
If this is actually your claim, you're a liar and a fraud. We are not interested in pursuing this further, nor will we exchange correspondence with you on the matter. 

Tapauksesta löytyy keskustelua haulla. Jupakan jälkeen MDC:n sääntöihin tuli lisäys, että sellaista hakemusta ei hyväksytä, joka aiheuttaa hakijalle terveysvaaran. Kyllähän syömättömyyden kyvyn testaus olisi kuitenkin voitu turvallisesti järjestää lääkärin valvonnassa. Sitä yritettiinkin vuonna 2006, mutta sopimusta ei saatu aikaan:

http://www.lettersofnote.com/2011/04/youre-liar-and-fraud.html

Vaikuttaa siltä, että hakijoiden kohtelu on sentään inhimillistynyt myöhemmin.


Milloin haaste voitetaan?

Parapsykologien tutkimuksissa on ilmennyt, että tieteellisissä, kontrolloiduissa kokeissa saavutetaan lähes aina vain heikko psi-vaikutus. Tällöin tilastollisen merkittävyyden saavuttamiseksi on tehtävä laajoja koesarjoja. Sellaisten rahoittaminen tulee niin kalliiksi, että niitä ei käytännössä järjestetä. 

Tutkimuksissa on selvinnyt, että psi-ilmiöt tulevat esiin parhaiten silloin, kun koehenkilöillä on tietty melko vaikeasti kuvailtavissa oleva tunnetila. Kirjallisuudessa kuvataan tuota tilaa monilla tavoilla, esimerkiksi rentoutuneisuus, luottamus onnistumiseen, irrallinen keskittyminen ja aistiärsykkeiden rajoittaminen. Joka tapauksessa on selvää, että tiukasti kontrolloidussa koetilanteessa onnistumisen vaatimaan tunnetilaan on vaikeata päästä.

Vahvat vaikutukset tulevat esiin kokeissa hyvin harvoin, mutta spontaanitapauksissa on vahvojakin tunnelatauksia, ja voimakkaita ilmiöitä esiintyy melko usein.

Monet uskovat, että maapallolla elää henkisesti pitkälle kehittyneitä ihmisiä, joille haasteiden voittaminen olisi leikintekoa. Ainoa pulma on, että he eivät syystä tai toisesta tule esiin testattaviksi. Heitä ei ole ilmestynyt edes parapsykologien tutkittaviksi, joten heidän varaansa ei voida laskea mitään. Vähälahjaisemmat näkijät vaatisivat niin laajoja koesarjoja, että niitä ei käytännössä voida järjestää haasteiden puitteissa.

Uskon kyllä, että monilla ihmisillä on psi-kykyjä. Tavalliset näkijät kuitenkin onnistuvat vain niin satunnaisesti, että heillä tuskin on mahdollisuuksia voittaa haasteita. Siksi uskallan veikata, että haasteiden voittamista tuskin on odotettavissa tätä päivitystä seuraavien 15 vuoden aikana.

torstai 15. syyskuuta 2011

Parapsykologia ja folkloristiikka


Päivitetty 22.5.2021


Useimmilla ihmisillä taitaa olla käsitys, että folkloristiikka tutkii tieteellisen tarkasti, objektiivisesti ja avoimin mielin ihmisten kertomuksia merkillisistä kokemuksistaan. Mutta mitenkähän tämä asia todellisuudessa on?


Skeptikon käsitys

Sain virikkeen tähän juttuun Skepsis ry:n keskustelusivuilta seuraavasta sanailusta:

Kirjoittaja:  pep   Päiväys:  29.08.2011
Viestinumero:  340817
EräsKansanparantaja. kirjoitti
29.08.2011 (340816)...
> Toisiaan nokittelevien tieteentekijöiden tulisi
> vihdoin ja viimein uskaltautua peloista
> huolimatta kuunnella aivan tavallisten
> (normaalien) ihmisten kokemuksia
> ja mielipiteitä.
Tieteentekijät kuuntelevat. Sitä tieteen aluetta kutsutaan folkloristiikaksi.
Jos tarkoitat erikoisten ilmiöiden tutkimista, niin onhan niitä tutkittu. Aina on vaan tullut vesiperä. Siksi erikoisen väitteen esittäjällä on se ensimmäinen näytön paikka, jotta tiedemaailmaa asia alkaisi kiinnostaa.
Skepsis RY:n testin läpäiseminen olisi jo jonkinlainen signaali.

Tuon vastauksen kirjoittaja silloinen nimimerkki "pep" on ilmeisesti sitä mieltä, että folkloristit ovat jo kartoittaneet riittävästi spontaaneja psi-ilmiöitä todetakseen ne olemattomiksi. Myöskään missään muissa tutkimuksissa ei hänen mielestään ole saatu psi-myönteisiä tuloksia. Jätän parapsykologian tutkimustulokset tällä kertaa sivummalle ja keskityn folkloristiikan tutkimuksen tarkastelemiseen.


Nimimerkin "PeP" vastine

Otin tämän jutun esille Skepsis ry:n keskustelupalstalla ja 
hiukan nimimerkkiään muokannut "PeP" vastasi. Hänen vastineensa puhukoon puolestaan, linkki (1).

PeP, 10/29/2017 1:41:53 PM, 394635:

Täällä ollaan, huusi Mooses pensaasta.

Ensinnäkin yhden kommentin irroittaminen pitkästä ketjusta ei anna asiasta oikeaa kuvaa. Kansanparantajan kanssa käytiin pitkää jankuttavaa keskustelua, jossa hänen juttunsa olivat varsin villejä, mutta mitään näyttöä hän ei ollut valmis antamaan. Lupasin jopa jonkun toisen kirjoittajan kanssa kustantaa matkat ja majoituksen, jos hän lähtisi testiin, johon hän aloituksessaan uhosi lähtevänsä.

Kyseessä on yli 6 vuotta vanha juttu, jota en enää viitsi lähteä penkomaan tarkemmin. Yritän silti vastata lainauksesi pohjalta.

"Tuon vastauksen kirjoittaja "pep" on ilmeisesti sitä mieltä, että folkloristit ovat jo kartoittaneet riittävästi spontaaneja psi-ilmiöitä todetakseen ne olemattomiksi."

Tuo on merkillinen tulkinta kommentistani, jos ei suoranaista vääristelyä. Tarkoitin, että nimimerkin "EräsKansanparantaja" jutut ovat lähinnä folkloristiikan alaan kuuluvia tarinoita.

En väittänyt, että folkloristiikka kartoittaisi psi ilmiöitä, saati että folkloristit olisivat kartoittaneet niitä riittävästi. Mistä sinä sellaista luit? Et ainakaan lainaamastasi kommentista ilman kornia ylitulkintaa.

"Myöskään missään muissa tutkimuksissa ei hänen mielestään ole saatu psi-myönteisiä tuloksia."

Vaikka aina ei olisikaan tullut vesiperä, niin sen verran usein kuitenkin, että parapsykologia on kauniisti sanottuna ajautunut luonnontieteellisen tutkimuksen marginaaliin. Ala jota on tutkittu jo ainakin 1800 luvulta ja joka ei ole saanut juuri minkäänlaista tieteellistä statusta, on tutkimuksellisesti vähintäänkin heikko tulokseltaan, jos ei aivan vesiperä. Itse rinnastan sen lähinnä UFO-tutkimukseen, vaikka myönnänkin asiantuntemukseni heikoksi.

Jos ja näköjään kun haluat tarttua löysään sanaan, niin voin vetää sanat "aina" ja "vesiperä" pois ja korvata ne heikoilla tiedeyhteisöä vakuuttamattomilla tuloksilla. Ja korostan vielä, että vastaus oli kärjistetty ja suunnattu nimimerkille EräsKansanparantaja ja hänen väitteisiinsä. Jossain muussa yhteydessä sananvalintani olisi ollut varmaan toinen.

- - -
Vastine sitten hiukan vesitti alkuperäisiä kärjistettyjä väitteitä. En kuitenkaan muuta omaa tekstiäni vastineen takia, koska olen lukenut jo yli kymmenen vuotta nimimerkki "PeP":in viestejä ja hänen ajatuksensa ovat minulle siinä ajassa varsin hyvin selvinneet.

Kiinnittäisin huomiota yhteen asiaan vastineessa. Ilmaisu "heikot tiedeyhteisöä vakuuttamattomat tulokset" ei tarkoita tulosten suoraa ja täydellistä kieltämistä. Kuitenkin asia aitoon skeptikkotapaan jää siihen. Pitemmälle miettien voisi kysyä, mitä ne heikot myönteiset tulokset voisivat merkitä.


Folkloristiikan tutkimusalue

Suomenkielinen Wikipedia määrittelee folkloristiikan seuraavasti, linkki (2):

Folkloristiikka on humanistinen tieteenala, joka tutkii ihmisten elämismaailmaa ja kansanomaisia ajattelumalleja, eli kansan tietämystä. Folkloristiikka tunnettiin ennen kansanrunouden tutkimuksena tai kansanrunoustieteenä; sen tutkimuskenttä oli siis kapeampi kuin nykyään. Muualla Euroopassa folkloristiikka luetaan usein kuuluvaksi kansatieteeseen eli etnologiaan, joka Suomessa tarkoittaa aineellisen ja sosiaalisen kulttuurin tutkimusta. Henkisen kansankulttuurin tutkimuksena folkloristiikkaa voidaan pitää kulttuuriantropologian osa-alueena.


Folkloristiikka on siis kulttuurintutkimusta eikä tapaustutkimusta, kuten nimimerkki "pep" näyttää olettaneen.

Englanninkielisessä Wikipediassa oleva artikkeli "Folklore studies" näyttää olevan niin hajanaisesti kirjoitettu, että sitä ei kannata yrittää lainata lyhyesti. Kompaktimmassa englanninkielisessä lähteessä (Linkki 3) kerrotaan, että folkloristiikka tutkii mm. legendoja, musiikkia, suullista perinnettä, sananlaskuja, suosittuja uskomuksia, satuja ja tapoja, jotka kuuluvat jonkin kulttuurin tai ryhmän traditioihin. Se tutkii myös käytäntöjä, joiden välityksellä perinnettä siirretään eteenpäin. Folkloristiikan sivuja selaillessa minulle jäi yleiskuva, että alan tutkijat muodostavat englantia puhuvassa maailmassa suhteellisen pienen tiedeyhteisön.


Memoraatit

Jos oletetaan arkipäivän psi-ilmiöitä olevan olemassa, niin folkloristiikassa ne ilmeisesti kuuluvat suullisen tradition alueeseen kokemuskertomuksina, joita folkloristit kutsuvat memoraateiksi. Tieteen termipankki (Linkki 4) määrittelee memoraatin seuraavasti:

Määritelmä: Supranormaalia koskeva kokemuskertomus
Selite: Kokijana voi minä-kertojan lisäksi olla kertojan (läheisesti) tuntema ihminen: perheenjäsen, sukulainen tai naapuri. Memoraatilla ei ole kiinteää muotoa. Etenkin minä-muotoiset memoraatit ovat tuoreen tuntuisia ja suggestiivisia. Toisissa memoraateissa voi havaita kehitystä kohti kiinteämuotoista tarinaa; näissä memoraateissa näkyy perinteisiä aineksia ja niiden kerrontatapa on hioutunut 'hyvän kertomuksen' konventioiden mukaiseksi. Kiteytyneet memoraatit ovat ilmeisesti monta kertaa läpäisseet sosiaalisen kontrollin. Memoraatin ytimenä on usein yllättävän, jollain tavalla problemaattisen supranormaalin elämyksen autenttinen kuvaaminen ja myös elämyksen tulkitseminen perinteen ja ajankohtaisten intressien valossa.

Suomalaisen folkloristiikan grand old man Lauri Honko kirjoittaa seuraavasti (Linkki 5):

Memoraatit ovat kertomuksia henkilökohtaisista kokemuksista supranormaalin kanssa. Kronikaatit eivät sisällä supranormaalin piiriin kuuluvia kokemuksia. 
Memoraattien kautta pääsemme käsiksi kansanuskon elävään ytimeen, ihmisten supranormaaleihin elämyksiin. Usko haltijoiden olemassaoloon perustuu viime kädessä konkreettisiin, omakohtaisiin elämyksiin. Memoraatit ovat kansanuskon tutkimukselle keskeinen lähde ennen kaikkea siksi, että niistä käyvät ilmi ne tilanteet, joissa supranormaali traditio aktuaalistuu ja alkaa vaikuttaa ohjaavasti käyttäytymiseen. Voidaan siis luoda kuva uskomusten sosiaalisesta kontekstista.
Honko näyttää siis olettavan, että supranormaalit kokemukset ovat tradition aktuaalistumista ja hän jättää niiden mahdollisen totuusarvon sivuun. Memoraattien pohjana olevat elämykset jaetaan kahteen ryhmään eli rituaalisiin ja kasuaalisiin elämyksiin, Pasi Enges (2004). Näistä rituaalien avulla tuotettuja elämyksiä voidaan tutkia niiden syntyvaiheissa, mutta kasuaaliset elämykset syntyvät spontaanisti ilman suunnittelua, joten tutkijan on lähes mahdotonta olla paikalla elämyksen syntymishetkellä.


Memoraattien totuusarvosta

Varsinkin skeptikoilla näyttää olevan käsitys, että folkloristiikka aitoon tieteelliseen tapaan tutkii memoraatteja mahdollisimman objektiivisesti ja ilman ennakkoasenteita. Jos näin olisi, niin kaiken järjen mukaan silloin myös memoraattien totuusarvo pitäisi selvittää ja ne pitäisi jakaa kolmeen osaan eli pelkästään perinteen ja kuvitelmien tuottamiin tarinoihin, perinteen muokkaamiin kertomuksiin tositapahtumista ja tarkistusten mukaan paikkansa pitäviin tapausselostuksiin.

Enges pohtii otsikon "Yliluonnollisten elämysten todellisuus" alla tapaa, millä folkloristiikassa suhtaudutaan memoraattien totuusarvoon. Lauri Honkoa lainaten Enges sanoo:

Perusongelma on: "kuinka on mahdollista, että ihminen näkee, kuulee tai tuntee jotakin sellaista, jota objektiivisesti ottaen ei ole olemassa?"
Hän jatkaa edelleen Hongon ajatuksia seuraillen:
Vaikka lähtökohtana onkin ajatus, että elämys on kokijalleen aina todellinen, löytyy "oikea" selitys havaintopsykologisista tekijöistä, yhteisöllisestä arvo-, normi- ja roolijärjestelmästä sekä kulttuurin tarjoamista elämys- ja selitysmalleista, ennen kaikkea vastaavia tapauksia kuvaavista memoraateista. Traditio siis ohjaa sekä itse elämystä että sen jälkikäteen tapahtuvaa tulkintaa. Hongon selitysmallia on pidetty yhtenä onnistuneimmista yrityksistä selittää kertomuksina raportoituja yliluonnollisia elämyksiä.

On helppoa olla yhtä mieltä siitä, että kertomukset esimerkiksi haamujen, haltijoiden ja tonttujen näkemisistä kuvaavat näkyjä, jotka eivät ole sellaisinaan aineellisia, koska ne häviävät näennäisesti olemattomiin. Niillä voi kuitenkin olla jonkinlainen jaettu todellisuus, jos joku muu paikalla oleva näkee tarkasti samaa. Kyseessä on silloin psi-ilmiö, koska tietoa välittyy selittämättömällä tavalla kahden tai useamman ihmisen välillä.

Leea Virtanen keräsi ja tutki suuren joukon memoraatteja ja tuli siihen ajatukseen, että kaikki nämä osittain hyvinkin konkreettiset kokemuskertomukset eivät voineet olla pelkkää kuvittelua ja kansanperinteen vaikutusta. Lisäksi hän esitteli parapsykologian tutkimusta myönteisessä mielessä ja mahdollisena kokemusten selittäjänä. Pasi Enges kertoo folkloristiikan tutkija Leea Virtasen kohtelusta kollegojen taholta:

Näyttää siltä, että kirjoittaja [Virtanen] jo ennen tutkimuksensa julkaisemista tavallaan asettui puolustuskannalle, tietoisena kaksijakoisesta asemastaan tiedeyhteisön ja suuren yleisön välissä, valmiina kohtaamaan kritiikkiä.
On kai 1970-luvun suomalaisen folkloristiikan henkeä kuvaavaa, että julkisessa tieteellisessä keskustelussa Kun kello pysähtyi -teos käytännössä vaiettiin kuoliaaksi, ja jokseenkin saman kohtelun sai sittemmin Telepaattiset kokemukset -kirja.
Esittelyn lopuksi Enges toteaa:
Yhteenvetona kritiikistä voi lyhyesti sanoa, että se kohdistui toisaalta Leea Virtasen teoreettiseen ja metodologiseen sitoutumiseen - hänen tapaansa ottaa parapsykologisen tutkimuksen mahdollisuudet vakavasti - ja toisaalta hänen henkilökohtaiseen suhtautumiseensa tutkittavana oleviin ilmiöihin.


Parapsykologiaa tarvitaan


Yllä olevasta selviää, että memoraattien totuusarvon huomioon ottaminen ei kuulu folkloristiikan tutkimusalueeseen. Tarkistin suuren määrän kyseisen tieteenalan sivustoja, mutta en löytänyt nimeksikään memoraattien totuusarvon pohdintaa.

Folkloristiikan valtavirrassa tutkimuksen taustalla on vahva oletus, että kaikki memoraatit selittyvät kansanperinteen perustalta ja sosiaali- ja havaintopsykologisilla syillä. Niillä ei siten ole totuusarvoa reaalimaailmassa. Pari tuntemaani folkloristia kuitenkin tuntuvat omassa mielessään jakavan tutkimansa memoraatit kahteen ryhmään, ilmeiseksi kansanperinteeksi tai ilmeisiksi tositapahtumiksi. Kun Leea Virtanen poikkesi pelkän kansanperinteen oletuksesta, niin hän astui oman tutkimusalueensa ulkopuolelle ja hänelle huomautettiin siitä.

Selvä ennakkoasenne kuvastuu myös valtavirran folkloristien kielenkäytössä. He puhuvat "elämyksistä" "kokemusten" sijaan, jolloin kokemusten mahdollinen totuusarvo on helppo sivuuttaa. Kyseessä voivat olla miten selvät ja yksinkertaiset ilmiöt tahansa useampien paikalla olleiden havaitsemina, mutta ne eivät tee mitään vaikutusta folkloristiikan tutkijoihin – ainakaan muuten kuin mahdollisesti yksityisajattelussa. Esimerkkejä konkreettisista selittämättömistä tapahtumista ovat mm. kellon pysähtyminen, esineiden rikkoutuminen tai kuvan putoaminen seinältä tai hyllyltä jossakin merkittävässä tilanteessa.

Lähdettä en enää muista, mutta joku kertoi, että folkloristit haluavat haastatella vain yhtä saman tapauksen useammasta havaitsijasta, koska siten memoraatit pysyvät selkeämpinä. Mielestäni memoraattien totuusarvon selvittämättä jättäminen tekee folkloristiikasta jossakin määrin vajaan tieteenalan, koska todellisten tapahtumien selvittäminen voisi tarjota tieteelliselle tutkimukselle mielenkiintoista aineistoa siitä, miten traditio muokkaa todellisia tapahtumia omaan muottiinsa sopiviksi.

Parapsykologia on ainoa tieteenala, joka järjestelmällisesti tutkii psi-ilmiöitä. Folkloristeista on ollut kovin vähän apua tässä tutkimuksessa.



Kirjallisia lähteitä

Pasi Enges (2004): Uskon ja epäuskon traditiot. Leea Virtanen, parapsykologia ja tutkijan suhde yliluonnolliseen. Elore 1/2004.
(Artikkeli on siirtynyt akateemisen muurin taakse – onneksi otin siitä aikanaan kopion.)


Linkkejä

1. PeP pääsi skeptismin mannekiiniksi
http://keskustelu.skepsis.fi/Message/Message/394653

2. Wikipedia: Folkloristiikka
https://fi.wikipedia.org/wiki/Folkloristiikka

3. Folklore
http://www.absoluteastronomy.com/topics/Folklore

4. Tieteen termipankki, memoraatti
http://tieteentermipankki.fi/wiki/Folkloristiikka:memoraatti

5. Lauri Honko: Memoraatit ja kansanuskon tutkimus
http://hybrizzz.tripod.com/memo.htm



sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Parapsykologialla menee huonosti

Päivitetty 18.7.2021


Parapsykologia tieteenä syntyi 1800-luvun lopussa aikansa huipputiedemiesten toimesta. Se kehittyi aikansa, mutta alkoi taantua 1900-luvun loppupuoliskolla. Nykyään parapsykologian asema itsenäisenä tieteenalana on vakavasti uhattuna. Sen rahoitus on pitkän ajan kuluessa vähentynyt pahasti. Alla esitän pitkän linjan harrastajan käsitykseni tilanteen kehittymisestä ja sen syistä.

 

Mitä on tapahtunut?

Tuoreimpana merkittävänä tapahtumana olen huomannut, että ainoa riippumaton parapsykologian aikakauslehti European Journal of Parapsychology joutui rahoituksen puutteessa vähintäänkin keskeyttämään ilmestymisensä, linkki (1). Lehteä julkaistiin vuosina 1975 - 2010.

Parapsykologian kattojärjestö Parapsychological Association (PA) on ollut ilmeisissä vaikeuksissa, koska sen sivustolla on ollut varsin hiljaista, linkki (2). Se on pitänyt vuotuisia konferensseja vuodesta 1958 lähtien koronaviruksen ilmaantumiseen asti. Kongressien esitelmien abstrakteja on luettavissa ilmaiseksi verkossa vuosilta 1994 - 2016, linkki (3).

PA on hiukan helpottanut aikaisemmasta korkeasta tieteellisestä profiilistaan ja vetoaa entistä enemmän kansan syviin riveihin. Tästä oli aikanaan tiedote PA:n sivujen uutisosiossa oleva tiedote, jota en enää löytänyt. PA:lla on nyt viiden tason porrastettu jäsenyys, linkki (4).

Princetonin yliopistossa toiminut Princeton Engineering Anomalies Research (PEAR) -laboratorio joutui lopettamaan toimintansa keväällä 2007. Tiedotus siitä on luettavissa esimerkiksi linkissä (5), sivun loppupuolella.

Aikanaan Yhdysvalloissa oli vahva parapsykologian keskus, American Society for Psychical Research (ASPR). Nimekkäät tutkijat toimivat siinä ja se julkaisi omaa aikakauslehteään nimeltä Journal of ASPR. Se perustettiin vuonna 1884 ja hiipui olemattomiin 1990-luvulla, linkki (6). Viimeinen Journalin numero päivättiin vuodelle 2004, mutta se jaettiin vasta vuonna 2007.

Parapsykologian lippulaiva on 80 vuoden ajan ollut J. B. Rhinen laboratorion julkaisu The Journal of Parapsychology, linkki (7).  Lehti perustettiin vuonna 1937. Vuosikymmeniä neljänä numerona vuodessa ilmestynyt lehti on vuodesta 2003 lähtien ilmestynyt vain kahtena numerona, linkki (8). Kun ilmestyminen pitkään laahasi jäljessä aikataulustaan, vuosina 2008 ja 2009 ilmestyi vain yksi numero, tosin lähes yhtä paksu kuin aikaisemmat kaksi numeroa yhteensä. Sen jälkeen julkaiseminen on edelleen jatkunut kahtena numerona vuodessa.

Siinäpä muutamia poimintoja jo vuosikymmeniä jatkuneesta alamäestä.

Menetettyjä mahdollisuuksia

1970-luvun "paraboomin" yhteydessä parapsykologeilla olisi pitänyt olla erinomaiset mahdollisuudet uudelleen vahvistaa asemiaan tärkeänä tieteenalana. Mielestäni he kuitenkin antoivat tilaisuuden luisua käsistään. He keskittyivät liiaksi kokeelliseen tutkimukseen ja jättivät spontaanitapausten tutkimisen tuuliajolle, skeptikkojen ja uushenkisyyden edustajien haltuun. Eräänä pahimpana laiminlyöntinä pidän Geller-taivutuksen katastrofaalista hoitamista parapsykologian piirissä.

Parapsykologit uskoivat 1900-luvun loppupuoliskolla, että prosessiorientoitunut tutkimus melko nopeasti tuottaisi hyvät perustiedot psi-prosessien taustoista. Samalla saataisiin parapsykologia nostettua tieteen valtavirran piiriin. Heidän mielestään ei enää kannattanut tehdä psi-ilmiöiden kartoitusta eikä ilmiöiden olemassaolon varmentamiseen pyrkivää tutkimusta.

Ongelmat ovat kuitenkin olleet sen verran vaikeita, että prosessiorientoitunut tutkimus ei ole täyttänyt sille asetettuja toiveita. Kun keskityttiin kokeissa yleensä esiin saataviin mitättömän heikkoihin psi-vaikutuksiin, niin suuri yleisö menetti mielenkiintonsa parapsykologiaan. Uushenkisyyden tarjoamat mielikuvat olivat paljon selvempiä ja lupaavampia.

Parapsykologia on varsin heiveröinen tieteenala ja sen tutkijat ovat enimmäkseen ihmistieteiden edustajia. Tällä tilanteella on kaksi seurausvaikutusta: sisäänlämpiävyyden vuoksi vertaisarviointi toimii huonosti ja luonnontieteiden hyväksikäyttö jää liian vähäiseksi. Tilannetta olisi voitu korjata käyttämällä ulkopuolisia asiantuntijoita, mutta sitä parapsykologit eivät mielestäni ole tehneet riittävässä määrässä.

Asian erittäin hyvin tunteva George Hansen kirjoitti vuonna 2002 seuraavasti, linkki (9):

From their beginnings, psychical researchers have hoped for respectability and for acceptance by the scientific establishment. This has not been achieved, quite the contrary. Parapsychology remains an extremely marginal endeavor, and a very brief review of its current status is in order (a more extended analysis is presented in Hansen, 2001).

After 95 years of continuous research, and countless successful experiments, the academic position of parapsychology in the United States is worse than any time in the last 40 years. The field has been remarkably ineffective in establishing and maintaining viable institutions that conduct scientific investigations, and there are no university departments of parapsychology.


Heikkolaatuista tutkimusta

Liian heikkolaatuisia artikkeleita on hyväksytty julkaistaviksi parapsykologian nimissä eikä niitä ole arvosteltu alan sisältä riittävän kriittisesti myöskään julkaisemisen jälkeen. Asiantuntemuksen puuttuessa on julkaistu kritiikittä heikosti perusteltuja fysikaalisia hypoteeseja ja myös uushenkisyys on saanut jalansijaa. Tämä on antanut skeptikoille erinomaisen tilaisuuden runtata parapsykologia perusteellisesti.

Esimerkki abstraktin perusteella heikkolaatuisena pitämästäni artikkelista on venäläisen Liudmila B. Boldyrevan teoreettinen artikkeli PK:n mahdollisuuksista ulkoavaruudessa, linkki (10). Pieni lainaus abstraktista – melkoista jargonia:

It is shown that the results of different experiments on both long-range psychokinesis and Mrs.
Kulagina’s influencing targets can be explained on the basis of a model of superfluid physical
vacuum if one assumes that the psychic’s effort is ‘transmitted’ to the target by means of spin
processes in the vacuum. Spin processes can propagate through the superfluid physical vacuum
provided the vacuum is in a perturbed state.

PEAR-lboratorion REG-tulokset ovat olleet melko epämääräisiä hyvin heikon psi-vaikutuksen takia, eikä aluksi saatuja hyviä tuloksia kyetty toistokokeissa tuottamaan lisää samalla tasolla. Siitä huolimatta kyse taitaa olla aidosta ilmiöstä. Laboratorion kaukokatsomiskokeet ovat saaneet ankaraa kritiikkiä skeptikoiden lisäksi myös parapsykologian tutkijoilta huonon toteutuksen ja tulosten virheellisen tilastollisen käsittelyn vuoksi, linkki (11).

Linkin artikkelin abstraktissa oleva loppupäätelmä on kovin karu:

It is concluded that the quoted significance values are meaningless because of defects in the experimental and statistical procedures.


Asenneilmaston vaikutus
 

Parapsykologia ei mahdu nykytieteen maailmankuvaan, koska tieteelliset teoriat eivät pysty selittämään psi-ilmiöitä. Siksi tieteen valtavirran edustajat ovat ummistaneet niille silmänsä ja selittävät, että sellaisia ilmiöitä ei ole olemassa. Parapsykologian tutkijat ovat saaneet tuntea nahoissaan, että ei pidä harjoittaa pseudotiedettä eikä yrittää tutkia sellaisia ilmiöitä, joita ei voida tutkia niiden olemattomuuden vuoksi. Esimerkiksi filosofi Stephen E. Braude on saanut osansa tästä halveksunnasta, kuten alun kuva osoittaa.

Uushenkisyys ja skeptismi ovat erittäin vahvoja alakulttuureja, joiden väliin jo tieteen hylkimä parapsykologia on näivettynyt. Näiden alakulttuurien edustajat elävät aivan eri maailmoissa eivätkä ymmärrä toisiaan lähestulkoon ollenkaan.

Uushenkisyyden edustajat esittävät usein epärealistisia väitteitä asioita ja uskovat esimerkiksi näkijöiden vahvoihin kykyihin. Hyvin kontrolloiduissa kokeissa näitä kykyjä ei ole löytynyt siinä määrin kuin kerrotaan, vaikka viitteitä psi:stä esiintyykin satunnaisesti. Skeptikot puolestaan 'tietävät' psi-ilmiöiden varmuudella olevan mahdottomia eivätkä siksi tutustu niitä tukevaan aineistoon. Kumpikaan taho ei välitä psi-ilmiöiden tutkimuksesta eivätkä ne korjaa omissa julkaisuissaan olevia virheellisiä tietoja.

Tieteellinen ajattelu on vierasta uushenkisyyden edustajille ja skeptikot puolestaan heittävät tieteellisyyden romukoppaan silloin, kun alkavat arvostella parapsykologiaa.


Onko vielä toivoa?

Mielestäni toivoa on parapsykologian nousemisesta tieteen valtavirtaan. Niin yleisiä ilmiöitä kuin spontaanit psi-kokemukset ovat, ei loputtomasti voida jättää kunnolla tutkimatta. Alan asiantuntija Stephen E. Braude tosin muistaakseni epäili, että parapsykologian tieteelliseen läpimurtoon voi hyvinkin mennä kuluneen sadan vuoden lisäksi vielä toiset sata vuotta.

Perinteinen parapsykologian tiedeyhteisö jatkaa edelleen aallonpohjassaan. Alan kehitys on suurelta osin siirtynyt ulkopuolisten tekijöiden haltuun, jotka ovat saaneet paljon aikaan parapsykologian reuna-alueilla. Esimerkiksi kuolemanrajakokemusten (NDE) tutkimus on parina vuosikymmenenä laajentunut räjähdysmäisesti ja YouTube on täynnään NDE-kokemuskertomuksia. Suomessakin on nyt saatavissa korkeatasoisia kirjoja, jotka käsittelevät 'yliluonnollisia' ilmiöitä, ja YouTubesta ja Facebookista löytyy valtavia määriä kokemuskertomuksia.

Ehkä se läpimurto on siitä lähtemässä.

 

Linkkejä

1. European Journal of Parapsychology Archive
http://ejp.wyrdwise.com

2. Parapsychological Association
https://www.parapsych.org/home.aspx

3. Kongressijulkaisujen abstrakteja
http://www.parapsych.org/section/24/convention_abstracts.aspx

4. PA:n viisitasoinen jäsenyys
https://www.parapsych.org/join_the_pa.aspx

5. PEAR lab’s ‘strange garden’ prepares to close
http://www.princeton.edu/~paw/archive_new/PAW06-07/04-1108/notebook.html

6. American Society for Psychical Research
https://psi-encyclopedia.spr.ac.uk/articles/american-society-psychical-research

7. Journal of Parapsychology
https://www.parapsychologypress.org/journal-of-parapsychology

8. John Palmer (2018): 80 Years of the Journal of Parapsychology: An Historical Overview. Journal of Parapsychology 2018, Vol. 82, Suppl., 9-23.
https://parapsych.org/uploaded_files/pdfs/00/00/00/00/89/02_palmer_80_years_of_the_jp.pdf

9. George P. Hansen (2002): Book review. The Journal of Parapsychology, Volume 66, No. 3, September 2002. Pages 321-324. http://www.tricksterbook.com/ArticlesOnline/QuantumLeapsReview.htm

10. Liudmila B. Boldyreva (2007): Is Long-distance Psychokinesis Possible in Outer Space?
http://www.parapsych.org/uploaded_files/pdfs/00/00/00/00/05/2007_pa_abstracts.pdf

11. George P. Hansen, Jessica Utts, Betty Markwick (1992): CRITIQUE OF THE PEAR REMOTE-VIEWING EXPERIMENTS.  Journal of Parapsychology, Vol. 56, No. 2, June 1992, pp. 97-113.
http://www.tricksterbook.com/ArticlesOnline/PEARCritique.htm



lauantai 26. maaliskuuta 2011

Isojoen Leppiniemen kummitus


Suupohjan Sanomat 14.3.1936



Jo 1950-luvulla nuorena poikana kuulin nyt jo kuolleen setäni kertovan vanhemmilleni tästä tapauksesta vuodelta 1936. Iän karttuessa minusta alkoi tuntua tärkeältä hänen kertomustensa tallentaminen, ja vihdoin kesällä 1971 nauhoitimme tarinat keskustelutyylillä. Kesällä 1972 teimme uuden nauhoituksen, jossa jätin oman osuuteni vähemmälle. Tarkistin myös ajankohdan sanomalehtikirjoituksia nykyisessä Kansallisarkistossa.


Sanomalehtien kertomaa

Ilkka-lehdessä oli 5.3.1936 vaatimaton otsikko: "Tulipalo Isojoella. Navettarakennus ja rehusuoja irtaimistoineen tuhoutunut. Mukana paloi mm. 7 lammasta ja 14 kanaa". Aamulla syttynyttä paloa koskevan uutisen viimeinen kappale oli hieman ihmetystä herättävä: "Mainittakoon, että edellisenä iltana oli tuli ollut irti saman talon eteisessä, mutta oli se saatu sammumaan alkuunsa".

Seuraavana päivänä Ilkka jatkoi juttua:
Kuten eilen kerroimme, paloi Isojoella sunnuntaina [todellisuudessa maanantaina/OK] maanviljelijä M:n navettarakennus. Paloa epäiltiin tuhopoltoksi ja viranomaiset ovat toimittaneet sen johdosta tutkimuksia, onnistumatta kuitenkaan vielä saamaan selvyyttä palon syttymisen syistä.

Huvittavana seikkana mainittakoon, että paikkakunnalla kuiskaillaan sellaisestakin mahdollisuudesta, että palon on sytyttänyt "pahahenki", jonka kerrotaan jo pitemmän aikaa liikkuneen lähiseudulla ja tehneen kaikenlaista pahaa!


Sunnuntaina 8.3.1936 Ilkassa oli joitakin yksityiskohtia talon tapahtumista:
Pienviljelijä M:n kertoman mukaan on tapausten sarja alkanut jo syksyllä, jolloin hän oli pannut merkille, että varsinkin öiseen aikaan talossa ja kartanolla alettiin liikutella kaikkia esineitä, ja oli ne toisinaan piilotettu varsin omituisiinkin paikkoihin. Vähän myöhemmin syksyllä katosi tuvassa olleiden vaatteiden taskusta rahalompakko, jossa oli jokin summa rahaa. Aluksi luultiin, että kysymyksessä on aivan tavallinen varkaus, mutta suurta ihmettelyä herätti, kun lompakko sitten löydettiin talon uudisrakennuksen kivijalasta.

Eräänä aamuna vähän myöhemmin huomattiin, että talon koko karja oli yön aikana laskettu navetasta ulos. Talon pojan toinen saapas löydettiin eräänä aamuna tallista, jonne sen oli ollut pakko kuljettaa ainakin kahden lukitun oven lävitse. Kirveet, hakoraudat y.m. työvälineet katosivat yhtenään ja kaikki löydettiin myöhemmin omituisista paikoista.

Aluksi liikkui "kummitus" isännän kertoman mukaan varsin hiljaa, mutta sitten alkoi jo kuulua kolinaakin. "Rienaaja" alkoi pyöritellä yön aikana perunoita ja muita pikkuesineitä pirtin lattialla, ikkunoita särjettiin saunasta, navetasta ja tallista, olipa muutaman kerran uskallettu koettaa tuvankin ikkunan kestävyyttä.

Edelleen tiedottaa kirjeenvaihtajamme, että "kummitusta" on koetettu ajaa pois paikkakunnalla liikkuneiden saarnamiesten avulla, ja vähän aikaa sitten luultiinkin sen jo lähteneen. Mutta nyt sattunut tulipalo on saanut jälleen uskomaan, ettei siitä niin vain ole päästykään. Mainittakoon, että talon isäntä oli viime viikolla "noidissa" tiedustelemassa näiltä keinoja "pahanhengen" karkottamiseksi.

Olipa siihen aikaan jo muutamia täysjärkisiäkin ihmisiä, koska uutisen lopussa oli toteamus:
Ne kansalaiset, jotka eivät ensi hädässä usko "kummituksiin", ovat siinä käsityksessä, että kysymyksessä on häikäilemätön pilanteko, joka on nyttemmin kehittynyt jo rikossarjaksi. Todennäköistä on, että viranomaiset saavat asian lähitulevaisuudessa selvitetyksi.

Muuten on tapaus varsin kuvaava todistus siitä, kuinka taikauskoisia voidaan vielä olla.

Tulipalon jälkeen paikalle saapui yhtä aikaa useita kymmeniäkin uteliaita, jotka olisivat halunneet yöpyä talossa, vaikka se oli tietenkin mahdotonta. On luonnollista, että yleisön lisääntyessä mukana oli myös pilailijoita, jotka yrittivät tuottaa "ilmiöitä" muiden huomaamatta.

Setäni kokemuksia

Setäni oli tuolloin 26-vuotias ja oli saanut halkojenhakkuu-urakan Leppiniemen kylästä kummitustalon läheltä. Hän kertoi kysyneensä isännältä yösijaa, pahaa aavistamatta. Tämä oli vastannut, että kyllä heille tulla voi, mutta kuinkahan saa nukutuksi, kun on niin levotonta. Setä vähän ihmetteli, että mikäs sitä niin levotonta olisi, mutta ei kysynyt enempää. Hän meni taloon luultavasti palopäivänä, koska kuolleita lampaita vielä paloiteltiin. Talossa asui isännän ja emännän lisäksi kaksi poikaa, toinen jo aikamies ja toinen noin 10-vuotias.

Lampaiden lihat suolattiin ajan tavan mukaan eteisen komeroon suureen tynnyriin. Setäni mukaan asukkaat kuitenkin pian huomasivat, että kaikki[?!/OK] lihat olivat lentäneet itsekseen ulos hajalleen pitkin pihaa. Isäntä ja setäni keräsivät lihat, ja huuhdottuina ne laitettiin uudelleen tynnyriin. Varmuuden vuoksi isäntä vielä naulasi komeron oven reunan kiinni puitteeseen kahdella 125 mm pituisella naulalla.

Kymmenisen minuutin kuluttua lihat olivat taas pitkin pihaa. Kaksi kiinnitysnaulaa olivat suorina siististi pöntön kannen päällä komeron oven vieressä. Miesten oli pakko kerätä lihat uudelleen, minkä jälkeen ne sitten pysyivätkin rauhassa.

Setäni kertoi vartioineensa ja siivonneensa vielä savuavia navetan jäännöksiä. Jossain vaiheessa hänen piti mennä tarpeilleen ulkohuoneeseen pihan perällä. Hän oli kuullut tavaroiden häviämisestä, joten varmuuden vuoksi hän löi talikon pystyyn näkyviinsä oven eteen parin kolmen metrin päähän ja laittoi työrukkasensa kahvan päälle. Hän sanoi mukana olleelle nuoremmalle pojalle tarkkailevansa, ettei rukkasia viedä mihinkään.

Niin talikko kuin rukkasetkin todella pysyivät paikoillaan. Mutta kun hänen piti laittaa rukkaset käteensä, niin sisällä olleita villavanttuita ei näkynyt missään. Tarkemmin tutkiessaan hän huomasi, että vanttuut olivat rukkasten kärjissä tiukalle rullalle käärittyinä.

Kummitus oli kova kuljettamaan jonnekin piiloon varsinkin hakokirveitä, joilla siihen aikaan hakattiin havuja kotieläinten kuivikkeiksi. Isäntä tuskastui ainaiseen hakokirveiden puuttumiseen ja teetti niitä sepällä peräti viisi kappaletta yhdellä kertaa. Niistä oli sedän oleskelun aikaan enää yksi jäljellä, joten isäntä toi sen kerran tupaan kaapin päälle sanoen, että kyllä kai se nyt siinä pysyy.

Pian setäni kuitenkin kuuli rapsauksen kaapin päältä. Hän näki kuinka hakokirves lensi sieltä esiin, hipaisi kilahtaen katosta riippuvan öljylampun pohjaa, teki äkillisen suorakulmaisen mutkan ja meni leivinuuniin. Koko lento kesti vain muutaman sekunnin, ja sieltä uunista isäntä sen kirveen sitten löysikin.

Kummitusta yritettiin saada pois muun muassa uskonnollisilla manauksilla, mutta se ei lopullisesti onnistunut, koska pienen rauhoittumisen jälkeen ilmiöt taas jatkuivat entisellään. Setäni kertoi, miten eräs Aleksi Suonvirta-niminen saarnaaja tuli myös kerran yrittämään. Hän asetti suuren virsikirjansa kaapin päälle ja sanoi, että "et sinä piru tuota kyllä siirtele". Kun hän pääsi istumaan huoneen toiselle puolelle, niin silloin kirja lähti liikkeelle. Setäni näki kuinka se lensi ilmassa tuvan ympäri ja osa lehdistä irtosi ja leijaili lattialle. Saarnaaja joutui keräämään sivut takaisin kirjaansa ja jatkoi selvästi entistä nöyrempänä rukoilemista ja veisaamista.

Kerran oli öljylampun valaisemassa huoneessa kaksi miestä, joista toinen makasi vuoteessa ja toinen käveli täysissä pukeissaan lattialla. Hän sanoi: "Jos se olisi naispiru, niin minä painisin sen kanssa"! Heti kuului mossahdus ja lakki lensi miehen päästä. Mies siirtyi kiireesti viereiseen huoneeseen, missä oli muitakin ihmisiä, muun muassa setäni, joka kertoi oviaukosta nähneensä tapahtuman. Pilantekijän jaloissa näkyi hetken pyörivän noin 20 cm kokoinen harmaa pallo, joka pinnaltaan muistutti lankakerää. Seurailun lopetettuaan kerä pyöri höyläpenkin alle ja hävisi sen tien.

Kummitukselta ei puuttunut voimia, kuten kohtalaisen suurten naulojen vetäminen irti ovipielestä osoitti. Setäni kertoi sen nostaneen arvionsa mukaan puolen metrin korkeuteen vuoteen, jossa hän makasi yhdessä toisen miehen kanssa. Nosto tapahtui tasaisesti niin, että vuode pysyi hyvin vaaka-asennossa. Pian se putosi takaisin lattialle kovalla rysäyksellä. Samana yönä kummitus koputti tuntikausia hellan peltistä savukuuppaa.

Perheen nuorin poika seuraili setäni mukaan tarkkaan kummituksen puuhia ja ehkä siksi joutui erikoisen kiusanteon kohteeksi. Kerran hänellä oli saappaat jalassa ja sukanvarret hakaneuloilla housunlahkeissa kiinni. Toinen hakaneula aukesi ja pisti poikaa sääreen. Hän istahti saunan kynnykselle hakaneulaa laittamaan, ja sillä aikaa jalasta pois otettu saapas huomaamatta katosi jäljettömiin.

Samalla kerralla poika kertoi sedälle kuulleensa miehen äänen sanovan: "Muistas sitten poika ettet tule tänne enää"! He menivät kuitenkin heti yhdessä saunaan eikä mitään erikoista tapahtunut. Kiukaan kiviä oli tavan mukaan taas lattialla, ja ne he nostivat takaisin paikoilleen. Saapas löytyi myöhemmin riihen takaa juurakkoläjän päältä.

Navetan palamisen ja eteisen seinässä olleen tulen setäni luki ehdottomasti kummituksen työksi. Käsityksensä tueksi hän itse kertoi nähneensä tuvan astiakaapin ovessa noin 30 cm pituisen ja 25 cm levyisen aidon tulenliekin. Se kuitenkin sammui eikä polttanut mitään.

Jatkuvasti toistuva ilmiö oli perunoiden viskely. Setäni kertoi nähneensä perunoiden lentelevän toisinaan ilmassa hiljakseen myös äkillisiä mutkia tehden. Toisinaan vauhti oli kovempi, niin että kerrankin läsähti keitetty peruna rikki hänen selkäänsä. Lentävät esineet eivät kuitenkaan aiheuttaneet kenellekään loukkaantumisia. "Lankakerä" oli ainoa setäni tekemä näköhavainto yleensä näkymättömästä ilmiöiden aiheuttajasta. Talon emäntä oli kertonut nähneensä kummituksen rippikouluikäisen pojan hahmossa kantavan talon potkukelkkaa. Lumessa ei näkynyt jälkiä, mutta kelkan mahdollisesta siirtymisestä ei ollut puhetta.


Ilmiöiden loppuminen

Ilmiöiden lopettamisen vaiheet olivat sellaisia, että ne jättäisi mielellään kertomatta.  Mutta pakkohan se on kertoa koko tarina aina katkeraan loppuun saakka. Setäni kertoman mukaan ilmiöt oli aiheuttanut "kintaan peukalon" kokoinen noitapussi, joka oli jätetty viitisen vuotta aikaisemmin riihilatoon tiilipinon väliin. Noidalta hankitulla pussilla oli ollut tarkoitus hävittää jokin toinen talo, mutta se aie oli jäänyt toteuttamatta.

Kummitustalon isäntä pääsi pussin jäljille, kun Parkanossa asunut noita oli näyttänyt hänelle pussin viejän "kahvikupissa olleesta viinasta". Isäntä tunsi tutun miehen kuvasta ja kotiin päästyään käski häntä hakemaan pussin pois. Setäni kertoi olleensa juuri matkalla kotiinsa, kun pussin tuonut mies tuli häntä vastaan polkupyörällä kelirikkoisella tiellä. Mies oli menossa kummitustaloon hakemaan pussin pois ja kertoi millainen se oli. En katso tarpeelliseksi paljastaa pussin kerrottua sisältöä tässä yhteydessä. Ilmiöt sitten heikkenivät ja loppuivat kokonaan parissa päivässä pussin pois viemisen jälkeen.

Sanomalehdissä ilmiöiden selitys ja loppuminen kerrottiin vähän toisella tavalla. "Yliluonnollisen" mahdollisuudelle suhteellisen avointen kirjoitusten jälkeen oli viimeinen löytämäni uutinen Suupohjan Sanomissa 19.3.1936 eli runsaat kaksi viikkoa tulipalon jälkeen.
[M:n] navettapalon syytä tutkinut viranomainen on tullut siihen käsitykseen, että tuli on saanut alkunsa todennäköisesti saman talon pojan varomattomasta tulenkäsittelystä heinäladossa. [M:n] poika oli nim. lähtenyt paloaamuna klo ½ 8 metsäajoon ja tällöin oli hän käynyt heinäladossa.
Saman kirjoituksen mukaan paikalle menneet tutkijat olivat kokeeksi sammuttaneet valot, jolloin oli alkanut kuulua salaperäistä liikkuvaa surinaa, jota paikalla olleet sanoivat kummituksen surinaksi. No, sehän paljastui kärpäseksi, jota käsiteltiin kovakouraisesti, minkä jälkeen tuli rauhallista. Seinästä kuului pian rapinaa, jonka asukkaat sanoivat olevan kummituksen tavallinen ääni. No, sehän oli talon kissa, joka tapansa mukaan kiipesi talon ulkopuolista nurkkausta pitkin vintille. Lisäksi tuvassa lenteli leivänpaloja, joiden heittelijät paljastettiin.

Jutun loppulausunto kuului:
Ei tiedä, nauraako vaiko itkeä koko suureksi paisutetulle jutulle, vai kannattaako sille tehdä kumpaakaan. Täytyy vain suuresti ihmetellä ja valittaa, että tämän vuosisadan näinkin myöhäisellä kymmenellä aikuiset ihmiset leikkivät sokkosilla ja vielä enemmän täytyy ihmetellä sitä, että moinen humbuuki saa uskollisia perässään juoksijoita, joita on tullut Karvian ja Seinäjoenkin seuduilta saakka autokuormittain. Kysymme vain, eikö paikkakunnalla ole tarpeeksi tehokasta kyläkuria tämän surkean vallattomuuden lopettamiseksi.

 

Mitä todella tapahtui?

Edellä esitin kerääntyneen aineiston pääkohdat sellaisinaan kaikkien arvioitaviksi. Setäni kertomusta rasittaa tapahtumista nauhoituksiin kulunut pitkä aika. Lisäksi esimerkiksi kertomukset noidasta, noitapussista ja virsikirjan lentämisestä tuntuvat sopivan epäilyttävän hyvin kansanperinteeseen.

Monet seikat kuitenkin tukevat setäni muisteluiden paikkansapitävyyttä. Lehtiuutisissa mainittiin samanlaisia ilmiöitä kuin mitä hän kertoi itse nähneensä. Osa tapahtumista oli niin kouriintuntuvia, että ne säilyvät muistissa hyvin. Luulisi esimerkiksi olevan helppo muistaa pitkän aikaa onko todella kantanut kilokaupalla lampaanlihaa vaiko ei. Myös setäni vaimo ja sisarukset ovat vahvistaneet kertomukset, ja itsekin muistan että jutut olivat samanlaiset jo parikymmentä vuotta aikaisemmin.

Setäni oli rehellinen, käytännöllinen ja jalat tiukasti maassa pitävä mies. Vakuutuin hänen kokemustensa aitoudesta, kun näin millaisen jäljen ne olivat jättäneet hänen maailmankuvaansa. Hän arvioi kaikkea realistisesti eikä ollut kummemmin kiinnostunut henkimaailman asioista, mutta kun kysyin hänen mielipidettään, niin hän sanoi vain yksinkertaisesti ja painokkaasti, että "jotakin on, koska olen sen itse nähnyt". Hänellähän oli tilaisuus seurata tapahtumia läheltä jo ennen kuin suuret uteliaiden joukot ja poikaviikarien kujeet tekivät tarkkailun hankalaksi.

Sanomalehtien uutiset vahvistivat taas kerran säännön, että lehdet eivät yleensä pysty käsittelemään kummitustapauksia tyydyttävästi. Jutuista paistoivat läpi kansanperinne ja erilaiset ennakkoluulot. Yksityiskohtia oli mainittu satunnaisesti ja liian vähän eikä niiden luotettavuutta arvioitu riittävästi. Erilaisten väitteiden välisiä ristiriitoja ei mitenkään eritelty, joten kokonaiskuva tapahtumista jäi heikoksi. Poikaviikarien temppujen, kärpästen ja kissan tarjoaminen lopulliseksi selitykseksi kansanjoukkojen saavuttua tuntuu luonnolliselta, mutta tapahtumien kokonaisuuden huomioon ottaen se on liian yksinkertainen. Kymmenvuotias poika tuskin olisi voinut kiinni joutumatta petkuttaa muuta perhettä kuukausikaupalla ja tuottaa setäni kertomia ilmiöitä.

Jos oletetaan tapaus aidoksi, niin herää kysymys oliko se poltergeist vai kummitus. On selvää, että se ei ollut kumpikaan puhtaassa muodossa. Joka tapauksessa ei voinut olla kysymys luonnonilmiöstä, koska sen toiminnassa oli älyllisiä piirteitä ja se osoitti jossain määrin myös huumoria ilkikurisuudessaan.

lauantai 12. helmikuuta 2011

Outo kuva



Yllä oleva kuva on otettu aamuyöllä 21.10. 2010 n. klo 4. Kamera on valvontakamera tyyppiä Nokia Remote Camera PT-6, jossa on 2 kpl infrapunaledejä. Kamera on ottanut kuvan omakotitalon sisältä automaattisesti, ja liiketunnistin on laukaissut sen.

Kuvan lähettäjä on antanut seuraavia lisätietoja:
Ilmatieteen laitoksen mukaan tuolloin yöllä satoi. Mutta on tietysti voinut olla jotain aukkoja pilvissä ja kuu loistanut. Ursan mukaan kuu on ollut idässä, aika lähellä horisonttia juuri tuona ajankohtana. Kamera sijaitsee kaakkoisseinällä siten, että itä jää kameran linssistä katsottuna oikealle ja etelä vasemmalle.

Kamera on n 2 metrin korkeudella ikkunan yläpuolella seinään ruuvattuna, osoittaen käyntiovea. Kuvanottosektori on määritelty noin 90 asteeksi. Ottaa kuvat ilman salamavaloa, yöllä tulee mustavalkoisia ja päivällä värillisiä. Lähettää kuvat kännykkään gsm:llä.

Kameran vasemmalla puolella, siitä mistä valo tuntuu tulevan, on umpiseinä. Seuraava mahdollinen ikkuna on n. 4-5 m päässä toisessa huoneessa, samalla seinällä kuin kamerakin.Verhot olivat auki. Talon lähellä ei ole yleisiä teitä, ainoastaan pihaanajotie. Kyseisenä aikana, n. 04.00 yöllä, sinne ei voinut ajaa, koska tie oli ketjuilla lukittu n. 700 metrin päässä.

Joskus olemme saaneet heijastuskuvaa jostain esineestä, kun kuutamo on paistanut sisään. Silloin esine (esim heijastava avaimenperä) on näkynyt selvästi kuvassa.

Huomioita kuvasta

Outo vaalea kuvio ei ole lattialla oleva valoläikkä, sillä sen alla on lattian lisäksi myös pöytä ja pirtinpenkki istuintyynyineen, eivätkä korkeuserot aiheuta kuvioon mitään hyppäyksiä. Kuviossa näyttää vasemmalta oikealle toistuvan perhosmainen, karkeasti samanmuotoinen valkea kuvio neljä kertaa, jatkuvasti suurentuen ja osittain päällekkäin. Lopuksi oikealla on vielä kapeampi osuus ja merkillinen aikaisemmasta säännöstä poikkeava häntä.

Valkeat alueet ovat ylivalottuneet, joten mahdollinen kuvion osien reunojen päällekkäisyys ei erottuisi. Valkeata kuviota ympäröi joka puolelta harmaa alue, jossa on hiukan tummempi uloke oikealle. Valkea keskusta ja harmaat reunat eivät aiheudu kuvion suuresta epätarkkuudesta, sillä valkean alueen reunat ovat varsin tarkat ja harmaa alue on lähes tasavärinen ja senkin reunat ovat vain melko vähän epätarkemmat. Jos ajatellaan, että kuvio on valkean keskustan ja harmaan reunan omaavien "perhosten" asettumista limittäin, niin silloin pitäisi harmaiden reunusten päällekkäisyys näkyä vaaleampina kohtina, koska niissä olisi vielä lisävalottumisen mahdollisuus. Ainakaan itse en huomaa tällaista selvää päällekkäisyyttä, vaikka vasemmassa reunassa onkin hiukan vaaleampia kohtia.

Taustalla näkyvissä metalliastioissa ja saappaiden heijastusnauhoissa näkyy selviä heijastuksia. Valon lähde voisi olla tuo kameran ja lattian välissä ilmassa oleva omavaloinen outo ilmiö, mutta se voisi olla myös ulkoa ikkunasta tuleva valo tai kameran ledien lähettämä valo. Tämän selvittämiseksi on käytettävissä hiukan kirkkaammassa aamun valossa otettu vertailukuva. Siinä kaikki heijastukset ovat voimakkaampia, mutta tarkasti samoissa kohdissa, mikä viittaisi ulkoa tulevaan valoon heijastusten lähteenä. Varmuuden vuoksi tarvittaisiin vielä täysin pimeässä otettu vertailukuva.

Outo ilmiö on voinut olla niin lähellä kameraa, että se on valaistunut kameran ledien valosta. Periaatteessa kuvio olisi voinut syntyä yöperhosen lekuttelusta kameran edessä, mutta se edellyttäisi riittävän pitkää valotusaikaa ja ledien äärimmäisen lyhyitä väläyksiä. On epätodennäköistä, että ledit antaisivat niin lyhyitä pulsseja ja tätä selitystä vastaan puhuu myös harmaiden reunojen päällekkäisyyden aiheuttaman suuremman vaaleuden puuttuminen. Kuviossa ei tule esille perhosen selvä muoto eikä myöskään sen keskiruumis erotu. Valkeiden alueiden reunat ovat yhtä terävät kaikkiin suuntiin, joten "perhosen" mahdollinen liike ei tule esille ollenkaan.

Kun verrataan kuviota netistä löytyviin yöperhoskuviin, niin tämä kuvio eroaa niistä selvästi. Joka tapauksessa tarvittaisiin vertailukuva, jossa valkeata pientä kappaletta liikutetaan kameran edessä riittävän lähellä.

Vertailukuva ledeistä

Otin vertailun vuoksi kuvan jouluvalojen ledeistä aikavalotuksella ja kameraa liikuttaen. Kuvassa näkyy muuntajan hakkurin antama suhde välähtelevän valon päällä oloajan ja sammuneena olon välillä, ja se on noin 1:2. Lisäksi on nähtävissä yksittäisten valoläikkien reunojen suurempi epätarkkuus liikkeen suunnassa.

Kuva on edelleen täysi arvoitus

Edellä esittämistäni kaavailuista mielestäni seuraa, että kuvan arvoituksellisuus näyttää vain lisääntyvän tarkistellessa. Toivottavasti saadaan aikaan vielä tarvittavat tarkistuskuvat itse paikalla. Päivitän tulokset tänne sitten, kun ne saadaan.

Israelissa on kuvattu hiukan samannäköinen ilmiö liiketunnistimen laukaisemana. Kuva saatiin toimistohuoneessa, johon asetettiin valvontakamera selvittämään esineiden selittämättömiä siirtymisiä.

http://www.victorzammit.com/articles/Kleinhaunting.htm

- - - - -

Arvoituksen ratkaisu 
(päivitystä 5.5.2011)

Edellä on pohdiskeltu vain sitä, mitä kuvan outo kuvio voisi esittää. Koska tulos jäi arvoitukseksi, niin tutkimuksia oli tarpeen vielä jatkaa selvittämällä kuvan taustatietoja, kuten esimerkiksi kuvan lähettäjän taustoja, kuvausolosuhteita ja kuvan alkuperäisintä versiota. Kuvan lähettäjä pyysi Skepsis ry:n keskustelupalstalla asiantuntijoita analysoimaan kuvaa (http://keskustelu.skepsis.fi/html/KeskusteluViesti.asp?ViestiID=317427). Lisäksi hän esitti täsmällisiä tietoja kuvausolosuhteista ja vastaili auliisti kysymyksiin, mikä vahvisti ajatusta hänen aidosta kiinnostuksestaan kuvan suhteen.

Filmikameroiden aikakaudella oli arvoituksellinen paperikuva todistuskappaleena lähes arvoton, ellei tutkijoiden käytettävissä ollut kuvan negatiivia ja mielellään sarjaa negatiiveja kuvan kummaltakin puolelta. Digikaudella vastaava taustatietojen vaatimus on vielä tiukempi, koska kuvankäsittelyllä voi saada helposti aikaan mitä hyvänsä. Siksi tarvitaan alkuperäiskuva, jossa ovat kaikki kuvan käsittelyn historiatiedot tallella. Tällä kertaa käsittelytiedot jäivät kovin puutteellisiksi.

Sain kuvien analysoinnissa apua Suomen Ufotutkijat ry:n ja UFO-Finlandin asiantuntijoilta, koska en itse päässyt käsiksi muuta kuin osaan kuvien historiatiedoista. Erityisesti kiitän UFO-Finlandin Lasse Ahosta, joka avusti ja ideoi kuvan tarkistamista.

Kun aloitin kuvan lähettäjän antamien tietojen tarkistukset, niin alkoi löytyä epämääräisyyksiä. Lähettäjä ilmoitti kameran kuvakulman asetetun 90 asteeksi, mutta kameran tiedoissa ilmoitettiin kulman olevan kiinteä 55 astetta. Lähettäjän mukaan Ursasta oli tarkistettu tieto, että Kuu oli kuvanottohetkellä taivaanrannassa idässä, mutta Kari A. Tikkasen ohjeiden avulla löysin Ursan sivuilta (http://www.ursa.fi/extra/taivaalla/tahtikartta/) tiedon, että Kuu todellisuudessa oli ilmoitettuna ajankohtana kohtuullisen korkealla länsilounaassa.

Oudon kuvan lisäksi sain lähettäjältä myös vertailukuvan, jonka kaiken järjen mukaan olisi pitänyt olla kulkenut saman käsittelyrutiinin kautta ja kuvien olisi pitänyt olla samansuuruiset. Mutta nytpä olikin niin, että oudon kuvan koko oli 1200x900 pikseliä ja vertailukuvan 800x600 pikseliä. Kumpikaan ei ollut kameran ominaisuuksissa annetun valikoiman mukainen (1152x864, 640x480, 320x240 tai 160x120 pikseliä). Näiden seikkojen vuoksi aloin vahvasti epäillä, että kuvan lähettäjä oli asialla pilailumielessä, tarkistaakseen kuvan tarkistajien hoksottimia.

Onneksi Oulun Selittämättömien Ilmiöiden Tutkimusseuran keskustelupalstalta löytyi nimimerkki Birdy75, jolla oli samanlainen valvontakamera (http://osit.phpbb.fi/viewtopic.php?f=10&t=167). Hän teki kokeita liikuttamalla kepin päähän kiinnitettyä valkeata paperiperhosta kameran edessä ja sai samantyyppisiä kuvia. Niissä oli samalla tavalla valkeita terävärajaisia alueita, joita tasaharmaat alueet ympäröivät. Valitettavasti kameran liikkeenilmaisin ei toiminut, joten Birdy75 ei toistaiseksi ole voinut tehdä hallittuja ja järjestelmällisiä kokeita, vaan tulokset ovat eräänlaisia satunnaisotoksia.

Joka tapauksessa tuli selväksi, että kamera tuottaa sen tyyppisiä kuvia, joten kuvan käsittelemistä ei tarvinnut enää epäillä. Kuva on mitä todennäköisimmin kameran editse lentäneen yöperhosen aiheuttama. Toistaiseksi on yksityiskohtaisesti selvittämättä, miten kameran kuvaustekniikka tuottaa tuollaisia vääristyneitä kuvia, joissa epätarkkuusalueella oleva kohde on saanut terävät ääriviivat harmaine reunuksineen ja perhosen kuva on tullut esiin moninkertaisena.