Parapsykologia: Parapsykologia ja folkloristiikka

Päivitetty 22.5.2021

Useimmilla ihmisillä taitaa olla käsitys, että folkloristiikka tutkii tieteellisen tarkasti, objektiivisesti ja avoimin mielin ihmisten kertomuksia merkillisistä kokemuksistaan. Mutta mitenkähän tämä asia todellisuudessa on?

Skeptikon käsitys

Sain virikkeen tähän juttuun Skepsis ry:n keskustelusivuilta seuraavasta sanailusta:

Kirjoittaja: pep Päiväys: 29.08.2011
Viestinumero: 340817

EräsKansanparantaja. kirjoitti
29.08.2011 (340816)...

> Toisiaan nokittelevien tieteentekijöiden tulisi
> vihdoin ja viimein uskaltautua peloista
> huolimatta kuunnella aivan tavallisten
> (normaalien) ihmisten kokemuksia
> ja mielipiteitä.

Tieteentekijät kuuntelevat. Sitä tieteen aluetta kutsutaan folkloristiikaksi.
Jos tarkoitat erikoisten ilmiöiden tutkimista, niin onhan niitä tutkittu. Aina on vaan tullut vesiperä. Siksi erikoisen väitteen esittäjällä on se ensimmäinen näytön paikka, jotta tiedemaailmaa asia alkaisi kiinnostaa.
Skepsis RY:n testin läpäiseminen olisi jo jonkinlainen signaali.

Tuon vastauksen kirjoittaja silloinen nimimerkki "pep" on ilmeisesti sitä mieltä, että folkloristit ovat jo kartoittaneet riittävästi spontaaneja psi-ilmiöitä todetakseen ne olemattomiksi. Myöskään missään muissa tutkimuksissa ei hänen mielestään ole saatu psi-myönteisiä tuloksia. Jätän parapsykologian tutkimustulokset tällä kertaa sivummalle ja keskityn folkloristiikan tutkimuksen tarkastelemiseen.

Nimimerkin "PeP" vastine

Otin tämän jutun esille Skepsis ry:n keskustelupalstalla ja hiukan nimimerkkiään muokannut "PeP" vastasi. Hänen vastineensa puhukoon puolestaan, linkki (1).

PeP, 10/29/2017 1:41:53 PM, 394635:

Täällä ollaan, huusi Mooses pensaasta.

Ensinnäkin yhden kommentin irroittaminen pitkästä ketjusta ei anna asiasta oikeaa kuvaa. Kansanparantajan kanssa käytiin pitkää jankuttavaa keskustelua, jossa hänen juttunsa olivat varsin villejä, mutta mitään näyttöä hän ei ollut valmis antamaan. Lupasin jopa jonkun toisen kirjoittajan kanssa kustantaa matkat ja majoituksen, jos hän lähtisi testiin, johon hän aloituksessaan uhosi lähtevänsä.

Kyseessä on yli 6 vuotta vanha juttu, jota en enää viitsi lähteä penkomaan tarkemmin. Yritän silti vastata lainauksesi pohjalta.

"Tuon vastauksen kirjoittaja "pep" on ilmeisesti sitä mieltä, että folkloristit ovat jo kartoittaneet riittävästi spontaaneja psi-ilmiöitä todetakseen ne olemattomiksi."

Tuo on merkillinen tulkinta kommentistani, jos ei suoranaista vääristelyä. Tarkoitin, että nimimerkin "EräsKansanparantaja" jutut ovat lähinnä folkloristiikan alaan kuuluvia tarinoita.

En väittänyt, että folkloristiikka kartoittaisi psi ilmiöitä, saati että folkloristit olisivat kartoittaneet niitä riittävästi. Mistä sinä sellaista luit? Et ainakaan lainaamastasi kommentista ilman kornia ylitulkintaa.

"Myöskään missään muissa tutkimuksissa ei hänen mielestään ole saatu psi-myönteisiä tuloksia."

Vaikka aina ei olisikaan tullut vesiperä, niin sen verran usein kuitenkin, että parapsykologia on kauniisti sanottuna ajautunut luonnontieteellisen tutkimuksen marginaaliin. Ala jota on tutkittu jo ainakin 1800 luvulta ja joka ei ole saanut juuri minkäänlaista tieteellistä statusta, on tutkimuksellisesti vähintäänkin heikko tulokseltaan, jos ei aivan vesiperä. Itse rinnastan sen lähinnä UFO-tutkimukseen, vaikka myönnänkin asiantuntemukseni heikoksi.

Jos ja näköjään kun haluat tarttua löysään sanaan, niin voin vetää sanat "aina" ja "vesiperä" pois ja korvata ne heikoilla tiedeyhteisöä vakuuttamattomilla tuloksilla. Ja korostan vielä, että vastaus oli kärjistetty ja suunnattu nimimerkille EräsKansanparantaja ja hänen väitteisiinsä. Jossain muussa yhteydessä sananvalintani olisi ollut varmaan toinen.

- - -
Vastine sitten hiukan vesitti alkuperäisiä kärjistettyjä väitteitä. En kuitenkaan muuta omaa tekstiäni vastineen takia, koska olen lukenut jo yli kymmenen vuotta nimimerkki "PeP":in viestejä ja hänen ajatuksensa ovat minulle siinä ajassa varsin hyvin selvinneet.

Kiinnittäisin huomiota yhteen asiaan vastineessa. Ilmaisu "heikot tiedeyhteisöä vakuuttamattomat tulokset" ei tarkoita tulosten suoraa ja täydellistä kieltämistä. Kuitenkin asia aitoon skeptikkotapaan jää siihen. Pitemmälle miettien voisi kysyä, mitä ne heikot myönteiset tulokset voisivat merkitä.

Folkloristiikan tutkimusalue

Suomenkielinen Wikipedia määrittelee folkloristiikan seuraavasti, linkki (2):

Folkloristiikka on humanistinen tieteenala, joka tutkii ihmisten elämismaailmaa ja kansanomaisia ajattelumalleja, eli kansan tietämystä. Folkloristiikka tunnettiin ennen kansanrunouden tutkimuksena tai kansanrunoustieteenä; sen tutkimuskenttä oli siis kapeampi kuin nykyään. Muualla Euroopassa folkloristiikka luetaan usein kuuluvaksi kansatieteeseen eli etnologiaan, joka Suomessa tarkoittaa aineellisen ja sosiaalisen kulttuurin tutkimusta. Henkisen kansankulttuurin tutkimuksena folkloristiikkaa voidaan pitää kulttuuriantropologian osa-alueena.

Folkloristiikka on siis kulttuurintutkimusta eikä tapaustutkimusta, kuten nimimerkki "pep" näyttää olettaneen.

Englanninkielisessä Wikipediassa oleva artikkeli "Folklore studies" näyttää olevan niin hajanaisesti kirjoitettu, että sitä ei kannata yrittää lainata lyhyesti. Kompaktimmassa englanninkielisessä lähteessä (Linkki 3) kerrotaan, että folkloristiikka tutkii mm. legendoja, musiikkia, suullista perinnettä, sananlaskuja, suosittuja uskomuksia, satuja ja tapoja, jotka kuuluvat jonkin kulttuurin tai ryhmän traditioihin. Se tutkii myös käytäntöjä, joiden välityksellä perinnettä siirretään eteenpäin. Folkloristiikan sivuja selaillessa minulle jäi yleiskuva, että alan tutkijat muodostavat englantia puhuvassa maailmassa suhteellisen pienen tiedeyhteisön.

Memoraatit

Jos oletetaan arkipäivän psi-ilmiöitä olevan olemassa, niin folkloristiikassa ne ilmeisesti kuuluvat suullisen tradition alueeseen kokemuskertomuksina, joita folkloristit kutsuvat memoraateiksi. Tieteen termipankki (Linkki 4) määrittelee memoraatin seuraavasti:

Määritelmä: Supranormaalia koskeva kokemuskertomus
Selite: Kokijana voi minä-kertojan lisäksi olla kertojan (läheisesti) tuntema ihminen: perheenjäsen, sukulainen tai naapuri. Memoraatilla ei ole kiinteää muotoa. Etenkin minä-muotoiset memoraatit ovat tuoreen tuntuisia ja suggestiivisia. Toisissa memoraateissa voi havaita kehitystä kohti kiinteämuotoista tarinaa; näissä memoraateissa näkyy perinteisiä aineksia ja niiden kerrontatapa on hioutunut 'hyvän kertomuksen' konventioiden mukaiseksi. Kiteytyneet memoraatit ovat ilmeisesti monta kertaa läpäisseet sosiaalisen kontrollin. Memoraatin ytimenä on usein yllättävän, jollain tavalla problemaattisen supranormaalin elämyksen autenttinen kuvaaminen ja myös elämyksen tulkitseminen perinteen ja ajankohtaisten intressien valossa.

Suomalaisen folkloristiikan grand old man Lauri Honko kirjoittaa seuraavasti (Linkki 5):

Memoraatit ovat kertomuksia henkilökohtaisista kokemuksista supranormaalin kanssa. Kronikaatit eivät sisällä supranormaalin piiriin kuuluvia kokemuksia.

Memoraattien kautta pääsemme käsiksi kansanuskon elävään ytimeen, ihmisten supranormaaleihin elämyksiin. Usko haltijoiden olemassaoloon perustuu viime kädessä konkreettisiin, omakohtaisiin elämyksiin. Memoraatit ovat kansanuskon tutkimukselle keskeinen lähde ennen kaikkea siksi, että niistä käyvät ilmi ne tilanteet, joissa supranormaali traditio aktuaalistuu ja alkaa vaikuttaa ohjaavasti käyttäytymiseen. Voidaan siis luoda kuva uskomusten sosiaalisesta kontekstista.

Honko näyttää siis olettavan, että supranormaalit kokemukset ovat tradition aktuaalistumista ja hän jättää niiden mahdollisen totuusarvon sivuun. Memoraattien pohjana olevat elämykset jaetaan kahteen ryhmään eli rituaalisiin ja kasuaalisiin elämyksiin, Pasi Enges (2004). Näistä rituaalien avulla tuotettuja elämyksiä voidaan tutkia niiden syntyvaiheissa, mutta kasuaaliset elämykset syntyvät spontaanisti ilman suunnittelua, joten tutkijan on lähes mahdotonta olla paikalla elämyksen syntymishetkellä.

Memoraattien totuusarvosta

Varsinkin skeptikoilla näyttää olevan käsitys, että folkloristiikka aitoon tieteelliseen tapaan tutkii memoraatteja mahdollisimman objektiivisesti ja ilman ennakkoasenteita. Jos näin olisi, niin kaiken järjen mukaan silloin myös memoraattien totuusarvo pitäisi selvittää ja ne pitäisi jakaa kolmeen osaan eli pelkästään perinteen ja kuvitelmien tuottamiin tarinoihin, perinteen muokkaamiin kertomuksiin tositapahtumista ja tarkistusten mukaan paikkansa pitäviin tapausselostuksiin.

Enges pohtii otsikon "Yliluonnollisten elämysten todellisuus" alla tapaa, millä folkloristiikassa suhtaudutaan memoraattien totuusarvoon. Lauri Honkoa lainaten Enges sanoo:

Perusongelma on: "kuinka on mahdollista, että ihminen näkee, kuulee tai tuntee jotakin sellaista, jota objektiivisesti ottaen ei ole olemassa?"

Hän jatkaa edelleen Hongon ajatuksia seuraillen:

Vaikka lähtökohtana onkin ajatus, että elämys on kokijalleen aina todellinen, löytyy "oikea" selitys havaintopsykologisista tekijöistä, yhteisöllisestä arvo-, normi- ja roolijärjestelmästä sekä kulttuurin tarjoamista elämys- ja selitysmalleista, ennen kaikkea vastaavia tapauksia kuvaavista memoraateista. Traditio siis ohjaa sekä itse elämystä että sen jälkikäteen tapahtuvaa tulkintaa. Hongon selitysmallia on pidetty yhtenä onnistuneimmista yrityksistä selittää kertomuksina raportoituja yliluonnollisia elämyksiä.

On helppoa olla yhtä mieltä siitä, että kertomukset esimerkiksi haamujen, haltijoiden ja tonttujen näkemisistä kuvaavat näkyjä, jotka eivät ole sellaisinaan aineellisia, koska ne häviävät näennäisesti olemattomiin. Niillä voi kuitenkin olla jonkinlainen jaettu todellisuus, jos joku muu paikalla oleva näkee tarkasti samaa. Kyseessä on silloin psi-ilmiö, koska tietoa välittyy selittämättömällä tavalla kahden tai useamman ihmisen välillä.

Leea Virtanen keräsi ja tutki suuren joukon memoraatteja ja tuli siihen ajatukseen, että kaikki nämä osittain hyvinkin konkreettiset kokemuskertomukset eivät voineet olla pelkkää kuvittelua ja kansanperinteen vaikutusta. Lisäksi hän esitteli parapsykologian tutkimusta myönteisessä mielessä ja mahdollisena kokemusten selittäjänä. Pasi Enges kertoo folkloristiikan tutkija Leea Virtasen kohtelusta kollegojen taholta:

Näyttää siltä, että kirjoittaja [Virtanen] jo ennen tutkimuksensa julkaisemista tavallaan asettui puolustuskannalle, tietoisena kaksijakoisesta asemastaan tiedeyhteisön ja suuren yleisön välissä, valmiina kohtaamaan kritiikkiä.

On kai 1970-luvun suomalaisen folkloristiikan henkeä kuvaavaa, että julkisessa tieteellisessä keskustelussa Kun kello pysähtyi -teos käytännössä vaiettiin kuoliaaksi, ja jokseenkin saman kohtelun sai sittemmin Telepaattiset kokemukset -kirja.

Esittelyn lopuksi Enges toteaa:

Yhteenvetona kritiikistä voi lyhyesti sanoa, että se kohdistui toisaalta Leea Virtasen teoreettiseen ja metodologiseen sitoutumiseen - hänen tapaansa ottaa parapsykologisen tutkimuksen mahdollisuudet vakavasti - ja toisaalta hänen henkilökohtaiseen suhtautumiseensa tutkittavana oleviin ilmiöihin.

Parapsykologiaa tarvitaan

Yllä olevasta selviää, että memoraattien totuusarvon huomioon ottaminen ei kuulu folkloristiikan tutkimusalueeseen. Tarkistin suuren määrän kyseisen tieteenalan sivustoja, mutta en löytänyt nimeksikään memoraattien totuusarvon pohdintaa.

Folkloristiikan valtavirrassa tutkimuksen taustalla on vahva oletus, että kaikki memoraatit selittyvät kansanperinteen perustalta ja sosiaali- ja havaintopsykologisilla syillä. Niillä ei siten ole totuusarvoa reaalimaailmassa. Pari tuntemaani folkloristia kuitenkin tuntuvat omassa mielessään jakavan tutkimansa memoraatit kahteen ryhmään, ilmeiseksi kansanperinteeksi tai ilmeisiksi tositapahtumiksi. Kun Leea Virtanen poikkesi pelkän kansanperinteen oletuksesta, niin hän astui oman tutkimusalueensa ulkopuolelle ja hänelle huomautettiin siitä.

Selvä ennakkoasenne kuvastuu myös valtavirran folkloristien kielenkäytössä. He puhuvat "elämyksistä" "kokemusten" sijaan, jolloin kokemusten mahdollinen totuusarvo on helppo sivuuttaa. Kyseessä voivat olla miten selvät ja yksinkertaiset ilmiöt tahansa useampien paikalla olleiden havaitsemina, mutta ne eivät tee mitään vaikutusta folkloristiikan tutkijoihin – ainakaan muuten kuin mahdollisesti yksityisajattelussa. Esimerkkejä konkreettisista selittämättömistä tapahtumista ovat mm. kellon pysähtyminen, esineiden rikkoutuminen tai kuvan putoaminen seinältä tai hyllyltä jossakin merkittävässä tilanteessa.

Lähdettä en enää muista, mutta joku kertoi, että folkloristit haluavat haastatella vain yhtä saman tapauksen useammasta havaitsijasta, koska siten memoraatit pysyvät selkeämpinä. Mielestäni memoraattien totuusarvon selvittämättä jättäminen tekee folkloristiikasta jossakin määrin vajaan tieteenalan, koska todellisten tapahtumien selvittäminen voisi tarjota tieteelliselle tutkimukselle mielenkiintoista aineistoa siitä, miten traditio muokkaa todellisia tapahtumia omaan muottiinsa sopiviksi.

Parapsykologia on ainoa tieteenala, joka järjestelmällisesti tutkii psi-ilmiöitä. Folkloristeista on ollut kovin vähän apua tässä tutkimuksessa.

Kirjallisia lähteitä

Pasi Enges (2004): Uskon ja epäuskon traditiot. Leea Virtanen, parapsykologia ja tutkijan suhde yliluonnolliseen. Elore 1/2004.
(Artikkeli on siirtynyt akateemisen muurin taakse – onneksi otin siitä aikanaan kopion.)

Linkkejä

1. PeP pääsi skeptismin mannekiiniksi
http://keskustelu.skepsis.fi/Message/Message/394653

2. Wikipedia: Folkloristiikka
https://fi.wikipedia.org/wiki/Folkloristiikka