Miten kehitytään skeptikoksi?

Kukaan ei ole skeptikko syntyessään, vaan skeptikoksi kehitytään erilaisten elämänvaiheiden seurauksena. En tässä määrittele skeptikkoa hänen ominaisuuksiensa perusteella, vaan tyydyn siihen, että kyseinen henkilö nimittää itseään skeptikoksi. Toisaalla täällä hahmottelen, millaisen kehityksen seurauksena lapsesta on joskus tullut näkijä. Tasapuolisuuden vuoksi ajattelin hahmotella kehityksen, jonka seurauksena lapsesta on kehittynyt skeptikko.

Itselläni on ollut samanlaiset lähtökohdat kuin lukemattomilla skeptikoilla. Mutta miksi tiemme ovat kuitenkin johtaneet niin erilaisiin maailmankuviin? Oma kehitystarinani on tässä blogissa otsikolla 'Mitä itse uskon?'.

Olen kerännyt lähes kaiken tämän jutun aineiston mainioiden Skeptikko-lehtien (Linkki 1) laajasta artikkelisarjasta "Minä, skeptikko". Oli kiinnostavaa tutustua monen pitkältä ajalta tuntemani skeptikon vaiheisiin, hänen itsensä kertomana.

Löysin ja luin kaikkiaan 35 skeptikon tarinat. Näistä 19 kuvaa skeptikoksi kehittymistä riittävän pitkällä ajalla.

Maailmankuvan ensiaskeleet

Lapsi on syntymänsä jälkeen vuosikausia vanhempiensa hallitsevan vaikutuksen alainen. Skeptikkojen vanhemmat näyttivät muodostavan tavallisen kirjon, jossa kuitenkin uskoakseni on keskimääräistä enemmän akateemisesti koulutettuja.

Lapset ovat uteliaita, ja niinpä monet tulevat skeptikotkin olivat kiinnostuneita ympäristöstään. He tutustuivat myös rajatiedon kirjallisuuteen ja jotkut jopa 'hurahtivat' siihen. Toiset taas saivat vanhemmiltaan kriittistä kasvatusta, jolloin tarvetta myöhempään asennemuutokseen ei ollut. Joitakin lainauksia tältä kehityskaudelta:

Ufot ja parapsykologia ovat olleet minulle lähinnä kavereiden kertomia juttuja ja kummitustarinoita. Uskoni niihin oli samanlaista kuin uskominen siihen, että ulkona väijyy dinosaurus, eli lapsen leikkiä ja mielikuvitusta. En siis ole koskaan ollut kovin kiinnostunut uskonnoista, ufoista tai parapsykologiasta.

Kasvoin lapsuudessani vahvojen ideologioiden vaikutuspiirissä. Kummatkin isoäitini olivat uskonnollisia. Kiinnostuin jo hyvin nuorena uskonnosta, koska se toi minulle eräänlaista turvaa ja jatkuvuutta. Kotona asuva enoni oli puolestaan kiinnostunut parapsykologiasta. Hän luki Ultra-lehteä ja muuta rajatiedon kirjallisuutta, jonka käsitteistöön minäkin innokkaana lukijana samalla tutustuin

Varhaispuberteetissa uskoin ufoihin ja pidin koulussa aiheesta esitelmänkin – vieläkin hävettää.

Koulussa puhuttiin asiallisten asioiden lomassa myös Jumalasta ja Jeesuksesta, ja minä ostin koko paketin. (…) Ufot ja paranormaalit ilmiöt kiinnostivat minua niin, että hain tietoa Erich von Dänikenin kirjoista.

Sitten neuvostoliittolaiset ”Salaisuus selviää” -kirjat ja sveitsiläisen Erich von Dänikenin teokset tarjosivat jumalaa uskottavamman vaihtoehdon: tuolla jossakin on meitä korkeamman älyn edustajia, jotka UFO:istaan tarkkailevat elämäämme.

OLIN NUORENA KIINNOSTUNUT parapsykologiasta, okkultismista ja muustakin rajatiedosta ja luin kaiken käsiini saamani alan kirjallisuuden.

Arno Kotron artikkeli on mielestäni perusteellisin kehityskertomus lukemistani ja kaikin puolin ansiokas, linkki (2). Siitäkin muutama lainaus tältä kehitysjaksolta:

Olen 10-vuotias ja katson veret seisauttavia kuvia Valittujen Palojen julkaisemasta kirjasta 'Uskomatonta mutta totta' (1977).

'Uskomatonta mutta totta' tempaisi pienen pojan kertaheitolla parapsykologian pariin.

Minulle, kymmenenvuotiaalle pojalle, asia sen sijaan oli selvä. Paltamon ja Borleyn pappilat, poltergeist ja aavekartio: yliluonnollisia ilmiöitä tapahtuu, mutta kun niitä ei osata selittää, niistä halutaan olla hiljaa.

Kiinnostus selittämätöntä kohtaan kasvoi. Perustin kaverin kanssa jopa yhdistyksen tutkimaan yliluonnollisia ilmiöitä.

Ehkä tämä alkaa riittää lainausrintamalta. Kiinnittäisin huomiota lähteisiin ja niissä mainittuihin nimiin: Erich von Däniken, Rauni-Leena Luukanen, Ultra-lehti, Colin Wilson, Bermudan kolmio, Sheila Ostrander, Carlos Castaneda, Juhan af Grann. Joskus mainittiin vain rajatiedon ja parapsykologian kirjallisuus, tarkemmin yksilöimättä. Yhtäkään parapsykologian tutkijan nimeä ei lukemissani artikkeleissa esiintynyt.

Lapsuus- ja nuoruusaikana myös minä tutustuin rajatiedon artikkeleihin ja kirjoihin. Lisäksi kuulin setäni kertovan kummittelukokemuksistaan. Olin erittäin kiinnostunut niistä tarinoista ja uskoin ja toivoin, että ne olisivat tosia.

Tieto ja järki voittivat

Koulutus ja itse hankitut tiedot toivat aikanaan mukanaan varsinaiseksi skeptikoksi tulemisen. Muutamat kypsyivät skeptikoiksi suoraan vanhempiensa vaikutuksesta. Annetaanpa puheenvuoro skeptikoille itselleen:

Myöhemmin rationaalinen ajattelu vei voiton.

Se, että isäni oli skeptikko, vaikutti varmasti maailmankuvani kehittymiseen. Taikausko ja kaikenlainen huuhaa, esimerkiksi astrologia, olivat yksiselitteisesti vastustettavia asioita.

Minusta tuli skeptikko parapsykologisten kokeitteni kautta.

Oikeastaan ensimmäisen kerran minulle valkeni rajatiedon olemassaolo vasta aikuisena, kun kävin ensimmäistä kertaa Hengen ja tiedon messuilla entisen työtoverini ja Skepsis-aktiivi Jukka Häkkisen ehdotuksesta.

Parikymppisenä aloin jo olla epäilevä paranormaalien ilmiöiden suhteen. Tämä johtunee siitä, että niihin aikoihin sain käsiini ensimmäisiä kunnon taikurien ammattikirjoja, joissa selvitettiin myös vanhojen spiritualististen istuntojen huijaustekniikoita ja muuta sellaista.

Kvasitieteisiin törmäsin vasta muutettuani Helsinkiin ja aloitettua opintoni. Ajattelin, että mihin tuloksiin päädyttäisiin, jos älyttömiltä tuntuneita väitteitä testattaisiin luonnontieteellisin kriteerein.

Vähitellen, kun tarinat muuttuivat yhä mielikuvituksellisemmiksi, alkoi järki voittaa: ”Nämähän ovat täyttä potaskaa”. Jossain vaiheessa myös ufo-tarinoiden epäyhtenäisyys ja sekavuus sai epäilemään niitä.

Jälkeenpäin on vaikea määritellä, mikä oli asioiden tarkka tapahtumajärjestys ja miten kaikki lopulta kävi mutta pikkuhiljaa aloin kokea merkittäviä sisäisiä ristiriitoja maailmankuvani piirissä.

Kaiken kaikkiaan matka skeptikoksi on käynyt ainakin kolmen eriasteisen muutoksen kautta. Ensin vähäinen jumalusko hiipui olemattomiin, sitten ufot jäivät taakse ja viimeisenä, mutta kaikkein isoimpana askeleena, aloin soveltaa matkalla oppimiani sokraattisen kyselyn ja kriittisen ajattelun taitoja varsinkin erityisen tärkeinä pitämiini asioihin.

Kesti kauan ennen kuin suostuin luopumaan suurimmasta osasta jo totuudeksi olettamiani asioita. ”Totuuden” vaihtaminen toiseen piti aina tehdä hammasta purren.

Otetaanpa taas Arno Kotron lainaus erikseen:

Sittemmin terve skeptisyys alkoi nakertaa kummitusjuttujen tenhoa. Tuntui turhauttavalta, että mitään kelvollisia ja konkreettisia todisteita yliluonnollisista ilmiöistä ei ole saatu. Valitut Palat ei enää riittänyt lähteeksi sen enempää kuin kaverin kaverin kokemat kummallisuudet.

Itse aloitin maailmankuvan vakavan pohtimisen vasta opiskeluaikana. Opiskelin insinööriksi ja luin sen rinnalla myös luonnontieteitä ja psykologiaa. Lisäksi luin ufokirjoja ja parapsykologian vertaisarvioituja aikakauslehtiä. Kävin teosofien ja paraseurojen esitelmätilaisuuksissa ja tutustuin kokijoihin ja mahdollisiin näkijöihin.

Teoriat ja järki vastaan havainnot

Tässä vaiheessa päästään siihen, miksi skeptikkojen ja minun tieni erosivat. Skeptikot näyttävät tutustuneen nuoruudessaan lähinnä rajatietoon ja uushenkisyyteen luullen sen olevan parapsykologiaa. Tätä virhekäsitystä he eivät ole enää kypsässä iässä korjanneet, vaan ovat vahvistaneet maailmankuvaansa lukemalla skeptisiä lähteitä.

Minua eivät pettymykset näkijöiden ja kokijoiden kanssa lannistaneet, koska halusin todella saada selville onko psi-ilmiöitä olemassa. Monien tapausten konkreettisuus antoi voimia jatkaa harjoitusta.

Skeptikot näyttävät omaksuneen maailmankuvansa lähinnä kirjojen ja artikkeleiden lukemisen pohjalta. Myös minä olen lukenut paljon, mutta sen lisäksi olen tehnyt laajaa kenttätutkimusta haastattelemalla sekä mahdollisten ufohavaintojen tekijöitä että mahdollisten psi-ilmiöiden kokijoita. Näissä haastatteluissa olen kiinnittänyt huomiota ilmiöiden konkreettisuuteen ja mahdollisuuteen luotettavien tarkistusten tekemiseen.

Skeptikoille näyttää haastatteleminen olevan vain hyödytöntä anekdoottien keruuta, johon ei kannata tuhlata aikaansa – ei edes näiden anekdoottien lukemiseen. Poikkeuksena ovat psykologian ja folkloristiikan valtavirran tutkijoiden tekemät haastattelut, joissa alusta lähtien oletetaan olevan kyse vain mielen merkillisistä tuotteista tai kansanperinteestä ilman vakavasti otettavaa todellisuuspohjaa. Kun olen skeptikoille esitellyt lukemattomien havaintojen konkreettisuutta ja huolellisia tarkistuksia, niin olen puhunut kuuroille korville.

Mutta annetaanpa skeptikkojen itsensä kertoa:

Kvasitiede ei tuota mitään oikeaa tietoa ja kvasitiede aiheena sopii psykologian ja sosiologian sekä joissakin tapauksissa neurofysiologian tutkimuskohteeksi.

Olen täysin vakuuttunut siitä, ettei mikään yliluonnollinen ilmiö voisi vetää vertoja luonnollisille ilmiöille.

Minua turhautti kun telepatia ei toiminutkaan kokeellisissa olosuhteissa.

Itsekin toivoisin avaruusvierailujen olevan totta, mutta uskoon en ole kyennyt sitten teini-iän.

Nyt netin paranormaaleilla keskustelupalstoilla pyöriminen tuotti aivan uuden kokemuksen. Osasin tuskin nimetä ainuttakaan ajatusvirhettä, mutta anekdootin ja aidon todisteen erottaminen toisistaan oli hyvä alku mm. suositun suomalaisen Paranormaali Blogin keskustelufoorumeilla seikkaillessa.

Mutta tieteessä tapahtuu, päinvastoin kuin huuhaassa. Heillä on ollut sata vuotta aikaa todistaa, että telepatia toimii, mutta mitään ei ole kuulunut.[Viitannee Lontoon SPR:ään]

Skeptikkona toimin samalla tavalla kuin ennenkin. Jos minulle esitetään väitteitä, jotka jo maalaisjärjen mukaan ovat uskomattomia, kysyn mihin väitteet perustuvat ja annan todistamisen taakan väitteen esittäjälle.

Tunnen huonosti kirjallisuutta, joka käsittelisi tyypillisiä Skepsiksen aiheita kuten paranormaaleja ilmiöitä. Näihin asioihin olen tutustunut lähinnä Skeptikko-lehteä ja Skepsiksen julkaisemia kirjoja selailemalla.

Edelleen Arno Kotroa:

Muotivirtaukset näkyvät myös siinä, mitkä mysteerit ja yliluonnolliset ilmiöt milloinkin ovat tapetilla. Aikoinaan elämöitiin ufoista, välillä kiinnostuksen kärkeen ovat kiilanneet lusikantaivuttelu, poltergeist tai telepatia. Nyt ilmapiiri näyttää suosivan terveysteemaa, ja yliluonnollista kenttää hallitsee erisorttinen henkiparannus.

Kummitukset ovat harmittomia. Ennen muuta siksi, että niitä ei ole, mutta niillä ei myöskään tehdä isoa bisnestä. Uskosta kummituksiin ei ole sanottavasti haittaa – jos muutamaa unetonta yötä ei lasketa.

Skeptikot ovat vakuuttuneita, että psi-ilmöitä ei ole olemassa ja että parapsykologia on pseudotiede eli kvasitiede. "Paranormaalit ilmiöt" ovat heidän mielestään järjettömiä eikä mikään tieteellinen teoria tue niitä. Mutta eihän teoriatukea tarvitakaan, jos on käytettävissä valtaisa joukko luotettavia havaintoja. Jos ei mennä vallitsevien teorioiden reuna-alueille ja jopa teorioiden ulkopuolelle, ei tieteellisiä vallankumouksia voi tapahtua.

Skeptikoilla on ihanteellinen käsitys itsestään: he uskovat olevansa totuudellisia tieteen kannattajia, jotka muuttavat käsityksiään heti, kun luotettavat havainnot antavat siihen aihetta. Mielestäni he ovat tässä uskossaan jonkin verran väärässä. Skeptikoille ja Skepsis ry:lle on kuitenkin annettava suuri kiitos tieteellisyyden ja tutkitun tiedon edistäjinä ja todellisen huuhaan vastustajina.

Realistisen maailmankuvan saavuttaminen edellyttää ainakin kolmen strategian noudattamista:

1. On oltava ehdottoman totuudellinen ja selvitettävä lähteiden luotettavuus.

2. Todistusaineistoa on seurattava sinne, minne se aidosti johtaa. Oma ennakkoasenne ei saa johtaa aineiston valikointiin.

3. Keskenään kiistelevien osapuolten tapauksessa on tutustuttava tarkasti kummankin puolen esittämiin perusteisiin. Näin on tehtävä ilman omasta ennakkoasenteesta aiheutuvaa valikointia.

Linkkejä

1. Skeptikko-lehti
https://www.skepsis.fi/SkeptikkoLehdet

2. Lehti, jossa on Arno Kotron artikkeli "Minä, skeptikko: Arno Kotro"
https://skepsis.blob.core.windows.net/skepsisweb/2014-3-skeptikko.pdf

Onko parapsykologia tiede?

Päivitetty 3.6.2018

Skeptikot tuovat joka käänteessä esiin mielipiteensä, että parapsykologia on näennäis- eli pseudotiedettä. Valitettavasti myös useimmat tieteen tekijät näyttävät olevan sitä mieltä, että parapsykologia ei ole tiedettä. Olen kirjoittanut tätä blogia siinä käsityksessä, että parapsykologia olisi tiedettä ja oma itsenäinen, monitieteellinen tieteenalansa. Mitenkähän se asia todellisuudessa on?


Tieteellisyyden muodolliset perusteet

Parapsykologian tutkimuksessa käytetään yleisesti hyväksyttyjä tieteellisiä menetelmiä ja tutkijat ovat tohtoreita ja professoreita, jotka useimmiten ovat pätevöityneet jollakin perinteisellä tieteenalalla. Aikaisemmin parapsykologiaa tutkittiin ja jopa opetettiin monissa yliopistoissa. Niin tehdään edelleenkin, mutta tilanne on huonontunut julkisen rahoituksen osalta ja huomattava osa tutkimuksesta on siirtynyt erillisiin tutkimuskeskuksiin. 

Parapsykologit julkaisevat tutkimuksiaan pääasiassa oman alansa vertaisarvioiduissa julkaisuissa samalla tavalla kuin muissakin tieteissä tehdään. Parapsykologian julkaisujen määrä on käynyt viime vuosikymmeninä valitettavan vähiin aikaisempaan verrattuna, mutta jäljellä olevia aikakauslehtiä löytyy linkeistä (1-3). Ranskankielisillä sivuilla oli vielä vuonna 2010 luettelo noin 1400 parapsykologian artikkelista, jotka oli hyväksytty muiden tieteiden julkaisuihin. En enää löytänyt tuota luetteloa, jonka sentään aikanaan ehdin poimia arkistooni. 

Parapsykologeilla on olemassa tieteellisiä yhteisöjä, joista kolme on lueteltu linkeissä (4-6). Parapsykologian tutkimuksen kansainvälinen kattojärjestö Parapsychological Association (PA) on jäsen Yhdysvaltojen tieteiden edistämisjärjestössä The American Association for the Advancement of Science (AAAS). PA:n sivusto löytyy linkistä (7).

Edellä lueteltujen syiden perusteella on selvää, että muodolliset perusteet parapsykologian tieteelliselle asemalle ovat olemassa. Mutta miten parapsykologialle käy vertailussa tiede/pseudotide?


Tiede ja pseudotiede

Parapsykologia toimii muodollisesti samalla tavalla kuin mikä hyvänsä tiede, mutta onko se käytännössä kuitenkin pseudotiede, kuten skeptikot väittävät? Esimerkiksi Mousseau (2003, linkki 8) ja myöhemmin French (2008, linkki 9) ovat tutkineet tätä asiaa. He aloittivat vertailemalla ensin keskenään tiedettä ja pseudotiedettä. French toteaa, että tiedettä ja pseudotiedettä ei voida selvästi ja jyrkästi erottaa toisistaan, vaan kaikkien tieteiden reuna-alueilla on jossakin määrin kyseenalaisia kaavailuja. Alla lainaan Mousseaun vertailujen pääkohtia jonkin verran soveltaen.

Tieteen ominaisuuksina Mousseau luettelee mm. seuraavia:

1. Kerää ja käyttää tutkimusaineistoja, varsinkin kvantitatiivisia.
 2. Tarkistaa empiirisesti vahvistavatko havainnot hypoteeseja vai eivätkö vahvista.
 3. Käyttää syyn ja seurauksen päättelyketjuja.
 4. Käyttää hyväkseen logiikkaa. 
 5. Ehdottaa ja tarkistaa uusia hypoteeseja
 6. Myöntää alansa epätäydellisyyden
 7. Eri alojen tulokset ovat sopusoinnussa keskenään.
 8. Etsii kriittisiä arviointeja 

Pseudotieteelle Mousseau antaa vastaavasti numeroiden seuraavia ominaisuuksia:

 1. Empiiriset aineistot eivät kiinnosta.
 2. Torjuu tai vääristää omalle käsitykselle epäedulliset asiat
 3. Käyttää samanlaisuudella perustelemista (Mars on punainen – tarkoittaa verta ja sotaa) 
 4. Pitävän logiikan käyttö on olematonta
 5. Luottaa todistuskertomuksiin ja tarinoihin
 6. Valmis maailmankuva, ei lisätutkimuksen tarvetta
 7. Tulokset eivät ole yhtäpitäviä muiden tutkimusalojen kanssa
 8. Perustuu auktoriteettiuskoon

Jos skeptikkoihin on uskomista, niin parapsykologian ei siis pitäisi toteuttaa yllä kuvattuja tieteen kriteerejä vaan sen julkaistut artikkelit ja kirjat olisivat pseudotieteen ominaisuuksien mukaisia. Jos tutustuu parapsykologiaan kunnolla, niin on pakko huomata, että näin ei ole.


Parapsykologia ja valtavirran tiede

Mousseau ja French käyttivät parapsykologian ja valtavirran tieteiden väliseen vertailuun otosta kummankin alan vertaisarvioiduista julkaisuista (prosenttiluvut Mousseaun). Empiiristä aineistoa käytettiin enemmän valtavirran julkaisuissa (43/64 %). Myös kokeita tehtiin enemmän valtavirran julkaisuissa (24/71 %), samoin kuin teorian tutkimusta (21/71 %). Parapsykologiassa julkaistiin koetuloksia, jotka eivät vahvistaneet lähtöhypoteesia19 %, mutta valtavirrassa tällaisia tuloksia ei julkaistu ollenkaan. Tämä luku tarkoittaa, että lähes puolet parapsykologian julkaistuista kokeista epäonnistui hypoteesin vahvistamisessa. 

Oman alan tutkimustulosten kyseenalaistamista koskevia pohtimisartikkeleita oli parapsykologiassa 29 % eikä valtavirran julkaisuissa yhtäkään. Oman alan ulkopuolisia lähdeartikkeleita käytettiin parapsykologiassa enemmän (36/10 %). Muita lähdeartikkeleita kuin kirjoittajan omia oli valtavirrassa enemmän (20/32 %) ja kirjoittajan omia artikkeleita hiukan vähemmän (12/10 %).  Yhden kirjoittajan kirjoja käytettiin parapsykologiassa lähteenä paljon enemmän (36/6 %). Mousseau piti lähdeaineistojen eroja lähinnä parapsykologian tutkimusalan pienuudesta aiheutuvina.

Kaikissa kokeellisen tutkimuksen artikkeleissa käytettiin tulosten tilastollista tarkastelua soveltuvissa tilanteissa niin parapsykologiassa kuin valtavirrassakin. Parapsykologiassa kokeellinen tutkimus kohdistui enemmän laadullisiin seikkoihin kuin valtavirrassa, jossa on helpompi saada kvantitatiivisia tuloksia. 

Mousseaun artikkeli on mielestäni heikkolaatuinen, koska se näyttää perustuvan mitättömän pieneen otokseen artikkeleita – parapsykologia 14 ja valtavirta 31 kpl – eikä hän kerro otoksen valinnan perusteita.  Siksi hänen tuloksensa ovat erittäin karkeita ja prosenttiluvut ovat vain suuntaa antavia. Valitettavasti myös French käyttää samoja prosentteja omassa tarkastelussaan. Itse olen lukenut satoja parapsykologian artikkeleita ja tunnen myös jonkin verran tieteen valtavirran kirjallisuutta, mihin perustuen Mousseau ei mielestäni kuitenkaan ole tehnyt virheellisiä päätelmiä.

Mousseau on mielestäni hiukan ylioptimistinen parapsykologian mahdollisuuksia arvioidessaan. Siksi on luonnollista, että hän pitää parapsykologiaa tieteenä. French on selvästi skeptisempi, mutta myös hänen mielestään parapsykologiaa voidaan pitää tieteenä, jopa silloinkin, vaikka aitoja psi-ilmiöitä ei olisi olemassa. Psi:hin viittaavia havaintoja voidaan hänen mielestään aivan hyvin tutkia tieteellisin menetelmin. Mishlove (19??, linkki 10) pohtii psi-tutkimusta eri puolilta, ja myös hänen asenteensa on mielestäni tulkittavissa parapsykologian pitämiseksi tieteenä.

Sopivilla hauilla netistä löytyy paljon aineistoa, missä arvioidaan parapsykologian tieteellisyyttä, myös muilla kielillä kuin englannilla. Osa on kuitenkin skeptikkojen tai parapsykologian puolustajien odotettuja näkökantoja, osa on maksumuurin takana ja asiantuntevia ilmaisartikkeleita on yllättävän vaikeata löytää.

Otetaanpa skeptikkojen selvistä kannoista malliksi ote RationalWikistä, linkki (11). Olen vahventanut mielestäni selvästi virheelliset väitteet; sana "consistently" tosin tekee viimeisen kohdan lähes paikkansa pitäväksi:

Parapsychology is a pseudoscience. Sloppy practice is tolerated, verifiable positive results are perennially lacking, the publication of negative results or disconfirmation of positive results is suppressed, parapsychologists who continue to get negative results get gently pushed out of the field, and parapsychological hypotheses routinely contradict extremely well-understood and empirically verifiable science. The entire history of parapsychology has been scientifically unsuccessful. No experiment showing the existence of paranormal phenomena has been consistently replicated by scientists in other laboratories with the same results. 

Parapsykologialla on heikkouksia

Parapsykologiassa ehkä suurimpia haittoja ovat kattavan teorian puuttuminen ja toistokokeiden usein tapahtuva epäonnistuminen. Skeptikkojen esiin tuoma puute on se, että psi-ilmiön määritteleminen tapahtuu vain negatiivisesti eli sen kautta, että se on selittämätön. Muuten psi-ilmiö voi olla tyypiltään hyvin moninainen. Psi-ilmiöt ovat kuitenkin ydinalueillaan niin selviä, että tämän ei pitäisi olla ylikäymätön ongelma.

Parapsykologia on rahoitukseltaan hyvin heiveröinen tiede, jonka piirissä on vähän tutkijoita. Kun se on lisäksi monitieteinen, niin seurauksena on hajanaisuutta. Kaikki tutkijat eivät hallitse toistensa vahvuusalueita eivätkä ole myöskään kiinnostuneita niistä. Rahoituksen vähäisyys rajoittaa toistokokeiden tekemisen mahdollisuuksia merkittävästi. Viime vuosina olen huomannut, että uudet tutkijat eivät näytä tuntevan riittävästi sitä valtaisaa aineistoa, minkä edesmenneet tutkijat ovat keränneet.

Mielestäni parapsykologiassa on hyväksytty liian paljon heikkotasoisia tutkimuksia, joiden arviointiin olisi tarvittu tutkimusaluetta vastaavan valtavirran tieteen – esimerkiksi kvanttimekaniikan – suurempaa huomioon ottamista.


Parapsykologia on tiede

Valtavirran tieteiden ominaisuuksia ovat tutkimuksen edistyvyys ja sen tuottamat hyödylliset sovellukset. Parapsykologiakin on edistynyt omien mahdollisuuksiensa puitteissa, eli sen tutkimusmenetelmät ovat kehittyneet tarkemmiksi ja kekseliäämmiksi, kysymyksenasettelut selkiytyneet ja löysästi toimivia psi-ilmiöiden "lakeja" on löydetty. Psi:n huono hallittavuus on estänyt hyödyllisten sovellusten käyttöönoton, ja ehkä onkin hyvä niin. Maailma olisi varmastikin hyvin outo paikka, jos psi toimisi luotettavasti ja sen käyttöä voitaisiin opettaa tehokkaasti.

Onko parapsykologia tiedettä vai pseudotiedettä on mielipidekysymys, josta voidaan kiistellä loputtomiin. Keskustelun vastakkaisilla puolilla näkee usein niin epärealistisia ja jopa vastakkaisia tulkintoja käyttämistään aineistoista, että keskustelu jää ilman selvää tulosta. Parapsykologian monista heikkouksista huolimatta voidaan kuitenkin mielestäni perustellusti sanoa, että se on täysivaltainen tiede muiden tieteenalojen joukossa.


Linkkejä

1. Journal of the Society for Psychical Research
https://www.spr.ac.uk/publications/journal-society-psychical-research

2. Journal of Scientific Exploration
http://www.scientificexploration.org/journal

3. European Journal of Parapsychology (lakkautettu, vuodet 1955-210 vapaasti luettavissa
http://ejp.naturalresourceswellbeing.com/

4. Society for Psychical Research (SPR)
https://www.spr.ac.uk/home

5. The Society for Scientific Exploration
http://www.scientificexploration.org/

6. Parapsychology Foundation (PF)
http://www.parapsychology.org/

7. Parapsychological Association (PA)
http://www.parapsych.org/

8. Marie-Catherine Mousseau (2003): Parapsychology: Science or Pseudo-Science? Journal of Scientific Exploration, Vol. 17, No. 2, pp. 271–282, 2003
http://www.scientificexploration.org/docs/17/jse_17_2_mousseau.pdf

9. Cristopher C. French (2008): Is Parapsychology a Pseudoscience?
https://www.researchgate.net/publication/267772045_Is_Parapsychology_a_Pseudoscience

10. Jeffrey Mishlove (19??): Evaluating Psi Research
http://www.williamjames.com/Science/EVALUATE.htm

11. RationalWiki
https://rationalwiki.org/wiki/Parapsychology#Practical_scientific_problems