sunnuntai 3. syyskuuta 2017

Maailmankuva

Päivitetty 30.11.2019


















Andromedan galaksi
(By PhilHibbs - Own work in Inkscape 0.42, CC BY-SA 3.0, https://commons.wikimedia.org/w/index.php?curid=365013)


Luonnontieteiden voittokulku on ollut todella vaikuttava sen jälkeen, kun tieteellinen ajattelu pääsi kunnolla käyntiin. Aineellinen hyvinvointimme on mitä suurimmassa määrin luonnontieteiden ansiota ja ihmiskunnan hallitsema luotettava tietämys maailmasta ulottuu toisaalta avaruuden ääriin ja toisaalta aineen pienimpiin hitusiin. Biologiassa on selvitetty eliöiden ominaisuuksien periytymisen mekanismeja ja perimää pystytään jopa muuttamaan halutulla tavalla. Myös ihmisen psyyken salaisuuksia on selvitelty jo satakunta vuotta. Onko maailmankuvamme siis jo periaatteessa valmis ja vain pienehköjä tarkennuksia vailla? Monien tieteen edustajien mielestä tilanne on sellainen.


Mitä maailmankuvalla tarkoitetaan?

Suomalaisen Wikipedian mukaan:
maailmankuva on käsitys maailman kokonaisuudesta. Sitä lähellä ovat sanat maailmankatsomus ja elämänkatsomus. 
Wikipediassa esitetään myös seuraavat lisämäärittelyt:
Maailmankuva on määritelty muun muassa
- maailmaa koskevien, tavalla tai toisella perusteltujen väitteiden järjestelmälliseksi kokonaisuudeksi
- maailmaa koskevien käsitysten kokonaisuudeksi, joka suuntaa ajattelua, käsityksiä ja toimintaa
- kokonaiskäsitykseksi, jonka avulla hahmotetaan maailmaa
- aikakauteen sidoksissa olevaksi kokonaiskuvaksi maailmasta ja sen rakenteista
Alan auktoriteetti Ilkka Niiniluoto erittelee, edelleen Wikipedian mukaan, erilaisilta perustoilta lähtevät maailmankuvat seuraavasti:

Tieteellinen
Arkikokemukseen perustuva
Metafyysinen
Epätieteellinen
Maaginen
Uskonnollinen


Käytän jatkossa hiukan erilaista jaottelua. Toivon mukaan Niiniluodon jaottelu tulee samalla riittävästi otetuksi huomioon.


Tieteellinen maailmankuva

Niiniluodon ja Wikipedian mukaan maailmankuva on tieteellinen, jos kaikki siihen kuuluvat väitteet ovat tieteellisin menetelmin hankittuja ja perusteltuja sekä tieteenharjoittajien muodostaman tiedeyhteisön hyväksymiä. Tieteellinen maailmankuva on, edelleenkin Niiniluodon mukaan, historiallisesti kehittyvä, avoin ja itseään korjaava: sen kaikki osat ovat periaatteessa arvosteltavissa ja muutettavissa uuden tosiasia-aineiston perusteella. Tieteellisten väitteiden tulee läpäistä vaatimus julkisesta perusteltavuudesta ja koeteltavuudesta, eli niiden on kestettävä vertailussa todellisuuteen sekä tiedeyhteisössä käytävässä arvostelevassa keskustelussa.

Omasta mielestäni tieteellistä maailmankuvaa on helpointa rakentaa tutustumalla eri tieteisiin. Maailmankuvan kannalta tärkeimpiä tieteitä ovat mielestäni matematiikka, fysiikka, tähtitiede, biologia ja paleontologia. Täydennykseksi tarvitaan vielä ainakin kemian, geologian ja arkeologian perustietoja. Ihmisten ymmärtämiseksi tarvitaan psykologian, historian ja sosiologian perustietoja, hännänhuippuna vielä kulttuurien ja perinteiden tuntemusta.

Siinäpä on urakkaa tieteellisen maailmankuvan rakentajalle! Maailmankuvan rakentaminen harrastuksena on kuitenkin hyvin mielenkiintoista, palkitsevaa ja jopa hauskaa. Tietenkin harrastajalle riittää vain tutkimuksen ja sen tulosten pääkohtien ymmärtäminen ja yksityiskohdat joutuu jättämään tieteen tekijöiden huoleksi. Tiede on monilla aloilla edennyt niin pitkälle, että se on hankalaa ymmärtää ja alkaa pahimmillaan olla jopa arkiajattelun vastaista.

Nykypäivän tieteellisessä ja samalla skeptisessä maailmankuvassa on mielestäni selvänä vikana empiiristen tieteiden marssijärjestyksen hämärtyminen. Käsittääkseni teorioita kehitetään selittämään havaintoja, mutta havaintoja ei pitäisi johtaa teorioista. Toimiva teoria tietenkin ennustaa tapahtumia lähes täydellisen hyvin, mutta täydellistä ennustettavuutta ei kuitenkaan pitäisi olettaa. Yksittäisten havaintojen totuusarvo pitäisi selvittää näiden havaintojen tarkistuksilla eikä vain teorioista päättelemällä.

Tieteen valtavirran maailmankuvassa oletetaan, että ei voi olla olemassa tuntemattomia voimia, jotka ilmenisivät mm. poltergeist-ilmiöissä ja noituudessa. Tämä olettaminen tapahtuu sellaisten tutkijoiden toimesta, jotka eivät ole alkuunkaan riittävästi tutustuneet olemassa olevaan laajaan aineistoon, joka viittaa tällaisten voimien olemassaoloon. Kerrottujen psi-havaintojen tutkijat ja parapsykologian tohtoritasoiset tutkijat niputetaan sievästi nimityksen pseudotiede alle. Ja pseudotieteen tutkimiseen ei tietenkään myönnetä rahoitusta.

Mielestäni jonkin asian olettaminen ja sen jälkeen tutkimatta jättäminen ei kuulu tieteellisen menetelmän työkalupakkiin. Empiirisen tieteen pitäisi edetä tehtyjen havaintojen viitoittamaan suuntaan, parhaimmassa tapauksessa myös yhteistoiminnassa teoreettisten ennusteiden kanssa. Pidän epätieteellisenä asioiden olettamista ilman niiden empiiristä tutkimista. Myös tiedeyhteisön hyväksynnän vaatiminen maailmankuvalle on harkitsematonta, koska tällainen vaadittu hyväksyntä on murrosvaiheissa toiminut jopa tieteen edistymisen esteenä.

Maaginen maailmankuva

Niiniluodon mukaan maailmankuva on maaginen, jos se perustuu taikauskoon, tavallisesti perinteeseen pohjautuviin käsityksiin luonnossa vaikuttavista hengistä sekä hyvistä ja pahoista voimista. Suomenkielisen Wikipedian mukaan:
Taikausko on käsitys, että luonteeltaan uskonnollisista poikkeavat yliluonnolliset voimat voivat vaikuttaa todelliseen elämään. Taikausko on yksi taikuuteen eli magiaan uskomisen muoto.
Maaginen-nimen vuoksi käyttäisin myös määritelmää: maaginen maailmankuva perustuu maagiseen ajatteluun. Englanninkielinen Wikipedia luonnehtii maagista ajattelua vapaasti käännettynä seuraavasti:

Maaginen ajattelu on antropologiassa ja psykologiassa käytetty termi, joka tarkoittaa virheellistä oletusta syysuhteista eri toimintojen ja tapahtumien välillä. Maaginen ajattelu voi perinteen lisäksi olla seurausta myös omista kokemuksista eli merkillisistä yhteensattumista, kokemuksista oudoista voimista ja kokemuksista taikojen tekemisen tehokkuudesta.

Taikausko ei sellaisenaan kelpaa mukaan alla kaavailemaani laajaan maailmankuvaan. Ainakaan itse en usko olevan pysyvää syysuhdetta esimerkiksi mustan kissan tien yli menemisen tai tikkaiden ali kulkemisen ja huonon onnen välillä.




Uskonnollinen maailmankuva

Niiniluodon mukaan maailmankuva on uskonnollinen, jos siihen sisältyy sellaisia väitteitä, joiden ainoana perusteluna on vetoaminen joihinkin uskonnolliseen arvovaltaan, kuten Raamattuun tai henkilökohtaisiin uskonnollisiin kokemuksiin tai elämyksiin. Uskonnollinen maailmankuva on epätieteellinen, jos se muodostuu näkemyksistä, jotka ovat ristiriidassa tieteen kanssa.

Laajentaisin tätä ottamalla Raamatun lisäksi mukaan kaikkien uskontojen pyhät kirjat, niiden johtajien julistamat opit ja uskonnon mukaiset henkiset kokemukset. Uskonnollinen maailmankuva on suurelta osin auktoriteetteihin uskomista. Kaikkien uskontojen fundamentalistit suhtautuvat vihamielisesti uskonveljiensä ja -sisartensa itsenäiseen, kriittiseen ajatteluun. Tällainen uskominen on kehityksen jarru, mutta esimerkiksi kristinusko on joutunut Euroopassa antamaan paljon periksi tieteellisen tiedon lisääntymisen ja yhteiskunnallisten muutosten vuoksi.


Uuushenkinen maailmankuva


Uushenkisessä maailmankuvassa on mielestäni samoja aineksia kuin maagisessa ja uskonnollisessa maailmankuvassa. Se ei kuitenkaan ole yhtenäinen, lukkoon lyöty oppirakennelma, vaan itse kukin valitsee itselleen parhaiten sopivia osia tarjolla olevista ajatuksista. Monen uushenkisyys perustuu omaan mystiseen kokemukseen, jossa on saatu erittäin vakuuttava kokemus kaiken yhteydestä ja ajan suhteellisuudesta.


Laaja maailmankuva

Laaja maailmankuva rakentuu mielestäni hyvin yksinkertaisella tavalla: tieteiden tuloksiin, ympäristöön ja ihmisten toimintaan tutustumalla hankitaan todistusaineistoa ja edetään sinne, minne luotettava todistusaineisto johtaa. Koko ajan on tarpeen pitää huolta siitä, että olennaisimmat asiat ovat kunnossa ja muodostavat loogisia kokonaisuuksia ilman sisäisiä ristiriitoja.

Laajan maailmankuvan rakentaminen vaatii valtavan paljon työtä, älyllistä uteliaisuutta ja jatkuvaa uuden oppimista. Myös vaaditaan valmiutta omien käsitysten muuttamiseen aina silloin, kun esiin tulee sellaista uutta aineistoa, joka kumoaa näitä käsityksiä. Tämä vaatimus näyttää olevan kaikkein vaikein toteuttaa käytännössä.

Kaavailemani laaja maailmankuva olisi nykyinen tieteellinen maailmankuva tietyin muutoksin:

1. Tieteen tuloksille pitää jättää enemmän muuntelutilaa kuin monet tieteen valtavirran tutkijat näyttävät tekevän.
2. Tieteen maailmankuvaa pitää laajentaa psi-ilmiöiden ja ns. henkimaailman tutkimisen suuntaan.

Parapsykologiasta ei tietenkään tarvitsisi välittää maailmankuvan kannalta, jos psi-ilmiöitä ei olisi olemassa. Ilmeisesti niitä kuitenkin on olemassa, koska parapsykologian tutkijat säännöllisesti saavat onnistuneita tuloksia kaksoissokkoutetuissa kokeissaan. Kokeellisessa tutkimuksessa tosin vaikutukset ovat yleensä hyvin heikkoja, joten koesarjojen pitää olla riittävän laajoja.

Vastoin skeptikkojen käsityksiä Suomessakin tapahtuu joka päivä useita spontaaneja psi-ilmiöitä, äärimmäisen selviä ja jopa rajuja. Tämä on aivan selvää, kun tekee päätelmiä niistä jälkikäteen saaduista tiedoista. Jeffrey Mishloven tutkiman PK-miehen tapauksessa olivat kyseessä jopa pelottavat ilmiöt – säihin vaikuttaminen, ihmisten itsemurhat ja heille sattuneet tapaturmat, linkit (1) ja (2). Stephen E. Braude käsittelee psi-pelkoa ansiokkaasti linkissä (3). Valitettavasti Brauden esitystyyli on nykivä ja äänitys särisevä tässä videossa.

Psi-ilmiöt eivät ole niin pahassa ristiriidassa luonnonlakien kanssa, että niiden olemassaolo olisi teoreettinen mahdottomuus, varsinkin kun luotettavia havaintoja on olemassa suuret määrät. Pikemminkin ilmiöt jollakin tavalla "kiertävät" tunnetut luonnonlait. Ne eivät sekoita maailmanjärjestystä, koska vaikutukset ovat useimmiten heikkoja ja vahvat ilmiöt ovat harvinaisia.

Oma lukunsa ovat vielä mystiset kokemukset, joiden monipuolinen hallinta ei näytä kuuluvan nykyiseen tieteelliseen maailmankuvaan


Juuri ilmestyneessä kirjassa Honkasalo ja Koski (2017) tuodaan ansiokkaasti esille länsimaisen tieteellisen maailmankuvan suppeus, kun siitä ei ole mitään apua arkipäivän kummiin kokemuksiin.


Uteliaisuuden puute

Skeptikot ovat minullekin yhä uudelleen ja uudelleen toistaneet, että jos jossakin tapahtuisi psi-ilmiö, niin paikalla olisi mustanaan tutkijoita tutkimassa sitä ja hankkimassa itselleen mahdollisuutta Nobel-palkinnon saamiseen. Toistaiseksi en ole tällaista tutkijaryntäystä havainnut, vaikka konkreettisista ilmiöistä on ollut tietoja julkisuudessa pilvin pimein.

Uteliaisuuden puutetta ilmentävät esimerkiksi omat kokemukseni vuodelta 1974. Tuolloin oli laajalevikkisissä aikakauslehdissä ja muutamissa paikallislehdissä uutisia lusikoita ilman voimankäyttöä taivuttelevista kahdesta pojasta, 8- ja 9-vuotiaista. Eri paikkakunnilla asuneiden poikien uroteoista kerrottiin hyvin konkreettisia ja selviä esimerkkejä. Pidin tietenkin tuollaista taivuttelua mahdottomana, mutta kertomusten konkreettisuuden vuoksi halusin tarkistaa asian.

Otin yhteyttä poikien vanhempiin ja kummallakin taholla suostuttiin kokeiluihin. Valmistelin lusikoita ja muita koekappaleita ja kuinka ollakaan, lähes kaikki niistä todella taipuivat ilman näkyvää voimankäyttöä. Melkoisesta julkisuudesta huolimatta vain lähituttavat, muutamat toimittajat, paikallinen rotaryklubi ja minä olimme ottaneet poikiin yhteyttä. Julkaisin tulokseni parhaani mukaan, mutta yksikään akateeminen tutkija ei ottanut poikiin tai minuun yhteyttä tutkimusmielessä. Valitettavasti poikien kyky hävisi muutamassa kuukaudessa, joten tarkemmat tutkimukset ja dokumentointi jäivät vain suunnitelmiksi.


Hyvin perusteltu maailmankuva ei tunnu kovin yleisesti olevan kiinnostuksen kohteena, vaan toimeentuloa, elämänkumppanin etsimistä, viihdettä ja muita arkipäivän asioita pidetään tärkeämpinä. Maailmankuva omaksutaan yleensä liian helposti, ikään kuin huomaamatta. Kuitenkin se on kaikille tavalla tai toisella muodostunut ja saa aikaan uuden tiedon valikointia, omiin käsityksiin sopivan tiedon hyväksymistä ja sopimattoman tiedon torjumista.


Psi-ilmiöt ja henkimaailma ovat tabu tieteen valtavirralle

Akateemisille kuulijoille psi-ilmiöitä esitelleet parapsykologian tutkijat kertovat, että eräs ilmiö toistuu yhä uudelleen. Kuulijoita tulee esityksen jälkeen kertomaan heille yksityisesti omia merkillisiä kokemuksiaan. Sitten he vannottavat, että heidän nimensä ei saa tulla julkisesti esille tällaisten asioiden yhteydessä.

Tieteen tekijöillä on omat kiireensä ja ammattiuran luominen käynnissä eikä kaikesta tietenkään ehdi eikä jaksa kiinnostua. Vaikka heillä olisi omakohtaisia selviä psi-kokemuksia, niin niistä on viisainta vaieta, koska muuten on oma tieteellinen maine vaarassa – niin vahvasti skeptiset asenteet vaikuttavat tieteen valtavirrassa. Tabu tulee esiin esimerkiksi siinä, että Lundin yliopiston henkilökunta yhteisvoimin kävi parapsykologian professuurin puolikkaan kimppuun, vaikka sen rahoitus tulee yliopiston ulkopuolelta. Etzel Cardeñan artikkeli linkissä (4) kertoo mm. tästä.

Artikkelin abstrakti:
This paper describes various examples of blatant attempts to suppress and censor parapsychology research and those who are doing it. The examples include raising false accusations, barring access to journals, suppressing papers and data, and ostracizing and persecuting scientists interested in the topic. The intensity of fear and vituperation caused by parapsychology research is disproportionate even to the possibility that the psi hypothesis could be completely wrong, so I speculate on the psychological reasons that may give rise to it. There are very few circumstances in which censorship might be appropriate, and the actions by parapsychology censors put them at odds not only with the history of science but with the history of modern liberal societies.
Sosiologi James McClenon on tutkinut sitä, miten valtavirtatieteen edustajat ja suuri yleisö suhtautuvat parapsykologiaan ja spontaaneihin psi-ilmiöihin. Tyypillistä on, että monet tieteen edustajat suuttuivat hänen tekemistään kyselyistä. Hänen mainio haastattelunsa on linkissä (5).

Dean Radin kertoo linkissä (6) esimerkkejä tieteen psi-tabusta ja parapsykologian tutkimustuloksista. Filosofian professori Stephen Braude kertoo linkissä (7) omia kokemuksiaan, kun hän filosofian pohjalta tutki sellaista, mitä ei olisi saanut tutkia. Kollegat yrittivät yksissä tuumin vaikeuttaa hänen akateemista asemaansa ja myös osittain onnistuivat.
Tiede on yleisen käsityksen mukaan itseään korjaavaa ja palaa siksi aina lopulta oikealle polulle mahdollisten harharetkien jälkeen. Akateemiset tutkijat ovat kuitenkin ihmisiä, joille on useimmiten tärkeämpää toimeentulo ja arvostettu asema kollegojen parissa kuin aito tieteellinen uteliaisuus. Nykyinen suuntautuminen lyhyen tähtäyksen taloudelliseen hyötyyn tähtäävään tutkimukseen heikentää uutta tietoa luovan perustutkimuksen ja ihmistieteiden asemaa.
Akateemista psi-tutkimusta on ollut olemassa jo reilut sata vuotta, mutta parapsykologia on edelleen eristettynä tieteen valtavirran ulkopuolelle. Nykyinen asetelma näyttää niin vahvalta, että parapsykologia tuskin tekee tieteen sisäistä läpimurtoa nähtävissä olevassa tulevaisuudessa. Ehkä ainoa mahdollisuus on se, että suuren yleisön mielenkiinto "yliluonnolliseen" alkaa vaikuttaa tieteellisen tutkimuksen rahoitukseen.


Mielipiteen muuttamisen vaikeus

Perustavaa laatua olevien käsitysten muuttaminen on kovin tuskallista eikä sitä yleensä tehdä muuten kuin vasta pakon edessä. Kaikkein selvimpienkin käytännön tosiasioiden on vaikea tunkeutua maailmankuvaa suojaavan panssarin läpi.

Äärimmäinen esimerkki oman maailmankuvan suojaamisesta ovat nuoren maan kreationistit, joiden mukaan Maan ikä on 6000 - 10 000 vuotta ja Jumala loi kaiken kuudessa päivässä. Biologinen tietämys, fossiilit, geologiset muodostelmat ja avaruuden galaksit eivät tee heihin mitään vaikutusta. He kuitenkin katsovat voivansa sanoa käsitystään luomistieteeksi ja askaroivat kaikenlaisten sivujuonteiden parissa, unohtaen evoluutioteorian ja aineellisen maailman kokonaiskuvan.

Yhtä vaikeata näyttää olevan tieteen valtavirran edustajien luopuminen omista usein liian yksinkertaisista ja yksipuolisista mielikuvistaan. Tunnetut tieteen popularisoijat julistavat, että tiede on totta. Tämä näyttää tapahtuvan sellaisella varmuudella, että vakuuttelut tieteen kehittyvyydestä, avoimuudesta ja itsensä korjaavuudesta jäävät tuntumaan pelkältä sananhelinältä. Tiede on tänään todellakin erittäin pitkälle totta, mutta tieteen historian valossa pitäisi jättää ovi avoimeksi uusille, perustavaakin laatua oleville löydöille.

Uushenkisen maailmankuvan omaksuneet puolestaan pitävät psi-ilmiöitä itsestään selvyytenä. Niitä ei tarvitse sen kummemmin perustella eikä ihmetellä eikä niitä ole tarvetta tutkia. Parapsykologia tieteenä ei ole riittävän henkistä. Myös uushenkiset ovat ilmeisen haluttomia tarkastelemaan totena pitämiään asioita riittävän kriittisesti.



Kakkososa

Tämä maailmankuvajuttu alkoi välittömästi tuntua vajaalta, joten kirjoitin seuraavaksi kakkososan:

Maailmankuva – osa 2
http://parapsykologia.blogspot.fi/2017/10/maailmankuva-osa-2.html


Kirjallisuutta

Marja-Liisa Honkasalo, Kaarina Koski (2017), toim.: Mielen rajoilla – Arjen kummat kokemukset. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki. 360 sivua.


Linkkejä

1. Reflections on The PK Man with Debra Lynne Katz
https://www.youtube.com/watch?v=Kv6ARS5Hl9U

2. The Case of the PK Man with Stephen E. Braude
https://www.youtube.com/watch?v=1ZXNccfg6uc

3. Fear of Psi
https://www.youtube.com/watch?v=7TkuBG18Qzc

4. Etzel Cardeña (2015): The Unbearable Fear of Psi: On Scientific Suppression in the 21st Century
http://www.scientificexploration.org/docs/29/jse_29_4_Cardena.pdf

5. Parapsychology as a Deviant Science with James McClenon
https://www.youtube.com/watch?v=UWw_ll2dTs8

6. "Science and the taboo of psi" with Dean Radin
https://www.youtube.com/watch?v=qw_O9Qiwqew

7. Mind, Nature, and the Paranormal with Stephen E. Braude
https://www.youtube.com/watch?v=DkSIdg1EE7Y