torstai 3. lokakuuta 2019

Merkillisiä voimia

Päivitetty 20.6.2020

Vahvoista psykokinesiailmiöistä eli makro-PK:sta tai erikoisten ihmisten voimista ei ehkä kannattaisi kirjoittaa ollenkaan, koska kyseessä ovat niin vaikeasti uskottavat ilmiöt. Ne taitavat olla tieteen valtavirran kaikkein vahvimmin tieteellisesti olemattomiksi olettamia asioita. Vaikeinta ehkä on uskoa, että joillakin ihmisillä voisi olla erikoiskyky saada sellaisia ilmiöitä aikaan.

Konkreettista näyttöä merkillisistä voimista on kuitenkin olemassa erittäin paljon, joten informointimielessä haluan kuitenkin tuoda näitäkin asioita esiin. Minun kun ei enää tarvitse olla huolissani maineeni puolesta.


Aluksi muutamia esimerkkitapauksia:

Kaivon kansi 
Kesällä 2008 muurahaiset aiheuttivat taas riesaa puiselle kaivonkannelle rakentaen siihen pesää. Kaivon vieressä oli sementistä tehty kaivonkansi jota ei milloinkaan oltu käytetty ja vuosikymmenien aikana se oli uponnut maahan niin että vain teräksinen kahva oli juuri ja juuri nähtävissä. 
Koska minulla ei ollut puutavaraa uuden puisen kaivonkannen rakentamiseksi niin päätin että nyt kaivan ylös tuon vanhan sementtisen kaivonkannen ja ryhdyn käyttämään sitä.
Menin liiteriin ja hain lapion ja ryhdyin töihin. 
Saatuani kannen näkyviin yritin lapion avulla vääntää tuon kannen ylös mutta se oli niin syvällä että lapio oli vähällä katketa ja koska rupesi hämärtämään niin päätin jatkaa seuraavana aamuna. 
Seuraavana aamuna menin liiteriin ja hain toisen lapion ja ajattelin että kahden lapion avulla saan tuon kannen irti ja ylös. 
Hämmästykseni oli valtava kun tulin kaivolle ja näin että tuo kansi jo oli nostettu ylös kuopasta ja makasi sen ensimmäisen lapion päällä kuopan vieressä.
Todettakoon että olin yksin saaressa, lähimmän naapurin muutettua mantereelle. Nykyisin saaressa kasvaa uusi heinälaji joka on hyvin korkea, jopa 2 metriä joka tekee liikkumisen saaressa erittäin hankalaksi, usein jopa mahdottomaksi. Polku kaivolle menee torpan ohitse, 
En ole vieläkään keksinyt kuka tuon kannen nosti ylös kuopasta keskellä yötä.
Kertoja on hyvin tuntemani mies, jolle on sattunut muitakin merkillisiä ilmiöitä. Saariolosuhteissa on käytännössä mahdotonta, että joku satunnainen kulkija olisi huomaamatta voinut käydä tekemässä sellaisen tempun. Lisäksi lähin työkalu eli lapio oli jäänyt kannen alle. Olisi ollut erittäin kiinnostavaa päästä tutkimaan tuoreeltaan jälkiä siinä kannessa ja sen ympäristössä. Kertoja on samaisella mökillä kokenut myös sellaisia esineiden liikkumisia, jotka hän on päässyt näkemään.


Vierailulla käynti

Helsinkiläinen selvänäkijä toimitti aikanaan kummitukset pois Jyväskylän kiviveistämöltä. Sama selvänäkijä kertoo Aikki Perttola-Flinckin (1971) kirjassa sivulla 91 miten hän kävi kotoaan pikavierailulla Keski-Suomessa: 
- Kerran minulle soitettiin Keski-Suomesta eräästä tuttavasta perheestä, jossa niin ikään oli vieraita jotka eivät uskoneet tämäntapaisiin asioihin. Sanoin tulevani kymmenen minuutin kuluttua puhelun päättymisestä. Tulen hiljaa kuin kissa, mutta tassutellen niin että kaikki kuulevat ja sylkäisen ovella, sanoin ja pyysin panemaan leipäveitsen keittiön pöydälle siten, että kahva on reunaan päin ja terä kohti pöydän keskustaa. Sanoin pamauttavani veitsellä pöytää ja aukaisevani molemmat vesihanat.
 - Kaikki kuulivat kissan tassuttelun, sylkäisyn ovella ja veitsen pamautuksen sekä veden kohinan. Joillekin vieraille tuli kuulemma kiire mennä sulkemaan vesihanat ja useimmat olivat olleet peloissaan. Olen lopettanut tämäntapaiset kokeet. Eihän niillä ole mitään merkitystä.

PK-mies

Parapsykologian tohtori ja tutkija Jeffrey Mishlove (2000) kertoo kirjassaan miehestä, jonka toimia ajanjaksolta 1976-1987 hän tarkisteli eri lähteistä ja johon hän itse oli yhteydessä vuodesta 1979 lähtien. Kyseinen Ted Owens (1920-1987) pyrki herättämään huomiota ja kunnioitusta ottamalla yhteyttä enimmäkseen sanomalehtien toimituksiin, mutta myös poliiseihin ja eri alojen johtajiin ja tutkijoihin, kertomalla, mitä hän aikoo lähitulevaisuudessa saada aikaan. Ja nämä lupaukset olivat todella uskomattomia. Hän esimerkiksi lupasi lopettaa jollakin alueella vallitsevan kuivuuden, tuottaa ufohavaintoja jollekin alueelle ja aiheuttaa erilaisia sääilmiöitä, magneettisia häiriöitä ja sähkökatkoksia tietylle alueelle.

PK-miehen etukäteen ilmoittamat tapahtumat olivat usein vaikeasti todettavissa hänen ansiokseen tai syykseen, sillä kyllähän säät aina vaihtelevat ja sähkökatkoksia ja onnettomuuksia tapahtuu. Muutamissa yksittäistapauksissa näyttö on kuitenkin kohtalaisen selvä. Salamaniskuista kirjoitetaan Mishloven kirjan sivuilla 91-93. Hän vastaanotti asianajaja Margulisin kirjoittaman ja notaarin vahvistaman tapausselostuksen, jonka mukaan Owens ja Margulis olivat kerran Philadelphiassa korkean rakennuksen katolla. Owens ehdotti, että hän voisi saada salaman iskemään alueeseen, jonka Margulis osoittaisi. Näin myös tapahtui – Owens ojensi kätensä annetun sillan suuntaan ja salama todella iski sinne pian sen jälkeen. Mishlove itse haastatteli Margulista, ja tämän mukaan se oli ainoa salamanisku, jonka he havaitsivat näköalapaikaltaan.

Toisella kertaa kaksi Owensin tuttavaa halusi toistaa salamakokeen. He menivät parvekkeelle, josta oli hyvä näköala. Toinen miehistä osoitti suunnan, jonka jälkeen Owens ojensi kätensä siihen suuntaan ja pian sinne iski peräjälkeen kolme voimakasta salamaa. Toinen miehistä osoitti uuden suunnan, ja pian sinnekin iski yksi salama. Miehet vakuuttivat, että ne olivat ainoat salamaniskut, mitä he havaitsivat parvekkeelta.

Owens ennusti vuonna 1970, että presidentti Nixon ei toimi virkakautensa loppuun, mikä toteutuikin vuonna 1973. Owens myös varoitti, että avaruussukkula Challenger tuhoutuu jos se lähetetään suunnitelmien mukaan, ja Mishloven pitää yrittää estää lento. Usein Owens ilmoitti etukäteen, että hänen aikaansaamistaan ilmiöistä kerrotaan sanomalehdessä, ja niin myös kävi.

Vastaanotto näin suuruudenhulluilta kuulostaville väitteille oli tietenkin tyly, ja PK-mies joutui usein pilkan kohteeksi. Hän oli kovin herkkähipiäinen ja suuttui tulisesti arvostelusta. Hän saattoi ilmoittaa, että kun häntä ei uskota, niin hänpä näyttää mihin pystyy. Seurauksena oli esimerkiksi yllättäviä myrskyjä ja raesateita, vallitsevasta kuivuudesta huolimatta. Moni ihminen menetti henkensä hänen ilmoittamissaan rajuilmoissa, ja hänen pilkkaajilleen kävi usein huonosti onnettomuuksien, sairastumisten ja itsemurhien muodossa. Myös tutkija Mishlove sai tuntea Owensin onneksi lyhytaikaiseksi jääneen koston, kuten hän kirjansa sivulla 207 kirjoittaa: 
December 31, 1976, during the period covered by our San Francisco experiment. At the time, in spite of the excellent UFO sighting a few weeks earlier, all of the conditions specified by Owens for the demonstration had not been met. I reminded him of this during a telephone conversation and, perhaps to tone down his own arrogance over what had been accomplished, I added the statement, "You're not 100 percent accurate, you know!" Immediately after that remark, Owens slammed the phone down, hanging up the connection. Within about forty-five minutes, I began to feel ill. A sore throat developed of such severity that I assumed I might be fighting a cold for the next ten days or so.
Then, about two hours later, I received another telephone call. "Jeffrey, I apologize," said Owens. "I promise I will never do that to you again," he said without specifying just what it was he had done. And, just as suddenly as it had begun, my sore throat began to recover. 
Owens oli innokas jalkapallon ja koripallon seuraaja ja usein katseli otteluita televisiosta. Kun hyvin menestyneen joukkueen jokin pelaaja ärsytti häntä, niin hän ilmoitti, että hän pysäyttää sen joukkueen tai pelaajan etenemisen sarjassa. Niin siinä todellakin aina kävi, uhatut joukkueet ja pelaajat sortuivat tyhmiin ratkaisuihin tai epäonnistuneisiin yrityksiin.

Owens kertoi olevansa yhteistyössä avaruusälyn kanssa, jolle hän esitti toivomuksia haluamistaan ilmiöistä ja jotka tämä avaruusäly useimmiten toteutti. Avaruusäly oli myös itsenäinen toimija ja mm. etukäteen ilmoitti Owensille tuhoavansa avaruussukkula Challengerin.

Mishlovelle kerääntyi erittäin laaja aineisto sanomalehtiuutisia ja muita artikkeleita, joita hän sai sekä Owensilta että tutkijaverkostoltaan. Monista epävarmuuksista huolimatta on ilmeistä, että sellainen aineisto pitäisi ottaa vakavasti tutkimuksen kannalta. Owensista on laajahko artikkeli Psi-ensyklopediassa, linkki (1). Jeffrey Mishlove kertoo mielenkiintoisia ja tärkeitä yksityiskohtia kokemuksistaan PK-miehestä kahdessa keskustelussa, linkit (2) ja (3).


Erikoishenkilöt

PK-mies oli erikoishenkilönä tietenkin omaa luokkaansa. Heikompia tässä suhteessa ovat
kuolemanrajakokemuksen kokeneet, jotka usein kertovat, että eivät voi pitää rannekelloa ranteessaan. Heidän ranteissaan eivät suostu käymään nykyajan elektroniset kellot eivätkä myöskään perinteiset jousivetoiset rannekellot. Kun he ottavat ne pois ranteestaan, niin ne taas alkavat käydä normaalisti. Joillakin on hankaluuksia myös tietokoneiden käytössä.

Olen kuullut useamman erikoisia toistuvasti kokevan henkilön kertovan, että kun he suuttuvat, niin lähiympäristössä tapahtuu jotakin fysikaalista, esimerkiksi kuuluu paukaus, jotain putoaa paikaltaan lattialle tai jopa jokin lasiesine menee rikki. Näkijä Pirjo Hutchings kertoo linkissä (6) itselleen toisinaan käyvän näin.



Voimaa riittää

Hyvinkin raskaita kappaleita kerrotaan nostetun ilmaan ja myös muita, pienimuotoista mutta kovaa voimaa vaatineita tapahtumia kerrotaan. Yllä olevassa esimerkissä oli raskas betoninen kaivonkansi noussut itsekseen ylös. Isojoen Leppiniemen kylässä kummitus nosti ilmaan sängyn, jossa kaksi miestä oli nukkumassa ja veti ulos kaksi suurehkoa, puuhun kantaa myöten iskettyä naulaa. Georg Lindström istui kahden muun henkilön kanssa sohvalla, jota lapsihenki Charlie liikutteli. Rosenheimissa liikkui noin 175 kg painoinen asiakirjakaappi 30 cm.
                     
Hiukan pienemmällä voimalla taipuvat ruokalusikat ja muut paksuhkot metallisauvat. Oma voiman tarpeensa on myös raskaiden apporttien toimittamisella, varsinkin kivien siirtelyllä. Usein ne tuntuvat lämpimiltä heti saapumisensa jälkeen. Näissä tapauksissa voiman tarve jää täysin hämärän peittoon.


Henkiparannus


Maailmassa on ollut ja edelleen on olemassa lukemattomia henkiparantajia (healer, healing), joilla on vielä moninkertaisesti enemmän asiakkaita. Parantajien saamista ällistyttävistä, erittäin konkreettisista parantumistuloksista on olemassa lukemattomia tapauskertomuksia. Jos niissä on vähimmässäkään määrin perää, niin lumeparantuminen eli plasebo ei riitä selitykseksi. Lääketieteen valtavirran edustajat paheksuvat jyrkästi näitä kilpailijoitaan ja ovat jättäneet tietoonsa tulleet tapaukset tutkimatta, valitettavasti.

Huomattava osa parantajista on epäilemättä sellaisia, joiden tulokset ovat vain lumeparantumisia, eikä suoranaisia huijareitakaan puutu.

Henkiparantamisen tieteellinen tutkimus on kovin hankalaa. Lumevaikutuksen pois suodattaminen on vaikeata ja vaatii suuria aineistoja vertailuryhmineen. Lääketiedettä ja tilastotiedettä hallitsemattomat maallikot eivät pysty tuloksia arvioimaan, vaan aina tarvitaan mukaan lääketieteen asiantuntijat ja tilastotieteilijät. Psi-ensyklopediassa on pitkä artikkeli henkiparannuksesta, linkki (4). Siinä käsitellyt parantamistavat ovat:

Rukous/Intercessory Prayer
Kosketusterapiat/Therapeutic Touch
Reiki
Johrei
Muita menetelmiä/Idiosyncratic/other types of healing

Myös eläimiin ja kasveihin vaikuttamisesta on lyhyt katsaus. Loppupäätelmäksi jää, että eri menetelmillä saadut tulokset ovat ei-vakuuttavia (inconclusive), koska tutkimuksissa käytetyt menetelmät ovat olleet jonkin verran epätäydellisiä. Toisaalta todetaan, että menetelmien tarkkuuden parantaminen tuskin olisi romuttanut saatuja heikohkoja vaikutuksia.

Itse ihmettelen sitä, että todella merkillisistä yksittäistapauksista ei ole artikkelissa ole mainintoja, vaan kaikki hoidetaan tilastollisesti. Merkittäviä tapahtumia olisivat äkilliset luuston korjaantumiset tai erilaisten kasvainten ja vakavien ihojälkien äkilliset häviämiset, joista on runsaasti kertomuksia. Valitettavasti julkaistut tapaukset jäävät pelkiksi kertomuksiksi, kun röntgenkuvia, valokuvia tai laboratoriotuloksia ei esitetä. Lumevaikutus ei tule kysymykseen, jos parantamisyrityksestä tietämättömät henkilöt ovat parantuneet juuri parannushetkellä eikä parantamisen tilaajakaan ole tietänyt sitä hetkeä.

Linkissä (5) reikihoitaja Jeffery Martin kertoo parantaneensa asiakkaan vakavasti loukkaantuneen ranteen, jossa oli murtuneita luita. Kun asiakas meni parin päivän päähän sovittuun leikkaukseen, niin lääkäri ei ollut uskoa, kun ranne röntgenkuvauksessa ja toiminnallisesti osoittautui täysin terveeksi.

Suomalainen henkiparantaja Katrina Berg (2018) kertoo kirjassaan "Sielu matkalla vapauteen"
 monia konkreettisia parantumistapauksia.


Noituus

Noitia ja heihin verrattavia näkijöitä, shamaaneja tai poppamiehiä on epäilemättä ollut olemassa kaiken ihmisenä olemisen historian ajan. Itse en ole tutustunut noituuteen ollenkaan enkä jatkossakaan aio paneutua siihen aiheeseen, joten rajoitun sanomaan siitä vain vähän. Väitettyinä eräänlaisen voiman käyttäjinä heidätkin kuitenkin on otettava huomioon. Suomalaiseen kansanperinteeseen noidat kuuluvat kiinteästi, ja heihin on ollut viittauksia kahdessa tekemässäni kummitushaastattelussa eikä Jyväskylän kummitusten poistaja mielestäni kauas noidasta jää.

Perinteentutkimuksen valtavirta on olettanut kyseessä olevan vain perinteen ilman mitään totuusarvoa. Pidän tätä puutteena, koska mielestäni noituuteen pitäisi suhtautua vakavasti ja tutkia sitä monipuolisesti.


Voima ja energia

Kaikkiin fysikaalisiin psi-ilmiöihin liittyy väistämättä fysikaalisesti määritellyn voiman ja energian esiintyminen. Tämän voiman luonne ja suuruus jäävät toistaiseksi täysin arvailujen varaan. Paljonko energiaa on esimerkiksi kulunut apportin toimittamiseen? Entä siihen, kun esineiden on havaittu kulkeneen aineen läpi vaivatta, ilman mitään jälkiä tästä lävistämisestä? Mitä olisi parannusenergia silloin, kun kudoksissa tapahtuu selviä fysikaalisia muutoksia? Entä mitä on paljon puhuttu ja usein virheellisesti ymmärretty henkinen energia?

Yksi asia on otettava huomioon merkillisten voimien yhteydessä: jos on olemassa parantamiseen käytettyjä hyviä henkisiä voimia, niin mikä estää olemasta myös vahinkoja aiheuttavia pahoja voimia? Kansanperinteessä puhutaan paljon pahasta silmästä. Näyttää siltä, että rakkaudellisuus ja eettisyys ovat erittäin tärkeitä ominaisuuksia ihmisten ja eläinten hyvinvoinnin kannalta.

Oma ongelmansa on vielä se, että ovatko fysikaaliset vaikutukset näennäisen tekijänsä oman voiman käyttöä vai vaikutuksia henkimaailmasta tai avaruusälyltä. Maailma ei ole vielä läheskään valmiiksi tutkittu.



Linkkejä

1. Ted Owens

2. Reflections on The PK Man with Debra Lynne Katz
https://www.youtube.com/watch?v=Kv6ARS5Hl9U

3. The Case of the PK Man with Stephen E. Braude
https://www.youtube.com/watch?v=1ZXNccfg6uc

4. Psi Healing Research

5. Reiki Healing with Jeffery Martin

6. Rajatieto TV esittää: Paulin pakeilla - Pirjo Hutchings
https://www.youtube.com/watch?v=JcI6ljm1yqc


Kirjallisia lähteitä

Katrina Berg (2018): Sielu matkalla vapauteen. Viisas elämä Oy.

Jeffrey Mishlove (2000): The PK-man. Hampton Roads Publishing Company, INC. 283 sivua.

Aikki Perttola-Flinck (toimittaja, 1971): Ihmistiedon rajamailla. Kustannusosakeyhtiö Tammi. N.N.: Sidoin kiviveistämön kummituksen savipalloon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti