lauantai 15. joulukuuta 2018

Merkillisiä kohtaamisia

Päivitetty 2.5.2023

Monet kertovat merkillisistä ihmisistä, joita he ovat kohdanneet. Kohdatut henkilöt ovat olleet hiukan erikoisen näköisiä tai erikoisesti pukeutuneita ja toisinaan he näyttävät tietävän kertojan salaisia asioita tai ennustavat tulevia tapahtumia. Toisinaan nämä erikoiset ihmiset myös katoavat selittämättömällä tavalla. 

Nämä kohtaamiset tapahtuvat useimmiten yksinään, mutta toisinaan myös seurassa. Keräilin tähän pienen valikoiman tapauksia, jotka ovat mahdollisimman konkreettisia ja joissa kohdattu erikoinen henkilö on ollut ihmisen näköinen. Parapsykologian kannalta kiinnostavia ovat tapaukset, joissa tulee esille selittämätöntä oikeata tietoa tai jos tavattu olento katoaa selittämättömästi, varsinkin jos kokijoita on samalla kertaa enemmän kuin yksi henkilö.  


Mustatukkainen nainen

Nainen, jota nimitän tässä Reetaksi, kertoi vuonna 1997 minulle kohtaamisesta, joka tapahtui hänelle vuonna 1995:

Reetta istui erään miehen seurassa ravintolassa. Heidän pöytäänsä istuutui mustatukkainen, kiinteään mustaan nahkapukuun ja sormikkaisiin pukeutunut nainen.  Hän sanoi, että Reettaa oli seurattu pienestä pitäen ja että hän tiesi Reetasta kaiken.  Itse hän kertoi olevansa "universumista" ja kielsi, ettei Reetta saa koskea häntä.  Hän antoi Reetalle etiketittömän hajuvesipullon (hävitetty) ja pienen metallisen leijonakorun (ei löytynyt etsittäessä).

Sitten Reetan muistissa on noin seitsemän tunnin aukko.  Seuraavaksi hän muistaa olleensa toisessa paikassa baarissa vaalean erikoisen näköisen naisen ja kahden nuoren pojan seurassa.  Nainen sanoi että Reetta tuotiin sinne, ja sanoi myös terveisiä tummalta naiselta.  Hän ei antanut Reetan juoda olutta.  He erosivat siten, että Reetta lähti kotimatkalle.

Reetan mieleen on näiden tapaamisten jälkeen muistunut lapsena nähty painajaisuni mustatukkaisesta naisesta, jolla oli päällään musta nahkapuku.


Kaksi kalamiestä

Seuraavan noin vuonna 1998 tapahtuneen kohtaamisen kertoi minulle hyvin tuntemani mies, jota nimitän Erkiksi. Kuulin jutun ensimmäisen kerran vuonna 2016 ja tarkistukset ovat aivan tuoreita.

Erkki ja hänen vuosien ajan tuntemansa diplomi-insinööri rakennusalalta olivat ufokontaktihenkilön kanssa erään kaupungin rannassa. Kontaktihenkilö kertoi yllättäen, että nyt Erkillä ja insinöörillä olisi mahdollisuus keskustella avaruusolentojen kanssa. Rannassa oli kaksi miestä kalastamassa, ja kontaktihenkilö sanoi heidän olevan niitä avaruusolentoja. Erkki ja insinööri eivät oikein tietäneet, mitä pitäisi tehdä. Erkki itse kirjoittaa miehistä näin:
Kalastusvälineet olivat erikoiset. Toisella oli haavi ja vihreä uistinkori, toisella umpikelavirveli. Molemmilla oli vaalean vihreät, täysin uutuutta hohtavat urheilukalastajan vettä hylkivä asusteet. Molemmilla oli täsmälleen samanlaiset kasvot ja vaaleat pitkät, kiharat hiukset. Molempien silmiä koristivat ihon myötäiset, valolta kokonaan silmät suojaavat aurinkolasit. Molempien pituus oli sama, n. 165-170 cm.
Kalastajat keräsivät välineensä mukaan ja kulkivat kolmen ihmettelijän ohi rannasta ylös johtaville portaille. Erkki kertoo tästä seuraavasti:
Seurasimme tarkasti heidän kävelyään portaiden yläpäähän ja toiseksi viimeisen portaan saavutettuaan meidän molempien oli pakko kääntyä katsomaan, ilman pätevää syytä, takana seisonutta kontaktihenkilöä, joka hymyili partaansa meille. Kääntäessämme päämme takaisin kalastajiin, nämä olivat kadonneet. Juoksimme saman tien parikyt-askeleiset portaat yläpäähän ja totesimme heidän kadonneen kuin tuhka tuuleen. Kontaktihenkilö nauroi partaansa edelleen ja toisti lausetta, pojat ne eivät usko mitään...
Lähistöllä ei ollut sellaisia näköesteitä, että kalastajat olisivat voineet ehtiä niiden taakse.


Nainen kirkossa

Erkille on tapahtunut toinenkin merkillinen kohtaaminen. Alle parikymppisenä hänellä oli kaverina Tamperelainen kaksi vuotta häntä vanhempi nuori mies, jota nimitän tässä Matiksi. Matti oli isokokoinen nallekarhu-tyyppinen kaveri. Erkki kertoo tapaamisesta seuraavasti:
Eräänä päivänä olimme Tampereella keskustassa kävelemässä Matin kanssa ja saimme mielenkiinnon poiketa tuomiokirkossa, koska juuri niillä kulmilla kävelimme muutenkin. Onneksemme kirkko oli avoin, vaikka siellä ei vaikuttanut olevan ketään. Sisään astuttuamme kävelimme alttarin edustalle todetaksemme, ettei kirkossa ollut ketään. 
Päätimme nousta portaat ylös suurten urkujen luokse. Ne olivat massiivinen näky kaikessa kookkuudessaan. Niitä tarkastellessamme huomasimme, että alakertaan oli ilmestynyt tummaan violettiin takkiin sonnustautunut nainen. Koin uteliaisuutta tuota naista kohtaan, joten lähdin kävelemään takaisin alakerran permannolle ja kävelin kohti tuota naista. Hän oli selin päin meihin, kunnes saavuimme kohdalle. 
Nainen kääntyi ja hymyili. ”Tiedättekö mitä tuo ikoni kuvaa?”, nainen kysyi. Tarkastelin naista hetken ennen kuin vastasin hänelle. Hänessä oli jotain erikoista kasvoissa mikä kiinnitti huomiotani. Hänen silmänsä olivat suuret ja kauniit, mutta kasvot eivät jotenkin tuntuneet sopivan noihin silmiin. Ikäänkuin huomioni ei täysin kykenisi kiinnittymään hänen kasvoihinsa, vaan ainoastaan silmiinsä. Violetin pitkän päällystakkinsa lisäksi hänellä oli tummat kiharat hiukset ja pituudeltaan meitä lyhyempi, ehkä noin 170 senttiä. 
”Ei, en tiedä mistä ikonissa on kyse”, vastasin epäröiden tälle naiselle. Hän hymyili nätisti. Hänen mukaansa maalauksessa Jeesus näyttäytyi kuolemansa jälkeen joillekin epäuskoisille opetuslapsilleen. Antaen varmistuksen, että hän todellakin elää ja on olemassa. Nainen selvästi hallitsi keskustelua ja määritteli puheenaiheet. Olimme lähinnä kuunteluoppilaina ja myötäilimme hänen sanojaan. 
Se, mitä tapahtui seuraavaksi, hämmästytti meitä molempia, mutta emme tarttuneet asiaan juuri sillä hetkellä. Hän käännähti ensiksi Mattiin päin ja sanoi: ”Elämä on kuin kalastajan verkko, se on täynnä erilaisia silmukohtia, joissa joudumme tekemään omat valintamme ja päättämään mitä polkua lähdemme seuraamaan”. Seuraavaksi hän käännähti minuun päin ja sanoi jotain tähän suuntaan: ”Sinähän tulet Pohjois-Karjalasta, eikö totta? Lieksassa on paikka, jossa on hyvä löytää rauha ja lepo vaikeina aikoina”. 
En kykene muistamaan, olinko onnistunut kertomaan lyhyen keskustelumme aikana tulevani Pohjois-Karjalasta. Eivätkä Lieksa tai vaikeat ajat liittyneet minuun mitenkään, ei tässä ajassa. Peruskoulu oli ohitse. Muistan asian tuntuneen hieman erikoiselta, mutta arvelin hänen puhuneen lähinnä omasta kokemuksestaan.
Sitten hän totesi, että nyt hänen on lähdettävä, hänen ystävänsä odottavat jo häntä. Niin hän vilkutti meille hyvästiksi ja lähti kävelemään kohti kirkon ulko-ovea. Jäimme hieman hölmistyneenä paikallemme seisomaan, kunnes molemmille tuli samanaikaisesti voimakas intuitio juosta hänen peräänsä ja tervehtiä vielä kerran häntä. Samalla hetkellä hän avasi kirkon ulko-oven ja poistui. 
Kymmenkunta sekuntia myöhemmin mekin avasimme kirkon ulko-oven ja katselimme ympärillämme avautuvaa kirkkopuistoa. Joitain ihmisiä käveli kauempana, mutta meidän kanssa keskustellutta naista ei ollut missään. Päätimme jalkautua vielä kirkon ympäri kävelemään, mutta tuloksetta. Nainen oli hävinnyt – jälleen kerran, kuin tuhka tuuleen. 
Kohtaamisen jälkeen miehet menivät pettyneinä Metso-kirjastotaloon. Silloin ja myöhemmin ilmeni, että naisen sanoma kummallekin nuorelle miehelle oli merkityksellinen:
Kirjastossa Matti totesi muistavansa, missä hän oli kuullut käytettävän edellisen kerran tuota kalastajaverkko-vertauskuvaa. Hänen äitinsä oli vienyt hänet pari vuotta aikaisemmin Aulikki ja Seppo Plaamin meediotilaisuuteen, ja siellä saksalaisen lääkärin henki, nimeltään Herman Hesse oli puhunut näin ja käyttänyt tätä termiä. Tämä asia tuntui muodostuvan Matille tärkeäksi, koska hän oli elämässään risteyskohdassa asuinjärjestelyjensä suhteen. 
Minulle tuo Lieksa ei merkinnyt edelleenkään mitään ja olin hieman harmissani siitä. Nyt, 24 vuotta myöhemmin, voin todeta, että minulla on käytössäni Lieksassa henkinen lepopaikkani Pielisjärven rannalla, jonka olin aikoinaan hankkinut toimiessani yrittäjänä. Ne olivat todella vaikeita ja henkisesti rankkoja aikoja...

"Kaksi kalamiestä" ja "Nainen kirkossa" ovat nyt kuultavissa kokijan itsensä tarkemmin kertomina pitkässä videossa linkissä (1).


Nainen tiellä

Alla olevan kohtaamisen löysin vuonna 2010 sivustolta, joka on edelleen jäljellä, mutta tämä juttu puuttuu sieltä.
Oli marraskuinen iltayö vuonna 1970. Olin n. 25-vuotias, terve tarkkanäköinen mies. Minulla oli Toyota Grown piilofarmari. Olimme olleet vierailulla Posiolla Anu Pentikin luota, joka oli vaimoni sukulaisia ja olimme nyt paluumatkalla Rovaniemelle. Autossa oli lisäkseni kuusi henkilöä: silloinen vaimoni, poikani, appivanhemmat ja heidän 2 tytärtään. 
Pakkasta oli n. 10-20 astetta. Kello oli 10 paikkeilla ja oli pilkkopimeä. Toyotan kirkkaat halogeenivalot valaisivat komeasti pimeässä yössä. Ajettuani 15-20 km. tulin suuren suoalueen kohdalle. Siitä kumpaankaan suuntaan ei ollut lainkaan asutusta eikä tienhaaroja ainakaan 15 km matkalla. Tiessä oli aivan uusi, kesällä laitettu öljysorapinta. Tien sivuilla oli suuret suo-ojat täynnä vettä, jonka pintaa peittävä ohut jää ei vielä kantanut kävelijää. Lunta ei ollut, vain ohutta kuuraa tai härmää. Molemmin puolin suolla näkyi vain muutama puolen metrin korkuinen huurtunut kuusentaimi ja varpu.
Auton valot valaisivat tietä ainakin kilometrin päähän eteenpäin. äkkiä kaukana edessämme näkyi valkoisissa vaatteissa oleva hahmo, jonka lähemmäs päästyämme tunnistimme naiseksi. Hän tuli meitä kohti kävellen keskellä tietä. Tultuamme lähemmäksi hiljensin, naisessa oli jotakin outoa. Lapset huusivat: KUMMITUS! - Tietenkään kukaan ei uskonut kummituksiin. Nainen käveli oudosti, aivan kuin olisi pitänyt käsiään rullaportaitten kaiteilla. Hänellä ei ollut mukanaan valaisinta eikä käsilaukkua, vaikka käveli pitkin tietä, jossa ei ollut risteyksiä ainakaan 15 km. matkalla kumpaankaan suuntaan. Naisella oli kirkkaanpunaiset tanssikengät, jollaisista emme olleet kuulleetkaan tuohon aikaan. 
Sitten naisen takaa tuli auto, joka ohitti hänet oikealta puolen. Hän ei väistänyt sitä lainkaan. Pysäytin auton ja myös naisen ohittanut auto pysähtyi n. 100 metrin päähän taaksemme. Syynä oli tämä outo näky, jossa kaikki ei tuntunut olevan kohdallaan. Naisen lähestyessä huomasimme että hänellä oli yllään läpinäkyvä, pitsinen morsiuspuku ja pitsihuntu. Hän oli vaaleahko, hoikka ja hänen hiuksensa ulottuivat olkapäille. Katse oli surullinen. Hän ei nähtävästi palellut, vaikka iho näkyi selvästi ohuen pitsimekon läpi. Hänen vaatteensa olivat täysin puhtaat, vaikka pilkkopimeässä olisi luullut hänen eksyneen välillä mutaiseen suo-ojaan ja ryvettyneen. 
Vaimoni sanoi että peruuta toisen auton luo, tarjotaan naiselle kyyti; sehän paleltuu noin vähissä vaatteissa. Peruutin toisen auton taakse. Siitä tuli ulos 4 n. 20-25 vuotiasta miestä. He näyttivät erittäin väsyneiltä. Yhdellä oli haulikon patruunavyö lanteillaan. He olivat metsästänet koko päivän tuloksetta.
Nainen lähestyi ja käveli ikäänkuin pussiin keskellemme. Kohdallani hän käänsi päätään ja katsoi aivan kuin lävitseni. Vaimoni oli juuri koskettamassa naista olkapäähän tarjotakseen kyydin, kun tätä ei enää ollutkaan siinä! Hän vain äkkiä haihtui kuin ilmaan.
- Se oli tietysti täysin odottamatonta. Yksitoista tervettä silmäparia tuijotti tyhjyyteen! Suuntasimme autojen valokiiloja ympäriinsä yrittäen löytää merkkejä hänestä, mutta tienvarsiojien kuura ja suot olivat koskemattomia eikä jalanjälkiä näkynyt missään. Etsimme n. puoli tuntia ennenkuin jatkoimme matkaamme.
Tapahtuma oli todellinen, ei kuulopuheita, olin itse paikan päällä. Sellaista sattuu harvoin, varsinkin kaltaisillemme henkilöille, joilla ei ennestään ollut minkäänlaista kiinnostusta tällaisiin 'taikauskoisiin' juttuihin. Metsästäjät olivat luullakseni paikallisia, itse asun nykyisin ulkomailla poikani kanssa ja vaimoni perheineen Keski-Suomessa. Kaikki asianosaiset lienevät vielä tavoitettavissa. Nimeäni en julkaise, mutta tarina on totta, eikä sitä ole väritelty.

Tähtikansaa

Ulkomaisia kertomuksia tähtikansan kohtaamisista on kuunneltavissa runsaasti YouTubessa. Epäilemättä tällaisia kohtaamisia tapahtuu myös Suomessa.

Suomalainen Visa Kaliva kertoo olleensa yhteydessä ufoihin ja tähtikansaan kouluajoista lähtien. Hän on vuosikymmenien kuluessa keskustellut useiden ihmisen näköisten avaruusolentojen kanssa. Kalivan nuoruudessa eräällä laivamatkalla tähteläismies turvautui häneen ja yöpyi hänen hytissään, kun ei halunnut olla muiden kanssa yhteishytissä. Ei hän aivan tavallinen mies ollut, koska aamulla kulki ilman passia tullivirkailijan ohi tämän huomaamatta häntä ollenkaan.

Kaliva kertoo Britanniassa oleskelunsa aikana käyneensä jopa tähteläisten asunnolla keskustelemassa heidän kanssaan. Vanhemmalla iällä Kaliva on tullut kontaktikaapista ulos ja kertoo tarinansa ensin englanninkielisessä videosarjassa (Linkki 2) ja sitten yhdessä Shadow Cameran suomenkielisessä haastattelussa (Linkki 3) ja yhdessä englanninkielisessä haastattelussa (Linkki 4).


Nainen mustassa nahkapuvussa

Musta nahkapuku näyttää olleen salaperäisten naisten muotia 1990-luvulla. Yllä olevat tapaukset luettuaan fb-kaverini Marjut kertoi itselleen tapahtuneen seuraavaa:
Kokemukseni tapahtui 90 luvulla, alkupuolella, tarkkaa vuotta en muista. Olimme naapureiden kanssa illanvietossa läheisessä ravintolassa. Ilta oli mukava ja mitään erityistä ei ollut missään suhteessa. Paikka oli vähän pub-tyyppinen ja pöytiä oli myös rivissä vähän syrjemmälle, pieniä pyöreitä pöytiä.
Kaverit olivat joidenkin tuttavien kanssa keskustelemassa siinä lähellä ja istuin silloin itsekseni hetken aikaa. Oikealla seinän vieressä oleva pöytä oli tyhjä. Tähän ilmestyi nainen, nuorehko, hoikka. Kysyi, voiko istua johon vastasin, että tottakai. Ihmettelin asuvalintaansa, mustat housut nahkaa, takki nahkaa. Ajattelin jotenkin että oudot vaatteet mutta jokainen tehköön mitä haluaa. Nainen kääntyi minuun päin, kysyi ehkä jotain. Vastasin ja katsoin häneen päin. Silloin koin järkytyksen jota en unohda koskaan. Tämän henkilön kasvot alkoivat ikäänkuin elää omaa elämäänsä, kuin sulaa vahaa ja joku irvikuva.
Tästä paikasta syöksyin vessaan ja hoin itselleni, ettei tämä voi olla todellista. Kauhea tunne. Palasin, tätä henkilöä ei näkynyt missään. Kysyin kaikilta lähellä olevilta, näkivätkö ja mihin lähti, kukaan ei ollut edes nähnyt tällaista henkilöä. Lähdin siitä paikasta kotiin ja muistan tämän kuin eilisen päivän. Tänäkään päivänä en tiedä kuka tai mikä hän oli. Korostan vielä, kysymys oli normaalista illanvietosta – huumeita, tms aineita jotka voisivat aiheuttaa esim. aistiharhoja asiaan ei liittynyt.
Lisätietoja kysellessäni tuli vielä esiin seuraavaa:

- nainen oli tietyllä tavalla tyylikäs
- Marjut ei aluksi tullut katsoneeksi naisen kasvoja
- vessapako kesti arviolta 10 minuuttia


Kummitusliftarit

Kansainvälisesti kaikkialle levinnyt kokemuskertomus on kummitusliftari – nainen, joka otetaan kyytiin, mutta katoaa selittämättömästi auton vielä ollessa liikkeessä. Ylen reipas tutkimusryhmä alkoi vuonna 2008 jäljittää useampaa tällaista kertomusta, linkki (5). Tarkistusmahdollisuuksia oli kolmella taholla:

1. Itse tarinoiden kertojat.
2. Huoltoasemat, joilta kertoman mukaan oli soitettu poliisille tapauksista.
3. Poliisiasemat, joille kerrottiin soitetun.

Tulokset eivät olleet rohkaisevia. Kertojat eivät olleet itse kokeneet kohtaamista, vaan he olivat kuulleet siitä joltakin tutulta. Sitkeät jäljittäjät seurasivat ketjuja taaksepäin, ja ainakin yhdessä tapauksessa kaksi ketjua yhtyi yhdeksi. Ei löytynyt sellaista huoltoasemaa, jolta olisi soitettu. Ei löytynyt poliisiasemaa, jolle olisi soitettu tai palautettu liftarin käsilaukku.

Mutta jäljitysryhmä ei luovuttanut. Ja kuinka ollakaan, niin he vihdoin löysivät yhden naisen, joka oli ottanut kyytiinsä liftaavan naisen, joka oli kadonnut auton oven avautumatta. Kehotan katselemaan videon, jolla tarina kerrotaan kokonaisuudessaan.


Kummitusliftari on tyypillinen kaupunkitarina eli huhu, joka leviää kulovalkean tavoin ja sisältää perättömiä väitteitä tapahtumista. Se ruokkii ilmeisen vahvasti ihmisten mielikuvitusta. Monet merkilliset kohtaamiset ovat epäilemättä samanlaisia, joten mitään ei pidä uskoa ilman tarkistusten tekemistä ja itse kokijan löytämistä. Mutta kuitenkin, taustalla näyttää olevan harvinaisia tapauksia, jotka ovat olleet aitoja kokemuksia. Muistan kuulleeni tai lukeneeni toisenkin sellaisen tapauksen kokijan kertomana, mutta en ole löytänyt linkkiä siihen.


Mistä kohtaamisissa on kysymys?

Päällisin puolin näyttää siltä, että keskuudessamme oikeasti vaeltaa sekä näkyviä aaveita että avaruusihmisiä runsain määrin. Mielestäni on kuitenkin syytä pohtia tilannetta hiukan enemmän. Ehkäpä kysymys on sellaisista asioista, joiden käsittelyyn meillä ei vielä ole päteviä tieteellisiä työkaluja.

Yksin tapahtuneet kohtaamiset eivät ole kovinkaan todistusvoimaisia, koska kohdatut olennot voivat olla harhoja, jotka eivät näkyisi sivullisille. Poikkeuksen muodostavat tietenkin tapaukset, joissa olento on antanut uutta selittämätöntä tietoa, joka on dokumentoitu eikä ole jäänyt vain muistin varaan. Useamman paikalla olleen tapauksessa olennon olisi pitänyt olla kollektiivinen hallusinaatio, joka puolestaan on selittämätön ilmiö ilman yhteistä suggerointia. On myös tapauksia, joissa vain yksi useammasta paikalla olleesta henkilöstä on nähnyt olennon.

Merkillisiä kohtaamisia on tapahtunut paljon, koska varmuudella vain murto-osa niistä on tullut julkisuuteen. Osa niistä aiheutuu varmaankin mielenterveysongelmista, joista kerron jutussani "Parapsykologia ja mielenterveys". Tuossa jutussani mainittu psykiatri Morton Schatzman sanoo kirjassaan, että pieni osa esimerkiksi kaupungilla kävellessä näkemistämme ihmisistä voi olla näitä merkillisiä olentoja, joita emme tarkistusten puutteessa tunnista sellaisiksi.

Uskoisin, että kohtaamisissa olisi mielenkiintoinen tutkimuskohde yliopistotasolle. Tutkimuksia ei pitäisi jättää vain yhden henkilön kertomuksiksi, vaan yksityiskohdat pitäisi varmistaa kenttätutkimuksella, kertomusketjuja jäljittäen. Tuloksena saataisiin myös mielenkiintoista aineistoa folkloristiikan ja sosiologian käyttöön.


Linkkejä

1. RTVn yölähetys 29.4.2023 - Vieraana SC
https://www.youtube.com/watch?v=6UiA9oYGHIg

2. Visa Kalivan videosarjan alku:
Starpeople by Visa Kaliva 01 of 06
https://www.youtube.com/watch?v=GcAx39BAgF0

3. Visa Kaliva ja kohtaaminen tähtikansan kanssa
(valitettavan huono kuuluvuus)
https://www.youtube.com/watch?v=A7_g8KJ_nWY

4. Visa Kaliva: Starseed
https://www.youtube.com/watch?v=xb1huo9XHv0

5. Ylen elävä arkisto: Katoava liftari eli surupukuinen nainen
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2008/07/10/katoava-liftari-eli-surupukuinen-nainen

torstai 21. kesäkuuta 2018

Apportit

Päivitetty 24.10.2023

Psi-ilmiöiden joukossa ovat apportit ehkä kaikkein merkillisin ilmiötyyppi. Ne näyttävät sisältävän kappaleiden aineellistumisen eli materialisoitumisen tyhjästä ja aineen läpi kulkemisen jälkiä jättämättä. Apporteista näkee kerrottavan muihin ilmiöihin verrattuna harvoin, mutta ne ovat kuitenkin kohtalaisen yleisiä. Apportteja ilmenee useimmiten fysikaalisen mediumismin ja poltergeist-tyyppisten tapausten yhteydessä, mutta harvakseltaan myös yksittäisinä spontaanitapauksina.

Jatkossa otan aluksi esille pienimuotoisia apportteja ja etenen yhä merkillisempiin tapauksiin.


Postikortti pesuhuoneen lattialla


Eräässä Etelä-Suomessa asuvassa tuttavaperheessä tehtiin vuonna 2018 merkillinen löytö – kuvan postikortti löytyi heidän omakotitalonsa pesuhuoneen lattialta. Talon omistajat ovat eläkkeellä ja asuvat kahdestaan, sanotaan että he ovat Matti ja Maija. Kortti löytyi sen jälkeen, kun he palasivat kotiinsa asioita toimittamasta. Kortin postileimassa tai siihen kirjoitetussa viestissä ei ollut päiväystä, mutta kortin kuvasta voi päätellä, että se oli lähetetty noin viisikymmentä vuotta sitten, Kanadasta Helsinkiin. Kortin vastaanottajana ei ollut Matti eikä Maija, vaan Maijan silloinen naistuttava. Tuttavuus on edelleen säilynyt, joten tarkistussoitto oli mahdollinen. Vastaanottaja ilmoitti, että hän ei muistanut ollenkaan kyseistä korttia.

Vuosikymmenien ajalta tuntemani tuttavat ovat täysin varmoja, että heillä ei ole voinut olla kyseistä korttia omassa arkistossaan. He eivät myöskään olleet käsitelleet paperitavaroitaan pesuhuoneessa ennen tekemäänsä löytöä. Maijan läheisyydessä on vuosien kuluessa tapahtunut merkillisiä ilmiöitä, jotka olivat pelottavia lapsuudessa ja viime vuosina pienimuotoisia ja harvakseltaan esiintyviä. Oudot kokemukset eivät ole hänen harrastuksensa kohteena.


Punaiset lautasliinat


Eräs hyvin tuntemani mies otti yllä olevat kuvat, ylemmän heti tapahtumien jälkeen (2008?) ja alemman kuvan tämän jutun kirjoittamisen aikoihin (2018). Liinoja on säilytetty koko ajan saman kansion välissä. Yksi liinoista on annettu pois väliaikana. Kuvan ottaja ihmettelee, miten liinojen taitoksissa on voinut tapahtua pieniä muutoksia, vaikka niitä ei ole avattu alkuperäisen kansioon litistämisen jälkeen. Hän kirjoitti liinojen ilmestymisestä seuraavasti:
Tämä tapahtui vähän yli vuosi sitten: 
Löydän makuuhuoneestani punaisia lautasliinoja useampana perättäisenä päivänä. Niitä ilmestyy makuuhuoneeni lattialle ja jopa työpaikallani kaapissa säilyttämääni reppuun.
Kun tutkin liinoja tarkemmin, oivallan että ne kuvaavat ihmisiä joilla tulee olemaan merkitystä elämäni myöhemmässä vaiheessa. Näen kuinka liinoihin ilmestyy uusia taitoksia silmieni edessä. Muutos on todellakin mahdollinen! Nauran sydämeni pohjasta. Nauruni tuntuu lävistävän koko maailmankaikkeuden.
 
Kuten kuvastakin saattaa havaita, suurin liina on aavistuksen verran tummempi ja suurempi kuin muut. Siinä ei myöskään ole samanlaisia taitoksia kuin muissa liinoissa. Joidenkin liinojen taitokset muistuttavat hämmästyttävässä määrin toisiaan.
Tarkistuskyselyssäni tuli esiin seuraavaa:
- huoneistossa ei ollut sellaisia lautasliinoja, ei myöskään työpaikalla
- liinojen taittuminen itsekseen oli niin outoa, että reaktiona oli nauru
- kansiossa säilytettyjen liinojen ryppyisyydelle ei löytynyt selitystä
- muita suurempi liina kuvasi kokijaa itseään
- liinojen oletettu symboliikka ei selvästi toteutunut myöhemmissä ihmissuhteissa


Rahasade

Tämä tapahtui Helsingissä vuonna 1917 tai 1918. Lähteeni on Aikki Perttola-Flinckin kirja (1971, lähde 1). Jani Lassila kertoo tapauksesta sivustollaan (Linkki 1). Alla on lyhyt poimintani kirjan kuvauksesta.
Olin kotosalla erään toisen opiskelutoverini kanssa. Oli syksy ja kävi kova tuuli. Kummitusjutut syntyivät kuin itsestään. Äkkiä kuului napsahdus ja perään toinen. Kummeksuimme ääniä ja kun etsimme, löysimme lattialta kaksi isokokoista palttoon nappia. Epäilimme toinen toistamme ja sanoimme, ettei nyt saa pelotella, kun olemme muutenkin niin herkässä vireessä. 
– Seuraava napsahdus olikin jo metallinheleä. Parkettilattialle putosi metalliraha. Se vieri vähän matkaa ja pyöri vielä paikallaan. Rahoja alkoi tulla lisää viiden, kymmenen ja viidentoista minuutin väliajoin. Olimme tietysti kalpeina pelosta ja menimme viimein kutsumaan myös käytävän toisella puolella asuvan virolaisen naisen tätä ihmettä katsomaan. Rahoja sateli jo viereiseenkin huoneeseen, ruokasaliin, jossa niin ikään oli parkettilattia, ja metallin kilinä kuului siis selvästi.
Rahojen todellisuutta kuvaa se, että seurue meni samana iltana kahvilaan ja osti niillä kahvit omenapiirakan kanssa. Kenenkään mieleen ei juolahtanut jättää niitä todistuskappaleiksi.


Kivisade

Nämä ilmiöt tapahtuivat 20.7.1920 ja niistä kerrottiin sanomalehti Karjalaisessa 5.8.1920. Ainoa lähteeni on Jani Lassila, linkki (2). Alla on muutama poiminta Janin lainaamasta lehtiartikkelista.
Talon emäntä oli käskenyt lapsensa noutamaan postia, ja kun nämä olivat vähän matkaa menneet, tulivat he takaisin ja sanoivat, että heitä kivitetään. Emäntä oli luullut niin kuin lapset sanoivat, että joku pahanilkinen tosiaankin kivittäisi lapsia metsästä ja käski lapsia menemään toista tietä, mutta lapset tulivat taaskin takaisin ja sanoivat, etteivät he uskalla mennä, kun heitä kivitetään. Silloin herätti emäntä työväen, joka oli ruokalevolla ja käski etsimään moisia kivittäjiä käsiin. 
Kaikista etsiskelyistä huolimatta ei näitä löytynyt mistään, mutta sen sijaan vain kiviä putoili ilmasta aivan etsijäin eteen. Eräs kivi tulla mosahti riihen seinään, joku poika viikari otti sen ja heitti ilmaan sanoen ”Omallasi takaisin, mutta kivi putosi heti pojan eteen niin lähelle, että se miltei kosketti häntä. 
Muutama kivi putosi liiterin katosta sisään, talon emäntä punnitsi sen ja se painoi 4 kg 600 g. Lisättäköön, että eräs työmies seisoskellessaan vähän aikaa pihamaalla laski 19 kiveä, jotka olivat pudonneet hänen ympärilleen ja että kun työväki meni niitylle, huomasivat he, että sielläkin satoi kiviä. Kivisade liikkui noin kilometriä laajalla alalla talon ympärillä.


Ylöjärven ilmiöt 

Ylöjärven poltergeist-tyyppiset ilmiöt tapahtuivat aikavälillä 12.1. - 27.1.1885. Selostusta niistä on mm. Heikki Tikkalan (1993) kirjassa, linkki (3). Alla on otteita tapausta koskeneesta oikeudenkäynnin pöytäkirjasta.

Aina tammikuun 14 p:stä alkaen koko kysymyksessä olevana aikana oli todistaja joka päivä käynyt Martinin torpassa.  
Todistajan läsnäollessa murskautunut savi kokoontui näkymättömällä tavalla permannolle, kenenkään koskematta ja huomaamatta mistä ja miten se tuli Saven murskaa keräytyi kokonaista kolme korillista. - - Savea ilmestyi kaksi kertaa lattialle ja kumpaisellakin kerralla laastiin se tarkoin pois.  
Erityisesti kysyttynä selitti todistaja, että huoneen välikatto oli joksikin hatara ja suurirakoinen, mutta valansa nojalla voi hän vakuuttaa, ettei savi tullut katon kautta permannolle, koskapa sellaisen savipaljouden kulkeminen ilman kautta pudotessaan olisi kyllä näkynyt. Edelleen havaitsi todistaja eräänä päivänä suuren puukon kuusi kertaa perätysten suhahtaneen ilmassa hänen kasvojensa editse, kuitenkaan sattumatta. Hän otaksui veitsen singahtaneen ensikerran lähimmäisestä huoneesta ja sittemmin selittämättömän voiman vaikutuksesta liikkuneen edestakaisin.  
Tauottuaan tupakoimasta ja pantuaan piippunsa pöydälle singahti se ilmaan, miten myöskin kivet ja kovasimet liikkuivat ilmassa näkymättömän voiman vaikutuksesta. Eräänä päivänä näki todistaja lukitusta ja ennen samanlaisten tapahtumain johdosta lujalla nuoralla kiinnisidotusta pöytälaatikosta viskautuvan kaikenlaisia esineitä ja kirjoja laatikon vähääkään aukeamatta. Eräänä aamuna sanottiin hänelle, miten navetassa lammasten jalat olivat sidotut. ja hän meni päästämään ne vapaaksi ja tuli ulos navetasta, jolloin oven linkku pyöri ympäri selittämättömällä tavalla. 
Kun hän meni asuntohuoneeseen, löydettiin pöydän alta kummallisia kiviä sekä Efraim Martinin silmälasit, jotka pöytälaatikosta olivat sinne viskautuneet tietämättä miten. Silmälasien sangat olivat osittain katkenneet ja ikään kuin palaneet.


Tutkimus Brasiliassa

Parapsykologian tunnettu tutkija Stanley Krippner kertoo linkissä (4) havainnollisesti meedio Amyr Amdenin aikaansaamista apporteista. Videon selitysosassa on alla oleva luonnehdinta tapauksesta, jossa esineitä ilmestyi ilmaan ja putosi maahan tutkijoiden katsellessa vierestä.
Here he describes his research in Brazil with an unusual spiritist medium, Amyr Amiden, who had the ability to produce apports. Krippner describes how his team observed over ninety instances of objects simply appearing in mid-air and dropping to the ground in front of startled observers. The objects included semi-precious stones, medallions, and even jewelry. Many research papers were published regarding these observations. Furthermore, the research team was able to record various physiological, and geomagnetic, measurements while the phenomena occurred. Krippner’s studies are probably the most extensive, scientific observations of apports on record.


Apportit Scolessa

Scole-ryhmän istunnoissa vastaanotettiin silloin tällöin apportteja eli pikkuesineitä, jotka usein tulivat napsahtaen pöydälle.  Sellaisia olivat esimerkiksi vanha lantti ja lusikka. Linkissä (5) on nähtävissä näitä saapuneita esineitä. Henkitiimin antamien tietojen mukaan ne olivat lahjoja ryhmälle ja sen vieraille. Ne olivat kadonneita tai hylättyjä tai jopa henkitiimin edustajien eläessään omistamia esineitä.

Ihmeellisimpiä Scolen apportteja olivat painotuoreet, paperiltaan täysvalkoiset sanomalehdet Daily Mirror vuodelta 1936 ja Daily Mail vuodelta 1944. Ainakin Daily Mirror kuitenkin kellastui jo viikossa, vaikka sitä säilytettiin ilmatiiviisti ja valolta suojattuna. Daily Mail oli lehti, joka tuli apporttina sen jälkeen, kun eräs henkitiimin jäsen kertoi edesmenneen meedio Helen Duncanin haluavan antaa lahjan osoittaakseen mielenkiintonsa Scole-ryhmän työhön. Lehden etusivulla olikin uutinen Duncanin saamasta 18 kuukauden tuomiosta silloisen noituuslain perusteella.

Daily Mail-apporttia tutkittiin lisää Scole-raportin julkaisemisen jälkeen. David Fontana kertoo linkissä (6) näistä tutkimuksista. Samainen lehden numero löytyi British Librarysta, paitsi että se oli eri painoerästä. Paperin laadun, tekstin kirjasintyypin ja painotavan tutkimusten perusteella kyseessä oli tosiaan alkuperäinen sen ajan lehti. Ihmeellisintä on se, että se oli painotuore ilman vähäisintäkään kellastumista.

Kaksi uutta videota

Parapsychological Associatonin vuonna 2023 julkaisemalla videolla esitellään uusi tutkimus, joka tehtiin poltergeist-tyyppisistä ilmiöistä kärsivässä kodissa Mexico Cityssä, video linkissä (8). En saanut kunnolla selvää tutkijan puheesta, mutta onneksi hänellä on tukena Powerpoint-kuvat. Kodin avioparilla ei näy lapsia tässä kodissa. Kummallakin on parapsykologis-okkultinen tausta ja mies on kolikkojen keräilijä. Siksi sopii hyvin, että kotiin ilmestyi apportteina juuri kolikoita. Lisäksi myös mitaleita, kuolleita kukkia ja omenoita.

Alla on pääkohtia videon esittelytekstistä:

The case at hand develops in Mexico City, surrounding a married couple, including a man (56 years old) and a woman (45 years old) whom we will refer to as HM and LP, respectively, both unaffiliated to mediumship, and with presumably recurrent apports since 2016.

The apported objects are usually well-preserved coins from Mexico and other countries, but medals, dead flowers, and even apples have been reported to appear as well. The phenomena seem to be mostly linked to HM, although apports have also been documented when only LP is present.

The case has been explored through two phases. The methodological approach and early results of the first phase were presented at the SSE-PA Connections 2021 convention, and involved several qualitative and quantitative measurements, especially with HM, including:

- The installation of six HD cameras, all with 15 meters infrared and audio recording capabilities

- The video analysis of recordings and supplementary videographic material

- A numismatic analysis of the Mexican coins

Video on siitä kiinnostava, että siinä kuuluu poltergeist-tyyppisiä ääniä ja kahdessa tapauksessa kolikon ilmestymistä edeltävä ääni. Myös kolmen selvänäkijän ja yhden shamaanin osallistumisesta tutkimukseen on tietoja. Tutkimuksessa esiintyi mielenkiintoisesti tyypillisiä hankaluuksia, yhteys videokameroihin katkeili ja muistikortit pettivät.

Toinen uusi video on aihealueeltaan laajempi ja filosofisempi. Kirjailija ja tutkija Grant Cameron kertoo siinä monista omista kokemuksistaan, video linkissä (9). Hänen mielestään ufot ja psi-ilmiöt kuuluvat erottamattomasti yhteen ja samaan todellisuuteen.



Yhteenvetoa

Apporteista löytyy runsaasti havaintokertomuksia kirjallisuudesta, mm. Gauld & Cornellin ja William Rollin kirjoista, jotka ovat lähteinä jutussani "Poltergeistit ja kummitukset". Netistä löytyy haulla 'parapsy apport' melkoinen määrä aineistoa, mutta se on laadultaan epätasaista. Spiritualismin alkuaikoina huijarimeediot järjestivät etukäteen apporttiesineitä istuntohuoneisiin.

Historian kuluessa usein toistunut ilmiö on ollut kivisade, jonka kivet ovat samanlaisia kuin lähiympäristössä.

Apporttien yhteydessä esiintyy ilmiöitä, joiden olemassaoloa on vaikea uskoa: materialisoituminen ilmaan ja ilmestyminen suljetun tilan ulkopuolelle tilan säilyessä koko ajan suljettuna. Scolen sanomalehtien painotuoreus on myös käsittämätön asia. Henkitiimi kertoi, että rajan takana ei ole aikaa, joten teoreettisesti ajatellen he olisivat voineet käyttää sitä hyväksi siirtämällä lehdet myös ajassa.

Mielenkiintoinen yksityiskohta on myös se, että ilmestyneet kappaleet tuntuivat usein lämpimiltä. Silmälasien sankojen rikkoutuminen ja osittainen palaminen ovat ikään kuin harvinainen epäonnistuminen yleensä siisteissä siirroissa. Myös suuria määriä vettä kerrotaan ilmaantuneen lattioille selittämättömällä tavalla. Muistan, että jossakin on saatu apportteina myös eläviä leikkokukkia. SciFi:ltä tuntuu jopa ihmisen selittämätön siirtyminen paikasta toiseen, mutta sellaisiakin tarinoita kerrotaan.

Apportit tarjoavat mainion esimerkin skeptismin hallitsevasta asemasta Wikipediassa (Linkki 7). Apportin käsite kyllä esitellään asiallisesti, mutta heti sen jälkeen alkaa pelkkä huijausten luetteleminen. Vain Wikipedian varassa apporteista ei ole mahdollista saada realistista käsitystä. 

Taikurintaidot hallitsevalle on helppoa tuottaa apportteja vilpillisesti. Apporttihuijausta on epäilemättä tapahtunut runsain määrin fysikaalisen mediumismin istunnoissa. Olen tässä jutussa tuonut esiin asian toista puolta, eli hämmästyttäviä ja selittämättömiksi jääneitä apportteja.

Wikipediassa esittelyn viimeinen lause on kuvaava:

No medium or psychic has demonstrated the manifestation of an apport under scientifically controlled conditions.


Tämä huolimatta siitä, mitä havaintoja tutkijat tekivät Scolessa ja mitä Stanley Krippner näki ja kuuli Brasiliassa. Lisäys "tieteellisesti kontrolloiduissa olosuhteissa" on aina skeptikolle ratkaiseva. Vaikka havaintoja olisivat toistuvasti tehneet tohtoritasoiset tutkijat, niin havainnot eivät ole tieteellisiä, koska sellaisia ilmiöitä ei voi olla olemassa.



Linkkejä

1. Jani Lassila: Rahasade
https://sites.google.com/site/parapsykologia/kokemuksia-kummittelusta/kolikkosade

2. Jani Lassila: Kivisade
https://sites.google.com/site/parapsykologia/kokemuksia-kummittelusta/kivisade

3. Heikki Tikkala (1993): Martinin piru - ensimmäinen vertaistensa joukossa. Olevaisen yöpuoli, s. 44-49
http://c5isiark.c5.suncomet.fi/

4. The Apports of Amyr Amiden with Stanley Krippner
https://www.youtube.com/watch?v=RUTzjK_GvdA

5. Apportteja Scolessa
http://www.thescoleexperiment.com/paranormal-apports-phenomena.html

6. David Fontana: The Scole Report Five Years Later
http://www.thescoleexperiment.com/david-fontana-the-scole-report-five-years-later.html

7. Wikipedia - Apport
https://en.wikipedia.org/wiki/Apport_(paranormal)

8. Coin-Based Apports: Advancements on Multiple Agency Anomalous Events | Ramsés D’León
https://www.youtube.com/watch?v=-yseHcNGj_0

9. Apports and Materializations with Grant Cameron
https://www.youtube.com/watch?v=K90Lhh9ktQ4



Lähdekirjallisuus

1. Aikki Perttola-Flinck (1971, toimittaja): Ihmistiedon rajamailla, Kustannusosakeyhtiö Tammi, sivut 83-85.



tiistai 24. huhtikuuta 2018

Erään skeptikon maailmankuva



Koska käytän jatkossa vain julkista tietoa ja jutun kokonaisuuskin sitä vaatii, niin katson voivani paljastaa kyseisen skeptikon nimen: Osmo Tammisalo. Hän on Wikipedian mukaan koulutukseltaan elintarviketieteiden maisteri, tietokirjailija ja ilmeisesti myös merkittävä evoluutiopsykologian harrastaja. Evoluutiopsykologian päättelin hänen kirjojensa nimien perusteella ja koska hän sanoo bloginsa käsittelevän ihmisluontoa ja evoluutiota. Yritän selvittää hänen maailmankuvaansa lainattujen tekstien perusteella. 

Lähteet ovat Tammisalon blogin kirjoitussarjasta, jossa hän arvostelee kahta kirjaa "yliluonnollisista" kokemuksista, toinen (Kirja 1) on tutkimusraportti ja toinen (Kirja 2) väitöskirja. Kommentoin tässä Tammisalon blogia, koska siinä on lisäyksiä Skeptikko-lehden artikkeleihin verrattuna. 

Lainaukseni tietenkin ovat asiayhteydestään irrotettuja virkkeitä, mutta niiden suuri määrä antanee riittävän kokonaiskuvan. Kävin kaikki blogin lähdeartikkelit läpi avainsanoja hakusanana käyttäen ja kaikkien poimimieni lukuisten kohtien valintaperusteina olivat vain maailmankuvaan liittyminen ja sanonnan selkeys ja yksikäsitteisyys.


Tiede ja rationalismi

Tammisalo on ilmeisen selvästi järjen ja tieteen kannattaja. Tähän viittaavia tekstin kohtia löytyy runsaasti. Monista hänen esittämistään tieteen periaatteista olen samaa mieltä ja varsinkin postmodernismin arvosteluun yhdyn. Mutta kriittistä kommentoitavaakin riittää, jatkossa ilmoitan tekstin lähdelinkin numeron suluissa lainauksen lopussa.
Pidän pyrkimyksiä rationalismiin ja todisteisiin moraalisesti ylivertaisena lähtökohtana. Tiedän, että se ärsyttää joitakin ihmisiä. Minulla on kuitenkin sekä historiallisiin trendeihin että empiriaan ja koejärjestelyihin perustuvia todisteita näkökulmani tueksi. Lisäksi näen rationalismin syvällisellä tavalla muita näkemyksiä kauniimpana. (2)
Hiukan truismia on tuossa – tiede tietenkin parhaimmillaan pyrkii totuuteen ja totuus vaatii moraalia. Näihin Tammisalon väitettyihin todisteisiin olisi mielenkiintoista tutustua.
Niin tai näin, toivon, että poliittinen kulttuuri ja keskustelu nojaavat lähinnä kahteen asiaan: 1) looginen päättely ja 2) paras käytettävissä oleva todistusaineisto. (2)
Tuosta olen muuten samaa mieltä, mutta numerojärjestys on väärä. Empiirisissä tieteissä havainnot ovat ensin ja logiikka ja teoriat vasta sitten. Luotettavat havainnot kaatavat teorian sellaiset osuudet, jotka ovat ristiriidassa havaintojen kanssa, ja siinä ei teoria säily logiikan avulla.
Honkasalon vaatimus, että tutkijan pitää hälventää ”kummien” kokemusten stigmaa, on tässä mielessä vaarallinen. Kyseinen ajattelu luo hedelmällistä maaperää Trumpin kaltaisten epävakaiden narsistien suosiolle. Se on myös ristiriidassa tieteen päätavoitteen, objektiivisuuden kanssa. (2)
Tuota voisi tulkita siten, että erikoisia kokemuksia ei saisi tutkia myötätuntoisesti. Yhteyttä narsismiin en ymmärrä.
Niin tai näin, tieteen tulee etsiä todisteisiin nojaavia selityksiä ihmisten kokemuksille. Jossakin määrin vastaavaa voitaisiin soveltaa politiikkaan: Luotatko poliitikkoon, joka esittää todisteita vai esittelee ennakkoluulojaan? Tieteen neljä isoa E:tä – Ennuste, Eksperimentia, Empiria, Evidenssi – kannattaa pitää mielessä myös muilla elämänaloilla. (2)
Tieteen neljä tärkeätä E:tä on mielestäni väärässä järjestyksessä. Empiiristen havaintojen jälkeen voidaan täsmentää niitä kokeiluilla, sitten voidaan järkeilyn tuloksena tehdä ennusteita ja kaiken lopputuloksena on todistusaineisto.
(…) ja totuus on tai ainakin sen pitäisi olla tieteen päätutkimuskohde. (3)
Paras tapa varustaa jälkipolvia on pyrkiä ilmiöiden, myös käyttäytymisen ja ihmismielen tieteelliseen selittämiseen.  (3)
Olipa kirjan tapauksissa kyse kuinka todellisista havainnoista ja millaisista aivojen metkuista tahansa, useimmat aineiston kertomukset ovat esimerkkejä vaarattomasta ja vaikeasti rahastettavasta huuhaasta. Suurimpia harmeja on oikeastaan se, miten kauas kyseiset henkilöt ovat harhautuneet tieteellisen tutkimuksen ja muiden tärkeiden asioiden parista. Kaikki eivät kenties voi löytää merkitystä elämälleen tieteestä (tai ihmissuhteista tämänpuoleisessa), mutta kaikkien pitäisi silti olla tietoisia siitä, mikä tekee tieteen tiedonhankintamenetelmistä ylivertaisia.  (5)

Suuri yleisö ei ymmärrä tiedettä ja sen periaatteita riittävän hyvin. Erikoiset kokemukset ovat kuitenkin toisinaan äärimmäisen vakuuttavia, monet ovat sanoneen kokemuksensa olleen realistisempi kuin tämä materiaalinen elämä on.
Marjaana Lindemanin sanoin: ”Aistein havaitsemattomuus, välittömän aineellisen vastineen puute tai mittaamisen vaikeus eivät riitä perusteeksi sille, että asiaa ei voida tieteellisesti tutkia.” (4)
Tuosta olen täysin samaa mieltä. Mutta miksei "kummaa" sitten voitaisi tutkia tieteen menetelmin ilman mitään stigmoja?
Teoksessa on myös tieteen suorasukaista vääristelyä: ”Modernille tieteelle dikotomiat ovat tärkeitä, ja niiden vaaliminen on tieto-opin ja politiikan keskeinen tehtävä” ja ”Luonnontieteet ovat jo vuosisatojen ajan kiistäneet kategorisesti tieteen selityskapasiteetin ylittävät ilmiöt”. Väitteissä ei ole mieltä. Tiede ei kategorisesti kiistä ilmiöitä, varsinkaan sellaisia, joille se ei vielä ole löytänyt selitystä. Tiede päinvastoin vaatii saada tutkia tällaisia ilmiöitä. (4)
Tiedevastaisina voidaan pitää myös joitakin Susanne Ådahlin ajatuksia: ”Kummien aistikokemusten piilottaminen ja yhteiskunnan vaatimus kokemusten luonnontieteellisistä, varmoista todisteista heikentää avarakatseisemman näkökulman kehittymistä näitä ilmiöitä kohtaan.” Avarakatseisuus on kuitenkin nimenomaan luonnontieteiden ansio. On epärehellistä esittää vihjailuja luonnontieteiden umpimielisyydestä, sillä juuri ne tarkastelevat asiaa joka kantilta ja pyrkivät mahdollisimman tarkkaan tietoon. Ajatus siitä, että ”yhteiskunta vaatii luonnontieteellisiä todisteita”, taas ei tarkoita mitään, ellei määritellä, mikä taho tarkkaan ottaen on vaatimuksen takana. (4)

Tässä tapauksessa se kirja on oikeassa ja Tammisalo väärässä. Tieteen historiasta on luettavissa juuri noita kategorisen kiistämisen tapauksia myöhemmin varmennetuille ilmiöille. No, itse tiede ei tietenkään kiistä mitään, vaan kyseessä olivat tieteen eturivin edustajien mielipiteet. Kehitystä tässä suhteessa en ole havainnut nykyaikanakaan, lukuun ottamatta sellaisia melko harvinaisia tapauksia kuin esimerkiksi tutkijat kirjojen (1) ja (2) tapauksissa.

Itse yritin vuonna 1974 parhaani mukaan julkistamalla hälyttää tiedeyhteisöä tutkimaan pikkupoikia, joiden kerrottiin taivuttavan lusikoita sivelemällä tai vain käsissä pitämällä. Yhtäkään uteliasta tieteen edustajaa ei ilmaantunut, vaikka itse kerroin nähneeni kyseisiä tapahtumia kymmenien muiden ihmisten tapaan. Olen kertonut lisää tieteentekijöiden suhtautumisesta tuntemattomiin ilmiöihin tämän blogin jutussa Maailmankuva.
Ådahl jatkaa: ”Länsimaisissa yhteiskunnissa vedetään tarkka raja normaalin todellisuuden ja yliluonnollisen todellisuuden välille.” Väitteessä ei ole mieltä. Jos ilmiö on yliluonnollinen, sitä ei ole mahdollista selittää. Tästä Ådahl lienee yhtä mieltä. Mutta ennen kuin voimme sanoa, että ilmiötä ei ole mahdollista selittää, meidän tulisi tietää ilmiöstä kaikki. Ja tällöin se ei enää olisi yliluonnollinen. Toisin sanoen yliluonnollinen todellisuus asustaa vain ja ainoastaan tietämättömyydessä. (4)
Kuten todettua, tieteen tehtävä on ilmiöiden selittäminen. Vetoaminen siihen, että nyt tutkitaan kulttuuria, ei ole pätevä, mikäli samalla halutaan olla tieteellisiä. (4)
Tieteellinen maailmankuva antaa ylivertaisia välineitä myös oikean ja väärän pohtimiseen ja siitä kumpuavaan päätöksentekoon, mysteereistä ja lumoutumisesta puhumattakaan. (4)
Tiedemeemiin kuuluu nöyrä epäily ja jatkuva omille näkemyksille vastakkaisten todisteiden etsiminen. (4)
(…) tieteen tehtävä on selittää ilmiöitä, ei ottaa kantaa oikeaan tai väärään, ja yliopiston tulee välttää ennakkoluulojen ja perusteettomien uskomusten ruokkimista. (3)

Noissa lainauksissa on asiaa, mutta myös toiveajattelua ja merkillistä venkoilua. Jos ei ota kantaa oikeaan ja väärään, niin miten ennakkoluulojen ja perusteettomien uskomusten ruokkimista voi välttää?

Tammisalo epäilemättä pitää itseään objektiivisena tieteen edustajana ja kykenevänä oikean ja väärän erottamiseen. Kuinka ollakaan, hän kuitenkin asioita tutkimatta olettaa useimmat kirjojen (1) ja (2) tutkimuksissa käytetyt kokemukset huuhaaksi. Kirjoitussarjan kokonaisuudesta ilmenee, että Tammisalo kuitenkin uskoo kaikkien tällaisten kokemusten olevan merkityksettömiä maailmankuvan kannalta. Lähestymistapa hieman eroaa Marja-Liisa Honkasalon tavasta:
Siksi lähestymme meille lähetettyjä kertomuksia kokemuksista ilman ennakko-oletuksia niiden totuudellisuudesta ja valitsematta yhtä tulkintatapaa ylitse muiden. (Kirja 1, sivu 13)
- - -
Yhteenvetona Tammisalon tieteellisyydestä saan mielikuvan, että hän elää enimmäkseen ideoiden maailmassa ja empiiriset havainnot jäävät sivuosaan. Hän käyttää tiedeyhteydessä mm. sanoja "moraali", "rationalismi", "kaunis", "looginen päättely" ja "objektiivisuus". Ne ovat
tietenkin hyviä ja tärkeitä asioita tieteessä, mutta luettelo samalla paljastaa hänen ideavetoisuutensa. Empirian sivuosa hänen ajatusmaailmassaan on hyvä selitys sille, miten hän suhtautuu "yliluonnolliseen".


"Yliluonnollisen" käsite
Itse asiassa koko termi yliluonnollinen on ristiriitainen. Jotta ilmiötä voidaan kutsua yliluonnolliseksi, sen tulee olla sellainen, että sitä ei ole mahdollista selittää luonnollisten eli tunnettavissa olevien voimien avulla. Siksi esimerkiksi magnetismi ei ollut yliluonnollinen ilmiö edes silloin, kun magneetin toimintaperiaatetta ei vielä ymmärretty. Milloin ilmiö sitten on selittämätön? Jotta tiedettäisiin, että ilmiötä ei ole mahdollista selittää, meidän tulisi tietää ilmiöstä kaikki. Vasta tällöin voisimme sanoa: ”Tätä ei voida edes periaatteessa selittää, tämä on yliluonnollista.” Tässä piilee kuitenkin paradoksi: jos ilmiöstä tiedetään kaikki, se ei enää ole yliluonnollinen. (3)
Koko termi on käytännössä turha. Yliluonnollinen viittaa joko tietämättömyyteen tai herkkäuskoisuuden ja aistivinoumien kaltaisiin mielen ominaisuuksiin. (3)

Minäkään en yleensä käytä sanaa yliluonnollinen siihen liittyvän painolastin vuoksi, vaan pyrin käyttämään sanoja psi ja psi-ilmiö. Tammisalon "selittämättömyyden selittäminen" kuitenkin on niin erikoista sanakikkailua, että sen ymmärtäminen vaatisi korkeampaa logiikkaa. Psi-ilmiö on kuitenkin käytännössä tunnistettavissa erittäin helposti: kun siitä kertoo skeptikolle, niin tämä sanoo sen olevan huijausta, erehdystä tai mahdottomuus. Tulevaisuuteen vetoaminen ja kaiken tietämisen vaatiminen eivät vie tämänhetkistä tutkimusta eteenpäin.


"Yliluonnolliset" kokemukset

Parapsykologit nimittävät spontaanitapauksiksi kenen tahansa äkkiarvaamatta saamia selittämättömiä kokemuksia.
Toisin sanoen sen, joka esittää väitteitä todellisuudesta, vaikkapa kellojen toiminnasta, on esitettävä todisteita. Tästä pääsemme sopivaan stigmaan. Se on sellainen, että 1) stigma saa yksilön etsimään tietoa siitä, mikä on anekdootin ja pätevän todisteen ero ja 2) stigma saa yksilön etsimään päteviä todisteita anekdoottien sijasta. (3)
Tuhatkaan anekdoottia henkiparanemiskokemuksesta ei ole pätevä todiste. (4)
Tieteessä yksilön kokemus ei kuitenkaan ole pätevä tiedonlähde. (4)
Tammisalo käyttää yllä termiä "anekdootti" leimaamaan halventavasti kaikki lukemattomat ja osittain tarkkaan tutkitut tapaukset, joihin sisältyy myös videotallenteita ja mittaustuloksia. Ei kovinkaan tieteellisyyden mukainen menetelmä.
Entä mikä logiikka on Kiviniemen väitteessä, että ”kumma” on tuottanut ”valtaisan määrän” oikeaa tietoa ulkomaailman tapahtumista?  (3)
Tämä väitteeni on yksinkertainen empiirinen toteamus olemassa olevan hyvin suuren aineiston pohjalta, joten sen yhteydessä ei ole loogista vaatia logiikkaa. Tämän blogin jutuissa nimenomaan kerron löytämästäni aineistosta ja siihen perustuvista loogisista päätelmistä.
Ihmiset ovat luonnollisesti erilaisia siinä, miten heidät saadaan epäilemään kokemuksiaan ja kiinnostumaan todisteista ja tilastoista. Siksi todellisuuden luonnetta koskeva keskustelu tulee pitää vilkkaana ja monimuotoisena. Jollekin humoristinen lähestymistapa on paras, toiselle sopii lievä stigmatisointi, kolmannelle toimii tunnontarkka kritiikki. Kunnollisia, mieluiten koejärjestelyjen avulla saatuja todisteita on joka tapauksessa perusteltua vaatia kaikilta, jotka todellisuutta koskevia väitteitä esittävät.  (3)
Kas, kaikki erikoisia tapahtumia kokeneet on saatava epäilemään omia kokemuksiaan, siinäpä todella "tieteellinen" ja "objektiivinen" ehdotus. Tämä epäily saadaan aikaan Tammisalon kaunokieltä realistisesti tulkiten seuraavasti: humoristinen lähestymistapa tarkoittaa ylimielisellä huumorilla pilkkaamista, lievä stigmatisointi tarkoittaa tyhmäksi tai mieleltään järkkyneeksi leimaamista ja tunnontarkka kritiikki tarkoittaa suoralta kädeltä kiistämistä. Tapauksien totuusarvoon tutustumisen tarpeellisuutta en ole huomannut Tammisalon milloinkaan ottavan huomioon. Tulkintani on realistinen, koska skeptikot toimivat käytännössä juuri esittämälläni tavalla.
Todellisuutta koskeville väitteille pitäisi minunkin mielestäni antaa päteviä perusteluja.
Projisoimme tunteita ja muita mielenominaisuuksia jopa yksinkertaisiin koneisiin. Ihmisten on esimerkiksi vaikea olla ilmaisematta säälintunteita silloin, kun robotti-imuri jää junnaamaan huonekalun jalkoihin. Tällaiset ihmismielen valmiudet ovat pääsyy, miksi ihmiset uskovat paikkoja sotkeviin räyhähenkiin ja järjestystä synnyttäviin luojaolentoihin. Kyse on evoluution tuottamista psykologisista ominaisuuksista. (3)
Edellä esitetyssä on valitettavan paljon totta. Sen lisäksi siinä ilmenee Tammisalon oma perusteeton usko siihen, että kaikki oudot kokemukset aineellisine tapahtumineen olisivat selitettävissä pelkällä psykologialla ja evoluutiopsykologialla. Esimerkiksi Rosenheimin poltergeistissä oli hyvin todennettuja fysikaalisia ilmiöitä, jotka eivät mahdu vain psykologisiin puitteisiin.
Käytännössä ihmisten erikoiset kokemukset ja niille annetut vielä erikoisemmat tulkinnat riippuvat kahdesta asiasta: mielen luonnollisista toiminnoista ja huuhailua suosineesta lähi- tai kasvuympäristöstä.  (4)
Kokijoiden lähipiiri vaikuttaa vahvasti erikoisten kokemusten tulkintaaan ja varmasti myös jonkin verran niiden syntymiseen. Mutta ympäristöön, kulttuuriin ja kokijoiden haluun nojaava  selitys kokemusten syntymiselle on ilmeisen riittämätön. Lukemattomille Tammisaloa pätevämmille ja tarkemmille akateemisille tutkijoille kokemukset ovat tulleet täydellisenä yllätyksenä ja ovat usein olleet ristiriidassa heidän silloisen – esimerkiksi skeptisen tai uskonnollisen – maailmankuvansa kanssa.

- - -
Tammisalo on mielestäni oikeassa siinä, että lähes kaikki kokijoidensa yliluonnollisina pitämät kokemukset käytännössä ovat liian tulkinnanvaraisia ja osa hänen termiään käyttäen jopa oikeasti "huuhaata". Hän myös kuvaa sattuvasti sitä, miten kokijoilla useimmiten ei ole alkeellisintakaan käsitystä kokemuksen totuusarvon tieteellisen tarkastelun vaatimuksista. Tuskin kuitenkaan on tieteen periaatteiden mukaista vain yksinkertaisesti olettaa, että aivan kaikki erikoiset havainnot ovat selitettävissä tavallisilla syillä. Tarkka tieteen edustaja tarkistaisi riittävän laajan kokemuksista kerätyn satunnaisotoksen eikä esittäisi ennakkoasenteensa mukaisia oletuksia muka tutkittuina tosiasioina.


Stigma eli häpeäleima

Stigmalla tarkoitetaan tässä häpeäleimaa, jonka ympäristö antaa kertojalle, joka kertoo omasta mielestään yliluonnollisista kokemuksistaan.
Toiseksi Honkasalo sanoo, että tutkijoiden tehtävä on hälventää stigmaa, joka ”kummista” kokemuksista tulee. Tämä ei kuitenkaan ole tutkijan tehtävä. Sen sijaan hänen tulee yrittää selittää, mistä ”kummat” kokemukset – ja niitä mahdollisesti seuraava stigma – johtuvat. Honkasalo vaikuttaa jopa vainoharhaiselta vihjatessaan, että psykiatrit lääkitsisivät ”kummia” kokeneet turraksi, vastoin yksilön omia toiveita: ”Ihminen joutuu diagnostiseen psyykelääkkeiden myllyyn...” (2)
Tässä Tammisalo suoralta kädeltä väittää, että psykiatriassa ei olisi varsin usein kohdeltu outojen ilmiöiden kokijoita kaltoin eikä sitä myös edelleen silloin tällöin tapahtuisi. Virheellisesti, koska itsekin olen kuullut ja lukenut monia paikkansa pitäviä esimerkkitapauksia sellaisesta kohtelusta, itse kokijoiden ja myös alaa tuntevien kertomana.

Järkevä ihminen siis tunnistaa, että mieli tekee temppuja. Se on yksi mielen tehtävistä. Empaattinen ihminen taas tunnistaa, että harhaista mielikuvitusta ei kannata ruokkia. Tutkija puolestaan tunnistaa, että jos tutkijalla ylipäätään on jonkinlainen tieteellisen selittämisen ulkopuolinen tehtävä, se on todisteisiin perustuvan rationaalisen ajattelun lisääminen, ei sen vähentäminen. Sivutuotteena myös marginaalikokemusten herättämä häpeä ja stigma voivat vähentyä – jos sitä aina edes kannattaa pitää myönteisenä seikkana. Onko pieni stigma paha, jos yksilö ei piittaa todisteista?  (2)

Kyllä näin, mutta tuskin on kovin eettistä leimata ja kovistella tieteellistä selitystä sellaiselta kokijalta, jolla ei ole riittävää tieteellistä pohjaa kokemustensa selittämiseen.


Tammisalon maailmankuva
Omakohtainen perspektiivi on monesti kapea, vinoutunut tai täynnä hybristä. Älyllistä nöyryyttä on vaikea soveltaa omaan elämään, ja harva pystyy jatkuvasti kysymään itseltään, entä jos olen väärässä (…) (4)
Siinäpä on yksi ymmärryksen kulmakivistä, jonka avulla on mahdollista edetä maailmankuvan kehittämisessä eteenpäin. Tammisalon tapauksessa kuitenkin on selvästi havaittavissa, että hän kohdistaa kaiken vain ulkopuolelleen eikä sovella samaa ajattelua itseensä. Saman asenteen voi havaita myös Richard Wisemanin kirjassa Yliluonnollinen ilmiö.

Tammisalon usko psi-ilmiöiden mahdottomuuteen ja olemassa olemattomuuteen on vahva, jopa niin vahva, että siinä on uskomuksen piirteitä. Esittämissäni lainauksissa hän samalla paljastaa syvän tietämättömyytensä spontaanitapauksista ja parapsykologian tutkimustuloksista.

Ideavetoisuudessaan hän ei näytä pystyvän ymmärtämään, että hänen halveksittu "anekdoottinsa" monissa tapauksissa kuvaa realistisesti ihan todellista tapahtumaa. Sellaista tapahtumaa, josta tarkistuksilla ja tutkimuksella on saatavissa vielä lisää tärkeätä tietoa.

Myös Tammisalon ymmärryksessä tilastollisuuden suhteen näyttää olevan puutteita. Jokainen uusi tietokantaan kirjattu spontaanitapaus lisää spontaanitapausten aineistosta tehtävien päätelmien varmuutta ja erotuskykyä eli auttaa erottamaan signaalin hälystä entistä varmemmin. Kenttätutkimuksen luotettavuustason huomioon ottamalla on jo nyt saatu realistinen varmuus psi-ilmiöiden olemassaolosta. Mutta kuten englanniksi sattuvasti sanotaan, niin se varmuus on saavutettu "beyond reasonable doubt but not beyond unreasonable doubt".

Toistaiseksi emme tiedä, mitä henkisten kokemusten tutkimuksessa vielä joskus löydetään tai miten ihmisten kokemukset aikojen kuluessa kehittyvät. Joka elää, se näkee. Tammisalon vaatimus vain näyttää olevan, että päätelmät pitää tehdä nyt eikä vasta myöhemmin.

- - -
Ilmoitin Tammisalolle kirjoittaneeni tämän jutun ja lupasin julkaista hänen mahdolliset kommenttinsa sellaisinaan. Toistaiseksi ei ole kommentteja tullut tietooni.


Lähteet

1. Osmo Tammisalon blogi "Ihmisluontoa etsimässä"
http://ihmisluonto.blogspot.com/

2. Osmo Tammisalo: Marja-Liisa Honkasalo ja "kummat" kokemukset. Skeptikko-lehti 4/2016, sivut 32-33.
http://ihmisluonto.blogspot.fi/2016/12/honkasalo-ja-kummat-kokemukset.html

3. Osmo Tammisalo vastaa. Skeptikko-lehti 4/2017, sivut 43-44.
http://ihmisluonto.blogspot.fi/2017/06/yliluonnollista-ei-ole.html

4. Osmo Tammisalo: Mummojen mietteitä ja akateemista huuhaata. Skeptikko-lehti 4/2017, sivut 36-45.
http://ihmisluonto.blogspot.fi/2017/12/akateemista-huuhaata-oudoista.html

5. Osmo Tammisalo: Tunsin sen olevan makuuhuoneessa. Skeptikko-lehti 1/2018, sivut 42-43.
http://ihmisluonto.blogspot.fi/2018/03/yliluonnollinen-kokemus.html


Arvostellut kirjat

1. Marja-Liisa Honkasalo, Kaarina Koski (2017), toim.: Mielen rajoilla – Arjen kummat kokemukset. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki. 360 sivua.

2. Jeena Rancken (2017, väitöskirja): Yliluonnollinen kokemus - Tulkinta, merkitys ja vaikutus. Vastapaino. 375 sivua.