perjantai 12. marraskuuta 2021

Jälleensyntyminen ja hypnoosi

 


Hypnoosi on vahvaa puuttumista ihmisen tajuntaan, joten sen käytössä pitää olla varovainen. On helppoa suggeroida hypnotisoitu ajassa taaksepäin jopa varhaislapsuutensa tapahtumiin. Lähes yhtä helppoa on suggeroida hypnotisoitu johonkin aikaisempaan elämään. Mutta ovatko nämä hypnoosilla aikaansaadut muistot todellisia vai valemuistoja? Todistusvoimaisia jälleensyntymismuistoja saadaan melko harvoin tarkistettaviksi, mutta paljon sellaisia on myös löydetty aikojen kuluessa.

 

Hypnoosin sudenkuopat

Suomalaisessa Wikipediassa sanotaan hypnoosista näin, lähteenä on mainittu kirja "Kallio, Sakari & Lauerma, Hannu (2004): Hypnoosi ja suggestio lääketieteessä ja psykologiassa":

Hypnoosin olemuksesta ei toistaiseksi ole olemassa yksimielisyyttä ja myös sen määritelmä riippuu siitä viitekehyksestä, jota määrittelijä edustaa.

Se on aika vähän sanottu hypnoosin olemuksesta. Englanninkielisessä Wikipediassa on hiukan enemmän hypnoosin luonnehdintaa:

The hypnotized individual appears to heed only the communications of the hypnotist and typically responds in an uncritical, automatic fashion while ignoring all aspects of the environment other than those pointed out by the hypnotist. In a hypnotic state an individual tends to see, feel, smell, and otherwise perceive in accordance with the hypnotist's suggestions, even though these suggestions may be in apparent contradiction to the actual stimuli present in the environment. The effects of hypnosis are not limited to sensory change; even the subject's memory and awareness of self may be altered by suggestion, and the effects of the suggestions may be extended (post-hypnotically) into the subject's subsequent waking activity.

Jälleensyntymistutkimuksen pioneeri ja auktoriteetti Ian Stevenson kertoo linkissä (1) oman käsityksensä hypnoosin käytöstä. Linkissä (2) hän kertoo esimerkkejä paikkansa pitämättömistä jälleensyntymismuistoista. Hän paheksuu maallikkohypnotisoijien tekemiä taannutuksia niiden kaupallisuuden, vaarojen ja vähemmän vakuuttavien tulosten takia, mutta vakavien tutkijoiden tekemiä tarkistettuja taannutuskokeita hän arvostaa. Hän epäilee, että regressioterapian parantavat vaikutukset perustuvat asioiden ja tunteiden käsittelyyn pikemmin kuin aitoihin jälleensyntymismuistoihin.

 

Stevensonin asenne ilmenee selvästi hänen yhteenvedostaan linkissä (1):

 

Although opposed to commercial exploitation of unwarranted claims for hypnotic regression,  I am in favor of serious research with hypnotic regression.

 

Hypnoosin avulla tehdyn sivupersoonatutkimuksen pioneeri, suomalainen psykiatri Reima Kampman (1975), tuli kokeissaan siihen tulokseen, että kaikki hypnoosilla aikaansaadut jälleensyntymismuistot voidaan osoittaa hypnotisoidun omiksi unohtuneiksi muistikuviksi, joita koehenkilön psykologinen tilanne tuo esiin. Hänen mukaansa hypnoosilla on saatu tarkistuksissa enimmäkseen vääriksi osoittautuvia tietoja ja samaa elämää koskevat tarinat muuttuvat hypnotisointikerrasta toiseen.

 

Kampmanilta on tunnetuksi tullut esimerkki tapauksesta, jossa kirjan satunnaisen selailemisen tuloksena jäi vanhalla englannilla sanoitettu laulu piilomuistiin ja tuli esille jälleensyntymismuistona. Jussi Turunen (2013, linkki (3), s. 60) kertoo pro gradu -työssään tästä seuraavasti:

 

Irti olevalle persoonalle annettiin suggestio, että tämä tiedostaisi laulun. Sitten koehenkilölle annettiin suggestio, että tämä menisi siihen hetkeen, jolloin oli lauluun tutustunut. Tätä seuranneessa haastattelussa kävi ilmi, että koehenkilö oli kolmetoistavuotiaana, eli kuusi vuotta ennen laulun laulamista odotellut linja-autoa Oulun kaupunginkirjastossa. Aikaa kuluttaakseen hän selaili kirjoja, joista yksi oli laulukirja nimeltään Musiikin vaiheet. Koehenkilö ei ollut koskaan kuullut laulua, eikä hän tuohon aikaan tuntenut kyseisiä nuotteja tai osannut vanhaa englanninkielistä tekstiä. Pianoa hän kuitenkin osasi soittaa. Laulu oli tallentunut tytön kirjaa selatessa hänen mieleensä niin hyvin, että hän pystyi hypnoosissa sen muistamaan ja vieläpä laulamaan.

 

Michael Newton (1994/2004) kertoo kirjassaan, miten hän on selvittänyt hypnoosin avulla, mitä ihmiselle tapahtuu kuoleman jälkeen ja ennen seuraavaa jälleensyntymistä. Hän näyttää toimineen uskon pohjalta eikä varonut johdattelevia kysymyksiä. Hän luotti saamansa tiedon totuudellisuuteen, kuten ilmenee seuraavasta lainauksesta:

 

Hypnotisoidut henkilöt kertovat, että heidän alitajunnassaan näkemänsä kuvat ja kuulemansa keskustelut ovat todentarkkoja. He eivät kykene valehtelemaan vastauksia kysymyksiin, mutta he saattavat toisinaan tulkita alitajuntansa sisältöä väärin, aivan kuten silloin tällöin tapahtuu valveilla ollessammekin. Hypnotisoidun on vaikea kertoa asioita, joita hän ei pidä totena.

 

Tuo voi pääosin pitää paikkansa, mutta paljon suuremman erehtymisvaaran aiheuttavat johdattelevat kysymykset. Newton ei kerro tekemistään tarkistuksista, vaan näyttää luottaneen omaan arviointiinsa kertomusten totuudellisuudesta:

 

Opin jo varhain tekemään ristikkäistutkimusta enkä ole havainnut minkäänlaisia merkkejä siitä, että yksikään asiakkaistani olisi sepitellyt tarinoita vain miellyttääkseen minua.

 

Hypnotisoijan pitää kuitenkin olla äärimmäisen tarkkana, että hän ei suggeroi koehenkilöä kertomaan toivomiaan muistikuvia. Itse en pidä mitään hypnoosilla saatua tietoa totena ennen kuin se on varmistettu menneisyydestä löydettyjen tosiasioiden avulla. Useimmat regressioteraputit näyttävät olettavan, että saadut tiedot ovat tosia eivätkä he pyri tarkistamaan niitä. Hypnoosilla esiin saadut kertomukset ovat myös harvoin tarkistettavissa ja todettavissa aidosti selittämättömäksi oikeaksi tiedoksi.

 

Todistusvoimaisia tapauksia

Todistusvoimaisten jälleensyntymismuistojen tarkistaminen kenttätutkimuksella on työlästä. Näiden muistojen ylivoimainen enemmistö vie vähäväkisten ihmisten elämän arkipäiväisiin tapahtumiin, joiden tarkistaminen historiallisista lähteistä on mahdotonta. Historiallisia merkkihenkilöitä on ollut suhteessa suureen yleisöön erittäin vähän, joten sellaisen elämän löytyminen on lähinnä epäilyksiä herättävää. Merkkihenkilöiden lähellä eläneitä ihmisiä kuitenkin on jo paljon enemmän. Tarkistusten tekemistä hankaloittaa lisäksi se, että lähes aina joudutaan matkustamaan pitkien etäisyyksien päähän.

Australialainen tutkijaryhmä on tutkinut tarkasti tapauksia, joita he saivat esiin hypnoosissa. Aikaisemmin oli katsottavissa neljän videon sarja, jossa kolme videota kertoi erittäin tarkoista muistikuvista. Sarjan neljännessä videossa koehenkilön etukäteen Australiassa piirtämä luonnos tietyn kiven satunnaiskuvioista Britanniassa osoittautui oikeaksi. Koehenkilö ensinnäkin löysi sen kiven ohuen maakerroksen alta ja puhdistamisen jälkeen kuviot saatiin näkyviin ja ne osoittautuivat piirroksen mukaisiksi. Valitettavasti pitkät videot eivät enää ole katsottavissa, mutta lyhyitä pätkiä ja paljon muuta tietoa on löydettävissä ryhmän sivustolla linkissä (4).

Ruotsalainen Jörgen Sundvall on 2010-luvulla suggeroinut asiakkaitaan kevyen hypnoosin omaiseen tilaan ja tehnyt taannutuksia aikaisempiin elämiin. Hänen koehenkilönsä saivat tehtäväkseen piirtää mahdollisimman paljon kuvia näkemästään heti tullessaan normaalitilaan. Monta koehenkilöä osasi kuvailla entisen elämänsä paikkakunnan ja jopa nimen niin hyvin, että se löytyi kartalta ja sinne matkustettiin tarkistamaan ympäristöä. Koehenkilöt olivat silminnähden hämmästyneitä ja liikuttuneita kulkiessaan aikaisemman elämänsä ympäristöissä. He myös osasivat suunnistaa oikeisiin kohteisiin.

Sundvallin videot ovat vakuuttavimmillaan silloin, kun niiden piirroksissa on yksityiskohtia, jotka ovat ennen olleet olemassa, mutta muutostöiden takia hävinneet tai muuttuneet. Videoissa on toisinaan heikko tekninen taso – merkillisiä katkoskohtia ja äänen vaihteluita. Hänen YouTube-kanavansa on linkissä (5).

Henrik Van Der Kwast julkaisee YouTube-kanavallaan kaksi mielestäni vakuuttavinta Jörgen Sundvallin suggeroimaa tapausta, joista mielestäni paras on linkissä (6).

Hypnoterapeutti Arnall Bloxham teki Etelä-Walesissa taannutusta menneisiin elämiin vuosikymmenien ajan 1950-luvun tienoilla. Hän keräsi arkistoonsa 400 mielenkiintoisimman elämän nauhoitukset. Televisiotoimittaja Jeffrey Iverson (1976/1977) ryhtyi avustajansa kanssa tarkistamaan Bloxhamin asiakkaiden hypnoosissa antamia tietoja. Hänen kirjassaan käsitellään näistä kymmenkunta melko perusteellisesti, nauhoilta purettujen keskustelujen ja niiden pohjalta tehtyjen historiallisten tarkistusten esittelyillä. Iverson käytti hyväkseen professoritasoisten historiantutkijoiden tietoja haastattelemalla heitä ja esittelemällä nauhojen aineistoja heille.

Yhdellä naispuolisella koehenkilöllä tuli esiin peräti kuusi entistä elämää, joita hän kuvasi erittäin elävästi. Hänen persoonallisuutensa, äänensä ja puhetyylinsä muuttui ja hän kertoi asioita ikään kuin niitä parhaillaan eläen. Yksikään näistä persoonallisuuksista ei ollut mainittava merkkihenkilö, vaan muutamat olivat historiasta löytyvien henkilöiden palvelijoita tai muuten läheisiä. Yksi oli nunna Yhdysvalloissa. Nämä elämät ajoittuivat vuosivälille 286-1920 (kirjan sivut 27-135). Tarkistuksissa suunnilleen kaikki tarkistettavissa oleva osoittautui paikkansa pitäväksi. Historialliset lähteet ovat aina jonkin verran epävarmoja, joten myös lähteiden tiedoista eriävät tiedot voivat toisinaan pitää paikkansa.

Bloxham uskoi täysin jälleensyntymiseen eikä katsonut tarpeelliseksi tarkistella asiakkaiden kertomuksia. Sivulla 194 Iverson kirjoittaa:

Vasta silloin tajusin, ettei hän kaikkina niinä kuukausina, joina olin säännöllisesti käynyt hänen luonaan, ollut osoittanut minkäänlaista uteliaisuutta taantumia koskevia historiallisia tutkimuksia kohtaan – hänen mieleensä ei ollut juolahtanutkaan etteivät historiankirjat vahvistaisi hänen nauhoitustensa aitoutta. Arnall Bloxhamin usko taantumiin, samoin kuin hänen uskonsa reinkarnaatioon, oli ehdoton.

Myös Suomessa on ainakin yksi mielenkiintoinen hypnoosissa esiin tullut tapaus, "Suden haju". Siinä nuori nainen odottamatta alkoi puhua selkeätä venäjän kieltä, vaikka ei ollut opiskellut sitä. Hän eli kasakan hurjaa elämää 1800-luvulla Ukrainan Donbassissa ja kuvaili sitä monipuolisesti ja tarkasti.

 

Menneiden elämien regressioterapia

Menneiden elämien regressioterapiaa tai ehkä mieluummin mielikuvaterapiaa käytetään helpottamaan ja jopa poistamaan selittämättömiä pelkoja ja masennustiloja. Heli Sarre (1999) on vuosikymmenet toiminut regressioterapeuttina ja kirjoittanut aiheesta erinomaisen kirjan. Hän ei kerro pyrkineensä tarkistamaan hypnoosi-istunnoissa saatuja tietoja vaan toteaa kirjansa sivulla 172 näin:

Kysymys menneistä elämistä ja niiden todenperäisyydestä jää filosofiseksi ja uskonnolliseksi kannanotoksi, kunnes tieteellinen tutkimus mahdollisesti pystyy antamaan lopullisen vastauksen.

Sarre kertoo kirjassaan useita kymmeniä esimerkkejä hypnoosissa esiin tulleista mahdollisista menneistä elämistä. Asiakkaat kokivat dramaattisia tapahtumia, niitä sillä hetkellä läpi eläen. Monet kuolivat väkivallan uhreina ja myös he itse tekivät väkivaltaisia tekoja. He kokivat saavansa entisistä elämistään ymmärrystä nykyiseen tilanteeseensa. Ymmärryksen mukana ja tapahtumia muistaen heidän vaikeuksiinsa usein tuli helpotusta. Väkivaltaisetkaan muistot eivät kuitenkaan aina tuoneet täydellistä helpotusta heille, vaan asiat jäivät pitempiaikaisesti työstettäviksi.

Sarre antaa neljä mahdollista selitystä menneiden elämien mielikuville (s. 172-182):

Symbolinen selitys. Menneiden elämien "symbolisen" selityksen mukaan alitajuinen mieli luo symbolikielen ongelmien ja traumojen käsittelemiseksi ja synnyttää todellisen tuntuisia draamoja pystyäkseen selviytymään erilaisista vaikeuksista ja ongelmista.

Mytologinen selitys. Mytologinen selitys menneille elämille perustuu havaintoon, että samoin kuin jokainen kulttuuri luo omat myyttinsä, jotka antavat merkityksen yhteisön elämälle, myös jokainen yksilö luo oman henkilökohtaisen myytistönsä, jota hän ei mahdollisesti tiedosta.

Sivupersoonaselitys. Kolmannen selityksen mukaan menneet elämät ovat itse asiassa "sivupersoonia", joita "terve ja joustava ihminen" pystyy tuottamaan hypnoosissa.

Esoteerinen selitys. Neljäs selitys, jota tässä nimitetään "esoteeriseksi", on se, että menneet elämät ovat todellisia: että yksilö on elänyt lukuisia elämiä ennen nykyistä elämäänsä ja tämän elämän jälkeen syntyy uudelleen, todennäköisesti vielä lukuisia kertoja.

YouTubesta löytyy runsaasti videoita haulla 'past lives regression'. Itseeni teki vahvan vaikutuksen Brian Weissin kertomus siitä, miten yksi potilas muutti hänen skeptiseen akateemiseen psykiatriaan perustuneen elämänsä suunnan. Kertomus on lyhyenä linkin (7) videolla ja yksityiskohtaisempana linkin (8) videolla. Nuori potilas Catherine osoitti selvänäkijän kykyjä kertoessaan Weissin elämästä tarkkoja henkilökohtaisia yksityiskohtia, joita hänen oli mahdotonta tietää heidän istuntojensa perusteella. Lisäksi Weiss hämmästyi, kun Catherinen hankalat oireet hävisivät varsin nopeasti.

Catherine kertoi Weissille paljon tietoja olosuhteista kuolemanrajan takana ja ihmisen kehityksestä jälleensyntyvänä olentona. Katselemieni videoiden perusteella Weiss uskoi täysin kaiken Catherinen kertoman aitoina menneinä eläminä eikä pyrkinyt tarkistelemaan tietoja. Videoilla esitettyjen ajatusten myöhemmän kehityksen perusteella ja niiden suuresta määrästä päätellen Weiss on merkittävä tekijä uushenkisyyden alueella.

Laitanpa vielä lopuksi lainauksen Stevensonin mielipiteestä linkissä (2):

Must we then conclude that because nearly all hypnotically induced "previous lives" are manifestly bogus, these hypnotherapists do not help their patients? Certainly not. Many of them, perhaps most of them, are probably good psychotherapists capable of mobilizing the nonspecific factors in psychotherapy. Their mistake is the fallacy of attributing the patient's improvement to the particular technique adopted.

 

Lähdekirjallisuutta


Jeffrey Iverson (1976/1977): Oletko elänyt monta elämää? Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki 1977. 200 sivua. Alkuteos: More Lives Than One?

Reima Kampman (1975): Kuka minä olen? Gummerus, Jyväskylä. 203 sivua.

Michael Newton (1994/2004): Sielujen matka. Kustannus Oy Taivaankaari, Kirkkonummi. 315 sivua.

Heli Sarre (1999): Kuka olit ennen? Hermiakirjat. 270 sivua.

 

Linkit

1. Ian Stevenson: Concerns about Hypnotic Regression
https://med.virginia.edu/perceptual-studies/resources/concerns-about-hypnotic-regression/

2. Ian Stevenson (1994): A Case of the Psychotherapist's Fallacy: Hypnotic Regression to "Previous Lives". American Journal of Clinical Hypnosis. Volume 36, pages 188-193, 1994.
https://med.virginia.edu/perceptual-studies/wp-content/uploads/sites/360/2016/12/STE40.pdf

3. Jussi Turunen (2013): Minä ja muut minät – psykiatri Reima Kampmanin sivupersoonatutkimukset. Pro gradu – tutkielma, Oulun yliopisto 29.5.2013. 101 sivua.

http://jultika.oulu.fi/files/nbnfioulu-201309171698.pdf

4. Australialaisen ryhmän tutkimuksia
http://www.aramaiglobal.org/research.html

5. Jörgen Sundvallin YouTube-kanava
https://www.youtube.com/channel/UCOdEpQNjV-n7cfAVWK5E9bw

6. Tidigare Liv (Jörgen Sundvall) 2
https://www.youtube.com/watch?v=Tf-HHkMykP0

7. Dr. Brian Weiss on the Patient Who Made Him Believe in Past Lives | The Oprah Winfrey Show | OWN
https://www.youtube.com/watch?v=WMlLoPYwZ5w

8. Many Lives Many Master by Dr. Brian L. Weiss
https://www.youtube.com/watch?v=JJFtY4aqIJw

perjantai 24. syyskuuta 2021

Parapsykologian ja psi:n määrittelyä

 


Parapsykologian määritelmiä on aikojen kuluessa ollut monenlaisia. Määritelmät eivät aina välttämättä ole neutraaleja, vaan usein kuvastavat ennakkoasennetta, millä määriteltävää käsitettä lähestytään.

 

Parapsykologian määritelmiä

Suomenkielisessä Wikipediassä parapsykologia esitellään aluksi lyhyesti, linkki (1):

Parapsykologia on paranormaalien ilmiöiden tutkimusta.

Seuraavaksi pitää siis katsoa, mitä paranormaaleilla ilmiöillä tarkoitetaan, ja se kerrotaan omassa artikkelissaan lyhyesti:

Paranormaaleilla ilmiöillä tarkoitetaan luonnontieteellistä selitystä vailla olevia outoja ilmiöitä.

Suomenkielisen Wikipedian varsinainen parapsykologian määritelmä on tällainen:

Parapsykologialla tarkoitetaan yleisen määritelmän mukaan tiedettä, joka tutkii psi:tä ja ihmisen tietoisuuteen liittyviä paranormaaleja ilmiöitä. Määritelmä on ongelmallinen, sillä sekä psi että paranormaalit ilmiöt ovat vaikeasti määriteltävissä olevia käsitteitä. Joseph H. Rush on sanonut parapsykologian oppikirjassa, että psi viittaa kahteen parapsykologian ilmiöryhmään. ESP eli aistien ulkopuolinen havaitseminen ja PK eli psykokineesi muodostavat modernin parapsykologian tärkeimmät tutkimusryhmät.

Englanninkielisessä Wikipediassa parapsykologia määritellään seuraavasti:

Parapsychology is the study of alleged psychic phenomena (extrasensory perception, as in telepathy, precognition, clairvoyance, psychokinesis, a.k.a. telekinesis, and psychometry) and other paranormal claims, for example related to near-death experiences, synchronicity, apparitional experiences, etc. It is considered to be pseudoscience and is rejected by a vast majority of mainstream scientists.

No, miten sitten parapsykologian tutkijat itse määrittelevät tieteensä? Outoa, mutta itse PSI Encyclopediassa ei ole hakusanoja 'Parapsychology' eikä 'Psi', linkki (2). Esittelyssä todetaan vain lyhyesti:

‘Psi’ (the Greek letter ψ) is the modern collective term for the psychic functions of telepathy, clairvoyance, precognition and psychokinesis.

Parapsykologian kattojärjestö PA:n sivustolla ovat hakusanat 'Parapsychology' ja 'PSI', linkki (3).

Parapsychology

Term coined in German by Max Dessoir (1889) and adopted by J. B. Rhine in English to refer to the scientific study of paranormal or ostensibly paranormal phenomena, that is, psi; except in Britain, the term has largely superseded the older expression “psychical research;” used by some to refer to the experimental approach to the field.

PA:n sivuilta löytyi myös video, jolla näytetään kuvana Walter Lucadoun esittämä uusi määritelmä parapsykologialle, linkki (4):

Redefine parapsychology as the Investigation of "effects in entangled organizationally-closed systems".

"First law of the MPI": "Paranormal" phenomena (psi) are nonlocal macroscopic entanglement (ME)-correlations in socio-psycho-physical, self-organizing, organizationally closed systems, which are induced by the pragmatic information, which creates the system.


Kommentit parapsykologian määritelmiin

Yhteisenä piirteenä näyttää olevan, että parapsykologia määritellään enimmäkseen niiden ilmiöiden kautta, joita se tutkii. Wikipedioissa määritelmät ovat lähes asiallisia, mutta Wikipedioiden aidossa hengessä mukaan lisätään parapsykologiaan kuulumattomia ilmiöitä ja heti kerrotaan se tosiasia, että tieteen valtavirran edustajien suuri enemmistö pitää parapsykologiaa näennäistieteenä.

Wikipedioiden artikkeleita kirjoittaneiden skeptikkojen asiantuntemattomuus, epätäsmällisyys ja kielteinen ennakkoasenne tulevat selvästi esiin. Jos paranormaaleilla ilmiöillä tarkoitetaan vain sellaisia ilmiöitä, joille ei ole luonnontieteellistä selitystä, niin niiden käsittely jää vajaaksi. Myös psykologian käsitteillä ja sattumalla voidaan selittää näennäisiä psi-ilmiöitä. Psykokinesia ei käytännössä ole ESP:tä. Monia muitakin kriittisiä huomautuksia Wikipedioiden artikkeleista voisi tehdä.

Parapsykologien kirjoittamissa määritelmissä ei samanlaista sekavuutta esiinny. 'Psyykkinen tutkimus' on pitkälti korvautunut termillä 'parapsykologia'.Uutena tulokkaana näyttää kvanttimekaniikka tulleen mukaan määritelmien yhteyteen. On ilmeistä, että parapsykologian määritelmä palautuu neutraalin käsitteen 'psi' tai 'psi-ilmiö' määritelmään, josta jatkan seuraavassa.


Psi:n määrittelyä

Itse olen käyttänyt hyvin karkeata määritelmää psi-ilmöille, eli että psi on:

(1) selittämätöntä tiedon saantia (ESP) tai
(2) selittämättömiä fysikaalisia ilmiöitä, joissa tietoisuudella näyttää olevan osuutta (PK).

Filosofit tietenkin osaavat selittää tarkemmin, mitä tämä selittämättömyys on. Filosofi C. D. Broad (1949, linkki 5) on määritellyt yhdeksän perustavaa rajoittavaa periaatetta (Basic Limiting Principles), joita arkielämän tapahtumat yleensä noudattavat. Hän esittää varauman, että nämä periaatteet eivät ehkä ole kaiken kattavia eivätkä toisistaan täysin riippumattomia. Ne jakautuvat neljään pääryhmään, joista osassa on alakohtia. 

Esitän rajusti yksinkertaistetun, vapaasti käännetyn katsauksen näistä rajoittavista periaatteista alla.

(1) Syyn ja seurauksen yleiset periaatteet 
    (1.1) Tapahtumalla ei voi olla vaikutusta ennen sen tapahtumista.
    (1.2) Tapahtumat eivät vaikuta toisiinsa, ellei niiden välillä ole vaikutusmekanismia.
    (1.3) Ajallisesti tai paikallisesti eroavat tapahtumat eivät vaikuta toisiinsa ilman yhteyttä.

(2) Rajoitukset mielen vaikutuksessa aineeseen.
    Ajattelemalla ei voi suoraan vaikuttaa aineeseen.

(3) Mielen riippuvuus aivoista.
    Mielen tapahtumille tarvitaan välttämättä elävän ihmisen aivot.

(4) Tiedonhankinnan rajoitukset.
    (4.1) Henkilön on mahdotonta havaita fysikaalinen tapahtuma muuten kuin aistiensa kautta
    (4.2) Henkilö A ei voi tietää, mitä henkilö B kokee tai on kokenut, ellei B välitä tietoa siitä kertomalla, kirjoittamalla, elehtimällä jne.
    (4.3) Henkilön on mahdotonta ennustaa tulevaisuutta muuten kuin sattumalta tai päättelemällä kokemuksensa perusteella.
    (4.4) Henkilön on mahdotonta saada tietoa menneisyyden tapahtumista muuten kuin aistiensa välityksellä.

PA:n sivuilla on pitkä ja monipuolinen psi:n määritelmä:

PSI

A general blanket term, proposed by B. P. Wiesner and seconded by R. H. Thouless (1942), and used either as a noun or adjective to identify paranormal processes and paranormal causation; the two main categories of psi are psi-gamma (paranormal cognition; extrasensory perception) and psi-kappa (paranormal action; psychokinesis), although the purpose of the term “psi” is to suggest that they might simply be different aspects of a single process, rather than distinct and essentially different processes. Strictly speaking “psi” also applies to survival of death. Some thinkers prefer to use “psi” as a purely descriptive term for anomalous outcomes, as suggested by Palmer (1986, p. l39), who defines it as “a correspondence between the cognitive or physiological activity of an organism and events in its external environment that is anomalous with respect to generally accepted basic limiting principles of nature such as those articulated by C. D. Broad.”

Parapsykologian ja psi:n määritelmät tuskin pysähtyvät yllä esitettyihin esimerkkeihin. Aikojen kuluessa tieto lisääntyy ja käsitteitä voidaan täsmentää ja eritellä entistä tarkemmin.

  

Linkkejä

1. Wikipedia: Parapsykologia
https://fi.wikipedia.org/wiki/Parapsykologia

2. The PSI Encyclopedia
https://psi-encyclopedia.spr.ac.uk/

3. Parapsychological Association, Glossary
https://parapsych.org/section/53/glossary_of_psi.aspx

4. Ecology: Parapsychology’s Next Challenge | Renaud Evrard
https://www.youtube.com/watch?v=XOiYsDk2IuA

5. C. D. Broad (1949): The Relevance of Psychical Research to Philosophy. Published in the Philosophy 24 (1949): 291-309. Reprinted in C. D. Broad, Religion, Philosophy and Psychical Research (Routledge & Keagan Paul, 1953).
http://www.ditext.com/broad/rprp.html

perjantai 28. toukokuuta 2021

Spontaanien psi-kokemusten tärkeys

 

Perustan maailmankuvani luonnontieteiden valtavirran pohjalle. Siitä lähtökohdasta olen tehnyt kenttätutkimusta lähinnä spontaanien fysikaalisten psi-kokemusten totuusarvon tarkistamiseksi. Toisaalta olen tutustunut jonkin verran myös uushenkisyyden edustajien ja näkijöiden maailmankuvaan.

Mielestäni on käsittämätöntä, miten yksipuolisia erilaisten ihmisten maailmankuvat voivat olla. Tärkeätä erilaisia maailmankuvia täydentävää tietoa olisi helposti ja runsaasti saatavilla, mutta siitä huolimatta erilaisten ihmisten käsitykset maailmasta pysyvät erillisinä saarekkeina eivätkä pääse koskettamaan toisiaan.


Spontaanitapaukset ovat yleisiä

Spontaanit psi-kokemukset ovat varsin yleisiä. Sen huomasin esimerkiksi siitä, että olen helposti löytänyt tuttavapiiristäni melkoisen joukon näiden ilmiöiden kokijoita. Lisäksi spontaaneista kokemuksista on kirjallisuudessa löydettävissä tuhansia esimerkkejä.

En kuitenkaan tajunnut kokemusten todellista yleisyyttä ennen kuin liityin kokijoiden suljettuihin Facebook-ryhmiin. Sieltä ilmeni, että erittäin konkreettiset ilmiöt ovat monille arkipäivää, joko kotona tai työpaikalla työn luonteesta johtuen. Monet taistelevat päästäkseen eroon ilmiöistä kotonaan. Aina ei muuttokaan auta, vaan kokemukset seuraavat uuteen asuntoon.

Julkiset massatiedotusvälineet vaikenevat näistä kokemuksista. Eri tieteiden valtavirran edustajat pääsevät tiedotusvälineissä enimmäkseen kertomaan sen, että tällaiset ilmiöt ovat selitettävissä psykologian ja folkloristiikan menetelmillä ja ilman 'yliluonnollisuuden' tarvetta. Siksi spontaanitapaukset jäävät pimentoon suurelta yleisöltä, ja monet kokijat pelkäävät kokemustensa tuomaa häpeäleimaa. Varsinkin Helsingin Sanomat ja Tiede-lehti näyttävät olevan tukevasti skeptisissä käsissä ja myös Yle on skeptisyyden kannalla.

'Yliluonnolliset' ilmiöt ovat julkisuudessa enimmäkseen viihteen puolella ja omien harrastajiensa julkaisujen varassa. Ilmiöiden totuusarvon vakavasti ottava tutkimus on tieteen valtavirralle tabu, johon ei saa rahoitusta. Yliopistot ja niiden tutkijoiden vahva enemmistö pelkäävät huuhaan edustajiksi leimautumista, koska yksinkertainen materialistinen maailmankuva on hallitseva tieteen valtavirrassa.

 

"Anekdootin monikko ei ole dataa"

Tuo väliotsikko on yksi skeptikkojen käyttämä suomennos kansainvälisten skeptikkojen sanonnasta "The plural of anecdote is not data", jonka tarkka sanamuoto hiukan vaihtelee käyttäjästä riippuen. Tuo väite on melko omituinen siinä suhteessa, että sen mukaan tapahtumien lukumäärällä ei olisi merkitystä. Skeptikot perustelevat väitettä siten, että kun otetaan paras mahdollinen esimerkki psi-kokemusta kuvaavasta kertomuksesta tai tutkimusraportista ja löydetään sitä tarkistellessa yksikin puutteellisuus, niin ei ole mitään järkeä kasata suurta joukkoa tuota esimerkkiä heikompia tapauksia todisteaineistoksi.

Monet skeptikot ovat kehottaneet minua esittämään heille mielestäni todistusvoimaisimman psi-tapauksen tai -raportin. Kun kokemuksesta huomasin, mihin sellaisen kertominen johtaa, niin olen puolestani kieltäytynyt kertomasta. Yksikään kokemuskertomus tai psi-tutkijan kirjoittama raportti ei ole skeptikon mielestä vakuuttava.

Ehkä skeptikkojen mielen perukoilla kuitenkin on heikko epäilys tuon sanonnan pätevyydestä. Mielestäni se ilmenee siinä, että en ole saanut yhtäkään selkeätä kyllä/ei-vastausta kysymykseeni: Onko joka ainoa tapaus niistä kerrotuista sadoista tuhansista vain harhaa, väärintulkintaa tai huijausta? Useimmiten en ole saanut mitään vastausta, mutta toisinaan vedotaan omaan tietämättömyyteen tai siihen, että ei kuitenkaan ehkä ole tutustuttu aiheeseen riittävästi.

Vastaamattomuus tai väitteen vesittäminen ei ole kuitenkaan milloinkaan sisältänyt mielipiteen mahdollista muuttamista. Toinen kysymykseni, mihin en ole saanut skeptikoksi itseään nimittäviltä yhtäkään selvää vastausta on tämä: Onko lusikan pesän taivuttaminen paljain käsin vaikeata?

Tietenkin on aina otettava huomioon, että suuren yleisön keskuudessa kiertävissä kertomuksissa on paljon tulkinnan varaa. On kaupunkitarinoita, suusta suuhun kiertänyttä kansanperinnettä ja tarkistuksissa tavalla tai toisella mitätöityviä tapauksia. Mutta on myös tapauksia, joiden totuusarvo tarkistuksissa edelleen vahvistuu.

 

Yhteisymmärryksen vaikeus

Lähentymisyritykset erilaisten maailmankuvien edustajien kesken näyttävät yleensä päättyvän vastakkaisen osapuolen ymmärtämisen puuttumiseen ja sen seurauksena umpikujaan, halveksuntaan tai riitaan. Esimerkiksi tähtitieteilijä Esko Valtaojan ja piispa Juha Pihkalan kolmen kirjan mittainen kirjekeskustelu on käsittääkseni ainakin toistaiseksi päättynyt umpikujaan. Lainausta Adlibriksen sivustolta, linkki (1):

Sopupeliin ei suostuta kolmannessakaan osassa. Kirjeenvaihto etenee tasaväkisenä, sanan säilä heiluu ajoittain terävänä, välillä keskustelijat ajautuvat umpikujaan, ymmärtävät toisiaan väärin ja ärsyyntyvätkin. Näyttää jo siltä, että yhteistä siltaa kahden erilaisen katsomuksen välille on mahdotonta rakentaa.

Samoin on minulle käynyt yrittäessäni keskustella maailmankuvasta skeptikkojen kanssa. Mielestäni Asta Raami käsittelee linkissä (2) hienosti erilaisia jäykkyyksiä tieteellisessä ajattelussa. Esimerkki videolta: Kun tutkimusaihe havaintojen perusteella muuttui autistisen matemaattisen savantin tutkimuksesta telepatiana ilmenevän psi:n tutkimukseksi, niin tutkijan rahoitus loppui siihen.

Psi-ilmiöistä puhuttaessa maailmankuvien yhteensopimattomuus ilmenee esimerkiksi siten, että se mikä toisille on elämän arkipäivää, niin sitä ei toisten mielestä ole olemassa. Yksi esimerkki tuli esiin juuri tämän jutun kirjoituspäivänä. Psykiatrian professori ja unia tutkinut Tiina Paunio sanoo, että unissa ei ole "salattua symboliikkaa", linkki (3). Hän perustelee viisaasti Freudin ja Jungin unien symboliikkaa koskevien ajatusten kumoamista, että "tietenkään ne eivät nykypäivänä päde minkään tiedon valossa". Pidän omituisena tuota lisäystä "salattua" – kuka ja missä on salannut unien symboliikkaa?

Mystisiä enneunia ei professoril Paunion tieteeseen perustuvan käsityksen mukaan ole olemassa eikä hän tiedä, miten sellaisen selittäisi. Hän ei kerro, mitä hän tarkoittaa sanalla "mystinen", mutta oletan sen tarkoittavan sitä, että psi-ilmiöiksi luokiteltavia enneunia ei ole olemassa. Hiukan tuntuu turhauttavalta, että tällaista julkaistaan tieteen nimissä, vaikka sehän on juuri tieteen valtavirran mukaista.

Vaikka Paunion mukaan ei ole olemassa aitoja ennusunia eikä unissa esiinny symboliikkaa, niin itse uskon kumpaankin vahvasti, sekä muiden kertomuksista että omasta kokemuksesta. Lähinaapurini kertoi, että hän nuorena sai unessa tietoja lähipiirissä tapahtuvista kuolemantapauksista. Se kävi niin raskaaksi, että hän sanojensa mukaan häivytti tämän kyvyn alkoholin avulla. Olen lukenut useamman kertomuksen, että enneunien raskauden takia niiden näkijä rukoili, että häneltä otettaisiin se kyky pois. Kuoleman symbolisena enteenä kerrotaan usein olevan hampaan irtoamisen tai murenemisen.

 

Vyörytys fysikaalisten ilmiöiden avulla?

Suomen suurimmissa medioissa ei esitellä psi-spontaanitapauksia eikä tiedettä nimeltä parapsykologia uutisina eikä muuten vakavassa mielessä. Tieteen valtavirran vaikutusvaltaisimmat edustajat olettavat, että spontaaneja psi-ilmöitä ei ole olemassa ja pitävät parapsykologiaa pseudotieteenä. Muutamilla heistä on varmasti omiakin kokemuksia, mutta niistä he vaikenevat visusti. Kokijat puolestaan ovat hiljaa tietämättömyyden vuoksi tai leimautumisen pelossa. Mielestäni tällaiseen tilanteeseen pitäisi saada muutos tuomalla psi-asioita enemmän julkisuuteen.

Fysikaaliset ilmiöt ovat mielestäni todistusvoimaisimpia, koska niitä ei ole mahdollista selittää psykologialla, kansanperinteellä eikä unina. Yhteensattumilla ja sattumilla selittäminen alkaa olla epäuskottavaa, kun otetaan huomioon tapausten suuri määrä ja olosuhteet, joissa kokijat kertovat tehneet havaintonsa. Kun kellot pysähtyvät ja esineet putoilevat ja särkyvät selittämättömällä tavalla, niin ne jäävät niille sijoilleen kaikkien kokijoiden havaittaviksi eikä tilanne muutu ilman lisätoimenpiteitä.

Olisi toivottavaa, että mahdollisimman moni kokija tekisi tapahtumista audiotallenteita tai videoita ja merkitsisi muistiin tapahtumien ajankohdat ja paikalla olleet ihmiset. Kun tällainen aineisto paisuu riittävän suureksi, niin sen olemassaolon kieltäminen ja tapahtumista vaikeneminen tulee aina vain vaikeammaksi.

 

Linkkejä

1. Juha Pihkala ja Esko Valtaoja (2020): Elämän merkityksen jäljillä
https://www.adlibris.com/fi/kirja/elaman-merkityksen-jaljilla-9789523750944

2. Maailmankuvia Asta Raami
https://www.youtube.com/watch?v=lhwaznoQNMw

3. Yle, Tiedeykkönen: Miksi näemme unia edellisten päivien ihmisistä ja tapahtumista?
https://areena.yle.fi/audio/1-50822644

sunnuntai 25. huhtikuuta 2021

Miten kehitytään skeptikoksi?



Kukaan ei ole skeptikko syntyessään, vaan skeptikoksi kehitytään erilaisten elämänvaiheiden seurauksena. En tässä määrittele skeptikkoa hänen ominaisuuksiensa perusteella, vaan tyydyn siihen, että kyseinen henkilö nimittää itseään skeptikoksi. Toisaalla täällä hahmottelen, millaisen kehityksen seurauksena lapsesta on joskus tullut näkijä. Tasapuolisuuden vuoksi ajattelin hahmotella kehityksen, jonka seurauksena lapsesta on kehittynyt skeptikko.

Itselläni on ollut samanlaiset lähtökohdat kuin lukemattomilla skeptikoilla. Mutta miksi tiemme ovat kuitenkin johtaneet niin erilaisiin maailmankuviin? Oma kehitystarinani on tässä blogissa otsikolla 'Mitä itse uskon?'.

Olen kerännyt lähes kaiken tämän jutun aineiston mainioiden Skeptikko-lehtien (Linkki 1) laajasta artikkelisarjasta "Minä, skeptikko". Oli kiinnostavaa tutustua monen pitkältä ajalta tuntemani skeptikon vaiheisiin, hänen itsensä kertomana.

Löysin ja luin kaikkiaan 35 skeptikon tarinat. Näistä 19 kuvaa skeptikoksi kehittymistä riittävän pitkällä ajalla.


Maailmankuvan ensiaskeleet

Lapsi on syntymänsä jälkeen vuosikausia vanhempiensa hallitsevan vaikutuksen alainen. Skeptikkojen vanhemmat näyttivät muodostavan tavallisen kirjon, jossa kuitenkin uskoakseni on keskimääräistä enemmän akateemisesti koulutettuja.

Lapset ovat uteliaita, ja niinpä monet tulevat skeptikotkin olivat kiinnostuneita ympäristöstään. He tutustuivat myös rajatiedon kirjallisuuteen ja jotkut jopa 'hurahtivat' siihen. Toiset taas saivat vanhemmiltaan kriittistä kasvatusta, jolloin tarvetta myöhempään asennemuutokseen ei ollut. Joitakin lainauksia tältä kehityskaudelta:

Ufot ja parapsykologia ovat olleet minulle lähinnä kavereiden kertomia juttuja ja kummitustarinoita. Uskoni niihin oli samanlaista kuin uskominen siihen, että ulkona väijyy dinosaurus, eli lapsen leikkiä ja mielikuvitusta. En siis ole koskaan ollut kovin kiinnostunut uskonnoista, ufoista tai parapsykologiasta.

Kasvoin lapsuudessani vahvojen ideologioiden vaikutuspiirissä. Kummatkin isoäitini olivat uskonnollisia. Kiinnostuin jo hyvin nuorena uskonnosta, koska se toi minulle eräänlaista turvaa ja jatkuvuutta. Kotona asuva enoni oli puolestaan kiinnostunut parapsykologiasta. Hän luki Ultra-lehteä ja muuta rajatiedon kirjallisuutta, jonka käsitteistöön minäkin innokkaana lukijana samalla tutustuin

Varhaispuberteetissa uskoin ufoihin ja pidin koulussa aiheesta esitelmänkin – vieläkin hävettää.

Koulussa puhuttiin asiallisten asioiden lomassa myös Jumalasta ja Jeesuksesta, ja minä ostin koko paketin. (…) Ufot ja paranormaalit ilmiöt kiinnostivat minua niin, että hain tietoa Erich von Dänikenin kirjoista.

Sitten neuvostoliittolaiset ”Salaisuus selviää” -kirjat ja sveitsiläisen Erich von Dänikenin teokset tarjosivat jumalaa uskottavamman vaihtoehdon: tuolla jossakin on meitä korkeamman älyn edustajia, jotka UFO:istaan tarkkailevat elämäämme.

OLIN NUORENA KIINNOSTUNUT parapsykologiasta, okkultismista ja muustakin rajatiedosta ja luin kaiken käsiini saamani alan kirjallisuuden.

Arno Kotron artikkeli on mielestäni perusteellisin kehityskertomus lukemistani ja kaikin puolin ansiokas, linkki (2). Siitäkin muutama lainaus tältä kehitysjaksolta:

Olen 10-vuotias ja katson veret seisauttavia kuvia Valittujen Palojen julkaisemasta kirjasta 'Uskomatonta mutta totta' (1977).

'Uskomatonta mutta totta' tempaisi pienen pojan kertaheitolla parapsykologian pariin.

Minulle, kymmenenvuotiaalle pojalle, asia sen sijaan oli selvä. Paltamon ja Borleyn pappilat, poltergeist ja aavekartio: yliluonnollisia ilmiöitä tapahtuu, mutta kun niitä ei osata selittää, niistä halutaan olla hiljaa.

Kiinnostus selittämätöntä kohtaan kasvoi. Perustin kaverin kanssa jopa yhdistyksen tutkimaan yliluonnollisia ilmiöitä.

Ehkä tämä alkaa riittää lainausrintamalta. Kiinnittäisin huomiota lähteisiin ja niissä mainittuihin nimiin: Erich von Däniken, Rauni-Leena Luukanen, Ultra-lehti, Colin Wilson, Bermudan kolmio, Sheila Ostrander, Carlos Castaneda, Juhan af Grann. Joskus mainittiin vain rajatiedon ja parapsykologian kirjallisuus, tarkemmin yksilöimättä. Yhtäkään parapsykologian tutkijan nimeä ei lukemissani artikkeleissa esiintynyt.

Lapsuus- ja nuoruusaikana myös minä tutustuin rajatiedon artikkeleihin ja kirjoihin. Lisäksi kuulin setäni kertovan kummittelukokemuksistaan. Olin erittäin kiinnostunut niistä tarinoista ja uskoin ja toivoin, että ne olisivat tosia.


Tieto ja järki voittivat

Koulutus ja itse hankitut tiedot toivat aikanaan mukanaan varsinaiseksi skeptikoksi tulemisen. Muutamat kypsyivät skeptikoiksi suoraan vanhempiensa vaikutuksesta. Annetaanpa puheenvuoro skeptikoille itselleen:

Myöhemmin rationaalinen ajattelu vei voiton.

Se, että isäni oli skeptikko, vaikutti varmasti maailmankuvani kehittymiseen. Taikausko ja kaikenlainen huuhaa, esimerkiksi astrologia, olivat yksiselitteisesti vastustettavia asioita.

Minusta tuli skeptikko parapsykologisten kokeitteni kautta.

Oikeastaan ensimmäisen kerran minulle valkeni rajatiedon olemassaolo vasta aikuisena, kun kävin ensimmäistä kertaa Hengen ja tiedon messuilla entisen työtoverini ja Skepsis-aktiivi Jukka Häkkisen ehdotuksesta.

Parikymppisenä aloin jo olla epäilevä paranormaalien ilmiöiden suhteen. Tämä johtunee siitä, että niihin aikoihin sain käsiini ensimmäisiä kunnon taikurien ammattikirjoja, joissa selvitettiin myös vanhojen spiritualististen istuntojen huijaustekniikoita ja muuta sellaista.

Kvasitieteisiin törmäsin vasta muutettuani Helsinkiin ja aloitettua opintoni. Ajattelin, että mihin tuloksiin päädyttäisiin, jos älyttömiltä tuntuneita väitteitä testattaisiin luonnontieteellisin kriteerein.

Vähitellen, kun tarinat muuttuivat yhä mielikuvituksellisemmiksi, alkoi järki voittaa: ”Nämähän ovat täyttä potaskaa”. Jossain vaiheessa myös ufo-tarinoiden epäyhtenäisyys ja sekavuus sai epäilemään niitä.

Jälkeenpäin on vaikea määritellä, mikä oli asioiden tarkka tapahtumajärjestys ja miten kaikki lopulta kävi mutta pikkuhiljaa aloin kokea merkittäviä sisäisiä ristiriitoja maailmankuvani piirissä.

Kaiken kaikkiaan matka skeptikoksi on käynyt ainakin kolmen eriasteisen muutoksen kautta. Ensin vähäinen jumalusko hiipui olemattomiin, sitten ufot jäivät taakse ja viimeisenä, mutta kaikkein isoimpana askeleena, aloin soveltaa matkalla oppimiani sokraattisen kyselyn ja kriittisen ajattelun taitoja varsinkin erityisen tärkeinä pitämiini asioihin.

Kesti kauan ennen kuin suostuin luopumaan suurimmasta osasta jo totuudeksi olettamiani asioita. ”Totuuden” vaihtaminen toiseen piti aina tehdä hammasta purren.

Otetaanpa taas Arno Kotron lainaus erikseen:

Sittemmin terve skeptisyys alkoi nakertaa kummitusjuttujen tenhoa. Tuntui turhauttavalta, että mitään kelvollisia ja konkreettisia todisteita yliluonnollisista ilmiöistä ei ole saatu. Valitut Palat ei enää riittänyt lähteeksi sen enempää kuin kaverin kaverin kokemat kummallisuudet.

Itse aloitin maailmankuvan vakavan pohtimisen vasta opiskeluaikana. Opiskelin insinööriksi ja luin sen rinnalla myös luonnontieteitä ja psykologiaa. Lisäksi luin ufokirjoja ja parapsykologian vertaisarvioituja aikakauslehtiä. Kävin teosofien ja paraseurojen esitelmätilaisuuksissa ja tutustuin kokijoihin ja mahdollisiin näkijöihin.


Teoriat ja järki vastaan havainnot

Tässä vaiheessa päästään siihen, miksi skeptikkojen ja minun tieni erosivat. Skeptikot näyttävät tutustuneen nuoruudessaan lähinnä rajatietoon ja uushenkisyyteen luullen sen olevan parapsykologiaa. Tätä virhekäsitystä he eivät ole enää kypsässä iässä korjanneet, vaan ovat vahvistaneet maailmankuvaansa lukemalla skeptisiä lähteitä.

Minua eivät pettymykset näkijöiden ja kokijoiden kanssa lannistaneet, koska halusin todella saada selville onko psi-ilmiöitä olemassa. Monien tapausten konkreettisuus antoi voimia jatkaa harjoitusta.

Skeptikot näyttävät omaksuneen maailmankuvansa lähinnä kirjojen ja artikkeleiden lukemisen pohjalta. Myös minä olen lukenut paljon, mutta sen lisäksi olen tehnyt laajaa kenttätutkimusta haastattelemalla sekä mahdollisten ufohavaintojen tekijöitä että mahdollisten psi-ilmiöiden kokijoita. Näissä haastatteluissa olen kiinnittänyt huomiota ilmiöiden konkreettisuuteen ja mahdollisuuteen luotettavien tarkistusten tekemiseen.

Skeptikoille näyttää haastatteleminen olevan vain hyödytöntä anekdoottien keruuta, johon ei kannata tuhlata aikaansa – ei edes näiden anekdoottien lukemiseen. Poikkeuksena ovat psykologian ja folkloristiikan valtavirran tutkijoiden tekemät haastattelut, joissa alusta lähtien oletetaan olevan kyse vain mielen merkillisistä tuotteista tai kansanperinteestä ilman vakavasti otettavaa todellisuuspohjaa. Kun olen skeptikoille esitellyt lukemattomien havaintojen konkreettisuutta ja huolellisia tarkistuksia, niin olen puhunut kuuroille korville.

Mutta annetaanpa skeptikkojen itsensä kertoa:

Kvasitiede ei tuota mitään oikeaa tietoa ja kvasitiede aiheena sopii psykologian ja sosiologian sekä joissakin tapauksissa neurofysiologian tutkimuskohteeksi.

Olen täysin vakuuttunut siitä, ettei mikään yliluonnollinen ilmiö voisi vetää vertoja luonnollisille ilmiöille.

Minua turhautti kun telepatia ei toiminutkaan kokeellisissa olosuhteissa.

Itsekin toivoisin avaruusvierailujen olevan totta, mutta uskoon en ole kyennyt sitten teini-iän.

Nyt netin paranormaaleilla keskustelupalstoilla pyöriminen tuotti aivan uuden kokemuksen. Osasin tuskin nimetä ainuttakaan ajatusvirhettä, mutta anekdootin ja aidon todisteen erottaminen toisistaan oli hyvä alku mm. suositun suomalaisen Paranormaali Blogin keskustelufoorumeilla seikkaillessa.

Mutta tieteessä tapahtuu, päinvastoin kuin huuhaassa. Heillä on ollut sata vuotta aikaa todistaa, että telepatia toimii, mutta mitään ei ole kuulunut.[Viitannee Lontoon SPR:ään]

Skeptikkona toimin samalla tavalla kuin ennenkin. Jos minulle esitetään väitteitä, jotka jo maalaisjärjen mukaan ovat uskomattomia, kysyn mihin väitteet perustuvat ja annan todistamisen taakan väitteen esittäjälle.

Tunnen huonosti kirjallisuutta, joka käsittelisi tyypillisiä Skepsiksen aiheita kuten paranormaaleja ilmiöitä. Näihin asioihin olen tutustunut lähinnä Skeptikko-lehteä ja Skepsiksen julkaisemia kirjoja selailemalla.

Edelleen Arno Kotroa:

Muotivirtaukset näkyvät myös siinä, mitkä mysteerit ja yliluonnolliset ilmiöt milloinkin ovat tapetilla. Aikoinaan elämöitiin ufoista, välillä kiinnostuksen kärkeen ovat kiilanneet lusikantaivuttelu, poltergeist tai telepatia. Nyt ilmapiiri näyttää suosivan terveysteemaa, ja yliluonnollista kenttää hallitsee erisorttinen henkiparannus.

Kummitukset ovat harmittomia. Ennen muuta siksi, että niitä ei ole, mutta niillä ei myöskään tehdä isoa bisnestä. Uskosta kummituksiin ei ole sanottavasti haittaa – jos muutamaa unetonta yötä ei lasketa.

Skeptikot ovat vakuuttuneita, että psi-ilmöitä ei ole olemassa ja että parapsykologia on pseudotiede eli kvasitiede. "Paranormaalit ilmiöt" ovat heidän mielestään järjettömiä eikä mikään tieteellinen teoria tue niitä. Mutta eihän teoriatukea tarvitakaan, jos on käytettävissä valtaisa joukko luotettavia havaintoja. Jos ei mennä vallitsevien teorioiden reuna-alueille ja jopa teorioiden ulkopuolelle, ei tieteellisiä vallankumouksia voi tapahtua.

Skeptikoilla on ihanteellinen käsitys itsestään: he uskovat olevansa totuudellisia tieteen kannattajia, jotka muuttavat käsityksiään heti, kun luotettavat havainnot antavat siihen aihetta. Mielestäni he ovat tässä uskossaan jonkin verran väärässä. Skeptikoille ja Skepsis ry:lle on kuitenkin annettava suuri kiitos tieteellisyyden ja tutkitun tiedon edistäjinä ja todellisen huuhaan vastustajina.

Realistisen maailmankuvan saavuttaminen edellyttää ainakin kolmen strategian noudattamista:

1. On oltava ehdottoman totuudellinen ja selvitettävä lähteiden luotettavuus.

2. Todistusaineistoa on seurattava sinne, minne se aidosti johtaa. Oma ennakkoasenne ei saa johtaa aineiston valikointiin.

3. Keskenään kiistelevien osapuolten tapauksessa on tutustuttava tarkasti kummankin puolen esittämiin perusteisiin. Näin on tehtävä ilman omasta ennakkoasenteesta aiheutuvaa valikointia.


Linkkejä

1. Skeptikko-lehti
https://www.skepsis.fi/SkeptikkoLehdet

2. Lehti, jossa on Arno Kotron artikkeli "Minä, skeptikko: Arno Kotro"
https://skepsis.blob.core.windows.net/skepsisweb/2014-3-skeptikko.pdf

keskiviikko 21. lokakuuta 2020

Parapsykologia ja psykologit

Päivitetty 6.4.2021

Psykologit ovat parapsykologian arvostelussaan muihin verrattuna käytännössä vihamielisin ammattikunta. Tämän on useampaan kertaan toistanut parapsykologian edistämiseksi pitkän päivätyön tehnyt ja suuren kokemuksen hankkinut Jeffrey Mishlove YouTube-kanavallaan 'New Thinking Allowed'. Itse olen päätynyt samaan tulokseen, ja ajattelin tässä kirjata muistiin ajatuksiani tämän asian ympäriltä.

Arvioni koskee vain psykologian valtavirran edustajia ja skeptikkosiipeä. Myös neutraalisti tai myönteisesti suhtautuvia psykologeja on, jopa parapsykologian tutkijoita. Pikainen tarkistus tuotti tuloksen, että parapsykologian tohtoritasoisista tutkijoista juuri psykologian alalta pätevöityneet ovat parhaiten edustettu ammattikunta.

Psykologit, skeptikot ja taikurit yleisesti tukevat ja täydentävät toisiaan psi-ilmiöiden mitätöinnissä. Psykologit luottavat kritiikittä ja vetoavat siihen, mitä skeptikot kertovat ja skeptikot puolestaan vetoavat kritiikittä psykologien kuvaamiin hallusinaatioihin ja kognitiivisiin vinoumiin. Ja kummatkin vetoavat taikureihin ja usein pitävät kerrottuja outoja fysikaalisia tapauksia erittäin taitavasti toteutettuina huijauksina.

Wikipedian suhteen kannattaa tietää, että siellä parapsykologia on leimattu pseudotieteeksi.


Psykologian käsitearsenaali

Wikipediasta - 'Psykologia':
Psykologia on tieteenala, joka tutkii ihmisen mielen sisäisiä tapahtumia kuten tunteita, muistia, ajattelua ja käyttäytymistä. Laajemmin psykologian harjoittamisessa on kyse mielentapahtumien ja käyttäytymisen lainalaisuuksiin liittyvän tiedon soveltamisesta ongelmanratkaisussa.
Psykologia on jo pitkään kartoittanut psyyken toimintamekanismeja ja saavuttanut runsaasti hyviä tuloksia. Tässä otan esiin vain outoja kokemuksia selittäviä psykologisia käsitteitä. Ensimmäiseksi niistä tulee mieleen aistiharha.

Wikipediasta – 'Hallusinaatio':
Hallusinaatiolla eli aistiharhalla tarkoitetaan todentuntuista aistikokemusta, joka kuitenkin on mielen tuottama. Tällöin aistialueiden aivosolut aktivoituvat spontaanisti ilman ulkoista ärsykettä tai viestiä aistinelimiltä. Hallusinaatiot alkavat ja loppuvat tahdosta riippumatta.

Aistiharha voidaan kokea minkä tahansa aistin välittämäksi: Silloin ihminen näkee, kuulee, tuntee, maistaa tai haistaa jotakin, jolle ei ulkoisesta, yhdessä havainnoidusta maailmasta löydy vastinetta. Yleisimpiä hallusinaatioita ovat näkö- ja kuuloharhat.

Hallusinaation kokeminen sinänsä ei ole vaarallista eikä sairasta. Hallusinaatio on eri asia kuin illuusio eli havaintoharha, jossa on kyse todellisen ulkoisen ärsykkeen virheellisestä havainnoinnista tai tulkinnasta.
Psykologien mukaan kaikki hallusinaatiot siis ovat peräisin vain aivoista, ilman ulkoista ärsykettä. ESP:tä eli aistien ulkopuolista havaitsemista on muodollisesti mahdotonta erottaa aidoista hallusinaatioista, joita mielenterveyden järkkymisestä kärsivät ihmiset kokevat. Siksi psykologit voivat tavallaan oikeutetusti olettaa, että kaikki ESP:nä esitetyt tapaukset selittyvät hallusinaatioina tai yhteensattumina.
Psykologit eivät erityisesti ota huomioon tapauksia, joissa useat paikalla olijat kokevat saman ilmiön. Kyseessähän olisi kollektiivinen hallusinaatio, jollaisesta en löytänyt oikeastaan mitään psykologista erittelyä. Fysikaaliset ilmiöt eivät tietenkään voi olla hallusinaatioita silloin, kun niistä jää pysyviä merkkejä – pudonnut kuva todella löytyy lattialta vaikka ripustukset ovat kunnossa, rikkoutunut tuhkakuppi säilyy rikkinäisenä ja pysähtynyt kello on käynnistettävä uudelleen.

Yksinkertaisen hallusinaation käsitteen lisäksi psykologeilla on käytössään hienovaraisempia käsitteitä.

Wikipediasta – 'Vahvistusharha':
Vahvistusharha, vahvistusvinouma tai vahvistamistaipumus (engl. Confirmation bias) on kognitiivinen vinouma, jossa yksilö on taipuvainen puoltamaan omia ennakkokäsityksiään tai hypoteesejaan tukevaa informaatiota. Tämän seurauksena henkilöt saattavat kerätä todisteita ja muistaa asioita valikoivasti, ja täten tulkinnasta voi tulla vääristynyt tai jopa harhautunut.

Vahvistusharhoja esiintyy varsinkin käsitellessä vahvasti tunteisiin sidonnaisia asioita tai vakiintuneita uskomuksia.
Tähän voidaan lisätä, että tieteellisessä maailmankuvassa on parapsykologiaan liittyviä oletuksia ja vakiintuneita uskomuksia, joille ei löydy pitäviä perusteita. Yksi hyvin käyttökelpoinen psykologinen käsite on kognitiivinen vinouma.

Wikipediasta – 'Kognitiivinen vinouma':
Kognitiivinen vinouma, -harha, -värittymä tai -vääristymä (engl. cognitive bias) on psykologinen käsite, jolla tarkoitetaan ihmisillä esiintyviä taipumuksia hahmottaa ja painottaa havaintojaan, tulkintojaan ja informaatiota tietyillä tavoin. Kognitiiviset vinoumat voivat johtaa virhearviointeihin tiedollisten syiden takia.

Erilaisia vääristymiä ovat muun muassa kaikille ihmisille yleiset virhearviot tilastojen tulkinnassa, sosiaalisessa attribuutiossa sekä muistamisessa.
Psykologit selittävät attribuutiolla ja sen vinoumalla myös psi-ilmiöihin uskomista.

Wikipediasta – 'Attribuutio':
Attribuutio tarkoittaa psykologiassa ihmisen toiminnan tai tapahtumien selittämistä. Attribuutioilla pyritään selittämään mikä aiheutti tietyn käyttäytymisen ja kuka tai mikä siitä on vastuussa. Attribuointi on usein tiedostamatonta. Ihmisellä on myötäsyntyinen tarve tulkita käyttäytymisen tai tapahtuman johtuvan jostakin tietystä syystä sen sijaan, että sen uskottaisiin olevan sattumanvaraista.
Wikipediasta – 'Pareidolia':
Pareidolia on kognitiivinen vinouma, jossa epämääräiset ja satunnaiset aistihavainnot muokkaantuvat yksilön mielessä selkeiksi ja merkityksellisiksi. Tyypillisesti pareidolia-ilmiö koskee kasvojen näkemistä, mutta ei rajoitu siihen. Pareidolia koskee myös kuuloaistia.
Pareidolia käsitteen tuntemattomuus on valitettavan yleistä uushenkisten keskuudessa, kun he näkevät valokuvissa henkiä ja peikkoja. Psykologit usein pyrkivät selittämään pareidolialla myös sellaisia tapahtumia, jotka eivät sillä selity.

Vielä yksi psykologinen ja neurologinen käsite on tiedostamaton (alitajuinen, subliminaalinen) havaitseminen. Siitä en löytänyt hyviä yhteenvetoartikkeleita Wikipediasta, joten turvaudun omaan järkeilyyni. Aistimme koko ajan paljon erilaisia asioita ympäristöstämme. Kaikki aistimukset eivät tule tietoisiksi, mutta ne voivat kuitenkin jäädä piilomuistiin ja tulla myöhemmin esiin unina tai intuitioina. Psykologit käyttävät tätä selitystä esimerkiksi ennusuniin siten, että viimeksi tavatessa unen näkijä teki alitajuisia havaintoja kohdehenkilön terveydestä, mikä sitten purkautui unessa sairastumisen tai kuoleman enteeksi.

Ennusunet ovat spontaaneja psi-ilmiöitä, joiden olemassaoloon valtavirran psykologit eivät usko. Psykologit ja skeptikot selittävät ennusunet alitajuisen havainnoinnin lisäksi kognitiivisena muistin vinoumana siten, että samantyyppisistä unista muistetaan jälkikäteen vain ne, joiden sattumalta voidaan tulkita ennustaneen jotain. Muistin vinouman tiliin voidaan tietenkin panna monia muitakin satunnaisia psi-ilmiöitä.

Teologi, skeptikko ja muistaakseni parhaillaan psykologian opiskelija Ville Mäkipelto kommentoi ennusunia linkin (1) videolla Hänen pohdiskelunsa ovat periaatteessa kohdallaan, mutta hän näyttää tutustuneen ennusuniin lähinnä skeptisistä lähteistä. Siksi hänen loppupäätelmillään on skeptinen leima.  

Psykologian vaikuttajia

Yksittäisistä psykologeista kunniamaininta kuuluu William Jamesille, jonka laajatietoisuudesta ja ajattelun terävyydestä nykypsykologit voisivat ottaa oppia. Loput henkilöt tässä esittelyssä ovat skeptikko-psykologeja.

Suomalaisista psykologeista havaintopsykologi Jukka Häkkinen on saanut paljon julkisuutta kirjojensa ansiosta, tuorein kirja on nimeltään 'Mielen oudot maisemat', 2019. Hän toimi vuosikausia Skepsis ry:n puheenjohtajana ja tukeutuu edelleen kokemukseensa puheenjohtajuusajalta. Hän mm. esiintyi yhdessä mentalisti Jose Ahosen kanssa radio-ohjelmassa, linkki (2).

Helsingin Sanomien paperilehdessä oli 5.9.2020 Eliisa Aikkilan kirjoittama artikkeli, jossa hän haastatteli Häkkistä, linkki (3). Valitettavasti artikkeli on maksumuurin takana. Lyhyestä lainauksesta tulee Häkkisen kanta psi-ilmiöihin selvästi esille – hän ei anna sellaisille edes mahdollisuutta:

Uransa varrella Häkkinen ei ole kuullut ainuttakaan tarinaa, joka olisi saanut hänet epäilemään yliluonnollisen olemassaoloa. Olipa kyseessä déjà-vu -kokemus, hallusinaatio, enneuni, varjohahmo tai kuolleen läheisen ilmestyminen, se johtuu jollakin tavoin aivojen toiminnasta.

"En anna yliluonnolliselle selitykselle edes mahdollisuutta. Minulla on aina tieteentekijän ennakkoasenne ja taustaolettamus rationaalisesta selityksestä, vaikka en osaisikaan selittää, mistä tietty kokemus johtuu."

Marjaana Lindeman on psykologian dosentti Helsingin Yliopistossa. Hän on tuottanut paljon skeptisiä tutkimuksia ja ohjannut opinnäytteitä parinkymmenen vuoden aikana. Wikpediassa (Linkki 5) hänestä kirjoitetaan seuraavasti:

Dosentti Marjaana Lindemanin johtaman tutkimuksen ”Taikauskon vetovoima” mukaan käsitykset, joita on nimitetty joko taikauskoksi, paranormaaliksi, yliluonnolliseksi tai maagiseksi eli taikuudeksi, ovat kaikki yksi ja sama asia. Yliluonnollisia uskomuksia voidaan parhaiten selittää yksilön taipumuksella nojautua lapsuudenaikaisiin, eriytymättömiin käsityksiin todellisuudesta. Näissä käsityksissä sekoitetaan elottomien, elollisten ja mielellisten asioiden keskeiset ominaisuudet. Aikuisilla nämä sekaannukset voivat toimia tieteellisen tiedon rinnalla. Voidaan puhua joidenkin ihmisten yleisestä taipumuksesta uskoa yliluonnollisiin ilmiöihin.

Siinäpä on paranormaalin käsite varsin oudossa seurassa ja käsitteen luonnehdinta on pessimistinen. Lainaan lisäksi pari kohtaa Liisa Vaalasrannan gradusta, jonka ohjaajana Lindeman toimi, linkki (6):

Yliluonnollisten uskomusten on ehdotettu juontavan universaaleista evoluution myötä kehittyneistä kognitiivisista vinoumista.

Ydintiedon sekaannukset ja intuitiivinen ajattelutyyli olivat tutkimuksessa pääasialliset yliluonnollisia uskomuksia ennustavat tekijät.

Epäilemättä tämä viimeinen kappale pitää paikkansa ja se on myös tieteellisin menetelmin osoitettu. Minulla on kaksi kriittistä kommenttia gradua koskien. Rivien välissä oletetaan, että mitään "yliluonnollisia" asioita ei todellisuudessa ole olemassa, vaan kaikki on pelkkää uskomusta. Koehenkilöiden kokemuksia mahdollisina uskomusten lähteinä ei oteta huomioon.

Richard Wiseman oli alun perin taikuri ja nykyään psykologian yleisen ymmärryksen professori (Professor of the Public Understanding of Psychology). Hän on tutustunut parapsykologiaan laajasti, mutta on pysynyt tiukkana skeptikkona.

Psykologian professori Susan Blackmore ja tohtori psykologian alalta Louie Savva ovat siitä merkillisiä psykologeja, että ovat vuosia olleet mukana parapsykologian tutkijoiden yhteisössä ja sitten ryhtyneet skeptikoiksi ja parapsykologian kriittisiksi arvostelijoiksi.

Ray Hyman on kirjoitushetkellä psykologian emeritusprofessori. Hän on ottanut paljon kriittistä kantaa parapsykologiaan ja tehnyt alalta kirjallisuustutkimusta. Varsin skeptinen hänkin on.

Wikipediasta – Ray Hyman:
On parapsychology – It is "essentially a scientific enterprise. Its practitioners are serious scientific researchers, often at the PhD level... the problem with most... is that after the dust settles on an argument, they still have hope that 'something is there.' A skeptic's position... is not anti-psi, its agnostic. A skeptic's 'belief' is that a claim has a normal explanation."

Tuota voisi kommentoida, että valitettavasti skeptikkojen positio on nimenomaan 'anti-psi'.

Psykologian professori Christopher (Chris) French on mielenkiintoinen tapaus. Hän on tutustunut laajasti parapsykologeihin ja heidän aineistoihinsa, mutta on edelleen pysynyt skeptikkona. Hän suhtautuu kuitenkin myönteisesti parapsykologiaan tieteenä eikä pyri mollaamaan sitä aiheettomasti.

Näistä ja muista psykologivaikuttajista löytyy runsaasti aineistoa Wikipediasta nimillä hakemalla. 


Psykologit ja fysikaalinen psi

Psykologeilla on laajat ja pätevät tiedot ihmisten toiminnan psyykkisistä mekanismeista. Nykyään tiedot ulottuvat jopa aivotoimintojen kuvantamisen alueelle. Tämä on mielestäni aiheuttanut osalle psykologeista oman kognitiivisen vinoumansa, eli he uskovat pystyvänsä selittämään käytännössä kaikki ihmisten kokemukset vain aivoista johtuviksi ja psykologisten mekanismien aiheuttamiksi. He siis yksinkertaisesti olettavat, että psi-ilmiöitä ei ole olemassa. Eivät kai he muuten olisi niin kielteisiä parapsykologian suhteen.

Tämä vinouma tulee mielestäni mainiosti esille Richard Wisemanin tuotannossa. Hän esittää runsaasti esimerkkejä ihmisten uskomuksista ja soveltaa niihin kognitiivisia vinoumia. Mutta itseensä ja samanmielisiin hän ei niitä sovella, vaan ilmeisesti katsoo olevansa tässä suhteessa vinoumien ulottumattomissa suuren tietovarastonsa ansiosta.

Psykologit tuntuvat kovin usein unohtavan fysikaalisia ilmiöitä sisältävät kummat kokemukset. Kommentointiin pakotettuina he turvautuvat huijaushypoteesiin ja muistin vääristymiin. Tai he vain yksinkertaisesti toteavat, että siinähän oli mielenkiintoinen tapaus – ja jättävät sen silleen. He eivät näytä huomaavan, että tapauksia tarkistamalla niistä voisi saada arvioinnin kannalta tärkeitä lisätietoja.

Että en ole liioitellut parapsykologian tutkijoihin akateemisissa piireissä kohdistunutta suoranaista vainoa, ilmenee linkin (4) artikkelista. Siinä Lundin yliopiston professori Etzel Cardeña kertoo omista kokemuksistaan vainon kohteena. Hänen professuuristaan puolikas on parapsykologian alalta ja toinen puolikas hypnoosista. Artikkelista tulee esille, että esittelemäni psykologien toteuttaman vainon lisäksi myös luonnontieteilijät usein vainoavat parapsykologiaa kiivaasti. He käyttävät perusteenaan oletusta, että psi-ilmiöt ovat mahdottomia, koska ne eivät sovi jo varsin täydelliseen luonnontieteiden maailmankuvaan.



Linkkejä

1. Ville Mäkipelto: VOIKO UNET ENNUSTAA TULEVAISUUTTA? https://www.youtube.com/watch?v=CtitLq8ZxQM

2. Sari Valto: Mihin mentalismi perustuu?

3. Eliisa Aikkila: Kolmas vaihtoehto. Helsingin sanomat 4.9.2020

4. Etzel Cardeña (2015): The Unbearable Fear of Psi: On Scientific Suppression in the 21st Century
http://www.scientificexploration.org/docs/29/jse_29_4_Cardena.pdf

5. Wikipedia: Yliluonnollinen
https://fi.wikipedia.org/wiki/Yliluonnollinen

6. Liisa Vaalasranta (2020):Ydintiedon sekaannukset ja intuitiivinen ajattelutyyli ennustavat paranormaaleja ja uskonnollisia uskomuksia (Pro Gradu –tutkielma)
https://helda.helsinki.fi/bitstream/handle/10138/323291/Vaalasranta_Liisa_pro_gradu_2020.pdf?sequence=2&isAllowed=y


keskiviikko 23. syyskuuta 2020

Taikurit ja psi


Taikuri ja lusikka. Kuvan lähde on video (1)

Taikurit aikaansaavat näennäisiä psi-ilmiöitä turvautumatta psi-kykyjen käyttämiseen. Näin on heidän oman ilmoituksensa mukaan. Parapsykologian tutkijoiden luulisi siksi tutkivan myös taikuruuden olemusta ja analysoivan tarkasti, miten psi-ilmiöt ja taikatemput eroavat toisistaan. Niin ei kuitenkaan näyttäisi olevan asian laita. Esimerkiksi Psi-ensyklopediassa (Psi Encyclopedia) ei aiheelle löydy omaa artikkeliaan. Aikojen kuluessa monet taikurit kuitenkin ovat tehneet hetken aikaa yhteistyötä parapsykologien yksittäisissä tutkimuksissa.

Taikurit ja heidän temppunsa

Audiossa (1) on erinomaista taikuruuden esittelyä taikurin ja psykologin yhteistyönä. Taikuruudessa käytetään apuna runsasta menetelmien arsenaalia: harhautuksen psykologiaa, hyvin harjoiteltua sorminäppäryyttä, aivojen toimintamekanismien tuntemusta ja jopa tilastollisia havaintoja ihmisten käyttäytymisestä. Näkemistäni lukemattomista lusikkatempuista olen huomannut, että taikureilla on myös vahvat sormivoimat.

Jotkut taikurit sanovat olevansa mentalisteja, jotka ilmeisesti keskittyvät näennäisen ESP:n esittämiseen. Myös mentalistit ovat erittäin näppäriä sormistaan, kuten esimerkiksi korttitempuista on nähtävissä.

Kaikki jossain määrin tuntemani suomalaiset taikurit ovat näyttäneet vähintään rivien välissä olettavan, että psi-ilmiöitä ei ole olemassa. Mielestäni he kuitenkin joissakin tapauksissa ehkä käyttävät psi-kykyä hyväkseen. Esimerkiksi audiossa (1) mentalisti Jose Ahonen kertoo arvaavansa oikein yleisönsä koirien nimiä ja selittää onnistumiset intuitiolla. Ahonen tietenkin osaa hyvin johdatella ja urkkia, mutta pidän hyvin epätodennäköisenä, että hiukan harvinaisempi nimi voisi selvitä temppuun käytettävän ajan puitteissa. Valitettavasti audiossa ei ollut puhetta temppujen epäonnistumisista.

Klassinen taivutustemppujen yhdistelmä näytetään videolla (1).


Fysikaaliset ilmiöt

Taikurit ja psykologit tukevat mainiosti toisiaan psi-ilmiöiden mitätöinnissä. Se onnistuukin helposti, kun kumpikin ammattikunta jättää fysikaaliset psi-ilmiöt huomiotta. Psykologit kertovat niiden olevan pelkkiä psykologian koukeroilla selitettyjä hallusinaatioita tai sitten he vetoavat taikurien tekemiin samanlaisiin temppuihin.

Fysikaalisia psi-ilmiöitä esiintyy spontaanitapauksina ja poltergeist-tyyppisissä tilanteissa. Esimerkiksi perheenjäsenen ollessa sairaalassa hänen kuvansa kotona usein kuoleman hetkellä kaatuu hyllyllä tai putoaa lattialle, suojalasi toisinaan sirpaleina ja toisinaan omituisesti ehjänä säilyen. Hänen kuvansa voi myös pudota seinältä, vaikka sekä ripustuslanka että seinän koukku tai naula on ehjä ja paikallaan. Kuva toisinaan singahtaa kauas hyllyltään, jopa kulman taakse, tai on joutunut nousemaan edessä olleiden esteiden yli.

Esineet ovat todella liikkuneet useampien henkilöiden läsnä ollessa, joten miten ne voivat selittyä hallusinaatioilla? No, joku paikalla ollut on tehnyt hämäystempun? Näitä ilmiöitä tapahtuu todella yleisesti ja niillä on selvä symboliarvo, joten en pidä skeptisiä tulkintoja käytännössä mahdollisina. Sama koskee kuolevalle tärkeiden kellojen pysähtymistä kuolinhetkellä.

Ideologiat jylläävät

Ihmisten ideologiat ja taustaoletukset näyttävät aiheuttavan merkillistä asenteiden jäykkyyttä ja turvautumista jyrkkään kyllä/ei-ajatteluun. Kun joku on joskus jotain, niin hän ei voi milloinkaan olla mitään muuta. Koska Uri Geller on esiintyvä taikuri ja on lukemattomia kertoja saatu kiinni tempuista, niin hän ei ole milloinkaan voinut saada aikaan aitoa psi-ilmiötä? Entäs sitten ne lukemattomat lapsitaivuttajat? Erittäin taitavia taikureita hekin, vanhemmiltaan salaa sellaisiksi harjoitelleita? Valitettavasti lopettivat taikomisen ennen kuin ehdin kunnolla tutkia heitä.

No, mikä sitten on psi-ilmiön ja taikatempun välinen ero? Tietenkin se, että psi-ilmiö varmistuu kenttätutkimuksen tarkistusten jälkeen sellaiseksi kuin se on kerrottu ja temppu jää taikurin salaisuudeksi maallikon kannalta. Taikureita ja psykologeja eivät tarkistukset ole toistaiseksi kiinnostaneet.


Audiot

1. Sari Valto - Mihin mentalismi perustuu?
https://areena.yle.fi/audio/1-50449382


Videot

1. Watch this guy bend a spoon with his mind!
https://www.youtube.com/watch?v=Z8mm6_gxd-w