keskiviikko 21. lokakuuta 2020

Parapsykologia ja psykologit

Psykologit ovat parapsykologian arvostelussaan muihin verrattuna käytännössä vihamielisin ammattikunta. Tämän on useampaan kertaan toistanut parapsykologian edistämiseksi pitkän päivätyön tehnyt ja suuren kokemuksen hankkinut Jeffrey Mishlove YouTube-kanavallaan 'New Thinking Allowed'. Itse olen päätynyt samaan tulokseen, ja ajattelin tässä kirjata muistiin ajatuksiani tämän asian ympäriltä.

Arvioni koskee vain psykologian valtavirran edustajia ja skeptikkosiipeä. Myös neutraalisti tai myönteisesti suhtautuvia psykologeja on, jopa parapsykologian tutkijoita. Pikainen tarkistus tuotti tuloksen, että parapsykologian tohtoritasoisista tutkijoista juuri psykologian alalta pätevöityneet ovat parhaiten edustettu ammattikunta.

Psykologit, skeptikot ja taikurit yleisesti tukevat ja täydentävät toisiaan psi-ilmiöiden mitätöinnissä. Psykologit luottavat kritiikittä ja vetoavat siihen, mitä skeptikot kertovat ja skeptikot puolestaan vetoavat kritiikittä psykologien kuvaamiin hallusinaatioihin ja kognitiivisiin vinoumiin. Ja kummatkin vetoavat taikureihin ja usein pitävät kerrottuja outoja fysikaalisia tapauksia erittäin taitavasti toteutettuina huijauksina.

Wikipedian suhteen kannattaa tietää, että siellä parapsykologia on leimattu pseudotieteeksi.


Psykologian käsitearsenaali

Wikipediasta - 'Psykologia':
Psykologia on tieteenala, joka tutkii ihmisen mielen sisäisiä tapahtumia kuten tunteita, muistia, ajattelua ja käyttäytymistä. Laajemmin psykologian harjoittamisessa on kyse mielentapahtumien ja käyttäytymisen lainalaisuuksiin liittyvän tiedon soveltamisesta ongelmanratkaisussa.
Psykologia on jo pitkään kartoittanut psyyken toimintamekanismeja ja saavuttanut runsaasti hyviä tuloksia. Tässä otan esiin vain outoja kokemuksia selittäviä psykologisia käsitteitä. Ensimmäiseksi niistä tulee mieleen aistiharha.

Wikipediasta – 'Hallusinaatio':
Hallusinaatiolla eli aistiharhalla tarkoitetaan todentuntuista aistikokemusta, joka kuitenkin on mielen tuottama. Tällöin aistialueiden aivosolut aktivoituvat spontaanisti ilman ulkoista ärsykettä tai viestiä aistinelimiltä. Hallusinaatiot alkavat ja loppuvat tahdosta riippumatta.

Aistiharha voidaan kokea minkä tahansa aistin välittämäksi: Silloin ihminen näkee, kuulee, tuntee, maistaa tai haistaa jotakin, jolle ei ulkoisesta, yhdessä havainnoidusta maailmasta löydy vastinetta. Yleisimpiä hallusinaatioita ovat näkö- ja kuuloharhat.

Hallusinaation kokeminen sinänsä ei ole vaarallista eikä sairasta. Hallusinaatio on eri asia kuin illuusio eli havaintoharha, jossa on kyse todellisen ulkoisen ärsykkeen virheellisestä havainnoinnista tai tulkinnasta.
Psykologien mukaan kaikki hallusinaatiot siis ovat peräisin vain aivoista, ilman ulkoista ärsykettä. ESP:tä eli aistien ulkopuolista havaitsemista on muodollisesti mahdotonta erottaa aidoista hallusinaatioista, joita mielenterveyden järkkymisestä kärsivät ihmiset kokevat. Siksi psykologit voivat tavallaan oikeutetusti olettaa, että kaikki ESP:nä esitetyt tapaukset selittyvät hallusinaatioina tai yhteensattumina.
Psykologit eivät erityisesti ota huomioon tapauksia, joissa useat paikalla olijat kokevat saman ilmiön. Kyseessähän olisi kollektiivinen hallusinaatio, jollaisesta en löytänyt oikeastaan mitään psykologista erittelyä. Fysikaaliset ilmiöt eivät tietenkään voi olla hallusinaatioita silloin, kun niistä jää pysyviä merkkejä – pudonnut kuva todella löytyy lattialta vaikka ripustukset ovat kunnossa, rikkoutunut tuhkakuppi säilyy rikkinäisenä ja pysähtynyt kello on käynnistettävä uudelleen.

Yksinkertaisen hallusinaation käsitteen lisäksi psykologeilla on käytössään hienovaraisempia käsitteitä.

Wikipediasta – 'Vahvistusharha':
Vahvistusharha, vahvistusvinouma tai vahvistamistaipumus (engl. Confirmation bias) on kognitiivinen vinouma, jossa yksilö on taipuvainen puoltamaan omia ennakkokäsityksiään tai hypoteesejaan tukevaa informaatiota. Tämän seurauksena henkilöt saattavat kerätä todisteita ja muistaa asioita valikoivasti, ja täten tulkinnasta voi tulla vääristynyt tai jopa harhautunut.

Vahvistusharhoja esiintyy varsinkin käsitellessä vahvasti tunteisiin sidonnaisia asioita tai vakiintuneita uskomuksia.
Tähän voidaan lisätä, että tieteellisessä maailmankuvassa on parapsykologiaan liittyviä oletuksia ja vakiintuneita uskomuksia, joille ei löydy pitäviä perusteita. Yksi hyvin käyttökelpoinen psykologinen käsite on kognitiivinen vinouma.

Wikipediasta – 'Kognitiivinen vinouma':
Kognitiivinen vinouma, -harha, -värittymä tai -vääristymä (engl. cognitive bias) on psykologinen käsite, jolla tarkoitetaan ihmisillä esiintyviä taipumuksia hahmottaa ja painottaa havaintojaan, tulkintojaan ja informaatiota tietyillä tavoin. Kognitiiviset vinoumat voivat johtaa virhearviointeihin tiedollisten syiden takia.

Erilaisia vääristymiä ovat muun muassa kaikille ihmisille yleiset virhearviot tilastojen tulkinnassa, sosiaalisessa attribuutiossa sekä muistamisessa.
Psykologit selittävät attribuutiolla ja sen vinoumalla myös psi-ilmiöihin uskomista.

Wikipediasta – 'Attribuutio':
Attribuutio tarkoittaa psykologiassa ihmisen toiminnan tai tapahtumien selittämistä. Attribuutioilla pyritään selittämään mikä aiheutti tietyn käyttäytymisen ja kuka tai mikä siitä on vastuussa. Attribuointi on usein tiedostamatonta. Ihmisellä on myötäsyntyinen tarve tulkita käyttäytymisen tai tapahtuman johtuvan jostakin tietystä syystä sen sijaan, että sen uskottaisiin olevan sattumanvaraista.
Wikipediasta – 'Pareidolia':
Pareidolia on kognitiivinen vinouma, jossa epämääräiset ja satunnaiset aistihavainnot muokkaantuvat yksilön mielessä selkeiksi ja merkityksellisiksi. Tyypillisesti pareidolia-ilmiö koskee kasvojen näkemistä, mutta ei rajoitu siihen. Pareidolia koskee myös kuuloaistia.
Pareidolia käsitteen tuntemattomuus on valitettavan yleistä uushenkisten keskuudessa, kun he näkevät valokuvissa henkiä ja peikkoja. Psykologit usein pyrkivät selittämään pareidolialla myös sellaisia tapahtumia, jotka eivät sillä selity.

Vielä yksi psykologinen ja neurologinen käsite on tiedostamaton (alitajuinen, subliminaalinen) havaitseminen. Siitä en löytänyt hyviä yhteenvetoartikkeleita Wikipediasta, joten turvaudun omaan järkeilyyni. Aistimme koko ajan paljon erilaisia asioita ympäristöstämme. Kaikki aistimukset eivät tule tietoisiksi, mutta ne voivat kuitenkin jäädä piilomuistiin ja tulla myöhemmin esiin unina tai intuitioina. Psykologit käyttävät tätä selitystä esimerkiksi ennusuniin siten, että viimeksi tavatessa unen näkijä teki alitajuisia havaintoja kohdehenkilön terveydestä, mikä sitten purkautui unessa sairastumisen tai kuoleman enteeksi.

Ennusunet ovat spontaaneja psi-ilmiöitä, joiden olemassaoloon valtavirran psykologit eivät usko. Psykologit ja skeptikot selittävät ennusunet alitajuisen havainnoinnin lisäksi kognitiivisena muistin vinoumana siten, että samantyyppisistä unista muistetaan jälkikäteen vain ne, joiden sattumalta voidaan tulkita ennustaneen jotain. Muistin vinouman tiliin voidaan tietenkin panna monia muitakin satunnaisia psi-ilmiöitä.

Teologi, skeptikko ja muistaakseni parhaillaan psykologian opiskelija Ville Mäkipelto kommentoi ennusunia linkin (1) videolla Hänen pohdiskelunsa ovat periaatteessa kohdallaan, mutta hän näyttää tutustuneen ennusuniin lähinnä skeptisistä lähteistä. Siksi hänen loppupäätelmillään on skeptinen leima.  

Psykologian vaikuttajia

Yksittäisistä psykologeista kunniamaininta kuuluu William Jamesille, jonka laajatietoisuudesta ja ajattelun terävyydestä nykypsykologit voisivat ottaa oppia. Loput henkilöt tässä esittelyssä ovat skeptikko-psykologeja.

Suomalaisista psykologeista havaintopsykologi Jukka Häkkinen on saanut paljon julkisuutta kirjojensa ansiosta, tuorein kirja on nimeltään 'Mielen oudot maisemat', 2019. Hän toimi vuosikausia Skepsis ry:n puheenjohtajana ja tukeutuu edelleen kokemukseensa puheenjohtajuusajalta. Hän mm. esiintyi yhdessä mentalisti Jose Ahosen kanssa radio-ohjelmassa, linkki (2).

Helsingin Sanomien paperilehdessä oli 5.9.2020 Eliisa Aikkilan kirjoittama artikkeli, jossa hän haastatteli Häkkistä, linkki (3). Valitettavasti artikkeli on maksumuurin takana. Lyhyestä lainauksesta tulee Häkkisen kanta psi-ilmiöihin selvästi esille – hän ei anna sellaisille edes mahdollisuutta:

Uransa varrella Häkkinen ei ole kuullut ainuttakaan tarinaa, joka olisi saanut hänet epäilemään yliluonnollisen olemassaoloa. Olipa kyseessä déjà-vu -kokemus, hallusinaatio, enneuni, varjohahmo tai kuolleen läheisen ilmestyminen, se johtuu jollakin tavoin aivojen toiminnasta.

"En anna yliluonnolliselle selitykselle edes mahdollisuutta. Minulla on aina tieteentekijän ennakkoasenne ja taustaolettamus rationaalisesta selityksestä, vaikka en osaisikaan selittää, mistä tietty kokemus johtuu."
Richard Wiseman oli alun perin taikuri ja nykyään psykologian yleisen ymmärryksen professori (Professor of the Public Understanding of Psychology). Hän on tutustunut parapsykologiaan laajasti, mutta on pysynyt tiukkana skeptikkona.

Psykologian professori Susan Blackmore ja tohtori psykologian alalta Louie Savva ovat siitä merkillisiä psykologeja, että ovat vuosia olleet mukana parapsykologian tutkijoiden yhteisössä ja sitten ryhtyneet skeptikoiksi ja parapsykologian kriittisiksi arvostelijoiksi.

Ray Hyman on kirjoitushetkellä psykologian emeritusprofessori. Hän on ottanut paljon kriittistä kantaa parapsykologiaan ja tehnyt alalta kirjallisuustutkimusta. Varsin skeptinen hänkin on.

Wikipediasta – Ray Hyman:
On parapsychology – It is "essentially a scientific enterprise. Its practitioners are serious scientific researchers, often at the PhD level... the problem with most... is that after the dust settles on an argument, they still have hope that 'something is there.' A skeptic's position... is not anti-psi, its agnostic. A skeptic's 'belief' is that a claim has a normal explanation."

Tuota voisi kommentoida, että valitettavasti skeptikkojen positio on nimenomaan 'anti-psi'.

Psykologian professori Christopher (Chris) French on mielenkiintoinen tapaus. Hän on tutustunut laajasti parapsykologeihin ja heidän aineistoihinsa, mutta on edelleen pysynyt skeptikkona. Hän suhtautuu kuitenkin myönteisesti parapsykologiaan tieteenä eikä pyri mollaamaan sitä aiheettomasti.

Näistä ja muista psykologivaikuttajista löytyy runsaasti aineistoa Wikipediasta nimillä hakemalla. 


Psykologit ja fysikaalinen psi

Psykologeilla on laajat ja pätevät tiedot ihmisten toiminnan psyykkisistä mekanismeista. Nykyään tiedot ulottuvat jopa aivotoimintojen kuvantamisen alueelle. Tämä on mielestäni aiheuttanut osalle psykologeista oman kognitiivisen vinoumansa, eli he uskovat pystyvänsä selittämään käytännössä kaikki ihmisten kokemukset vain aivoista johtuviksi ja psykologisten mekanismien aiheuttamiksi. He siis yksinkertaisesti olettavat, että psi-ilmiöitä ei ole olemassa. Eivät kai he muuten olisi niin kielteisiä parapsykologian suhteen.

Tämä vinouma tulee mielestäni mainiosti esille Richard Wisemanin tuotannossa. Hän esittää runsaasti esimerkkejä ihmisten uskomuksista ja soveltaa niihin kognitiivisia vinoumia. Mutta itseensä ja samanmielisiin hän ei niitä sovella, vaan ilmeisesti katsoo olevansa tässä suhteessa vinoumien ulottumattomissa suuren tietovarastonsa ansiosta.

Psykologit tuntuvat kovin usein unohtavan fysikaalisia ilmiöitä sisältävät kummat kokemukset. Kommentointiin pakotettuina he turvautuvat huijaushypoteesiin ja muistin vääristymiin. Tai he vain yksinkertaisesti toteavat, että siinähän oli mielenkiintoinen tapaus – ja jättävät sen silleen. He eivät näytä huomaavan, että tapauksia tarkistamalla niistä voisi saada arvioinnin kannalta tärkeitä lisätietoja.

Että en ole liioitellut parapsykologian tutkijoihin akateemisissa piireissä kohdistunutta suoranaista vainoa, ilmenee linkin (4) artikkelista. Siinä Lundin yliopiston professori Etzel Cardeña kertoo omista kokemuksistaan vainon kohteena. Hänen professuuristaan puolikas on parapsykologian alalta ja toinen puolikas hypnoosista. Artikkelista tulee esille, että esittelemäni psykologien toteuttaman vainon lisäksi myös luonnontieteilijät usein vainoavat parapsykologiaa kiivaasti. He käyttävät perusteenaan oletusta, että psi-ilmiöt ovat mahdottomia, koska ne eivät sovi jo varsin täydelliseen luonnontieteiden maailmankuvaan.



Linkkejä

1. Ville Mäkipelto: VOIKO UNET ENNUSTAA TULEVAISUUTTA? https://www.youtube.com/watch?v=CtitLq8ZxQM

2. Sari Valto: Mihin mentalismi perustuu?

3. Eliisa Aikkila: Kolmas vaihtoehto. Helsingin sanomat 4.9.2020

4. Etzel Cardeña (2015): The Unbearable Fear of Psi: On Scientific Suppression in the 21st Century
http://www.scientificexploration.org/docs/29/jse_29_4_Cardena.pdf


keskiviikko 23. syyskuuta 2020

Taikurit ja psi


Taikuri ja lusikka. Kuvan lähde on video (1)

Taikurit aikaansaavat näennäisiä psi-ilmiöitä turvautumatta psi-kykyjen käyttämiseen. Näin on heidän oman ilmoituksensa mukaan. Parapsykologian tutkijoiden luulisi siksi tutkivan myös taikuruuden olemusta ja analysoivan tarkasti, miten psi-ilmiöt ja taikatemput eroavat toisistaan. Niin ei kuitenkaan näyttäisi olevan asian laita. Esimerkiksi Psi-ensyklopediassa (Psi Encyclopedia) ei aiheelle löydy omaa artikkeliaan. Aikojen kuluessa monet taikurit kuitenkin ovat tehneet hetken aikaa yhteistyötä parapsykologien yksittäisissä tutkimuksissa.

Taikurit ja heidän temppunsa

Audiossa (1) on erinomaista taikuruuden esittelyä taikurin ja psykologin yhteistyönä. Taikuruudessa käytetään apuna runsasta menetelmien arsenaalia: harhautuksen psykologiaa, hyvin harjoiteltua sorminäppäryyttä, aivojen toimintamekanismien tuntemusta ja jopa tilastollisia havaintoja ihmisten käyttäytymisestä. Näkemistäni lukemattomista lusikkatempuista olen huomannut, että taikureilla on myös vahvat sormivoimat.

Jotkut taikurit sanovat olevansa mentalisteja, jotka ilmeisesti keskittyvät näennäisen ESP:n esittämiseen. Myös mentalistit ovat erittäin näppäriä sormistaan, kuten esimerkiksi korttitempuista on nähtävissä.

Kaikki jossain määrin tuntemani suomalaiset taikurit ovat näyttäneet vähintään rivien välissä olettavan, että psi-ilmiöitä ei ole olemassa. Mielestäni he kuitenkin joissakin tapauksissa ehkä käyttävät psi-kykyä hyväkseen. Esimerkiksi audiossa (1) mentalisti Jose Ahonen kertoo arvaavansa oikein yleisönsä koirien nimiä ja selittää onnistumiset intuitiolla. Ahonen tietenkin osaa hyvin johdatella ja urkkia, mutta pidän hyvin epätodennäköisenä, että hiukan harvinaisempi nimi voisi selvitä temppuun käytettävän ajan puitteissa. Valitettavasti audiossa ei ollut puhetta temppujen epäonnistumisista.

Klassinen taivutustemppujen yhdistelmä näytetään videolla (1).


Fysikaaliset ilmiöt

Taikurit ja psykologit tukevat mainiosti toisiaan psi-ilmiöiden mitätöinnissä. Se onnistuukin helposti, kun kumpikin ammattikunta jättää fysikaaliset psi-ilmiöt huomiotta. Psykologit kertovat niiden olevan pelkkiä psykologian koukeroilla selitettyjä hallusinaatioita tai sitten he vetoavat taikurien tekemiin samanlaisiin temppuihin.

Fysikaalisia psi-ilmiöitä esiintyy spontaanitapauksina ja poltergeist-tyyppisissä tilanteissa. Esimerkiksi perheenjäsenen ollessa sairaalassa hänen kuvansa kotona usein kuoleman hetkellä kaatuu hyllyllä tai putoaa lattialle, suojalasi toisinaan sirpaleina ja toisinaan omituisesti ehjänä säilyen. Hänen kuvansa voi myös pudota seinältä, vaikka sekä ripustuslanka että seinän koukku tai naula on ehjä ja paikallaan. Kuva toisinaan singahtaa kauas hyllyltään, jopa kulman taakse, tai on joutunut nousemaan edessä olleiden esteiden yli.

Esineet ovat todella liikkuneet useampien henkilöiden läsnä ollessa, joten miten ne voivat selittyä hallusinaatioilla? No, joku paikalla ollut on tehnyt hämäystempun? Näitä ilmiöitä tapahtuu todella yleisesti ja niillä on selvä symboliarvo, joten en pidä skeptisiä tulkintoja käytännössä mahdollisina. Sama koskee kuolevalle tärkeiden kellojen pysähtymistä kuolinhetkellä.

Ideologiat jylläävät

Ihmisten ideologiat ja taustaoletukset näyttävät aiheuttavan merkillistä asenteiden jäykkyyttä ja turvautumista jyrkkään kyllä/ei-ajatteluun. Kun joku on joskus jotain, niin hän ei voi milloinkaan olla mitään muuta. Koska Uri Geller on esiintyvä taikuri ja on lukemattomia kertoja saatu kiinni tempuista, niin hän ei ole milloinkaan voinut saada aikaan aitoa psi-ilmiötä? Entäs sitten ne lukemattomat lapsitaivuttajat? Erittäin taitavia taikureita hekin, vanhemmiltaan salaa sellaisiksi harjoitelleita? Valitettavasti lopettivat taikomisen ennen kuin ehdin kunnolla tutkia heitä.

No, mikä sitten on psi-ilmiön ja taikatempun välinen ero? Tietenkin se, että psi-ilmiö varmistuu kenttätutkimuksen tarkistusten jälkeen sellaiseksi kuin se on kerrottu ja temppu jää taikurin salaisuudeksi maallikon kannalta. Taikureita ja psykologeja eivät tarkistukset ole toistaiseksi kiinnostaneet.


Audiot

1. Sari Valto - Mihin mentalismi perustuu?
https://areena.yle.fi/audio/1-50449382


Videot

1. Watch this guy bend a spoon with his mind!
https://www.youtube.com/watch?v=Z8mm6_gxd-w

perjantai 31. heinäkuuta 2020

Näkijät

Monet näkijät käyttävät apunaan Tarot-kortteja


Näkijät eli psyykikot ovat tärkeitä uushenkisyyden toimijoita. Tarkoitan näkijöillä sellaisia ihmisiä, jotka kertovat jatkuvasti näkevänsä ja kokevansa sellaisia asioita, mitä suurin osa ihmisistä ei aisti. Näkijöitä ovat esimerkiksi meediot ja selvänäkijät, mutta myös muut henkisyyden harrastajat voivat aistia enemmän kuin me tavalliset tallaajat. Suurelle yleisölle tapahtuu vastaavia kokemuksia satunnaisesti ja kertaluontoisesti yksittäistapauksina eli spontaani-ilmiöinä.

Lähestymisnäkökulmani on oma luonnontieteellinen taustani ja parapsykologiasta juontuva kysymys, tuottavatko näkijät aitoja psi-ilmiöitä. Eli kertovatko he aineellisesta maailmasta sellaisia paikkansa pitäviä tietoja, joita he eivät ole voineet saada tavallisten aistikanavien kautta.

Hahmotelma näkijän kehityksestä

Shadow Cameran sadoista haastatteluista linkissä (1) on hahmoteltavissa näkijän yleinen kehityskulku, josta on lukemattomia erilaisia versioita. Useimmiten näkijä on naispuolinen. Hän on kertomansa mukaan varhaislapsuudesta lähtien nähnyt ympärillään erilaisia olentoja – luonnonhenkiä, keijukaisia, menninkäisiä, tähteläisiä, enkeleitä ja muita henkiolentoja, mukaan lukien kuolleiden ihmisten henget. Osalla on jälleensyntymismuistoja  edellisistä elämistään.

Jotkut kertovat saaneensa lapsuudessa tietoonsa ympärillä olevien ihmisten ajatuksia ja heille sattuneita tapahtumia, kauempana tapahtuvia asioita ja jopa tulevaisuuden tapahtumia. Kun he lapsuuden viattomuudella kertoivat aikuisille näkemisistään ja edellisistä elämistään, niin ympäristön reagointi voi olla tylyä. Monet näkijät kertovat lapsuudessa luulleensa, että kaikki näkevät samalla tavalla. Pian he kuitenkin joutuvat toteamaan, että niin ei ole eikä kaikille pidä kertoa näkemisistään.

Ympäristön kielteinen suhtautuminen aiheuttaa monien kohdalla ilmiöiden jättämisen pitkiksi ajoiksi taka-alalle. Monet kokevat itsensä yksinäisiksi ja ulkopuolisiksi ja jotkut jopa tuntevat kuuluvansa muille planeetoille. Usein he joutuvat koulukiusatuiksi herkkyytensä takia. Murrosiän jälkeen heidän tilanteensa usein vakiintuu avioliitossa, työelämässä ja lapsista huolehtien. Sitten voi tulla vaikeita kriisejä, joista he kertovat selvinneensä henkimaailman johdatuksen ansiosta. Jokin kirja, sopivaan ihmiseen tutustuminen tai henkiselle kurssille osallistuminen ovat auttaneet henkisyyteen ja rakkaudelliseen elämään, jossa ollaan armollisia sekä itselle että muille.

Esimerkiksi näkijöillä Anu Väisänen ja Pirjo Hutchings näyttää olevan suunnilleen edellä kuvattu yleinen kehitys, linkit (2) ja (3).

Elämän selkiintymisen jälkeen näkijät kovia kokeneina ja lisäkoulutuksen jälkeen usein katsovat olevansa päteviä aloittamaan oman maksullisen terapiatoiminnan ja henkisten kurssien pitämisen. Monet alkavat hankkia toimeentulonsa toimimalla meedioina tai selvänäkijöinä. Monilla näkijöillä on myös huomattavasti eroavia kehityskulkuja. He ovat usein miehiä, joiden kokemusmaailma on rajoitetumpi ja jotka toimivat enemmän opilliselta pohjalta.

Näkijöiden ominaisuuksia

Ilmeisimpiä näkijöillä mielestäni esiintyviä ominaisuuksia ovat suggestioalttius ja vahva intuitio. He ovat usein päässeet uuden elämänvaiheen alkuun toiselta ihmiseltä saamansa suggestiivisen vaikutuksen seurauksena tai spontaanin intuitiivisen kokemuksen tai vahvan oivalluksen tuloksena.

Itselleni on tullut ilmeiseksi näkijöiden useimmiten heikko luonnontieteellinen koulutustaso. Kun tieto aineellisen maailman todellisuudesta ja mekanismeista on vähäinen, niin näkijät ovat alttiita virheellisille kuvitelmille näkyvästä aineen maailmasta. Myös tieteen periaatteiden ja tieteellisten menetelmien ymmärtäminen on vaillinaista. Netissä uskomuksina leviävät tai jopa tarkoituksellisesti ja hämmingin aiheuttamiseksi levitetyt käsitykset saavat usein mukaansa näkijöitä ja heidän seuraajiaan. Näitä käsityksiä nimitetään yleisesti salaliittoteorioiksi – nimitystä kuitenkin käytetään myös asiattomaan leimaamiseen.

Onneksi alalta löytyy myös monia poikkeuksia, ylemmän koulutustason ja jopa tohtoritason henkilöitä, joilla on ilmeinen näkemisen ja osittain myös parantamisen kyky ja jotka kaikesta huolimatta uskaltavat esiintyä julkisesti. Heitä ovat esimerkiksi fysiikan tohtori Johanna Blomqvist (Linkki 4), kasvitieteen professori Sinikka Piippo (Linkki 5) ja kasvatustieteiden tohtori Laila Mäkinen (Linkki 6). Metsänhoidon professori Erkki Lähde kertoo lähinnä aistivansa luonnon energioita (Linkki 7).

Terveydenhuollon tohtori ja dosentti Merja Sankelo on kirjoittanut kirjat "Rakkauden voima elämässä" ja "Henkiparannuksen ihmeet" (Linkki 8). Krista Lagus on tekniikan tohtori (2000) ja digitaalisten yhteiskuntatieteiden professori (2017) Helsingin yliopistossa (Linkki 9).

Luonnontieteiden alalta valmistuneilla on ymmärrys tieteen menetelmistä ja käytössään työkalut luonnonlakien ymmärtämiseksi. Esimerkiksi Johanna Blomqvist on parantaja ja tarkistelee kriittisesti omia kokemuksiaan, pysyen tiukasti luonnontieteen perusteiden ja tieteellisten menetelmien polulla. Ihmistieteiden alalta valmistuneilla on kyllä käsitys tieteellisistä menetelmistä, mutta kuitenkin heillä voi olla vaillinainen aineellisen ympäristön hallinta.

Itselleni on käsittämätöntä, että monille kokijoille heidän ylimaalliset kokemuksensa näyttävät olevan todempia kuin arkikokemukset, niin että henkisyys ja rakkaudellisuus syrjäyttävät kriittisen ajattelun ja osittain myös arkitodellisuuden.

Näkemistapa

Näkijät saavat tietonsa monilla erilaisilla tavoilla. Esimerkiksi Pirjo Hutchings kertoo näkevänsä filminä, vain tietävänsä, kuulevansa tai tuntevansa omassa kehossaan asiakkaisiinsa liittyviä asioita. Anu Väisänen kertoo nähneensä ihmisten auroja jo varhaislapsuudessaan. Hän luki niistä heidän asioitaan ja kertoi niitä lapsen viattomuudella aikuisten kauhistukseksi. Hän kertoo reiki-kurssin jälkeen alkaneensa tuntea ihmisten vaivoja omassa kehossaan. Hän kehottaa erottamaan auran lukemisen ja henkimaailmasta tulevan tiedon toisistaan.

Laila Mäkinen on monien muiden tapaan havainnut ajan olevan jollain tavalla suhteellinen käsite. Hän kertoo mielenkiintoisen yhteisen aikasiirtymäkokemuksen Machu Picchussa Olli Pajulan kanssa. Krista Lagus kertoo hänelle aikuisiällä resitaatiomeditaatiossa tapahtuneen käänteen tekevän kokemuksen. Päälaella tuntui aukeavan luukku, josta tuli sisään absoluuttista rakkautta loputtomasta lähteestä. Hän on lukenut paljon ja uskoo kanavointeihin, tähteläisiin ja 5 D:hen. Hän kertoo itsellään olevan paljon auttajia ja sanoo olevansa korkean voiman ohjauksessa.

Sinikka Piipon elämänasenne muuttui ratkaisevasti seuraavassa kokemuksessa:

Piippo piti välivuotta ennen yliopisto-opintojaan ja kävi joulukoristeita valmistavalla Weisteellä töissä. Hän pyöräili aina aikaisin työpaikalleen. Eräänä aamuna tapahtui jotain todella yllättävää.

– Kaikki, koko luonto, alkoi helistä ympärilläni. Kuulin selvästi sanat: ’sinä olet ikuinen’. Kokemus vaikutti minuun valtavan voimakkaasti.

Piiposta tuli kasvissyöjä eikä ateismista enää ollutkaan maailman selitykseksi. Hän tajusi, ettei voisi katkaista yhtäkään oksaa mistään puusta, koska se oli aivan samanlainen elävä olento kuin hänkin.

– Koin vahvasti kaiken yhteyden, elämän pyhyyden ja kuolemattomuuden. Tuli tunne, että henkinen puoli on olemassa ensisijaisesti ja vasta sitten tulee muu aineellinen. Kaikki on perustaltaan jumalallista.

Erika Juusola (Linkki 10) kertoo muistavansa oman syntymänsä ja nähneensä lapsuudessa huutokaupasta ostettujen tavaroiden mukana tulleita henkiä. Tyypillisesti hän lapsena möläytteli näkemiään asioita ja herätti kummastusta joissakin aikuisissa. Hän sanoo olevansa erittäin telepaattinen ja kuulee ihmisten ajatuksia heidän puheenaan. Aluksi hän ei aina osannut erottaa toveriensa ajatuksia heidän puheestaan, vaan vastasi ääneen heidän ajatuksiinsa. Myös Tarja Sahari kertoo kuulleensa paikalla olevien ajatuksia (Linkki 11). Hän lopetti pian, koska ei halunnut "kurkkia avaimenreiästä", varsinkaan miesten ajatuksia.

Marjut Saariniemi kertoo pudonneensa aikuisiällä rengaskaivoon ja päässeensä omin voimin ylös vain tajuntaansa tulleiden ohjeiden ansiosta (Linkki 12). Kun hän sen jälkeen meni tuttuun metsään, niin se tuntui muuttuneen erilaiseksi.

Monet näkijät saavat tietoja kanavoimalla eli kirjoittamalla spontaanisti tai sisäisen sanelun mukaan tekstiä, jota eivät tunnista omaksi keksinnökseen. Parantajat useimmiten tuntevat olevansa vain parantavan energian välittäjiä, esimerkiksi siten, että energiavirta tuntuu tulevan päälaelle ja jatkuvan siitä käsien kautta parannettavaan. Terapiaistunnoissa ja kursseilla kerrotaan osanottajien traumoja tulevan odottamattomasti ja ilman suggerointia esiin. Myös ihmeparantumisista kerrotaan.

Psykologien selitykset

Psykologian valtavirrassa lähdetään siitä, että kaikki ihmisten oudot kokemukset selittyvät pelkästään aivojen toiminnan pohjalta. Kaikki tieto ympäristöstä on tämän mukaan saatu aivoihin aistien välityksellä ja ilman selittämätöntä ulkopuolista vaikutusta. Aivot sitten käsittelevät saamaansa informaatiota ja tuottavat kaikki kokemuksemme ja kaiken käytettävissä olevan tietomme.

Virallisen psykologian kanta tulee esille Skepsis ry:n entisen puheenjohtajan Jukka Häkkisen kirjoittamassa kirjassa "Mielen oudot maisemat", jossa käsitellään hallusinaatioiden psykologiaa. En ole lukenut kirjaa, mutta siitä on pätevältä vaikuttava esittely Ylellä Kalle Haatasen haastattelussa, linkki (13).

Psykologiassa on hankittu suuri määrä hyödyllistä tietoa ihmisen psyyken toiminnasta, muun muassa aivojen kuvantamisen avulla. Häkkisen kirjan lukeminen on hyödyllistä psykologisten tapahtumien ymmärtämisen kannalta. Siinä muun muassa tehdään rajauksia hallusinaatioiden ja muiden samantapaisten ilmiöiden välillä. Itselleni uusi tieto oli, miten konkreettisia ja monimutkaisia hallusinaatiot toisinaan voivat olla. Pieni ote haastattelun esittelystä:

Myös voimakas suru voi aiheuttaa hallusinaatioita. Yksi yleinen hallusinaation laji on vainajakokemukset. Sureva ihminen voi nähdä kuolleen läheisensä hahmon hyvin todellisena ja elävänä.

Tutkijat arvelevat, että nämä kokemukset johtuvat siitä, että ihmisen aivot jatkavat tunnesidettä läheiseen ihmiseen vielä tämän kuoltuakin.

Vainajakokemukset ovat joskus niin todellisia, että ihminen voi jopa keskustella vainajan kanssa.

Sekä Häkkinen että Haatanen olettavat, että kaikki kokemukset ovat vain päänsisäisiä asioita ilman psi-yhteyttä aineelliseen tai henkiseen todellisuuteen. Heidän mieleensä ei juolahda kysymys, voisivatko hallusinaatiot toisinaan tuottaa sellaista tietoa aineellisesta maailmasta, mikä ei ole voinut olla valmiina kokijan aivoissa.

Uusi kulttuuri on tarpeen

Monien vuosikymmenien ajan Suomessa ovat ihmisten kertomat merkilliset kokemukset olleet vain uushenkisten piirien ja yksittäisten tutkijoiden tiedossa. Shadow Cameran eli Timo Tahvanaisen merkittävä urotyö on nyt tuonut näitä kokemuksia helposti suomalaisten kuunneltaviksi omalla kielellään. Myös muutamat tutkijat ovat julkaisseet kirjoissaan suuren määrän näitä kokemuksia.

Uushenkinen kulttuuri välittyy eteenpäin videoilla, luennoilla ja lukemattomilla kursseilla, joilla tehdään harjoituksia ja opitaan mielikuvia rajantakaisten asioiden ymmärtämiseksi ja hallitsemiseksi. Nämä tilaisuudet helpottavat ratkaisevasti monien elämää kriisitilanteissa ja vievät heidän kehitystään eteenpäin. Toisaalta ne myös vaikuttavat siten, että mielikuvat urautuvat vanhoihin uomiinsa eikä uusia kehitystä eteenpäin vieviä mielikuvia synny kovinkaan helposti.

Mielestäni uushenkisyyden kulttuurin pitäisi kehittyä siten, että asioiden erottelu selvästi päänsisäisiin ja selvästi päänulkoisiin tulisi yleisemmäksi. Rajatapauksissa se ei tietenkään ole mahdollista, mutta kuitenkin pitäisi yrittää toteuttaa tätä erottelua entistä enemmän. Tällainen erottelu on ilmeisesti ristiriidassa vahvan intuition ja muun kokemisen kanssa. Krista Lagus kertoo, että hän joutui luopumaan syvällisesti sisäistämästään analyyttisestä tieteellisestä ajattelusta päästäkseen eteenpäin kokemustensa kanssa.

Skeptikot elävät omassa tiukasti materialistisessa maailmassaan ja hylkäävät kaikki mahdolliset psi-kokemukset pelkkinä aivokummituksina ilman totuusarvoa. Jukka Häkkisen kirja ilmeisesti kuvastaa heidän käsityksiään.

Skeptikot ovat aivan vakavissaan esittäneet näkijöille haasteitaan, joissa he tarjoavat merkittäviä rahallisia houkuttimia päästäkseen itse toteamaan aitoja psi-ilmiöitä. Skeptikkojen ja uushenkisten maailmankuvien eriytyneisyyttä kuvaa se, että uushenkisten arkipäiväisen todellisina ja varmoina pitämät psyykkiset kyvyt eivät kuitenkaan ole riittäneet haasteiden voittamiseen, monista yrityksistä huolimatta. Haasteen kriteerien sopiminen skeptikkojen ja näkijöiden kesken tosin on vaikeata siksi, että näkijät eivät näytä saavan haluttuja tietoja, vaan tulee vain sellaista mitä on tullakseen.

Valtavirtatieteissä on noin sadan vuoden ajan totuttu olettamaan, että luonnonlait tunnetaan jo niin hyvin, että psi-ilmiöt ja näkijöiden kyvyt ovat jo periaatteessa mahdottomia. On syntynyt tieteen tabu, jonka mukaan parapsykologia on vahingollista pseudotiedettä ja taikauskoa, jonka vakavaan tutkimiseen ei ole syytä antaa rahoitusta. Vain harvat tutkijat ovat uskaltaneet vaarantaa toimeentulonsa ja maineensa ryhtymällä pätevöitymisensä jälkeen parapsykologian tutkijoiksi.

Erikoisten kokemusten julkisuuden lisääntyessä voisi toivoa, että eri leirit alkaisivat ymmärtää toisiaan enemmän ja maailmankuvan kannalta tärkeästä "yliluonnollisen" mahdollisuudesta tulisi varteenotettava tutkimuskohde, tapahtumien totuusarvon tutkiminen mukaan lukien.

Tuottavatko näkijät aitoja psi-ilmiöitä?

Mielestäni näkijöiden saamat tiedot on tarkistuksissa todettava paikkansa pitäviksi aineellisessa maailmassa ennen kuin niitä voidaan pitää psi-ilmiöinä. Pelkkä olettaminen joko aidoksi tai huuhaaksi ei ole viisasta. Rajan takaa, henkimaailmasta ja muilta planeetoilta saadut tiedot vaihtelevat kovin paljon, joten näkijät eivät ole toistaiseksi pystyneet tuottamaan kattavaa ja yksityiskohdissaan tieteellisen vakuuttavaa maailmankuvaa.

Meedioiden ja selvänäkijöiden yleisöistunnoissa he kertovat näkemiään asioita ja pyrkivät kohdentamaan ne jollekin paikalla olevalle osanottajalle. Anu Väisänen kertoo tästä prosessista videolla (2). Olen ollut mukana noin kymmenessä tällaisessa tilaisuudessa eivätkä tapahtumat ole yhdessäkään olleet yhtä suoraviivaisia kuin Väisänen kuvailee. Sivullisena arvioiden tapahtumat eivät ole olleet minulle kovinkaan vakuuttavia, vaan ne ovat olleet melkoista hapuilua, jossa rajantakaisen hengen maanpäällistä henkilöllisyyttä joudutaan etsimään vuorovaikutuksessa yleisön kanssa, hakupiiriä yhä enemmän laajentaen.

Laajentaminen menee yleensä seuraavaan tapaan. Ensin kuvaillaan kuolleen henkilön ulkonäköä ja ehkä kerrotaan etunimi, joka on se tai se tai jotain sen tapaista. Ellei kyseessä ole äiti tai isä, niin se voi olla esivanhempi tai jommankumman vanhemman sisarus tai sitten tuttava tai naapuri. Ellei selvänäkijän kertomalle kohteelle löydy sopivaa vastaavuutta nyt, niin se voi tarkoittaa myös tulevaisuutta. Sanomat sitten sisältävät hyvin yleisluontoista tietoa, esimerkiksi että rajan takana on kaikki hyvin ja henki ojentaa kukkakimpun kohdehenkilölle.

Entisiltä ajoilta kerrotaan, että yleisötilaisuuksissa meedio on suoralta kädeltä kertonut hengen etu- ja sukunimen ja erittäin tarkkoja paikkansa pitäviä yksityiskohtia hänen elämästään ja kuolemastaan. Vaikka enää ei sellaiseen tarkkuuteen yleisötilaisuuksissa kokemukseni mukaan päästä, niin olen aina silloin tällöin huomannut väläyksiä, joita olen pitänyt aitona selittämättömänä tietona. Selityksenä yleisötilaisuuksien sivullisen kannalta heikolle onnistumiselle voisivat olla esimerkiksi, että tilanne on hajottavampi kuin yksityisistunto, että näkijä ei voi kertoa julkisesti kaikkein henkilökohtaisimpia näkemiään asioita ja että sivullisella ei ole samaa taustatietoa kuin sanoman saajalla.

Monet kriittisetkin henkilöt ovat kertoneet saaneensa yleisötilaisuuksissa niin yksityiskohtaisia ja paikkansa pitäviä sanomia, että ovat vakuuttuneet yhteyden aitoudesta siinä mielessä, että kyseessä oli psi-ilmiö. Uskon, että yksityisistunnoissa vakuuttavuus on vielä paljon suurempi. Ilmeisesti monet sanoman saajat ovat yleisötilaisuuksissa sen verran hämmentyneitä, että eivät osaa suhtautua sanomaan sillä hetkellä parhaalla mahdollisella tavalla, vaan sen arvo selviää vasta ajan kanssa.

Itse olen saanut sanoman yleisötilaisuudessa vain kerran, ja välittömästi se tuntui mitäänsanomattomalta. Sanoman merkitys tuli ilmeiseksi vasta kokonaisuuden selkiinnyttyä. Sain selvän vastauksen minua juuri silloin askarruttaneeseen kysymykseen. Ulkomainen meedio sanoi minua tuntematta minun olevan enemmän käytännön ihminen kuin teoreetikko, mikä pitää hyvin paikkansa. Olen huomannut, että kuulun siihen ihmisten pieneen vähemmistöön, jolle havainnot ovat paljon tärkeämpiä kuin teoriat ja ideologiat. Kyseessä ei ollut yhteys kehenkään edesmenneeseen sukulaiseeni, vaan tilanne tuntui lähinnä selvänäöltä. Nyt olen sitä mieltä, että sanomassa oli riittävästi oikeata asiaa ollakseen osoitus psi-kyvystä. 

Mielestäni tulevien näkijöiden lapsena kertomat spontaanit kokemukset vahvistavat psi-ilmiöiden aitoutta. Juuri puhumaan oppineet pikkulapset kun eivät ole vielä ehtineet käydä kursseilla eivätkä lukea mitään, ja heidän maailmankuvansa pitäisi olla hahmottamaton ja avoin. Siksi lasten sanomisissa olisi paljon kenttätutkimuksen aihetta.

 

Linkkejä

1. Shadow Cameran YouTube-kanava
https://www.youtube.com/channel/UCfvxYaBKSjeaJd_j-Suk87g

2. RTV esittää: Paulin pakeilla Anu Väisänen
https://www.youtube.com/watch?v=NCYWGcKg22s

3. Rajatieto TV esittää: Paulin pakeilla - Pirjo Hutchings
https://www.youtube.com/watch?v=JcI6ljm1yqc

4. Maailmankuvia: tri Johanna Blomqvist
https://www.youtube.com/watch?v=7RsYmoUdBsE

5. Sinikka Piippo: Jokaisessa puussa elää henki
https://www.terve.fi/artikkelit/sinikka-piippo-jokaisessa-puussa-elaa-henki

6. Maailmankuvia: Laila Mäkinen
https://www.youtube.com/watch?v=QNpidyW6k7Q

7. Erkki Lähde: luontokosketus
https://www.youtube.com/watch?v=HhkcKduyslg

8. Merja Sankelo: Matkalla Casa de Dom Inacioon
https://www.youtube.com/watch?v=CjW8RBa3kXc

9. RTV esittää: Paulin pakeilla Krista Lagus
https://www.youtube.com/watch?v=BOjcsSwDZ78

10. Maailmankuvia: Erika Juusola
https://www.youtube.com/watch?v=EwruNn6FZQI

11. Tarja Sahari: Elämäni
https://www.youtube.com/watch?v=foNM1wUnThA

12. RTV esittää: Paulin pakeilla Marjut Saariniemi
https://www.youtube.com/watch?v=Zx-GVOKrd-U

13. Kalle Haatanen – Jukka Häkkinen: Hallusinaatioiden psykologia
https://areena.yle.fi/audio/1-50512020

keskiviikko 10. kesäkuuta 2020

Blogista ja sen lukijoista


Google antaa blogin pitäjälle tietoja siitä, miten paljon katsomiskertoja kertyy koko blogille ja yksittäisille jutuille. Myös kävijöiden lähtösivuista on tietoja. Kerron tässä havainnoista, joita olen tehnyt kävijöistä käyntilukumäärien perusteella.

Blogin suosio
 Aloitin juttujen kirjoittamisen vuonna 2009. Miksi ryhdyin puuhaan, selviää täältä: https://parapsykologia.blogspot.com/2009/07/miksi-tama-blogi.html. Lähes vuoden ajan tilanne näytti toivottomalta, koska kävijöitä oli vain muutama päivässä. Kun sain kasaan mielestäni riittävästi juttuja, niin aloin mainostaa ja lukijamäärä lähti nousuun. Nykyään blogi avataan päivittäin noin 28 kertaa ja sen lisäksi avataan jokin juttu noin puolet siitä. Niin tämän blogin suosio kuin myös kansainvälisen parapsykologian YouTube-videoiden laskurit osoittavat, että parapsykologia ei ole suosittu aihepiiri suuren yleisön keskuudessa.
 Kun sain valmiiksi jutun jälleensyntymisestä, niin se oli vuosikaudet eniten avattu juttu. Sitten suurin kiinnostus siirtyi muutamaksi vuodeksi kuolemanrajakokemuksiin ja nyt ovat henkivalokuvat olleet suosituimpia useita vuosia. Kestosuosikkeja ovat olleet poltergeistit ja kummitukset ja niistä kirjoittamani muutamat yksittäistapaukset. Myös parapsykologian ja mielenterveyden suhde ja kuolinvuodetapahtumat ovat kiinnostaneet melko paljon. Vähiten näyttävät kiinnostaneen parapsykologian ja skeptismin yleisesittelyt ja keskusteluni skeptikkojen kanssa.

Lukijat
 Juttujen suosiojakauman perusteella päättelen, että lukijat ovat olleen vakaumukseltaan enimmäkseen uushenkisyyden harrastajia. Skeptikot eivät yrityksistäni huolimatta ole suostuneet lukemaan juttujani. Lukijat ovat löytäneet blogin enimmäkseen Google-hakujen avulla ja jonkin verran myös Facebookissa ja keskustelupalstoilla mainostukseni jälkeen. Blogin avaamisten kaksikertainen määrä juttujen avaamiseen verrattuna aiheutunee siitä, että sivulle harhautuneet ulkomaalaiset ovat huomanneet kielen olevan itselleen sopimaton tai että suomalaisia eivät ole kiinnostaneet otsikot ja hakusanat.
Lukijoiden kommenteista odotin paljon enemmän kuin on toteutunut. Odotin palautetta ja kriittistä arvostelua, joka johtaisi hedelmälliseen keskusteluun ja uusien tietojen lähteille. Vähälukuiset palautteet ovat kuitenkin olleet sellaisia, että niiden pohjalta ei keskustelua ole syntynyt. Skeptikkojen, herännäisuskovaisten, ja uushenkisten kanssa asiakeskustelu on useimmiten hankalaa, kun heidän tiedon maljansa tuntuu olevan jo niin täynnä, että siihen ei enää uutta tietoa mahdu muualta kuin heidän omasta piiristään.

sunnuntai 1. maaliskuuta 2020

Keskusteluni skeptikkojen kanssa


Päivitetty 27.7.2020

Parikymmentä vuotta sitten tunsin olevani niin varma psi-ilmiöiden olemassaolosta, että halusin ryhtyä keskustelemaan niistä skeptikkojen kanssa. Ajattelin, että saisimme asioita selviksi kaksivaiheisen kiertoprosessin avulla.

Ensimmäisessä vaiheessa selvitettäisiin, mistä olemme samaa mieltä ja mistä eri mieltä. Sitten pohtisimme erimielisyyksiämme hyvin perustellen, lähdeaineistojen avulla. Tässä keskustelussa tulisi esiin uusia asioita, joista olisimme samaa mieltä. Sitten voisimme jatkaa jäljellä olevien erimielisyyksien selvittämistä, edelleen hyvin perustellen. Olin kiinnostunut katsomaan, mihin päätyisimme muutamien keskustelukierrosten jälkeen.

Liityin Skepsis ry:n jäseneksi ja aloin keskustella parapsykologiasta, sekä yhteisen pöydän ääressä että yhdistyksen alkuperäisellä keskustelupalstalla. Myöhemmin siirryin pääasiassa Tiede-lehden keskustelupalstalle Miten yllä esittämäni kaavailut toteutuivat?



Tietämättömyyttä

Aluksi hämmästyin siitä, miten tietämättömiä skeptikot olivat parapsykologian tutkimuksesta ja siitä, miten yleisiä spontaanit psi-ilmiöt ovat suuren yleisön keskuudessa. Heillä oli kuitenkin luja luottamus siihen, että he tunsivat nämä asiat hyvin. Kun yritin esittää löytämiäni aineistoja, niin niitä ei otettu vakavasti. Minua epäiltiin huuhaaseen hurahtaneeksi hölmöksi, joka puhuu höpöjä ja josta ei tarvitse välittää.

Kasvokkain käydyissä keskusteluissa skeptikot käyttäytyivät korrektisti. Kaikki kunnia skeptikoille, että he osoittautuivat ystävällisiksi, mukaviksi ja usein laajatietoisiksi ihmisiksi. En kuitenkaan voinut olla huomaamatta, miten epäuskoisia heidän ilmeensä toisinaan olivat ja miten he vaihtoivat merkitseviä katseita toistensa kanssa joidenkin väitteideni jälkeen.

Yllätyin myös siitä, miten yleisesti keskustelijat kieltäytyivät tutustumasta antamiini lähteisiin. Perusteluja oli lukuisia:

1. EVVK, ei voisi vähempää kiinnostaa.
2. Ei haluta hukata aikaa huuhaaseen tutustumiseen, koska se kuitenkin osoittautuisi turhaksi.
3. Ei ole aikaa, ajankäytön priorisointia.
4. Ei periaatteesta katsella ollenkaan videoita, koska siihen kuluu liian paljon aikaa
5. Ei katsota, koska en ilmoittanut sitä kohtaa videolla, jota käytin perusteluna
6. Ei lueta paskablogeja.


Säännöt unohtuivat

Laajoilla keskustelupalstoilla on keskustelun säännöt, joita kirjoittajien tulisi noudattaa. Tiede-lehden palstalla on mm. seuraavat etikettisääntöjen kohdat:
- pysy keskustelupalstan aiheessa
- perustele oma mielipiteesi
- älä mene henkilökohtaisuuksiin

Skepsiksen palstan etikettisäännöt on toteutettu linkkinä, joka ei toiminut tätä kirjoitettaessa. Joillakin palstoilla luetellaan myös argumentoinnin virheet, joihin ei pitäisi langeta.

Keskustelemisen aloittaminen netissä oli minulle aikanaan melkoinen kylmä suihku. Usein kiihdyttiin niin kovasti puolustamaan omaa kantaa, että säännöt ja etiikka unohtuivat. Oudoimmalta tuntui se, että mielestäni hyvin perustellut ja loogisesti pätevät väitteet eivät havaittavasti vaikuttaneet asenteisiin. Samat tutut keskustelijat eivät hievahtaneet vähääkään mielestäni kyseenalaisista kannoistaan edes viidentoista vuoden aikana. Tässä mielestäni tulee esiin se, miten tuskallista on muuttaa perustavaa laatua olevia uskomuksia.

Ehkä yleisin huomio parapsykologiaa koskevissa keskusteluissa oli se, miten keskustelu kääntyi pois asiasta koskemaan henkilöitä. Ryhdyttiin kaivelemaan sekä minun että lähteinä antamieni henkilöiden koulutusta, elämänhistoriaa ja keskustelun asiayhteyteen kuulumattomia mielipiteitä. Lähteeni katsottiin arvottomiksi, jos ne eivät olleet tieteiden valtavirran vertaisarvioiduista julkaisuista. Usein skeptikot kävivät joukolla kimppuun ylimielisen ivan säestyksellä. Myös nimittely oli yleistä. Kriittisyys ei tietenkään koskenut skeptisiä lähteitä.

Toinen yleinen tapa oli jättää perustelematta esittämänsä mielipide. Joskus se linkki sitten kuitenkin lopulta tuli, useamman pyytämisen jälkeen. Monella keskustelijalla näytti tärkeimpänä päämääränä olevan keskustelun "voittaminen", vaikkapa epärehellisin keinoin.

Keskustelun etiikkaa sivuaa myös palstanpitäjän toiminta. Esimerkiksi Tiede-lehden palstalla sallitaan etiikan unohtaminen ja argumentoinnin virheet siksi, että kiihkeä keskustelu tuo rahaa mainostajilta monien klikkausten ansiosta.

Ideologisilla perusteilla toimivat palstat ovat usein niin herkkähipiäisiä, että poikkeavat mielipiteet siivotaan pika pikaa pois silmistä. Mielestäni Skepsis ry:n julkinen Facebook-ryhmä on sellainen. Muutamien poistojen jälkeen totesin, että minun ei kannata kirjoittaa mitään niin innokkaasti yksisuuntaistetulle alustalle. Kiitokset annan Skepsis ry:n keskustelupalstalle, jolta parinkymmenen vuoden aikana ei ole poistettu yhtäkään viestiäni niiden ajoittaisesta kärjekkyydestä huolimatta.


Ketjut hajosivat

Turhauttavinta mielestäni oli se, että ketjuissa ei pysytty asiassa riittävän kauan. Skeptikot jättivät käsittelyssä olleen asian kesken ja kävivät hakemassa omista lähteistään uusia aloituksia asian ulkopuolelta. Asiassa pysymistä vaikeutti myös se, että esittämiini kysymyksiin ei vastattu.

Keskustelu saatiin toisinaan suistetuksi ojaan siirtymällä ylimielisen huumorin käyttöön, jolloin asiallinen keskustelu loppui siihen. Hajoamisen vuoksi asioiden yksityiskohtia ei saatu käsiteltyä riittävän perusteellisesti.

Ketjut lopahtivat

Ketjut loppuivat usein siihen, että skeptikot lopettivat viestien lähettämisen niihin. Aluksi esittämäni yksityiskohdat pyrittiin tyrmäämään joko omista lähteistä haetuilla virheellisillä tiedoilla tai suoralta kädeltä ilman perusteluja. Kun kuitenkin toisinaan jatkossa onnistuin perustelemaan väitteitäni selvästi paikkansa pitävillä tiedoilla, niin ketjuun laskeutui hiljaisuus.

Jotkut keskustelijat lopettivat vastaamisen kysymyksiini, kun reilu vastaaminen olisi selvästi edellyttänyt aikaisempien väitteiden perumista tai lieventämistä.

Myöhemmin kaikki kuitenkin jatkui entiseen malliin uusissa ketjuissa, samojen keskustelijoiden toimesta ja aikaisemmat perusteluni unohtaen.


Asiat eivät selviä

Edellä kuvaamieni kokemusten jälkeen on todettava, että alkuperäiset sinisilmäiset kaavailuni eivät toteutuneet.

Vielä pari, kolme vuotta sitten ehdotin muutamalle tunnetulle skeptikolle yksityistä keskustelua maailmankuviemme perusteista, tieteelliseltä pohjalta. Eräs heistä kertoi blogissaan oman kehityksensä rajatiedon hylkäämisestä ja ryhtymisestä tieteelliseksi skeptikoksi. Kun ehdotin maailmankuviemme kehityksen vertailua, niin hän vastasi priorisoivansa ajankäyttöään eikä hän ehdi keskustella rajatiedosta. Kun vastasin, että kysymys ei ole rajatiedosta vaan maailmankuvan tieteellisistä perusteista, niin hän ei enää vastannut. Kaksi muuta skeptikkoa jätti asiat silleen, vaikka he aluksi lupasivat keskustella ja vastata viesteihini.

Viitsin enää harvemmin ryhtyä niin turhaksi osoittautuneeseen keskusteluun, vaan enimmäkseen jätän skeptikot rauhaan, oman vaillinaisen maailmankuvansa pariin.


keskiviikko 18. joulukuuta 2019

Spontaanitapauksista – osa 2


Spontaanitapaukset ovat arkipäivän psi-ilmiöitä, joita voi tapahtua satunnaisesti ja odottamatta kenelle hyvänsä. Tämä on jatko-osa spontaanitapauksia käsittelevälle yleiskatsaukselle. Tässä osassa keskitytään spontaanien psi-kokemusten tutkimukseen ja tulkintayrityksiin.

Parapsykologian valtavirta on vuosikymmeniä jättänyt spontaanitapaukset aika tavalla sivuun. Siksi en ole löytänyt niistä montakaan lähiaikoina tehtyä tutkimusyhteenvetoa, jossa aihetta olisi käsitelty kootusti. Myöskään YouTubesta en löytänyt sopivia videoita. Parapsykologian tutkimuksiin liittyvät tarkastelut on tehty lähinnä eri havaintoryhmien sisällä, esimerkiksi unien, psykokinesian tai ESP:n yhteydessä.


Varhaisista tutkimuksista

Louisa Rhinen (1981) kirjassa esitellään aikaisempia tutkimuksia ja niiden tuloksia. Vanhojen tapauskokoelmien ehkä merkittävin klassikko ja todellinen tiiliskivi on Lontooseen perustetun Society for Psychical Research:in (SPR) tutkijoiden julkaisema kirja Gurney, Myers, Podmore (1886), Phantasms of the Living. Siitä on netissä luettavissa II-osa näköispainoksena, linkki (1). Tutkimuksen tarkoituksena oli osoittaa luotettavasti, että telepatiaa on olemassa.

Kirjan kirjoittaneet SPR:n tutkijat näkivät erittäin paljon vaivaa ennen kuin he voivat julkaista kirjan noin 700 hyvin tarkistettua tapausta. He usein matkustivat tapahtumapaikalle haastattelemaan kokijoita henkilökohtaisesti.  He haastattelivat muita tapahtumapaikalla olleita havaitsijoita saadakseen mahdollista vahvistusta kertomuksille. He etsivät myös sellaisten henkilöiden vahvistuksia, joille oli kerrottu asiasta ennen kuin kokemukset aidoiksi osoittavat tapahtumat olivat tiedossa. Lisäksi he tarkistivat kaikki käytettävissä olleet dokumentit kuten esimerkiksi sanomalehtiuutiset ja lääkärin- ja kuolintodistukset.

Seuraava askel otettiin pian Census of hallucinations -tutkimuksen muodossa vuonna 1894. Siinä tutkittiin hallusinaatioita, joissa hallusinaatiohahmon henkilöllisyys oli tunnistettavissa. Huomattiin, että yksi hallusinaatio 43:sta tapahtui suunnilleen samalla hetkellä kun näkynä havaittu henkilö oli kuolemassa. Tutkijoiden laskelmien mukaan satunnainen tällaisen tapahtuman odotusarvo olisi ollut yksi 19 000:sta, joten saatu esiintymistiheys ei voinut olla sattumaa.

Varhaisissa spontaanitapausten tutkimuksissa pyrittiin todistamaan elämän jatkuvan jossakin muodossa kuoleman jälkeen. Siksi tutkijat kiinnittivät suurta huomiota tapausten luotettavuuteen. He olivat kuitenkin liian optimistisia, koska tässä asiassa ei olla tälläkään hetkellä niin pitkällä kuin mihin he arvelivat pääsevänsä muutamassa vuosikymmenessä. Se oli parapsykologian tutkimuksen ensivaiheita, jolloin edes arveltujen telepatiatapausten mahdollista selvänäköluonnetta ei vielä osattu ottaa huomioon.


Louisa Rhinen tutkimukset

Duken yliopiston parapsykologian laboratoriossa oli tehty kokeellista tutkimusta J. B. Rhinen johdolla vuodesta 1930 lähtien. Kokeiden perusteella katsottiin, että telepatian, selvänäön, ennaltatietämisen ja psykokinesian olemassaolo oli osoitettu luotettavasti. Tutkimustulosten julkaisemisen seurauksena yleisö lähetti laboratorioon kertomuksia kokemistaan spontaanitapauksista. Näihin kirjeisiin vastattiin kohteliaasti, mutta ne kerättiin aluksi vain arkistoon ilman kummempaa tutkimusta.

Kun kokeellisesti katsottiin saadun riittävän varmuuden psi-ilmiöiden olemassaolosta, niin J. B. Rhinen vaimo Louisa Rhine sai tehtäväkseen ryhtyä tarkastelemaan, mitä spontaanitapauksista voisi saada selville. Ehkä aineistosta voisi saada virikkeitä uusiin kokeellisiin tutkimuksiin. Hän aloitti kerääntyneen aineiston järjestelyn vuonna 1948 ja sen lisäksi jatkoi tutkimuslaboratorioon jatkuvasti tulevien uusien kertomusten kirjaamista ja vastausten lähettämistä.

Louisa Rhine halusi saada aineistosta mahdollisimman kattavan ja oikein painotetun kuvan siitä, millaisia spontaanitapauksia yleisöllä oli esiintynyt. Varhaisemmat tutkimukset käsittelivät vain telepatiaa ja hallusinaatioita. Tämä rajoitus ja tiukka luotettavuuden vaatimus aiheuttivat sen, että vanhat tapauskokoelmat olivat vinoutuneita verrattuna kokemusten koko kenttään.

Louisa Rhine lähestyi aineistoaan uudelta kannalta. Vanhoissa tutkimuksissa esimerkiksi vaadittiin, että kokijat olivat etukäteen kertoneet kokemuksensa jollekin lähipiirissään ennen kuin kokemuksen kohdetapaus oli ollut tiedossa. Erilaiset kokemukset tulevat kerrotuiksi tuttaville hyvin erilaisessa määrässä. Hallusinaatio kerrotaan varmasti paljon useammin kuin muiden unien joukossa nähty ennusuni. Myös tämä aiheutti aikanaan vinoutumaa esiintyvien tapausten kirjaamiseen.

Rhine teki kompromissin tapausten luotettavuuden ja kattavuuden välillä. Hän oletti, että psi toimii kaikkialla suunnilleen samalla tavalla. Kun oli kerääntynyt 50 samantyyppistä kertomusta, niin hän hyväksyi tällaisen kokemustyypin yhdeksi tutkimuksensa osa-alueeksi. Hän oletti, että vilpillisiä kokemusten ilmoittajia oli suhteellisen vähän ja että he tuottivat enemmän tilanteen mukaan vaihtelevia kertomuksia. Täten he eivät päässeet häiritsemään tutkimusta merkittävässä määrin. Hän ei näytä ottaneen huomioon sitä mahdollisuutta, että kansanperinne ja kulttuuriin kuuluvat uskomukset voivat tuottaa runsain määrin samantyyppisiä kokemuksia, joten vähintään 50 samantyyppisen kokemuksen raja ei ole turvallinen luotettavuutta silmälläpitäen.

Tapauskokoelmasta alkoi vähitellen hahmottua erilaisia psykologisia ja tapahtumien taustoihin liittyviä yhteyksiä. Niinpä Louisa Rhine antoikin 1981 ilmestyneen kirjansa nimeksi The Invisible Picture eli näkymätön kuva. Kirjan kirjoittamisen aikoihin aineistossa oli yli 10 000 tutkimukseen hyväksyttyä tapausta. Sivuun jätettiin noin puolitoistakertainen määrä, koska niitä pidettiin liian epämääräisinä hyväksyttäväksi mukaan. Niitä ei heitetty pois, vaan ne arkistoitiin erikseen vertailuaineistoksi.

Rhine sai suuresta aineistostaan tavallaan aika odottamattoman tuloksen, eli että spontaanitapauksissa tieto tulee kokijan tajuntaan vain viidellä mahdollisella tavalla:

A. Unet voivat olla joko
1. Realistisia eli yksityiskohdiltaan tarkkoja tai
2. Epärealistisia, esimerkiksi symbolisia.

B. Valvetilan kokemukset voivat olla joko
3. Aistiharhoja tai
4. Intuitioita.

C. Lisäksi tulevat havainnot
5. fysikaalisista ilmiöistä eli mahdollisesta psykokinesiasta.

Aineistoista voi tehdä myös muunlaisia jaotteluja eriasteisella tarkkuudella. Esimerkiksi spontaani ESP voi koskea tulevaisuutta kuten ennusunet, nykyisyyttä kuten tuntoaistimus kaukana samalla hetkellä tapahtuvasta loukkaantumisesta, tai menneisyyttä, jollaiset tapaukset ovat harvemmin esiintyviä. Epärealistiset kokemukset voivat olla joko osittain virheellisiä ja dramatisoituja tai symbolisia. Myös kokijan vakuuttuneisuuden aste kokemuksen paikkansapitävyydestä voidaan ottaa huomioon, samoin tapahtumien merkityksellisyys sekä kokijalle että kokemuksen kohteelle.

Rhine esittää spontaanitapausten tietoisiksi tulemisesta kaksivaiheisen mallin:

1. Informaatio välittyy psi-prosessina, joka tapahtuu täysin piilossa eikä sitä voida siksi tutkia millään suoralla menetelmällä.

2. Välittynyt informaatio murtautuu tajuntaan. Murtautumisprosessit ovat tutkittavissa psykologian menetelmin ja niitä esiintyy muutenkin kuin psi-ilmiöiden yhteydessä. Siksi niistä on tutkimustuloksia ja ne tunnetaan kohtalaisen hyvin.

Rhine tutki erilaisten tapaustyyppien lukumääriä ja vertaili niitä keskenään ristiin rastiin, ottaen huomioon psykologisia tekijöitä tajuntaan murtautumisen suhteen. Näitä kaavailuja on suuri määrä ja niiden tulokset ovat usein aika monimutkaisia ja työläästi hahmotettavia, joten jätän ne tarkemmin käsittelemättä. Joitakin suuntaviivoja yritän kuitenkin esittää.

Rhinen mukaan ei ole syytä olettaa mitään yksinkertaisia selityksiä vain sen mukaan, miltä yksittäiset tapaukset ensi silmäyksellä näyttävät. Esimerkiksi kuolevan läheisen ilmestyminen kokijalle kuolinhetken aikoihin ei välttämättä ole hänen henkensä vierailu ja hyvästijättö, vaan kokijan itse luoma kuva, kun hän on saanut tietoa psi-prosessin kautta. Telepatiatapauksissa ei välttämättä ole kysymys lähettäjän aktiivisuudesta ja vastaanottajan passiivisuudesta, vaan tilanne voi olla päinvastainen. Kellon pysähtyminen tai kuvan putoaminen läheisen kuolinhetkellä ei välttämättä ole kuolevan aiheuttama ilmiö, vaan se voi olla kokijan psykokinesiaa, kun hänelle on psi-prosessin kautta välittynyt tieto tilanteesta.

Kokemusten aiheiden kannalta Rhine tarkasteli 2878 realistisen unen aineistoa. Kuolemantapauksia käsitteli 23 % unista, sairauksia 28 %, sekalaisia tärkeitä aiheita 34 % ja yhdentekeviä aiheita 15 %. Tärkeiden aiheiden luettelo oli seuraava, tapausten lukumäärinä kokonaismäärästä 484 tapausta:

1. Kadonneiden esineiden löytyminen ….. 95
2. Tapahtumat töissä …………………… 79
3. Myöhemmät elämänympäristöt ……… 76
4. Vedonlyönnin ja kilpailujen tulokset … 52
5. Kokijalle tärkeät tulipalot …………… 20
6. Luonnonkatastrofit, esim. tulvat …….. 19
7. Seremoniat ja puheet ……….…………11
8. Muut aiheet ……………….………… 132

Epäilemättä mielenkiintoinen kysymys on se, voidaanko ennaltatietämisen avulla välttyä tulossa olevalta vahingolta. Myös tätä Rhine pyrki selvittämään aineistonsa avulla. Hänelle kertyi lopulta 191 tapausta, joissa vahingon tapahtumista oli pyritty estämään. Näistä vahinko saatiin estymään peräti 131 tapauksessa. Ei aivan huono tulos, eli ennalta saatua tietoa siis kannattaa yrittää käyttää onnettomuuksien estämiseen. Tästä aiheesta on enemmän asiaa Ennaltatietäminen-jutusssa toisaalla täällä.

Rhine jätti käsittelynsä ulkopuolelle poltergeist- ja kummitustapaukset siksi, että niitä voidaan tutkia muilla menetelmillä. Samoin hän jätti tietoisesti pois mahdollisia erikoiskykyjä omaavat henkilöt kuten meediot, selvänäkijät ja varhaiset metallintaivuttajat. Jälleensyntymiskokemuksia hän ei mainitse ollenkaan.

Rhinen kirjasta henkii luottamus tieteeseen ja sen menetelmiin. Hän uskoi, että parapsykologian lainalaisuudet on mahdollista selvittää järjestelmällisellä tutkimuksella, jollaista tuolloin tehtiin Duken laboratoriossa. Hän oli sitä mieltä, että kokeellinen tutkimus muodostaa parapsykologian vahvan rungon, jota spontaanitapausten tutkimus tukee. Hän myös näytti uskovan, että parapsykologia oli saamassa yleisen hyväksynnän varsin pian, kun olisi huomattu alan piirissä tehty tieteellinen työ.

Louisa Rhinen käsitys spontaanitapausten merkityksestä muuttui hänen tutkimustensa aikana. Se ilmenee linkistä (2) poimitusta lainauksesta:

Instead of isolated and concrete suggestions for experiments, the continued study of the [spontaneous] material permitted a more fundamental concept of the psi process than I could have anticipated. (Rhine, 1970, p. 150.)


Myöhempää tutkimusta

Douglas Stokes (2006) on tehnyt laajan ja monipuolisen yhteenvedon spontaanitapausten tutkimuksesta, monine tapausesimerkkeineen (Linkki 2).

On tehty monia kyselytutkimuksia siitä, miten yleisiä spontaanitapaukset ovat suuren yleisön keskuudessa. Paremman puutteessa paranormaaliuden arviointikriteerinä on ollut kokijan oma käsitys kokemuksensa luonteesta. Karkeana lopputuloksena voidaan esittää, että 33 - 50 % ihmisistä uskoo kokeneensa spontaaneja psi-ilmiöitä. Tulos on ollut riippumaton kulttuurista ja kansallisuudesta. Naiset ovat ilmoittaneet kokemuksistaan selvästi useammin kuin miehet.

ESP-kokemukset tapahtuvat enimmäkseen unien muodossa, seuraavaksi intuitioina ja vähiten hallusinaatioina.  Louisa Rhine sai eräässä yhteenvedossaan tuloksen, että unia oli 65 %, intuitioita neljännes ja loput 10 % hallusinaatioita. Unet ovat enimmäkseen ennusunia ja valveilla tapahtuneet kokemukset koskevat enimmäkseen kokemushetken tapahtumia. Unet sisältävät enemmän yksityiskohtia kuin intuitiiviset kokemukset, mutta intuitiot ovat vakuuttavampia ja joskus suorastaan pakottavat toimintaan.

Saksalaisesta aineistosta vuonna 2005 julkaistun kyselytutkimuksen 1 100 vastauksesta saatiin seuraava yhteenveto erilaisten kokemusten yleisyydestä:
- déjà vu -kokemuksia 49,5 %
- ESP-unia 36,7 %
- kriisin aikaisia ESP-kokemuksia 18,7 %
- ilmestysnäkyjä, apparitioita 15,8 %
- eläinten psi:n esiintymistä 15,3 %
- kummittelua 12,1 %

Erilaisten näkyjen suhteen olisi aina tärkeätä tietää, onko kyseessä ollut vain päänsisäinen ilmiö eli hallusinaatio vai kaikille näkyvä fysikaalinen hahmo. Tutkimuksissa on useamman paikalla olleen henkilön tapauksissa löydetty kumpaakin tyyppiä, eli joko vain yksi on saanut näyn tai sitten kaikki ovat nähneet saman. Yhden kokijan tapauksessa kokemuksen aineellisuutta ei voi arvioida, ellei siitä jää jälkiä ympäristöön. Tutkimuksissa on havaittu, että kuulohavainnot ovat useammin kaikkien aistittavissa kuin näyt. Tietenkin voidaan puhua myös kollektiivisista harhoista, mutta silloin joudutaan tyytymään enimmäkseen teoreettisiin kaavailuihin.

Stokes käsittelee artikkelissaan myös déjà vu -kokemuksia. Niitä näyttää olevan kahta tasoa eli lyhytaikaisia tuttuuden väläyksiä ja pitkään jatkuvia, jolloin esimerkiksi osataan suunnistaa oikein ennen tuntemattomassa ympäristössä. Aivopuoliskojen eriaikaisuuteen tai aivojen viestintäreittien nopeuseroihin perustuvat selitykset eivät ole kovinkaan vakuuttavia. Psi:n sisältävänä selityksenä voisi olla ennusuni, selvänäkeminen tai jälleensyntymismuisto.

Parapsykologi Rex Stanford kehitti 1970-luvulla PMIR-mallin (Psi-Mediated Instrumental Response) arkielämässä tapahtuville myönteisille yhteensattumille. Se koskee usein tuttujen ihmisten tapaamisia. Tuolloin kokija tekee tilanteeseen toisinaan huonostikin sopivan ja epätavallisen reitinvalinnan, jonka seurauksena hän tapaa itselleen merkityksellisiä ihmisiä. Elleivät kyseessä ole kovin hämmästyttävät yhteensattumat, niin tapausten mahdollinen psi-yhteys voi jäädä huomaamatta.

Lemmikkieläimet löytävät omistajaperheensä toisinaan hyvin merkillisellä tavalla. Ne ovat voineet jäädä mukaan tulematta esimerkiksi kauas tapahtuvien muuttojen yhteydessä. Niitä on palannut perheisiinsä jopa vuoden kuluttua eksymisestä. Tutut lemmikit on voitu tunnistaa sekä jonkin selvän tuntomerkin että käyttäytymisen perusteella. Toinen eläinten osoittama psi-kyky voisi olla se, että ne näyttävät aistivan mahdollisesta henkimaailmasta sellaista, mitä ihmiset eivät aisti. Tietenkin on otettava huomioon eläinten tarkemmat aistit ihmisiin verrattuna.

Jotkut tutkijat ovat raportoineet löytäneensä riippuvuuden maan magneettikentän vaihtelun ja spontaanitapausten yleisyyden välille. Myös ilmanpaineen vaihtelusta on löydetty selitystä spontaanitapauksille. Nämä kaavailut vaatinevat vielä lisätutkimuksia tullakseen kunnolla huomioon otetuiksi.

Kuolemantapausten ennustamisen ja kuolemanhetkisten havaintojen ja tuntemusten yhteydessä on otettava huomioon tiedostamattomien havaintojen mahdollisuus. Kokijat ovat voineet tiedostamattaan havaita lähestyvän vakavan sairauskohtauksen ensimerkit terveeltä näyttävässä ihmisessä. Monissa tapauksissa ihmisen tiedostamatonta havainto- ja päättelykykyä kuitenkin jouduttaisiin venyttämään aika uskomattomiin mittoihin ilman psi-vaikutuksen olettamista.


Linkkejä

1. Phantasms of the Living, osa II
https://archive.org/details/phantasmsoflivin02gurniala

2. Douglas M. Stokes (2006): The Evidence for Psi: Spontaneous Phenomena


Lähdekirjallisuus

Louisa E. Rhine (1981): The invisible picture; A study of psychic experiences. McFarland, Jefferson, NC. 267 sivua.

Edmund Gurney, F. W. H. Myers, and Frank Podmore (1886): Phantasms of the Living. 2 vols. London: Society for Psychical Research, Trubner & Co. Yli 3000 sivua. (Linkki 1)