Spontaanit psi-ilmiöt – osa 2

Spontaanitapaukset ovat arkipäivän psi-ilmiöitä, joita voi tapahtua satunnaisesti ja odottamatta kenelle hyvänsä. Tämä on jatko-osa spontaanitapauksia käsittelevälle yleiskatsaukselle. Tässä osassa keskitytään spontaanien psi-kokemusten tutkimukseen ja tulkintayrityksiin.

Parapsykologian valtavirta on vuosikymmeniä jättänyt spontaanitapaukset aika tavalla sivuun. Siksi en ole löytänyt niistä montakaan lähiaikoina tehtyä tutkimusyhteenvetoa, jossa aihetta olisi käsitelty kootusti. Myöskään YouTubesta en löytänyt sopivia videoita. Parapsykologian tutkimuksiin liittyvät tarkastelut on tehty lähinnä eri havaintoryhmien sisällä, esimerkiksi unien, psykokinesian tai ESP:n yhteydessä.

Varhaisista tutkimuksista

Louisa Rhinen (1981) kirjassa esitellään aikaisempia tutkimuksia ja niiden tuloksia. Vanhojen tapauskokoelmien ehkä merkittävin klassikko ja todellinen tiiliskivi on Lontooseen perustetun Society for Psychical Research:in (SPR) tutkijoiden julkaisema kirja Gurney, Myers, Podmore (1886), Phantasms of the Living. Siitä on netissä luettavissa II-osa näköispainoksena, linkki (1). Tutkimuksen tarkoituksena oli osoittaa luotettavasti, että telepatiaa on olemassa.

Kirjan kirjoittaneet SPR:n tutkijat näkivät erittäin paljon vaivaa ennen kuin he voivat julkaista kirjan noin 700 hyvin tarkistettua tapausta. He usein matkustivat tapahtumapaikalle haastattelemaan kokijoita henkilökohtaisesti.  He haastattelivat muita tapahtumapaikalla olleita havaitsijoita saadakseen mahdollista vahvistusta kertomuksille. He etsivät myös sellaisten henkilöiden vahvistuksia, joille oli kerrottu asiasta ennen kuin kokemukset aidoiksi osoittavat tapahtumat olivat tiedossa. Lisäksi he tarkistivat kaikki käytettävissä olleet dokumentit kuten esimerkiksi sanomalehtiuutiset ja lääkärin- ja kuolintodistukset.

Seuraava askel otettiin pian Census of hallucinations -tutkimuksen muodossa vuonna 1894. Siinä tutkittiin hallusinaatioita, joissa hallusinaatiohahmon henkilöllisyys oli tunnistettavissa. Huomattiin, että yksi hallusinaatio 43:sta tapahtui suunnilleen samalla hetkellä kun näkynä havaittu henkilö oli kuolemassa. Tutkijoiden laskelmien mukaan satunnainen tällaisen tapahtuman odotusarvo olisi ollut yksi 19 000:sta, joten saatu esiintymistiheys ei voinut olla sattumaa.

Varhaisissa spontaanitapausten tutkimuksissa pyrittiin todistamaan elämän jatkuvan jossakin muodossa kuoleman jälkeen. Siksi tutkijat kiinnittivät suurta huomiota tapausten luotettavuuteen. He olivat kuitenkin liian optimistisia, koska tässä asiassa ei olla tälläkään hetkellä niin pitkällä kuin mihin he arvelivat pääsevänsä muutamassa vuosikymmenessä. Se oli parapsykologian tutkimuksen ensivaiheita, jolloin edes arveltujen telepatiatapausten mahdollista selvänäköluonnetta ei vielä osattu ottaa huomioon.

Louisa Rhinen tutkimukset

Duken yliopiston parapsykologian laboratoriossa oli tehty kokeellista tutkimusta J. B. Rhinen johdolla vuodesta 1930 lähtien. Kokeiden perusteella katsottiin, että telepatian, selvänäön, ennaltatietämisen ja psykokinesian olemassaolo oli osoitettu luotettavasti. Tutkimustulosten julkaisemisen seurauksena yleisö lähetti laboratorioon kertomuksia kokemistaan spontaanitapauksista. Näihin kirjeisiin vastattiin kohteliaasti, mutta ne kerättiin aluksi vain arkistoon ilman kummempaa tutkimusta.

Kun kokeellisesti katsottiin saadun riittävän varmuuden psi-ilmiöiden olemassaolosta, niin J. B. Rhinen vaimo Louisa Rhine sai tehtäväkseen ryhtyä tarkastelemaan, mitä spontaanitapauksista voisi saada selville. Ehkä aineistosta voisi saada virikkeitä uusiin kokeellisiin tutkimuksiin. Hän aloitti kerääntyneen aineiston järjestelyn vuonna 1948 ja sen lisäksi jatkoi tutkimuslaboratorioon jatkuvasti tulevien uusien kertomusten kirjaamista ja vastausten lähettämistä.

Louisa Rhine halusi saada aineistosta mahdollisimman kattavan ja oikein painotetun kuvan siitä, millaisia spontaanitapauksia yleisöllä oli esiintynyt. Varhaisemmat tutkimukset käsittelivät vain telepatiaa ja hallusinaatioita. Tämä rajoitus ja tiukka luotettavuuden vaatimus aiheuttivat sen, että vanhat tapauskokoelmat olivat vinoutuneita verrattuna kokemusten koko kenttään.

Louisa Rhine lähestyi aineistoaan uudelta kannalta. Vanhoissa tutkimuksissa esimerkiksi vaadittiin, että kokijat olivat etukäteen kertoneet kokemuksensa jollekin lähipiirissään ennen kuin kokemuksen kohdetapaus oli ollut tiedossa. Erilaiset kokemukset tulevat kerrotuiksi tuttaville hyvin erilaisessa määrässä. Hallusinaatio kerrotaan varmasti paljon useammin kuin muiden unien joukossa nähty ennusuni. Myös tämä aiheutti aikanaan vinoutumaa esiintyvien tapausten kirjaamiseen.

Rhine teki kompromissin tapausten luotettavuuden ja kattavuuden välillä. Hän oletti, että psi toimii kaikkialla suunnilleen samalla tavalla. Kun oli kerääntynyt 50 samantyyppistä kertomusta, niin hän hyväksyi tällaisen kokemustyypin yhdeksi tutkimuksensa osa-alueeksi. Hän oletti, että vilpillisiä kokemusten ilmoittajia oli suhteellisen vähän ja että he tuottivat enemmän tilanteen mukaan vaihtelevia kertomuksia. Täten he eivät päässeet häiritsemään tutkimusta merkittävässä määrin. Hän ei näytä ottaneen huomioon sitä mahdollisuutta, että kansanperinne ja kulttuuriin kuuluvat uskomukset voivat tuottaa runsain määrin samantyyppisiä kokemuksia, joten vähintään 50 samantyyppisen kokemuksen raja ei ole turvallinen luotettavuutta silmälläpitäen.

Tapauskokoelmasta alkoi vähitellen hahmottua erilaisia psykologisia ja tapahtumien taustoihin liittyviä yhteyksiä. Niinpä Louisa Rhine antoikin 1981 ilmestyneen kirjansa nimeksi The Invisible Picture eli näkymätön kuva. Kirjan kirjoittamisen aikoihin aineistossa oli yli 10 000 tutkimukseen hyväksyttyä tapausta. Sivuun jätettiin noin puolitoistakertainen määrä, koska niitä pidettiin liian epämääräisinä hyväksyttäväksi mukaan. Niitä ei heitetty pois, vaan ne arkistoitiin erikseen vertailuaineistoksi.

Rhine sai suuresta aineistostaan tavallaan aika odottamattoman tuloksen, eli että spontaanitapauksissa tieto tulee kokijan tajuntaan vain viidellä mahdollisella tavalla:

A. Unet voivat olla joko

1. Realistisia eli yksityiskohdiltaan tarkkoja tai

2. Epärealistisia, esimerkiksi symbolisia.

B. Valvetilan kokemukset voivat olla joko

3. Aistiharhoja tai

4. Intuitioita.

C. Lisäksi tulevat havainnot

5. fysikaalisista ilmiöistä eli mahdollisesta psykokinesiasta.

Aineistoista voi tehdä myös muunlaisia jaotteluja eriasteisella tarkkuudella. Esimerkiksi spontaani ESP voi koskea tulevaisuutta kuten ennusunet, nykyisyyttä kuten tuntoaistimus kaukana samalla hetkellä tapahtuvasta loukkaantumisesta, tai menneisyyttä, jollaiset tapaukset ovat harvemmin esiintyviä. Epärealistiset kokemukset voivat olla joko osittain virheellisiä ja dramatisoituja tai symbolisia. Myös kokijan vakuuttuneisuuden aste kokemuksen paikkansapitävyydestä voidaan ottaa huomioon, samoin tapahtumien merkityksellisyys sekä kokijalle että kokemuksen kohteelle.

Rhine esittää spontaanitapausten tietoisiksi tulemisesta kaksivaiheisen mallin:

1. Informaatio välittyy psi-prosessina, joka tapahtuu täysin piilossa eikä sitä voida siksi tutkia millään suoralla menetelmällä.

2. Välittynyt informaatio murtautuu tajuntaan. Murtautumisprosessit ovat tutkittavissa psykologian menetelmin ja niitä esiintyy muutenkin kuin psi-ilmiöiden yhteydessä. Siksi niistä on tutkimustuloksia ja ne tunnetaan kohtalaisen hyvin.

Rhine tutki erilaisten tapaustyyppien lukumääriä ja vertaili niitä keskenään ristiin rastiin, ottaen huomioon psykologisia tekijöitä tajuntaan murtautumisen suhteen. Näitä kaavailuja on suuri määrä ja niiden tulokset ovat usein aika monimutkaisia ja työläästi hahmotettavia, joten jätän ne tarkemmin käsittelemättä. Joitakin suuntaviivoja yritän kuitenkin esittää.

Rhinen mukaan ei ole syytä olettaa mitään yksinkertaisia selityksiä vain sen mukaan, miltä yksittäiset tapaukset ensi silmäyksellä näyttävät. Esimerkiksi kuolevan läheisen ilmestyminen kokijalle kuolinhetken aikoihin ei välttämättä ole hänen henkensä vierailu ja hyvästijättö, vaan kokijan itse luoma kuva, kun hän on saanut tietoa psi-prosessin kautta. Telepatiatapauksissa ei välttämättä ole kysymys lähettäjän aktiivisuudesta ja vastaanottajan passiivisuudesta, vaan tilanne voi olla päinvastainen. Kellon pysähtyminen tai kuvan putoaminen läheisen kuolinhetkellä ei välttämättä ole kuolevan aiheuttama ilmiö, vaan se voi olla kokijan psykokinesiaa, kun hänelle on psi-prosessin kautta välittynyt tieto tilanteesta.

Kokemusten aiheiden kannalta Rhine tarkasteli 2878 realistisen unen aineistoa. Kuolemantapauksia käsitteli 23 % unista, sairauksia 28 %, sekalaisia tärkeitä aiheita 34 % ja yhdentekeviä aiheita 15 %. Tärkeiden aiheiden luettelo oli seuraava, tapausten lukumäärinä kokonaismäärästä 484 tapausta:

1. Kadonneiden esineiden löytyminen ….. 95

2. Tapahtumat töissä …………………… 79

3. Myöhemmät elämänympäristöt ……… 76

4. Vedonlyönnin ja kilpailujen tulokset … 52

5. Kokijalle tärkeät tulipalot …………… 20

6. Luonnonkatastrofit, esim. tulvat …….. 19

7. Seremoniat ja puheet ……….…………11

8. Muut aiheet ……………….………… 132

Epäilemättä mielenkiintoinen kysymys on se, voidaanko ennaltatietämisen avulla välttyä tulossa olevalta vahingolta. Myös tätä Rhine pyrki selvittämään aineistonsa avulla. Hänelle kertyi lopulta 191 tapausta, joissa vahingon tapahtumista oli pyritty estämään. Näistä vahinko saatiin estymään peräti 131 tapauksessa. Ei aivan huono tulos, eli ennalta saatua tietoa siis kannattaa yrittää käyttää onnettomuuksien estämiseen. Tästä aiheesta on enemmän asiaa Ennaltatietäminen-jutusssa toisaalla täällä.

Rhine jätti käsittelynsä ulkopuolelle poltergeist- ja kummitustapaukset siksi, että niitä voidaan tutkia muilla menetelmillä. Samoin hän jätti tietoisesti pois mahdollisia erikoiskykyjä omaavat henkilöt kuten meediot, selvänäkijät ja varhaiset metallintaivuttajat. Jälleensyntymiskokemuksia hän ei mainitse ollenkaan.

Rhinen kirjasta henkii luottamus tieteeseen ja sen menetelmiin. Hän uskoi, että parapsykologian lainalaisuudet on mahdollista selvittää järjestelmällisellä tutkimuksella, jollaista tuolloin tehtiin Duken laboratoriossa. Hän oli sitä mieltä, että kokeellinen tutkimus muodostaa parapsykologian vahvan rungon, jota spontaanitapausten tutkimus tukee. Hän myös näytti uskovan, että parapsykologia oli saamassa yleisen hyväksynnän varsin pian, kun olisi huomattu alan piirissä tehty tieteellinen työ.

Louisa Rhinen käsitys spontaanitapausten merkityksestä muuttui hänen tutkimustensa aikana. Se ilmenee linkistä (2) poimitusta lainauksesta:

Instead of isolated and concrete suggestions for experiments, the continued study of the [spontaneous] material permitted a more fundamental concept of the psi process than I could have anticipated. (Rhine, 1970, p. 150.)

Myöhempää tutkimusta

Douglas Stokes (2006) on tehnyt laajan ja monipuolisen yhteenvedon spontaanitapausten tutkimuksesta, monine tapausesimerkkeineen (Linkki 2).

On tehty monia kyselytutkimuksia siitä, miten yleisiä spontaanitapaukset ovat suuren yleisön keskuudessa. Paremman puutteessa paranormaaliuden arviointikriteerinä on ollut kokijan oma käsitys kokemuksensa luonteesta. Karkeana lopputuloksena voidaan esittää, että 33 - 50 % ihmisistä uskoo kokeneensa spontaaneja psi-ilmiöitä. Tulos on ollut riippumaton kulttuurista ja kansallisuudesta. Naiset ovat ilmoittaneet kokemuksistaan selvästi useammin kuin miehet.

ESP-kokemukset tapahtuvat enimmäkseen unien muodossa, seuraavaksi intuitioina ja vähiten hallusinaatioina.  Louisa Rhine sai eräässä yhteenvedossaan tuloksen, että unia oli 65 %, intuitioita neljännes ja loput 10 % hallusinaatioita. Unet ovat enimmäkseen ennusunia ja valveilla tapahtuneet kokemukset koskevat enimmäkseen kokemushetken tapahtumia. Unet sisältävät enemmän yksityiskohtia kuin intuitiiviset kokemukset, mutta intuitiot ovat vakuuttavampia ja joskus suorastaan pakottavat toimintaan.

Saksalaisesta aineistosta vuonna 2005 julkaistun kyselytutkimuksen 1 100 vastauksesta saatiin seuraava yhteenveto erilaisten kokemusten yleisyydestä:

- déjà vu -kokemuksia 49,5 %

- ESP-unia 36,7 %

- kriisin aikaisia ESP-kokemuksia 18,7 %

- ilmestysnäkyjä, apparitioita 15,8 %

- eläinten psi:n esiintymistä 15,3 %

- kummittelua 12,1 %

Erilaisten näkyjen suhteen olisi aina tärkeätä tietää, onko kyseessä ollut vain päänsisäinen ilmiö eli hallusinaatio vai kaikille näkyvä fysikaalinen hahmo. Tutkimuksissa on useamman paikalla olleen henkilön tapauksissa löydetty kumpaakin tyyppiä, eli joko vain yksi on saanut näyn tai sitten kaikki ovat nähneet saman. Yhden kokijan tapauksessa kokemuksen aineellisuutta ei voi arvioida, ellei siitä jää jälkiä ympäristöön. Tutkimuksissa on havaittu, että kuulohavainnot ovat useammin kaikkien aistittavissa kuin näyt. Tietenkin voidaan puhua myös kollektiivisista harhoista, mutta silloin joudutaan tyytymään enimmäkseen teoreettisiin kaavailuihin.

Stokes käsittelee artikkelissaan myös déjà vu -kokemuksia. Niitä näyttää olevan kahta tasoa eli lyhytaikaisia tuttuuden väläyksiä ja pitkään jatkuvia, jolloin esimerkiksi osataan suunnistaa oikein ennen tuntemattomassa ympäristössä. Aivopuoliskojen eriaikaisuuteen tai aivojen viestintäreittien nopeuseroihin perustuvat selitykset eivät ole kovinkaan vakuuttavia. Psi:n sisältävänä selityksenä voisi olla ennusuni, selvänäkeminen tai jälleensyntymismuisto.

Parapsykologi Rex Stanford kehitti 1970-luvulla PMIR-mallin (Psi-Mediated Instrumental Response) arkielämässä tapahtuville myönteisille yhteensattumille. Se koskee usein tuttujen ihmisten tapaamisia. Tuolloin kokija tekee tilanteeseen toisinaan huonostikin sopivan ja epätavallisen reitinvalinnan, jonka seurauksena hän tapaa itselleen merkityksellisiä ihmisiä. Elleivät kyseessä ole kovin hämmästyttävät yhteensattumat, niin tapausten mahdollinen psi-yhteys voi jäädä huomaamatta.

Lemmikkieläimet löytävät omistajaperheensä toisinaan hyvin merkillisellä tavalla. Ne ovat voineet jäädä mukaan tulematta esimerkiksi kauas tapahtuvien muuttojen yhteydessä. Niitä on palannut perheisiinsä jopa vuoden kuluttua eksymisestä. Tutut lemmikit on voitu tunnistaa sekä jonkin selvän tuntomerkin että käyttäytymisen perusteella. Toinen eläinten osoittama psi-kyky voisi olla se, että ne näyttävät aistivan mahdollisesta henkimaailmasta sellaista, mitä ihmiset eivät aisti. Tietenkin on otettava huomioon eläinten tarkemmat aistit ihmisiin verrattuna.

Jotkut tutkijat ovat raportoineet löytäneensä riippuvuuden maan magneettikentän vaihtelun ja spontaanitapausten yleisyyden välille. Myös ilmanpaineen vaihtelusta on löydetty selitystä spontaanitapauksille. Nämä kaavailut vaatinevat vielä lisätutkimuksia tullakseen kunnolla huomioon otetuiksi.

Kuolemantapausten ennustamisen ja kuolemanhetkisten havaintojen ja tuntemusten yhteydessä on otettava huomioon tiedostamattomien havaintojen mahdollisuus. Kokijat ovat voineet tiedostamattaan havaita lähestyvän vakavan sairauskohtauksen ensimerkit terveeltä näyttävässä ihmisessä. Monissa tapauksissa ihmisen tiedostamatonta havainto- ja päättelykykyä kuitenkin jouduttaisiin venyttämään aika uskomattomiin mittoihin ilman psi-vaikutuksen olettamista.

Linkkejä

1. Phantasms of the Living, osa II
https://archive.org/details/phantasmsoflivin02gurniala

2. Douglas M. Stokes (2006): The Evidence for Psi: Spontaneous Phenomena

http://www.newdualism.org/papers/D.Stokes/Spontaneous_Psi.html

Lähdekirjallisuus

Louisa E. Rhine (1981): The invisible picture; A study of psychic experiences. McFarland, Jefferson, NC. 267 sivua.

Edmund Gurney, F. W. H. Myers, and Frank Podmore (1886): Phantasms of the Living. 2 vols. London: Society for Psychical Research, Trubner & Co. Yli 3000 sivua. (Linkki 1)