Juttujen suosiojakauman perusteella päättelen, että
lukijat ovat olleen vakaumukseltaan enimmäkseen uushenkisyyden harrastajia.
Skeptikot eivät yrityksistäni huolimatta
ole suostuneet lukemaan juttujani. Lukijat ovat löytäneet blogin enimmäkseen
Google-hakujen avulla ja jonkin verran myös Facebookissa ja keskustelupalstoilla
mainostukseni jälkeen. Blogin avaamisten kaksikertainen määrä yksittäisten juttujen
avaamisten yhteissummaan verrattuna aiheutunee siitä, että blogisivustolle on
useimmiten tultu hakusanalla 'parapsykologia'.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Blogista. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Blogista. Näytä kaikki tekstit
keskiviikko 10. kesäkuuta 2020
Blogista ja sen lukijoista
Päivitetty 2.5.2023
Google antaa blogin pitäjälle
tietoja siitä, miten paljon katsomiskertoja kertyy koko blogille ja
yksittäisille jutuille. Myös kävijöiden lähtösivuista on tietoja. Kerron tässä
havainnoista, joita olen tehnyt kävijöistä käyntilukumäärien perusteella.
Blogin suosio
Kun sain valmiiksi jutun jälleensyntymisestä, niin se oli
vuosikaudet eniten avattu juttu. Sitten suurin kiinnostus siirtyi muutamaksi
vuodeksi kuolemanrajakokemuksiin ja nyt ovat henkivalokuvat olleet suosituimpia
useita vuosia. Kestosuosikkeja ovat olleet poltergeistit ja kummitukset ja
niistä kirjoittamani muutamat yksittäistapaukset. Myös parapsykologian ja
mielenterveyden suhde ja kuolinvuodetapahtumat ovat kiinnostaneet melko paljon.
Vähiten näyttävät kiinnostaneen parapsykologian ja skeptismin yleisesittelyt ja
keskusteluni skeptikkojen kanssa.
Lukijat
Lukijoiden kommentteja odotin paljon enemmän kuin on
toteutunut. Odotin palautetta ja kriittistä arvostelua, joka johtaisi
hedelmälliseen keskusteluun ja uusien tietojen lähteille. Vähälukuiset palautteet
ovat kuitenkin olleet sellaisia, että niiden pohjalta ei keskustelua ole
syntynyt. Skeptikkojen, herännäisuskovaisten, ja uushenkisten kanssa
asiakeskustelu on useimmiten hankalaa, kun heidän tiedon maljansa tuntuu olevan
jo niin täynnä, että siihen ei enää uutta tietoa mahdu muualta kuin heidän omasta piiristään.
Päivitystä 2.5.2023
Blogin suosio on vähentynyt huomattavasti tämän jutun alkuperäisestä kirjoituspäivästä 10.6.2020 lähtien. Lukijoita on päivässä vain kymmenkunta, lukuun ottamatta selittämättömiä yhden päivän jopa sadan lukijan piikkejä. Avattujen juttujen otsikoista päätellen uushenkisten lukijoiden kiinnostus on vähentynyt. Ilahduttavaa on kuitenkin se, että maailmankuvasta kiinnostuneiden lukijoiden määrä näyttää pysyneen suunnilleen ennallaan. Parapsykologia ja skeptikot ovat kiinnostaneet ehkä jopa entistä enemmän.
Tunnisteet:
Blogista,
Keskustelu,
Skeptismi,
Uushenkisyys
lauantai 4. heinäkuuta 2009
Miksi tämä blogi?
"Vapaa" tietosanakirja
Päivitetty 29.2.2020
Parapsykologia on tällä hetkellä tuntematon tieteenala suuren yleisön ja tieteen valtavirran edustajien keskuudessa. Tämän blogin tarkoitus on tehdä aihetta tunnetummaksi tarjoamalla pitkän harrastusaikani kuluessa löytämiäni asioita laajempien piirien luettavaksi. Tämä ei ole tavallinen ajankohtaisblogi, vaan pyrin vähentämään otsikoiden lukumäärää ja asioiden päällekkäisyyttä päivittämällä valmiita juttuja tarpeen mukaan.
Itse olen enemmän kiinnostunut fysikaalisista spontaanitapauksista kuin psykologisluonteisesta kokeellisesta tutkimuksesta. Tämä on väistämättä vaikuttanut juttujeni valintaan ja sisältöön.
Jos joku löytää selvän asiavirheen tästä blogista ja ilmoittaa siitä minulle, niin lupaan korjata virheen kohtuullisessa ajassa. Huomaan korjaustarpeen parhaiten sähköpostistani (okivi at gmail.com), jonne toivon myös saavani ilmoituksia psi-spontaanitapauksista ja varsinkin edelleen aktiivisista poltergeisteista.
Parapsykologia luokittelujärjestelmissä
Parapsykologian jääminen tuntemattomaksi ilmenee selvästi siitä, miten ala sijoittuu kirjakauppojen, kirjastojen ja keskustelufoorumeiden luokitteluketjuissa, esimerkiksi seuraavasti:
1. Suomi24-foorumi
Keskustelu
-Yhteiskunta
--Uskonnot ja uskomukset
---Rajatieto
----Parapsykologia
Ja millaisessa seurassa parapsykologia siellä omalla tasollaan onkaan:
Magia, New age, Taikausko ja Tarot
Parapsykologia on tieteenala, jolla ei ole mitään tekemistä uskontojen, uskomusten, taikauskon eikä magian kanssa, paitsi silloin kun parapsykologian tutkijat tarkastelevat niitä aiheita tieteellisin menetelmin, esimerkiksi yksittäistapausten totuusarvon selvittelyssä tai vertailutarkoituksessa.
Aika merkillistä on, että skeptismiä puolestaan pidetään tieteellisenä – esimerkiksi Suomi24-foorumissa skeptismi esiintyy tieteen osiossa.
2. Iconclass-luokittelujärjestelmä (Järjestelmän PDF ei näytä enää olevan netissä
vapaasti saatavissa)
Iconclass on rakenteeltaan hierarkinen luokitusjärjestelmä, jonka avulla on mahdollista ryhmitellä taideteosten ja valokuvien aiheet systemaattisesti.Parapsykologia sijoittuu tässä kuvien hierarkiassa seuraavasti:
1 Uskonto ja uskomusmaailma
13 magiikka, yliluonnollisuus, okkultismi
13H parapsykologia
Samalla tasolla parapsykologian kanssa esiintyvät mm. seuraavat aiheet:
taikuus, loitsiminen (paha silmä, muodonmuutos, parantamiset, jne.), ennustaminen, magiikka, taikausko ja kansanomaiset uskomukset.
Valitettavan monista luokitusjärjestelmistä parapsykologia puuttuu kokonaan, mm. oman kirjastoni luokituksesta.
Parapsykologia Suomessa ja ulkomailla
Suomessa parapsykologian tilanne on huono. Täällä ei ole moneen vuosikymmeneen ollut mahdollisuutta yliopistojen puitteissa tutkia psi-ilmiöiden mahdollista esiintymistä niiden totuusarvon kannalta. Esimerkiksi on voitu tutkia 'yliluonnolliseen' uskomista tai 'yliluonnollisen' esiintymistä kansantarinoissa. Viime aikoina on sentään julkaistu ja tutkittu outoja kokemuksia mm. niiden vaikutusten kannalta. Varmuuden vuoksi opinnäytteissä on yleensä kerrottu, että tutkimuksessa ei oteta kantaa aitojen paranormaalien eli psi-ilmiöiden olemassaoloon.
Ulkomailla parapsykologian tutkimus tapahtuu enimmäkseen yliopistojen ulkopuolella ja ilman julkista rahoitusta. Useimmissa tietolähteissä parapsykologian kerrotaan olevan pseudotiedettä.
Parapsykologia Wikipediassa
Suomalaisessa Wikipediassa on muutamien vuosien kuluessa ollut kuvaava näytelmä parapsykologian sivulla. Ensin siellä oli kömpelö skeptinen katsaus parapsykologian historiaan Suomessa ja vahvasti skeptisesti vinoutunut näkemys parapsykologiasta. Niin kirjallisuus- kuin linkkiluettelokin sisälsi pelkästään skeptisiä lähteitä.
Sitten sinne jotkut kävivät lisäämässä myös muutaman viittauksen parapsykologiseen tutkimukseen ja rajatietoon. Skeptikot kävivät varsin vikkelästi siivoamassa lähes kaiken pois ja kirjoittivat vain suppean skeptisen katsauksen parapsykologiaan. Kaikki lähdeviitteet olivat taas skeptisiä lukuun ottamatta Suomen Parapsykologisen Tutkimusseuran sivujen linkkiä.
Seuraavassa vaiheessa joku kävi laittamassa sivun uuteen uskoon esittelemällä parapsykologiaa varsin asiallisesti ja laittamalla lähdeluetteloon ja linkkeihin viittauksia parapsykologian tutkimukseen. Tasapuolisuuden vuoksi siellä oli myös skeptistä aineistoa, jota aivan aiheellisesti myös arvosteltiin. 17.12.2011 skeptikot olivat taas käyneet siivoilemassa. Parapsykologian tieteellisestä kirjallisuudesta, tutkimuksesta ja sen tuloksista ei kerrottu mitään.
Nyt, päivityshetkellä, artikkeli on viittauksineen melko laaja, mutta kokonaisuus on skeptinen eikä parapsykologian tutkimus tule alkuunkaan riittävästi esille. Myös muutaman selvän asiavirheen huomasin, mutta enpä lähde yrittämään niiden korjaamista.
Englanninkielinen Wikipedia on samanlaisessa vartioinnissa, mutta siellä parapsykologian artikkelia ei ole mahdollista pitää yhtä yksipuolisena kuin Suomessa. Kansainväliset skeptikot ovat käynnistäneet Wikipedia-projektin nimeltä "Guerrilla Skepticism" eli sissiskeptismi skeptisten ihmisten imagon parantamiseksi ja huuhaan torjumiseksi, linkit (1) ja (2). Suomessa tietenkin otetaan mallia isommista kuvioista.
Tässä vaiheessa voidaan todeta, että englanninkielisessä Wikissä sissiskeptismi on nimensä mukaisesti tuottanut tehokkaasti hyvin skeptisiä tuloksia. Valitettavinta on se, että mukana on erittäin selviä asiavirheitä, joita kukaan ei pääse korjaamaan. Sissit poistavat korjaukset välittömästi ja jopa kokonaan estävät kyseisen korjaajan pääsyn kirjoittamaan Wikiin mitään muutakaan, linkit (3) ja (4).
Wikipedian skeptinen vartiointi tietenkin tapahtuu tieteen ja valistuksen nimissä ja skeptikkojen tietämättömyyden ja maailmankuvan yksipuolisuuden vuoksi epäilemättä myös enimmäkseen vilpittömin mielin. Kuitenkin sisällön tiukka sääntely tuntuu melkoiselta ylivoimaväkivallalta. On kummallista, että parapsykologian Wiki-sivulla ei saa olla suoria viittauksia parapsykologian akateemiseen tutkimukseen ja on kovin valitettavaa, että tieteen edustajat eivät näytä huomaavan siinä mitään epäilyttävää.
Kun Wikipedian kohdalla tilanne on tällainen ja uushenkisyyden harrastajatkaan eivät asiaa paljon paranna, niin suomen kielellä on olemassa kovin vähän asiallista tietoa parapsykologiasta. Sitä puutetta paikkaamaan tämä blogi on perustettu.
Linkkejä
1. Wikapediatrician Susan
Gerbic discusses her Guerrilla Skepticism on Wikipedia project
http://www.csicop.org/specialarticles/show/wikapediatrician_susan_gerbic_discusses_her_guerrilla_skepticism_on_wikiped
http://www.csicop.org/specialarticles/show/wikapediatrician_susan_gerbic_discusses_her_guerrilla_skepticism_on_wikiped
2. Susan Gerbic - Guerrilla Skepticism
3. Wikipedia - We have a
problem (Tumbleman Sheldrake case study)
http://www.skeptiko-forum.com/threads/wikipedia-we-have-a-problem-tumbleman-sheldrake-case-study.381/
4. The Guerrilla Skeptics: Taking Creepy to 11
http://www.skeptiko-forum.com/threads/the-guerrilla-skeptics-taking-creepy-to-11.377/
http://www.skeptiko-forum.com/threads/wikipedia-we-have-a-problem-tumbleman-sheldrake-case-study.381/
4. The Guerrilla Skeptics: Taking Creepy to 11
http://www.skeptiko-forum.com/threads/the-guerrilla-skeptics-taking-creepy-to-11.377/
Tilaa:
Kommentit (Atom)
