sunnuntai 22. helmikuuta 2026

Mikä meitä odottaa tuonpuoleisessa?


Nosso Larin portilla. Kuvan lähde on linkin (3) video.


Pseudoskeptikot kertovat, että tuonpuoleista ei ole olemassa ja että kaikki loppuu tyhjyyteen kuolemassa. Tästä uskomuksesta ei ole mahdollisuutta edetä minnekään.

Kuitenkin tuonpuoleisesta on saatu kokemuskertomuksia eri yhteyksissä. Parapsykologian kannalta tuonpuoleinen on kiinnostava siksi, että sekä rajantakaisten käyntien kokijoille että tuonpuoleisesta tietoja saaville näkijöille tapahtuu psi-ilmiöitä. Tuonpuoleisesta saadut tiedot ovat kiinnostavia myös maailmankuvan 
kannalta.

Tuonpuoleisen olosuhteista saatuja tietoja ei voida normaalilla tavalla tarkistaa, mutta eri lähteistä saatuja kuvauksia voidaan vertailla keskenään.


Kuolemanrajakokemukset

Kuolemanrajakokemuksessa ikään kuin siirrytään väliaikaisesti tuonpuoleiseen ja palataan takaisin elämään. Käytän tässä jutussa tuonpuoleiseen siirtyneestä ja siellä oloaan jatkavasta persoonallisuudesta enimmäkseen nimitystä henki. Joissakin yhteisöissä siitä käytetään nimitystä sielu.

Usein kokemukset alkavat siitä, että potilas katsoo itselleen tehtäviä toimenpiteitä huoneen katosta. Sitten hän ajautuu tai häntä opastetaan eteenpäin esimerkiksi tunneliin, jonka perällä näkyy valoa. Kun potilas tulee tunnelista ulos, niin häntä voi olla vastaanottamassa edesmenneitä sukulaisia, ystäviä ja lemmikkieläimiä. Maisema on esimerkiksi kaunis kukkaniitty. Siellä on usein jokin raja, esimerkiksi portti tai joki, josta eteenpäin mennessä ei ole enää paluuta elämään. Toisinaan edesmenneitä sukulaisia nähdään vain tämän rajan toisella puolella.

Kokemukset eivät aina sisällä tunnelissa kulkemista, vaan kokija voi huomata aluksi olevansa vain pimeydessä, sumussa tai valossa. Toisinaan hän ei näe mitään hahmoja, vaan joko vain kuulee puhetta tai saa tietoja telepaattisesti.

Joskus henget ovat vain kirkkaita valoja tai palloja. Erikoiselta tuntuu, että varsinkin idän uskontojen piirissä monien vastaanottajana on ollut pöytänsä takana istuva toimistotyöntekijä, joka kokijan nähdessään on mennyt arkistohyllylle ja tarkastanut hänen tietonsa jostakin kirjasta. Sitten hän on ilmoittanut, että ei ole vielä kokijan aika tulla tänne ja passittanut hänet takaisin jatkamaan elämäänsä. Näissä tapauksissa rajan takana näyttäisi olevan kiinteitä rakenteita.

Toisinaan NDE-kokija tapaa retkellään valo-olennon, joka eroaa tavallisista hengistä siten, että se on paljon kirkkaampi ja voimallisempi ja sen henkimä rakkaus on ehdoton ja rajaton. Monet kokijat tunnistavatkin sen uskontonsa mukaan esimerkiksi Jumalaksi tai Jeesukseksi. Valo-olento kertoo hänelle asioita ja usein antaa hänen elää läpi kaikki elämänvaiheensa.

Ihanien maisemien ja hyvien henkien lisäksi rajan takana esiintyy, tosin onneksi harvemmin, kaikenlaisia pahoja henkiä, hirviöitä tai iljettäviä otuksia, jotka uhkaavat kokijaa. Pienet kiusankappaleet voivat näykkiä hänestä palasia irti, ja hän tuntee koko ajan tulevansa yhä avuttomammaksi. Myös helvetin tulijärvi ja kuumuus esiintyvät ja kuuluu kiusattujen henkien kammottavaa valitusta.

Monet kertovat, että rajan takana ei ole aikaa, joten voi samanaikaisesti olla useassa paikassa ja eri ajankohtina. Joidenkin näkökenttä on ollut 360 astetta eli he ovat samanaikaisesti nähneet joka suuntaan. NDE-kokijoiden kertomuksien perusteella näyttää siltä, rajan takana ei useimmiten ole mitään kiinteätä, mikä olisi kaikille sama. Ei pysyvää rakennusta, paikkaa tai maisemaa, vaan kaikki voi hetkessä muuttua erilaiseksi. Paljon näyttää olevan kiinni kokijan perustiedoista ja mielikuvituksesta.


Jälleensyntymistapausten välitila

Jälleensyntymistapausten
välitilasta on pitkä ja mielestäni erittäin ansiokas James G. Matlockin kirjottama artikkeli linkissä (1). Siinä käsitellään myös kuolemanrajakokemusten yhteyttä jälleensyntymistapauksiin. Välitila voisi olla jatkoa kuolemanrajakokemukselle, kun kuolemanraja on lopullisesti ylitetty. Artikkeli on niin runsas ja kattava, että tässä ei voi muuta kuin hahmotella sen sisältöä.

Vainajan henki voi oleskella hetken ruumiinsa läheisyydessä ja seurata sitä sen käsittelyn eri vaiheissa. Hän voi olla mukana omissa hautajaisissaan ja sitten etääntyä paikalta. Joissakin tapauksissa henki on lähtenyt seuraamaan jotakin naista ja jälleensyntynyt hänelle ilman pitempää oleskelua rajan takana.

Muistetut välitilakokemukset ovat riippuvaisia kulttuuritaustasta. Länsimailla välitilakokemukset koetaan enimmäkseen kauempana maan piiristä, nimitetään sitä paikkaa vaikka taivasmaailmaksi. Siellä oleskellaan esimerkiksi enkelien seurassa tai kohdataan jumaluuksia. Sieltä oppaat sitten auttavat henkeä syntymään uudestaan.
Matlockin tutkimusten mukaan korkeampien henkiolentojen yleisiä nimityksiä olivat Portinvartija, Opas ja Johtava Olento.

Käännöstä Matlockin kertomista yksityiskohdista:

Aasiassa tai länsimaissa ei näytä olevan säännöllistä toimintasuunnitelmaa taivasmaailmassa tai maan piirissä oleville hengille. Vain kaksi Matlockin ja Giesler-Petersenin koehenkilöistä kertoi tehneensä arvion edellisestä elämästään kuollessaan. Nasir Toksöz, turkkilainen alevipoika, sanoi, että hän teki kuoltuaan Jumalalle tiliä teoistaan. Kazuya, japanilainen poika, sanoi, että itsemurhansa jälkeen hän oli viettänyt jonkin aikaa "mietiskelyhuoneessa" ennen kuin päätti syntyä uudelleen entiselle äidilleen. Englantilainen poika nimeltä Stephan Ramsay kertoi työskennelleensä suuressa kirjastossa, jossa häntä oli ohjeistettu "laittamaan kaikki uudet palaset kirjoihin". Hän oli päättänyt työskennellä, mutta taivaassa työskentelyä ei vaadittu. Kazuya kertoi tehneensä ennen syntymää sopimuksen kolmen muun hengen kanssa, jotka syntyisivät uudestisyntyneinä suunnilleen samaan aikaan. Kukaan muu koehenkilö ei maininnut tehneensä suunnitelmia seuraavaa elämäänsä varten vanhempiensa valitsemisen lisäksi.

Aasiassa enimmäkseen oleskellaan rajan takana mutta maan piirissä, usein entisen asuinpaikan ympäristössä. Henki voi asua esimerkiksi puussa ja toisinaan seurailla entisen perheensä jäseniä heidän toimissaan. Jossain vaiheessa hän löytää sopivan perheen, johon hän syntyy uudelleen.

Matlockin tutkimusten mukaan rajantakaiset henget vaikuttavat aineen tasolla kahdella tavalla: ihmisten unissa ja aiheuttamalla poltergeist-tyyppisiä
ilmiöitä.


Regressiokokeet hypnoosissa

Hypnoosilla ajassa taaksepäin taannutettaessa voidaan helposti päästä tutkimaan entisten elämien tapahtumia, ainakin näennäisesti. Vaikeampaa ja harvinaisempaa on taannuttaa asiakkaat tuonpuoleiseen, kuolemanrajan taakse tai jälleensyntymisten välitilaan. Michael Newton
(1994/2004, sivu 10) sanoo välitilaan pääsyn edellyttävän ylitietoisuuden tilaa hypnoosissa. Hypnoosin käytöstä on varsin paljon juttua toisaalla täällä.

Menneiden elämien regressioterapiaa käyttäviä hypnoterapeutteja on maailmassa runsaasti. Heitä löytää helposti esimerkisi YouTuben sisäisellä haulla. Alla käsittelen Michael Newtonin
kirjan sisältöä.


Suorat tiedot

Scolessa saatiin henkimaailmasta suoraa tietoa, henkien itsensä puhumana meedoiden suun kautta. Valitettavasti en ole löytänyt rajantakaisista olosuhteista Scolesta tehtyä kirjallista yhteenvetoa, joten tiedot jäävät hyvin niukoiksi. Alla olevasta nauhalta puretusta keskustelunpätkästä saa vähän aavistusta. Tutkija kysyy ajan olemassaolosta ja henkiolennot Patrick ja EB vastaavat:

Ralph Noyes (tutkijavieras): Mistä tiedät milloin on aika tulla, tiedätkö tästä kokoontumisesta? Onko aika teidän puolellanne kuten aika täällä.
Patrick: Voi, nyt lähdet syville vesille jo ennen kuin olemme aloittaneet. Emme halua puhua ajasta, koska se järkyttää monia ihmisiä. Mutta aikaa ei todellakaan ole meille samalla tavalla kuin teille, mutta tiedän olevan aika tulla sillä hetkellä kun tunnen vetämistä.
EB: Se on tuntemus enemmän kuin mikään muu.
Patrick: Niin, tuntemus ikään kuin vetäminen, ja minä tunnen vetämisen ja tiedän mistä se tulee.

Ajan olemattomuudesta tai suhteellisuudesta tuli vahvistus kahden yli puolivuosisataa vanhan, mutta painotuoreen sanomalehden apportin
muodossa.


Michael Newton

Hypnoterapeutti
Michael Newton on kertonut ensimmäisessä kirjassaan (1994/2004) ja kahdessa muussa kirjassaan erittäin yksityiskohtaisesti tuonpuoleisen tapahtumista. Hänen rakentamansa järjestelmä on omintakeinen katsaus jälleensyntymisten välitilaan.

Newtonin mukaan tuonpuoleisessa on kaiken yläpuolella Jumala (s. 313). Hänen lisäkseen siellä on vain eri kehitystasoilla olevia ihmissieluja eikä muita henkitason olentoja. Suojelusenkelit näyttävät olevan hänen mielestään läheisiä henkioppaita. (s. 45) Pahoista hengistä eli demoneista hän sanoo näin:

Jos kuulemme sisäisen äänen, joka käskee meitä vahingoittamman itseämme ta muita, kyse ei ole demonisessta hengestä, avaruusjoliosta tai pahansuovasta ja luopiomaisesta henkioppaasta. Kielteiset voimat kumpuavat meistä itsestämme. (s.58)

Newtonin mukaan sielun matka tuonpuoleiseen alkaa kuolemassa. Hengen erottua ruumiista se näkee alapuolellaan makaavan tomumajansa ja usein pysyttelee sen lähellä hautajaisiin saakka. Sitten tulee näkyviin tunneli, jota pitkin se lähtee etääntymään maan piiristä. Tunnelin loppupäässä näkyy valoa ja matka jatkuu pilvimäisissä muodostelmissa. Vähitellen esiin alkaa tulla ihmisiä, henkiopas ja vanhoja tuttuja rajan takana. Nämä poistuvat kauemmas ja sielu tulee lepopaikkaan, missä se voi kuntoutua rasituksistaan.

Sielut esiintyvät rajan takana valopisteinä, muina valomuodostelmina tai ihmishahmossa. Sielun kehitystaso näkyy sen auran väreistä.

Seuraavaksi sielut saapuvat yksin tai opastettuina kokoontumispaikalle, josta kaikki suuntaavat lopulliseen määränpäähänsä. Sielut sijoittuvat ryhmiin, jotka ovat heidän kehitystasonsa mukaisia. Ryhmien jäsenet tuntevat toisiaan jo monien jälleensyntymien ajalta. Ryhmät kokoontuvat henkiseen luokkahuoneseensa, jossa sielu saa lisäopetusta ja valmistautumista seuraavaan syntymiseensä. Elämänvalintapaikalla sieluille näytetään kuvaruuduilta mahdollisia seuraavia elämiä ja valitaan niistä yksi. Sen jälkeen valitaan tuleva keho, johon jälleensynnytään.

Tunnistamisluokassa valmistellaan tulevat ihmissuhteet yhdessä muiden jälleensyntyvien henkien kanssa. Näin on laadittu jälleensyntymisen sielunsuunnitelma, jonka kaikki hyväksyvät. Tulevan elämän puitteet ja oppimiskohteet sisältyvät suunnitelmaan. Sitten sielu hyvästelee henkiystävänsä, valitsee äitinsä ja syntyy maailmaan.

Edellä oli suppea kuvaus ’tavallisen’ sielun matkasta. Newtonin mukaan on olemassa myös eksyneitä sieluja, joita hän kuvaa näin:

Eksyneitä sieluja on kahdenlaisia: sellaisia, jotka eivät hyväksy fyysisen kehonsa kuolemaa ja jotka kamppailevat henkimaailmaan palaamista vastaan erilaisista henkilökohtaisista tunnesyistä, ja sellaisia jotka ovat osallisia rikollisiin tapahtumiin ihmiskehossa ollessaan. Ensimmäisessa tapauksessa kyse on sielun omasta valinnasta, toisen tapauksen kohdalla henioppaat eristävät sielun määräämättömäksi ajaksi muista sieluista. (s. 56)


Nosso Lar

Suomessa on saatavissa rajantakaisista olosuhteista runsaasti aineistoa Suomen Henkiopin Liiton sivustolta, linkki (2). Siellä esitellään myös kirja Nosso Lar, joka on ostettavissa tai ilmaiseksi luettavissa suomen kielellä. Kirjan nimi käännettynä tarkoittaa meidän kotiamme. Nosso Lar on erikoistapaus jälleensyntymisen välitilasta.

Brasiliassa tuonpuoleiseen siirtynyt lääkäri André Luiz saneli meedio Chico Xavierille mainitun kirjan, jossa André laajasti kertoo tuonpuoleisen olosuhteista ja tapahtumista. André ei ole lääkärin oikea nimi, joka on kyllä tiedossa. Xavier on kirjoittanut kyseisen kirjan, josta on olemassa vielä jatko-osia. Kirjan mukaan on tehty myös pitkä elokuva, joka on katseltavissa linkin (3) videolla. Itse kuuntelin kirjan kokonaan englannin kielellä linkistä (4).

Herätessään kuolemansa jälkeen André löysi itsensä tuonpuoleisessa synkästä kiirastulenomaisesta paikasta. Oli sumuista, kuului valitusta, pahat ihmiset ja hirviöt hyökkäilivät ja ivailivat häntä. Hän oli tuskissaan, nälkäinen ja janoinen. Hän valitti itsekin ja alkoi rukoilla.

Vanha ystävällinen mies kumartui Andrén puoleen ja rohkaisi häntä. Kaksi avustajaa teki kuin paarit ja he kantoivat hänet portin läpi uudelle alueelle ja sairaalaan. Siellä hänet asetettiin vuoteelle, annettiin virkistävää juomaa ja parannettiin hänen tuskallista leikkaushaavaansa vatsassa magneettisella sivelyllä. André oli tullut Nosso Lariin, astraalikaupunkiin.

Elämä siellä oli hyvin maallisen kaupunkilaisuuden oloista. Avustajat kantoivat huonokuntoisia tulijoita paareilla sairaalaan toipumaan. Siellä syötiin ruokaa kuten maassa, elettiin asunnoissa ovien takana ja seinällä oli kello. Vieraat soittivat ovikelloa tullessaan. Vaatteet oli itse hankittava.

Nosso Larissa tehtiin työtä maalliseen tapaan. Siellä oli julkinen vesilaitos, jonka tuottama vesi oli maallista kevyempää. Siellä ajettiin ilmassa kulkevalla bussilla. Konserttiin ostettiin liput, joukoille viestimiseen käytettiin kaiuttimia, jne. Nosso Larin asukkaat valmistautuivat sopivassa vaiheessa syntymään uudelleen maan päälle.

Kärsivien henkien alueen ja Nosso Lar-kaupungin lisäksi tuonpuoleisessa oli korkeampia henkisiä tasoja, joilla esimerkiksi Andrén äiti oleskeli.


Meediot ja muut näkijät

Meedioilta saadaan yleensä hyvin vähän tietoa rajantakaisista olosuhteista. Istunnoissa keskitytään todistelemaan rajan takaa saapuneen hengen olevan aidosti se, jonka meedio on ilmoittanut hänen olevan. Yleensä vain kerrotaan, että hengillä on rajan takana kaikki hyvin.

Facebookin ’yliluonnollisissa’ yksityisissä ryhmissä esiintyy näkijöitä, jotka kertovat aistivansa maan piirissä olevia henkiä, jotka syystä tai toisesta eivät ole menneet eteenpäin. He kertovat, että heillä on kyky keskustella näiden henkien kanssa ja he ohjaavat niitä eteenpäin ”valoon”, Brittiläinen kirjailija Kate Christie (1965) kertoo, että toisen maailmansodan aikana sodassa kuolleiden sotilaiden sekavuustilassa olevia henkiä tuli hänen luokseen ja alitajuisesti hän auttoi niitä eteenpäin (sivut 35-51).

Katrina Berg (2013) kertoo kirjassaan, miten hän vapauttaa ihmisiä tarrahengistä. Tarrahenget ovat maan piirissä olevia henkiä jotka eivät ole omillaan, vaan ovat tarrautuneet sopiviin ihmisiin, aiheuttaen heille monenlaista haittaa. Hänen kokemuksensa mukaan monet rajut mielialan vaihtelut ovat tarrahenkien aiheuttamia. Tarrahenkiterapeutteja on olemassa runsaasti eri puolilla maailmaa.


Mitä jää käteen

Itse pidän parhaina tietolähteina kuolemanrajakokemuksia, koska ne ovat yksilöllisiä ja ilman ulkopuolista vaikutusta tai välittäjää. Ne ovat monipuolisia ja kokemuskertomuksia on kerätty tuhansia tutkittaviksi. Niissä on vain yksi heikkous: ne eivät ulotu lopullisen kuoleman rajan taakse. Myös muilla menetelmillä lopullisen rajan takaa näyttää olevan vaikeampaa saada tietoa kuin lopullisen rajan tältä puolelta.

Kuolemanrajakokemukset ovat vaikeasti kielellisesti kuvattavissa. Esimerkiksi monissa kertomuksissa mainittu ajan puuttuminen on vaikeasti hahmotettavissa. Niistä kuitenkin hahmottuu mielestäni karkea kuva, jota hallitsevat kokemusten suuret vaihtelut ja nopeat ympäristön muutokset. Kiintetä rakennelmia ei useimmiten ole, vaikka niistä joskus kerrotaan. Samanlaisina pysyviä ja monien kokijoiden toistuvasti kuvaamia ympäristöjä ei taida löytyä.

Michael Newtonin hypnoosissa saaduista tiedoista koostettu järjestelmä ja Nosso Lar -kanavointi eroavat toisistaan paljon. Sen lisäksi kumpikin järjestelmä eroaa melkoisesti kuolemanrajakokemuksista. Voisi ajatella, että tietojen hankkimismenetelmä on vaikuttanut lopputulokseen. Toisistaan riippumattomia yksityiskohtaisen tiedon hankkimisia lopullisen kuoleman rajan takaa pitäisi olla käytettävissä enemmän.

Voidaan myös ajatella, että kokemukset tuonpuoleisesta ovat yksilöllisiä, kokijan kokemuksista ja mielikuvituksesta riippuvia. Toisaalta kuitenkin kuolemanrajakokemukset tuovat esiin asioita, jotka ovat vastoin kokijan maailmankuvaa. Ateisti joutuu myöntämään Jumalan olemassaolon tai rajakokemus on vastoin kokijan uskonnollisia käsityksiä. Myös rahan ja vaikutusvallan hankkimiseen keskittyneet ihmiset joutuvat usein muuttamaan elämänsä suunnan.

Saatavissa olevan kokemusaineiston perusteella lopullisen kuoleman rajan takana näyttää olevan hyvin monenlaisia ympäristöjä ja monia tasoja. Näyttää olevan paljon valinnan varaa, mihin uskoa ja mihin ei. Yksikäsitteistä ja selvää todellisuutta ei kokemusaineistosta mielestäni toistaiseksi ole johdettavissa. Näistä asioista tarvitaan paljon lisää tutkimustietoa. Valitettavasti tieteen valtavirran tabu on esteenä tutkimiselle.





Kirjalliset lähteet

Kate Christie (1965): Apparitions. An Autobiographical Study in Parapsychology. Routledge and Kegan Paul, Lodon. 124 s.

Michael Newton (1994/2004): Sielujen matka. Kustannus Oy Taivaankaari, Kirkkonummi. 315 s.

Katrina Berg (2013): Sielu matkalla vapauteen. Basam Books. 254 s.


Linkit

1. Matlock, J. G (2017): Reincarnation Intermission Memories.
Psi Encyclopedia. London: The Society for Psychical Research. Retrieved 4 November 2025.
https://psi-encyclopedia.spr.ac.uk/articles/reincarnation-intermission-memories

2. Suomen Henkiopin Liitto
https://www.henkioppi.fi

3. Astral City 1 Nosso lar 1 - Subtitle in English - Full movie about reincarnation.
https://www.youtube.com/watch?v=0uWe-3JYc-Q

4. Audiobook - Nosso Lar: Life in the Spirit World Collection - Book 1
https://www.youtube.com/watch?v=pZQXvPmpGDI

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti