Parapsykologia ja mielenterveys

Päivitetty 2.11.2022

Psi-ilmiöt jaetaan perinteisesti kahteen osaan: aistien ulkopuolinen havaitseminen eli ESP ja psykokinesia eli PK. Usein mainitaan myös kuolemanjälkeinen elämä kolmantena parapsykologian tutkimusalueena.

Parapsykologialla ja mielenterveydellä on vahva yhtymäkohta siinä, että ESP-kokemukset eivät ole muodollisesti mitenkään erotettavissa aistiharhoista, joita mielenterveyden häiriöistä kärsivät kokevat. Ainoa tapa erottaa kokemukset toisistaan on se, että kenttätutkimuksella ja riittävän pitkäaikaisella seurannalla selvitetään, ovatko koetut aistimukset tuottaneet paikkansa pitävää tietoa ulkomaailmasta.

Uskaltaudun käsittelemään tätä hankalaa aihetta sen tärkeyden takia, vaikka insinöörinä en olekaan alan asiantuntija. 

Harhat ovat yleisiä

Wikipediassa aistiharhoja eli hallusinaatioita määritellään seuraavalla tavalla linkissä (1):

Hallusinaatiolla eli aistiharhalla tarkoitetaan todentuntuista aistikokemusta, joka kuitenkin on mielen tuottama. Tällöin aistialueiden aivosolut aktivoituvat spontaanisti ilman ulkoista ärsykettä tai viestiä aistinelimiltä. Hallusinaatiot alkavat ja loppuvat tahdosta riippumatta.

Aistiharha voidaan kokea minkä tahansa aistin välittämäksi: Silloin ihminen näkee, kuulee, tuntee, maistaa tai haistaa jotakin, jolle ei ulkoisesta, yhdessä havainnoidusta maailmasta löydy vastinetta. Yleisimpiä hallusinaatioita ovat näkö- ja kuuloharhat. Hallusinaation kokeminen sinänsä ei ole vaarallista eikä sairasta.

Hallusinaatio on eri asia kuin illuusiohavaintovirhe, jossa on kyse todellisen ulkoisen ärsykkeen virheellisestä havainnoinnista tai tulkinnasta. Illuusioita ovat esimerkiksi ulkomaailmasta peräisin olevat ”harhanäyt” kuten optiset harhat ja kangastukset. Hallusinaatio eroaa myös eideettisestä muistista, eli kyvystä palauttaa mielikuvia elävästi mieleen.

Psykoosi tarkoittaa, että ihmisen todellisuudentaju on heikentynyt, eli hän ei tajua psykoosin laukaisemia kuulo- tai muita harhoja harhoiksi. Psykoosisairauttakin sairastava henkilö voi hyvin tajuta äänet harhoiksi kun ei ole psykoosissa. Joskus kuuloharhat jäävät psykoosin loputtua päälle.

Aistiharhoina ilmeneviä ESP-kokemuksia esiintyy yleisesti arkipäivässä spontaani-ilmiöinä, joita voi tapahtua kenelle hyvänsä. Erikoiskykyjä omaavat näkijät kertovat saavansa mahdollisen ESP-tietonsa vaihdellen kaikkien aistiensa kautta tai intuitioina. Tutkijat ovat keränneet spontaanitapauksista havaintokertomuskokoelmia, joita he ovat analysoineet eri tekijöiden suhteen.

Morton Schatzman (1980) sanoo, että harhoja esiintyy myös ihmisillä, jotka eivät ole psykoottisia. Hän kertoo perusteellisessa kirjassaan "The Story of Ruth" erään naisen tarinan. Tätä vainosi hänen vielä elossa olevan isänsä hallusinaatio, joka käyttäytyi uhkaavasti ja oli niin pysyvä ja täydellinen, että ei ollut erotettavissa todellisesta henkilöstä muuten kuin isän todellisen olinpaikan tarkistamalla. Pitkällisen terapian jälkeen nainen sai pelkonsa hallintaan, mutta pystyi edelleen halutessaan luomaan harhoja ja jopa oppi käyttämään erilaisten hallusinaatiohenkilöiden luomista omaksi huvikseen.

Schatzman tutustui aiheeseen laajasti ja tuli siihen tulokseen, että erilaiset aistiharhat terveillä ihmisillä ovat paljon yleisempiä kuin yleensä osataan arvatakaan. Osa kokemuksista voi olla niin todenmukaisia, että tarkistusten puuttuessa niitä ei tunnisteta harhoiksi. Oma lukunsa ovat tietenkin kemiallisten aineiden aiheuttamat harhat, jotka riittävän lievinä ovat ohimeneviä.

Parapsykologiaa ja mielenterveyttä sivuavia aistiharhoja ovat äänien kuuleminen (Johanna Erjanti 1998, linkki 2) ja unihalvaus (Elena Seikkala 2000, linkki 3). Ne muistuttavat psykoottisia harhoja, mutta ne ovat yleisiä ja niitä esiintyy muuten terveillä ja tasapainoisilla ihmisillä. Parapsykologian kannalta herää kysymys, saadaanko niiden seurauksena selittämätöntä ja paikkansa pitävää tietoa ulkomaailmasta. 

Mielenterveys on pitkälti kulttuurikysymys

Esimerkiksi Richard Bentall (2000, linkki 4) toteaa monista lähteistä löytämäni käsityksen, että psykiatristen häiriöiden ja normaalin mielenterveyden välillä on katkeamaton jatkumo. Jatkumon kummassakin päässä tilanne on selvä, eli pahasti häiriintyneen potilaan todellisuuskäsitys on niin virheellinen tai hänen olonsa on niin onneton, että hän ei tule omillaan toimeen, mutta mieleltään terveet selviävät arkielämässä omin voimin.

Ääripäiden välissä olevien ihmisten käyttäytymisen arviointi on tulkinnanvaraista ja ympäristön kulttuurista riippuvaista. Mitä valtavirran psykiatri tai psykologi pitää sairaalloisina kokemuksina, sitä voi transpersoonallisen tai jungilaisen psykologian edustaja pitää ihmisen normaaliin psykologiseen kehitykseen kuuluvana. Kirjassa Honkasalo & Koski (2017) tehdään ansiokkaasti tätä rajankäyntiä sairauden, terveyden ja kulttuurin välillä. Kirjassa todetaan, että länsimaissa suhtaudutaan outoihin kokemuksiin mustavalkoisen torjuvasti, vaikka joissakin muissa kulttuureissa ne ovat hyväksyttyjä ja jopa kulttuuriin kuuluvia.

Tohtori Vernon Neppe käsittelee eräässä artikkelissaan harhoja kulttuurin, psykiatrian ja parapsykologian kannalta (1982, linkki 5). Lainaus artikkelin abstraktista:

An important area for exploration is the relationship of the cultural facets of psychiatric illness to parapsychology. The scope of such a relationship in its narrower sense involving the interaction of psychiatry with parapsychology (parapsichiatry) and in its broader framework involving interactions of psychiatry with all mysticism (metapsychiatry) is very broad. This paper highlights certain clinical transcultural problems in parapsichiatry.

Mystisen kokemuksen yhteydessä esiintyy arkikokemuksesta vahvasti eroavia tunteita ja toisinaan myös aistiharhoja. Kokemuksesta on kirjoitettu filosofi ja psykologi William Jamesin luentojen perusteella kokonainen kirja (William James 1902/1981). Monet uskonnolliset yhteisöt pitävät mystisiä kokemuksia asiaankuuluvina ja jopa yrittävät johdattaa oppilaitaan sellaiseen kokemukseen.

Mielenterveyden ammattilaiset

Aistiharhoja pidettiin aikaisemmin lähes poikkeuksetta alkavan tai jo jatkuvan mielisairauden oireina, mutta nykyään on käytettävissä paljon uutta tietoa. Mielenterveyden ammattilaiset ovat myös suhtautuneet liian kaavamaisesti outoja kokeviin asiakkaisiinsa. Valtavirran psykiatrit ja psykologit eivät nykyisinkään yleensä ota aitojen psi-ilmiöiden mahdollisuutta huomioon.

Johanna Erjanti (1998, linkki 2) kertoo, että ääniä kuuleviin ei aikaisemmin osattu suhtautua joustavasti: "Perinteisesti on ollut käytännön hoitotyössä näkemys, että potilaan harhoihin ei saa mennä mukaan, mikä on aiheuttanut arkuutta puhua äänistä ja ne on saatettu sivuuttaa kokonaan". Sivuuttaminen oli ilmeisen huono strategia luottamuksellisen hoitokontaktin kannalta. Erjannin lainaamien tutkijoiden mukaan äänet kuitenkin voidaan pitää parhaiten kurissa keskustelemalla niistä muiden kanssa turvallisessa ympäristössä, joten aikaisempi ohje ehkä vain pahensi asiakkaan tilannetta.

Vernon Neppe (1989, linkki 6) kertoo, miten valtavirran psykiatrit ja psykologit ovat tulkinneet erikoisia tiloja tai kokemuksia vakaviksi psyykkisen sairauden oireiksi seuraavaan tapaan:

Kehostapoistumiskokemus OBE on tulkittu äärimmäiseksi minuuden jakautumiseksi, jossa esiintyy huomattavaa epärealistisuutta ja depersonalisaatiota. Ennaltatietäminen ja selvänäkeminen ovat harhaluuloja, joissa esiintyy vakavaa todellisuudesta vieraantumista. Telepatia on harhainen usko ajatusten lähettämisestä tai istuttamisesta kokijan päähän, eli selvä ensimmäisen asteen psykiatrinen oire. Transsitilat ja automaattikirjoittaminen ovat äärimmäisiä psykiatrisia persoonallisuuden jakautumishäiriöitä.

Tohtori Martina Belz-Merk (2007) kertoi, miten IGPP:ssä (Institut für Grenzgebiete der Psychologie und Psychohygiene E. V.) yritetään auttaa sinne yhteyttä ottavia epätavallisten kokemusten ja psyykkisten häiriöiden kokijoita, joita vuosittain on ollut noin 800. Lainausta Belz-Merkin artikkelista:

There is currently a controversial debate concerning whether unusual experiences are symptoms of a mental disorder, if mental disorders are a consequence of such experiences, or if people with mental disorders are especially susceptible to or even looking for these experiences.

 Till recently it was up to psychiatry to deal with unusual experiences and develop clinical concepts. Psychiatrists and psychologists like Jung (1984), Assagioli (1955), Scharfetter (1991), Grof and Grof (1991) and Haraldsson (1985), to name a few, have pointed out several times that such experiences do not necessarily have anything to do with known symptoms of psychiatric disorders. They might appear similar to known disorders, both genetically and prognostically, but they have to be classified in a totally different way and thus treated differently.

Psykoterapeutti Paul J. Leslie on antanut sarjaan pitkän haastattelun toiminnastaan ja ajatuksistaan videosarjaan "New Thinking Allowed", linkki (7). Hän kertoo, että ehkä useimmat ihmiset kokevat ainakin yhden paranormaalina pitämänsä ilmiön elämänsä aikana. He eivät useinkaan uskalla kertoa kokemuksestaan leimautumisen tai mielisairausdiagnoosin pelossa. Hänen mielestään vain ahdistavat kokemukset tarvitsevat terapiaa. Lohduttaviin kokemuksiin ei pitäisi puuttua kielteisesti tai halveksien. Jo pelkkä kertomusten kuunteleminen on avuksi. Mielenterveyden ammattilaiset tarvitsisivat koulutusta asiakkaiden paranormaaleina pitämien kokemusten kohtaamiseen.

Mielenterveyden ammattilaisten 'virhediagnoosit' psi-ilmiöistä ja psykiatrisesti lievistä kokemuksista ovat hyvinkin ymmärrettäviä siksi, että todellisista psykooseista kärsivät uskovat usein pahoihin telepaattisiin tai säteilyvaikutuksiin aivoihinsa tai uskovat olevansa selvänäköisiä. Richard Bentall kertoo tutkimuksissa todetun, että omia mahdollisia psi-kokemuksiaan kertovilla on keskimääräistä enemmän todellisia mielisairauden oireita ja toisaalta todellisista oireista kärsivät uskovat keskimääräistä enemmän psi-ilmiöiden olemassaoloon.

Yllättävä, kauhistuttava ja lohduttava kumma

Massatiedotusvälineissä harhat useimmiten yhdistetään psykooseihin, joten luulisi kokijoiden ensimmäisen harhakokemuksen seurauksena pelkäävän olevansa tulossa hulluksi. Mutta esimerkiksi Johanna Erjanti ei gradussaan mainitse hulluksi tulemisen pelkoa, vaan vain hulluksi leimautumisen pelon. Elena Seikkala puolestaan kertoo unihalvauksen olleen kokijoilleen hyvin pelottava, ja he pelkäsivät sekä hulluksi tulemista että hulluksi leimautumista.

Kuuloharhojen äänet (Elena Seikkala (2000), linkki 3) ovat pahimmillaan lamauttavia, mutta ihminen voi usein myös tulla toimeen ääniensä kanssa ja elää normaalia elämää. Tieto muiden ihmisten samanlaisista kokemuksista on tuonut suurta helpotusta monille kokijoille. Ääniä kuulevilla on jopa oma yhdistys, Suomen Moniääniset ry. (Linkki 8), joka järjestää vertaisryhmien kokoontumisia. Yhdistyksen sivuilla on paljon hyvää tietoa äänien kuulemisesta.

Markku Siltala (2019) kertoo kirjassaan "Hän oli siinä" paljon esimerkkejä sekä aistiharhoista että esineiden liikkumisista, joita mieleltään terveet ihmiset ovat kokeneet. Hän sanoo, että kertojat eivät usein ole uskaltaneet kertoa kokemuksistaan aikaisemmin kenellekään. Ilmeisesti syynä on ollut leimautumisen pelko. Hulluksi tulemisen pelkoa en huomannut kirjassa mainittavan.

Honkasalo&Kosken kirjassa sivuilla 87-123 on Kirsi Kanervan kirjoittama osuus "Kumma ja tunteet". Hän jaottelee kokemusten tuottamat tunteet seuraavien, tilanteita hyvin kuvaavien otsikoiden alle:

Yllättävä, hämmästyttävä, hurja kumma
Kauhistuttava, pelottava kumma
Lohduttava, rakas, kiitollisuutta herättävä ja hyvältä tuntuva kumma

Artikkeli Coelho & al. (2008, linkki 9) käsittelee sitä, millaisia yhteydenottoja parapsykologian tutkijat Britanniassa ovat saaneet yleisöltä. Monet ovat olleet huolissaan ja pelänneet tulevansa mielisairaaksi. Toiset ovat halunneet vahvistuksen kokemustensa selittämättömyydelle, mitä ei tietenkään ole voitu antaa ilman tapausten tarkempaa tutkimusta. Eräät ovat jo olleet yhteydessä mielenterveyden ammattilaisiin, mutta haluavat saada tukea sille, että oireet eivät ole mielisairautta.

Parapsykologit ovat yhteydenottotilanteissa pahassa välikädessä varsinkin puhelinsoittotapauksissa, joihin ei ole voinut etukäteen valmistautua. Soittajan kokemus voi olla oire puhkeamassa olevasta psykoosista, lievempi hallittavissa oleva oire tai sitten aito psi-kokemus. Psykoositapaus pitäisi saada välittömästi hoitoon, jolloin kaikki selviäisivät vähimmällä. Myös lievemmät oireet olisi hyvä saada ammattilaisten tuen piiriin ja psi-kokemukset pitäisi saada kunnolla tutkituiksi. Tavallisesti kaikkia näitä toiveita ei voida toteuttaa aika- ja resurssipulan vuoksi. Coelho suositteleekin, että parapsykologit valmistautuisivat yhteydenottoihin luomalla rutiinit lisätietojen hankkimiseksi ja asioiden eteenpäin viemiseksi.

Egotilaterapia

Vaikka tämä menee hiukan ohi aiheesta, niin ajattelin kuitenkin kertoa omista kokemuksistani. Ihmettelin opiskeluaikana sitä, miten käyttäydyin niin eri tavoilla sopeutuessani erilaisiin tilanteisiin. Keksin parhaat ideani keskusteluihin aina liian myöhään, vasta omissa oloissani keskustelun tai väittelyn jälkeen. Tällainen ympäristön ehdoilla eläminen tuntui epämiellyttävältä ja jopa hiukan uhkaavalta.

Kiinnostuin persoonallisuuden jakautumisesta ja luin sitä käsitteleviä kirjoja. Varsinkin täydellinen persoonallisuuden jakautuminen oli mielenkiintoinen, kun yhden persoonallisuuden muisti ei ollut toisen käytettävissä. Ajattelin, että oli olemassa jatkumo terveen eri tilanteisiin sopeutumisen ja sairaalloisen jakautumisen välillä. Mukaan tuli myös hypnoosiin ja suggestioalttiuteen tutustuminen.

Olen saanut ajatuksilleni ammattilaisten selvää vahvistusta vasta nyt, kun sattumalta saamani vihjeen kautta tutustuin egotilaterapian mielikuviin (Ego-state therapy, Ego-State-Therapie, linkki 10). Ihmettelen, miten vähän tästä sopeutumisilmiöstä puhutaan julkisuudessa, koska sen mielikuvat ovat mielestäni niin käytännöllisiä arkielämässä. Nytkin egotilaterapia löytyy vain englannin- ja saksankielisistä Wikipedioista. Niissä tosin kerrotaan asioista monimutkaisesti ja enimmäkseen sairaalloisiin tiloihin paneutuen.

Wikipediasta:

The concept of segmentation of personality has been around for many years, and that of ego states was highlighted by the psychoanalyst Paul Federn. The creation of ego-state therapy is attributed to John G. Watkins, an analysand of Edoardo Weiss who was himself analysed by Federn.

Distinct ego states—in the most rigorous sense—do not normally develop except in cases of dissociative identity disorder. However, ego state therapy identifies and names facets of a patient's personality, e.g., the "frightened child" or "control freak". After the characteristics and function of each ego state are identified, the therapist uses various psychotherapeutic techniques (e.g. behavioral, cognitive, analytic, or humanistic therapies) to achieve a kind of integration or internal diplomacy. Ego state therapy may use hypnosis, but is not necessarily required to do so, employing conversational technique instead. Ego state therapy has sometimes been able to resolve complex psychodynamic problems relatively quickly.

Ajattelin persoonallisuuden muistikatkoihin johtavan jakaantumisen olevan egotilojen muodostaman jatkumon äärilaidassa, ja todella, Wikipediassa kirjoitetaan näin (linkki 10):

Disorders such as dissociative identity disorder are often in the extreme end of the continuum that begins with normal differentiation.

Saksankielisessä Wikipediassa todetaan:

Ein gesunder, nicht traumatisierter Mensch kennt und nutzt etwa 5–15 solcher Ich-Zustände. Sie sind klar bewusst und werden vom Ich gelenkt. Die meisten solcher Ich-Anteile entstehen in der Kindheit im Zuge der normalen Entwicklung.

Tuossa siis kerrotaan, että terveellä ihmisellä on 5-15 tietoista egotilaa ja hän käyttää niitä hyväkseen. Itselläni huomasin olevan useita egotiloja. Esimerkkeinä voisin mainita, että välillä kunnioitin tietämistä turhan kovasti, välillä vihasin auktoriteetteja, välillä olin viimeisen päälle 'jämeräpartainen insinööri' ja välillä minulla oli merkillisen herkkiä hetkiä. Olen pitkällisten itseni kanssa käytyjen keskusteluiden tuloksena päässyt vähitellen kohtuulliseen tasapainoon, mutta harjoitus jatkuu edelleen.

Aistiharhojen ja intuitioiden todellisuus

Ylivoimaisesti suurin osa kaikista aistiharhoista ja intuitioista on päänsisäistä perua ja vailla realistista yhteyttä ulkoiseen maailmaan. Suomen Moniääniset ry:n sivujen nykyversiosta en löytänyt kannanottoa äänien suhteesta tositapahtumiin. Kokijoilleen äänet ovat todellisia, mikä on voitu vahvistaa aivokuvauksin. Lainaus Erjannilta:

Suomessa Teknillisessä Korkeakoulussa kliinisen neurofysiologian laitoksella on tutkittu ääniä kuulevien aivotoiminnan muutoksia kuuloharhojen aikana. Tulokset osoittavat, että aivojen kuorikerroksen kuuloalueen aktiviteetti on samanlainen sekä harha-aistimusten että oikeiden äänien vaikutuksesta.

Myös Schatzman tarkisti Ruthin hallusinaatioiden todellisuutta sekä kokemuksen tarkistuksilla että aivokuvauksilla. Hänen mukaansa harhanäyt olivat myös siten todellisuutta kokijalleen, että harhoina näkyvät ihmiset peittivät taustansa.

Ulkoiseen todellisuuteen yhteydessä olevat ESP-kokemukset ovat enimmäkseen satunnaisia eikä niistä jää pysyviä psyykkisiä häiriöitä. Valitettavasti vain kovin harvoilla mielenterveyden ammattilaisilla on riittävästi perustietoja psi-ilmiöistä. Ja vaikka olisikin, niin heillä ei ole mahdollisuuksia tai kiinnostusta lähteä tekemään tarvittavia tarkistuksia, joten paljon mielenkiintoista psi-aineistoa menee hukkaan tutkijoiden ulottumattomiin.

Psykiatri C. G. Jungin (1961) omaelämäkerta tarjoaa hyvän lähtökohdan hänen muuhun laajaan kirjalliseen tuotantoonsa tutustumiseen. Jung kävi itse läpi jonkinlaisen psykoosivaiheen elämässään, mutta selvisi siitä takaisin arkielämään. Hän myös kertoo monista aistiharhoistaan eri tilanteissa. Harhojen kokeminen elämän tärkeissä käännekohdissa on ilmeisen yleistä.

Monet pelottavat yölliset ufokontaktikokemukset ilmeisesti selittyvät unihalvauksella, mutta kaikki tapaukset eivät mielestäni voi selittyä niin yksinkertaisesti.

Psi Encyclopediassa on kliininen psykologi Renaud Evrardin vuonna 2022 kirjoittama artikkeli "Clinical Parapsychology",  linkki (11). Siinä hän esittelee, miten nykyään voi saada neuvontaa pulmiinsa, joita spontaanit paranormaaleiksi uskotut kokemukset aiheuttavat. Lisäksi hän esittelee psykologian haaroja, joissa näitä kokemuksia otetaan huomioon.

Mielestäni artikkeli on liiaksi psykologiaan keskittyvä eikä ota riittävästi kantaa ilmiöiden ulkoisen todellisuuden mahdollisuuteen. Pidän Jungin mainitsemisen puuttumista artikkelista valitettavana.

Linkkejä:

1. Hallusinaatio
https://fi.wikipedia.org/wiki/Hallusinaatio

2. Johanna Erjanti (1998): Kokemuksia äänien kuulemisesta ja niiden kanssa selviytymisestä (gradu)
http://www.elisanet.fi/jyer/johanna/pts.html

3. Elena Seikkala (2000): Öinen kauhu (gradu unihalvauksesta)
https://trepo.tuni.fi/bitstream/handle/10024/88067/gradu00054.pdf?sequence=1&isAllowed=y

4. Richard P. Bentall (2000): Research into Psychotic Symptoms: Are There Implications for Parapsychologists? European Journal of Parapsychology, 2000, 15, 79-88.
http://ejp.wyrdwise.com/EJP%20v15.pdf

5. Vernon M. Neppe, Michael Ewart Smith (1982): Culture, Psychopathology and Psi: a Clinical Relationship. Parapsychological J. of S.A. 1982. of S.A. 1982, 3:1, 1-5
http://www.pni.org/research/anomalous/classif_art/pjsa/culture.html

6. Vernon M. Neppe (1989): Clinical Psychiatry, Psychopharmacology, and Anomalous Experience. "Psi and Clinical Practice (pages 145- 163, 1993), Editors Lisette Coly and Joanne McMahon.
http://www.pni.org/research/anomalous/classif_art/clinical_psychiatry.html

7. Psychopathologizing Psychic Phenomena with Paul Leslie
https://www.youtube.com/watch?v=XpwXBg34yiY

8. Suomen Moniääniset ry.
http://www.moniaaniset.fi

9. Claudia Coelho, Ian Tierney and Peter Lamont (2008): Contacts by Distressed Individuals to UK Parapsychology and Anomalous Experience Academic Research Units – A Retrospective Survey Looking to the Future. European Journal of Parapsychology Volume 23.1, pages 31-59.
http://www.koestler-parapsychology.psy.ed.ac.uk/Documents/Coelho2008.pdf

10. Ego-state therapy, Ego-State-Therapie
https://en.wikipedia.org/wiki/Ego-state_therapy
https://de.wikipedia.org/wiki/Ego-State-Therapie

11. Evrard, R. (2022): ‘Clinical Parapsychology’. Psi Encyclopedia. London: The Society for Psychical Research. Retrieved 25 September 2022.
https://psi-encyclopedia.spr.ac.uk/articles/clinical-parapsychology

Kirjallisia lähteitä:

Markku Siltala (2019): Hän oli siinä – kokemukset yhteydestä kuoleman jälkeen. Kustantamo S&S, Helsinki, 287 sivua.

Marja-Liisa Honkasalo, Kaarina Koski (2017), toim.: Mielen rajoilla – Arjen kummat kokemukset. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki, 360 sivua.

Martina Belz-Merk, IGPP project leader (2007): Counseling and Help for People with Unusual Experiences at the Outpatient Clinic (Ambulanz) of the Psychological Institute at the University of Freiburg. Oma arkisto, linkki on kadonnut netistä.

Morton Schatzman (1980): The Story of Ruth. Duckworth, 306 sivua.

Carl Gustav Jung (1961/1985): Unia, ajatuksia, muistikuvia. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo - Helsinki - Juva 1985, 454 sivua.

William James (1902/1981): Uskonnollinen kokemus. Karisto, Hämeenlinna, 366 sivua.
Alkuteos: The Varieties of Religious Experience.