Mikä mättää Blackmorella ja Savvalla?

Päivitetty 22.10.2020

Miten on mahdollista, että parapsykologian tutkijana aloittanut henkilö tutustuu varsin hyvin parapsykologiaan ja sen tutkijoihin, ja kuitenkin kääntyy lopulta skeptikoksi? Niin on käynyt esimerkiksi Susan Blackmorelle ja Louie Savvalle. Onneksi he ovat myös itse kertoneet kääntymisensä syistä.

Susan Blackmore

Blackmore kertoo vaiheistaan artikkelissaan (1987a, linkki 1) ”The Elusive Open Mind: Ten Years of Negative Research in Parapsychology” ja parapsykologian jättämisen perusteluja on myös artikkelissa (2000, linkki 5).

Hän ryhtyi opiskelemaan fysiologiaa ja psykologiaa Oxfordin yliopistossa. Siellä hän pian alkoi johtaa yliopistolla toiminutta psyykkisen tutkimuksen seuraa Oxford University Society for Psychical Research (OUSPR). Siinä yhteydessä hän pääsi tutustumaan ympäristön "hämäräharrastajiin" kuten noitiin, druideihin, näkijöihin ja muutamiin parapsykologian vakaviin tutkijoihin. Yhteisössään he kokeilivat aakkoslautaa, tutkivat hautausmaita ja tekivät ESP- ja PK-kokeita.

Pian seuratoiminnan aloittamisen jälkeen hänelle tuli vahva kolme tuntia kestänyt kehostapoistumiskokemus (OBE) ja hän kertoo myös nähneensä selkounia. Kokemustensa vuoksi hän kiinnostui parapsykologiasta kunnolla, mutta ei uskaltanut ryhtyä tutkimaan kokemuksiaan, vaan aloitti jo vakiintuneilla linjoilla ja alkoi tutkia psi:tä samoilla kokeellisilla menetelmillä kuin muutkin. Hän kehitti oman teoriansa psi:stä, että se olisi yhteistä prosessia muistin kanssa, ja hänen julkaisematon väitöskirjansa oli tutkimus tämän teorian paikkansapitävyydestä.

Blackmore kertoo ihmetelleensä miksi hän ei koskaan saanut kokeissaan tilastollisesti merkitseviä tuloksia vaikka muut tutkijat saivat. Hän huomasi (Blackmore 1987b, linkki 2) vieraillessaan Carl Sargentin laboratoriossa Cambridgessa, että tämä poikkesi kuvaamastaan koeohjelmasta ja varmistuksista. Käväisipä tietenkin mielessä sellainenkin ajatus, että kaikki hyvät tulokset johtuivat hutiloinnista, mutta sellaista hän ei kovin selvästi väitä. Shermerin (1998) tekemästä Blackmoren haastattelusta on Skeptikko-lehdessä 3/99 käännös:

Minun olisi nyt kysyttävä uudelleen: ”Miten minä voin olla varma käymättä joka ikisessä laboratoriossa penkomassa asioita?” Sitä en voi tehdä, joten en voi myöskään varmasti tehdä mitään lopullisia johtopäätöksiä.

Lopulta hän uskaltautui tutkimaan myös kehostapoistumiskokemusta. Se olikin helpompaa, kun sai jättää psi:n kokonaan huomiotta eikä enää tarvinnut suhtautua tutkimukseen avoimella mielellä. Eli jo alustavasti hän ”tiesi”, että psi ei ollut mukana kehostapoistumiskokemuksessa. Hän kehitti kokemukselle psykologisen ja fysiologisen selityksen, joka tuntui toimivan hyvin käytännössä.

Hän sanoi OBE-tutkimuksestaan artikkelissa (1987a, linkki 1) vapaana käännöksenäni seuraavasti:

Tietenkin on aina tärkeätä pitää mieli periaatteessa avoimena. Jos omien kokeiden tulokset osoittavat, että lähtöhypoteesi on väärä, silloin on oltava valmis muuttamaan sitä. Mutta sitä ei tarvitse tapahtua kovinkaan usein – ainakaan silloin, jos hypoteesit ovat niin hyviä kuin niiden pitäisi olla. Ei tarvitse olla alinomaa mieli avoimena. Ja niin oli OBE-tutkimuksessa  –  ja mikä helpotus se olikaan!

Wikipedia-artikkelin 'Carl Sargent' mukaan Sargent joutui luopumaan parapsykologian tutkimuksestaan Blackmoren vierailun jälkeen. Blackmore (2003) kirjoittaa kommentissaan Sargent-tapauksesta seuraavasti:

I spent nearly 30 years working in parapsychology, initially as a believer in the paranormal but later as a sceptic. I eventually concluded that the experimental evidence does not support the existence of any paranormal phenomena at all. The most crucial experience in my change of opinion was investigating Carl Sargent's ganzfeld research.

Artikkelissaan Blackmore (2001) hän kirjoittaa:

For this reason, if for no other, you have to jump to one side or other of the fence - and preferably be prepared to jump back again if future evidence proves you wrong. I have jumped onto the side of concluding that psi does not exist.

Louie Savva

Savva perustelee skeptikoksi kääntymistään bloginsa artikkelissa Savva (2006). Hän kertoo olleensa nuoruudessaan hyvin kiinnostunut tietämään, ovatko paranormaalit asiat todellisuutta, ja koska hän oli tieteellisesti suuntautunut, niin hän halusi varmistua vastauksesta tieteen menetelmillä. Jo 16-vuotiaana hän liittyi Society for Psychical Research:iin ja alkoi innolla selvittää asioita.

Hän pääsi parapsykologien tiedeyhteisön jäseneksi ja sai apurahoja tutkimuksiin, jotka sitten julkisti enimmäkseen parapsykologian vuotuisissa tai kansainvälisissä kokoontumisissa. Hän ei saanut ainakaan itseään vakuuttavia tilastollisesti merkitseviä tuloksia ainoassakaan tutkimuksessaan. Hän tutki lähiaikoina pinnalla olleita kysymyksiä ja yhtä enneunien näkijää, joka väitti itsellään olevan poikkeuksellisia kykyjä. Lisäksi hän tutki epävirallisesti myös tunnettuja näkijöitä, kummitustaloja ja yleisön lähettämiä kummituskuvia eikä löytänyt ainuttakaan todistetta psi-ilmiöistä.

Eräs Savvan kommenteista parapsykologian tilanteeseen on epäilemättä valitettavan totta. Hän kertoo valinneensa esityksiä Parapsychological Associationin vuoden 2005 kokoontumiseen, ja hakijoiden artikkelit olivat huomattavalta osin hyvin heikkoja.

Yhteenvetona hän vertaa parapsykologiaa korttitaloon, jonka pohja on hutera, mutta jonka huippua parapsykologit innolla rakentavat.

Savvasta on hiukan lisätietoja linkissä (8).

Parapsykologien vastauksia

Parapsykologian tutkijat ovat kommentoineet Blackmoren tapausta melko vähän. Enimmäkseen on vain lyhyitä viittauksia ja arvioita, mutta Berger (1989, linkki 3) kävi läpi Blackmoren tutkimuksia ja julkaisuja varsin perusteellisesti.

Berger arvostelee kuvaa, jonka Blackmore on julkisuudessa antanut parapsykologian tutkimuksistaan. Blackmoren mukaan hän teki kymmenen vuoden aikana tutkimuksia, joissa ei saanut tilastollisesti merkitseviä tuloksia. Bergerin mukaan tuo aika oli vain noin kaksi vuotta, alkaen vuoden 1976 lokakuusta, ja väitöskirjaa varten tehdyistä 29 tutkimuksesta Blackmore julkaisi myöhemmin erillisinä artikkeleina vain 21. Näistä 7:ssä tulokset olivat tilastollisesti merkitseviä, mutta Bergerin mukaan Blackmorella oli taipumus hylätä merkitseviä tuloksia sillä perusteella, että niissä oli jotakin vikaa. 

Lisäksi Berger huomasi, että Blackmore ilmoitti tutkimustensa tekojärjestyksen toisinaan virheellisesti, jolloin tutkimuksessa edistymisen logiikka vääristyi. 

Yhteenvetona Berger toteaa seuraavasti, vapaana käännöksenäni: "Väite 'kymmenen vuoden psi-tutkimuksesta' käsittää todellisuudessa sarjan hätäisesti rakennettuja, toteutettuja ja raportoituja tutkimuksia, jotka pääasiassa toteutettiin kahden vuoden aikajaksolla".

Blackmore vastaa Bergerille artikkelissa Blackmore (1989) ja kumoaa Bergerin antamat kommentit suurimmaksi osaksi. Hän kertoo julkaisseensa 21 tutkimuksen sijasta todellisuudessa 27, eikä joidenkin hylkäysten syynä ollut tulosten tilastollinen merkitsevyys. Tutkimusten järjestys oli hänen mielestään ilmaistu loogisesti oikein, koska erityyppisiä tutkimuksia oli tehty lomittain. Hän sanoo Bergerin esittävän lainauksia yhteydestään irrotettuna. 

Parapsykologien yleisluontoisia vastauksia skeptikkojen arvosteluun on artikkeleissa Honorton (1993) ja pitkässä filosofisemmassa artikkelissa Zingrone (1997). 

En löytänyt yhtäkään parapsykologian tutkijoiden tekemää arviota Savvan tapauksesta.


Omia kommentteja

Blackmore aloitti New Age -uskovaisena ja hänen oma kehostapoistumiskokemuksensa vielä vahvisti tätä uskoa. Hän ryhtyi sitten innokkaaksi parapsykologian kokeelliseksi tutkijaksi, luultavasti saadakseen uskolleen tieteellistä pohjaa. On hyvin ymmärrettävää, että näillä eväillä on todennäköistä päätyä umpikujaan, kuten Blackmorelle sitten kävikin. 

Bergerin luonnehdinta Blackmoren kokeellisesta parapsykologian tutkimuksesta on käsitykseni mukaan suunnilleen oikea. Nuo kahden vuoden tutkimukset olivat hutiloituja, minkä myös Blackmore hiukan kaunistellen itse myöntää. Kuitenkin hän sai työnsä julkaistua parapsykologian vertaisarvioiduissa lehdissä. Olisi mielenkiintoista tarkistaa, miten Blackmore on kiertänyt nuo suunnittelun heikkoudet raporteissaan. Tietoa kunnolla kontrolloiduista tutkimusmenetelmistä olisi kyllä ollut käytettävissä, mutta Blackmorella oli ilmeisesti kiire saada valmista aikaan. 

Blackmoren maailmankuva on mielestäni kovin abstrakti eikä tunnu sisältävän luonnontieteellistä perustaa. Silloin voivat tulkinnat helposti mennä liian mielivaltaisiksi. Mielestäni hän koko ajan keskittyy liiaksi teoriointiin ja psi:n ominaisuuksiin teorian kannalta. Hän jättää spontaanitapaukset ja fysikaaliset ilmiöt sivuun eikä ota kantaa niihin tutkimusaineiston laadun kannalta. 

Blackmoren kunniaksi on sanottava, että hän on epätavallisen rehellinen ja suoraselkäinen. Hän on aikojen kuluessa oppinut taitavaksi kokeelliseksi tutkijaksi ja teorianrakentajaksi. Parapsykologien on syytä ottaa hänen muutamat mielipiteensä vakavasti. 

Blackmoren suhtautumistapa psi-ilmiöiden olemassaoloon on kuitenkin merkillisen epämääräinen. Toisaalta hän sanoo, että psi:n olemassaoloa ei voi kieltää, mutta toisaalta hän kieltää sen varsin selvästi. Tätä lopullista kieltämistä tukee myös se, että hän on asettunut varauksettomasti organisoituneen skeptismin kannattajaksi eikä näytä huomanneen sen virheitä sekä asiasisällössä että logiikassa.

Savva luonnehti kadonneessa blogissaan itseään ateistiksi, nihilistiksi, anarkistiksi, pessimistiksi ja ihmisvihaajaksi. Lisäksi hän muutaman kerran suosittelee joidenkin asioiden hylkäämistä suoralta kädeltä. Vaikka kyseessä olisi huumorikin, niin hänen sopivuutensa parapsykologian tutkijaksi näyttää kuitenkin aika huonolta. Parapsykologilta vaaditaan kriittisyyden lisäksi pitkäjänteisyyttä, sitkeyttä ja ripaus ennakkoluulottomuutta. 

On hyvin ymmärrettävää, että Savvan temperamentilla ei voinut olla tyytyväinen kokeellisen parapsykologian heikkoihin psi-vaikutuksiin. Tunnettujen näkijöiden, kummitustalojen ja henkivalokuvien kontrolloitu tutkimus on myös turhauttavaa, koska niillä alueilla toivo nopeasti löytyvistä psi-ilmiöistä on pieni. Sekä Blackmorella että Savvalla oli psykologitausta, joten he eivät osanneet suhtautua kerrottuihin fysikaalisiin ilmiöihin niiden ansaitsemalla vakavuudella. 

Savvan esittämä korttitalovertaus on mielestäni melko osuva. Olen monesta parapsykologian lähteestä lukenut, että psi-ilmiöiden olemassaolon varmistamiseen ei enää kannata tuhlata voimavaroja, koska ilmiöt on jo lopullisesti osoitettu. On vain riennettävä eteenpäin taustalla toimivien mekanismien selvittämiseksi. Mielestäni teoreettiset ongelmat ovat kuitenkin niin vaikeita, että nykyisellä tutkimuksen säästöliekillä ei hyviä tuloksia ole lähitulevaisuudessa odotettavissa. Vain liiaksi sisäänlämpiävän yhteisön piirissä voidaan olla noin epärealistisia. 

Akateemisen maailman valtavirran suhtautuminen parapsykologiaan on vihamielinen, joten psi-ilmiöiden osoittaminen heille todellisiksi on edelleen kesken. Kuitenkin tieteellisen parapsykologian historian aikana saadut tulokset ovat niin vakuuttavia, että täytyy olla niistä tietämätön ja skeptinen ihminen ellei ota psi-ilmiöiden olemassaoloa vakavasti.

Kirjalliset lähteet

Susan Blackmore (1989): A Critical Response to Rick Berger. The Journal of the American Society for Psychical Research Vol. 83, April 1989. (maksumuurien takana, onneksi kopioin aikanaan)

Charles Honorton (1993): Rhetoric over substance: the impoverished state of skepticism. Journal of Parapsycholy, 1993 kesäkuu.
(Kaupallinen, väliaikainen artikkeli. Onneksi kopioin aikanaan.)

Michael Shermer  (1998)/ Risto Selin: Tietoisuutta etsimässä / Meemi – uusi kopioituja? Skeptikko-lehti 3/99, s. 18-27. (Skepsiksen antama linkki ei toiminut)

Louie Savva (2006): Why I Quit Parapsychology
(Blogiartikkeli, jonka linkki on vanhentunut. Onneksi kopioin sen aikanaan.)

 

Linkit

1. Susan Blackmore (1987a): The Elusive Open Mind: Ten Years of Negative Research in Parapsychology. Published in The Skeptical Inquirer 1987, 11, 244-255
http://www.susanblackmore.co.uk/Articles/si87.html

2. Susan Blackmore (1987b): A Report of a Visit to Carl Sargent's Laboratory
Journal of the Society for Psychical Research 54 186-198, 1987
http://www.susanblackmore.co.uk/Articles/JSPR%201987.htm

3. Rick E. Berger (1989): A Critical Examination of the Blackmore Psi Experiments. The Journal of the American Society for Psychical research Vol 83, April 1989, 123-144
https://psycnet.apa.org/record/1990-16035-001 (maksumuurin takana, onneksi kopioin aikanaan)

4. Nancy L. Zingrone (1997): Failing to Go the Distance: On Critics and Parapsychology
http://www.skepticalinvestigations.org/exam/Zingrone_critics.htm

5. Susan Blackmore (2000): First Person - Into the Unknown. New Scientist, 4 November 2000, p 55
http://www.susanblackmore.co.uk/journalism/NS2000.html

6. Susan Blackmore (2001): What Can the Paranormal Teach Us About Consciousness?
http://www.susanblackmore.co.uk/Articles/si01.html

7. Susan Blackmore (2003): A note on the Sargent affair
http://www.susanblackmore.co.uk/Note%20on%20Sargent.htm

8. Louie Savva
https://enacademic.com/dic.nsf/enwiki/1055721