Kuolemanrajakokemukset - osa 1

Päivitetty 13.11.2023

Kuolemanrajakokemuksen (NDE) syynä on useimmiten sydänpysähdys. Tällöin verenkierto aivoissa  loppuu ja seurauksena on tajuttomuus. Kokija tuntee irtautuneensa ruumiistaan ja käyvänsä lähellä  lopullisen kuolemisen rajaa, mutta palaa takaisin. Kokemukset ovat nykyään melko yleisiä.

Parapsykologian kannalta on kiinnostavinta, että kokijat usein kertovat saaneensa paikkansa pitäviä tietoja kokemuksen aikana sellaisista asioista, joita he eivät tiedottomina maatessaan mitenkään voineet havaita. Kuten yleensäkin, käytän nimitystä "henki", "olento" jne. neutraalisti, vain yleisesti tunnettuna työnimenä ilman todellisuusoletusta.

Jaoin NDE-jutut kahteen osaan.  Tässä päivitetyssä ykkösosassa on tarkoitus tutustua itse kokemukseen ja sen merkitykseen ja kakkososassa keskityn enemmän tutkimukseen ja tulkintoihin.

 

Esimerkkitapauksia myönteisistä kokemuksista

Kuusivuotias Daniel oli pyöräilemässä, kun auto törmäsi häneen. Daniel sai vakavan päävamman ja oli tajuttomana kaksi viikkoa. Hän ei muistanut juuri mitään onnettomuudesta tai sitä edeltävistä hetkistä.  Pojan selvimmät muistikuvat olivat törmäyksen jälkeisistä hetkistä:

"Seisoin katselemassa, kuinka lääkärit siirsivät minut ambulanssiin. Silloin huomasin olevani ruumiin ulkopuolella. Äitini itki, kaikilla oli kiire. Kun minut oli tuotu sairaalaan, näin lääkärien työntävän minuun putkia. Näytin vastenmieliseltä, koska olin verinen ja mustelmilla. Sitten liu'uin alas tunneliin, jossa oli pimeää. Tunnelin päässä oli kirkas valo. En ollut surullinen enkä iloinen, mutta en halunnut mennä valoon. Kun saavutin valon, tapasin kolme miestä. Yksi oli hyvin pitkä ja kaksi muuta lyhyitä. Heidän takanaan oli sateenkaarisilta, joka ulottui taivaan yli. He vaikuttivat mukavilta, mutta pelkäsin kuitenkin heitä. Yhtäkkiä olin takaisin ruumiissani. Katselin alas jalkojani ja nuo kolme miestä olivat siellä. Sitten he katosivat ja olin täysin palannut kehooni." (Näreaho 2015, s. 65) 

72-vuotias Matti kertoo, että hän oli 26-vuotiaana ajamassa autolla töihin. Selkään alkoi pistää ja hengittäminen vaikeutui. Jatkotapahtumista hän kertoo seuraavasti: 

Pystyin kuitenkin ajamaan vielä sairaalan päivystykseen, joka oli aivan lähistöllä. Päivystyksestä minut vietiin välittömästi leikkaukseen, kun todettiin, mistä on kysymys.

Koin kuolemanrajakokemuksen sillä tavalla, että erkaannuin ruumiistani ja näin, kun minua vietiin leikkauspöydälle. Koin jonkinlaisen autuuden ja minulla oli käsitys siitä, että nyt minä kuolin ja ruumistani viedään siellä. En muista muuta kuin tämän autuuden kokemuksen siinä erkaantumisessa ja katselin, kun minua vietiin leikkaukseen. Missään muualla en käynyt. (Kontro 2018, s. 37)

Seuraavaksi Matti heräsi leikkauksesta ja totesi olevansa edelleen elossa normaalisti. 58-vuotias Kaisa kertoo, että 30-vuotiaana hänen lapsensa kuoli kuukauden ikäisenä kätkytkuolemassa. Hän oli siitä syvästi murheen murtama, ja parin päivän jälkeen aamukahvia juodessa hänelle alkoi tapahtua: 

Yhtäkkiä kesken kahvin juomisen huomasin olevani valkoisessa huoneessa, jossa ei ollut ikkunoita. Ihan kuin olisin ollut laatikon sisällä. Pidin sylissä vauvaani, joka kääntyi, vaikka oli vasta kuukauden ikäinen. Tiesi, ettei sen ikäinen vauva vielä todellisuudessa osaa kääntyä. Hänen kääntyessään näin, että hänellä oli pienet siivet selässään. Niillä siivillä hän lähti lentämään luotisuoraan ja minä lähdin lentämään hänen peräänsä.

En osannut lentää niin hienosti kuin hän. Keikuin ilmassa ja yritin saada itseäni tasapainoon. Lensimme kotikaupunkimme läpi, ja kaikki talot näyttivät siltä kuin ne olisivat tulessa. Kaupungintalon takana näkyi iso sukkula, joka oli kuin jäätelötötterö sivuttain. Lapseni lensi suoraan siihen sukkulaan ja minä seurasin perässä.

Sukkula oli mustan tunnelin alku. Pyörin tunnelissa ja näin kaukana valoa, jota kohti lapseni lensi. Lensin sinne hänen perässään. Paikkaa, johon lensimme, ei pysty kuvailemaan: valo oli niin täydellistä valoa, joka ei kuitenkaan häikäissyt, ikään kuin kultaa ja valkoista. Näin myös niityn, joka huojui tuulessa. Kullanväristä, hohtavaa, kypsän viljan väristä niittyä ja virta, jonka toisella puolella lapseni seisoi.

Katsoin lastani: hän oli jo 12-13-vuotias nuori. Hänen kanssaan oli isoäitini, joka oli myös kuollut. Näin myös tätini ja setäni – minulle rakkaita ja merkityksellisiä ihmisiä lapseni seurassa. Sydämen tasolla tunnistin, että siinä on lapseni, vaikka hän oli jo kasvanut isoksi.

Kaikki heiluttivat ja hymyilivät minulle onnellisina virran toiselta puolelta. Minun teki mieli päästä heidän luokseen, ja mietin, miten se onnistuisi. Samassa tunsin, että joku seisoi vierelläni, vaikken nähnyt ketään. Tunsin selvästi, että oikealla puolellani oli mieshahmo. Kuulin hänen äänensä hänen sanoessaan, että sinun aikasi ei ole vielä tullut, että sen tähden et pääse tuonne. (Kontro 2018, s. 83-84) 

Anomisestaan huolimatta Kaisa ei saanut jäädä sinne, vaan seuraavaksi hän havahtui pöytänsä äärestä.

YouTubesta voi kuunnella vastaavia kertomuksia kokijan itsensä kertomana satamäärin. Ehdotan tässä muutamia mielestäni parhaiden joukkoon kuuluvia, jotka ovat riittävän laajoja ja yksityiskohtaisesti kerrottuja. Anita Moorjani kertoo pitkällä videolla linkissä (1) mainiosti koko prosessin sairastumisestaan, NDE:stään ja sitä seuraavista tapahtumista. Miten hän oli hämmentynyt kokemuksesta, jollaisesta hän ei ollut koskaan kuullutkaan. Ja miten asiat alkoivat vähitellen selvitä ja hänestä tuli julkisuuden henkilö.

Hyvän yleiskatsauksen kokemuksestaan antaa myös Reinee Pasarow linkin (2) pitkän videon alkupuoliskolla. Penny Sartori on kirjoittanut yleiskatsauksen esimerkkitapauksineen Psi Encyclopediassa, linkki (3). Erikielisissä Wikipedioissa on runsaasti yleistietoja NDE:stä.

Myönteiset NDE:t

Kuolemanrajakokemusta ei ole yksikäsitteisesti määritelty eikä se ole selvästi rajattavissa erilleen muista kokemustyypeistä. Puhtaimmillaan se esiintyy sydänpysähdyksestä elvytyksellä tajuihinsa palautettujen potilaiden kohdalla. Silloinkaan kokemukset eivät yleensä sisällä kaikkia mahdollisia tyypillisiä vaiheita eivätkä vaiheet ole aina samassa järjestyksessä. Samantyyppisiä kokemuksia esiintyy esimerkiksi mietiskellessä, unihalvauksissa, äkillisissä uhkaavissa tilanteissa, kiihtyvyyden heikentäessä aivojen verenkiertoa ja kemiallisten aineiden vaikutuksesta.

Psykologian professori Kenneth Ring kehitti NDE-kokemusten arviointiin menetelmän, johon hän otti mukaan 9 kokemukseen kuuluvaa osaa eli elementtiä, linkki (3), vähän muokattuna:

- tunne, että on kuollut
- rauhan ja hyvänolon tunteita
- ruumiista irtautuminen
- astuminen pimeyteen
- jonkun läsnäolon tunteminen tai äänen kuuleminen
- oman elämän läpikäynti ja arviointi
- kauniiden värien näkeminen
- astuminen valoon
- näkyvien 'henkien' kohtaaminen

Kahta tarkasti samanlaista kuolemanrajakokemusta ei ole, vaan jokainen on omanlaisensa. Kokija ei aina muista ruumiista irtautumistaan eikä siihen palaamistaan. Kokemuksen alussa voi kuulua jokin ääni, esimerkiksi kellon kilinä. Kokemukset eivät aina sisällä tunnelissa kulkemista, vaan kokija voi huomata aluksi olevansa vain pimeydessä, sumussa tai valossa. Toisinaan hän ei näe mitään hahmoja, vaan joko vain kuulee puhetta tai saa tietoja telepaattisesti.

Vastaanottavat henget ovat monenlaisia. Usein vastaanottaja on kokijan kuollut äiti tai isä tai joku muu sukulainen. Joskus henget ovat vain kirkkaita valoja tai palloja. Erikoiselta tuntuu, että varsinkin idän uskontojen piirissä monien vastaanottajana on ollut pöytänsä takana istuva toimistotyöntekijä, joka kokijan nähdessään on mennyt arkistohyllylle ja tarkastanut hänen tietonsa jostakin kirjasta. Sitten hän on ilmoittanut, että ei ole vielä kokijan aika tulla tänne ja passittanut hänet takaisin jatkamaan elämäänsä.

Usein NDE-kokija tapaa retkellään valo-olennon, joka eroaa tavallisista hengistä siten, että se on paljon kirkkaampi ja voimallisempi ja sen henkimä rakkaus on ehdoton ja rajaton. Monet kokijat tunnistavatkin sen uskontonsa mukaan esimerkiksi Jumalaksi tai Jeesukseksi.

Myös kuvaillut ympäristöt ovat hyvin vaihtelevia. Avaruusnäkymät ovat yleisiä ja tunnelin suulta näkyy usein valoisia kukkaniittyjä ja kaunista luontoa, missä käyskentelee onnellisen näköisiä ihmisiä.

Ahdistavat kokemukset

Myönteiset NDE:t ovat hallitsevia, mutta myös hyvin pelottavia kokemuksia esiintyy. Uskovainen sydänlääkäri Maurice Rawlings (1978/1986) esittää kirjassaan mm. seuraavan esimerkin ahdistavasta kokemuksesta, s. 100:

Seuraavaksi muistan sen, kun tulin synkeään huoneeseen. Sen yhdessä ikkunassa oli valtava jättiläinen, joka katsoi minuun irvokkaalla naamalla. Ikkunalaudalla juoksenteli pieniä paholaisia tai maahisia, jotka näyttivät olevan jättiläisen seuruetta. Jättiläinen viittoili minua mukaansa. En halunnut mennä, mutta oli pakko. Ulkona oli pimeää, mutta kuulin ihmisten vaikerointia kaikkialta ympäriltä. Tunsin miten olentoja liikuskeli jaloissani. Yhä pahempaa tuli, kun etenimme tunnelia tai luolaa pitkin. Muistan, että itkin. Sitten jostain syystä jättiläinen päästi minut irti ja lähetti minut takaisin.

IANDS (Linkki 10) jaottelee epämiellyttävät kokemukset kolmeen ryhmään:

- voimattomuuskokemus, tapahtumiin ei voi vaikuttaa
- olemattomuuskokemus, ikuiseen tyhjyyteen jääminen
- helvettikokemus (Hellish experience)

Voimattomuustyypissä kokijalle tapahtumat tuntuvat pelottavilta ja vain tapahtuvat hänen voimatta vaikuttaa millään tavalla.

Olemattomuustyypissä kokija tuntee, että häntä ei ole olemassa tai että hän on täysin yksin tyhjyydessä.

Helvettikokemuksessa kaikenlaiset pahat henget, hirviöt tai iljettävät otukset uhkaavat kokijaa. Pienet kiusankappaleet voivat näykkiä hänestä palasia irti, ja hän tuntee koko ajan tulevansa yhä avuttomammaksi. Myös helvetin tulijärvi ja kuumuus esiintyvät ja kuuluu kiusattujen henkien kammottavaa valitusta. Linkin (17) videolla on yksityiskohtainen kuvaus helvettikokemuksesta. Se kääntyy lopussa miellyttävään suuntaan.

Joidenkin kokijoiden kauhukokemus kääntyy miellyttäväksi, kun he luovuttavat tilanteen tai huutavat hyviä henkiä apuun. Hyvin harvoin voi myös tapahtua niin, että alkuun miellyttävä kokemus muuttuu kauhistuttavaksi. On huomattava, että kuolemanrajakokemukset ovat lähes poikkeuksetta todella vaikuttavia, ja esimerkiksi olemattomuustyyppi voi olla erittäin ahdistava.

Ahdistavat kokemukset ovat onneksi paljon harvinaisempia kuin miellyttävät kokemukset. Maurice Rawlings (1978/1986) kuitenkin kertoo kirjassaan seuraavaa, s. 56:

Kliinisestä kuolemasta palanneiden ja toiseen elämään siirtymisen kokeneiden potilaiden tuoreet haastattelut osoittavat, että kertomuksia hyvistä ja pahoista kokemuksista on suunnilleen yhtä paljon.

Kokemusten jälkivaikutukset

Penny Sartorin artikkelissa linkissä (3) luetellaan kokijoiden asenteenmuutoksia, jollaisia ei yleensä esiinny kuolemanrajalla käyneillä ellei heillä ole samalla ollut NDE:tä. Sellaisia muutoksia ovat:

- vapautuminen kuolemanpelosta
- rahan ja aineellisen omaisuuden tavoittelun loppuminen
- lisääntynyt rakkaus ja myötätunto muita kohtaan
- uusi perheen, ystävien ja luonnon arvostaminen
- luopuminen työurasta ja entisistä ihmissuhteista

Lisäksi tapahtuu fysiologisia ja psykologisia muutoksia. Kokija voi ihmeparantua, hänen intuitiivisuutensa lisääntyy ja myös psyykkisiä kykyjä voi ilmaantua. He voivat lukea muiden ihmisten ajatuksia ja kokevat ennaltatietämistä. Outo vaikutus on monien kertoma ilmiö, että he eivät enää voi käyttää rannekelloa. Niin jousivetoiset kuin elektronisetkaan kellot eivät toimi heidän ranteissaan, vaikka muut ihmiset aivan hyvin voivat käyttää niitä. Heidän läheisyytensä voi jopa vaurioittaa sähkölaitteita.

Monet ihmiset ovat radikaalisti muuttaneet elämänsä suuntaa NDE-kokemuksen jälkeen. Heidän maailmankuvansa ja asenteidensa muutos on vaikuttanut sen, että he ovat eronneet aviokumppanistaan ja ateistit ovat ryhtyneet kristillisiksi saarnaajiksi tai lähteneet kulkemaan jotain muuta henkistä polkua.

Kokemusten murtautuminen julkisuuteen

NDE on epäilemättä ihmiskunnan ikiaikainen kokemus. Siitä huolimatta se oli ennen vuotta 1975 vain erittäin pienten piirien tiedossa. Raymond Moody (1975/1979) julkaisi tuolloin kirjansa Life after Life, joka on käännetty myös suomeksi. Osasyynä on varmaankin se, että kokemusta esiintyi vain harvakseltaan, koska sydänpysähdys useimmiten johti saman tien kuolemaan. Kun potilas yhä useammin osattiin elvyttää takaisin elämään, niin kokemukset yleistyivät ja muutamat lääkärit alkoivat kiinnittää niihin huomiota.

Nykyään netistä on löydettävissä valtaisat määrät tietoa NDE:stä. Muun muassa linkeissä IANDS (4), NDERF (5) ja Near-Death Experiences and the Afterlife (6) on luetteloituina yhteensä yli 3000 kokemuskertomusta. Saksankielisellä Netzwerk Nahtoderfahrung -sivustolla (Linkki 7) ei ole vastaavia luetteloita, mutta monta kokemusta sieltäkin on löydettävissä. Sivustoilla on myös runsaasti oheistietoa kuolemanrajakokemuksista.

YouTube on suorastaan räjähtänyt täyteen NDE-kokemuskertomuksista. Laajimpia löytämiäni kanavia on lueteltuna linkissä (8).

NDE:t ovat edelleen pitkälti tuntemattomia ilmiöitä suurelle yleisölle ja myös tabu samaan tapaan kuin parapsykologiakin, käytettävissä olevasta laajasta julkisen tiedon määrästä huolimatta. Monet eivät uskalla puhua kokemuksistaan, koska pelkäävät leimautumista mielenvikaiseksi. Sairaanhoidon ammattilaisten seurassa NDE:hen viittaaminen suurella todennäköisyydellä johtaa omituisena pitämiseen ja naureskeluun, kuten nuoret alan toimijat kertovat linkissä (9).

Oikeiksi osoitetut tiedot

Parapsykologian kannalta mielenkiintoisimpia ovat tapaukset, joissa potilaat ovat kokemuksensa aikana nähneet tai muuten saaneet tietää asioita, jotka ovat pitäneet paikkansa ja joita heidän kaiken järjen mukaan ei olisi pitänyt saada selville tiedottomina maatessaan. Tällaisia tapauksia on jo runsaasti ja koko ajan niitä epäilemättä on tulossa lisää.

Esimerkkinä voisi mainita kuuluisan ja kiistellyn Pam Reynoldsin tapauksen, joka on päässyt englanninkieliseen Wikipediaankin. Vaikuttavia tapauksia ovat mm. Anita Moorjani (Linkki 1) ja sydänkirurgi Lloyd Rudyn kertomus potilaistaan (Linkki 11).

Moorjani kuuli keskusteluja ja tiesi tapahtumista potilashuoneensa ulkopuolella vaikka hän makasi syvässä koomassa elämänsä arvioituina viimeisinä hetkinä. Rudyn sydänleikattupotilas alkoi osoittaa heikkoja elpymisen merkkejä noin 20 minuuttia sen jälkeen, kun hänet oli todettu kuolleeksi epäonnistuneiden elvytysyritysten jälkeen. Mikä merkillisintä, hän kertoi tapahtumista siltä ajanhetkeltä, jolloin elvytys aloitettiin uudelleen.

Tricia Barker kertoo videolla linkissä (12), miten hän näki NDE:nsä aikana isäpuolensa sairaalan käytävällä syöttämässä rahaa makeisautomaattiin.  Linkin (13) videolla kerrotaan Al Sullivanin tapauksesta, jossa hän silmät peitettynä ja tiedottomana maatessaan näki kirurgin tekevän "lentoharjoituksia".

Psi Encyclopediassa on mainio luettelo, jossa kerrotaan 29 tarkistetun tapauksen pääpiirteet, myös monet tässä mainitsemani, linkki (14).

Bruce Ggreyson kertoo pitkässä artikkelissaan linkissä (15) esimerkkejä niin sanotusta "Peak in Darien"-ilmiöstä. Siinä nähdään rajan takana NDE:n yhteydessä henkilöitä, jotka ovat kuolleita, mutta joiden kuolemasta ei kokijalla eikä usein kenelläkään muullakaan paikalla olleista ole tietoa.

NDE:t ja maailmankuva

NDE:t ovat mielestäni erittäin tärkeitä maailmankuvan kannalta. Ne näyttävät liikkuvan kahdessa todellisuudessa: aineellisessa ympäristössämme ja jossakin, mitä voisi nimittää neutraalisti vaikkapa transsendenssiksi. Aineellinen ympäristö on kokemuksessa toisinaan selvä ja todellinen, mutta joissakin tapauksissa siihen sekoittuu myös transsendenssia. Transsendenssi vaihtelee hyvin laajoissa rajoissa vertailtaessa kokijoiden kertomuksia keskenään. Tärkeä kysymys on: kun kokemusten aikana saadaan oikeata tietoa, niin miten "oikeata" sitten on tuo vaihteleva tieto?

Kokijoiden kertomusten perusteella voisi hahmotella karkean kuvan aineellisen maailman ja transsendenssin suhteista. Transsendenssin puolelta voi tulla vierailijoita aineelliseen maailmaan ja kokija voi tiedostaen edetä jonkin matkaa transsendenssin puolelle. Jossain kohdassa on kuitenkin lopullisen kuoleman raja, jonka ylittämisen jälkeen ei enää voi palata takaisin elämäänsä.

Transsendenssin puolella on monenlaisia ympäristöjä ja olentoja. Siellä kokijat voivat tavata tuttuja ja tuntemattomia kuolleiden henkiä ja entisiä lemmikkieläimiään. Siellä on myös henkiä, joilla on muita enemmän määräysvaltaa. Iljettävät otukset ja pahat henget voivat käydä siellä kimppuun. Kaikilla olennoilla ei välttämättä ole selvää henkiruumista, vaan ne voivat esiintyä vaikkapa pelkkinä valopisteinä. Ympäristöt vaihtelevat puutarhoista ja vihreistä niityistä helvetin lieskoihin.

Näyttäisi siltä, että transsendenssissa ei olisi olemassa paikkoja, jotka olisivat vakaita ja kaikille samanlaisia. Ilmeisesti kokijan intuitiolla ja mielikuvituksella on suuri vaikutus kokemusten sisältöön. Transsendenssissa ei myöskään esiinny aikaa samalla tavalla yhteen suuntaan etenevänä prosessina kuin aineellisessa maailmassa näyttää olevan.

Kaikkein tärkeintä ihmisen elämässä on kuolemanrajakokemusten perusteella se, mitä ihminen on tehnyt kanssaihmisilleen ja nimenomaan hyvät työt. C. G. Jungilla oli omat näkynsä ja transsendenssin puolella hän kertoi omaelämäkerrassaan joutuneensa luopumaan kaikesta muusta kuin elämänaikaisista kokemuksistaan ja toiminnastaan.

Monien NDE:n parissa askaroivien ihmisten mielestä kokemukset ja niiden henkiset selitykset ovat jo itsestäänselvyyksiä. Itsestäänselvyydet kuuluvat kuitenkin uskontojen piiriin, sillä empiiriset tieteet eivät tunnusta lopullisesti todistettuja totuuksia, vaikka jotkut niiden edustajat lopullisia totuuksia julistavatkin.

Omaan maailmankuvaani ovat NDE:t tehneet huomattavan laajennuksen. Linkeissä mainitsemieni mielestäni vaikuttavien kokemuskertomusten sarjaan kuuluu myös Yolaine Stoutin kertomus, linkki (16). NDE:t on tärkeätä suhteuttaa myös kuolinvuodetapahtumiin, kehostapoistumiskokemuksiin ja jälleensyntymismuistoihin.

Linkkejä

1. Anita Moorjani's Near Death Experience- Dying to Live
https://www.youtube.com/watch?v=tmT13Uuump0

2. Ms Reinee Pasarow on Her Near Death Experience
https://www.youtube.com/watch?v=xB-T78qgfHM

3. Sartori, Penny (2015): ‘Near-Death Experience’. Psi Encyclopedia. London: The Society for Psychical Research.
https://psi-encyclopedia.spr.ac.uk/articles/near-death-experience

4. International Association for Near Death Studies
http://iands.org/home.html

5. Near-Death Experience Research Foundation
http://www.nderf.org/

6. Near-Death Experiences and the Afterlife
http://www.near-death.com/

7. Netzwerk Nahtoderfahrung
http://www.netzwerk-nahtoderfahrung.org

8. Laajoja NDE-kanavia YouTubessa
IANDSvideos
https://www.youtube.com/c/IANDSvideos
Thanatos TV
https://www.youtube.com/c/Thanatos-Television
Thanatos TV EN
https://www.youtube.com/channel/UC95WPHh1j9frBR7gyMOuBeQ
Empirische Jenseitsforschung
https://www.youtube.com/channel/UCxZod2wYQ7PwXotyA1qnYQA

9. 40 Year of NDE Research: Enlightening Gens Y and Z Now - Vincent, John and Joe
https://www.youtube.com/watch?v=3qWoIh5EVJA

10. Distressing Near-Death Experiences
https://iands.org/distressing-near-death-experiences.html

11. Haastattelussa sydänkirurgi Lloyd Rudy, kuolemanrajakokemus NDE (alkuperäisvideo 2011)
https://www.youtube.com/watch?v=Odk2M0Zj3KU

12. The near-death experience of Tricia Barker
https://www.youtube.com/watch?v=2GFT_89YMWE

13. Al Sullivanin kuolemanrajakokemus ja oikeaksi vahvistetut havainnot (alkuperäisvideo 2011)
https://www.youtube.com/watch?v=dph2nXkGQ38

14. Rivas, T. (2021). ‘Near-Death Experiences – Paranormal Aspects’. Psi Encyclopedia. London: The Society for Psychical Research. Retrieved 10 June 2022.
https://psi-encyclopedia.spr.ac.uk/articles/near-death-experiences-%E2%80%93-paranormal-aspects

15. Bruce Greyson (2010): Seeing Dead People Not Known to Have Died:
“Peak in Darien” Experiences
http://www.newdualism.org/nde-papers/Greyson/Greyson-Anthropology%20and%20Humanism_2010-35-159-171.pdf

16. Yolaine Stout "A Suicidal Near-Death Experience and What it Taught Me About Life
https://www.youtube.com/watch?v=BMfjM6TrkV8

17. Good Catholic Goes to Hell; Says Religion Is to Blame (Shocking NDE!)
https://www.youtube.com/watch?v=MfOAvfwEMVs

Kirjalliset lähteet

Miia Kontro (2018): Portilla – Suomalaisia kuolemanrajakokemuksia. Atena kustannus Oy 2018.

Raymond Moody (1975/1979): Kokemuksia kuolemasta. Gummerus 1979. Alkuteos "Life after Life".

Leo Näreaho (2015): Kuolemanrajakokemukset – Tutkimuksista tulkintoihin. Kirjapaja, Helsinki 2015.

Maurice Rawlings (1978/1986): Kuoleman tuolla puolen. Suomen Raamattuopiston Kustannus Oy 1986. Alkuteos "Beyond death's door".

Mikä mättää Blackmorella ja Savvalla?

Päivitetty 22.10.2020

Miten on mahdollista, että parapsykologian tutkijana aloittanut henkilö tutustuu varsin hyvin parapsykologiaan ja sen tutkijoihin, ja kuitenkin kääntyy lopulta skeptikoksi? Niin on käynyt esimerkiksi Susan Blackmorelle ja Louie Savvalle. Onneksi he ovat myös itse kertoneet kääntymisensä syistä.

Susan Blackmore

Blackmore kertoo vaiheistaan artikkelissaan (1987a, linkki 1) ”The Elusive Open Mind: Ten Years of Negative Research in Parapsychology” ja parapsykologian jättämisen perusteluja on myös artikkelissa (2000, linkki 5).

Hän ryhtyi opiskelemaan fysiologiaa ja psykologiaa Oxfordin yliopistossa. Siellä hän pian alkoi johtaa yliopistolla toiminutta psyykkisen tutkimuksen seuraa Oxford University Society for Psychical Research (OUSPR). Siinä yhteydessä hän pääsi tutustumaan ympäristön "hämäräharrastajiin" kuten noitiin, druideihin, näkijöihin ja muutamiin parapsykologian vakaviin tutkijoihin. Yhteisössään he kokeilivat aakkoslautaa, tutkivat hautausmaita ja tekivät ESP- ja PK-kokeita.

Pian seuratoiminnan aloittamisen jälkeen hänelle tuli vahva kolme tuntia kestänyt kehostapoistumiskokemus (OBE) ja hän kertoo myös nähneensä selkounia. Kokemustensa vuoksi hän kiinnostui parapsykologiasta kunnolla, mutta ei uskaltanut ryhtyä tutkimaan kokemuksiaan, vaan aloitti jo vakiintuneilla linjoilla ja alkoi tutkia psi:tä samoilla kokeellisilla menetelmillä kuin muutkin. Hän kehitti oman teoriansa psi:stä, että se olisi yhteistä prosessia muistin kanssa, ja hänen julkaisematon väitöskirjansa oli tutkimus tämän teorian paikkansapitävyydestä.

Blackmore kertoo ihmetelleensä miksi hän ei koskaan saanut kokeissaan tilastollisesti merkitseviä tuloksia vaikka muut tutkijat saivat. Hän huomasi (Blackmore 1987b, linkki 2) vieraillessaan Carl Sargentin laboratoriossa Cambridgessa, että tämä poikkesi kuvaamastaan koeohjelmasta ja varmistuksista. Käväisipä tietenkin mielessä sellainenkin ajatus, että kaikki hyvät tulokset johtuivat hutiloinnista, mutta sellaista hän ei kovin selvästi väitä. Shermerin (1998) tekemästä Blackmoren haastattelusta on Skeptikko-lehdessä 3/99 käännös:

Minun olisi nyt kysyttävä uudelleen: ”Miten minä voin olla varma käymättä joka ikisessä laboratoriossa penkomassa asioita?” Sitä en voi tehdä, joten en voi myöskään varmasti tehdä mitään lopullisia johtopäätöksiä.

Lopulta hän uskaltautui tutkimaan myös kehostapoistumiskokemusta. Se olikin helpompaa, kun sai jättää psi:n kokonaan huomiotta eikä enää tarvinnut suhtautua tutkimukseen avoimella mielellä. Eli jo alustavasti hän ”tiesi”, että psi ei ollut mukana kehostapoistumiskokemuksessa. Hän kehitti kokemukselle psykologisen ja fysiologisen selityksen, joka tuntui toimivan hyvin käytännössä.

Hän sanoi OBE-tutkimuksestaan artikkelissa (1987a, linkki 1) vapaana käännöksenäni seuraavasti:

Tietenkin on aina tärkeätä pitää mieli periaatteessa avoimena. Jos omien kokeiden tulokset osoittavat, että lähtöhypoteesi on väärä, silloin on oltava valmis muuttamaan sitä. Mutta sitä ei tarvitse tapahtua kovinkaan usein – ainakaan silloin, jos hypoteesit ovat niin hyviä kuin niiden pitäisi olla. Ei tarvitse olla alinomaa mieli avoimena. Ja niin oli OBE-tutkimuksessa  –  ja mikä helpotus se olikaan!

Wikipedia-artikkelin 'Carl Sargent' mukaan Sargent joutui luopumaan parapsykologian tutkimuksestaan Blackmoren vierailun jälkeen. Blackmore (2003) kirjoittaa kommentissaan Sargent-tapauksesta seuraavasti:

I spent nearly 30 years working in parapsychology, initially as a believer in the paranormal but later as a sceptic. I eventually concluded that the experimental evidence does not support the existence of any paranormal phenomena at all. The most crucial experience in my change of opinion was investigating Carl Sargent's ganzfeld research.

Artikkelissaan Blackmore (2001) hän kirjoittaa:

For this reason, if for no other, you have to jump to one side or other of the fence - and preferably be prepared to jump back again if future evidence proves you wrong. I have jumped onto the side of concluding that psi does not exist.

Louie Savva

Savva perustelee skeptikoksi kääntymistään bloginsa artikkelissa Savva (2006). Hän kertoo olleensa nuoruudessaan hyvin kiinnostunut tietämään, ovatko paranormaalit asiat todellisuutta, ja koska hän oli tieteellisesti suuntautunut, niin hän halusi varmistua vastauksesta tieteen menetelmillä. Jo 16-vuotiaana hän liittyi Society for Psychical Research:iin ja alkoi innolla selvittää asioita.

Hän pääsi parapsykologien tiedeyhteisön jäseneksi ja sai apurahoja tutkimuksiin, jotka sitten julkisti enimmäkseen parapsykologian vuotuisissa tai kansainvälisissä kokoontumisissa. Hän ei saanut ainakaan itseään vakuuttavia tilastollisesti merkitseviä tuloksia ainoassakaan tutkimuksessaan. Hän tutki lähiaikoina pinnalla olleita kysymyksiä ja yhtä enneunien näkijää, joka väitti itsellään olevan poikkeuksellisia kykyjä. Lisäksi hän tutki epävirallisesti myös tunnettuja näkijöitä, kummitustaloja ja yleisön lähettämiä kummituskuvia eikä löytänyt ainuttakaan todistetta psi-ilmiöistä.

Eräs Savvan kommenteista parapsykologian tilanteeseen on epäilemättä valitettavan totta. Hän kertoo valinneensa esityksiä Parapsychological Associationin vuoden 2005 kokoontumiseen, ja hakijoiden artikkelit olivat huomattavalta osin hyvin heikkoja.

Yhteenvetona hän vertaa parapsykologiaa korttitaloon, jonka pohja on hutera, mutta jonka huippua parapsykologit innolla rakentavat.

Savvasta on hiukan lisätietoja linkissä (8).

Parapsykologien vastauksia

Parapsykologian tutkijat ovat kommentoineet Blackmoren tapausta melko vähän. Enimmäkseen on vain lyhyitä viittauksia ja arvioita, mutta Berger (1989, linkki 3) kävi läpi Blackmoren tutkimuksia ja julkaisuja varsin perusteellisesti.

Berger arvostelee kuvaa, jonka Blackmore on julkisuudessa antanut parapsykologian tutkimuksistaan. Blackmoren mukaan hän teki kymmenen vuoden aikana tutkimuksia, joissa ei saanut tilastollisesti merkitseviä tuloksia. Bergerin mukaan tuo aika oli vain noin kaksi vuotta, alkaen vuoden 1976 lokakuusta, ja väitöskirjaa varten tehdyistä 29 tutkimuksesta Blackmore julkaisi myöhemmin erillisinä artikkeleina vain 21. Näistä 7:ssä tulokset olivat tilastollisesti merkitseviä, mutta Bergerin mukaan Blackmorella oli taipumus hylätä merkitseviä tuloksia sillä perusteella, että niissä oli jotakin vikaa. 

Lisäksi Berger huomasi, että Blackmore ilmoitti tutkimustensa tekojärjestyksen toisinaan virheellisesti, jolloin tutkimuksessa edistymisen logiikka vääristyi. 

Yhteenvetona Berger toteaa seuraavasti, vapaana käännöksenäni: "Väite 'kymmenen vuoden psi-tutkimuksesta' käsittää todellisuudessa sarjan hätäisesti rakennettuja, toteutettuja ja raportoituja tutkimuksia, jotka pääasiassa toteutettiin kahden vuoden aikajaksolla".

Blackmore vastaa Bergerille artikkelissa Blackmore (1989) ja kumoaa Bergerin antamat kommentit suurimmaksi osaksi. Hän kertoo julkaisseensa 21 tutkimuksen sijasta todellisuudessa 27, eikä joidenkin hylkäysten syynä ollut tulosten tilastollinen merkitsevyys. Tutkimusten järjestys oli hänen mielestään ilmaistu loogisesti oikein, koska erityyppisiä tutkimuksia oli tehty lomittain. Hän sanoo Bergerin esittävän lainauksia yhteydestään irrotettuna. 

Parapsykologien yleisluontoisia vastauksia skeptikkojen arvosteluun on artikkeleissa Honorton (1993) ja pitkässä filosofisemmassa artikkelissa Zingrone (1997). 

En löytänyt yhtäkään parapsykologian tutkijoiden tekemää arviota Savvan tapauksesta.


Omia kommentteja

Blackmore aloitti New Age -uskovaisena ja hänen oma kehostapoistumiskokemuksensa vielä vahvisti tätä uskoa. Hän ryhtyi sitten innokkaaksi parapsykologian kokeelliseksi tutkijaksi, luultavasti saadakseen uskolleen tieteellistä pohjaa. On hyvin ymmärrettävää, että näillä eväillä on todennäköistä päätyä umpikujaan, kuten Blackmorelle sitten kävikin. 

Bergerin luonnehdinta Blackmoren kokeellisesta parapsykologian tutkimuksesta on käsitykseni mukaan suunnilleen oikea. Nuo kahden vuoden tutkimukset olivat hutiloituja, minkä myös Blackmore hiukan kaunistellen itse myöntää. Kuitenkin hän sai työnsä julkaistua parapsykologian vertaisarvioiduissa lehdissä. Olisi mielenkiintoista tarkistaa, miten Blackmore on kiertänyt nuo suunnittelun heikkoudet raporteissaan. Tietoa kunnolla kontrolloiduista tutkimusmenetelmistä olisi kyllä ollut käytettävissä, mutta Blackmorella oli ilmeisesti kiire saada valmista aikaan. 

Blackmoren maailmankuva on mielestäni kovin abstrakti eikä tunnu sisältävän luonnontieteellistä perustaa. Silloin voivat tulkinnat helposti mennä liian mielivaltaisiksi. Mielestäni hän koko ajan keskittyy liiaksi teoriointiin ja psi:n ominaisuuksiin teorian kannalta. Hän jättää spontaanitapaukset ja fysikaaliset ilmiöt sivuun eikä ota kantaa niihin tutkimusaineiston laadun kannalta. 

Blackmoren kunniaksi on sanottava, että hän on epätavallisen rehellinen ja suoraselkäinen. Hän on aikojen kuluessa oppinut taitavaksi kokeelliseksi tutkijaksi ja teorianrakentajaksi. Parapsykologien on syytä ottaa hänen muutamat mielipiteensä vakavasti. 

Blackmoren suhtautumistapa psi-ilmiöiden olemassaoloon on kuitenkin merkillisen epämääräinen. Toisaalta hän sanoo, että psi:n olemassaoloa ei voi kieltää, mutta toisaalta hän kieltää sen varsin selvästi. Tätä lopullista kieltämistä tukee myös se, että hän on asettunut varauksettomasti organisoituneen skeptismin kannattajaksi eikä näytä huomanneen sen virheitä sekä asiasisällössä että logiikassa.

Savva luonnehti kadonneessa blogissaan itseään ateistiksi, nihilistiksi, anarkistiksi, pessimistiksi ja ihmisvihaajaksi. Lisäksi hän muutaman kerran suosittelee joidenkin asioiden hylkäämistä suoralta kädeltä. Vaikka kyseessä olisi huumorikin, niin hänen sopivuutensa parapsykologian tutkijaksi näyttää kuitenkin aika huonolta. Parapsykologilta vaaditaan kriittisyyden lisäksi pitkäjänteisyyttä, sitkeyttä ja ripaus ennakkoluulottomuutta. 

On hyvin ymmärrettävää, että Savvan temperamentilla ei voinut olla tyytyväinen kokeellisen parapsykologian heikkoihin psi-vaikutuksiin. Tunnettujen näkijöiden, kummitustalojen ja henkivalokuvien kontrolloitu tutkimus on myös turhauttavaa, koska niillä alueilla toivo nopeasti löytyvistä psi-ilmiöistä on pieni. Sekä Blackmorella että Savvalla oli psykologitausta, joten he eivät osanneet suhtautua kerrottuihin fysikaalisiin ilmiöihin niiden ansaitsemalla vakavuudella. 

Savvan esittämä korttitalovertaus on mielestäni melko osuva. Olen monesta parapsykologian lähteestä lukenut, että psi-ilmiöiden olemassaolon varmistamiseen ei enää kannata tuhlata voimavaroja, koska ilmiöt on jo lopullisesti osoitettu. On vain riennettävä eteenpäin taustalla toimivien mekanismien selvittämiseksi. Mielestäni teoreettiset ongelmat ovat kuitenkin niin vaikeita, että nykyisellä tutkimuksen säästöliekillä ei hyviä tuloksia ole lähitulevaisuudessa odotettavissa. Vain liiaksi sisäänlämpiävän yhteisön piirissä voidaan olla noin epärealistisia. 

Akateemisen maailman valtavirran suhtautuminen parapsykologiaan on vihamielinen, joten psi-ilmiöiden osoittaminen heille todellisiksi on edelleen kesken. Kuitenkin tieteellisen parapsykologian historian aikana saadut tulokset ovat niin vakuuttavia, että täytyy olla niistä tietämätön ja skeptinen ihminen ellei ota psi-ilmiöiden olemassaoloa vakavasti.

Kirjalliset lähteet

Susan Blackmore (1989): A Critical Response to Rick Berger. The Journal of the American Society for Psychical Research Vol. 83, April 1989. (maksumuurien takana, onneksi kopioin aikanaan)

Charles Honorton (1993): Rhetoric over substance: the impoverished state of skepticism. Journal of Parapsycholy, 1993 kesäkuu.
(Kaupallinen, väliaikainen artikkeli. Onneksi kopioin aikanaan.)

Michael Shermer  (1998)/ Risto Selin: Tietoisuutta etsimässä / Meemi – uusi kopioituja? Skeptikko-lehti 3/99, s. 18-27. (Skepsiksen antama linkki ei toiminut)

Louie Savva (2006): Why I Quit Parapsychology
(Blogiartikkeli, jonka linkki on vanhentunut. Onneksi kopioin sen aikanaan.)

 

Linkit

1. Susan Blackmore (1987a): The Elusive Open Mind: Ten Years of Negative Research in Parapsychology. Published in The Skeptical Inquirer 1987, 11, 244-255
http://www.susanblackmore.co.uk/Articles/si87.html

2. Susan Blackmore (1987b): A Report of a Visit to Carl Sargent's Laboratory
Journal of the Society for Psychical Research 54 186-198, 1987
http://www.susanblackmore.co.uk/Articles/JSPR%201987.htm

3. Rick E. Berger (1989): A Critical Examination of the Blackmore Psi Experiments. The Journal of the American Society for Psychical research Vol 83, April 1989, 123-144
https://psycnet.apa.org/record/1990-16035-001 (maksumuurin takana, onneksi kopioin aikanaan)

4. Nancy L. Zingrone (1997): Failing to Go the Distance: On Critics and Parapsychology
http://www.skepticalinvestigations.org/exam/Zingrone_critics.htm

5. Susan Blackmore (2000): First Person - Into the Unknown. New Scientist, 4 November 2000, p 55
http://www.susanblackmore.co.uk/journalism/NS2000.html

6. Susan Blackmore (2001): What Can the Paranormal Teach Us About Consciousness?
http://www.susanblackmore.co.uk/Articles/si01.html

7. Susan Blackmore (2003): A note on the Sargent affair
http://www.susanblackmore.co.uk/Note%20on%20Sargent.htm

8. Louie Savva
https://enacademic.com/dic.nsf/enwiki/1055721

Voittaako joku skeptikkojen haasteen?

Päivitetty 2.8.2020

Parapsykologian tutkijat ovat yli 120 vuoden kuluessa saaneet vakuuttavaa näyttöä psi-ilmiöiden olemassaolosta, sekä spontaanitapausten tutkimuksissa että kokeellisessa tutkimuksessa. Lisäksi lukemattomat ihmiset tälläkin hetkellä saavat toimeentulonsa oletettujen psyykkisten kykyjensä avulla. Hyvällä syyllä voidaan kysyä miksi kuitenkaan kukaan ei tähän mennessä ole onnistunut voittamaan skeptikkojen haasteita?


Haasteet

Skeptikot eivät usko, että psi-ilmiöitä voisi olla olemassa. He ovat jopa niin varmoja oikeassa olemisestaan, että ovat laittaneet huomattavia summia rahaa likoon siltä varalta, että joku osoittaisi vahvat psi-kykynsä riittävän hyvin valvotuissa kokeissa. Wikipediasta löytyi päivityshetkellä kokonaista 26 rahapalkinnollista haastetta:

http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_prizes_for_evidence_of_the_paranormal

Tunnetuin haaste oli epäilemättä taikuri Randin aloitteesta perustettu miljoonan dollarin haaste MDC, mutta se lopetettiin vuonna 2015.

Randin haastesivulta ilmeni vuoden 2011 lopussa, että virallisia hakemuksia oli ollut vuosina 1964-1982 yli 650 kappaletta ja vuodesta 1997 lähtien päivämäärään 15.2.2005 mennessä 360 kappaletta lisää. Yksikään hakija ei ollut selvinnyt pakollisesta esikokeesta, joten kukaan ei päässyt yrittämään ratkaisevaan kokeeseen.

Tilastollinen onnistumisraja lopullisessa kokeessa oli yksi miljoonasta. Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että rahanheitossa pitäisi saada lantti putoamaan haluttu puoli ylöspäin 22 kertaa peräkkäin tai arpakuutiolla haluttu silmäluku vähintään 8 kertaa peräkkäin. Varmasti oli mahdollista sopia myös jokin muu kykyjen todentamistapa kuin tilastollinen, esimerkiksi esineiden liikuttaminen tai niiden muodon muuttaminen.

Australian skeptikoilla on voimassa oleva haaste Australian dollareissa:

The $100,000 Prize
http://www.skeptics.com.au/features/prize/

Heilläkin vaadittu onnistumisraja on yksi miljoonasta.

Myös Suomen skeptikoilla on oma haasteensa, Skepsiksen haaste:

20 000 € puhtaana käteen sille, joka tuottaa valvotuissa olosuhteissa paranormaalin ilmiön.

http://www.skepsis.fi/Toiminta/Skepsiksenhaastejastipendi.aspx

Haasteissa menetellään siten, että ensin kykyjä mahdollisesti omaava henkilö kertoo millaiset hänen kykynsä ovat. Sen pohjalta kirjoitetaan skeptikkojen kanssa sopimus testaustavasta, jonka molemmat osapuolet hyväksyvät. Esikokeiden jälkeen päästään sitten ratkaisevaan lopulliseen kokeeseen, jos kykyjä näyttää löytyvän.

Wikipedian artikkeli ei ole täysin ajan tasalla, koska esimerkiksi Skepsiksen haastesummaksi on merkitty 10 000 euroa, vaikka se on jo vuosikaudet ollut 20 000 euroa. Päivityshetkellä käytettävissä on myös luettelo peruutetuista haasteista.


Hakemuksia ja yrityksiä

JREF:n seuraajan Internatuonal Skepticsin keskustelufoorumilla on vielä jäljellä sivusto, jolta voi seurata vanhojen MDC-hakemusten ja neuvottelujen etenemistä osittain kirjeenvaihdon avulla:

http://www.internationalskeptics.com/forums/forumdisplay.php?f=43

En ole paljonkaan paneutunut MDC-kokeisiin liittyviin asioihin enkä myöskään aio tehdä sitä tähän hätään. Joka tapauksessa oletettu kyky näkyy foorumin luettelossa lyhyesti merkittynä jokaisen hakijan kohdalla. Kyvyt näyttävät olevan lievästi sanottuna moninaisia ja toisinaan vaikeasti suomennettavia, esimerkiksi siellä ovat selvänäkö, mies arkussa, rintojen epänormaaliuden havaitseminen, röntgensilmät, subluksaation havaitseminen, psykometria kirjekuorista, silmämunaenergia, psyykikko, taikavarvun/heilurin käyttö (dowsing), fysikaaliset epätasapainot, elektroniset ääni-ilmiöt (EVP), homeopatia, energiaparannus, telekinesia ja astrologia.

Monet hakemuksista näyttivät valuneen hiekkaan, kun kyvyille oli vaikeata keksiä pätevää ja riittävän halpaa testausmenetelmää tai hakija keskeytti kirjeenvaihdon. Valitettavasti foorumissa ei esikokeiden tuloksista kerrota yksityiskohtia ainakaan järjestelmällisesti, vaikka sellaisia löytyy satunnaisesti jostakin muualta.

YouTubessa on kaikkien katsottavissa melkoinen määrä Randin järjestämiä koetilanteita, joissa yrittäjät ovat epäonnistuneet. Mukana on myös tanskalaisen heilurinkäyttäjän Connie Sonnen MDC-esikoe. Alla on joitakin esimerkkejä näistä videoista:

Part 1 Connie Sonne Paranormal Challenge [+lisänä 3 jatko-osaa]
http://www.youtube.com/watch?v=U_qiG9PUiaQ

James Randi Tests An Aura Reader
https://www.youtube.com/watch?v=OZeQGld5QBU

James Randi debunks a dowser
https://www.youtube.com/watch?v=qMEaXIcvdkY

Randi_busts_Magnet_Man
https://www.youtube.com/watch?v=OTVWMY8EZCA

"James Randi - Psychic Investigator" 1x06: Psychometry, Graphology
https://www.youtube.com/watch?v=CUYq4Iu3OqI

Randi & Banachek Test "Psychics" on ABC
https://www.youtube.com/watch?v=cFEry80s9Po


Maailmankuvat eivät kohtaa

Yleishuomiona aikojen kuluessa löytämistäni koetilanteista voidaan sanoa, että psyykikot ovat yleensä kovin avuttomia koetehtävien edessä. Heillä ei ole minkäänlaista realistista käsitystä kyvyistään, koska he eivät koskaan aikaisemmin ole itse testanneet niitä sokkoutettuina. Lisäksi he näyttävät olevan kykenemättömiä ottamaan huomioon sen, että heidän kykyihinsä uskovat asiakkaat eivät hekään osaa arvioida heidän kykyjään luotettavasti.

Monilla hakijoilla on myös ollut niin epärealistinen käsitys ympäröivästä aineellisesta maailmasta, että he ovat ylioptimistisesti lähteneet alusta pitäen toivottomaan yritykseen haasteiden voittamiseksi.

Randin haastetta arvosteltiin siitä, että sen säännöt antoivat JREF:lle täydellisen ratkaisuvallan tulosten tulkitsemisessa. Sellainen valta on tietenkin ymmärrettävä, kun kyse on suuren rahasumman menettämisestä. Mutta jos oletetaan, että joku todella olisi osoittanut riittävää kykyä haasteen voittamiseen, niin sääntöjen puitteissa hänet olisi voitu väsyttää luopumaan yrityksestään loputtomalla kiistelyllä kokeen yksityiskohdista.

Hakijaa voidaan lannistaa myös töykeällä ja ylimielisellä kohtelulla. Näin voidaan sanoa tapahtuneen, kun lukee Randin vuonna 1999 kirjoittaman hylkäyskirjeen. Rico Kolodzey haki haastetta sillä perusteella, että oli ollut kauan syömättä. Vastaus oli seuraavanlainen ja kuvastaa hyvin skeptistä ajattelumaailmaa:

Don't treat us like children. We only respond to responsible claims.

Are you actually claiming that you have not consumed any food products except water, since the end of 1998? If this is what you are saying, did you think for one moment that we would believe it? 

If this is actually your claim, you're a liar and a fraud. We are not interested in pursuing this further, nor will we exchange correspondence with you on the matter. 

Tapauksesta löytyy keskustelua haulla. Jupakan jälkeen MDC:n sääntöihin tuli lisäys, että sellaista hakemusta ei hyväksytä, joka aiheuttaa hakijalle terveysvaaran. Kyllähän syömättömyyden kyvyn testaus olisi kuitenkin voitu turvallisesti järjestää lääkärin valvonnassa. Sitä yritettiinkin vuonna 2006, mutta sopimusta ei saatu aikaan:

http://www.lettersofnote.com/2011/04/youre-liar-and-fraud.html

Vaikuttaa siltä, että hakijoiden kohtelu on sentään inhimillistynyt myöhemmin.


Milloin haaste voitetaan?

Parapsykologien tutkimuksissa on ilmennyt, että tieteellisissä, kontrolloiduissa kokeissa saavutetaan lähes aina vain heikko psi-vaikutus. Tällöin tilastollisen merkittävyyden saavuttamiseksi on tehtävä laajoja koesarjoja. Sellaisten rahoittaminen tulee niin kalliiksi, että niitä ei käytännössä järjestetä. 

Tutkimuksissa on selvinnyt, että psi-ilmiöt tulevat esiin parhaiten silloin, kun koehenkilöillä on tietty melko vaikeasti kuvailtavissa oleva tunnetila. Kirjallisuudessa kuvataan tuota tilaa monilla tavoilla, esimerkiksi rentoutuneisuus, luottamus onnistumiseen, irrallinen keskittyminen ja aistiärsykkeiden rajoittaminen. Joka tapauksessa on selvää, että tiukasti kontrolloidussa koetilanteessa onnistumisen vaatimaan tunnetilaan on vaikeata päästä.

Vahvat vaikutukset tulevat esiin kokeissa hyvin harvoin, mutta spontaanitapauksissa on vahvojakin tunnelatauksia, ja voimakkaita ilmiöitä esiintyy melko usein.

Monet uskovat, että maapallolla elää henkisesti pitkälle kehittyneitä ihmisiä, joille haasteiden voittaminen olisi leikintekoa. Ainoa pulma on, että he eivät syystä tai toisesta tule esiin testattaviksi. Heitä ei ole ilmestynyt edes parapsykologien tutkittaviksi, joten heidän varaansa ei voida laskea mitään. Vähälahjaisemmat näkijät vaatisivat niin laajoja koesarjoja, että niitä ei käytännössä voida järjestää haasteiden puitteissa.

Uskon kyllä, että monilla ihmisillä on psi-kykyjä. Tavalliset näkijät kuitenkin onnistuvat vain niin satunnaisesti, että heillä tuskin on mahdollisuuksia voittaa haasteita. Siksi uskallan veikata, että haasteiden voittamista tuskin on odotettavissa tätä päivitystä seuraavien 15 vuoden aikana.

Folkloristiikka ja parapsykologia

Päivitetty 22.5.2021


Useimmilla ihmisillä taitaa olla käsitys, että folkloristiikka tutkii tieteellisen tarkasti, objektiivisesti ja avoimin mielin ihmisten kertomuksia merkillisistä kokemuksistaan. Mutta mitenkähän tämä asia todellisuudessa on?


Skeptikon käsitys

Sain virikkeen tähän juttuun Skepsis ry:n keskustelusivuilta seuraavasta sanailusta:

Kirjoittaja:  pep   Päiväys:  29.08.2011
Viestinumero:  340817

EräsKansanparantaja. kirjoitti
29.08.2011 (340816)...

> Toisiaan nokittelevien tieteentekijöiden tulisi
> vihdoin ja viimein uskaltautua peloista
> huolimatta kuunnella aivan tavallisten
> (normaalien) ihmisten kokemuksia
> ja mielipiteitä.

Tieteentekijät kuuntelevat. Sitä tieteen aluetta kutsutaan folkloristiikaksi.
Jos tarkoitat erikoisten ilmiöiden tutkimista, niin onhan niitä tutkittu. Aina on vaan tullut vesiperä. Siksi erikoisen väitteen esittäjällä on se ensimmäinen näytön paikka, jotta tiedemaailmaa asia alkaisi kiinnostaa.
Skepsis RY:n testin läpäiseminen olisi jo jonkinlainen signaali.

Tuon vastauksen kirjoittaja silloinen nimimerkki "pep" on ilmeisesti sitä mieltä, että folkloristit ovat jo kartoittaneet riittävästi spontaaneja psi-ilmiöitä todetakseen ne olemattomiksi. Myöskään missään muissa tutkimuksissa ei hänen mielestään ole saatu psi-myönteisiä tuloksia. Jätän parapsykologian tutkimustulokset tällä kertaa sivummalle ja keskityn folkloristiikan tutkimuksen tarkastelemiseen.

Nimimerkin "PeP" vastine

Otin tämän jutun esille Skepsis ry:n keskustelupalstalla ja hiukan nimimerkkiään muokannut "PeP" vastasi. Hänen vastineensa puhukoon puolestaan, linkki (1).

PeP, 10/29/2017 1:41:53 PM, 394635:

Täällä ollaan, huusi Mooses pensaasta. Ensinnäkin yhden kommentin irroittaminen pitkästä ketjusta ei anna asiasta oikeaa kuvaa. Kansanparantajan kanssa käytiin pitkää jankuttavaa keskustelua, jossa hänen juttunsa olivat varsin villejä, mutta mitään näyttöä hän ei ollut valmis antamaan. Lupasin jopa jonkun toisen kirjoittajan kanssa kustantaa matkat ja majoituksen, jos hän lähtisi testiin, johon hän aloituksessaan uhosi lähtevänsä. Kyseessä on yli 6 vuotta vanha juttu, jota en enää viitsi lähteä penkomaan tarkemmin. Yritän silti vastata lainauksesi pohjalta. "Tuon vastauksen kirjoittaja "pep" on ilmeisesti sitä mieltä, että folkloristit ovat jo kartoittaneet riittävästi spontaaneja psi-ilmiöitä todetakseen ne olemattomiksi." Tuo on merkillinen tulkinta kommentistani, jos ei suoranaista vääristelyä. Tarkoitin, että nimimerkin "EräsKansanparantaja" jutut ovat lähinnä folkloristiikan alaan kuuluvia tarinoita. En väittänyt, että folkloristiikka kartoittaisi psi ilmiöitä, saati että folkloristit olisivat kartoittaneet niitä riittävästi. Mistä sinä sellaista luit? Et ainakaan lainaamastasi kommentista ilman kornia ylitulkintaa. "Myöskään missään muissa tutkimuksissa ei hänen mielestään ole saatu psi-myönteisiä tuloksia." Vaikka aina ei olisikaan tullut vesiperä, niin sen verran usein kuitenkin, että parapsykologia on kauniisti sanottuna ajautunut luonnontieteellisen tutkimuksen marginaaliin. Ala jota on tutkittu jo ainakin 1800 luvulta ja joka ei ole saanut juuri minkäänlaista tieteellistä statusta, on tutkimuksellisesti vähintäänkin heikko tulokseltaan, jos ei aivan vesiperä. Itse rinnastan sen lähinnä UFO-tutkimukseen, vaikka myönnänkin asiantuntemukseni heikoksi. Jos ja näköjään kun haluat tarttua löysään sanaan, niin voin vetää sanat "aina" ja "vesiperä" pois ja korvata ne heikoilla tiedeyhteisöä vakuuttamattomilla tuloksilla. Ja korostan vielä, että vastaus oli kärjistetty ja suunnattu nimimerkille EräsKansanparantaja ja hänen väitteisiinsä. Jossain muussa yhteydessä sananvalintani olisi ollut varmaan toinen.

- - -
Vastine sitten hiukan vesitti alkuperäisiä kärjistettyjä väitteitä. En kuitenkaan muuta omaa tekstiäni vastineen takia, koska olen lukenut jo yli kymmenen vuotta nimimerkki "PeP":in viestejä ja hänen ajatuksensa ovat minulle siinä ajassa varsin hyvin selvinneet.

Kiinnittäisin huomiota yhteen asiaan vastineessa. Ilmaisu "heikot tiedeyhteisöä vakuuttamattomat tulokset" ei tarkoita tulosten suoraa ja täydellistä kieltämistä. Kuitenkin asia aitoon skeptikkotapaan jää siihen. Pitemmälle miettien voisi kysyä, mitä ne heikot myönteiset tulokset voisivat merkitä.

Folkloristiikan tutkimusalue

Suomenkielinen Wikipedia määrittelee folkloristiikan seuraavasti, linkki (2):

Folkloristiikka on humanistinen tieteenala, joka tutkii ihmisten elämismaailmaa ja kansanomaisia ajattelumalleja, eli kansan tietämystä. Folkloristiikka tunnettiin ennen kansanrunouden tutkimuksena tai kansanrunoustieteenä; sen tutkimuskenttä oli siis kapeampi kuin nykyään. Muualla Euroopassa folkloristiikka luetaan usein kuuluvaksi kansatieteeseen eli etnologiaan, joka Suomessa tarkoittaa aineellisen ja sosiaalisen kulttuurin tutkimusta. Henkisen kansankulttuurin tutkimuksena folkloristiikkaa voidaan pitää kulttuuriantropologian osa-alueena.

Folkloristiikka on siis kulttuurintutkimusta eikä tapaustutkimusta, kuten nimimerkki "pep" näyttää olettaneen.

Englanninkielisessä Wikipediassa oleva artikkeli "Folklore studies" näyttää olevan niin hajanaisesti kirjoitettu, että sitä ei kannata yrittää lainata lyhyesti. Kompaktimmassa englanninkielisessä lähteessä (Linkki 3) kerrotaan, että folkloristiikka tutkii mm. legendoja, musiikkia, suullista perinnettä, sananlaskuja, suosittuja uskomuksia, satuja ja tapoja, jotka kuuluvat jonkin kulttuurin tai ryhmän traditioihin. Se tutkii myös käytäntöjä, joiden välityksellä perinnettä siirretään eteenpäin. Folkloristiikan sivuja selaillessa minulle jäi yleiskuva, että alan tutkijat muodostavat englantia puhuvassa maailmassa suhteellisen pienen tiedeyhteisön.


Memoraatit

Jos oletetaan arkipäivän psi-ilmiöitä olevan olemassa, niin folkloristiikassa ne ilmeisesti kuuluvat suullisen tradition alueeseen kokemuskertomuksina, joita folkloristit kutsuvat memoraateiksi. Tieteen termipankki (Linkki 4) määrittelee memoraatin seuraavasti:

Määritelmä: Supranormaalia koskeva kokemuskertomus
Selite: Kokijana voi minä-kertojan lisäksi olla kertojan (läheisesti) tuntema ihminen: perheenjäsen, sukulainen tai naapuri. Memoraatilla ei ole kiinteää muotoa. Etenkin minä-muotoiset memoraatit ovat tuoreen tuntuisia ja suggestiivisia. Toisissa memoraateissa voi havaita kehitystä kohti kiinteämuotoista tarinaa; näissä memoraateissa näkyy perinteisiä aineksia ja niiden kerrontatapa on hioutunut 'hyvän kertomuksen' konventioiden mukaiseksi. Kiteytyneet memoraatit ovat ilmeisesti monta kertaa läpäisseet sosiaalisen kontrollin. Memoraatin ytimenä on usein yllättävän, jollain tavalla problemaattisen supranormaalin elämyksen autenttinen kuvaaminen ja myös elämyksen tulkitseminen perinteen ja ajankohtaisten intressien valossa.

Suomalaisen folkloristiikan grand old man Lauri Honko kirjoittaa seuraavasti (Linkki 5):

Memoraatit ovat kertomuksia henkilökohtaisista kokemuksista supranormaalin kanssa. Kronikaatit eivät sisällä supranormaalin piiriin kuuluvia kokemuksia. 

Memoraattien kautta pääsemme käsiksi kansanuskon elävään ytimeen, ihmisten supranormaaleihin elämyksiin. Usko haltijoiden olemassaoloon perustuu viime kädessä konkreettisiin, omakohtaisiin elämyksiin. Memoraatit ovat kansanuskon tutkimukselle keskeinen lähde ennen kaikkea siksi, että niistä käyvät ilmi ne tilanteet, joissa supranormaali traditio aktuaalistuu ja alkaa vaikuttaa ohjaavasti käyttäytymiseen. Voidaan siis luoda kuva uskomusten sosiaalisesta kontekstista.

Honko näyttää siis olettavan, että supranormaalit kokemukset ovat tradition aktuaalistumista ja hän jättää niiden mahdollisen totuusarvon sivuun. Memoraattien pohjana olevat elämykset jaetaan kahteen ryhmään eli rituaalisiin ja kasuaalisiin elämyksiin, Pasi Enges (2004). Näistä rituaalien avulla tuotettuja elämyksiä voidaan tutkia niiden syntyvaiheissa, mutta kasuaaliset elämykset syntyvät spontaanisti ilman suunnittelua, joten tutkijan on lähes mahdotonta olla paikalla elämyksen syntymishetkellä.


Memoraattien totuusarvosta

Varsinkin skeptikoilla näyttää olevan käsitys, että folkloristiikka aitoon tieteelliseen tapaan tutkii memoraatteja mahdollisimman objektiivisesti ja ilman ennakkoasenteita. Jos näin olisi, niin kaiken järjen mukaan silloin myös memoraattien totuusarvo pitäisi selvittää ja ne pitäisi jakaa kolmeen osaan eli pelkästään perinteen ja kuvitelmien tuottamiin tarinoihin, perinteen muokkaamiin kertomuksiin tositapahtumista ja tarkistusten mukaan paikkansa pitäviin tapausselostuksiin.

Enges pohtii otsikon "Yliluonnollisten elämysten todellisuus" alla tapaa, millä folkloristiikassa suhtaudutaan memoraattien totuusarvoon. Lauri Honkoa lainaten Enges sanoo:

Perusongelma on: "kuinka on mahdollista, että ihminen näkee, kuulee tai tuntee jotakin sellaista, jota objektiivisesti ottaen ei ole olemassa?"

Hän jatkaa edelleen Hongon ajatuksia seuraillen:

Vaikka lähtökohtana onkin ajatus, että elämys on kokijalleen aina todellinen, löytyy "oikea" selitys havaintopsykologisista tekijöistä, yhteisöllisestä arvo-, normi- ja roolijärjestelmästä sekä kulttuurin tarjoamista elämys- ja selitysmalleista, ennen kaikkea vastaavia tapauksia kuvaavista memoraateista. Traditio siis ohjaa sekä itse elämystä että sen jälkikäteen tapahtuvaa tulkintaa. Hongon selitysmallia on pidetty yhtenä onnistuneimmista yrityksistä selittää kertomuksina raportoituja yliluonnollisia elämyksiä.

On helppoa olla yhtä mieltä siitä, että kertomukset esimerkiksi haamujen, haltijoiden ja tonttujen näkemisistä kuvaavat näkyjä, jotka eivät ole sellaisinaan aineellisia, koska ne häviävät näennäisesti olemattomiin. Niillä voi kuitenkin olla jonkinlainen jaettu todellisuus, jos joku muu paikalla oleva näkee tarkasti samaa. Kyseessä on silloin psi-ilmiö, koska tietoa välittyy selittämättömällä tavalla kahden tai useamman ihmisen välillä.

Leea Virtanen keräsi ja tutki suuren joukon memoraatteja ja tuli siihen ajatukseen, että kaikki nämä osittain hyvinkin konkreettiset kokemuskertomukset eivät voineet olla pelkkää kuvittelua ja kansanperinteen vaikutusta. Lisäksi hän esitteli parapsykologian tutkimusta myönteisessä mielessä ja mahdollisena kokemusten selittäjänä. Pasi Enges kertoo folkloristiikan tutkija Leea Virtasen kohtelusta kollegojen taholta:

Näyttää siltä, että kirjoittaja [Virtanen] jo ennen tutkimuksensa julkaisemista tavallaan asettui puolustuskannalle, tietoisena kaksijakoisesta asemastaan tiedeyhteisön ja suuren yleisön välissä, valmiina kohtaamaan kritiikkiä.

On kai 1970-luvun suomalaisen folkloristiikan henkeä kuvaavaa, että julkisessa tieteellisessä keskustelussa Kun kello pysähtyi -teos käytännössä vaiettiin kuoliaaksi, ja jokseenkin saman kohtelun sai sittemmin Telepaattiset kokemukset -kirja.

Esittelyn lopuksi Enges toteaa:

Yhteenvetona kritiikistä voi lyhyesti sanoa, että se kohdistui toisaalta Leea Virtasen teoreettiseen ja metodologiseen sitoutumiseen - hänen tapaansa ottaa parapsykologisen tutkimuksen mahdollisuudet vakavasti - ja toisaalta hänen henkilökohtaiseen suhtautumiseensa tutkittavana oleviin ilmiöihin.

Parapsykologiaa tarvitaan

Yllä olevasta selviää, että memoraattien totuusarvon huomioon ottaminen ei kuulu folkloristiikan tutkimusalueeseen. Tarkistin suuren määrän kyseisen tieteenalan sivustoja, mutta en löytänyt nimeksikään memoraattien totuusarvon pohdintaa.

Folkloristiikan valtavirrassa tutkimuksen taustalla on vahva oletus, että kaikki memoraatit selittyvät kansanperinteen perustalta ja sosiaali- ja havaintopsykologisilla syillä. Niillä ei siten ole totuusarvoa reaalimaailmassa. Pari tuntemaani folkloristia kuitenkin tuntuvat omassa mielessään jakavan tutkimansa memoraatit kahteen ryhmään, ilmeiseksi kansanperinteeksi tai ilmeisiksi tositapahtumiksi. Kun Leea Virtanen poikkesi pelkän kansanperinteen oletuksesta, niin hän astui oman tutkimusalueensa ulkopuolelle ja hänelle huomautettiin siitä.

Selvä ennakkoasenne kuvastuu myös valtavirran folkloristien kielenkäytössä. He puhuvat "elämyksistä" "kokemusten" sijaan, jolloin kokemusten mahdollinen totuusarvo on helppo sivuuttaa. Kyseessä voivat olla miten selvät ja yksinkertaiset ilmiöt tahansa useampien paikalla olleiden havaitsemina, mutta ne eivät tee mitään vaikutusta folkloristiikan tutkijoihin – ainakaan muuten kuin mahdollisesti yksityisajattelussa. Esimerkkejä konkreettisista selittämättömistä tapahtumista ovat mm. kellon pysähtyminen, esineiden rikkoutuminen tai kuvan putoaminen seinältä tai hyllyltä jossakin merkittävässä tilanteessa.

Lähdettä en enää muista, mutta joku kertoi, että folkloristit haluavat haastatella vain yhtä saman tapauksen useammasta havaitsijasta, koska siten memoraatit pysyvät selkeämpinä. Mielestäni memoraattien totuusarvon selvittämättä jättäminen tekee folkloristiikasta jossakin määrin vajaan tieteenalan, koska todellisten tapahtumien selvittäminen voisi tarjota tieteelliselle tutkimukselle mielenkiintoista aineistoa siitä, miten traditio muokkaa todellisia tapahtumia omaan muottiinsa sopiviksi.

Parapsykologia on ainoa tieteenala, joka järjestelmällisesti tutkii psi-ilmiöitä. Folkloristeista on ollut kovin vähän apua tässä tutkimuksessa.



Kirjallisia lähteitä

Pasi Enges (2004): Uskon ja epäuskon traditiot. Leea Virtanen, parapsykologia ja tutkijan suhde yliluonnolliseen. Elore 1/2004.
(Artikkeli on siirtynyt akateemisen muurin taakse – onneksi otin siitä aikanaan kopion.)


Linkkejä

1. PeP pääsi skeptismin mannekiiniksi
http://keskustelu.skepsis.fi/Message/Message/394653

2. Wikipedia: Folkloristiikka
https://fi.wikipedia.org/wiki/Folkloristiikka

3. Folklore
http://www.absoluteastronomy.com/topics/Folklore

4. Tieteen termipankki, memoraatti
http://tieteentermipankki.fi/wiki/Folkloristiikka:memoraatti

5. Lauri Honko: Memoraatit ja kansanuskon tutkimus
http://hybrizzz.tripod.com/memo.htm