Skeptisistä lähteistä

Päivitetty 30.7.2026

Tieteellinen skeptismi on suuren yleisön silmissä luotettava tieteen puolustaja. Tieteellinen skeptismi on organisoitua ja perustuu skeptisiin lähteisiin. Tässä jutussa keskityn siihen, miten tieteellisiä skeptiset lähteet todellisuudessa ovat.

On valitettavaa, että monet suositut ja ansiokkaat tieteen popularisoijat, kuten esimerkiksi Esko Valtaoja ja Kari Enqvist, selvästikin ovat tutustuneet lähinnä skeptisiin lähteisiin ja luottavat niihin.


Skeptisten lähteiden moninaisuus

Suomessa organisoitua skeptismiä edustaa Skepsis ry, linkki (1). Skepsi ry ja Ursa julkaisivat yhteistyössä vuonna 2001 kirjan “Ihmeellinen maailma - skeptikon tietosanakirja”. Skepsis ry:n sivustolla kirja esitellään näin:

Näiltä sivuilta löydät kriittistä tietoa rajatiedosta ja erilaisista pseudotieteistä. Tarjolla on astrologiaa, parapsykologiaa ja ufologiaa, sekä monia muita outoja oppeja ja uskomuksia. Täällä pääset myös tutustumaan tieteen perusteisiin ja filosofiaan nimeltä skeptisismi.

Nyt kirja on luettavissa myös linkissä (2). Skepsis ry. julkaisee myös mielestäni korkealaatuista ”Skeptikko”-lehteä.

Ulkomaisista ensyklopedioista ehkä tärkein on "SkepDic", linkki (3):

The Skeptic's Dictionary features definitions, arguments, and essays on hundreds of strange beliefs, amusing deceptions, and dangerous delusions. It also features dozens of entries on logical fallacies, cognitive biases, perception, science, and philosophy.

Netistä löytyy lisäksi suuri määrä skeptisiä sivustoja ja blogeja, esimerkiksi Brian Dunningin toimittama Skeptoid, linkki (4):

Since 2006, the weekly Skeptoid podcast has been taking on all the most popular urban legends and revealing the true science, true history, and true lessons we can learn from each.

Tärkeitä skeptisiä lähteitä ovat myös keskustelufoorumit, esimerkiksi linkistä (5) löytyvä kansainvälisten skeptikkojen foorumi.  Organisoidut skeptikot ovat julkaisseet suuren määrän kirjoja ja lukuisia aikakauslehtiäkin ilmestyy. Tunnettuuden vuoksi tärkeimpiä skeptisiä kirjoittajia ovat mielestäni Martin Gardner, James Randi, Michael Shermer ja Paul Kurtz.

On olemassa vielä yksi tärkeä skeptinen lähde, jonka vain harvat tietävät sitä olevan, eli Wikipedia. "Skeptikkosissit" muokkaavat joukkovoimalla psi-ilmiöiden kanssa tekemisissä olevien hakusanojen selityksiä mieleisikseen.

Skeptisille lähteille on tyypillistä sisäisen kritiikin puute, eikä selviäkään virheitä yleensä korjata edes vuosikymmenien kuluessa. Samoja juttuja toistetaan vuodesta toiseen eikä kukaan tarkistele niitä.

Skeptisissä lähteissä säännöllisesti unohdetaan kaikkein todistusvoimaisimmat tutkimukset ja tapaukset. Keskitytään yksinkertaiseen ja helpoimmin selitettävään aineistoon. Skeptikot käyttävät häpeämättä yksittäistapauksia omaa asiaansa tukemaan, mutta parapsykologien spontaanit yksittäistapaukset eli "anekdootit" eivät heidän mielestään kelpaa mihinkään – riippumatta tapausten valtaisasta lukumäärästä ja niiden tarkistamisista.

Valovoimaisten skeptikkojen Gardnerin ja Randin esitystyylit eroavat toisistaan. Gardnerin kielikuvat ovat usein hyvin myrkyllisiä. Randi kirjoittaa tutkimuksista epäselvästi ja suurpiirteisesti ja "kiltimmin", mutta rivien välistä voi kyllä ymmärtää, miten tyhmiä uskovaisia parapsykologian tutkijat ovat.

Jatkossa väritän
- vahvennetulla punaisella selvän valehtelun eli puhumisen vastoin parempaa tietoaan
- punaisella selvästi perättömän väitteen
- oranssilla puolitotuudet ja vahvasti väritetyt väitteet
- vihreällä parapsykologian tutkijoiden tekemät oikaisut.



"Ihmeellinen maailma"

Kirja on kätevä käyttää monien hakusanojen pikatarkistukseen. Sen alussa ilmenee, että lähteinä on käytetty lähes kokonaan vain skeptisiä kirjoituksia, vähän täydennettynä toiselta laidalta eli uushenkisistä lähteistä. Siksi on ymmärrettävää, että psi-ilmiöiden käsittely ja oikeat tiedot parapsykologian tutkimuksesta ja tuloksista ovat jääneet pimentoon.

Jo Skepsis ry:n esittelyssä kirjan sisällöstä saa hyvän ennakkokäsityksen, kun parapsykologia rinnastetaan pseudotieteen, outojen oppien ja uskomusten kanssa ja sijoitetaan varsin sekalaiseen seuraan. Skeptismin sentään sanotaan olevan filosofia eikä tiede, joksi se toisinaan luokitellaan.

Huvittavaa on selitysten usein oppimestarimainen tyyli, koska kirjoittajan ilmeinen oletus on ollut, että parapsykologian tutkijoille ovat tieteelliset menetelmät tuntemattomia. Tämäkin kuvastaa alan tuntemuksen puutetta. Alla käsittelen muutamien vahvennettujen hakusanojen selityksiä.

Geller-efekti(engl. Geller effect). Geller-efektillä tarkoitetaan esineiden kuten avaimien, naulojen tai erityisesti lusikoiden taipumista ilman fysikaalista voimaa. Ilmiö on tullut tunnetuksi psyykikko Uri Gellerin myötä. Taikurit ovat tunteneet Geller-efektin jo aikaisemmin, ja vuonna 1968 — juuri ennen Gellerin saapumista julkisuuteen — israelilaisessa taikurilehdessä oli ilmestynyt ohjeet ilmiön tuottamiseksi. Geller-efektiin ei taikureiden mukaan tarvita kuin harhautus, vääntö, vääntymisen piilottelu ja sen paljastaminen yleisölle.

Annettu kuva Geller-efektistä on harhaanjohtava . Taikureiden selitys pitää tietenkin paikkansa Gellerin tekemissä tempuissa ja taikureiden omalla kohdalla. Tässä yhteydessä kokonaan unohdettujen "mini-Gellerien" suhteen selitys ei päde, koska he eivät voineet olla edes keskinkertaisia taikureita. Kerron omista kokeistani kahden pojan kanssa toisaalla täällä.

Geller, Uri
(. . .) Sitten paikalle saapui taikuri James ”The Amazing” Randi. Randi perehtyi Geller-tapaukseen hyvin perusteellisesti ja kirjoitti kattavan teoksen The magic of Uri Geller (1975). Kirjassaan Randi tuo esille raskauttavaa todistusaineistoa Gellerin kykyjen aitoutta vastaan.

Gellerin kannattajat suhtautuvat parhaimmillaankin vain lievän skeptisesti Randin ja muiden esittämään kritiikkiin. He uskovat Gellerin sortuvan joskus taikatemppuihin, mutta toisaalta he uskovat osan hänen kyvyistään olevan aitoja. Uskossaan horjumattomat kannattajat toistavat siis parapsyykkisen tutkimuksen vanhaa mantraa: joskus, mutta ei aina.

Mutta kumpi on todennäköisempää: se, että ”psyykikko” käyttää aina tavallista taikuutta ja joskus läsnäolevat eivät huomaa hänen temppujaan, vai että hän ainoastaan joskus hyödyntää taikatemppuja ja tehdessään taikuutta jää aina tai useimmiten kiinni? Jälkimmäiseen näkökantaan taipuvien tulee ottaa huomioon, että taitavan taikurin käsittelyssä taikuutta tuntemattomat ovat lähes samalla tasolla kuin viisivuotiaat lapset: taikurit saavat tavallisen näyttämään todella ihmeelliseltä! Lisäksi Gellerin oma kanta puhuu näiden kannattajien näkemystä vastaan. Geller on nimittäin aina jyrkästi kiistänyt koskaan käyttäneensä taikatemppuja ja vakuuttanut kykyjensä olevan täysin aitoja.

Randin analyysien mukaan Gellerin kyvyttömyyden puolesta todistavat hänen menneisyytensä taikurina, Gellerin jääminen kiinni itse teosta, taikurien kyky toistaa Gellerin esitykset, hänen kykenemättömyytensä esiintyä menestyksekkäästi hyvin kontrolloiduissa olosuhteissa, sekä Gellerin lähipiirin tunnustukset. Myös SRI:ssä tehdyt ”kontrolloidut tieteelliset tutkimukset” ovat Randin mukaan osoittautuneet lähinnä parodiaksi: aina kun tutkijat halusivat tiukentaa vaatimuksia, tutkittava kiivastui ja tiukennuksista luovuttiin. Gellerin apulainen Shipi Shtrang sai puolestaan liikkua alueella vapaasti, eivätkä tulokset ylipäätään olleet niin vakuuttavia kuin on annettu ymmärtää.

Selitykset sisältävät vain sopivasti valikoituja ja väritettyjä tietoja. Muista kuin SRI:n tutkimuksista vaietaan. Randin ihannointi totuudellisena auktoriteettina on liikuttavaa. Myös jotkut taikurit ovat tunnustaneet, että eivät joissakin tilanteissa saaneet Gelleriä kiinni tempuista, vaan monet ilmiöt vaikuttivat heidän mielestään aidoilta. Heitä on Randikin joskus paheksunut. Geller tunnusti kirjassa "My Story" tehneensä toisinaan temppuja, ja tutkijoiden mukaan Shipi Shtrang ei saanut liikkua vapaasti.

Olen kertonut Geller-taivutuksen tutkimuksista toisaalla täällä.

Laantumistaipumus
(engl. decline effect). Parapsykologit tarkoittavat laantumistaipumuksella psi:n ominaisuutta, joka selittää miksi para­psykologisissa kokeissa jotkut koehenkilöt onnistuvat aluksi hyvin, mutta sitten tulokset lähestyvät vähitellen tilastollista todennäköisyyttä. Kun siis koesarjan tulokset lähenevät sattumaa, para­psykologien mukaan tämä ei ole osoitus siitä, että psi:n olemassaoloa ei vieläkään ole toteennäytetty, vaan yksinkertaisesti yhdestä psi:n ominaisuudesta. Puuttuvan psi:n ohella laantumistaipumusta voidaan pitää vain yhtenä tekosyynä, jonka varjolla voidaan kieltäytyä suhtautumasta kriittisesti omiin käsityksiin ja suhteuttamaan ne tarjolla olevaan todistusaineistoon.

Arvosteluksi riittänee parapsykologien oma määritelmä, josta yllä olevan tekstin asiantuntevuus selviää (Lähde 1999):

DECLINE EFFECT: The tendency for high scores in a test of psi to decrease, either within a run, within a session, or within a longer period of time; may also be used in reference to the waning and disappearance of psi talent.

Eli siis todellisuudessa laantumistaipumus ilmenee useammalla aikajänteellä: yksittäisten koesarjojen ja kokonaisten istuntojen sisällä ja myös pitemmän ajan kuluessa. Nimitystä käytetään myös henkilön psi-kyvyn vähittäisen heikkenemisen yhteydessä. Laantumistaipumus on vahvistusta aitojen ilmiöiden olemassaololle, sillä se on yksi psi:n tunnusmerkeistä. Miten ihmeessä pelkissä satunnaistuloksissa voisi tulla esiin tällainen yleinen ja säännönmukainen ilmiö, kun koetilanne pysyy vakioituna?

Puuttuva psi
(engl. psi-missing). Psi:n on katsottu ilmenevän, jos kokeiden tulokset poikkeavat sattumalta odotetusta tuloksesta. Esimerkiksi jos henkilö pystyy täydelliseen 100% suoritukseen oletusarvon ollessa 20%, niin psi-tekijän on katsottu — virheellisesti — olleen tuloksen takana. Parapsykologien mukaan päinvastainen ei kuitenkaan pidä paikkaansa eli jos koehenkilö onnistuu oletusarvoa huonommin, niin myös silloin psi:n katsotaan vaikuttaneen.

Esimerkiksi jos henkilön onnistumisprosentti on puhdas nolla, niin psi:n ei katsota olleen vaikuttamatta (eli tulleen todistamatta) vaan itseasiassa vaikuttaneen negatiivisesti. Tätä negatiivista poikkeamaa kutsutaan para­psykologiassa puuttuvaksi psi:ksi. Puuttuvan psi pelastaa para­psykologisten ilmiöiden olemassaoloon uskovan käsitykset: se varmistaa, ettei hänen koskaan tarvitse todella kyseenalaistaan psi:n olemassaoloa.

Aiheen nimi on käännösvirhe, koska termillä tarkoitetaan tilannetta, jossa psi ei suinkaan näytä puuttuvan, vaan se näyttää vaikuttavan päinvastaiseen suuntaan kuin yritetään. Teksti on niin sekava, että siitä on vaikeata saada selvää kuvaa. Joka tapauksessa parapsykologit eivät nyt sentään aivan tuohon tapaan päätelmiään tee, vaan tuloksia arvioidaan tilastollisen merkitsevyyden perusteella.

"Puuttuva psi" ei pelasta mitään, vaan todellisuudessa vain vaikeuttaa hyvien tulosten saamista. Siihen ei turvauduta vain tarvittaessa, vaan ilmiö on aidosti paras selitys monille koetuloksille. Kyllähän epätodennäköisen paljon huonoon suuntaan poikkeaville tuloksillekin tarvittaisiin jokin selitys, esimerkiksi jos joku arvaa kahdenkymmenen peräkkäisen rahanheiton tuloksen joka kerran väärin, ja väärinarvaaminen jatkuu pitkässä koesarjassa.

Räyhähenki
(engl. poltergeist). Räyhähengellä eli poltergeistilla tarkoitetaan ilkeää henkiolentoa eli demonia, joka heittelee tavaroita ympäri huonetta tai hyökkää ihmisten kimppuun. Räyhähenget ovat usein oudosti keskittyneet nuorten, huomionhaluisten tyttöjen ympärille. Joskus tällaisia naispuolisia ”räyhähenkiä” on saatu kuvatuksi suoraan videollekin.

Kuten muissakin oudoissa ilmiöissä, räyhähenki-tapauksissa kannattaa ensin huolellisesti tarkistaa tunnettujen tekijöiden vaikutus ja vasta sitten siirtyä harkitsemaan henkisten ulottuvuuksien merkitystä.

Loppukappaleeseen on helppo yhtyä. Mutta eivätpä taida parapsykologit olettaa mitään henkivaltoja, vaikka ilmiöt toisinaan ilkikurisesti käyttäytyvätkin. Alla olevasta parapsykologien omasta määritelmästä voi tehdä muitakin vertailuja, lähde (1999):

POLTERGEIST: A disturbance characterized by physical effects of ostensibly paranormal origin, suggesting mischievous or destructive intent. These phenomena include such events as the unexplained movement or breakage of objects, loud raps, electrical disturbances, and the lighting of fires.

Ujousilmiö 

Ujousilmiöllä tarkoitetaan para­psykologisten ilmiöiden esiintymistä ainoastaan tarkkailemattomissa, ei-kontrolloiduissa olosuhteissa.

Ei todellakaan tarkoiteta noin yksioikoisesti. Kyllä hyvin kontrolloitujakin tuloksia on saatu, mutta sellaisten saaminen vaikeutuu koeolosuhteiden tiukentuessa ja dokumentoinnin tason noustessa. Ilmiö on niin usein ja selvästi havaittu, että se ei voi selittyä pelkästään kokeiden hutiloidulla valvonnalla tai kokeentekijän/koehenkilön vilpillä.


Esimerkkejä asioiden skeptisestä värittämisestä

Aineiston tarkoitushakuinen valinta ilmenee julkaisun lähdeluettelon sisällöstä ja käsitellyn aihealueen hyvän tuntemuksen avulla. Esimerkkejä aineiston valinnasta on vaikeata esittää lyhyesti.

Aineiston värittäminen tulee helposti esiin. Se menee tyyliin "tieteen ja totuuden puolustajat korjaavat sitä, mitä herkkäuskoiset, tyhmät ja vilpilliset huuharit ovat esittäneet". 

- - -

Martin Gardner (1981/1989, s. 103) kommentoi Jule Eisenbudin (1967) kirjaa "ajatusvalokuvaaja" Ted Seriosista:

The feats performed by Geller's chief rivals are even funnier. Ted Serios, a Chicago bellhop, persuaded such leading parapsychologists as Thelma Moss, Charles Tart, Gertrude Schmeidler William Cox, and Jule Eisenbud that he could cause his memory of old photographs to register on Polaroid film merely by looking into the lens through a roll of paper that he held in front of the lens. When two magicians explained how easily Serios could have faked it, Serios lost his power and faded from the scene. Yet not one of the parapsychologists mentioned above has altered his or her opinion of the genuineness of Serios power. 

Kukapa tuosta arvaisi, että Serios tuotti useita satoja kuvia, aiheina mm. koostekuvat kuvaushuoneesta. Että kymmenet tohtoritason tutkijat kuittasivat kuvia ja pöytäkirjoja nimikirjoituksellaan aidoiksi. Että Serios ei aina itse pitänyt 'gismoa' tai laukaissut kameraa, vaan oli toisinaan käden ulottumattomissa kamerasta. Että gismoa voitiin tarkistaa milloin tahansa ja sitä tarkistettiinkin ahkerasti. Että onnistuneita kuvia saatiin myös lasin läpi. Että Cox on puoliammattimainen taikuri. Että Serios ei menettänyt "voimaansa" tuon esiintymisen seurauksena. Että Serios tuotti parhaiten tuloksia ollessaan vahvassa humalatilassa. Ja että kenenkään asioihin tutustuneen ei ollut tarpeellistakaan muuttaa käsitystään.

Suuri määrä Seriosin "ajatusvalokuvia" on nähtävissä linkissä (8).

- - -
Kirjasta  James Randi (1982, s. 221) löytyi seuraava teksti John Hastedin lapsitaivuttajille tekemistä kokeista:

… hänet oli — kuten tavallista — jätetty huomiotta ja valvomatta, lukuun ottamatta ilmaisimia, jotka oli kiinnitetty metallisiin koekappaleisiin. Tämä on Hastedilainen suosittu menetelmä lasten kanssa tehdyissä kokeissa.

… he was — as usual — left unattended and unobserved except by recorders hooked up to the metal samples. This is a favorite Hasted method of testing children.

Tapaus voisi koskea Steven Northin kanssa tehtyjä kokeita, joissa Hasted toisinaan antoi hänen tehdä taivutuksiaan piilossa muiden katseilta, Hastedin mukaan "lämmittelytarkoituksessa". Hasted itse kertoo tämän seikan kirjassaan. Randin selostuksesta ei tavalliseen tapaan saa minkäänlaista selkoa siitä, mistä ja millaisesta kokeesta oli kysymys. Itse asiassa selostuksen on pakko olla virheellinen, koska ilmoitetut vähäiset yksityiskohdat eivät täsmää Hastedin antamiin tietoihin.

Mitäs sanookaan itse Hasted lasten tarkkailustaan yleensä? Kirjassa  John Hasted (1981 s. 54), "The Metal-benders", on seuraava esimerkki:

Nicholas Williams istui vieressäni sohvalla eteishallissa ja avain riippui johtimestaan takanreunukselta vastakkaisella seinällä." [n. 2 m etäisyydellä]

Nicholas Williams was seated by my side on the sofa in the lounge whilst the key was hanging by its wire from the mantelpiece on the opposite wall.

Hastedin mukaan piirturiin tuli runsaasti heilahteluja ja siirtymiä jännitysvenymäliuskoista (kuva kirjassa s. 55) ja avain taipui. Hasted kertoo usein tarkkailutavoistaan kirjassaan, ja Randin teksti on harhaanjohtamista. Huomatkaa myös Randin epämääräinen ilmaus "favorite method", eli ei oikeuteen haastamisen mahdollisuutta, mutta skeptikoille riittävä ilmaisu vahvan mielikuvan muodostamiseen.

- - -
Englanninkielisestä Wikipediasta löytyy hakusanalla "Mediumship" mm. seuraava teksti, joka koskee Scolessa Britanniassa tehtyä fysikaalisen mediumismin tutkimusta:

The skeptical investigator Brian Dunning wrote the Scole experiments fail in many ways. The séances were held in the basement of two of the mediums, only total darkness was allowed with no night vision apparatus as it might "frighten the spirits away". The box containing the film was not examined and could easily have been accessible to fraud. And finally, even though many years have passed, there has been no follow-up, no further research by any credible agency or published accounts. 

Olen lukenut saman raporttikirjan kuin Dunning ja huomasin siitä myös seuraavaa:
1. Istuntoja pidettiin myös Kaliforniassa ja Ibizalla, meedioille oudoissa ja tarkastetuissa tiloissa.
2. Käytännössä istunnoissa ei vallinnut täysi pimeys. Liikkuvat "henkivalot" valaisivat osan aikaa niin hyvin, että luotettavia näköhavaintoja voitiin tehdä. Myös erään elektronisen laitteen punainen LED valaisi muutamissa istunnoissa ympäristöään. Meedioiden ranteissa oli valolla ladatut fluoresoivat nauhat rapisevalla Velcro-kiinnityksellä ja pöydässä fluoresoivat teipit.
3. Filmien suojalaatikko tarkastettiin joka vaiheessa.
4. Lukittu filmilaatikko oli avattavissa, mutta vaikeasti ja siitä olisi jäänyt jäljet. Lukituksen ennalleen saaminen pimeässä olisi ollut käytännössä mahdotonta.
5. Tutkimusta ei voitu jatkaa, koska ilmiöt loppuivat.


Esimerkkejä selvästä valehtelemisesta

- - -
Jule Eisenbud (1975, s. 94) kirjoitti Ted Seriosista ja lainasi alla mainitussa lehdessä ollutta artikkelia Randista ja Seriosista:

[New York (magazine) 1973, September 10:]

Randi esiintyi Seriosin kanssa "Today"-showssa ja toisti saman tempun. Kuten Serioskin, hän vain piti salaa kädessään tätä pientä laitetta. Randi sanoo shown jälkeen, että Serios kertoi tukijalleen Eisenbudille, että homma oli ohi, että hänen menetelmänsä oli keksitty. Mutta Randin mukaan Eisenbud tarttui Seriosia olkapäistä ja kyyneliin puhkeamaisillaan sanoi: "Mitä tarkoitat, Ted? Sinä osaat tehdä sen; tiedän, että osaat!"

Randi appeared with Serios in the "Today" show and duplicated the feat. Like Serios, he merely palmed this small device. After the show, Randi says, Serios told his mentor, Eisenbud, that the jig was up, that his method had been found out. But Eisenbud, says Randi, now a fervent believer in Serios's psychic powers, grapped Serios by the shoulders and said, on the verge of tears: "What do you mean, Ted? You can _do_ it; I _know_ you can!". 

Eisenbudin mukaan mitään tunnustamista ei tapahtunut, ja hänen hyvin perusteltu mielipiteensä oli:

On toinen asia olettaa jonkinlainen normaali selitys (rehellinen näkökanta vaikkakin tietämättömyydestä aiheutuva) kuin syyttää Tediä vilpin tunnustamisesta.

But it is one thing to assume some kind of a normal explanation (an honest enough position, however ill-informed) and another to impute to Ted a confession of fraud. 

Seriosia ei todellisuudessa koskaan saatu kiinni huijauksesta eikä hänen kuvausuransa loppunut noiden skeptisten väitteiden vuoksi.

- - -
Kirjassa Martin Gardner (1981/1989, s. 93) Gardner kertoo John Taylorin tekemistä kokeista lapsitaivuttajien kanssa:

Outoa, että Taylor ei koskaan näe minkään kappaleen taipuvan, …

Oddly, Taylor never _sees_ anything bend,…  [kursivointi/MG]. 

Mitäs Taylor itse sanookaan? Hän kuvaa anteeksiantamattoman huonosti koejärjestelyitään, mutta sentään jotakin. Taylor (1975, s. 74):
"Näin hopealiuskan taipuvan ylöspäin ja retkahtavan ympäri, kun eräs koehenkilö siveli sitä."

I saw a strip of silver bend up and flop over on being rubbed gently by one subject. 

- - -
Entinen skeptikko Michael Prescott alkoi aikanaan tutkia James Randin kirjoittamia väitteitä hiukan tarkemmin ja kertoo havainnoistaan linkissä (6).

James Randi on hyökännyt kiivaasti Gellerin SRI-kokeista julkaistua artikkelia vastaan, joka julkaistiin Nature-lehdessä vuonna 1974. Hän mm. väitti kirjansa "Flim-Flam" ensimmäisessä painoksessa, että SRI-kokeista kuvattu video ei ollut kuvaaja Pressmanin tekemä, vaikka se pantiin hänen nimiinsä.

Prescott kirjoittaa:

Pressman suoralta kädeltä kiisti kaikki Randin väitteet hänen kahdessa julkisessa lausunnossaan, joita kumpaakaan ei enää mainittu kirjan uudessa painoksessa (Randi 1982). 'Kuvasin filmin', sanoi Pressman, 'ja nimeni mainittiin täysin tieteni ja luvallani … Mitään ei järjestetty uudelleen tai tehty erityisesti … En ole koskaan tavannut Randia enkä puhunut hänelle tai ollut kirjeyhteydessä. 'Paljastukset', jotka hän väittää minun tehneen, ovat puhdasta keksintöä.'

Pressman flatly denied all of Randi's allegations in two public statements, neither of which was even mentioned in the 1982 re-issue of the book. 'I made the film,' said Pressman, 'and my name appeared with my full knowledge and permission . . . Nothing was restaged or specially created . . . I have never met nor spoken to nor corresponded with Randi. The 'revelations' he attributes to me are pure fiction.' 

Martin Gardnerilla oli tapana käyttää tukenaan olemattomia, tarkemmin dokumentoimatta jääviä skeptisiä tutkijoita ja asiantuntijoita. Pari esimerkkiä:

- - -
Martin Gardner (1981/1989, s. 205), kirjoitti John Hastedin "häkkyräpalloista":

Muilla kokeentekijöillä ei ole ollut mitään vaikeutta kiertää paperinliittimiä ja työntää ne sellaisiin palloihin, missä ne kiertyvät toisiinsa ja muodostavat tiukkoja häkkyröitä, ja he tekivät sen muutamassa minuutissa.

Other experimenters have had no difficulty twisting paper clips and pushing them into such globes where they intertwine to form tight scrunches, and to do it in just a few minutes.

On täysin varmaa, että tällaisia kokeita ei ole koskaan tehty eikä kyseisiä kokeentekijöitä ollut olemassakaan. Paperinliittimien teräslanka on niin jäykkää, että liittimet eivät olisi vain ravistamalla voineet kiertyä tiukasti yhteen.

- - -
Charles Honorton (1993, s. 191-214) kirjoitti:

Martin Gardner (1983, s. 60):

Miten yleisö voi tietää, että viidenkymmenen vuoden ajan skeptiset psykologit ovat yrittäneet parhaansa toistaakseen klassisia psi-kokeita, merkittävän huonoin tuloksin? Tämä tosiasia enemmän kuin mikään muu on johtanut parapsykologian ikuiseen pysähtyneisyyteen. Myönteisiä tuloksia tulee pieneltä ryhmältä intoilijoita, samalla kun kielteistä näyttöä tulee paljon suuremmalta ryhmältä skeptikkoja.

How can the public know that for fifty years skeptical psychologists have been trying their best to replicate classic psi experiments, and with notable unsuccess? It is this fact more than any other that has led to parapsychology's perpetual stagnation. Positive evidence keeps coming from a tiny group of enthusiasts, while negative evidence keeps coming from a much larger group of skeptics."

Gardner ei anntanut lähteitä näihin laajoihin skeptisiin tutkimuksiin. Se ei olisikaan ollut mahdollista, koska noita tutkimuksia ei ole koskaan tehty. Myöskään suoranaista 'negatiivista näyttöä' ei parapsykologian tutkimuksessa ole olemassa. Jos positiivista näyttöä ei yksittäistapauksessa saada, niin kyseessä voi olla psi-tekijän olemattomuus tai vain psi-tekijän oikullisuus, eli että se ei aina haluttaessa tule esiin. Näytön taso paljastuu vasta laajojen tutkimusten jälkeen.


Lopuksi

On huomattava, että löysin Geller-taivutusta ja Seriosia käsittelevät tapaukset itse, koska tunnen nämä aiheet kohtalaisen hyvin. Epäilemättä suoria valheita olisi helposti löydettävissä lisää, kun tarkistelisi muita aiheita. Vahinko, että parapsykologian tutkijat eivät ole tehneet systemaattista luetteloa havaitusta selvästä valehtelusta. Se olisi hyvä ase pseudoskeptismiä vastaan.

Toivottavasti kukaan ei ajattele, että vastustan Randin ja Gardnerin ajatuksia silloin, kun he vainoavat todellista ja vahingollista huuhaata. Aivan aidosti pidän sitä hyvänä ja tarpeellisena työnä, vaikka ilmeisesti he käyttävät samoja epäeettisiä menetelmiä siinäkin. Tällä kertaa oli kysymys kunniallisten tutkijoiden mustamaalaamisesta virheellisen tiedon avulla.


- - -
Kirjallisuutta

Glossary (1999). The Journal of Parapsychology 4/1999.

Charles Honorton (1993): Rhetoric over substance: the impoverished state of skepticism - special issue: a tribute to Charles Honorton. The Journal of Parapsychology, June 1993.

James Randi (1982): Flim Flam!. [vain osakopioita käytettävissäni]

John Hasted (1981), "The Metal-benders". Routledge & Kegan Paul (279 sivua) [kirjan tekstiosuus on linkissä (7)]

John Taylor (1975): Superminds. The Viking Press, New York.

Jule Eisenbud (1967): The World of Ted Serios. William Morrow & Company, New York.

Jule Eisenbud (1975): On Ted Serios' Alleged "Confession". The Journal of the American Society for Psychical Research 1975:1.

Martin Gardner (1981/1989): Science – Good, Bad and Bogus. Prometheus Books, Buffalo, New York.

Martin Gardner (1983): The whys of a philosophical scrivener. New York, Quill. [En ole lukenut]


Linkkejä

1. Skepsis ry
http://www.skepsis.fi

2. "Ihmeellinen maailma"
http://www.skepsis.fi/ihmeellinen/

3. Skeptinen ensyklopedia
http://www.skepdic.com/

4. Brian Dunningin Skeptoid
https://skeptoid.com/

5. Kansainvälisten skeptikkojen foorumi
http://www.internationalskeptics.com/forums/

6. Michael Prescott: A Skeptical Look at James Randi
http://www.skepticalaboutskeptics.org/investigating-skeptics/whos-who-of-media-skeptics/james-randi/james-randi-a-skeptical-look/

7. John Hasted: The Metal-benders [teksti ilman kuvia]
http://www.urigeller.com/the-metal-benders/

8. Ted Seriosin "ajatusvalokuvia"
http://cdm16629.contentdm.oclc.org/cdm/search/collection/Eisenbud/page/1

Rosenheimin poltergeist

Päivitetty 18.7.2025

Esimerkki piirturitulostuksesta, jossa nuolten kohdalla näkyy alla kuvattuja silmukoita.

Pidän tätä Rosenheimin poltergeistiä toistaiseksi parhaiten tutkittuna tapauksena koko maailmassa. Tutkimuksiin osallistuivat puhelinlaitos, sähkölaitos, poliisi ja parapsykologian tutkijat kahden fyysikon avustuksella. Ilmiö esiintyi Baijerissa, Rosenheimin kaupungissa talvella 1967/68. Tapahtumapaikkana oli Adamin lakiasiaintoimisto.

Tietolähteistä

Alla on aluksi suppea yhteenveto tapahtumista suunnilleen aikajärjestyksessä. Se perustuu tapauksen ensimmäisiin, alustaviin raportteihin (Hans Bender 1968, F. Karger ja G. Zicha 1968) ja kahteen myöhempään Benderin kirjoittamaan yhteenvetoon, Hans Bender (1971), s. 108-115 ja Hans Bender (1973), s. 45-50. Englanninkieliset lähteet perustuvat Benderin antamiin tietoihin. Ellei muuta mainita, tapahtumat perustuvat Benderin (1968) artikkeliin.

Erittäin paljon yksityiskohtaisia dokumentti- ja tapahtumatietoja on Andreas Reschin (1968) kirjoittamassa artikkelisarjassa. Näistä kerron oman otsikkonsa alla.

Rosenheimin poltergeististä näyttää olevan tietoja vain alle kymmenessä erikielisessä Wikipediassa. On hienoa, että suomalainen Wikipedia-artikkeli on lähes asiallinen, linkki (1). Mielestäni on suuri puute, että Psi-ensyklopediasta puuttuu sekä Rosenheimin tapahtumien että Hans Benderin esittely.

Saksankielisen Wikipedian mukaan Hans Bender oli käytännössä arvoltaan tohtori ja toimi mm. psykologian luennoitsijana Freiburgin yliopistossa. Sanalla “käytännössä” tarkoitan sitä, että sotavuodet haittasivat akateemista toimintaa ja pätevöitymistä eikä Wikipediassa mainita hänen olevan arvoltaan tohtori. Hän perusti vuonna 1950 yksityisen instituuttinsa “Institut für Grenzgebiete der Psychologie und Psychohygiene e. V.” Freiburgin yliopiston läheisyyteen.

Instituutilla ja Freiburgin yliopistolla on aikanaan ollut yhteyksiä ja Benderiä jopa nimitetään toisinaan professoriksi, mutta täsmällisempiä tietoja en ole löytänyt.

Bender oli mielestäni vanhan koulun parapsykologi. Hän oli rehellinen ja toimi tieteelliseltä pohjalta, mutta hän uskoi niin vahvasti psi-ilmiöihin, että ei aina tarkistellut riittävän laajasti kaikkia kertomiaan yksityiskohtia laajassa tuotannossaan.

Tapahtumien alku

Toimistossa oli töissä 5 henkilöä eli johtaja Adam, toimiston esimies Engelhard ja kolme työntekijää. Toimisto oli johtajan asunnon yhteydessä, joten paikalla olivat lisäksi hänen vaimonsa ja poikansa. 

Jo kesällä toimistossa huomattiin häiriöitä puhelimien toiminnassa. Usein soivat kaikki toimiston neljä puhelinta yhtä aikaa, vaikka kukaan ei ollut  soittamassa sinne. Puhelut katkeilivat usein ja puhelinlaskut olivat epätavallisen suuret.

Marraskuussa alkoi esiintyä uusia ja voimakkaampia ilmiöitä, muun muassa katossa 2,5 metrin korkeudella olevat loisteputket sammuivat vähän väliä. Tutkittaessa huomattiin, että putket olivat kääntyneet kiinnityksissään 90 astetta. Automaattisulakkeet laukesivat vähän väliä ilman havaittavaa syytä. Kuului kovia paukahduksia eri puolilta toimistoa, ei mistään esineistä tai muista pinnoista vaan ikään kuin suoraan ilmasta.

Aluksi oletettiin häiriöiden aiheutuvan sähköverkon vioista. Sähkölaitoksen asiantuntija tuli tutkimaan tapausta ja asensi 16.11.1967 piirturin, jolla voitiin mitata huoneiston sähköverkkoa, valinnaisesti joko jännitettä tai kulkevaa kokonaisvirtaa. Asiattoman käsittelyn estämiseksi piirturia käytettiin aluksi pitkän aikaa sinetöitynä, jolloin paperi ja kynä jäivät tavoittamattomiin suojalasin alle. Kun sinetöinti myöhemmin lopetettiin paperin vaihtamisen helpottamiseksi, niin tulostuksessa ei tapahtunut muutoksia, vaan ilmiöt jatkuivat entiseen tapaan.

Sähkölaitoksen toimesta toimiston työntekijöitä pyydettiin merkitsemään kaikki oudot tapahtumat tarkasti muistiin. Myös sähkölaitoksen tarkastajat saivat tehtäväkseen tarkkailla toimiston tapahtumia.

Piirturi toi esiin piikkejä sekä jännitteessä että virran kulutuksessa, ja  toisinaan kynä löi mittausalueen yläreunaan asti. Tuloksissa oli kuitenkin selittämättömiä ristiriitaisuuksia, joita on nähtävissä myös Karger & Zichan raporttiin liitetyissä kuvissa piirturipapereista. Vaikka piirturi näytti piirtoalueen rajana olevaa 50 ampeerin virtaa, niin sulakkeita ei lauennut. Toisaalta taas sulakkeita laukesi ilman vastaavia piikkejä piirturilla. Niin ollen sulakkeiden laukeaminen ja piirturin piikit eivät vastanneet toisiaan, mikä oli hyvin merkillistä.

Eräässä vaiheessa sähkön normaali jakelutie ohitettiin suoralla kaapelikytkennällä muuntajalta toimistoon. Toimenpiteellä ei saatu häiriöitä loppumaan, vaan ne jatkuivat entiseen tapaan. Toimiston johtajan vaatimuksesta sähkö jopa lopuksi tuotettiin toimistoon omalla generaattorilla, mutta sekään ei auttanut.

Kuviin merkityistä kellonajoista on laskettavissa, että piirturinpaperin nopeus oli 1 jako-osa/10 min ja piikit muodostivat useassa tapauksessa yli minuutin kulumista vastaavia silmukoita ja kaaria. Kynä ei rakenteen jäykkyyden vuoksi voinut laitteen vahingoittumatta liikkua merkittävästi paperin kulkusuuntaan, joten silmukat varmuudella johtuivat paperin liikkeestä. Paperin ajoittaiseen nousemiseen irti alustastaan viittaa se, että kynästä tuli pari kertaa repeämiä paperiin. Sinetöidyn piirturin paperiin ei päässyt käsiksi ilman sinetin avaamista, ja ilman sinetöintiäkin paperin liikuttelu jälkien kuvaamalla tavalla olisi ollut erittäin hankalaa.

Toimistossa oli yhteensä neljä puhelinta, yksi pääpuhelin ja kolme sivupuhelinta. Numeroiden valinta tapahtui pyörivän numerolevyn avulla. Puhelinlaitokselta tuli tutkija tarkistamaan yhteyksiä. Hän asensi laskurin rekisteröimään kaikki toimiston puhelut. Laskuri rekisteröi toisinaan puheluita todistajan nähden, vaikka kukaan ei ollut puhelimessa. Eräässä vaiheessa käytössä oli vain yksi puhelin valvonnan helpottamiseksi. Vaikka kaikkien puhelinten numerolevyt lukittiin, niin puheluita edelleen rekisteröityi.

Puhelinlaitoksen tutkija päätyi siihen tulokseen, että linjat toimivat oikein, mutta puhelut toimistosta soitettiin selittämättömällä tavalla. Tällöin ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin mekaaninen voimavaikutus puhelimiin. Niiden tiettyjä jousia piti painaa sopivassa järjestyksessä numeron valitsemiseksi. Esimerkiksi Neiti Ajalle oli pahimmillaan soitettu 32 kertaa 10 minuutin aikana numeroon 0119 ja toisinaan 4-5 soittoa minuutissa, kaiken kaikkiaan satoja soittoja. Soittojen takana täytyi ilmeisesti olla jonkinlaisen älyn, joka osasi antaa mekaanisia impulsseja toistuvasti samalle numerolle.

Maanantaina 20.11.1967 kovan paukahduksen jälkeen johtajan huoneen katosta putosi loisteputki lattialle ja särkyi. Koska putoavia loisteputkia pidettiin liian vaarallisina, ne myöhemmin vaihdettiin hehkulamppuvalaisimiin. Hehkulamppuja poksahteli rikki ja toisinaan myös lasiset lampunvarjostimet särkyivät. Katosta  riippuvat valaisimet heiluivat usein, toisinaan jopa niin rajusti että kolahtivat kattoon. Heiluvan valaisimen viereen katosta nailonlangalla ripustettu muoviheiluri ei liikkunut. Kopiokoneen kehitysliuosta vuoti useita kertoja selittämättömästi lattialle.

Toimiston johtaja teki hävityksen takia rikosilmoituksen "tuntemattomasta", jonka jälkeen myös poliiseja tuli paikalle tutkimaan tilannetta. Ilmiöitä esiintyi vain työaikana, joten joku toimiston väestä oli todennäköinen syyllinen. Pian keksittiin, että ilmiöitä tapahtui vain silloin, kun 19-vuotias Annemarie Schaberl oli paikalla. Hans Bender ei paljastanut tämän keskushenkilön sukunimeä, vaan käytti nimityksiä “Sch.” ja “S.”, “Schaberl” esiintyy muutamissa Wikipedioissa. Lamput poksahtelivat hänen läheisyydessään niin, että hän usein sai sirpaleita päälleen.

Toimiston johtaja kerran päivitteli tapahtuvia häiriöitä ja tuli Annemarien läsnä ollessa tokaisseeksi: "Nyt enää vai puuttuu, että kuvat seinällä liikkuvat"!   Ja todella, pian ne alkoivatkin liikkua. Taulut ja kalenterit heilahtelivat kiinnityksissään, pyörähtelivät kiinnityskoukkunsa ympäri ja toisinaan putosivat. Taulut liikkuivat yleensä silloin, kun kukaan ei sattunut katsomaan sinne päin. Muutamat henkilöt kuitenkin pääsivät näkemään joitakin heilahduksia, jotka tapahtuivat nopeana liikkeenä. He vakuuttivat nähneensä kaiken niin hyvin, että kukaan paikalla ollut ei voinut aiheuttaa liikkeitä normaalilla tavalla.

Lisää tutkijoita

Parapsykologian tutkija Hans Bender tuli paikalle 1.12.1967 ja toi mukanaan kaksi avustajaansa. Koska sähkölaitoksen ja puhelinlaitoksen tutkijat eivät olleet löytäneet laitteistoistaan vikaa, niin hän kutsui lisäksi paikalle kaksi fyysikkoa, Friedbert Kargerin ja Gerhard Zichan. Sähkölaitteiden selittämättömiksi jääneiden häiriöiden vuoksi hän kutsui lisäksi paikalle fyysikkoja, Fyysikot mittasivat sähköverkkoa ja konttoritilojen ilmiöitä nelikanavaisella muistioskilloskoopilla. Sillä mitattiin verkon jännitettä, sähkökentän muutoksia, magneettikenttiä ja ilmaääniä mikrofonin avulla. Nopeasti täyttyvän muistin takia oskilloskooppi ei tallentanut koko aikaa, vaan tallennus laukaistiin käyntiin pienistä muutoksista mitattavilla kanavilla.

Oskilloskooppi ei vahvistanut piirturinkäyrien piikkejä eikä mittauksissa löytynyt mitään ympäristösyytä niille. Kaikista piirturia koskevista tuloksista voidaan varmuudella päätellä, että piirturinkäyrien selittämättömät piikit eivät aiheutuneet sähköverkosta tulleista häiriöistä, vaan mekaanisesta voimavaikutuksesta piirturiin. Mekaaniseen vaikutukseen viittaa myös se, että särkyneissä hehkulampuissa oli hehkulanka toisinaan ehjänä. Fyysikot totesivat kokeellisesti, että piirturin tärähtelyt, verkkojännitteen vaihtelut tai kontaktihäiriöt eivät olisi voineet saada piikkejä aikaan.

Parapsykologian tutkijat yrittivät kuvata videolle toimiston ilmiöitä. He saivatkin tallennetuksi valaisinten heilumista ja paukahdusääniä, mutta taulujen liikkeen videoiminen ei onnistunut. Sensijaan henkilökunta onnistui videoimaan yhden 120 (ensimmäisen raportin mukaan 320) asteen pyörähdyksen.

Monissa tilanteissa huomattiin, että ilmiöt välttelivät suoraan havaituksi tulemista. Lähes aina ne tapahtuivat sellaisessa paikassa, jota kukaan ei tullut tuolloin katsoneeksi, ja huomion kohteina olevissa paikoissa ei yleensä tapahtunut mitään. Esimerkiksi tutkija Elmar Gruber (1981) kertoo  kokemuksestaan, kun usein liikkuneeseen tauluun kohdistettiin videokamera. Kameran pyöriessä taulu ei liikahtanutkaan, mutta se heilahti heti, kun kasetin nauha tuli loppuun ja nauhoitus pysähtyi.

Kun häiriöiden aiheuttajaksi todettiin Annemarie, niin vahinkojen vähentämiseksi hänelle myönnettiin lomaa. Kuitenkin hän halusi käydä työpaikallaan joululoman jälkeen. Näiden käyntien aikana alkoi taas tapahtua ja entistäkin voimallisemmin. Fysiikan professori näki, miten pöytälaatikoita työntyi itsekseen ulos paikoiltaan. Kaksi kertaa siirtyi 3,5 sentnerin eli noin 175 kg painoinen asiakirjakaappi mitatut 28 cm ulos seinästä. Tauluja putoili ja hehkulamppuja särkyi entistä tiuhempaan tahtiin.

Annemarie ja häntä vastapäätä istuva toimiston työntekijä valittivat toisinaan tuntevansa kovaa puristusta jommallakummalla korvallaan ja kohta tuli iholla näkyviin korvasta kaulaan asti ulottuva vahvasti punottava alue. Annemarielle tehtiin sekä psykologisia että parapsykologisia kokeita. Telepatakokeissa saatiin positiivisia tuloksia, mutta psykokinesiakokeet tuottivat nollatuloksen.

Kun Annemarie siirtyi toisen työnantajan toimistoon, niin ilmiöt Adamin toimistossa loppuivat. Bender (1968) kertoo, että ne jatkuivat vielä hetken heikkoina hänen kotonaan ja todennäköisesti myös uudessa toimistossa. Ainakin 40 paikalla ollutta henkilöä havaitsi Rosenheimin ilmiöitä, mukana parapsykologian tutkijoita, teknikoita, poliiseja, lääkäreitä, psykiatreja, fyysikoita, psykologeja, toimiston henkilökuntaa, asiakkaita ja muita.

Tapauksen yhteydessä ilmenivät monissa muissakin poltergeist-tapauksissa esiin tulleet seikat:
1. Ilmiöt tapahtuivat lähes täysin vain nuoren keskushenkilön ollessa paikalla. Vain kaksi kertaa ilmiöitä tapahtui hänen poissa ollessaan.

2. Ilmiöitä tapahtui eniten aivan keskushenkilön läheisyydessä ja ne harvenivat etäisyyden kasvaessa.
3. Ilmiöt välttelivät suoraa havaitsemista tapahtumahetkellä, mutta välttely ei ollut täydellistä.
4. Tapahtumista oli pääteltävissä, että niiden takana oli jonkinlainen äly.
5. Keskushenkilöllä oli "psyykkisiä jännitteitä".

Skeptisiä näkökohtia

Hans Bender (1973) kertoo, että paikalla kävi myös skeptinen taikuri Allan, joka huomasi tutkimuksissa käytetyn muoviheilurin nailonisen ripustuslangan riippumassa katosta. Niinpä kirjassa Allan, Schiff und Kramer: "Falsche Geister – echte Schwindler" todettiin koko tapaus huijaukseksi. Melko rohkea väite tapauksen kokonaisuuden huomioon ottaen. Olisipa ollut ihme, ellei keskushenkilöä ja muuta henkilökuntaa olisi tarkkailtu tiukasti havaintojen ja tutkimusten aikana, jopa rikospoliisin toimesta.

Toimiston omistaja haastoi kirjan kustantajan oikeuteen, koska hän itse ja hänen henkilökuntansa tulivat kirjassa syytetyiksi vilpistä. Todistusten perusteella oikeus totesi henkilökunnan syyttömäksi ja kielsi kirjan jatkolevityksen alkuperäisessä muodossaan. Muutosten jälkeen sitä voitiin edelleen julkaista.. Oikeudenkäynti vahvisti tutkimuksissa saatua tietoa, kun sen tuloksena todettiin, ettei ketään saatu kiinni ilmiöiden vilpillisestä aiheuttamisesta.

Wikipedia on skeptikkojen vahvassa hallinnassa. Tämä tilanne näkyy täydessä kukassaan englanninkielisen Wikipedian Rosenheim-artikkelissa, linkki (2). Se on täynnään virheellisiä väitteitä eikä logiikkakaan aina toimi. Muutama esimerkki:

1. Benderiä on arvosteltu olennaisten yksiskohtien puuttumisesta ja luonnollisten selitysten välttelystä. - Totta on, että skeptikot ovat arvostelleet, mutta Benderin artikkelit lukien huomaa, että arvostelu on aiheetonta.

2. Ilmiöitä tapahtui vain viikonloppuisin. - Miten ne sitten voivat tapahtua vain Annemarien ollessa paikalla, kun töitä tehtiin viikolla?

3. Sähköyhtiö raportoi, että toimintahäiriöt johtuivat huomattavista ylijännitteistä/virroista sähköverkossa. - Tarkoin valvotuissa mittauksissa ei sellaisia havaittu ja sähköyhtiö ilmoitti sähköverkon olevan täysin kunnossa.

4. Bender olettaa, että fyysikot tekivät määrittelemättömiä kokeita. - Bender ei sellaista olettanut ja fyysikot itse kertovat tarkoista kokeistaan.

5. Nailonlankoja oli kiinnitettynä valaisimiin, jotka saatiin helumaan langoista vetämällä. - Valokuvista näkyy, että kattoon oli kiinnitetty yksi heilurilanka, jonka päässä oli muovipuikko.

Huomattavaa on myös se, että artikkelin skeptisen arvostelun osuus on vähintään yhtä laaja kuin ilmiöiden kuvailemisen osuus.

Olen aikanaan keskustellut Rosenheimin tapauksesta silloisilla Skepsis ry:n ja JREF:n foorumeilla. Kummassakin minulle kerrottiin, että siellä oli joku taitava huijari, joka sai kaikki ilmiöt aikaan tempuillaan. Esimerkiksi kävi salaa tönäisemässä piirturia jne., vaikka pelkkä tönäisy ei todellisuudessa olisi saanut aikaan piirturikäyrän silmukoita. Myös kerrottiin, että en ollut esittänyt ainuttakaan todistetta psi-ilmiöiden puolesta, vaan kaikki oli vain pelkkää anekdoottia.


Lisää yksityiskohtia

Tutkimusten edetessä tapahtumista kerääntyi runsain määrin dokumentointia: mittaustuloksia, toimiston johtajan kirjeenvaihtoa sähkölaitoksen, puhelinlaitoksen ja poliisin kanssa, näiden laitosten asiantuntijoiden ja poliisin lausuntoja ja silminnäkijätodistuksia.

Lisäksi Hans Bender kertoi, että hän nauhoitti oman instituuttinsa ja Adamin toimiston väliset puhelinkeskustelut. Hän kirjoitti, että kaikki tämä dokumentointi ja siitä tehdyt päätelmät jatkossa julkaistaan kirjan muodossa. Ilmeisesti näin ei kuitenkaan ole tapahtunut.

Ehkä kirja jäi kirjoittamatta siksi, että Andreas Resch (1968,1969) julkaisi toisaalla laajan artikkelisarjan, jossa näitä yksityiskohtia käsitellään. Minulla on kopiot kaikista viidestä artikkelista. Resch oli tohtori (DDr.) teologian ja psykologian alalta ja redemptoristi. Hän toimitti aikakauslehteä, jossa nämä hänen artikkelinsa ilmestyivät.

Valitettavasti artikkeleissa on vain tekstiä eikä alkuperäisistä asiakirjoista ole esimerkkikuvia. Joka tapapauksessa neljän ensimmäisen artikkelin sisältö on käytännössä pelkästään suoria lainauksia annetuista raporteista ja lausunnoista, jotka Resch kertoo saaneensa Benderin instituutilta.

Sähkölaitoksen työntekijät saivat vähän väliä käydä korjaamassa sammuneita tai pudotessaan rikkoutuneita loisteputkia ja rikkoutuneita hehkulamppuja. Hehkulamppujen ympärille laitettiin verkkopussit, joten isompia sirpaleita ei tarvinnut keräillä lattioilta.

Loisteputkia oli yhteensä neljä, kaksi johtajan huoneessa ja kaksi toimistohuoneessa. Kerran kaikki loisteputket sammuivat äkillisesti samaan aikaan. Paikalle saapunut yliasentaja Martin Bauer kirjoitti raportissaan seuraavasti:

Tarkistuksessa hän totesi, että katossa 3,05 m korkeudella olevat loisteputket olivat kaikki kiertyneet kiinnikkeissään noin 90 astetta. Kun hän kiersi ne takaisin ja vei tikkaat pois, niin kaikki putket taas sammuivat äkillisesti hänen läsnäollessaan. Bauer uskoi sammumisen aiheutuneen oikosulusta eikä halunnut enää kiivetä uudestaan tarkistamaan. Toistuvien pyyntöjen jälkeen hän kuitenkin haki tikkaat ja kiipesi katsomaan ja totesi kaikkien putkien taas kiertyneen noin 90 astetta.

Kun häiriöt eivät ottaneet loppuakseen, niin Rosenheimin sähkölaitos lähetti paikalle oman tarkastajan ja tutkimusten johtajan Paul Brummerin. Reschin kakkosartikkelin 22 sivua sisältävät kokonaan Brummerin kirjoittaman pikkutarkan raportin. Brummer analysoi kaikkien piirturissa käytettyjen 75 paperiliuskan sisältämät kymmenet häiriöpiikit ja vertasi niiden ajankohtia toimiston muihin tapahtumiin.

Brummer päätyi tulokseen, että sähköverkko oli koko ajan ollut täysin kunnossa eikä toimiston tapahtumia voitu selittää sähkötekniikan avulla.

Reschin kolmas artikkeli sisältää poliisien ja paikalla käyneiden sähkömiesten ja muiden vierailijoiden valaehtoisia lausuntoja. Tärkeä on pitkään skeptisesti asennoituneen toimiston esimies Engelhardin yksityiskohtainen selostus tapahtumista ja omista havainnoistaan niistä.

Neljäs artikkeli sisältää vuoden 1968 aikaiset tapahtumat joululoman jälkeen. Mukana on silminnäkijöiden valaehtoisia lausuntoja, Annemarien lausunto ja poliisin raportteja. Poliisi KA. Wendl kertoo tammikuun 17. päivän tapahtumista seuraavaa:

Annemarie tuli ensimmäisenä toimistoon noin 7.30 ja siellä oli myös omistajan vaimo paikalla. Annemarien kertomuksen mukaan vaimo lähti hetken kulutta pois ja Annemarie jäi yksin. Hän kertoi säikähtäneensä kovasti, kun kaikki neljä loisteputkea putosivat yhtä aikaa alas kovalla rysäyksellä ja särkyivät. Pian myös esimies Engelhard tuli paikalle. Myös seinän takana olleen hammaslääkärin vastaanoton apulainen kuuli rysäyksen seinän läpi ja hätääntynyt Annemari tuli kertomaan siitä hänelle.

KA. Wendl sai kerran Annemarien kiinni vilpistä. Hän tarkkaili tilannetta ovenraosta, kun Annemarie käytävällä kävellessään nosti kätensä ja työnsi kohdalla olevan valaisimen heilumaan. Wendl kutsui pian Annemarin erikseen luokseen ja kertoi mitä oli nähnyt. Annemarie kielsi jyrkästi koskeneensa valaisimeen. Myöhemmin hän kyllä tunnusti koskeneensa siihen tarkoituksenaan pysäyttää sen heiluminen. Se oli ainoa kerta, kun Annemarie saatiin kiinni vilpistä.

Andreas Reschin viides artikkeli sisältää Reschin kaavailuja tapahtumien paranormaaliudesta ja mahdollisista selityksistä, ottaen huomioon kentät ja niiden selitysmahdollisuudet.

Linkeissä (3), (4) ja (5) on videoita Rosenheimin tapahtumista. Vaikka videot ovat lyhyitä, katkelmallisia ja heikosti selostettuja, niin niistä kuitenkin näkyy kuvallisia todisteita, että monet kerrotut tapahtumat todella tapahtuivat.

Kirjalliset lähteet (aikajärjestyksessä prosessin selkeyttämiseksi):

Hans Bender (1968): Der Rosenheimer Spuk – Ein Fall spontaner Psykokinese. (Ein vorläufiger Bericht). Zeitschrift für Parapsychologie und Grenzgebiete der Psychologie Vol. 11 s.104-112.

F. Karger und G. Zicha (1968): Physikalische Untersuchung des Spukfalles in Rosenheim. Zeitschrift für Parapsychologie und Grenzgebiete der Psychologie Vol. 11 s.113-131.

Andreas Resh (1968)-1: Der Fall Rosenheim. Grenzgebiete der Wissenschaft 2/1968, vol. 17, s. 241-249.

Andreas Resh (1968)-2: Der Fall Rosenheim. Grenzgebiete der Wissenschaft 3/1968, vol. 17, s. 289-310.

Andreas Resh (1968)-3: Der Fall Rosenheim. Grenzgebiete der Wissenschaft 4/1968, vol. 17, s. 337-346.

Andreas Resh (1969)-4: Der Fall Rosenheim. Grenzgebiete der Wissenschaft 1/1969, vol. 18, s. 1-15.

Andreas Resh (1969)-5: Der Fall Rosenheim. Grenzgebiete der Wissenschaft 2/1969, vol. 18, s, 49-60.

Hans Bender (1971): Unser sechster Sinn. Deutsche Verlags-Anstalt, Stuttgart.

Hans Bender (1973): Verborgene Wirklichkeit. Walter-Verlag, Olten und Freiburg im Breisgau.

Alan Gauld and A.D.Cornell (1979): Poltergeists. Routledge & Kegan Paul, London, Boston and Henley.

Elmar R. Gruber (1981): On the Track of the Poltergeist. ASPR Newsletter Vol. VII,  Number 1, January 1981.

Linkkejä

1. Rosenheimin poltergeist
https://fi.wikipedia.org/wiki/Rosenheimin_poltergeist

2. Rosenheim poltergeist claim
https://en.wikipedia.org/wiki/Rosenheim_poltergeist_claim

3. Spuk in Rosenheim
http://www.youtube.com/watch?v=xTtjN6E2BtA

4. Rosenheim Poltergeist
http://www.youtube.com/watch?v=p1LjrnsH144

5. El caso Rosenheim.
http://www.youtube.com/watch?v=lon3ZC1PpBw

Project Alpha

Skeptisissä lähteissä usein toistettu väite on se, että tieteen edustajia on erittäin helppo huijata, jopa helpompi kuin tavallisia tallaajia. Yhtenä vakioperusteena tälle väitteelle on "Project Alpha", taikuri Randin vuosina 1979-83 toteuttama huijaus, jossa kaksi hänen apulaisinaan toiminutta nuorta amatööritaikuria pääsi Washingtonin Yliopiston McDonnell laboratorion koehenkilöiksi. Randin mukaan Alpha oli jymymenestys, kun nuorukaiset Steve Shaw ja Michael Edwards huijasivat mielin määrin fysiikan professori Peter R. Phillipsiä ja pian mukaan tullutta psykologian tohtorintutkintoa lopettelevaa Mark Shaferia.

Randin (1983a) kertomus on karua luettavaa. Nuorukaiset taivuttivat koekappaleita salaa pöydän alla, puhalsivat kärjen varaan ripustetun paperin pyörimään haluamaansa suuntaan kuvun alle järjestämästään pienestä raosta, vaihtoivat koekappaleiden merkintöjä, murtautuivat yöllä laboratorioon tehden siellä "ihmeitä", taivuttivat neljä paperiniittiä auki ja katsoivat kirjekuoressa olevat kuvat ja taivuttivat niitit takaisin paikoilleen, "polttivat" sulakkeita "ennen aikojaan" vaihtamalla ehjän sulakkeen paikalle jo valmiiksi palaneen, jne. Kaikki tämä ilman, että kokeiden valvojat olisivat huomanneet vilppiä. He olivat pitkään vakuuttuneita siitä, että nuorukaisilla oli aitoja kykyjä.

Randi lähetti tutkijoille alkuvaiheessa 11 kohdan ohjeen, jota noudattamalla he olisivat voineet vaikeuttaa vilpillistä toimintaa. Lisäksi Randi tarjoutui tulemaan paikalle valvomaan kokeita omalla kustannuksellaan. Tutkijat eivät toteuttaneet Randin valvontakeinoja eivätkä myöskään ottaneet vastaan hänen valvonta-apuaan. Nuorukaiset käyttäytyivät kokeissa Gellerin tapaan ja saivat koko ajan sekaannusta aikaan. Ellei muu auttanut, he teeskentelivät raivonpuuskia ja saivat helpotettua kontrollia. – Tällainen kerrottu tutkijoiden hyväuskoisuus ja tyhmyys herätti kiinnostukseni, että mitähän siellä todella tapahtui. Vastapuolen kuuleminen varmasti toisi selvyyttä asiaan.

Skeptinen näkemys Alphasta on luettavissa suomeksi Skepsis ry:n sivulla osoitteessa http://www.skepsis.fi/ihmeellinen/projekti_alfa.html.

Thalbourne (1995) on julkaissut artikkelin Alphan historiasta, mutta jutussa on mielestäni liiaksi selittelyn makua. Tälle on aika hyvä selitys, sillä hän oli itse mukana tutkimuksessa aivan sen lopussa, Onneksi George P. Hansen on julkaissut sivuillaan oikean helmen, eli todellisen skeptikon, Marcello Truzzin muuten vaikeasti hankittavan artikkelin vuodelta 1987. Truzzilla oli skeptikkona paljon sisäpiiritietoa Alphasta sen alkuvaiheista lähtien. Hän kommentoi Alphaa ja erittelee sitä koskevia näkökohtia suorastaan piinallisen monipuolisesti ja yksityiskohtaisesti.

No, mitäs siellä sitten todellisuudessa tapahtui? Laboratorion tutkijat olivat todellakin hyväuskoisia ja tulivat perusteellisesti huijatuiksi. Randin kutsumatta jättäminen paikalle oli varsin luonnollista, koska hänellä oli jo silloin melkoinen maine parapsykologian säälimättömänä runttaajana. Mutta tutkijat olivat kyllä jonkin verran kirjeenvaihdossa yksityiskohdista Randin kanssa, vaikka jättivätkin vastaamatta muutamaan Randin kirjeeseen.

Parapsykologia tieteenä, jolla on oma tiedeyhteisönsä, ei kuitenkaan nielaissut huijausta aitoina tuloksina. Kun Alphan tutkijat pääsivät esittelemään alustavaa raporttiaan, videoitaan ja käsityksiään Parapsychological Associationin kokouksessa elokuussa vuonna 1981, he saivat hyvin kriittisen vastaanoton. Todettiin, että aineistossa ei ollut sellaisia tuloksia, joille tavallinen selitys ei olisi ollut mahdollinen. Tutkijat joutuivat lisäämään raporttiinsa kokousjulkaisussa lieventäviä määritteitä kuten "mahdollinen", "oletettu" ja "näennäinen". Randi oli laskenut liikkeelle huhun huijauksesta niin, että tällainen mahdollisuus tuli esille jo kokousväen keskusteluissa. Sitä kuitenkin pidettiin yleisesti vain huhuna, joka tuskin piti paikkansa.

Tutkimuksen alussa tutkijat olivat niin innokkaita saamaan tuloksia, että he olivat sallineet valvonnan löysyyden kokeissaan. PA:n kokouksen jälkeen he kiristivät valvontaa, jolloin onnistuneita tuloksia ei enää saatu. He sallivat löysemmän valvonnan istuntojen  alussa "lämmittelyksi", mutta muodollisissa ratkaisevissa kokeissa löysyyttä ei sallittu eikä kunnon tuloksia myöskään saatu. Alphan onnistuneista koetuloksista ei koskaan julkaistu ainoatakaan vertaisarvioitua tieteellistä artikkelia parapsykologian julkaisuissa. Randi julkisti Project Alphan lehdistötilaisuudessa tammikuussa 1983, jolloin jo siihen asti nikotellut tutkimus loppui kokonaan.

Randi tietenkin hyödynsi jossain määrin onnistuneen projektinsa julkisuudessa täysimääräisesti – maalaillen, liioitellen ja osittain virheellisiä tietoja antaen. Kun tarkastelee hakutuloksia Alphasta, niin lähes kaikki vakavasti otettavat artikkelit toistavat skeptisiä näkemyksiä. Ei kerrota, että oli paljon parapsykologian tutkijoita, jotka osasivat varoa eivätkä pitäneet Alphan tuloksia selittämättöminä missään vaiheessa. Randin kakkosraportissa (1983b) tosin kerrotaan kahdesta lievealueen parapsykologista, jotka valitettavasti olivat aidosti todella toivottomia herkkäuskoisuudessaan.

Mitä sanookaan rehellinen ja aidoksi mainostamani skeptikko Truzzi kommenteissaan? Kuultuaan Alphasta taikurituttaviltaan sen alkuvaiheissa hän keskusteli siitä Randin kanssa. Aluksi Randi kielsi mitään sellaista olevan olemassa, mutta joutui pian myöntämään asian todisteiden edessä. Truzzi sanoi epäilevänsä, että Randi Alphan julkistaessaan liioittelee ja pyrkii tekemään erotuksetta kaikki parapsykologit naurunalaisiksi. Randi lupasi, että hän tekee julkistuksen vastuullisesti, mutta niinhän se ei kuitenkaan mennyt.

Truzzi antaa Randille kiitosta hänen taitavuudestaan taikurina ja vilpillisten psyykikkojen temppujen paljastajana. Hän ei syytä Randia epäeettisyydestä, koska se olisi ollut turhaa showmiehen kyseessä ollen. Sensijaan hän syyttää tieteen edustajia ja tiedelehtien toimittajia, jotka kritiikittä menivät mukaan ja hyväksyivät tieteen mustamaalaamisen hatarin perustein. Mutta olihan se tietenkin herkullinen juttu.

Herkullisuudesta puheen ollen Truzzi kertoo, miten Randi itse joutui käärmeissään olevien parapsykologien huijaamaksi. Dennis Stillings järjesti keksityn kokousmuistion Archaeus-projektin nimissä Alphan nuorille taikureille, arvaten heidän pikaisesti raportoivan siitä Randille. Muistiossa kerrottiin, että Archaeus-projekti oli saanut 217 000 dollarin lahjoituksen PK-tutkimukseen ja opetukseen. Tuloksena oli, että Randi pian julkisti myöntäneensä seuraavan "Uri-palkintonsa" Medtronics Corporationille heidän 250 000 dollarin lahjoituksestaan huuhaa-tutkimuksiin.

Huijausmuistiossa ei ollut mainittu lahjoittajaa, joten Randi oli keksinyt yhtiön ihan itse. Lisäksi summa oli hiukan kasvanut. Randi ei koskaan julkistanut palkinnon peruutusta, vaan se vain vaiettiin. Hän joutui lähettämään anteeksipyynnön yhtiölle, jota oli aiheettomasti syyttänyt.

Skeptikkojen ja parapsykologien kirjoittamissa lähteissä on merkittäviä eroja monissa yksityiskohdissa. Randi esimerkiksi kertoo, että Alphan tutkijat valitsivat hänen huijarinsa noin 500 hakijan joukosta, kun Thalbourne puolestaan puhuu noin tusinasta hakijasta. Lisää eroja löytyy jo niistäkin lähteistä, jotka olen antanut lopussa. Joku voi olla sitä mieltä, että tieteeseen perustuvissa skeptisissä lähteissä tiedot tietenkin ovat luotettavampia. Minä olen toista mieltä sillä perusteella, että parapsykologeilla ei ole varaa valehdella kritiikin pelon vuoksi, mutta skeptikkojen antamat tiedot yleensä hyväksytään sellaisinaan ilman vähäisintäkään kritiikkiä.

Monissa New Age -lähteissä on paheksuttu Project Alphaa ja siitä annetut tiedot voivat puolestaan olla mitä hyvänsä. Näitä lähteitä ei tietenkään pitäisi sekoittaa parapsykologian tutkijoiden tuottamiin.

Lähteitä:

James Randi (1983a): "The Project Alpha Experiment: Part 1. The First Two Years," The Skeptical Inquirer, Summer, pp. 24-33. (http://www.banachek.org/nonflash/index.htm -  valinta "Project Alpha")

James Randi (1983b): "The Project Alpha Experiment Part 2. Beyond the Laboratory", The Skeptical Inquirer, Fall, pp.36-45.

Michael A. Thalbourne (1995): "Science Versus Showmanship: A History of the Randi Hoax". The Journal of the American Society for Psychical Research, Vol 89, October. (http://www.aiprinc.org/para-c05_Thalbourne_1995.pdf)

Marcello Truzzi (1987): Reflections on "Project Alpha": Sientific Experiment or Conjuror's Illusion?. Zetetic Scholar, No 12-13, s. 73-98.  (http://www.tricksterbook.com/truzzi/ZS-Issues-PDFs/ZeteticScholarNos12-13.pdf)

Lusikantaivutus vuonna 2006

Kuvassa on kyseenä oleva lusikka, joka on katkennut S-mutkan keskivaiheilta.



Taivutustapahtuma

Tämän tapauksen on kertonut vuoden 2009 lopulla henkilö, joka haluaa pysyä tuntemattomana. Nimitän häntä jatkossa Matiksi, mikä on keksitty nimi. Huhtikuussa 2006 oli kolmen hengen seurue viettämässä iltaa vuokraamassaan mökissä. Matti kertoo tarinansa ensi versiossa näin:

Hauska esimerkki skeptikko tutustani on se kun olimme vuokranneet mökin erään kilpailutapahtuman johdosta ja ilta kului seurustellen normaaliin suomalaiseen mitään sanomattomaan tapaan, no ilta kävi ilmeisesti tylsäksi, kun tämä skeptikko halusi todistaa ettei lusikan väännössä ole mitään ihmeellistä, hän oli opetellut taidon netistä joltain skeptikkosivulta, huom ei mitään ihmeellistä jos sen osaa!, mielenkiintoinen näkemys skeptikolta.

Hän otti mökin siististä kalustosta yhden ruokalusikan, joita oli kuusi. Sitten hän alkoi sivellä lusikkaa ja sehän näytti taipuvan, kunnes se kuumeni niin että teki pienen palovamman sormiin, hän pudotti lusikan joka oli sulanut poikki ja oli s- vinkkelillä. Pöydän ääressä oli minä ja eräs henkilö joka ei uskonut tapahtumaan vaikka näki sen, eli yleisöä oli tosi vähän noinkin suureen suoritukseen, energia tuohon tulee ihmisestä tai ihminen on välittäjä.

Hassuinta tapauksessa oli se että tämä skeptikko keräs lusikan puolikkaat ja heitti ne palavaan takkaan, josta ne välittömästi keräsin talteen hiukan mustuneina.

Tämä skeptikko väitti koko tapausta huijaukseksi sen jälkeen kun olin sanonut hänelle että siinä sulle esimerkki yliluonnollisesta. Hän ei ole taikuri eikä osaa huijata muuta kuin sanoilla. Täysskeptikkoa ei käännä mikään, sen takia en niiden kanssa juuri enään väittele, se on vain energian hukkaa.

Kyselin täsmennyksiä taivutustapahtumaan, ja päädyimme seuraavaan tapahtumien kulkuun:  Skeptikko astui pöydän ääressä istuvien Matin ja toisen henkilön eteen noin kahden metrin etäisyydelle ja piti lusikkaa vaakasuorassa suunnilleen sen ohuimmasta kohdasta oikean  kätensä peukalon ja etusormen välissä siten, että se näkyi katsojille sivusuunnasta. Hän alkoi heiluttaa lusikkaa lyhyttä liikettä ja hidasta tahtia ylös ja alas, kunnes se näytti taipuvan, ja 1-4 minuutin kuluttua hän heitti sen lattialle. Lusikan huomattiin olevan S-mutkalla ja kahtena palana, katkenneena ohuimmasta kohdasta, joka oli mutkan keskivaiheilla.

Matti itse kertoo taivutuksesta ja sen jälkeisistä tapahtumista lisää seuraavasti:

Lusikka oli ohuimmasta kohdasta kahden sormen välissä ja kokoajan näkyvissä, sulaminen tapahtui nopeasti, koska hän huomasi pienet palovammat sormissa vasta kun osat oli pudonneet lattialle. Muistini mukaan laittoi sormet suuhun ja puhalteli niitä, ym. Vammat oli niin pieniä, ettei muistaakseni vaatinut ihmeempää hoitoa.

Osat ei tuntuneet kuumilta kun niitä tutkittiin, en tutkinut ensimmäisenä, muttei kukaan maininnut kuumuudesta.

Lusikka oli tosiaan s:llä, jo sen taivutus olisi vaatinut hyvät sormivoimat, ei olisi onnistunut millään, seurasin tapausta mielenkiinnolla koko ajan, mainitsemasi huijaus ei tässä tapauksessa ole mahdollinen.

Huomiota lusikasta ja vertailukokeista
Matti lähetti pian yhteydenottoni jälkeen lusikan kappaleet minulle. Ruokalusikka on Hackmanin Savonia-sarjaa ja valmistettu austeniittisesta 18/10-tyyppisestä ruostumattomasta teräksestä. Ensi tarkistuksella en huomannut kappaleissa mitään epätavallista. Kuumentuminen jossakin vaiheessa ilmenee vaihtelevan vahvana ruskehtavana päästövärinä pinnassa. Värierot ilmaisevat, että viimeisessä kuumennuksessa kappaleet ovat olleet erillään toisistaan. Murtopinnat ovat hyvin epätasaiset ja niiden vieressä on repeämiä ja tyssäytymisestä aiheutuneita kasaumia.

Ostin muutaman samanlaisen lusikan vertailukokeita varten. Ensimmäisen taivuttelin poikki käsissä sellaisenaan. Taivutin sitä edestakaisin siten, että pesä ja varsi olivat aina ääriasennossaan noin 90 asteen kulmassa toisiinsa nähden. Katkeamiseen tarvittiin 29 edestakaista taivutusta. Muokkauslujittuminen oli hyvin voimakasta, joten taivekohta pyrki laajenemaan varren ohuimmasta kohdasta yhä kauemmas kumpaankin suuntaan. 19 taivutuksen jälkeen en enää pystynyt taivuttamaan lusikkaa paljain käsin, vaan tein sen työkäsineillä ja melkoisesti ponnistellen. Lopputuloksena oli syvä S:n muoto jakautuneena noin 4 cm alueelle, ja murtuminen tapahtui keskialueen toisessa reunassa. Lusikan varressa oli valmistusvikaa yhdessä kulmassa, mikä aiheutti kulmaan ennenaikaisia repeämiä ja myös katkeamisen ennen aikojaan.

Tuon kokeen perusteella voidaan varmuudella todeta, että Matin lusikkaa ei ollut katkaistu samalla tavalla, koska siinä taipuminen oli tapahtunut lyhyemmällä alueella. Voimalla taivutus ei myöskään olisi onnistunut kuvatulla tavalla niissä olosuhteissa, sillä niin työlästä tuollaisen lusikan katkaiseminen on.

Seuraavan kokeen tein kuumentaen lusikkaa reilulla kynttilän liekillä alhaaltapäin suunnilleen ohuimmasta kohdasta, varsi viilapenkissä kiinni ja pesän kuoppapuoli ylöspäin. Taivutus pesästä paljain käsin onnistui melko helposti, kärkeä toisinaan vähän vedellä jäähdyttäen. Vesi sihisi pesän tyvellä, joten kuumin kohta oli arviolta 250 C-asteen lämpötilassa. Edestakaisen taivuttamisen taivutuskulma vaihteli 20-30 asteeseen. Muokkauslujittuminen oli vähäistä eikä taivekohta pyrkinyt leviämään kuin noin 2 cm alueelle. Lusikkaan muodostui taas S-mutka, mutta se oli suorempi kuin kylmätaivutuksessa, kaaret vain noin 90 astetta. Lusikka katkesi noin 470 edestakaisen taivutuskerran jälkeen.

Matin lusikan murtopinta on olennaisesti rosoisempi kuin minun katkaisemieni kahden lusikan. Myöskin murtopinnan viereiset repeämät ovat erilaiset. Matin lusikka näyttää kärsineen rajummasta taivutuksesta, jonka toteuttamistapa jää arvoitukseksi.

Austeniittisen teräksen kylmämuokkauksessa muokkauslujittuminen aiheutuu pääasiassa niinsanotusta työstökarkenemisesta eli siitä, että epätasapainossa oleva austeniitti leikkautuu martensiitiksi. Koska austeniitti ei ole kovinkaan magneettinen mutta martensiitti on, niin muokkauksen tapahtumia voi seurata kokeilemalla magneetin vetovoimaa lusikan eri kohtiin. Lusikan valmistuksen yhteydessä vain sen pesä on reilusti muokkautunut, joten se vetää magneettia puoleensa melko vahvasti, mutta ei läheskään niin vahvasti kuin ferriittinen teräs. Varsi on koko matkaltaan vain hyvin heikosti magneettinen. Kuumennettuna taivutettaessa austeniitti on lähempänä tasapainoa, joten se muokattaessa työstökarkenee vähemmän kuin kylmänä.

Matin lusikan ja vertailukokeitteni lusikoiden magneettiset ominaisuudet ovat mielenkiintoiset. Kylmätaivutettu lusikka on katkeamiskohdan ympäristössä pesääkin paljon magneettisempi. Kuumataivutettu lusikka on sensijaan hyvin vähän magneettinen, ja Matin lusikan magneettisuus sijoittuu näiden välille. Jälkikäteen kynttilällä kuumentaminen ei vähentänyt kylmätaivutetun lusikan magneettisuutta kovinkaan selvästi, vaikka siihen tuli heikko ruskea päästöväri. Voidaan olettaa, että Matin lusikan magneettisuus ei ole ehtinyt kovin paljon vähetä takkatulessa. Magneettisuudesta päätellen Matin lusikka on siis taivutettu kuumana, mutta kylmempänä kuin kynttiläkuumennuksessani. Niin ei kuitenkaan ole voinut tapahtua, koska taipumisalue rajoittuu vähän lyhyemmälle alueelle kuin kynttiläkuumennuksen tapauksessa.

Loppuyhteenveto

1. Matin lusikan katkaiseminen kuvatulla tavalla nopeasti ja koko ajan näkyvissä on sula mahdottomuus.

2. Lusikassa on magneettisuuden määrässä ja muokkauslujittumisessa sellaisia ristiriitoja, että niitä on vaikea selittää. Myös murtopinta ja sen viereiset muokkautumat eroavat vertailukokeiden lusikoista. Kappaleita tuskin kannattaa lähteä tässä vaiheessa pilkkomaan mikrorakenteen tutkimiseksi.  En keksi, mitä lisäarvoa siitä mahdollisesti voisi saada, kun magneettisuus on niin selvä ja varma indikaattori.

3. Erikoistoimenpitein voimalla taivuttaen Matin lusikka olisi tietenkin voitu saada aikaan, mutta se olisi vaatinut melkoisesti vaivaa ja jonkin verran metalliopin perustietoja. Ja mitä tarkoitusta varten kyseiset hienosäätötoimenpiteet olisi tehty?

4. Taivutustapahtuman oikea kuvaaminen on aivan ratkaisevassa asemassa, mutta valitettavasti sitä ei tällä kertaa voida varmistaa nykyistä paremmin. Tällaisessa tapauksessa ei pitäisi olla vain yhden kertojan varassa, vaan kaikki mukana olleet olisi haastateltava erikseen ilman muiden paikalla oloa. Olisi myös ollut hienoa, jos tapauksesta olisi ollut käytettävissä tuoreeltaan tehdyt muistiinpanot. Kertojasta on olemassa niin paljon taustatietoa, että henkilökohtaisesti pidän häntä varmuudella rehellisenä. Tapauksen pääpiirteet ovat niin selvät, että ne on ollut helppo hahmottaa oikein yllättävyydestään huolimatta.

Tämä tapaus on esimerkki siitä, miten metalliopillisin, erittäin luotettavin havainnoin voidaan tukea taivutustapahtuman selittämättömyyttä.

Spontaanit psi-ilmiöt - osa 1

Päivitetty 2.7.2026


Spontaanitapaukset ovat arkipäivän psi-ilmiöitä, joita voi tapahtua satunnaisesti ja odottamatta kenelle hyvänsä. Muutamat ihmiset kuitenkin näyttävät vetävän näitä ilmiöitä puoleensa vuosikymmenien ajan ja poikkeuksellisen usein, mikä sekin tukee ilmiöiden psi-luonnetta. 

Myös poltergeist/kummitustapaukset ja mahdollisten jälleensyntymismuistojen tapaukset ovat spontaaneja, mutta ne ovat yleensä laajempia ja monimutkaisempia eivätkä kuulu tähän yhteyteen.

Arkipäivän psi-ilmiöt ovat hyvin moninaisia, kuten esimerkiksi ennusunia, ällistyttäviä yhteensattumia, paikkansa pitäviä tiedonsaanteja kaukaisista asioista, merkityksellisiä näkyjä, kellojen pysähtymisiä, esineiden selittämättömiä katoamisia ja palautumisia sekä esineiden liikkumisia ja rikkoutumisia.


Esimerkkitapauksia

Radiotoimittaja Esko Mustonen kirjoitti vuonna 1988 erinomaisen kirjan ’Aavistuksia sodassa 1939-1944. Otan alkuun kaksi lainausta hänen kirjastaan.

 "Onni Petteri Repo kertoo sotasyksyltä 1941, kuinka he etulinjassa sijaitsevan konekivääriaseman takana lepäilivät välillä vanhassa riihessä ruumenien päällä. Satoi ja taivas oli harmaa. - Äkkiä hätkähdin, sillä joku ääni puhui terävästi lähelläni: - Sinun aikasi on nyt tullut, lähde heti, se sanoi. Kun en siinä siunaamassa toiminut, vaan ihmettelin, mistä ääni mahtoi tulla, se uusiutui ja paljon entistä käskevämpänä: Lähde riihen taakse – heti. Huusin kavereilleni, että tulkaa nopeasti perässä, ja syöksyin kärppänä ulos ovesta. Silloin riihessä räjähti. Ruumenkasa, millä olimme istuneet, hävisi olemattomiin, sirpaleet repivät reikiä seiniin, ja yhdessä seinässä oli kranaatin tuloaukko." Mustonen (1988, s. 122).

- - -
"Eräänä yönä elokuun lopulla Allin äiti heräsi tyttärensä huoneesta kuuluneeseen parkaisuun. Kello oli neljän tienoilla. Äiti hapuili pimeässä pikkupöydän lampun katkaisinta ja kuuli samalla Allin kutsuvan häntä hätäisellä äänellä. Tultuaan tyttärensä huoneeseen äiti näki tämän lojuvan lattialla miltei tajuttomana. Hän nosti Allin takaisin vuoteeseen, mistä lie nuo voimansa saanutkin. Alli avasi silmänsä ja sanoi tuskaisella äänellä:
- Tuossa vasemmassa kyljessä kävi kamala kipu, yritin nousta, mutta putosin lattialle… Mikähän se mahtoi olla. (…)

Allin vasemmassa kyljessä, alimmaisen kylkiluun alapuolella, oli aivan kuin suksisauvalla tökätty syvä painuma. Vamma näytti niin pahalta, että Alli vietiin ambulanssilla sairaalaan. Rintamalla tapahtui samaan aikaan Allin tulevalle aviomiehelle seuraavaa:

He olivat juuri levittäytymässä viuhkan muotoon, kun vihollinen avasi suoraan edestä kiivaan tulen. He olivat kulkeneet väijytykseen. Ahti tunsi vasemmassa kyljessään kuin nyrkin iskun, ja heittäytyessään kanervikkoon hän suolasi konepistoolillaan sarjoja pimeässä läikähteleviä suuliekkejä kohti. Mutta sitten hänen tajuntansa sammui.

Ahti oli saanut kiväärin luodin vasempaan kylkeensä, alimmaisen kylkiluunsa alapuolelle. Luoti pysähtyi aivan selkärangan juureen. Tapauksista uskallettiin puhua avoimesti vasta Allin ja Ahdin häiden jälkeen. Vammojen todettiin olleen tarkalleen samoissa kohdissa ja aikalailla samannäköisiä, vaikka Allin selittämätön ja nopeasti parantunut vamma ei ollutkaan syvä. Mustonen (1988, s. 146-149).

- - -
"Eräs nainen New Yorkissa näki unta, että hän kuuli kirkaisun, kääntyi ympäri ja näki kaksivuotiaan poikansa putoavan avoimesta ikkunasta alas. Sitten hän kuuli ambulanssin sireenin äänen talon edestä.

Nainen heräsi säikähtäneenä ja tarkisti missä lapsi oli ja tarkisti myös ikkunan. Kaikki oli kunnossa. Kaksi päivää myöhemmin hän laittoi lapsen patjan tuulettumaan ikkunalle ja veti ikkunan tiukasti alas patjan päälle. Hän puuhaili viereisessä huoneessa, kun äkkiä muisti unen. Hän juoksi lastenhuoneeseen. Poika oli onnistunut työntämään ikkunan auki ja oli kiivennyt ikkunalaudalle. Nainen tarttui poikaan juuri kun tämä oli putoamassa. Patja oli jo pudonnut." Rhine (1981, s. 117, oma vapaa käännökseni).

- - -
"Mieheni kuoli samana vuonna (1947) ja hällä oli kultakello. Hän sairasti syöpää, oli sotainvalidi. Hän sanoi: "Usko, äiti, kun kuolen, toi kello seisattuu sillä minuutilla", ja kun hän kuoli, katsoin sitä kelloa, se seiso, ja mieheni isä sanoi, että älä sitä liikuta. 10 minuutin päästä se kävi käymään. (Eläkeläinen, nainen, s. 1909)" Virtanen (1974, s. 53).

Yllä olevien neljän esimerkkitapauksen lisäksi olen kertonut kolme itse tarkistamaani tapausta toisaalla täällä ja itse kokemiani yhteensattumia täällä.


Tapauskertomusten tietolähteistä

Mahdollisista spontaaneista, arkipäivän psi-ilmiöistä on olemassa aineistoa valtaisat määrät. Ulkomaisista kirjoista ja parapsykologian ammattilehdistä löytyy vanhempia tapauksia runsaasti. Myös Suomessa on julkaistu monta kirjaa spontaanitapauksista. Tietääkseni parhaita ovat Leea Virtasen (1974 ja 1977) kirjat, joissa on kiitettävän tutkimuksellinen ote. Kotimaisiksi esimerkeiksi sopivat myös Esko Mustosen (1988) ja Aikki Perttola-Flinckin (1971) vähemmän tieteelliset mutta tärkeät kirjat. Runsaasti tapauksia löytyy myös Honkasalo&Kosken (2017) ja Ranckenin (2017) kirjoista. Tuoreempia hyviä tapauskokoelmia ovat Satumaarit Myllyniemen kirja ja väitöskirja.

Suurelle yleisölle tehtyjen kyselyjen vastaukset ovat sellaisia, että tapahtumat ovat kokijoiden omasta mielestä "yliluonnollisia". Ylivoimaisesti suurin osa niistä on kuitenkin helposti selitettävissä tunnetuilla ilmiöillä. Tämän ei kuitenkaan pitäisi antaa hämärtää sitä tosiseikkaa, että joukossa on myös hyvin laajatietoisia, pikkutarkkoja ja kriittisiä havaitsijoita, joiden kokemuksia ei voida nykytietämyksellä selittää.

Nykyään on Internetissä kaikkien luettavissa todella paljon kertomuksia spontaanitapauksista, sekä keskustelufoorumeilla että sivustoilla. Keskustelufoorumeista voisi mainita esimerkkeinä lyhyehkön ketjun Tiede-lehden foorumilla (Linkki 1), Murha-infon foorumin laajan osion (Linkki 2) ja Suomi24-foorumin rajatietosivut (Linkki 3). Alan tiiliskivi Gurney & al. (1886) on nyt ilmaisena näköispainoksena netissä, linkki (4). Valikoima tapauskertomuksia ja asiantuntevaa pohdintaa löytyy Stokesin (2006) sivustolla, linkki (5).

Louisa E. Rhine (1981) analysoi yli 10 000 tutkimukseen hyväksyttyä tapausta. Noin puolitoistakertainen määrä kaikista ilmoitetuista tapauksista oli sellaisia, että niitä pidettiin liian epämääräisinä hyväksyttäväksi mukaan. Niitä ei heitetty pois, vaan ne arkistoitiin erikseen vertailuaineistoksi.

Elämäkerroissa ja päiväkirjoissa kertomuksia on epäilemättä runsaasti, mutta ne ovat hajallaan ja vaarassa jäädä huomaamatta tai ne voivat hävitä kokonaan kuolemantapausten ja muuttojen yhteydessä.

Monet foorumeilla kerrotut kokemukset selittyvät todennäköisinä unihalvauksina ja harhoina tai muina virhetulkintoina sekä valitettavasti myös keksittyinä piloina. Omina tai tuttavien kokemuksina kerrotut tarinat ovat usein helposti tunnistettavissa kansanperinteeksi tai kaupunkitarinoiksi. Joissakin tarinoissa on niin paljon konkreettisia ja erikoisia yksityiskohtia, että niitä on syytä pitää piloina. Yksi roskaisimmista foorumeista on Suomi24, josta vain harvoin löytää hyödynnettävissä olevia kertomuksia, vilkkaasta keskustelusta huolimatta. Suomi24 on tietämättömien, herkkäuskoisten ja pilailevien nuorten temmellyskenttä ja kristinuskoisten harrastaman pelottelun ja neuvonnan paikka.

Kokemuskertomusten ja kertomuskokoelmien arvon ratkaisee se, miten hyvin ne on dokumentoitu. Avainominaisuuksia ovat kertomusten luotettavuus, yksityiskohtaisuus ja tapahtumien selvä selittämättömyys. Keskustelufoorumit ovat tässä suhteessa kaikkein huonoimpia lähteitä. Siellä esiinnytään enimmäkseen nimimerkeillä, jotka usein jäävät lopullisesti tunnistamattomiksi.

Kertomusten luotettavuuden arviointi on usein vaikeata eikä virheiltä voi kokonaan välttyä. On pyrittävä minimoimaan sekä perättömien juttujen ottaminen vakavasti että toisaalta aitojen psi-kokemusten hylkääminen niiden epäuskottavuuden vuoksi. Itselläni on tapahtunut aikojen kuluessa erehdyksiä kumpaankin suuntaan, mutta kokemuksen karttuessa erehdykset ovat vähentyneet. Toisinaan tapausten yhteydessä on sellaisia yhteensattumia, jotka johtavat väärään arviointiin. Kertomusten luotettavuus ei välttämättä selviä muutamassa viikossa vaan vasta vuosien kuluttua tehdyissä seurantahaastatteluissa.


Spontaanitapauksia on laiminlyöty

Louisa Rhinen kirjasta henkii luottamus tieteeseen ja sen menetelmiin. Hän uskoi, että parapsykologian lainalaisuudet on mahdollista selvittää järjestelmällisellä tutkimuksella, jollaista tuolloin tehtiin Duken laboratoriossa. Valitettavasti nykytilanteessa voidaan sanoa, että Rhinen ajatukset ovat osoittautuneet optimistisiksi. Parapsykologia on edelleen kovin huonosti tunnettu tieteenala, ja tieteen valtavirran edustajat eivät useimmiten edes tunnusta parapsykologian tutkijoiden tekemää työtä tieteelliseksi.

Parapsykologian tutkijat ovat vuosikymmeniä laiminlyöneet kenttätutkimusta ja spontaanitapauksia sillä perusteella, että niiden avulla ei voida saada luotettavaa tietoa. Mielestäni suuren yleisön mielenkiinto parapsykologiaan on osittain siksi ratkaisevalla tavalla menetetty. Kokeiden tuloksista tilastollisesti osoitetut psi-ilmiöt jäävät epäkonkreettisiksi eivätkä oikein puhuttele maallikkoa.

Rahoitusahdinkoon joutuneet parapsykologit näyttävät parhaillaan muuttavan asenteitaan. He ovat huomanneet yleisön suuren kiinnostuksen esimerkiksi poltergeisteja ja kummituksia kohtaan ja yrittävät käyttää sitä hyväkseen. Parapsychological Association on muuttanut jäsenyysvaatimuksiaan väljemmiksi.

Perinteentutkijat keräävät perinteenä kiertäviä tarinoita ja myös kansan kertomuksia kokemuksistaan. Epäilemättä SKS:n kansanrunousarkistossa ja folkloristiikan laitosten arkistoissa on muiden joukkoon hautautuneina myös aitoja psi-kokemuksia. Perinteentutkijat eivät kuitenkaan ole kiinnostuneita tarinoiden totuusarvosta, vaan vain tarinoista sinänsä. Tavallaan sitä ei ihmettele, kun tutustuu näitä tarinoita sisältäviin kirjoihin. Niin paljon siellä esiintyy piruja ja haltijoita ja ollaan hautausmaalla tai kirkossa – tyypillistä kansanperinnettä..


Tutkimusmahdollisuuksia

Spontaani-ilmiöiden hyljeksiminen parapsykologian tutkijoiden keskuudessa johtuu käsittääkseni siitä, että tapausaineiston arvoa ei ole riittävästi tunnistettu. Parapsykologia on läpi historiansa ollut enimmäkseen ihmistieteiden edustajien hallinnassa, kuten nimitys "parapsykologia" osoittaa. Heillä ei useinkaan ole kovin hyvää käsitystä aineellisen maailman ominaisuuksista ja mahdollisuuksista.

Omasta mielestäni fysikaalisia ilmiöitä tuottavat spontaanitapaukset voivat antaa kovimman mahdollisen luokan todisteita psi-ilmiöistä. Niistä jää aineellisia kappaleita, joita voidaan tutkia tarkimmilla mahdollisilla tutkimuslaitteilla ja menetelmillä, esimerkiksi monenlaisilla mikroskoopeilla. Myös voidaan saada onnistuneita videotallenteita. Se on toista kuin kokeellisen tutkimuksen olemattoman heikot vaikutukset ja tulosten epävarmuus, kun koskaan ei voi olla varma etukäteen tuleeko psi-tekijä esiin vai eikö tule. Siitä huolimatta kokeellinen tutkimus tietenkin on edelleen parapsykologian tutkimuksen tärkein tukipylväs.

Suuret määrät luotettavia tapauksia, jotka sisältävät selviä yksityiskohtia, tarjoavat myös hyviä tutkimusmahdollisuuksia. ESP:tä on mahdotonta erottaa yhteensattumista, joten psi-ilmiön mukana oleminen voidaan olettaa vain yhteensattumien suuren epätodennäköisyyden vuoksi. Aineistoon jää aina pakostakin pelkkiä yhteensattumia, joiden osuus täytyy pysyä niin pienenä, että ne eivät häiritse tarkasteluja. Useimpien fysikaalisten ilmiöiden suhteen ei ole vaaraa sekoittumisesta yhteensattumiin, vaikka kelloja silloin tällöin pysähtyykin itsekseen ja sopivissa olosuhteissa esineisiin syntyy sellaisia jännityksiä, että ne särkyvät ilman ulkoista iskua.

Laajoista spontaani-ilmiöiden ryhmitellyistä tietokannoista voidaan tehdä tärkeitä päätelmiä psi-ilmiöiden luonteesta. Erilaisten tapausten esiintymistiheys erilaisissa olosuhteissa antaa hyödyllistä tietoa, samoin psykologiset tekijät kokemusten yhteydessä. Klusterianalyysilla saadaan tapaukset ryhmiteltyä joukkoihin niiden omilla ehdoilla, ilman väkivaltaisia rajojen vetoja. Jopa luotettavuustutkimus on mahdollinen vertailemalla tapausten selkeyttä ja outousastetta ja tehtyjen tarkistusten laatua keskenään.

Hyvien tapauskokoelmien ja tietokantojen aikaansaaminen vaatii ehdottomasti kenttätutkimuksia. Kokijoihin pitää saada yhteys ja yhdessä heidän kanssaan on kenttätutkijan kaivettava esiin kaikki mahdolliset yksityiskohdat ja kirjattava ne huolellisesti muistiin.


Skeptiset näkökannat

Skeptikkojen muodostamien yhteisöjen näkökanta on hyvin yksinkertainen ja selvä – spontaanitapaukset ovat vain "anekdootteja" eikä niillä ole vähäisintäkään todistearvoa. Spontaanitapausten kerääminen ja tutkiminen on heidän mielestään hyödytöntä, kuten selvästi ilmenee esimerkiksi seuraavista lainauksista Skepsis ry:n keskustelusivuilta:

Mutta kuten kaikki muistamme, anekdootin monikko ei ole todiste ja (…).

Viittasin juuri tällaisiin anekdootteihin, kun sanoin että ellei Ψ-ilmiöitä saada toistettavasti labrassa esille, homma degeneroituu jonkinlaiseksi historiatieteeksi tai folkloristiikaksi ja kohta ollaankin havaintopsykologian hyllyvällä suolla. "Anekdootin" monikko ei edelleenkään ole "data".

Muuttuisi umpipölhöjen väitteidenkin todentaminen yllättävän helpoksi, mikäli kriteerinä olisi riittävän anekdoottimäärän täyttyminen.

Tässä taas kerran ilmenee kauniisti skeptisen ajattelun noidankehä: psi-ilmiöitä ei ole olemassa, koska niistä ei ole näyttöä, ja koska niistä ei ole näyttöä, niin niiden tutkimiseen ei kenenkään kannata tuhlata aikaansa.

Skeptikon päähän ei koskaan näytä juolahtavan, että spontaanitapausten luotettavuutta voisi arvioida tapahtumien tarkistamisen avulla. Kun hyvin tarkistettuja ja selviä samantyyppisiä tapauksia kerääntyy hyvin suuri määrä, niin on käytännössä mahdotonta, että kaikki olisi selitettävissä ilman psi-ilmiöiden olemassaoloa.


Ilmoita kokemuksistasi

Valtalehdistö ja televisio vaikenevat vakavasti otettavista paranormaaleista ilmiöistä tai tuovat niitä esille lähinnä viihteenä. Kuitenkin monet ihmiset kokevat outoja ilmiöitä, jotka ihmetyttävät ja pahimmassa tapauksessa jopa pelottavat heitä. Paranormaalit kokemukset eivät välttämättä ole oire psyykkisistä häiriöistä, vaan ne ovat terveilläkin yleisempiä kuin julkisuuden perusteella voisi arvata. Siksi niitä ei tarvitsisi salailla tai pelätä. Tämä asiain tila pitäisi saada myös laajaan julkisuuteen, niin että kokijat uskaltaisivat tuoda kokemuksiaan esiin eivätkä tapaukset jäisi piiloon ja siten hyödyttömiksi.

Kun paranormaalien ilmiöiden olemassaolo tulee yleisesti tunnustetuksi, se voi saada paljon useammat ihmiset ajattelemaan vakavasti omaa maailmankuvaansa ja tekemään parempia ratkaisuja elämässään.

Tutkijoille on suurin hyöty sellaisista tapauksista, jotka voidaan tarkistaa yleisillä menetelmillä. Sellaisia ilmiöitä, jotka eivät yleensä ole tarkistettavissa ovat esimerkiksi tieto kaukaisen aurinkokunnan planeetan tapahtumista, kokemus kivikauden ihmisenä tai yksin kuultu ääni. Myöskään kovin epämääräiset tai moniselitteiset kokemukset eivät anna parasta mahdollista aineistoa tutkijoille.

Oudon ilmiön kokijan olisi hyvä tehdä muistiinpanot tapahtumasta pikaisesti. Päivämäärä, kellonaika ja mahdollisimman paljon yksityiskohtia tulisi kirjata muistiin, vaikkapa lyhyestikin. Lisäksi olisi hyvä kertoa yksin koettu tapaus jollekin tuttavalle mahdollisimman pian. Sellainen kokemus on arvokkain, josta on tehty lyhyetkin muistiinpanot tai siitä on kerrottu jollekin lähipiirissä.

Ilmiöiden aineellisuuden selvittäminen on tärkeätä. Aineellinen ilmiö on sellainen, joka todella tapahtuu ympäristössä eikä ole vain havaitsijan oma sisäinen kokemus. Aineellisen ilmiön selvin merkki on se, että se on kaikkien paikalla olevien havaittavissa, jos heillä on normaalit mahdollisuudet siihen. Esimerkiksi kaikkien kuulema ääni on aineellinen ilmiö, koska se edellyttää ilman aaltoliikettä.

Ilmiöiden aineellisuutta voi varmistaa erilaisilla menetelmillä kuten esimerkiksi mittalaitteilla ja äänen tai kuvan tallennuksella. Jos joku epäilee huoneissa tapahtuvan yöllä fyysistä liikkumista, niin sen luonteesta voi saada selvyyttä esimerkiksi jättämällä äänestä käynnistyvä sanelulaite yöksi äänittämään tai ripottelemalla jauhoja sopiviin kohtiin. Nauhoittava valvontakamera on tietenkin paras mahdollinen laite moneen tarkoitukseen.

Aineettomat ilmiöt ovat tietenkin yhtä arvokkaita kuin aineelliset, jos ne antavat sellaista varmistettavissa olevaa tietoa, mitä kokija ei olisi voinut normaalisti saada.

Suositeltavinta on lähettää havainnot Suomen Ufotutkijat ry:n Paranormaalien tapausten ilmoituslomakkeelle  (Linkki 6). Tietokanta on julkinen ja luettavissa linkissä (7), mutta lähettäjän henkilökohtaiset tiedot salataan. Jos lomakkeen täyttäminen tuntuu hankalalta, niin myös minä mielelläni otan vastaan ilmoituksia luottamuksellisesti, sähköposti olavi.kiviniemi (at) gmail (dot) com.


Kakkososa

Tälle jutulle tuli aivan riittävästi pituutta, vaikka tutkimustulokset jäivät heikoille. Kirjoitinkin tutkimuksiin ja niiden tuloksiin keskittyvän kakkososan, joka löytyy toisaalta täältä.



Kirjallisuutta

Esko Mustonen (1988): Aavistuksia sodassa 1939-1944. Werner Söderström Osakeyhtiö, Juva. 279 sivua.

Louisa E. Rhine (1981): The invisible picture; A study of psychic experiences. McFarland, Jefferson, NC. 267 sivua.

Leea Virtanen (1974): Kun kello pysähtyi. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo. 186 sivua.

Leea Virtanen (1977): Telepaattiset kokemukset. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo. 352 sivua.

Aikki Perttola-Flinck (1971): Ihmistiedon rajamailla. Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki. 121 sivua.

Marja-Liisa Honkasalo ja Kaarina Koski, toim. (2017): Mielen rajoilla – Arjen kummat kokemukset. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki. 360 sivua.

Jeena Rancken (2017): Yliluonnollinen kokemus - Tulkinta, merkitys ja vaikutus. Vastapaino. 375 sivua.

Edmund Gurney, F. W. H. Myers, and Frank Podmore (1886): Phantasms of the Living. 2 vols. London: Society for Psychical Research, Trubner & Co. Yli 3000 sivua. Linkki 4.


Linkkejä

1. Tiede-lehden keskustelufoorumi
https://www.tiede.fi/keskustelu/35967/ketju/kella_kokemusta_poltergeist_ilmioista

2. Murha-infon keskustelufoorumi
http://www.murha.info/phpbb2/viewforum.php?f=9

3. Suomi24 Kummittelu
http://keskustelu.suomi24.fi/debate/4811

4. Phantasms of the Living
https://archive.org/details/phantasmsoflivin02gurniala

5. Douglas M. Stokes (2006): The Evidence for Psi: Spontaneous Phenomena
http://www.newdualism.org/papers/D.Stokes/Spontaneous_Psi.html

6. Piiloluonnollisen havainnon ilmoituslomake
http://www.fufora.fi/lomakkeet/paralomake.php

7. Paranormaalien tapausten tietokanta
http://www.fufora.fi/sut_paradb/database.php?sid=&s=1