Skeptisistä lähteistä

Päivitetty 21.8.2024

Tieteellinen skeptismi on suuren yleisön silmissä luotettava tieteen puolustaja. Oman käsityksensä mukaan skeptikot hyökkäävät vahingollista huuhaata vastaan valistamalla suurta yleisöä omien lähteidensä avulla. Tieteellinen skeptismi on käytännössä kuitenkin organisoitua skeptismiä, joka hyökkää myös parapsykologiaa vastaan kolmitasoisella strategialla: aineiston valinnalla, aineiston värittämisellä ja suoranaisella valehtelulla.

Tällä kertaa käsittelen vain organisoidun skeptismin hyökkäystä parapsykologiaa vastaan ja yritän esittää, miten tieteellistä se todellisuudessa on. On valitettavaa, että monet suositut ja ansiokkaat tieteen popularisoijat, kuten esimerkiksi Esko Valtaoja ja Kari Enqvist, selvästikin ovat tutustuneet vain skeptisiin lähteisiin ja luottavat niihin.


Skeptisten lähteiden ihmeellinen maailma

Suomessa paljon käytetty skeptinen ensyklopedia on "Ihmeellinen maailma", jonka Ursa julkaisi ensin kirjana, ja nyt se on luettavissa myös Skepsis ry:n sivuilla (Linkki 1). Se esitellään näin:

Näiltä sivuilta löydät kriittistä tietoa rajatiedosta ja erilaisista pseudotieteistä. Tarjolla on astrologiaa, parapsykologiaa ja ufologiaa, sekä monia muita outoja oppeja ja uskomuksia. Täällä pääset myös tutustumaan tieteen perusteisiin ja filosofiaan nimeltä skeptisismi.

Jo esittelyssä sen sisällöstä saa hyvän ennakkokäsityksen, kun parapsykologia rinnastetaan pseudotieteen ja oudon opin yhteyteen ja sijoitetaan varsin sekalaiseen seuraan. Skeptismin sentään sanotaan olevan filosofia eikä tiede, joksi se toisinaan luokitellaan.

Ulkomaisista ensyklopedioista ehkä tärkein on "SkepDic", "A Collection of Strange Beliefs, Amusing Deceptions, and Dangerous Delusions", linkki (2).

Netistä löytyy lisäksi suuri määrä skeptisiä sivustoja ja blogeja, esimerkiksi Brian Dunningin toimittama Skeptoid, linkki (3):

Since 2006, the weekly Skeptoid podcast has been taking on all the most popular myths and revealing the true science, true history, and true lessons we can learn from each.

No, valitettavasti se totuus on Skeptoidissa huomattavan venyvä käsite.

Tärkeitä skeptisiä lähteitä ovat myös keskustelufoorumit, esimerkiksi linkeistä (4) ja (5) löytyvät. Organisoidut skeptikot ovat julkaisseet suuren määrän kirjoja ja lukuisia aikakauslehtiäkin ilmestyy. Tunnettuuden vuoksi tärkeimpiä skeptisiä kirjoittajia ovat mielestäni Martin Gardner, James Randi, Michael Shermer ja Paul Kurtz.

On olemassa vielä yksi tärkeä skeptinen lähde, jonka vain harvat tietävät sitä olevan, eli Wikipedia. "Skeptikkosissit" muokkaavat joukkovoimalla kaikki psi-ilmiöiden kanssa tekemisissä olevien hakusanojen selitykset mieleisikseen, kaikkia kolmea strategiatasoa käyttäen.

Skeptisille lähteille on tyypillistä täydellinen sisäisen kritiikin puute, eikä selviäkään virheitä yleensä korjata edes vuosikymmenien kuluessa. Samoja juttuja toistetaan vuodesta toiseen eikä kukaan tarkistele niitä missään vaiheessa. Uushenkisyyden harrastajat eivät ole tässä suhteessa yhtään sen parempia, mutta he eivät kuitenkaan pukeudu tieteellisyyden kaapuun kuten skeptikot tekevät. Joka tapauksessa parapsykologian tutkimus ja käytännön todellisuus jäävät tavallaan väliinputoajiksi.

Skeptisissä lähteissä säännöllisesti unohdetaan kaikkein todistusvoimaisimmat tutkimukset ja tapaukset. Keskitytään yksinkertaiseen ja helpoimmin selitettävään aineistoon. Skeptikot käyttävät häpeämättä yksittäistapauksia omaa asiaansa tukemaan, mutta parapsykologien spontaanit yksittäistapaukset eli "anekdootit" eivät heidän mielestään kelpaa mihinkään – riippumatta tapausten valtaisasta lukumäärästä ja niiden tarkistamisista.

Valovoimaisten skeptikkojen Gardnerin ja Randin esitystyylit eroavat toisistaan. Gardnerin kielikuvat ovat usein hyvin myrkyllisiä. Randi kirjoittaa tutkimuksista epäselvästi ja suurpiirteisesti ja "kiltimmin", mutta rivien välistä voi kyllä ymmärtää, miten tyhmiä uskovaisia parapsykologian tutkijat ovat.

Jatkossa väritän
- vahvennetulla punaisella selvän valehtelun eli puhumisen vastoin parempaa tietoaan
- punaisella selvästi perättömän väitteen
- oranssilla puolitotuudet ja vahvasti väritetyt väitteet
- vihreällä parapsykologian tutkijoiden tekemät oikaisut.



"Ihmeellinen maailma"

Kirja on kätevä käyttää monien hakusanojen pikatarkistukseen. Sen alussa ilmenee, että lähteinä on käytetty lähes kokonaan vain skeptisiä kirjoituksia, vähän täydennettynä toiselta laidalta eli New Age -lähteistä. Siksi on ymmärrettävää, että psi-ilmiöiden käsittely ja oikeat tiedot parapsykologian tutkimuksesta ja tuloksista ovat jääneet pimentoon.

Huvittavaa on selitysten usein oppimestarimainen tyyli, koska kirjoittajan ilmeinen oletus on ollut, että parapsykologian tutkijoille ovat tieteelliset menetelmät tuntemattomia. Tämäkin kuvastaa alan tuntemuksen puutetta. Alla käsittelen muutamien vahvennettujen hakusanojen selityksiä.

Geller-efekti(engl. Geller effect). Geller-efektillä tarkoitetaan esineiden kuten avaimien, naulojen tai erityisesti lusikoiden taipumista ilman fysikaalista voimaa. Ilmiö on tullut tunnetuksi psyykikko Uri Gellerin myötä. Taikurit ovat tunteneet Geller-efektin jo aikaisemmin, ja vuonna 1968 — juuri ennen Gellerin saapumista julkisuuteen — israelilaisessa taikurilehdessä oli ilmestynyt ohjeet ilmiön tuottamiseksi. Geller-efektiin ei taikureiden mukaan tarvita kuin harhautus, vääntö, vääntymisen piilottelu ja sen paljastaminen yleisölle.

Tieteiskirjailija Arthur C. Clarke onkin antanut Geller-efektille uuden tulkinnan. Hän tarkoittaa Geller-efektillä ilmiötä, jossa kyvykäs joskaan ei aivan erinomainen taikuri saa tuhannet selväjärkiset ihmiset vakuuttuneeksi kykyjensä aitoudesta tai edes niiden altistamisesta vakavalle tarkastelulle.

Annettu kuva Geller-efektistä on harhaanjohtava . Taikureiden selitys pitää tietenkin paikkansa Gellerin tekemissä tempuissa ja taikureiden omalla kohdalla. Tässä yhteydessä kokonaan unohdettujen "mini-Gellerien" suhteen selitys ei päde, koska he eivät voineet olla edes keskinkertaisia taikureita. Kerron omista kokeistani kahden pojan kanssa toisaalla täällä.

Geller, Uri
(. . .) Sitten paikalle saapui taikuri James ”The Amazing” Randi. Randi perehtyi Geller-tapaukseen hyvin perusteellisesti ja kirjoitti kattavan teoksen The magic of Uri Geller (1975). Kirjassaan Randi tuo esille raskauttavaa todistusaineistoa Gellerin kykyjen aitoutta vastaan.

Gellerin kannattajat suhtautuvat parhaimmillaankin vain lievän skeptisesti Randin ja muiden esittämään kritiikkiin. He uskovat Gellerin sortuvan joskus taikatemppuihin, mutta toisaalta he uskovat osan hänen kyvyistään olevan aitoja. Uskossaan horjumattomat kannattajat toistavat siis parapsyykkisen tutkimuksen vanhaa mantraa: joskus, mutta ei aina.

Mutta kumpi on todennäköisempää: se, että ”psyykikko” käyttää aina tavallista taikuutta ja joskus läsnäolevat eivät huomaa hänen temppujaan, vai että hän ainoastaan joskus hyödyntää taikatemppuja ja tehdessään taikuutta jää aina tai useimmiten kiinni? Jälkimmäiseen näkökantaan taipuvien tulee ottaa huomioon, että taitavan taikurin käsittelyssä taikuutta tuntemattomat ovat lähes samalla tasolla kuin viisivuotiaat lapset: taikurit saavat tavallisen näyttämään todella ihmeelliseltä! Lisäksi Gellerin oma kanta puhuu näiden kannattajien näkemystä vastaan. Geller on nimittäin aina jyrkästi kiistänyt koskaan käyttäneensä taikatemppuja ja vakuuttanut kykyjensä olevan täysin aitoja.

Randin analyysien mukaan Gellerin kyvyttömyyden puolesta todistavat hänen menneisyytensä taikurina, Gellerin jääminen kiinni itse teosta, taikurien kyky toistaa Gellerin esitykset, hänen kykenemättömyytensä esiintyä menestyksekkäästi hyvin kontrolloiduissa olosuhteissa, sekä Gellerin lähipiirin tunnustukset. Myös SRI:ssä tehdyt ”kontrolloidut tieteelliset tutkimukset” ovat Randin mukaan osoittautuneet lähinnä parodiaksi: aina kun tutkijat halusivat tiukentaa vaatimuksia, tutkittava kiivastui ja tiukennuksista luovuttiin. Gellerin apulainen Shipi Shtrang sai puolestaan liikkua alueella vapaasti, eivätkä tulokset ylipäätään olleet niin vakuuttavia kuin on annettu ymmärtää.

Selitykset sisältävät vain sopivasti valikoituja ja väritettyjä tietoja. Muista kuin SRI:n tutkimuksista vaietaan. Randin ihannointi totuudellisena auktoriteettina on liikuttavaa. Myös jotkut taikurit ovat tunnustaneet, että eivät joissakin tilanteissa saaneet Gelleriä kiinni tempuista, vaan monet ilmiöt vaikuttivat heidän mielestään aidoilta. Heitä on Randikin joskus paheksunut. Edellä vahventamani kohdat ovat virheellisiä, sillä Geller tunnusti kirjassa "My Story" tehneensä toisinaan temppuja, ja tutkijoiden mukaan Shipi Shtrang ei saanut liikkua vapaasti.

Olen kertonut Geller-taivutuksen tutkimuksista toisaalla täällä.

Laantumistaipumus
(engl. decline effect). Parapsykologit tarkoittavat laantumistaipumuksella psi:n ominaisuutta, joka selittää miksi para­psykologisissa kokeissa jotkut koehenkilöt onnistuvat aluksi hyvin, mutta sitten tulokset lähestyvät vähitellen tilastollista todennäköisyyttä. Kun siis koesarjan tulokset lähenevät sattumaa, para­psykologien mukaan tämä ei ole osoitus siitä, että psi:n olemassaoloa ei vieläkään ole toteennäytetty, vaan yksinkertaisesti yhdestä psi:n ominaisuudesta. Puuttuvan psi:n ohella laantumistaipumusta voidaan pitää vain yhtenä tekosyynä, jonka varjolla voidaan kieltäytyä suhtautumasta kriittisesti omiin käsityksiin ja suhteuttamaan ne tarjolla olevaan todistusaineistoon.

Arvosteluksi riittänee parapsykologien oma määritelmä, josta yllä olevan tekstin asiantuntevuus selviää (Lähde 1999):

DECLINE EFFECT: The tendency for high scores in a test of psi to decrease, either within a run, within a session, or within a longer period of time; may also be used in reference to the waning and disappearance of psi talent.

Eli siis todellisuudessa laantumistaipumus ilmenee useammalla aikajänteellä: yksittäisten koesarjojen ja kokonaisten istuntojen sisällä ja myös pitemmän ajan kuluessa. Nimitystä käytetään myös henkilön psi-kyvyn vähittäisen heikkenemisen yhteydessä. Laantumistaipumus on vahvistusta aitojen ilmiöiden olemassaololle, sillä se on yksi psi:n tunnusmerkeistä. Miten ihmeessä pelkissä satunnaistuloksissa voisi tulla esiin tällainen yleinen ja säännönmukainen ilmiö, kun koetilanne pysyy vakioituna?

Parapsykologia
Alan lyhyt määritelmä on oikein, mutta sitten lähdetään tyypillisille urille. Skeptisistä lähteistä poimitun, valikoidun ja väritetyn aineiston asiantuntemusta kuvastaa se, että parapsykologia läpi tekstin kirjoitetaan "para-psykologia". Itse tutkimuksista ja niiden tuloksista ei kerrota mitään, vaan kyseessä on historialliseen katsaukseen perustuva runttaus. "Mini-Gellerit" mainitaan tässä yhteydessä, vain toistaen yhtä tunnettua tapausta, hyvin ymmärrettävää huijausyritystä.

Puuttuva psi
(engl. psi-missing). Psi:n on katsottu ilmenevän, jos kokeiden tulokset poikkeavat sattumalta odotetusta tuloksesta. Esimerkiksi jos henkilö pystyy täydelliseen 100% suoritukseen oletusarvon ollessa 20%, niin psi-tekijän on katsottu — virheellisesti — olleen tuloksen takana. Parapsykologien mukaan päinvastainen ei kuitenkaan pidä paikkaansa eli jos koehenkilö onnistuu oletusarvoa huonommin, niin myös silloin psi:n katsotaan vaikuttaneen.

Esimerkiksi jos henkilön onnistumisprosentti on puhdas nolla, niin psi:n ei katsota olleen vaikuttamatta (eli tulleen todistamatta) vaan itseasiassa vaikuttaneen negatiivisesti. Tätä negatiivista poikkeamaa kutsutaan para­psykologiassa puuttuvaksi psi:ksi. Puuttuvan psi pelastaa para­psykologisten ilmiöiden olemassaoloon uskovan käsitykset: se varmistaa, ettei hänen koskaan tarvitse todella kyseenalaistaan psi:n olemassaoloa.

Aiheen nimi on käännösvirhe, koska termillä tarkoitetaan tilannetta, jossa psi ei suinkaan näytä puuttuvan, vaan se näyttää vaikuttavan päinvastaiseen suuntaan kuin yritetään. Teksti on niin sekava, että siitä on vaikeata saada selvää. Joka tapauksessa parapsykologit eivät nyt sentään aivan tuohon tapaan päätelmiään tee, vaan tuloksia arvioidaan tilastollisen merkitsevyyden perusteella.

"Puuttuva psi" ei pelasta mitään, vaan todellisuudessa vain vaikeuttaa hyvien tulosten saamista. Siihen ei turvauduta vain tarvittaessa, vaan ilmiö on aidosti paras selitys monille koetuloksille. Kyllähän epätodennäköisen paljon huonoon suuntaan poikkeaville tuloksillekin tarvittaisiin jokin selitys, esimerkiksi jos joku arvaa kahdenkymmenen peräkkäisen rahanheiton tuloksen joka kerran väärin, ja väärinarvaaminen jatkuu pitkässä koesarjassa.

Räyhähenki
(engl. poltergeist). Räyhähengellä eli poltergeistilla tarkoitetaan ilkeää henkiolentoa eli demonia, joka heittelee tavaroita ympäri huonetta tai hyökkää ihmisten kimppuun. Räyhähenget ovat usein oudosti keskittyneet nuorten, huomionhaluisten tyttöjen ympärille. Joskus tällaisia naispuolisia ”räyhähenkiä” on saatu kuvatuksi suoraan videollekin.

Myös muunlaiset materiaaliset tekijät ovat saaneet aikaan räyhähenkiä. Esimerkiksi psykologi Susan Blackmore kertoo bristolilaisesta perheestä, jonka luona tapahtui kummia. Muun muassa perheen television kanavat vaihtuivat ilman selkeää syytä. Pian kuitenkin selvisi, että perheen koiran panta aiheutti ilmiön.

Kuten muissakin oudoissa ilmiöissä, räyhähenki-tapauksissa kannattaa ensin huolellisesti tarkistaa tunnettujen tekijöiden vaikutus ja vasta sitten siirtyä harkitsemaan henkisten ulottuvuuksien merkitystä.

Loppukappaleeseen on helppo yhtyä. Mutta eivätpä taida parapsykologit olettaa mitään henkivaltoja, vaikka ilmiöt toisinaan ilkikurisesti käyttäytyvätkin. Alla olevasta parapsykologien omasta määritelmästä voi tehdä muitakin vertailuja, lähde (1999):

POLTERGEIST: A disturbance characterized by physical effects of ostensibly paranormal origin, suggesting mischievous or destructive intent. These phenomena include such events as the unexplained movement or breakage of objects, loud raps, electrical disturbances, and the lighting of fires.

Ujousilmiö 

Ujousilmiöllä tarkoitetaan para­psykologisten ilmiöiden esiintymistä ainoastaan tarkkailemattomissa, ei-kontrolloiduissa olosuhteissa.

Ei todellakaan tarkoiteta noin yksioikoisesti. Kyllä hyvin kontrolloitujakin tuloksia on saatu, mutta sellaisten saaminen vaikeutuu koeolosuhteiden tiukentuessa ja dokumentoinnin tason noustessa. Ilmiö on niin usein ja selvästi havaittu, että se ei voi selittyä pelkästään kokeiden hutiloidulla valvonnalla tai kokeentekijän/koehenkilön vilpillä.

Jung, Carl Gustav
Jung (1875–1961) oli itävaltalainen psykiatri, joka toimi psykoanalyysin kehittäjän Sigmund Freudin oppilaana ja kollegana. Myöhemmin hän kehitti oman analyyttisen psykologiansa. Analyyttisen psykologian keskeisimpiin käsitteisiin kuuluvat introvertti, ekstrovertti, animus, anima, arkkityyppi ja kollektiivinen piilotajunta. Introvertillä Jung tarkoitti omissa ajatuksissaan viihtyvää, sisäänpäinkääntynyttä henkilöä, ja ekstrovertiksi hän vastaavasti kutsui ulospäinsuuntautuneita, sosiaalisia henkilöitä. Animus viittaa puolestaan jokaisessa ihmisessä olevaan miehekkyyteen ja anima naisellisuuteen.

Jungin suku oli ilmeisen taipuvainen uskomaan henkiin ja yliluonnolliseen, ja hänellä olikin lapsesta saakka useita kokemuksia paranormaaleista ilmiöistä sekä erikoisista näyistä ja unista. Jung oli kiinnostunut myös I chingistä, alkemiasta sekä astrologiasta.

Jung oli sveitsiläinen eikä itävaltalainen. Kuvaus on melkoista hakuammuntaa ja käsitesoppaa, josta ilmenee sama ymmärtämättömyys Jungin teorioiden sisällöstä ja rakenteesta kuin parapsykologian sisällöstäkin. Keskeinen käsite eli persoonallinen piilotajunta kompleksiteorioineen puuttuu kokonaan. Luettelossa on saman rakenteen eri tasoja rinnakkain, vaikka todellisuudessa kollektiivisen piilotajunnan kokonaisuuteen sisältyy runsas joukko arkkityyppejä, joita ovat myös anima ja animus. Anima ja animus eivät esiinnyy jokaisella ihmisellä, vaan anima vain miehellä ja animus vain naisella. Jungin runsas symbolien käyttö puuttuu myös.


Esimerkkejä asioiden skeptisestä värittämisestä

Esimerkkejä aineiston valinnasta on vaikeahko lyhyesti esittää, mutta aineiston värittäminen tulee helposti esiin. Se menee tyyliin "tieteen ja totuuden puolustajat korjaavat sitä, mitä herkkäuskoiset, tyhmät ja vilpilliset huuharit ovat esittäneet". Jatkossa korostan vahvennuksella pitemmän tekstin joukossa olevia olennaisia kohtia, että ne sattuisivat paremmin silmään.

- - -

Martin Gardner (1981/1989, s. 103) kommentoi Jule Eisenbudin (1967) kirjaa "ajatusvalokuvaaja" Ted Seriosista:

The feats performed by Geller's chief rivals are even funnier. Ted Serios, a Chicago bellhop, persuaded such leading parapsychologists as Thelma Moss, Charles Tart, Gertrude Schmeidler William Cox, and Jule Eisenbud that he could cause his memory of old photographs to register on Polaroid film merely by looking into the lens through a roll of paper that he held in front of the lens. When two magicians explained how easily Serios could have faked it, Serios lost his power and faded from the scene. Yet not one of the parapsychologists mentioned above has altered his or her opinion of the genuineness of Serios power. 

Kukapa tuosta arvaisi, että Serios tuotti useita satoja kuvia, aiheina mm. koostekuvat kuvaushuoneesta. Että kymmenet tohtoritason tutkijat kuittasivat kuvia ja pöytäkirjoja nimikirjoituksellaan aidoiksi. Että Serios ei aina itse pitänyt 'gismoa' tai laukaissut kameraa, vaan oli toisinaan käden ulottumattomissa kamerasta. Että gismoa voitiin tarkistaa milloin tahansa ja sitä tarkistettiinkin ahkerasti. Että onnistuneita kuvia saatiin myös lasin läpi. Että Cox on puoliammattimainen taikuri. Että Serios ei menettänyt "voimaansa" tuon esiintymisen seurauksena. Että Serios tuotti parhaiten tuloksia ollessaan vahvassa humalatilassa. Ja että kenenkään asioihin tutustuneen ei ollut tarpeellistakaan muuttaa käsitystään.

Suuri määrä Seriosin "ajatusvalokuvia" on nähtävissä linkissä (8).

- - -
Kirjasta  James Randi (1982, s. 221) löytyi seuraava teksti John Hastedin lapsitaivuttajille tekemistä kokeista:

… hänet oli — kuten tavallista — jätetty huomiotta ja valvomatta, lukuun ottamatta ilmaisimia, jotka oli kiinnitetty metallisiin koekappaleisiin. Tämä on Hastedilainen suosittu menetelmä lasten kanssa tehdyissä kokeissa.

… he was — as usual — left unattended and unobserved except by recorders hooked up to the metal samples. This is a favorite Hasted method of testing children.

Tapaus voisi koskea Steven Northin kanssa tehtyjä kokeita, joissa Hasted toisinaan antoi hänen tehdä taivutuksiaan piilossa muiden katseilta, Hastedin mukaan "lämmittelytarkoituksessa". Hasted itse kertoo tämän seikan kirjassaan. Randin selostuksesta ei tavalliseen tapaan saa minkäänlaista selkoa siitä, mistä ja millaisesta kokeesta oli kysymys. Itse asiassa selostuksen on pakko olla virheellinen, koska ilmoitetut vähäiset yksityiskohdat eivät täsmää Hastedin antamiin tietoihin.

Mitäs sanookaan itse Hasted lasten tarkkailustaan yleensä? Kirjassa  John Hasted (1981 s. 54), "The Metal-benders", on seuraava esimerkki:

Nicholas Williams istui vieressäni sohvalla eteishallissa ja avain riippui johtimestaan takanreunukselta vastakkaisella seinällä." [n. 2 m etäisyydellä]

Nicholas Williams was seated by my side on the sofa in the lounge whilst the key was hanging by its wire from the mantelpiece on the opposite wall.

Hastedin mukaan piirturiin tuli runsaasti heilahteluja ja siirtymiä jännitysvenymäliuskoista (kuva kirjassa s. 55) ja avain taipui. Hasted kertoo usein tarkkailutavoistaan kirjassaan, ja Randin teksti on harhaanjohtamista. Huomatkaa myös Randin epämääräinen ilmaus "favorite method", eli ei oikeuteen haastamisen mahdollisuutta, mutta skeptikoille riittävä ilmaisu vahvan mielikuvan muodostamiseen.

- - -
Englanninkielisestä Wikipediasta löytyy hakusanalla "Mediumship" mm. seuraava teksti, joka koskee Scolessa Britanniassa tehtyä fysikaalisen mediumismin tutkimusta:

The skeptical investigator Brian Dunning wrote the Scole experiments fail in many ways. The séances were held in the basement of two of the mediums, only total darkness was allowed with no night vision apparatus as it might "frighten the spirits away". The box containing the film was not examined and could easily have been accessible to fraud. And finally, even though many years have passed, there has been no follow-up, no further research by any credible agency or published accounts. 

Olen lukenut saman raporttikirjan kuin Dunning ja huomasin siitä myös seuraavaa:
1. Istuntoja pidettiin myös Kaliforniassa ja Ibizalla, meedioille oudoissa ja tarkastetuissa tiloissa.
2. Käytännössä istunnoissa ei vallinnut täysi pimeys. Liikkuvat "henkivalot" valaisivat osan aikaa niin hyvin, että luotettavia näköhavaintoja voitiin tehdä. Myös erään elektronisen laitteen punainen LED valaisi muutamissa istunnoissa ympäristöään. Meedioiden ranteissa oli valolla ladatut fluoresoivat nauhat rapisevalla Velcro-kiinnityksellä ja pöydässä fluoresoivat teipit.
3. Filmien suojalaatikko tarkastettiin joka vaiheessa.
4. Lukittu filmilaatikko oli avattavissa, mutta vaikeasti ja siitä olisi jäänyt jäljet. Lukituksen ennalleen saaminen pimeässä olisi ollut käytännössä mahdotonta.
5. Tutkimusta ei voitu jatkaa, koska ilmiöt loppuivat.


Esimerkkejä selvästä valehtelemisesta

- - -
Jule Eisenbud (1975, s. 94) kirjoitti Ted Seriosista ja lainasi alla mainitussa lehdessä ollutta artikkelia Randista ja Seriosista:

[New York (magazine) 1973, September 10:]

Randi esiintyi Seriosin kanssa "Today"-showssa ja toisti saman tempun. Kuten Serioskin, hän vain piti salaa kädessään tätä pientä laitetta. Randi sanoo shown jälkeen, että Serios kertoi tukijalleen Eisenbudille, että homma oli ohi, että hänen menetelmänsä oli keksitty. Mutta Randin mukaan Eisenbud tarttui Seriosia olkapäistä ja kyyneliin puhkeamaisillaan sanoi: "Mitä tarkoitat, Ted? Sinä osaat tehdä sen; tiedän, että osaat!"

Randi appeared with Serios in the "Today" show and duplicated the feat. Like Serios, he merely palmed this small device. After the show, Randi says, Serios told his mentor, Eisenbud, that the jig was up, that his method had been found out. But Eisenbud, says Randi, now a fervent believer in Serios's psychic powers, grapped Serios by the shoulders and said, on the verge of tears: "What do you mean, Ted? You can _do_ it; I _know_ you can!". 

Eisenbudin mukaan mitään tunnustamista ei tapahtunut, ja hänen hyvin perusteltu mielipiteensä oli:

On toinen asia olettaa jonkinlainen normaali selitys (rehellinen näkökanta vaikkakin tietämättömyydestä aiheutuva) kuin syyttää Tediä vilpin tunnustamisesta.

But it is one thing to assume some kind of a normal explanation (an honest enough position, however ill-informed) and another to impute to Ted a confession of fraud. 

Seriosia ei todellisuudessa koskaan saatu kiinni huijauksesta eikä hänen kuvausuransa loppunut noiden skeptisten väitteiden vuoksi.

- - -
Kirjassa Martin Gardner (1981/1989, s. 93) Gardner kertoo John Taylorin tekemistä kokeista lapsitaivuttajien kanssa:

Outoa, että Taylor ei koskaan näe minkään kappaleen taipuvan, …

Oddly, Taylor never _sees_ anything bend,…  [kursivointi/MG]. 

Mitäs Taylor itse sanookaan? Hän kuvaa anteeksiantamattoman huonosti koejärjestelyitään, mutta sentään jotakin. Taylor (1975, s. 74):
"Näin hopealiuskan taipuvan ylöspäin ja retkahtavan ympäri, kun eräs koehenkilö siveli sitä."

I saw a strip of silver bend up and flop over on being rubbed gently by one subject. 

- - -
Entinen skeptikko Michael Prescott alkoi aikanaan tutkia James Randin kirjoittamia väitteitä hiukan tarkemmin ja kertoo havainnoistaan linkissä (6).

James Randi on hyökännyt kiivaasti Gellerin SRI-kokeista julkaistua artikkelia vastaan, joka julkaistiin Nature-lehdessä vuonna 1974. Hän mm. väitti kirjansa "Flim-Flam" ensimmäisessä painoksessa, että SRI-kokeista kuvattu video ei ollut kuvaaja Pressmanin tekemä, vaikka se pantiin hänen nimiinsä.

Prescott kirjoittaa:

Pressman suoralta kädeltä kiisti kaikki Randin väitteet hänen kahdessa julkisessa lausunnossaan, joita kumpaakaan ei enää mainittu kirjan uudessa painoksessa (Randi 1982). 'Kuvasin filmin', sanoi Pressman, 'ja nimeni mainittiin täysin tieteni ja luvallani … Mitään ei järjestetty uudelleen tai tehty erityisesti … En ole koskaan tavannut Randia enkä puhunut hänelle tai ollut kirjeyhteydessä. 'Paljastukset', jotka hän väittää minun tehneen, ovat puhdasta keksintöä.'

Pressman flatly denied all of Randi's allegations in two public statements, neither of which was even mentioned in the 1982 re-issue of the book. 'I made the film,' said Pressman, 'and my name appeared with my full knowledge and permission . . . Nothing was restaged or specially created . . . I have never met nor spoken to nor corresponded with Randi. The 'revelations' he attributes to me are pure fiction.' 

Martin Gardnerilla oli tapana käyttää tukenaan olemattomia, tarkemmin dokumentoimatta jääviä skeptisiä tutkijoita ja asiantuntijoita. Pari esimerkkiä:

- - -
Martin Gardner (1981/1989, s. 205), kirjoitti John Hastedin "häkkyräpalloista":

Muilla kokeentekijöillä ei ole ollut mitään vaikeutta kiertää paperinliittimiä ja työntää ne sellaisiin palloihin, missä ne kiertyvät toisiinsa ja muodostavat tiukkoja häkkyröitä, ja he tekivät sen muutamassa minuutissa.

Other experimenters have had no difficulty twisting paper clips and pushing them into such globes where they intertwine to form tight scrunches, and to do it in just a few minutes.

On täysin varmaa, että tällaisia kokeita ei ole koskaan tehty eikä kyseisiä kokeentekijöitä ollut olemassakaan. Paperinliittimien teräslanka on niin jäykkää, että liittimet eivät olisi vain ravistamalla voineet kiertyä tiukasti yhteen.

- - -
Charles Honorton (1993, s. 191-214) kirjoitti:

Martin Gardner (1983, s. 60):

Miten yleisö voi tietää, että viidenkymmenen vuoden ajan skeptiset psykologit ovat yrittäneet parhaansa toistaakseen klassisia psi-kokeita, merkittävän huonoin tuloksin? Tämä tosiasia enemmän kuin mikään muu on johtanut parapsykologian ikuiseen pysähtyneisyyteen. Myönteisiä tuloksia tulee pieneltä ryhmältä intoilijoita, samalla kun kielteistä näyttöä tulee paljon suuremmalta ryhmältä skeptikkoja.

How can the public know that for fifty years skeptical psychologists have been trying their best to replicate classic psi experiments, and with notable unsuccess? It is this fact more than any other that has led to parapsychology's perpetual stagnation. Positive evidence keeps coming from a tiny group of enthusiasts, while negative evidence keeps coming from a much larger group of skeptics."

Gardner ei anntanut lähteitä näihin laajoihin skeptisiin tutkimuksiin. Se ei olisikaan ollut mahdollista, koska noita tutkimuksia ei ole koskaan tehty. Myöskään suoranaista 'negatiivista näyttöä' ei parapsykologian tutkimuksessa ole olemassa. Jos positiivista näyttöä ei yksittäistapauksessa saada, niin kyseessä voi olla psi-tekijän olemattomuus tai vain psi-tekijän oikullisuus, eli että se ei aina haluttaessa tule esiin. Näytön taso paljastuu vasta laajojen tutkimusten jälkeen.


Lopuksi

On huomattava, että löysin Geller-taivutusta ja Seriosia käsittelevät tapaukset itse, koska tunnen nämä aiheet kohtalaisen hyvin. Epäilemättä suoria valheita olisi helposti löydettävissä lisää, kun tarkistelisi muita aiheita. Vahinko, että parapsykologian tutkijat eivät ole tehneet systemaattista luetteloa havaitusta selvästä valehtelusta. Se olisi hyvä ase pseudoskeptismiä vastaan.

Toivottavasti kukaan ei ajattele, että vastustan Randin ja Gardnerin ajatuksia silloin, kun he vainoavat todellista ja vahingollista huuhaata. Aivan aidosti pidän sitä hyvänä ja tarpeellisena työnä, vaikka ilmeisesti he käyttävät samoja epäeettisiä menetelmiä siinäkin. Tällä kertaa oli kysymys kunniallisten tutkijoiden mustamaalaamisesta virheellisen tiedon avulla.


- - -
Kirjallisuutta

(1999): Glossary. The Journal of Parapsychology 4/1999.

Charles Honorton (1993): Rhetoric over substance: the impoverished state of skepticism - special issue: a tribute to Charles Honorton. The Journal of Parapsychology, June 1993.

James Randi (1982): Flim Flam!. [vain osakopioita käytettävissäni]

John Hasted (1981), "The Metal-benders". Routledge & Kegan Paul (279 sivua) [kirjan tekstiosuus on linkissä (7)]

John Taylor (1975): Superminds. The Viking Press, New York.

Jule Eisenbud (1967): The World of Ted Serios. William Morrow & Company, New York.

Jule Eisenbud (1975): On Ted Serios' Alleged "Confession". The Journal of the American Society for Psychical Research 1975:1.

Martin Gardner (1981/1989): Science – Good, Bad and Bogus. Prometheus Books, Buffalo, New York.

Martin Gardner (1983): The whys of a philosophical scrivener. New York, Quill. [En ole lukenut]


Linkkejä

1. "Ihmeellinen maailma"
http://www.skepsis.fi/ihmeellinen/

2. Skeptinen ensyklopedia
http://www.skepdic.com/

3. Brian Dunningin Skeptoid
https://skeptoid.com/

4. Skepsis ry:n keskustelufoorumi. Lopetettiin 2024
http://keskustelu.skepsis.fi/Message/Index

5. Kansainvälisten skeptikkojen foorumi
http://www.internationalskeptics.com/forums/forumdisplay.php?f=7

6. Michael Prescott: A Skeptical Look at James Randi
http://www.skepticalaboutskeptics.org/investigating-skeptics/whos-who-of-media-skeptics/james-randi/james-randi-a-skeptical-look/

7. John Hasted: The Metal-benders [teksti ilman kuvia]
http://www.urigeller.com/the-metal-benders/

8. Ted Seriosin "ajatusvalokuvia"
http://cdm16629.contentdm.oclc.org/cdm/search/collection/Eisenbud/page/1