Erään skeptikon maailmankuva

Koska käytän jatkossa vain julkista tietoa ja jutun kokonaisuuskin sitä vaatii, niin katson voivani paljastaa kyseisen skeptikon nimen: Osmo Tammisalo. Hän on Wikipedian mukaan koulutukseltaan elintarviketieteiden maisteri, tietokirjailija ja ilmeisesti myös merkittävä evoluutiopsykologian harrastaja. Evoluutiopsykologian päättelin hänen kirjojensa nimien perusteella ja koska hän sanoo bloginsa käsittelevän ihmisluontoa ja evoluutiota. Yritän selvittää hänen maailmankuvaansa lainattujen tekstien perusteella. 

Lähteet ovat Tammisalon blogin kirjoitussarjasta, jossa hän arvostelee kahta kirjaa "yliluonnollisista" kokemuksista, toinen (Kirja 1) on tutkimusraportti ja toinen (Kirja 2) väitöskirja. Kommentoin tässä Tammisalon blogia, koska siinä on lisäyksiä Skeptikko-lehden artikkeleihin verrattuna. 

Lainaukseni tietenkin ovat asiayhteydestään irrotettuja virkkeitä, mutta niiden suuri määrä antanee riittävän kokonaiskuvan. Kävin kaikki blogin lähdeartikkelit läpi avainsanoja hakusanana käyttäen ja kaikkien poimimieni lukuisten kohtien valintaperusteina olivat vain maailmankuvaan liittyminen ja sanonnan selkeys ja yksikäsitteisyys.


Tiede ja rationalismi

Tammisalo on ilmeisen selvästi järjen ja tieteen kannattaja. Tähän viittaavia tekstin kohtia löytyy runsaasti. Monista hänen esittämistään tieteen periaatteista olen samaa mieltä ja varsinkin postmodernismin arvosteluun yhdyn. Mutta kriittistä kommentoitavaakin riittää, jatkossa ilmoitan tekstin lähdelinkin numeron suluissa lainauksen lopussa.

Pidän pyrkimyksiä rationalismiin ja todisteisiin moraalisesti ylivertaisena lähtökohtana. Tiedän, että se ärsyttää joitakin ihmisiä. Minulla on kuitenkin sekä historiallisiin trendeihin että empiriaan ja koejärjestelyihin perustuvia todisteita näkökulmani tueksi. Lisäksi näen rationalismin syvällisellä tavalla muita näkemyksiä kauniimpana. (2)

Hiukan truismia on tuossa – tiede tietenkin parhaimmillaan pyrkii totuuteen ja totuus vaatii moraalia. Näihin Tammisalon väitettyihin todisteisiin olisi mielenkiintoista tutustua.

Niin tai näin, toivon, että poliittinen kulttuuri ja keskustelu nojaavat lähinnä kahteen asiaan: 1) looginen päättely ja 2) paras käytettävissä oleva todistusaineisto. (2)

Tuosta olen muuten samaa mieltä, mutta numerojärjestys on väärä. Empiirisissä tieteissä havainnot ovat ensin ja logiikka ja teoriat vasta sitten. Luotettavat havainnot kaatavat teorian sellaiset osuudet, jotka ovat ristiriidassa havaintojen kanssa, ja siinä ei teoria säily logiikan avulla.

Honkasalon vaatimus, että tutkijan pitää hälventää ”kummien” kokemusten stigmaa, on tässä mielessä vaarallinen. Kyseinen ajattelu luo hedelmällistä maaperää Trumpin kaltaisten epävakaiden narsistien suosiolle. Se on myös ristiriidassa tieteen päätavoitteen, objektiivisuuden kanssa. (2)

Tuota voisi tulkita siten, että erikoisia kokemuksia ei saisi tutkia myötätuntoisesti. Yhteyttä narsismiin en ymmärrä.

Niin tai näin, tieteen tulee etsiä todisteisiin nojaavia selityksiä ihmisten kokemuksille. Jossakin määrin vastaavaa voitaisiin soveltaa politiikkaan: Luotatko poliitikkoon, joka esittää todisteita vai esittelee ennakkoluulojaan? Tieteen neljä isoa E:tä – Ennuste, Eksperimentia, Empiria, Evidenssi – kannattaa pitää mielessä myös muilla elämänaloilla. (2)

Tieteen neljä tärkeätä E:tä on mielestäni väärässä järjestyksessä. Empiiristen havaintojen jälkeen voidaan täsmentää niitä kokeiluilla, sitten voidaan järkeilyn tuloksena tehdä ennusteita ja kaiken lopputuloksena on todistusaineisto.

(…) ja totuus on tai ainakin sen pitäisi olla tieteen päätutkimuskohde. (3)

Paras tapa varustaa jälkipolvia on pyrkiä ilmiöiden, myös käyttäytymisen ja ihmismielen tieteelliseen selittämiseen.  (3)

Olipa kirjan tapauksissa kyse kuinka todellisista havainnoista ja millaisista aivojen metkuista tahansa, useimmat aineiston kertomukset ovat esimerkkejä vaarattomasta ja vaikeasti rahastettavasta huuhaasta. Suurimpia harmeja on oikeastaan se, miten kauas kyseiset henkilöt ovat harhautuneet tieteellisen tutkimuksen ja muiden tärkeiden asioiden parista. Kaikki eivät kenties voi löytää merkitystä elämälleen tieteestä (tai ihmissuhteista tämänpuoleisessa), mutta kaikkien pitäisi silti olla tietoisia siitä, mikä tekee tieteen tiedonhankintamenetelmistä ylivertaisia.  (5)

Suuri yleisö ei ymmärrä tiedettä ja sen periaatteita riittävän hyvin. Erikoiset kokemukset ovat kuitenkin toisinaan äärimmäisen vakuuttavia, monet ovat sanoneen kokemuksensa olleen realistisempi kuin tämä materiaalinen elämä on.

Marjaana Lindemanin sanoin: ”Aistein havaitsemattomuus, välittömän aineellisen vastineen puute tai mittaamisen vaikeus eivät riitä perusteeksi sille, että asiaa ei voida tieteellisesti tutkia.” (4)

Tuosta olen täysin samaa mieltä. Mutta miksei "kummaa" sitten voitaisi tutkia tieteen menetelmin ilman mitään stigmoja?

Teoksessa on myös tieteen suorasukaista vääristelyä: ”Modernille tieteelle dikotomiat ovat tärkeitä, ja niiden vaaliminen on tieto-opin ja politiikan keskeinen tehtävä” ja ”Luonnontieteet ovat jo vuosisatojen ajan kiistäneet kategorisesti tieteen selityskapasiteetin ylittävät ilmiöt”. Väitteissä ei ole mieltä. Tiede ei kategorisesti kiistä ilmiöitä, varsinkaan sellaisia, joille se ei vielä ole löytänyt selitystä. Tiede päinvastoin vaatii saada tutkia tällaisia ilmiöitä. (4)

Tiedevastaisina voidaan pitää myös joitakin Susanne Ådahlin ajatuksia: ”Kummien aistikokemusten piilottaminen ja yhteiskunnan vaatimus kokemusten luonnontieteellisistä, varmoista todisteista heikentää avarakatseisemman näkökulman kehittymistä näitä ilmiöitä kohtaan.” Avarakatseisuus on kuitenkin nimenomaan luonnontieteiden ansio. On epärehellistä esittää vihjailuja luonnontieteiden umpimielisyydestä, sillä juuri ne tarkastelevat asiaa joka kantilta ja pyrkivät mahdollisimman tarkkaan tietoon. Ajatus siitä, että ”yhteiskunta vaatii luonnontieteellisiä todisteita”, taas ei tarkoita mitään, ellei määritellä, mikä taho tarkkaan ottaen on vaatimuksen takana. (4)

Tässä tapauksessa se kirja on oikeassa ja Tammisalo väärässä. Tieteen historiasta on luettavissa juuri noita kategorisen kiistämisen tapauksia myöhemmin varmennetuille ilmiöille. No, itse tiede ei tietenkään kiistä mitään, vaan kyseessä olivat tieteen eturivin edustajien mielipiteet. Kehitystä tässä suhteessa en ole havainnut nykyaikanakaan, lukuun ottamatta sellaisia melko harvinaisia tapauksia kuin esimerkiksi tutkijat kirjojen (1) ja (2) tapauksissa.

Itse yritin vuonna 1974 parhaani mukaan julkistamalla hälyttää tiedeyhteisöä tutkimaan pikkupoikia, joiden kerrottiin taivuttavan lusikoita sivelemällä tai vain käsissä pitämällä. Yhtäkään uteliasta tieteen edustajaa ei ilmaantunut, vaikka itse kerroin nähneeni kyseisiä tapahtumia kymmenien muiden ihmisten tapaan. Olen kertonut lisää tieteentekijöiden suhtautumisesta tuntemattomiin ilmiöihin tämän blogin jutussa Maailmankuva.

Ådahl jatkaa: ”Länsimaisissa yhteiskunnissa vedetään tarkka raja normaalin todellisuuden ja yliluonnollisen todellisuuden välille.” Väitteessä ei ole mieltä. Jos ilmiö on yliluonnollinen, sitä ei ole mahdollista selittää. Tästä Ådahl lienee yhtä mieltä. Mutta ennen kuin voimme sanoa, että ilmiötä ei ole mahdollista selittää, meidän tulisi tietää ilmiöstä kaikki. Ja tällöin se ei enää olisi yliluonnollinen. Toisin sanoen yliluonnollinen todellisuus asustaa vain ja ainoastaan tietämättömyydessä. (4)

Kuten todettua, tieteen tehtävä on ilmiöiden selittäminen. Vetoaminen siihen, että nyt tutkitaan kulttuuria, ei ole pätevä, mikäli samalla halutaan olla tieteellisiä. (4)

Tieteellinen maailmankuva antaa ylivertaisia välineitä myös oikean ja väärän pohtimiseen ja siitä kumpuavaan päätöksentekoon, mysteereistä ja lumoutumisesta puhumattakaan. (4)

Tiedemeemiin kuuluu nöyrä epäily ja jatkuva omille näkemyksille vastakkaisten todisteiden etsiminen. (4)

(…) tieteen tehtävä on selittää ilmiöitä, ei ottaa kantaa oikeaan tai väärään, ja yliopiston tulee välttää ennakkoluulojen ja perusteettomien uskomusten ruokkimista. (3)

Noissa lainauksissa on asiaa, mutta myös toiveajattelua ja merkillistä venkoilua. Jos ei ota kantaa oikeaan ja väärään, niin miten ennakkoluulojen ja perusteettomien uskomusten ruokkimista voi välttää?

Tammisalo epäilemättä pitää itseään objektiivisena tieteen edustajana ja kykenevänä oikean ja väärän erottamiseen. Kuinka ollakaan, hän kuitenkin asioita tutkimatta olettaa useimmat kirjojen (1) ja (2) tutkimuksissa käytetyt kokemukset huuhaaksi. Kirjoitussarjan kokonaisuudesta ilmenee, että Tammisalo kuitenkin uskoo kaikkien tällaisten kokemusten olevan merkityksettömiä maailmankuvan kannalta. Lähestymistapa hieman eroaa Marja-Liisa Honkasalon tavasta:

Siksi lähestymme meille lähetettyjä kertomuksia kokemuksista ilman ennakko-oletuksia niiden totuudellisuudesta ja valitsematta yhtä tulkintatapaa ylitse muiden. (Kirja 1, sivu 13)

- - -
Yhteenvetona Tammisalon tieteellisyydestä saan mielikuvan, että hän elää enimmäkseen ideoiden maailmassa ja empiiriset havainnot jäävät sivuosaan. Hän käyttää tiedeyhteydessä mm. sanoja "moraali", "rationalismi", "kaunis", "looginen päättely" ja "objektiivisuus". Ne ovat
tietenkin hyviä ja tärkeitä asioita tieteessä, mutta luettelo samalla paljastaa hänen ideavetoisuutensa. Empirian sivuosa hänen ajatusmaailmassaan on hyvä selitys sille, miten hän suhtautuu "yliluonnolliseen".


"Yliluonnollisen" käsite

Itse asiassa koko termi yliluonnollinen on ristiriitainen. Jotta ilmiötä voidaan kutsua yliluonnolliseksi, sen tulee olla sellainen, että sitä ei ole mahdollista selittää luonnollisten eli tunnettavissa olevien voimien avulla. Siksi esimerkiksi magnetismi ei ollut yliluonnollinen ilmiö edes silloin, kun magneetin toimintaperiaatetta ei vielä ymmärretty. Milloin ilmiö sitten on selittämätön? Jotta tiedettäisiin, että ilmiötä ei ole mahdollista selittää, meidän tulisi tietää ilmiöstä kaikki. Vasta tällöin voisimme sanoa: ”Tätä ei voida edes periaatteessa selittää, tämä on yliluonnollista.” Tässä piilee kuitenkin paradoksi: jos ilmiöstä tiedetään kaikki, se ei enää ole yliluonnollinen. (3)

Koko termi on käytännössä turha. Yliluonnollinen viittaa joko tietämättömyyteen tai herkkäuskoisuuden ja aistivinoumien kaltaisiin mielen ominaisuuksiin. (3)

Minäkään en yleensä käytä sanaa yliluonnollinen siihen liittyvän painolastin vuoksi, vaan pyrin käyttämään sanoja psi ja psi-ilmiö. Tammisalon "selittämättömyyden selittäminen" kuitenkin on niin erikoista sanakikkailua, että sen ymmärtäminen vaatisi korkeampaa logiikkaa. Psi-ilmiö on kuitenkin käytännössä tunnistettavissa erittäin helposti: kun siitä kertoo skeptikolle, niin tämä sanoo sen olevan huijausta, erehdystä tai mahdottomuus. Tulevaisuuteen vetoaminen ja kaiken tietämisen vaatiminen eivät vie tämänhetkistä tutkimusta eteenpäin.


"Yliluonnolliset" kokemukset

Parapsykologit nimittävät spontaanitapauksiksi kenen tahansa äkkiarvaamatta saamia selittämättömiä kokemuksia.

Toisin sanoen sen, joka esittää väitteitä todellisuudesta, vaikkapa kellojen toiminnasta, on esitettävä todisteita. Tästä pääsemme sopivaan stigmaan. Se on sellainen, että 1) stigma saa yksilön etsimään tietoa siitä, mikä on anekdootin ja pätevän todisteen ero ja 2) stigma saa yksilön etsimään päteviä todisteita anekdoottien sijasta. (3)

Tuhatkaan anekdoottia henkiparanemiskokemuksesta ei ole pätevä todiste. (4)

Tieteessä yksilön kokemus ei kuitenkaan ole pätevä tiedonlähde. (4)

Tammisalo käyttää yllä termiä "anekdootti" leimaamaan halventavasti kaikki lukemattomat ja osittain tarkkaan tutkitut tapaukset, joihin sisältyy myös videotallenteita ja mittaustuloksia. Ei kovinkaan tieteellisyyden mukainen menetelmä.

Entä mikä logiikka on Kiviniemen väitteessä, että ”kumma” on tuottanut ”valtaisan määrän” oikeaa tietoa ulkomaailman tapahtumista?  (3)

Tämä väitteeni on yksinkertainen empiirinen toteamus olemassa olevan hyvin suuren aineiston pohjalta, joten sen yhteydessä ei ole loogista vaatia logiikkaa. Tämän blogin jutuissa nimenomaan kerron löytämästäni aineistosta ja siihen perustuvista loogisista päätelmistä.

Ihmiset ovat luonnollisesti erilaisia siinä, miten heidät saadaan epäilemään kokemuksiaan ja kiinnostumaan todisteista ja tilastoista. Siksi todellisuuden luonnetta koskeva keskustelu tulee pitää vilkkaana ja monimuotoisena. Jollekin humoristinen lähestymistapa on paras, toiselle sopii lievä stigmatisointi, kolmannelle toimii tunnontarkka kritiikki. Kunnollisia, mieluiten koejärjestelyjen avulla saatuja todisteita on joka tapauksessa perusteltua vaatia kaikilta, jotka todellisuutta koskevia väitteitä esittävät.  (3)

Kas, kaikki erikoisia tapahtumia kokeneet on saatava epäilemään omia kokemuksiaan, siinäpä todella "tieteellinen" ja "objektiivinen" ehdotus. Tämä epäily saadaan aikaan Tammisalon kaunokieltä realistisesti tulkiten seuraavasti: humoristinen lähestymistapa tarkoittaa ylimielisellä huumorilla pilkkaamista, lievä stigmatisointi tarkoittaa tyhmäksi tai mieleltään järkkyneeksi leimaamista ja tunnontarkka kritiikki tarkoittaa suoralta kädeltä kiistämistä. Tapauksien totuusarvoon tutustumisen tarpeellisuutta en ole huomannut Tammisalon milloinkaan ottavan huomioon. Tulkintani on realistinen, koska skeptikot toimivat käytännössä juuri esittämälläni tavalla.
Todellisuutta koskeville väitteille pitäisi minunkin mielestäni antaa päteviä perusteluja.

Projisoimme tunteita ja muita mielenominaisuuksia jopa yksinkertaisiin koneisiin. Ihmisten on esimerkiksi vaikea olla ilmaisematta säälintunteita silloin, kun robotti-imuri jää junnaamaan huonekalun jalkoihin. Tällaiset ihmismielen valmiudet ovat pääsyy, miksi ihmiset uskovat paikkoja sotkeviin räyhähenkiin ja järjestystä synnyttäviin luojaolentoihin. Kyse on evoluution tuottamista psykologisista ominaisuuksista. (3)

Edellä esitetyssä on valitettavan paljon totta. Sen lisäksi siinä ilmenee Tammisalon oma perusteeton usko siihen, että kaikki oudot kokemukset aineellisine tapahtumineen olisivat selitettävissä pelkällä psykologialla ja evoluutiopsykologialla. Esimerkiksi Rosenheimin poltergeistissä oli hyvin todennettuja fysikaalisia ilmiöitä, jotka eivät mahdu vain psykologisiin puitteisiin.

Käytännössä ihmisten erikoiset kokemukset ja niille annetut vielä erikoisemmat tulkinnat riippuvat kahdesta asiasta: mielen luonnollisista toiminnoista ja huuhailua suosineesta lähi- tai kasvuympäristöstä.  (4)

Kokijoiden lähipiiri vaikuttaa vahvasti erikoisten kokemusten tulkintaaan ja varmasti myös jonkin verran niiden syntymiseen. Mutta ympäristöön, kulttuuriin ja kokijoiden haluun nojaava  selitys kokemusten syntymiselle on ilmeisen riittämätön. Lukemattomille Tammisaloa pätevämmille ja tarkemmille akateemisille tutkijoille kokemukset ovat tulleet täydellisenä yllätyksenä ja ovat usein olleet ristiriidassa heidän silloisen – esimerkiksi skeptisen tai uskonnollisen – maailmankuvansa kanssa.

- - -
Tammisalo on mielestäni oikeassa siinä, että lähes kaikki kokijoidensa yliluonnollisina pitämät kokemukset käytännössä ovat liian tulkinnanvaraisia ja osa hänen termiään käyttäen jopa oikeasti "huuhaata". Hän myös kuvaa sattuvasti sitä, miten kokijoilla useimmiten ei ole alkeellisintakaan käsitystä kokemuksen totuusarvon tieteellisen tarkastelun vaatimuksista. Tuskin kuitenkaan on tieteen periaatteiden mukaista vain yksinkertaisesti olettaa, että aivan kaikki erikoiset havainnot ovat selitettävissä tavallisilla syillä. Tarkka tieteen edustaja tarkistaisi riittävän laajan kokemuksista kerätyn satunnaisotoksen eikä esittäisi ennakkoasenteensa mukaisia oletuksia muka tutkittuina tosiasioina.


Stigma eli häpeäleima

Stigmalla tarkoitetaan tässä häpeäleimaa, jonka ympäristö antaa kertojalle, joka kertoo omasta mielestään yliluonnollisista kokemuksistaan.

Toiseksi Honkasalo sanoo, että tutkijoiden tehtävä on hälventää stigmaa, joka ”kummista” kokemuksista tulee. Tämä ei kuitenkaan ole tutkijan tehtävä. Sen sijaan hänen tulee yrittää selittää, mistä ”kummat” kokemukset – ja niitä mahdollisesti seuraava stigma – johtuvat. Honkasalo vaikuttaa jopa vainoharhaiselta vihjatessaan, että psykiatrit lääkitsisivät ”kummia” kokeneet turraksi, vastoin yksilön omia toiveita: ”Ihminen joutuu diagnostiseen psyykelääkkeiden myllyyn...” (2)

Tässä Tammisalo suoralta kädeltä väittää, että psykiatriassa ei olisi varsin usein kohdeltu outojen ilmiöiden kokijoita kaltoin eikä sitä myös edelleen silloin tällöin tapahtuisi. Virheellisesti, koska itsekin olen kuullut ja lukenut monia paikkansa pitäviä esimerkkitapauksia sellaisesta kohtelusta, itse kokijoiden ja myös alaa tuntevien kertomana.

Järkevä ihminen siis tunnistaa, että mieli tekee temppuja. Se on yksi mielen tehtävistä. Empaattinen ihminen taas tunnistaa, että harhaista mielikuvitusta ei kannata ruokkia. Tutkija puolestaan tunnistaa, että jos tutkijalla ylipäätään on jonkinlainen tieteellisen selittämisen ulkopuolinen tehtävä, se on todisteisiin perustuvan rationaalisen ajattelun lisääminen, ei sen vähentäminen. Sivutuotteena myös marginaalikokemusten herättämä häpeä ja stigma voivat vähentyä – jos sitä aina edes kannattaa pitää myönteisenä seikkana. Onko pieni stigma paha, jos yksilö ei piittaa todisteista?  (2)

Kyllä näin, mutta tuskin on kovin eettistä leimata ja kovistella tieteellistä selitystä sellaiselta kokijalta, jolla ei ole riittävää tieteellistä pohjaa kokemustensa selittämiseen.


Tammisalon maailmankuva

Omakohtainen perspektiivi on monesti kapea, vinoutunut tai täynnä hybristä. Älyllistä nöyryyttä on vaikea soveltaa omaan elämään, ja harva pystyy jatkuvasti kysymään itseltään, entä jos olen väärässä (…) (4)

Siinäpä on yksi ymmärryksen kulmakivistä, jonka avulla on mahdollista edetä maailmankuvan kehittämisessä eteenpäin. Tammisalon tapauksessa kuitenkin on selvästi havaittavissa, että hän kohdistaa kaiken vain ulkopuolelleen eikä sovella samaa ajattelua itseensä. Saman asenteen voi havaita myös Richard Wisemanin kirjassa Yliluonnollinen ilmiö.

Tammisalon usko psi-ilmiöiden mahdottomuuteen ja olemassa olemattomuuteen on vahva, jopa niin vahva, että siinä on uskomuksen piirteitä. Esittämissäni lainauksissa hän samalla paljastaa syvän tietämättömyytensä spontaanitapauksista ja parapsykologian tutkimustuloksista.

Ideavetoisuudessaan hän ei näytä pystyvän ymmärtämään, että hänen halveksittu "anekdoottinsa" monissa tapauksissa kuvaa realistisesti ihan todellista tapahtumaa. Sellaista tapahtumaa, josta tarkistuksilla ja tutkimuksella on saatavissa vielä lisää tärkeätä tietoa.

Myös Tammisalon ymmärryksessä tilastollisuuden suhteen näyttää olevan puutteita. Jokainen uusi tietokantaan kirjattu spontaanitapaus lisää spontaanitapausten aineistosta tehtävien päätelmien varmuutta ja erotuskykyä eli auttaa erottamaan signaalin hälystä entistä varmemmin. Kenttätutkimuksen luotettavuustason huomioon ottamalla on jo nyt saatu realistinen varmuus psi-ilmiöiden olemassaolosta. Mutta kuten englanniksi sattuvasti sanotaan, niin se varmuus on saavutettu "beyond reasonable doubt but not beyond unreasonable doubt".

Toistaiseksi emme tiedä, mitä henkisten kokemusten tutkimuksessa vielä joskus löydetään tai miten ihmisten kokemukset aikojen kuluessa kehittyvät. Joka elää, se näkee. Tammisalon vaatimus vain näyttää olevan, että päätelmät pitää tehdä nyt eikä vasta myöhemmin.

- - -
Ilmoitin Tammisalolle kirjoittaneeni tämän jutun ja lupasin julkaista hänen mahdolliset kommenttinsa sellaisinaan. Toistaiseksi ei ole kommentteja tullut tietooni.


Lähteet

1. Osmo Tammisalon blogi "Ihmisluontoa etsimässä"
http://ihmisluonto.blogspot.com/

2. Osmo Tammisalo: Marja-Liisa Honkasalo ja "kummat" kokemukset. Skeptikko-lehti 4/2016, sivut 32-33.
http://ihmisluonto.blogspot.fi/2016/12/honkasalo-ja-kummat-kokemukset.html

3. Osmo Tammisalo vastaa. Skeptikko-lehti 4/2017, sivut 43-44.
http://ihmisluonto.blogspot.fi/2017/06/yliluonnollista-ei-ole.html

4. Osmo Tammisalo: Mummojen mietteitä ja akateemista huuhaata. Skeptikko-lehti 4/2017, sivut 36-45.
http://ihmisluonto.blogspot.fi/2017/12/akateemista-huuhaata-oudoista.html

5. Osmo Tammisalo: Tunsin sen olevan makuuhuoneessa. Skeptikko-lehti 1/2018, sivut 42-43.
http://ihmisluonto.blogspot.fi/2018/03/yliluonnollinen-kokemus.html


Arvostellut kirjat

1. Marja-Liisa Honkasalo, Kaarina Koski (2017), toim.: Mielen rajoilla – Arjen kummat kokemukset. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki. 360 sivua.

2. Jeena Rancken (2017, väitöskirja): Yliluonnollinen kokemus - Tulkinta, merkitys ja vaikutus. Vastapaino. 375 sivua.

Onko "yliluonnollisen" tabu murtumassa?

Päivitetty 4.11.2018

"Yliluonnollisia" asioita käsittelevää informaatiota on viime aikoina tullut runsaasti julkisuuteen, sekä netin välityksellä että kirjoina. Tässä en "yliluonnollisella" tarkoita runsasta uushenkistä aineistoa vaan ihmisille arkielämässä tapahtuvia merkillisiä kokemuksia. Sellaisia tapahtuu harvakseltaan spontaanisti kenelle tahansa ja "erikoisihmisille" jatkuvasti, jopa päivittäin.

Nämä kokemukset ovat edelleen tabu tieteen valtavirralle siinä mielessä, että niiden totuusarvoa ei tutkita. Spontaanitapauksiin sisältyy virhetulkintojen lisäksi myös aitoja psi-ilmiöitä. Odottelenkin mielenkiinnolla sitä, sataako tämä "yliluonnollisen" julkitulon lisääntyminen myös tieteen nimeltä parapsykologia laariin. Kirjoitan "yliluonnollisen" lainausmerkeissä irtisanoutuakseni siitä panolastista, mitä sanaan yleisesti liittyy.


"Yliluonnollisen" historiaa

"Yliluonnollisen" historia on yhtä pitkä kuin kirjoitetun tiedon historia. Kaikkina aikoina ihmisillä on ollut yliluonnollisina pidettyjä kokemuksia, maailmankuvaan ja uskontoihin yhdistettyinä. Tieteellistä tutkimusta alkoi esiintyä ainakin 1800-luvun lopulla, kun The Society for Psychical Research -yhdistyksen tutkijat ahkerasti keräsivät ja tarkistelivat spontaanitapauksia.

Rhinen pariskunta jatkoi tieteellisellä puolella siten, että J. B. tutki psi-ilmiöitä kokeellisesti luonnontieteen menetelmillä ja hänen vaimonsa Louisa E. tutki spontaanitapauksia. Parapsykologian valtavirta ihastuikin niin luonnontieteen ja psykologian kokeellisiin menetelmiin, että spontaanitapauksia on laiminlyöty tähän päivään asti ja kenttätutkijoita on ollut harvassa.

Folkloristi Leea Virtanen uskalsi 1970-luvulla täällä Suomessa tuoda esiin ajatuksen, että spontaanitapauksilla voi joskus olla myös totuusarvoa. Hän perusteli ajatustaan konkreettisten kokemusten suurella määrällä ja parapsykologian tutkimuksella. Ja kuinkas kävikään – kollegat pääasiassa vaikenivat hänestä täysin, mutta hän sai myös jonkin verran nuhteita sopimattomasta toiminnastaan. Ikävät asiat tulivatkin siten lakaistuiksi maton alle ja hiljaisuus laskeutui spontaanitapausten totuusarvon ylle.

Spontaanitapausten julkitulon lisääntymisen huomasin ensimmäiseksi siitä, että YouTubeen ilmestyi nopeassa tahdissa valtaisa määrä videoita kuolemanrajakokemuksista, sekä tieteelliseltä että uskonnolliselta kannalta käsiteltyinä. Aiheen tabuluonne tuli esiin siinä, että monet kokijat eivät olleet tietäneet mitään muiden kokemuksista eivätkä siksi olleet uskaltaneet leimautumisen pelossa kertoa niistä edes lähimmilleen.

"Yliluonnollisten" kokemusten julkisuus on viime vuosien aikana lisääntynyt merkittävästi Suomessa. Turussa on tutkittu "kummaa" tieteellisen perusteellisesti Marja-Liisa Honkasalon johdolla ja raportti on nyt julkaistu kirjan muodossa. Tampereella Jeena Rancken teki gradunsa jälkeen vielä väitöskirjan "yliluonnollisesta" ja sekin on julkaistu kirjana. Shadow Camera on ladannut YouTubeen jo yli 300 haastatteluvideota, joissa kokijat kertovat elämästään ja hiukan harvakseltaan esiintyy myös konkreettisia spontaanitapauksia.


Tabu on ollut tieteessä ja tiedotusvälineissä

Jo "yliluonnollisista" kokemuksista kertominen on ollut tabu, sillä kokemusten kertominen on lähes poikkeuksetta aiheuttanut halveksivan suhtautumisen kokijan lähipiirissä ja terveydenhoidon ammattilaisten taholta kokija on todennäköisesti saanut oirediagnoosin ja reseptin lääkityksen aloittamiseksi.

Vielä kokemuksiakin suurempi tabu on ollut kokemusten totuusarvon arvioiminen ja tapahtumien tarkistaminen kantaa ottamattomista lähtökohdista. Kokemusten parissa askaroivat valtavirtatieteen tai terapian alat kuten folkloristiikka, psykologia ja psykiatria ovat suoralta kädeltä kiistäneet kokemusten totuusarvon mahdollisuuden. Tiedotusvälineiden valtavirta on sitten jatkanut tabua vaikenemalla tapahtumista uutisoinnissaan. Asiaa ei ole parantanut se, että uushenkinen kirjallisuus kyllä sisältää runsaasti "yliluonnollisia" kokemuksia, mutta lukijat hyväksyvät niiden totuusarvon suoralta kädeltä tapahtumien laadusta riippumatta.

Tiedotusvälineissä tabu jatkuu edelleen siten, että "yliluonnollisista" tapahtumista kerrotaan vain yleisessä ja menneessä muodossa haastattelujen yhteydessä. Yksittäiset tapahtumat eivät ylitä uutiskynnystä.

Kokemusten julkaisemisen kynnys on selvästi nyt madaltunut, mutta totuusarvon arvioimisen tabu on edelleen voimissaan. Kaikki "yliluonnollisten" kokemusten ja ufokokemusten tutkijat ovat tähän mennessä lähes aina ilmoittaneet, että he eivät ota kantaa kertomusten totuusarvoon. He ovat tehneet realistisuudessaan oikean päätöksen, koska totuusarvon tieteellinen arvioiminen edellyttäisi oikeustieteellisiä ja luonnontieteellisiä menetelmiä. Mitä he mielessään ajattelevat, se onkin sitten toinen juttu.  Mutta mikä tärkeintä – selittämättömien kokemusten totuusarvoa voidaan arvioida jo ihan arkijärjellä, kun ensin tarkistuksin selvitetään mitä todella on tapahtunut.


Paraneeko parapsykologian asema?

Toivon, että "yliluonnollisten" kokemusten julkisuuden lisääntyminen vaikuttaa edullisesti parapsykologian tutkimukseen. Yhä useamman ihmisen mieleen voisi juolahtaa, että hei, osa konkreettisimmista kokemuksista voi ihan hyvin olla totta. Totuusarvosta keskusteleminen toivottavasti lisääntyy niin paljon, että suuren yleisön kiinnostuksen paineesta tulee tarvetta totuusarvon tutkimiseen.

Maailmankuva – osa 2

Päivitetty 29.1.2020

Yleiskatsaus maailmankuvaan on ykkösosassa. Tässä kakkososassa pyrin välttämään toistoa, kun otan kantaa ihmisten asenteisiin ja muutamiin muihin yksityiskohtiin.

Kaikki erilaiset maailmankuvat eivät voi kuvata maailmaamme todenmukaisesti, koska ne ovat niin selvässä ristiriidassa keskenään. Lähes kaikki maailmankuvat ovat vaihtelevassa määrin harhaisia. Epärealistinen maailmankuva johtaa huonoihin päätöksiin, jotka pahimmillaan ovat vaarallisia ympäristölle ja jopa päätöksentekijälle itselleen.


Tiede ja skientismi

Mielestäni tieteellinen menetelmä on luotettavin ja varmin keino tuottaa maailmastamme oikeaa tietoa. Tiede ei ole mitään käsittämätöntä, vaan vain arkiajattelun jatke, kuten Kari Enqvist kertoo mainiossa esitelmässään linkissä (1). Tieteessä tutkitaan ja mitataan asioita mahdollisimman tarkasti ja teorioiden avulla sidotaan asiat ristiriidattomiksi kokonaisuuksiksi. Näin menetellen on saatu ja edelleen saadaan erittäin luotettavaa tietoa maailmastamme.

Monet uskovat, että heidän maailmankuvansa on tieteellinen, mutta tarkemmin katsoen se on kuitenkin itse asiassa skientistinen. Wikipedia kertoo skientismistä seuraavaa:

Skientismi eli tieteiskatsomus, joskus myös ”tiedeusko” tai ”tieteisuskovaisuus”, on näkökanta, jonka mukaan kaikki todellinen tieto on tieteellistä tietoa – että ei ole olemassa järkevää, objektiivisia tapaa tehdä tutkimusta, joka ei ole osa tiedettä. Skientismiin voi kuulua joko käsitys, jonka mukaan tiede pystyy ratkaisemaan kaikki ongelmat, tai käsitys, jonka mukaan tieteellä (ja erityisesti luonnontieteillä) on etusija elämän ja todellisuuden tulkitsemisessa ohi niin humanististen tieteiden kuin uskonnollisten, myyttisten tai hengellisten selitysten.

Englanninkielisessä Wikipediassa sanotaan alussa napakasti:

Scientism is a term generally used to describe the cosmetic application of science in unwarranted situations not covered by the scientific method.

Skientismi johtaa ylimielisyyteen ja valtavirran maailmankuvaan sopimattomien havaintojen hylkäämiseen suoralta kädeltä, ilman tieteellisiä perusteita. Esimerkiksi Kari Enqvistin ja Esko Valtaojan lukuisista lausumista on todettavissa, että heidän mielestään ei ole olemassa niin sanottua telepatiaa, ennalta tietämistä, psi-metallintaivutusta eikä poltergeist-ilmiöitä. Tällaiset lausunnot kuitenkin ovat pelkkiä oletuksia ja epätieteellisiä metafyysisiä väitteitä, koska niiden esittäjät näyttävät olevan tietämättömiä olemassa olevista havainnoista, jotka tukevat näiden ilmiöiden olemassaoloa. Heidän maailmankuvansa perustuu vain heidän erittäin hyvin tuntemaansa aineelliseen maailmaan ja skeptisistä lähteistä poimittuihin tietoihin.

Juha Kuvajainen on kirjoittanut laajan ja mielestäni erittäin ansiokkaan gradun, jossa hän käsittelee maailmankuvaa, linkki (2). Siinä hän myös esittelee hallitsevaa luonnontieteellistä maailmankuvaa ja skientismiä.

Linkissä (3) on keskusteluohjelma uskon ja tieteen välisestä suhteesta. Siinä Esko Valtaoja sanoo, että hän ei ole tavannut sellaista luonnontieteilijää, joka ajattelisi omaa uskomusjärjestelmäänsä tai olisi edes kiinnostunut siitä. Hän lisäksi viittaa arkkipiispa Tapio Luoman esiin tuomiin käsitteisiin skientismi ja tiedeusko ja sanoo, että hän ei ole pitkän uransa tavannut ainuttakaan tiedeuskovaista. Omaa objektiivisuuttaan ei tietenkään tule epäilleeksi, ellei huomaa käytännössä jokaisen ihmisen maailmankuvan olevan samalla myös uskomusjärjestelmä. Ehkä hän ei ole tunnistanut omaa peilikuvaansa.

Kuvajainen kirjoittaa gradussaan seuraavasti:

Materialismin voi omaksua maailmankuvakseen oikeastaan vain sellainen henkilö, joka syystä tai toisesta ei halua tai jaksa pohtia ontologisia kysymyksiä pintaraapaisua syvemmältä tai jolla ei ole sellaisia kokemuksia, jotka laittavat pohtimaan myös muita mahdollisia tulkin­toja todellisuudesta.

Alla olevista kuvista näkyy maailman johtaviin kosmologeihin kuuluvan Sean Carrollin julistus, jonka mukaan arkielämäämme hallitsevat fysiikan lait ymmärretään täydellisesti eikä ole olemassa lusikantaivutusta, ennalta tietämistä, selvänäkemistä eikä kuolemanjälkeistä elämää. Kuvat on poimittu hänen esitelmästään linkissä (4). Avaruuden rakenteiden ymmärtämisen kannalta hänen lukuisat YouTube-luentonsa ovat kuitenkin erittäin suositeltavia.

Psi-ilmiöt olisivat aivan hyvin tutkittavissa tieteellisin menetelmin, mutta tieteen valtavirrassa niitä ei tutkita, koska niiden tutkiminen on valtavirralle tabu. Tuosta tabusta on lisää ykkösosassa.


Maailmankuvat eivät kohtaa toisiaan

Kun skientistit elävät pelkästään tässä materiaalisessa maailmassa, niin uushenkiset ihmiset puolestaan elävät hyvin erilaisissa maailmoissa. Monilla on taustanaan kokemuksia mm. enkeleistä, henkioppaista, yksisarvisista, ennaltatietämisestä, kuolleiden henkien kohtaamisesta, luonnonhengistä, ufosieppauksista, poltergeist-ilmiöistä ja edellisistä elämistä sekä lähes päivittäisiä hämmästyttäviä yhteensattumia. Monilla on taustanaan myös oma, vakuuttava kokemus kaiken yhteydestä ja ajan suhteellisuudesta. Shadow Camera on koonnut todellisen maailmankuvien aarreaitan suomen kielellä YouTube-tililleen, jossa on suuri määrä kokijoiden haastatteluja, linkki (5).

Huomattava osuus suuresta yleisöstä kertoo kokeneensa hyvin merkillisiä spontaaneja tapahtumia, jotka ovat maailmankuvan kannalta ilmeisen tärkeitä. Näitä kokemuksia pitäisi kaiken järjen mukaan voida tutkia ja tarkistella tieteellisillä menetelmillä. Tällaisen tutkimuksen pitäisi aineiston keruun ja tulkintojen lisäksi sisältää myös kokemusten totuusarvon selvittämisen, eli että onko kerrottuja asioita todellakin tapahtunut täällä aineen maailmassa.

Kyseessä ovat merkilliset ilmiöt myös siinä mielessä, että niitä on tapahtunut spontaanisti myös lapsille, jotka eivät ole ehtineet kuulla sellaisista asioista puhuttavan eivätkä vielä ole osanneet lukea. Miten ihmeessä ihmisille voi tulla sellaisia monimutkaisia kokemuksia, mistä he eivät ole saaneet etukäteen tietoa?

Mutta kokemusten totuusarvoahan ei voida tutkia, koska sellaiset ajatukset ovat tieteelle tabu eikä sellaisille tutkimuksille myönnetä rahoitusta valtavirran lähteistä. Viime aikoina kuitenkin Suomessa näyttää tapahtuneen kehitystä parempaan suuntaan esimerkiksi Marja-Liisa Honkasalon ja Jeena Ranckenin (2017) tutkimuksissa, joista on saatu ihmisten kummia kokemuksia päivänvaloon. He ovat nimenomaan uskaltaneet tutkia kokemuksia ennakkoluulottomasti ja ymmärtäväisesti, samalla tuoden esiin kokemusten suuren yleisyyden.

Oman ryhmänsä muodostavat niin sanotut salaliittoteoreetikot, jotka uskovat tieteentekijöiden, hallitusten ja poliitikkojen salaavan oikeata tietoa ja muun muassa myrkyttävän erilaisia kohteita maapallon väestön vähentämiseksi. Eri alojen salaliittoteoreetikot uskovat esimerkiksi siihen, että ihminen ei ole koskaan käynyt kuussa, että tähtitieteilijät salaavat Nibiru-planeetan eli planeetta X:n, että maapallo on ontto tai litteä, että jopa matkustajalentokoneiden pakokaasuvanat tarkoituksella myrkytetään tai että rokotusohjelmilla on tarkoitus tuhota väestöä.


Erilaisilla maailmankuvilla on monensuuntaisia rajapintoja keskenään, mutta tärkeimpänä pidän rajapintaa tiede/muut maailmankuvat. Tieteellistä tietoa maailmasta on saatavissa runsain mitoin ja kai sitä koulujärjestelmässämmekin yritetään opettaa, mutta miksi tieto ei mene perille? Ainakin salaliittoteoreetikkojen suhteen asiaa on tutkittukin, ja Lassi Lapintie (2015, linkki 6) on kirjoittanut Iltalehteen laajasta tutkimuksesta yhteenvedon.

Facebookin sisältöjen avulla tehdyssä tutkimuksessa selvisi, että salaliittoteoreetikot toimivat lähes täysin omassa Facebook-kuplassaan, peukuttaen samoin ajattelevia ja jakaen heidän tuotoksiaan eteenpäin. Lisäksi ilmeni, että heillä ei ollut mediakriittisyyttä, vaan he hyväksyivät omiin ajatuksiinsa sopivat väitteet sellaisinaan, ilman tarkistuksia ja lukematta vastapuolen ajatuksia. Vielä he osoittivat taitamattomuutensa siten, että eivät ymmärtäneet omien uskomustensa parodiointia, vaan jopa peukuttivat sille hyväksyntäänsä.

Tiede ei ole huudossa myöskään kaikissa uushenkisissä piireissä, ehkä kvantti-ilmiöitä lukuun ottamatta. Epäilemättä tieteen ja terveydenhoidon edustajien nuiva suhtautuminen ihmisten kertomiin kokemuksiin vaikuttaa paljon. Näkijät ovat myös usein vastahakoisia omien tietojensa täsmentämiseen ja tarkistuksiin. He eivät yleensä tee muistiinpanoja kokemuksistaan, joten on helppo muistaa vain onnistumiset ja unohtaa epäonnistumiset. Näkijöiden mahdollisuudet voittaa skeptikkojen haasteita ovat erittäin huonot, koska he eivät osaa varautua tiukkaan kykyjensä tarkistamiseen sokkoutetuissa olosuhteissa.


Tieteen tekijöillä ei useimmiten ole aavistustakaan siitä, millaisessa maailmassa monet ihmiset elävät. Monet maailmankuvat tosin ovat aineellisesta todellisuudesta vieraantuneita, mutta on myös paljon tapauksia, joissa kerrotut kokemukset ovat erittäin konkreettisia ja kokijat ovat järkeviä ja ymmärtäväisiä ihmisiä. Minulla esimerkiksi on hyllyssäni kaksi rajua kirjaa, joissa näitä konkreettisia kokemuksia kerrotaan. Kirjailija Kate Christie (1965) kertoo omaelämäkerrallisessa romaanissaan muun muassa siitä, miten hän auttoi toisen maailmansodan rintamalla kuolleita sotilaita eteenpäin maan piiristä. Nuoret miehet olivat täydellisen hämmennyksen vallassa ja tulivat tietämättään hakemaan apua tältä selvänäköiseltä naiselta. Yhdysvaltalainen Kyproksella syntynyt sosiologian professori Kyriacos C. Markides (1985) kertoo omia kokemuksiaan Kyproksella eläneestä merkillisestä parantajamiehestä, jolla oli uskomattomia, vahvoja kykyjä.

Maailmankuvamielessä on aina syytä ottaa huomioon, että kaikki mielipiteet eivät ole samanarvoisia. Alan asiantuntujan lausumiin kannattaa suhtautua vakavasti niin kauan kun hän pysyy omalla alallaan. Tilanne muuttuu, kun hän siirtyy alueelle, jota ei tunne. Ja tietenkin on lisäksi paljon ihmisiä, jotka vain luulevat tuntevansa asioita, joista heillä ei ole riittävästi tietoa ja joita he eivät ole riittävästi ymmärtäneet.


Hyökkäys on paras puolustus

Keskustelufoorumeihin osallistuessa tulee selvästi näkyviin, miten keskustelijat lähtevät hyökkäykseen vastapuolen henkilöä vastaan silloin, kun heidän uskomuksiaan arvostellaan. Usein samalla joutuu yhteishyökkäyksen kohteeksi, koska foorumeilla on runsaasti saman kuplan sisällä olevia. Olen poiminut talteen itseäni vastaan tehtyjä hyökkäyksiä, ja alla on muutamia parhaimmista:

- - -

Kun ei ole mitään todisteita siitä että yliluonnollisia kokemuksia on, niin, yllätys yllätys, kukaan ei tiedä millaiselta sellainen tuntuu. Sinun kannattaisi perehtyä olemassa oleviin tutkimustuloksiin, ettet paljastaisi ymmärtämättömyyttäsi näin räikeästi.

- - -

Pitäähän niiden saada yrittää, jotka jotakin haluavat väittää uskoen omiin luuloihinsa ja tulemalla itse ihan vaan vapaaehtoisesti nolaamaan itsensä!

- - -

Paranormaalia ei yksinkertaisesti ole olemassa. Kaikki jotka muuta väittävät, elävät uskossaan vahvoina, mutta vain uskossaan. Säälin heitä/teitä.

- - -

Okiven kanssa ei kannata väitellä, kaveri elää harhoissa.

Ja kaverin säestystä: Pahalta vaikuttaa...

- - -

Kerro kun palaat tähän oikeaan todellisuuteen taas tuolta jukujuku-maasta. Uskot varmaan edelleen Uri Gellerin lusikan taivutukseenkin.

- - -

Okivin ja lokin mielestä heidän ylivoimainen internetasiantuntijuutensa saa kaiken muun olemaan feikkiä tai huijausta. He itse eivät voi olla tulkinnoissaan väärässä, joten kaiken muun on oltava huijausta, mutta he itse ovat erehtymättömiä. Melkoinen God complex molemmilla.

- - -

Kyllä, Olavi, teit jotain väärin. Et suostunut näkemään omia virheitäsi ja annoit itsesi tekaiseman todellisuuden ottaa vallan.

- - -

Ps. vasta huomasin, että nimimerkkisi allekirjoituksessa on joku parapsykologialinkki. Tämä selittääkin paljon. Ilmiselvästi harrastat myös parataloustiedettä, parateknologiaa ja parageologiaa, eli ilmankos juttusi tuntuvat olevaan vallan toisesta todellisuudesta.

Noissa henkilökohtaisuuksissa on ollut se ikävä piirre, että säännöllisesti en ole saanut vastausta pyydettyäni perusteluja, täsmennyksiä tai näyttöä harhoistani ja virheistäni. Keskustelu voisi vastausten pohjalta jatkua tuloksellisena, mutta hyökkääjät jättävät sen jostakin syystä kesken sillä kertaa.

Toinen pätevä keino keskustelun ohjaamiseksi ojaan on ylimieliseen huumoriin siirtyminen, mikä myös on hyvin yleisessä käytössä.


Onko maailma järjellä käsitettävissä?

Koska henkinen alue on maailmankuvassa epäilemättä erittäin tärkeä ja aineellinen maailma on joidenkin mielestä pelkkää harhaa, niin voisimmeko jättää tämän harhan sivuun ja keskittyä pelkästään henkisyyteen? Mielestäni ei missään nimessä. Tieteen ja tekniikan avulla on saatu esiin täsmällisiä ja luotettavia maailmankuvan aineksia esimerkiksi tähtitieteessä. Henkiset avaruusmatkaajat eivät ole tuoneet mukanaan yhtä pätevää tietoa.

Uskonoppineet käsittelivät Areiopagi-verkkolehden seminaarissa aihetta "Teologia ja tieteellinen maailmankuva", ja mielestäni parhaan puheenvuoron esitti ekumeniikan professori Risto Saarinen, linkki (7). Hän esitti mielestäni tärkeän kysymyksen: onko maailma käsitettävissä järjen avulla? Sitähän me emme tässä vaiheessa tiedä, mutta jotakin voidaan kaavailla tieteen historian valossa. Ainakin kerran on jo yleisesti ajateltu järjen tuoneen meidät perille, kun 1900-luvun alun tienoilla fysiikan tarjoamaa tieteellistä maailmankuvaa pidettiin pääpiirteissään lopullisena – juuri kun oltiin uusien mullistavien havaintojen ja teorioiden kynnyksellä.

Oma ajatukseni on se, että olemme maailmankuvan kehittelyssä vasta kovin alussa. Tieteellisessä maailmankuvassa on selviä aukkoja, joista helpoimmin huomattava on psi-ilmiöiden puuttuminen kuvasta. Henkisyyteen perustuvat maailmankuvat ovat mielestäni liian yksinkertaisia ja siloteltuja ja ne jättävät omaan tapaukseensa sopimattomat asiat huomiotta. Maailma ja elämä ovat paljon ihmeellisempiä kuin kukaan meistä osaa arvatakaan. Tiede ja järki voivat viedä kehitystä vielä uskomattoman paljon eteenpäin, kunhan emme unohda kunnioittaa kanssaihmisiämme, eläimiä kanssakulkijoinamme ja luonnon ihmeellistä kokonaisuutta.




Kirjallisuutta

Kate Christie (1965): Apparitions – An Autobiographical Study in Parapsychology. Routledge and Kegan Paul, London. 124 sivua.

Kyriacos C. Markides (1985): The Magus of Strovolos – The Extraordinary World of a Spiritual Healer. Penguin Books ltd, London. 222 sivua.

Jeena Rancken (2017): Yliluonnollinen kokemus - Tulkinta, merkitys ja vaikutus. Vastapaino. 375 sivua.


Linkkejä

1. Kari Enqvist (2013): Uskomukset ja maailmankuvat
https://www.youtube.com/watch?v=18TKh0evFnw

2. Juha Kuvajainen (2019, maisterintutkielma): Monismista moneksi - näkökulmarelativistista materialistisen maailmankuvan tarkastelua.

https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/66472/1/URN%3ANBN%3Afi%3Ajyu-201911214968.pdf

3. Yle, Horisontti (2019): Millainen on uskon ja tieteen välinen suhde?
https://areena.yle.fi/1-50299571

4. Sean Carroll On Death And The Afterlife (2015)
https://www.youtube.com/watch?v=uQNnvfMJd_Y

5. Shadow Camera
https://www.youtube.com/channel/UCfvxYaBKSjeaJd_j-Suk87g

6. Lassi Lapintie (2015): Nyt se on todistettu: salaliittoteoreetikot ovat kuplassa eläviä hölmöjä
http://www.iltalehti.fi/digi/2015022619264197_du.shtml

7. Risto Saarinen: Kirkon usko ja tieteellinen maailmankuva (2016)
https://www.youtube.com/watch?v=get1Rog2yWw

Maailmankuva

Päivitetty 1.3.2022

















Andromedan galaksi (Lähde: Wikipedia)


Luonnontieteiden voittokulku on ollut todella vaikuttava sen jälkeen, kun tieteellinen ajattelu pääsi kunnolla käyntiin. Aineellinen hyvinvointimme on mitä suurimmassa määrin luonnontieteiden ansiota ja ihmiskunnan hallitsema luotettava tietämys maailmasta ulottuu toisaalta avaruuden ääriin ja toisaalta aineen pienimpiin hitusiin. Biologiassa on selvitetty eliöiden ominaisuuksien periytymisen mekanismeja ja perimää pystytään jopa muuttamaan halutulla tavalla. Myös ihmisen psyyken salaisuuksia on selvitelty jo satakunta vuotta. Onko maailmankuvamme siis jo periaatteessa valmis ja vain pienehköjä tarkennuksia vailla? Monien tieteen edustajien mielestä tilanne on sellainen.


Mitä maailmankuvalla tarkoitetaan?

Suomalaisen Wikipedian mukaan:

maailmankuva on käsitys maailman kokonaisuudesta. Sitä lähellä ovat sanat maailmankatsomus ja elämänkatsomus. 

Wikipediassa esitetään myös seuraavat lisämäärittelyt:

Maailmankuva on määritelty muun muassa
- maailmaa koskevien, tavalla tai toisella perusteltujen väitteiden järjestelmälliseksi kokonaisuudeksi
- maailmaa koskevien käsitysten kokonaisuudeksi, joka suuntaa ajattelua, käsityksiä ja toimintaa
- kokonaiskäsitykseksi, jonka avulla hahmotetaan maailmaa
- aikakauteen sidoksissa olevaksi kokonaiskuvaksi maailmasta ja sen rakenteista

Alan auktoriteetti Ilkka Niiniluoto erittelee, edelleen Wikipedian mukaan, erilaisilta perustoilta lähtevät maailmankuvat seuraavasti:

Tieteellinen

Arkikokemukseen perustuva

Metafyysinen

Epätieteellinen

Maaginen

Uskonnollinen

Käytän tässä erilaista jaottelua. Toivon mukaan Niiniluodon jaottelu tulee samalla riittävästi huomioon otetuksi.

Omasta puolestani lisäisin vielä luonnehdinnan, että maailmankuva on väistämättä myös yksi uskomusjärjestelmä muiden joukossa. Tuskin kukaan ihminen pystyy suhtautumaan asioihin täysin objektiivisesti ja ottamaan kaikista asioista itse selvää, vaan joutuu yksinkertaisesti uskomaan sen, mitä eri alojen asiantuntijat kertovat. 


Tieteellinen maailmankuva

Niiniluodon ja Wikipedian mukaan maailmankuva on tieteellinen, jos kaikki siihen kuuluvat väitteet ovat tieteellisin menetelmin hankittuja ja perusteltuja sekä tieteenharjoittajien muodostaman tiedeyhteisön hyväksymiä. Tieteellinen maailmankuva on, edelleenkin Niiniluodon mukaan, historiallisesti kehittyvä, avoin ja itseään korjaava: sen kaikki osat ovat periaatteessa arvosteltavissa ja muutettavissa uuden tosiasia-aineiston perusteella.

Tieteellisten väitteiden tulee läpäistä vaatimus julkisesta perusteltavuudesta ja koeteltavuudesta, eli niiden on kestettävä vertailussa todellisuuteen sekä tiedeyhteisössä käytävässä arvostelevassa keskustelussa.

Niiniluodon ja Wikipedian käsitys tieteellisestä maailmankuvasta on ihanteellisuudessaan epärealistinen. Tosielämässä kaikki tieteentekijät ovat ihmisiä vahvuuksineen ja heikkouksineen. Ihmisen sielunelämässä on mekanismeja, jotka estävät näin ihanteellisen tieteellisyyden toteutumisen. Intuitiotutkija Asta Raami kertoo linkin (1) mainiossa haastattelussa näistä tieteen edistymistä jarruttavista tekijöistä.

Nykypäivän valtavirtatieteiden maailmankuva perustuu pääasiassa aineellisen maailman ilmiöihin. Se on vahvasti materialistinen ja yhteistoiminnassa organisoidun skeptismin kanssa. Mielestäni sitä vaivaa hiukan myös empiiristen tieteiden marssijärjestyksen hämärtyminen eli teorioiden hallitsevuus. Teorioita käsittääkseni kehitetään selittämään havaintoja eikä havaintoja pitäisi johtaa teorioista. Toimiva teoria tietenkin ennustaa tapahtumia lähes täydellisen hyvin, mutta täydellistä ennustettavuutta ei kuitenkaan pitäisi aina olettaa. Yksittäisten havaintojen totuusarvo pitäisi selvittää näiden havaintojen tarkistuksilla eikä vain teorioista päättelemällä.

Fyysikkojen valtavirran maailmankuvassa oletetaan, että enää ei voi löytyä perustavaa laatua olevia tuntemattomia voimia, jotka ilmenisivät esimerkiksi poltergeist-ilmiöissä ja noituudessa. Pelkkä olettaminen ei taida kuulua tieteen työkalupakkiin. Lisäksi tämä olettaminen tapahtuu sellaisten tutkijoiden toimesta, jotka eivät ole alkuunkaan riittävästi tutustuneet olemassa olevaan laajaan aineistoon, joka viittaa tällaisten voimien olemassaoloon. Kerrottujen psi-havaintojen tutkijat ja parapsykologian tohtoritasoiset tutkijat niputetaan sievästi nimityksen pseudotiede alle. Ja pseudotieteen tutkimiseen ei tietenkään myönnetä rahoitusta.

Wikipediassa mainittu tiedeyhteisön hyväksynnän vaatimus maailmankuvalle on harkitsematon, koska tieteen valtavirta on joissakin murrosvaiheissa toiminut jopa tieteellisen edistymisen esteenä.

 

Hiljattain ilmestyneessä kirjassa Honkasalo ja Koski (2017) tuodaan ansiokkaasti esille länsimaisen tieteellisen maailmankuvan suppeus, kun siitä ei ole mitään apua arkipäivän kummiin kokemuksiin. Tästä kirjasta myös ilmenee, että parapsykologia on tieteen valtavirralle suorastaan tabu.

Maaginen maailmankuva

Niiniluodon mukaan maailmankuva on maaginen, jos se perustuu taikauskoon, tavallisesti perinteeseen pohjautuviin käsityksiin luonnossa vaikuttavista hengistä sekä hyvistä ja pahoista voimista. Suomenkielisen Wikipedian mukaan:

Taikausko on käsitys, että luonteeltaan uskonnollisista poikkeavat yliluonnolliset voimat voivat vaikuttaa todelliseen elämään. Taikausko on yksi taikuuteen eli magiaan uskomisen muoto.

Maaginen-nimen vuoksi käyttäisin myös määritelmää: maaginen maailmankuva perustuu maagiseen ajatteluun. Englanninkielinen Wikipedia luonnehtii maagista ajattelua vapaasti käännettynä seuraavasti:

Maaginen ajattelu on antropologiassa ja psykologiassa käytetty termi, joka tarkoittaa virheellistä oletusta syysuhteista eri toimintojen ja tapahtumien välillä. Maaginen ajattelu voi perinteen lisäksi olla seurausta myös omista kokemuksista eli merkillisistä yhteensattumista, kokemuksista oudoista voimista ja kokemuksista taikojen tekemisen tehokkuudesta.

Taikausko ei sellaisenaan kelpaa mukaan alla kaavailemaani laajaan maailmankuvaan. Ainakaan itse en usko olevan pysyvää syysuhdetta esimerkiksi mustan kissan tien yli menemisen tai tikkaiden ali kulkemisen ja huonon onnen välillä.


Uskonnollinen maailmankuva

Niiniluodon mukaan maailmankuva on uskonnollinen, jos siihen sisältyy sellaisia väitteitä, joiden ainoana perusteluna on vetoaminen joihinkin uskonnolliseen arvovaltaan, kuten Raamattuun tai henkilökohtaisiin uskonnollisiin kokemuksiin tai elämyksiin. Uskonnollinen maailmankuva on epätieteellinen, jos se muodostuu näkemyksistä, jotka ovat ristiriidassa tieteen kanssa.

Laajentaisin tätä ottamalla Raamatun lisäksi mukaan kaikkien uskontojen pyhät kirjat, niiden johtajien julistamat opit ja uskonnon mukaiset henkiset kokemukset. Uskonnollinen maailmankuva on suurelta osin auktoriteetteihin uskomista. Kaikkien uskontojen fundamentalistit suhtautuvat vihamielisesti uskonveljiensä ja -sisartensa itsenäiseen, kriittiseen ajatteluun. Tällainen uskominen on kehityksen jarru, mutta esimerkiksi kristinusko on joutunut Euroopassa antamaan paljon periksi tieteellisen tiedon lisääntymisen ja yhteiskunnallisten muutosten vuoksi.

Uushenkinen maailmankuva

Uushenkisessä maailmankuvassa on mielestäni samoja aineksia kuin maagisessa ja uskonnollisessa maailmankuvassa. Se ei kuitenkaan ole yhtenäinen, lukkoon lyöty oppirakennelma, vaan itse kukin valitsee itselleen parhaiten sopivia osia tarjolla olevista monipuolisista ja toistensa kanssa jopa ristiriidassa olevista ajatuksista. Monen uushenkisyyden harrastajan maailmankuva perustuu omiin yliluonnollisina pidettyihin kokemuksiin, joihin he ovat löytäneet selityksen uushenkisistä mielikuvista. Syvän vaikutuksen maailmankuvaan ovat usein tehneet mystiset kokemukset, joissa on saatu erittäin vakuuttava tunne kaiken yhteydestä ja ajan suhteellisuudesta.

Laaja maailmankuva

Laaja maailmankuva rakentuu mielestäni hyvin yksinkertaisella tavalla: tieteiden tuloksiin, ympäristöön ja ihmisten toimintaan tutustumalla hankitaan todistusaineistoa ja edetään sinne, minne luotettava todistusaineisto johtaa. Koko ajan on tarpeen pitää huolta siitä, että olennaisimmat asiat ovat kunnossa ja muodostavat loogisia kokonaisuuksia ilman sisäisiä ristiriitoja.

Siinäpä on urakkaa tieteellisen maailmankuvan rakentajalle! Maailmankuvan rakentaminen harrastuksena on kuitenkin hyvin mielenkiintoista, palkitsevaa ja jopa hauskaa. Tietenkin harrastajalle riittää vain tutkimuksen ja sen tulosten pääkohtien ymmärtäminen ja yksityiskohdat joutuu jättämään tieteen tekijöiden huoleksi. Tiede on monilla aloilla edennyt niin pitkälle, että se on hankalaa ymmärtää ja alkaa pahimmillaan olla jopa arkiajattelun vastaista.

Laajan maailmankuvan rakentaminen vaatii valtavan paljon työtä, älyllistä uteliaisuutta ja jatkuvaa uuden oppimista. Myös vaaditaan valmiutta omien käsitysten muuttamiseen aina silloin, kun esiin tulee sellaista uutta aineistoa, joka kumoaa näitä käsityksiä. Tämä vaatimus näyttää olevan kaikkein vaikein toteuttaa käytännössä.

Kaavailemani laaja maailmankuva olisi nykyinen tieteellinen maailmankuva tietyin muutoksin:

1. Tieteen tuloksille pitää jättää enemmän muuntelutilaa kuin monet tieteen valtavirran tutkijat näyttävät tekevän.
2. Tieteen maailmankuvaa pitää laajentaa psi-ilmiöiden ja ns. henkimaailman tutkimisen suuntaan.

Vastoin skeptikkojen käsityksiä Suomessakin tapahtuu joka päivä lukemattomia spontaaneja psi-ilmiöitä, jotka ovat äärimmäisen selviä ja jopa rajuja. Tämä on selvää, kun tekee päätelmiä ilmiöistä jälkikäteen saaduista tiedoista. Jeffrey Mishloven tutkiman PK-miehen tapauksessa olivat kyseessä jopa pelottavat ilmiöt – säihin vaikuttaminen, ihmisille sattuneet tapaturmat ja jopa itsemurhat, linkit (2) ja (3). Stephen E. Braude käsittelee psi-pelkoa ansiokkaasti linkissä (4). Valitettavasti Brauden esitystyyli on nykivä ja äänitys särisevä tässä videossa.

Psi-ilmiöt eivät ole niin pahassa ristiriidassa luonnonlakien kanssa, että niiden olemassaolo olisi teoreettinen mahdottomuus, varsinkin kun luotettavia havaintoja on olemassa suuret määrät. Pikemminkin ilmiöt jollakin tavalla "kiertävät" tunnetut luonnonlait. Ne eivät sekoita tunnettua maailmanjärjestystä, koska vaikutukset ovat useimmiten heikkoja ja vahvat ilmiöt ovat harvinaisia.

Oma lukunsa ovat vielä mystiset kokemukset, joiden monipuolinen hallinta ei näytä kuuluvan nykyiseen tieteelliseen maailmankuvaan.

Jälkimaterialistinen maailmankuva

Myös akateemisessa maailmassa esiintyy pyrkimystä maailmankuvan laajentamiseen edellä esittämääni suuntaan. Ryhmä tutkijoita on laatinut "Jälkimaterialistisen tieteen julistuskirjan", joka on suomennettuna linkissä (5) ja alkukielellä linkissä (6).

Itse en ole ollut ihan kaikessa samaa mieltä muutamien julistuskirjan laatijoiden kaavailuista. He ovat tietenkin tärkeitä uranuurtajia, mutta he ovat mielestäni kehitelleet ajatuksiaan liian abstraktisella, teoreettisella ja filosofisella tasolla. Julistuskirjassa se ilmenee siten, että omasta mielestäni tärkein eli arkipäivän spontaanit psi-kokemukset jäävät siinä mainitsematta. No, ehkä sentään julistuksessa mukana olevia kuolemanrajakokemuksia voidaan pitää spontaaneina.

Uteliaisuuden puute

Skeptikot ovat minullekin yhä uudelleen ja uudelleen toistaneet, että jos jossakin tapahtuisi psi-ilmiö, niin paikalla olisi mustanaan tutkijoita tutkimassa sitä ja hankkimassa itselleen mahdollisuutta Nobel-palkinnon saamiseen. Toistaiseksi en ole tällaista tutkijaryntäystä missään havainnut, vaikka aikojen kuluessa on konkreettisista ilmiöistä ollut uutisia julkisuudessakin varsin runsaasti. Sopivista lähteistä etsien löytyy eritasoisia psi-ilmiöitä miten paljon tahansa.

Uteliaisuuden puutetta ilmentävät esimerkiksi omat kokemukseni vuodelta 1974. Tuolloin oli laajalevikkisissä aikakauslehdissä ja muutamissa paikallislehdissä uutisia lusikoita ilman voimankäyttöä taivuttelevista kahdesta pojasta, 8- ja 9-vuotiaista. Eri paikkakunnilla asuneiden poikien uroteoista kerrottiin hyvin konkreettisia ja selviä esimerkkejä. Pidin tietenkin tuollaista taivuttelua mahdottomana, mutta kertomusten konkreettisuuden vuoksi halusin tarkistaa asian.

Otin yhteyttä poikien vanhempiin ja kummallakin taholla suostuttiin kokeiluihin. Valmistelin lusikoita ja muita koekappaleita ja kuinka ollakaan, lähes kaikki niistä todella taipuivat ilman näkyvää voimankäyttöä. Melkoisesta julkisuudesta huolimatta vain lähituttavat, muutamat toimittajat, paikallinen rotaryklubi ja minä olimme ottaneet yhteyttä poikien perheisiin. Julkaisin tulokseni parhaani mukaan, mutta yksikään akateeminen tutkija ei ottanut poikiin tai minuun yhteyttä tutkimusmielessä. Valitettavasti poikien kyky hävisi muutamassa kuukaudessa, joten tarkemmat tutkimukset ja dokumentointi jäivät vain suunnitelmiksi.

Hyvin perusteltu maailmankuva ei tunnu kovin yleisesti olevan kiinnostuksen kohteena, vaan toimeentuloa, elämänkumppanin etsimistä, viihdettä, urheilua ja muita arkipäivän asioita pidetään tärkeämpinä. Maailmankuva omaksutaan yleensä liian helposti, ikään kuin huomaamatta. Kuitenkin se on kaikille tavalla tai toisella muodostunut ja saa aikaan uuden tiedon valikointia. Omia käsityksiä vahvistava tieto hyväksytään ja sopimaton tieto torjutaan ja unohdetaan. 


Mielipiteen muuttamisen vaikeus

Perustavaa laatua olevien käsitysten muuttaminen on kovin tuskallista eikä sitä yleensä tehdä muuten kuin vasta pakon edessä. Kaikkein selvimpienkin käytännön tosiasioiden on vaikea tunkeutua maailmankuvaa suojaavan panssarin läpi.

Äärimmäinen esimerkki oman maailmankuvan suojaamisesta ovat nuoren maan kreationistit, joiden mukaan Maan ikä on 6000 - 10 000 vuotta ja Jumala loi kaiken kuudessa päivässä. Biologinen tietämys, fossiilit, geologiset muodostelmat ja avaruuden galaksit eivät tee heihin mitään vaikutusta. He kuitenkin katsovat voivansa sanoa käsitystään luomistieteeksi ja askaroivat kaikenlaisten sivujuonteiden parissa, unohtaen evoluutioteorian ja aineellisen maailman kokonaiskuvan.

Yhtä vaikeata näyttää olevan tieteen valtavirran edustajien luopuminen omista usein liian yksinkertaisista ja yksipuolisista mielikuvistaan. Tunnetut tieteen popularisoijat julistavat, että tiede on totta. Tämä näyttää tapahtuvan sellaisella varmuudella, että vakuuttelut tieteen kehittyvyydestä, avoimuudesta ja itsensä korjaavuudesta jäävät tuntumaan pelkältä sananhelinältä. Tiede on tänään todellakin erittäin pitkälle totta, mutta tieteen historian valossa pitäisi jättää ovi avoimeksi uusille, jopa perustavaa laatua oleville löydöille.

Uushenkisen maailmankuvan omaksuneet puolestaan pitävät psi-ilmiöitä itsestään selvyytenä. Niitä ei tarvitse sen kummemmin perustella eikä ihmetellä eikä niitä ole tarvetta tutkia. Parapsykologia tieteenä ei ole riittävän henkistä. Myös uushenkiset ihmiset ovat ilmeisen haluttomia tarkastelemaan totena pitämiään asioita riittävän kriittisesti.


Kakkososa

Tämä maailmankuvajuttu alkoi välittömästi tuntua vajaalta, joten kirjoitin seuraavaksi kakkososan:

Maailmankuva – osa 2

http://parapsykologia.blogspot.fi/2017/10/maailmankuva-osa-2.html


Kirjallisuutta

Marja-Liisa Honkasalo, Kaarina Koski (2017), toim.: Mielen rajoilla – Arjen kummat kokemukset. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki. 360 sivua.


Linkkejä

1. Maailmankuvia Asta Raami
https://www.youtube.com/watch?v=lhwaznoQNMw

2. Reflections on The PK Man with Debra Lynne Katz
https://www.youtube.com/watch?v=Kv6ARS5Hl9U

3. The Case of the PK Man with Stephen E. Braude
https://www.youtube.com/watch?v=1ZXNccfg6uc

4. Fear of Psi
https://www.youtube.com/watch?v=7TkuBG18Qzc

5. Jälkimaterialistisen tieteen julistuskirja
https://allankardec.yhdistysavain.fi/jalkimaterialistinen-tiede/

6. The Manifesto for a Post-Materialist Science
https://opensciences.org/about/manifesto-for-a-post-materialist-science

Fysikaalinen mediumismi

Päivitetty 2.9.2019

Kuva Helen Duncanin istunnosta. Lähde: Wikipedia, Mediumship.

Spiritualistiset meedioistunnot ovat jaettavissa kahteen ryhmään, mentaaliseen mediumismiin/meediumismiin ja fysikaaliseen mediumismiin/meediumismiin. Mentaalisessa mediumismissa saadaan tietoa rajan takaa pelkästään meedion puheen välityksellä. Fysikaalisen mediumismin istunnoissa saadaan henkimaailman antamien tietojen lisäksi aineellista näyttöä ilmiöiden aitoudesta ja se on siksi parhaimmillaan hyvin todistusvoimaista.

Keskityn käytännön tapahtumiin fysikaalisissa istunnoissa enkä järjestelmällisesti esittele mediumismin historiaa, erilaisia teorioita, henkioppaita yms., joista on tietoja eri lähteissä. Käytän jatkossa henkimaailmaan viittaavia nimityksiä työniminä lyhyyden vuoksi, ottamatta kantaa rajantakaiseen todellisuuteen. En myöskään aina lisää varauksia, kuten esimerkiksi "kerrottu", "näennäinen", jne.

Mentaalinen mediumismi

Mentaalisissa spiritualistisissa istunnoissa kaikki sanomat rajan takaa tulevat osanottajien kuultaviksi meedion välityksellä, hänen puheenaan. Syvätranssissa oleva meedio toimii hengen puhe-elimenä ja voi jopa puhua vainajan elinaikaisella äänellä. Kevyemmässä transsissa meedio vain kertoa siitä, mitä hän näkee ja mitä hän kuulee hengen puhuvan. Tietojen tarkistettavuus on kolmentasoista:

1. Meedio kertoo tapahtumien yksityiskohtia, joista hänellä ei ole voinut olla tavallisilla tavoilla hankittuja tai arvattuja tietoja. Näissä tapauksissa kyse on psi-ilmiöistä.
3. Meedio kertoo tietoja, joiden vastaanottajaa tai kohdetta ei löydy istunnossa. Toisinaan tiedot osoittautuvat oikeiksi myöhemmin, tarkistusten jälkeen tai silloin, kun kerrotut tapahtumat toteutuvat.
2. Meedio kertoo tietoja rajan takaa, muilta planeetoilta tai tulevaisuudesta, jolloin normaaleja tarkistusmahdollisuuksia ei sillä hetkellä ole.

Fysikaalinen mediumismi

Fysikaaliset istunnot tuovat osanottajille paljon vahvempia ja vakuuttavampia kokemuksia kuin mentaalinen mediumismi. He saavat kuulla rakkaittensa puhetta suoraan, heidän omalla äänellään, ja keskustella heidän kanssaan. Parhaimmassa tapauksessa he pääsevät puristamaan rajantakaisten rakkaittensa kättä ja voivat jopa syleillä ja suudella heitä.

Fysikaalinen mediumismi oli lamassa useita vuosikymmeniä ennen toiminnan aloittamista Scolessa. Itävaltalainen Peter Mulacz (2004) kertoo tilanteesta linkissä (1). Fysikaalisia ilmiöitä ei saada aikaan helposti. Vaatimuksena on vahva meedio, vahva vakituinen piiri ja usein vuosien harjoittelu ennen kuin ensimmäisiä heikkoja ilmiöitä alkaa esiintyä.

Suomen kielellä näyttää netissä olevan aika vähän tietoa fysikaalisesta mediumismista. Suomen ylivoimaisesti paras fysikaalisten istuntojen asiantuntija on Georg Lindström. Hänellä on pitkä kokemus vahvoista ilmiöistä yhteensä 14 fysikaalisen mediumismin istunnosta, joita hän on kotimaisten vahvojen piirien puuttuessa mennyt seuraamaan ulkomaille. Kirjassaan "Kuoleman jälkeen elämä" (1996) hän lainaa kirjallisuudessa olevia tietoja fysikaalisista istunnoista ja kertoo omista monipuolisista kokemuksistaan osanottajana. Jatkossa käytän hyväksi muiden lähteiden ohella Lindströmin kirjaa ja asiantuntemusta.

Istuntohuoneessa on useimmiten vaatimuksena täydellinen pimeys ja vain harvoin on sallittu punainen valo. Meediot ovat ilmeisesti aina transsissa fysikaalisen istunnon aikana. Useimmiten he suojautuvat ns. kabinettiin, joka voi olla esimerkiksi kaksiosaisella verholla eristetty tila huoneen nurkassa. Vaakatankoon ripustettuja verhoja voidaan liikutella sivusuunnassa ja pitää suljettuina tai keskeltä avattuina tarpeen mukaan. Usein meedio istuu kabinetissa tuolissa, johon hänet on sidottu kiinni sekä käsistään että jaloistaan.

Jäljempänä puheena olevan meedio Helen Duncanin (1897-1956) istunnoissa oli valaistuksena punainen valo, toisinaan jopa melko kirkaskin. Fysikaalisen mediumismin istunnoissa ei ilmeisesti toistaiseksi ole tullut viittauksia jälleensyntymiseen, päinvastoin kuin mentaalisessa mediumismissa.

Lindströmin ja muiden lähteiden mukaan fysikaalisissa istunnoissa tapahtuu mm. seuraavia fysikaalisia ilmiöitä:

- ektoplasman ilmestyminen
- esineiden liikkumiset, levitaatiot
- suorat äänet
- apportit eli säilyvien vieraiden esineiden ilmestyminen

- asportit eli esineiden katoaminen istuntohuoneesta
- meedion osittainen dematerialisaatio
- henkikirjoitus, piirtäminen ja maalaaminen
- materialisoituminen (esim. käden tai kokonaisten ihmishahmojen)
- EVP/ITC (sanomien saaminen suoraan magneettinauhalle tai levylle)

- kuvia ja tekstejä filmille (Scolessa)
- henkivalot (varsinkin Scolessa)

Kirjallisuudessa on kuvauksia keskenkasvuisten lasten materialisaatioista, jotka kulkevat osanottajien joukossa. Tällaisen pitäisi parhaimmillaan olla hyvin todistusvoimaista, koska aikuinen meedio ei kontrolloiduissa olosuhteissa voi esiintyä sellaisena lapsena.

Fysikaalisen mediumismin hyviä yleisesittelyjä on esimerkiksi linkeissä (2) - (5).

Esimerkki istunnon kulusta

Kuvatakseni yhden istunnon tapahtumia otan esimerkiksi istunnon, josta Georg Lindström kertoo kirjansa sivuilla 37-42. Käytän suoraa lainaamista Georgin tekstistä, hiukan soveltaen.

Istunto pidettiin John Austinin kotipiirin tiloissa hänen olohuoneessaan. Huoneessa olivat kiinteästi asennettuina tarvittavat valaistukset, kabinetti, nauhurin stereomikrofonit, infrapunakamera, umpeen levytetyt ikkunat ja valaistuksen ohjaus. Piiri kokoontui tilassa vuoden jokaisena tiistaina.

Ennen istuntoa meedio Lincoln kytkettiin tuoliin käsivarsistaan ja jaloistaan vahvoin muovisin nippusitein. Näin tehtiin sekä meedion oman turvallisuuden vuoksi että kaiken mahdollisen vilpin poissulkemiseksi. Georgia pyydettiin seuraamaan tarkasti toimenpiteitä ja lopuksi tarkistamaan kiinnitykset. Piirin kaikki viisi jäsentä olivat paikalla ja vieraina Georg ja hänen vaimonsa Mikki.

Kun kaikki olivat asettuneet paikoilleen, istuntohuoneen ovi suljettiin avaimella ja avain annettiin Georgin taskuun säilytettäväksi. Valot sammutettiin huoneesta ja himmennetty punainen valo katossa sytytettiin. Osallistujat muodostivat piirin toisiaan käsistä kiinni pitäen. He istuivat niin muutamia minuutteja, jona aikana Lincoln meni syvään transsiin. Heti tämän jälkeen hänet siirrettiin tuoleineen kabinetin sisäpuolelle ja punainen valo sammutettiin. Nuori tyttö luki alkurukoukset ja avasi piirin istunnon. He lauloivat joitakin "voimalauluja", jotta huonetilaan olisi saatu lisää voimaa.

Muutaman laulun jälkeen heihin yhtyi kaunis naisääni, joka kuului tulevan kabinetin sisäpuolelta. Aluksi katkonaisesti, mutta hetken kuluttua täysin heidän lauluunsa sulautuen, mutta paljon kauniimmin ja erittäin kovaäänisesti. Tämän koulutetun sopraanoäänen omisti Frances, yksi piirin oppaista. Ennen poistumistaan hän, täydessä pimeydessä, kuului laulavan yksinään kabinetin ulkopuolella seisten "Sateenkaaren tuolla puolen" – aivan mahtavana esityksenä.

Sen jälkeen toinen piirin opas, Felix, kääntyi Georgin ja Mikin puoleen ja toivoi heidän pitävän suunniteltujen ilmiöiden näytöksestä, joka esitettiin heitä varten. Felixin ektoplasminen kaapu kuului kahisevan edessä ja hän käänsi lattialla olleen itsevalaisevan levyn valaisevan puolen näkyviin ja asetti levyn leukansa alle. Levyn tuottamassa valossa näkyivät Felixin kädet osittain ja kasvot, joissa puhuva suu näkyi erittäin selvästi, mutta silmät olivat vain epämääräiset pisteet.

Piirin jäsenet saivat tehdä Felixille kysymyksiä, joihin hän vastasi. Sitten Felix pyysi Georgilta lupaa saada koskettaa häntä. Hänen kaapunsa kahisi äänekkäästi, kun hän lähestyi ja kumartui hänen puoleensa ja silitti hellästi Georgin vasenta kättä useampaan kertaan. Se tuntui lämpimältä, suurelta ihmisen kädeltä. Luvan saatuaan Felix lähestyi myös Mikkiä koskettaakseen häntä. Georg kertoo kuulleensa kaavun kahinan ja kosketuksen, kun Felix kulki hänen ohitseen samalla taputtaen hänen polveaan suurella kämmenellään. Felix silitti Mikin kättä ja poskea samalla hänelle hellästi puhuen.

Felix poistui ja esiin tuli kolmas piirin opas, Charlie-lapsi, joka oli kuollut yhdeksänvuotiaana rotanpureman aiheuttamaan verenmyrkytykseen. Hän otti molemmista päistään fosforoidun trumpetin ja kosketti sillä kaikkia osanottajia kevyesti rintaan ja sitten lennätti sitä ympäriinsä vinhaa vauhtia ja lopuksi rummutti sillä huoneen kattoa. Hän kulki ympäri huonetta lauleskellen, metelöiden ja esineitä siirrellen. Bravuurinumeronaan hän siirsi sohvaa, jolla istui kolme ihmistä.

Charlie toi mukaan entisen kuuluisan meedion Helen Duncanin, jolla oli henkilökohtainen sanoma Mikille. Sen jälkeen Frances tuli uudelleen esiin ja lauloi sohvan päädyssä seisten laulun kauniilla sopraanollaan. Hänen poistuttuaan mukaan tuli vielä yksi piirin opas, Daphne, joka tervehti ja ilmoitti istunnon voiman olevan loppumassa. Hän antoi kuitenkin Charlien vielä tulla esiin, ja Georg ja muut tunsivat sohvan taas lähtevän liikkeelle.

Daphnen hyvän yön toivotuksen jälkeen sytytettiin punainen valo. Huomattiin, että kabinettiin nostettu meedio Lincoln istuikin tuoliinsa sidottuna entisellä paikallaan kabinetin ulkopuolella. Joskus hänet on löydetty istunnon loputtua talon makuuhuoneesta tuolissaan istumassa. Charlien siirtämät esineet voitiin nähdä ja hänen Mikin syliin tuomansa pahvilevyyn hiilikynällä kirjoitettu henkilökohtainen sanoma voitiin lukea.

Istunto oli kestänyt puolitoista tuntia. Meedio irrotettiin siteistään ja normaali seurustelu alkoi.

Ektoplasma

Ektoplasma on merkillinen valkoinen aine, jota purkautuu meediosta, enimmäkseen hänen luonnollisista ruumiinaukoistaan ja usein suusta ja nenästä. Ektoplasma on tarpeen mahdollistamaan materialisaatiot istunnoissa. Scolessa henkitiimi kuitenkin pystyi aikaansaamaan materialisaatiot ilman ektoplasmaa. Toisinaan kuuluu kohisevaa ääntä ektoplasman purkautuessa meediosta. Ektoplasma kestää enintään vain punaista valoa. Linkin (2) kertoja hollantilainen Nicole de Haas kertoo ektoplasmassa olevan epämiellyttävän hajun, mutta se on ainoa maininta hajusta, minkä olen huomannut.

Istunnon lopussa ektoplasma virtaa takaisin meedioon, ja kun kaikki sujuu hyvin, niin virtaaminen tapahtuu riittävän hitaasti. Häiriötilanteissa imeytyminen on liian nopeaa, jolloin seurauksina ovat olleet kova kipu ja muutaman päivän säilyvät arpimaiset jäljet iholla, (Haas, linkki 2), tai verenvuotoa nenästä, (Milligan, linkki 5). Nicole de Haas oli ensimmäisen kiputilan sattuessa kokematon eikä ymmärtänyt, mistä oli kysymys. Lähdetietojen mukaan häiriöiden aiheuttama ankara kipu tuntuu solar plexuksen alueella ja myös jäljet syntyvät siihen kohtaan.

Ektoplasman käyttäytymisestä on esimerkkinä Georg Lindströmin kokemus. Koska laadimme kertomuksen yhteistyönä, niin esitän sen lainauksena: 

Huoneessa oli ajoittain punainen valaistus, jolloin silmien totuttua ympäristö ja kaikki tapahtumat olivat selvästi nähtävissä. Meedio Stewart Alexander istui kabinetissa, mutta oli selkeästi näkyvissä kabinettiverhojen ollessa auki. Hänen suustaan virtasi ektoplasmaa ja sitä oli hetken päästä runsaasti meedion kaulan ympärillä, josta kyseinen aine valui lattialle. Ektoplasmaa nousi myös huoneen keskellä olevalle pöydälle, jonka ympärillä osallistujat istuivat. Pöydälle muotoutui ektoplasmasta pitkulainen pötkö, ikään kuin polakka-leipä. Pötkön päästä putkahtivat yksitellen esiin sormet ja lopulta siinä oli täydellinen käsi ja käsivarsi kyynärpäätä myöten. Kyynärpäästä jatkui selvästi näkyvä ektoplasminen nyöri, joka johti kabinetissa istuvaan meedioon. 

Tämä käsi lähestyi Lindströmiä ja hyväili hänen kättään. Henki ilmoittautui hänen isäkseen.

Myös Stephen Braude kertoo pelkistä käsien materialisaatioista linkissä (3). Täydellisiä käsiä oli toisinaan olemassa vain ranteeseen asti, lämpimiä ja oikean lihaisen käden tuntuisia. Niitä voi kätellä ja joskus ne hävisivät olemattomiin käteltäessä.

Lähes poikkeuksetta kaikki ektoplasma palaa meedioon, jolloin voi kuulua imaiseva ääni. Joskus siitä on kuitenkin saanut ottaa näytteen. Lindströmin kirjan sivulla 81 kerrotaan, että Minnie Harrisonin istunnossa sai piirin yhden oppaan ektoplasmakaavun helmasta leikata saksilla näytteen. Leikattaessa meedion kuultiin huokaisevan syvään. Ensimmäisessä kokeessa näyte ilmeisesti haihtui pois jo istunnon aikana. Seuraavassa istunnossa leikattiin nenäliinan kokoinen näyte, joka kiersi piirissä ympäri niin, että kaikki osanottajat saivat tutustua siihen.  Henkimaailman kemistit olivat valmistaneet lasiastiaan säilytysnesteen, jossa näyte säilyi neljä vuorokautta.

Huijausta

Maksullisten fysikaalisten istuntojen pitämisestä on aikojen kuluessa tullut monien meedioiden tärkein tulonlähde ja lopulta ammatti. Psi-ilmiöiden aikaansaaminen haluttaessa on enemmän tai vähemmän epävarmaa, joten istunnoissa ei aina voida päästä kokemaan mitään merkittävää. Maineen menettämisen lisäksi maksullisen istunnon epäonnistuminen on kiusallinen siinä mielessä, että osallistujat voivat alkaa vaatia rahojaan takaisin. Tästä syystä on ymmärrettävää, että myös aitoja ilmiöitä aikaansaavilla piireillä syntyy kiusaus varmistaa istunnon onnistuminen varautumalla temppujen tekoon ja tekemällä ilmiöitä vilpillisesti.

Englanninkielisen Wikipedian artikkeli "Mediumship" on paljolti vain puuduttavaa luetteloa havaituista huijaustapauksista. Wikipedia on skeptisen ideologian äänitorvi, joten ihan kaikkea ei kannata uskoa sellaisenaan. Mahdolliset aidot ilmiöt on tietenkin jätetty pois Wikipediasta ja tulkinnat ovat tavoitehakuisia. Suurin osa näistä syytöksistä kuitenkin epäilemättä pitää paikkansa enemmän tai vähemmän, joten niihin on suhtauduttava vakavasti. Minua kiusaa se, että monet syytökset ovat vain lyhyesti esitettyä tapahtumien tulkintaa ilman havaintojen yksityiskohtien ja saatujen todisteiden kertomista.

Parapsykologian tutkija Donald West (1946, linkki 6) kertoo pitkässä artikkelissaan kaksi tapausta, joissa skeptiset osallistujat tarttuivat kiinni oletettuihin materialisoituneisiin henkiin Helen Duncanin istunnoissa. Toisessa tapauksessa nainen tarttui toisella kädellään piirin oppaana toimineeseen materialisoituneeseen pikkutyttöön. Hän tunsi kädessään kankaan, joka repeytyi, kun se kiskaistiin irti hänen kädestään. Kun valot sytytettiin, niin Duncan nähtiin yrittämässä tunkea repeytynyttä aluspaitaa pukunsa sisään.

Toisessa tapauksessa kaksi skeptistä nuorta miestä teki yhteistyötä. Toinen mies istui toisessa tuolirivissä ja syöksyi sieltä, edessä istuvaan törmäten, käymään kiinni kabinetin verhojen välissä seisovaan materialisoituneeseen hahmoon. Toinen mies valaisi tilannetta taskulampulla, jolloin hahmon nähtiin olevan Duncan heittämässä päältään valkeata harsoa. Syöksyjä tarttui toisella kädellä Duncaniin ja toisella kädellä harsoon. Harso repäistiin hänen kädestään istujien suuntaan ja taskulamppu lyötiin pois toisen miehen kädestä. Kun valot sytytettiin, niin harsoa ei enää löytynyt mistään.

On huomattava, että näin väkivaltaisen häirinnän tuloksena transsissa olevan meedion olisi kummassakin tapauksessa pitänyt vahingoittua vakavasti ektoplasman liian nopeasta sisään vedosta. Tätä ei tapahtunut, joten transsi oli ollut teeskennelty.

Duncanilta saatiin viisi ektoplasmanäytettä, jotka osoittautuvat paperiksi, kankaaksi, sideharsoksi ja aineeksi, joka kaikin puolin muistutti munanvalkuaista. Yhtäkään näytettä ei saatu harsokangasta muistuttavasta ektoplasmasta, jota toisinaan oli näkyvissä jopa muutaman metrin pituisena leveänä nauhana.

Parapsykologian tutkijat filosofi Stephen Braude ja biologi ja Michael Nahm tutkivat yhdessä nykyistä saksalaisen Felix-piirin meediota nimeltään Kai Mügge. He kertovat tuloksistaan linkeissä (7) - (9). He havaitsivat Müggen istunnoissa selvästi vilppiin viittaavia tapahtumia ja Mügge yritti peittää tekemisiään valehtelemalla heille tietämistään ja tekemistään asioista.

Mügge mm. osti runsaasti pilailutarkoituksiin valmistettua keinotekoista hämähäkinseittiä, jota hänen tuottamansa ektoplasma kovasti muistutti. Aikojen kuluessa kerrottujen havaintojen mukaan ektoplasman pitäisi olla yhteydessä lähtöaukkoonsa meediossa, mutta Müggen ektoplasma oli toisinaan irrallaan kasana lattialla hänen jalkojensa juuressa.  Yksi hänen liikkuvista valopisteistään jätti valokuvaan samalla tavalla katkeilevan jäljen kuin yleisesti saatavilla oleva LED-valolaite jättää, minkä lisäksi tällainen laite löydettiin hänen tavaroistaan. Löydön jälkeen hän tunnusti huijaavansa silloin tällöin.

Ristiriitoja

Spiritualististen lähteiden ja Wikipedian maailmat ja maailmankuvat ovat kovin erilaiset. Jopa niin erilaiset, että ne ikään kuin eivät voisi kuvata samoja meedioita ja heidän istuntojaan. Tämä erilaisuus perustuu sekä aineiston tarkoitushakuiseen valintaan että tapahtumien tarkoitushakuiseen tulkintaan.

Otetaanpa esimerkiksi Helen Duncanin istunnot. Wikipediassa on oma artikkelinsa Duncanista linkissä (10), jossa hänet kuvataan pelkäksi huijariksi. Artikkelin kuvat jossain määrin vahvistavat sellaista käsitystä. Niissä ektoplasma näyttää eräältä aikakauden harsokangastyypiltä (cheese-cloth). Donald Westin artikkelissa todetaan, että hänen kyvyistään ei saatu tutkimuksissa selvää näyttöä, vaikka osa ilmiöistä jäi selittämättömiksi. Esimerkiksi runsaan ektoplasmamäärän esiintyminen jäi arvoitukseksi, koska Duncan ja istuntosali tutkittiin toisinaan erittäin tarkasti ennen istuntoa.

Westin artikkelissa lainataan kymmenissä Duncanin istunnoissa mukana olleiden ihmisten hämmästyttäviä kokemuksia. West antaa ymmärtää, että kyse oli hallusinaatioista ja epäselvästi havaittujen ilmiöiden väärintulkinnasta. Lindström (1996, s. 57-68) on kääntänyt lainauksia Duncanista kirjoitetusta kirjasta. Mikäli edes osa kerrotuista ilmiöistä on kuvattu oikein, niin Duncanin on täytynyt olla todella vahvojen aitojen ilmiöiden tuottaja.

Kai Müggen istunnoissa muutamat ilmiöt vaikuttivat sellaisilta, että niitä olisi ollut mahdotonta järjestää vilpillisesti. Näitä olivat eri puolilta huonetta kuuluvat voimakkaat ja monipuoliset koputusäänet, trumpetin leijailu ympäri huonetta, pöydän levitointi ja liikkuva sinertävä valoilmiö. Brauden tekemä loppuarvio on alla olevassa kuvassa, poimittuna linkin (8) videolta.

Fysikaalinen mediumismi on hankala tutkittava

Henkimaailmaan uskovien samaten kuin skeptikkojen kuvauksissa istuntojen tapahtumista on samanlainen vika: kuvaukset ovat usein enemmän havaintojen tulkintoja kuin itse havaintojen tarkkaa kuvaamista. Tapahtumien arvioinnin kannalta olennaisia yksityiskohtia ei kerrota, joten lukiessa herää enemmän kysymyksiä kuin löytyy vastauksia.

Tällaista epämääräisyyttä voitaisiin hälventää vain paikalla olleiden lahjomattomien tutkijoiden laatimilla yksityiskohtaisilla raporteilla. Lahjomattomuudella tarkoitan sitä, että he seuraavat todistusaineistoa siitä riippumatta, minne se johtaa. Valitettavasti fysikaalinen mediumismi on koko olemassaolonsa ajan ollut niin ristiriitoja herättävä, että tällaisia raportteja löytyy yllättävän vähän. Georg Lindström on mielestäni osoittautunut niin kriittiseksi ja yksityiskohdat huomioivaksi havaitsijaksi, että pidän luotettavina hänen kuvauksiaan omista havainnoista ja lainauksia spiritualistisista lähteistä.

Täyspimeys tai hämärä punainen valaistus haittaavat havaintojen tekoa. Taustalla soitettu musiikki vaikeuttaa heikkojen äänien kuulemista. Edesmenneiden rakkaiden tapaamisen mahdollisuus herättää vahvoja tunteita ja toiveita. Tällainen on omiaan lisäämään virhetulkintojen todennäköisyyttä.

Eräs merkillinen piirre on se, että en ole toistaiseksi löytänyt yhtäkään valokuvaa osittaisesta materialisaatiosta, vaan kaikki henkihahmot ovat olleet täydellisen kokoisia. Meediosta lähtevän ektoplasmanyörin jatkuminen osittaisena, suurehkona materialisaationa olisi varsin todistusvoimaista valokuvana ja videona.

Voisi toivoa, että tulevaisuudessa edelleen löytyy vahvoja, rehellisiä ja tutkimusmyönteisiä fysikaalisia piirejä ja meedioita, jotka pystyvät tuottamaan ilmiöitä entistä kirkkaammassa punaisessa valossa. Hienoimpien elektronisten tutkimuslaitteiden käyttämisellä voitaisiin saada aikaan ilmiöiden todistusvoimaista dokumentointia.

Itse olen vakuuttunut, että fysikaalisen mediumismin istunnoissa toisinaan on tapahtunut ja edelleen tapahtuu psi-ilmiöitä. Muuten en tietenkään olisi ryhtynyt esittelemään aihetta enimmäkseen sen myönteiseltä puolelta.

Linkkejä

1. Peter Mulacz (2004): Physical Mediumship: Open Questions From the Past ― a Challenge for the Future
http://archived.parapsych.org/papers/29.pdf

2. Physical Medium, Nicole De Haas shares her development and Understanding of Physical Mediumship

https://www.youtube.com/watch?v=Dct92rJfncs

3. Macro-Psychokinesis, Part One: Physical Mediumship, with Stephen E. Braude

https://www.youtube.com/watch?v=2GtXY3xhmag

4. Introduction To Physical Mediumship for online class

https://www.youtube.com/watch?v=mGRXA5_V9VU

5.  Scott Milligan, Physical Medium shares his story, development and offers advice on developing.

https://www.youtube.com/watch?v=t8iURHVQlwE

6. Donald J. West (1946): The Trial of Mrs. Helen Duncan

https://ia801306.us.archive.org/4/items/proceedingsofsoc48soci/proceedingsofsoc48soci.pdf

7. Stephen E. Braude (2014): Investigations of the Felix Experimental Group

Journal of Scientifi c Exploration, Vol. 28, No. 2, pp. 285–343.

http://www.scientificexploration.org/docs/28/jse_28_2_Braude.pdf

8. Stephen E. Braude, PhD on The Felix Experimental Group

https://www.youtube.com/watch?v=iZ5CkYntaZs

9. Michael Nahm (2014): The Development and Phenomena of a Circle for Physical Mediumship

Journal of Scientific Exploration, Vol. 28, No. 2, pp. 229–283, 2014

http://www.scientificexploration.org/docs/28/jse_28_2_Nahm.pdf

10. Wikipedia Helen Duncanista

https://en.wikipedia.org/wiki/Helen_Duncan

Kirja

Georg Lindström (1996): Kuoleman jälkeen elämä – matkalla meedioiden maailmassa. Kustannus Oy Taivaankaari, Kirkkonummi 1996. 128 sivua.