Onko "yliluonnollisen" tabu murtumassa?

Päivitetty 4.11.2018

"Yliluonnollisia" asioita käsittelevää informaatiota on viime aikoina tullut runsaasti julkisuuteen, sekä netin välityksellä että kirjoina. Tässä en "yliluonnollisella" tarkoita runsasta uushenkistä aineistoa vaan ihmisille arkielämässä tapahtuvia merkillisiä kokemuksia. Sellaisia tapahtuu harvakseltaan spontaanisti kenelle tahansa ja "erikoisihmisille" jatkuvasti, jopa päivittäin.

Nämä kokemukset ovat edelleen tabu tieteen valtavirralle siinä mielessä, että niiden totuusarvoa ei tutkita. Spontaanitapauksiin sisältyy virhetulkintojen lisäksi myös aitoja psi-ilmiöitä. Odottelenkin mielenkiinnolla sitä, sataako tämä "yliluonnollisen" julkitulon lisääntyminen myös tieteen nimeltä parapsykologia laariin. Kirjoitan "yliluonnollisen" lainausmerkeissä irtisanoutuakseni siitä panolastista, mitä sanaan yleisesti liittyy.


"Yliluonnollisen" historiaa

"Yliluonnollisen" historia on yhtä pitkä kuin kirjoitetun tiedon historia. Kaikkina aikoina ihmisillä on ollut yliluonnollisina pidettyjä kokemuksia, maailmankuvaan ja uskontoihin yhdistettyinä. Tieteellistä tutkimusta alkoi esiintyä ainakin 1800-luvun lopulla, kun The Society for Psychical Research -yhdistyksen tutkijat ahkerasti keräsivät ja tarkistelivat spontaanitapauksia.

Rhinen pariskunta jatkoi tieteellisellä puolella siten, että J. B. tutki psi-ilmiöitä kokeellisesti luonnontieteen menetelmillä ja hänen vaimonsa Louisa E. tutki spontaanitapauksia. Parapsykologian valtavirta ihastuikin niin luonnontieteen ja psykologian kokeellisiin menetelmiin, että spontaanitapauksia on laiminlyöty tähän päivään asti ja kenttätutkijoita on ollut harvassa.

Folkloristi Leea Virtanen uskalsi 1970-luvulla täällä Suomessa tuoda esiin ajatuksen, että spontaanitapauksilla voi joskus olla myös totuusarvoa. Hän perusteli ajatustaan konkreettisten kokemusten suurella määrällä ja parapsykologian tutkimuksella. Ja kuinkas kävikään – kollegat pääasiassa vaikenivat hänestä täysin, mutta hän sai myös jonkin verran nuhteita sopimattomasta toiminnastaan. Ikävät asiat tulivatkin siten lakaistuiksi maton alle ja hiljaisuus laskeutui spontaanitapausten totuusarvon ylle.

Spontaanitapausten julkitulon lisääntymisen huomasin ensimmäiseksi siitä, että YouTubeen ilmestyi nopeassa tahdissa valtaisa määrä videoita kuolemanrajakokemuksista, sekä tieteelliseltä että uskonnolliselta kannalta käsiteltyinä. Aiheen tabuluonne tuli esiin siinä, että monet kokijat eivät olleet tietäneet mitään muiden kokemuksista eivätkä siksi olleet uskaltaneet leimautumisen pelossa kertoa niistä edes lähimmilleen.

"Yliluonnollisten" kokemusten julkisuus on viime vuosien aikana lisääntynyt merkittävästi Suomessa. Turussa on tutkittu "kummaa" tieteellisen perusteellisesti Marja-Liisa Honkasalon johdolla ja raportti on nyt julkaistu kirjan muodossa. Tampereella Jeena Rancken teki gradunsa jälkeen vielä väitöskirjan "yliluonnollisesta" ja sekin on julkaistu kirjana. Shadow Camera on ladannut YouTubeen jo yli 300 haastatteluvideota, joissa kokijat kertovat elämästään ja hiukan harvakseltaan esiintyy myös konkreettisia spontaanitapauksia.


Tabu on ollut tieteessä ja tiedotusvälineissä

Jo "yliluonnollisista" kokemuksista kertominen on ollut tabu, sillä kokemusten kertominen on lähes poikkeuksetta aiheuttanut halveksivan suhtautumisen kokijan lähipiirissä ja terveydenhoidon ammattilaisten taholta kokija on todennäköisesti saanut oirediagnoosin ja reseptin lääkityksen aloittamiseksi.

Vielä kokemuksiakin suurempi tabu on ollut kokemusten totuusarvon arvioiminen ja tapahtumien tarkistaminen kantaa ottamattomista lähtökohdista. Kokemusten parissa askaroivat valtavirtatieteen tai terapian alat kuten folkloristiikka, psykologia ja psykiatria ovat suoralta kädeltä kiistäneet kokemusten totuusarvon mahdollisuuden. Tiedotusvälineiden valtavirta on sitten jatkanut tabua vaikenemalla tapahtumista uutisoinnissaan. Asiaa ei ole parantanut se, että uushenkinen kirjallisuus kyllä sisältää runsaasti "yliluonnollisia" kokemuksia, mutta lukijat hyväksyvät niiden totuusarvon suoralta kädeltä tapahtumien laadusta riippumatta.

Tiedotusvälineissä tabu jatkuu edelleen siten, että "yliluonnollisista" tapahtumista kerrotaan vain yleisessä ja menneessä muodossa haastattelujen yhteydessä. Yksittäiset tapahtumat eivät ylitä uutiskynnystä.

Kokemusten julkaisemisen kynnys on selvästi nyt madaltunut, mutta totuusarvon arvioimisen tabu on edelleen voimissaan. Kaikki "yliluonnollisten" kokemusten ja ufokokemusten tutkijat ovat tähän mennessä lähes aina ilmoittaneet, että he eivät ota kantaa kertomusten totuusarvoon. He ovat tehneet realistisuudessaan oikean päätöksen, koska totuusarvon tieteellinen arvioiminen edellyttäisi oikeustieteellisiä ja luonnontieteellisiä menetelmiä. Mitä he mielessään ajattelevat, se onkin sitten toinen juttu.  Mutta mikä tärkeintä – selittämättömien kokemusten totuusarvoa voidaan arvioida jo ihan arkijärjellä, kun ensin tarkistuksin selvitetään mitä todella on tapahtunut.


Paraneeko parapsykologian asema?

Toivon, että "yliluonnollisten" kokemusten julkisuuden lisääntyminen vaikuttaa edullisesti parapsykologian tutkimukseen. Yhä useamman ihmisen mieleen voisi juolahtaa, että hei, osa konkreettisimmista kokemuksista voi ihan hyvin olla totta. Totuusarvosta keskusteleminen toivottavasti lisääntyy niin paljon, että suuren yleisön kiinnostuksen paineesta tulee tarvetta totuusarvon tutkimiseen.