maanantai 7. elokuuta 2017

Scole-koe


Spiritualistisen Scole-ryhmän istunnot ovat merkittävä esimerkki fysikaalisesta mediumismista. Scole on kylä Norfolkissa Britanniassa ja siellä oli 1900-luvun lopulla toiminnassa tämä aktiivinen ryhmä. Ryhmän istunnoissa oli tullut esiin harvinaisen selviä ja monipuolisia ilmiöitä. Lontoon SPR sai tietoa Scolen tapahtumista ja huomattavan epäröinnin jälkeen lähetti sinne kolme tutkijaa. Tutkimusten loputtua ja taas epäröinnin jälkeen tutkijat saivat julkaista raportin kirjana yhdistyksen Proceedings-julkaisusarjassa (Keen & al. 1999).

Tukeudun jatkossa paljolti tähän raporttiin. Kirjan alussa on luettelo istuntoihin osallistuneista henkiolennoista, Scole-ryhmän jäsenistä, tutkijoista ja osasta muita osallistujia. Kirjassa lainataan näytteeksi monia istunnoissa nauhoitettuja keskusteluja, mutta ei kuvata järjestelmällisesti hengiltä saatuja tietoja henkimaailman olosuhteista. Raportoinnissa keskitytään lähinnä havaintojen ja niiden puitteiden esittelyyn.

Kirjan loppuun on liitetty SPR:n merkittävien tutkijoiden antamaa tiukkaa arvostelua ja kirjoittajien vastaukset arvosteluun.

Kuten yleensäkin, käytän viittauksia henkimaailmaan vain työnimityksinä ottamatta kantaa mahdolliseen todellisuuteen rajan takana.


Tutkimuksen puitteet Scolessa

Scole-kokeessa oli kolme osapuolta:
1. Vakiintunut Scole-ryhmä, joka järjesti istunnot. Ryhmän johtaja oli Robin Foy ja siihen kuului kaksi meediota (Alan ja Diana) sekä muita jäseniä alussa kolme ja lopussa yksi.
2. Henkimaailman puolella oli "henkitiimi" eli kymmenkunta vaihtelevasti esiintyvää vakiojäsentä.
3. Kolmantena osapuolena olivat tutkijat, joita oli kolmen raportin kirjoittajan lisäksi toistakymmentä satunnaisemmin mukana ollutta.

Scole-ryhmä oli aloittanut istunnot Foyn kellarissa vuonna1993, kaksi istuntoa viikossa. Ryhmän tarkoitus oli alusta lähtien laajempi kuin tällaisilla piireillä yleensä. Tietojen saannin ja henkisen kehittymisen sijasta päätarkoituksena oli tuottaa todisteita kuolemanjälkeisestä elämästä. Ryhmä julkaisi lehteä nimeltään The Spiritual Scientist.

Tutkimusistuntoja oli yhteensä 36, aikavälillä 2.10.1995 – 16.8.1997. Kaikki raportin kirjoittajat eivät olleet paikalla jokaisessa istunnossa. Tutkijavieraiden lisäksi oli myös muita satunnaisia vieraita. Ryhmä piti tutkimusistuntojen lisäksi omia suljettuja istuntojaan, joissa he ikään kuin keräsivät voimia ja saivat henkitiimiltä ohjeita tutkimusmahdollisuuksista.

Tutkimusistunnot kestivät yleensä 2-2,5 tuntia. Tutkijat voivat kyllä tehdä ehdotuksia istuntojen toimintatavoista ja olosuhteista, mutta henkitiimi kuitenkin määräsi yksityiskohtaisesti mitä todella saatiin tehdä. Istunnoissa vallitsi täydellinen pimeys, jota voivat valaista vain henkien itse järjestämät "henkivalot" ja loppuvaiheissa mukaan otetun kommunikointilaitteen punainen LED-lamppu. Heikkoa valoa antoivat lisäksi itsevalaisevat tarranauhat, jotka ladattiin valolla ennen istuntoa. Ne himmenivät istunnon kuluessa, mutta silmien tottuessa pimeään niistä oli kuitenkin paljon apua kohteiden sijainnin varmistamisessa.

Valaisevaa tarranauhaa oli ryhmän jäsenten Velcro-kiinnitteisissä rannekkeissa, pöytätennispallossa ja katosta riippuvan pikku kellojen ryhmän alapäässä. Lisäksi istujien keskellä olleeseen pöytään oli merkitty neljä ilmansuuntaa valaisevin tarroin. Pöydän jalat olivat ristin muotoiset seinämät estäen vastakkaisilla puolilla istuvien jalkoja koskettamasta toisiaan. Pöydällä oli mm. suuri lasikupu, lasimalja ja kristalleja eli mineraalikiteitä. Esineet oli hankittu henkitiimin ohjeiden mukaan keräämään ja vahvistamaan tarvittavaa "energiaa". Pöydällä olleet esineet näkyvät joissakin kuvissa Scole-ryhmän sivustolla linkissä (1).

Tunnelmaa luovaa musiikkia soitettiin nauhalta koko ajan vaihtelevalla voimakkuudella. Kaikki istunnot nauhoitettiin ääninauhurilla kahden mikrofonin kautta. Lisäksi tutkija Montague Keen teki tapahtumista muistiinpanoja paperille aina istuntoon osallistuessaan. Keskustelu oli vapaata ja sitä jopa rohkaistiin. Myös huumoria viljeltiin runsaasti.


Keskustelua ja arvuuttelua

Alla on kolme esimerkkiotosta istuntojen keskusteluista vapaana käännöksenä. Henkitiimin osuus on kursiivilla.

Tilanne: keskustelua henkimaailman olosuhteista, s. 182-183:

Patrick: Paljon liikettä, paljon tapahtuu.
Robin Foy (ryhmän "isäntä"): Kyllä, lörpöttele, se kyllä auttaa.
Patrick: Kiitoksia paljon.
Sandra Foy (ryhmä): Älä sinä, Patrick!  …sinun on parasta olla hetki hiljaa.
Montague Keen: Patrick kuulosti melko väsyneeltä.
RF: Hän kuulostaa aina väsyneeltä; hän ottaa nokoset.
"Emily Bradshaw": Nostaa jalkansa ylös aina tilaisuuden tullen.
Patrick: Se on todella… kuinka se valtaa minut. Kun minua ensin kutsutaan niin se saa minut tuntemaan unisuutta. Minulla ei ole aavistustakaan mitä se on, mutta jos pysyn paikalla niin tilanne paranee.
Ralph Noyes (tutkijavieras): Mistä tiedät milloin on aika tulla, tiedätkö tästä kokoontumisesta? Onko aika teidän puolellanne kuten aika täällä.
Patrick: Voi, nyt lähdet syville vesille jo ennen kuin olemme aloittaneet. Emme halua puhua ajasta, koska se järkyttää monia ihmisiä. Mutta aikaa ei todellakaan ole meille samalla tavalla kuin teille, mutta tiedän olevan aika tulla sillä hetkellä kun tunnen vetämistä.
EB: Se on tuntemus enemmän kuin mikään muu.
Patrick: Niin, tuntemus ikään kuin vetäminen, ja minä tunnen vetämisen ja tiedän mistä se tulee.

Tilanne: Montague Keen ja Rupert Sheldrake istuvat vierekkäin. Vain RS näkee henkivalon edessään, s. 196-197 .

MK: Kumarrun sinua kohti enkä kuitenkaan voi nähdä sitä.
RS: Siinä se on: se tulee alas. Voitko nähdä sen?
MK: En voi… kumarrun sinua kohti.
RS: Ei, nyt se on mennyt.
RF: Mineraalikide valaistuu nyt.
MK: Niin todella! Aivan edessäni.
RF: Oi, voin nähdä sormet siinä. Joku poimii sen ylös.
MK: Sitä siirretään, näettekö?
RS: Kyllä.
MK: Se menee maljaan. Toivottavasti he tekevät sen katoamisharjoituksen!
EB: Kuulostaa uskaliaalta toiveelta.
MK: Kutsu (pöytä tärisee).
RF: Oi, malja: nyt se on valaiseva.
SF: Oi, näettekö kiteet siinä?
MK: Näittekö käden tulevan yli, poimivan sen?
RS: Kyllä.
MK: Käsi, osoittaen hyvin selvästi! Näittekö sen? Erikoista!
SF: Näyttää sinulle.
EB: Voitko nähdä sen, Rupert?
RS: Kyllä voin.
EB: Sepä hienoa.
RS: Kädellä näytti olevan myös hiha.

Tilanne:  Tyypillistä kiusoittelevaa arvuuttelua, s. 230.

EB: Älä mene liian syvälle. Se oli koesana, aikaisemmin saatu. Käy läpi pölyisiä muistiinpanojasi.
SF: Koeistunto aikaisemmin, jolloin sanaa käytettiin?
EB: Oikein, Sandra. Siihen tarvitaan nainen, eikö vain?
SF: Heidän pitää käydä takautuvasti läpi muistiinpanonsa ja tarkistaa viittaukset.
EB: Haluatteko vielä yhden johtolangan?
SF: Jatka vaan, kerro heille (naurua).
EB: Tämä on ihmeellistä! Nautin tästä työstä niin paljon; tänne kannattaa tulla kiusaamaan näitä poikia.
MK: Tämä antaa meille tunteen kuin istuisimme taka-alalla, sillä aikaa kun tytöt… (?)
SF: En tiedä kuka se on! Ei aavistustakaan.
EB: Sandralla ei ole johtolankaa, mutta hän on vain looginen sen suhteen, mitä sanon.
David Fontana: Voitko antaa meille vielä johtolangan?
EB: Voin kertoa teille, että rouva Verallilla [sic] ja rouva Forbesilla oli koesana eräältä tietyltä herralta. Kas siinä, kissa on päästetty säkistä!
DF: Myersiltä?
EB: Aivan oikein!


Ilmiöitä istunnoissa

Meediot välittivät keskusteluissa henkitiimin edustajien puhetta. Siinä oli tyypillistä, että puheen tyyli oli aina erehtymättä sanoman antajan puhetapa. Tiimin jäsen Lawrence puhui suoraa ääntä käyttäen. Hänen raakkuva äänensä liikkui ympäri huonetta, ja liikkeitä oli helppo seurata kuulon suunta-aistimuksen avulla.

Henkivalojen valaistessa oli nähtävissä, miten pöydällä olleet esineet liikkuivat. Myös luonnollisen kokoisia henkikäsiä oli näkyvissä, kun ne liikuttelivat esineitä. Pimeässä käsiä voi myös joskus koskettaa ja kätellä. Ne tuntuivat eri tavalla eri tilanteissa, viileiltä, kuivilta jne. Myös pieniä ihmishahmoja näkyi, ja koskettaessa ne tuntuivat harsolta tai musliinikankaalta.

Osanottajat tunsivat usein kosketuksia, ja yleisimpiä tuntemuksia olivat ikään kuin harson hipaisut.
Yhdessä istunnossa tunsivat osallistujat yleisesti kuin kissan hännän hipaisuja. Myös leikillisiä napautuksia ja läpsäyksiä tuli toisinaan rangaistukseksi, esimerkiksi jos erehtyi käyttämään ilmaisua "suora ääni" sallitun "energiaäänen" sijasta. Myös henkivalojen kosketus voi tuntua, jopa niiden tunkeutuminen kehon sisään ja liikkuminen siellä.

Tärkeä tutkimussuunta istunnoissa oli omissa purkeissaan olevien filmien valottuminen, josta enemmän alempana.

Istunnoissa vastaanotettiin silloin tällöin apportteja eli pikkuesineitä, jotka usein tulivat napsahtaen pöydälle.  Sellaisia olivat esimerkiksi vanha lantti ja lusikka. Linkissä (2) on nähtävissä näitä apportteja. Tiimin antamien tietojen mukaan ne olivat lahjoja ryhmälle ja sen vieraille. Ne olivat kadonneita tai hylättyjä tai jopa tiimin edustajien eläessään omistamia esineitä. Ihmeellisimpiä apportteja olivat painotuoreet, täysvalkoisen paperin sanomalehdet Daily Mirror vuodelta 1936 ja Daily Mail vuodelta 1944. Ainakin Daily Mirror kuitenkin kellastui jo viikossa, vaikka sitä säilytettiin ilmatiiviisti. Daily Mailista lisää alempana.

Koeistunnoissa kokeiltiin erilaisia elektronisia laitteita. Varsin merkillinen oli tapaus, jossa saatiin äänikasetille ääntä, vaikka nauhurista oli mikrofoni poistettu.


Henkivalot

Henkivalot olivat useimmiten lähes pistemäisiä, mutta muoto vaihteli ja voi olla toisinaan jopa laajahko hehku. Valojen voimakkuus vaihteli, mutta useimmiten ne riittivät valaisemaan ympäristöään. Raportissa sivuilla 190-193 on 33 kohdan luettelo henkivalojen yksittäisistä esiintymisistä. Alla on esimerkkejä joistakin, osittain kirjan kohtien yhdistelminä:

- liikkui suurella nopeudella tehden mutkikkaita kuvioita erittäin tarkasti samalla radalla pysyen
- pystyi pimentämään itsensä joihinkin suuntiin siten että näkyi vain kapeassa kulmassa
- laskeutui ojennetulle kädelle ja hyppäsi kädeltä toiselle
- teki pyydettyjä asioita (laskeutui, valaisi kohdetta)
- meni pienenä pisteenä mineraalikiteen sisään ja liikkui siellä valaisten kiteen
- sammui ja syttyi nopeaan tahtiin liikkuessaan ympyränkehää
- näkyi Pyrex-maljan pohjalla kiteenä, mutta tartuttaessa siinä ei ollutkaan mitään;
seuraavalla yrityksellä siihen saikin kiinni; toistui
- aiheutti pöydän pintaan osuessaan terävän napsauksen ja lasikupuun osuessaan kilahduksen
- meni pöytätennispallon ja hehkulampun sisään valaisten sieltä
- meni ihmisten rinnasta sisään, tuntui liikkuvan siellä ja tuli muusta kohdasta ulos
- meni vesilasiin ja liikutti vettä loiskuvalla äänellä, katsojan kasvojen ollessa niin lähellä lasin
yläpuolella että valo ei voinut olla johdon varassa
- valaisi laajalla himmeällä hohteella
- henkikäsi nosti sisältä valaistun mineraalikiteen pöydältä
- vieri suurena marmorikuulana pöydällä
- iskeytyi äänekkäästi pöytään ja hävisi, tuli esiin pöydän alta
- muutti muotoaan monella tavalla
- valaisi normaalikokoisen henkikäden sormet, jotka tuntuivat viileiltä


Filmit ja kuvat

Kokeissa käytetyt filmit eivät olleet sisällä kamerassa vaan sellaisinaan omissa purkeissaan, eri tavoilla suojattuina. Mahdollisuus filmien huijaamalla valottamiseen pyrittiin kaikin keinoin estämään. Toimintaohjeet saatiin aina henkitiimiltä tai he ainakin osallistuivat päätöksentekoon. Järjestelyihin jäi kuitenkin aina jonkinlaisia aukkoja. Filmien kuviot olivat filmin pituussuuntaisia ilman kamerassa kuvattujen filmien ruutuja. Käsin kirjoitettua tekstiä ja piirroksia tai ainakin vähäisiä kuvioita saatiin yhteensä 15 filmille. Filmejä käsiteltiin usealla tavalla, alla yksi tyypillinen:

- tutkijat ostivat ja toimittivat filmin
- filmin pakkaus tarkastettiin
- filmi otettiin esiin pakkauksestaan, mutta jätettiin purkkiinsa
- purkki merkittiin ja asetettiin puurasiaan
- rasia suljettiin riippulukolla
- avain vietiin tutkijan lukittuun autoon
- puurasiaa pidettiin valvonnassa istunnon ajan
- istunnon jälkeen rasia avattiin tutkijoiden toimesta
- filmi kehitettiin valvotusti

Filmien kuvien aiheita olivat esimerkiksi:
- Wordsworthin Ruth-runon eräs versio käsin kirjoitettuna
- saksankielistä käsin kirjoitettua syvällistä runoa, jonka kirjoittajaa ei saatu selville
- lyhyitä syvämietteisiä lauseita eri kielillä
- erilaisia perinteisiä symbolisia kuvioita

Minun ei tarvitse loukata tekijänoikeuksia kopioimalla raportin kuvia tänne, sillä linkissä (3) on runsaasti kuvamateriaalia.


Scole-kokeen loppu ja lisätietoja

Tutkimusistunnot loppuivat siihen, että henkitiimi sanoutui irti kaikesta yhteistyöstä SPR:n kanssa. Tiimin mielestä tutkijoilla oli jo riittävästi aineistoa. Henget kertoivat keskittyvänsä kehittämään uusia menetelmiä, mutta vain Scole-ryhmän kanssa. Tutkijat saivatkin vielä nähdä yritetyn videokuvauksen tuloksia.

Muistaakseni henkitiimi myöhemmin ilmoitti, että tulevaisuudesta tulevan häiriövaikutuksen vuoksi he lopettavat yhteistyönsä myös Scole-ryhmän kanssa. Niinpä henkitiimi hävisi kokonaan ja ilmiöt loppuivat sillä erää siihen. Myös The Spiritual Scientistin ilmestyminen loppui. Valitettavasti en löytänyt lähdettä tälle muistikuvalleni. Mahdollisesti sain tiedot muutamien sähköpostien vaihdossa Montague Keenin kanssa, ja ne viestit jäivät vanhaan koneeseen sen kieltäytyessä käynnistymästä.

David Fontana kertoo linkissä (4) kolmesta tarkistuksesta, jotka on tehty raportin julkaisemisen jälkeen. Yksi oli sanomalehti, joka tuli apporttina sen jälkeen, kun eräs henkitiimin jäsen kertoi edesmenneen meedio Helen Duncanin haluavan antaa lahjan osoittaakseen mielenkiintonsa ryhmän työhön. Se oli painotuore Daily Mail päivältä 1.4.1944, jonka etusivulla oli uutinen Duncanin saamasta 18 kuukauden tuomiosta silloisen noituuslain perusteella. Samainen lehden numero löytyi British Librarysta, paitsi että se oli eri painoerästä. Paperin laadun ja tekstin kirjasintyypin ja painotavan tutkimusten perusteella kyseessä oli tosiaan alkuperäinen sen ajan lehti. Ihmeellisintä on se, että se oli painotuore ilman vähäisintäkään kellastumista.

Raportin lopussa oleva SPR:n arvovaltaisten jäsenten antama arvostelu henkii mielestäni jonkinasteista vihamielisyyttä raportin kirjoittajia kohtaan. Aineiston yksityiskohtien arvostelu on kyllä kekseliästä ja asiallista, mutta he eivät ottaneet huomioon tilannetta kokonaisuutena. Niin raju arvostelu oli mielestäni ajattelematonta, koska se vähensi tutkimuksen uskottavuutta. Skeptikot voivat nyt helposti torjua kaiken sanomalla aivan oikein, että johan itse SPR:n jäsenetkin totesivat näytöt olemattomiksi. Skeptisessä linkissä (7) näin jo tapahtuukin.


Tutkimuksen heikkouksia

Istuntojen suurin hankaluus oli tietenkin henkitiimin vaatima täydellinen pimeys. Infrapuna- tai pimeänäkölaitteita ei saanut käyttää, koska ne tiimin ilmoituksen mukaan olisivat häirinneet vaadittujen energioiden syntymistä. Tämän kiellon vuoksi kaikkein vahvin mahdollinen näyttö jäi saamatta. Erikoiselta tuntuu se, että tiimin vaatimat varotoimet eivät aina olleet loogisessa suhteessa toisiinsa eivätkä tilanteeseen.

Henkitiimi ei suostunut katsomaan sanoja kirjaston kirjoista tai selvittämään lukuja.  Jos tarkoituksena oli tuottaa todisteita aidoista ilmiöistä, niin muuten niin älykkäänä esiintyneen tiimin olisi luullut keksivän sitovampia todisteita taidoilleen.

Tunnelman luomiseksi käytetty taustamusiikki peitti ääniä jonkin verran, mutta tutkijat vakuuttivat, ettei se kuitenkaan sanottavasti häirinnyt. Lähes kaikki filmien sisältö ja sanalliset tiedot olivat saatavissa julkisista lähteistä. Kuvat eivät olleet aivan tarkkoja kopioita vaan useimmiten huolimattomammin piirrettyjä kuin alkuperäiset. Monia filmejä pidettiin istunnoissa kahdessa lukitussa puurasiassa, mutta kuvia tuli vain toiseen rasiaan. Se sattui pahaksi onneksi olemaan ryhmän meedion sukulaisen valmistama, ja juuri se ei ollut murtovarma. Sen voi lievää väkivaltaa käyttäen avata, vaikka lukko oli paikoillaan.

Raportin lopussa sitä arvostelleet muut merkittävät SPR:n tutkijat sanoivat, että ilmiöissä oli huijauksen merkit. Kaikki yksittäiset ilmiöt olisikin ollut mahdollista saada aikaan huijauksella, mutta vain hyvissä olosuhteissa.

Scole-ryhmän jäsenet olivat kaikki syvästi uskovia spiritualisteja. Mahdollisesti heidän kokemuksensa antoivat heille hyvät perusteet uskolleen. Heillä vaikuttaa olleen vajavainen luonnontieteellinen tausta, mikä epäilemättä jossain määrin hankaloitti yhteistoimintaa heidän kanssaan.


Tutkimuksen vahvuuksia

Kaikki kolme päätutkijaa ja myös monet vierailevat tutkijat olivat asiantuntijoita, joita ei olisi uskonut ihan helposti voitavan huijata. Tutkimusistuntoja oli paljon ja eräitä oli muuallakin kuin Scolen vakiotiloissa, ja samat ilmiöt toistuivat muuallakin. Montague Keen oli mukana istunnoissa Ibizalla ja Kaliforniassa. Kaikki tilat tarkastettiin ennen istuntoja ja myös niiden jälkeen. Raportti on melko raskaslukuinen, koska siinä on niin paljon yksityiskohtia. Tiedot ovat luotettavia, koska ne on purettu istuntojen nauhoilta ja Montague Keenin pimeässä tehdyistä muistiinpanoista.

Pimeäolosuhteista huolimatta tilanteista oli saatavissa varsin paljon irti. Henkivalot toivat paljon yksityiskohtia esiin ja itsevalaisevat tarrat paljastivat liikkeitä. Tarrojen irrottamisesta syntyi niin kuuluva rapina, että salaa irrottaminen olisi ollut erittäin vaikeata. Jatkuva vilkas keskustelu paljasti koko ajan osallistujien sijainnin pöydän ympärillä. Ryhmän johtaja Robin Foy joutui huolehtimaan nauhureista. Ilmiöt olivat usein vuorovaikutteisia, eli henkitiimi toteutti paikalla olevien toivomuksia. Sellaiseen ei olisi voinut riittävästi varautua kaiken ennakkosuunnittelulla.

Ilmiöiden moninaisuus oli niin suuri, että kaikkien toteuttaminen olisi vaatinut mestarihuijaria ja kehittyneitä laitteita. Monien ilmiöiden kohdennus oli niin nopea ja tarkka, että ryhmän jäsenillä olisi pitänyt itsellään olla pimeänäkölaitteet onnistuakseen tempuissa. Sellainen olisi ollut käytännössä mahdotonta, koska kaikki olivat useimmiten kevyesti pukeutuneita.

Scole-ryhmän toiminnassa ei ilmennyt viitteitä vilppiin missään vaiheessa koko lähes kahden vuoden tutkimuksen aikana. Lisäksi heitä oli seurattu vuosia jo ennen tutkimusta ja tarkistuksia tehtiin vielä tutkimuksen jälkeen. Jo ryhmän runsas ajankäyttö istuntoihin osoittaa suurta ja pitkäjänteistä kiinnostusta, varsinkin kun toiminta vaati heiltä koko ajan taloudellisia uhrauksia.


Skeptisiä näkökantoja

Skeptisiä näkökantoja voi lukea esimerkiksi Brian Dunningilta linkistä (5). Käsittely on ennalta arvattavaa – skeptisiin auktoriteetteihin vedoten kumotaan raportin yksityiskohtia yksi kerrallaan. lähes asiallisesti, mutta ilmiöiden kokonaisuuden unohtaen. Scole-tapahtumien kuvaukset antavat kokeesta harhaanjohtavan yleiskuvan, joka on toteutettu aineiston sopivalla valinnalla ja vääristelyllä.

Englanninkielinen Wikipedia johtaa vain Dunningin artikkeliin ja suomenkielisessä Wikissä ei ole Scolea mainittu. Pikakatsaus skeptiseen kirveellä veistettyyn käsitykseen on kuultavissa linkissä (6). Siinä myös tavallaan oikein todetaan, että aidotkaan ilmiöt eivät lopullisesti vahvistaisi henkimaailman olemassaoloa. Tietenkin unohtaen kaikki muut erilaiset henkimaailmaan viittaavat selvät todisteet.

Varsin monipuolisesti skeptinen Scolen arviointi on linkissä (7). Sen alkutiedoissa on lisäksi monia mainioita skeptisiä linkkejä. Australialaiselta kuulostava skeptikko vetoaa ensin voimakkaasti tieteeseen ja toteaa sitten, että Scole-koe ei ollut tieteellinen. Siellä kun mikään ei ollut tieteellisesti kontrolloitua. Hauskalta kuulostaa myös kysymys, olivatko istuntojen tapahtumat mahdollisia ja uskottavia tai todennäköisiä. Useamman kerran toistetaan, että vaikka vilppiä ei havaittu, niin tapahtumien ei silti tarvinnut olla aitoja psi-ilmiöitä.

Videon kertoja antaa varsin vinoutuneen kuvan istuntojen tapahtumista. Hän kertoo siellä istutun pilkkopimeässä ja unohtaa, että nauhoituksilta löytyy keskustelua siitä, mitä osallistujat siellä näkivät. Hän ehdottaa, että henkivalot olivat laserkynän valopisteitä, jotka osuivat huoneen esineisiin, ja unohtaa, että valojen nähtiin selvästi liikkuvan ilmassa ja että ne muuttivat muotoaan. Hän unohtaa, että kaikkia istuntoja ei pidetty Scolen kellarissa jne.


Nykytilanne

Nykyisellä Scole-ryhmällä on laajat ja edelleen kehitteillä olevat kotisivut linkissä (1).
Siellä on Scole-ryhmän ja Scole-kokeen esittelyä, tietoja Scole-kirjoista, Scole-raportin filmien kuvia ja saatuja uusia kuvia. Mukana on myös useita Scole-kokeilun merkitystä koskevia artikkeleita. Ryhmän meediot jatkavat edelleen toimintaansa nimellä "The Norfolk Experiment". Valitettavasti sivuilla näkyy myös valokuvia, joissa on käytetty peilisymmetriaa keskiviivan suhteen. Sillä tekniikalla saadaan helposti hyvännäköisiä kasvokuvia, mutta niin helposti, että sellaista menetelmää ei pitäisi käyttää ollenkaan.

Ryhmän sivuilta ilmenee, että raporttikirjasta on tehty laajennettu uusintapainos.
Mielestäni paras löytämäni pitkä dokumenttivideo Scolesta on linkissä (8). Lyhyttä hyvää yhteenvetoa on linkissä (9).

Netistä löytyy haulla runsaasti materiaalia Scolesta, sekä myönteistä että kielteistä arviointia. Itse olen ilmiöiden todellisuudesta hyvin vakuuttunut raporttikirjan ja ilmiöiden muodostaman monipuolisen kokonaisuuden perusteella.


- - -
Kirjallisuutta

Montague Keen, Arthur Ellison & David Fontana (1999): The Scole Report. Proceedings of the Society for Psychical Research Vol 58 Part 220 November 1999. (353 tekstisivua, numerointi 149-452)


Linkkejä

1. Scole-ryhmän kotisivut
http://www.thescoleexperiment.com

2. Apportteja
http://www.thescoleexperiment.com/paranormal-apports-phenomena.html

3. Filmien kuvia ja muuta kuvamateriaalia
http://www.thescoleexperiment.com/paranormal-photographic-evidence.html

4. David Fontana: The Scole Report Five Years Later
http://www.thescoleexperiment.com/david-fontana-the-scole-report-five-years-later.html

5. Artikkeli Brian Dunningin Skeptoidissa
https://skeptoid.com/episodes/4179

6. Skeptinen pikanäkemys
The Scole Experiment p3 - If Real It'll Prove...
https://www.youtube.com/watch?v=Ohajh95FLQU

7. Skeptinen näkemys monipuolisemmin
The Scole Experiment - A Skeptical Perspective (link to report in description)
https://www.youtube.com/watch?v=pm-A_bVnj_8

8. Pitkä dokumenttivideo Scolesta ja italialaisen Marcello Baccin EVP:stä
THE AFTERLIFE INVESTIGATIONS: The Scole Experiments - FEATURE
https://www.youtube.com/watch?v=6qSEi_sfaSU

9. Lyhyt yhteenveto parhaasta Scole-videomateriaalista
This is Probably the Best Evidence of The Paranormal and Aliens.
https://www.youtube.com/watch?v=ke0ZtXYw3QA

maanantai 12. kesäkuuta 2017

Skinwalkerin karjatila

Journalisti George Knapp karjatilan portilla


Ufoilmiöillä ja psi:llä on paljon yhteyksiä, ja jos jossain, niin Skinwalkerin karjatilalla se tulee selvästi esille. Tila sijaitsee Utahin kaukaisessa kolkassa Ute-intiaanien entisillä asuinmailla. Tilan ostaneesta perheestä on käytetty eri lähteissä valenimiä Gorman tai Sherman. Tilan isäntäväestä on käytetty nimiä Tom ja Ellen Gorman tai Terry ja Gwen Sherman. Perheeseen kuului lisäksi ainakin Tomin isä Ed vaimoineen ja Tomin kaksi poikaa, joista toinen oli 14-vuotias Tad. Jatkossa käytän vain Gorman-nimiä.

Gormanien perhe osti tilan vuonna 1994 ja siirsi sinne arvokasta jalostuskarjaansa. Heille alkoi tapahtua outoja asioita: tilan mailla liikkui kummallisia eläimiä, näkyi ufoja, tapahtui karjan ahdistelua ja silpomisia ja tapahtui myös poltergeist-ilmiöitä. Kun tiedot tästä levisivät julkisuuteen, niin miljardööri Robert Bigelow osti tilan vuonna 1996 ja hänen perustamansa NIDS-tutkimusryhmä (National Institute for Discovery Science) aloitti tutkimuksensa siellä. Ryhmään kuului monia eri alojen tohtoritason tiedemiehiä, joilla oli käytettävissään kokonainen suuri rekan perävaunullinen alan parhaita tutkimuslaitteita. Ilmiöiden hiljenemisen vuoksi NIDS lopetti toimintansa karjatilalla vuonna 2004, noin 8 vuoden tutkimusten jälkeen.


Käyttämäni tietolähteet

Laajimmat olemassa olevat alkuperäislähteet ovat NIDS:in tutkijoiden Colm Kelleherin ja George Knappin kirjoittama kirja sekä kaksi artikkelia vuodelta 2002 lehdessä Las Vegas Mercury, linkit (1) ja (2). Erittäin tärkeä suomalainen tietolähteeni on ollut ufotutkija ja Suomen Ufotutkijat ry:n entinen puheenjohtaja Björn Borg, joka on julkaissut Kelleherin ja Knappin kirjan laajan esittelyn SUT:n sivustolla (Linkki 3). Lisäksi käytettävissäni on hänen kokoamansa CD-levy aiheesta.

Muutama NIDS:in tutkimusraportti, kuvia ja tekstimateriaalia on aiheen omalla sivustolla, linkki (4). Lisäksi YouTubessa on monia paikalla olleiden haastatteluja, jotka sisältävät pätkiä tilalta tallennettua videota. Valitettavasti NIDS ei ole julkaissut paljonkaan keräämästään hyvin laajasta tutkimusaineistosta. Ryhmän sivusto on lopetettu, jolloin siitäkin aineistosta vain osa on pelastettu. Tuloksista ei ehkä enää milloinkaan julkaista mitään uutta.

Tapahtumille antavat konkreettisuutta paikalla olleiden tutkijoiden havaintokertomukset ja pähkäilyt YouTubella. Linkeissä (9-12) on muutama ehdotus katsottaviksi ja lisää löytyy Tuben sisäisellä haulla. Valitettavasti mukana on runsaasti ns. klikkausvideoita, jotka ovat pelkkää roskaa.


NIDS:in rakentama tähystysaitaus


Outoja eläimiä

Alla on suoraa lainausta Björn Borgin kääntämästä linkin (2) kertomuksesta hyvin erikoisesta eläimestä, luodinkestävästä sudesta:

Samana päivänä kuin Gormanit muuttivat kalusteitaan tilalle, heille sattui tapaus joka oli enne siitä mitä tuleman piti. He havaitsivat valtavankokoisen suden tilalla. Susi tuli varovasti erään laidunmaan poikki, ja jokaisen yllätykseksi, rauhallisesti perheen luo, kuin se olisi ollut lemmikkieläin. Sinä päivänä oli satanut ja perheenjäsenet muistavat miten se tuoksui kuin märkä koira kun he silittivät sitä.
Muutaman minuutin kuluttua susi käveli eläinaitaukselle ja tarttui vasikkaa sen kuonosta ja yritti vetää vasikkaa ulos aitauksen puomien välistä. Gorman ja hänen isänsä ryhtyivät takomaan suden selkää kepeillä, mutta se ei päästänyt irti otettaan vasikasta. Gorman haki tällöin 0.357 Magnum pistoolin kuorma-autostaan ja ampui sutta lähietäisyydeltä, mutta luodilla ei ollut mitään vaikutusta. Gorman ampui toisen luodin suteen, joka tällöin päästi irti vasikasta mutta seisoi kuitenkin tuijottaen perhettä kuin mitään ei olisi tapahtunut. Gorman ampui kaksi kertaa lisää voimakkaalla käsiaseellaan. Suuri eläin perääntyi vähän, muttei näyttänyt mitään merkkiä tuskasta eikä edes verta näkynyt.
Kummissaan oleva karjatilallinen haki nyt metsästyskiväärin ja ampui taas sutta, taas lähietäisyydeltä. Gorman on paitsi taitava ampuja myös tunnettu suurriistan metsästäjä. Viisi luotia pitäisi olla enemmän kuin tarpeeksi kaatamaan hirven, puhumattakaan sudesta. Viides luoti aiheutti sen että pala lihaa ja karvaa irtosi sudesta mutta se ei vieläkään näyttänyt olevan edes tolaltaan. Kuudennen laukauksen jälkeen susi lähti hiljaa laidunmaan yli tiiviiseen pusikkoon. Gorman ja hänen isänsä jäljittivät sutta noin 1,6 km matkan seuraten sen mudassa olevia tassunjälkiä, mutta yhtäkkiä jäljet loppuivat kuin susi olisi haihtunut ilmaan.
Kun Gorman palasi aitaukseen hän tutki sitä lihapalaa joka oli irronnut sudesta ja hän sanoi että se näytti ja haisi kuin mätä liha. Hän tiedusteli naapureiltaan mutta kukaan ei ollut kuullut mistään alueella olevasta isokokoisesta sudesta. Muutama viikko myöhemmin rva Gorman kohtasi suden joka oli niin iso että sen selkä oli samalla tasolla kuin hänen autonsa ikkuna kun se seisoi hänen autonsa vieressä. Suden seurassa oli koiraa muistuttava eläin jota hän ei pystynyt tunnistamaan.

Alla on suora lainaus Björn Borgin käännöksestä samaisesta linkistä (2).
Seuraavan kahden vuoden aikana perheen jäsenet ja naapurit raportoivat kokonaisesta joukosta kummallisia eläimiä. Kun Gorman ja hänen vaimonsa ajoivat tilalleen eräänä kirkkaana iltapäivänä, he havaitsivat jonkin hyökkäävän erään heidän hevosensa kimppuun. He kuvailivat sitä “matalaksi, erittäin lihaksikkaaksi, painoi ehkä noin 90 kiloa, sillä oli kiharainen punainen turkki ja tuuhea häntä”. Se muistutti jotenkin lihaksikasta hyeenaa ja näytti repivän heidän hevostaan, melkein leikkien sillä. Gorman pääsi miltei 12 metrin etäisyydelle eläimestä mutta sanoo että se katosi hänen silmiensä edessä. Poof. Poissa. He tarkistivat hevosen ja löysivät lukuisia raapimisjälkiä sen jaloista. (Muutama kuukausi myöhemmin erään poliisin vaimo kertoi nähneensä samanlaisen lihaksikkaan punaisen pedon joka juoksi tilan poikki.)

Toisella karjatilan vierailijalla oli enemmän pahaa ennakoiva kokemus keskimmäisellä kotitilalla, samassa paikassa missä minä istuin syöttinä. Vierailija, yhdessä Gormanin ja hänen poikansa kanssa, sanovat havainneensa ison epäselvän “jonkin” liikkuvan puiden seassa. Vierailija oli ollut meditoimassa kun tämä “jokin” ilmestyi. Se liikkui nopeasti puiden luota, laidunmaan yli, ja taittoi noin 100 metrin matkan sekunneissa, ja kun se saavutti miehen, se päästi raivoisan karjaisun, jotakin mikä muistutti ison karhun karjuntaa joka kuului satojen metrien päähän. Mutta tämä ei ollut mikään karhu. Se oli Gormanien mukaan miltei näkymätön, muistuttaen “Predator”-filmin naamioitua olentoa. Vierailija pelästyi niin että tarttui Gormaniin eikä päästänyt irti. Hän lähti karjatilalta eikä ikinä ole tullut takaisin.
Muita eläimiä ja olentoja nähtiin myös, muiden muassa eksoottisia monivärisiä lintuja jotka varmuudella eivät olleet kotoisin näiltä seuduilta, eikä niitä pystytty tunnistamaan. Usein nähtiin lähietäisyydeltä mustia, 2,7 metrisiä petoja jotka muistuttivat Bigfootia tai Sasquatchia.

Suoraa lainausta Björn Borgilta, käännettynä linkistä (3):
Seuraava tapaus vie kuitenkin ehkä voiton: Se sattui yöllä maaliskuun 12 pnä 1997. Haukkuvat koirat hälyttivät ryhmän lähellä taloa olevan puun luokse jossa piileksi jokin. Tom Gorman tarttui metsästyskivääriin ja ajoi autollaan puun luo. Kaksi NIDSin henkilökuntaan kuuluvaa tuli perässä toisessa autossa. Ylhäällä puun latvassa he näkivät valtavat matelijan silmiä muistuttavan keltaisen silmäparin. He arvelivat että eläimen pää oli ainakin 90 cm leveä. Puun juurella oli jokin muu. Gorman kertoi että se oli valtava ja karvainen ja sillä oli massiiviset etujalat ja koiramainen pää.
Gorman, joka on mestariampuja, ampui kohti molempia 40 metrin etäisyydeltä. Maassa oleva eläin näytti katoavan. Puussa oleva otus putosi ilmeisesti maahan koska Gorman kuuli miten se iskeytyi raskaasti lumen peittämään maahan.
Kaikki kolme miestä juoksivat laidunmaan poikki ja pusikon läpi, uskoen että he ajoivat takaa haavoittunutta eläintä, mutta he eivät milloinkaan löytäneet eläintä eivätkä nähneet myöskään mitään verta. Seuraavana päivänä paikalle tuotiin ammattimainen jäljittäjä etsimään eläintä. Ei mitään.
Mutta tapauksesta jäi fyysinen jälki. Puun juurella he löysivät ja valokuvasivat oudon jalanjäljen, tai oikeastaan, kynsien jäljet. Lumessa oleva jälki oli peräisin jostakin isosta. Sillä oli kolme varvasta joissa jokaisessa oli ilmeisesti terävä kynsi. Myöhemmin jäljestä tehty analyysi johti heidät hermoja rasittavaan tulokseen -- karjatilalta saatu jäljennös muistutti suuresti  sukupuuttoon kuolleen velociraptor-dinosauruksen (jota Jurassic Park-elokuva teki kuuluisaksi) jalanjälkeä. (Todettakoon tässä yhteydessä että kukaan NIDSissä ei väitä että hän olisi ampunut velociraptoria. He eivät vaan tiedä mikä se oli).


Eläinten ahdistelua ja silpomisia

Björn Borgin käännöstä linkistä (2):
Eräänä iltana toukokuussa 1996 Gorman oli ulkona kolmen koiransa kanssa kun hän havaitsi sinisen pallon joka syöksyi sinne tänne eräällä laidunmaalla lähellä taloa. Gorman usutti koiransa pallon perään. Koirat ajoivat palloa takaa ja hyppivät sitä kohti mutta se väisti ja siirtyi juuri sen verran että koirien hampaat eivät ulottuneet siihen. Pallo johdatti koirat laidunmaan yli ja laidunmaan laidalla olevaan tiheään pusikkoon. Gorman sanoo kuulleensa koirien vingahtavan kauhealla tavalla kolme kertaa jonka jälkeen ne olivat hiljaa. Gorman kutsui niitä muttei saanut vastausta.
Seuraavana aamuna Gorman meni etsimään koiriaan. Hän löysi kolme ympyrää jossa oli kuivunutta ja haurasta kasvillisuutta. Jokaisen ympyrän keskellä oli musta öljyinen kasa. Gorman oletti että jokin oli polttanut hänen koiransa. Yksi asia on varma ja se on, ettei koiria ikinä nähty enää. Koirien katoaminen aiheutti sen että Gormanit rupesivat vakavasti miettimään lähtöä.

Lukuisista karjan silpomisista otan vain yhden esimerkin. NIDS julkaisi vuonna 2002 raportin merkillisestä vasikan silpomisesta, joka tapahtui vuonna 1997. Nyt siitä taitaa olla käytettävissä enää vain lyhyt selostus, linkki (5), josta on lyhyt yhteenveto alla:

Tom Gorman ja hänen vaimonsa ryhtyivät merkitsemään edellisenä yönä syntyneitä vasikoita kello 10. He merkitsivät ensimmäisen 40-kiloisen vasikan keltaisella korvamerkillä ja siirtyvät merkitsemään seuraavaa vasikkaa noin 300 metrin päähän. Maasto oli puutonta laidunta, mutta heillä ei kuitenkaan ollut suoraa näköyhteyttä merkittyyn vasikkaan. Noin 45 minuutin kuluttua sekä heidän koiransa että merkityn vasikan synnyttänyt lehmä käyttäytyivät pelokkaasti, jolloin he lähtivät katsomaan ensimmäistä vasikkaa. Se löytyi kuolleena ja täysin silvottuna. Kaikki sisälmykset oli poistettu, vasen korva merkitsemismerkkeineen leikattu pois ja suuri osa lihasta puuttui. Verta ei ollut missään, ei vasikassa eikä maassa.

Tilalliset soittivat välittömästi NIDS:in tutkijoille jotka saapuvat yksityiskoneella paikalle jo kello 16. Paikalle pyydettiin myös ammattijäljittäjä, joka ei löytänyt mitään jälkiä 1,6 km:n säteellä, vaikka suuri osa maastosta oli lumen peitossa. Vasikan jäännökset vietiin valokuvaamisen ja videoinnin jälkeen laboratorioon jossa tutkimuksia jatkettiin. Tapauksesta voidaan tehdä seuraava yhteenveto:

Silpominen tapahtui ulkosalla avomaastossa päivänvalossa, mutta kaksi paikalla ollutta ihmistä ei havainnut mitään. Yli 60% vasikan ruhosta oli hävinnyt 45 minuutissa. Keltaisella lipukkeella merkitty korva oli leikattu irti terävällä työkalulla eikä korvaa merkkeineen löydetty koskaan. Luista löytyi jälkiä terävästä veitsestä ja myös pureskelujälkiä. Videonpätkä paikalta näkyy linkissä (6)

Silvotun vasikan tutkimusta.

NIDS:in tutkimusten tarkkuudesta saa hyvän kuvan, kun lukee heiltä säilyneen toisen silpomisraportin linkistä (7).

Skinwalkerissa vaikuttanut tuntemattomaksi jäänyt voima osoitti toisinaan tuntevansa ihmisten ajatukset, joten se osasi välttää dokumentointiyrityksiä ja tuotti aina vain uusia, enimmäkseen ikäviä yllätyksiä. Alla olevassa tapauksessa tuo voima jopa harrasti hirtehishuumoria (Linkki 1):

Tilan nautakanta oli itse kalliisti jalostettu ja siitä odotettiin paljon tuloja. Arvokkaiden nautojen kuoleminen ja katoaminen oli ollut tilalle jo lähes kuolinisku. Kerran isäntäväki kulki tilalla ja katseli ihaillen neljää komeata jalostussonnia aitauksessaan. He totesivat, että olisi erittäin ankara isku, jos ne menetettäisiin. Kun he 45 minuutin kuluttua palasivat sonnien aitaukselle, niin se oli tyhjä eikä sonneista näkynyt jälkeäkään aitauksen lähistöllä.

Viimein joku keksi katsoa mahdottomaan paikkaan eli aitauksen lähellä olevan pienehkön perävaunun peltiseen koppiin. Ja siellähän ne sonnit olivat pieneen tilaan ahdettuina kuin sardiinit lomittain ja päällekkäin, kuin nukkuvina. Kun joku koputti seinään, niin sonnit heräsivät ja alkoivat mylviä ja potkia tilaa itselleen. Ne mursivat kopin oven ja pääsivät ulos, josta ne vain vaivoin saatiin takaisin aitaukseen.

NIDS:in tutkijoita oli paikalla ja he alkoivat tutkia perävaunua ja aitausta laitteillaan. Tutkija Colm Kelleher huomasi, että murretun perävaunun oven lukitus oli edelleen paikallaan. Oven sisäpuolella oli hämähäkinseittiä, mikä osoitti, että ovea ei ollut avattu sonnien sisään tunkemiseksi. Aitauksessa varsinkin perävaunun puolella olevat terästangot olivat vahvasti magneettisia. Magneettisuutta mitattiin viiden minuutin välein, ja sen todettiin heikkenevän vähitellen ja häviävän parissa vuorokaudessa.


Ufoilmiöitä

Karjatilalla havaittiin Gormanien aikana laaja valikoima erilaisia ufoilmiöitä ja niiden jättämiä fyysisiä jälkiä, mutta ilmiöitä oli havaittu jo vuosia aikaisemminkin. Linkissä (2) kerrotaan, että eläkkeellä ollut opettaja Junior Hicks oli kirjannut muistiin vuosien kuluessa noin 400 erilaista havaintoa. Björn Borgin käännöstä:

“Ufoaktiivisuus alkoi oikeastaan intensiivisesti aikaisin 1950-luvulla”, sanoo Hicks. ”Oli tapauksia jolloin koulun kaikki oppilaat ja opettajat näkivät näitä esineitä leijuvan kaupungin yllä keskellä kirkasta päivää. 1960- ja 1970-luvulla meillä oli todennäköisesti enemmän tapauksia kuin missään muualla koko maailmassa”.

Seuraava katsaus osasta havaittuja ufoilmiöistä on koottu linkeistä (1), (2) ja(3).

Gormanit havaitsivat usein sinisiä palloja ilmassa leijumassa ja pahojaan tekemässä. Edellä jo kuvasinkin, miten yksi pallo ilmeisesti tappoi kolme koiraa. Tom Gorman kuvaili yhtä palloa seuraavasti: hänen mielestään sillä oli kova ulkopinta joka muistutti lasia, se oli 2- 3 kertaa pesäpallon kokoinen ja sen sisällä oli intensiivisen sininen aine joka näytti nesteeltä joka oli lähellä kiehumispistettä. Pallot herättivät Gormaneissa vahvaa kauhun tunnetta. Tomin mielestä kyseessä ei ollut normaali kauhu vaan se oli pallon tarkoituksellisesti aiheuttamaa kauhua.

Siniset pallot esiintyivät kuvausten mukaan esimerkiksi seuraavasti:
Eräänä iltana Gormanit näkivät, että heidän karjansa käyttäytyi oudosti, ja he huomasivat sinisen pallon, joka lensi erään hevosen pään ympärillä. Yhtäkkiä pallo ampaisi suurella nopeudella suoraan Gormaneja kohti, pysähtyi noin 6 metrin etäisyydelle heistä ja jäi leijumaan noin 4,5 metrin korkeudelle. Pian se lähti syöksymään suoraan metsään ja sen läpi, välttäen kuitenkin vaivattomasti kaikki puunrungot ja oksat aivan selvästi älykkäässä ohjauksessa.

Gormanit siirtyivät sisään ja jonkin ajan päästä he näkivät samanlaisen sinisen pallon, joka lensi hitaasti ikkunan ohi. Pallon lähestyessä olohuoneen valot himmenivät ja pallon poistuessa valot palasivat normaaliin kirkkauteensa.

Kerran perheen palatessa kotiinsa he havaitsivat sinisen valopallon joka leijui heidän talonsa ulkopuolella noin 3,5 metrin korkeudessa. Se valaisi läheistä rakennusta ja näytti siltä, että se tarkkaili heitä.

Kerran tuli Dave, Tomin sisarenpoika, käymään ja eräänä iltana Tom oli näyttämässä paikkoja hänelle. He havaitsivat kirkkaan valon maillaan, ja kohteen toisessa päässä oli punainen valo. Tom oletti, että kyseessä oli salametsästäjien jeeppi, joten he lähtivät jäljittämään tätä kohdetta. He hämmästyivät huomatessaan, että kohde jollain tavalla pääsi aitojen yli ja piti jatkuvasti samaa etäisyyttä Tomiin ja 14-vuotiaisiin Daveen ja Tadiin.

He pitivät selvänä, että kohteesta pidettiin heitä silmällä ja että se tahallaan piti samaa etäisyyttä heihin. Lopuksi kohde tuli vaikeakulkuiseen paikkaan, kohosi ilmaan ja katosi. Myöhemmin Tom ja hänen vaimonsa näkivät saman kohteen uudestaan ja se nousi taas ilmaan ja katosi.

Usein Gormanin perhe havaitsi merkillisiä keltaisia rakennelmia läntisellä taivaalla. Kaikki perheenjäsenet näkivät näitä kymmeniä kertoja. Tomilla oli tapana käyttää ulkona olevaa 120 cm korkuista puun kantoa tukenaan, kun hän seurasi kiikarilla näitä rakennelmia jotka olivat noin 1, 6 km etäisyydellä. Joskus ne näyttivät litteiltä, joskus pitkulaisilta ja joskus isolta keltaiselta laskeutuvalta auringolta.

Eräänä iltana hän tarkkaili kiikarilla giganttista keltaista kohdetta joka leijui taivaalla, ja ihmetteli mistä syystä nämä aina esiintyivät samassa paikassa. Tuona iltana hän havaitsi merkillisen ilmiön. Kun hän katseli keltaista massaa, niin näytti siltä, että sen keskellä oli ikään kuin toinen sininen taivas. Tom sai käsityksen, että oli kuin hän olisi katsonut jostain ikkunasta johonkin toiseen maailmaan tai toiseen aikaan.

Eräänä talvisena yönä Tom oli tapansa mukaan ulkona vahtimassa tilaansa. Hän oli ryhtynyt tähän, kun hän yritti selvittää niitä outoja asioita mitä tapahtui hänen karjatilallaan. Valtavaksi  hämmästyksekseen hän näki lentokoneen, joka oli ilmestynyt kuin tyhjästä ja nyt leijui täysin hiljaa jonkin matkan päässä hänestä. Se oli 9-12 m pitkä ja oli ikään kuin F-117 häivehävittäjän ja B-52 - pommikoneen risteytys mutta tämä oli paljon pienempi kuin F-117 ja se leijui enintään 6 metrin korkeudessa. Sen alla näkyi suuri määrä erilaisia valoja jotka heijastuivat lumipeitteestä.

Tom Gorman ei saanut selville millä tavalla tämä lentokone synnytti niitä valoja. Kone lensi täysin hiljaa edestakaisin kuin etsien jotain. Kun se oli vain 100 metrin päässä hänestä, niin Tom joutui oikaisemaan itsensä, jolloin hänen luunsa napsahtivat ja aiheuttivat äänen. ilmeisesti tämä aiheutti sen, että koneen valot välittömästi sammuivat ja kone kääntyi kohti Tomia ja alkoi sitten etääntyä hänestä.

Useita viikkoja myöhemmin Tomin vaimo Ellen oli yksin kotona oltuaan asioilla. Hän oli juuri tullut portista karjatilalle, kun hän havaitsi yläpuolellaan samanlaisen kohteen eli pientä lentokonetta muistuttavan kohteen, josta tuli erilaisia värejä jotka ympäröivät hänen autonsa.
Ellen lisäsi nopeutta, mutta kone pysyi auton yläpuolella kunnes Ellen tuli kotiinsa saakka, jolloin kone jatkoi matkaansa.

Tuntia myöhemmin hän katsoi ulos ikkunasta ja näki ikään kuin ison maastoauton joka oli pysäköity heidän mailleen. Ellen ihmetteli, että miten se oli päässyt sinne, koska sen olisi pitänyt ohittaa hänet ainoata tietä pitkin.

Tämä kohde oli kirkkaasti valaistu ja hän näki, että sen sisällä oli kirjoituspöydän näköinen pöytä. Sitten hän näki mustan hahmon, joka tuli näkyviin ja meni istumaan pöydän ääreen. Näytti siltä, että tällä olennolla oli musta univormu ja jonkinlainen päähine tai muu vastaava. Istuttuaan vähän aikaa tämä olento nousi yhtäkkiä ylös ja meni kohti valoisaa oviaukkoa. Ellenin mielestä olento näytti valtavalta ja hän arveli sen olleen 210 cm pitkä. Hän soitti miehelleen, joka palasi seuraavana aamuna ja meni katsomaan paikkaa, ja silloin hän löysi varsin isokokoiset jalanjäljet maasta.

Kerran kello 1.30 aamuyöllä NIDSin tiedemiehet näkivät hiljaisen kirkkaan keltaisen valon, joka ilmestyi kuin tyhjästä, ja kun se tuli tarkkailijoiden yläpuolelle, se teki käännöksen ja palasi tulosuuntaansa. Kelleher itse onnistui ottamaan pari valokuvaa valosta, mutta kuvissa näkyy vain jotakin epämääräistä.

Eräänä iltana NIDSin ryhmä oli illalla vahtimassa, jolloin he näkivät 75 metrin päässä itsestään äänettömän sinivalkoisen noin koripallon kokoisen valopallon. Se leijui noin 4,5 metrin korkeudessa ja he näkivät että se oli sen verran kirkas, että se valaisi alapuolellaan olevaa ruohikkoa. Yhtä nopeasti kuin se oli ilmestynyt niin yhtä nopeasti se katosi.

Elokuun lopulla 1997, jolloin NIDSin ryhmä ei ollut paikalla, Tom Gormanilla oli pelottava kokemus. Lehmälauma oli paniikissa ja karkasi aitauksestaan ja Tom ja hänen poikansa ajoivat karjan takaisin aitaukseen josta se taas karkasi eli karja ilmiselvästi pelkäsi jotakin mitä Tom ja hänen poikansa eivät pystyneet näkemään.

Kun Tom ratsasti purolle päin, hän näki punaisen golfpallon kokoisen pallon joka yllättäen ilmestyi ja lensi suoraan häntä kohti ja se ohitti nipin napin hevosen pään, ja hevonen pelästyi ja rupesi laukkaamaan. Hän tuli karjan luo ja näki samanlaisen punaisen pallon, joka lensi erään härän pään ympärillä.

Samalla tuli taas punainen pallo suoraan Tomia kohti ja hevonen lähti laukkaan suoraan erään kanjonin reunaa kohti. Juuri ennen kuin he saapuivat reunalle, Tom heittäytyi maahan hevosen selästä mutta hevonen putosi 6 m alas kanjoniin. Kumma kyllä hevonen ei loukkaantunut sen kummemmin vaan Tom onnistui saamaan sen takaisin ylös.

Tämän jälkeen Tom havaitsi kaksi punaista palloa jotka lensivät karjan ympärillä ja näytti ilmiselvältä että ne yrittivät ohjata laumaa puroa kohti. Tom ja Tad eivät voineet asialle mitään.
Karja syöksyikin siihen kanjoniin missä puro oli ja putosi 4,5 metriä alas jolloin yksi lehmä ja yksi vasikka kuoli ja toiselta murtui jalat. Punaiset pallot olivat ilmiselvästi tahallaan ohjanneet laumaa tuohon kohtalokkaaseen tilanteeseen.

Tämän jälkeen Ellen ja Tom näkivät punaisen pallon joka leijui Tadin pään ympärillä noin 3 metrin korkeudessa. Myöhemmin Tad sanoi että hän oli tuntenut ikään kuin jonkin läsnäolon mutta hän ei ollut nähnyt mitään.
 
25.8.1997 NIDS:in ryhmä oli tarkkailemassa karjatilaa, kun se havaitsi yöllä pienen keltaisen valon, joka näytti suurenevan. Ensin he eivät kiinnittäneet huomiota siihen, koska luulivat sen olevan jonkinlaisen heijastuksen. Suurenemisen vuoksi he ryhtyivät tarkkailemaan valoa. Yökiikarissa näkyi ikään kuin valotunneli, josta kiipesi ulos isokokoinen ihmismäinen olento. Se kiipesi ulos valotunnelista ja katosi yön pimeyteen.

Ryhmä yritti löytää ulostullutta olentoa siinä onnistumatta, mutta kun he menivät sille paikalle missä tämä valotunneli oli ollut, niin he tunsivat hajun joka muistutti rikkiä.

Selvien ufohavaintojen lisäksi Gormanien perhe kertoi erilaisia kummallisia tapahtumia. He havaitsivat usein voimakkaan myskin tuoksun. Jokin valo, yhtä kirkas kuin jalkapallostadionin valot, valaisi yllättäen laidunmaita. He väittävät nähneensä valokiiloja jotka näyttivät tulevan maan alta. He ja muut ovat kuulleet äänen, joka kuulostaa kuin jokin raskas koneisto toimisi maan alla. Tom, hänen poikansa ja hänen siskonpoikansa muistavat kuulleensa kovaäänisen tunnistamattomalla kiellellä käydyn miesten välisen keskustelun. Äänet kuulostivat ironisilta ja tuntuivat tulevan noin 6 metriä tai enemmän heidän päidensä yläpuolelta mutta he eivät nähneet ketään. Koirat jotka olivat heidän seurassaan vinkuivat ja haukkuivat äänien kuuluessa, minkä jälkeen ne juoksivat pois paniikissa.


Poltergeist-ilmiöitä

Monista tapahtumista on mahdotonta sanoa olivatko ne ufojen aiheuttamia vai poltergeist-tyyppisiä. Laitoin fyysiset jäljet tähän osuuteen, ellei näköhavaintoja jälkien syntymisestä tehty. Osa tapahtumista oli kuitenkin tyypillisiä poltergeist-ilmiöitä eli esineiden siirtymisiä paikasta toiseen.

Tomin vaimo Ellen pohti yhä enenevässä määrin, että kuka hänen kodissaan piilotteli esineitä ja lisäksi hänelle tuli sellainen tunne että joku tarkkaili häntä jatkuvasti. Usein, kun hän jätti jonkin huoneen, niin sieltä katosi jokin esine, jonka hän sitten löysi mikrouunista.

Kelleherin ja Knappin kirjassa Kelleher esittelee Gormanien talossa jatkuvasti tapahtuneita outoja asioita. Kun Ellen Gorman osti useita muropaketteja ja laittoi niitä kaappeihin, niin kukaan ei löytänyt niitä tarvittaessa, vaan ne löytyivät pakastimesta tai jääkaapista tai uunista. Usein ovet avautuivat ja sulkeutuivat itsestään, vaikka kukaan ei niitä avannut tai sulkenut.

Letkuja katosi ja ilmestyi uudelleen laitettuina siististi järjestykseen. Lapiot katosivat, kun niitä tarvittiin. Usein, kun Ellen meni suihkuun, niin hän laittoi pyyhkeensä ja harjansa lähelle suihkua, ja kun hän tuli ulos suihkusta, niin ne olivat kadonneet ja löytyivät aivan muualta talosta. Ellen kertoi tapauksesta jolloin hän tuli kaupasta ja laittoi ostokset kaappeihin. parin minuutin kuluttua, kun hän palasi huoneeseen, niin kaikki ostokset olivat jälleen pöydällä jne.

Nämä tapaukset olivat poltergeist-tapaan aika pienimuotoisia, mutta paljon voimallisempiakin oli.

Kerran Tom syöksyi sisälle ja kysyi kuka oli ottanut hänen 35-kiloisen aitapaalujen kaivajansa.
Hän oli jättänyt sen ulos ja mennyt hakemaan jotakin muuta, ja pari minuuttia myöhemmin hänen palatessaan se oli kadonnut. Myöhemmin Tom löysi kadonneen paalunkaivajan korkealta puun latvasta. Hän tiesi että olisi vaadittu erittäin vahva mies, joka olisi kantanut sen ylös puun latvaan. Pari iltaa myöhemmin hän tuli taas sisälle ja kysyi, kuka oli ottanut hänen pihtinsä, jotka olivat kadonneet sillä aikaa kun hän vain käänsi selkänsä.

Tom Gorman oli pyytänyt poikaansa Tadia ja muutamaa hänen ystäväänsä siirtämään 150- 200 suurta aitapaalua etupihalta kanavan toiselle puolelle. Nämä paalut olivat erikokoisia ja yhden paalun paino vaihteli välillä 12 - 65 kg. Kolmelta teiniltä kului 4 tuntia ennen kuin he saivat paalut siirrettyä. Mutta kun Tom palasi kotiin vähän myöhemmin, niin kaikki paalut olivat uudelleen alkuperäisen paikan vieressä.
 
Kohta sen jälkeen kuin NIDS oli saapunut karjatilalle, se oli asentanut kolme puhelinpylvästä laidunmaalle. Jokaisen pylvään yläosassa oli hieno paketti tunnistimia, mm. videokameroita. Kamerat peittivät tuon osan tilan maista joka suuntaan ja ne oli yhdistetty kaapeleilla komentopaikalla oleviin videonauhureihin. Yhteen vuoteen kameroiden asentamisen jälkeen nauhoilla ei näkynyt mitään epätavallista.

Läntisen pylvään kamerat

19.7.1998 tasan kello 20.30 kaikki kolme kameraa läntisellä pylväällä lakkasivat toimimasta. Kamerat olivat pylvään päässä noin 4,5 metrin korkeudessa ja ne oli sidottu pylvääseen tukevasti teollisuusteipillä.

Tutkijat lähtivät pylväälle, jolloin havaittiin, että kaikkien kolmen kameran johdot oli revitty irti ja lisäksi kamerat paikoillaan pitänyt tukeva kiinnitysteippi oli kadonnut. Noin 30 cm pituinen osa TV-kaapelia oli kadonnut. Jäljellä olevan kaapelin päitä tutkittaessa todettiin, että se oli leikattu veitsellä.

Tutkijat tajusivat tällöin, että noin 60 metrin etäisyydellä oli toimiva kamera, joka oli suunnattu pysähtyneiden kameroiden suuntaan. He olettivat että tämän kameran nauhalta he saavat nähdä mikä oli sabotoinut ne muut kamerat. Turha toivo, tutkijat näkivät vain sen, että pysähtyneiden kameroiden alapuolella ollut punainen valmiusvalo sammui kello 20.30, mutta sen lisäksi ei näkynyt mitään syytä miksi kamerat pysähtyivät. Tällainen on kovin tyypillistä ufo- ja poltergeist-ilmiöille ja oikeastaan niiden tavaramerkki.

 Yksi poltergeist-ilmiö tai ufon aikaansaannos oli täysin pyöreä selittämätön jälki jäässä. Raportti siitä on toinen NIDS:in säilyneistä alkuperäisraporteista ja se löytyy linkistä (8).


Pohdiskelua Skinwalkerista

Skinwalkerin karjatilalla tapahtui uskomattomia ja voimallisia asioita. Ensimmäiseksi tulee tietenkin mieleen kysymys, että mitä siellä todellisuudessa tapahtui. Onko kaikki aineisto vain salaliittoa, huuhaata ja virhehavaintoja. Pidän kutakuinkin varmana, että kyseessä on aito tapaus, monestakin syystä:

1. Useimmat tapahtumat olivat niin konkreettisia, että niiden virhetulkinta oli mahdotonta.
2. Tilalta on olemassa niin paljon aineistoa, että sen väärentäminen olisi ollut vaikeata.
3. Ilmiöitä oli huomattu kymmenien vuosien aikana.
4. Tilalla oli vuosien ajan monia eri alojen tutkijoita, joilla oli käytettävissään huippuilmaisimet.
5. Tutkijat eivät ole yrittäneet pakottaa ilmiöitä mihinkään "teoriaan", vaan tekevät hyvin varovaisia päätelmiä.
65. Vastaavia tapahtumia on todettu muuallakin – karjan silpomisia, outoja eläimiä ja poltergeist-ilmiöitä.

Tilan tapahtumat osoittavat, miten lähellä psi- ja ufoilmiöt ovat toisiaan. Eläkkeellä oleva eversti John Alexander esittää tästä yhteydestä mielestä hyvän yhteenvedon linkissä (13).

Kaiken takana näytti olevan jonkinlainen äly. Se tarkkaili tapahtumia ja toimi tilanteen mukaan. Se osoitti tietävänsä ihmisten ajatukset, mutta joku kertoi kerran onnistuneensa piiloutumaan siltä. Se osoitti huumoria mm. tavaroiden siirtelyssä. Valopallot osasivat kiertää esteet kovassakin vauhdissa eivätkä törmänneet mihinkään. Äly osoitti suurta julmuutta eläimiä kohtaan, mutta ei vahingoittanut ihmisiä fyysisesti. Pelottelua kyllä esiintyi.

Mikä sitten voisi olla Skinwalkerin tapahtumien selitys? Peltiufojen ohjaajien ylivoimaisella tekniikallaan aikaansaamat ilmiöt? Pelkästään psykokineettiset henkimaailman ilmiöt? Mielestäni eivät kummatkaan sellaisinaan. Uskoisin, että meillä ei ole vielä käytettävissä niitä mielikuvia, joilla ilmiöiden selittäminen olisi mahdollinen. Erittäin ihmeellisiltä tuntuvat kaksi tapausta, jolloin valot näyttivät olevan ikään kuin portteja toiseen maailmaan. Tarvitaan paljon lisää tutkimusta ja terävien aivojen hyväksikäyttöä ennen kuin hyviä selityksiä on käytettävissä. Myös paikalla ollut eversti Alexander pitää tapahtumia käsittämättöminä, kuten linkistä (14) ilmenee.

Kun ryhdyin keräämään aineistoa Skinwalkerista, niin petyin kuvallisten todisteiden vähäisyyteen. Mielestäni en löytänyt riittävästi tarkkoja valokuvia eikä kunnollisia dokumenttivideoita. Kuvallista aineistoa on kuitenkin olemassa runsain mitoin, mikä ilmenee George Knappin esitelmästä linkissä (15). Siinä tilaisuudessa hän näytti juuri niitä tarkoittamiani dokumenttikuvia, mutta niitä ei näytetä linkin videossa.

Miksei meillä Suomessa ole samanlaisia ilmiöitä? Selitys voisi olla Yhdysvaltojen vanhojen intiaanikulttuurien vaikutus. Ehkä meilläkin esiintyy vastaavia vanhan noitakulttuurin vaikutuksesta tapahtuvia ilmiöitä, joista on vaiettu ja joita ei ole osattu yhdistää muissa kulttuureissa tapahtuviin asioihin?


- - -
Linkkejä

1. George Knapp (2002): Path of the Skinwalker. Las Vegas Mercury, November 21, 2002.
http://www.rense.com/general32/strange.htm

2. George Knapp (2002): Is A Utah Ranch The Strangest Place On Earth? Las Vegas Mercury, November 28, 2002.
http://www.rense.com/general32/utah2.htm

3. Björn Borg: kirjaesittely. Kelleher, Colm A. & George Knapp (2005): Hunt for the Skinwalker.
http://www.fufora.fi/kirjat/esittely.php?id=390

4. Skinwalker-sivusto
http://www.skinwalkerranch.org/

5. NIDS Posts Report On Bizarre Daylight Cattle Mutilation (1997/2002)
http://www.rense.com/general20/cattle.htm

6. Video edellä kuvatun silvotun vasikan tutkimisesta (pitkän videon osa)
George Knapp (06-17-08) Hunt for the Skinwalker
https://youtu.be/l-zj-YYaFkk?t=58m37s

7. Tarkka raportti yhdestä silpomistapauksesta
http://www.skinwalkerranch.org/videos/finalreport.pdf

8. Tarkka raportti havaitusta ympyrästä jäässä
http://www.skinwalkerranch.org/videos/icecirclereport.pdf

9. UFOs: Myths and Realities with John Alexander
https://www.youtube.com/watch?v=0139GXad3vI

10. Colm Kelleher on Skinwalker Ranch
https://www.youtube.com/watch?v=7k8G14TZ9g4

11. George Knapp presents Hunt for the Skinwalker
https://www.youtube.com/watch?v=dsQDjHjY9H4

12. NIDS:in fysikaalisten tutkimusten johtajan Eric Davisin lyhyt haastattelu kohdassa 26:50
Joe Rogan Questions Everything S01E05
https://www.youtube.com/watch?v=yqyAUY3agf4

13. UFOs and the Paranormal with John B. Alexander
https://www.youtube.com/watch?v=NtiuFBPRpew

14. Army Colonel Reveals Amazing Skinwalker Ranch Stories
https://www.youtube.com/watch?v=yYMj1LHtOmw

15. Skinwalker Ranch
https://www.youtube.com/watch?v=UPp8dbl1SvQ

torstai 8. joulukuuta 2016

"Suden haju"

Kuvassa on Varjeenan kuolinpäivää tutkistelleen hypnoosi-istunnon nauhalta puretun tekstin alkusivu.



Olin mukana seuraamassa merkillistä nuoren naisen "suden haju"-hypnoositapausta Jyväskylässä vuonna 1972. Tein siellä myös itse yhden taannutuskokeen koululaispojalle, jolla kerrottiin olevan hypnoosissa esiin tulleita jälleensyntymismuistoja.


Tuntemani silloinen liikuntatieteen opiskelija Jyväskylän yliopistossa, Kalevi Karmitsa, harrasti hypnoosia ja teki mielellään erilaisia kokeita. Hän tutustui erääseen nuoreen naiseen (jatkossa LL) ja kertomansa mukaan halusi kerran kokeilla olisiko tämä hypnotisoitavissa oleva henkilö. LL vaipuikin helposti syvään hypnoosiin ja Kalevi päätti kokeilla taannuttamista lapsuuden kokemuksiin. Niitä tulikin esiin, ja Kalevi suggeroi häntä siirtymään vielä varhaisempaan aikaan.

Siirtyminen sen suggestion jälkeen oli odotettua suurempi, koska LL alkoi puhua venäjää. Kalevi pyysi häntä puhumaan suomea, jollon hän sanoi tukahtuneella äänellä: "Susia … täällä on susia … olen susien keskellä". Hänen ratsunsa oli susilaumaa paetessa kaatunut ja hänen jalkansa jäi hevosen alle. Sudet söivät hänet, ja suden turkin haju jäi hänen viimeiseksi muistikuvakseen. LL oli jo puolisen vuotta aikaisemmin kertonut, että hänellä oli pelkokohtauksia ja hajutuntemuksia ja arvellut, että kyseessä oli suden haju. Kalevi ei kuitenkaan osannut odottaa asian tulevan esiin lapsuuteen taannutettaessa.

Hyvin merkillistä oli se, että nainen alkoi hypnoosissa puhua venäjää ja ihan aluksi vain venäjää, vaikka ei ollut koskaan lukenut eikä puhunut sitä. Kalevi oli vaikeassa tilanteessa, koska myöskään hän ei osannut venäjää. Hän kuitenkin sai tilanteen hallintaan siten, että nainen pyydettäessä puhui myös suomea. Myöhemmin venäjän puhuminen rajoittui vain yksittäisiin sanoihin ja lauseisiin.

Kymmenissä istunnoissa paljastui seuraava tarina:

LL oli ollut kasakka nimeltään Mihail Jertak ja oli elellyt Ukrainassa Donetsin altaalla (Donbass) 1800-luvun puolivälin tienoilla. Hän kertoi ikään kuin koko ajan itse tilanteessa eläen tarkkoja yksityiskohtia kasakan ankarasta elämästä. Hän joi paljon viinaa, mistä aiheutui toisinaan hypnoositilanteiden hoitamiseen hiukan hankaluutta. Krapulatilanteet oli aina ohitettava nopeasti, koska Mihail oli silloin kovin väsynyt ja ärtyisä.

Mihail rakastui tulisesti Varjeena-nimiseen neitoon. Hypnoosissa hän kerran sanoi hyvin painokkaasti venäjäksi: "Palavasti (gorjatso, горячо), palavasti minä rakastan Varjeenaa". Istunnot toivat esiin liikuttavia kuvauksia aluksi hyvin ujosta lähestymisestä ja edelleen ujosta seurustelusta, joka lopulta johti häihin. Mihailin suurta rakkautta kuvasi vakuuttelujen lisäksi myös se, miten epäluuloinen ja mustasukkainen hän oli, kun hypnotisoija kyseli hänen mielestään Varjeenasta liian paljon.

Valitettavasti Mihailin suuri onni ei kestänyt kovin pitkään, sillä Varjeena putosi hevosen selästä ja kuoli Mihailin käsivarsille. Kyseessä oli äärimmäisen kova isku, joka johti juomiskierteeseen ja varmasti myös itsemurha-ajatuksiin.

Mihail kuitenkin vähitellen toipui ja meni uudelleen naimisiin. Pahaksi onneksi uusi vaimo oli kovin paha suustaan eikä ilmeisesti hyväksynyt kasakoiden tapoja. Mihail kyllästyi hänen nalkuttamiseensa niin perusteellisesti, että lopulta vaihtoi hänet hevoseen. Hän oli yksin ratsastusmatkalla tuolla hevosella silloin, kun sudet pääsivät yllättämään. Se oli Mihail Jertakin ja kasakkaelämän loppu.

Hypnoosi oli avuksi naiselle, koska pelkotilat ja haju lakkasivat vaivaamasta häntä istuntojen jälkeen. Kalevi nauhoitti kaikki istunnot ja kirjoitti ne koneella puhtaaksi. Muistiinpanoja oli kokonainen paksu kansiollinen. Kuvaavaa on, että köyhä opiskelija joutui käyttämään samoja nauhoja uudelleen, päälle tallentaen. Hän suunnitteli kirjan kirjoittamista tapauksesta, mutta valitettavasti siitä ei tullut mitään. Minäkin kävin kerran Kalevin kanssa sen nuoren naisen tupakansavuisessa asunnossa.

Minulla on arkistossani kahden istunnon kopioidut paperit, toinen on hääpäivästä ja toinen Varjeenan kuolinpäivästä. Lisäksi minulla on nauhalla kopioituna näytteitä Mihailin venäjän kielestä. Olin tuolloin harrastanut venäjää muutaman vuoden ja kykenin varmistamaan, että kyseessä oli tosiaan ymmärrettävä ja looginen venäjän kieli – Mihail puhui asiaa. Valitettavasti jäi tuolloin kunnon asiantuntijalta tarkistamatta, oliko kieli Donbassissa käytettyä venäjän murretta.


Näyte Mihailin hääpäivä-istunnosta

Alla on lyhyt näyte Mihailin ja Varjeenan hääyöstä, nauhalta puretuista papereista aivan istunnon lopusta. Taitaapa siinäkin vähän kasakan sielunelämää paljastua:

Hypnotisoija: Miten te vietätte illan?
     Mihail: Me käydään nukkuun.
Niin.
     Mä otan nauhan päästä.
Ja sitten?
     (närkästyneenä) No tietysti mä vien sitä sitten sänkyyn, morsianta.
Te juttelette sitten. Lasketteko leikkiä?
     Ei, tämä on vakava tilanne.
Onko siinä jotain erikoistapoja ensimmäisessä yössä?
     Ei siinä, ei.
Vai oletteko te olleet ennenkin yötä yhdessä?
     Ei olla. (nopeasti ja varmasti)…Varjeena pelkää mua.
Rauhoitteletko sinä sitä?
     Joo.
Mitä se pelkää?
     En mä tiedä, mitä lienee. Pelkää mua vähän. Mä puhun sille kuin hevoselle.
Se on kuitenkin hyvällä mielellä?
     On. Se tykkää musta … ja mä tykkään siitä.
Sitten te menette nukkumaan.
     Niin… höh… niin kyllä me nukutaankin vähän. On meillä viikko aikaa olla kahestaan… ja loppuelämä. Kyllä me jaksetaan nukkuakin vähän, aamulla. Me jutellaan ja pidetään hyvänä.


Tarkistuksia

Kalevi kertoi minulle 1970-luvulla, että hän oli tarkistanut, että Mihailin käyttämä nimitys "lava"-hyökkäys oli tuolloin kasakoiden käytössä ja tarkoitti hyökkäämistä "lava"-muodostelmassa. En ollut koskaan kuullutkaan mistään lava-hyökkäyksestä ja päätin tarkistaa, mitä hakemalla löytyisi. Ja löytyihän sitä – kasakat tai ainakin kasakoita muistelevat kokoontuvat "Lava na lavu"-tapahtumiin. Niistä löytyy YouTube-videoitakin hakusanoilla "Лава на лаву".

Donbassissa on runsaasti hiilikaivoksia ja hakuni mukaan myös niiden yhteydessä käytetään lava-sanaa. En löytänyt selventävää piirrosta, mutta teksteistä sain käsityksen, että lava olisi yhtenäinen kaivosonkalo, jonka mittojen optimoinnista puhuttiin eräässä artikkelissa. Lava-sanan päämerkitys on tulivuoren laava.

Mihail lähti hääpäivän aamuna ratsastamaan, "tsikitovkaa", kuten hän sitä nimitti. Ilmeisesti kyseessä oli tavallista vaativampi ratsastustyyli, koska hän sanoi, että sinä aamuna hän ei saa katkaista niskaansa. Tein Google-haun sanoista "чигитовка", "чикитовка", "цигитовка" ja "цикитовка", ja yllätyksekseni sain kahdesta ensimmäisestä vain yhden osuman ja kahdesta viimeisestä nolla osumaa.

Ensimmäisen hakusanan lähteen sain esille, ja se oli tadzikinkielinen nettilehti linkissä https://issuu.com/webinator88/docs/34___. Artikkelin aiheena oli sirkuksen kehitys Tadzikissa, ja "tšigitovka" oli esiintymistä hevosen kanssa eli ilmeisesti taitoratsastusta. Kylläpä Mihaililla oli tiedossaan harvinainen ratsastustavan nimi!

Arvelin, että nimi Jertak voitaisiin lausumisen perusteella kirjoittaa venäjäksi "Ертаг". Ja todella, sukunimi "Ертаг" löytyi, ja lisäksi vielä ukrainalaiselta sivustolta.

Helposti järjestyneet tarkistukset siis tuottivat myönteisen tuloksen, eli kyseessä voi hyvinkin olla aito jällensyntymistapaus. Mihailin todellinen henkilöllisyys jäänee kyllä varmistamatta. Olen yrittänyt saada nauhalla olevaa venäjän kieltä digitoiduksi levylle, mutta en ole vielä onnistunut. Valitettavasti toimintakuntoisia neliraitanauhureita on nykyään vaikea löytää, kun niiden kumihihnat ovat olleet jo vuosia mennyttä.

Otin uudelleen yhteyttä Kalevi Karmitsaan, ja hän kertoi löytäneensä lisää istuntonauhoilta puhtaaksikirjoitettuja papereita. Voin suositella tutustumista hänen monipuolisiin ja hyödyllisiin terapeutin kotisivuihinsa:
http://www.karmitsa.fi/. Jatkamme edelleen Mihailin antamien tietojen tarkistuksia, joten odotettavissa on lisää tuloksia.



- - -
Koululaisen edellinen elämä

Jyväskylässä ollessani tuli tietoon myös toinen mahdollinen jälleensyntymistapaus. Eräs koululainen oli kuulemma hypnoosissa kertonut olleensa aikaisemmin tanskalainen opiskelija, joka oli aikanaan kuollut syöpään.

Minäkin halusin kokeilla ja sain hänet helposti hypnoosiin. Taannutuksessa hän toisti tarinansa ja aloin kysellä lisää yksityiskohtia. Silloin totesin vuosilukujen vaihtelevan niin paljon, että juttu ei vaikuttanut uskottavalta. Hän kertoi asuvansa kaupungissa nimeltä "Kalregsborg". Suggeroin, että hän kävelee kadulla ja pyysin häntä tarkistamaan katukilvestä kadun nimen. Hän kertoikin näkevänsä kilven ja että nimi oli "Skolegatan".

Kyseistä kaupunkia en ole Tanskasta löytänyt ja "Koulukatu" tuntuu suggestion paineessa keksityltä, joten tapaus tuskin voi olla aito.

maanantai 8. elokuuta 2016

Geller-taivutuksen kansainvälinen tutkimus

Päivitetty 20.6.2017

Israelilaisen Uri Gellerin esiintymiset virittivät kiivaan keskustelun paranormaaleista ilmiöistä vuonna 1974, vähemmän Suomessa kuin monissa muissa maissa. Gellerin vaiheista kerron enemmän jutussa toisaalla täällä. Gellerin innoittamia taivuttajia löytyi runsaasti eri puolilta maailmaa ja lukuisat tutkijat tekivät psi-metallintaivutuskokeita heidän kanssaan.


Tutkijoita ja taivuttajia

Lontoolaisen Birkbeck Collegen kokeellisen fysiikan professori ja osaston johtaja John Hasted on tehnyt monipuolisimmat tutkimukset Geller-taivutuksesta. Gellerin lisäksi hän tutki brittiläisiä lapsitaivuttajia ja muutamia varttuneempiakin. Hän luettelee kirjassaan (Lähde 1, Linkki 1) nimeltä kuusi lapsitaivuttajaa, joiden kanssa hän teki paljon yhteistyötä. Muita brittiläisiä taivuttajia hän nimeää 21, joista osa oli aikuisia. Japanilaisista taivuttajista hän mainitsee nimeltä 10.

Matemaattisen fysiikan professori John Taylor innostui voimallisesti nähtyään Gellerin esityksen ja teki sen jälkeen runsaasti kokeita brittiläisten taivuttajien kanssa. Hän löysi yhteensä 38 brittiläistä vahvaa taivuttajaa. Näistä oli vain neljä aikuisia, yksi mies ja kolme naista. Loput olivat alle 17-vuotiaita, 14 poikaa ja 20 tyttöä, nuorin 7-vuotias. Merkillistä kyllä, seitsemän lapsista oli kehityksessä vakavasti jälkeenjääneitä. Taylor julkaisi tuloksensa hätäisen oloisesti kasatussa moniaiheisessa kuvakirjassa "Superminds" (Lähde 2). Kirjasta puuttuu valitettavan paljon yksityiskohtia kokeiden järjestelyistä ja havainnoinnista.

Taylor kirjoitti myöhemmin kirjan, jossa hän perui kaikki aikaisemmat tuloksensa. Hän totesi, että Geller-metallintaivutusta ei voi olla olemassa, koska ainoa mahdollinen taivutusmekanismi on sähkömagnetismi ja sen hän sulki pois kokeillaan. Epäilen, että hänen oli pakko perua entiset lausuntonsa säilyttääkseen työpaikkansa. Englanninkielisessä Wikipediassa on mielenkiintoisesti vesitetty hänen tutkimuksensa ja persoonansa, vaikka Superminds-kirjassa on sentään melkoisesti selviä näyttöjä aidoista ilmiöistä.

Ranskalaiset metallurgit Charles Crussard ja J. Bouvaist tutkivat ranskalaista monipuolisen työuran omannutta Jean-Pierre Girardia, joka oli lisäksi kirjailija ja harrastelijataikuri. He julkaisivat tuloksensa artikkelissa (Lähde 3), jonka teksti ja piirroskuvat löytyvät linkistä (2). Crussard teki kokeita Gellerin kanssa kahteen otteeseen (Lähde 4).

Italialaiset Ferdinando Bersani ja Aldo Martelli tekivät yhteistyössä kokeita Bolognan yliopistossa neljän lapsitaivuttajan kanssa. Kopioin aikanaan arkistooni Gellerin sivustolta heidän raporttinsa (Lähde 5), mutta jo silloin se oli muuten maksumuurin takana enkä nyt löytänyt sitä enää haulla netistä.

Israelilainen hammaslääketieteen tohtori H. C. Berendt teki 25 istunnossa kokeita Rony Marcusin kanssa vuonna 1981 ja kertoo niistä kirjassaan (Lähde 6). Yhdessä Israelin parapsykologisen seuran tutkijoiden kanssa hän teki kaksi koesarjaa nuoren eteläafrikkalaisen Ori Sebojan kanssa ja pikku kokeita myös Gellerin, brittiläisen Stephen Northin ja japanilaisen Masuaki Kiyotan kanssa. Lisäksi hän kertoo tuloksista, joita saksalainen H. Bender ja ranskalainen Y. Duplessis saivat aikaan sveitsiläisen Silvion kanssa. Silviota tutki monin kokein myös berniläinen kekseliäiden teknikkojen työryhmä (Lähde 7).

Berendtin kirjan puutteena on se, että hän kertoili tapahtumia sieltä täältä epäjärjestyksessä ja jätti hyvinkin tärkeitä yksityiskohtia kertomatta, kuten esimerkiksi koehenkilöiden iät ja lusikoiden ja haarukoiden koot ja terästyypin.

Teoreettisen fysiikan professori Wilbur Franklin tutki pyyhkäisyelektronimikroskoopilla kolmen Gellerin läheisyydessä katkenneen esineen murtopintoja (Lähde 8, Linkki 3). Katkenneet esineet olivat lusikka, platinasormus ja teräsneula. Mielenkiintoisin tapaus oli mielestäni sormus, josta lisää myöhemmin.

Eldon Byrd teki Gellerin kanssa kokeita kahteen otteeseen Nitinol-muistimetallista valmistetuilla langoilla (Lähde 9, Linkki 4).

Peter Mulacs kertoo lyhyesti metallintaivutuskokeistaan esitelmätekstissä parapsykologian historiasta Itävallassa (Linkki 5).

Psi-taivuttajien kanssa kokeita tehneitä tohtoritason tutkijoita oli vielä paljon enemmän, mutta riittäköön nämä tällä kertaa. Geller-sivustolla on luetteloitu tutkijoita eri maista (Linkki 6). luettelo sisältää yhteensä 17 tutkijaa.

Geller-taivuttajat voidaan jakaa kolmeen ryhmään. Heikoimpia olivat sellaiset, jotka onnistuivat vain sillä hetkellä kun seurasivat Geller-ohjelmaa televisiosta tai radiosta. Keskimmäinen ryhmä koostuu sellaisista, jotka saivat ilmiöitä aikaan vain päivän, parin ajan Gellerin esitysten jälkeen. Vahvat taivuttajat onnistuivat ainakin kuukausien ajan aloitushetkestä eteenpäin.

Heikot taivuttajat olivat enimmäkseen aikuisia ja vahvat lähes pelkästään lapsia. Lontoolainen John Taylor huomasi, että 34:n alle 17-vuotiaan vahvan taivuttajan joukosta peräti 7 oli pahasti jäljessä kehityksessään. Suuren ranskalaisen teollisuuskonsernin tieteellinen johtaja Crussard oli heikko taivuttaja. Hän kertoo lähteen (4) haastattelussa valmistautuneensa katsomaan Gellerin esitystä metallinkappale kädessään. Kun se vähän taipui, niin hän kiinnostui tutkimaan asioita tarkemmin.


Taipuminen näkyvissä

Kymmenet Geller-taivutuksen tutkijat ovat omin silmin nähneet taipumisten tapahtuvan, hyvissä olosuhteissa ja äärimmäisen selvästi. Valitettavasti videotekniikka ei ollut 1970-luvun alkupuolella vielä niin yleistä, että videoinnin yrittäjiä olisi ollut riittävästi. Itse olen nähnyt yhdessä useiden muiden paikalla olleiden kanssa toistakymmentä taipumista erittäin selvästi. Kerron kokeistani toisaalla (https://parapsykologia.blogspot.fi/2015/12/omat-metallintaivutuskokeet-1974.html) täällä.

Parapsykologi ja puoliammattimainen taikuri W. E. Cox raportoi tehneensä tunnin ajan kahden kesken kokeita Uri Gellerin kanssa 24.4.1974 (Lähde 10). Gellerin ei pitänyt olla tietoinen hänen taikurintaustastaan. Ensimmäinen koekappale oli teräksinen niin tukeva avain, ettei sitä voinut taivuttaa käsivoimin. Cox painoi tarkistetusti suoran avaimen leveätä päätä lasipöydän pintaa vasten ja piti toisessa kädessään peiliä, jolla katsoi tilannetta alhaaltapäin lasilevyn läpi. Geller siveli kevyesti näkyvää osaa etusormellaan, jolloin avaimen vapaa pää nousi hitaasti ylöspäin noin 6 asteen kulmaan.

Tarkastuksen jälkeen he jatkoivat taivutusta samalla otteella ja noin minuutin kuluessa avaimen pää nousi lisää lopulliseen 12,3 asteen kulmaan. Toinen koekappale oli vähän heikompi avain sinkkiseoksesta. Sen pää nousi samalla tavalla käsitellen vajaan minuutin kuluessa 36 asteen kulmaan. Gellerin kosketus oli koko ajan kevyt eikä Cox todennut mitään huijaukseen viittaavaa missään vaiheessa. Metalliopillisissa tutkimuksissa rakenteissa ei havaittu mitään poikkeavaa verrattuna vastaavaan voimalla taivuttamiseen.

Charles Crussard käytti yhdessä kokeessa Gellerin koekappaleena neliöpoikkipintaista 1x1 cm paksuista neliösauvaa, joka oli valmistettu pehmeästä alumiinista (Lähde 4). Hän piti itse kiinni sauvan toisesta päästä ja Geller sai hangata vapaata osuutta. Sauvan pituudesta ei ole mainintaa, joten taivutuskulmaa ei voi laskea, mutta Crussard näki kappaleen käyristyvän niin, että taipumaksi tuli 2 cm.

Samalla tavalla jatkettaessa syntyi toinen taipuma, joka oli 4 cm. Merkittävä seikka on se, että taipumat eivät olleet samassa tasossa. Taivutustason muuttaminen alkuperäisestä olisi voimalla taivutettaessa vaatinut sauvan pyörähtämisen estämistä hyvin voimakkaalla otteella, esimerkiksi viilapenkissä. Crussard vakuuttaa, ettei hän tuntenut mitenkään merkittävää voimankäyttöä kiinni pitäessään. Taivutukseen kuluneesta ajasta ei ollut mainintaa.

Berendtin kokeissa (Lähde 6) yksi Marcusin parhaista näytöistä oli lusikoiden kiertäminen: hän piti toisella kädellään lusikkaa varresta pystyasennossa ja teki kiertäviä liikkeitä pesän ympäri 5-8 cm etäisyydellä, jolloin lusikka kiertyi ohuimmasta kohdastaan pituusakselinsa ympäri noin 120 astetta. Eräässä istunnossa hän sai kolme teelusikkaa ja yhden ruokalusikan kiertymään tällä menetelmällä, pöydän ääressä ja katsojien ollessa ympärillä. Kiertymisten filmaaminen tuotti suuria vaikeuksia, mutta joskus se kuitenkin onnistui. Vaikeuksien syyksi Berendt kertoo Marcusin menettäneen onnistumiseen tarvittavan tietynlaisen mielentilan kuvauksen valmistelujen vuoksi. Marcus sai aikaan hyvin monia taipumisia näkyvissä, mm. katsojat näkivät lusikan taipuvan itsekseen hänen avokämmenellään.


Lujat koekappaleet

Lujien koekappaleiden käyttö vaikeuttaa huijausta, koska niitä ei voi helposti taivuttaa salaa. Taikurit näyttävät mielellään käyttävän esityksissään kahvilusikoita ja pikku haarukoita ruokalusikoiden sijasta.

Eräässä kokeessa Crussard (Lähde 4) antoi Gellerille 6 mm paksuisen piikiekon käsiteltäväksi. Geller ei tietänyt, mikä aine oli kyseessä. Hän piti kiekkoa kämmentensä välissä ja keskittyi. Äkkiä hän huudahti ja avasi kämmenensä. Piikiekko oli hajonnut sirpaleiksi ja yksi siru oli tehnyt verta vuotavan haavan. Kiekko oli ollut ehjä silloin kun se peittyi näkyvistä kämmenten väliin.

Tarkistuskokeissa ilmeni, että kiekkoa ei olisi saanut hajalle kämmenten välissä vaikka mukana olisi ollut kova apukappale keskittämässä voimaa. Aine oli niin haurasta, että hajoaminen sirpaleiksi oli normaali murtumistapa.

Lähteen (3) mukaan Girard taivutti 17 mm paksuisen ja 300 mm pituisen pyörötangon, joka oli erkautuskarkaistua alumiiniseosta. Taivutus tapahtui neljässä vaiheessa siten, että lopputuloksena oli loivahko taipuminen keskialueelta noin 17 asteen kulmaan. Kahdessa viimeisessä vaiheessa Girard piti tangon päästä kiinni oikealla kädellään ja yritti saada taivutusvaikutusta pitämällä vasenta kättään noin 5 cm tangon keskikohdan yläpuolella. Paikalla oli ainakin kaksi valvojaa ja nämä voivat selvästi havaita taipumisen silloin kun se tapahtui. Tanko oli niin luja, että alustavissa kokeissa oli löytynyt vain yksi 140-kiloinen mies, joka oli saanut siihen 0,6 mm vaatimattoman taipuman käsivoimilla.

Lujina koekappaleina voidaan pitää myös tukevia avaimia, lantteja ja lusikoiden pesiä, joista lähes kaikkien taivuttaminen paljain käsin edellyttää kappaleen pehmenemistä.


Metallin pehmeneminen

Lontoolainen Hasted antoi Gellerille erään tytön taivuttaman teräslusikan. Geller tarttui siihen päästä, koskettamatta taipunutta kohtaa. Taivekohta muuttui pehmeäksi niin, että sekä Geller että Hasted lusikan päistä kiinni pitäen aivan helposti taivuttivat lusikkaa edestakaisin. Hasted ei halunnut katkaista sitä kokonaan ja asetti sen pöydälle. Kun hän muutaman minuutin kuluttua liikautti lusikkaa, niin se katkesi. Murtokohta oli selvästi ohueksi kuroutunut. Teräs ei normaalisti koskaan kuroudu taivutuksessa. (Lähde 1, sivu 16 ja Linkki 1, kohta 2)

Hasted kertoo nähneensä lapsen taivuttavan lusikoiden pesiä. Tuoreempina tapauksina voidaan mainita parapsykologian tutkija Dean Radinin lusikka (Linkki 7) ja skeptikko Michael Shermerin videolla näkyvä lusikan pesän taivutus (Linkki 8). Kumpikin näistä tapahtui ns. "spoon bending partyn" yhteydessä. Kuvassa (1) on kaappaus Shermerin videolta, ja siinä näkyvä terävähkö kulma on lusikan pesän taipunut reuna.

Kuva 1. Shermerin taivuttama lusikan pesä.

Taylorin kirjassa on kuva, jonka sanotaan esittävän kynnen jälkiä pehmenneessä terästangossa (Kuva 2, Lähde 2, sivu 160). Tapansa mukaan Taylor ei kerro lähdetietoja eikä muitakaan yksityiskohtia pelkän kuvatekstin lisäksi.


Kuva 2. Vapaa käännös Taylorin kuvatekstistä: Terästanko, jonka 15-vuotias poika taivutti käsissään 10 asteen kulmaan. Lovet ovat jälkiä, jotka poika painoi kynsillään plastisessa tilassa olleeseen tankoon.


Mittauksia

John Hasted kertoo kirjassaan laajasti vuosia kestäneistä tutkimuksistaan.  Hän muun muassa liimasi koekappaleina toimineisiin avaimiin pieniä jännitysvenymäliuskoja, joista piirturin avulla voi seurata millaisia jännityksiä ja mahdollisia taipumia syntyi ajan kuluessa. Häiriöjännitteiden vähentämiseksi Hasted opetti ainakin yhden pojan vaikuttamaan kappaleisiin kauempaa siten, että he eivät saaneet missään vaiheessa koskettaa niitä.

Piirturinkäyrät osoittivat jännityksen esiintyvän yleensä alle sekunnin pituisina pulsseina, joiden alkaminen oli äkillinen. Pulssisarjojen pituus voi harvemmin olla jopa kymmenen sekuntia.  Jännityspulssit esiintyivät hyvin epäsäännöllisesti sekä muotonsa että voimakkuutensa suhteen. Toisinaan koekappaleeseen ei tullut havaittavia pysyviä muodonmuutoksia mutta toisinaan se voi jopa katketa. Muita jännitysvenymäliuskoilla mittauksia ja piirturitulostuksia tehneitä tutkijoita olivat ainakin Bersani ja Duplessis.

John Taylor teki Gellerin kanssa kokeen, jossa hän kiinnitti metalliliuskan toisesta päästään kirjevaa'an punnitusalustaan. Kun Geller siveli ulos pistävän vapaan pään yläpintaa, niin Taylor tarkkaili painon osoitinta koko ajan. Vaaka osoitti enintään 20 g painoa ja liuska taipui noin 10 astetta vastoin siveltyä pintaa eli ylöspäin.  Lisäksi vaa'an osoitin taipui noin 70 astetta. Kokeen tulos näkyy kuvassa (3).
Kuva 3. Gellerin taivuttama koeliuska ja kirjevaa'an osoitin.


 Metalliopillisia erikoisuuksia

Yhdysvaltalainen fysiikan professori Wilbur Franklin raportoi tapauksesta, jossa platinasormus katkesi yhdestä kohdasta tarkkailijan kämmenten välissä Uri Gellerin kanssa tehtyjen kokeiden yhteydessä.  Sen jälkeen Geller otti sormuksen käteensä ja taivutti siitä helpon näköisesti palasen irti.

Ensimmäisen katkeamisen yhteydessä syntyneessä murtopinnassa oli hyvin epätavallinen rakenne.  Osa pinnasta oli kuin se olisi syntynyt pitkäaikaisessa vetojännityksessä lähellä platinan sulamispistettä. Vieressä oli hauraan murtuman alue, jollaista voi platinalla syntyä vain absoluuttisen nollapisteen läheisyydessä, lämpötilassa noin -270 Celsiusastetta. Tällaisen yhdistelmän aikaansaaminen vaatisi huippulaitteita ja huippuosaamista, mikä ei kyseisessä tilanteessa ollut mahdollista. Skeptikot ovat kertoneet, että kyseessä olisi ollut juotoskohta. Kuvassa (4) näkyvä murtopinta on niin epätasainen ja epämuotoinen, että se tuskin on voinut olla juotospinta. Lisäksi tietenkin on sinänsä ihme, että sormus katkeaa ilman työkaluja.

Kuva 4. Naisen kämmenten välissä katkenneen platinasormuksen murtopinta. Alkuperäinen kuvateksti on harhaanjohtava.

Yhdysvaltain laivaston fyysikko Eldon Byrd antoi Gellerin yrittää vaikuttaa 0,5 mm paksuisiin nitinol-metalliseoksesta valmistettuihin langanpätkiin. Nitinol on esimerkki niin sanotuista muistimetalleista, jotka kylmemmässä lämpötilassa tehdyn muokkauksen jälkeen palautuvat alkuperäiseen muotoonsa, kun ne lämmitetään kullekin seokselle sopivaan korkeampaan lämpötilaan.

Vuonna 1973 Geller taivutti mutkan noin 125 mm pituiseen Nitinol-lankaan ja jatkokokeissa 1974 kahteen 100 mm pituiseen lankaan. Byrd piti tiukasti kiinni langan kummastakin päästä ja Geller hankasi kevyesti keskikohtaa. Ohueen lankaan olisi tietenkin saanut helposti mutkan taikurin näppäryydellä, jos sen olisi saanut omiin käsiinsä. Kun langat upotettiin kiehuvaan veteen, niin niiden olisi normaalisti pitänyt oieta suoriksi. Tätä ei kuitenkaan tapahtunut. Pysyvän mutkan aikaansaamiseksi lankoja olisi pitänyt hehkuttaa pitkähkön ajan vähintään 500 Celsiusasteessa.

Muistimetallia voi taivuttaa pysyvästi milloin hyvänsä ylittämällä tietyn kriittisen muokkausasteen. Skeptikko Martin Gardner väitti (Lähde 12), että Byrdin koejärjestelyt olivat puutteelliset ja että koekappaleet olisi voitu esimerkiksi vaihtaa. Myöhemmin Byrd on täsmentänyt, että kaikki koepätkät merkittiin yksilöllisesti ja ne olivat tunnistettavissa.

Crussard ja Bouvaist tekivät kokeita ranskalaisen J. P. Girardin kanssa. Hänen valvomassaan kokeessa vuonna 1976 Girard yritti vaikuttaa kahteen koesauvaan, jotka oli valmistettu ruostumattomasta austeniittisesta 18 % Cr/8 % Ni -tyyppisestä teräksestä. Sauvojen pituus oli 85 mm, keskikohdan halkaisija oli 7 mm ja päissä oli 12 mm paksuiset osuudet vetokoneeseen kiinnitystä varten (Lähde 3). 18/8-tyyppinen teräs ei ole magneettinen hehkutuksen jälkeen, mutta kylmämuokkauksessa se karkenee osittain ja tulee magneettiseksi.

Kokeet kuvattiin videokameralla. Aluksi sauvat todettiin ei-magneettisiksi ja niiden suoruus tarkistettiin pyörittämällä niitä pöydällä. Sitten Girard otti kutakin sauvaa vuorollaan päästä kiinni, työnsi sen lasiputkeen ja sulki putken avoimen pään tulpalla. Hän piti putkea vasemman kätensä avokämmenellä, keskittyi jonkin aikaa ja antoi sitten putken Crussardille.

Tarkistuksissa todettiin, että ensimmäinen sauva oli heikosti taipunut keskivaiheilta ja toinen oli edelleen suora. Hämmästyttävintä oli se, että ensimmäisen sauvan toinen paksu pää oli magneettinen ja toisen, suoran sauvan ohuempi osuus oli myös magneettinen aivan pään vieressä. Nämä kohdat olivat kuin vahvasti muokattuja, vaikka mitään muodonmuutosta ei näkynyt. Kaiken lisäksi "muokkaus" oli tapahtunut sopimattomassa kohdassa niin että sen toteuttamiseen olisi tarvittu erittäin vahvoja työkaluja.

John Hasted valmisti erikoisseoksesta hauraita koesauvoja, joiden poikkipinta oli 6x8 mm. Niitä ei normaalisti saanut taipumaan huoneenlämpötilassa ilman, että ne saman tien katkesivat, eli käytännössä niiden taivuttaminen vastasi lasisauvojen taivuttamista. Kaksi hänen nuorista koehenkilöistään kuitenkin sai sauvoihin 135, 100, 67, 62, 40 ja 34 asteen taipumat (Lähde 1, sivut 39-41, Linkki 1, kohta 4). Monissa hänen koekappaleissaan, esimerkiksi ruokalusikoissa, oli niin teräviä taipumia, että lusikka normaalisti olisi katkennut niin rajussa muokkauksessa.

Toisinaan mainittu metallia haurastavien aineiden käyttö ei ole mikään ongelma, sillä se on helposti tunnistettavissa koekappaleista. Mahdollisessa murtokohdassa ei tapahdu metallin venymistä eikä kuroutumista ohueksi ja aineiden jäänteet voidaan analysoida kemiallisesti.


Taipumismekanismi

Taipumismekanismista ei ole löytämäni aineiston mukaan saatu mitään selvyyttä.  Mikään tunnettu energia ei selitä ilmiöitä. Koekappaleen kuumenemisesta olen löytänyt kirjallisuudesta vain yhden esimerkin. Teräs, alumiini, kupari jne. vaativat pehmetäkseen niin korkean lämpötilan, että niiden kuumuudella pehmentäminen käsissä olisi mahdotonta.

Metallin pehmeneminen ei voi olla yksinomainen selitys taipumiselle tapauksissa, joissa kukaan ei koskettanut kappaletta sen taipuessa tai kun kappaleesta pidettiin kiinni taipumiskohdan ulkopuolelta eikä siihen kohdistettu vähäistäkään voimaa. Gellerin aikaansaamat taipumiset tapahtuivat useimmiten siihen suuntaan, että kappaleen sivelykohdasta tuli taipuman sisäsäde.

Yhteenvetona kymmenien koekappaleiden metalliopillisista tutkimuksista on havaittu, että lähes aina käsittelyjäljet ovat vastanneet huoneenlämpötilassa tapahtunutta voimalla muokkaamista. Austeniittisen teräksen työstökarkeneminen on siitä hyvin selvä näyttö. Myös suhteellisen harvoja poikkeustapauksia on, kuten edellä on kuvattu.

Ainoa asia, mikä taipumismekanismista voidaan varmuudella todeta on se, että Geller-taivutuksella on jotakin tekemistä ihmisen psyyken kanssa. Rauhoittavaa on, että toistaiseksi ei ole havaittu taivuttamisen olevan tekijälleen välittömästi haitallista toimintaa.


Skeptikkojen näkökannat

Skeptikkojen yleinen väite on, että taikurit pystyvät helposti tekemään poikkeuksetta kaikki samat temput kuin Geller ja muut taivuttajat ovat tehneet. He eivät kuitenkaan ole esittäneet eivätkä pyydettäessäkään osaa esittää riittäviä todisteita tämän väitteen tueksi. Kuka taikuri esimerkiksi on taivuttanut avaimen tilanteessa, jossa se on ollut omistajansa kädessä tai pöytää vasten painettuna? Kuka taikuri on taivuttanut suhteellisen lujan tangonpätkän, kun kokeenjohtaja on pitänyt kiinni sen toisesta päästä? Vaikka taikuri ei ole hetkeksikään saanut kappaleita omaan haltuunsa?

Tankojen taivuttamisen skeptikot kuittaavat aina sillä, että tanko on ollut jo etukäteen taivutettu ja sitä käsissään pitävä taikuri vain huomaamattomasti kääntää sitä siten, että alun perin suorana nähdyn tangon taipuma kääntyy näkyviin. Tositilanteessa kokeenjohtajat kuitenkin ovat aina tarkistaneet tangon suoruuden kokeen alkaessa.

Kuka taikuri on saanut kappaleita taipumaan ja katkeamaan silloin, kun ne eivät ole olleet heidän käsissään, vaan muut ovat pitäneet niitä, ja kaikki paikalla olleet ovat nähneet kappaleiden olleen alun perin ehjiä tai vähemmän taipuneita. Kuka taikuri on saanut teräksen pehmenemään? Luetteloa voisi jatkaa lähes loputtomiin.

Skeptikot selittävät, että juuri tutkijat ovat kaikkein helpoimmin huijattavissa, koska he ovat tottuneet siihen, että luonto ei huijaa. Tässä skeptikot kuitenkin sivuuttavat sen seikan, että tutkijat osaavat ammattitaidollaan tutkia kappaleet ennen ja jälkeen ja he osaavat tehdä sellaisia koeasetelmia, joissa huijausyritys tulisi helposti esiin.

Skeptikon ja parapsykologian tutkijan ero omaan kokemukseen suhtautumisessa näkyy Shermerin ja Radinin välillä: Shermer vain totesi itsellään olleen lusikan pesän taipuessa paljon adrenaliinia ja jätti asian siihen, mutta Radin ihmetteli kovasti ja kokeili lusikoiden pesän taivuttamista myöhemmin uudelleen tietenkin tuloksetta.

 Skeptikot eivät tunne nimeksikään Geller-taivutuksen aineistoa ja lapsista mainittaessa he säännöllisesti kääntävät puheen Gellerin huijaamisiin. Metalliopillisen näytön merkitys ei ole vielä auennut skeptikoille. Siitä on surkuhupaisa esimerkki linkissä (9). Siinä metalliopin tutkijat Crussard ja Bouvaist vastasivat Martin Gardnerin aikaisempaan arvosteluun tieteellisen pätevästi perustellen, mutta Gardner pysyi edelleen tiukasti taikurilinjalla, hänelle tyypillisellä hyökkäävällä ja vastapuolta halventavalla tyylillään.

Skeptikkojen kirjoittamista artikkeleista ja kirjoista saa huomattavan virheellisen kuvan siitä, mitä kaikkea taivutusilmiöstä on kirjoitettu.  Todistusvoimaisimpia tapauksia ja yksityiskohtia vältellään niin järjestelmällisesti, että toisinaan joutuu ihmettelemään, riittääkö pelkkä vahva vakaumus selitykseksi vai tarvitaanko lisäksi annos älyllistä epärehellisyyttä. Kriittinenkin arvostelu on tietenkin aina tervetullutta siinä määrin, kuin se saa aikaan kehitystä tutkimusmenetelmissä.

Skeptikkotaikuri James Randi ilmeisesti piti Gelleriä pahimpana vihollisenaan, koska hän kirjoitti kokonaisen kirjan tätä vastaan (Lähde 11). Kirjan lupaavasta nimestä huolimatta siinä tuskin kuitenkaan kerrotaan totuutta Gelleristä. Randi ja Geller kuluttivat suuria rahasummia oikeudenkäynteihin toisiaan vastaan, ja muistaakseni kumpikin on julistautunut näiden voittajaksi. Martin Gardner ja Randi ovat värittämisen lisäksi myös suoranaisesti valehdelleet parapsykologiaa arvostellessaan. Tämän väitteen paikkansapitävyyden voi saada selville vertailemalla heidän tekstejään alkuperäislähteisiin.


Nykytilanne

Olen yllä esittänyt vain mitättömän osan kaikesta materiaalista, mitä arkistoihin on jäänyt käytettäväksi. Useita kymmeniä ja ehkä satoja yksittäisiä kokeita jäi kertomatta. Valitettavasti kovin harvat ovat tietoisia tällaisen aineiston olemassaolosta.

Luonnontieteellisesti suuntautuneelle ihmiselle voisi tuskin ehdottaa mitään sen naurettavampaa kuin että joku pystyisi taivuttamaan tai jopa katkaisemaan ruokalusikan vain sivelemällä sitä kevyesti. Ilmiön käsittely tiedotusvälineissä viidenkymmenen vuoden aikana on vahvistanut tämän asenteen olemassaolon ja Uri Geller on suuren yleisön silmissä tuomittu pelkäksi huijariksi.

Valitettavasti Geller näyttää viime vuosina siirtyneen pelkälle temppulinjalle. Tutkijoiden kanssa tehdyistä kokeista ei ole tietooni tullut mitään uutta, ja Suomessa vuonna 2017 näkemäni esitys oli pelkkä taikurishow, johon oli hyvin valmistauduttu. Tarkka videokuvaus jopa toi esiin yhden todisteen huijauksesta, vaikka Geller varsin hyvin osasi varoa sopimatonta kuvaamista.

Hyvin näkyvissä tapahtuneiden taivutusten onnistuneista filmaamisista ja videoinneista kerrotaan siellä täällä, mutta en ole nähnyt niistä esitettävän muuta kuin satunnaisia ja epäselviä lyhyitä pätkiä ilman tapahtumien selityksiä. Tarvittaisiin videoaineiston kokoamistyö, jonka jälkeen olisi katsottavissa riittävän pitkiä jaksoja, joiden taustat tutkittaisiin ja selitettäisiin yksityiskohtaisesti.

Parapsykologian valtavirran tutkijoiden toiminta Geller-taivutuksen suhteen on ollut katastrofaalista. Tutkijat ovat useimmiten ihmistieteiden edustajia ja heidän aikanaan itse satunnaisesti tekemänsä kokeet olivat puutteellisia järjestelyiltään. Heidän ei olisi pitänyt yrittää ilman apua tehdä sellaista, mitä eivät hallinneet.

Metallintaivutusta yritti lisäksi järjestelmällisesti tutkia laboratoriossa kaksi kokematonta ja herkkäuskoista tutkijaa, joita kaksi nuorta amatööritaikuria huijasi Randin johdolla, jopa yöllistä laboratorioon murtautumista hyväksi käyttäen. Seurauksena oli ajan ja rahoituksen tuhlaamisen ja uskottavuuden menettämisen takia täydellinen fiasko, "Project Alpha", josta kerron toisaalla täällä. Parapsykologit eivät edes jälkikäteen ole selvittäneet asioita kunnolla, vaan aivan yleisesti uskovat kritiikittä skeptikkojen tarinat.

***


Kirjallisuuslähteet

1. John Hasted (1981): The Metal-benders. Routledge & Kegan Paul (279 sivua) [kirjan tekstiosuus   on linkissä (1)]
2. John Taylor (1975): Superminds. The Viking Press, Inc. (183 sivua)
3. C. Crussard, J. Bouvaist (1978): Étude de quelques déformations et transformations apparemment
anormales de métaux. Mémoires Scientifiques. Revue Métallurgie - Fevrier 1978 (Linkki 2)
4. François de Closets (1975): Les premières expériences scientifiques sur "l'effet Uri Geller".
Sciences et Avenir 1975, novembre
5. Ferdinando Bersani ja Aldo Martelli (1983): Observations on selected Italian mini - Gellers.           Psychoenergetics, 1983, Vol. 5, pp. 99-128
6. H.C. Berendt (1986): Jenseits des Möglichen? Metallbiegen durch seelische Kraft. Verlag Herder Freiburg im Breisgau (160 sivua)
7. Bernhard Wälti (1978): Die Silvio-Protokolle 1976-1977. Zeitschrift für Parapsychologie und         Grenzgebiete der Psychologie, Jg. 20, Nr 1
8. Wilbur Franklin (1976): Metal Fracture Physics Using Scanning Electron Microscopy and the         Theory of Teleneural Interactions. The Geller Papers, ed. C. Panati, Houghton Mifflin, Boston, 1976 [tekstiosa linkissä 3]
9. Eldon Byrd (1976): Uri Geller’s Influence on the Metal Alloy Nitinol. The Geller Papers, ed. C. Panati, Houghton Mifflin, Boston, 1976 [Linkki 4]
10. W. E. Cox (1974): Note on some experiments with Uri Geller. The Journal of Parapsychology
Volume 38, Number 4, December
11. James Randi (1975/1982): The Truth About Uri Geller. Prometheus Books (235 sivua)
12. Martin Gardner (1977): Geller, Gulls and Nitinol. Humanist – May/June 1977


Linkkejä

1. John Hasted: The Metal-benders [lähde 1 ilman kuvia]
http://www.urigeller.com/the-metal-benders/

2. Crussard-Bouvaist-artikkeli [lähde 9 ilman valokuvia]
http://psiland.free.fr/dossiers/parapsy/pk/girard/girard1.html

3. Wilbur Franklin [Lähde 8 ilman kuvia]:
http://www.urigeller.com/scientific-paranormal/the-geller-papers/metal-fracture-physics-using-scanning-electron-microscopy-and-the-theory-of-teleneural-interactions/

4. Eldon Byrd ja Nitinol [Lähde 9 ilman kuvia]:
http://www.urigeller.com/scientific-paranormal/the-geller-papers/uri-gellers-influence-on-the-metal-alloy-nitinol/

5. Peter Mulacs:
http://www.parapsychologie.info/history.htm

6. http://www.urigeller.com/metal-bending-research-around-world/

7. Dean Radin, lusikan pesän taivutus:
http://www.deanradin.com/spoon.htm

8. Michael Shermer on Spoonbending:
https://www.youtube.com/watch?v=h3X9h1WlQpA

9. Parapsychology & Physics
http://www.nybooks.com/articles/1980/12/18/parapsychology-physics-1/