Mikä mättää Blackmorella ja Savvalla?

Miten on mahdollista, että parapsykologian tutkijana aloittanut henkilö tutustuu varsin hyvin parapsykologiaan ja kääntyy siten täydeksi skeptikoksi? Joka tapauksessa niin on käynyt esimerkiksi Susan Blackmorelle ja Louie Savvalle. Onneksi he ovat myös itse kertoneet kääntymisensä syistä.


Susan Blackmore

Blackmore kertoo vaiheistaan artikkelissaan (1987a) ”The Elusive Open Mind: Ten Years of Negative Research in Parapsychology” ja parapsykologian jättämisen perusteluja on myös artikkelissa (2000).

Hän ryhtyi opiskelemaan fysiologiaa ja psykologiaa Oxfordin yliopistossa. Siellä hän pian alkoi johtaa yliopistolla toiminutta psyykkisen tutkimuksen seuraa Oxford University Society for Psychical Research (OUSPR). Siinä yhteydessä hän pääsi tutustumaan ympäristön hämäräharrastajiin kuten noitiin, druideihin, psyykikkoihin, selvänäkijöihin ja jopa muutamiin parapsykologian vakaviin tutkijoihin. He kokeilivat aakkoslautaa, tutkivat hautausmaita ja tekivät ESP- ja PK-kokeita.

Pian seuratoiminnan aloittamisen jälkeen hänelle tuli vahva kolme tuntia kestänyt ruumiistapoistumiskokemus (OBE) ja hän kertoo myös nähneensä selkounia. Kokemustensa vuoksi hän kiinnostui parapsykologiasta kunnolla, mutta ei uskaltanut ryhtyä tutkimaan kokemuksiaan, vaan aloitti jo vakiintuneilla linjoilla ja alkoi tutkia psi:tä samoilla menetelmillä kuin muutkin. Hän kehitti oman teoriansa psi:stä, että se olisi yhteistä prosessia muistin kanssa, ja hänen julkaisematon väitöskirjansa oli tutkimus tämän teorian paikkansapitävyydestä.

Blackmore kertoo ihmetelleensä miksi hän ei koskaan saanut kokeissaan tilastollisesti merkitseviä tuloksia vaikka muut tutkijat saivat. Hän huomasi (Blackmore 1987b) vieraillessaan Carl Sargentin laboratoriossa Cambridgessa, että tämä poikkesi kuvaamastaan koeohjelmasta ja varmistuksista. Käväisipä tietenkin mielessä sellainenkin ajatus, että kaikki hyvät tulokset johtuivat hutiloinnista, mutta sellaista hän ei kovin selvästi väitä. Shermerin (1998) tekemästä haastattelusta on Skeptikko-lehdessä käännös:

Minun olisi nyt kysyttävä uudelleen: ”Miten minä voin olla varma käymättä joka ikisessä laboratoriossa penkomassa asioita?” Sitä en voi tehdä, joten en voi myöskään varmasti tehdä mitään lopullisia johtopäätöksiä.

Lopulta hän uskaltautui tutkimaan myös ruumiistapoistumiskokemusta (OBE). Se olikin helpompaa, kun sai jättää psi:n kokonaan huomiotta eikä enää tarvinnut suhtautua tutkimukseen avoimella mielellä. Eli jo alustavasti hän ”tiesi”, että psi ei ollut mukana ruumiistapoistumiskokemuksessa. Hän kehitti kokemukselle psykologisen ja fysiologisen selityksen, joka tuntui toimivan hyvin käytännössä.

Hän sanoi OBE-tutkimuksestaan artikkelissa (1987a) vapaana käännöksenäni seuraavasti:

Tietenkin on aina tärkeätä pitää mieli periaatteessa avoimena. Jos omien kokeiden tulokset osoittavat, että lähtöhypoteesi on väärä, silloin on oltava valmis muuttamaan sitä. Mutta sitä ei tarvitse tapahtua kovinkaan usein – ainakaan silloin, jos hypoteesit ovat niin hyviä kuin niiden pitäisi olla. Ei tarvitse olla alinomaa mieli avoimena. Ja niin oli OBE-tutkimuksessa  –  ja mikä helpotus se olikaan!

Wikipedian mukaan Carl Sargent joutui luopumaan parapsykologian tutkimuksestaan Blackmoren vierailun jälkeen. Blackmore (2003) kirjoittaa kommentissaan Sargent-tapauksesta seuraavasti:

I spent nearly 30 years working in parapsychology, initially as a believer in the paranormal but later as a sceptic. I eventually concluded that the experimental evidence does not support the existence of any paranormal phenomena at all. The most crucial experience in my change of opinion was investigating Carl Sargent's ganzfeld research.

Artikkelissaan Blackmore (2001) hän kirjoittaa:

For this reason, if for no other, you have to jump to one side or other of the fence - and preferably be prepared to jump back again if future evidence proves you wrong. I have jumped onto the side of concluding that psi does not exist.

Louie Savva

Savva perustelee skeptikoksi kääntymistään bloginsa artikkelissa Savva (2006). Hän kertoo olleensa nuoruudessaan hyvin kiinnostunut tietämään, ovatko paranormaalit asiat todellisuutta, ja koska hän oli tieteellisesti suuntautunut, niin hän halusi varmistua vastauksesta tieteen menetelmillä. Jo 16-vuotiaana hän liittyi Society for Psychical Research:iin ja alkoi innolla selvittää asioita.

Hän pääsi parapsykologien tiedeyhteisön jäseneksi ja sai apurahoja tutkimuksiin, jotka sitten julkisti enimmäkseen parapsykologian vuotuisissa tai kansainvälisissä kokoontumisissa. Hän ei saanut ainakaan itseään vakuuttavia tilastollisesti merkitseviä tuloksia ainoassakaan tutkimuksessaan. Hän tutki lähiaikoina pinnalla olleita kysymyksiä ja yhtä enneunien näkijää, joka väitti itsellään olevan poikkeuksellisia kykyjä. Lisäksi hän tutki epävirallisesti myös tunnettuja psyykikkoja, kummitustaloja ja yleisön lähettämiä kummituskuvia eikä löytänyt ainuttakaan todistetta psi-ilmiöistä.

Eräs Savvan kommenteista parapsykologian tilanteeseen on epäilemättä valitettavan totta. Hän kertoo valinneensa esityksiä Parapsychological Associationin vuoden 2005 kokoontumiseen, ja hakijoiden artikkelit olivat huomattavalta osin hyvin heikkoja.

Yhteenvetona hän vertaa parapsykologiaa korttitaloon, jonka pohja on hutera, mutta jonka huippua parapsykologit innolla rakentavat.


Parapsykologien vastauksia

Parapsykologian tutkijat ovat kommentoineet varsin vähän Blackmoren tapausta. Enimmäkseen on vain lyhyitä viittauksia ja arvioita, mutta Berger (1989) kävi läpi Blackmoren tutkimuksia ja julkaisuja varsin perusteellisesti.

Berger arvostelee kuvaa, jonka Blackmore on julkisuudessa antanut parapsykologian tutkimuksistaan. Blackmoren mukaan hän teki kymmenen vuoden aikana tutkimuksia, joissa ei saanut tilastollisesti merkitseviä tuloksia. Bergerin mukaan tuo aika oli vain noin kaksi vuotta, alkaen vuoden 1976 lokakuusta, ja väitöskirjaa varten tehdyistä 29 tutkimuksesta Blackmore julkaisi myöhemmin erillisinä artikkeleina vain 21. Näistä 7:ssä tulokset olivat tilastollisesti merkitseviä, mutta Bergerin mukaan Blackmorella oli taipumus hylätä merkitseviä tuloksia sillä perusteella, että niissä oli jotakin vikaa.

Lisäksi Berger huomasi, että Blackmore ilmoitti tutkimustensa tekojärjestyksen toisinaan virheellisesti, jolloin tutkimuksessa edistymisen logiikka vääristyi.

Yhteenvetona Berger toteaa seuraavasti, vapaana käännöksenäni: "Väite 'kymmenen vuoden psi-tutkimuksesta' käsittää todellisuudessa sarjan hätäisesti rakennettuja, toteutettuja ja raportoituja tutkimuksia, jotka pääasiassa toteutettiin kahden vuoden aikajaksolla".

Blackmore vastaa Bergerille artikkelissa Blackmore (1989) ja kumoaa Bergerin antamat kommentit suurimmaksi osaksi. Hän kertoo julkaisseensa 21 tutkimuksen sijasta todellisuudessa 27, eikä joidenkin hylkäysten syynä ollut tulosten tilastollinen merkitsevyys. Tutkimusten järjestys oli hänen mielestään ilmaistu loogisesti oikein, koska erityyppisiä tutkimuksia oli tehty lomittain. Hän sanoo Bergerin esittävän lainauksia yhteydestään irrotettuna.

Parapsykologien yleisluontoisia vastauksia skeptikkojen arvosteluun on artikkeleissa Honorton (1993) ja pitkässä filosofisemmassa artikkelissa Zingrone (1997).

En löytänyt yhtäkään parapsykologian tutkijoiden tekemää arviota Savvan tapauksesta.


Omia kommentteja

Blackmore aloitti New Age -uskovaisena ja hänen oma ruumistapoistumiskokemuksensa vielä vahvisti tätä uskoa. Hän ryhtyi sitten innokkaaksi parapsykologian kokeelliseksi tutkijaksi, luultavasti saadakseen uskolleen tieteellistä pohjaa. On hyvin ymmärrettävää, että näillä eväillä on todennäköistä päätyä umpikujaan, kuten Blackmorelle sitten kävikin.

Mielestäni Bergerin luonnehdinta Blackmoren kokeellisesta parapsykologian tutkimuksesta on oikea. Nuo kahden vuoden tutkimukset olivat todellakin hutiloituja, minkä myös Blackmore hiukan kaunistellen itse myöntää. Kuitenkin hän sai työnsä julkaistua parapsykologian vertaisarvioiduissa lehdissä. Olisi mielenkiintoista tarkistaa, miten Blackmore on kiertänyt nuo suunnittelun heikkoudet raporteissaan. Tietoa kunnolla kontrolloiduista tutkimusmenetelmistä olisi kyllä ollut käytettävissä, mutta Blackmorella oli ilmeisesti kiire saada valmista aikaan.

Blackmoren maailmankuva on mielestäni kovin abstrakti eikä tunnu sisältävän luonnontieteellistä perustaa. Silloin voivat tulkinnat helposti mennä liian mielivaltaisiksi. Mielestäni hän koko ajan keskittyy liiaksi teoriointiin ja psi:n ominaisuuksiin teorian kannalta. Hän jättää spontaanitapaukset ja fysikaaliset ilmiöt sivuun eikä ota kantaa niihin tutkimusaineiston laadun kannalta.

Blackmoren kunniaksi on sanottava, että hän on epätavallisen rehellinen ja suoraselkäinen. Hän on aikojen kuluessa oppinut taitavaksi kokeelliseksi tutkijaksi ja teorianrakentajaksi. Parapsykologien on syytä ottaa hänen muutamat mielipiteensä vakavasti.

Blackmoren suhtautumistapa psi-ilmiöiden olemassaoloon on merkillisen epämääräinen. Toisaalta hän sanoo, että psi:n olemassaoloa ei voi kieltää, mutta toisaalta hän kieltää sen varsin selvästi. Tätä lopullista kieltämistä tukee myös se, että hän on asettunut varauksettomasti organisoidun skeptismin kannattajaksi eikä näytä huomanneen sen virheitä sekä asiasisällössä että logiikassa.

Savva luonnehtii blogissaan itseään ateistiksi, nihilistiksi, anarkistiksi, pessimistiksi ja ihmisvihaajaksi. Lisäksi hän muutaman kerran suosittelee joidenkin asioiden hylkäämistä suoralta kädeltä. Vaikka kyseessä olisi huumorikin, niin hänen sopivuutensa parapsykologian tutkijaksi näyttää kuitenkin aika huonolta. Parapsykologilta vaaditaan kriittisyyden lisäksi pitkäjänteisyyttä, sitkeyttä ja ripaus ennakkoluulottomuutta.

On hyvin ymmärrettävää, että Savvan temperamentilla ei voinut olla tyytyväinen kokeellisen parapsykologian heikkoihin psi-vaikutuksiin. Tunnettujen psyykikkojen, kummitustalojen ja henkivalokuvien tutkimus on myös turhauttavaa, koska niillä alueilla toivo psi-ilmiöiden löytymisestä on melko olematon.

Savvan esittämä korttitalovertaus on mielestäni melko osuva. Olen monesta parapsykologian lähteestä lukenut, että psi-ilmiöiden olemassaolon varmistamiseen ei enää kannata tuhlata voimavaroja, koska se on jo lopullisesti osoitettu. On vain riennettävä eteenpäin taustalla toimivien mekanismien selvittämiseksi. Mielestäni teoreettiset ongelmat ovat kuitenkin niin vaikeita, että nykyisellä tutkimuksen säästöliekillä ei hyviä tuloksia ole lähitulevaisuudessa odotettavissa. Vain liiaksi sisäänlämpiävän yhteisön piirissä voidaan olla noin epärealistisia.

Kuitenkin tieteellisen parapsykologian historian aikana saadut tulokset ovat niin vakuuttavia, että täytyy olla hyvin skeptinen ja pessimistinen ihminen ellei ota psi-ilmiöiden olemassaoloa vakavasti.


Lähteitä, aikajärjestyksessä:

Susan Blackmore (1987a): The Elusive Open Mind: Ten Years of Negative Research in Parapsychology. Published in The Skeptical Inquirer 1987, 11, 244-255
http://www.susanblackmore.co.uk/Articles/si87.html

Susan Blackmore (1987b): A Report of a Visit to Carl Sargent's Laboratory
Journal of the Society for Psychical Research 54 186-198, 1987
http://www.susanblackmore.co.uk/Articles/JSPR%201987.htm

Rick E. Berger (1989): A Critical Examination of the Blackmore Psi Experiments. The Journal of the American Society for Psychical research Vol 83, April 1989, 123-144
http://www.criticandokardec.com.br/susan_blackmore_nevermore.pdf

Susan Blackmore (1989): A Critical Response to Rick Berger. The Journal of the American Society for Psychical Research Vol. 83, April 1989.
http://www.criticandokardec.com.br/blackmore.pdf

Charles Honorton (1993): Rhetoric over substance: the impoverished state of skepticism http://findarticles.com/p/articles/mi_m2320/is_n2_v57/ai_14890637/pg_1

Nancy L. Zingrone (1997): Failing to Go the Distance: On Critics and Parapsychology
http://www.skepticalinvestigations.org/exam/Zingrone_critics.htm

Michael Shermer (1998): Tietoisuutta etsimässä (haastattelu). Skeptikko-lehti 3/99. (Käännetty Skeptic-lehdestä vähän lyhenneltynä)

Susan Blackmore (2000): First Person - Into the Unknown. New Scientist, 4 November 2000, p 55
http://www.susanblackmore.co.uk/journalism/NS2000.html

Susan Blackmore (2001): What Can the Paranormal Teach Us About Consciousness?
http://www.susanblackmore.co.uk/Articles/si01.html

Susan Blackmore (2003): A note on the Sargent affair
http://www.susanblackmore.co.uk/Note%20on%20Sargent.htm

Blackmoren laajat kotisivut:
http://www.susanblackmore.co.uk/

Louie Savva (2006): Why I Quit Parapsychology
http://www.everythingispointless.com/2006/11/why-i-quit-studying-parapsychology.html

Voittaako joku skeptikkojen haasteen?

Parapsykologian tutkijat ovat yli 120 vuoden kuluessa saaneet vakuuttavaa näyttöä psi-ilmiöiden olemassaolosta, sekä spontaanitapausten tutkimuksissa että kokeellisessa tutkimuksessa. Lisäksi lukemattomat ihmiset tälläkin hetkellä saavat toimeentulonsa oletettujen psyykkisten kykyjensä avulla. Hyvällä syyllä voidaan kysyä miksi kuitenkaan kukaan ei tähän mennessä ole onnistunut voittamaan skeptikkojen haasteita?


Haasteet

Skeptikot eivät usko, että psi-ilmiöitä voisi olla olemassa. He ovat jopa niin varmoja olemisestaan oikeassa, että ovat laittaneet huomattavia summia rahaa likoon siltä varalta, että joku osoittaisi vahvat psi-kykynsä riittävän hyvin valvotuissa kokeissa. Wikipediasta löytyy kokonaista 26 rahapalkinnollista haastetta:
http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_prizes_for_evidence_of_the_paranormal

Tunnetuin haaste on epäilemättä taikuri Randin aloitteesta perustettu miljoonan dollarin haaste, johon jatkossa keskityn:
The JREF Million Dollar Paranormal Challenge (MDC)
http://www.randi.org/site/index.php/1m-challenge/challenge-faq.html

Sivulta ilmenee, että virallisia hakemuksia on tähän mennessä ollut vuosina 1964-1982 yli 650 kappaletta ja vuodesta 1997 lähtien päivämäärään 15.2.2005 mennessä 360 kappaletta lisää. Yksikään hakija ei ole selvinnyt pakollisesta esikokeesta, joten kukaan ei ole vielä päässyt yrittämään ratkaisevaan kokeeseen.

Tilastollinen onnistumisraja lopullisessa kokeessa on yksi miljoonasta. Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että rahanheitossa pitäisi saada lantti putoamaan haluttu puoli ylöspäin 22 kertaa peräkkäin tai arpakuutiolla haluttu silmäluku vähintään 8 kertaa peräkkäin. Varmasti on mahdollista sopia myös jokin muu kykyjen todentamistapa kuin tilastollinen, esimerkiksi esineiden liikuttaminen tai niiden muodon muuttaminen.

Australian skeptikoilla on haaste Australian dollareissa:
The $100,000 Prize
http://www.skeptics.com.au/features/prize/
Heilläkin vaadittu onnistumisraja on yksi miljoonasta.

Myös Suomen skeptikoilla on oma haasteensa:
Skepsiksen haaste, 10 000 € puhtaana käteen sille, joka tuottaa valvotuissa olosuhteissa paranormaalin ilmiön.
http://www.skepsis.fi/Toiminta/Skepsiksenhaastejastipendi.aspx

Kaikissa haasteissa menetellään siten, että ensin kykyjä mahdollisesti omaava henkilö kertoo millaiset hänen kykynsä ovat. Sen pohjalta kirjoitetaan skeptikkojen kanssa sopimus testaustavasta, jonka molemmat osapuolet hyväksyvät. Esikokeiden jälkeen päästään sitten ratkaisevaan lopulliseen kokeeseen, jos kykyjä näyttää löytyvän.


Hakemuksia ja yrityksiä

JREF:n keskustelufoorumissa voi seurata MDC-hakemusten ja neuvottelujen etenemistä osittain kirjeenvaihdon avulla:
http://forums.randi.org/forumdisplay.php?f=43

En ole paljonkaan paneutunut MDC-kokeisiin liittyviin asioihin enkä myöskään aio tehdä sitä tähän hätään. Joka tapauksessa oletettu kyky näkyy foorumin luettelossa lyhyesti merkittynä jokaisen hakijan kohdalla. Kyvyt näyttävät olevan lievästi sanottuna moninaisia ja toisinaan vaikeasti suomennettavia, esimerkiksi siellä ovat selvänäkö, mies arkussa, rintojen epänormaaliuden havaitseminen, röntgensilmät, subluksaation havaitseminen, psykometria kirjekuorista, silmämunaenergia, psyykikko, taikavarvun/heilurin käyttö (dowsing), fysikaaliset epätasapainot, elektroniset ääni-ilmiöt (EVP), homeopatia, energiaparannus, telekinesia ja astrologia.

Monet hakemuksista näyttävät valuvan hiekkaan, kun kyvyille on vaikeata keksiä pätevää ja riittävän halpaa testausmenetelmää tai hakija keskeyttää kirjeenvaihdon. Valitettavasti foorumissa ei esikokeiden tuloksista kerrota yksityiskohtia ainakaan järjestelmällisesti, vaikka sellaisia löytyy satunnaisesti jostakin muualta.

YouTubessa on kaikkien katsottavissa tanskalaisen heilurinkäyttäjä Connie Sonnen epäonnistunut esikoe:
http://www.youtube.com/watch?v=U_qiG9PUiaQ

Vaikka kyse ei olekaan haasteesta, niin hiukan samaan sarjaan kuuluu video, jossa Randi paljastaa James Hydrickin psykokinesiatemppujen tekotavan:
http://www.youtube.com/watch?v=QlfMsZwr8rc&feature=related

Yleishuomiona aikojen kuluessa löytämistäni koetilanteista voidaan sanoa, että psyykikot ovat yleensä kovin avuttomia koetehtävien edessä. Heillä ei ole minkäänlaista realistista käsitystä kyvyistään, koska he koskaan aikaisemmin eivät ole itse testanneet niitä sokkoutettuina. Lisäksi he näyttävät olevan kykenemättömiä ottamaan huomioon suggestion ilmeisen vaikutuksen toiminnassaan.

Monilla hakijoilla on myös ollut niin epärealistinen käsitys ympäröivästä aineellisesta maailmasta, että he ovat selvästikin lähteneet toivottomaan yritykseen haasteiden voittamiseksi.

Randin haastetta on arvosteltu siitä, että sen säännöt antavat JREF:lle täydellisen ratkaisuvallan tulosten tulkitsemisessa. Sellainen valta on tietenkin ymmärrettävä, kun kyse on suuren rahasumman menettämisestä. Mutta jos oletetaan, että joku todella osoittaisi riittävää kykyä haasteen voittamiseen, niin sääntöjen puitteissa hänet voitaisiin väsyttää luopumaan yrityksestään loputtomalla kiistelyllä kokeen toteuttamistavasta.

Hakijaa voidaan lannistaa myös töykeällä ja ylimielisellä kohtelulla. Näin voidaan sanoa tapahtuneen, kun lukee Randin vuonna 1999 kirjoittaman hylkäyskirjeen. Rico Kolodzey haki haastetta sillä perusteella, että oli ollut kauan syömättä. Vastaus oli seuraavanlainen ja kuvastaa hyvin skeptistä ajattelumaailmaa:

Don't treat us like children. We only respond to responsible claims.

Are you actually claiming that you have not consumed any food products except water, since the end of 1998? If this is what you are saying, did you think for one moment that we would believe it?

If this is actually your claim, you're a liar and a fraud. We are not interested in pursuing this further, nor will we exchange correspondence with you on the matter.

Tapauksesta löytyy keskustelua haulla. Jupakan jälkeen MDC:n sääntöihin tuli lisäys, että sellaista hakemusta ei hyväksytä, joka aiheuttaa hakijalle terveysvaaran. Kyllähän syömättömyyden kyvyn testaus olisi kuitenkin voitu turvallisesti järjestää lääkärin valvonnassa. Sitä yritettiinkin vuonna 2006, mutta sopimusta ei saatu aikaan.
http://www.lettersofnote.com/2011/04/youre-liar-and-fraud.html

Vaikuttaa siltä, että hakijoiden kohtelu on sentään inhimillistynyt 2000-luvulla.


Voittamisen mahdollisuudet

Parapsykologien tutkimuksissa on ilmennyt, että kokeissa saavutetaan lähes aina vain heikko psi-vaikutus. Tällöin tilastollisen merkittävyyden saavuttamiseksi on tehtävä laajoja koesarjoja. Vahvat vaikutukset tulevat esiin kokeissa hyvin harvoin, mutta spontaanitapauksissa on usein suuriakin tunnelatauksia ja voimakkaita ilmiöitä esiintyy melko usein.

Tutkimuksissa on selvinnyt, että psi-ilmiöt tulevat esiin parhaiten silloin, kun koehenkilöillä on tietty melko vaikeasti kuvailtavissa oleva tunnetila. Kirjallisuudessa kuvataan tuota tilaa monilla tavoilla, esimerkiksi rentoutuneisuus, luottamus onnistumiseen, irrallinen keskittyminen ja aistiärsykkeiden rajoittaminen. Joka tapauksessa on selvää, että tiukasti kontrolloidussa koetilanteessa onnistumisen vaatimaan tunnetilaan on vaikeata päästä.

Tavalliset näkijät onnistuvat niin satunnaisesti, että heillä tuskin on mitään mahdollisuuksia voittaa haasteita. Monet uskovat, että maapallolla elää henkisesti pitkälle kehittyneitä ihmisiä, joille haasteiden voittaminen olisi leikintekoa. Ainoa pulma on, että he eivät syystä tai toisesta tule esiin testattaviksi. Heitä ei ole ilmestynyt edes parapsykologien tutkittaviksi, joten heidän varaansa ei voida laskea mitään.

Vähälahjaisemmat näkijät vaatisivat niin laajoja koesarjoja, että niitä ei käytännössä voida järjestää haasteiden puitteissa. Siksi uskallan veikata, että haasteiden voittamista tuskin on odotettavissa seuraavien 20 vuoden aikana.

Parapsykologia ja folkloristiikka

Sain virikkeen tähän juttuun Skepsis ry:n keskustelusivuilta seuraavasta sanailusta:

Kirjoittaja:  pep   Päiväys:  29.08.2011
Viestinumero:  340817

EräsKansanparantaja. kirjoitti
29.08.2011 (340816)...

>Toisiaan nokittelevien
>tieteentekijöiden tulisi vihdoin ja
>viimein uskaltautua peloista
>huolimatta kuunnella aivan
>tavallisten (normaalien) ihmisten
>kokemuksia ja mielipiteitä.

Tieteentekijät kuuntelevat. Sitä tieteen aluetta kutsutaan folkloristiikaksi.
Jos tarkoitat erikoisten ilmiöiden tutkimista, niin onhan niitä tutkittu. Aina on vaan tullut vesiperä. Siksi erikoisen väitteen esittäjällä on se ensimäinen näytön paikka, jotta tiedemaailmaa asia alkaisi kiinnostaa.
Skepsis RY:n testin läpäiseminen olisi jo jonkinlainen signaali.

Tuon vastauksen kirjoittaja "pep" on ilmeisesti sitä mieltä, että folkloristit ovat jo kartoittaneet riittävästi spontaaneja psi-ilmiöitä todetakseen ne olemattomiksi. Myöskään missään muissa tutkimuksissa ei hänen mielestään ole saatu psi-myönteisiä tuloksia. Jätän parapsykologian tutkimustulokset sivummalle tällä kertaa ja keskityn folkloristiikan tutkimuksen tarkastelemiseen.


Folkloristiikan tutkimusalue

Suomenkielinen Wikipedia määrittelee folkloristiikan seuraavasti:

Folkloristiikka on humanistinen tieteenala, joka tutkii ihmisten elämismaailmaa ja kansanomaisia ajattelumalleja, eli kansan tietämystä. Folkloristiikka tunnettiin ennen kansanrunouden tutkimuksena tai kansanrunoustieteenä; sen tutkimuskenttä oli siis kapeampi kuin nykyään. Muualla Euroopassa folkloristiikka luetaan usein kuuluvaksi kansatieteeseen eli etnologiaan, joka Suomessa tarkoittaa aineellisen ja sosiaalisen kulttuurin tutkimusta. Henkisen kansankulttuurin tutkimuksena folkloristiikkaa voidaan pitää kulttuuriantropologian osa-alueena.

Lähteessä [1] kerrotaan tarkemmin, että folkloristiikka tutkii mm. legendoja, musiikkia, suullista perinnettä, sananlaskuja, suosittuja uskomuksia, satuja ja tapoja, jotka kuuluvat jonkin kulttuurin tai ryhmän traditioihin. Se tutkii myös käytäntöjä, joiden välityksellä perinnettä siirretään eteenpäin. Folkloristiikan sivuja selaillessa minulle jäi yleiskuva, että alan tutkijat muodostavat suhteellisen pienen tiedeyhteisön englantia puhuvassa maailmassa.

Jos oletetaan arkipäivän psi-ilmiöitä olevan olemassa, niin folkloristiikassa ne ilmeisesti kuuluvat suullisen tradition alueeseen kokemuskertomuksina, joita folkloristit kutsuvat memoraateiksi. Näistä kertoo Lauri Honko lähteen [2] mukaan seuraavaa:

Memoraatit ovat kertomuksia henkilökohtaisista kokemuksista supranormaalin kanssa. Kronikaatit eivät sisällä supranormaalin piiriin kuuluvia kokemuksia.

Memoraattien kautta pääsemme käsiksi kansanuskon elävään ytimeen, ihmisten supranormaaleihin elämyksiin. Usko haltijoiden olemassaoloon perustuu viime kädessä konkreettisiin, omakohtaisiin elämyksiin. Memoraatit ovat kansanuskon tutkimukselle keskeinen lähde ennen kaikkea siksi, että niistä käyvät ilmi ne tilanteet, joissa supranormaali traditio aktuaalistuu ja alkaa vaikuttaa ohjaavasti käyttäytymiseen. Voidaan siis luoda kuva uskomusten sosiaalisesta kontekstista.

Memoraattien pohjana olevat elämykset jaetaan kahteen ryhmään eli rituaalisiin ja kasuaalisiin elämyksiin (Enges 2004). Näistä rituaalien avulla tuotettuja elämyksiä voidaan tutkia niiden syntyvaiheissa, mutta kasuaaliset elämykset syntyvät spontaanisti ilman suunnittelua, joten tutkijan on lähes mahdotonta olla paikalla elämyksen syntymishetkellä.


Memoraattien totuusarvosta

Varsinkin skeptikoilla näyttää olevan käsitys, että folkloristiikka aitoon tieteelliseen tapaan tutkii memoraatteja mahdollisimman objektiivisesti ja ilman ennakkoasenteita. Jos näin olisi, niin kaiken järjen mukaan silloin myös memoraattien totuusarvo pitäisi selvittää ja ne pitäisi jakaa kahtia eli toisaalta pelkästään perinteen ja kuvitelmien tuottamiin tarinoihin ja toisaalta paikkansa pitäviin tapausselostuksiin.

Pasi Enges (2004) pohtii otsikon "Yliluonnollisten elämysten todellisuus" alla tapaa, millä folkloristiikassa suhtaudutaan memoraattien totuusarvoon. Lauri Honkoa lainaten Enges sanoo:

Perusongelma on: "kuinka on mahdollista, että ihminen näkee, kuulee tai tuntee jotakin sellaista, jota objektiivisesti ottaen ei ole olemassa?"

Hän jatkaa edelleen Hongon ajatuksia seuraillen:

Vaikka lähtökohtana onkin ajatus, että elämys on kokijalleen aina todellinen, löytyy "oikea" selitys havaintopsykologisista tekijöistä, yhteisöllisestä arvo-, normi- ja roolijärjestelmästä sekä kulttuurin tarjoamista elämys- ja selitysmalleista, ennen kaikkea vastaavia tapauksia kuvaavista memoraateista. Traditio siis ohjaa sekä itse elämystä että sen jälkikäteen tapahtuvaa tulkintaa. Hongon selitysmallia on pidetty yhtenä onnistuneimmista yrityksistä selittää kertomuksina raportoituja yliluonnollisia elämyksiä.

On helppoa olla yhtä mieltä siitä, että kertomukset haltijoiden, tonttujen ja menninkäisten näkemisistä kuvaavat päänsisäisiä tapahtumia, joilla ei ole vastinetta aineellisessa maailmassa.  Sama pätee kummitusten ja haamujen näkemiseen silloin, kun vain yksi paikalla olevista useammasta henkilöstä havaitsee ne. Haamun näkeminen voi kuitenkin olla psi-ilmiö silloin, kun se välittää sellaista paikkansa pitävää tietoa, mikä ei ole tullut havaitsijan tietoon normaalia tietä aistien tai päättelyn kautta.

Enges kertoo tutkija Leea Virtasen kohtelusta kollegojen taholta. Virtanen keräsi ja tutki suuren joukon memoraatteja ja tuli siihen ajatukseen, että kaikki nämä osittain hyvinkin konkreettiset kokemuskertomukset eivät voineet olla pelkkää kuvittelua ja kansanperinteen vaikutusta. Lisäksi hän esitteli parapsykologian tutkimusta myönteisessä mielessä ja mahdollisena kokemusten selittäjänä.

Virtasen kollegat kuittasivat hänen kaksi kirjaansa enimmäkseen vaikenemalla niistä. Enges esittelee vain yhden alan tutkijan kriittisen kommentin, joka ilmestyi Helsingin Sanomissa. Esittelyn lopuksi Enges toteaa:

Yhteenvetona kritiikistä voi lyhyesti sanoa, että se kohdistui toisaalta Leea Virtasen teoreettiseen ja metodologiseen sitoutumiseen - hänen tapaansa ottaa parapsykologisen tutkimuksen mahdollisuudet vakavasti - ja toisaalta hänen henkilökohtaiseen suhtautumiseensa tutkittavana oleviin ilmiöihin.

Parapsykologiaa tarvitaan

Memoraattien totuusarvon huomioon ottaminen ei kuulu folkloristiikan tutkimusalueeseen. Tarkistin suuren määrän kyseisen tieteenalan sivustoja, mutta en löytänyt totuusarvon pohdintaa nimeksikään. Folkloristiikan tutkimuksen taustalla on vahva oletus, että kaikki memoraatit selittyvät psykologisilla syillä ja kansanperinteen perustalta. Niillä ei siten ole muuta yhteyttä reaalimaailmaan kuin valehtelu, erehdykset ja ilmiöiden väärintulkinnat. Kun Leea Virtanen poikkesi tästä oletuksesta, niin hän astui oman tutkimusalueensa ulkopuolelle ja hänelle huomautettiin siitä.

Selvä ennakkoasenne kuvastuu myös folkloristien kielenkäytössä. He puhuvat "elämyksistä" "kokemusten" sijasta, jolloin kokemusten mahdollinen totuusarvo tulee kätevästi sivuutetuksi. Kyseessä voivat olla miten selvät ja yksinkertaiset ilmiöt tahansa useampien paikalla olleiden havaitsemina, mutta ne eivät tee mitään vaikutusta folkloristiikan tutkijoihin – ainakaan muuten kuin mahdollisesti yksityisajattelussa. Esimerkkejä tällaisista konkreettisista selittämättömistä tapahtumista ovat mm. kellon pysähtyminen, esineiden rikkoutuminen tai kuvan putoaminen seinältä tai hyllyltä jossakin merkittävässä tilanteessa.

Lähdettä en enää muista, mutta joku kertoi, että folkloristit eivät halua haastatella kuin vain yhtä useammasta havaitsijasta, koska niin memoraatit pysyvät selkeämpinä. Mielestäni memoraattien totuusarvon selvittämättä jättäminen tekee folkloristiikasta jossakin määrin vajaan tieteenalan, koska todellisten tapahtumien selvittäminen tarjoaisi mielenkiintoista aineistoa tutkimukselle, miten traditio muokkaa todellisia tapahtumia omaan muottiinsa sopiviksi.

Parapsykologia on ainoa tieteenala, joka järjestelmällisesti tutkii psi-ilmiöitä. Folkloristeista on kovin vähän apua tässä tutkimuksessa.


Lähdelinkit:

1. http://www.absoluteastronomy.com/topics/Folklore

2. Lauri Honko: Memoraatit ja kansanuskon tutkimus
    http://hybrizzz.tripod.com/memo.htm

3. Pasi Enges (2004): Uskon ja epäuskon traditiot. Leea Virtanen,
    parapsykologia ja tutkijan suhde yliluonnolliseen. Elore 1/2004.
    http://cc.joensuu.fi/~loristi/1_04/eng104.html

Parapsykologialla menee huonosti

 Päivitetty 7.10.2011

Parapsykologian asema itsenäisenä tieteenalana alkaa olla vakavasti uhattuna, koska sen rahoitus on pitkän ajan kuluessa vähentynyt pahasti. Alla esitän pitkän linjan harrastajan käsitykseni tilanteen kehittymisestä ja sen syistä.

Mitä on tapahtunut?
Tuoreimpana tapahtumana huomasin, että ainoa riippumaton parapsykologian aikakauslehti European Journal of Parapsychology joutuu rahoituksen puutteessa vähintäänkin keskeyttämään ilmestymisensä (http://ejp.org.uk/). Myös parapsykologian kattojärjestö Parapsychological Association (PA) on ilmeisissä vaikeuksissa. Se ei enää julkaise vuotuisen kongressinsa esitelmien abstrakteja ilmaiseksi verkossa, vaan ilmeisesti pyrkii lisäämään kongressijulkaisunsa myyntiä, kun kunnon tietoja ei ole muualta saatavissa.

Päivityksenä on syytä mainita, että tuossa abstraktien julkaisemisessa on tapahtunut kehitystä. Nyt abstraktit löytyvät alla olevasta osoitteesta ja niistä on kätevä seurata mitä parapsykologiassa tutkitaan ja millaisia tuloksia saadaan.
http://www.parapsych.org/section/24/convention_abstracts.aspx

PA on luopunut korkeasta tieteellisestä profiilistaan ja vetoaa entistä enemmän kansan syviin riveihin. Kansanomaisemmasta politiikasta antaa vihjeen PA:n sivujen uutisosiossa oleva tiedote:
http://www.parapsych.org/articles/37/101/join_the_parapsychological.aspx.

Princetonin yliopistossa toiminut Princeton Engineering Anomalies Research (PEAR) -laboratorio joutui lopettamaan toimintansa keväällä 2007. Tiedotus siitä on luettavissa esimerkiksi täällä (sivun loppupuolella):
http://www.princeton.edu/~paw/archive_new/PAW06-07/04-1108/notebook.html.

Ennen vuosikymmeniä neljänä numerona vuodessa ilmestynyt Journal of Parapsychology on jo useita vuosia ilmestynyt vain kahtena numerona. Näyttääpä yksi vuosi menneen vain yhden numeron varassa:
http://www.rhine.org/researchjournal.htm.

Ruotsalainen Adrian Parker on kirjoittanut vuonna 2001 artikkelin, jossa parapsykologian tilannetta arvioidaan monelta taholta hyvin mielenkiintoisesti:
Parapsychology: The Good, the Bad, and the Ugly
http://130.241.147.3/PDF/parapsychologyAP.pdf

Siinäpä muutamia poimintoja jo vuosia jatkuneesta alamäestä.

 
Mitä vikaa parapsykologiassa on?
1970-luvun "paraboomin" yhteydessä parapsykologeilla olisi pitänyt olla erinomaiset mahdollisuudet edelleen vahvistaa asemiaan tärkeänä tieteenalana. Mielestäni he kuitenkin antoivat tilaisuuden luisua käsistään. He keskittyivät liiaksi kokeelliseen tutkimukseen ja jättivät spontaanitapausten tutkimisen tuuliajolle, skeptikkojen ja New Agen haltuun. Eräänä pahimpana laiminlyöntinä pidän Geller-taivutuksen katastrofaalista hoitamista parapsykologian piirissä.

Parapsykologit uskoivat prosessiorientoituneen tutkimuksen melko nopeasti tuottavat hyvät perustiedot psi-prosessien taustoista. Siksi heidän mielestään ei enää kannattanut tehdä ilmiöiden olemassaolon varmentamiseen pyrkivää tutkimusta. Ongelmat ovat kuitenkin sen verran vaikeita, että prosessiorientoitunut tutkimus ei ole täyttänyt sille asetettuja toiveita. Kun keskityttiin kokeissa yleensä esiin saataviin mitättömän heikkoihin psi-vaikutuksiin, niin suuri yleisö menetti mielenkiintonsa parapsykologiaan. New Agen tarjoamat mielikuvat olivat paljon selvempiä ja lupaavampia.

Parapsykologia on varsin heiveröinen tieteenala ja sen tutkijat ovat enimmäkseen ihmistieteiden edustajia. Tällä tilanteella on kaksi seurausvaikutusta: sisäänlämpiävyyden vuoksi vertaisarviointi toimii huonosti ja luonnontieteiden hyväksikäyttö jää liian vähäiseksi. Tilannetta olisi voitu korjata käyttämällä ulkopuolisia asiantuntijoita, mutta sitä parapsykologit eivät ole tehneet riittävässä määrässä.

Liian heikkolaatuisia artikkeleita on hyväksytty julkaistaviksi parapsykologian nimissä eikä niitä ole arvosteltu alan sisältä riittävän kriittisesti myöskään julkaisemisen jälkeen. Asiantuntemuksen puuttuessa on julkaistu kritiikittä hyvinkin arveluttavia fysikaalisia hypoteeseja ja myös New Age on saanut jalansijaa. Tämä on antanut skeptikoille erinomaisen tilaisuuden runtata parapsykologia perusteellisesti.

Eräs pahimmista löytämistäni heikkolaatuisista artikkeleista on abstraktin perusteella arvioituna seuraava:
Liudmila B. Boldyreva:
Is Long-distance Psychokinesis Possible in Outer Space?
http://www.parapsych.org/uploaded_files/pdfs/00/00/00/00/05/2007_pa_abstracts.pdf

PEAR:in REG-tulokset ovat olleet melko epämääräisiä hyvin pienen psi-vaikutuksen takia, eikä aluksi saatuja hyviä tuloksia ole kyetty tuottamaan lisää toistokokeissa. Laboratorion kaukokatsomiskokeet ovat saaneet ankaraa kritiikkiä skeptikoiden lisäksi myös parapsykologian tutkijoilta huonon toteutuksen ja tulosten virheellisen tilastollisen käsittelyn vuoksi:
http://www.tricksterbook.com/ArticlesOnline/PEARCritique.htm.

 
Asenneilmaston vaikutus

New Age ja skeptismi ovat hyvin vahvoja alakulttuureja, joiden väliin parapsykologia on näivettynyt. Näiden alakulttuurien edustajat elävät aivan eri maailmoissa eivätkä ymmärrä toisiaan lähestulkoon ollenkaan.

New Agen edustajat väittävät aivan epärealistisia asioita ja uskovat sokeasti esimerkiksi näkijöiden vahvoihin kykyihin. Hyvin kontrolloiduissa kokeissa näitä kykyjä ei löydy siinä määrin kuin kerrotaan, vaikka viitteitä psi:stä satunnaisesti esiintyykin. Skeptikot puolestaan "tietävät" psi-ilmiöiden varmuudella olevan mahdottomia eivätkä siksi tutustu niitä tukevaan aineistoon. Kumpikaan taho ei välitä psi-ilmiöiden tutkimuksesta eivätkä edes tarkistele omissa julkaisuissaan olevia virheellisiä tietoja.

Tieteellinen ajattelu on vierasta New Agen harrastajille ja skeptikot puolestaan heittävät tieteellisyyden romukoppaan silloin, kun alkavat arvostella parapsykologiaa.

Isojoen Leppiniemen kummitus

Jo 1950-luvulla nuorena poikana kuulin nyt jo kuolleen setäni kertovan vanhemmilleni tästä tapauksesta vuodelta 1936. Iän karttuessa minusta alkoi tuntua tärkeältä hänen kertomustensa tallentaminen, ja vihdoin kesällä 1971 nauhoitimme tarinat keskustelutyylillä. Kesällä 1972 teimme uuden nauhoituksen, jossa jätin oman osuuteni vähemmälle. Tarkistin myös ajankohdan sanomalehtikirjoituksia nykyisessä Kansallisarkistossa.

Sanomalehtien kertomaa

Ilkka-lehdessä oli 5.3.1936 vaatimaton otsikko: "Tulipalo Isojoella. Navettarakennus ja rehusuoja irtaimistoineen tuhoutunut. Mukana paloi mm. 7 lammasta ja 14 kanaa". Aamulla syttynyttä paloa koskevan uutisen viimeinen kappale oli hieman ihmetystä herättävä: "Mainittakoon, että edellisenä iltana oli tuli ollut irti saman talon eteisessä, mutta oli se saatu sammumaan alkuunsa".

Seuraavana päivänä Ilkka jatkoi juttua:

Kuten eilen kerroimme, paloi Isojoella sunnuntaina [todellisuudessa maanantaina/OK] maanviljelijä M:n navettarakennus. Paloa epäiltiin tuhopoltoksi ja viranomaiset ovat toimittaneet sen johdosta tutkimuksia, onnistumatta kuitenkaan vielä saamaan selvyyttä palon syttymisen syistä.

Huvittavana seikkana mainittakoon, että paikkakunnalla kuiskaillaan sellaisestakin mahdollisuudesta, että palon on sytyttänyt "pahahenki", jonka kerrotaan jo pitemmän aikaa liikkuneen lähiseudulla ja tehneen kaikenlaista pahaa!

Sunnuntaina 8.3.1936 Ilkassa oli joitakin yksityiskohtia talon tapahtumista:

Pienviljelijä M:n kertoman mukaan on tapausten sarja alkanut jo syksyllä, jolloin hän oli pannut merkille, että varsinkin öiseen aikaan talossa ja kartanolla alettiin liikutella kaikkia esineitä, ja oli ne toisinaan piilotettu varsin omituisiinkin paikkoihin. Vähän myöhemmin syksyllä katosi tuvassa olleiden vaatteiden taskusta rahalompakko, jossa oli jokin summa rahaa. Aluksi luultiin, että kysymyksessä on aivan tavallinen varkaus, mutta suurta ihmettelyä herätti, kun lompakko sitten löydettiin talon uudisrakennuksen kivijalasta.

Eräänä aamuna vähän myöhemmin huomattiin, että talon koko karja oli yön aikana laskettu navetasta ulos. Talon pojan toinen saapas löydettiin eräänä aamuna tallista, jonne sen oli ollut pakko kuljettaa ainakin kahden lukitun oven lävitse. Kirveet, hakoraudat y.m. työvälineet katosivat yhtenään ja kaikki löydettiin myöhemmin omituisista paikoista.

Aluksi liikkui "kummitus" isännän kertoman mukaan varsin hiljaa, mutta sitten alkoi jo kuulua kolinaakin. "Rienaaja" alkoi pyöritellä yön aikana perunoita ja muita pikkuesineitä pirtin lattialla, ikkunoita särjettiin saunasta, navetasta ja tallista, olipa muutaman kerran uskallettu koettaa tuvankin ikkunan kestävyyttä.

Edelleen tiedottaa kirjeenvaihtajamme, että "kummitusta" on koetettu ajaa pois paikkakunnalla liikkuneiden saarnamiesten avulla, ja vähän aikaa sitten luultiinkin sen jo lähteneen. Mutta nyt sattunut tulipalo on saanut jälleen uskomaan, ettei siitä niin vain ole päästykään. Mainittakoon, että talon isäntä oli viime viikolla "noidissa" tiedustelemassa näiltä keinoja "pahanhengen" karkottamiseksi.

Olipa siihen aikaan jo muutamia täysjärkisiäkin ihmisiä, koska uutisen lopussa oli toteamus:

Ne kansalaiset, jotka eivät ensi hädässä usko "kummituksiin", ovat siinä käsityksessä, että kysymyksessä on häikäilemätön pilanteko, joka on nyttemmin kehittynyt jo rikossarjaksi. Todennäköistä on, että viranomaiset saavat asian lähitulevaisuudessa selvitetyksi.

Muuten on tapaus varsin kuvaava todistus siitä, kuinka taikauskoisia voidaan vielä olla.

Tulipalon jälkeen paikalle saapui yhtä aikaa useita kymmeniäkin uteliaita, jotka olisivat halunneet yöpyä talossa, vaikka se oli tietenkin mahdotonta. On luonnollista, että yleisön lisääntyessä mukana oli myös pilailijoita, jotka yrittivät tuottaa "ilmiöitä" muiden huomaamatta.

Setäni kokemuksia

Setäni oli tuolloin 26-vuotias ja oli saanut halkojenhakkuu-urakan Leppiniemen kylästä kummitustalon läheltä. Hän kertoi kysyneensä isännältä yösijaa, pahaa aavistamatta. Tämä oli vastannut, että kyllä heille tulla voi, mutta kuinkahan saa nukutuksi, kun on niin levotonta. Setä vähän ihmetteli, että mikäs sitä niin levotonta olisi, mutta ei kysynyt enempää. Hän meni taloon luultavasti palopäivänä, koska kuolleita lampaita vielä paloiteltiin. Talossa asui isännän ja emännän lisäksi kaksi poikaa, toinen jo aikamies ja toinen noin 10-vuotias.

Lampaiden lihat suolattiin ajan tavan mukaan eteisen komeroon suureen tynnyriin. Setäni mukaan asukkaat kuitenkin pian huomasivat, että kaikki[?!/OK] lihat olivat lentäneet itsekseen ulos hajalleen pitkin pihaa. Isäntä ja setäni keräsivät lihat, ja huuhdottuina ne laitettiin uudelleen tynnyriin. Varmuuden vuoksi isäntä vielä naulasi komeron oven reunan kiinni puitteeseen kahdella 125 mm pituisella naulalla.

Kymmenisen minuutin kuluttua lihat olivat taas pitkin pihaa. Kaksi kiinnitysnaulaa olivat suorina siististi pöntön kannen päällä komeron oven vieressä. Miesten oli pakko kerätä lihat uudelleen, minkä jälkeen ne sitten pysyivätkin rauhassa.

Setäni kertoi vartioineensa ja siivonneensa vielä savuavia navetan jäännöksiä. Jossain vaiheessa hänen piti mennä tarpeilleen ulkohuoneeseen pihan perällä. Hän oli kuullut tavaroiden häviämisestä, joten varmuuden vuoksi hän löi talikon pystyyn näkyviinsä oven eteen parin kolmen metrin päähän ja laittoi työrukkasensa kahvan päälle. Hän sanoi mukana olleelle nuoremmalle pojalle tarkkailevansa, ettei rukkasia viedä mihinkään.

Niin talikko kuin rukkasetkin todella pysyivät paikoillaan. Mutta kun hänen piti laittaa rukkaset käteensä, niin sisällä olleita villavanttuita ei näkynyt missään. Tarkemmin tutkiessaan hän huomasi, että vanttuut olivat rukkasten kärjissä tiukalle rullalle käärittyinä.

Kummitus oli kova kuljettamaan jonnekin piiloon varsinkin hakokirveitä, joilla siihen aikaan hakattiin havuja kotieläinten kuivikkeiksi. Isäntä tuskastui ainaiseen hakokirveiden puuttumiseen ja teetti niitä sepällä peräti viisi kappaletta yhdellä kertaa. Niistä oli sedän oleskelun aikaan enää yksi jäljellä, joten isäntä toi sen kerran tupaan kaapin päälle sanoen, että kyllä kai se nyt siinä pysyy.

Pian setäni kuitenkin kuuli rapsauksen kaapin päältä. Hän näki kuinka hakokirves lensi sieltä esiin, hipaisi kilahtaen katosta riippuvan öljylampun pohjaa, teki äkillisen suorakulmaisen mutkan ja meni leivinuuniin. Koko lento kesti vain muutaman sekunnin, ja sieltä uunista isäntä sen kirveen sitten löysikin.

Kummitusta yritettiin saada pois muun muassa uskonnollisilla manauksilla, mutta se ei lopullisesti onnistunut, koska pienen rauhoittumisen jälkeen ilmiöt taas jatkuivat entisellään. Setäni kertoi, miten eräs Aleksi Suonvirta-niminen saarnaaja tuli myös kerran yrittämään. Hän asetti suuren virsikirjansa kaapin päälle ja sanoi, että "et sinä piru tuota kyllä siirtele". Kun hän pääsi istumaan huoneen toiselle puolelle, niin silloin kirja lähti liikkeelle. Setäni näki kuinka se lensi ilmassa tuvan ympäri ja osa lehdistä irtosi ja leijaili lattialle. Saarnaaja joutui keräämään sivut takaisin kirjaansa ja jatkoi selvästi entistä nöyrempänä rukoilemista ja veisaamista.

Kerran oli öljylampun valaisemassa huoneessa kaksi miestä, joista toinen makasi vuoteessa ja toinen käveli täysissä pukeissaan lattialla. Hän sanoi: "Jos se olisi naispiru, niin minä painisin sen kanssa"! Heti kuului mossahdus ja lakki lensi miehen päästä. Mies siirtyi kiireesti viereiseen huoneeseen, missä oli muitakin ihmisiä, muun muassa setäni, joka kertoi oviaukosta nähneensä tapahtuman. Pilantekijän jaloissa näkyi hetken pyörivän noin 20 cm kokoinen harmaa pallo, joka pinnaltaan muistutti lankakerää. Seurailun lopetettuaan kerä pyöri höyläpenkin alle ja hävisi sen tien.

Kummitukselta ei puuttunut voimia, kuten kohtalaisen suurten naulojen vetäminen irti ovipielestä osoitti. Setäni kertoi sen nostaneen arvionsa mukaan puolen metrin korkeuteen vuoteen, jossa hän makasi yhdessä toisen miehen kanssa. Nosto tapahtui tasaisesti niin, että vuode pysyi hyvin vaaka-asennossa. Pian se putosi takaisin lattialle kovalla rysäyksellä. Samana yönä kummitus koputti tuntikausia hellan peltistä savukuuppaa.

Perheen nuorin poika seuraili setäni mukaan tarkkaan kummituksen puuhia ja ehkä siksi joutui erikoisen kiusanteon kohteeksi. Kerran hänellä oli saappaat jalassa ja sukanvarret hakaneuloilla housunlahkeissa kiinni. Toinen hakaneula aukesi ja pisti poikaa sääreen. Hän istahti saunan kynnykselle hakaneulaa laittamaan, ja sillä aikaa jalasta pois otettu saapas huomaamatta katosi jäljettömiin.

Samalla kerralla poika kertoi sedälle kuulleensa miehen äänen sanovan: "Muistas sitten poika ettet tule tänne enää"! He menivät kuitenkin heti yhdessä saunaan eikä mitään erikoista tapahtunut. Kiukaan kiviä oli tavan mukaan taas lattialla, ja ne he nostivat takaisin paikoilleen. Saapas löytyi myöhemmin riihen takaa juurakkoläjän päältä.

Navetan palamisen ja eteisen seinässä olleen tulen setäni luki ehdottomasti kummituksen työksi. Käsityksensä tueksi hän itse kertoi nähneensä tuvan astiakaapin ovessa noin 30 cm pituisen ja 25 cm levyisen aidon tulenliekin. Se kuitenkin sammui eikä polttanut mitään.

Jatkuvasti toistuva ilmiö oli perunoiden viskely. Setäni kertoi nähneensä perunoiden lentelevän toisinaan ilmassa hiljakseen myös äkillisiä mutkia tehden. Toisinaan vauhti oli kovempi, niin että kerrankin läsähti keitetty peruna rikki hänen selkäänsä. Lentävät esineet eivät kuitenkaan aiheuttaneet kenellekään loukkaantumisia. "Lankakerä" oli ainoa setäni tekemä näköhavainto yleensä näkymättömästä ilmiöiden aiheuttajasta. Talon emäntä oli kertonut nähneensä kummituksen rippikouluikäisen pojan hahmossa kantavan talon potkukelkkaa. Lumessa ei näkynyt jälkiä, mutta kelkan mahdollisesta siirtymisestä ei ollut puhetta.

Ilmiöiden loppuminen

Ilmiöiden lopettamisen vaiheet olivat sellaisia, että ne jättäisi mielellään kertomatta.  Mutta pakkohan se on kertoa koko tarina aina katkeraan loppuun saakka. Setäni kertoman mukaan ilmiöt oli aiheuttanut "kintaan peukalon" kokoinen noitapussi, joka oli jätetty viitisen vuotta aikaisemmin riihilatoon tiilipinon väliin. Noidalta hankitulla pussilla oli ollut tarkoitus hävittää jokin toinen talo, mutta se aie oli jäänyt toteuttamatta.

Kummitustalon isäntä pääsi pussin jäljille, kun Parkanossa asunut noita oli näyttänyt hänelle pussin viejän "kahvikupissa olleesta viinasta". Isäntä tunsi tutun miehen kuvasta ja kotiin päästyään käski häntä hakemaan pussin pois. Setäni kertoi olleensa juuri matkalla kotiinsa, kun pussin tuonut mies tuli häntä vastaan polkupyörällä kelirikkoisella tiellä. Mies oli menossa kummitustaloon hakemaan pussin pois ja kertoi millainen se oli. En katso tarpeelliseksi paljastaa pussin kerrottua sisältöä tässä yhteydessä. Ilmiöt sitten heikkenivät ja loppuivat kokonaan parissa päivässä pussin pois viemisen jälkeen.

Sanomalehdissä ilmiöiden selitys ja loppuminen kerrottiin vähän toisella tavalla. "Yliluonnollisen" mahdollisuudelle suhteellisen avointen kirjoitusten jälkeen oli viimeinen löytämäni uutinen Suupohjan Sanomissa 19.3.1936 eli runsaat kaksi viikkoa tulipalon jälkeen.

[M:n] navettapalon syytä tutkinut viranomainen on tullut siihen käsitykseen, että tuli on saanut alkunsa todennäköisesti saman talon pojan varomattomasta tulenkäsittelystä heinäladossa. [M:n] poika oli nim. lähtenyt paloaamuna klo ½ 8 metsäajoon ja tällöin oli hän käynyt heinäladossa.

Saman kirjoituksen mukaan paikalle menneet tutkijat olivat kokeeksi sammuttaneet valot, jolloin oli alkanut kuulua salaperäistä liikkuvaa surinaa, jota paikalla olleet sanoivat kummituksen surinaksi. No, sehän paljastui kärpäseksi, jota käsiteltiin kovakouraisesti, minkä jälkeen tuli rauhallista. Seinästä kuului pian rapinaa, jonka asukkaat sanoivat olevan kummituksen tavallinen ääni. No, sehän oli talon kissa, joka tapansa mukaan kiipesi talon ulkopuolista nurkkausta pitkin vintille. Lisäksi tuvassa lenteli leivänpaloja, joiden heittelijät paljastettiin.

Jutun loppulausunto kuului:

Ei tiedä, nauraako vaiko itkeä koko suureksi paisutetulle jutulle, vai kannattaako sille tehdä kumpaakaan. Täytyy vain suuresti ihmetellä ja valittaa, että tämän vuosisadan näinkin myöhäisellä kymmenellä aikuiset ihmiset leikkivät sokkosilla ja vielä enemmän täytyy ihmetellä sitä, että moinen humbuuki saa uskollisia perässään juoksijoita, joita on tullut Karvian ja Seinäjoenkin seuduilta saakka autokuormittain. Kysymme vain, eikö paikkakunnalla ole tarpeeksi tehokasta kyläkuria tämän surkean vallattomuuden lopettamiseksi.

Mitä todella tapahtui?

Edellä esitin kerääntyneen aineiston pääkohdat sellaisinaan kaikkien arvioitaviksi. Setäni kertomusta rasittaa tapahtumista nauhoituksiin kulunut pitkä aika. Lisäksi esimerkiksi kertomukset noidasta, noitapussista ja virsikirjan lentämisestä tuntuvat sopivan epäilyttävän hyvin kansanperinteeseen.

Monet seikat kuitenkin tukevat setäni muisteluiden paikkansapitävyyttä. Lehtiuutisissa mainittiin samanlaisia ilmiöitä kuin mitä hän kertoi itse nähneensä. Osa tapahtumista oli niin kouriintuntuvia, että ne säilyvät muistissa hyvin. Luulisi esimerkiksi olevan helppo muistaa pitkän aikaa onko todella kantanut kilokaupalla lampaanlihaa vaiko ei. Myös setäni vaimo ja sisarukset ovat vahvistaneet kertomukset, ja itsekin muistan että jutut olivat samanlaiset jo parikymmentä vuotta aikaisemmin.

Setäni oli rehellinen, käytännöllinen ja jalat tiukasti maassa pitävä mies. Vakuutuin hänen kokemustensa aitoudesta, kun näin millaisen jäljen ne olivat jättäneet hänen maailmankuvaansa. Hän arvioi kaikkea realistisesti eikä ollut kummemmin kiinnostunut henkimaailman asioista, mutta kun kysyin hänen mielipidettään, niin hän sanoi vain yksinkertaisesti ja painokkaasti, että "jotakin on, koska olen sen itse nähnyt". Hänellähän oli tilaisuus seurata tapahtumia läheltä jo ennen kuin suuret uteliaiden joukot ja poikaviikarien kujeet tekivät tarkkailun hankalaksi.

Sanomalehtien uutiset vahvistivat taas kerran säännön, että lehdet eivät yleensä pysty käsittelemään kummitustapauksia tyydyttävästi. Jutuista paistoivat läpi kansanperinne ja erilaiset ennakkoluulot. Yksityiskohtia oli mainittu satunnaisesti ja liian vähän eikä niiden luotettavuutta arvioitu riittävästi. Erilaisten väitteiden välisiä ristiriitoja ei mitenkään eritelty, joten kokonaiskuva tapahtumista jäi heikoksi. Poikaviikarien temppujen, kärpästen ja kissan tarjoaminen lopulliseksi selitykseksi kansanjoukkojen saavuttua tuntuu luonnolliselta, mutta tapahtumien kokonaisuuden huomioon ottaen se on liian yksinkertainen. Kymmenvuotias poika tuskin olisi voinut kiinni joutumatta petkuttaa muuta perhettä kuukausikaupalla ja tuottaa setäni kertomia ilmiöitä.

Jos oletetaan tapaus aidoksi, niin herää kysymys oliko se poltergeist vai kummitus. On selvää, että se ei ollut kumpikaan puhtaassa muodossa. Joka tapauksessa ei voinut olla kysymys luonnonilmiöstä, koska sen toiminnassa oli älyllisiä piirteitä ja se osoitti jossain määrin myös huumoria ilkikurisuudessaan.

Outo kuva

Yllä oleva kuva on otettu aamuyöllä 21.10. 2010 n. klo 4. Kamera on valvontakamera tyyppiä Nokia Remote Camera PT-6, jossa on 2 kpl infrapunaledejä. Kamera on ottanut kuvan omakotitalon sisältä automaattisesti, ja liiketunnistin on laukaissut sen.

Kuvan lähettäjä on antanut seuraavia lisätietoja:

Ilmatieteen laitoksen mukaan tuolloin yöllä satoi. Mutta on tietysti voinut olla jotain aukkoja pilvissä ja kuu loistanut. Ursan mukaan kuu on ollut idässä, aika lähellä horisonttia juuri tuona ajankohtana. Kamera sijaitsee kaakkoisseinällä siten, että itä jää kameran linssistä katsottuna oikealle ja etelä vasemmalle.

Kamera on n 2 metrin korkeudella ikkunan yläpuolella seinään ruuvattuna, osoittaen käyntiovea. Kuvanottosektori on määritelty noin 90 asteeksi. Ottaa kuvat ilman salamavaloa, yöllä tulee mustavalkoisia ja päivällä värillisiä. Lähettää kuvat kännykkään gsm:llä.

Kameran vasemmalla puolella, siitä mistä valo tuntuu tulevan, on umpiseinä. Seuraava mahdollinen ikkuna on n. 4-5 m päässä toisessa huoneessa, samalla seinällä kuin kamerakin.Verhot olivat auki. Talon lähellä ei ole yleisiä teitä, ainoastaan pihaanajotie. Kyseisenä aikana, n. 04.00 yöllä, sinne ei voinut ajaa, koska tie oli ketjuilla lukittu n. 700 metrin päässä.

Joskus olemme saaneet heijastuskuvaa jostain esineestä, kun kuutamo on paistanut sisään. Silloin esine (esim heijastava avaimenperä) on näkynyt selvästi kuvassa.

Huomioita kuvasta

Outo vaalea kuvio ei ole lattialla oleva valoläikkä, sillä sen alla on lattian lisäksi myös pöytä ja pirtinpenkki istuintyynyineen, eivätkä korkeuserot aiheuta kuvioon mitään hyppäyksiä. Kuviossa näyttää vasemmalta oikealle toistuvan perhosmainen, karkeasti samanmuotoinen valkea kuvio neljä kertaa, jatkuvasti suurentuen ja osittain päällekkäin. Lopuksi oikealla on vielä kapeampi osuus ja merkillinen aikaisemmasta säännöstä poikkeava häntä.

Valkeat alueet ovat ylivalottuneet, joten mahdollinen kuvion osien reunojen päällekkäisyys ei erottuisi. Valkeata kuviota ympäröi joka puolelta harmaa alue, jossa on hiukan tummempi uloke oikealle. Valkea keskusta ja harmaat reunat eivät aiheudu kuvion suuresta epätarkkuudesta, sillä valkean alueen reunat ovat varsin tarkat ja harmaa alue on lähes tasavärinen ja senkin reunat ovat vain melko vähän epätarkemmat. Jos ajatellaan, että kuvio on valkean keskustan ja harmaan reunan omaavien "perhosten" asettumista limittäin, niin silloin pitäisi harmaiden reunusten päällekkäisyys näkyä vaaleampina kohtina, koska niissä olisi vielä lisävalottumisen mahdollisuus. Ainakaan itse en huomaa tällaista selvää päällekkäisyyttä, vaikka vasemmassa reunassa onkin hiukan vaaleampia kohtia.

Taustalla näkyvissä metalliastioissa ja saappaiden heijastusnauhoissa näkyy selviä heijastuksia. Valon lähde voisi olla tuo kameran ja lattian välissä ilmassa oleva omavaloinen outo ilmiö, mutta se voisi olla myös ulkoa ikkunasta tuleva valo tai kameran ledien lähettämä valo. Tämän selvittämiseksi on käytettävissä hiukan kirkkaammassa aamun valossa otettu vertailukuva. Siinä kaikki heijastukset ovat voimakkaampia, mutta tarkasti samoissa kohdissa, mikä viittaisi ulkoa tulevaan valoon heijastusten lähteenä. Varmuuden vuoksi tarvittaisiin vielä täysin pimeässä otettu vertailukuva.

Outo ilmiö on voinut olla niin lähellä kameraa, että se on valaistunut kameran ledien valosta. Periaatteessa kuvio olisi voinut syntyä yöperhosen lekuttelusta kameran edessä, mutta se edellyttäisi riittävän pitkää valotusaikaa ja ledien äärimmäisen lyhyitä väläyksiä. On epätodennäköistä, että ledit antaisivat niin lyhyitä pulsseja ja tätä selitystä vastaan puhuu myös harmaiden reunojen päällekkäisyyden aiheuttaman suuremman vaaleuden puuttuminen. Kuviossa ei tule esille perhosen selvä muoto eikä myöskään sen keskiruumis erotu. Valkeiden alueiden reunat ovat yhtä terävät kaikkiin suuntiin, joten "perhosen" mahdollinen liike ei tule esille ollenkaan.

Kun verrataan kuviota netistä löytyviin yöperhoskuviin, niin tämä kuvio eroaa niistä selvästi. Joka tapauksessa tarvittaisiin vertailukuva, jossa valkeata pientä kappaletta liikutetaan kameran edessä riittävän lähellä.

Vertailukuva ledeistä

Otin vertailun vuoksi kuvan jouluvalojen ledeistä aikavalotuksella ja kameraa liikuttaen. Kuvassa näkyy muuntajan hakkurin antama suhde välähtelevän valon päällä oloajan ja sammuneena olon välillä, ja se on noin 1:2. Lisäksi on nähtävissä yksittäisten valoläikkien reunojen suurempi epätarkkuus liikkeen suunnassa.

Kuva on edelleen täysi arvoitus

Edellä esittämistäni kaavailuista mielestäni seuraa, että kuvan arvoituksellisuus näyttää vain lisääntyvän tarkistellessa. Toivottavasti saadaan aikaan vielä tarvittavat tarkistuskuvat itse paikalla. Päivitän tulokset tänne sitten, kun ne saadaan.

Israelissa on kuvattu hiukan samannäköinen ilmiö liiketunnistimen laukaisemana. Kuva saatiin toimistohuoneessa, johon asetettiin valvontakamera selvittämään esineiden selittämättömiä siirtymisiä.

http://www.victorzammit.com/articles/Kleinhaunting.htm

- - - - -

Arvoituksen ratkaisu 
(päivitystä 5.5.2011)

Edellä on pohdiskeltu vain sitä, mitä kuvan outo kuvio voisi esittää. Koska tulos jäi arvoitukseksi, niin tutkimuksia oli tarpeen vielä jatkaa selvittämällä kuvan taustatietoja, kuten esimerkiksi kuvan lähettäjän taustoja, kuvausolosuhteita ja kuvan alkuperäisintä versiota. Kuvan lähettäjä pyysi Skepsis ry:n keskustelupalstalla asiantuntijoita analysoimaan kuvaa (http://keskustelu.skepsis.fi/html/KeskusteluViesti.asp?ViestiID=317427). Lisäksi hän esitti täsmällisiä tietoja kuvausolosuhteista ja vastaili auliisti kysymyksiin, mikä vahvisti ajatusta hänen aidosta kiinnostuksestaan kuvan suhteen.

Filmikameroiden aikakaudella oli arvoituksellinen paperikuva todistuskappaleena lähes arvoton, ellei tutkijoiden käytettävissä ollut kuvan negatiivia ja mielellään sarjaa negatiiveja kuvan kummaltakin puolelta. Digikaudella vastaava taustatietojen vaatimus on vielä tiukempi, koska kuvankäsittelyllä voi saada helposti aikaan mitä hyvänsä. Siksi tarvitaan alkuperäiskuva, jossa ovat kaikki kuvan käsittelyn historiatiedot tallella. Tällä kertaa käsittelytiedot jäivät kovin puutteellisiksi.

Sain kuvien analysoinnissa apua Suomen Ufotutkijat ry:n ja UFO-Finlandin asiantuntijoilta, koska en itse päässyt käsiksi muuta kuin osaan kuvien historiatiedoista. Erityisesti kiitän UFO-Finlandin Lasse Ahosta, joka avusti ja ideoi kuvan tarkistamista.

Kun aloitin kuvan lähettäjän antamien tietojen tarkistukset, niin alkoi löytyä epämääräisyyksiä. Lähettäjä ilmoitti kameran kuvakulman asetetun 90 asteeksi, mutta kameran tiedoissa ilmoitettiin kulman olevan kiinteä 55 astetta. Lähettäjän mukaan Ursasta oli tarkistettu tieto, että Kuu oli kuvanottohetkellä taivaanrannassa idässä, mutta Kari A. Tikkasen ohjeiden avulla löysin Ursan sivuilta (http://www.ursa.fi/extra/taivaalla/tahtikartta/) tiedon, että Kuu todellisuudessa oli ilmoitettuna ajankohtana kohtuullisen korkealla länsilounaassa.

Oudon kuvan lisäksi sain lähettäjältä myös vertailukuvan, jonka kaiken järjen mukaan olisi pitänyt olla kulkenut saman käsittelyrutiinin kautta ja kuvien olisi pitänyt olla samansuuruiset. Mutta nytpä olikin niin, että oudon kuvan koko oli 1200x900 pikseliä ja vertailukuvan 800x600 pikseliä. Kumpikaan ei ollut kameran ominaisuuksissa annetun valikoiman mukainen (1152x864, 640x480, 320x240 tai 160x120 pikseliä). Näiden seikkojen vuoksi aloin vahvasti epäillä, että kuvan lähettäjä oli asialla pilailumielessä, tarkistaakseen kuvan tarkistajien hoksottimia.

Onneksi Oulun Selittämättömien Ilmiöiden Tutkimusseuran keskustelupalstalta löytyi nimimerkki Birdy75, jolla oli samanlainen valvontakamera (http://osit.phpbb.fi/viewtopic.php?f=10&t=167). Hän teki kokeita liikuttamalla kepin päähän kiinnitettyä valkeata paperiperhosta kameran edessä ja sai samantyyppisiä kuvia. Niissä oli samalla tavalla valkeita terävärajaisia alueita, joita tasaharmaat alueet ympäröivät. Valitettavasti kameran liikkeenilmaisin ei toiminut, joten Birdy75 ei toistaiseksi ole voinut tehdä hallittuja ja järjestelmällisiä kokeita, vaan tulokset ovat eräänlaisia satunnaisotoksia.

Joka tapauksessa tuli selväksi, että kamera tuottaa sen tyyppisiä kuvia, joten kuvan käsittelemistä ei tarvinnut enää epäillä. Kuva on mitä todennäköisimmin kameran editse lentäneen yöperhosen aiheuttama. Toistaiseksi on yksityiskohtaisesti selvittämättä, miten kameran kuvaustekniikka tuottaa tuollaisia vääristyneitä kuvia, joissa epätarkkuusalueella oleva kohde on saanut terävät ääriviivat harmaine reunuksineen ja perhosen kuva on tullut esiin moninkertaisena.

Sisilian palot

[Tämä on kokonaan uudestaan kirjoitettu juttu aiheesta.]

Canneto di Caronia on Caronia-nimiseen kaupunkiin kuuluva 150 asukkaan kylä. Canneto sijaitsee Sisilian pohjoisrannikon keskivaiheilla ja se sijoittuu kapealle tasaiselle kaistaleelle meren ja vuoriston välissä. Helmikuussa 2004 sieltä alkoi kuulua kummia. Tiedot levisivät useiden tietotoimistojen kautta laajalle koko maailmaan.

Aineistoa löytyy runsaasti esimerkiksi hakusanoilla 'canneto fires' ja 'caronia fuoco' (canneto on kaislikko/ruoikko ja tuo paljon turhia sivuja italian kielellä). Hakua voi rajoittaa esimerkiksi lisäsanoilla "explanation" ja "spiegare". Italiankielisistä lähteistä on löydettävissä paljon enemmän tärkeitä yksityiskohtia kuin englanninkielisistä.

Ilmiöiden alkuvaiheet

Ilmiöt olivat alkaneet jo vuoden 2004 tammikuun puolessa välissä mutta tulivat laajempaan julkisuuteen vasta maanantaina 9.2.2004. Kerrottiin, että ensimmäinen havainto tammikuussa oli ollut television syttyminen ja toinen pölynimurin syttyminen asukkaan silmien edessä seuraavana päivänä. Ne tapaukset menivät oikosulkujen ja mahdollisten valmistusvikojen tiliin.

Kun vahinkotiheys jatkuvasti kasvoi, niin tultiin vakuuttuneiksi, että vika ei voinut olla vain tuleen syttyneissä tai ylikuumenemisesta savunneissa laitteissa. Vahingoittuneita laitteita oli kattava valikoima, sillä artikkeleissa mainittiin sähkömittarit, pistotulpat, sähkökaapelit, pölynimurit, jääkaapit, televisiot, radiot, ovipuhelimet (citofoni), tuolit, sohvat, matot, verhot, patjat, sängynpeitteet ja ilmastointilaitteet. Eräässä kuvassa sammutettiin liesituuletinta ja jopa vesijohdon kerrottiin syttyneen itsestään tuleen. Muutamat huoneistot kärsivät pahasti paloissa tullen käytännössä asumiskelvottomiksi. Niistä kannettiin kasoittain palaneita huonekaluja kadulle.

Kerrottiin, että kun eräästä talosta sähkömittari alkoi savuta, niin sähköt katkaistiin alueelta. Virran katkaisu ei kuitenkaan estänyt sitä, että myös viereisen talon sähkömittari alkoi pian savuta. Kyläläiset epäilivät, että talojen vierestä kulkevasta sähköradasta vuoti virtoja heidän koteihinsa. Siksi he sunnuntaina 8.2. menivät asemalle ja kiskoille pysäyttäen näin junaliikenteen ja saaden aikaan radan sähköjen katkaisemisen. Kun erään talon asukkaat palasivat illalla asemalta tyhjään ja sähköttömään kotiinsa, he huomasivat sieltä tihkuvan savua. Sähkömittarihan se siellä savusi. He sammuttivat sen sammuttimella, jollaisen palokunta oli jakanut kaikkiin asuntoihin.

Alkuvaiheessa sähkölaitos katkaisi kokeeksi normaalin virran ja syötti kortteliin sähkön generaattorilla. Muutaman päivän oli rauhallista, mutta sitten taas yksi sähkömittari syttyi. Virta katkaistiin, mutta siitä huolimatta toisaalla syttyi televisio tuleen ja myöhemmin monia muita esineitä. Sähkölaitoksen ja rautatien sähköasentajien sekä paikalle kutsuttujen yksityisten sähköasentajien kerrottiin mitanneen kohonneita sähkömagneettisia kenttiä maastossa.

Maanantaina 9.2. perustettiin asiantuntijoiden muodostama tutkimusryhmä, johon osallistuivat pormestari, palopäällikkö, carabinierien everstiluutnantti, paikallisen siviilisuojelun päällikkö ja teknisten laitosten tutkijoita ja insinöörejä. Paikalle kerääntyi yhteensä satakunta insinööriä ja tohtoritason tutkijaa. 20 asuntoa lukittiin ja sinetöitiin ja niiden 39 asukasta komennettiin evakkoon sukulaisten luokse tai viranomaisten osoittamaan hotelliin. Asunnot sijaitsivat kymmenkunnassa suuressa talossa melko lyhyellä matkalla kadun yhdellä puolella.

Palokunta ja carabinieri järjestivät ympärivuorokautisen vartioinnin, mutta ilmiöiden kerrottiin pian jatkuneen harvenneina vielä lukituissa taloissakin.

Alkoivat selittäjien ja selitysten markkinat. Suosittu selitys oli huonon maadoituksen takia aiheutunut sähkövuoto ja myös harvinaista satunnaisten laitevikojen kasautumaa epäiltiin palojen syyksi. Tutka- ja kännykkäverkon mahdollisten viallisten antennien vaikutusta tutkittiin. Geologian ja sähkötekniikan professorit selittivät ilmiöt geologisten prosessien aiheuttamiksi sähköenergian keskittymisiksi.

Cannetoon saapunut katolisen kirkon kansainvälisen manaajayhdistyksen kunniapuheenjohtaja totesi kyseessä olevan paholaisen ja pahojen henkivaltojen toiminnan. Ehdotettiin myös poltergeisteja. Monet pitivät ilmiöitä mauttomina piloina tai sairaan mielen tuottamina tekoina. Ehdotettiinpa myös jonkun tekemiä teknisiä kokeita sähkömagneettisilla pulsseilla ja jopa HAARP:in vaikutusta.

Paikalle saapui myös Italian skeptikkojen yhdistyksen CICAP:in johtaja tohtori Massimo Polidoro. Ei omasta aloitteestaan, vaan erään lehden pyynnöstä. No nyt alkoivat asiat varmasti selvitä? Vaan eivätpä alkaneet. Polidoro lähti tietenkin siitä olettamuksesta, että kaikelle oli luonnollinen selitys. Kun geologiset ja tekniset selitykset tuntuivat sopivan huonosti tilanteeseen, niin hän turvautui ainoaan jäljelle jääneeseen ja skeptikolle sopivaan mahdollisuuteen eli ihmisten tahalliseen palojen sytyttelemiseen. Sitten hän valitsi riittävästi siihen sopivia yksityiskohtia jättäen muut huomiotta, ja siinä se oli.

Polidoro (2004) ei esittänyt johdonmukaista ja yksityiskohtaista kokonaiskuvaa kerrotuista ilmiöistä vaan tyytyi ylimalkaisiin huomioihin. Lisäksi hän irvaili yli-innokkaiden toimittajien ja selittäjien kustannuksella. Hänen kirjoittamansa artikkeli ilmestyi lehdessä Skeptical Inquirer.

Yhteistä kaikille selityksille oli, että selittäjistä kukaan ei näyttänyt olevan kiinnostunut ilmiöiden esiintymisen kokonaisuudesta eikä myöskään selvästi kertonut, mitä ilmiöitä hänen itsensä oli tarkoitus selittää. He poimivat vain omaan ennalta muodostettuun ajatukseensa sopivia esimerkkejä valikoimasta. Loppujen lopuksi olivat parjatut toimittajat kuitenkin mielestäni parhaita kokonaistiedon välittäjiä. Monista lähteistä yhdistellen tapahtumista sai sentään jotakin irti.

Ilmiöiden jatkovaiheet

Kylässä oli helmikuun loppupuolella ja maaliskuun alkupuolella rauhallista. Kaikki talot oli varustettu ukkosenjohdattimilla ja sähköverkon maadoituksia oli vahvistettu. Kyläläisille annettiin toiveita, että he pian pääsisivät muuttamaan takaisin koteihinsa. Yhdelle asukkaalle oli annettu lupa palata kotiinsa tarkkailemaan tilannetta.

Mutta 15.3.2004 alkoi taas tapahtua. Kahdessa lukitussa ja vartioidussa talossa syttyi sähkölaitteita ja huonekaluja palamaan, vaikka sähköt olivat katkaistut. Lisäksi kerrottiin muutaman matkapuhelimen ja kuuden auton keskuslukituksen alkaneen temppuilla. Matkapuhelimet hälyttivät, vaikka kukaan ei soittanut ja ne soivat niin kauan, että akkujen lataus loppui. Myös kerrottiin matkapuhelinten akkujen tyhjentyneen selittämättömästi ja yhden puhelimen näyttöön ilmestyi graafisia satunnaismerkkejä.  Autojen keskuslukitus aukeili itsekseen. Kaikki tapahtui karabinierien valvonnan alla ja he takavarikoivat kännykät ja autot hetkeksi tutkimuksia varten.

9.2.2004 perustetulle tutkimustyöryhmälle kävi aito sisilialaiseen tapaan. Sen johtaja joutui liikenneonnettomuuteen, mistä syystä ryhmän toiminta keskeytyi. Kuitenkin viranomaiset tutkivat siihen asti kerääntyneitä mittaustuloksia. Maaliskuussa mittauksia käynnisteltiin uudelleen, mutta uusien monipuolisempien mittauslaitteiden saapuminen näytti jostain syystä lykkääntyvän. Jossakin vaiheessa mittaustietojen keruukeskukseksi valittu yksityisasunto meni myyntiin eivätkä viranomaiset hankkineet uutta keruupaikkaa, joten tietojen kerääminen loppui siihen pitkäksi aikaa.

5.4.2004 Cannetosta raportoivat useat englanninkieliset lähteet. Tilanne kylässä oli sellainen, että kaksi paloautoa ja carabinierien maastoauto vartioivat kylän portilla, talojen ulkopuolelle oli sinne tänne sijoitettu jalustoillaan seisovia mittauslaitteita, kadun pinnassa oli vulkanologien maalaamia merkkejä ja myös sisällä suljetuissa taloissa oli mittauslaitteita. Carabinierit pitivät pyromaanien toimintaa mahdottomana oman valvontansa vuoksi ja koska yksi heistä kertoi nähneensä maassa makaavan kaapelinipun syttyneen itsekseen tuleen. Viranomaiset alkoivat tuohon aikaan yleisesti uskoa, että kyseessä oli geologinen ja sähköinen ilmiö.

Kyläläiset saivat palata asuntoihinsa kesäkuussa 2004. Vielä lokakuussakin kerrottiin kahden pistorasian syttyneen tuleen ja parinkymmenen vesijohdon reikiintyneen niin, että ne aiheuttivat veden tulvimista kylpyhuoneisiin ja keittiöihin. Carabinierit irrottivat putkien vauriokohtia ja veivät ne pois tarkempia tutkimuksia varten. Kun mittauksista ja tutkimuksista huolimatta ei saatu kunnon selitystä ilmiöille, niin vuoden 2005 toukokuussa perustettiin niin sanottu instituuttien välinen tutkimusryhmä, jossa oli mukana monenlaista asiantuntemusta.

Sain sähköpostiyhteyden kylässä toukokuussa 2007 vierailleeseen parapsykologiasta kiinnostuneeseen professoriin. Hän kertoi kylässä olleen tuolloin muuten rauhallista, mutta palovaroittimet hälyttivät 4-5 kertaa päivässä ilman mitään syytä. Hän itse toverinsa kanssa havaitsi yhden hälytyksen muutaman tunnin oleskelunsa aikana. Hänen lähettämissään valokuvissa näkyi alueen pylväisiin kiinnitettyjä havaintolaitteita.

Kylän asukkaat olivat äärimmäisen epäluuloisia ja vihaisia viranomaisille. He uskoivat, että viranomaiset kyllä tiesivät heitä kohdanneen suuren onnettomuuden syyn, mutta eivät paljastaneet sitä. He eivät olleet saaneet ainakaan riittäviä korvauksia suurista taloudellisista menetyksistään. Lisäksi heistä hotellissa asuneet oli heitetty kadulle kesken kaiken, kun viranomaiset eivät olleet hoitaneet maksuja ajoissa, vaikka olivat pakottaneet heidät lähtemään kodeistaan pois.

Mittaukset Cannetossa lopetettiin vuoden 2007 lopulla, kun Romano Prodin hallitus lopetti niiden rahoituksen tiukasta vastustuksesta huolimatta. Vielä vuonna 2010 ei instituuttien välinen työryhmä ollut julkaissut lopullista raporttiaan, ja muutamissa lähteissä puhuttiin koko tapauksen arkistoinnin mahdollisuudesta.

Mitä Cannetossa todella tapahtui?
Netin lähteistä saadut kuvaukset jäivät kokonaisuutenakin kovin satunnaisiksi ja puutteellisiksi. Ei ollut järjestelmällisiä tietoja ilmiöiden yksityiskohdista, lukumääristä eikä esiintymistiheyksistä. Kuvaukset olivat luvattoman ylimalkaisia. Aluksi ihmetytti vesijohtoputkien syttyminen tuleen. Kuinkahan sellainen tapahtuisi käytännössä? Eräässä kuvauksessa sitten sanottiinkin, että vesijohtoputki vain kuumeni hehkuvaksi ja sytytti ympäristönsä tuleen. Silminnäkijöiden itsensä antamia kuvauksia ja tutkijoiden lausuntoja lainattiin vain silloin tällöin.

Sähköverkosta irrotettujen sähkölaitteiden kerrottiin syttyneen itsestään tuleen, mutta myös sähköstä riippumattomien esineiden kuten tuolien, verhojen, sängynpeitteiden, mattojen, sohvien, kännyköiden ja jopa vesijohtoputkien kerrottiin syttyneen. Patjan jousien sanottiin kuumenneen niin, että vuode syttyi tuleen. Mutta ei tullut täysin selväksi tapahtuiko syttyminen aina vain metallisten kappaleiden kuumenemisen takia vai syttyivätkö esimerkiksi matot itsekseen ilman että niiden päällä oli sähköjohto. Vain kerran eräs tutkija viittasi metallin tarpeellisuuteen melko epämääräisellä tavalla.

Tahallista vahingontekoa vastaan puhuu muutama seikka. Vaikka mukana olisi ollut muutama psyykkisesti häiriintynyt tai vakuutuspetoksen tekijäkin, niin tuskin he olisivat voineet aiheuttaa kaikkia niitä kustannuksia ja hankaluuksia, jotka olivat todella suurta luokkaa. Tuskin he nyt sentään niin tyhmiä olivat, että ehdoin tahdoin olisivat aiheuttaneet itselleen sellaista. Kiinni joutunut olisi voinut saada sakin hivutusta. Jatkuvasta valvonnasta huolimatta viranomaisten ei myöskään kerrottu saaneen ketään kiinni usean kuukauden ajan jatkuneiden ilmiöiden aikana.

Yhtäkään selkeää, yksityiskohtaista tutkimusraporttia en onnistunut löytämään, mutta kylläkin valtaisan määrän älyttömiä hypoteeseja, turhaa höpötystä ja moskaa. Monissa saman tapauksen kuvauksissa esiintyi keskinäisiä ristiriitoja. Kaikki tämä antaa masentavan kuvan nykyaikaisesta joukkotiedotuksesta. Kuitenkin olen sitä mieltä, että tapahtumien pääpiirteistä tuli luotettava kuva, sillä konkreettisia ja vakaita yksityiskohtia oli kuitenkin riittävästi käytettävissä.

Ilmiöiden selitys?

Lokakuussa 2007 tiedotettiin laajasti Italian eri instituuttien välisen tutkimusryhmän raportista vuotaneista ennakkoarvioista, joita työryhmän jäsenet eivät kuitenkaan vielä pitäneet lopullisina. Heidän päätelmänsä oli, että ilmiöiden syynä eivät voineet olla luonnosta tai sähköverkon vioista johtuvat ilmiöt. Se oli tullut selväksi hydrogeokemiallisissa, sähkömagneettisissa, magneettisissa ja seismisissä mittauksissa. Syynä piti olla suuritehoinen, 12-15 gigawatin sähkömagneettinen säteily. Säteilyn mahdollisena aiheuttajana pidettiin jonkin valtion salaisen aseen kokeilua.

Myös avaruuden muukalaisiin viitattiin ennakkoarviossa. Ufoharrastajat tietenkin innostuivat tiedosta kovasti, varsinkin kun lähistöltä oli raportoitu ufoihin viittaavia havaintoja. Lausunnon antajan piti kiireesti antaa täsmennyksiä ufoviittauksestaan ja toppuutella ufoharrastajien intoa.

Skeptikoiden hypoteesi on koko ajan ollut, että kaikki on ollut liioittelua ja joidenkin paikalla olleiden pilan- ja vahingontekoa. Skeptikot vain eivät ole järjestelmällisesti perustelleet kantaansa havaintojen kokonaisuuteen ja yksityiskohtiin vedoten. Pyromaanihypoteesia vastaan puhuu muutama seikka: ilmiöt lukituissa ja sinetöidyissä asunnoissa, paikalla olleiden silminnäkijähavainnot, palojen syttyminen vaikeasti saavutettavissa paikoissa laitteiden sisällä, kännykkähäiriöt, autojen keskuslukitusten häiriöt ja vesijohtovuodot.

Vahvimmalta tekniseltä selitykseltä tuntuu mielestäni sähkömagneettisen kentän aiheuttama metalliesineiden induktiivinen kuumentuminen. Ilmiöiden yksityiskohdat kuitenkin nostavat suuren joukon kysymyksiä, joihin on vaikeata saada selvyyttä. Metalliesineen koko, muoto ja suunta sekä sähkömagneettisen kentän taajuus ja suunta ovat vuorovaikutussuhteessa kuumenemisen nopeuden kanssa. Miten syttymiskohdat valikoituivat juuri siten kuin tapahtui? Se olisi vaatinut sopivalla tavalla keskittyneen kenttävaikutuksen. Induktioilmiöt eivät myöskään selitä vesivuotoja. Vesijohdon kuumeneminen ja takaiskuventtiilin nostama paine eivät riitä selitykseksi, koska putkien kuumenemisesta ei ollut havaintoja. Toisaalta vesivuotoja ei ilmennyt silloin, kun helmikuussa putkien todettiin kuumentuneen hehkuviksi.

On olemassa yksi selitys, joka sopii kaikkiin ilmiöihin: poikkeuksellisen vahva niin sanottu kollektiivinen poltergeist-ilmiö. Poltergeist/kummitustapauksissa on todettu runsaasti palojen syttymisiä, elektronisten laitteiden temppuilua ja selittämättömiä vesivahinkoja. Mutta ilmiöiden mahdolliset keskushenkilöt ja heidän psykologiset taustansa jäävät arvailujen varaan, ilman selviä todettuja perusteita. Olen kuitenkin valmis hyväksymään minkä tahansa teknisen tai luonnonilmiöihin pohjaavan selityksen, kunhan se on hyvin perusteltu ja tarkkojen tutkimusten jälkeen saatu.


* * *
Muutamia lähteitä:

Massimo Polidoro (2004): Satan in a Sicilian fridge. Skeptical Inquirer, May-June, 2004.

Polidoron blogista, jossa on edelleenkin korjaamatta jääneitä virheellisiä tietoja:
http://www.massimopolidoro.com/misteri/alieni-a-caronia-indagine-sul-paese-in-fiamme.html

Keskustelua Physics Forumissa:
Town Battles 'Demonic' Mystery Blazes
http://www.physicsforums.com/archive/index.php/t-14304.html
Just When You Thought It Was Safe To Go Back Into The Fridge
http://www.physicsforums.com/archive/index.php/t-16494.html

Skeptistä tiedotusta virheellisine ja korjaamattomine väitteineen, mm. että tyhjissä asunnoissa ei tapahtunut mitään:
http://www.randi.org/jr/041604our.html

Kuvia Cannetosta (kuvahaulla löytyy lisää):
http://www.psicoemergenza.it/new/articoli.html#Articoli (Caronia, Parte 1-3)