torstai 8. joulukuuta 2016

"Suden haju"

Kuvassa on Varjeenan kuolinpäivää tutkistelleen hypnoosi-istunnon nauhalta puretun tekstin alkusivu.



Olin mukana seuraamassa merkillistä nuoren naisen "suden haju"-hypnoositapausta Jyväskylässä vuonna 1972. Tein siellä myös itse yhden taannutuskokeen koululaispojalle, jolla kerrottiin olevan hypnoosissa esiin tulleita jälleensyntymismuistoja.


Tuntemani silloinen liikuntatieteen opiskelija Jyväskylän yliopistossa, Kalevi Karmitsa, harrasti hypnoosia ja teki mielellään erilaisia kokeita. Hän tutustui erääseen nuoreen naiseen (jatkossa LL) ja kertomansa mukaan halusi kerran kokeilla olisiko tämä hypnotisoitavissa oleva henkilö. LL vaipuikin helposti syvään hypnoosiin ja Kalevi päätti kokeilla taannuttamista lapsuuden kokemuksiin. Niitä tulikin esiin, ja Kalevi suggeroi häntä siirtymään vielä varhaisempaan aikaan.

Siirtyminen sen suggestion jälkeen oli odotettua suurempi, koska LL alkoi puhua venäjää. Kalevi pyysi häntä puhumaan suomea, jollon hän sanoi tukahtuneella äänellä: "Susia … täällä on susia … olen susien keskellä". Hänen ratsunsa oli susilaumaa paetessa kaatunut ja hänen jalkansa jäi hevosen alle. Sudet söivät hänet, ja suden turkin haju jäi hänen viimeiseksi muistikuvakseen. LL oli jo puolisen vuotta aikaisemmin kertonut, että hänellä oli pelkokohtauksia ja hajutuntemuksia ja arvellut, että kyseessä oli suden haju. Kalevi ei kuitenkaan osannut odottaa asian tulevan esiin lapsuuteen taannutettaessa.

Hyvin merkillistä oli se, että nainen alkoi hypnoosissa puhua venäjää ja ihan aluksi vain venäjää, vaikka ei ollut koskaan lukenut eikä puhunut sitä. Kalevi oli vaikeassa tilanteessa, koska myöskään hän ei osannut venäjää. Hän kuitenkin sai tilanteen hallintaan siten, että nainen pyydettäessä puhui myös suomea. Myöhemmin venäjän puhuminen rajoittui vain yksittäisiin sanoihin ja lauseisiin.

Kymmenissä istunnoissa paljastui seuraava tarina:

LL oli ollut kasakka nimeltään Mihail Jertak ja oli elellyt Ukrainassa Donetsin altaalla (Donbass) 1800-luvun puolivälin tienoilla. Hän kertoi ikään kuin koko ajan itse tilanteessa eläen tarkkoja yksityiskohtia kasakan ankarasta elämästä. Hän joi paljon viinaa, mistä aiheutui toisinaan hypnoositilanteiden hoitamiseen hiukan hankaluutta. Krapulatilanteet oli aina ohitettava nopeasti, koska Mihail oli silloin kovin väsynyt ja ärtyisä.

Mihail rakastui tulisesti Varjeena-nimiseen neitoon. Hypnoosissa hän kerran sanoi hyvin painokkaasti venäjäksi: "Palavasti (gorjatso, горячо), palavasti minä rakastan Varjeenaa". Istunnot toivat esiin liikuttavia kuvauksia aluksi hyvin ujosta lähestymisestä ja edelleen ujosta seurustelusta, joka lopulta johti häihin. Mihailin suurta rakkautta kuvasi vakuuttelujen lisäksi myös se, miten epäluuloinen ja mustasukkainen hän oli, kun hypnotisoija kyseli hänen mielestään Varjeenasta liian paljon.

Valitettavasti Mihailin suuri onni ei kestänyt kovin pitkään, sillä Varjeena putosi hevosen selästä ja kuoli Mihailin käsivarsille. Kyseessä oli äärimmäisen kova isku, joka johti juomiskierteeseen ja varmasti myös itsemurha-ajatuksiin.

Mihail kuitenkin vähitellen toipui ja meni uudelleen naimisiin. Pahaksi onneksi uusi vaimo oli kovin paha suustaan eikä ilmeisesti hyväksynyt kasakoiden tapoja. Mihail kyllästyi hänen nalkuttamiseensa niin perusteellisesti, että lopulta vaihtoi hänet hevoseen. Hän oli yksin ratsastusmatkalla tuolla hevosella silloin, kun sudet pääsivät yllättämään. Se oli Mihail Jertakin ja kasakkaelämän loppu.

Hypnoosi oli avuksi naiselle, koska pelkotilat ja haju lakkasivat vaivaamasta häntä istuntojen jälkeen. Kalevi nauhoitti kaikki istunnot ja kirjoitti ne koneella puhtaaksi. Muistiinpanoja oli kokonainen paksu kansiollinen. Kuvaavaa on, että köyhä opiskelija joutui käyttämään samoja nauhoja uudelleen, päälle tallentaen. Hän suunnitteli kirjan kirjoittamista tapauksesta, mutta valitettavasti siitä ei tullut mitään. Minäkin kävin kerran Kalevin kanssa sen nuoren naisen tupakansavuisessa asunnossa.

Minulla on arkistossani kahden istunnon kopioidut paperit, toinen on hääpäivästä ja toinen Varjeenan kuolinpäivästä. Lisäksi minulla on nauhalla kopioituna näytteitä Mihailin venäjän kielestä. Olin tuolloin harrastanut venäjää muutaman vuoden ja kykenin varmistamaan, että kyseessä oli tosiaan ymmärrettävä ja looginen venäjän kieli – Mihail puhui asiaa. Valitettavasti jäi tuolloin kunnon asiantuntijalta tarkistamatta, oliko kieli Donbassissa käytettyä venäjän murretta.


Näyte Mihailin hääpäivä-istunnosta

Alla on lyhyt näyte Mihailin ja Varjeenan hääyöstä, nauhalta puretuista papereista aivan istunnon lopusta. Taitaapa siinäkin vähän kasakan sielunelämää paljastua:

Hypnotisoija: Miten te vietätte illan?
     Mihail: Me käydään nukkuun.
Niin.
     Mä otan nauhan päästä.
Ja sitten?
     (närkästyneenä) No tietysti mä vien sitä sitten sänkyyn, morsianta.
Te juttelette sitten. Lasketteko leikkiä?
     Ei, tämä on vakava tilanne.
Onko siinä jotain erikoistapoja ensimmäisessä yössä?
     Ei siinä, ei.
Vai oletteko te olleet ennenkin yötä yhdessä?
     Ei olla. (nopeasti ja varmasti)…Varjeena pelkää mua.
Rauhoitteletko sinä sitä?
     Joo.
Mitä se pelkää?
     En mä tiedä, mitä lienee. Pelkää mua vähän. Mä puhun sille kuin hevoselle.
Se on kuitenkin hyvällä mielellä?
     On. Se tykkää musta … ja mä tykkään siitä.
Sitten te menette nukkumaan.
     Niin… höh… niin kyllä me nukutaankin vähän. On meillä viikko aikaa olla kahestaan… ja loppuelämä. Kyllä me jaksetaan nukkuakin vähän, aamulla. Me jutellaan ja pidetään hyvänä.


Tarkistuksia

Kalevi kertoi minulle 1970-luvulla, että hän oli tarkistanut, että Mihailin käyttämä nimitys "lava"-hyökkäys oli tuolloin kasakoiden käytössä ja tarkoitti hyökkäämistä "lava"-muodostelmassa. En ollut koskaan kuullutkaan mistään lava-hyökkäyksestä ja päätin tarkistaa, mitä hakemalla löytyisi. Ja löytyihän sitä – kasakat tai ainakin kasakoita muistelevat kokoontuvat "Lava na lavu"-tapahtumiin. Niistä löytyy YouTube-videoitakin hakusanoilla "Лава на лаву".

Donbassissa on runsaasti hiilikaivoksia ja hakuni mukaan myös niiden yhteydessä käytetään lava-sanaa. En löytänyt selventävää piirrosta, mutta teksteistä sain käsityksen, että lava olisi yhtenäinen kaivosonkalo, jonka mittojen optimoinnista puhuttiin eräässä artikkelissa. Lava-sanan päämerkitys on tulivuoren laava.

Mihail lähti hääpäivän aamuna ratsastamaan, "tsikitovkaa", kuten hän sitä nimitti. Ilmeisesti kyseessä oli tavallista vaativampi ratsastustyyli, koska hän sanoi, että sinä aamuna hän ei saa katkaista niskaansa. Tein Google-haun sanoista "чигитовка", "чикитовка", "цигитовка" ja "цикитовка", ja yllätyksekseni sain kahdesta ensimmäisestä vain yhden osuman ja kahdesta viimeisestä nolla osumaa.

Ensimmäisen hakusanan lähteen sain esille, ja se oli tadzikinkielinen nettilehti linkissä https://issuu.com/webinator88/docs/34___. Artikkelin aiheena oli sirkuksen kehitys Tadzikissa, ja "tšigitovka" oli esiintymistä hevosen kanssa eli ilmeisesti taitoratsastusta. Kylläpä Mihaililla oli tiedossaan harvinainen ratsastustavan nimi!

Arvelin, että nimi Jertak voitaisiin lausumisen perusteella kirjoittaa venäjäksi "Ертаг". Ja todella, sukunimi "Ертаг" löytyi, ja lisäksi vielä ukrainalaiselta sivustolta.

Helposti järjestyneet tarkistukset siis tuottivat myönteisen tuloksen, eli kyseessä voi hyvinkin olla aito jällensyntymistapaus. Mihailin todellinen henkilöllisyys jäänee kyllä varmistamatta. Olen yrittänyt saada nauhalla olevaa venäjän kieltä digitoiduksi levylle, mutta en ole vielä onnistunut. Valitettavasti toimintakuntoisia neliraitanauhureita on nykyään vaikea löytää, kun niiden kumihihnat ovat olleet jo vuosia mennyttä.

Otin uudelleen yhteyttä Kalevi Karmitsaan, ja hän kertoi löytäneensä lisää istuntonauhoilta puhtaaksikirjoitettuja papereita. Voin suositella tutustumista hänen monipuolisiin ja hyödyllisiin terapeutin kotisivuihinsa:
http://www.karmitsa.fi/. Jatkamme edelleen Mihailin antamien tietojen tarkistuksia, joten odotettavissa on lisää tuloksia.



- - -
Koululaisen edellinen elämä

Jyväskylässä ollessani tuli tietoon myös toinen mahdollinen jälleensyntymistapaus. Eräs koululainen oli kuulemma hypnoosissa kertonut olleensa aikaisemmin tanskalainen opiskelija, joka oli aikanaan kuollut syöpään.

Minäkin halusin kokeilla ja sain hänet helposti hypnoosiin. Taannutuksessa hän toisti tarinansa ja aloin kysellä lisää yksityiskohtia. Silloin totesin vuosilukujen vaihtelevan niin paljon, että juttu ei vaikuttanut uskottavalta. Hän kertoi asuvansa kaupungissa nimeltä "Kalregsborg". Suggeroin, että hän kävelee kadulla ja pyysin häntä tarkistamaan katukilvestä kadun nimen. Hän kertoikin näkevänsä kilven ja että nimi oli "Skolegatan".

Kyseistä kaupunkia en ole Tanskasta löytänyt ja "Koulukatu" tuntuu suggestion paineessa keksityltä, joten tapaus tuskin voi olla aito.

maanantai 8. elokuuta 2016

Geller-taivutuksen kansainvälinen tutkimus

Israelilaisen Uri Gellerin esiintymiset virittivät kiivaan keskustelun paranormaaleista ilmiöistä vuonna 1974, vähemmän Suomessa kuin monissa muissa maissa. Gellerin vaiheista kerron enemmän jutussa toisaalla täällä. Gellerin innoittamia taivuttajia löytyi runsaasti eri puolilta maailmaa ja lukuisat tutkijat tekivät psi-metallintaivutuskokeita heidän kanssaan.


Tutkijoita ja taivuttajia

Lontoolaisen Birkbeck Collegen kokeellisen fysiikan professori ja osaston johtaja John Hasted on tehnyt monipuolisimmat tutkimukset Geller-taivutuksesta. Gellerin lisäksi hän tutki brittiläisiä lapsitaivuttajia ja muutamia varttuneempiakin. Hän luettelee kirjassaan (Lähde 1, Linkki 1) nimeltä kuusi lapsitaivuttajaa, joiden kanssa hän teki paljon yhteistyötä. Muita brittiläisiä taivuttajia hän nimeää 21, joista osa oli aikuisia. Japanilaisista taivuttajista hän mainitsee nimeltä 10.

Matemaattisen fysiikan professori John Taylor innostui voimallisesti nähtyään Gellerin esityksen ja teki sen jälkeen runsaasti kokeita brittiläisten taivuttajien kanssa. Hän löysi yhteensä 38 brittiläistä vahvaa taivuttajaa. Näistä oli vain neljä aikuisia, yksi mies ja kolme naista. Loput olivat alle 17-vuotiaita, 14 poikaa ja 20 tyttöä, nuorin 7-vuotias. Merkillistä kyllä, seitsemän lapsista oli kehityksessä vakavasti jälkeenjääneitä. Taylor julkaisi tuloksensa hätäisen oloisesti kasatussa moniaiheisessa kuvakirjassa "Superminds" (Lähde 2). Kirjasta puuttuu valitettavan paljon yksityiskohtia kokeiden järjestelyistä ja havainnoinnista.

Taylor kirjoitti myöhemmin kirjan, jossa hän perui kaikki aikaisemmat tuloksensa. Hän totesi, että Geller-metallintaivutusta ei voi olla olemassa, koska ainoa mahdollinen taivutusmekanismi on sähkömagnetismi ja sen hän sulki pois kokeillaan. Epäilen, että hänen oli pakko perua entiset lausuntonsa säilyttääkseen työpaikkansa. Englanninkielisessä Wikipediassa on mielenkiintoisesti vesitetty hänen tutkimuksensa ja persoonansa, vaikka Superminds-kirjassa on sentään melkoisesti selviä näyttöjä aidoista ilmiöistä.

Ranskalaiset metallurgit Charles Crussard ja J. Bouvaist tutkivat ranskalaista monipuolisen työuran omannutta Jean-Pierre Girardia, joka oli lisäksi kirjailija ja harrastelijataikuri. He julkaisivat tuloksensa artikkelissa (Lähde 3), jonka teksti ja piirroskuvat löytyvät linkistä (2). Crussard teki kokeita Gellerin kanssa kahteen otteeseen (Lähde 4).

Italialaiset Ferdinando Bersani ja Aldo Martelli tekivät yhteistyössä kokeita Bolognan yliopistossa neljän lapsitaivuttajan kanssa. Kopioin aikanaan arkistooni Gellerin sivustolta heidän raporttinsa (Lähde 5), mutta jo silloin se oli muuten maksumuurin takana enkä nyt löytänyt sitä enää haulla netistä.

Israelilainen hammaslääketieteen tohtori H. C. Berendt teki 25 istunnossa kokeita Rony Marcusin kanssa vuonna 1981 ja kertoo niistä kirjassaan (Lähde 6). Yhdessä Israelin parapsykologisen seuran tutkijoiden kanssa hän teki kaksi koesarjaa nuoren eteläafrikkalaisen Ori Sebojan kanssa ja pikku kokeita myös Gellerin, brittiläisen Stephen Northin ja japanilaisen Masuaki Kiyotan kanssa. Lisäksi hän kertoo tuloksista, joita saksalainen H. Bender ja ranskalainen Y. Duplessis saivat aikaan sveitsiläisen Silvion kanssa. Silviota tutki monin kokein myös berniläinen kekseliäiden teknikkojen työryhmä (Lähde 7).

Berendtin kirjan puutteena on se, että hän kertoili tapahtumia sieltä täältä epäjärjestyksessä ja jätti hyvinkin tärkeitä yksityiskohtia kertomatta, kuten esimerkiksi koehenkilöiden iät ja lusikoiden ja haarukoiden koot ja terästyypin.

Teoreettisen fysiikan professori Wilbur Franklin tutki pyyhkäisyelektronimikroskoopilla kolmen Gellerin läheisyydessä katkenneen esineen murtopintoja (Lähde 8, Linkki 3). Katkenneet esineet olivat lusikka, platinasormus ja teräsneula. Mielenkiintoisin tapaus oli mielestäni sormus, josta lisää myöhemmin.

Eldon Byrd teki Gellerin kanssa kokeita kahteen otteeseen Nitinol-muistimetallista valmistetuilla langoilla (Lähde 9, Linkki 4).

Peter Mulacs kertoo lyhyesti metallintaivutuskokeistaan esitelmätekstissä parapsykologian historiasta Itävallassa (Linkki 5).

Psi-taivuttajien kanssa kokeita tehneitä tohtoritason tutkijoita oli vielä paljon enemmän, mutta riittäköön nämä tällä kertaa. Geller-sivustolla on luetteloitu tutkijoita eri maista (Linkki 6). luettelo sisältää yhteensä 17 tutkijaa.

Geller-taivuttajat voidaan jakaa kolmeen ryhmään. Heikoimpia olivat sellaiset, jotka onnistuivat vain sillä hetkellä kun seurasivat Geller-ohjelmaa televisiosta tai radiosta. Keskimmäinen ryhmä koostuu sellaisista, jotka saivat ilmiöitä aikaan vain päivän, parin ajan Gellerin esitysten jälkeen. Vahvat taivuttajat onnistuivat ainakin kuukausien ajan aloitushetkestä eteenpäin.

Heikot taivuttajat olivat enimmäkseen aikuisia ja vahvat lähes pelkästään lapsia. Lontoolainen John Taylor huomasi, että 34:n alle 17-vuotiaan vahvan taivuttajan joukosta peräti 7 oli pahasti jäljessä kehityksessään. Suuren ranskalaisen teollisuuskonsernin tieteellinen johtaja Crussard oli heikko taivuttaja. Hän kertoo lähteen (4) haastattelussa valmistautuneensa katsomaan Gellerin esitystä metallinkappale kädessään. Kun se vähän taipui, niin hän kiinnostui tutkimaan asioita tarkemmin.


Taipuminen näkyvissä

Kymmenet Geller-taivutuksen tutkijat ovat omin silmin nähneet taipumisten tapahtuvan, hyvissä olosuhteissa ja äärimmäisen selvästi. Valitettavasti videotekniikka ei ollut 1970-luvun alkupuolella vielä niin yleistä, että videoinnin yrittäjiä olisi ollut riittävästi. Itse olen nähnyt yhdessä useiden muiden paikalla olleiden kanssa toistakymmentä taipumista erittäin selvästi. Kerron kokeistani toisaalla (https://parapsykologia.blogspot.fi/2015/12/omat-metallintaivutuskokeet-1974.html) täällä.

Parapsykologi ja puoliammattimainen taikuri W. E. Cox raportoi tehneensä tunnin ajan kahden kesken kokeita Uri Gellerin kanssa 24.4.1974 (Lähde 10). Gellerin ei pitänyt olla tietoinen hänen taikurintaustastaan. Ensimmäinen koekappale oli teräksinen niin tukeva avain, ettei sitä voinut taivuttaa käsivoimin. Cox painoi tarkistetusti suoran avaimen leveätä päätä lasipöydän pintaa vasten ja piti toisessa kädessään peiliä, jolla katsoi tilannetta alhaaltapäin lasilevyn läpi. Geller siveli kevyesti näkyvää osaa etusormellaan, jolloin avaimen vapaa pää nousi hitaasti ylöspäin noin 6 asteen kulmaan.
 
Tarkastuksen jälkeen he jatkoivat taivutusta samalla otteella ja noin minuutin kuluessa avaimen pää nousi lisää lopulliseen 12,3 asteen kulmaan. Toinen koekappale oli vähän heikompi avain sinkkiseoksesta. Sen pää nousi samalla tavalla käsitellen vajaan minuutin kuluessa 36 asteen kulmaan. Gellerin kosketus oli koko ajan kevyt eikä Cox todennut mitään huijaukseen viittaavaa missään vaiheessa. Metalliopillisissa tutkimuksissa rakenteissa ei havaittu mitään poikkeavaa verrattuna vastaavaan voimalla taivuttamiseen.

Charles Crussard käytti yhdessä kokeessa Gellerin koekappaleena neliöpoikkipintaista 1x1 cm paksuista neliösauvaa, joka oli valmistettu pehmeästä alumiinista (Lähde 4). Hän piti itse kiinni sauvan toisesta päästä ja Geller sai hangata vapaata osuutta. Sauvan pituudesta ei ole mainintaa, joten taivutuskulmaa ei voi laskea, mutta Crussard näki kappaleen käyristyvän niin, että taipumaksi tuli 2 cm.

Samalla tavalla jatkettaessa syntyi toinen taipuma, joka oli 4 cm. Merkittävä seikka on se, että taipumat eivät olleet samassa tasossa. Taivutustason muuttaminen alkuperäisestä olisi voimalla taivutettaessa vaatinut sauvan pyörähtämisen estämistä hyvin voimakkaalla otteella, esimerkiksi viilapenkissä. Crussard vakuuttaa, ettei hän tuntenut mitenkään merkittävää voimankäyttöä kiinni pitäessään. Taivutukseen kuluneesta ajasta ei ollut mainintaa.

Berendtin kokeissa (Lähde 6) yksi Marcusin parhaista näytöistä oli lusikoiden kiertäminen: hän piti toisella kädellään lusikkaa varresta pystyasennossa ja teki kiertäviä liikkeitä pesän ympäri 5-8 cm etäisyydellä, jolloin lusikka kiertyi ohuimmasta kohdastaan pituusakselinsa ympäri noin 120 astetta. Eräässä istunnossa hän sai kolme teelusikkaa ja yhden ruokalusikan kiertymään tällä menetelmällä, pöydän ääressä ja katsojien ollessa ympärillä. Kiertymisten filmaaminen tuotti suuria vaikeuksia, mutta joskus se kuitenkin onnistui. Vaikeuksien syyksi Berendt kertoo Marcusin menettäneen onnistumiseen tarvittavan tietynlaisen mielentilan kuvauksen valmistelujen vuoksi. Marcus sai aikaan hyvin monia taipumisia näkyvissä, mm. katsojat näkivät lusikan taipuvan itsekseen hänen avokämmenellään.


Lujat koekappaleet

Lujien koekappaleiden käyttö vaikeuttaa huijausta, koska niitä ei voi helposti taivuttaa salaa. Taikurit näyttävät mielellään käyttävän esityksissään kahvilusikoita ja pikku haarukoita ruokalusikoiden sijasta.

Eräässä kokeessa Crussard (Lähde 4) antoi Gellerille 6 mm paksuisen piikiekon käsiteltäväksi. Geller ei tietänyt, mikä aine oli kyseessä. Hän piti kiekkoa kämmentensä välissä ja keskittyi. Äkkiä hän huudahti ja avasi kämmenensä. Piikiekko oli hajonnut sirpaleiksi ja yksi siru oli tehnyt verta vuotavan haavan. Kiekko oli ollut ehjä silloin kun se peittyi näkyvistä kämmenten väliin.

Tarkistuskokeissa ilmeni, että kiekkoa ei olisi saanut hajalle kämmenten välissä vaikka mukana olisi ollut kova apukappale keskittämässä voimaa. Aine oli niin haurasta, että hajoaminen sirpaleiksi oli normaali murtumistapa.

Lähteen (3) mukaan Girard taivutti 17 mm paksuisen ja 300 mm pituisen pyörötangon, joka oli erkautuskarkaistua alumiiniseosta. Taivutus tapahtui neljässä vaiheessa siten, että lopputuloksena oli loivahko taipuminen keskialueelta noin 17 asteen kulmaan. Kahdessa viimeisessä vaiheessa Girard piti tangon päästä kiinni oikealla kädellään ja yritti saada taivutusvaikutusta pitämällä vasenta kättään noin 5 cm tangon keskikohdan yläpuolella. Paikalla oli ainakin kaksi valvojaa ja nämä voivat selvästi havaita taipumisen silloin kun se tapahtui. Tanko oli niin luja, että alustavissa kokeissa oli löytynyt vain yksi 140-kiloinen mies, joka oli saanut siihen 0,6 mm vaatimattoman taipuman käsivoimilla.

Lujina koekappaleina voidaan pitää myös tukevia avaimia, lantteja ja lusikoiden pesiä, joista lähes kaikkien taivuttaminen paljain käsin edellyttää kappaleen pehmenemistä.


Metallin pehmeneminen

Lontoolainen Hasted antoi Gellerille erään tytön taivuttaman teräslusikan. Geller tarttui siihen päästä, koskettamatta taipunutta kohtaa. Taivekohta muuttui pehmeäksi niin, että sekä Geller että Hasted lusikan päistä kiinni pitäen aivan helposti taivuttivat lusikkaa edestakaisin. Hasted ei halunnut katkaista sitä kokonaan ja asetti sen pöydälle. Kun hän muutaman minuutin kuluttua liikautti lusikkaa, niin se katkesi. Murtokohta oli selvästi ohueksi kuroutunut. Teräs ei normaalisti koskaan kuroudu taivutuksessa. (Lähde 1, sivu 16 ja Linkki 1, kohta 2)

Hasted kertoo nähneensä lapsen taivuttavan lusikoiden pesiä. Tuoreempina tapauksina voidaan mainita parapsykologian tutkija Dean Radinin lusikka (Linkki 7) ja skeptikko Michael Shermerin videolla näkyvä lusikan pesän taivutus (Linkki 8). Kumpikin näistä tapahtui ns. "spoon bending partyn" yhteydessä. Kuvassa (1) on kaappaus Shermerin videolta, ja siinä näkyvä terävähkö kulma on lusikan pesän taipunut reuna.

Kuva 1. Shermerin taivuttama lusikan pesä.

Taylorin kirjassa on kuva, jonka sanotaan esittävän kynnen jälkiä pehmenneessä terästangossa (Kuva 2, Lähde 2, sivu 160). Tapansa mukaan Taylor ei kerro lähdetietoja eikä muitakaan yksityiskohtia pelkän kuvatekstin lisäksi.


Kuva 2. Vapaa käännös Taylorin kuvatekstistä: Terästanko, jonka 15-vuotias poika taivutti käsissään 10 asteen kulmaan. Lovet ovat jälkiä, jotka poika painoi kynsillään plastisessa tilassa olleeseen tankoon.


Mittauksia

John Hasted kertoo kirjassaan laajasti vuosia kestäneistä tutkimuksistaan.  Hän muun muassa liimasi koekappaleina toimineisiin avaimiin pieniä jännitysvenymäliuskoja, joista piirturin avulla voi seurata millaisia jännityksiä ja mahdollisia taipumia syntyi ajan kuluessa. Häiriöjännitteiden vähentämiseksi Hasted opetti ainakin yhden pojan vaikuttamaan kappaleisiin kauempaa siten, että he eivät saaneet missään vaiheessa koskettaa niitä.

Piirturinkäyrät osoittivat jännityksen esiintyvän yleensä alle sekunnin pituisina pulsseina, joiden alkaminen oli äkillinen. Pulssisarjojen pituus voi harvemmin olla jopa kymmenen sekuntia.  Jännityspulssit esiintyivät hyvin epäsäännöllisesti sekä muotonsa että voimakkuutensa suhteen. Toisinaan koekappaleeseen ei tullut havaittavia pysyviä muodonmuutoksia mutta toisinaan se voi jopa katketa. Muita jännitysvenymäliuskoilla mittauksia ja piirturitulostuksia tehneitä tutkijoita olivat ainakin Bersani ja Duplessis.

John Taylor teki Gellerin kanssa kokeen, jossa hän kiinnitti metalliliuskan toisesta päästään kirjevaa'an punnitusalustaan. Kun Geller siveli ulos pistävän vapaan pään yläpintaa, niin Taylor tarkkaili painon osoitinta koko ajan. Vaaka osoitti enintään 20 g painoa ja liuska taipui noin 10 astetta vastoin siveltyä pintaa eli ylöspäin.  Lisäksi vaa'an osoitin taipui noin 70 astetta. Kokeen tulos näkyy kuvassa (3).
Kuva 3. Gellerin taivuttama koeliuska ja kirjevaa'an osoitin.


 Metalliopillisia erikoisuuksia

Yhdysvaltalainen fysiikan professori Wilbur Franklin raportoi tapauksesta, jossa platinasormus katkesi yhdestä kohdasta tarkkailijan kämmenten välissä Uri Gellerin kanssa tehtyjen kokeiden yhteydessä.  Sen jälkeen Geller otti sormuksen käteensä ja taivutti siitä helpon näköisesti palasen irti.

Ensimmäisen katkeamisen yhteydessä syntyneessä murtopinnassa oli hyvin epätavallinen rakenne.  Osa pinnasta oli kuin se olisi syntynyt pitkäaikaisessa vetojännityksessä lähellä platinan sulamispistettä. Vieressä oli hauraan murtuman alue, jollaista voi platinalla syntyä vain absoluuttisen nollapisteen läheisyydessä, lämpötilassa noin -270 Celsiusastetta. Tällaisen yhdistelmän aikaansaaminen vaatisi huippulaitteita ja huippuosaamista, mikä ei kyseisessä tilanteessa ollut mahdollista. Skeptikot ovat kertoneet, että kyseessä olisi ollut juotoskohta. Kuvassa (4) näkyvä murtopinta on niin epätasainen ja epämuotoinen, että se tuskin on voinut olla juotospinta. Lisäksi tietenkin on sinänsä ihme, että sormus katkeaa ilman työkaluja.

Kuva 4. Naisen kämmenten välissä katkenneen platinasormuksen murtopinta. Alkuperäinen kuvateksti on harhaanjohtava.

Yhdysvaltain laivaston fyysikko Eldon Byrd antoi Gellerin yrittää vaikuttaa 0,5 mm paksuisiin nitinol-metalliseoksesta valmistettuihin langanpätkiin. Nitinol on esimerkki niin sanotuista muistimetalleista, jotka kylmemmässä lämpötilassa tehdyn muokkauksen jälkeen palautuvat alkuperäiseen muotoonsa, kun ne lämmitetään kullekin seokselle sopivaan korkeampaan lämpötilaan.

Vuonna 1973 Geller taivutti mutkan noin 125 mm pituiseen Nitinol-lankaan ja jatkokokeissa 1974 kahteen 100 mm pituiseen lankaan. Byrd piti tiukasti kiinni langan kummastakin päästä ja Geller hankasi kevyesti keskikohtaa. Ohueen lankaan olisi tietenkin saanut helposti mutkan taikurin näppäryydellä, jos sen olisi saanut omiin käsiinsä. Kun langat upotettiin kiehuvaan veteen, niin niiden olisi normaalisti pitänyt oieta suoriksi. Tätä ei kuitenkaan tapahtunut. Pysyvän mutkan aikaansaamiseksi lankoja olisi pitänyt hehkuttaa pitkähkön ajan vähintään 500 Celsiusasteessa.

Muistimetallia voi taivuttaa pysyvästi milloin hyvänsä ylittämällä tietyn kriittisen muokkausasteen. Skeptikko Martin Gardner väitti (Lähde 12), että Byrdin koejärjestelyt olivat puutteelliset ja että koekappaleet olisi voitu esimerkiksi vaihtaa. Myöhemmin Byrd on täsmentänyt, että kaikki koepätkät merkittiin yksilöllisesti ja ne olivat tunnistettavissa.

Crussard ja Bouvaist tekivät kokeita ranskalaisen J. P. Girardin kanssa. Hänen valvomassaan kokeessa vuonna 1976 Girard yritti vaikuttaa kahteen koesauvaan, jotka oli valmistettu ruostumattomasta austeniittisesta 18 % Cr/8 % Ni -tyyppisestä teräksestä. Sauvojen pituus oli 85 mm, keskikohdan halkaisija oli 7 mm ja päissä oli 12 mm paksuiset osuudet vetokoneeseen kiinnitystä varten (Lähde 3). 18/8-tyyppinen teräs ei ole magneettinen hehkutuksen jälkeen, mutta kylmämuokkauksessa se karkenee osittain ja tulee magneettiseksi.

Kokeet kuvattiin videokameralla. Aluksi sauvat todettiin ei-magneettisiksi ja niiden suoruus tarkistettiin pyörittämällä niitä pöydällä. Sitten Girard otti kutakin sauvaa vuorollaan päästä kiinni, työnsi sen lasiputkeen ja sulki putken avoimen pään tulpalla. Hän piti putkea vasemman kätensä avokämmenellä, keskittyi jonkin aikaa ja antoi sitten putken Crussardille.

Tarkistuksissa todettiin, että ensimmäinen sauva oli heikosti taipunut keskivaiheilta ja toinen oli edelleen suora. Hämmästyttävintä oli se, että ensimmäisen sauvan toinen paksu pää oli magneettinen ja toisen, suoran sauvan ohuempi osuus oli myös magneettinen aivan pään vieressä. Nämä kohdat olivat kuin vahvasti muokattuja, vaikka mitään muodonmuutosta ei näkynyt. Kaiken lisäksi "muokkaus" oli tapahtunut sopimattomassa kohdassa niin että sen toteuttamiseen olisi tarvittu erittäin vahvoja työkaluja.

John Hasted valmisti erikoisseoksesta hauraita koesauvoja, joiden poikkipinta oli 6x8 mm. Niitä ei normaalisti saanut taipumaan huoneenlämpötilassa ilman, että ne saman tien katkesivat, eli käytännössä niiden taivuttaminen vastasi lasisauvojen taivuttamista. Kaksi hänen nuorista koehenkilöistään kuitenkin sai sauvoihin 135, 100, 67, 62, 40 ja 34 asteen taipumat (Lähde 1, sivut 39-41, Linkki 1, kohta 4). Monissa hänen koekappaleissaan, esimerkiksi ruokalusikoissa, oli niin teräviä taipumia, että lusikka normaalisti olisi katkennut niin rajussa muokkauksessa.

Toisinaan mainittu metallia haurastavien aineiden käyttö ei ole mikään ongelma, sillä se on helposti tunnistettavissa koekappaleista. Mahdollisessa murtokohdassa ei tapahdu metallin venymistä eikä kuroutumista ohueksi ja aineiden jäänteet voidaan analysoida kemiallisesti.


Taipumismekanismi

Taipumismekanismista ei ole löytämäni aineiston mukaan saatu mitään selvyyttä.  Mikään tunnettu energia ei selitä ilmiöitä. Koekappaleen kuumenemisesta olen löytänyt kirjallisuudesta vain yhden esimerkin. Teräs, alumiini, kupari jne. vaativat pehmetäkseen niin korkean lämpötilan, että niiden kuumuudella pehmentäminen käsissä olisi mahdotonta.

Metallin pehmeneminen ei voi olla yksinomainen selitys taipumiselle tapauksissa, joissa kukaan ei koskettanut kappaletta sen taipuessa tai kun kappaleesta pidettiin kiinni taipumiskohdan ulkopuolelta eikä siihen kohdistettu vähäistäkään voimaa. Gellerin aikaansaamat taipumiset tapahtuivat useimmiten siihen suuntaan, että kappaleen sivelykohdasta tuli taipuman sisäsäde.

Yhteenvetona kymmenien koekappaleiden metalliopillisista tutkimuksista on havaittu, että lähes aina käsittelyjäljet ovat vastanneet huoneenlämpötilassa tapahtunutta voimalla muokkaamista. Austeniittisen teräksen työstökarkeneminen on siitä hyvin selvä näyttö. Myös suhteellisen harvoja poikkeustapauksia on, kuten edellä on kuvattu.

Ainoa asia, mikä taipumismekanismista voidaan varmuudella todeta on se, että Geller-taivutuksella on jotakin tekemistä ihmisen psyyken kanssa. Rauhoittavaa on, että toistaiseksi ei ole havaittu taivuttamisen olevan tekijälleen välittömästi haitallista toimintaa.


Skeptikkojen näkökannat

Skeptikkojen yleinen väite on, että taikurit pystyvät helposti tekemään poikkeuksetta kaikki samat temput kuin Geller ja muut taivuttajat ovat tehneet. He eivät kuitenkaan ole esittäneet eivätkä pyydettäessäkään osaa esittää riittäviä todisteita tämän väitteen tueksi. Kuka taikuri esimerkiksi on taivuttanut avaimen tilanteessa, jossa se on ollut omistajansa kädessä tai pöytää vasten painettuna? Kuka taikuri on taivuttanut suhteellisen lujan tangonpätkän, kun kokeenjohtaja on pitänyt kiinni sen toisesta päästä? Vaikka taikuri ei ole hetkeksikään saanut kappaleita omaan haltuunsa?

Tankojen taivuttamisen skeptikot kuittaavat aina sillä, että tanko on ollut jo etukäteen taivutettu ja sitä käsissään pitävä taikuri vain huomaamattomasti kääntää sitä siten, että alun perin suorana nähdyn tangon taipuma kääntyy näkyviin. Tositilanteessa kokeenjohtajat kuitenkin ovat aina tarkistaneet tangon suoruuden kokeen alkaessa.

Kuka taikuri on saanut kappaleita taipumaan ja katkeamaan silloin, kun ne eivät ole olleet heidän käsissään, vaan muut ovat pitäneet niitä, ja kaikki paikalla olleet ovat nähneet kappaleiden olleen alun perin ehjiä tai vähemmän taipuneita. Kuka taikuri on saanut teräksen pehmenemään? Luetteloa voisi jatkaa lähes loputtomiin.

Skeptikot selittävät, että juuri tutkijat ovat kaikkein helpoimmin huijattavissa, koska he ovat tottuneet siihen, että luonto ei huijaa. Tässä skeptikot kuitenkin sivuuttavat sen seikan, että tutkijat osaavat ammattitaidollaan tutkia kappaleet ennen ja jälkeen ja he osaavat tehdä sellaisia koeasetelmia, joissa huijausyritys tulisi helposti esiin.

Skeptikon ja parapsykologian tutkijan ero omaan kokemukseen suhtautumisessa näkyy Shermerin ja Radinin välillä: Shermer vain totesi itsellään olleen lusikan pesän taipuessa paljon adrenaliinia ja jätti asian siihen, mutta Radin ihmetteli kovasti ja kokeili lusikoiden pesän taivuttamista myöhemmin uudelleen tietenkin tuloksetta.

 Skeptikot eivät tunne nimeksikään Geller-taivutuksen aineistoa ja lapsista mainittaessa he säännöllisesti kääntävät puheen Gellerin huijaamisiin. Metalliopillisen näytön merkitys ei ole vielä auennut skeptikoille. Siitä on surkuhupaisa esimerkki linkissä (9). Siinä metalliopin tutkijat Crussard ja Bouvaist vastasivat Martin Gardnerin aikaisempaan arvosteluun tieteellisen pätevästi perustellen, mutta Gardner pysyi edelleen tiukasti taikurilinjalla, hänelle tyypillisellä hyökkäävällä ja vastapuolta halventavalla tyylillään.

Skeptikkojen kirjoittamista artikkeleista ja kirjoista saa huomattavan virheellisen kuvan siitä, mitä kaikkea taivutusilmiöstä on kirjoitettu.  Todistusvoimaisimpia tapauksia ja yksityiskohtia vältellään niin järjestelmällisesti, että toisinaan joutuu ihmettelemään, riittääkö pelkkä vahva vakaumus selitykseksi vai tarvitaanko lisäksi annos älyllistä epärehellisyyttä. Kriittinenkin arvostelu on tietenkin aina tervetullutta siinä määrin, kuin se saa aikaan kehitystä tutkimusmenetelmissä.

Skeptikkotaikuri James Randi ilmeisesti piti Gelleriä pahimpana vihollisenaan, koska hän kirjoitti kokonaisen kirjan tätä vastaan (Lähde 11). Kirjan lupaavasta nimestä huolimatta siinä tuskin kuitenkaan kerrotaan totuutta Gelleristä. Randi ja Geller kuluttivat suuria rahasummia oikeudenkäynteihin toisiaan vastaan, ja muistaakseni kumpikin on julistautunut näiden voittajaksi. Martin Gardner ja Randi ovat värittämisen lisäksi myös suoranaisesti valehdelleet parapsykologiaa arvostellessaan. Tämän väitteen paikkansapitävyyden voi saada selville vertailemalla heidän tekstejään alkuperäislähteisiin.


Nykytilanne

Olen yllä esittänyt vain mitättömän osan kaikesta materiaalista, mitä arkistoihin on jäänyt käytettäväksi. Useita kymmeniä ja ehkä satoja yksittäisiä kokeita jäi kertomatta. Valitettavasti kovin harvat ovat tietoisia tällaisen aineiston olemassaolosta.

Luonnontieteellisesti suuntautuneelle ihmiselle voisi tuskin ehdottaa mitään sen naurettavampaa kuin että joku pystyisi taivuttamaan tai jopa katkaisemaan ruokalusikan vain sivelemällä sitä kevyesti. Ilmiön käsittely tiedotusvälineissä viidenkymmenen vuoden aikana on vahvistanut tämän asenteen olemassaolon ja Uri Geller on suuren yleisön silmissä tuomittu pelkäksi huijariksi.

Hyvin näkyvissä tapahtuneiden taivutusten onnistuneista filmaamisista ja videoinneista kerrotaan siellä täällä, mutta en ole nähnyt niistä esitettävän muuta kuin satunnaisia ja epäselviä lyhyitä pätkiä ilman tapahtumien selityksiä. Tarvittaisiin kokoamistyö, jonka jälkeen olisi katsottavissa riittävän pitkiä jaksoja, joiden taustat tutkittaisiin ja selitettäisiin yksityiskohtaisesti.

Parapsykologian valtavirran tutkijoiden toiminta Geller-taivutuksen suhteen on ollut katastrofaalista. Tutkijat ovat useimmiten ihmistieteiden edustajia ja heidän aikanaan itse satunnaisesti tekemänsä kokeet olivat puutteellisia järjestelyiltään. Heidän ei olisi pitänyt yrittää ilman apua tehdä sellaista, mitä eivät hallinneet.

Metallintaivutusta yritti lisäksi järjestelmällisesti tutkia laboratoriossa kaksi kokematonta ja herkkäuskoista tutkijaa, joita kaksi nuorta amatööritaikuria huijasi Randin johdolla, jopa yöllistä laboratorioon murtautumista hyväksi käyttäen. Seurauksena oli ajan ja rahoituksen tuhlaamisen ja uskottavuuden menettämisen takia täydellinen fiasko, "Project Alpha", josta kerron toisaalla täällä. Parapsykologit eivät edes jälkikäteen ole selvittäneet asioita kunnolla, vaan aivan yleisesti uskovat kritiikittä skeptikkojen tarinat.

***


Kirjallisuuslähteet

1. John Hasted (1981): The Metal-benders. Routledge & Kegan Paul (279 sivua) [kirjan tekstiosuus   on linkissä (1)]
2. John Taylor (1975): Superminds. The Viking Press, Inc. (183 sivua)
3. C. Crussard, J. Bouvaist (1978): Étude de quelques déformations et transformations apparemment
anormales de métaux. Mémoires Scientifiques. Revue Métallurgie - Fevrier 1978 (Linkki 2)
4. François de Closets (1975): Les premières expériences scientifiques sur "l'effet Uri Geller".
Sciences et Avenir 1975, novembre
5. Ferdinando Bersani ja Aldo Martelli (1983): Observations on selected Italian mini - Gellers.           Psychoenergetics, 1983, Vol. 5, pp. 99-128
6. H.C. Berendt (1986): Jenseits des Möglichen? Metallbiegen durch seelische Kraft. Verlag Herder Freiburg im Breisgau (160 sivua)
7. Bernhard Wälti (1978): Die Silvio-Protokolle 1976-1977. Zeitschrift für Parapsychologie und         Grenzgebiete der Psychologie, Jg. 20, Nr 1
8. Wilbur Franklin (1976): Metal Fracture Physics Using Scanning Electron Microscopy and the         Theory of Teleneural Interactions. The Geller Papers, ed. C. Panati, Houghton Mifflin, Boston, 1976 [tekstiosa linkissä 3]
9. Eldon Byrd (1976): Uri Geller’s Influence on the Metal Alloy Nitinol. The Geller Papers, ed. C. Panati, Houghton Mifflin, Boston, 1976 [Linkki 4]
10. W. E. Cox (1974): Note on some experiments with Uri Geller. The Journal of Parapsychology
Volume 38, Number 4, December
11. James Randi (1975/1982): The Truth About Uri Geller. Prometheus Books (235 sivua)
12. Martin Gardner (1977): Geller, Gulls and Nitinol. Humanist – May/June 1977


Linkkejä

1. John Hasted: The Metal-benders [lähde 1 ilman kuvia]
http://www.urigeller.com/the-metal-benders/

2. Crussard-Bouvaist-artikkeli [lähde 9 ilman valokuvia]
http://psiland.free.fr/dossiers/parapsy/pk/girard/girard1.html

3. Wilbur Franklin [Lähde 8 ilman kuvia]:
http://www.urigeller.com/scientific-paranormal/the-geller-papers/metal-fracture-physics-using-scanning-electron-microscopy-and-the-theory-of-teleneural-interactions/

4. Eldon Byrd ja Nitinol [Lähde 9 ilman kuvia]:
http://www.urigeller.com/scientific-paranormal/the-geller-papers/uri-gellers-influence-on-the-metal-alloy-nitinol/

5. Peter Mulacs:
http://www.parapsychologie.info/history.htm

6. http://www.urigeller.com/metal-bending-research-around-world/

7. Dean Radin, lusikan pesän taivutus:
http://www.deanradin.com/spoon.htm

8. Michael Shermer on Spoonbending:
https://www.youtube.com/watch?v=h3X9h1WlQpA

9. Parapsychology & Physics
http://www.nybooks.com/articles/1980/12/18/parapsychology-physics-1/

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Omat metallintaivutuskokeet 1974

Erottelin tämän omaksi kokonaisuudekseen, koska kansainvälinen yhteenveto kasvoi liian pitkäksi ja monimutkaiseksi, ks. Uri Geller ja metallioppi. Omia kokeitani on myös jutuissa Kuinka ne lusikat taipuivatkaan ja Lusikantaivutus vuonna 2006.


Harrin taivuttamat koeliuskat ja alla/vieressä vapaasti käsivoimin taivuttamani vertailukappaleet. Taivutussäde on suurin vahvasti muokkauslujittuvalla austeniittisella teräksellä ja pienin alumiinilla, joka ei muokkauslujitu huoneenlämpötilassa. Liuskan paksuuden vaikutus taivutussäteeseen on päinvastaiseen suuntaan.

Uri Gelleristä alkoi tihkua tietoja Suomeen vuoden 1973 lopulla. Tietojen mukaan tämä silloin 26-vuotias entinen israelilainen laskuvarjosotilas pystyi taivuttamaan metalliesineitä sivelemällä niitä kevyesti sormillaan tai jopa vain katsomalla niitä. Kun hän oli esiintynyt BBC:n radio-ohjelmassa, niin myös lähiseudun kuulijoiden kotona oli taipunut avaimia, lusikoita ja muita pikkuesineitä. 

Vuoden 1974 alussa Geller oli kiertueella ympäri maailmaa ja esiintyi myös Suomen televisiossa, perjantaina 25.1.74. Perjantai-illan ohjelmassa Geller esitti telepatiaa arvaamalla piirroskuvien sisältöä sekä yritti käynnistää pysähtyneitä kelloja ja taivuttaa kahvilusikkaa. Kellojen käynnistymisen todistusvoima on yleensä pieni enkä tässä yhteydessä ota kantaa myöskään Gellerin telepatiakokeisiin. Lusikka näytti taipuvan hyvin kevyesti ja katkesi lopulta kokonaan. 

Geller ennusti, että myös Suomessa katselijoiden kotona tapahtuisi yhtä ja toista. Ennustus osoittautuikin oikeaksi, sillä kodeissa kerrottiin tapahtuneen metalliesine- ja kelloilmiöitä hänen televisioesiintymisensä aikana ja jälkeen. Television puhelinvaihde meni tukkoon innokkaiden soittajien ilmoituksista. Valitettavasti arkistossani ei ole yksityiskohtaisia kertomuksia tapahtumista, mutta niitä on talletettuna Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkistoon.

Lehtiartikkeleiden ja jossakin määrin myös onnellisten yhteensattumien avulla sain tiedon kahdesta taivuttajapojasta. Kumpikin oli Gellerin esiintymisiltana hänen esimerkkinsä innoittamana kokeillut lusikan taivuttamista ja vanhempien ällistykseksi onnistuivatkin siinä. En mitenkään voinut uskoa, että sellainen taivuttaminen olisi mahdollista, mutta koska aihe koski ammattialaani, niin päätin yrittää tutkailla asiaa. Sainkin yhteyden poikien perheisiin ja pääsin tekemään kokeita heidän kanssaan.


Samy

Samy-poika oli tuolloin 9-vuotias reipas nuorimies. Hänen 11-vuotias isosiskonsa Henny kuvaili Apu-lehdessä 9/1974 Samyn taivuttajauran alkua seuraavasti:

Hän istui olohuoneen tuolissa 15. helmikuuta 1974 kun silmänkääntäjäohjelma tuli, hänellä oli teelusikka kädessään, jota hän unohtui hieromaan. Myös minä koitin ja tosin pelästyin kun Samy huusi "hei, tää on ihan vänkkä". Sitten hän jatkoi hieromista ja vähän tökkäs lusikan päätä ja yksi kaksi se oli katki. Samy meni ottamaan uuden lusikan ja myös sen lusikan kävi köpelösti. Sitten Samy meni äidille näyttämään ja äiti antoi vielä yhden lusikan mutta ei enempää.

Olin mukana Gellerin toisella Suomen käynnillä ja tunnistin Samyn ja hänen äitinsä Apu-lehden kuvista. He kertoivat lehden jutun pitävän paikkansa ja olivat suostuvaisia jatkokokeisiin. Valmistelin koekappaleikseni Samya varten lusikoita, ruokailuveitsiä ja teräslankaa sekä paljaana että muovipäällysteisenä. Paras keksintöni olivat  pikateräksisistä käsirautasahanteristä tehdyt ohuet liuskat jotka olivat erittäin kovia mutta viattoman näköisiä sen jälkeen, kun olin hionut  teristä hampaat ja maalin pois.

Samy tuli 29.5.1974 äitinsä kanssa silloisen työpaikkani metallurgiseen laboratorioon kokeita varten, mukana trumpetti ja valikoima kotona taivutettuja lusikoita. Laitoimme teräslangan vetokoneeseen vedon alaiseksi ja Samy yritti pehmittää sitä sivelemällä niin että se antaisi periksi. Odotettua mitattua näyttöä ei saatu, koska Samy valitti saavansa kuormituspumpun tärisyttämästä langasta sähköiskuja ja lopetti yrittämisen alkuunsa.

Taivutuskokeissa oli parempi menestys. Samy taivutti kaksi teelusikkaani ja yhden ruokalusikan, kaikki yli 90 asteen kulmiin. Hän istui pöydän ääressä ja me 6-7 katsojaa seisoimme ympärillä.  Lusikat olivat koko taivutustapahtuman ajan erittäin hyvin katsojien näkyvissä pöytätason yläpuolella. Samy piti lusikan pesää vasemman käden peukalon ja etusormen päiden välissä ja hiersi kevyesti ohuinta kohtaa oikean käden peukalolla ja etusormella.

Taipuminen oli niin hidasta, ettei sen kulkua voinut selvästi havaita. Kuitenkin jo puolessa minuutissa syntyi useiden asteiden taipumia. Onnistunut taivutus kesti yleensä 10-15 minuuttia.  Taivekohta syntyi aina oikean käden peukalon kohdalle ja suunta oli peukalosta poispäin. Samylla oli toisinaan tuntemus, että sormet ikään kuin vähän upposivat metalliin silloin kun se alkoi taipua. Hänen ei tarvinnut ponnistella taivuttaakseen eivätkä yritykset selvästikään väsyttäneet häntä.

Rautasahan teräliuskoihin Samy ei saanut mitään näkyvää vaikutusta aikaan, vaikka ne olisivat vaatineet vähän pienemmän taivutusvoiman kuin se taipunut ruokalusikka.  Mukana tuodussa trumpetissa oli matala pehmeärajainen painuma oikean käden peukalon kosketuskohdassa. Äiti kertoi, että Samy aina varmuuden vuoksi soitti trumpettia sormikkaat kädessä, ettei se menisi pahemmin rikki. Trumpetin lisäksi Samylla oli silloin tällöin tapahtunut muitakin ilmiöitä vahingossa. Haarukka tai lusikka oli retkahtanut ruokaa suuhun nostaessa ja hunajavettä sekoittaessa kahvilusikan pesä oli kilahtanut irralleen mukin pohjalle.


Harri

Kauhavalainen Harri-poika oli 8-vuotias silloin, kun hän alkoi taivuttaa lusikoita. Seura-lehdessä 21/1974 hänen taivutusuransa alkua kuvataan seuraavasti:

Isä katseli sitä tv-ohjelmaa, äiti ja Harri jo nukkuivat. (. . .) Asiasta puhuttiin kuitenkin jälkeenpäin. Harri kuuli siitä ja pyysi äidiltä lusikkaa:
 - Senkus hinkkaat, siinähän pääsiäisehtoos kuluu, kertoo äiti vastanneensa.
Harrin sivelemä lusikka taipui! Kaikki muutkin yrittivät, mutta vaikka he olisivat kuinka sivelleet lusikan vartta, mitään ei tapahtunut. Myöhemmin Harri totesi omaavansa kyvyn taivuttaa lusikkaa sivelemättä sitä, vain kosketuksen ja ajatuksen voimalla.

Kävin tekemässä kokeita Harri-pojan kanssa hänen kotonaan 9.6.1974. Runsaan kahden tunnin aikana Harri taivutti kaksi ruokalusikkaani, yhden uushopeisen teelusikan, kolme rautasahan teräliuskaa, perheen oman lusikanmuotoisen soppakauhan ja kärpäslätkän varren. Hän oli selvästi "vahvempi" taivuttaja kuin Samy, koska rautasahanterätkin menivät kevyesti ja soppakauha oli hänen suosikkinsa taipuen nopeasi ja selvästi.  Ruokailuveitsi ei kuitenkaan taipunut.

Harrin tyyli oli sikäli erilainen, että hän vain piti esineitä puoliksi piilossa käsissään ilman sivelyliikkeitä ja ne taipuivat äkillisesti ehkä 1-2 sekunnin pituisin nykäyksin. Me katsojat emme havainneet nykäyksiä, vaan Harri kertoi niistä. Kuinka ollakaan, myös Harrin käsittelyssä kappale taipui aina oikean käden peukalon kohdalta ja peukalosta poispäin. Ilmiö käynnistyi yleensä 0,5-10 minuutissa. Mitään ei tiettävästi tapahtunut itsestään tai vahingossa, vaan hänen täytyi aina haluta taipumista. Isän kertoman mukaan suurempien kappaleiden käsittely voi nostaa hien Harrin otsalle ja hän toisinaan myös väsyi.


Lisäkokeita

Poikien kanssa tekemäni kokeet oli tarkoitettu vain alustaviksi tutustumisiksi sen tarkistamiseksi, että oliko heillä tosiaan erikoisia taivutuskykyjä. En pitänyt tapahtumista minuuttipöytäkirjaa enkä ottanut edes valokuvia, kun minulla ei ollut siihen aikaan vielä omaa kameraa. Tein kuitenkin tapahtumista tuoreeltaan lyhyet muistiinpanot, joten muistot eivät ole päässeet kultaamaan sitä mitä me runsaat kymmenen henkilöä koimme. Tarkoitukseni oli sitten jatkossa järjestää kunnolla dokumentoituja järjestelmällisesti toteutettuja kokeita.

Lusikat muokkautuvat valmistuksen yhteydessä aika epämääräisesti, joten ajattelin tarvittavan yksinkertaisempia koekappaleita tarkempia mittauksia ja päätelmiä varten. Leikkasin poikia varten metallilevyistä 120 x 8 mm kokoisia koeliuskoja seuraavasti:
- ruostumaton austeniittinen teräs, paksuus 2 mm
- pehmeä hiiliteräs, paksuus 2,5 mm
- pehmeä alumiini, paksuus 3 mm

Myöhemmin vuonna 1974 lähetin kummallekin pojalle noiden kolmen koeliuskan sarjan. Liuskat olivat sen verran lujia, että mikään niistä ei olisi taipunut poikien paljaissa käsissä kuin enintään hyviin näkyvin ottein ja ponnistuksin. Sain vanhempien valvonnassa taivutettuja liuskoja takaisin vain Harrilta.

Samyn äiti kertoi, että taivuttaessaan yhtä koeliuskaani Samy hätääntyi ja sanoi liuskan tarttuvan sormiinsa kiinni. Hän heitti liuskan lattialle eikä enää sen jälkeen suostunut yrittämään enempää. Eteenpäin-lehdessä 31.12.1974 oli artikkeli Samysta ja siinä kuva, jossa suorat koeliuskani näkyivät. Kuvatekstinä oli:

Tällaisia eri koostumusta olevia teräspuikkoja Samy taivutteli syksyllä, jotta hänen "taikuutensa" saataisiin selvitetyksi, mutta teräksen hieromisesta aiheutuneen voimakkaan reaktion takia kokeet on toistaiseksi keskeytetty.

Toisessa edellä olevan jutun kuvassa on melkein suoraan kulmaan taivutettu suurehko teelusikka Samyn kädessä ja kuvatekstin mukaan se taipui kymmenessä sekunnissa. Tässäkin tapauksessa tuli esiin yleinen psi-ilmiöiden välttelevyys kunnollisen dokumentoinnin saamisen suhteen – lusikka taipui helposti, mutta koekappaleet eivät taipuneet. Valitettavasti en tiedä säilyneen yhtäkään valokuvaa, jossa lusikka näkyisi Samyn tai Harrin taivutusotteessa.

Harrin taivutuskyvyt alkoivat noihin aikoihin hiipua. Television kuvausryhmä kävi hänen kotonaan, mutta mitään ei taipunut edes ikkunan takaa kuvatessa. Kummallekin pojalle alkoi kehittyä vastenmielisyys taivuttamista kohtaan, ja siihen ne taivuttamiset ja tutkimukset loppuivat. Mitään selitystä taivutusilmiöille niiden syistä ei saatu. Sekä Samy että Harri olivat aikanaan kaikkien mielestä tavallisia koululaisia ilman erikoisia harrastuksia tai ajatuksia.


Tuloksia ja päätelmiä

Kokeissani oli mielestäni kaksi erittäin hyvää todistetta ilmiön aitoudesta. Toinen oli paksujen ruokalusikoiden taipuminen selvästi näkyvissä ja katsojien ympäröimänä. Toinen oli rautasahanteräliuskojen taipumistapa. Liuskat olivat ohuita ja erittäin kovaa terästä, joten ne käyttäytyivät jousen tapaan. Niiden päät saattoi taivuttaa yhteen vastakkain ja irti päästettäessä liuskat ponnahtivat alkuperäiseen suoruuteensa. Suuren lujuutensa vuoksi ne eivät kestäneet kuin 15-25 asteen taipuman yhdessä taivekohdassa.

Harrin otteessa olleissa liuskoissa ei näkynyt mitään ylimääräistä joustoa. Käsistä ulos pistävä pää näytti yrityksessä kääntyvän vähän vinoon, ja tarkistettaessa liuska oli juuri sen verran taipunut kuin ulospäin oli näyttänyt. John Hasted sai piirturinkäyriltään tuloksen, että avaimen taipuessa kimmoinen osuus puuttui kokonaan (ks. kansainvälinen juttu). Teräliuskan taipuminen Harrin käsissä toteutti saman ilmiön.

Ainakaan pitempiaikaista esineiden pehmenemistä ei kokeissani havaittu. Kerran, kun kahvilusikka näytti Samyn otteessa parhaillaan taipuvan, niin tartuin sen kumpaankin päähän ja yritin taivuttaa voimalla lisää, samalla kun Samy koko ajan säilytti oman otteensa. Lusikka tuntui kuitenkin minulle täysin jäykältä.

Taivuttelin itselleni jääneitä samanlaisia vertailuliuskoja samoihin taivutuskulmiin ja huomasin, että kaikki poikien liuskat olivat taipuneet samalla taivutussäteellä kuin omani. Kovuusmittauksissa totesin, että taivekohtien kovuus pinnassa ulko- ja sisäsäteillä oli kasvanut yhtä paljon kuin vertailukappaleissa. Taivekohtien pinnan mitatut jäännösjännitykset ulkosäteellä olivat normaalit. Merkittävä tulos oli se, että ruostumattoman teräksen liuskojen kovuus kasvoi paljon enemmän kuin hiiliteräksen. Se oli merkki siitä, että taivekohtaan oli syntynyt muokkausmartensiittia myös Harrin liuskassa. Toisin sanoen kaikki tehdyt mittaukset osoittivat liuskojen taipuneen samalla tavalla kuin voimalla huoneenlämpötilassa taivuttaen.


Nykytilanne

Luonnontieteellisesti suuntautuneelle ihmiselle voisi tuskin ehdottaa mitään sen naurettavampaa kuin että joku pystyisi taivuttamaan tai jopa katkaisemaan ruokalusikan vain sivelemällä sitä kevyesti. Ilmiön käsittely tiedotusvälineissä nykypäivään asti on vahvistanut tämän. Uri Geller on tuomittu pelkäksi huijariksi. SRI:n tutkijat Targ ja Puthoff on leimattu herkkäuskoisiksi hölmöiksi, jotka eivät osanneet järjestää alkeellisimpiakaan varmistuksia Gellerin ja hänen avustajiensa temppuja vastaan.

Suomessa Geller-taivutuksen tutkimukset jäivät valitettavan vähiin. Samysta tai Harrista oli artikkeleita ainakin Apu- ja Seura-lehdissä sekä useissa sanomalehdissä. Itse kirjoitin tutkimuksistani Tekniikka- ja Ultra-lehtiin. Poikiin tai minuun ei ottanut yhteyttä tarkistus- ja tutkimusmielessä yksikään tiedeyhteisön edustaja. Myös lehdistön mielenkiinto asiaan lopahti lyhyeen ja skeptiset artikkelit tulivat vallitseviksi.

Gellerin tv-esiintymisessään katkaisema teelusikka tutkittiin VTT:llä ja tuloksista ilmeisesti julkaistiin lyhyt lehdistötiedote. Kymen Sanomissa ja Hufvudstadsbladetissa oli saman kuvan alla pitkälti samansisältöinen teksti, jonka uskon olevan sen tiedotteen sovelluksen. Sen mukaan tutkimus tuotti varsin merkittävän tuloksen, eli lyhytaikaisessa edestakaisessa taivutuksessa ei ole mahdollista saada sellaista murtopintaa. Kymen sanomat:
Kuuluisa lusikka
Varresta murtunut, ruostumattomasta teräksestä Puolassa valmistettu teelusikka on tällä hetkellä eittämättä Suomen maineikkain lusikka. (…) Lusikan jäännökset ovat tällä hetkellä Otaniemessä valtion teknisen tutkimuskeskuksen hallussa. Siellä suoritetun alustavan tutkimuksen mukaan lusikassa havaittu väsymismurtuma ei ole sellainen, että se voisi syntyä lyhyessä koetilanteessa, esimerkiksi alle viidessä minuutissa. Samanlainen murtuma syntyy esimerkiksi silloin, kun lusikka on ollut pitkän aikaa väsytyskokeessa. Lisäksi lusikan pinnassa on havaittu hivenen vahamaista ainetta, jonka alkuperää ei ole vielä pystytty selvittämään.

Viimeksi soitin kummallekin taivuttajalle vuoden 1996 tammikuussa. Miehet kertoivat kyllä muistavansa lusikkaseikkailut, mutta heidän elämäänsä ei enää liittynyt mitään erikoisia tapahtumia tai tuntemuksia. Tilanne oli Harrin osalta edelleen sama vuonna 2000 Sunnuntaisuomalaisen haastattelussa.

Vuosien kuluessa on tullut esiin kymmenkunta sellaista aikuista, jotka ovat kertoneet taivuttaneensa lapsina lusikoita Gellerin innoittamina. Sieltä täältä tihkuu harvakseltaan tietoja, että jotkut onnistuvat taivuttamisessa nykyäänkin. Toivon, että tällaisten "voimaihmisten" kanssa voitaisiin järjestää kokeita, joilla taivutusilmiön luonteesta saataisiin lisää selvyyttä.

* * *

Suomalaiset kirjallisuuslähteet
Aikajärjestys siksi, että tapahtumien kehitys julkisuudessa tulisi havainnollisesti esiin.

Ajattelija väänsi lusikat mutkalle. Helsingin Sanomat 25.11.1973
Metall ger sig inför hans blick. Hufvustadsbladet 25.1.1974
Pekka Kukkonen (1974):  Lusikanvääntäjä lupaa ihmeitä. Helsingin  Sanomat 25.1.1974
Pertti Jotuni (1974): Uri Gellerin "tv-show". Uusi Suomi 27.1.1974
Leena Larjanko (1974): Nyt ovat vuorossa selittäjien markkinat. Ilta-Sanomat 29.1.1974
Vår mest kända sked. Hufvustadsbladet 30.1.1974
Kuuluisa lusikka. Kymen Sanomat 1974
Miten ihme tapahtui? Jaana no 6, 5.2.1974
Köpenhamnsrapport: Gellerfebern rasar vidare. Hufvustadsbladet 13.2.1974
Don Cooligan/Ritva Remes (1974): Urin temput ja kuinka ne tehdään. Viikko-sanomat 14.2.1974
Markku Rautonen, Martti Brandt (1974): Samy siveli lusikkaa ja hämmästyi: Hei tää on ihan vänkkä! Apu no 9, 1.3.1974
Armas Vallinhovi (1974): Tervolalainen työnjohtaja lupaa nostaa saksalaisen lehden lupaaman jättipalkinnon lusikkakokeessa. Lapin Uri Keller valmis kilpailuun. Jaana n:o 10,  5.3.1974
Ilkka Kuusisto (1974): Kauhavalainen Uri Geller vasta 8-vuotias. Lusikat poikki sivellen. Ilkka aalis-huhtikuu 1974
8-vuotias Harri [Sukunimi] taivuttelee lusikoita Uri Gellerin tapaan. Kauhava-lehti 9.4.1974
Paula Harkki, Markku Rautonen, Jorma Blomqvist, Markku Lepola (1974): Uri Geller Suomessa: taipuu – ei taivu. Apu no 15, 11.4.1974
Heikki Tuomikoski (1974): Kun pieni ihmemies pääsee vauhtiin, ovat Kauhavan lusikat vaarassa. Seura n:o 21, 24.5.1974
Onko Uri Gellerillä radio hampaissaan? Uri Geller ja tiede. Apu n:o 46, 15.11.1974
Hans Rosing (1974): Uri Geller på hal is. Hufvustadsbladet 29.11.1974
Olavi Kiviniemi (1974): Nuoret metallintaivuttajat. Ultra n:o 2, joulukuu 1974
Olavi Kiviniemi (1974): Nuoret metallintaivuttajat. Tekniikka 1974:12 (joulukuu)
Matti Mänttäri (1974): Teräs taipuu Samyn sormissa. Eteenpäin 31.12.1974
Olavi Kiviniemi (1975): Miten ne lusikat taipuivatkaan. Rautaveikko n:o 1/1975 (helmikuu, Ovako Oy:n henkilöstölehti)
Artturi Raula (1979): Tutkimustulos osoitti. Uri Geller "kaukonäkee". Ilta-Sanomat 7.5.1979
Rauni-Leena Luukanen (1982): [Otsikko puuttuu]. Suomen Kuvalehti 10.9.1982
P. Mäkinen (1983): Kyllä lusikka taipuu! Lukijan ääni, Ilta-Sanomat 21.2.1983
Käännös: Arja Nevalainen: Monimiljonääri Uri Geller hämmästytti taas yleisönsä!  Nykyposti 8/1985, elokuu 1985
Juha-Pekka Tikka (1997): Lusikka taittuu, eikä siinä ole mitään ihmettä. Skeptikkotaikuri ihastuttaa Jyväskylässä. Ilta-Sanomat 11.7.1997
P.M[äkinen?]: Taikuri Randin teoriat huuhaata. Ilta-Sanomat 16.7.1997
Jyrki Tervo (2000): Harri [Sukunimi] teki urigellerit. Sunnuntaisuomalainen/Ilkka 12.3.2000
Markku Saksa (2002): Uri Geller tyhjensi agenttien kovalevyt ajatuksen voimalla. Ilta-Sanomat 24.8.2002
Uri Gellers hemliga liv. Hufvudstadsbladet 19.6.2014

tiistai 10. helmikuuta 2015

Sisilian palot – osa 2

Palokuntalaiset tositoimissa

Vuonna 2004 Canneto di Caroniassa Sisilian pohjoisrannikolla syttyi suuri määrä tulipaloja hämmästyttävällä tavalla, havaintojen mukaan itsestään. Suuresta kansainvälisestäkin huomiosta huolimatta tiedotusvälineiden raportit Cannetosta loppuivat parin kiihkeän kuukauden jälkeen ja asia käytännössä hautautui nopeasti unohduksiin, kuten ilmenee aikaisemmasta jutustani toisaalla täällä. Noin 10 vuoden tauon jälkeen palot syttyivät uudelleen alkaen vuoden 2013 lokakuussa ja huippukohdan osuessa vuoden 2014 syyskuulle. 

Edellisten tulipalojen uutiset ovat jo lähes kaikki hävinneet Googlen ulottumattomiin. Löysin nykyiset uutiset ja videot haulla 'canneto caronia fuoco', englannin kielellä aineistoa löytyi vain ufoharrastajilta.


Tapahtumia väliaikana 2005 - 2013

Sain sähköpostiyhteyden vuonna 2009 Bruno Severiin, italialaisen Bolognan yliopiston tutkijaan, joka lähetti minulle selostuksen tilanteesta paikalla käynnistään vuonna 2007. Palot olivat loppuneet yli vuosi sitten ja ainoa outo ilmiö olivat 4-5 kertaa vuorokaudessa toistuvat palovaroittimien näennäisesti aiheettomat hälytykset. Kyläläiset olivat hyvin pettyneitä ja jopa suuttuneita siitä, miten valtio ja viranomaiset olivat heitä kohdelleet. Mm. kun muutamat komennettiin evakkoon läheiseen hotelliin, niin viranomaiset jättivät heidän oleskelunsa maksamatta ja siksi heidät kylmästi häädettiin ulos kadulle kesken kaiken.

Perustettu laitostenvälinen työryhmä vain arkistoi kaikki tutkimustuloksensa eikä julkaissut niistä kunnollista raporttia. Sen sijaan työryhmän johtaja Venerando julkaisi vuonna 2007 artikkelin työryhmän toiminnasta ja tuloksista ja tämä artikkeli löytyy linkistä (1). Artikkelissa esitetyt selvimmät päätelmät olivat, että ilmiöiden mahdollisina syinä voitiin sulkea pois:

1. Kaikki luonnosta aiheutuvat syyt, koska mittauksissa todettiin fysikaalisten, geofysikaalisten ja geokemiallisten tulosten arvojen olevan normaalit. Samalla mitätöityi varsin suosittu teoria alueen tuliperäisyydestä ilmiöiden syynä.

2. Kaikki alueen sähkölaitteista aiheutuvat syyt kuten sähköverkon viat ja vuodot kylän ohittavan sähköradan johtimista.

 Ainoaksi mahdolliseksi syyksi jäi raportin mukaan keinotekoisesti tuotettu ja keskitetty energia. Energian lähdettä ei yksilöity, mutta mahdollisuuksina mainittiin sotilaalliset tai huipputekniikan teollisuuden tekemät kokeet ja jopa maan ulkopuolinen äly otettiin huomioon.

Merkittävä puute oli se, että mahdolliseen kyläläisten harjoittamaan pyromaniaan ei artikkelissa otettu ollenkaan kantaa. Myös parapsykologinen poltergeist-vaikutus jäi huomioon ottamatta.

Ufotutkijat pitivät keskustelua jatkuvasti yllä ja olettivat ufojen saaneen aikaan palot ja muut ilmiöt.


Ilmiöt 2013 - 2014

Sulanut tuolipino
Ensimmäiset uutisissa vuosien jälkeen näkyneet ilmiöt Cannetossa olivat lokakuulta 2013 ja ne olivat varsin monipuolisia: paloja pistorasioissa, mittaritauluissa ja valaisinpylvään johtimissa, taipuvien vesijohtoputkien vahingoittumisia ja palovaroittimien aiheettomia hälytyksiä. Tapahtumat yhdistettiin lähiseudulla olevan Tremonzellin moottoritietunnelissa aikaisemmin tapahtuneisiin outoihin yhteensattumiin. Tunnelin valot ja ajoneuvon moottori ja valot olivat muutaman havainnon mukaan sammuneet samanaikaisesti aiheuttaen suuren onnettomuusvaaran. Muutama auto oli myös palanut tunnelissa ja aivan sen lähistöllä. Yksittäisten uutisten jälkeen olikin taas hiljaista ja uusi aalto alkoi heinäkuussa 2014.

15.7.2014 syttyi uutisen mukaan palamaan televisio ja muita kodin sähkölaitteita. Lähipäivinä syttyi lisää pistorasioita ja sähköjohtojen eristepinnoitteita ja myös vaatekappaleita komerossa pajunvitsakorissa sekä patjoja, nojatuoleja ja muita huonekaluja ja kompressori autotallissa. Kaksi asukasta sai savumyrkytyksen sammutustöissä. Useimmiten palokuntia ei ollut paikalla valmiina, vaan ne tulivat hälytettyinä vasta aikojen päästä ja voivat vain todeta palon jo sammutetuksi. Myös kokonainen huoneisto paloi kauttaaltaan yhdessä kerroksessa. Hyvän kuvan paikalla usein vallinneesta sekasorrosta saa esimerkiksi linkin (2) videolta.

Palot saavuttivat huippunsa 24-25.9.2014, jolloin 24 tunnin aikana syttyi kokonaista 40 palonalkua. Yhden tunnin aikana jouduttiin käyttämään 18 käsisammutinta. Kaikki ei kuitenkaan syttynyt palamaan liekillä, vaan kangas tai muovi vain hiiltyi ja jäi sitten silleen ilman sammuttamisen tarvetta. Merkillistä on myös se, että muovi hiiltyi mustaksi sulamatta. Savunkehitys oli runsasta näissä tapauksissa. Alla olevan kuvan käsipyyhe olisi erittäin vaikeata hiillyttää kuvassa näkyvään tilaan ilman sen leimahtamista palamaan ja repeämistä sammutuksen yhteydessä. Arvoitukselliselta näyttää myös pyyhkeen valkoisena säilynyt reunusnauha. Kylpyhuoneen toisella seinällä hiiltyi toinenkin käsipyyhe samalla tavalla. Nämä ilmiöt toi esiin tavallista parempi uutisartikkeli linkissä (3).

Hiiltynyt käsipyyhe
Viimeinen löytämäni uutinen uusista paloista oli päivältä 30.9.2014. Silloin tapahtuikin yhtä ja toista: yksi tuoli, pöydän muovipäällyste, liinavaatepussi, auton etuistuimen selkänojan reuna, sohva ja pikku kirjanen syttyivät tuleen pienen ajan sisällä. Nyt pysyvästi paikalla ollut palokunta riensi heti niitä sammuttamaan, kun palovaroittimet alkoivat hälyttää. Kirjoittajalla on jonkinlainen ajatus sähkömagneettisen värähtelyn kuumennusvaikutuksista, koska hän ihmetteli syttyikö auton istuin siitä huolimatta, että auto on melkoinen Faradayn häkki ja muisti myös mainita, että kirjasen kannessa oli liimattuna pieni metallinen esine. Artikkeli kuvineen autonpenkistä on linkissä (4).

Lokakuussa alkoi vilkas uutisointi ja keskustelu siitä, että 25-vuotiasta Giuseppe Pezzinoa, kylän edusmiehen Nino Pezzinon poikaa, syytettiin tulipalojen sytyttäjäksi. Carabinierin maakunnallisen johtajan syytteen mukaan Giuseppe oli sytytellyt paloja mahdollisten korvausten toivossa. Kaikkien haastateltujen kylän asukkaiden ja tilannetta tuntevien mielestä hänen syyttämisensä oli täysin älytöntä, koska kyllähän paikalla olijat yleensä tunnettiin ja samalla huomioitiin heidän tekemisiään. Lisäksi jo kymmenen vuotta sitten oli tullut selväksi, että mitään kunnon korvauksia ei olisi luvassa. Poika oli tuolloin parhaillaan sairaalassa vakavien fyysisten oireiden vuoksi.

Lokakuussa ihmeteltiin lisäksi sitä, miksi asioita ei riittävästi tutkita eikä julkaista kunnollisia tuloksia jo tehdyistä tutkimuksista.


Selityshypoteeseja

Selitysyrityksiä ilmiöille on olemassa runsaasti. Kaikilla on yhteisenä piirteenä se, että ne eivät selitä kaikkien luotettavien havaintojen muodostamaa kokonaisuutta.

1. Ensimmäisenä selityksenä uusille paloille esitettiin sähkövuotoa rautatieltä. Tämä oli aika toivoton yritys, koska perusteellisilla tutkimuksilla oli jo aikaisemmin osoitettu, että radan sähköverkossa ei ollut vikaa.

2. Italian skeptikkojärjestö CICAP:in ja muutamien viranomaisten mielestä Cannetossa ei ole tapahtunut mitään mystistä, vaan asukkaat ovat itse sytyttäneet palot. CICAP:in edustaja esittää perusteeksi sen, että metallin induktiokuumenemisesta aiheutunutta tavaroiden sisäistä syttymistä ei ole havaittu, vaan kaikki palot ovat syttyneet ulkopuolelta tapahtuneesta kuumentamisesta. He eivät ota huomioon sitä, että hyvin monet havaitsijat ovat kertoneet itse nähneensä, miten palo on syttynyt paikassa, missä ketään ei ole ollut sytyttämässä.

Tein hyvin vapaan käännöksen Google-kääntäjän avustuksella siitä, miten kylän edusmies kertoo eräästä palon syttymisestä kotonaan. Käännöksen oli pakko olla vapaa, koska puhuttu teksti vaati selvennyksiä. Selostus on seuraavanlainen:

Tänään syttyi palo komerossa, jossa ei ollut sähkölaitteita, vaan vain erilaisia tarve-esineitä. Varastokomero oli suljettu. Varastossa oli kirjoja ja askartelutarvikkeita äitini virkkaustöistä. Ne olivat pantuina pajukoriin, jonka kansi oli kiinni.

Tuolloin olimme tekemässä haastattelua RAI:lle ja muille tv-kanaville ja meille sanottiin, että keittiössäni tuntui savun hajua, ja myös me tunsimme sen hajun. Huone oli savun täyttämä ja olimme sekaisin, koska emme keksineet mistä se savu tuli. Se ei tullut keittiöstä, se tuli siitä komerosta. Ja sisällä ei ollut mitään sähkölaitteita, jotka olisivat voineet syttyä tuleen. Paikalla ollut RAI:n operaattori otti tapahtumat ja palon suoraan videolle. Kun avasimme kaapin, niin palopesäke löytyi sieltä ja kameraa käyttänyt teknikko voi todistaa kaiken videollaan.

Kyseinen selostus löytyy alkukielellä linkistä (5) ja video tapahtumista linkistä (6). Videolta näkyy, miten paljon tavaraa Nino Pezzino joutui ensin heittämään ulos komerosta ennen kuin palava kori vihdoin tuli esiin. Kukahan olisi voinut toimia pyromaanina tässäkin tapauksessa?

3. Hetkellisen sähkömagneettisen induktion aiheuttama metalliosien kuumeneminen ja ympäristössä olevan palavan aineen syttyminen metallin kuumuudesta tuntuu hyvin järkevältä selitykseltä. Siinä on kuitenkin muutamia heikkouksia:
- induktion lähdettä ei ole löydetty
- monet palot ovat syttyneet kokonaan metallittomissa kappaleissa
- palo ei yleensä kuvissa näytä lähteneen alkuun metallin vierestä

Induktion todennäköisyyttä syttymissyynä on vaikea arvioida myös siksi, että syttyneistä kappaleista tuskin koskaan kerrotaan aivan olennaisia tietoja, kuten esimerkiksi oliko patjassa tai nojatuolissa teräsjouset vai oliko se pehmustettu muulla tavalla. Induktiokuumeneminen noudattaa tiukkoja luonnonlakeja siten, että kuumenemisnopeuteen vaikuttaa kentän teho ja taajuus sekä metalliesineen koko ja muoto. Syttymiskohteen valikoituminen paloissa ei näytä noudattavan minkäänlaista logiikkaa luonnonlakien mukaan.

4. Tarkasti suunnattu ja keskitetty hetkellinen, erittäin suuritehoinen mikroaaltosäteily tuntuisi myös järkevältä selitykseltä. Valitettavasti senkään lähdettä ei ole luotettavasti havaittu. Lähteeksi on arveltu ufoja, sotilaallisia kokeita ja huipputekniikan teollisuuden tekemiä kokeita, joiden kohteeksi Canneto on epäonnekseen joutunut. Loistavasti onnistuneen suuntaamisen ansiosta säde ei sitten koskaan ole osunut ihmisiin, sillä silloin seuraukset olisivat olleet kohtalokkaat. Tosin kylässä on kertoman mukaan todettu keskimääräistä enemmän terveydellisiä ongelmia kuten esimerkiksi syöpää.

5. Myös tuliperäisyys ja maanalainen, ionisoitumista aiheuttava laavapiikki on edelleen tuotu esiin selityksenä. Taitaa olla aika toivoton yritys, koska vulkanologian asiantuntijat ovat sen varsin vakuuttavasti tyrmänneet.

6. Ufot ilmiöiden selityksenä tuodaan vahvasti esiin varsinkin ufoharrastajien toimesta. Perusteena on se, että kerrotaan tehdyn monia havaintoja oudoista valoista. Pakkolaskun tehneen helikopterin roottorin siiven vauriot olivat hämmästyttävät ja jäivät selittämättömiksi, koska siipeen iskeneestä mahdollisesta esineestä ei ollut tarttunut mitään hiukkasia siiven pintaan. No, se olisi tietenkin voinut olla jääpala. Ufotodisteet ovat jääneet valitettavan epävarmoiksi, koska valokuvat ja videot ovat kovin heikkolaatuisia eikä vahvempaa näyttöä ole ilmennyt. Linkissä (7) on kaksi tarkkaa valokuvaa roottorin vaurioista.

7. Parapsykologian harrastajana minun on tuotava esiin vielä yksi mahdollisuus, joka selittää vaikeuksitta jokaisen muuten selittämättömän tapauksen, mutta jonka suurin heikkous on epäuskottavuus vallitsevan tieteellisen paradigman taholta. Se selitys olisi poikkeuksellisen vahva kollektiivinen poltergeist-ilmiö. Esimerkkejä vanhoista syttymistapauksista poltergeistien yhteydessä on runsaasti. Poltergeist-selityksen lisäheikkous on se, että poltergeist vaatisi tietyn psykologisten ristiriitojen taustan tai mahdollisesti taikuuden harjoittamista, joista en ole havainnut kerrottavan mitään merkkejä.

8. Viimeinen mutta ei vähäisin selitys kaikille ilmiöille voisi olla epätavallisen suuri erilaisten syiden ja yhteensattumien keskittymä. Siihen sisältyisivät esimerkiksi seuraavat:
- normaalit oikosulut sähkölaitteissa pölyn kerääntymisen ja hyönteisten aiheuttamina
- sähkölaitteiden syttyminen kontaktivioista aiheutuneiden kuumenemisten ja valokaarien vuoksi
- kyläläisten huolimattomuus tulen ja laitteiden käsittelyssä
- nuorison piloillaan sytyttämät palot yleisen hämmingin lisäämiseksi


Lopuksi

Uutislähteiden hiljeneminen Canneton tapahtumista viimeistään tämän vuoden 2015 puolella antaa odottaa, että kylän murheet taas haudataan unohdukseen entiseen malliin. Palot eivät tällä kertaa jaksaneet ylittää kansainvälisen tiedotuksen uutiskynnystä niin kuin kymmenen vuotta aikaisemmin tapahtui. Ikävältä tuntuu se, että tiedotusvälineet lähinnä välittivät seuraajilleen vain pikaisia vaikutelmia ja mielenliikutusta ilman kunnollista seurantaa.

Esitetyt vetoomukset ilmiöiden tutkimisesta ja tulosten julkaisemisesta eivät näyttäneet tehoavan ainakaan lyhyellä tähtäyksellä.

Tässä en pystynyt muuta kuin vähän raapaisemaan tärkeimpiä tapahtumia ja paljon yksityiskohtia jäi käsittelemättä. Joka tapauksessa Canneto di Caroniassa on mielestäni tapahtunut asioita, joihin tavanomaiset "luonnolliset" selitykset eivät päde.


Linkkejä

1. Caronia, enigma solo apparente
http://www.regione.sicilia.it/presidenza/protezionecivile/comitatoregionale/caronia/articolo_venerando_caronia_protezciv.pdf

2. Canneto di Caronia - "L'approfondimento" sugli ultimi incendi
https://www.youtube.com/watch?v=DgHdbmG1-ZM

3. Caronia: tanti nuovi incendi.
http://www.ansuitalia.it/Sito/index.php?mod=read&id=1411747424

4. Il fuoco torna a colpire Canneto di Caronia dopo tre giorni di tregua
http://it.blastingnews.com/cronaca/2014/10/il-fuoco-torna-a-colpire-canneto-di-caronia-dopo-tre-giorni-di-tregua-00133425.html

5. Sicilia: ritornano i misteriosi roghi di Canneto
http://www.shan-newspaper.com/web/x-files/1167-sicilia-ritornano-i-misteriosi-roghi-di-canneto.html

6. Canneto di Caronia, gli incendi misteriosi
https://www.youtube.com/watch?v=kb9EXQwVQ-k

7. Riflessioni senza Tempo - Canneto di Caronia Brucia Ancora
http://www.spaziotesla.it/riflessioni-senza-tempo/193-canneto-di-caronia-brucia-ancora.html

torstai 29. toukokuuta 2014

Kuolinvuodetapahtumat

Kuoleminen kuuluu elämään samalla tavalla kuin syntyminenkin. Uuden elämän syntyminen on suuri ja ihmeellinen tapahtuma. Myös ihmisen kuolemisen täytyy olla merkittävä tapahtuma, koska sen ympärillä esiintyy yhtä ja toista sellaista, mistä melko harvoin puhutaan massatiedotusvälineissä ja tieteellisissä artikkeleissa.


Kuoleminen on prosessi

Alan kokenut asiantuntija Peter Fenwick kuvaa hitaasti etenevää ja jossain määrin tajuissaan tapahtuvaa kuolemista prosessina, ja hyvä esitys siitä on mm. videoilla (1). Hänen mukaansa ihmisen pitäisi voida kuolla rauhassa ja läheistensä ollessa läsnä, jos se on mahdollista. Hän kammoksuu kuolemista yksinään teho-osaston huoneessa kaikenlaisten apulaitteiden ympäröimänä. Jatkossa kuvattuja ilmiöitä ei tapahdu kaikille, mutta osa niistä voi olla hyvinkin yleisiä.

Fenwickin mukaan kuoleminen on matka, joka toisinaan alkaa ennaltatietämisellä. Ennakkotieto saadaan joskus silloinkin, kun tiedon kohde kuolee sellaisessa onnettomuudessa, jonka kulkuun ei ole voinut vaikuttaa. Lähellä kuolinhetkeä kuoleva alkaa nähdä näkyjä, jolloin hän kertoo tapaavansa jo rajan takana olevia läheisiään, jotka ovat tulleet häntä noutamaan. Hän voi neuvotella kuolinhetkeä myöhemmäksi, jos hän haluaa tavata vielä jonkun ihmisen, joka on tulossa häntä katsomaan.

Useimmiten kuoleva lähtee mielellään noutajiensa mukaan, mutta kokee toisinaan myös suurta pelkoa nähdessään noutajansa. Hän voi nähdä uuteen todellisuuteen, jonne hän uskoo olevansa menossa. Näyt voivat alkaa jo potilaan ollessa niin hyväkuntoinen, että kukaan ei osaa epäillä lähdön olevan lähellä. Potilas voi ihmetellä, miksi hän näkee jonkun rajan taakse siirtyneen läheisensä seisovan ovella tai sänkynsä jalkopään takana tai vaikkapa istuvan vuoteellaan. Jossakin vaiheessa hänelle selviää, että kuolema on lähellä ja näyn henkilö on tullut auttamaan häntä rajan yli.

Hyvin monia kuolevia loppuun asti auttaneet hoitajat kertovat kokemuksistaan kolmessa pitkässä ketjussa linkissä (2). He kertovat olevan yleistä, että potilas kuolinhetkellään kurkottaa kohti noutajaansa. Tässä muutama esimerkki heiltä:

EDValerieRN, Linkki 2.1:
When my aunt passed away after a battle with cancer, she sat straight up in bed, raised her arms toward the sky, and said "they're beautiful" and then passed away calmly.

I've had a patient tell me the angel was there for her on the CT table.. she died a few hours later...
"puggymae", Linkki 2.1:
I have cared for many patients who spoke of little children dressed in white sitting by their beds watching them or talking to them. Usually the patients die within a day or so of starting to mention these children. I have always assumed they were just angels. Whatever they are they seem to comfort the patients (hope when I go I get to see a few!).
Hoitajien kertomuksia on myös linkissä (3), videona.

Näyt muistuttavat usein kuolemanrajakokemusten alkuvaiheita. Kuolemanrajakokemuksista on oma juttunsa toisaalla täällä.


Erikoisia ilmiöitä

Juuri ennen kuolinhetkeä pitkälle dementoitunut ja pitkään puhekyvytön potilas toisinaan virkistyy, jolloin hän yllättäen alkaa puhua ja kertoo jo ajat sitten unohtamiensa henkilöiden nimiä. Vakavasti liikuntarajoitteinen ja jo hetken aikaa reagoimaton potilas voi virkistyä, nousta istualleen ja kurkottaa ylöspäin, jonka jälkeen lähtö sitten tapahtuu.

Time-lehden artikkelissa (Linkki 4) ortopedisen kirurgian apulaisprofessori kertoo tapauksen, jossa hänen aivokasvainten lamauttama potilaansa virkistyy hetkeksi ja sanoo selvät jäähyväiset perheelleen ja jopa taputtaa heitä. Kokenut hoitaja kertoo siitä lääkärille seuraavasti:
He woke up, you know, doctor--just after you left--and said goodbye to them all. Like I'm talkin' to you right here. Like a miracle. He talked to them and patted them and smiled for about five minutes. Then he went out again, and he passed in the hour.
Tällaisissa virkistymisissä näyttää usein siltä, että ne ovat mahdottomia ja siinä tapahtuu ihme, mutta sen arvioimiseen tarvitaan tietenkin lääkäri. Edellisen artikkelin kirjoittaneen lääkärin mielestä miehen aivot olivat niin kasvainten täyttämät, että virkistymisen olisi pitänyt olla käytännössä mahdotonta:

But it wasn't David's brain that woke him up to say goodbye that Friday. His brain had already been destroyed. Tumor metastases don't simply occupy space and press on things, leaving a whole brain. The metastases actually replace tissue. Where that gray stuff grows, the brain is just not there.

What woke my patient that Friday was simply his mind, forcing its way through a broken brain, a father's final act to comfort his family.
Hoitajat ja kuolevan omaiset ovat toisinaan nähneet erikoisia tapahtumia kuolevan ympärillä. Huone voi merkillisesti valaistua tai lähdön hetkellä potilaasta lähtee jotakin leijailemaan ylöspäin. Hoitajien foorumilla kerrotaan, miten perhe näki kuolevan rinnasta nousevan hattaramaisen pilven:

"JeneraterRN", linkki 2.3:
When my grandfather was laying in the upstairs living room, he was surrounded by our family and neighbors. Just as he was taking his final breath, multiple people witnessed a puff-like cloud rise from the middle of his chest.
Kuoleva ja hänen omaisensa voivat toisinaan yllättyä, kun kuoleva näkee vastaanottajiensa joukossa sellaisia tuttavia, joiden uskotaan olevan elossa. Tarkistuksissa näiden useimmiten voidaan todeta juuri kuolleen tai olleen kuolleina jo kauemmin ilman, että siitä kukaan huoneessa oleva tiesi. Michael Prescott kertoo blogissaan melkoisen määrän tällaisia tapauksia (Linkki 5). Harvoin nähdään myös edelleen elossa olevia vastaanottajien joukossa.


Tapahtumat kauempana

Kuolinvuodetapahtumat eivät rajoitu vain sairaalan huoneisiin, vaan vaikutukset säteilevät parhaimmillaan vaikkapa maapallon toiselle puolelle. Tällaisia niin sanottuja spontaani-ilmiöitä tapahtuu usein myös silloin, kun kuoleminen tapahtuu nopeasti onnettomuuden yhteydessä. Yleisimpiä tapahtumia näyttävät olevan sellaiset, että joku läheinen näkee kuolevan näkynä lähellään tai kello tai jopa useampia kelloja pysähtyy osoittamaan kuolinaikaa, joka on yleensä tiedossa melko tarkasti. Useimmiten kello on potilaan kotona tai se on ollut muuten hänelle tärkeä kello. Potilaalle rakas soitin voi itsekseen antaa äänen hänen kuolemansa aikoihin. Myös muunlaisia fysikaalisia ilmiöitä voi tapahtua.

Esimerkkejä Leea Virtasen kirjoista:
Mieheni kuoli samana vuonna (1947) ja hällä oli kultakello. Hän sairasti syöpää, oli sotainvalidi. Hän sanoi: "Usko äiti, kun kuolen, tuo kello seisattuu sillä minuutilla", ja niin kun hän kuoli, katsoin sitä kelloa, se seiso, ja mieheni isä sanoi, että älä sitä liikuta. 10 minuutin päästä se kävi käymään. (Kirja 1, s. 53.)

Kello lyö. Isäni ei puhunut mitään, hän otti vaan tarkan ajan ylös. Kolme päivää myöhemmin saatiin tietää, että pikkuserkkuni Otto oli kaatunut rintamalla täsmälleen tämän kellonlyönnin aikana. Tähän minä uskon aivan täysin. (Kirja 1, s. 54. Kyseinen kello ei normaalisti lyönyt ollenkaan, vaan sen tiedettiin lyövän vain kuolemantapauksien yhteydessä.)

Isoisäni kuoli 16.3.1973 kello 9.15. Me muut olimme sairaalassa, vain isoäiti oli kotiapulaisen kanssa kotona. Isoäidin huoneessa on piirongin päällä hänen sodassa kaatuneen poikansa Hilin kuva. Sekä isoäiti että apulaisemme kertoivat, että tasan kello 9.15 Hilin kuva putosi lattialle, vaikka mistään raosta ei huoneeseen käynyt tuulen henki. Isoäiti tiesi heti, että isoisä oli kuollut. (Kirja 1, s. 55.)

Isä oli istunut työhuoneessaan kirjoituspöytänsä ääressä, kun hän huomasi akkunastaan, että puutarhan käytävää pitkin lähestyi mieshenkilö. Lähemmin tarkasteltuaan tulijaa, tunsi isä hänet rovasti O:ksi, joka sota-aikana asui pappilassa. Isä riensi avaamaan ulko-ovea nähden ystävänsä lähestyvän ja viittovan käsillään. Kun saapui isäni kohdalle, hän katosi. Rovasti oli kuollut samalla hetkellä, kun isä oli ojentamassa hänelle kättään tervehdykseksi. (Kirja 2, s. 108.)

Keittiömme oven suuhun ilmestyi aivan kuin suuret siniset miehen haalarit ja niin kamalan rasvaiset ja likaiset. Se oli niin selvä näky, että minun piti mennä aivan viereen toteamaan, ettei siinä sittenkään ollut mitään. Kun sitten mieheni tuli kotiin työstään, hän sanoi, että rasvari (joka asui seinän takana) oli murskaantunut sinne koneitten väliin. (Kirja 2, s.110.)

Kuolevan yläpuolella oli jonkinlainen taulu. Tämä heilui edestakaisin kuin se olisi ollut myrskyävässä laivassa.
Kuolevan sängynpäässä ollut pöytä hyppi ylös-alas.
Vanhanaikaisella liedellä ollut pata pomppi paikallaan.
Liesi ja uuni olivat vanhan tavan mukaan rakennettu kivistä laastia apuna käyttäen. Uunin-  ja savupiipunkyljestä lensi lattialle savea. Äitini kertoi pillahtaneensa itkuun. (Kirja 2, s.151.)

Kertojalla oli ollut anopin kuolemaa koskevia enneunia ja hän oli levoton. Aamulla klo 6.50 hän kuuli oveen koputettavan kahdesti; samaan aikaan kello pysähtyi. Myös miehellä oli ollut levoton mieli yöllä ja vanhemmat mielessä. Anoppi oli kuollut 6.50. "Näin oli hänen sanoma meille". Sama perintökello pysähtyi aviomiehen kuollessa sairaalassa klo 4.40. (Kirja 2, s. 160.)

Ovatko kertomukset tosia?

Skeptikot tyypillisesti sanovat, että kaikki havaintokertomukset ovat vain "anekdootteja", joilla ei ole mitään todistearvoa eikä tieteellistä merkitystä. On selvää, että kerrotuilla kokemuksilla on suuri merkitys sureville omaisille ja myös yleisemmin maailmankuvan kannalta, mutta miten olisi sitten tieteen kannalta?

Kuolinvuodetapahtumista on syntynyt kansanperinnettä, ja se epäilemättä vaikuttaa sekä kokemusten muotoon että niihin suhtautumiseen. Olen ottanut kantaa folkloristien suhtautumiseen toisaalla täällä, kirjoituksissa Parapsykologia ja folkloristiikka  ja Onko parapsykologialle tarvetta?.

Kokemuskertomuksia tarkastelemalla ajatteleva ihminen todennäköisesti huomaa, että kertomuksia ei mitenkään voida panna pelkän kansanperinteen tiliin – sen huomasi jopa tutkiva folkloristi Leea Virtanen aikanaan. Pelkät tuntemukset ja harhanäyt voitaisiin rajatapauksena kuitata vain yhteensattumina, joihin ryhdytään uskomaan valikoivan muistin ansiosta. Fysikaaliset tapahtumat eivät enää taivu pelkiksi harhoiksi, koska pudonnut taulu todella löytyy lattialta, kellon pysähtymisen on kuka tahansa voinut huomata ja särkynyt esine pysyy rikkoutuneena tapahtuman jälkeenkin. Fysikaaliset ilmiöt ovat usein sen luonteisia, että varsin usein toistuvina niitä ei voida kuitata myöskään pelkiksi yhteensattumiksi.

Erityyppiset kuolinvuodetapahtumat asettuvat helposti loogiseksi kokonaisuudeksi, kun niitä tarkastellaan suurena joukkona. Niitä voidaan myös aivan hyvin tutkia tieteellisillä menetelmillä. Mielestäni on outoa, että maailmankuvan ja ihmisen osan tuntemisen kannalta niin tärkeät ilmiöt ovat niin vähän tutkittuja ja niistä tiedetään julkisuudessa niin vähän. Kiinnostuneet ja tutkimukseen vakavasti suhtautuvat tutkijat pelkäävät naurunalaiseksi joutumista ja rahoituksen saamisen vaikeutta, ja nämä pelot ovat valitettavasti osoittautuneet hyvin perustelluiksi.

Yhteenvetona voidaan todeta, että kuolemisen yhteydessä tapahtuu runsaasti psi-ilmiöitä ja kertomukset niistä ovat hyvin arvokkaita maailmankuvan ja tieteen kannalta.   

- - -
Kirjoja

1. Leea Virtanen (1974): Kun kello pysähtyi. WSOY Porvoo – Helsinki

2. Leea Virtanen (1977): Telepaattiset kokemukset. WSOY Porvoo – Helsinki - Juva


Linkkejä

1. Peter Fenwickin luentoja
1.1. Peter Fenwick - Toward a science for death related phenomenon and consciousness - Stockholm
http://www.youtube.com/watch?v=CcogQBGK-Zo
1.2. Dr Peter Fenwick - 'Consciousness and Dying' - Interview by Iain McNay
http://www.youtube.com/watch?v=-6kDMl6N3C4
1.3. Peter Fenwick 2004: Dying: a spiritual experience as shown by Near Death Experiences and Deathbed Visions
http://www.rcpsych.ac.uk/PDF/PFenwickNearDeath.pdf

2. Nurses forum
2.1 http://allnurses.com/general-nursing-discussion/deathbed-visions-196680.html
2.2 http://allnurses.com/general-nursing-discussion/death-bed-visions-301825.html
2.3 http://allnurses.com/general-nursing-discussion/deathbed-visions-updated-617087.html

3. Hospice Nurses Share Their Spiritual Experiences with Dying Patients
https://www.youtube.com/watch?v=nMr_sapd-qY

4. Scott Haig M.D.: The Brain: The Power of Hope. Time-lehti 29.1.2007
http://content.time.com/time/printout/0,8816,1580392,00.html

5. Michael Prescott's Blog: A peek at Darien
http://michaelprescott.typepad.com/michael_prescotts_blog/2011/04/a-peek-at-darien.html

lauantai 23. maaliskuuta 2013

Enfieldin poltergeist

Ilmiöt esiintyivät Enfieldissä Pohjois-Lontoossa vuoden 1977 elokuusta 1978 syyskuuhun, joten kestoaika oli noin 14 kuukautta. Kaksikerroksisessa vuokratalossa asui 5-henkinen perhe: eronnut yksinhuoltaja Peggy Hodgson ja hänen neljä lastaan, Margaret 12, Janet 11, Johnny 10 ja Billy 7 vuotta. Jostakin syystä sukunimenä käytetään siellä täällä myös nimeä Harper. Netistä löytyy runsaasti videoita ja artikkeleita tapauksesta. Muun muassa kyseessä oleva talo näkyy videoilla. Tavalliseen tapaan kertomusten yksityiskohdissa esiintyy niin paljon hajontaa, että mihinkään yksittäiseen tietoon ei voi luottaa ilman lisätarkistuksia.

Tapahtumien yleiskulku

Olen parhaani mukaan yrittänyt kasata eri lähteissä annetuista tiedoista yleiskatsauksen tapahtumien kulusta, mutta tapahtumien järjestys ja yksityiskohdat voivat olla joissakin tapauksissa virheellisiä.

Ensimmäinen muistettu tapahtuma oli se, että 30. elokuuta 1977 yläkerran makuuhuoneessa nukkumaan laittautuva Janet valitti oman ja veljensä vuoteiden heilahtelusta. Alakerrassa ollut äiti riensi katsomaan ja valituksen kuultuaan kehotti Janetia olemaan höpsimättä ja lähti jatkamaan lasten jälkien siivoamista.

Seuraavana iltana tapahtui lisää. Äiti kuuli yläkerrasta rysäyksen ja lähti katsomaan, mitä ne lapset siellä touhuavat. Hän kuitenkin näki raskaan lipaston liikkuvan itsekseen kauemmas seinästä ja oven eteen ikään kuin sulkemaan tietä. Hän työnsi lipaston paikalleen, mutta se lähti uudelleen liikkeelle eikä hän heti onnistunut työntämään sitä takaisin paikalleen. Makuuhuoneen katosta alkoi kuulua koputuksia. Se oli niin pelottavaa, että koko perhe lähti naapuriin pyytämään apua. Naapurista lähtikin mies yksinään tarkistamaan tilannetta ja myös hän kertoi kuulleensa koputuksia katosta ja seinistä.

Äiti oli niin peloissaan, että kutsui poliisit paikalle. Heitä tulikin kaksi tarkistamaan tilannetta, mutta he eivät huomanneet mitään erikoista. Vasta juuri kun he olivat lähdössä pois, he huomasivat raskaan nojatuolin vähän nousevan paikaltaan ja liikkuvan runsaan metrin matkan. Toinen poliisi kirjoitti näkemästään kirjallisen lausunnon, jossa hän kertoi tarkistaneensa, että tuolia ei liikuteltu narujen avulla. Mitään rikosta ei kuitenkaan ollut havaittavissa, joten poliisit eivät voineet enempää auttaa.

Perhe pyysi seuraavaksi apua Society for Psychical Research -seuralta (SPR), mistä saapuikin paikalle kaksi tutkijaa, Maurice Grosse ja Guy Lyon Playfair. Nämä tulivat melkoisen hullunmyllyn keskelle, sillä ilmiöt alkoivat olla hyvin monipuolisia. Kuului koputuksia ja pikkuesineitä, kuten legopalikoita, kirjoja ja marmorikuulia lensi ilmassa. Lattiaan napsahtanut marmorikuula tuntui ainakin kerran kuumalta. Huonekalut liikkuivat ja kaatuilivat itsekseen ja jopa raskas sohva kaatui useita kertoja taaksepäin ja ainakin kerran eteenpäin, mikä olisi vaatinut melkoisesti voimaa. Rajuin liikkumistapaus oli kaasutakan irtoaminen seinästä ankaralla rysäyksellä.

Vettä ilmestyi yläkerran lattialle, vaikka katossa ei ollut vuotoa eikä ylhäällä kulkenut vesijohtoja. Pieniä itsestään sammuvia palonalkuja esiintyi. Ainakin kerran havaittiin, että keittiön lattialla oli tavaroita järjestettyinä kauniiseen riviin. Ikkunaverhot heiluivat ilman pienintäkään vetoa makuuhuoneessa. Lapset kertoivat, että Janet levitoi useita kertoja, mutta otetuissa valokuvissa on vaikeata erottaa levitointia siitä, että Janet vain olisi hypännyt ilmaan vuoteesta. Joissakin kuvissa hän on makuuasennossa niin tuettuna, että levitoiminen ei tule esille.

Ilmiöiden keskushenkilönä oli aivan selvästi Janet.  Hän sai eräässä vaiheessa pahoja kohtauksia, joiden aikana hän kiljui ja riehui silmittömästi niin, että hänestä jouduttiin pitämään kiinni pahempien vahinkojen välttämiseksi.

Grosse kävi keskustelua koputtajan kanssa koputuskoodilla, jossa vastausta kyllä/ei tarkoitti kaksi/yksi koputusta. Lopulta ilmiön kanssa voitiin käydä jopa sanallista keskustelua, kun Janet alkoi puhua karhealla miehen äänellä. Kyseessä piti oleman talon aikaisempi asukas, joka oli useita vuosia aikaisemmin kuollut siellä aivoverenvuotoon tuolissa istuessaan. Äidin veli kertoi nähneensä miehen istumassa tuolilla kerran, kun hän oli käymässä talossa ja yksinään. Kun hän hetkeksi sulki silmänsä, niin mies olikin uudelleen katsoessa kadonnut. Myös perheen jäsenet kertoivat joskus nähneensä ihmishahmoja.

Vaikeimmin uskottavilta tuntuvat kaksi tapausta aineen läpi kulkemisesta. Kerran toisen kerroksen makuuhuoneen ovella seisonut fyysikko pyysi Janetia siirtämään punaisen tyynyn yläkerrasta alakertaan hänen ohitseen. Niin ei kuitenkaan käynyt, vaan ohikulkija kertoi nähneensä punaisen tyynyn ilmestyvän tyhjästä ilmaan ja päätyvän talon katolle. Toisella kertaa Janet kertoi menneensä seinien läpi naapuritalon makuuhuoneeseen, missä hän ei ollut koskaan käynyt. Lisäksi hän kertoi jättäneensä sinne jotakin merkiksi käynnistään. Huoneen kuvaus oli hämmästyttävän tarkka ja sieltä todella löytyi yksi Hodgsonin hyllyyn kuulunut lastenkirja.

Talossa tapahtui myös selittämätöntä metallin taipumista. BBC:n kuvausyritys epäonnistui, kun videolaitteen sisällä joitakin metalliosia taipui niin, että nauhoitus pyyhkiytyi pois. Talossa taipuivat myös lusikat selittämättömällä tavalla. Kameran salaman vasta ladatut akut tyhjenivät tavalla, mitä valokuvaaja ei ollut koskaan aikaisemmin havainnut eikä myöskään sen jälkeen.

Tytöt kertoivat pelanneensa spiritismiä aakkoslaudalla ennen ilmiöiden alkamista. Playfairin mukaan nimeltä mainittu englantia osaamaton hollantilainen selvänäkijä sai tilanteen lopulta rauhoittumaan, vaikka joitakin tuntemuksia ja vähäisiä ilmiöitä jäi vielä jäljelle. Kaiken kaikkiaan noin 30 ihmisen kerrotaan havainneen mielestään selittämättömiä ilmiöitä sisällä tai ulkona.

Poltergeistille tyypilliseen tapaan monissa tilanteissa oli havaittavissa ilmiöiden takana olevan älyä, esimerkiksi silloin, kun Grosse kysyi leikkikö se ilmiö hänen kanssaan, ja samalla nurkasta lähti liikkeelle pahvilaatikko ja osui hänen otsaansa. Naapurin makuuhuoneesta löytynyt kirja oli lasten hauskoista leikeistä, mitä voi pitää älyä osoittavana huumorina.


Todisteiden luonteesta
Kirjallisia yhteenvetoja ilmiöistä on lähteissä (1)-(4). Kaksi mielestäni parasta löytämääni TV-dokumenttia on videosarjoissa (1) ja (2). Videoissa (1) on vuonna 2006 kuollut Grosse vielä mukana. Valitettavasti dokumenttien dramatisointikohtaukset ovat usein virheellisiä ja niissä on mielestäni sekaannusta aiheuttavia turhia ääniefektejä ja säpsähdystilanteita. YouTuben sisäisellä haulla löytyy vielä monta eritasoista videota lisää. Hyvä yhteenveto tapahtumista löytyy radio-ohjelmasta vuodelta 1978 videolla (3). Playfair kirjoitti aikanaan kirjan Enfieldistä. Siitä on lyhyt esittely ja kokonainen luku 10 luettavissa lähteessä (4).

Jo vuosia sitten tiesin tapauksesta, mutta Janetin hyppykuvien ja muun valokuva-aineiston perusteella oletin kyseessä olevan huijauksen. Aloin ottaa tapauksen vakavasti vasta sitten, kun luin ja kuuntelin silminnäkijöiden kertomuksia tarkemmin. Mielestäni nämä kertomukset olivat yksityiskohdissaan hyvin vakuuttavia.

Ilmiöt olivat hyvin monipuolisia ja niissä toistuivat useimmat poltergeist-tapauksissa havaitut ilmiötyypit. Kaikkia kerrottuja tapauksia ei kannata tässä yhteydessä käydä läpi tarkemmin, mutta vakuuttavimmat ovat tietenkin mielenkiintoisimpia. Muutamat luonnonlakeja kiertäneet tapaukset olivat hyvin selvästi havaittuja. Yksi tällainen oli marmorikuulan napsahtaminen lattiaan ilman jatkopomppuja tai vierimistä ja kuulan toteaminen kuumaksi (Playfair lähteessä (3) ja Grosse videolla (4)). He yrittivät kokeissaan saada aikaan samanlaisen napsahduksen ja paikalleen jäämisen, mutta eivät onnistuneet. Playfair kertoo nähneensä kirjan lentävän ilmassa kulman takaa ja tekevän noin 60 asteen mutkan lentoradassaan.

Huonekalujen liikkuminen ja lentävät pikkuesineet olivat selvästi kaikkien riittävän kauan paikalla olleiden havaittavissa. Kaasutakan seinästä irtoamisesta kerrotaan videolla (5) ja takka näkyy samassa yhteydessä valokuvassa vielä paikallaan seinässä vuoteen päädyn vieressä. On täysin selvää, että lapsilla ei ollut mitään mahdollisuutta saada metallista takkaa kaasuputkineen irti seinästä siten, että kukaan ei olisi huomannut irrottamisessa välttämättä käytettyjä apuneuvoja.

Samalla videolla (5) paikalla ollut silloinen fysiikan opiskelija näyttää Janetin kanssa tehdyn kokeen tulosta. Paperilla näkyy ilmeisesti jännitysvenymäliuskalta tulostettua käyrää taipuvasta metallikappaleesta, johon Janet ei saanut koskettaa. Nauhoitettuja koputuksia kuuluu esimerkiksi videolla (6), ja samalla videolla näkyy aikanaan itse paikalla tallennettu videonpätkä, jonka aikana kuuluu kolme koputusta ja Janet hymyilee sille.

Punaisen tyynyn joutumisesta toisen kerroksen makuuhuoneesta katolle kerrotaan videolla (7). Playfair totesi olevan mahdotonta, että tytöt olisivat saaneet sen sinne ikkunasta ylöspäin heittämällä, ja ulkopuolelta tapauksen nähnyt kertoo, että makuuhuoneen ikkuna oli kiinni. Samalla videolla kerrotaan Janetin käynnistä naapuritalon makuuhuoneessa.

Levitoinnin näköhavainnoista ja niiden tekijöistä on käytettävissä valitettavan vähän järjestelmällisiä yksityiskohtia. Selvin on se, että Grosse muiden kanssa näki Janetin tulevan alas yläkerrasta portaita pitkin pää edellä, video (8). Valitettavasti Grosse ei kerro mitään yksityiskohtia tästä "tulemisesta" – missä asennossa Janet oli ja koskettiko hän portaita. Kaksi kadulla seisonutta ulkopuolista kertoi nähneensä kerran ikkunasta, että Janet levitoi vaaka-asennossa sisällä vuoteensa yläpuolella, video (8). Ylipäänsä sekä Grosse että Playfair kertoivat liian monista tapahtumista kovin ylimalkaisesti ilman tärkeitä yksityiskohtia.

Videokuvaa ei saatu levitoinneista eikä esineiden liikkumisista, joten kaikkein tärkeimmät todisteet puuttuvat kokonaan. Hyppyvalokuvat otettiin kaukolaukaisulla: kun valokuvaaja alakerrassa kuuli meteliä yläkerrasta, niin hän laukaisi yläkerrassa vuoteita kohti suunnatun kameran. Se otti kuvasarjan nopeudella 4 kuvaa sekunnissa. Alkuperäiskuvista voisi tarkistaa muodostaako hyppäävän Janetin painopiste heittoparaabelin käyrän. Jos poikkeavuutta olisi, niin levitointivaikutus tulisi osoitetuksi. Janetin yöpuvusta ja vuodevaatteiden sijainnista ilmenee, että hyppyjä oli monia. Kaikki kuvat eivät ole saatavissa eikä ottojärjestys ole tiedossa, joten videoiden ja netin valokuvista ei liikeratalaskelmia voi tehdä.

Tapauksen viimeiset vaiheet ja lopputoteamukset ovat parhaiten koottuina videolla (9).


Skeptiset näkökannat

Paikalla kävi Grossen ja Playfairin lisäksi myös muutamia muita SPR:n jäseniä. He eivät havainneet mielestään aitoja ilmiöitä ja kertoivat käsityksenään, että kaikki oli vain talonväen tekemää huijausta. SPR perusti tapausta tutkimaan työryhmän ja julkaisi raportin ryhmän saamista tuloksista. Työryhmän puheenjohtaja kertoo kantanaan videolla (9), että talossa ilmeisesti esiintyi aitoja poltergeist-ilmiöitä, mutta näyttö niistä jäi olemattomaksi.

Dokumenttiohjelmissa esittävät Christopher French ja Richard Wiseman kriittisiä näkemyksiä Enfieldin tapauksesta, French videosarjassa (1) ja Wiseman videolla (10). Frenchin mukaan kaksi toisistaan riippumatonta havaintoa eivät ole todellisuudessa toisistaan riippumattomia, jos havaitsijat keskustelevat havainnostaan toistensa kanssa jälkeenpäin. Myös useamman havaitsijan tapaukset jäävät epävarmoiksi, koska havaitsijat havaintohetkellä ja sen jälkeen vaikuttavat toisiinsa.

Kumpikin skeptikko toteaa, että ihmisen havaintokyky on psykologisissa kokeissa todettu erittäin vaillinaiseksi ja että havaitsijoiden tulkinnat omista havainnoistaan ovat usein virheellisiä. Siksi poltergeist-väitteiden tueksi pitäisi olla erittäin hyvin dokumentoituja todisteita, kuten esimerkiksi esine pitäisi näkyä filmillä tai videolla ensin paikallaan ja sitten sen liikettä pitäisi päästä seuraamaan kunnolla. Kumpikaan ei ole mielestään löytänyt ainuttakaan luotettavaa todistetta poltergeist-ilmiöstä.

French ja Wiseman tarttuvat siihen, että lasten todettiin useita kertoja yrittäneen huijata paikalla olijoita. Historia tuntee hyvin monia väitettyjä poltergeist-tapauksia, jotka on todettu huijauksiksi. Kuka takaa sen, että kaikki ei ollut pelkkää huijausta? Wiseman myös toteaa, että jos joku kertoo nähneensä esineen lentävän ilmassa, niin se voi aivan hyvin olla kuvittelua tai jonkun tekemä huijaustemppu.

Kummankin skeptikon ajatukset ovat tietenkin aivan päteviä. Ihmisten kertomuksiin havainnoistaan ei kannata luottaa aivan sellaisinaan, ja poltergeist-ilmiöistä on valitettavan vähän parasta mahdollista näyttöä. Kuitenkin tarkkaavainen kuulija voi huomata, että heidän arviointinsa pysyttelevät vain teoreettisella ja periaatteellisella tasolla, puuttumatta tapauksen yksityiskohtiin. Puhumattakaan siitä, että he yrittäisivät muodostaa tapauksesta tasapainotettua kokonaiskuvaa, joka lähtee kaikkien havaintojen kokonaisuudesta ja ottaa huomioon selkeimmät yksityiskohdat. Kuvitteluhypoteesi on usein tarkistettavissa, kun voidaan todeta esineiden todella siirtyneen alkuperäiseltä paikaltaan. Tätä eivät skeptikot yleensä ota huomioon.

Skeptikkojen suhtautumistapa asioihin tulee hienosti esille videolla (11). Siinä on Janet Hodgson-Winterin, Guy Lyon Playfairin ja skeptikko Deborah Hyden haastattelu. Skeptikko Hyde kumosi kahden paikalla olleen havainnot mielenkiintoisilla perusteilla. Hänkin muistelee, että monet aikaisemmat tapaukset on todettu huijauksiksi (ainakin skeptikkojen taholta), ja Enfieldissä paikalla olijoilla oli henkilökohtaisia syitä esittää tapaus aitona. Lisäksi hänen lähtötietonsa olivat osittain virheellisiä. Hän ei myöskään puutu tapauksen yksityiskohtiin. Valitettavasti mielipide-erot haastateltujen kesken ja niiden perusteet jäivät puimatta selviksi siinä haastattelussa.

Päätutkijoista Grossesta ja Playfairista olen saanut käsityksen, että he eivät osanneet havainnoida ja dokumentoida tapausta parhaalla mahdollisella tavalla, tai ainakaan tarkka dokumentointityyli ei ilmene käytettävissä olevissa videoissa. Kuitenkin pidän heitä ehdottoman rehellisinä eikä huijaus heidän puoleltaan mielestäni tule kysymykseen. Grossen painolastina on mielestäni liiallinen herkkäuskoisuus ja liian pitkälle mennyt teoretisointi.


Poltergeist vai kummitus?
Käsitteistä poltergeist/kummitus olen kirjoittanut toisaalla täällä.

Enfieldin poltergeistin netistä saatavaan aineistoon tutustuttuani olen vakuuttunut siitä, että kyseessä olivat pääosin aidosti selittämättömät ilmiöt. Tapahtumat olivat enimmäkseen poltergeist-tyyppisiä, mutta myös kummitteluun viittaavia piirteitä oli. Yli vuoden kestoaika mahdollisine myöhäisempine lisäilmiöineen on pitkä poltergeisteja ajatellen. Tapahtumat eivät aina vaatineet keskushenkilön eli Janetin olemista paikalla. Nähdyt ihmishahmot ovat tyypillisempiä kummitustapauksille kuin poltergeisteille, ja myös Janetin karhealla äänellä kertomat henkimaailmajutut sopivat paremmin kummitusilmiöihin.


Kirjallisia lähteitä:

1. Danny Penman: Suburban poltergeist: A 30-year silence is broken. Mail Online 5.3.2007.
http://www.dailymail.co.uk/news/article-440048/Suburban-poltergeist-A-30-year-silence-broken.html (27.1.2013)

2. Zoe Brennan: What IS the truth about the Enfield Poltergeist? Amazing story of 11-year-old London girl who 'levitated' above her bed. Mail Online 28.10.2011.
http://www.dailymail.co.uk/news/article-2054842/Enfield-Poltergeist-The-amazing-story-11-year-old-North-London-girl-levitated-bed.html#axzz2KUUjyUyr (10.2.2013)

3. Alex Tsakiris haastattelee Guy Lyon Playfairia.
http://www.skeptiko.com/139-are-ghosts-real-guy-lyon-playfair/

4. Luku 10 Playfairin kirjasta.
http://whitecrowbooks.com/books/page/this_house_is_haunted/



Videoita:

1. Interview with a Poltergeist 1-6.
http://www.youtube.com/watch?v=tHHZp75EbWI

2. The Enfield Poltergeist 1-7.
http://www.youtube.com/watch?v=3NofBgeNklA

3. The Enfield Poltergeist.
http://www.youtube.com/watch?v=3pBmr7lhEWk

4. (1/3) Enfield Poltergeist.
http://www.youtube.com/watch?v=DX6LbNFYijQ

5. Interview with a Poltergeist 2/6.
http://www.youtube.com/watch?v=SbmUs6CIy_U

6. Interview with a Poltergeist 3/6.
http://www.youtube.com/watch?v=0qBLlruxPPI

7. The Enfield Poltergeist 5/7.
http://www.youtube.com/watch?v=aMXnBp04ixM

8. Interview with a Poltergeist 4/6.
http://www.youtube.com/watch?v=nESwYTAA5Kk

9. The Enfield Poltergeist (7/7).
http://www.youtube.com/watch?v=24vHtPFPz0M

10. 5th Dimension Ghost Documentary Part 3.
http://www.youtube.com/watch?v=DBvs_SzDLfg

11. *******EXCLUSIVE ***** Enfield Poltergeist Janet Hodgson 2012 on this morning.
http://www.youtube.com/watch?feature=endscreen&v=Dqf7azyYxtQ&NR=1