torstai 14. helmikuuta 2019

Ennaltatietäminen


Tiedonsaanti tulevista tapahtumista ennakkoon on yleisin arkipäivän psi-ilmiö eli spontaanitapaus. Useimmiten tieto saadaan ennusunessa, mutta monia muitakin saantitapoja esiintyy. Tieto voidaan saada intuitiona, valvenäkynä muuntuneessa tietoisuudentilassa, kuolemanrajakokemuksen yhteydessä tai aidon näkijän kertomana. Tieto voi tulla esiin realistisesti eli sellaisenaan tulevana tapahtumana tai symbolisesti, jolloin se on osattava tulkita oikein. 


Esimerkkitapauksia

Huuskon veljessarja oli heinätöissä Paltamossa kesällä 1935. Kalevi Huusko nukahti tauolla ja oli herätessään hämmentyneen näköinen. Hän kertoi Arvo-veljelle näkemänsä unen (Mustonen 1988, s. 94):
(…) enkeli taivaasta laskeutui aivan eteeni ja sanoi, että lähde kanssani mukaan taivaaseen. Minä hämmästyin hirveästi ja sanoinkin sille, että enhän minä täältä voi lähteä näin nuorena. On vielä kaikenlaisia töitäkin tekemättä. Selitin enkelille, että olen vasta kaksikymmentäyksivuotias, elämä edessä ja kaikki… Silloin se enkeli poistui.
(…) Paikka oli ollut tuuhean metsän kehystämä maantie, jolla oli ihan tungokseen asti ajoneuvoja, silmänkantamattomiin henkilöautoja ja kuorma-autoja, kaikki melkein kiinni toisiinsa ajettuina ja kaikissa valtaisat määrät erilaista tavaraa. Paikalla oli myös satoja hevosia, joiden vetämät pelit olivat niin ikään kukkuroillaan oudon näköistä kamaa.
Kalevi-veli kaatui neljä vuotta myöhemmin Raatteen tien motin taisteluissa vuonna 1939. Hän näki unessaan ilmeisen selviä yksityiskohtia tielle pysäytetystä kuormastosta.

Mustosen kirjassa on monia tapauksia, joissa miehet etukäteen tiesivät kuolevansa ja myös tapauksia, joissa varoittava ääni tai vahva tunne sai miehet siirtymään pois paikalta, johon kranaatit pian putosivat.

Märta Tikkanen kertoo ennusunensa sukuromaanissaan (2010, s.213-214), joka on myös suomennettu. Unessa hän astui tyhjään, suureen ja valoisaan huoneistoon. Korkean, kapean ikkunan edessä seisoi mustapukuinen nainen selin, katsellen ulos lehdettömiä puita. Hän astuu naisen luo ja kysyy: Onko tämä sinun elämääsi? Saatko elää näin, ilman ja valon ympäröimänä? Nainen kääntyy hitaasti, jolloin Tikkanen huomaa, että siinä onkin hän itse. – Uni oli niin vaikuttava, että hän heräsi siihen ja kirjoitti unen saman tien muistiin.

Seitsemän vuoden kuluttua Tikkanen etsi uutta asuntoa ja näki ilmoituksen sopivalla paikalla sijaitsevasta uudistetusta asunnosta. Hän jopa tiesi, missä talossa se oli, mutta ei ollut koskaan käynyt siellä sisällä. Hän lähti katsomaan huoneistoa ilman etukäteissopimusta. Kun hän soitti porttikelloa, niin ulos astui huoneiston esittelijä ja päästi hänet sisään. Kun hän astui huoneistoon, niin kaikki täsmäsi hänen uneensa tarkasti: tyhjyys, valoisuus, huoneiden korkeus ja ikkunasta näkyvät lehdettömät puut. Myöhemmin ilmeni, että hänen isoäitinsä oli asunut siinä Tikkasen ollessa pieni lapsi. Hän oli varmaankin kuullut lapsuudessaan talon osoitteen, mutta ei ollut käynyt siellä eikä edes nähnyt mahdollisia huoneistossa otettuja valokuvia.

- - -
Timo Kyllönen & Markku Siivola (2013), s. 2-3:
Orvolla itselläänkin oli tavanomaisen aistiherkkyyden ylittäviä ominaisuuksia. Hän näki viisivuotiaana unta, jossa hän kulki suuren navetan keskikäytävää, ja karjan kytkyinten kalina kuului navetassa, sekä ääni joka sanoi "kytkyimet, kytkyimet!". Käytävän toisesta päästä hän näki noin 15-vuotiaan pojan lähestyvän häntä kainalosauvoin, toinen jalka polven alapuolelta poikki. Kun poika tuli lähemmäs, hän järkyttyi havaitessaan pojan olevan hän itse.
Hänen ollessaan 13-vuotias hänen äitinsä kertoi hänelle hänen tulevan menettämään toisen jalkansa.
Noin 15-vuotiaana Orvo Raippamaan toinen jalka sitten katkesi polven alapuolelta, kun junan pyörä kulki siitä yli.


Tutkimusta

Ennaltatietämisen tieteellinen tutkimus alkoi SPR:n toimesta spontaanitapausten keräämisellä ja tarkistuksilla. Robert Rosenberg (2015, linkki 1) on kirjoittanut Psi-encyclopediaan perusteellisen katsauksen ennaltatietämistapausten tutkimuksen historiasta ja ilmiöihin liittyvistä tutkijoiden teoreettisista kaavailuista. Artikkelissa on runsaasti esimerkkitapauksia. Louisa E. Rhine (1981) on kirjoittanut kirjan, jossa hän tarkastelee yhteensä yli 7000 spontaanitapauksen kokoelmaa monien muuttujien suhteen. Aineisto sisältää kaikentyyppisiä kokemuksia, joista ennaltatietämisiä on vain pieni osa. Kirjassa on kerrottu myös suuri joukko esimerkkitapauksia. Vain pieni osa hänen tapauksiaan oli tarkistettu kenttätutkimuksella, sillä ne oli valittu mukaan vain kokemuskertomuksen tapahtumien ilmeisen selittämättömyyden perusteella.

Rhinen mukaan spontaania ennalta tietämistä tapahtuu useimmiten ennusunien välityksellä. Ennusunet voivat olla realistisia eli tilanteen kokemista kuin paikalla ollen tai symbolisia, jolloin tieto välittyy vertauskuvien kautta. Myös kummankin tyypin sekoittumista samassa unessa voi tapahtua. Valveilla tehdyt havainnot ovat joko intuitioita tai aistihavaintoja. Intuitio voi ilmoittaa tapahtuman realistisesti tai olla vain aavistus, että jotakin – yleensä pahaa – tulee tapahtumaan.

Rhinen mukaan unennäkijä ei useinkaan tiedä unen olevan ennusuni ennen kuin vasta silloin, kun tapahtuma toteutuu. Myös tapahtumien kanssa samanhetkisiä unia on kerrottu, mutta ne eivät eroa muodoltaan ennusunista. Olen lukenut ja kuullut monestakin lähteestä, että jotkut ihmiset näkevän usein ennusunia ja he ovat oppineet erottamaan ne muista unista. Ennusunet voisivat periaatteessa aina olla pelkkiä yhteensattumia, ja aidon ennusunen ja yhteensattuman raja on epäselvä. Ääripäässä unien tiedot kuitenkin sisältävät suuren joukon tarkkoja yksityiskohtia, jotka ovat käytännössä mahdottomia ennakoida. Olisi älyllistä väkivaltaa pitää koko aineistoa pelkkinä yhteensattumina.

Kokeellisen tutkimuksen järjestäminen ennaltatietämisestä on helppoa: koehenkilöt yrittävät arvata tuloksen, joka arvotaan vasta koepöytäkirjan valmistuttua. Kyseessä voi olla esimerkiksi Zener-korttien tai valokuvien järjestyksen arvaaminen tai lantinheiton tulos. Vilppimahdollisuuksia on tavallista vähemmän, koska tulosta ei voi tirkistellä silloin, kun sitä ei ole vielä olemassakaan. Tällaisia ajan oloon pitkästyttäviä kokeita on tehtykin, kohtuullisen hyvin tuloksin. Douglas Stokes kertoo muutamista pitkässä artikkelistaan linkissä (2). Mukana on myös runsaasti psi:n erilaisten esiintymismuotojen teoreettista vertailua.

Ennaltatietämistä on mahdotonta teoreettisesti erottaa psykokinesiasta eli PK:sta. Tiedon saanut ihminen tai jokin muu mahdollinen instanssi voi myöhemmin toteuttaa ennalta saadun tiedon. Tällaista on kuitenkin vaikeata uskoa esimerkiksi luonnonmullistusten tapauksissa.

Mielenkiintoinen ennaltatietämisen muoto on tapahtumien fysiologinen ennakointi, jota Dean Radin ja muutamat muut ovat tutkineet. Kaksi Radinin tutkimusraporttia on linkeissä (3) ja (4). Hän on tutkinut, miten esimerkiksi ihon sähkönjohtavuus muuttui, kun koehenkilöille näytettiin satunnaisesti arvottuina kahdentyyppisiä kuvia, neutraaleja (calm) eli maisemia, luontokuvia ja ihmisiä tai tunteita herättäviä (emotional) eli eroottisia, väkivaltaisia tai onnettomuuskuvia.

Yllä oleva kuva on linkistä (4). Siitä on nähtävissä, että sähkönjohtavuus vaihteli eri tavalla neutraalien ja tunteita herättävien kuvien esittämisen yhteydessä, kuten oletettavissa olikin. Tärkein ja merkillisin havainto on se, että käyrät alkoivat erota toisistaan jo jopa noin 6 sekuntia ennen kuvien näkymistä.

Lukemattomat herkät ihmiset hankkivat toimeentulonsa meedioina ja selvänäkijöinä. He näkevät usein myös asiakkaittensa tulevaisuuteen. On suorastaan käsittämätöntä, että SPR:n alkuaikojen jälkeen valtavirran parapsykologit eivät ole nimeksikään tutkineet heidän osumatarkkuuttaan. Viime aikoina on sentään ainakin Julie Beischel tutkinut meedioita tieteellisin sokkoutusmenetelmin. Hän on raportoinut löytäneensä monia meedioita, jotka kertovat koehenkilöistä sellaisia asioita, mitä he eivät olisi millään keinolla voineet tietää. Mukana on varmaankin ollut myös oikeaan osuneita ennustuksia.

Televisiossa esiintyvistä näkijöistä osa ainakin Yhdysvalloissa hankkii tietojaan vilpillisesti, kuten esimerkiksi linkistä (5) on kuultavissa.


Voiko tulevaisuutta muuttaa?

Mielenkiintoinen teoreettinen kysymys on se, voidaanko ennaltatietämisen avulla torjua tulossa oleva onnettomuus tai muuten muuttaa tulossa olevaa tilannetta. Tähän liittyvät myös vapaan tahdon ja kohtaloon uskomisen ongelmat. Edellä lueteltujen lähteiden lisäksi Leea Virtanen (1974) pohtii samaa asiaa kirjansa luvussa "Voiko onnettomuuksia ehkäistä". Hänellä on myönteinen esimerkki tapauksesta, jossa ryhmänjohtaja vältti mahdollisen ammutuksi tulemisen ennakkoaavistuksen avulla.

Rosenberg kertoo tapauksen, jossa raitiovaunun kuljettaja välttyi kuolemaan johtavalta onnettomuudelta:
I was working as a street car operator for the Los Angeles Railway Company. I dreamed that I was operating a “one man” car on the “W” line going south on F… Street. I pulled up at an intersection, Avenue 26, loaded passengers and waited for the signal to change. All things in the dream were as they actually were; I mean the street, stores, traffic conditions, everything was in the dream just as they were in real life.
When the signal said “Go” I proceeded and crossed the intersection.
(…)  As I crossed the intersection I saw a northbound “5” car approaching. I waved to the motorman and went on. As the cars passed my car was at the point of this exit. Suddenly, without warning, a big truck, painted a solid bright red, cut in front of me coming from the exit. The north bound car had obstructed my view of the exit, and the truck, making the illegal turn, could not see my car because of the other street car. There was a terrific crash. People were thrown from their seats on the street car and the truck was overturned. There had been three people in the truck—two men and a woman. The two men were sprawled on the street, dead, and the woman was screaming in pain. I walked over to the woman and she looked at me with the largest bluest eyes I had ever seen. She repeatedly shouted at me, “You could have avoided this, you could have avoided this.” 
Unessa kuljettaja ajoi tutulla reitillä. Hän tervehti vastaantulevan vaunun tuttua kuljettajaa lähestyessään edessä olevaa tuttua risteystä. Äkkiarvaamatta kirkkaanpunainen kuorma-auto teki kielletyn kääntymisen vastaantulevan vaunun takaa, jolloin unennäkijän vaunu törmäsi siihen ja kaatoi sen. Kaksi miestä makasi kadulla kuolleina ja sinisilmäinen nainen huusi tuskissaan.

Kun kuljettaja aamulla heräsi, hänellä oli huono olo, mutta hän lähti kuitenkin töihin. Hän toipui, unohti unensa ja sai kuljetettavakseen unen mukaisen reitin. Kun vastaantulevan vaunun kuljettaja tervehti häntä, niin hän äkkiä muisti unen ja jarrutti voimakkaasti. Silloin kuorma-auto sujahti kielletyssä käännöksessään aivan vaunun edestä. Autossa oli kolme ihmistä, ja hän näki ohjaamon ikkunasta katsovan kauhistuneen naisen, jolla oli epätavallisen suuret siniset silmät. Kuorma-auto ei ollut täysikokoinen kuorma-auto eikä täyspunainen, mutta sen kyljessä oli suuri kirkkaanpunainen alue mainosten kiinnittämistä varten.


Suomalainen Veli Martin Keitel kertoo linkissä (6) torjuneensa kohtalokkaan autojen törmäyksen unensa avulla.

Miten voidaan olla vakuuttuneita siitä, että kyseessä on ollut onnettomuutta ennustava uni, vaikka onnettomuutta ei tapahtunutkaan? Mielestäni se on mahdollista suhteellisen harvinaisissa tapauksissa. Unen tai näyn pitää sisältää monia tarkkoja yksityiskohtia ja alkutapahtumien pitää sujua tarkasti niiden mukaan. Onnettomuus voidaan sitten torjua toimimalla toisin kuin unessa tapahtui. Niin teki yllä olevan esimerkin raitiovaunun kuljettaja ja myös Veli Martin Keitel.


Ajan olemuksesta

Alkeisfysiikan teorioiden ja logiikan perusteella aika on selvä käsite. Kappaleet liikkuvat ja kemialliset reaktiot tapahtuvat täsmällisesti luonnonlakien määräämällä nopeudella. Ensin ovat syyt, joiden jälkeen seuraukset tapahtuvat loogisesti ja luonnonlakeja noudattaen. Kehittyneempi fysiikka ja matematiikka tuovat täydelliseen täsmällisyyteen epävarmuutta, mutta ne pähkäilyt minun on pakko jättää asiantuntijoiden huoleksi.

Ihmisen tietoisuuden kannalta aika onkin sitten paljon monimutkaisempi ongelma. "Rajan" takaa saadut viestit useimmiten kertovat, että siellä ei aikaa ole. Esimerkiksi Scolessa henkitiimi kertoi niin. Tämä on käsittämätön ajatus aineellisen maailman rajoittamille ihmisille. Materialisteille vaikeasti uskottavissa on myös se, että saatu tieto ajan puuttumisesta vahvistuu lukemattomien ihmisten kokemuksissa. Ajatonta olemassaoloa koetaan esimerkiksi kuolemanrajakokemusten yhteydessä, sopivien hengellisten harjoitusten tuloksena ja toisinaan jopa spontaanisti, yllättäen.

Kaksi lyhyttä lainausta Anita Moorjanin kirjoittamista kuvauksista kuolemanrajakokemuksestaan:
Also, there is no such thing as time and space in that dimension. It felt like everything was happening simultaneously. I saw what could be interpreted as past lives, I saw what was happening currently (my brother on the plane, and conversations between my family members and doctors), and I also saw the future of this life pan out. But it was as if they were all happening at once, and I was living them all at once. It felt like, only after coming back, my mind has to process it as happening in linear time, but in that dimension, it didn’t feel that way at all.
In addition, I seemed to understand that, as tests had been taken for my organ functions (and the results were not out yet), that if I chose life, the results would show that my organs were functioning normally.  If I chose death, the results would show organ failure as the cause of death, due to cancer.  I was able to change the outcome of the tests by my choice!
Olen kopioinut lainaukset linkeistä, jotka ovat jo vanhentuneita. Moorjanin kokemuksesta on edelleen luettavissa hänen sivustoltaan linkistä (7). Hän siis näki koomassa ollessaan eri puolilla samanaikaisesti tapahtuvia asioita ja kuuli keskusteluja huoneensa ulkopuolelta. Samoin hän koki jälleensyntymiään samanaikaisesti tapahtuvina. Hurjin väite on se, että tehtyjen laboratoriokokeiden jo olemassa olevat tulokset olisivat olleet sen mukaiset, päättikö hän jäädä rajan taakse vai palata elämään.

Kate Christie (1965) ilmeisesti myös koki ajattomuuden, koska hän kirjoittaa omaelämäkerrallisessa romaanissaan sivulla 67 näin:
Time is kind, it allows us to experience in sequence events and sufferings which would overwhelm us if they came at once.
Elizabeth Krohn kertoo linkeissä (8) ja (9) erittäin yksityiskohtaisesti, miten hän kuoli salamaniskuun ja poistui ruumiistaan. Häntä opetettiin rajan takana puutarhapenkillä istuen kahden viikon ajan, vaikka todellisuudessa hän oli tiedottomana vain pari minuuttia. Hän kiistää, että olisi voinut omaksua sellaisen tietomäärän parin minuutin aikana. Lisäksi hän sai tietoja tulevaisuudesta, alkoi nähdä ennusunia ja hänelle tuli selvänäkökykyä.



Linkkejä

1. Robert Rosenberg (2015): Precognition
https://psi-encyclopedia.spr.ac.uk/articles/precognition-0

2. Douglas M. Stokes (2007): The Evidence for Psi: Experimental Studies
http://www.newdualism.org/papers/D.Stokes/Experimental_Psi.html

3. Dean I. Radin (1997): Unconscious Perception of Future Emotions: An Experiment in Presentiment
http://www.scientificexploration.org/docs/11/jse_11_2_radin.pdf

4. Dean I. Radin (2004): Electrodermal Presentiments of Future Emotions
http://www.scientificexploration.org/docs/18/jse_18_2_radin.pdf

5. Provocative Enlightenment: Among Mediums - A Scientist’s Quest for Answers w/Julie Beischel
https://www.youtube.com/watch?v=p2nHljoE0b8

6. Veli- Martin Keitel: Puhuvan puun aika - osa 2
https://www.youtube.com/watch?v=KD2kvDG50Do
(Unen taustoitus alkaa kohdalla n. 30 min)

7. Anita Moorjanin kotisivut
http://anitamoorjani.com

8. The Power of the Near-Death Experience, Part 1 with Elizabeth Krohn
https://www.youtube.com/watch?v=S_Yomwcod3E

9. Changed in a Flash!
https://www.youtube.com/watch?v=DgHuzwqz5eI



Kirjallisuutta

Timo Kyllönen & Markku Siivola (2013): Orvo Raippamaa: Tiettömällä tiellä. Helsinki. 359 sivua.

Märta Tikkanen (2010): Emma & Uno – visst var det kärlek. Söderströms, 216 sivua.

Esko Mustonen (1988): Aavistuksia sodassa 1939-1944. Werner Söderström Osakeyhtiö, Juva. 279 sivua.

Louisa E. Rhine (1981): The invisible picture; A study of psychic experiences. McFarland, Jefferson, NC. 267 sivua.

Leea Virtanen (1974): Kun kello pysähtyi. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo. 186 sivua.

Kate Christie (1965): Apparitions – An Autobiographical Study in Parapsychology. Routledge and Kegan Paul, London. 124 sivua.

lauantai 15. joulukuuta 2018

Merkillisiä kohtaamisia

Päivitetty 2.1.2019

Monet kertovat merkillisistä ihmisistä, joita he ovat kohdanneet. Kohdatut henkilöt ovat olleet hiukan erikoisen näköisiä tai erikoisesti pukeutuneita ja toisinaan he näyttävät tietävän kertojan salaisia asioita tai ennustavat tulevia tapahtumia. Toisinaan nämä erikoiset ihmiset myös katoavat selittämättömällä tavalla. 

Nämä kohtaamiset tapahtuvat useimmiten yksinään, mutta toisinaan myös seurassa. Keräilin tähän pienen valikoiman tapauksia, jotka ovat mahdollisimman konkreettisia ja joissa kohdattu erikoinen henkilö on ollut ihmisen näköinen. Parapsykologian kannalta kiinnostavia ovat tapaukset, joissa tulee esille selittämätöntä oikeata tietoa tai jos tavattu olento katoaa selittämättömästi, varsinkin jos kokijoita on samalla kertaa enemmän kuin yksi.  


Mustatukkainen nainen

Nainen, jota nimitän tässä Reetaksi, kertoi vuonna 1997 minulle kohtaamisesta, joka tapahtui hänelle vuonna 1995:

Reetta istui erään miehen seurassa ravintolassa. Heidän pöytäänsä istuutui mustatukkainen, kiinteään mustaan nahkapukuun ja sormikkaisiin pukeutunut nainen.  Hän sanoi, että Reettaa oli seurattu pienestä pitäen ja että hän tiesi Reetasta kaiken.  Itse hän kertoi olevansa "universumista" ja kielsi, ettei Reetta saa koskea häntä.  Hän antoi Reetalle etiketittömän hajuvesipullon (hävitetty) ja pienen metallisen leijonakorun (ei löytynyt etsittäessä).

Sitten Reetan muistissa on noin seitsemän tunnin aukko.  Seuraavaksi hän muistaa olleensa toisessa paikassa baarissa vaalean erikoisen näköisen naisen ja kahden nuoren pojan seurassa.  Nainen sanoi että Reetta tuotiin sinne, ja sanoi myös terveisiä tummalta naiselta.  Hän ei antanut Reetan juoda olutta.  He erosivat siten, että Reetta lähti kotimatkalle.

Reetan mieleen on näiden tapaamisten jälkeen muistunut lapsena nähty painajaisuni mustatukkaisesta naisesta, jolla oli päällään musta nahkapuku.


Kaksi kalamiestä

Seuraavan noin vuonna 1998 tapahtuneen kohtaamisen kertoi minulle hyvin tuntemani mies, jota nimitän Erkiksi. Kuulin jutun ensimmäisen kerran vuonna 2016 ja tarkistukset ovat aivan tuoreita.

Erkki ja hänen vuosien ajan tuntemansa diplomi-insinööri rakennusalalta olivat ufokontaktihenkilön kanssa erään kaupungin rannassa. Kontaktihenkilö kertoi yllättäen, että nyt Erkillä ja insinöörillä olisi mahdollisuus keskustella avaruusolentojen kanssa. Rannassa oli kaksi miestä kalastamassa, ja kontaktihenkilö sanoi heidän olevan niitä avaruusolentoja. Erkki ja insinööri eivät oikein tietäneet, mitä pitäisi tehdä. Erkki itse kirjoittaa miehistä näin:
Kalastusvälineet olivat erikoiset. Toisella oli haavi ja vihreä uistinkori, toisella umpikelavirveli. Molemmilla oli vaalean vihreät, täysin uutuutta hohtavat urheilukalastajan vettä hylkivä asusteet. Molemmilla oli täsmälleen samanlaiset kasvot ja vaaleat pitkät, kiharat hiukset. Molempien silmiä koristivat ihon myötäiset, valolta kokonaan silmät suojaavat aurinkolasit. Molempien pituus oli sama, n. 165-170 cm.
Kalastajat keräsivät välineensä mukaan ja kulkivat kolmen ihmettelijän ohi rannasta ylös johtaville portaille. Erkki kertoo tästä seuraavasti:
Seurasimme tarkasti heidän kävelyään portaiden yläpäähän ja toiseksi viimeisen portaan saavutettuaan meidän molempien oli pakko kääntyä katsomaan, ilman pätevää syytä, takana seisonutta kontaktihenkilöä, joka hymyili partaansa meille. Kääntäessämme päämme takaisin kalastajiin, nämä olivat kadonneet. Juoksimme saman tien parikyt-askeleiset portaat yläpäähän ja totesimme heidän kadonneen kuin tuhka tuuleen. Kontaktihenkilö nauroi partaansa edelleen ja toisti lausetta, pojat ne eivät usko mitään...
Lähistöllä ei ollut sellaisia näköesteitä, että kalastajat olisivat voineet ehtiä niiden taakse.


Nainen kirkossa

Erkille on tapahtunut toinenkin merkillinen kohtaaminen. Alle parikymppisenä hänellä oli kaverina Tamperelainen kaksi vuotta häntä vanhempi nuori mies, jota nimitän tässä Matiksi. Matti oli isokokoinen nallekarhu-tyyppinen kaveri. Erkki kertoo tapaamisesta seuraavasti:
Eräänä päivänä olimme Tampereella keskustassa kävelemässä Matin kanssa ja saimme mielenkiinnon poiketa tuomiokirkossa, koska juuri niillä kulmilla kävelimme muutenkin. Onneksemme kirkko oli avoin, vaikka siellä ei vaikuttanut olevan ketään. Sisään astuttuamme kävelimme alttarin edustalle todetaksemme, ettei kirkossa ollut ketään. 
Päätimme nousta portaat ylös suurten urkujen luokse. Ne olivat massiivinen näky kaikessa kookkuudessaan. Niitä tarkastellessamme huomasimme, että alakertaan oli ilmestynyt tummaan violettiin takkiin sonnustautunut nainen. Koin uteliaisuutta tuota naista kohtaan, joten lähdin kävelemään takaisin alakerran permannolle ja kävelin kohti tuota naista. Hän oli selin päin meihin, kunnes saavuimme kohdalle. 
Nainen kääntyi ja hymyili. ”Tiedättekö mitä tuo ikoni kuvaa?”, nainen kysyi. Tarkastelin naista hetken ennen kuin vastasin hänelle. Hänessä oli jotain erikoista kasvoissa mikä kiinnitti huomiotani. Hänen silmänsä olivat suuret ja kauniit, mutta kasvot eivät jotenkin tuntuneet sopivan noihin silmiin. Ikäänkuin huomioni ei täysin kykenisi kiinnittymään hänen kasvoihinsa, vaan ainoastaan silmiinsä. Violetin pitkän päällystakkinsa lisäksi hänellä oli tummat kiharat hiukset ja pituudeltaan meitä lyhyempi, ehkä noin 170 senttiä. 
”Ei, en tiedä mistä ikonissa on kyse”, vastasin epäröiden tälle naiselle. Hän hymyili nätisti. Hänen mukaansa maalauksessa Jeesus näyttäytyi kuolemansa jälkeen joillekin epäuskoisille opetuslapsilleen. Antaen varmistuksen, että hän todellakin elää ja on olemassa. Nainen selvästi hallitsi keskustelua ja määritteli puheenaiheet. Olimme lähinnä kuunteluoppilaina ja myötäilimme hänen sanojaan. 
Se, mitä tapahtui seuraavaksi, hämmästytti meitä molempia, mutta emme tarttuneet asiaan juuri sillä hetkellä. Hän käännähti ensiksi Mattiin päin ja sanoi: ”Elämä on kuin kalastajan verkko, se on täynnä erilaisia silmukohtia, joissa joudumme tekemään omat valintamme ja päättämään mitä polkua lähdemme seuraamaan”. Seuraavaksi hän käännähti minuun päin ja sanoi jotain tähän suuntaan: ”Sinähän tulet Pohjois-Karjalasta, eikö totta? Lieksassa on paikka, jossa on hyvä löytää rauha ja lepo vaikeina aikoina”. 
En kykene muistamaan, olinko onnistunut kertomaan lyhyen keskustelumme aikana tulevani Pohjois-Karjalasta. Eivätkä Lieksa tai vaikeat ajat liittyneet minuun mitenkään, ei tässä ajassa. Peruskoulu oli ohitse. Muistan asian tuntuneen hieman erikoiselta, mutta arvelin hänen puhuneen lähinnä omasta kokemuksestaan.
Sitten hän totesi, että nyt hänen on lähdettävä, hänen ystävänsä odottavat jo häntä. Niin hän vilkutti meille hyvästiksi ja lähti kävelemään kohti kirkon ulko-ovea. Jäimme hieman hölmistyneenä paikallemme seisomaan, kunnes molemmille tuli samanaikaisesti voimakas intuitio juosta hänen peräänsä ja tervehtiä vielä kerran häntä. Samalla hetkellä hän avasi kirkon ulko-oven ja poistui. 
Kymmenkunta sekuntia myöhemmin mekin avasimme kirkon ulko-oven ja katselimme ympärillämme avautuvaa kirkkopuistoa. Joitain ihmisiä käveli kauempana, mutta meidän kanssa keskustellutta naista ei ollut missään. Päätimme jalkautua vielä kirkon ympäri kävelemään, mutta tuloksetta. Nainen oli hävinnyt – jälleen kerran, kuin tuhka tuuleen. 
Kohtaamisen jälkeen miehet menivät pettyneinä Metso-kirjastotaloon. Silloin ja myöhemmin ilmeni, että naisen sanoma kummallekin nuorelle miehelle oli merkityksellinen:
Kirjastossa Matti totesi muistavansa, missä hän oli kuullut käytettävän edellisen kerran tuota kalastajaverkko-vertauskuvaa. Hänen äitinsä oli vienyt hänet pari vuotta aikaisemmin Aulikki ja Seppo Plaamin meediotilaisuuteen, ja siellä saksalaisen lääkärin henki, nimeltään Herman Hesse oli puhunut näin ja käyttänyt tätä termiä. Tämä asia tuntui muodostuvan Matille tärkeäksi, koska hän oli elämässään risteyskohdassa asuinjärjestelyjensä suhteen. 
Minulle tuo Lieksa ei merkinnyt edelleenkään mitään ja olin hieman harmissani siitä. Nyt, 24 vuotta myöhemmin, voin todeta, että minulla on käytössäni Lieksassa henkinen lepopaikkani Pielisjärven rannalla, jonka olin aikoinaan hankkinut toimiessani yrittäjänä. Ne olivat todella vaikeita ja henkisesti rankkoja aikoja...

Nainen tiellä

Alla olevan kohtaamisen löysin vuonna 2010 sivustolta, joka on edelleen jäljellä, mutta tämä juttu puuttuu sieltä.
Oli marraskuinen iltayö vuonna 1970. Olin n. 25-vuotias, terve tarkkanäköinen mies. Minulla oli Toyota Grown piilofarmari. Olimme olleet vierailulla Posiolla Anu Pentikin luota, joka oli vaimoni sukulaisia ja olimme nyt paluumatkalla Rovaniemelle. Autossa oli lisäkseni kuusi henkilöä: silloinen vaimoni, poikani, appivanhemmat ja heidän 2 tytärtään. 
Pakkasta oli n. 10-20 astetta. Kello oli 10 paikkeilla ja oli pilkkopimeä. Toyotan kirkkaat halogeenivalot valaisivat komeasti pimeässä yössä. Ajettuani 15-20 km. tulin suuren suoalueen kohdalle. Siitä kumpaankaan suuntaan ei ollut lainkaan asutusta eikä tienhaaroja ainakaan 15 km matkalla. Tiessä oli aivan uusi, kesällä laitettu öljysorapinta. Tien sivuilla oli suuret suo-ojat täynnä vettä, jonka pintaa peittävä ohut jää ei vielä kantanut kävelijää. Lunta ei ollut, vain ohutta kuuraa tai härmää. Molemmin puolin suolla näkyi vain muutama puolen metrin korkuinen huurtunut kuusentaimi ja varpu.
Auton valot valaisivat tietä ainakin kilometrin päähän eteenpäin. äkkiä kaukana edessämme näkyi valkoisissa vaatteissa oleva hahmo, jonka lähemmäs päästyämme tunnistimme naiseksi. Hän tuli meitä kohti kävellen keskellä tietä. Tultuamme lähemmäksi hiljensin, naisessa oli jotakin outoa. Lapset huusivat: KUMMITUS! - Tietenkään kukaan ei uskonut kummituksiin. Nainen käveli oudosti, aivan kuin olisi pitänyt käsiään rullaportaitten kaiteilla. Hänellä ei ollut mukanaan valaisinta eikä käsilaukkua, vaikka käveli pitkin tietä, jossa ei ollut risteyksiä ainakaan 15 km. matkalla kumpaankaan suuntaan. Naisella oli kirkkaanpunaiset tanssikengät, jollaisista emme olleet kuulleetkaan tuohon aikaan. 
Sitten naisen takaa tuli auto, joka ohitti hänet oikealta puolen. Hän ei väistänyt sitä lainkaan. Pysäytin auton ja myös naisen ohittanut auto pysähtyi n. 100 metrin päähän taaksemme. Syynä oli tämä outo näky, jossa kaikki ei tuntunut olevan kohdallaan. Naisen lähestyessä huomasimme että hänellä oli yllään läpinäkyvä, pitsinen morsiuspuku ja pitsihuntu. Hän oli vaaleahko, hoikka ja hänen hiuksensa ulottuivat olkapäille. Katse oli surullinen. Hän ei nähtävästi palellut, vaikka iho näkyi selvästi ohuen pitsimekon läpi. Hänen vaatteensa olivat täysin puhtaat, vaikka pilkkopimeässä olisi luullut hänen eksyneen välillä mutaiseen suo-ojaan ja ryvettyneen. 
Vaimoni sanoi että peruuta toisen auton luo, tarjotaan naiselle kyyti; sehän paleltuu noin vähissä vaatteissa. Peruutin toisen auton taakse. Siitä tuli ulos 4 n. 20-25 vuotiasta miestä. He näyttivät erittäin väsyneiltä. Yhdellä oli haulikon patruunavyö lanteillaan. He olivat metsästänet koko päivän tuloksetta.
Nainen lähestyi ja käveli ikäänkuin pussiin keskellemme. Kohdallani hän käänsi päätään ja katsoi aivan kuin lävitseni. Vaimoni oli juuri koskettamassa naista olkapäähän tarjotakseen kyydin, kun tätä ei enää ollutkaan siinä! Hän vain äkkiä haihtui kuin ilmaan.
- Se oli tietysti täysin odottamatonta. Yksitoista tervettä silmäparia tuijotti tyhjyyteen! Suuntasimme autojen valokiiloja ympäriinsä yrittäen löytää merkkejä hänestä, mutta tienvarsiojien kuura ja suot olivat koskemattomia eikä jalanjälkiä näkynyt missään. Etsimme n. puoli tuntia ennenkuin jatkoimme matkaamme.
Tapahtuma oli todellinen, ei kuulopuheita, olin itse paikan päällä. Sellaista sattuu harvoin, varsinkin kaltaisillemme henkilöille, joilla ei ennestään ollut minkäänlaista kiinnostusta tällaisiin 'taikauskoisiin' juttuihin. Metsästäjät olivat luullakseni paikallisia, itse asun nykyisin ulkomailla poikani kanssa ja vaimoni perheineen Keski-Suomessa. Kaikki asianosaiset lienevät vielä tavoitettavissa. Nimeäni en julkaise, mutta tarina on totta, eikä sitä ole väritelty.

Tähtikansaa

Suomalainen Visa Kaliva kertoo olleensa yhteydessä ufoihin ja tähtikansaan kouluajoista lähtien. Hän on vuosikymmenien kuluessa keskustellut useiden ihmisen näköisten avaruusolentojen kanssa. Kalivan nuoruudessa eräällä laivamatkalla tähteläismies turvautui häneen ja yöpyi hänen hytissään, kun ei halunnut olla muiden kanssa yhteishytissä. Ei hän aivan tavallinen mies ollut, koska aamulla kulki ilman passia tullivirkailijan ohi tämän huomaamatta häntä ollenkaan.

Kaliva kertoo Britanniassa oleskelunsa aikana käyneensä jopa tähteläisten asunnolla keskustelemassa heidän kanssaan. Vanhemmalla iällä Kaliva on tullut kontaktikaapista ulos ja kertoo tarinansa ensin englanninkielisessä videosarjassa (Linkki 1) ja sitten yhdessä Shadow Cameran suomenkielisessä haastattelussa (Linkki 2) ja yhdessä englanninkielisessä haastattelussa (Linkki 3).


Nainen mustassa nahkapuvussa

Musta nahkapuku näyttää olleen salaperäisten naisten muotia 1990-luvulla. Yllä olevat tapaukset luettuaan fb-kaverini Marjut kertoi itselleen tapahtuneen seuraavaa:
Kokemukseni tapahtui 90 luvulla, alkupuolella, tarkkaa vuotta en muista. Olimme naapureiden kanssa illanvietossa läheisessä ravintolassa. Ilta oli mukava ja mitään erityistä ei ollut missään suhteessa. Paikka oli vähän pub-tyyppinen ja pöytiä oli myös rivissä vähän syrjemmälle, pieniä pyöreitä pöytiä.
Kaverit olivat joidenkin tuttavien kanssa keskustelemassa siinä lähellä ja istuin silloin itsekseni hetken aikaa. Oikealla seinän vieressä oleva pöytä oli tyhjä. Tähän ilmestyi nainen, nuorehko, hoikka. Kysyi, voiko istua johon vastasin, että tottakai. Ihmettelin asuvalintaansa, mustat housut nahkaa, takki nahkaa. Ajattelin jotenkin että oudot vaatteet mutta jokainen tehköön mitä haluaa. Nainen kääntyi minuun päin, kysyi ehkä jotain. Vastasin ja katsoin häneen päin. Silloin koin järkytyksen jota en unohda koskaan. Tämän henkilön kasvot alkoivat ikäänkuin elää omaa elämäänsä, kuin sulaa vahaa ja joku irvikuva.
Tästä paikasta syöksyin vessaan ja hoin itselleni, ettei tämä voi olla todellista. Kauhea tunne. Palasin, tätä henkilöä ei näkynyt missään. Kysyin kaikilta lähellä olevilta, näkivätkö ja mihin lähti, kukaan ei ollut edes nähnyt tällaista henkilöä. Lähdin siitä paikasta kotiin ja muistan tämän kuin eilisen päivän. Tänäkään päivänä en tiedä kuka tai mikä hän oli. Korostan vielä, kysymys oli normaalista illanvietosta – huumeita, tms aineita jotka voisivat aiheuttaa esim. aistiharhoja asiaan ei liittynyt.
Lisätietoja kysellessäni tuli vielä esiin seuraavaa:

- nainen oli tietyllä tavalla tyylikäs
- Marjut ei aluksi tullut katsoneeksi naisen kasvoja
- vessapako kesti arviolta 10 minuuttia


Mistä kohtaamisissa on kysymys?

Päällisin puolin näyttää siltä, että keskuudessamme oikeasti vaeltaa sekä näkyviä aaveita että avaruusihmisiä runsain määrin. Mielestäni on kuitenkin syytä pohtia tilannetta hiukan enemmän. Ehkäpä kysymys on sellaisista asioista, joiden käsittelyyn meillä ei vielä ole päteviä tieteellisiä työkaluja.

Yksin tapahtuneet kohtaamiset eivät ole kovinkaan todistusvoimaisia, koska kohdatut olennot voivat olla harhoja, jotka eivät näkyisi sivullisille. Poikkeuksen muodostavat tietenkin tapaukset, joissa olento on antanut uutta selittämätöntä tietoa, joka on dokumentoitu eikä ole jäänyt vain muistin varaan. Useamman paikalla olleen tapauksessa olennon olisi pitänyt olla kollektiivinen hallusinaatio, joka puolestaan on selittämätön ilmiö ilman yhteistä suggerointia. On myös tapauksia, joissa vain yksi useammasta paikalla olleesta henkilöstä on nähnyt olennon.

Merkillisiä kohtaamisia on tapahtunut paljon, koska varmuudella vain murto-osa niistä on tullut julkisuuteen. Osa niistä on varmaankin mielenterveysongelmista aiheutuvia, josta kerron jutussani "Parapsykologia ja mielenterveys". Tuossa jutussani mainittu psykiatri Morton Schatzman sanoo kirjassaan, että pieni osa esimerkiksi kaupungilla kävellessä näkemistämme ihmisistä voi olla näitä merkillisiä olentoja, joita emme tarkistusten puutteessa tunnista sellaisiksi.

Uskoisin, että kohtaamisissa olisi mielenkiintoinen tutkimuskohde yliopistotasolle. Mielestäni tutkimuksia ei pitäisi jättää vain yhden henkilön kertomuksiksi, vaan yksityiskohtia pitäisi varmistaa kenttätutkimuksella.


Linkkejä

1. Visa Kalivan videosarjan alku:
Starpeople by Visa Kaliva 01 of 06
https://www.youtube.com/watch?v=GcAx39BAgF0

2. Visa Kaliva ja kohtaaminen tähtikansan kanssa
(valitettavan huono kuuluvuus)
https://www.youtube.com/watch?v=A7_g8KJ_nWY

3. Visa Kaliva: Starseed
https://www.youtube.com/watch?v=xb1huo9XHv0

torstai 21. kesäkuuta 2018

Apportit



Psi-ilmiöiden joukossa ovat apportit ehkä kaikkein merkillisin ilmiötyyppi. Ne näyttävät sisältävän kappaleiden aineellistumisen eli materialisoitumisen tyhjästä ja aineen läpi kulkemisen jälkiä jättämättä. Apporteista näkee kerrottavan muihin ilmiöihin verrattuna harvoin, mutta ne ovat kuitenkin kohtalaisen yleisiä. Apportteja ilmenee useimmiten fysikaalisen mediumismin ja poltergeist-tyyppisten tapausten yhteydessä, mutta harvakseltaan myös yksittäisinä spontaanitapauksina.

Jatkossa otan aluksi esille pienimuotoisia apportteja ja etenen yhä merkillisempiin tapauksiin.





Postikortti pesuhuoneen lattialla

Eräässä Etelä-Suomessa asuvassa tuttavaperheessä tehtiin vuonna 2018 merkillinen löytö – kuvan postikortti löytyi heidän omakotitalonsa pesuhuoneen lattialta. Talon omistajat ovat eläkkeellä ja asuvat kahdestaan, sanotaan että he ovat Matti ja Maija. Kortti löytyi sen jälkeen, kun he palasivat kotiinsa asioita toimittamasta. Postileimassa tai korttiin kirjoitetussa viestissä ei ollut päiväystä, mutta kortin kuvasta voi päätellä, että se oli lähetetty noin viisikymmentä vuotta sitten, Kanadasta Helsinkiin. Kortin vastaanottajana ei ollut Matti eikä Maija, vaan Maijan silloinen naistuttava. Tuttavuus on edelleen säilynyt, joten tarkistussoitto oli mahdollinen. Vastaanottaja ilmoitti, että hän ei muistanut ollenkaan kyseistä korttia.

Vuosikymmenien ajalta tuntemani tuttavat ovat täysin varmoja, että heillä ei ole voinut olla kyseistä korttia omassa arkistossaan. He eivät myöskään olleet käsitelleet paperitavaroitaan pesuhuoneessa ennen tekemäänsä löytöä. Maijan läheisyydessä on vuosien kuluessa tapahtunut merkillisiä ilmiöitä, jotka olivat pelottavia lapsuudessa ja viime vuosina pienimuotoisia ja harvakseltaan esiintyviä. Oudot kokemukset eivät ole hänen harrastuksensa kohteena.





Punaiset lautasliinat

Eräs hyvin tuntemani mies kirjoittaa seuraavaa:
Tämä tapahtui vähän yli vuosi sitten [2008?]: 
Löydän makuuhuoneestani punaisia lautasliinoja useampana perättäisenä päivänä. Niitä ilmestyy makuuhuoneeni lattialle ja jopa työpaikallani kaapissa säilyttämääni reppuun.
Kun tutkin liinoja tarkemmin, oivallan että ne kuvaavat ihmisiä joilla tulee olemaan merkitystä elämäni myöhemmässä vaiheessa. Näen kuinka liinoihin ilmestyy uusia taitoksia silmieni edessä. Muutos on todellakin mahdollinen! Nauran sydämeni pohjasta. Nauruni tuntuu lävistävän koko maailmankaikkeuden.
 
Kuten kuvastakin saattaa havaita, suurin liina on aavistuksen verran tummempi ja suurempi kuin muut. Siinä ei myöskään ole samanlaisia taitoksia kuin muissa liinoissa. Joidenkin liinojen taitokset muistuttavat hämmästyttävässä määrin toisiaan.
Tarkistuskyselyssäni tuli esiin seuraavaa:
- huoneistossa ei ollut sellaisia lautasliinoja, ei myöskään työpaikalla
- liinojen taittuminen itsekseen oli niin outoa, että reaktiona oli nauru
- kansiossa säilytettyjen liinojen ryppyisyydelle ei löytynyt selitystä
- muita suurempi liina kuvasi kokijaa itseään
- liinojen oletettu symboliikka ei selvästi toteutunut myöhemmissä ihmissuhteissa


Rahasade

Tämä tapahtui Helsingissä vuonna 1917 tai 1918. Lähteeni on Aikki Perttola-Flinckin kirja (1971, lähde 1). Jani Lassila kertoo tapauksesta sivustollaan (Linkki 1). Alla on lyhyt poimintani kirjan kuvauksesta.
Olin kotosalla erään toisen opiskelutoverini kanssa. Oli syksy ja kävi kova tuuli. Kummitusjutut syntyivät kuin itsestään. Äkkiä kuului napsahdus ja perään toinen. Kummeksuimme ääniä ja kun etsimme, löysimme lattialta kaksi isokokoista palttoon nappia. Epäilimme toinen toistamme ja sanoimme, ettei nyt saa pelotella, kun olemme muutenkin niin herkässä vireessä. 
– Seuraava napsahdus olikin jo metallinheleä. Parkettilattialle putosi metalliraha. Se vieri vähän matkaa ja pyöri vielä paikallaan. Rahoja alkoi tulla lisää viiden, kymmenen ja viidentoista minuutin väliajoin. Olimme tietysti kalpeina pelosta ja menimme viimein kutsumaan myös käytävän toisella puolella asuvan virolaisen naisen tätä ihmettä katsomaan. Rahoja sateli jo viereiseenkin huoneeseen, ruokasaliin, jossa niin ikään oli parkettilattia, ja metallin kilinä kuului siis selvästi.
Rahojen todellisuutta kuvaa se, että seurue meni samana iltana kahvilaan ja osti niillä kahvit omenapiirakan kanssa. Kenenkään mieleen ei juolahtanut jättää niitä todistuskappaleiksi.


Kivisade

Nämä ilmiöt tapahtuivat 20.7.1920 ja niistä kerrottiin sanomalehti Karjalaisessa 5.8.1920. Ainoa lähteeni on Jani Lassila, linkki (2). Alla on muutama poiminta Janin lainaamasta lehtiartikkelista.
Talon emäntä oli käskenyt lapsensa noutamaan postia, ja kun nämä olivat vähän matkaa menneet, tulivat he takaisin ja sanoivat, että heitä kivitetään. Emäntä oli luullut niin kuin lapset sanoivat, että joku pahanilkinen tosiaankin kivittäisi lapsia metsästä ja käski lapsia menemään toista tietä, mutta lapset tulivat taaskin takaisin ja sanoivat, etteivät he uskalla mennä, kun heitä kivitetään. Silloin herätti emäntä työväen, joka oli ruokalevolla ja käski etsimään moisia kivittäjiä käsiin. 
Kaikista etsiskelyistä huolimatta ei näitä löytynyt mistään, mutta sen sijaan vain kiviä putoili ilmasta aivan etsijäin eteen. Eräs kivi tulla mosahti riihen seinään, joku poika viikari otti sen ja heitti ilmaan sanoen ”Omallasi takaisin, mutta kivi putosi heti pojan eteen niin lähelle, että se miltei kosketti häntä. 
Muutama kivi putosi liiterin katosta sisään, talon emäntä punnitsi sen ja se painoi 4 kg 600 g. Lisättäköön, että eräs työmies seisoskellessaan vähän aikaa pihamaalla laski 19 kiveä, jotka olivat pudonneet hänen ympärilleen ja että kun työväki meni niitylle, huomasivat he, että sielläkin satoi kiviä. Kivisade liikkui noin kilometriä laajalla alalla talon ympärillä.


Ylöjärven ilmiöt 

Ylöjärven poltergeist-tyyppiset ilmiöt tapahtuivat aikavälillä 12.1. - 27.1.1885. Selostusta niistä on mm. Heikki Tikkalan (1993) kirjassa, linkki (3). Alla on otteita tapausta koskeneesta oikeudenkäynnin pöytäkirjasta.

Aina tammikuun 14 p:stä alkaen koko kysymyksessä olevana aikana oli todistaja joka päivä käynyt Martinin torpassa.  
Todistajan läsnäollessa murskautunut savi kokoontui näkymättömällä tavalla permannolle, kenenkään koskematta ja huomaamatta mistä ja miten se tuli Saven murskaa keräytyi kokonaista kolme korillista. - - Savea ilmestyi kaksi kertaa lattialle ja kumpaisellakin kerralla laastiin se tarkoin pois.  
Erityisesti kysyttynä selitti todistaja, että huoneen välikatto oli joksikin hatara ja suurirakoinen, mutta valansa nojalla voi hän vakuuttaa, ettei savi tullut katon kautta permannolle, koskapa sellaisen savipaljouden kulkeminen ilman kautta pudotessaan olisi kyllä näkynyt. Edelleen havaitsi todistaja eräänä päivänä suuren puukon kuusi kertaa perätysten suhahtaneen ilmassa hänen kasvojensa editse, kuitenkaan sattumatta. Hän otaksui veitsen singahtaneen ensikerran lähimmäisestä huoneesta ja sittemmin selittämättömän voiman vaikutuksesta liikkuneen edestakaisin.  
Tauottuaan tupakoimasta ja pantuaan piippunsa pöydälle singahti se ilmaan, miten myöskin kivet ja kovasimet liikkuivat ilmassa näkymättömän voiman vaikutuksesta. Eräänä päivänä näki todistaja lukitusta ja ennen samanlaisten tapahtumain johdosta lujalla nuoralla kiinnisidotusta pöytälaatikosta viskautuvan kaikenlaisia esineitä ja kirjoja laatikon vähääkään aukeamatta. Eräänä aamuna sanottiin hänelle, miten navetassa lammasten jalat olivat sidotut. ja hän meni päästämään ne vapaaksi ja tuli ulos navetasta, jolloin oven linkku pyöri ympäri selittämättömällä tavalla. 
Kun hän meni asuntohuoneeseen, löydettiin pöydän alta kummallisia kiviä sekä Efraim Martinin silmälasit, jotka pöytälaatikosta olivat sinne viskautuneet tietämättä miten. Silmälasien sangat olivat osittain katkenneet ja ikään kuin palaneet.


Tutkimus Brasiliassa

Parapsykologian tunnettu tutkija Stanley Krippner kertoo linkissä (4) havainnollisesti meedio Amyr Amdenin aikaansaamista apporteista. Videon selitysosassa on alla oleva luonnehdinta tapauksesta, jossa esineitä ilmestyi ilmaan ja putosi maahan tutkijoiden katsellessa vierestä.
Here he describes his research in Brazil with an unusual spiritist medium, Amyr Amiden, who had the ability to produce apports. Krippner describes how his team observed over ninety instances of objects simply appearing in mid-air and dropping to the ground in front of startled observers. The objects included semi-precious stones, medallions, and even jewelry. Many research papers were published regarding these observations. Furthermore, the research team was able to record various physiological, and geomagnetic, measurements while the phenomena occurred. Krippner’s studies are probably the most extensive, scientific observations of apports on record.


Apportit Scolessa

Scole-ryhmän istunnoissa vastaanotettiin silloin tällöin apportteja eli pikkuesineitä, jotka usein tulivat napsahtaen pöydälle.  Sellaisia olivat esimerkiksi vanha lantti ja lusikka. Linkissä (5) on nähtävissä näitä saapuneita esineitä. Henkitiimin antamien tietojen mukaan ne olivat lahjoja ryhmälle ja sen vieraille. Ne olivat kadonneita tai hylättyjä tai jopa henkitiimin edustajien eläessään omistamia esineitä.

Ihmeellisimpiä Scolen apportteja olivat painotuoreet, paperiltaan täysvalkoiset sanomalehdet Daily Mirror vuodelta 1936 ja Daily Mail vuodelta 1944. Ainakin Daily Mirror kuitenkin kellastui jo viikossa, vaikka sitä säilytettiin ilmatiiviisti ja valolta suojattuna. Daily Mail oli lehti, joka tuli apporttina sen jälkeen, kun eräs henkitiimin jäsen kertoi edesmenneen meedio Helen Duncanin haluavan antaa lahjan osoittaakseen mielenkiintonsa Scole-ryhmän työhön. Lehden etusivulla olikin uutinen Duncanin saamasta 18 kuukauden tuomiosta silloisen noituuslain perusteella.

Daily Mail-apporttia tutkittiin lisää Scole-raportin julkaisemisen jälkeen. David Fontana kertoo linkissä (6) näistä tutkimuksista. Samainen lehden numero löytyi British Librarysta, paitsi että se oli eri painoerästä. Paperin laadun, tekstin kirjasintyypin ja painotavan tutkimusten perusteella kyseessä oli tosiaan alkuperäinen sen ajan lehti. Ihmeellisintä on se, että se oli painotuore ilman vähäisintäkään kellastumista.


Yhteenvetoa

Apporteista löytyy runsaasti havaintokertomuksia kirjallisuudesta, mm. Gauld & Cornellin ja William Rollin kirjoista, jotka ovat lähteinä jutussani "Poltergeistit ja kummitukset". Netistä löytyy haulla 'parapsy apport' melkoinen määrä aineistoa, mutta se on laadultaan epätasaista. Spiritualismin alkuaikoina huijarimeediot järjestivät etukäteen apporttiesineitä istuntohuoneisiin.

Historian kuluessa usein toistunut ilmiö on ollut kivisade, jonka kivet ovat samanlaisia kuin lähiympäristössä.

Apporttien yhteydessä esiintyy ilmiöitä, joiden olemassaoloa on vaikea uskoa: materialisoituminen ilmaan ja ilmestyminen suljetun tilan ulkopuolelle tilan säilyessä koko ajan suljettuna. Scolen sanomalehtien painotuoreus on myös käsittämätön asia. Henkitiimi kertoi, että rajan takana ei ole aikaa, joten teoreettisesti ajatellen he olisivat voineet käyttää sitä hyväksi siirtämällä lehdet myös ajassa.

Mielenkiintoinen yksityiskohta on myös se, että ilmestyneet kappaleet tuntuivat usein lämpimiltä. Silmälasien sankojen rikkoutuminen ja osittainen palaminen ovat ikään kuin harvinainen siistin siirron epäonnistuminen. Myös suuria määriä vettä kerrotaan ilmaantuneen lattioille selittämättömällä tavalla. Muistan, että jossakin on saatu apportteina myös eläviä leikkokukkia. SciFi:ltä tuntuu jopa ihmisen selittämätön siirtyminen paikasta toiseen, mutta sellaisiakin tarinoita kerrotaan.


Linkkejä

1. Jani Lassila: Rahasade
https://sites.google.com/site/parapsykologia/kokemuksia-kummittelusta/kolikkosade

2. Jani Lassila: Kivisade
https://sites.google.com/site/parapsykologia/kokemuksia-kummittelusta/kivisade

3. Heikki Tikkala (1993): Martinin piru - ensimmäinen vertaistensa joukossa. Olevaisen yöpuoli, s. 44-49
http://c5isiark.c5.suncomet.fi/

4. The Apports of Amyr Amiden with Stanley Krippner
https://www.youtube.com/watch?v=RUTzjK_GvdA

5. Apportteja Scolessa
http://www.thescoleexperiment.com/paranormal-apports-phenomena.html

6. David Fontana: The Scole Report Five Years Later
http://www.thescoleexperiment.com/david-fontana-the-scole-report-five-years-later.html



Lähdekirjallisuus

1. Aikki Perttola-Flinck (1971, toimittaja): Ihmistiedon rajamailla, Kustannusosakeyhtiö Tammi, sivut 83-85.



tiistai 24. huhtikuuta 2018

Erään skeptikon maailmankuva

Koska käytän jatkossa vain julkista tietoa ja jutun kokonaisuuskin sitä vaatii, niin katson voivani paljastaa kyseisen skeptikon nimen: Osmo Tammisalo. Hän on Wikipedian mukaan koulutukseltaan elintarviketieteiden maisteri, tietokirjailija ja ilmeisesti myös merkittävä evoluutiopsykologian harrastaja. Evoluutiopsykologian päättelin hänen kirjojensa nimien perusteella ja koska hän sanoo bloginsa käsittelevän ihmisluontoa ja evoluutiota. Yritän selvittää hänen maailmankuvaansa lainattujen tekstien perusteella. 

Lähteet ovat Tammisalon blogin kirjoitussarjasta, jossa hän arvostelee kahta kirjaa "yliluonnollisista" kokemuksista, toinen (Kirja 1) on tutkimusraportti ja toinen (Kirja 2) väitöskirja. Kommentoin tässä Tammisalon blogia, koska siinä on lisäyksiä Skeptikko-lehden artikkeleihin verrattuna. 

Lainaukseni tietenkin ovat asiayhteydestään irrotettuja virkkeitä, mutta niiden suuri määrä antanee riittävän kokonaiskuvan. Kävin kaikki lähteet läpi avainsanoja hakusanana käyttäen ja kaikkien poimimieni lukuisten kohtien valintaperusteina olivat vain maailmankuvaan liittyminen ja sanonnan selkeys ja yksikäsitteisyys. 


Tiede ja rationalismi

Tammisalo on ilmeisen selvästi järjen ja tieteen kannattaja. Tähän viittaavia tekstin kohtia löytyy runsaasti. Monista hänen esittämistään tieteen periaatteista olen samaa mieltä ja varsinkin postmodernismin arvosteluun yhdyn. Mutta kriittistä kommentoitavaakin riittää, jatkossa ilmoitan tekstin lähdelinkin numeron suluissa lainauksen lopussa.
Pidän pyrkimyksiä rationalismiin ja todisteisiin moraalisesti ylivertaisena lähtökohtana. Tiedän, että se ärsyttää joitakin ihmisiä. Minulla on kuitenkin sekä historiallisiin trendeihin että empiriaan ja koejärjestelyihin perustuvia todisteita näkökulmani tueksi. Lisäksi näen rationalismin syvällisellä tavalla muita näkemyksiä kauniimpana. (2)
Hiukan truismia on tuossa – tiede tietenkin parhaimmillaan pyrkii totuuteen ja totuus vaatii moraalia. Näihin Tammisalon väitettyihin todisteisiin olisi mielenkiintoista tutustua.
Niin tai näin, toivon, että poliittinen kulttuuri ja keskustelu nojaavat lähinnä kahteen asiaan: 1) looginen päättely ja 2) paras käytettävissä oleva todistusaineisto. (2)
Tuosta olen muuten samaa mieltä, mutta numerojärjestys on väärä. Empiirisissä tieteissä havainnot ovat ensin ja logiikka ja teoriat vasta sitten. Luotettavat havainnot kaatavat teorian sellaiset osuudet, jotka ovat ristiriidassa havaintojen kanssa, ja siinä ei teoria säily logiikan avulla.
Honkasalon vaatimus, että tutkijan pitää hälventää ”kummien” kokemusten stigmaa, on tässä mielessä vaarallinen. Kyseinen ajattelu luo hedelmällistä maaperää Trumpin kaltaisten epävakaiden narsistien suosiolle. Se on myös ristiriidassa tieteen päätavoitteen, objektiivisuuden kanssa. (2)
Tuota voisi tulkita siten, että erikoisia kokemuksia ei saisi tutkia myötätuntoisesti. Yhteyttä narsismiin en ymmärrä.
Niin tai näin, tieteen tulee etsiä todisteisiin nojaavia selityksiä ihmisten kokemuksille. Jossakin määrin vastaavaa voitaisiin soveltaa politiikkaan: Luotatko poliitikkoon, joka esittää todisteita vai esittelee ennakkoluulojaan? Tieteen neljä isoa E:tä – Ennuste, Eksperimentia, Empiria, Evidenssi – kannattaa pitää mielessä myös muilla elämänaloilla. (2)
Tieteen neljä tärkeätä E:tä on mielestäni väärässä järjestyksessä. Empiiristen havaintojen jälkeen voidaan täsmentää niitä kokeiluilla, sitten voidaan järkeilyn tuloksena tehdä ennusteita ja kaiken lopputuloksena on todistusaineisto.
(…) ja totuus on tai ainakin sen pitäisi olla tieteen päätutkimuskohde. (3)
Paras tapa varustaa jälkipolvia on pyrkiä ilmiöiden, myös käyttäytymisen ja ihmismielen tieteelliseen selittämiseen.  (3)
Olipa kirjan tapauksissa kyse kuinka todellisista havainnoista ja millaisista aivojen metkuista tahansa, useimmat aineiston kertomukset ovat esimerkkejä vaarattomasta ja vaikeasti rahastettavasta huuhaasta. Suurimpia harmeja on oikeastaan se, miten kauas kyseiset henkilöt ovat harhautuneet tieteellisen tutkimuksen ja muiden tärkeiden asioiden parista. Kaikki eivät kenties voi löytää merkitystä elämälleen tieteestä (tai ihmissuhteista tämänpuoleisessa), mutta kaikkien pitäisi silti olla tietoisia siitä, mikä tekee tieteen tiedonhankintamenetelmistä ylivertaisia.  (5)

Suuri yleisö ei ymmärrä tiedettä ja sen periaatteita riittävän hyvin. Erikoiset kokemukset ovat kuitenkin toisinaan äärimmäisen vakuuttavia, monet ovat sanoneen kokemuksensa olleen realistisempi kuin tämä materiaalinen elämä on.
Marjaana Lindemanin sanoin: ”Aistein havaitsemattomuus, välittömän aineellisen vastineen puute tai mittaamisen vaikeus eivät riitä perusteeksi sille, että asiaa ei voida tieteellisesti tutkia.” (4)
Tuosta olen täysin samaa mieltä. Mutta miksei "kummaa" sitten voitaisi tutkia tieteen menetelmin ilman mitään stigmoja?
Teoksessa on myös tieteen suorasukaista vääristelyä: ”Modernille tieteelle dikotomiat ovat tärkeitä, ja niiden vaaliminen on tieto-opin ja politiikan keskeinen tehtävä” ja ”Luonnontieteet ovat jo vuosisatojen ajan kiistäneet kategorisesti tieteen selityskapasiteetin ylittävät ilmiöt”. Väitteissä ei ole mieltä. Tiede ei kategorisesti kiistä ilmiöitä, varsinkaan sellaisia, joille se ei vielä ole löytänyt selitystä. Tiede päinvastoin vaatii saada tutkia tällaisia ilmiöitä. (4)
Tiedevastaisina voidaan pitää myös joitakin Susanne Ådahlin ajatuksia: ”Kummien aistikokemusten piilottaminen ja yhteiskunnan vaatimus kokemusten luonnontieteellisistä, varmoista todisteista heikentää avarakatseisemman näkökulman kehittymistä näitä ilmiöitä kohtaan.” Avarakatseisuus on kuitenkin nimenomaan luonnontieteiden ansio. On epärehellistä esittää vihjailuja luonnontieteiden umpimielisyydestä, sillä juuri ne tarkastelevat asiaa joka kantilta ja pyrkivät mahdollisimman tarkkaan tietoon. Ajatus siitä, että ”yhteiskunta vaatii luonnontieteellisiä todisteita”, taas ei tarkoita mitään, ellei määritellä, mikä taho tarkkaan ottaen on vaatimuksen takana. (4)

Tässä tapauksessa se kirja on oikeassa ja Tammisalo väärässä. Tieteen historiasta on luettavissa juuri noita kategorisen kiistämisen tapauksia myöhemmin varmennetuille ilmiöille. No, itse tiede ei tietenkään kiistä mitään, vaan kyseessä olivat tieteen eturivin edustajien mielipiteet. Kehitystä tässä suhteessa en ole havainnut nykyaikanakaan, lukuun ottamatta sellaisia melko harvinaisia tapauksia kuin esimerkiksi tutkijat kirjojen (1) ja (2) tapauksissa.

Itse yritin vuonna 1974 parhaani mukaan julkistamalla hälyttää tiedeyhteisöä tutkimaan pikkupoikia, joiden kerrottiin taivuttavan lusikoita sivelemällä tai vain käsissä pitämällä. Yhtäkään uteliasta tieteen edustajaa ei ilmaantunut, vaikka itse kerroin nähneeni kyseisiä tapahtumia kymmenien muiden ihmisten tapaan. Olen kertonut lisää tieteentekijöiden suhtautumisesta tuntemattomiin ilmiöihin tämän blogin jutussa Maailmankuva.
Ådahl jatkaa: ”Länsimaisissa yhteiskunnissa vedetään tarkka raja normaalin todellisuuden ja yliluonnollisen todellisuuden välille.” Väitteessä ei ole mieltä. Jos ilmiö on yliluonnollinen, sitä ei ole mahdollista selittää. Tästä Ådahl lienee yhtä mieltä. Mutta ennen kuin voimme sanoa, että ilmiötä ei ole mahdollista selittää, meidän tulisi tietää ilmiöstä kaikki. Ja tällöin se ei enää olisi yliluonnollinen. Toisin sanoen yliluonnollinen todellisuus asustaa vain ja ainoastaan tietämättömyydessä. (4)
Kuten todettua, tieteen tehtävä on ilmiöiden selittäminen. Vetoaminen siihen, että nyt tutkitaan kulttuuria, ei ole pätevä, mikäli samalla halutaan olla tieteellisiä. (4)
Tieteellinen maailmankuva antaa ylivertaisia välineitä myös oikean ja väärän pohtimiseen ja siitä kumpuavaan päätöksentekoon, mysteereistä ja lumoutumisesta puhumattakaan. (4)
Tiedemeemiin kuuluu nöyrä epäily ja jatkuva omille näkemyksille vastakkaisten todisteiden etsiminen. (4)
(…) tieteen tehtävä on selittää ilmiöitä, ei ottaa kantaa oikeaan tai väärään, ja yliopiston tulee välttää ennakkoluulojen ja perusteettomien uskomusten ruokkimista. (3)

Noissa lainauksissa on asiaa, mutta myös toiveajattelua ja merkillistä venkoilua. Jos ei ota kantaa oikeaan ja väärään, niin miten ennakkoluulojen ja perusteettomien uskomusten ruokkimista voi välttää?

Tammisalo epäilemättä pitää itseään objektiivisena tieteen edustajana ja kykenevänä oikean ja väärän erottamiseen. Kuinka ollakaan, hän kuitenkin asioita tutkimatta olettaa useimmat kirjojen (1) ja (2) tutkimuksissa käytetyt kokemukset huuhaaksi. Kirjoitussarjan kokonaisuudesta ilmenee, että Tammisalo kuitenkin uskoo kaikkien tällaisten kokemusten olevan merkityksettömiä maailmankuvan kannalta. Lähestymistapa hieman eroaa Marja-Liisa Honkasalon tavasta:
Siksi lähestymme meille lähetettyjä kertomuksia kokemuksista ilman ennakko-oletuksia niiden totuudellisuudesta ja valitsematta yhtä tulkintatapaa ylitse muiden. (Kirja 1, sivu 13)
- - -
Yhteenvetona Tammisalon tieteellisyydestä saan mielikuvan, että hän elää enimmäkseen ideoiden maailmassa ja empiiriset havainnot jäävät sivuosaan. Hän käyttää tiedeyhteydessä mm. sanoja "moraali", "rationalismi", "kaunis", "looginen päättely" ja "objektiivisuus". Ne ovat
tietenkin hyviä ja tärkeitä asioita tieteessä, mutta luettelo samalla paljastaa hänen ideavetoisuutensa. Empirian sivuosa hänen ajatusmaailmassaan on hyvä selitys sille, miten hän suhtautuu "yliluonnolliseen".


"Yliluonnollisen" käsite
Itse asiassa koko termi yliluonnollinen on ristiriitainen. Jotta ilmiötä voidaan kutsua yliluonnolliseksi, sen tulee olla sellainen, että sitä ei ole mahdollista selittää luonnollisten eli tunnettavissa olevien voimien avulla. Siksi esimerkiksi magnetismi ei ollut yliluonnollinen ilmiö edes silloin, kun magneetin toimintaperiaatetta ei vielä ymmärretty. Milloin ilmiö sitten on selittämätön? Jotta tiedettäisiin, että ilmiötä ei ole mahdollista selittää, meidän tulisi tietää ilmiöstä kaikki. Vasta tällöin voisimme sanoa: ”Tätä ei voida edes periaatteessa selittää, tämä on yliluonnollista.” Tässä piilee kuitenkin paradoksi: jos ilmiöstä tiedetään kaikki, se ei enää ole yliluonnollinen. (3)
Koko termi on käytännössä turha. Yliluonnollinen viittaa joko tietämättömyyteen tai herkkäuskoisuuden ja aistivinoumien kaltaisiin mielen ominaisuuksiin. (3)

Minäkään en yleensä käytä sanaa yliluonnollinen siihen liittyvän painolastin vuoksi, vaan pyrin käyttämään sanoja psi ja psi-ilmiö. Tammisalon "selittämättömyyden selittäminen" kuitenkin on niin erikoista sanakikkailua, että sen ymmärtäminen vaatisi korkeampaa logiikkaa. Psi-ilmiö on kuitenkin käytännössä tunnistettavissa erittäin helposti: kun siitä kertoo skeptikolle, niin tämä sanoo sen olevan huijausta, erehdystä tai mahdottomuus. Tulevaisuuteen vetoaminen ja kaiken tietämisen vaatiminen eivät vie tämänhetkistä tutkimusta eteenpäin.


"Yliluonnolliset" kokemukset

Parapsykologit nimittävät spontaanitapauksiksi kenen tahansa äkkiarvaamatta saamia selittämättömiä kokemuksia.
Toisin sanoen sen, joka esittää väitteitä todellisuudesta, vaikkapa kellojen toiminnasta, on esitettävä todisteita. Tästä pääsemme sopivaan stigmaan. Se on sellainen, että 1) stigma saa yksilön etsimään tietoa siitä, mikä on anekdootin ja pätevän todisteen ero ja 2) stigma saa yksilön etsimään päteviä todisteita anekdoottien sijasta. (3)
Tuhatkaan anekdoottia henkiparanemiskokemuksesta ei ole pätevä todiste. (4)
Tieteessä yksilön kokemus ei kuitenkaan ole pätevä tiedonlähde. (4)
Tammisalo käyttää yllä termiä "anekdootti" leimaamaan halventavasti kaikki lukemattomat ja osittain tarkkaan tutkitut tapaukset, joihin sisältyy myös videotallenteita ja mittaustuloksia. Ei kovinkaan tieteellisyyden mukainen menetelmä.
Entä mikä logiikka on Kiviniemen väitteessä, että ”kumma” on tuottanut ”valtaisan määrän” oikeaa tietoa ulkomaailman tapahtumista?  (3)
Tämä väitteeni on yksinkertainen empiirinen toteamus olemassa olevan hyvin suuren aineiston pohjalta, joten sen yhteydessä ei ole loogista vaatia logiikkaa. Tämän blogin jutuissa nimenomaan kerron löytämästäni aineistosta ja siihen perustuvista loogisista päätelmistä.
Ihmiset ovat luonnollisesti erilaisia siinä, miten heidät saadaan epäilemään kokemuksiaan ja kiinnostumaan todisteista ja tilastoista. Siksi todellisuuden luonnetta koskeva keskustelu tulee pitää vilkkaana ja monimuotoisena. Jollekin humoristinen lähestymistapa on paras, toiselle sopii lievä stigmatisointi, kolmannelle toimii tunnontarkka kritiikki. Kunnollisia, mieluiten koejärjestelyjen avulla saatuja todisteita on joka tapauksessa perusteltua vaatia kaikilta, jotka todellisuutta koskevia väitteitä esittävät.  (3)
Kas, kaikki erikoisia tapahtumia kokeneet on saatava epäilemään omia kokemuksiaan, siinäpä todella "tieteellinen" ja "objektiivinen" ehdotus. Tämä epäily saadaan aikaan Tammisalon kaunokieltä realistisesti tulkiten seuraavasti: huumorilla pilkkaamalla, tyhmäksi tai mieleltään järkkyneeksi leimaamalla tai vain suoralta kädeltä kiistämällä. Itse tapauksien mahdolliseen totuusarvoon tutustumista en ole huomannut Tammisalon milloinkaan mainitsevan. Tulkintani on realistinen, koska skeptikot toimivat käytännössä juuri tavalla, jonka siinä esitin.

Todellisuutta koskeville väitteille pitäisi minunkin mielestäni antaa päteviä perusteluja.
Projisoimme tunteita ja muita mielenominaisuuksia jopa yksinkertaisiin koneisiin. Ihmisten on esimerkiksi vaikea olla ilmaisematta säälintunteita silloin, kun robotti-imuri jää junnaamaan huonekalun jalkoihin. Tällaiset ihmismielen valmiudet ovat pääsyy, miksi ihmiset uskovat paikkoja sotkeviin räyhähenkiin ja järjestystä synnyttäviin luojaolentoihin. Kyse on evoluution tuottamista psykologisista ominaisuuksista. (3)
Edellä esitetyssä on valitettavan paljon totta. Sen lisäksi siinä ilmenee Tammisalon oma perusteeton usko siihen, että kaikki oudot kokemukset aineellisine tapahtumineen olisivat selitettävissä pelkällä psykologialla ja evoluutiopsykologialla. Esimerkiksi Rosenheimin poltergeistissä oli hyvin todennettuja fysikaalisia ilmiöitä, jotka eivät mahdu vain psykologisiin puitteisiin.
Käytännössä ihmisten erikoiset kokemukset ja niille annetut vielä erikoisemmat tulkinnat riippuvat kahdesta asiasta: mielen luonnollisista toiminnoista ja huuhailua suosineesta lähi- tai kasvuympäristöstä.  (4)
Kokijoiden lähipiiri vaikuttaa vahvasti erikoisten kokemusten tulkintaaan ja varmasti myös jonkin verran niiden syntymiseen. Mutta ympäristöön, kulttuuriin ja kokijoiden haluun nojaava  selitys kokemusten syntymiselle on ilmeisen riittämätön. Lukemattomille Tammisaloa pätevämmille ja tarkemmille akateemisille tutkijoille kokemukset ovat tulleet täydellisenä yllätyksenä ja ovat usein olleet ristiriidassa heidän silloisen – esimerkiksi skeptisen tai uskonnollisen – maailmankuvansa kanssa.

- - -
Tammisalo on mielestäni oikeassa siinä, että lähes kaikki kokijoidensa yliluonnollisina pitämät kokemukset käytännössä ovat liian tulkinnanvaraisia ja osa hänen termiään käyttäen jopa oikeasti "huuhaata". Hän myös kuvaa sattuvasti sitä, miten kokijoilla useimmiten ei ole alkeellisintakaan käsitystä kokemuksen totuusarvon tieteellisen tarkastelun vaatimuksista. Tuskin kuitenkaan on tieteen periaatteiden mukaista vain yksinkertaisesti olettaa, että aivan kaikki erikoiset havainnot ovat selitettävissä tavallisilla syillä. Tarkka tieteen edustaja tarkistaisi riittävän laajan kokemuksista kerätyn satunnaisotoksen eikä esittäisi ennakkoasenteensa mukaisia oletuksia muka tutkittuina tosiasioina.


Stigma eli häpeäleima

Stigmalla tarkoitetaan tässä häpeäleimaa, jonka ympäristö antaa kertojalle, joka kertoo omasta mielestään yliluonnollisista kokemuksistaan.
Toiseksi Honkasalo sanoo, että tutkijoiden tehtävä on hälventää stigmaa, joka ”kummista” kokemuksista tulee. Tämä ei kuitenkaan ole tutkijan tehtävä. Sen sijaan hänen tulee yrittää selittää, mistä ”kummat” kokemukset – ja niitä mahdollisesti seuraava stigma – johtuvat. Honkasalo vaikuttaa jopa vainoharhaiselta vihjatessaan, että psykiatrit lääkitsisivät ”kummia” kokeneet turraksi, vastoin yksilön omia toiveita: ”Ihminen joutuu diagnostiseen psyykelääkkeiden myllyyn...” (2)
Tässä Tammisalo suoralta kädeltä väittää, että psykiatriassa ei olisi varsin usein kohdeltu outojen ilmiöiden kokijoita kaltoin eikä sitä myös edelleen silloin tällöin tapahtuisi. Virheellisesti, koska itsekin olen kuullut ja lukenut monia paikkansa pitäviä esimerkkitapauksia sellaisesta kohtelusta, itse kokijoiden ja myös alaa tuntevien kertomana.

Järkevä ihminen siis tunnistaa, että mieli tekee temppuja. Se on yksi mielen tehtävistä. Empaattinen ihminen taas tunnistaa, että harhaista mielikuvitusta ei kannata ruokkia. Tutkija puolestaan tunnistaa, että jos tutkijalla ylipäätään on jonkinlainen tieteellisen selittämisen ulkopuolinen tehtävä, se on todisteisiin perustuvan rationaalisen ajattelun lisääminen, ei sen vähentäminen. Sivutuotteena myös marginaalikokemusten herättämä häpeä ja stigma voivat vähentyä – jos sitä aina edes kannattaa pitää myönteisenä seikkana. Onko pieni stigma paha, jos yksilö ei piittaa todisteista?  (2)

Kyllä näin, mutta tuskin on kovin eettistä leimata ja kovistella tieteellistä selitystä sellaiselta kokijalta, jolla ei ole riittävää tieteellistä pohjaa kokemustensa selittämiseen.


Tammisalon maailmankuva
Omakohtainen perspektiivi on monesti kapea, vinoutunut tai täynnä hybristä. Älyllistä nöyryyttä on vaikea soveltaa omaan elämään, ja harva pystyy jatkuvasti kysymään itseltään, entä jos olen väärässä (…) (4)
Siinäpä on yksi ymmärryksen kulmakivistä, jonka avulla on mahdollista edetä maailmankuvan kehittämisessä eteenpäin. Tammisalon tapauksessa kuitenkin on selvästi havaittavissa, että hän kohdistaa kaiken vain ulkopuolelleen eikä sovella samaa ajattelua itseensä. Saman asenteen voi havaita myös Richard Wisemanin kirjassa Yliluonnollinen ilmiö.

Tammisalon usko psi-ilmiöiden mahdottomuuteen ja olemassa olemattomuuteen on vahva, niin vahva, että siinä on uskomuksen piirteitä. Esittämissäni lainauksissa hän samalla paljastaa syvän tietämättömyytensä spontaanitapauksista ja parapsykologian tutkimustuloksista.

Ideavetoisuudessaan hän ei näytä pystyvän ymmärtämään, että hänen halveksittu "anekdoottinsa" monissa tapauksissa kuvaa realistisesti ihan todellista tapahtumaa. Sellaista tapahtumaa, josta tarkistuksilla ja tutkimuksella on saatavissa vielä lisää tärkeätä tietoa.

Myös Tammisalon ymmärryksessä tilastollisuuden suhteen näyttää olevan puutteita. Jokainen uusi tietokantaan kirjattu spontaanitapaus lisää spontaanitapausten aineistosta tehtävien päätelmien varmuutta ja erotuskykyä eli auttaa erottamaan signaalin hälystä entistä varmemmin. Kenttätutkimuksen luotettavuustason huomioon ottamalla on jo nyt saatu realistinen varmuus psi-ilmiöiden olemassaolosta. Mutta kuten englanniksi sattuvasti sanotaan, niin se varmuus on saavutettu "beyond reasonable doubt but not beyond unreasonable doubt".

Toistaiseksi emme tiedä, mitä henkisten kokemusten tutkimuksessa vielä joskus löydetään tai miten ihmisten kokemukset aikojen kuluessa kehittyvät. Joka elää, se näkee. Tammisalon vaatimus vain näyttää olevan, että päätelmät pitää tehdä nyt eikä vasta myöhemmin.


Lähteet

1. Osmo Tammisalon blogi "Ihmisluontoa etsimässä"
http://ihmisluonto.blogspot.com/

2. Osmo Tammisalo: Marja-Liisa Honkasalo ja "kummat" kokemukset. Skeptikko-lehti 4/2016, sivut 32-33.
http://ihmisluonto.blogspot.fi/2016/12/honkasalo-ja-kummat-kokemukset.html

3. Osmo Tammisalo vastaa. Skeptikko-lehti 4/2017, sivut 43-44.
http://ihmisluonto.blogspot.fi/2017/06/yliluonnollista-ei-ole.html

4. Osmo Tammisalo: Mummojen mietteitä ja akateemista huuhaata. Skeptikko-lehti 4/2017, sivut 36-45.
http://ihmisluonto.blogspot.fi/2017/12/akateemista-huuhaata-oudoista.html

5. Osmo Tammisalo: Tunsin sen olevan makuuhuoneessa. Skeptikko-lehti 1/2018, sivut 42-43.
http://ihmisluonto.blogspot.fi/2018/03/yliluonnollinen-kokemus.html


Arvostellut kirjat

1. Marja-Liisa Honkasalo, Kaarina Koski (2017), toim.: Mielen rajoilla – Arjen kummat kokemukset. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki. 360 sivua.

2. Jeena Rancken (2017, väitöskirja): Yliluonnollinen kokemus - Tulkinta, merkitys ja vaikutus. Vastapaino. 375 sivua.


torstai 26. lokakuuta 2017

Onko "yliluonnollisen" tabu murtumassa?

Päivitetty 4.11.2018


"Yliluonnollisia" asioita käsittelevää informaatiota on viime aikoina tullut runsaasti julkisuuteen, sekä netin välityksellä että kirjoina. Tässä en "yliluonnollisella" tarkoita runsasta uushenkistä aineistoa vaan ihmisille arkielämässä tapahtuvia merkillisiä kokemuksia. Sellaisia tapahtuu harvakseltaan spontaanisti kenelle tahansa ja "erikoisihmisille" jatkuvasti, jopa päivittäin.

Nämä kokemukset ovat edelleen tabu tieteen valtavirralle siinä mielessä, että niiden totuusarvoa ei tutkita. Spontaanitapauksiin sisältyy virhetulkintojen lisäksi myös aitoja psi-ilmiöitä. Odottelenkin mielenkiinnolla sitä, sataako tämä "yliluonnollisen" julkitulon lisääntyminen myös tieteen nimeltä parapsykologia laariin. Kirjoitan "yliluonnollisen" lainausmerkeissä irtisanoutuakseni siitä panolastista, mitä sanaan yleisesti liittyy.


"Yliluonnollisen" historiaa

"Yliluonnollisen" historia on yhtä pitkä kuin kirjoitetun tiedon historia. Kaikkina aikoina ihmisillä on ollut yliluonnollisina pidettyjä kokemuksia, maailmankuvaan ja uskontoihin yhdistettyinä. Tieteellistä tutkimusta alkoi esiintyä ainakin 1800-luvun lopulla, kun The Society for Psychical Research -yhdistyksen tutkijat ahkerasti keräsivät ja tarkistelivat spontaanitapauksia.

Rhinen pariskunta jatkoi tieteellisellä puolella siten, että J. B. tutki psi-ilmiöitä kokeellisesti luonnontieteen menetelmillä ja hänen vaimonsa Louisa E. tutki spontaanitapauksia. Parapsykologian valtavirta ihastuikin niin luonnontieteen ja psykologian kokeellisiin menetelmiin, että spontaanitapauksia on laiminlyöty tähän päivään asti ja kenttätutkijoita on ollut harvassa.

Folkloristi Leea Virtanen uskalsi 1970-luvulla täällä Suomessa tuoda esiin ajatuksen, että spontaanitapauksilla voi joskus olla myös totuusarvoa. Hän perusteli ajatustaan konkreettisten kokemusten suurella määrällä ja parapsykologian tutkimuksella. Ja kuinkas kävikään – kollegat pääasiassa vaikenivat hänestä täysin, mutta hän sai myös jonkin verran nuhteita sopimattomasta toiminnastaan. Ikävät asiat tulivatkin siten lakaistuiksi maton alle ja hiljaisuus laskeutui spontaanitapausten totuusarvon ylle.

Spontaanitapausten julkitulon lisääntymisen huomasin ensimmäiseksi siitä, että YouTubeen ilmestyi nopeassa tahdissa valtaisa määrä videoita kuolemanrajakokemuksista, sekä tieteelliseltä että uskonnolliselta kannalta käsiteltyinä. Aiheen tabuluonne tuli esiin siinä, että monet kokijat eivät olleet tietäneet mitään muiden kokemuksista eivätkä siksi olleet uskaltaneet leimautumisen pelossa kertoa niistä edes lähimmilleen.

"Yliluonnollisten" kokemusten julkisuus on viime vuosien aikana lisääntynyt merkittävästi Suomessa. Turussa on tutkittu "kummaa" tieteellisen perusteellisesti Marja-Liisa Honkasalon johdolla ja raportti on nyt julkaistu kirjan muodossa. Tampereella Jeena Rancken teki gradunsa jälkeen vielä väitöskirjan "yliluonnollisesta" ja sekin on julkaistu kirjana. Shadow Camera on ladannut YouTubeen jo yli 300 haastatteluvideota, joissa kokijat kertovat elämästään ja hiukan harvakseltaan esiintyy myös konkreettisia spontaanitapauksia.


Tabu on ollut tieteessä ja tiedotusvälineissä

Jo "yliluonnollisista" kokemuksista kertominen on ollut tabu, sillä kokemusten kertominen on lähes poikkeuksetta aiheuttanut halveksivan suhtautumisen kokijan lähipiirissä ja terveydenhoidon ammattilaisten taholta kokija on todennäköisesti saanut oirediagnoosin ja reseptin lääkityksen aloittamiseksi.

Vielä kokemuksiakin suurempi tabu on ollut kokemusten totuusarvon arvioiminen ja tapahtumien tarkistaminen kantaa ottamattomista lähtökohdista. Kokemusten parissa askaroivat valtavirtatieteen tai terapian alat kuten folkloristiikka, psykologia ja psykiatria ovat suoralta kädeltä kiistäneet kokemusten totuusarvon mahdollisuuden. Tiedotusvälineiden valtavirta on sitten jatkanut tabua vaikenemalla tapahtumista uutisoinnissaan. Asiaa ei ole parantanut se, että uushenkinen kirjallisuus kyllä sisältää runsaasti "yliluonnollisia" kokemuksia, mutta lukijat hyväksyvät niiden totuusarvon suoralta kädeltä tapahtumien laadusta riippumatta.

Tiedotusvälineissä tabu jatkuu edelleen siten, että "yliluonnollisista" tapahtumista kerrotaan vain yleisessä ja menneessä muodossa haastattelujen yhteydessä. Yksittäiset tapahtumat eivät ylitä uutiskynnystä.

Kokemusten julkaisemisen kynnys on selvästi nyt madaltunut, mutta totuusarvon arvioimisen tabu on edelleen voimissaan. Kaikki "yliluonnollisten" kokemusten ja ufokokemusten tutkijat ovat tähän mennessä lähes aina ilmoittaneet, että he eivät ota kantaa kertomusten totuusarvoon. He ovat tehneet realistisuudessaan oikean päätöksen, koska totuusarvon tieteellinen arvioiminen edellyttäisi oikeustieteellisiä ja luonnontieteellisiä menetelmiä. Mitä he mielessään ajattelevat, se onkin sitten toinen juttu.  Mutta mikä tärkeintä – selittämättömien kokemusten totuusarvoa voidaan arvioida jo ihan arkijärjellä, kun ensin tarkistuksin selvitetään mitä todella on tapahtunut.


Paraneeko parapsykologian asema?

Toivon, että "yliluonnollisten" kokemusten julkisuuden lisääntyminen vaikuttaa edullisesti parapsykologian tutkimukseen. Yhä useamman ihmisen mieleen voisi juolahtaa, että hei, osa konkreettisimmista kokemuksista voi ihan hyvin olla totta. Totuusarvosta keskusteleminen toivottavasti lisääntyy niin paljon, että suuren yleisön kiinnostuksen paineesta tulee tarvetta totuusarvon tutkimiseen.

maanantai 2. lokakuuta 2017

Maailmankuva – osa 2

Yleiskatsaus maailmankuvaan on ykkösosassa. Tässä kakkososassa pyrin välttämään toistoa, kun otan kantaa ihmisten asenteisiin ja muutamiin muihin yksityiskohtiin.

Kaikki erilaiset maailmankuvat eivät voi kuvata maailmaamme todenmukaisesti, koska ne ovat niin selvässä ristiriidassa keskenään. Lähes kaikki maailmankuvat ovat vaihtelevassa määrin harhaisia. Epärealistinen maailmankuva johtaa huonoihin päätöksiin, jotka pahimmillaan ovat vaarallisia ympäristölle ja jopa päätöksentekijälle itselleen.


Tiede ja skientismi

Mielestäni tieteellinen menetelmä on luotettavin ja varmin keino tuottaa maailmastamme oikeaa tietoa. Tiede ei ole mitään käsittämätöntä, vaan vain arkiajattelun jatke, kuten Kari Enqvist kertoo mainiossa esitelmässään linkissä (1). Tieteessä tutkitaan ja mitataan asioita mahdollisimman tarkasti ja teorioiden avulla sidotaan asiat ristiriidattomiksi kokonaisuuksiksi. Näin menetellen on saatu ja edelleen saadaan erittäin luotettavaa tietoa maailmastamme.

Monet uskovat, että heidän maailmankuvansa on tieteellinen, mutta tarkemmin katsoen se on kuitenkin itse asiassa skientistinen. Wikipedia kertoo skientismistä seuraavaa:
Skientismi eli tieteiskatsomus, joskus myös ”tiedeusko” tai ”tieteisuskovaisuus”, on näkökanta, jonka mukaan kaikki todellinen tieto on tieteellistä tietoa – että ei ole olemassa järkevää, objektiivisia tapaa tehdä tutkimusta, joka ei ole osa tiedettä. Skientismiin voi kuulua joko käsitys, jonka mukaan tiede pystyy ratkaisemaan kaikki ongelmat, tai käsitys, jonka mukaan tieteellä (ja erityisesti luonnontieteillä) on etusija elämän ja todellisuuden tulkitsemisessa ohi niin humanististen tieteiden kuin uskonnollisten, myyttisten tai hengellisten selitysten.
Englanninkielisessä Wikipediassa sanotaan alussa napakasti:
Scientism is a term generally used to describe the cosmetic application of science in unwarranted situations not covered by the scientific method.
Skientismi johtaa ylimielisyyteen ja valtavirran maailmankuvaan sopimattomien havaintojen hylkäämiseen suoralta kädeltä, ilman tieteellisiä perusteita. Esimerkiksi Kari Enqvistin ja Esko Valtaojan lukuisista lausumista on todettavissa, että heidän mielestään ei ole olemassa niin sanottua telepatiaa, ennalta tietämistä, psi-metallintaivutusta eikä poltergeist-ilmiöitä. Tällaiset lausunnot kuitenkin ovat pelkkiä oletuksia, epätieteellisiä metafyysisiä väitteitä, koska niiden esittäjät näyttävät olevan tietämättömiä olemassa olevista havainnoista, jotka tukevat näiden ilmiöiden olemassaoloa. Heidän maailmankuvansa perustuu vain heidän erittäin hyvin tuntemaansa aineelliseen maailmaan ja skeptisistä lähteistä poimittuihin tietoihin.

Alla olevista kuvista näkyy maailman johtaviin kosmologeihin kuuluvan Sean Carrollin julistus, jonka mukaan arkielämäämme hallitsevat fysiikan lait ymmärretään täydellisesti eikä ole olemassa lusikantaivutusta, ennalta tietämistä, selvänäkemistä eikä kuolemanjälkeistä elämää. Kuvat on poimittu hänen esitelmästään linkissä (2). Avaruuden rakenteiden ymmärtämisen kannalta hänen lukuisat YouTube-luentonsa ovat kuitenkin erittäin suositeltavia.


Psi-ilmiöt olisivat aivan hyvin tutkittavissa tieteellisin menetelmin, mutta tieteen valtavirrassa niitä ei tutkita, koska niiden tutkiminen on valtavirralle tabu. Tuosta tabusta on lisää ykkösosassa.


Maailmankuvat eivät kohtaa toisiaan

Kun skientistit elävät pelkästään tässä materiaalisessa maailmassa, niin New Age -ihmiset puolestaan elävät muissa maailmoissa. Monilla on omia kokemuksia mm. enkeleistä, henkioppaista, yksisarvisista, ennaltatietämisestä, kuolleiden henkien kohtaamisesta, luonnonhengistä, ufosieppauksista, poltergeist-ilmiöistä ja edellisistä elämistä sekä lähes päivittäisiä hämmästyttäviä yhteensattumia. Shadow Camera on koonnut todellisen maailmankuvien aarreaitan suomen kielellä YouTube-tililleen, jossa on suuri määrä kokijoiden haastatteluja, linkki (3).

Huomattava osuus suuresta yleisöstä kertoo kokeneensa hyvin merkillisiä spontaaneja tapahtumia, jotka ovat maailmankuvan kannalta ilmeisen tärkeitä. Näitä kokemuksia pitäisi kaiken järjen mukaan voida tutkia ja tarkistella tieteellisillä menetelmillä. Tällaisen tutkimuksen pitäisi aineiston keruun ja tulkintojen lisäksi sisältää myös kokemusten totuusarvon selvittämisen, eli että onko kerrottuja asioita todellakin tapahtunut täällä aineen maailmassa.

Kyseessä ovat merkilliset ilmiöt myös siinä mielessä, että niitä on tapahtunut spontaanisti myös lapsille, jotka eivät ole ehtineet kuulla sellaisista asioista puhuttavan eivätkä vielä ole osanneet lukea. Miten ihmeessä ihmisille voi tulla sellaisia monimutkaisia kokemuksia, mistä he eivät ole saaneet etukäteen tietoa?

Mutta kokemusten totuusarvoahan ei voida tutkia, koska sellaiset ajatukset ovat tieteelle tabu eikä sellaisille tutkimuksille myönnetä rahoitusta valtavirran lähteistä. Viime aikoina kuitenkin Suomessa näyttää tapahtuneen kehitystä parempaan suuntaan esimerkiksi Marja-Liisa Honkasalon ja Jeena Ranckenin (2017) tutkimuksissa, joista on saatu ihmisten kummia kokemuksia päivänvaloon. He ovat nimenomaan uskaltaneet tutkia kokemuksia ennakkoluulottomasti ja ymmärtäväisesti, samalla tuoden esiin kokemusten suuren yleisyyden.

Oman ryhmänsä muodostavat niin sanotut salaliittoteoreetikot, jotka uskovat tieteentekijöiden, hallitusten ja poliitikkojen salaavan oikeata tietoa ja muun muassa myrkyttävän erilaisia kohteita maapallon väestön vähentämiseksi. Eri alojen salaliittoteoreetikot uskovat esimerkiksi siihen, että ihminen ei ole koskaan käynyt kuussa, että tähtitieteilijät salaavat Nibiru-planeetan eli planeetta X:n, että maapallo on ontto tai litteä, että suihkukoneiden pakokaasuvanat tarkoituksella myrkytetään tai että rokotusohjelmilla on tarkoitus tuhota väestöä.

Erilaisilla maailmankuvilla on monensuuntaisia rajapintoja keskenään, mutta tärkeimpänä pidän rajapintaa tiede/muut maailmankuvat. Tieteellistä tietoa maailmasta on saatavissa runsain mitoin ja kai sitä koulujärjestelmässämmekin yritetään opettaa, mutta miksi tieto ei mene perille? Ainakin salaliittoteoreetikkojen suhteen asiaa on tutkittukin, ja Lassi Lapintie (2015, linkki 4) on kirjoittanut Iltalehteen laajasta tutkimuksesta yhteenvedon.

Facebookin sisältöjen avulla tehdyssä tutkimuksessa selvisi, että salaliittoteoreetikot toimivat lähes täysin omassa Facebook-kuplassaan, peukuttaen samoin ajattelevia ja jakaen heidän tuotoksiaan eteenpäin. Lisäksi ilmeni, että heillä ei ollut mediakriittisyyttä, vaan he hyväksyivät omiin ajatuksiinsa sopivat väitteet sellaisinaan, ilman tarkistuksia ja lukematta vastapuolen ajatuksia. Vielä he osoittivat taitamattomuutensa siten, että eivät ymmärtäneet omien uskomustensa parodiointia, vaan jopa peukuttivat sille hyväksyntäänsä.

Tiede ei ole huudossa myöskään New Agen piirissä, ehkä kvantti-ilmiöitä lukuun ottamatta. Epäilemättä tieteen ja terveydenhoidon edustajien nuiva suhtautuminen ihmisten kertomiin kokemuksiin vaikuttaa paljon. Näkijät ovat myös usein vastahakoisia omien tietojensa täsmentämiseen ja tarkistuksiin. He eivät yleensä tee muistiinpanoja kokemuksistaan, joten on helppo muistaa vain onnistumiset ja unohtaa epäonnistumiset. Näkijöiden mahdollisuudet voittaa skeptikkojen haasteita ovat erittäin huonot, koska he eivät osaa varautua tiukkaan kykyjensä tarkistamiseen sokkoutetuissa olosuhteissa.

Tieteen tekijöillä ei useimmiten ole aavistustakaan siitä, millaisessa maailmassa monet ihmiset elävät. Monet maailmankuvat tosin ovat aineellisesta todellisuudesta vieraantuneita, mutta on myös paljon tapauksia, joissa kerrotut kokemukset ovat erittäin konkreettisia ja kokijat ovat järkeviä ja ymmärtäväisiä ihmisiä. Minulla esimerkiksi on hyllyssäni kaksi rajua kirjaa, joissa näitä konkreettisia kokemuksia kerrotaan. Kirjailija Kate Christie (1965) kertoo omaelämäkerrallisessa romaanissaan muun muassa siitä, miten hän auttoi toisen maailmansodan rintamalla kuolleita sotilaita eteenpäin maan piiristä. Nuoret miehet olivat täydellisen hämmennyksen vallassa ja tulivat tietämättään hakemaan apua tältä selvänäköiseltä naiselta. Yhdysvaltalainen Kyproksella syntynyt sosiologian professori Kyriacos C. Markides (1985) kertoo omia kokemuksiaan Kyproksella eläneestä merkillisestä parantajamiehestä, jolla oli uskomattomia, vahvoja kykyjä.

Maailmankuvamielessä on aina syytä ottaa huomioon, että kaikki mielipiteet eivät ole samanarvoisia. Alan asiantuntujan lausumiin kannattaa suhtautua vakavasti niin kauan kun hän pysyy omalla alallaan. Tilanne muuttuu, kun hän siirtyy alueelle, jota ei tunne. Ja tietenkin on lisäksi paljon ihmisiä, jotka vain luulevat tuntevansa asioita, joista heillä ei ole riittävästi tietoa ja joita he eivät ole riittävästi ymmärtäneet.


Hyökkäys on paras puolustus

Keskustelufoorumeihin osallistuessa tulee selvästi näkyviin, miten keskustelijat lähtevät hyökkäykseen vastapuolen henkilöä vastaan silloin, kun heidän uskomuksiaan arvostellaan. Usein samalla joutuu yhteishyökkäyksen kohteeksi, koska foorumeilla on runsaasti saman kuplan sisällä olevia. Olen poiminut talteen itseäni vastaan tehtyjä hyökkäyksiä, ja alla on muutamia parhaimmista:
- - -
Kun ei ole mitään todisteita siitä että yliluonnollisia kokemuksia on, niin, yllätys yllätys, kukaan ei tiedä millaiselta sellainen tuntuu. Sinun kannattaisi perehtyä olemassa oleviin tutkimustuloksiin, ettet paljastaisi ymmärtämättömyyttäsi näin räikeästi.
- - -
Pitäähän niiden saada yrittää, jotka jotakin haluavat väittää uskoen omiin luuloihinsa ja tulemalla itse ihan vaan vapaaehtoisesti nolaamaan itsensä!
- - -
Paranormaalia ei yksinkertaisesti ole olemassa. Kaikki jotka muuta väittävät, elävät uskossaan vahvoina, mutta vain uskossaan. Säälin heitä/teitä.
- - -
Okiven kanssa ei kannata väitellä, kaveri elää harhoissa.
Ja kaverin säestystä: Pahalta vaikuttaa...
- - -
Kerro kun palaat tähän oikeaan todellisuuteen taas tuolta jukujuku-maasta. Uskot varmaan edelleen Uri Gellerin lusikan taivutukseenkin.
- - -
Okivin ja lokin mielestä heidän ylivoimainen internetasiantuntijuutensa saa kaiken muun olemaan feikkiä tai huijausta. He itse eivät voi olla tulkinnoissaan väärässä, joten kaiken muun on oltava huijausta, mutta he itse ovat erehtymättömiä. Melkoinen God complex molemmilla.
- - -
Kyllä, Olavi, teit jotain väärin. Et suostunut näkemään omia virheitäsi ja annoit itsesi tekaiseman todellisuuden ottaa vallan.
- - -
Ps. vasta huomasin, että nimimerkkisi allekirjoituksessa on joku parapsykologialinkki. Tämä selittääkin paljon. Ilmiselvästi harrastat myös parataloustiedettä, parateknologiaa ja parageologiaa, eli ilmankos juttusi tuntuvat olevaan vallan toisesta todellisuudesta.

Noissa henkilökohtaisuuksissa on ollut se ikävä piirre, ettäsäännöllisesti en ole saanut vastausta pyydettyäni perusteluja, täsmennyksiä tai näyttöä harhoistani ja virheistäni. Vastausten pohjalta keskustelu voisi jatkua tuloksellisena, mutta hyökkääjät jättävät sen jostakin syystä kesken sillä kertaa.

Toinen pätevä keino keskustelun ohjaamiseksi ojaan on ylimieliseen huumoriin siirtyminen, mikä myös on hyvin yleisessä käytössä.


Onko maailma järjellä käsitettävissä?

Koska henkinen alue on maailmankuvassa epäilemättä erittäin tärkeä ja aineellinen maailma on joidenkin mielestä pelkkää harhaa, niin voisimmeko jättää tämän harhan sivuun ja keskittyä pelkästään henkisyyteen? Mielestäni ei missään nimessä. Tieteen ja tekniikan avulla on saatu esiin täsmällisiä ja luotettavia maailmankuvan aineksia esimerkiksi tähtitieteessä. Henkiset avaruusmatkaajat eivät ole tuoneet mukanaan yhtä pätevää tietoa.

Uskonoppineet käsittelivät Areiopagi-verkkolehden seminaarissa aihetta "Teologia ja tieteellinen maailmankuva", ja mielestäni parhaan puheenvuoron esitti ekumeniikan professori Risto Saarinen, linkki (5). Hän esitti mielestäni tärkeän kysymyksen: onko maailma käsitettävissä järjen avulla? Sitähän me emme tässä vaiheessa tiedä, mutta jotakin voidaan kaavailla tieteen historian valossa.
Ainakin kerran on jo yleisesti ajateltu järjen tuoneen meidät perille, kun 1900-luvun alun tienoilla fysiikan tarjoamaa tieteellistä maailmankuvaa pidettiin pääpiirteissään lopullisena – juuri kun oltiin uusien mullistavien havaintojen ja teorioiden kynnyksellä.

Oma ajatukseni on se, että olemme maailmankuvan kehittelyssä vasta kovin alussa. Tieteellisessä maailmankuvassa on selviä aukkoja, joista suurin on psi-ilmiöiden puuttuminen kuvasta. Henkisyyteen perustuvat maailmankuvat ovat mielestäni liian yksinkertaisia ja siloteltuja ja ne jättävät ikävät asiat huomiotta. Maailma ja elämä ovat paljon ihmeellisempiä kuin kukaan meistä osaa arvatakaan. Tiede ja järki voivat viedä kehitystä vielä uskomattoman paljon eteenpäin, kunhan emme unohda kunnioittaa kanssaihmisiämme, eläimiä kanssakulkijoinamme ja luonnon ihmeellistä kokonaisuutta.


Kirjallisuutta

Kate Christie (1965): Apparitions – An Autobiographical Study in Parapsychology. Routledge and Kegan Paul, London. 124 sivua.

Kyriacos C. Markides (1985): The Magus of Strovolos – The Extraordinary World of a Spiritual Healer. Penguin Books ltd, London. 222 sivua.

Jeena Rancken (2017): Yliluonnollinen kokemus - Tulkinta, merkitys ja vaikutus. Vastapaino. 375 sivua.


Linkkejä

1. Kari Enqvist: Uskomukset ja maailmankuvat
https://www.youtube.com/watch?v=18TKh0evFnw

2. Sean Carroll On Death And The Afterlife
https://www.youtube.com/watch?v=uQNnvfMJd_Y

3. Shadow Camera
https://www.youtube.com/channel/UCfvxYaBKSjeaJd_j-Suk87g

4. Lassi Lapintie (2015): Nyt se on todistettu: salaliittoteoreetikot ovat kuplassa eläviä hölmöjä
http://www.iltalehti.fi/digi/2015022619264197_du.shtml

5. Risto Saarinen: Kirkon usko ja tieteellinen maailmankuva
https://www.youtube.com/watch?v=get1Rog2yWw