Käytännön pulmia parapsykologiassa

(Päivitetty 17.9.2013)

Parapsykologiaa ei ole toistaiseksi yleisesti hyväksytty tasaveroiseksi tieteeksi perinteisten tieteenalojen joukkoon. Syynä ovat sekä tutkittavien psi-ilmiöiden ominaisuudet että meidän ihmisten psykologiset ominaisuudet. Käsittelen tässä kaikkia keksimiäni psi-ilmiöiden hankalia ominaisuuksia ja sitä, miten ne vuorovaikuttavat ihmisten ajattelutapojen kanssa.

Varmuuden vuoksi huomautan, että käyttäessäni sanaa henkimaailma en tarkoita sen todellista olemassaoloa, vaan käytän tätä yleisesti tunnettua sanaa vain lyhyyden ja selvyyden vuoksi.

Psi-ilmiöt ovat "mahdottomia"

Psi-ilmiöt ovat määritelmänsä mukaan selittämättömiä eivätkä noudata tunnettuja luonnonlakeja, vaan jotenkin ohittavat ne. Luonnonlakien on kokeellisesti todettu toimivan äärimmäisen luotettavasti ja niihin luotetaan myös arkielämässä. Korkealta alas maahan hyppäämisen lopputulos on niin hyvin etukäteen tiedossa, että vain itsemurhatarkoitus, vakava mielenhäiriö tai äärimmäinen hätätilanne saa ihmisen hyppäämään alas.

Usein näkee käytettävän sanontaa, että psi-ilmiöt "rikkovat" luonnonlakeja. Seuraavana johdonmukaisena askeleena onkin sitten helppo kieltää koko psi:n olemassaolo.

Yksittäiset tiedeyhteisöjen edustajat voivat kyllä ajatella avoimesti psi-ilmöistä, mutta ilmiöt ovat niin vaikeasti uskottavia, että tieteen valtavirta suhtautuu niihin suorastaan vihamielisesti. Akateemisesti koulutetun ei kannata esiintyä parapsykologian puolustajana ellei halua vaarantaa urankehitystään. Vihamielinen ilmapiiri estää tehokkaasti julkisten varojen käytön sekä kokeelliseen tutkimukseen että spontaanitapausten tarkistamiseen. Vaikka tutkimusnäyttöä psi-tekijän olemassaolosta onkin olemassa runsaasti, sitä ei yleisesti tunneta ja tilanne ei muutu.


Psi-ilmiöden tausta on piilossa

Tavallisten ilmiöiden tapauksissa voidaan tiedon eteneminen ja käsittely jäljittää ja selittää. Esimerkiksi entisajan ihmiselle käsittämättömän kännykkäyhteyden monimutkaiset vaiheet ovat tiedossa ja voidaan jäljittää. Samoin tiedetään silmän näkemän kuvan ensin lankeavan verkkokalvolle, aiheuttavan aistinsoluissa reaktioita ja välittyvän näköhermoa pitkin aivojen monimutkaiseen käsittelyyn. Mutta esimerkiksi mahdollisen telepaattisen viestin välittymisen vaiheista ei ole oikeastaan mitään tietoa.

Psi-ilmiöiden vaikutustavan tuntemattomuus on hyvin perustavaa laatua, vaikka asian merkitystä ei useinkaan oteta riittävästi huomioon. Perinteisesti psi-ilmiöt luokitellaan erilaisiin tyyppeihin kuten esimerkiksi telepatia, selvänäkeminen, ennalta tietäminen, retrokognitio ja PK eli psykokinesia. Näihin tyyppeihin on syytä suhtautua varovaisuudella ja pitää niitä vain työniminä.

Esimerkiksi telepatia voi olla joko vastaanottajan selvänäköä lähettäjän ajatuksista tai lähettäjän psykokinesiaa vastaanottajan aivoissa tai näiden yhdistelmää (Rhine 1974, s. 139). Telepatia- ja selvänäkökokeiden oikeat arvaustulokset voivat aiheutua siitä, että koehenkilö saa ennalta tiedon tarkistustilanteesta. Rajan takaa saadut oikeiksi tarkistetut henkiviestit voivat olla meedion selvänäön tulosta tai tarkistusten ennalta tietämistä. Vastaavia mahdollisuuksia on helppo keksiä runsaasti lisää, ja tilanne menee sietämättömäksi, jos monimutkaisuuden annetaan tarpeeksi lisääntyä.

Psi-ilmiöiden lähteenä olevaa persoonallisuutta pystytään tuskin missään yksittäisessä tapauksessa luotettavasti selvittämään. Kokeenjohtajan vaikutus tuloksiin voi aiheutua siitä, että hän luo tietynlaisen ilmapiirin koetilanteeseen. Mutta hän voi myös saada tulokset kokonaan aikaan omalla psi-kyvyllään. Ainakin hänellä useimmiten on hyvä motivaatio osoittaa hypoteesinsa toimivuus koetilanteessa. Tätä taustaa vasten on ymmärrettävää, että muiden tekemät toistokokeet eivät välttämättä onnistu yhtä hyvin.

Entäpä tilanne, jossa toisella mantereella oleva sukulainen näkee kotimaassa asuvan omaisensa ilmestyvän eteensä lyhyeksi hetkeksi suunnilleen samaan aikaan kun tämä kuolee liikenneonnettomuudessa? Kyseessä voi tietenkin olla kuolevan henki, joka lähdön hetkellä käy tervehtimässä ystäväänsä. Mutta näkijä voi myös aistia tapahtuman selvänäköisesti tai telepaattisesti, jolloin viesti tulee hänen tietoisuuteensa näyn muodossa. Tai sitten henkimaailman puolella voi olla jokin instanssi, joka välittää tiedon näkijälle.

Poltergeist-ilmiöiden keskushenkilö voi aiheuttaa ilmiöt tietoisesti tai tietämättään PK-kykynsä avulla. Mutta hän voi myöskin toimia vain yhteyshenkilönä tai energianlähteenä jollekin henkimaailman persoonallisuudelle, joka viime kädessä saa ilmiöt aikaan. Ilmiöiden satunnaistapahtumista poikkeavat käyttäytymispiirteet joka tapauksessa vaativat taakseen jonkinlaisen älyn.

Parapsykologian tutkimusta haittaa huomattavasti se, että ei tunneta psi-vaikutuksen rajoituksia.  Tutkimuksissa kerääntynyt aineisto viittaa siihen, että psi ylittää paikan ja ajan rajat. Siksi on mielivaltaista olettaa vaikutuksen tulevan tietystä lähteestä tai tietyltä ajalta. Näiden oletusten oikeutuksena on vain se, että ne olisivat yksinkertaisimpia ja siksi myös parhaita selityksiä tapahtumille. Mutta lopullista varmuutta ei ole mahdollista saada nykytietämyksellä.

Parapsykologialle olisi huomattavasti apua "psi-eristeestä", jolla vaikutuksen leviäminen voitaisiin luotettavasti estää. Tällöin olisi mahdollista rajata pois ainakin joitakin mahdollisia lähteitä ja tilanteet yksinkertaistuisivat.

Monet New Agen edustajat uskovat tietävänsä psi-ilmiöiden taustat. Varsinkin teosofien jo 1900-luvun alkupuoliskolla kehittämät monipuoliset teoriat selittävät maailman täydellisesti tasoineen, värähtelyineen ja elementaaleineen. Nämä selitykset vain eivät ole aivan ongelmattomia. Ne perustuvat auktoriteettien antamiin tietoihin eivätkä ole yleisesti tarkistettavissa, koska tarkistus vaatisi erikoiskykyjä. Tavallisilla aisteilla toimeen tuleva voi tarkistella kertomuksia vain vertailemalla niitä yhtäältä keskenään ja toisaalta luotettavasti tunnettuihin asioihin. Näiden tarkistelujen tulokset eivät yleensä ole kovinkaan vakuuttavia.


Psi-ilmiöt ovat hallitsemattomia

Psi:n luonteeseen kuuluu hallitsemattomuus. Koskaan ei voida olla etukäteen varmoja, että psi-vaikutus tulee koetilanteissa esiin. Tutkimusraporteissa usein toistuva kaava on se, että jossakin koesarjassa saadaan esiin selvä riippuvuus, kuviteltuna esimerkkinä sellainen, että liikkuvan videokuvan katseleminen telepatiakokeissa antaa parempia tuloksia kuin diakuvan katseleminen. Kun sitten hyvin suunnitelluilla ja toteutetuilla kokeilla yritetään vielä tuntuvasti vahvistaa riippuvuuden luotettavuutta, niin voidaankin saada vain satunnaiskeskiarvon mukaisia tuloksia. Tällainen tekee riippuvuuksien löytämisen ja vahvistamisen hyvin työlääksi.

Eräs osoitus psi:n hallitsemattomuudesta on se, että yrityksistä huolimatta kukaan ei ole vielä voittanut skeptikkojen haasteita. Esimerkiksi suomalainen Skepsis ry. lupaa maksaa 10 000 euroa puhtaana käteen sille, joka tuottaa valvotuissa olosuhteissa paranormaalin ilmiön. Yhdysvaltalainen taikuri Randi on perustanut yli miljoonan dollarin haasteen (Linkki 1) ja australialaisilla skeptikoilla on 100 000 dollarin haaste (Linkki 2). Haasteet ovat asiallisia, sillä onnistumista ei ratkaista mielivaltaisesti. Ennen lopullisia kokeita tehdään kirjallinen sopimus, jossa määritetään menetelmät ja vaadittu onnistumisen taso.

Olen kirjoittanut skeptikkojen haasteista toisaalla täällä.


Psi-ilmiöt ovat koetilanteissa heikkoja

Koetilanteissa psi-vaikutus on yleensä hyvin heikko. Siksi tarvitaan suuria määriä kokeita tilastollisen merkitsevyyden saavuttamiseksi. Pienet poikkeamat satunnaisesti odotettavissa olevista keskiarvoista eivät ole kovin vakuuttavia psi-vaikutuksen yleistä hyväksymistä silmälläpitäen. Lisäksi koemäärien kasvattaminen ei aina lisää tulosten merkitsevyyttä toivotulla tavalla, vaan tulosten taso usein huononee aikojen kuluessa. Toisaalta Dean Radin (1997) esittää kirjassaan laajan yleiskatsauksen ja meta-analyyseja, joiden mukaan tutkimustulokset ovat kuitenkin varsin hyvin kumuloituvia. Kirja on epäilemättä liiasta optimistisuudestaan ja puutteistaan huolimatta merkkipaalu parapsykologian kehityksessä viime vuosina.


Psi-ilmiöt ovat vältteleviä

Ennalta arvaamattomuuden lisäksi psi-vaikutuksella on toinenkin ikävä ominaisuus, eli se näyttää välttelevän hyvää dokumentointia. Koetilanteissa tämä ilmenee siten, että kontrollin kiristyessä saadaan yleensä yhä huonompia tuloksia. Poltergeist-tapauksissa puolestaan on hyvin vaikeata havaita ja dokumentoida esineiden liikkumista. Useimmiten vain todetaan, että esineet ovat huomaamatta liikkuneet. Lisäksi todentaminen pyrkii järjestelmällisesti vesittymään niin, että todistusvoima jää heikoksi.

Vaikeuksista huolimatta esineiden liikkumisesta on kuitenkin aikojen kuluessa saatu runsaasti näköhavaintoja ja myös kuvallista dokumentointia. Välttelevä käyttäytyminen on tavallaan myös todiste. Se ilmaisee jonkinlaisen älyn olevan ilmiöiden takana, joten luonnonilmiöstä ei voi olla kyse.


Onnistuminen vaatii sopivan mielentilan

Parapsykologian tutkijat pyrkivät tietenkin saamaan mahdollisimman hyviä koetuloksia. Siksi on kartoitettu kokeiden onnistumiseen vaikuttavia olosuhteita ja koehenkilön psykologista tilannetta. Monissa tutkimuksissa on todettu, että rentoutuminen, aistihavaintojen rauhoittaminen ja erilaiset enemmän tai vähemmän muuntuneet tietoisuuden tilat, esimerkiksi hypnoosi, unitila, transsi, mietiskely, unelmoiminen ja huumeiden vaikutus, ovat usein eduksi psi:n esiintymiselle. Tulosten parantamiseksi on kehitetty jopa oma tekniikkansa, ganzfeld, jota käyttäen monet tutkijat ovat raportoineet onnistuneita tuloksia.

Koeolosuhteiden ja koehenkilön mielentilan vaikutus ei aina ole yksiselitteinen. Kokeeseen keskittyminen on välttämätöntä, mutta kovin tiukka keskittyminen voi olla haitallista. Parhaat tulokset on mahdollista saada tietyn irtonaisuuden, vapauden ja luovuuden ilmapiirissä. Kiire, paikalla olevien vihamielisyys ja tiukat rajat vaikuttavat vahvasti estävästi. H. C. Berendt (1986) kertoo, että hänen pääkoehenkilönsä, lusikantaivuttaja Ori Seboja, valitti taivutusvireensä häviävän videoinnin vaatimien valmistelujen aikana.

Valitettavasti mitkään psi-myönteiset olosuhteet eivät kuitenkaan kokeissa tuota varmuudella hyviä tuloksia, samoin kuin kovin vahvoja psi-kyvyillä varustettuja henkilöitä ei nykyään ole parapsykologien käytettävissä. William Braud (2002) on kirjoittanut hyvin perusteellisen artikkelin psi:n esiintymiselle edullisista olosuhteista, linkki 3.


Laantumistaipumus

Psi-kyvyn laantumista tapahtuu useammalla aikajänteellä. Ikävimmillään ilmiö on silloin, kun erikoiskykyjä kokeiden alussa osoittaneiden koehenkilöiden kyvyt vähitellen häviävät, jolloin tulokset päätyvät hyvin heikkoon vaikutukseen ja pahimmillaan sattumatasolle.

Koelomakkeen täyttämisessä ilmenevä sivun sisäinen laantumistaipumus on jopa lisätodiste psi:stä, koska se järjestelmällisenä on vaikeasti selitettävissä pelkällä sattumalla. Syynä saattaa olla koetilanteen yksitoikkoisuus, kun tylsyys voittaa alun tuoreuden jälkeen. Toisinaan ilmenevä tulosten paraneminen aivan lomakkeen lopussa U-käyrän muotoon vahvistaa tätä selitystä. Koelomakkeen vaikutus on siksikin hyvin vahva psi:n olemassaolon vahvistaja, että sitä havaittiin myös jälkikäteen, kun ilmiön keksimisen jälkeen monia aikaisempia lomakkeita tarkistettiin.


Psi-missing

Psi voi vaikuttaa myös negatiiviseen suuntaan, eli että se antaa odotusarvoa huonompia tuloksia (psi-missing). Tämä ilmiö huonontaa olennaisesti suurten aineistojen vakuuttavuutta. Ilmiö ei ole pelkkä parapsykologien keksintö huonojen tulosten selittämiseksi, vaan sille on selvät perusteet koeaineistoissa. Käsittääkseni ilmiön pitäisi levittää tulosjakaumia, mutta silmiini ei ole sattunut yhteenvetoartikkelia aiheesta.


Kokeenjohtajan vaikutus

Kokeellisessa tutkimuksessa on usein todettu, että koesarjoissa samat koehenkilöt voivat tuottaa tutkijasta riippuen järjestelmällisesti toisistaan poikkeavia tuloksia, kun useammat tutkijat vuorottelevat kokeiden johtajina. Tällainen kokeenjohtajan vaikutus on sikäli kiusallinen, että hyviä tuloksia saavia tutkijoita voidaan epäillä huonoista koejärjestelyistä ja jopa vilpistä. Se myöskin monimutkaistaa tilannetta, koska mahdollinen tilastollisesti merkitsevä psi-tulos voi olla kokeenohjaajan omaa psi-vaikutusta eikä esimerkiksi telepatiakokeessa vain "lähettäjän" ja "vastaanottajan" välinen asia, ja myös kokeen psykologisten muuttujien vaikutus voi jäädä tulematta esiin.


Laaja-alainen teoria puuttuu

Parapsykologialta puuttuu toistaiseksi kattava teoria, vaikka monia osahypoteeseja on kyllä esitetty. Muistan skeptikkojen toisinaan keskusteluissa väittäneen, että parapsykologian tutkimus on mahdotonta niin kauan kun kunnollista teoriaa ei ole. Näin huono tilanne ei tietenkään ole, sillä ainahan voidaan tutkia olemassa olevia ilmiöitä yleisen logiikan puitteissa ja käyttämällä hyväksi olemassa olevia muita teorioita soveltuvilta osin. Käsittelen parapsykologian teorioita toisaalla täällä.


Kognitiivinen dissonanssi

Psykologit ovat tutkimuksissaan todenneet, että ihmisten odotukset ja aikaisemmin omaksutut mielipiteet vaikuttavat vahvasti siihen, miten erilaisia tapahtumia ja aineistoja tulkitaan. Vaikutus on suuri jopa siihen, miten selviäkin asioita ylipäätään havaitaan (Radin 1997 s. 231).

Leon Festinger on 1950-luvulla esittänyt teorian kognitiivisesta dissonanssista (Tikkala et al. 2000, s. 36-43, Radin 1997 s. 231, Wikpedalinkit 4 ja 5). Ideaa voisi kuvata lyhyesti siten, että ihminen pyrkii eroon keskenään ristiriidassa olevista kognitiivisista elementeistä, joita ovat esimerkiksi tiedot, uskomukset, arvot ja asenteet. Pyrkimys on sitä voimakkaampaa, mitä keskeisempiä kognitiiviset elementit ovat ja mitä tiukempi sidos niillä on keskenään. Vahva kognitiivinen dissonanssi on käyttäytymistä motivoivana tekijänä verrattavissa fysiologisiin tarpeisiin. Sekä Tikkala et al. että Radin ovat mainiosti kohdistaneet kuvauksensa koskemaan tieteen ja psin välisiä suhteita. Seuraavassa käsittelen teoriapuolta Tikkalan et al. artikkeliin tukeutuen.

Kognitiiviset elementit ovat saaneet muotonsa koko elämän aikana. Toisin sanoen, mikä on kullekin dissonanttia, riippuu ihmisen aiemmasta kokemustaustasta ja niiden ryhmien normeista, joihin hän kuuluu. Käyttäytyminen määrätyllä tavalla merkitsee, että yksilö tekee valinnan, sitoutuu yhteen vaihtoehtoisista mahdollisuuksista. Valinta on omiaan johtamaan siihen, että yksilö alkaa suodattaa vastaanottamaansa tietoa, jotta tehty ratkaisu osoittautuisi oikeaksi. Tämä suodattaminen tapahtuu usein automaattisesti ja tiedostamatta.

Kun ihminen on sitoutunut tiukasti tiettyyn elämänkatsomukseen, niin havainnot maailmasta ovat alituisen sensuroinnin kohteina. Vasta kun uudet tiedot tulevat liian ilmeiseen ristiriitaan yksilön käsitysten kanssa, rationaalinen yksilö muuttaa käsityksiään muutoksen tuottamasta ahdistuksesta huolimatta. Mutta kovin monet välttelevät tätä ahdistusta viimeiseen asti.

Parapsykologia koskettaa ihmisten uskomuksia ja maailmankuvaa niin vahvasti, että kognitiivinen dissonanssi tulee sen yhteydessä korostetusti esille. Aineelliseen maailmankuvaan perustellustikin sitoutuneille luonnontieteen edustajille psi-ilmiöitä koskevat havainnot ovat niin mahdottomia, että he usein kieltäytyvät edes tutustumasta niihin. Mielenkiintoinen seikka on se, että esimerkiksi Skepsis ry:n keskustelupalstalla tätä torjumista usein perustellaan terveen järjen käytöllä. Ikään kuin havainnot eivät kuitenkin olisi se perusta, jolla kaikki hypoteesit ja teoriat viime kädessä testataan.

Edes parapsykologian tutkijoiden pieni joukko ei säästy etukäteen omaksuttujen mielipiteiden vaikutuksilta. Yksittäisten tutkijoiden tutkimuskohteet määräytyvät eniten heidän mielenkiintonsa ja peruskoulutuksensa mukaan. Kohtuullisena pysyvä tutkimuksen monipuolisuus on tietenkin edullista, koska se peittää koko alueen. Mutta jos yksittäiset tutkijat keskittyvät omaansa ja laiminlyövät muiden alueet liian täydellisesti, niin kokonaiskuva hämärtyy vahingollisessa määrässä.

Tällä hetkellä on mielestäni vallitsevana kokeellinen mikro-PK:n tutkimus, johon läheisesti kuuluu kvantti-ilmiöiden huomioon ottaminen. Spontaanitapaukset ja makro-PK sopivat huonosti näihin kaavailuihin. Juuri näistä vahvemmista ilmiöistä eniten kiinnostuneena harrastajana sanoisin, että ne ovat jääneet aivan liian paljon pimentoon. Ja yksi todennäköinen selitys on tämän hetken hallitsevilla parapsykologian tutkijoilla esiintyvä kognitiivinen dissonanssi.


Rahoitusongelmat

Perinteisiin tieteenaloihin verrattuna parapsykologian tutkijoita on kovin vähän ja heidän kaikkina aikoina saamansa rahoitus on todella vähäinen. Nykyään on sellainen tilanne, että parapsykologian tutkijat eivät saa paljonkaan julkista rahoitusta eivätkä aina saa käyttöönsä edes sellaisia varoja, jotka on heille jälkisäädöksissä määrätty. Syyllisiä ovat yliopistot, jotka häpeilevät parapsykologiaa ja ohjaavat rahoitusta sivuraiteille.


Lopuksi

Psi-ilmiöiden ominaisuuksien ja ihmisen psykologisten ominaisuuksien yhteisvaikutus näyttää olevan sellainen, että parapsykologia on toistaiseksi jäänyt heiveröiseksi tieteenalaksi. Parapsykologian tutkimus jää väliinputoajaksi kahden suuren eli tiedemaailman ja New Agen harrastajien puristukseen. Kumpikaan näistä ei ole kovinkaan aidosti utelias psi-ilmiöiden suhteen. Yhtenä selityksenä tälle voisi olla kognitiivinen dissonanssi. Parapsykologia voi tuntua uhalta kummallekin puolelle omalla tavallaan, eli tiedemaailmalle vallankumoukselliselta näyttävien ilmiöiden vuoksi ja New Agelle kurinalaisen päättelyn ja kriittisen suhtautumisen vaatimuksen muodossa.

Parapsykologian tutkijat ovat aikojen kuluessa julkaisseet monia artikkeleita, joissa on kaavailtu alan kehittymistä tulevaisuudessa. Suunnilleen kaikki arviot ovat olleet ylioptimistisia, sekä teorioiden kehittymisen että alan yleisen hyväksynnän suhteen. Artikkeleissa on luotettu siihen, että alalla tehty tieteellinen työ tuottaisi jo lähivuosina merkittäviä tuloksia. Niin ei ole käynyt, vaan parapsykologia on edelleen kova pähkinä, ja ainakin omasta mielestäni minkäänlaista läpimurtoa ei ole näköpiirissä.


* * *
Lähteitä:

H.C. Berendt (1986): Jenseits des Möglichen? Metallbiegen durch seelische Kraft. Verlag Herder Freiburg im Breisgau. 160 s.

Dean Radin (1997): The Conscious Universe, The Scientific Truth of Psychic Phenomena. Harper Edge, San Francisco. 362 s.

J. B. Rhine (1974): Telepathy and Other Untestable Hypotheses. The Journal of Parapsychology Vol. 38, Number 2, June 1974.

Heikki Tikkala, Raimo Tuomainen ja Markku Myllykangas (2000): Tieteen aikakausi ja yliluonnollinen kognitiivisen dissonanssin valossa. Skeptikko no 46, 3/2000.


Linkkejä:

1. Challenge Info
http://www.randi.org/site/index.php/1m-challenge.html

2. The $100,000 Prize
http://www.skeptics.com.au/features/prize/

3. Braud, William (2002): Psi-favorable conditions. In V. G. Rammohan (Ed.), New frontiers of human science: A Festschrift for K.
http://inclusivepsychology.com/uploads/PsiFavorableConditions.pdf

4. http://en.wikipedia.org/wiki/Cognitive_dissonance

5. http://fi.wikipedia.org/wiki/Kognitiivinen_dissonanssi

Skeptisistä lähteistä

Päivitetty 30.7.2026

Tieteellinen skeptismi on suuren yleisön silmissä luotettava tieteen puolustaja. Tieteellinen skeptismi on organisoitua ja perustuu skeptisiin lähteisiin. Tässä jutussa keskityn siihen, miten tieteellisiä skeptiset lähteet todellisuudessa ovat.

On valitettavaa, että monet suositut ja ansiokkaat tieteen popularisoijat, kuten esimerkiksi Esko Valtaoja ja Kari Enqvist, selvästikin ovat tutustuneet lähinnä skeptisiin lähteisiin ja luottavat niihin.


Skeptisten lähteiden moninaisuus

Suomessa organisoitua skeptismiä edustaa Skepsis ry, linkki (1). Skepsi ry ja Ursa julkaisivat yhteistyössä vuonna 2001 kirjan “Ihmeellinen maailma - skeptikon tietosanakirja”. Skepsis ry:n sivustolla kirja esitellään näin:

Näiltä sivuilta löydät kriittistä tietoa rajatiedosta ja erilaisista pseudotieteistä. Tarjolla on astrologiaa, parapsykologiaa ja ufologiaa, sekä monia muita outoja oppeja ja uskomuksia. Täällä pääset myös tutustumaan tieteen perusteisiin ja filosofiaan nimeltä skeptisismi.

Nyt kirja on luettavissa myös linkissä (2). Skepsis ry. julkaisee myös mielestäni korkealaatuista ”Skeptikko”-lehteä.

Ulkomaisista ensyklopedioista ehkä tärkein on "SkepDic", linkki (3):

The Skeptic's Dictionary features definitions, arguments, and essays on hundreds of strange beliefs, amusing deceptions, and dangerous delusions. It also features dozens of entries on logical fallacies, cognitive biases, perception, science, and philosophy.

Netistä löytyy lisäksi suuri määrä skeptisiä sivustoja ja blogeja, esimerkiksi Brian Dunningin toimittama Skeptoid, linkki (4):

Since 2006, the weekly Skeptoid podcast has been taking on all the most popular urban legends and revealing the true science, true history, and true lessons we can learn from each.

Tärkeitä skeptisiä lähteitä ovat myös keskustelufoorumit, esimerkiksi linkistä (5) löytyvä kansainvälisten skeptikkojen foorumi.  Organisoidut skeptikot ovat julkaisseet suuren määrän kirjoja ja lukuisia aikakauslehtiäkin ilmestyy. Tunnettuuden vuoksi tärkeimpiä skeptisiä kirjoittajia ovat mielestäni Martin Gardner, James Randi, Michael Shermer ja Paul Kurtz.

On olemassa vielä yksi tärkeä skeptinen lähde, jonka vain harvat tietävät sitä olevan, eli Wikipedia. "Skeptikkosissit" muokkaavat joukkovoimalla psi-ilmiöiden kanssa tekemisissä olevien hakusanojen selityksiä mieleisikseen.

Skeptisille lähteille on tyypillistä sisäisen kritiikin puute, eikä selviäkään virheitä yleensä korjata edes vuosikymmenien kuluessa. Samoja juttuja toistetaan vuodesta toiseen eikä kukaan tarkistele niitä.

Skeptisissä lähteissä säännöllisesti unohdetaan kaikkein todistusvoimaisimmat tutkimukset ja tapaukset. Keskitytään yksinkertaiseen ja helpoimmin selitettävään aineistoon. Skeptikot käyttävät häpeämättä yksittäistapauksia omaa asiaansa tukemaan, mutta parapsykologien spontaanit yksittäistapaukset eli "anekdootit" eivät heidän mielestään kelpaa mihinkään – riippumatta tapausten valtaisasta lukumäärästä ja niiden tarkistamisista.

Valovoimaisten skeptikkojen Gardnerin ja Randin esitystyylit eroavat toisistaan. Gardnerin kielikuvat ovat usein hyvin myrkyllisiä. Randi kirjoittaa tutkimuksista epäselvästi ja suurpiirteisesti ja "kiltimmin", mutta rivien välistä voi kyllä ymmärtää, miten tyhmiä uskovaisia parapsykologian tutkijat ovat.

Jatkossa väritän
- vahvennetulla punaisella selvän valehtelun eli puhumisen vastoin parempaa tietoaan
- punaisella selvästi perättömän väitteen
- oranssilla puolitotuudet ja vahvasti väritetyt väitteet
- vihreällä parapsykologian tutkijoiden tekemät oikaisut.



"Ihmeellinen maailma"

Kirja on kätevä käyttää monien hakusanojen pikatarkistukseen. Sen alussa ilmenee, että lähteinä on käytetty lähes kokonaan vain skeptisiä kirjoituksia, vähän täydennettynä toiselta laidalta eli uushenkisistä lähteistä. Siksi on ymmärrettävää, että psi-ilmiöiden käsittely ja oikeat tiedot parapsykologian tutkimuksesta ja tuloksista ovat jääneet pimentoon.

Jo Skepsis ry:n esittelyssä kirjan sisällöstä saa hyvän ennakkokäsityksen, kun parapsykologia rinnastetaan pseudotieteen, outojen oppien ja uskomusten kanssa ja sijoitetaan varsin sekalaiseen seuraan. Skeptismin sentään sanotaan olevan filosofia eikä tiede, joksi se toisinaan luokitellaan.

Huvittavaa on selitysten usein oppimestarimainen tyyli, koska kirjoittajan ilmeinen oletus on ollut, että parapsykologian tutkijoille ovat tieteelliset menetelmät tuntemattomia. Tämäkin kuvastaa alan tuntemuksen puutetta. Alla käsittelen muutamien vahvennettujen hakusanojen selityksiä.

Geller-efekti(engl. Geller effect). Geller-efektillä tarkoitetaan esineiden kuten avaimien, naulojen tai erityisesti lusikoiden taipumista ilman fysikaalista voimaa. Ilmiö on tullut tunnetuksi psyykikko Uri Gellerin myötä. Taikurit ovat tunteneet Geller-efektin jo aikaisemmin, ja vuonna 1968 — juuri ennen Gellerin saapumista julkisuuteen — israelilaisessa taikurilehdessä oli ilmestynyt ohjeet ilmiön tuottamiseksi. Geller-efektiin ei taikureiden mukaan tarvita kuin harhautus, vääntö, vääntymisen piilottelu ja sen paljastaminen yleisölle.

Annettu kuva Geller-efektistä on harhaanjohtava . Taikureiden selitys pitää tietenkin paikkansa Gellerin tekemissä tempuissa ja taikureiden omalla kohdalla. Tässä yhteydessä kokonaan unohdettujen "mini-Gellerien" suhteen selitys ei päde, koska he eivät voineet olla edes keskinkertaisia taikureita. Kerron omista kokeistani kahden pojan kanssa toisaalla täällä.

Geller, Uri
(. . .) Sitten paikalle saapui taikuri James ”The Amazing” Randi. Randi perehtyi Geller-tapaukseen hyvin perusteellisesti ja kirjoitti kattavan teoksen The magic of Uri Geller (1975). Kirjassaan Randi tuo esille raskauttavaa todistusaineistoa Gellerin kykyjen aitoutta vastaan.

Gellerin kannattajat suhtautuvat parhaimmillaankin vain lievän skeptisesti Randin ja muiden esittämään kritiikkiin. He uskovat Gellerin sortuvan joskus taikatemppuihin, mutta toisaalta he uskovat osan hänen kyvyistään olevan aitoja. Uskossaan horjumattomat kannattajat toistavat siis parapsyykkisen tutkimuksen vanhaa mantraa: joskus, mutta ei aina.

Mutta kumpi on todennäköisempää: se, että ”psyykikko” käyttää aina tavallista taikuutta ja joskus läsnäolevat eivät huomaa hänen temppujaan, vai että hän ainoastaan joskus hyödyntää taikatemppuja ja tehdessään taikuutta jää aina tai useimmiten kiinni? Jälkimmäiseen näkökantaan taipuvien tulee ottaa huomioon, että taitavan taikurin käsittelyssä taikuutta tuntemattomat ovat lähes samalla tasolla kuin viisivuotiaat lapset: taikurit saavat tavallisen näyttämään todella ihmeelliseltä! Lisäksi Gellerin oma kanta puhuu näiden kannattajien näkemystä vastaan. Geller on nimittäin aina jyrkästi kiistänyt koskaan käyttäneensä taikatemppuja ja vakuuttanut kykyjensä olevan täysin aitoja.

Randin analyysien mukaan Gellerin kyvyttömyyden puolesta todistavat hänen menneisyytensä taikurina, Gellerin jääminen kiinni itse teosta, taikurien kyky toistaa Gellerin esitykset, hänen kykenemättömyytensä esiintyä menestyksekkäästi hyvin kontrolloiduissa olosuhteissa, sekä Gellerin lähipiirin tunnustukset. Myös SRI:ssä tehdyt ”kontrolloidut tieteelliset tutkimukset” ovat Randin mukaan osoittautuneet lähinnä parodiaksi: aina kun tutkijat halusivat tiukentaa vaatimuksia, tutkittava kiivastui ja tiukennuksista luovuttiin. Gellerin apulainen Shipi Shtrang sai puolestaan liikkua alueella vapaasti, eivätkä tulokset ylipäätään olleet niin vakuuttavia kuin on annettu ymmärtää.

Selitykset sisältävät vain sopivasti valikoituja ja väritettyjä tietoja. Muista kuin SRI:n tutkimuksista vaietaan. Randin ihannointi totuudellisena auktoriteettina on liikuttavaa. Myös jotkut taikurit ovat tunnustaneet, että eivät joissakin tilanteissa saaneet Gelleriä kiinni tempuista, vaan monet ilmiöt vaikuttivat heidän mielestään aidoilta. Heitä on Randikin joskus paheksunut. Geller tunnusti kirjassa "My Story" tehneensä toisinaan temppuja, ja tutkijoiden mukaan Shipi Shtrang ei saanut liikkua vapaasti.

Olen kertonut Geller-taivutuksen tutkimuksista toisaalla täällä.

Laantumistaipumus
(engl. decline effect). Parapsykologit tarkoittavat laantumistaipumuksella psi:n ominaisuutta, joka selittää miksi para­psykologisissa kokeissa jotkut koehenkilöt onnistuvat aluksi hyvin, mutta sitten tulokset lähestyvät vähitellen tilastollista todennäköisyyttä. Kun siis koesarjan tulokset lähenevät sattumaa, para­psykologien mukaan tämä ei ole osoitus siitä, että psi:n olemassaoloa ei vieläkään ole toteennäytetty, vaan yksinkertaisesti yhdestä psi:n ominaisuudesta. Puuttuvan psi:n ohella laantumistaipumusta voidaan pitää vain yhtenä tekosyynä, jonka varjolla voidaan kieltäytyä suhtautumasta kriittisesti omiin käsityksiin ja suhteuttamaan ne tarjolla olevaan todistusaineistoon.

Arvosteluksi riittänee parapsykologien oma määritelmä, josta yllä olevan tekstin asiantuntevuus selviää (Lähde 1999):

DECLINE EFFECT: The tendency for high scores in a test of psi to decrease, either within a run, within a session, or within a longer period of time; may also be used in reference to the waning and disappearance of psi talent.

Eli siis todellisuudessa laantumistaipumus ilmenee useammalla aikajänteellä: yksittäisten koesarjojen ja kokonaisten istuntojen sisällä ja myös pitemmän ajan kuluessa. Nimitystä käytetään myös henkilön psi-kyvyn vähittäisen heikkenemisen yhteydessä. Laantumistaipumus on vahvistusta aitojen ilmiöiden olemassaololle, sillä se on yksi psi:n tunnusmerkeistä. Miten ihmeessä pelkissä satunnaistuloksissa voisi tulla esiin tällainen yleinen ja säännönmukainen ilmiö, kun koetilanne pysyy vakioituna?

Puuttuva psi
(engl. psi-missing). Psi:n on katsottu ilmenevän, jos kokeiden tulokset poikkeavat sattumalta odotetusta tuloksesta. Esimerkiksi jos henkilö pystyy täydelliseen 100% suoritukseen oletusarvon ollessa 20%, niin psi-tekijän on katsottu — virheellisesti — olleen tuloksen takana. Parapsykologien mukaan päinvastainen ei kuitenkaan pidä paikkaansa eli jos koehenkilö onnistuu oletusarvoa huonommin, niin myös silloin psi:n katsotaan vaikuttaneen.

Esimerkiksi jos henkilön onnistumisprosentti on puhdas nolla, niin psi:n ei katsota olleen vaikuttamatta (eli tulleen todistamatta) vaan itseasiassa vaikuttaneen negatiivisesti. Tätä negatiivista poikkeamaa kutsutaan para­psykologiassa puuttuvaksi psi:ksi. Puuttuvan psi pelastaa para­psykologisten ilmiöiden olemassaoloon uskovan käsitykset: se varmistaa, ettei hänen koskaan tarvitse todella kyseenalaistaan psi:n olemassaoloa.

Aiheen nimi on käännösvirhe, koska termillä tarkoitetaan tilannetta, jossa psi ei suinkaan näytä puuttuvan, vaan se näyttää vaikuttavan päinvastaiseen suuntaan kuin yritetään. Teksti on niin sekava, että siitä on vaikeata saada selvää kuvaa. Joka tapauksessa parapsykologit eivät nyt sentään aivan tuohon tapaan päätelmiään tee, vaan tuloksia arvioidaan tilastollisen merkitsevyyden perusteella.

"Puuttuva psi" ei pelasta mitään, vaan todellisuudessa vain vaikeuttaa hyvien tulosten saamista. Siihen ei turvauduta vain tarvittaessa, vaan ilmiö on aidosti paras selitys monille koetuloksille. Kyllähän epätodennäköisen paljon huonoon suuntaan poikkeaville tuloksillekin tarvittaisiin jokin selitys, esimerkiksi jos joku arvaa kahdenkymmenen peräkkäisen rahanheiton tuloksen joka kerran väärin, ja väärinarvaaminen jatkuu pitkässä koesarjassa.

Räyhähenki
(engl. poltergeist). Räyhähengellä eli poltergeistilla tarkoitetaan ilkeää henkiolentoa eli demonia, joka heittelee tavaroita ympäri huonetta tai hyökkää ihmisten kimppuun. Räyhähenget ovat usein oudosti keskittyneet nuorten, huomionhaluisten tyttöjen ympärille. Joskus tällaisia naispuolisia ”räyhähenkiä” on saatu kuvatuksi suoraan videollekin.

Kuten muissakin oudoissa ilmiöissä, räyhähenki-tapauksissa kannattaa ensin huolellisesti tarkistaa tunnettujen tekijöiden vaikutus ja vasta sitten siirtyä harkitsemaan henkisten ulottuvuuksien merkitystä.

Loppukappaleeseen on helppo yhtyä. Mutta eivätpä taida parapsykologit olettaa mitään henkivaltoja, vaikka ilmiöt toisinaan ilkikurisesti käyttäytyvätkin. Alla olevasta parapsykologien omasta määritelmästä voi tehdä muitakin vertailuja, lähde (1999):

POLTERGEIST: A disturbance characterized by physical effects of ostensibly paranormal origin, suggesting mischievous or destructive intent. These phenomena include such events as the unexplained movement or breakage of objects, loud raps, electrical disturbances, and the lighting of fires.

Ujousilmiö 

Ujousilmiöllä tarkoitetaan para­psykologisten ilmiöiden esiintymistä ainoastaan tarkkailemattomissa, ei-kontrolloiduissa olosuhteissa.

Ei todellakaan tarkoiteta noin yksioikoisesti. Kyllä hyvin kontrolloitujakin tuloksia on saatu, mutta sellaisten saaminen vaikeutuu koeolosuhteiden tiukentuessa ja dokumentoinnin tason noustessa. Ilmiö on niin usein ja selvästi havaittu, että se ei voi selittyä pelkästään kokeiden hutiloidulla valvonnalla tai kokeentekijän/koehenkilön vilpillä.


Esimerkkejä asioiden skeptisestä värittämisestä

Aineiston tarkoitushakuinen valinta ilmenee julkaisun lähdeluettelon sisällöstä ja käsitellyn aihealueen hyvän tuntemuksen avulla. Esimerkkejä aineiston valinnasta on vaikeata esittää lyhyesti.

Aineiston värittäminen tulee helposti esiin. Se menee tyyliin "tieteen ja totuuden puolustajat korjaavat sitä, mitä herkkäuskoiset, tyhmät ja vilpilliset huuharit ovat esittäneet". 

- - -

Martin Gardner (1981/1989, s. 103) kommentoi Jule Eisenbudin (1967) kirjaa "ajatusvalokuvaaja" Ted Seriosista:

The feats performed by Geller's chief rivals are even funnier. Ted Serios, a Chicago bellhop, persuaded such leading parapsychologists as Thelma Moss, Charles Tart, Gertrude Schmeidler William Cox, and Jule Eisenbud that he could cause his memory of old photographs to register on Polaroid film merely by looking into the lens through a roll of paper that he held in front of the lens. When two magicians explained how easily Serios could have faked it, Serios lost his power and faded from the scene. Yet not one of the parapsychologists mentioned above has altered his or her opinion of the genuineness of Serios power. 

Kukapa tuosta arvaisi, että Serios tuotti useita satoja kuvia, aiheina mm. koostekuvat kuvaushuoneesta. Että kymmenet tohtoritason tutkijat kuittasivat kuvia ja pöytäkirjoja nimikirjoituksellaan aidoiksi. Että Serios ei aina itse pitänyt 'gismoa' tai laukaissut kameraa, vaan oli toisinaan käden ulottumattomissa kamerasta. Että gismoa voitiin tarkistaa milloin tahansa ja sitä tarkistettiinkin ahkerasti. Että onnistuneita kuvia saatiin myös lasin läpi. Että Cox on puoliammattimainen taikuri. Että Serios ei menettänyt "voimaansa" tuon esiintymisen seurauksena. Että Serios tuotti parhaiten tuloksia ollessaan vahvassa humalatilassa. Ja että kenenkään asioihin tutustuneen ei ollut tarpeellistakaan muuttaa käsitystään.

Suuri määrä Seriosin "ajatusvalokuvia" on nähtävissä linkissä (8).

- - -
Kirjasta  James Randi (1982, s. 221) löytyi seuraava teksti John Hastedin lapsitaivuttajille tekemistä kokeista:

… hänet oli — kuten tavallista — jätetty huomiotta ja valvomatta, lukuun ottamatta ilmaisimia, jotka oli kiinnitetty metallisiin koekappaleisiin. Tämä on Hastedilainen suosittu menetelmä lasten kanssa tehdyissä kokeissa.

… he was — as usual — left unattended and unobserved except by recorders hooked up to the metal samples. This is a favorite Hasted method of testing children.

Tapaus voisi koskea Steven Northin kanssa tehtyjä kokeita, joissa Hasted toisinaan antoi hänen tehdä taivutuksiaan piilossa muiden katseilta, Hastedin mukaan "lämmittelytarkoituksessa". Hasted itse kertoo tämän seikan kirjassaan. Randin selostuksesta ei tavalliseen tapaan saa minkäänlaista selkoa siitä, mistä ja millaisesta kokeesta oli kysymys. Itse asiassa selostuksen on pakko olla virheellinen, koska ilmoitetut vähäiset yksityiskohdat eivät täsmää Hastedin antamiin tietoihin.

Mitäs sanookaan itse Hasted lasten tarkkailustaan yleensä? Kirjassa  John Hasted (1981 s. 54), "The Metal-benders", on seuraava esimerkki:

Nicholas Williams istui vieressäni sohvalla eteishallissa ja avain riippui johtimestaan takanreunukselta vastakkaisella seinällä." [n. 2 m etäisyydellä]

Nicholas Williams was seated by my side on the sofa in the lounge whilst the key was hanging by its wire from the mantelpiece on the opposite wall.

Hastedin mukaan piirturiin tuli runsaasti heilahteluja ja siirtymiä jännitysvenymäliuskoista (kuva kirjassa s. 55) ja avain taipui. Hasted kertoo usein tarkkailutavoistaan kirjassaan, ja Randin teksti on harhaanjohtamista. Huomatkaa myös Randin epämääräinen ilmaus "favorite method", eli ei oikeuteen haastamisen mahdollisuutta, mutta skeptikoille riittävä ilmaisu vahvan mielikuvan muodostamiseen.

- - -
Englanninkielisestä Wikipediasta löytyy hakusanalla "Mediumship" mm. seuraava teksti, joka koskee Scolessa Britanniassa tehtyä fysikaalisen mediumismin tutkimusta:

The skeptical investigator Brian Dunning wrote the Scole experiments fail in many ways. The séances were held in the basement of two of the mediums, only total darkness was allowed with no night vision apparatus as it might "frighten the spirits away". The box containing the film was not examined and could easily have been accessible to fraud. And finally, even though many years have passed, there has been no follow-up, no further research by any credible agency or published accounts. 

Olen lukenut saman raporttikirjan kuin Dunning ja huomasin siitä myös seuraavaa:
1. Istuntoja pidettiin myös Kaliforniassa ja Ibizalla, meedioille oudoissa ja tarkastetuissa tiloissa.
2. Käytännössä istunnoissa ei vallinnut täysi pimeys. Liikkuvat "henkivalot" valaisivat osan aikaa niin hyvin, että luotettavia näköhavaintoja voitiin tehdä. Myös erään elektronisen laitteen punainen LED valaisi muutamissa istunnoissa ympäristöään. Meedioiden ranteissa oli valolla ladatut fluoresoivat nauhat rapisevalla Velcro-kiinnityksellä ja pöydässä fluoresoivat teipit.
3. Filmien suojalaatikko tarkastettiin joka vaiheessa.
4. Lukittu filmilaatikko oli avattavissa, mutta vaikeasti ja siitä olisi jäänyt jäljet. Lukituksen ennalleen saaminen pimeässä olisi ollut käytännössä mahdotonta.
5. Tutkimusta ei voitu jatkaa, koska ilmiöt loppuivat.


Esimerkkejä selvästä valehtelemisesta

- - -
Jule Eisenbud (1975, s. 94) kirjoitti Ted Seriosista ja lainasi alla mainitussa lehdessä ollutta artikkelia Randista ja Seriosista:

[New York (magazine) 1973, September 10:]

Randi esiintyi Seriosin kanssa "Today"-showssa ja toisti saman tempun. Kuten Serioskin, hän vain piti salaa kädessään tätä pientä laitetta. Randi sanoo shown jälkeen, että Serios kertoi tukijalleen Eisenbudille, että homma oli ohi, että hänen menetelmänsä oli keksitty. Mutta Randin mukaan Eisenbud tarttui Seriosia olkapäistä ja kyyneliin puhkeamaisillaan sanoi: "Mitä tarkoitat, Ted? Sinä osaat tehdä sen; tiedän, että osaat!"

Randi appeared with Serios in the "Today" show and duplicated the feat. Like Serios, he merely palmed this small device. After the show, Randi says, Serios told his mentor, Eisenbud, that the jig was up, that his method had been found out. But Eisenbud, says Randi, now a fervent believer in Serios's psychic powers, grapped Serios by the shoulders and said, on the verge of tears: "What do you mean, Ted? You can _do_ it; I _know_ you can!". 

Eisenbudin mukaan mitään tunnustamista ei tapahtunut, ja hänen hyvin perusteltu mielipiteensä oli:

On toinen asia olettaa jonkinlainen normaali selitys (rehellinen näkökanta vaikkakin tietämättömyydestä aiheutuva) kuin syyttää Tediä vilpin tunnustamisesta.

But it is one thing to assume some kind of a normal explanation (an honest enough position, however ill-informed) and another to impute to Ted a confession of fraud. 

Seriosia ei todellisuudessa koskaan saatu kiinni huijauksesta eikä hänen kuvausuransa loppunut noiden skeptisten väitteiden vuoksi.

- - -
Kirjassa Martin Gardner (1981/1989, s. 93) Gardner kertoo John Taylorin tekemistä kokeista lapsitaivuttajien kanssa:

Outoa, että Taylor ei koskaan näe minkään kappaleen taipuvan, …

Oddly, Taylor never _sees_ anything bend,…  [kursivointi/MG]. 

Mitäs Taylor itse sanookaan? Hän kuvaa anteeksiantamattoman huonosti koejärjestelyitään, mutta sentään jotakin. Taylor (1975, s. 74):
"Näin hopealiuskan taipuvan ylöspäin ja retkahtavan ympäri, kun eräs koehenkilö siveli sitä."

I saw a strip of silver bend up and flop over on being rubbed gently by one subject. 

- - -
Entinen skeptikko Michael Prescott alkoi aikanaan tutkia James Randin kirjoittamia väitteitä hiukan tarkemmin ja kertoo havainnoistaan linkissä (6).

James Randi on hyökännyt kiivaasti Gellerin SRI-kokeista julkaistua artikkelia vastaan, joka julkaistiin Nature-lehdessä vuonna 1974. Hän mm. väitti kirjansa "Flim-Flam" ensimmäisessä painoksessa, että SRI-kokeista kuvattu video ei ollut kuvaaja Pressmanin tekemä, vaikka se pantiin hänen nimiinsä.

Prescott kirjoittaa:

Pressman suoralta kädeltä kiisti kaikki Randin väitteet hänen kahdessa julkisessa lausunnossaan, joita kumpaakaan ei enää mainittu kirjan uudessa painoksessa (Randi 1982). 'Kuvasin filmin', sanoi Pressman, 'ja nimeni mainittiin täysin tieteni ja luvallani … Mitään ei järjestetty uudelleen tai tehty erityisesti … En ole koskaan tavannut Randia enkä puhunut hänelle tai ollut kirjeyhteydessä. 'Paljastukset', jotka hän väittää minun tehneen, ovat puhdasta keksintöä.'

Pressman flatly denied all of Randi's allegations in two public statements, neither of which was even mentioned in the 1982 re-issue of the book. 'I made the film,' said Pressman, 'and my name appeared with my full knowledge and permission . . . Nothing was restaged or specially created . . . I have never met nor spoken to nor corresponded with Randi. The 'revelations' he attributes to me are pure fiction.' 

Martin Gardnerilla oli tapana käyttää tukenaan olemattomia, tarkemmin dokumentoimatta jääviä skeptisiä tutkijoita ja asiantuntijoita. Pari esimerkkiä:

- - -
Martin Gardner (1981/1989, s. 205), kirjoitti John Hastedin "häkkyräpalloista":

Muilla kokeentekijöillä ei ole ollut mitään vaikeutta kiertää paperinliittimiä ja työntää ne sellaisiin palloihin, missä ne kiertyvät toisiinsa ja muodostavat tiukkoja häkkyröitä, ja he tekivät sen muutamassa minuutissa.

Other experimenters have had no difficulty twisting paper clips and pushing them into such globes where they intertwine to form tight scrunches, and to do it in just a few minutes.

On täysin varmaa, että tällaisia kokeita ei ole koskaan tehty eikä kyseisiä kokeentekijöitä ollut olemassakaan. Paperinliittimien teräslanka on niin jäykkää, että liittimet eivät olisi vain ravistamalla voineet kiertyä tiukasti yhteen.

- - -
Charles Honorton (1993, s. 191-214) kirjoitti:

Martin Gardner (1983, s. 60):

Miten yleisö voi tietää, että viidenkymmenen vuoden ajan skeptiset psykologit ovat yrittäneet parhaansa toistaakseen klassisia psi-kokeita, merkittävän huonoin tuloksin? Tämä tosiasia enemmän kuin mikään muu on johtanut parapsykologian ikuiseen pysähtyneisyyteen. Myönteisiä tuloksia tulee pieneltä ryhmältä intoilijoita, samalla kun kielteistä näyttöä tulee paljon suuremmalta ryhmältä skeptikkoja.

How can the public know that for fifty years skeptical psychologists have been trying their best to replicate classic psi experiments, and with notable unsuccess? It is this fact more than any other that has led to parapsychology's perpetual stagnation. Positive evidence keeps coming from a tiny group of enthusiasts, while negative evidence keeps coming from a much larger group of skeptics."

Gardner ei anntanut lähteitä näihin laajoihin skeptisiin tutkimuksiin. Se ei olisikaan ollut mahdollista, koska noita tutkimuksia ei ole koskaan tehty. Myöskään suoranaista 'negatiivista näyttöä' ei parapsykologian tutkimuksessa ole olemassa. Jos positiivista näyttöä ei yksittäistapauksessa saada, niin kyseessä voi olla psi-tekijän olemattomuus tai vain psi-tekijän oikullisuus, eli että se ei aina haluttaessa tule esiin. Näytön taso paljastuu vasta laajojen tutkimusten jälkeen.


Lopuksi

On huomattava, että löysin Geller-taivutusta ja Seriosia käsittelevät tapaukset itse, koska tunnen nämä aiheet kohtalaisen hyvin. Epäilemättä suoria valheita olisi helposti löydettävissä lisää, kun tarkistelisi muita aiheita. Vahinko, että parapsykologian tutkijat eivät ole tehneet systemaattista luetteloa havaitusta selvästä valehtelusta. Se olisi hyvä ase pseudoskeptismiä vastaan.

Toivottavasti kukaan ei ajattele, että vastustan Randin ja Gardnerin ajatuksia silloin, kun he vainoavat todellista ja vahingollista huuhaata. Aivan aidosti pidän sitä hyvänä ja tarpeellisena työnä, vaikka ilmeisesti he käyttävät samoja epäeettisiä menetelmiä siinäkin. Tällä kertaa oli kysymys kunniallisten tutkijoiden mustamaalaamisesta virheellisen tiedon avulla.


- - -
Kirjallisuutta

Glossary (1999). The Journal of Parapsychology 4/1999.

Charles Honorton (1993): Rhetoric over substance: the impoverished state of skepticism - special issue: a tribute to Charles Honorton. The Journal of Parapsychology, June 1993.

James Randi (1982): Flim Flam!. [vain osakopioita käytettävissäni]

John Hasted (1981), "The Metal-benders". Routledge & Kegan Paul (279 sivua) [kirjan tekstiosuus on linkissä (7)]

John Taylor (1975): Superminds. The Viking Press, New York.

Jule Eisenbud (1967): The World of Ted Serios. William Morrow & Company, New York.

Jule Eisenbud (1975): On Ted Serios' Alleged "Confession". The Journal of the American Society for Psychical Research 1975:1.

Martin Gardner (1981/1989): Science – Good, Bad and Bogus. Prometheus Books, Buffalo, New York.

Martin Gardner (1983): The whys of a philosophical scrivener. New York, Quill. [En ole lukenut]


Linkkejä

1. Skepsis ry
http://www.skepsis.fi

2. "Ihmeellinen maailma"
http://www.skepsis.fi/ihmeellinen/

3. Skeptinen ensyklopedia
http://www.skepdic.com/

4. Brian Dunningin Skeptoid
https://skeptoid.com/

5. Kansainvälisten skeptikkojen foorumi
http://www.internationalskeptics.com/forums/

6. Michael Prescott: A Skeptical Look at James Randi
http://www.skepticalaboutskeptics.org/investigating-skeptics/whos-who-of-media-skeptics/james-randi/james-randi-a-skeptical-look/

7. John Hasted: The Metal-benders [teksti ilman kuvia]
http://www.urigeller.com/the-metal-benders/

8. Ted Seriosin "ajatusvalokuvia"
http://cdm16629.contentdm.oclc.org/cdm/search/collection/Eisenbud/page/1

Rosenheimin poltergeist

Päivitetty 18.7.2025

Esimerkki piirturitulostuksesta, jossa nuolten kohdalla näkyy alla kuvattuja silmukoita.

Pidän tätä Rosenheimin poltergeistiä toistaiseksi parhaiten tutkittuna tapauksena koko maailmassa. Tutkimuksiin osallistuivat puhelinlaitos, sähkölaitos, poliisi ja parapsykologian tutkijat kahden fyysikon avustuksella. Ilmiö esiintyi Baijerissa, Rosenheimin kaupungissa talvella 1967/68. Tapahtumapaikkana oli Adamin lakiasiaintoimisto.

Tietolähteistä

Alla on aluksi suppea yhteenveto tapahtumista suunnilleen aikajärjestyksessä. Se perustuu tapauksen ensimmäisiin, alustaviin raportteihin (Hans Bender 1968, F. Karger ja G. Zicha 1968) ja kahteen myöhempään Benderin kirjoittamaan yhteenvetoon, Hans Bender (1971), s. 108-115 ja Hans Bender (1973), s. 45-50. Englanninkieliset lähteet perustuvat Benderin antamiin tietoihin. Ellei muuta mainita, tapahtumat perustuvat Benderin (1968) artikkeliin.

Erittäin paljon yksityiskohtaisia dokumentti- ja tapahtumatietoja on Andreas Reschin (1968) kirjoittamassa artikkelisarjassa. Näistä kerron oman otsikkonsa alla.

Rosenheimin poltergeististä näyttää olevan tietoja vain alle kymmenessä erikielisessä Wikipediassa. On hienoa, että suomalainen Wikipedia-artikkeli on lähes asiallinen, linkki (1). Mielestäni on suuri puute, että Psi-ensyklopediasta puuttuu sekä Rosenheimin tapahtumien että Hans Benderin esittely.

Saksankielisen Wikipedian mukaan Hans Bender oli käytännössä arvoltaan tohtori ja toimi mm. psykologian luennoitsijana Freiburgin yliopistossa. Sanalla “käytännössä” tarkoitan sitä, että sotavuodet haittasivat akateemista toimintaa ja pätevöitymistä eikä Wikipediassa mainita hänen olevan arvoltaan tohtori. Hän perusti vuonna 1950 yksityisen instituuttinsa “Institut für Grenzgebiete der Psychologie und Psychohygiene e. V.” Freiburgin yliopiston läheisyyteen.

Instituutilla ja Freiburgin yliopistolla on aikanaan ollut yhteyksiä ja Benderiä jopa nimitetään toisinaan professoriksi, mutta täsmällisempiä tietoja en ole löytänyt.

Bender oli mielestäni vanhan koulun parapsykologi. Hän oli rehellinen ja toimi tieteelliseltä pohjalta, mutta hän uskoi niin vahvasti psi-ilmiöihin, että ei aina tarkistellut riittävän laajasti kaikkia kertomiaan yksityiskohtia laajassa tuotannossaan.

Tapahtumien alku

Toimistossa oli töissä 5 henkilöä eli johtaja Adam, toimiston esimies Engelhard ja kolme työntekijää. Toimisto oli johtajan asunnon yhteydessä, joten paikalla olivat lisäksi hänen vaimonsa ja poikansa. 

Jo kesällä toimistossa huomattiin häiriöitä puhelimien toiminnassa. Usein soivat kaikki toimiston neljä puhelinta yhtä aikaa, vaikka kukaan ei ollut  soittamassa sinne. Puhelut katkeilivat usein ja puhelinlaskut olivat epätavallisen suuret.

Marraskuussa alkoi esiintyä uusia ja voimakkaampia ilmiöitä, muun muassa katossa 2,5 metrin korkeudella olevat loisteputket sammuivat vähän väliä. Tutkittaessa huomattiin, että putket olivat kääntyneet kiinnityksissään 90 astetta. Automaattisulakkeet laukesivat vähän väliä ilman havaittavaa syytä. Kuului kovia paukahduksia eri puolilta toimistoa, ei mistään esineistä tai muista pinnoista vaan ikään kuin suoraan ilmasta.

Aluksi oletettiin häiriöiden aiheutuvan sähköverkon vioista. Sähkölaitoksen asiantuntija tuli tutkimaan tapausta ja asensi 16.11.1967 piirturin, jolla voitiin mitata huoneiston sähköverkkoa, valinnaisesti joko jännitettä tai kulkevaa kokonaisvirtaa. Asiattoman käsittelyn estämiseksi piirturia käytettiin aluksi pitkän aikaa sinetöitynä, jolloin paperi ja kynä jäivät tavoittamattomiin suojalasin alle. Kun sinetöinti myöhemmin lopetettiin paperin vaihtamisen helpottamiseksi, niin tulostuksessa ei tapahtunut muutoksia, vaan ilmiöt jatkuivat entiseen tapaan.

Sähkölaitoksen toimesta toimiston työntekijöitä pyydettiin merkitsemään kaikki oudot tapahtumat tarkasti muistiin. Myös sähkölaitoksen tarkastajat saivat tehtäväkseen tarkkailla toimiston tapahtumia.

Piirturi toi esiin piikkejä sekä jännitteessä että virran kulutuksessa, ja  toisinaan kynä löi mittausalueen yläreunaan asti. Tuloksissa oli kuitenkin selittämättömiä ristiriitaisuuksia, joita on nähtävissä myös Karger & Zichan raporttiin liitetyissä kuvissa piirturipapereista. Vaikka piirturi näytti piirtoalueen rajana olevaa 50 ampeerin virtaa, niin sulakkeita ei lauennut. Toisaalta taas sulakkeita laukesi ilman vastaavia piikkejä piirturilla. Niin ollen sulakkeiden laukeaminen ja piirturin piikit eivät vastanneet toisiaan, mikä oli hyvin merkillistä.

Eräässä vaiheessa sähkön normaali jakelutie ohitettiin suoralla kaapelikytkennällä muuntajalta toimistoon. Toimenpiteellä ei saatu häiriöitä loppumaan, vaan ne jatkuivat entiseen tapaan. Toimiston johtajan vaatimuksesta sähkö jopa lopuksi tuotettiin toimistoon omalla generaattorilla, mutta sekään ei auttanut.

Kuviin merkityistä kellonajoista on laskettavissa, että piirturinpaperin nopeus oli 1 jako-osa/10 min ja piikit muodostivat useassa tapauksessa yli minuutin kulumista vastaavia silmukoita ja kaaria. Kynä ei rakenteen jäykkyyden vuoksi voinut laitteen vahingoittumatta liikkua merkittävästi paperin kulkusuuntaan, joten silmukat varmuudella johtuivat paperin liikkeestä. Paperin ajoittaiseen nousemiseen irti alustastaan viittaa se, että kynästä tuli pari kertaa repeämiä paperiin. Sinetöidyn piirturin paperiin ei päässyt käsiksi ilman sinetin avaamista, ja ilman sinetöintiäkin paperin liikuttelu jälkien kuvaamalla tavalla olisi ollut erittäin hankalaa.

Toimistossa oli yhteensä neljä puhelinta, yksi pääpuhelin ja kolme sivupuhelinta. Numeroiden valinta tapahtui pyörivän numerolevyn avulla. Puhelinlaitokselta tuli tutkija tarkistamaan yhteyksiä. Hän asensi laskurin rekisteröimään kaikki toimiston puhelut. Laskuri rekisteröi toisinaan puheluita todistajan nähden, vaikka kukaan ei ollut puhelimessa. Eräässä vaiheessa käytössä oli vain yksi puhelin valvonnan helpottamiseksi. Vaikka kaikkien puhelinten numerolevyt lukittiin, niin puheluita edelleen rekisteröityi.

Puhelinlaitoksen tutkija päätyi siihen tulokseen, että linjat toimivat oikein, mutta puhelut toimistosta soitettiin selittämättömällä tavalla. Tällöin ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin mekaaninen voimavaikutus puhelimiin. Niiden tiettyjä jousia piti painaa sopivassa järjestyksessä numeron valitsemiseksi. Esimerkiksi Neiti Ajalle oli pahimmillaan soitettu 32 kertaa 10 minuutin aikana numeroon 0119 ja toisinaan 4-5 soittoa minuutissa, kaiken kaikkiaan satoja soittoja. Soittojen takana täytyi ilmeisesti olla jonkinlaisen älyn, joka osasi antaa mekaanisia impulsseja toistuvasti samalle numerolle.

Maanantaina 20.11.1967 kovan paukahduksen jälkeen johtajan huoneen katosta putosi loisteputki lattialle ja särkyi. Koska putoavia loisteputkia pidettiin liian vaarallisina, ne myöhemmin vaihdettiin hehkulamppuvalaisimiin. Hehkulamppuja poksahteli rikki ja toisinaan myös lasiset lampunvarjostimet särkyivät. Katosta  riippuvat valaisimet heiluivat usein, toisinaan jopa niin rajusti että kolahtivat kattoon. Heiluvan valaisimen viereen katosta nailonlangalla ripustettu muoviheiluri ei liikkunut. Kopiokoneen kehitysliuosta vuoti useita kertoja selittämättömästi lattialle.

Toimiston johtaja teki hävityksen takia rikosilmoituksen "tuntemattomasta", jonka jälkeen myös poliiseja tuli paikalle tutkimaan tilannetta. Ilmiöitä esiintyi vain työaikana, joten joku toimiston väestä oli todennäköinen syyllinen. Pian keksittiin, että ilmiöitä tapahtui vain silloin, kun 19-vuotias Annemarie Schaberl oli paikalla. Hans Bender ei paljastanut tämän keskushenkilön sukunimeä, vaan käytti nimityksiä “Sch.” ja “S.”, “Schaberl” esiintyy muutamissa Wikipedioissa. Lamput poksahtelivat hänen läheisyydessään niin, että hän usein sai sirpaleita päälleen.

Toimiston johtaja kerran päivitteli tapahtuvia häiriöitä ja tuli Annemarien läsnä ollessa tokaisseeksi: "Nyt enää vai puuttuu, että kuvat seinällä liikkuvat"!   Ja todella, pian ne alkoivatkin liikkua. Taulut ja kalenterit heilahtelivat kiinnityksissään, pyörähtelivät kiinnityskoukkunsa ympäri ja toisinaan putosivat. Taulut liikkuivat yleensä silloin, kun kukaan ei sattunut katsomaan sinne päin. Muutamat henkilöt kuitenkin pääsivät näkemään joitakin heilahduksia, jotka tapahtuivat nopeana liikkeenä. He vakuuttivat nähneensä kaiken niin hyvin, että kukaan paikalla ollut ei voinut aiheuttaa liikkeitä normaalilla tavalla.

Lisää tutkijoita

Parapsykologian tutkija Hans Bender tuli paikalle 1.12.1967 ja toi mukanaan kaksi avustajaansa. Koska sähkölaitoksen ja puhelinlaitoksen tutkijat eivät olleet löytäneet laitteistoistaan vikaa, niin hän kutsui lisäksi paikalle kaksi fyysikkoa, Friedbert Kargerin ja Gerhard Zichan. Sähkölaitteiden selittämättömiksi jääneiden häiriöiden vuoksi hän kutsui lisäksi paikalle fyysikkoja, Fyysikot mittasivat sähköverkkoa ja konttoritilojen ilmiöitä nelikanavaisella muistioskilloskoopilla. Sillä mitattiin verkon jännitettä, sähkökentän muutoksia, magneettikenttiä ja ilmaääniä mikrofonin avulla. Nopeasti täyttyvän muistin takia oskilloskooppi ei tallentanut koko aikaa, vaan tallennus laukaistiin käyntiin pienistä muutoksista mitattavilla kanavilla.

Oskilloskooppi ei vahvistanut piirturinkäyrien piikkejä eikä mittauksissa löytynyt mitään ympäristösyytä niille. Kaikista piirturia koskevista tuloksista voidaan varmuudella päätellä, että piirturinkäyrien selittämättömät piikit eivät aiheutuneet sähköverkosta tulleista häiriöistä, vaan mekaanisesta voimavaikutuksesta piirturiin. Mekaaniseen vaikutukseen viittaa myös se, että särkyneissä hehkulampuissa oli hehkulanka toisinaan ehjänä. Fyysikot totesivat kokeellisesti, että piirturin tärähtelyt, verkkojännitteen vaihtelut tai kontaktihäiriöt eivät olisi voineet saada piikkejä aikaan.

Parapsykologian tutkijat yrittivät kuvata videolle toimiston ilmiöitä. He saivatkin tallennetuksi valaisinten heilumista ja paukahdusääniä, mutta taulujen liikkeen videoiminen ei onnistunut. Sensijaan henkilökunta onnistui videoimaan yhden 120 (ensimmäisen raportin mukaan 320) asteen pyörähdyksen.

Monissa tilanteissa huomattiin, että ilmiöt välttelivät suoraan havaituksi tulemista. Lähes aina ne tapahtuivat sellaisessa paikassa, jota kukaan ei tullut tuolloin katsoneeksi, ja huomion kohteina olevissa paikoissa ei yleensä tapahtunut mitään. Esimerkiksi tutkija Elmar Gruber (1981) kertoo  kokemuksestaan, kun usein liikkuneeseen tauluun kohdistettiin videokamera. Kameran pyöriessä taulu ei liikahtanutkaan, mutta se heilahti heti, kun kasetin nauha tuli loppuun ja nauhoitus pysähtyi.

Kun häiriöiden aiheuttajaksi todettiin Annemarie, niin vahinkojen vähentämiseksi hänelle myönnettiin lomaa. Kuitenkin hän halusi käydä työpaikallaan joululoman jälkeen. Näiden käyntien aikana alkoi taas tapahtua ja entistäkin voimallisemmin. Fysiikan professori näki, miten pöytälaatikoita työntyi itsekseen ulos paikoiltaan. Kaksi kertaa siirtyi 3,5 sentnerin eli noin 175 kg painoinen asiakirjakaappi mitatut 28 cm ulos seinästä. Tauluja putoili ja hehkulamppuja särkyi entistä tiuhempaan tahtiin.

Annemarie ja häntä vastapäätä istuva toimiston työntekijä valittivat toisinaan tuntevansa kovaa puristusta jommallakummalla korvallaan ja kohta tuli iholla näkyviin korvasta kaulaan asti ulottuva vahvasti punottava alue. Annemarielle tehtiin sekä psykologisia että parapsykologisia kokeita. Telepatakokeissa saatiin positiivisia tuloksia, mutta psykokinesiakokeet tuottivat nollatuloksen.

Kun Annemarie siirtyi toisen työnantajan toimistoon, niin ilmiöt Adamin toimistossa loppuivat. Bender (1968) kertoo, että ne jatkuivat vielä hetken heikkoina hänen kotonaan ja todennäköisesti myös uudessa toimistossa. Ainakin 40 paikalla ollutta henkilöä havaitsi Rosenheimin ilmiöitä, mukana parapsykologian tutkijoita, teknikoita, poliiseja, lääkäreitä, psykiatreja, fyysikoita, psykologeja, toimiston henkilökuntaa, asiakkaita ja muita.

Tapauksen yhteydessä ilmenivät monissa muissakin poltergeist-tapauksissa esiin tulleet seikat:
1. Ilmiöt tapahtuivat lähes täysin vain nuoren keskushenkilön ollessa paikalla. Vain kaksi kertaa ilmiöitä tapahtui hänen poissa ollessaan.

2. Ilmiöitä tapahtui eniten aivan keskushenkilön läheisyydessä ja ne harvenivat etäisyyden kasvaessa.
3. Ilmiöt välttelivät suoraa havaitsemista tapahtumahetkellä, mutta välttely ei ollut täydellistä.
4. Tapahtumista oli pääteltävissä, että niiden takana oli jonkinlainen äly.
5. Keskushenkilöllä oli "psyykkisiä jännitteitä".

Skeptisiä näkökohtia

Hans Bender (1973) kertoo, että paikalla kävi myös skeptinen taikuri Allan, joka huomasi tutkimuksissa käytetyn muoviheilurin nailonisen ripustuslangan riippumassa katosta. Niinpä kirjassa Allan, Schiff und Kramer: "Falsche Geister – echte Schwindler" todettiin koko tapaus huijaukseksi. Melko rohkea väite tapauksen kokonaisuuden huomioon ottaen. Olisipa ollut ihme, ellei keskushenkilöä ja muuta henkilökuntaa olisi tarkkailtu tiukasti havaintojen ja tutkimusten aikana, jopa rikospoliisin toimesta.

Toimiston omistaja haastoi kirjan kustantajan oikeuteen, koska hän itse ja hänen henkilökuntansa tulivat kirjassa syytetyiksi vilpistä. Todistusten perusteella oikeus totesi henkilökunnan syyttömäksi ja kielsi kirjan jatkolevityksen alkuperäisessä muodossaan. Muutosten jälkeen sitä voitiin edelleen julkaista.. Oikeudenkäynti vahvisti tutkimuksissa saatua tietoa, kun sen tuloksena todettiin, ettei ketään saatu kiinni ilmiöiden vilpillisestä aiheuttamisesta.

Wikipedia on skeptikkojen vahvassa hallinnassa. Tämä tilanne näkyy täydessä kukassaan englanninkielisen Wikipedian Rosenheim-artikkelissa, linkki (2). Se on täynnään virheellisiä väitteitä eikä logiikkakaan aina toimi. Muutama esimerkki:

1. Benderiä on arvosteltu olennaisten yksiskohtien puuttumisesta ja luonnollisten selitysten välttelystä. - Totta on, että skeptikot ovat arvostelleet, mutta Benderin artikkelit lukien huomaa, että arvostelu on aiheetonta.

2. Ilmiöitä tapahtui vain viikonloppuisin. - Miten ne sitten voivat tapahtua vain Annemarien ollessa paikalla, kun töitä tehtiin viikolla?

3. Sähköyhtiö raportoi, että toimintahäiriöt johtuivat huomattavista ylijännitteistä/virroista sähköverkossa. - Tarkoin valvotuissa mittauksissa ei sellaisia havaittu ja sähköyhtiö ilmoitti sähköverkon olevan täysin kunnossa.

4. Bender olettaa, että fyysikot tekivät määrittelemättömiä kokeita. - Bender ei sellaista olettanut ja fyysikot itse kertovat tarkoista kokeistaan.

5. Nailonlankoja oli kiinnitettynä valaisimiin, jotka saatiin helumaan langoista vetämällä. - Valokuvista näkyy, että kattoon oli kiinnitetty yksi heilurilanka, jonka päässä oli muovipuikko.

Huomattavaa on myös se, että artikkelin skeptisen arvostelun osuus on vähintään yhtä laaja kuin ilmiöiden kuvailemisen osuus.

Olen aikanaan keskustellut Rosenheimin tapauksesta silloisilla Skepsis ry:n ja JREF:n foorumeilla. Kummassakin minulle kerrottiin, että siellä oli joku taitava huijari, joka sai kaikki ilmiöt aikaan tempuillaan. Esimerkiksi kävi salaa tönäisemässä piirturia jne., vaikka pelkkä tönäisy ei todellisuudessa olisi saanut aikaan piirturikäyrän silmukoita. Myös kerrottiin, että en ollut esittänyt ainuttakaan todistetta psi-ilmiöiden puolesta, vaan kaikki oli vain pelkkää anekdoottia.


Lisää yksityiskohtia

Tutkimusten edetessä tapahtumista kerääntyi runsain määrin dokumentointia: mittaustuloksia, toimiston johtajan kirjeenvaihtoa sähkölaitoksen, puhelinlaitoksen ja poliisin kanssa, näiden laitosten asiantuntijoiden ja poliisin lausuntoja ja silminnäkijätodistuksia.

Lisäksi Hans Bender kertoi, että hän nauhoitti oman instituuttinsa ja Adamin toimiston väliset puhelinkeskustelut. Hän kirjoitti, että kaikki tämä dokumentointi ja siitä tehdyt päätelmät jatkossa julkaistaan kirjan muodossa. Ilmeisesti näin ei kuitenkaan ole tapahtunut.

Ehkä kirja jäi kirjoittamatta siksi, että Andreas Resch (1968,1969) julkaisi toisaalla laajan artikkelisarjan, jossa näitä yksityiskohtia käsitellään. Minulla on kopiot kaikista viidestä artikkelista. Resch oli tohtori (DDr.) teologian ja psykologian alalta ja redemptoristi. Hän toimitti aikakauslehteä, jossa nämä hänen artikkelinsa ilmestyivät.

Valitettavasti artikkeleissa on vain tekstiä eikä alkuperäisistä asiakirjoista ole esimerkkikuvia. Joka tapapauksessa neljän ensimmäisen artikkelin sisältö on käytännössä pelkästään suoria lainauksia annetuista raporteista ja lausunnoista, jotka Resch kertoo saaneensa Benderin instituutilta.

Sähkölaitoksen työntekijät saivat vähän väliä käydä korjaamassa sammuneita tai pudotessaan rikkoutuneita loisteputkia ja rikkoutuneita hehkulamppuja. Hehkulamppujen ympärille laitettiin verkkopussit, joten isompia sirpaleita ei tarvinnut keräillä lattioilta.

Loisteputkia oli yhteensä neljä, kaksi johtajan huoneessa ja kaksi toimistohuoneessa. Kerran kaikki loisteputket sammuivat äkillisesti samaan aikaan. Paikalle saapunut yliasentaja Martin Bauer kirjoitti raportissaan seuraavasti:

Tarkistuksessa hän totesi, että katossa 3,05 m korkeudella olevat loisteputket olivat kaikki kiertyneet kiinnikkeissään noin 90 astetta. Kun hän kiersi ne takaisin ja vei tikkaat pois, niin kaikki putket taas sammuivat äkillisesti hänen läsnäollessaan. Bauer uskoi sammumisen aiheutuneen oikosulusta eikä halunnut enää kiivetä uudestaan tarkistamaan. Toistuvien pyyntöjen jälkeen hän kuitenkin haki tikkaat ja kiipesi katsomaan ja totesi kaikkien putkien taas kiertyneen noin 90 astetta.

Kun häiriöt eivät ottaneet loppuakseen, niin Rosenheimin sähkölaitos lähetti paikalle oman tarkastajan ja tutkimusten johtajan Paul Brummerin. Reschin kakkosartikkelin 22 sivua sisältävät kokonaan Brummerin kirjoittaman pikkutarkan raportin. Brummer analysoi kaikkien piirturissa käytettyjen 75 paperiliuskan sisältämät kymmenet häiriöpiikit ja vertasi niiden ajankohtia toimiston muihin tapahtumiin.

Brummer päätyi tulokseen, että sähköverkko oli koko ajan ollut täysin kunnossa eikä toimiston tapahtumia voitu selittää sähkötekniikan avulla.

Reschin kolmas artikkeli sisältää poliisien ja paikalla käyneiden sähkömiesten ja muiden vierailijoiden valaehtoisia lausuntoja. Tärkeä on pitkään skeptisesti asennoituneen toimiston esimies Engelhardin yksityiskohtainen selostus tapahtumista ja omista havainnoistaan niistä.

Neljäs artikkeli sisältää vuoden 1968 aikaiset tapahtumat joululoman jälkeen. Mukana on silminnäkijöiden valaehtoisia lausuntoja, Annemarien lausunto ja poliisin raportteja. Poliisi KA. Wendl kertoo tammikuun 17. päivän tapahtumista seuraavaa:

Annemarie tuli ensimmäisenä toimistoon noin 7.30 ja siellä oli myös omistajan vaimo paikalla. Annemarien kertomuksen mukaan vaimo lähti hetken kulutta pois ja Annemarie jäi yksin. Hän kertoi säikähtäneensä kovasti, kun kaikki neljä loisteputkea putosivat yhtä aikaa alas kovalla rysäyksellä ja särkyivät. Pian myös esimies Engelhard tuli paikalle. Myös seinän takana olleen hammaslääkärin vastaanoton apulainen kuuli rysäyksen seinän läpi ja hätääntynyt Annemari tuli kertomaan siitä hänelle.

KA. Wendl sai kerran Annemarien kiinni vilpistä. Hän tarkkaili tilannetta ovenraosta, kun Annemarie käytävällä kävellessään nosti kätensä ja työnsi kohdalla olevan valaisimen heilumaan. Wendl kutsui pian Annemarin erikseen luokseen ja kertoi mitä oli nähnyt. Annemarie kielsi jyrkästi koskeneensa valaisimeen. Myöhemmin hän kyllä tunnusti koskeneensa siihen tarkoituksenaan pysäyttää sen heiluminen. Se oli ainoa kerta, kun Annemarie saatiin kiinni vilpistä.

Andreas Reschin viides artikkeli sisältää Reschin kaavailuja tapahtumien paranormaaliudesta ja mahdollisista selityksistä, ottaen huomioon kentät ja niiden selitysmahdollisuudet.

Linkeissä (3), (4) ja (5) on videoita Rosenheimin tapahtumista. Vaikka videot ovat lyhyitä, katkelmallisia ja heikosti selostettuja, niin niistä kuitenkin näkyy kuvallisia todisteita, että monet kerrotut tapahtumat todella tapahtuivat.

Kirjalliset lähteet (aikajärjestyksessä prosessin selkeyttämiseksi):

Hans Bender (1968): Der Rosenheimer Spuk – Ein Fall spontaner Psykokinese. (Ein vorläufiger Bericht). Zeitschrift für Parapsychologie und Grenzgebiete der Psychologie Vol. 11 s.104-112.

F. Karger und G. Zicha (1968): Physikalische Untersuchung des Spukfalles in Rosenheim. Zeitschrift für Parapsychologie und Grenzgebiete der Psychologie Vol. 11 s.113-131.

Andreas Resh (1968)-1: Der Fall Rosenheim. Grenzgebiete der Wissenschaft 2/1968, vol. 17, s. 241-249.

Andreas Resh (1968)-2: Der Fall Rosenheim. Grenzgebiete der Wissenschaft 3/1968, vol. 17, s. 289-310.

Andreas Resh (1968)-3: Der Fall Rosenheim. Grenzgebiete der Wissenschaft 4/1968, vol. 17, s. 337-346.

Andreas Resh (1969)-4: Der Fall Rosenheim. Grenzgebiete der Wissenschaft 1/1969, vol. 18, s. 1-15.

Andreas Resh (1969)-5: Der Fall Rosenheim. Grenzgebiete der Wissenschaft 2/1969, vol. 18, s, 49-60.

Hans Bender (1971): Unser sechster Sinn. Deutsche Verlags-Anstalt, Stuttgart.

Hans Bender (1973): Verborgene Wirklichkeit. Walter-Verlag, Olten und Freiburg im Breisgau.

Alan Gauld and A.D.Cornell (1979): Poltergeists. Routledge & Kegan Paul, London, Boston and Henley.

Elmar R. Gruber (1981): On the Track of the Poltergeist. ASPR Newsletter Vol. VII,  Number 1, January 1981.

Linkkejä

1. Rosenheimin poltergeist
https://fi.wikipedia.org/wiki/Rosenheimin_poltergeist

2. Rosenheim poltergeist claim
https://en.wikipedia.org/wiki/Rosenheim_poltergeist_claim

3. Spuk in Rosenheim
http://www.youtube.com/watch?v=xTtjN6E2BtA

4. Rosenheim Poltergeist
http://www.youtube.com/watch?v=p1LjrnsH144

5. El caso Rosenheim.
http://www.youtube.com/watch?v=lon3ZC1PpBw