Spontaanit psi-ilmiöt – osa 2

Spontaanitapaukset ovat arkipäivän psi-ilmiöitä, joita voi tapahtua satunnaisesti ja odottamatta kenelle hyvänsä. Tämä on jatko-osa spontaanitapauksia käsittelevälle yleiskatsaukselle. Tässä osassa keskitytään spontaanien psi-kokemusten tutkimukseen ja tulkintayrityksiin.

Parapsykologian valtavirta on vuosikymmeniä jättänyt spontaanitapaukset aika tavalla sivuun. Siksi en ole löytänyt niistä montakaan lähiaikoina tehtyä tutkimusyhteenvetoa, jossa aihetta olisi käsitelty kootusti. Myöskään YouTubesta en löytänyt sopivia videoita. Parapsykologian tutkimuksiin liittyvät tarkastelut on tehty lähinnä eri havaintoryhmien sisällä, esimerkiksi unien, psykokinesian tai ESP:n yhteydessä.

Varhaisista tutkimuksista

Louisa Rhinen (1981) kirjassa esitellään aikaisempia tutkimuksia ja niiden tuloksia. Vanhojen tapauskokoelmien ehkä merkittävin klassikko ja todellinen tiiliskivi on Lontooseen perustetun Society for Psychical Research:in (SPR) tutkijoiden julkaisema kirja Gurney, Myers, Podmore (1886), Phantasms of the Living. Siitä on netissä luettavissa II-osa näköispainoksena, linkki (1). Tutkimuksen tarkoituksena oli osoittaa luotettavasti, että telepatiaa on olemassa.

Kirjan kirjoittaneet SPR:n tutkijat näkivät erittäin paljon vaivaa ennen kuin he voivat julkaista kirjan noin 700 hyvin tarkistettua tapausta. He usein matkustivat tapahtumapaikalle haastattelemaan kokijoita henkilökohtaisesti.  He haastattelivat muita tapahtumapaikalla olleita havaitsijoita saadakseen mahdollista vahvistusta kertomuksille. He etsivät myös sellaisten henkilöiden vahvistuksia, joille oli kerrottu asiasta ennen kuin kokemukset aidoiksi osoittavat tapahtumat olivat tiedossa. Lisäksi he tarkistivat kaikki käytettävissä olleet dokumentit kuten esimerkiksi sanomalehtiuutiset ja lääkärin- ja kuolintodistukset.

Seuraava askel otettiin pian Census of hallucinations -tutkimuksen muodossa vuonna 1894. Siinä tutkittiin hallusinaatioita, joissa hallusinaatiohahmon henkilöllisyys oli tunnistettavissa. Huomattiin, että yksi hallusinaatio 43:sta tapahtui suunnilleen samalla hetkellä kun näkynä havaittu henkilö oli kuolemassa. Tutkijoiden laskelmien mukaan satunnainen tällaisen tapahtuman odotusarvo olisi ollut yksi 19 000:sta, joten saatu esiintymistiheys ei voinut olla sattumaa.

Varhaisissa spontaanitapausten tutkimuksissa pyrittiin todistamaan elämän jatkuvan jossakin muodossa kuoleman jälkeen. Siksi tutkijat kiinnittivät suurta huomiota tapausten luotettavuuteen. He olivat kuitenkin liian optimistisia, koska tässä asiassa ei olla tälläkään hetkellä niin pitkällä kuin mihin he arvelivat pääsevänsä muutamassa vuosikymmenessä. Se oli parapsykologian tutkimuksen ensivaiheita, jolloin edes arveltujen telepatiatapausten mahdollista selvänäköluonnetta ei vielä osattu ottaa huomioon.

Louisa Rhinen tutkimukset

Duken yliopiston parapsykologian laboratoriossa oli tehty kokeellista tutkimusta J. B. Rhinen johdolla vuodesta 1930 lähtien. Kokeiden perusteella katsottiin, että telepatian, selvänäön, ennaltatietämisen ja psykokinesian olemassaolo oli osoitettu luotettavasti. Tutkimustulosten julkaisemisen seurauksena yleisö lähetti laboratorioon kertomuksia kokemistaan spontaanitapauksista. Näihin kirjeisiin vastattiin kohteliaasti, mutta ne kerättiin aluksi vain arkistoon ilman kummempaa tutkimusta.

Kun kokeellisesti katsottiin saadun riittävän varmuuden psi-ilmiöiden olemassaolosta, niin J. B. Rhinen vaimo Louisa Rhine sai tehtäväkseen ryhtyä tarkastelemaan, mitä spontaanitapauksista voisi saada selville. Ehkä aineistosta voisi saada virikkeitä uusiin kokeellisiin tutkimuksiin. Hän aloitti kerääntyneen aineiston järjestelyn vuonna 1948 ja sen lisäksi jatkoi tutkimuslaboratorioon jatkuvasti tulevien uusien kertomusten kirjaamista ja vastausten lähettämistä.

Louisa Rhine halusi saada aineistosta mahdollisimman kattavan ja oikein painotetun kuvan siitä, millaisia spontaanitapauksia yleisöllä oli esiintynyt. Varhaisemmat tutkimukset käsittelivät vain telepatiaa ja hallusinaatioita. Tämä rajoitus ja tiukka luotettavuuden vaatimus aiheuttivat sen, että vanhat tapauskokoelmat olivat vinoutuneita verrattuna kokemusten koko kenttään.

Louisa Rhine lähestyi aineistoaan uudelta kannalta. Vanhoissa tutkimuksissa esimerkiksi vaadittiin, että kokijat olivat etukäteen kertoneet kokemuksensa jollekin lähipiirissään ennen kuin kokemuksen kohdetapaus oli ollut tiedossa. Erilaiset kokemukset tulevat kerrotuiksi tuttaville hyvin erilaisessa määrässä. Hallusinaatio kerrotaan varmasti paljon useammin kuin muiden unien joukossa nähty ennusuni. Myös tämä aiheutti aikanaan vinoutumaa esiintyvien tapausten kirjaamiseen.

Rhine teki kompromissin tapausten luotettavuuden ja kattavuuden välillä. Hän oletti, että psi toimii kaikkialla suunnilleen samalla tavalla. Kun oli kerääntynyt 50 samantyyppistä kertomusta, niin hän hyväksyi tällaisen kokemustyypin yhdeksi tutkimuksensa osa-alueeksi. Hän oletti, että vilpillisiä kokemusten ilmoittajia oli suhteellisen vähän ja että he tuottivat enemmän tilanteen mukaan vaihtelevia kertomuksia. Täten he eivät päässeet häiritsemään tutkimusta merkittävässä määrin. Hän ei näytä ottaneen huomioon sitä mahdollisuutta, että kansanperinne ja kulttuuriin kuuluvat uskomukset voivat tuottaa runsain määrin samantyyppisiä kokemuksia, joten vähintään 50 samantyyppisen kokemuksen raja ei ole turvallinen luotettavuutta silmälläpitäen.

Tapauskokoelmasta alkoi vähitellen hahmottua erilaisia psykologisia ja tapahtumien taustoihin liittyviä yhteyksiä. Niinpä Louisa Rhine antoikin 1981 ilmestyneen kirjansa nimeksi The Invisible Picture eli näkymätön kuva. Kirjan kirjoittamisen aikoihin aineistossa oli yli 10 000 tutkimukseen hyväksyttyä tapausta. Sivuun jätettiin noin puolitoistakertainen määrä, koska niitä pidettiin liian epämääräisinä hyväksyttäväksi mukaan. Niitä ei heitetty pois, vaan ne arkistoitiin erikseen vertailuaineistoksi.

Rhine sai suuresta aineistostaan tavallaan aika odottamattoman tuloksen, eli että spontaanitapauksissa tieto tulee kokijan tajuntaan vain viidellä mahdollisella tavalla:

A. Unet voivat olla joko

1. Realistisia eli yksityiskohdiltaan tarkkoja tai

2. Epärealistisia, esimerkiksi symbolisia.

B. Valvetilan kokemukset voivat olla joko

3. Aistiharhoja tai

4. Intuitioita.

C. Lisäksi tulevat havainnot

5. fysikaalisista ilmiöistä eli mahdollisesta psykokinesiasta.

Aineistoista voi tehdä myös muunlaisia jaotteluja eriasteisella tarkkuudella. Esimerkiksi spontaani ESP voi koskea tulevaisuutta kuten ennusunet, nykyisyyttä kuten tuntoaistimus kaukana samalla hetkellä tapahtuvasta loukkaantumisesta, tai menneisyyttä, jollaiset tapaukset ovat harvemmin esiintyviä. Epärealistiset kokemukset voivat olla joko osittain virheellisiä ja dramatisoituja tai symbolisia. Myös kokijan vakuuttuneisuuden aste kokemuksen paikkansapitävyydestä voidaan ottaa huomioon, samoin tapahtumien merkityksellisyys sekä kokijalle että kokemuksen kohteelle.

Rhine esittää spontaanitapausten tietoisiksi tulemisesta kaksivaiheisen mallin:

1. Informaatio välittyy psi-prosessina, joka tapahtuu täysin piilossa eikä sitä voida siksi tutkia millään suoralla menetelmällä.

2. Välittynyt informaatio murtautuu tajuntaan. Murtautumisprosessit ovat tutkittavissa psykologian menetelmin ja niitä esiintyy muutenkin kuin psi-ilmiöiden yhteydessä. Siksi niistä on tutkimustuloksia ja ne tunnetaan kohtalaisen hyvin.

Rhine tutki erilaisten tapaustyyppien lukumääriä ja vertaili niitä keskenään ristiin rastiin, ottaen huomioon psykologisia tekijöitä tajuntaan murtautumisen suhteen. Näitä kaavailuja on suuri määrä ja niiden tulokset ovat usein aika monimutkaisia ja työläästi hahmotettavia, joten jätän ne tarkemmin käsittelemättä. Joitakin suuntaviivoja yritän kuitenkin esittää.

Rhinen mukaan ei ole syytä olettaa mitään yksinkertaisia selityksiä vain sen mukaan, miltä yksittäiset tapaukset ensi silmäyksellä näyttävät. Esimerkiksi kuolevan läheisen ilmestyminen kokijalle kuolinhetken aikoihin ei välttämättä ole hänen henkensä vierailu ja hyvästijättö, vaan kokijan itse luoma kuva, kun hän on saanut tietoa psi-prosessin kautta. Telepatiatapauksissa ei välttämättä ole kysymys lähettäjän aktiivisuudesta ja vastaanottajan passiivisuudesta, vaan tilanne voi olla päinvastainen. Kellon pysähtyminen tai kuvan putoaminen läheisen kuolinhetkellä ei välttämättä ole kuolevan aiheuttama ilmiö, vaan se voi olla kokijan psykokinesiaa, kun hänelle on psi-prosessin kautta välittynyt tieto tilanteesta.

Kokemusten aiheiden kannalta Rhine tarkasteli 2878 realistisen unen aineistoa. Kuolemantapauksia käsitteli 23 % unista, sairauksia 28 %, sekalaisia tärkeitä aiheita 34 % ja yhdentekeviä aiheita 15 %. Tärkeiden aiheiden luettelo oli seuraava, tapausten lukumäärinä kokonaismäärästä 484 tapausta:

1. Kadonneiden esineiden löytyminen ….. 95

2. Tapahtumat töissä …………………… 79

3. Myöhemmät elämänympäristöt ……… 76

4. Vedonlyönnin ja kilpailujen tulokset … 52

5. Kokijalle tärkeät tulipalot …………… 20

6. Luonnonkatastrofit, esim. tulvat …….. 19

7. Seremoniat ja puheet ……….…………11

8. Muut aiheet ……………….………… 132

Epäilemättä mielenkiintoinen kysymys on se, voidaanko ennaltatietämisen avulla välttyä tulossa olevalta vahingolta. Myös tätä Rhine pyrki selvittämään aineistonsa avulla. Hänelle kertyi lopulta 191 tapausta, joissa vahingon tapahtumista oli pyritty estämään. Näistä vahinko saatiin estymään peräti 131 tapauksessa. Ei aivan huono tulos, eli ennalta saatua tietoa siis kannattaa yrittää käyttää onnettomuuksien estämiseen. Tästä aiheesta on enemmän asiaa Ennaltatietäminen-jutusssa toisaalla täällä.

Rhine jätti käsittelynsä ulkopuolelle poltergeist- ja kummitustapaukset siksi, että niitä voidaan tutkia muilla menetelmillä. Samoin hän jätti tietoisesti pois mahdollisia erikoiskykyjä omaavat henkilöt kuten meediot, selvänäkijät ja varhaiset metallintaivuttajat. Jälleensyntymiskokemuksia hän ei mainitse ollenkaan.

Rhinen kirjasta henkii luottamus tieteeseen ja sen menetelmiin. Hän uskoi, että parapsykologian lainalaisuudet on mahdollista selvittää järjestelmällisellä tutkimuksella, jollaista tuolloin tehtiin Duken laboratoriossa. Hän oli sitä mieltä, että kokeellinen tutkimus muodostaa parapsykologian vahvan rungon, jota spontaanitapausten tutkimus tukee. Hän myös näytti uskovan, että parapsykologia oli saamassa yleisen hyväksynnän varsin pian, kun olisi huomattu alan piirissä tehty tieteellinen työ.

Louisa Rhinen käsitys spontaanitapausten merkityksestä muuttui hänen tutkimustensa aikana. Se ilmenee linkistä (2) poimitusta lainauksesta:

Instead of isolated and concrete suggestions for experiments, the continued study of the [spontaneous] material permitted a more fundamental concept of the psi process than I could have anticipated. (Rhine, 1970, p. 150.)

Myöhempää tutkimusta

Douglas Stokes (2006) on tehnyt laajan ja monipuolisen yhteenvedon spontaanitapausten tutkimuksesta, monine tapausesimerkkeineen (Linkki 2).

On tehty monia kyselytutkimuksia siitä, miten yleisiä spontaanitapaukset ovat suuren yleisön keskuudessa. Paremman puutteessa paranormaaliuden arviointikriteerinä on ollut kokijan oma käsitys kokemuksensa luonteesta. Karkeana lopputuloksena voidaan esittää, että 33 - 50 % ihmisistä uskoo kokeneensa spontaaneja psi-ilmiöitä. Tulos on ollut riippumaton kulttuurista ja kansallisuudesta. Naiset ovat ilmoittaneet kokemuksistaan selvästi useammin kuin miehet.

ESP-kokemukset tapahtuvat enimmäkseen unien muodossa, seuraavaksi intuitioina ja vähiten hallusinaatioina.  Louisa Rhine sai eräässä yhteenvedossaan tuloksen, että unia oli 65 %, intuitioita neljännes ja loput 10 % hallusinaatioita. Unet ovat enimmäkseen ennusunia ja valveilla tapahtuneet kokemukset koskevat enimmäkseen kokemushetken tapahtumia. Unet sisältävät enemmän yksityiskohtia kuin intuitiiviset kokemukset, mutta intuitiot ovat vakuuttavampia ja joskus suorastaan pakottavat toimintaan.

Saksalaisesta aineistosta vuonna 2005 julkaistun kyselytutkimuksen 1 100 vastauksesta saatiin seuraava yhteenveto erilaisten kokemusten yleisyydestä:

- déjà vu -kokemuksia 49,5 %

- ESP-unia 36,7 %

- kriisin aikaisia ESP-kokemuksia 18,7 %

- ilmestysnäkyjä, apparitioita 15,8 %

- eläinten psi:n esiintymistä 15,3 %

- kummittelua 12,1 %

Erilaisten näkyjen suhteen olisi aina tärkeätä tietää, onko kyseessä ollut vain päänsisäinen ilmiö eli hallusinaatio vai kaikille näkyvä fysikaalinen hahmo. Tutkimuksissa on useamman paikalla olleen henkilön tapauksissa löydetty kumpaakin tyyppiä, eli joko vain yksi on saanut näyn tai sitten kaikki ovat nähneet saman. Yhden kokijan tapauksessa kokemuksen aineellisuutta ei voi arvioida, ellei siitä jää jälkiä ympäristöön. Tutkimuksissa on havaittu, että kuulohavainnot ovat useammin kaikkien aistittavissa kuin näyt. Tietenkin voidaan puhua myös kollektiivisista harhoista, mutta silloin joudutaan tyytymään enimmäkseen teoreettisiin kaavailuihin.

Stokes käsittelee artikkelissaan myös déjà vu -kokemuksia. Niitä näyttää olevan kahta tasoa eli lyhytaikaisia tuttuuden väläyksiä ja pitkään jatkuvia, jolloin esimerkiksi osataan suunnistaa oikein ennen tuntemattomassa ympäristössä. Aivopuoliskojen eriaikaisuuteen tai aivojen viestintäreittien nopeuseroihin perustuvat selitykset eivät ole kovinkaan vakuuttavia. Psi:n sisältävänä selityksenä voisi olla ennusuni, selvänäkeminen tai jälleensyntymismuisto.

Parapsykologi Rex Stanford kehitti 1970-luvulla PMIR-mallin (Psi-Mediated Instrumental Response) arkielämässä tapahtuville myönteisille yhteensattumille. Se koskee usein tuttujen ihmisten tapaamisia. Tuolloin kokija tekee tilanteeseen toisinaan huonostikin sopivan ja epätavallisen reitinvalinnan, jonka seurauksena hän tapaa itselleen merkityksellisiä ihmisiä. Elleivät kyseessä ole kovin hämmästyttävät yhteensattumat, niin tapausten mahdollinen psi-yhteys voi jäädä huomaamatta.

Lemmikkieläimet löytävät omistajaperheensä toisinaan hyvin merkillisellä tavalla. Ne ovat voineet jäädä mukaan tulematta esimerkiksi kauas tapahtuvien muuttojen yhteydessä. Niitä on palannut perheisiinsä jopa vuoden kuluttua eksymisestä. Tutut lemmikit on voitu tunnistaa sekä jonkin selvän tuntomerkin että käyttäytymisen perusteella. Toinen eläinten osoittama psi-kyky voisi olla se, että ne näyttävät aistivan mahdollisesta henkimaailmasta sellaista, mitä ihmiset eivät aisti. Tietenkin on otettava huomioon eläinten tarkemmat aistit ihmisiin verrattuna.

Jotkut tutkijat ovat raportoineet löytäneensä riippuvuuden maan magneettikentän vaihtelun ja spontaanitapausten yleisyyden välille. Myös ilmanpaineen vaihtelusta on löydetty selitystä spontaanitapauksille. Nämä kaavailut vaatinevat vielä lisätutkimuksia tullakseen kunnolla huomioon otetuiksi.

Kuolemantapausten ennustamisen ja kuolemanhetkisten havaintojen ja tuntemusten yhteydessä on otettava huomioon tiedostamattomien havaintojen mahdollisuus. Kokijat ovat voineet tiedostamattaan havaita lähestyvän vakavan sairauskohtauksen ensimerkit terveeltä näyttävässä ihmisessä. Monissa tapauksissa ihmisen tiedostamatonta havainto- ja päättelykykyä kuitenkin jouduttaisiin venyttämään aika uskomattomiin mittoihin ilman psi-vaikutuksen olettamista.

Linkkejä

1. Phantasms of the Living, osa II
https://archive.org/details/phantasmsoflivin02gurniala

2. Douglas M. Stokes (2006): The Evidence for Psi: Spontaneous Phenomena

http://www.newdualism.org/papers/D.Stokes/Spontaneous_Psi.html

Lähdekirjallisuus

Louisa E. Rhine (1981): The invisible picture; A study of psychic experiences. McFarland, Jefferson, NC. 267 sivua.

Edmund Gurney, F. W. H. Myers, and Frank Podmore (1886): Phantasms of the Living. 2 vols. London: Society for Psychical Research, Trubner & Co. Yli 3000 sivua. (Linkki 1)

Ted Serios ja "ajatusvalokuvat"

Pyydettäessä Chicagon Hilton-hotellin kuvaa Ted Serios tekikin Denverin Hiltonin kuvan. "I missed, damn it".

Ajatusvalokuvaukseen käytettiin Polaroid-tyyppisiä kameroita, joissa filmi oli joko rullana tai filmilevyjen pakkana, joka asennettiin kameraan. Linkin (1) videolla näkyy, miten kameran laukaisemisen jälkeen filmin negatiiviosuus vedettiin rullien läpi ulos, jolloin kuva alkoi kehittyä kameran sisällä. Valmiin kuvan voi noin minuutin kuluttua ottaa ulos. Näin ollen pimeähuoneen käyttöä ei tarvittu eikä kuvaa voitu käsitellä ennen sen valmistumista.

Tämä tarkastelu perustuu suurimmalta osin psykiatri Jule Eisenbudin (1967) kirjaan "The World of Ted Serios". Kirjan toista, laajennettua painosta (1968) minulla ei ole ollut käytettävissäni. Videoilla (2) ja (3) ovat Stephen Brauden yleiskatsaukset tapahtumista. Brauden mukaan onnistuneita ajatusvalokuvia saatiin kaiken kaikkiaan yli 400 kappaletta.

Muitakin ajatusvalokuvaajia on esiintynyt, mutta kukaan muu ei ole tuottanut ajatusvalokuvia yhtä paljon kuin Ted Serios. Heidän tutkijoitaan ovat esimerkiksi professori Fukurai Japanissa ja unitutkija Montague Ullman Yhdysvalloissa, linkki (4).

Kykyjen löytyminen

Ted Serios oli elämäntavoiltaan epäsäännöllinen mies, joka joutui mukaan erikoisiin puuhiin vasta aikuisena, vuonna 1955. Kaikki alkoi siitä, että hän suostui työtoverinsa ehdottamiin hypnoosikokeisiin. Tediä suggeroitiin irtoamaan ruumiistaan. Kun se onnistui, niin keksittiin, että hän voisi etsiä 1800-luvun alkupuolella eläneen merirosvo Laffiten kätkemää aarretta itse Laffiten toimiessa oppaana. Laffiten hahmo alkoi pian heiketä ja tuli yhä pahemmin läpinäkyväksi.

Tedin työtoveri keksi uutena ideana, että Ted voisi yrittää valokuvata aarteen löytöpaikan, jonka hän oli hypnoosissa nähnyt. Tällöin jäisi pysyvä dokumentti rauhassa tutkittavaksi. Ted kokeilikin yksin kotonaan laukaisemalla kameran noin 30 cm etäisyydeltä seinään, ja jo ensimmäiseen filmiin tuli pari outoa kuvaa. Eräässä vaiheessa Ted joutui turvautumaan psykiatriin, joka sai hänet uskomaan kaiken olevan harhaa. Ted kertoi hävittäneensä silloin kaikki hänelle kerääntyneet kolmisensataa erikoista kuvaa.

Myöhemmin Ted sai takaisin uskonsa kuvien aitouteen ja jatkoi kokeitaan yksin tai pienissä piireissä. Eisenbud alkoi tehdä hänen kanssaan kokeita vuonna 1964. Tällöin alettiin kuvata pelkästään Polaroid-kameralla, jolloin kuvat voitiin kehittää välittömästi valmiiksi. Kirjassa kuvattuja kokeita tehtiin parin vuoden ajan, josta suurimman osan Ted oli kokonaan tutkijoiden

käytettävissä. Kun Eisenbud ei saanut koottua Tedin ympärille tutkimuskomiteaa, hän paremman puutteessa järjesti kokeita professoreiden ja muiden akateemisten tutkijoiden kodeissa, isäntäväen ja osallistujien omilla kameroilla.

Kameran laukaisuhetki. Kuva Wikipediasta. 

Kuvaustapa

Yleisimmin käytetty tekniikka oli sellainen, että Ted piti kameraa esimerkiksi polvellaan kasvoihinsa suunnattuna. Toisella kädellään hän piti kameran linssin edessä "gismoa" ja toisella kädellään laukaisi kameran sopivaksi katsomallaan hetkellä. Myös muita kuvaustapoja oli, ja toisinaan muut hoitelivat kameraa ja gismoa jopa metrien päässä, Tedin antaessa vain merkin laukaisuhetkestä.

Gismo oli avoin tai harvemmin läpinäkymättömäksi tukittu putkenpätkä, halkaisijaltaan yleensä 3 cm luokkaa. Putki voi olla esimerkiksi pahvia, paperia tai muovia ja sen pituus vaihteli. Usein se kierrettiin kokeiden alkaessa filmipakkausten paperista leikatusta nauhasta. Gismoa pidettiin välittömästi kameran linssin edessä, mutta edes läpinäkymätön gismo ei välttämättä peittänyt linssiä tiiviisti. Gismo oli Tedin oma keksintö, jonka tarpeellisuutta hän ei pystynyt uskottavasti perustelemaan. Kuitenkin se oli lähes aina käytössä, sillä ajatuskuvien saaminen onnistui vain vaivoin ilman sitä.

Vakiona käytettiin 3000 ASA:n filmä, tarkennus äärettömään, aukko f/11 ja valotusaika 1/30 s. Aikavalotuksen mahdollisuus oli estettynä teippauksella eikä kameroissa ollut valotuksen

automaattista säätöä. Salamavalo oli lähes aina käytössä, joten kameran laukeamishetki oli helposti havaittavissa. Tärkeä yksityiskohta kuvauksissa oli Tedin alkoholintarve. Hän joi koko ajan huomattavia määriä olutta ja toisinaan vahvempiakin aineita. Alkoholia käytettiin jopa palkintona kuvien onnistumisesta.

Kuvien tyypit

Kokeissa saatuja kuvia oli kaiken kaikkiaan neljää erilaista tyyppiä:

1. Useimmiten kuvissa oli normaalinäkymä, eli sellainen kuin sen piti tilanne huomioonottaen ollakin. Siinä näkyivät useimmiten Tedin kasvot epätarkkoina pienen etäisyyden vuoksi. Gismo aiheutti kuvaan pimeämpiä kohtia tilanteesta riippuen. Joskus normaalinäkymä osittain peittyi kuva-aiheella, joka jäi selvittämättä.

2. Täysvalkoinen kuva, eli kuin kauttaaltaan ylivalottunut ruutu. Sellainen tulisi normaalisti esimerkiksi laukaisemalla kamera lähietäisyydeltä valkoiseen seinään salamavaloa käyttäen tai laukaisemalla kohti kirkasta taivasta. Tällainen "whitie" oli normaalitapauksessa selittämätön.

3. Täysmusta kuva, eli kuin täysin valottumaton ruutu. Sellainen saadaan normaalisti jättämällä Polaroid-kamera kokonaan laukaisematta, peittämällä linssi valonpitävästi tai laukaisemalla kamera pimeässä ilman salamavaloa. Tällainen "blackie" oli normaalitapauksessa selittämätön lukuun ottamatta tapauksia, joissa kameran linssi peitettiin.

4. Normaalinäkymästä eroavia yksityiskohtia sisältävä kuva. Jatkossa käytän tällaisista nimitystä ajatuskuva mukavuussyistä, ilman oletusta kuvien syntytavasta.

Erityyppisiä kuvia tuli samassa istunnossa ja samalla tavalla toimien. Tieto eri kuvatyyppien esiintymissuhteista puuttuu ja siitä voi saada viitteitä vain satunnaisesti kerrotuista peräkkäisten kuvien sarjoista. Eisenbudin kirjassa on valikoima esimerkkikuvia, lähinnä Eisenbudin järjestämien isutuntojen mukaisessa aikajärjestyksessä.

Ajatuskuvissa ilmeneviä aiheita

Eisenbudin kirjassa on 96-97 ajatuskuvaa, 3-4 normaalinäkymää ja vertailukuvia. Tarkkaa suhdetta ei voi sanoa yhden rajatapauksen vuoksi. Kuvia on niin paljon, että niiden sisällöstä on mahdollista tehdä päätelmiä. Kaikki ajatuskuvat ovat enemmän tai vähemmän epätarkkoja ja himmeitä. Kuvanlaatu vaihtelee melko selkeästä niin himmeäksi, että siitä ei voi päätellä kuvan aihetta. Useimmiten kuva-ala on vain osittain täytetty, eli kuva sijaitsee kuin mustalla pohjalla olevassa

himmeärajaisessa valoläikässä.

Suurin osa ajatuskuvista on aiheeltaan tunnistettavissa, esimerkiksi rakennus, laite, henkilö, ajoneuvo, huonekalu, muistomerkki, ja niin edelleen. Kahdeksasta kirjan kuvasta tai kuvasarjasta on

tunnistettavissa myös kuvan todellinen kohde, esimerkiksi olemassa oleva rakennus tai kirjassa oleva kuva. Yhdeksän kuvaa sisältää tekstiä, joka on helposti luettavissa. Osa kuvista on koosteita useammasta näkymästä, verrattavissa osittaiseen kaksinkertaiseen valottumiseen.

Sama kuva-aihe esiintyy usein sarjoina, jolloin kuvien tarkkuus vaihtelee ja aiheen rajautuminen valoläikässä vaihtelee. Myös aihekuvan sijainti vaihtelee vähän ja kuvan kiertymistä esiintyy enimmäkseen vähän. Aiheen koko vaihtelee hyvin vähän ja kuvan rakenteen osat pysyvät tarkasti samoissa kohdissa toisiinsa verrattuna, kuvan tarkkuuden sallimissa rajoissa arvioiden. Eisenbudin kirjassa on 18 eri kuvasarjaa, joissa kussakin on 2-5 kuvaa samasta aiheesta. Eisenbud kertoo, että samasta tuulimyllystä tuli jopa 13 kuvaa. Muutamissa kuvissa näkyy kuin päällä olevia läiskiä tai pilkkuja. Joissakin on viiruja ja viivoja, jotka ovat toisinaan kuin säteittäisinä viuhkoina. Kuvat voivat olla myös lievästi venähtäneitä tai vääntyneitä.

Tunnistetuista kohteista olevat kuvat Eisenbudin kirjassa ovat lähes aina virheettömiä siinä määrin kuin kuvan tarkkuus antaa mahdollisuuden tehdä päätelmiä. Pienimmätkin yksityiskohdat yleensä täsmäävät todellisuuden kanssa. Mistään kuvista en löytänyt selviä sisäisiä ristiriitaisuuksia, esimerkiksi näkyvät varjot olivat aina samalla tavalla kuvan koko alueella.

Ajatusvalokuvien kohteet sisälsivät joskus yksityiskohtia, joita ei enää ollut jäljellä istuntoja pidettäessä. Tedin olisi ollut suunnilleen mahdotonta hankkia sellaisia huijauskuvia vähemmän julkisista kohteista. Journal of ASPR:ssä on aikanaan keskusteltu muutamista selvemmistä eroavuuksista olemassa olleen kohteen ja ajatuskuvan välillä (Eisenbud & al. 1981,  Rinaldi 1982,  Eisenbud & al. 1982).

Linkissä (5) on nähtävissä yhteensä 275 Tedin ajatuskuvaa, normaalinäkymää ja kuvien kohteita. Kuvat tosin ovat valitettavan pienikokoisia.

Videoiden kertomaa

Muutamista katsottavissa olevista YouTube-videoista saa havainnollisen kuvan istuntojen kulusta. Lyhyeltä videolta (6) näkyy, miten Ted aluksi riisuu kenkänsä ja tyhjentää taskunsa. Taskujen tyhjentäminen ei johdu Eisenbudin määräyksestä vaan siitä, että Ted uskoi lähellä olevan metallin heikentävän kykyään. Näkyy myös, miten ankarasti Ted keskittyy kameran laukaisemiseen. Eisenbud näyttää piippuineen varsin joviaalilta eikä tilanteesta saa kuvaa, että kyse olisi ollut tiukasta koetilanteesta.

Gismo-puoli jää videolla kovin heikoksi. Aluksi Ted vain muitta mutkitta poimii gismon pöydältä ja aloittaa hommat. Gismoa ei esitellä eikä tutkita. Yhdessä vilautuksessa näkyy gismon läpi niin kirkkaasti, että siellä voisi olla linssi sisällä, mutta varmaa se ei ole. Yksi puute videossa on se, että gismon sijaintia kameran edessä laukaisuhetkellä ei näytetä, joten katsoja ei pysty arvioimaan, miten paljon se olisi vaikuttanut kuvaan.

Videolla (1) ollaan jonkun kotona kokeilemassa, ilman tiukkaa kontrollia. Gismoa ei nytkään esitellä, mutta yhdessä vilauksessa sen voi tarkasti katsoen huomata olevan läpinäkyvä ja tyhjä, kuten myös Eisenbud kertoo kirjassaan tästä tilaisuudesta. Merkillisin tulos on mielestäni varsin vaalea kuva, vaikka kokeilija peittää kameran linssin kämmenellään. Toisessa tapauksessa kokeilija pitää gismoa kameran edessä.

Ted on hyvässä vedossa ja ajatuskuvia syntyy tiuhaan tahtiin alkulämmittelyn jälkeen. Tedin paidanhihat ovat puoliksi käännetyt. Hän ei osallistu kameran pitämiseen, mutta pitää joskus gismoa kameran linssin edessä. Hän käsittelee gismoa huolimattoman oloisesti, kiinnittämättä siihen kummempaa huomiota. Hän ei näytä yrittävän käsitellä sitä epäilyttävällä tavalla.

Arthur Clarken videolla (7) ei ajatuskuvia enää synny, koska Tedin kyvyt ovat lähes tyystin kadonneet. Skeptikkovalokuvaajat osoittavat loppuosassa, miten kuvia saadaan aikaan sopivasti rakennetulla gismolla.

Kuvausolosuhteiden vaikutuksia

Eisenbud pyrki selvittämään kuvien syntymistapaa kuvausolosuhteita muuttelemalla. Kun kameran linssi peitettiin maalarinteipillä, niin varsinaisia kuvia ei syntynyt. Sen sijaan tuli täysmustia ja täysvalkoisia kuvia, joista täysvalkoiset tietenkin olivat selittämättömiä. Toisaalta kuvia saatiin silloinkin, kun joku peitti koko gismon kämmenellään. Mikä merkillisintä, ajatuskuvien tarkkuus ei havaittavasti huonontunut, vaikka kamerasta oli poistettu linssijärjestelmä kokonaan.

Ajatuskuvia syntyi myös, vaikka Ted oli sisällä Faradayn häkissä ja kamera oven takana häkin ulkopuolella. Eisenbud teki myös kokeita peittämällä filmin valotuspinnan kameran sisällä ohuella lyijylevyllä. Ajatuskuvia ei saatu, mutta täysvalkoisia kohtia syntyi levyn reikien kohdalle muun alueen jäädessä mustaksi.

Koska ajatuskuvat eivät vastanneet kameran näkemää eli normaalinäkymää, olisi voinut olettaa, ettei kameraa olisi tarvittu ollenkaan. Kun Ted yritti saada kuvia pelkkiin filmeihin ilman kameraa, niin aluksi ei esiintynyt mitään vaikutuksia. Vasta kirjan valmistumisen aikoihin saatiin

täysvalkoisia kuvia ja heikkoja viitteitä myös yksityiskohtia sisältävistä kuvista.

Tedin pukeutuminen tiukkaan "apinapukuun" huononsi tuloksia, mutta joitakin ajatuskuvia kuitenkin saatiin. Kaikista näistä kokeista voidaan päätellä, että kyseessä ei ollut pelkkä fysikaalinen ja optinen ilmiö. Psykologisella tilanteella oli ilmeisen tärkeä vaikutus.

Skeptisiä näkökantoja

Englanninkielisessä Wikipediassa on artikkeli Tedistä, linkki (8). Jos jossain, niin siinä artikkelissa näkyy, miten skeptikkojen hallitsema paikka Wikipedia on. Mm. artikkelin lähdeluettelosta löytyy vain skeptisiä lähteitä. Tuskin mikään suoraan Tediä, Eisenbudia ja ajatuskuvien syntytapaa koskeva väite pitää edes osapuilleen paikkaansa. Kirjoittajan asiantuntemusta kuvaa se, että gismo esitetään kautta linjan muodossa "gizmo".

Wikipediassa ajatusvalokuvaus selitetään näin:

Serios would use what he called a "gizmo," a tube of paper placed against the camera lens. He said this helped him to focus his mental energy and direct it toward the film. He also used something he didn't tell anyone about—a tiny tube about one inch long and one-half inch in diameter. This tube had a tiny magnifying lens at one end. In the other end one could insert a piece cut from a standard 35mm slide. Lined up properly, this device projected the image on the cut piece of transparency onto the film of the Polaroid camera. The device was small enough to be concealed in the palm of the hand, so it could be used even when the larger paper "gizmo" wasn't around to conceal it.

Nile Root kertoo olleensa mukana yhdessä istunnossa, linkki (8): 

He often displayed the gismo so we could see that it was empty but in his drunken condition he finally slipped up. Serios became careless: as he was waving his arms and yelling, I saw a shiny object reflect from inside the paper gismo that he always held to the camera lens.

Skeptisissä lähteissä siis kerrotaan varmana ja jopa havaittuna tosiasiana, että kaikki ajatusvalokuvat syntyivät huijauksella, gismon avulla. Lisäksi skeptikot kertovat elävästi, miten moraaliton ja epävakaa persoona Ted oli. Lisäksi he kertovat, että kun skeptikkovalokuvaajat paljastivat huijauksen, niin siihen loppui Tedin valokuvausura. Eihän se kuitenkaan siihen loppunut, vaan myöhemmin, kykyjen häviämiseen.

Taikuri Randi suorastaan julkisesti valehteli, että Ted tunnusti hänelle huijanneensa (Eisenbud 1975). Martin Gardner puolestaan kertoi, että Randi on helposti toistanut Tedin temput samoissa olosuhteissa. Todellisuudessa Eisenbud esitti Randille haasteen tulla esittämään temppu samanlaisissa olosuhteissa, mutta Randi ei suostunut siihen.

Muutamat asiat skeptikoilta unohtuvat: että myös muut käsittelivät kameroita ja gismoa Tedin ulottumattomissa, mikä ei estänyt ajatusvalokuvien syntymistä. Ja että samassa istunnossa saatiin monia erilaisia kuvia, mikä olisi edellyttänyt huijauskuvan tiuhaa vaihtamista.

Kuvien aitoudesta

Skeptiset valokuvaajat osoittavat ansiokkaasti videolla linkissä (7) ja artikkelissa Nile Root (2002) linkissä (9), että ajatuskuvien kaltaisia kuvia saadaan aikaan gismolla, jossa on diakuva ja sen riittävän terävään näkymiseen vaadittava linssi. Näin ollen kuvien ulkonäköä ei voida pitää todisteena niiden aitoudesta. On kiinnitettävä huomio kuvausolosuhteisiin ja istunnoissa saatujen peräkkäisten kuvien tyyppeihin ja aiheisiin.

Mahdollisen huijausgismon olisi pitänyt olla riittävän suuri ja tarkasti kameran linssin edessä. Gismo oli aina kokeilijoiden vapaasti tarkastettavissa, vaikka videoiden perusteella se oli aikalailla sivuseikka. Kaikki huomio näytti olevan kiinnittynyt syntyneisiin kuviin. Tedillä olivat paidanhihat täysin tai puoliksi ylös käärittyinä ja harvoin jopa tiukka "apinapuku" päällä, hihansuut ja kaula-aukko tiukasti kiinni.

Kun otetaan huomioon kuvien suuri määrä ja Tedin vahva humalatila lähes kaikissa onnistumistapauksissa, huijausgismo olisi ehdottomasti paljastunut. Kokeilin itsekin menetelmää ja totesin sen hankalaksi.

Periaatteessa on mahdollista, että itse kamerassa olisi ylimääräisiä valonlähteitä ja reikiä. Tähän ei ollut käytännön mahdollisuuksia, koska käytettyjä kameroita oli suuri määrä ja omistajia kehotettiin tutkimaan ne tarkasti ennen kuvauksia ja uudestaan kuvauksien jälkeen. Ted ei toisinaan toteutetussa tiukassa kontrollissa saanut koskea kameroihin muuta kuin kuvaustilanteissa eikä aina silloinkaan.

Eräs mahdollisuus on, että filmien valotus ei tapahtunut kameran näennäisellä laukaisuhetkellä vaan ennen sitä tai sen jälkeen. Tähänkin oli hyvin pienet mahdollisuudet, koska monet henkilöt ostivat filmejä, latasivat ne kameroihin ja kehittivät kuvat. Lähes säännöllinen salamavalon käyttö paljasti laukaisuhetken varsin luotettavasti.

Koostekuvat erosivat toisinaan hyvin selvästi tavallisista saman kuva-alan useampikertaisista valotuksista. Esimerkiksi tumma alue peitti toisinaan alleen vaaleamman alueen, mikä ei onnistu kaksoisvalotuksella. Myöskään paikalla olleiden henkilöiden näkymissuunnat eivät aina vastanneet heidän sijaintiaan kuvaushetkellä. On vaikea kuvitella, miten Ted olisi voinut kuvata vieraan kodin sisustusta ja kokeisiin osallistuvia henkilöitä salaa etukäteen ja ehtiä valmistaa niistä diat kokeita varten.

Toisinaan Ted pystyi pyydettäessä tuottamaan annettua aihetta tai kuvaa selvästi muistuttavan kuvan. Täysosumia ei kuitenkaan saatu kuin yhden kerran, ja silloinkin Ted oli itse ehdottanut

aihetta. Annettu aihe voi olla myös pelkästään antajansa tiedossa, jolloin Ted toisinaan osasi kuvailla sitä sanallisesti aivan oikein.

Hiukan epäilyttävältä tuntuu se, että kuvat olivat useimmiten virheettömiä pienimpiä yksityiskohtia myöten mallikuviin tai todellisuuteen verrattuna. Tähän on ensimmäisenä mieleen tuleva selitys huijaus käyttäen jostakin hankittuja oikeita valokuvia. Joissakin tapauksissa ajatuskuvissa kuitenkin on havaittu todellisia eroja kohteeseen verrattuna tai kuva on ollut vanhemmalta ajalta kun mallikuva. Erot tietenkin vahvistavat kuvien aitoutta.

Ted Seriosin ajatusvalokuvien selittämättömyys riippuu vahvasti Jule Eisenbudin rehellisyydestä ja tarkkuudesta havaitsijana. Mukana oli kuitenkin niin paljon muitakin akateemisia henkilöitä, että Eisenbudin järjestämä huijaus tuntuu mahdottomalta. Hän luettelee kirjassaan 30 akateemista henkilöä, jotka nimikirjoituksellaan vahvistivat mukana olonsa ja kokeiden olleen kunnolla järjestetyt. He kirjoittivat nimiään myös kuvien reunoihin.

Omasta mielestäni Ted Seriosin ajatusvalokuvat ovat erittäin merkittävä ilmiö. On vahinko, että se on jäänyt niin pahasti unohduksiin kuin on tapahtunut.

* * *

Linkkejä

1. Echte Psychokinese? Die "Gedankenfotografie" des Ted Serios | ExoMagazin

https://www.youtube.com/watch?v=rLZC8fXgDBE

2. Lecture by Stephen E. Braude on the Photographs of Ted Serios

https://www.youtube.com/watch?v=V34EjMHzTkg

3. Thoughtography of Ted Serios with Stephen E. Braude

https://www.youtube.com/watch?v=_vFNVpUhiyk

4. The Bindelof Story, Part II

https://siivola.org/monte/papers_grouped/copyrighted/Parapsychology_&_Psi/Bindelof_Story/The_Bindelof_Story_Part_II.htm

5. Jule Eisenbud collection on Ted Serios and thoughtographic photography

http://cdm16629.contentdm.oclc.org/cdm/search/collection/Eisenbud/page/1

6. Discovery Science Ident // Ted Serios

https://www.youtube.com/watch?v=_yN7G_9evJw

7. Psicocinesi: le fotografie paranormali di Ted Serios

https://www.youtube.com/watch?v=Np55AxpwDaE

8. Ted Serios Wikipediassa

https://en.wikipedia.org/wiki/Ted_Serios

9. Nile Root (2002): Mind power or hoax

http://www.niler.com/estitle.html

Kirjallisia lähteitä

Jule Eisenbud (1967): The World of Ted Serios. William Morrow & Company, Inc. 1967.

Jule Eisenbud (1975): On Ted Serios' Alleged "Confession". The Journal of the American Society for Psychical Research, 1975:1.

Jule Eisenbud, J. G. Pratt ja Ian Stevenson (1981): Distortions in the Photographs of Ted Serios. The Journal of the American Society for Psychical Research, 1981:2.

G. M. Rinaldi (1982): Anomalies in the Prints of Ted Serios. The Journal of the American Society for Psychical Research, 1982:1.

Jule Eisenbud ja Ian Stevenson (1982): Reply to Mr. Rinaldi. The Journal of the American Society for Psychical Research, 1982:1.

Merkillisiä voimia

Päivitetty 20.6.2020

Vahvoista psykokinesiailmiöistä eli makro-PK:sta tai erikoisten ihmisten voimista ei ehkä kannattaisi kirjoittaa ollenkaan, koska kyseessä ovat niin vaikeasti uskottavat ilmiöt. Ne taitavat olla tieteen valtavirran kaikkein vahvimmin tieteellisesti olemattomiksi olettamia asioita. Vaikeinta ehkä on uskoa, että joillakin ihmisillä voisi olla erikoiskyky saada sellaisia ilmiöitä aikaan.

Konkreettista näyttöä merkillisistä voimista on kuitenkin olemassa erittäin paljon, joten informointimielessä haluan kuitenkin tuoda näitäkin asioita esiin. Minun kun ei enää tarvitse olla huolissani maineeni puolesta.

Aluksi muutamia esimerkkitapauksia:

Kaivon kansi 

Kesällä 2008 muurahaiset aiheuttivat taas riesaa puiselle kaivonkannelle rakentaen siihen pesää. Kaivon vieressä oli sementistä tehty kaivonkansi jota ei milloinkaan oltu käytetty ja vuosikymmenien aikana se oli uponnut maahan niin että vain teräksinen kahva oli juuri ja juuri nähtävissä. 

Koska minulla ei ollut puutavaraa uuden puisen kaivonkannen rakentamiseksi niin päätin että nyt kaivan ylös tuon vanhan sementtisen kaivonkannen ja ryhdyn käyttämään sitä.
Menin liiteriin ja hain lapion ja ryhdyin töihin. 

Saatuani kannen näkyviin yritin lapion avulla vääntää tuon kannen ylös mutta se oli niin syvällä että lapio oli vähällä katketa ja koska rupesi hämärtämään niin päätin jatkaa seuraavana aamuna. 

Seuraavana aamuna menin liiteriin ja hain toisen lapion ja ajattelin että kahden lapion avulla saan tuon kannen irti ja ylös. 

Hämmästykseni oli valtava kun tulin kaivolle ja näin että tuo kansi jo oli nostettu ylös kuopasta ja makasi sen ensimmäisen lapion päällä kuopan vieressä.

Todettakoon että olin yksin saaressa, lähimmän naapurin muutettua mantereelle. Nykyisin saaressa kasvaa uusi heinälaji joka on hyvin korkea, jopa 2 metriä joka tekee liikkumisen saaressa erittäin hankalaksi, usein jopa mahdottomaksi. Polku kaivolle menee torpan ohitse, 

En ole vieläkään keksinyt kuka tuon kannen nosti ylös kuopasta keskellä yötä.

Kertoja on hyvin tuntemani mies, jolle on sattunut muitakin merkillisiä ilmiöitä. Saariolosuhteissa on käytännössä mahdotonta, että joku satunnainen kulkija olisi huomaamatta voinut käydä tekemässä sellaisen tempun. Lisäksi lähin työkalu eli lapio oli jäänyt kannen alle. Olisi ollut erittäin kiinnostavaa päästä tutkimaan tuoreeltaan jälkiä siinä kannessa ja sen ympäristössä. Kertoja on samaisella mökillä kokenut myös sellaisia esineiden liikkumisia, jotka hän on päässyt näkemään.

Vierailulla käynti

Helsinkiläinen selvänäkijä toimitti aikanaan kummitukset pois Jyväskylän kiviveistämöltä. Sama selvänäkijä kertoo Aikki Perttola-Flinckin (1971) kirjassa sivulla 91 miten hän kävi kotoaan pikavierailulla Keski-Suomessa: 

- Kerran minulle soitettiin Keski-Suomesta eräästä tuttavasta perheestä, jossa niin ikään oli vieraita jotka eivät uskoneet tämäntapaisiin asioihin. Sanoin tulevani kymmenen minuutin kuluttua puhelun päättymisestä. Tulen hiljaa kuin kissa, mutta tassutellen niin että kaikki kuulevat ja sylkäisen ovella, sanoin ja pyysin panemaan leipäveitsen keittiön pöydälle siten, että kahva on reunaan päin ja terä kohti pöydän keskustaa. Sanoin pamauttavani veitsellä pöytää ja aukaisevani molemmat vesihanat.
 - Kaikki kuulivat kissan tassuttelun, sylkäisyn ovella ja veitsen pamautuksen sekä veden kohinan. Joillekin vieraille tuli kuulemma kiire mennä sulkemaan vesihanat ja useimmat olivat olleet peloissaan. Olen lopettanut tämäntapaiset kokeet. Eihän niillä ole mitään merkitystä.

PK-mies

Parapsykologian tohtori ja tutkija Jeffrey Mishlove (2000) kertoo kirjassaan miehestä, jonka toimia ajanjaksolta 1976-1987 hän tarkisteli eri lähteistä ja johon hän itse oli yhteydessä vuodesta 1979 lähtien. Kyseinen Ted Owens (1920-1987) pyrki herättämään huomiota ja kunnioitusta ottamalla yhteyttä enimmäkseen sanomalehtien toimituksiin, mutta myös poliiseihin ja eri alojen johtajiin ja tutkijoihin, kertomalla, mitä hän aikoo lähitulevaisuudessa saada aikaan. Ja nämä lupaukset olivat todella uskomattomia. Hän esimerkiksi lupasi lopettaa jollakin alueella vallitsevan kuivuuden, tuottaa ufohavaintoja jollekin alueelle ja aiheuttaa erilaisia sääilmiöitä, magneettisia häiriöitä ja sähkökatkoksia tietylle alueelle.

PK-miehen etukäteen ilmoittamat tapahtumat olivat usein vaikeasti todettavissa hänen ansiokseen tai syykseen, sillä kyllähän säät aina vaihtelevat ja sähkökatkoksia ja onnettomuuksia tapahtuu. Muutamissa yksittäistapauksissa näyttö on kuitenkin kohtalaisen selvä. Salamaniskuista kirjoitetaan Mishloven kirjan sivuilla 91-93. Hän vastaanotti asianajaja Margulisin kirjoittaman ja notaarin vahvistaman tapausselostuksen, jonka mukaan Owens ja Margulis olivat kerran Philadelphiassa korkean rakennuksen katolla. Owens ehdotti, että hän voisi saada salaman iskemään alueeseen, jonka Margulis osoittaisi. Näin myös tapahtui – Owens ojensi kätensä annetun sillan suuntaan ja salama todella iski sinne pian sen jälkeen. Mishlove itse haastatteli Margulista, ja tämän mukaan se oli ainoa salamanisku, jonka he havaitsivat näköalapaikaltaan.

Toisella kertaa kaksi Owensin tuttavaa halusi toistaa salamakokeen. He menivät parvekkeelle, josta oli hyvä näköala. Toinen miehistä osoitti suunnan, jonka jälkeen Owens ojensi kätensä siihen suuntaan ja pian sinne iski peräjälkeen kolme voimakasta salamaa. Toinen miehistä osoitti uuden suunnan, ja pian sinnekin iski yksi salama. Miehet vakuuttivat, että ne olivat ainoat salamaniskut, mitä he havaitsivat parvekkeelta.

Owens ennusti vuonna 1970, että presidentti Nixon ei toimi virkakautensa loppuun, mikä toteutuikin vuonna 1973. Owens myös varoitti, että avaruussukkula Challenger tuhoutuu jos se lähetetään suunnitelmien mukaan, ja Mishloven pitää yrittää estää lento. Usein Owens ilmoitti etukäteen, että hänen aikaansaamistaan ilmiöistä kerrotaan sanomalehdessä, ja niin myös kävi.

Vastaanotto näin suuruudenhulluilta kuulostaville väitteille oli tietenkin tyly, ja PK-mies joutui usein pilkan kohteeksi. Hän oli kovin herkkähipiäinen ja suuttui tulisesti arvostelusta. Hän saattoi ilmoittaa, että kun häntä ei uskota, niin hänpä näyttää mihin pystyy. Seurauksena oli esimerkiksi yllättäviä myrskyjä ja raesateita, vallitsevasta kuivuudesta huolimatta. Moni ihminen menetti henkensä hänen ilmoittamissaan rajuilmoissa, ja hänen pilkkaajilleen kävi usein huonosti onnettomuuksien, sairastumisten ja itsemurhien muodossa. Myös tutkija Mishlove sai tuntea Owensin onneksi lyhytaikaiseksi jääneen koston, kuten hän kirjansa sivulla 207 kirjoittaa: 

December 31, 1976, during the period covered by our San Francisco experiment. At the time, in spite of the excellent UFO sighting a few weeks earlier, all of the conditions specified by Owens for the demonstration had not been met. I reminded him of this during a telephone conversation and, perhaps to tone down his own arrogance over what had been accomplished, I added the statement, "You're not 100 percent accurate, you know!" Immediately after that remark, Owens slammed the phone down, hanging up the connection. Within about forty-five minutes, I began to feel ill. A sore throat developed of such severity that I assumed I might be fighting a cold for the next ten days or so.

Then, about two hours later, I received another telephone call. "Jeffrey, I apologize," said Owens. "I promise I will never do that to you again," he said without specifying just what it was he had done. And, just as suddenly as it had begun, my sore throat began to recover. 

Owens oli innokas jalkapallon ja koripallon seuraaja ja usein katseli otteluita televisiosta. Kun hyvin menestyneen joukkueen jokin pelaaja ärsytti häntä, niin hän ilmoitti, että hän pysäyttää sen joukkueen tai pelaajan etenemisen sarjassa. Niin siinä todellakin aina kävi, uhatut joukkueet ja pelaajat sortuivat tyhmiin ratkaisuihin tai epäonnistuneisiin yrityksiin.

Owens kertoi olevansa yhteistyössä avaruusälyn kanssa, jolle hän esitti toivomuksia haluamistaan ilmiöistä ja jotka tämä avaruusäly useimmiten toteutti. Avaruusäly oli myös itsenäinen toimija ja mm. etukäteen ilmoitti Owensille tuhoavansa avaruussukkula Challengerin.

Mishlovelle kerääntyi erittäin laaja aineisto sanomalehtiuutisia ja muita artikkeleita, joita hän sai sekä Owensilta että tutkijaverkostoltaan. Monista epävarmuuksista huolimatta on ilmeistä, että sellainen aineisto pitäisi ottaa vakavasti tutkimuksen kannalta. Owensista on laajahko artikkeli Psi-ensyklopediassa, linkki (1). Jeffrey Mishlove kertoo mielenkiintoisia ja tärkeitä yksityiskohtia kokemuksistaan PK-miehestä kahdessa keskustelussa, linkit (2) ja (3).

Erikoishenkilöt

PK-mies oli erikoishenkilönä tietenkin omaa luokkaansa. Heikompia tässä suhteessa ovat kuolemanrajakokemuksen kokeneet, jotka usein kertovat, että eivät voi pitää rannekelloa ranteessaan. Heidän ranteissaan eivät suostu käymään nykyajan elektroniset kellot eivätkä myöskään perinteiset jousivetoiset rannekellot. Kun he ottavat ne pois ranteestaan, niin ne taas alkavat käydä normaalisti. Joillakin on hankaluuksia myös tietokoneiden käytössä.

Olen kuullut useamman erikoisia toistuvasti kokevan henkilön kertovan, että kun he suuttuvat, niin lähiympäristössä tapahtuu jotakin fysikaalista, esimerkiksi kuuluu paukaus, jotain putoaa paikaltaan lattialle tai jopa jokin lasiesine menee rikki. Näkijä Pirjo Hutchings kertoo linkissä (6) itselleen toisinaan käyvän näin.

Voimaa riittää

Hyvinkin raskaita kappaleita kerrotaan nostetun ilmaan ja myös muita, pienimuotoista mutta kovaa voimaa vaatineita tapahtumia kerrotaan. Yllä olevassa esimerkissä oli raskas betoninen kaivonkansi noussut itsekseen ylös. Isojoen Leppiniemen kylässä kummitus nosti ilmaan sängyn, jossa kaksi miestä oli nukkumassa ja veti ulos kaksi suurehkoa, puuhun kantaa myöten iskettyä naulaa. Georg Lindström istui kahden muun henkilön kanssa sohvalla, jota lapsihenki Charlie liikutteli. Rosenheimissa liikkui noin 175 kg painoinen asiakirjakaappi 30 cm.

                     

Hiukan pienemmällä voimalla taipuvat ruokalusikat ja muut paksuhkot metallisauvat. Oma voiman tarpeensa on myös raskaiden apporttien toimittamisella, varsinkin kivien siirtelyllä. Usein ne tuntuvat lämpimiltä heti saapumisensa jälkeen. Näissä tapauksissa voiman tarve jää täysin hämärän peittoon.

Henkiparannus

Maailmassa on ollut ja edelleen on olemassa lukemattomia henkiparantajia (healer, healing), joilla on vielä moninkertaisesti enemmän asiakkaita. Parantajien saamista ällistyttävistä, erittäin konkreettisista parantumistuloksista on olemassa lukemattomia tapauskertomuksia. Jos niissä on vähimmässäkään määrin perää, niin lumeparantuminen eli plasebo ei riitä selitykseksi. Lääketieteen valtavirran edustajat paheksuvat jyrkästi näitä kilpailijoitaan ja ovat jättäneet tietoonsa tulleet tapaukset tutkimatta, valitettavasti.

Huomattava osa parantajista on epäilemättä sellaisia, joiden tulokset ovat vain lumeparantumisia, eikä suoranaisia huijareitakaan puutu.

Henkiparantamisen tieteellinen tutkimus on kovin hankalaa. Lumevaikutuksen pois suodattaminen on vaikeata ja vaatii suuria aineistoja vertailuryhmineen. Lääketiedettä ja tilastotiedettä hallitsemattomat maallikot eivät pysty tuloksia arvioimaan, vaan aina tarvitaan mukaan lääketieteen asiantuntijat ja tilastotieteilijät. Psi-ensyklopediassa on pitkä artikkeli henkiparannuksesta, linkki (4). Siinä käsitellyt parantamistavat ovat:

Rukous/Intercessory Prayer

Kosketusterapiat/Therapeutic Touch

Reiki

Johrei

Muita menetelmiä/Idiosyncratic/other types of healing

Myös eläimiin ja kasveihin vaikuttamisesta on lyhyt katsaus. Loppupäätelmäksi jää, että eri menetelmillä saadut tulokset ovat ei-vakuuttavia (inconclusive), koska tutkimuksissa käytetyt menetelmät ovat olleet jonkin verran epätäydellisiä. Toisaalta todetaan, että menetelmien tarkkuuden parantaminen tuskin olisi romuttanut saatuja heikohkoja vaikutuksia.

Itse ihmettelen sitä, että todella merkillisistä yksittäistapauksista ei ole artikkelissa ole mainintoja, vaan kaikki hoidetaan tilastollisesti. Merkittäviä tapahtumia olisivat äkilliset luuston korjaantumiset tai erilaisten kasvainten ja vakavien ihojälkien äkilliset häviämiset, joista on runsaasti kertomuksia. Valitettavasti julkaistut tapaukset jäävät pelkiksi kertomuksiksi, kun röntgenkuvia, valokuvia tai laboratoriotuloksia ei esitetä. Lumevaikutus ei tule kysymykseen, jos parantamisyrityksestä tietämättömät henkilöt ovat parantuneet juuri parannushetkellä eikä parantamisen tilaajakaan ole tietänyt sitä hetkeä.

Linkissä (5) reikihoitaja Jeffery Martin kertoo parantaneensa asiakkaan vakavasti loukkaantuneen ranteen, jossa oli murtuneita luita. Kun asiakas meni parin päivän päähän sovittuun leikkaukseen, niin lääkäri ei ollut uskoa, kun ranne röntgenkuvauksessa ja toiminnallisesti osoittautui täysin terveeksi.

Suomalainen henkiparantaja Katrina Berg (2018) kertoo kirjassaan "Sielu matkalla vapauteen"

 monia konkreettisia parantumistapauksia.

Noituus

Noitia ja heihin verrattavia näkijöitä, shamaaneja tai poppamiehiä on epäilemättä ollut olemassa kaiken ihmisenä olemisen historian ajan. Itse en ole tutustunut noituuteen ollenkaan enkä jatkossakaan aio paneutua siihen aiheeseen, joten rajoitun sanomaan siitä vain vähän. Väitettyinä eräänlaisen voiman käyttäjinä heidätkin kuitenkin on otettava huomioon. Suomalaiseen kansanperinteeseen noidat kuuluvat kiinteästi, ja heihin on ollut viittauksia kahdessa tekemässäni kummitushaastattelussa eikä Jyväskylän kummitusten poistaja mielestäni kauas noidasta jää.

Perinteentutkimuksen valtavirta on olettanut kyseessä olevan vain perinteen ilman mitään totuusarvoa. Pidän tätä puutteena, koska mielestäni noituuteen pitäisi suhtautua vakavasti ja tutkia sitä monipuolisesti.

Voima ja energia

Kaikkiin fysikaalisiin psi-ilmiöihin liittyy väistämättä fysikaalisesti määritellyn voiman ja energian esiintyminen. Tämän voiman luonne ja suuruus jäävät toistaiseksi täysin arvailujen varaan. Paljonko energiaa on esimerkiksi kulunut apportin toimittamiseen? Entä siihen, kun esineiden on havaittu kulkeneen aineen läpi vaivatta, ilman mitään jälkiä tästä lävistämisestä? Mitä olisi parannusenergia silloin, kun kudoksissa tapahtuu selviä fysikaalisia muutoksia? Entä mitä on paljon puhuttu ja usein virheellisesti ymmärretty henkinen energia?

Yksi asia on otettava huomioon merkillisten voimien yhteydessä: jos on olemassa parantamiseen käytettyjä hyviä henkisiä voimia, niin mikä estää olemasta myös vahinkoja aiheuttavia pahoja voimia? Kansanperinteessä puhutaan paljon pahasta silmästä. Näyttää siltä, että rakkaudellisuus ja eettisyys ovat erittäin tärkeitä ominaisuuksia ihmisten ja eläinten hyvinvoinnin kannalta.

Oma ongelmansa on vielä se, että ovatko fysikaaliset vaikutukset näennäisen tekijänsä oman voiman käyttöä vai vaikutuksia henkimaailmasta tai avaruusälyltä. Maailma ei ole vielä läheskään valmiiksi tutkittu.

Linkkejä

1. Ted Owens

https://psi-encyclopedia.spr.ac.uk/articles/ted-owens

2. Reflections on The PK Man with Debra Lynne Katz
https://www.youtube.com/watch?v=Kv6ARS5Hl9U

3. The Case of the PK Man with Stephen E. Braude
https://www.youtube.com/watch?v=1ZXNccfg6uc

4. Psi Healing Research

https://psi-encyclopedia.spr.ac.uk/articles/psi-healing-research

5. Reiki Healing with Jeffery Martin

https://www.youtube.com/watch?v=iY9uo9Dswr0

6. Rajatieto TV esittää: Paulin pakeilla - Pirjo Hutchings
https://www.youtube.com/watch?v=JcI6ljm1yqc

Kirjallisia lähteitä

Katrina Berg (2018): Sielu matkalla vapauteen. Viisas elämä Oy.

Jeffrey Mishlove (2000): The PK-man. Hampton Roads Publishing Company, INC. 283 sivua.

Aikki Perttola-Flinck (toimittaja, 1971): Ihmistiedon rajamailla. Kustannusosakeyhtiö Tammi. N.N.: Sidoin kiviveistämön kummituksen savipalloon.

Kehostapoistumiskokemus

Päivitetty 13.6.2019

Kehostapoistumiskokemuksessa (OBE) kokija havaitsee irronneensa paikallaan lepäävästä kehostaan ja leijailevansa sen yläpuolella tai katselevansa sitä sivulta. Joissakin tapauksissa hän voi tahdonalaisesti tai pakolla vietynä kulkea mm. seinien läpi, kulkea pitkiäkin matkoja ja mennä jopa tutkimaan vieraita planeettoja. Jos vaeltaminen tapahtuu reaalimaailmassa todellisuutta havainnoiden, niin miksei näistä havainnoista tahdo löytyä kunnollista näyttöä? Mistähän tässä oikein on kysymys ja missä maailmassa nämä retket tapahtuvat?

Pari OBE-esimerkkiä

Ufoihin ja paranormaaliin erikoistunut kirjailija Jenny Randles (1999/2000, s. 243) kuvaa omaa kokemustaan seuraavasti: 

Oli tammikuu vuonna 1971, ja olin yhdeksäntoistavuotias. Isoäitini, jonka lukuisat psyykkiset kokemukset olivat herättäneet kiinnostukseni paranormaaliin, oli hiljakkoin kuollut olohuoneessamme. Hautajaisia edeltäneenä yönä jäin erään ystäväni yöksi outoon taloon Manchesterissa. Heräsin keskellä yötä. Huoneessa oli pimeää, mutta näin siitä huolimatta kaiken yhtä selvästi kuin olisi ollut päivä. Leijuin kenties kolmisen metriä ilmassa, mutta samalla katselin itseäni makaamassa vuoteella. En ollut koskaan kuullut koko ilmiöstä, ja pelästyin valtavasti. Pelkoni teki kokemuksesta lopun: samassa palauduin fyysiseen ruumiiseeni kuin paksun kuminauhan saattelemana. Kavahdin istualleni ja tuijotin pimeään.

 Toinen kokemus Randlesin kirjasta sivulta 256: 

Biologi-tohtori Lyall Watson kertoi minulle kuitenkin kiehtovalla tavalla samankaltaisesta tapauksesta, jonka hän oli kokenut linja-autokolarissa Afrikassa. Geoffin tapaan hänkin koki törmäyshetkellä "irtautumisen" ja totesi tarkastelevansa sen jälkiä hetken verran ennen kuin taas "palautui" ruumiiseensa. Yläilmoista hän oli ehtinyt havaita alkuasukaspojan, joka oli jäänyt loukkuun sellaiseen paikkaan, että auto voisi millä hetkellä hyvänsä rysähtää pojan päälle ja murskata hänet. Kun pelastusryhmä saapui, hän neuvoi miehiä kiireesti "pelastamaan pojan", ja näin tehtiin. Tohtori Watson huomautti kuitenkin, ettei hän olisi mitenkään voinut nähdä poikaa paikasta, jossa itse makasi voimatta hievahtaakaan, sillä tilanteen näki ainoastaan yläilmoista, ja sinne hän uskoi päässeensä ruumiistaan irtautumalla.

  

OBE ja tiede

Kehostapoistumiskokemuksen tieteellisessä tutkimuksessa käsitellään ilmiötä kokonaisuutena ja tarkistellaan, mitä kaikkea siitä on saatu selville. Parapsykologi Carlos Alvarado (2015, linkki 1) on kirjoittanut yhteenvedon OBE-tutkimuksesta. Seurailen hänen artikkeliaan tässä.

OBE:stä on varhaisimpia mainintoja jo intialaisessa ja kiinalaisessa kirjallisuudessa ja klassisen antiikin ajalta. 1800-luvulla muutamat kokijat kertoivat omista retkistään ja muutamat tutkijat kehottivat koehenkilöitään tekemään retkiä ja kertomaan niistä.

Harvalukuisissa tutkimuksissa on saatu epävarma tulos, jonka mukaan OBE:tä esiintyy vajaalla 10 prosentilla väestöstä. Useimmiten kokemus tapahtuu spontaanisti yhden tai muutaman kerran elämässä, mutta myös taparetkeilijöitä esiintyy. Tutkimusmenetelmänä on yleensä ollut pelkkä kysymyslomakkeen käyttö ilman tarkisteluja tai syventäviä kysymyksiä. Yhteiskuntaluokalla ei näytä olevan merkitystä kokemuksen yleisyyteen. Kokemuksen piirteistä on vastauksissa alustavasti havaittu seuraavia esiintymistiheyksiä:

- tietoisuus kehosta irtautumisesta: 34 %

- oman kehon näkeminen: n. 60 %

- tietoisuus yhteydestä kehoon: 26 %

- tärähdys (shock) kehoon palatessa: 33 % 

- henkien kohtaaminen: 7 %

- musiikin kuuleminen: 8 %

- entisten elämien muistaminen: 15 %

Joidenkin kokijoiden tärkeänä pitämä retkeilijän ja kehon välinen "hopealanka" havaittiin varsin harvoin. Ympäristön havainnointi voi olla joko jatkuvaa tai eri nopeuksilla vaihtelevaa. Harvemmin on raportoitu myös erikoisia havainnointitapoja, esimerkiksi 360-asteinen näkymä tai esteiden taakse näkeminen.

OBE:n lähtötilanne vaihtelee laajoissa rajoissa. Yksi erikoistapaus OBE:stä tapahtuu kuolemanrajakokemuksen (NDE) yhteydessä. Linkin (1) artikkelissa luetellaan eräässä kyselytutkimuksessa saadut yleisimmät tilanteet retkelle lähdettäessä:

- kehollisesti rentoutuneena 79 %

- mieleltään rauhallisena 79 %

- unessa 36 %

- meditaatiossa 27 %

- tunnestressin alaisena 23 %

OBE:n aikana tehtyjä havaintoja on tutkittu kokeellisesti yllättävän vähän niiden oikeellisuuden tarkistamiseksi, vaikka kyseessä olisi tärkeä alue maailmankuvan kannalta. Spontaanitapauksia on sentään tarkisteltu runsain määrin. Toistaiseksi tärkein kokeellinen OBE-tutkija taitaa olla Charles Tart, jonka tuloksista kerrotaan linkissä (2).

Maailmankuvan kannalta on tärkeätä huomioida kertovatko OBE-retkeilijät sellaisista havainnoista, joita ei ole mahdollista nähdä heidän makuupaikaltaan. Lukuisissa tapauksissa onkin tarkistuksissa todettu näin tapahtuneen. Joissakin tapauksissa retkeilijä on jopa havaittu ilmestyksenä siellä, missä hän on käynyt. Lainaus linkin (1) artikkelista:

As mentioned before, several cases have been recorded in which the person having an OBE has perceived things he or she did not know about but which were verified later, and as well as cases in which OBErs have been seen as an apparition at the location they were ‘visiting’. This line of research would benefit from greater efforts to discover relevant cases and to document their veridicality. But the number of cases reported over the years clearly suggest there is a phenomenon to study here, one that should [be] limited neither to post hoc assumptions of conventional perceptual explanations, nor, on the other side, to the continuous retelling of cases that have not been investigated in detail. 

OBE:n jälkivaikutuksia on tutkittu selvästikin tutkijoiden omien, vaihtelevien käsitysten lähtökohdista. Enimmäkseen vaikutukset näyttävät myönteisiltä elämän laadun kannalta eli elämänymmärryksen lisääntymisenä ja kuolemanpelon vähenemisenä.

OBE:tä selittämään kehitetyt teoriat lähtevät karkeasti kahdelta pohjalta:

1. Projektioteoriat, joissa jokin psyyken osa irtoaa kehosta ja tekee havaintoja olemassaolon eri tasoilla. Vastaavan parapsykologiaan perustuvan teorian mukaan oikeiksi osoitetut selittämättömät havainnot tehdään ESP:n avulla ja retkien projektiomuoto on vain kokemusten tulkintatapa.

2. Psykologiset hallusinaatioteoriat, joiden mukaan OBE-retket ovat pelkkiä konkreettisesti tulkittuja hallusinaatioita.

Projektioteorioiden olettamat tasot ja psyyken osat eivät ole toistaiseksi tieteellisessä hallinnassa. Oikeiksi osoitetut selittämättömät havainnot puolestaan eivät sovi hallusinaatioteorioihin, joten kehostapoistumiskokemusta pitäisi tutkia vielä paljon lisää.

Suomenkielinen Wikipedia on ideologiansa mukaisesti psykologisten hallusinaatioteorioiden kannalla. On siellä vähän muutakin asiaa, skeptikoilta omaksuttua: 

Kehostapoistumiskokemuksia käytetään joskus perusteena materiaalisesta kehosta ja aivoista riippumattoman hengen tai sielun olemassaololle sekä sitä kautta kuolemanjälkeisen elämän tai jälleensyntymisen todisteena. Kehostapoistumiskokemuksen kokeneiden ei kuitenkaan ole tutkimuksissa havaittu saaneen mitään sellaista tietoa, jota olisi voinut saada ainoastaan aidon poistumisen kautta. Henkilöllä itsellään voi silti olla voimakas tunne kokemansa oikeellisuudesta.

Edellä olevassa lainauksessa on kestämätön väite, että ei olisi olemassa tarkistettuja kokemuskertomuksia oikeaksi osoitetun tiedon saamisesta OBE-retkillä. Siinä on myös hiukan totuutta sanonnassa "ainoastaan aidon poistumisen kautta", koska ESP:n käyttämisen mahdollisuutta ei ole voitu luotettavasti sulkea pois.

Kokijoiden hypoteeseja

Muutama esimerkki siitä, mitä monilla OBE-retkillä käyneet kokemuksistaan ajattelevat.

Tunnetun kokijan ja asiantuntijan Luis Mineron videoita on runsaasti YouTubessa, esimerkiksi linkin (3) video. Hän on puheenjohtajana (president) kansainvälisessä järjestössä "The International Academy of Consciousness" (IAC). IAC kouluttaa yleisöä saavuttamaan OBE:n. Järjestön sivuilla linkissä (4) kerrotaan, että OBE on reaalinen kokemus, jossa tietoisuus siirtyy ei-fysikaaliselle alueelle. Linkin (4) ja Mineron mukaan osassa IAC:n kurssien OBE-retkistä on saatu aineellisesta maailmasta sellaista tietoa, mitä paikallaan maaten ei mitenkään olisi voinut saada. Retkeilijät ovat myös joskus tavanneet toisiaan retkillä, joten retkien todellisuus on tullut varmistettua.

Mineron mukaan OBE-retkeilijällä on mahdollisuus päästä myös realistista aineen tasoa korkeampiin maailmoihin. Hän selittää OBE:n ja selkounen eron siten, että OBE-havainnot ovat totta aineen maailmassa, mutta selkounet ovat nukkujan ohjattavissa eli mielikuvituksen tuotetta.

Myös Robert Monroe on tunnettu OBE-retkeilijä. Hän kertoo muutamalla YouTube-videolla omista retkistään, nimihaulla löytyy. Linkissä (5) on luettavissa artikkeli hänestä. Monroe kirjoitti kolme kirjaa kokemuksistaan. Ensimmäisessä kirjassaan hän jaotteli retkien suuntautumisen kolmelle eri todellisuuden tasolle:

1. Aineellisen maailman taso. Sellaisilta retkiltä hän kertoo saaneensa muiden oikeaksi vahvistamaa tietoa.

2. Ei-aineellinen taso, jonka rajat ovat tuntemattomat. Ajatukset muokkaavat tätä tasoa, joka sisältää taivaan ja helvetin ja muitakin erilaisia paikkoja. Tasolla voi tavata erilaisia olentoja ja keskustella heidän kanssaan. Aika ja paikka menettävät merkityksensä.

3. Näennänen rinnakkaismaailma, jonka tekniikka ja sosiaaliset tavat eroavat omasta maailmastamme.

Monroe perusti myöhemmin yrityksen "The Monroe Institute" jossa edelleenkin opetetaan kehostapoistumista Hemi-Sync-menetelmää soveltaen.

Kyproslainen kristillinen mystikko, selvänäkijä ja parantaja Daskalos (Stylianos Atteshlis) on kertonut olevansa myös OBE-retkeilijä. Hänen mukaansa ihmisellä on kolme kehoa, jotka liikkuvat vastaavasti kolmella eri tasolla (Markides 1985, s. 9):

1. Aineellinen keho aineen tasolla

2. Psyykkinen keho psyykkisellä tunnetasolla

3. "Noeettinen" (noetic) keho noeettisella tasolla

Näiden kolmen kehon kokemukset ovat yhteydessä toisiinsa ja voivat tulla yhteiseen käyttöön. Daskalos kertoi, että hän lähimpine oppilaineen kävi nukkuessaan auttamassa monia ihmisiä mm. Lähi-idän alueella.

Diplomi-insinööri Juha Leskinen kertoo insinöörinomaisella pikkutarkkuudella omista retkistään linkissä (6). Hän oppi retkeilemään lukemansa kirjan opastuksella. Leskinen toi selvästi esille erään piirteen, eli OBE-todellisuuden epämääräisyyden. Mielikuvitus vääristää saatua tietoa helposti, joten täytyy olla tarkkana, että ei harhaudu näkemään asioita todellisuuden vastaisesti.

OBE-kokijat yleensä kertovat, että he ovat saaneet varmuuden tietoisuuden jatkumisesta kuoleman jälkeen eivätkä siksi enää pelkää kuolemaa. He pitävät retkiään myös tärkeinä henkisen kehityksen käynnistäjinä ja edistäjinä. Yksi asia minua mietityttää: koska monet kertovat näkevänsä retkillään aineen maailmaa realistisesti ja oikein, niin miksi he eivät hanki lisätuloa ja kunniaa voittamalla skeptikkojen haasteita?

OBE ja henkiset liikkeet

Uushenkisyyden piirissä OBE:stä käytetään nimityksiä astraalivaellus tai astraaliprojektio. Monet uushenkisyyden ja erilaisten uskonsuuntien edustajat kertovat voivansa halutessaan lähteä astraalikehossa vaeltelemaan ympäriinsä, jopa toisille planeetoille asti.  He myös kertovat, että ihmisen nukkuessa hänen astraalikehonsa kulkee vastaavilla retkillä. Vaikka me kaikki kertoman mukaan teemme nukkuessamme tällaisia retkiä kehon ulkopuolelle, niin vain harvat ovat tietoisia tästä ja voivat muistaa, mitä retkillä tapahtui. Matkansa muistavien kertomukset sisältävät kuitenkin yleensä niin vähän yksityiskohtia, että niistä ei selviä kokemusten luonne kovinkaan hyvin.

Teosofit käyttävät yleensä seitsemään tasoon perustuvaa hierarkiaa maailmasta. Kirjallisuudessa puhutaan astraaliruumiista ja astraalivierailuista, mutta en löytänyt teosofien vanhoista lähdeteoksista paljonkaan yksityiskohtaisia esimerkkejä tai selityksiä OBE:lle.

Henkinen kehitys -sivustolla olevassa mainiossa sanastossa (Linkki 7) astraalivaellus ja astraaliruumis määritellään seuraavasti:

Astraalivaellus Ihmisen liikkuminen astraalikehossaan astraalitasolla, jonne useimmat ihmiset siirtyvät ensimmäiseksi fyysisen kuoleman jälkeen.

Astraaliruumis, astraalikeho Tunnekeho. Aineeton ja fyysisille silmille näkymätön henkiruumis. Ihmisellä on fyysisen kehon lisäksi henkinen olemuspuoli (aura), josta voidaan erottaa värähtelytaajuudeltaan ja tehtäviltään eroavia osasia, "kehoja". Astraalikeho on se osa, jossa sijaitsevat ihmisen tunteet.

Hajahavaintoja unikokemuksista

Itselleni tuntui aluksi vaikealta uskoa, että me kaikki kävisimme OBE-retkillä unissamme muistamatta niitä. Tutustuin kuitenkin muutamiin spontaanitapauksiin, jotka huomioon ottaen väite ei enää tunnu yhtä mielikuvitukselliselta. Kolmessa tapauksessa kokija kertoi heränneensä tilanteeseen, jossa oli viitteitä unenaikaisesta toiminnasta, josta heidän normaalitietoisuutensa ei ollut perillä.

Selvänäkökokemuksistaan kertova Kate Christie (1965, s. 46) heräsi unesta käsi ylhäällä pään yläpuolelle jäähyväistervehdykseen kohotettuna. Hän päätteli, että avustettavana ollut toisessa maailmansodassa kuollut sotilas Mick oli silloin lähtenyt eteenpäin. Hänen raskas olonsa helpottikin sen jälkeen eikä Mick enää palannut hänen luokseen.

Tärkeän YouTube-kanavan ylläpitäjä Jeffrey Mishlove kertoo linkissä (8), että hänen isänsä tai äitinsä sedän (great-uncle) kuollessa hän heräsi siihen, että lauloi ja itki. Filosofian ja uskonnollisen ajattelun professori Jeffrey Kripal (Linkki 9) kertoo nukkuneensa kerran samassa huoneessa ufokontaktihenkilö Whitley Strieberin kanssa. Hän heräsi yöllä siihen, että huudahti "Oh my God!" ja oli kiihtyneessä tilassa. Hän päätteli, että Strieberillä oli taas sinä yönä vieraita ja jokin osa hänen psyykestään oli ollut tietoinen siitä.

Olen lukenut useita kertomuksia siitä, miten toisilleen läheiset ihmiset ovat nähneet yhteistä unta. Joissakin tapauksissa unien sisältö ei ole ollut tarkalleen sama; esimerkiksi heidän osansa ovat voineet vaihtua toisikseen samoissa tapahtumissa. Unien tapahtumat ovat olleet niin monivaiheisia ja erikoisia, että kyse ei käytännössä voi olla pelkistä yhteensattumista.

Tällaiset yksittäistapaukset eivät ole suoranaisia OBE-retkiä. Ne kuitenkin osoittavat, että ihmisen psyyke näyttää olevan jotenkin kerroksellinen tavalla, jota nykypsykologiassa ei ole selvitetty. Tietoisuuden tasoa syvemmällä näyttää olevan taso, jolla psi-informaatio välittyy ihmiseltä toiselle ja paikasta ja ajasta toiseen.

Kirjoja

Jenny Randles (1999/2000): Paranormaalit ilmiöt. Helsinki, Kustannus Oy Otava, 336 sivua.

Kyriacos C. Markides (1985): The Magus of Strovolos – The Extraordinary World of a Spiritual Healer. Penguin Books ltd, London. 222 sivua.

Kate Christie (1965): Apparitions – An Autobiographical Study in Parapsychology. Routledge and Kegan Paul, London. 124 sivua.

  

Linkkejä

1. Carlos S Alvarado (2015): Out-of-Body Experience (OBE)

https://psi-encyclopedia.spr.ac.uk/articles/out-body-experience-obe

2. Charles T. Tart (1997): Six Studies of Out-of-the-Body Experiences

https://s3.amazonaws.com/cttart/articles/april2013articles/Six+Studies+of+Out-of-Body+Experiences.pdf

3. Out-of-Body Exploration with Luis Minero

https://www.youtube.com/watch?v=PaK5btXbFtU

4. Projectiology – Introduction

https://www.iacworld.org/projectiology-introduction/

5. Karen Wehrstein (2018): Robert Monroe

https://psi-encyclopedia.spr.ac.uk/articles/robert-monroe

6. Juha Leskinen: Astraalimatkalla

https://www.youtube.com/watch?v=XXjVz7xYj0E

7. https://www.henkinenkehitys.fi/spiritualismi/sanastoa

8. Jeffrey Mishlove - Roots of Consciousness on Provocative Enlightenment

https://www.youtube.com/watch?v=lI13i3XdadE

9. A New Vision of the Unexplained, Part Two with Jeffrey Kripal

https://www.youtube.com/watch?v=kVBfACshw6Y