Näkijät - osa 1

Monet näkijät käyttävät apunaan Tarot-kortteja

Näkijät eli psyykikot ovat tärkeitä uushenkisyyden toimijoita. Tarkoitan näkijöillä sellaisia ihmisiä, jotka kertovat jatkuvasti näkevänsä ja kokevansa sellaisia asioita, mitä suurin osa ihmisistä ei aisti. Näkijöitä ovat esimerkiksi meediot ja selvänäkijät, mutta myös muut henkisyyden harrastajat voivat aistia enemmän kuin me tavalliset tallaajat. Suurelle yleisölle tapahtuu vastaavia kokemuksia satunnaisesti ja kertaluontoisesti yksittäistapauksina eli spontaani-ilmiöinä.

Lähestymisnäkökulmani on oma luonnontieteellinen taustani ja parapsykologiasta juontuva kysymys, tuottavatko näkijät aitoja psi-ilmiöitä. Eli kertovatko he aineellisesta maailmasta sellaisia paikkansa pitäviä tietoja, joita he eivät ole voineet saada tavallisten aistikanavien kautta. Kakkososassa keskityn näkijöihin suhtautumiseen julkisuudessa ja heistä käytettävissä olevaan kokeelliseen tutkimukseen.

Hahmotelma näkijän kehityksestä

Shadow Cameran sadoista haastatteluista linkissä (1) on hahmoteltavissa näkijän yleinen kehityskulku, josta on lukemattomia erilaisia versioita. Useimmiten näkijä on naispuolinen. Hän on kertomansa mukaan varhaislapsuudesta lähtien nähnyt ympärillään erilaisia olentoja – luonnonhenkiä, keijukaisia, menninkäisiä, tähteläisiä, enkeleitä ja muita henkiolentoja, mukaan lukien kuolleiden ihmisten henget. Osalla on jälleensyntymismuistoja  edellisistä elämistään.

Jotkut kertovat saaneensa lapsuudessa tietoonsa ympärillä olevien ihmisten ajatuksia ja heille sattuneita tapahtumia, kauempana tapahtuvia asioita ja jopa tulevaisuuden tapahtumia. Kun he lapsuuden viattomuudella kertoivat aikuisille näkemisistään ja edellisistä elämistään, niin ympäristön reagointi voi olla tylyä. Monet näkijät kertovat lapsuudessa luulleensa, että kaikki näkevät samalla tavalla. Pian he kuitenkin joutuvat toteamaan, että niin ei ole eikä kaikille pidä kertoa näkemisistään.

Ympäristön kielteinen suhtautuminen aiheuttaa monien kohdalla ilmiöiden jättämisen pitkiksi ajoiksi taka-alalle. Monet kokevat itsensä yksinäisiksi ja ulkopuolisiksi ja jotkut jopa tuntevat kuuluvansa muille planeetoille. Usein he joutuvat koulukiusatuiksi herkkyytensä takia. Murrosiän jälkeen heidän tilanteensa usein vakiintuu avioliitossa, työelämässä ja lapsista huolehtien. Sitten voi tulla vaikeita kriisejä, joista he kertovat selvinneensä henkimaailman johdatuksen ansiosta. Jokin kirja, sopivaan ihmiseen tutustuminen tai henkiselle kurssille osallistuminen ovat auttaneet henkisyyteen ja rakkaudelliseen elämään, jossa ollaan armollisia sekä itselle että muille.

Esimerkiksi näkijöillä Anu Väisänen ja Pirjo Hutchings näyttää olevan suunnilleen edellä kuvattu yleinen kehitys, linkit (2) ja (3).

Elämän selkiintymisen jälkeen näkijät kovia kokeneina ja lisäkoulutuksen jälkeen usein katsovat olevansa päteviä aloittamaan oman maksullisen terapiatoiminnan ja henkisten kurssien pitämisen. Monet alkavat hankkia toimeentulonsa toimimalla meedioina tai selvänäkijöinä. Monilla näkijöillä on myös huomattavasti eroavia kehityskulkuja. He ovat usein miehiä, joiden kokemusmaailma on rajoitetumpi ja jotka toimivat enemmän opilliselta pohjalta.

Näkijöiden ominaisuuksia

Ilmeisimpiä näkijöillä mielestäni esiintyviä ominaisuuksia ovat suggestioalttius ja vahva intuitio. He ovat usein päässeet uuden elämänvaiheen alkuun toiselta ihmiseltä saamansa suggestiivisen vaikutuksen seurauksena tai spontaanin intuitiivisen kokemuksen tai vahvan oivalluksen tuloksena.

Itselleni on tullut ilmeiseksi näkijöiden useimmiten heikko luonnontieteellinen koulutustaso. Kun tieto aineellisen maailman todellisuudesta ja mekanismeista on vähäinen, niin näkijät ovat alttiita virheellisille kuvitelmille näkyvästä aineen maailmasta. Myös tieteen periaatteiden ja tieteellisten menetelmien ymmärtäminen on vaillinaista. Netissä uskomuksina leviävät tai jopa tarkoituksellisesti ja hämmingin aiheuttamiseksi levitetyt käsitykset saavat usein mukaansa näkijöitä ja heidän seuraajiaan. Näitä käsityksiä nimitetään yleisesti salaliittoteorioiksi – nimitystä kuitenkin käytetään myös asiattomaan leimaamiseen.

Onneksi alalta löytyy myös monia poikkeuksia, ylemmän koulutustason ja jopa tohtoritason henkilöitä, joilla on ilmeinen näkemisen ja osittain myös parantamisen kyky ja jotka kaikesta huolimatta uskaltavat esiintyä julkisesti. Heitä ovat esimerkiksi fysiikan tohtori Johanna Blomqvist (Linkki 4), kasvitieteen professori Sinikka Piippo (Linkki 5) ja kasvatustieteiden tohtori Laila Mäkinen (Linkki 6). Metsänhoidon professori Erkki Lähde kertoo lähinnä aistivansa luonnon energioita (Linkki 7).

Terveydenhuollon tohtori ja dosentti Merja Sankelo on kirjoittanut kirjat "Rakkauden voima elämässä" ja "Henkiparannuksen ihmeet" (Linkki 8). Krista Lagus on tekniikan tohtori (2000) ja digitaalisten yhteiskuntatieteiden professori (2017) Helsingin yliopistossa (Linkki 9).

Luonnontieteiden alalta valmistuneilla on ymmärrys tieteen menetelmistä ja käytössään työkalut luonnonlakien ymmärtämiseksi. Esimerkiksi Johanna Blomqvist on parantaja ja tarkistelee kriittisesti omia kokemuksiaan, pysyen tiukasti luonnontieteen perusteiden ja tieteellisten menetelmien polulla. Ihmistieteiden alalta valmistuneilla on kyllä käsitys tieteellisistä menetelmistä, mutta kuitenkin heillä voi olla vaillinainen aineellisen ympäristön hallinta.

Itselleni on käsittämätöntä, että monille kokijoille heidän ylimaalliset kokemuksensa näyttävät olevan todempia kuin arkikokemukset, niin että henkisyys ja rakkaudellisuus syrjäyttävät kriittisen ajattelun ja osittain myös arkitodellisuuden.

Näkemistapa

Näkijät saavat tietonsa monilla erilaisilla tavoilla. Esimerkiksi Pirjo Hutchings kertoo näkevänsä filminä, vain tietävänsä, kuulevansa tai tuntevansa omassa kehossaan asiakkaisiinsa liittyviä asioita. Anu Väisänen kertoo nähneensä ihmisten auroja jo varhaislapsuudessaan. Hän luki niistä heidän asioitaan ja kertoi niitä lapsen viattomuudella aikuisten kauhistukseksi. Hän kertoo reiki-kurssin jälkeen alkaneensa tuntea ihmisten vaivoja omassa kehossaan. Hän kehottaa erottamaan auran lukemisen ja henkimaailmasta tulevan tiedon toisistaan.

Laila Mäkinen on monien muiden tapaan havainnut ajan olevan jollain tavalla suhteellinen käsite. Hän kertoo mielenkiintoisen yhteisen aikasiirtymäkokemuksen Machu Picchussa Olli Pajulan kanssa. Krista Lagus kertoo hänelle aikuisiällä resitaatiomeditaatiossa tapahtuneen käänteen tekevän kokemuksen. Päälaella tuntui aukeavan luukku, josta tuli sisään absoluuttista rakkautta loputtomasta lähteestä. Hän on lukenut paljon ja uskoo kanavointeihin, tähteläisiin ja 5 D:hen. Hän kertoo itsellään olevan paljon auttajia ja sanoo olevansa korkean voiman ohjauksessa.

Sinikka Piipon elämänasenne muuttui ratkaisevasti seuraavassa kokemuksessa:

Piippo piti välivuotta ennen yliopisto-opintojaan ja kävi joulukoristeita valmistavalla Weisteellä töissä. Hän pyöräili aina aikaisin työpaikalleen. Eräänä aamuna tapahtui jotain todella yllättävää.

– Kaikki, koko luonto, alkoi helistä ympärilläni. Kuulin selvästi sanat: ’sinä olet ikuinen’. Kokemus vaikutti minuun valtavan voimakkaasti.

Piiposta tuli kasvissyöjä eikä ateismista enää ollutkaan maailman selitykseksi. Hän tajusi, ettei voisi katkaista yhtäkään oksaa mistään puusta, koska se oli aivan samanlainen elävä olento kuin hänkin.

– Koin vahvasti kaiken yhteyden, elämän pyhyyden ja kuolemattomuuden. Tuli tunne, että henkinen puoli on olemassa ensisijaisesti ja vasta sitten tulee muu aineellinen. Kaikki on perustaltaan jumalallista.

Erika Juusola (Linkki 10) kertoo muistavansa oman syntymänsä ja nähneensä lapsuudessa huutokaupasta ostettujen tavaroiden mukana tulleita henkiä. Tyypillisesti hän lapsena möläytteli näkemiään asioita ja herätti kummastusta joissakin aikuisissa. Hän sanoo olevansa erittäin telepaattinen ja kuulee ihmisten ajatuksia heidän puheenaan. Aluksi hän ei aina osannut erottaa toveriensa ajatuksia heidän puheestaan, vaan vastasi ääneen heidän ajatuksiinsa. Myös Tarja Sahari kertoo kuulleensa paikalla olevien ajatuksia (Linkki 11). Hän lopetti pian, koska ei halunnut "kurkkia avaimenreiästä", varsinkaan miesten ajatuksia.

Marjut Saariniemi kertoo pudonneensa aikuisiällä rengaskaivoon ja päässeensä omin voimin ylös vain tajuntaansa tulleiden ohjeiden ansiosta (Linkki 12). Kun hän sen jälkeen meni tuttuun metsään, niin se tuntui muuttuneen erilaiseksi.

Monet näkijät saavat tietoja kanavoimalla eli kirjoittamalla spontaanisti tai sisäisen sanelun mukaan tekstiä, jota eivät tunnista omaksi keksinnökseen. Parantajat useimmiten tuntevat olevansa vain parantavan energian välittäjiä, esimerkiksi siten, että energiavirta tuntuu tulevan päälaelle ja jatkuvan siitä käsien kautta parannettavaan. Terapiaistunnoissa ja kursseilla kerrotaan osanottajien traumoja tulevan odottamattomasti ja ilman suggerointia esiin. Myös ihmeparantumisista kerrotaan.

Psykologien selitykset

Psykologian valtavirrassa lähdetään siitä, että kaikki ihmisten oudot kokemukset selittyvät pelkästään aivojen toiminnan pohjalta. Kaikki tieto ympäristöstä on tämän mukaan saatu aivoihin aistien välityksellä ja ilman selittämätöntä ulkopuolista vaikutusta. Aivot sitten käsittelevät saamaansa informaatiota ja tuottavat kaikki kokemuksemme ja kaiken käytettävissä olevan tietomme.

Virallisen psykologian kanta tulee esille Skepsis ry:n entisen puheenjohtajan Jukka Häkkisen kirjoittamassa kirjassa "Mielen oudot maisemat", jossa käsitellään hallusinaatioiden psykologiaa. En ole lukenut kirjaa, mutta siitä on pätevältä vaikuttava esittely Ylellä Kalle Haatasen haastattelussa, linkki (13).

Psykologiassa on hankittu suuri määrä hyödyllistä tietoa ihmisen psyyken toiminnasta, muun muassa aivojen kuvantamisen avulla. Häkkisen kirjan lukeminen on hyödyllistä psykologisten tapahtumien ymmärtämisen kannalta. Siinä muun muassa tehdään rajauksia hallusinaatioiden ja muiden samantapaisten ilmiöiden välillä. Itselleni uusi tieto oli, miten konkreettisia ja monimutkaisia hallusinaatiot toisinaan voivat olla. Pieni ote haastattelun esittelystä:

Myös voimakas suru voi aiheuttaa hallusinaatioita. Yksi yleinen hallusinaation laji on vainajakokemukset. Sureva ihminen voi nähdä kuolleen läheisensä hahmon hyvin todellisena ja elävänä.

Tutkijat arvelevat, että nämä kokemukset johtuvat siitä, että ihmisen aivot jatkavat tunnesidettä läheiseen ihmiseen vielä tämän kuoltuakin.

Vainajakokemukset ovat joskus niin todellisia, että ihminen voi jopa keskustella vainajan kanssa.

Sekä Häkkinen että Haatanen olettavat, että kaikki kokemukset ovat vain päänsisäisiä asioita ilman psi-yhteyttä aineelliseen tai henkiseen todellisuuteen. Heidän mieleensä ei juolahda kysymys, voisivatko hallusinaatiot toisinaan tuottaa sellaista tietoa aineellisesta maailmasta, mikä ei ole voinut olla valmiina kokijan aivoissa.

Uusi kulttuuri on tarpeen

Monien vuosikymmenien ajan Suomessa ovat ihmisten kertomat merkilliset kokemukset olleet vain uushenkisten piirien ja yksittäisten tutkijoiden tiedossa. Shadow Cameran eli Timo Tahvanaisen merkittävä urotyö on nyt tuonut näitä kokemuksia helposti suomalaisten kuunneltaviksi omalla kielellään. Myös muutamat tutkijat ovat julkaisseet kirjoissaan suuren määrän näitä kokemuksia.

Uushenkinen kulttuuri välittyy eteenpäin videoilla, luennoilla ja lukemattomilla kursseilla, joilla tehdään harjoituksia ja opitaan mielikuvia rajantakaisten asioiden ymmärtämiseksi ja hallitsemiseksi. Nämä tilaisuudet helpottavat ratkaisevasti monien elämää kriisitilanteissa ja vievät heidän kehitystään eteenpäin. Toisaalta ne myös vaikuttavat siten, että mielikuvat urautuvat vanhoihin uomiinsa eikä uusia kehitystä eteenpäin vieviä mielikuvia synny kovinkaan helposti.

Mielestäni uushenkisyyden kulttuurin pitäisi kehittyä siten, että asioiden erottelu selvästi päänsisäisiin ja selvästi päänulkoisiin tulisi yleisemmäksi. Rajatapauksissa se ei tietenkään ole mahdollista, mutta kuitenkin pitäisi yrittää toteuttaa tätä erottelua entistä enemmän. Tällainen erottelu on ilmeisesti ristiriidassa vahvan intuition ja muun kokemisen kanssa. Krista Lagus kertoo, että hän joutui luopumaan syvällisesti sisäistämästään analyyttisestä tieteellisestä ajattelusta päästäkseen eteenpäin kokemustensa kanssa.

Skeptikot elävät omassa tiukasti materialistisessa maailmassaan ja hylkäävät kaikki mahdolliset psi-kokemukset pelkkinä aivokummituksina ilman totuusarvoa. Jukka Häkkisen kirja ilmeisesti kuvastaa heidän käsityksiään.

Skeptikot ovat aivan vakavissaan esittäneet näkijöille haasteitaan, joissa he tarjoavat merkittäviä rahallisia houkuttimia päästäkseen itse toteamaan aitoja psi-ilmiöitä. Skeptikkojen ja uushenkisten maailmankuvien eriytyneisyyttä kuvaa se, että uushenkisten arkipäiväisen todellisina ja varmoina pitämät psyykkiset kyvyt eivät kuitenkaan ole riittäneet haasteiden voittamiseen, monista yrityksistä huolimatta. Haasteen kriteerien sopiminen skeptikkojen ja näkijöiden kesken tosin on vaikeata siksi, että näkijät eivät näytä saavan haluttuja tietoja, vaan tulee vain sellaista mitä on tullakseen.

Valtavirtatieteissä on noin sadan vuoden ajan totuttu olettamaan, että luonnonlait tunnetaan jo niin hyvin, että psi-ilmiöt ja näkijöiden kyvyt ovat jo periaatteessa mahdottomia. On syntynyt tieteen tabu, jonka mukaan parapsykologia on vahingollista pseudotiedettä ja taikauskoa, jonka vakavaan tutkimiseen ei ole syytä antaa rahoitusta. Vain harvat tutkijat ovat uskaltaneet vaarantaa toimeentulonsa ja maineensa ryhtymällä pätevöitymisensä jälkeen parapsykologian tutkijoiksi.

Erikoisten kokemusten julkisuuden lisääntyessä voisi toivoa, että eri leirit alkaisivat ymmärtää toisiaan enemmän ja maailmankuvan kannalta tärkeästä "yliluonnollisen" mahdollisuudesta tulisi varteenotettava tutkimuskohde, tapahtumien totuusarvon tutkiminen mukaan lukien.

Tuottavatko näkijät aitoja psi-ilmiöitä?

Mielestäni näkijöiden saamat tiedot on tarkistuksissa todettava paikkansa pitäviksi aineellisessa maailmassa ennen kuin niitä voidaan pitää psi-ilmiöinä. Pelkkä olettaminen joko aidoksi tai huuhaaksi ei ole viisasta. Rajan takaa, henkimaailmasta ja muilta planeetoilta saadut tiedot vaihtelevat kovin paljon, joten näkijät eivät ole toistaiseksi pystyneet tuottamaan kattavaa ja yksityiskohdissaan tieteellisen vakuuttavaa maailmankuvaa.

Meedioiden ja selvänäkijöiden yleisöistunnoissa he kertovat näkemiään asioita ja pyrkivät kohdentamaan ne jollekin paikalla olevalle osanottajalle. Anu Väisänen kertoo tästä prosessista videolla (2). Olen ollut mukana noin kymmenessä tällaisessa tilaisuudessa eivätkä tapahtumat ole yhdessäkään olleet yhtä suoraviivaisia kuin Väisänen kuvailee. Sivullisena arvioiden tapahtumat eivät ole olleet minulle kovinkaan vakuuttavia, vaan ne ovat olleet melkoista hapuilua, jossa rajantakaisen hengen maanpäällistä henkilöllisyyttä joudutaan etsimään vuorovaikutuksessa yleisön kanssa, hakupiiriä yhä enemmän laajentaen.

Laajentaminen menee yleensä seuraavaan tapaan. Ensin kuvaillaan kuolleen henkilön ulkonäköä ja ehkä kerrotaan etunimi, joka on se tai se tai jotain sen tapaista. Ellei kyseessä ole äiti tai isä, niin se voi olla esivanhempi tai jommankumman vanhemman sisarus tai sitten tuttava tai naapuri. Ellei selvänäkijän kertomalle kohteelle löydy sopivaa vastaavuutta nyt, niin se voi tarkoittaa myös tulevaisuutta. Sanomat sitten sisältävät hyvin yleisluontoista tietoa, esimerkiksi että rajan takana on kaikki hyvin ja henki ojentaa kukkakimpun kohdehenkilölle.

Entisiltä ajoilta kerrotaan, että yleisötilaisuuksissa meedio on suoralta kädeltä kertonut hengen etu- ja sukunimen ja erittäin tarkkoja paikkansa pitäviä yksityiskohtia hänen elämästään ja kuolemastaan. Vaikka enää ei sellaiseen tarkkuuteen yleisötilaisuuksissa kokemukseni mukaan päästä, niin olen aina silloin tällöin huomannut väläyksiä, joita olen pitänyt aitona selittämättömänä tietona. Selityksenä yleisötilaisuuksien sivullisen kannalta heikolle onnistumiselle voisivat olla esimerkiksi, että tilanne on hajottavampi kuin yksityisistunto, että näkijä ei voi kertoa julkisesti kaikkein henkilökohtaisimpia näkemiään asioita ja että sivullisella ei ole samaa taustatietoa kuin sanoman saajalla.

Monet kriittisetkin henkilöt ovat kertoneet saaneensa yleisötilaisuuksissa niin yksityiskohtaisia ja paikkansa pitäviä sanomia, että ovat vakuuttuneet yhteyden aitoudesta siinä mielessä, että kyseessä oli psi-ilmiö. Uskon, että yksityisistunnoissa vakuuttavuus on vielä paljon suurempi. Ilmeisesti monet sanoman saajat ovat yleisötilaisuuksissa sen verran hämmentyneitä, että eivät osaa suhtautua sanomaan sillä hetkellä parhaalla mahdollisella tavalla, vaan sen arvo selviää vasta ajan kanssa.

Itse olen saanut sanoman yleisötilaisuudessa vain kerran, ja välittömästi se tuntui mitäänsanomattomalta. Sanoman merkitys tuli ilmeiseksi vasta kokonaisuuden selkiinnyttyä. Sain selvän vastauksen minua juuri silloin askarruttaneeseen kysymykseen. Ulkomainen meedio sanoi minua tuntematta minun olevan enemmän käytännön ihminen kuin teoreetikko, mikä pitää hyvin paikkansa. Olen huomannut, että kuulun siihen ihmisten pieneen vähemmistöön, jolle havainnot ovat paljon tärkeämpiä kuin teoriat ja ideologiat. Kyseessä ei ollut yhteys kehenkään edesmenneeseen sukulaiseeni, vaan tilanne tuntui lähinnä selvänäöltä. Nyt olen sitä mieltä, että sanomassa oli riittävästi oikeata asiaa ollakseen osoitus psi-kyvystä. 

Mielestäni tulevien näkijöiden lapsena kertomat spontaanit kokemukset vahvistavat psi-ilmiöiden aitoutta. Juuri puhumaan oppineet pikkulapset kun eivät ole vielä ehtineet käydä kursseilla eivätkä lukea mitään, ja heidän maailmankuvansa pitäisi olla hahmottamaton ja avoin. Siksi lasten sanomisissa olisi paljon kenttätutkimuksen aihetta.

 

Linkkejä

1. Shadow Cameran YouTube-kanava
https://www.youtube.com/channel/UCfvxYaBKSjeaJd_j-Suk87g

2. RTV esittää: Paulin pakeilla Anu Väisänen
https://www.youtube.com/watch?v=NCYWGcKg22s

3. Rajatieto TV esittää: Paulin pakeilla - Pirjo Hutchings
https://www.youtube.com/watch?v=JcI6ljm1yqc

4. Maailmankuvia: tri Johanna Blomqvist
https://www.youtube.com/watch?v=7RsYmoUdBsE

5. Sinikka Piippo: Jokaisessa puussa elää henki
https://www.terve.fi/artikkelit/sinikka-piippo-jokaisessa-puussa-elaa-henki

6. Maailmankuvia: Laila Mäkinen
https://www.youtube.com/watch?v=QNpidyW6k7Q

7. Erkki Lähde: luontokosketus
https://www.youtube.com/watch?v=HhkcKduyslg

8. Merja Sankelo: Matkalla Casa de Dom Inacioon
https://www.youtube.com/watch?v=CjW8RBa3kXc

9. RTV esittää: Paulin pakeilla Krista Lagus
https://www.youtube.com/watch?v=BOjcsSwDZ78

10. Maailmankuvia: Erika Juusola
https://www.youtube.com/watch?v=EwruNn6FZQI

11. Tarja Sahari: Elämäni
https://www.youtube.com/watch?v=foNM1wUnThA

12. RTV esittää: Paulin pakeilla Marjut Saariniemi
https://www.youtube.com/watch?v=Zx-GVOKrd-U

13. Kalle Haatanen – Jukka Häkkinen: Hallusinaatioiden psykologia
https://areena.yle.fi/audio/1-50512020

Blogista ja sen lukijoista

Päivitetty 2.5.2023

Google antaa blogin pitäjälle tietoja siitä, miten paljon katsomiskertoja kertyy koko blogille ja yksittäisille jutuille. Myös kävijöiden lähtösivuista on tietoja. Kerron tässä havainnoista, joita olen tehnyt kävijöistä käyntilukumäärien perusteella.

Blogin suosio

 Aloitin juttujen kirjoittamisen vuonna 2009. Miksi ryhdyin puuhaan, selviää täältä: https://parapsykologia.blogspot.com/2009/07/miksi-tama-blogi.html. Lähes vuoden ajan tilanne näytti toivottomalta, koska kävijöitä oli vain muutama päivässä. Kun sain kasaan mielestäni riittävästi juttuja, niin aloin mainostaa ja lukijamäärä lähti nousuun. Nykyään,  blogi avataan päivittäin noin 28 kertaa ja sen lisäksi avataan jokin juttu noin puolet siitä. Niin tämän blogin suosio kuin myös kansainvälisen parapsykologian YouTube-videoiden laskurit osoittavat, että parapsykologia ei ole suosittu aihepiiri suuren yleisön keskuudessa.

Kun sain valmiiksi jutun jälleensyntymisestä, niin se oli vuosikaudet eniten avattu juttu. Sitten suurin kiinnostus siirtyi muutamaksi vuodeksi kuolemanrajakokemuksiin ja nyt ovat henkivalokuvat olleet suosituimpia useita vuosia. Kestosuosikkeja ovat olleet poltergeistit ja kummitukset ja niistä kirjoittamani muutamat yksittäistapaukset. Myös parapsykologian ja mielenterveyden suhde ja kuolinvuodetapahtumat ovat kiinnostaneet melko paljon. Vähiten näyttävät kiinnostaneen parapsykologian ja skeptismin yleisesittelyt ja keskusteluni skeptikkojen kanssa.

Lukijat

Juttujen suosiojakauman perusteella päättelen, että lukijat ovat olleen vakaumukseltaan enimmäkseen uushenkisyyden harrastajia. Skeptikot eivät yrityksistäni huolimatta ole suostuneet lukemaan juttujani. Lukijat ovat löytäneet blogin enimmäkseen Google-hakujen avulla ja jonkin verran myös Facebookissa ja keskustelupalstoilla mainostukseni jälkeen. Blogin avaamisten kaksikertainen määrä yksittäisten juttujen avaamisten yhteissummaan verrattuna aiheutunee siitä, että blogisivustolle on useimmiten tultu hakusanalla 'parapsykologia'.

Lukijoiden kommentteja odotin paljon enemmän kuin on toteutunut. Odotin palautetta ja kriittistä arvostelua, joka johtaisi hedelmälliseen keskusteluun ja uusien tietojen lähteille. Vähälukuiset palautteet ovat kuitenkin olleet sellaisia, että niiden pohjalta ei keskustelua ole syntynyt. Skeptikkojen, herännäisuskovaisten, ja uushenkisten kanssa asiakeskustelu on useimmiten hankalaa, kun heidän tiedon maljansa tuntuu olevan jo niin täynnä, että siihen ei enää uutta tietoa mahdu muualta kuin heidän omasta piiristään.

Päivitystä 2.5.2023

Blogin suosio on vähentynyt huomattavasti tämän jutun alkuperäisestä kirjoituspäivästä 10.6.2020 lähtien. Lukijoita on päivässä vain kymmenkunta, lukuun ottamatta selittämättömiä yhden päivän jopa sadan lukijan piikkejä. Avattujen juttujen otsikoista päätellen uushenkisten lukijoiden kiinnostus on vähentynyt. Ilahduttavaa on kuitenkin se, että maailmankuvasta kiinnostuneiden lukijoiden määrä näyttää pysyneen suunnilleen ennallaan. Parapsykologia ja skeptikot ovat kiinnostaneet ehkä jopa entistä enemmän.

Keskusteluni skeptikkojen kanssa

1.3.2020

Päivitetty 13.4.2023

Parikymmentä vuotta sitten tunsin olevani niin varma psi-ilmiöiden olemassaolosta, että halusin ryhtyä keskustelemaan niistä skeptikkojen kanssa. Ajattelin, että saisimme asioita selviksi kaksivaiheisen kiertoprosessin avulla.

Ensimmäisessä vaiheessa selvitettäisiin, mistä olemme samaa mieltä ja mistä eri mieltä. Sitten pohtisimme erimielisyyksiämme hyvin perustellen, lähdeaineistojen avulla. Tässä keskustelussa tulisi esiin uusia asioita, joista olisimme samaa mieltä. Sitten voisimme jatkaa jäljellä olevien erimielisyyksien selvittämistä, edelleen hyvin perustellen. Olin kiinnostunut katsomaan, mihin päätyisimme riittävän monien keskustelukierrosten jälkeen.

Liityin Skepsis ry:n jäseneksi ja aloin keskustella parapsykologiasta, sekä yhteisen pöydän ääressä että yhdistyksen lopetetulla keskustelufoorumilla, linkki (1). Myöhemmin siirryin pääasiassa Tiede-lehden jo lopetetulle keskustelupalstalle linkki (2). Miten yllä esittämäni kaavailut toteutuivat? 

Tietämättömyyttä

Kasvokkain käydyissä keskusteluissa skeptikoiksi itseään nimittävät ihmiset käyttäytyivät korrektisti. Kaikki kunnia skeptikoille, että he osoittautuivat ystävällisiksi, mukaviksi ja usein laajatietoisiksi ihmisiksi. En kuitenkaan voinut olla huomaamatta, miten epäuskoisia heidän ilmeensä toisinaan olivat ja miten he vaihtoivat keskenään merkitseviä katseita joidenkin väitteideni jälkeen.

Keskustelupalstoilla hämmästyin siitä, miten tietämättömiä skeptikot olivat parapsykologian tutkimuksesta ja siitä, miten yleisiä spontaanit psi-ilmiöt ovat suuren yleisön keskuudessa. Heillä oli kuitenkin luja luottamus siihen, että he tunsivat nämä asiat hyvin. Kun yritin esittää löytämiäni aineistoja, niin minua ei otettu vakavasti – hehän uskoivat itse tietävänsä ne jutut paremmin kuin minä. Minua pidettiin huuhaaseen hurahtaneena hölmönä, joka puhuu höpöjä ja josta ei siksi tarvitse välittää.

Yllätyin myös siitä, miten yleisesti keskustelijat kieltäytyivät tutustumasta antamiini lähteisiin. Perusteluja oli lukuisia:

1. EVVK, ei voisi vähempää kiinnostaa.
2. Ei kannata hukata aikaa huuhaaseen tutustumiseen, koska se kuitenkin osoittautuisi turhaksi.
3. Ei ole aikaa, ajankäytön priorisointia.
4. Ei periaatteesta katsella ollenkaan videoita, koska siihen kuluu liian paljon aikaa.
5. Ei katsota, koska en ilmoittanut sitä kohtaa videolla, jota käytin perusteluna.
6. Ei lueta paskablogeja.

Säännöt unohtuivat

Laajoilla keskustelufoorumeilla kerrotaan keskustelun säännöt, joita kirjoittajien tulisi noudattaa. Tiede-lehden foorumilla ovat mm. seuraavat etikettisääntöjen kohdat:
- pysy otsikon aiheessa
- perustele oma mielipiteesi
- älä mene henkilökohtaisuuksiin

Skepsiksen foorumin etikettisäännöt on toteutettu linkkinä, jonka takana on paljon aineistoa. Joillakin palstoilla luetellaan myös argumentoinnin virheet, joihin ei pitäisi langeta.

Parapsykologiasta keskustelemisen aloittaminen netissä oli minulle melkoinen kylmä suihku. Esittämäni yksityiskohdat pyrittiin tyrmäämään joko omista lähteistä haetuilla virheellisillä tiedoilla tai suoralta kädeltä ilman perusteluja. Usein vastapuolella kiihdyttiin niin kovasti puolustamaan omaa kantaa, että säännöt ja etiikka unohtuivat. Ikävä myöntää, että itsekin kiihdyin ja yritin lyödä perusteluillani niin kovaa ja ivallisesti kuin osasin – erittäin tyhmä menetelmä.

Ehkä yleisin huomio parapsykologiaa koskevissa keskusteluissa oli se, miten keskustelu kääntyi pois asiasta koskemaan henkilöitä. Ryhdyttiin kaivelemaan sekä minun että lähteinä antamieni henkilöiden koulutusta, elämänhistoriaa ja keskustelun asiayhteyteen kuulumattomia mielipiteitä. Lähteeni katsottiin arvottomiksi, jos ne eivät olleet tieteiden valtavirran vertaisarvioiduista julkaisuista. Ja vaikka lähteeni osittain olivatkin valtavirran julkaisuista, ne kuitattiin satunnaisina vertaisarvioinnin erehdyksinä. Samanlainen kriittisyys ei tietenkään koskenut skeptisiä lähteitä.

Usein skeptikot kävivät joukolla kimppuuni ylimielisen ivan säestyksellä. Myös nimittely oli yleistä. Yleinen tapa oli myös jättää perustelematta esittämänsä mielipide. Joskus se linkki sitten kuitenkin lopulta tuli, useamman pyytämisen jälkeen. Monella keskustelijalla näytti tärkeimpänä päämääränä olevan keskustelun 'voittaminen', vaikkapa epärehellisin keinoin. Kun joskus huomautin saamastani kohtelusta, niin vastaus oli "niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan". Valitettavasti metsä usein vastasi jo ennen kuin ehdin sinne huutaa.

Keskustelun etiikkaa sivuaa myös foorumin ylläpitäjän toiminta. Esimerkiksi Tiede-lehden foorumilla sallitaan etiikan unohtaminen ja argumentoinnin virheet siksi, että kiihkeä keskustelu tuo rahaa mainostajilta monien klikkausten ansiosta.

Ideologisilla perusteilla toimivat foorumit ovat usein niin herkkähipiäisiä, että poikkeavat mielipiteet siivotaan pika pikaa pois silmistä. Mielestäni Skepsis ry:n julkinen Facebook-ryhmä, linkki (3), on sellainen. Muutamien poistojen jälkeen totesin, että minun ei kannata kuluttaa aikaani kirjoittamalla parapsykologiasta niin innokkaasti yksisuuntaistetulle alustalle. Kiitokset annan Skepsis ry:n keskustelufoorumille, jolta parinkymmenen vuoden aikana ei ole poistettu yhtäkään viestiäni niiden ajoittaisesta kärjekkyydestä huolimatta.

Asiat eivät tulleet selviksi

Yleishuomiona olen todennut, että lähes kaikki laajassa käytössä olevat julkiset keskustelufoorumit ovat skeptisten asenteiden hallitsemia. Oudolta tuntui se, että mielestäni hyvin perustellut ja loogisesti pätevät väitteet eivät havaittavasti vaikuttaneet asenteisiin. Samat tutut keskustelijat eivät viidentoista vuoden aikana hievahtaneet heikosti perustelluista kannoistaan. Keskustelu palasi jatkuvasti samaan kehään. Kaikki jatkui entiseen malliin uusissa ketjuissa, samojen keskustelijoiden toimesta ja aikaisemmat perusteluni unohtaen. Toisinaan minulle kerrottiin, että nämä jutut on jo lopullisesti selvitetty, joten niihin ei kannata enää palata.

Turhauttavinta on mielestäni ollut se, että ketjuissa ei pysytty otsikon asiassa riittävän kauan. Asioiden yksityiskohtia ei saatu käsiteltyä riittävän perusteellisesti. Toisinaan skeptikot jättivät käsittelyssä olleen asian kesken ja kävivät hakemassa omista lähteistään uusia aloituksia otsikon aiheesta tai sen ulkopuolelta. Asiassa pysymistä vaikeutti myös se, että esittämiini kysymyksiin ei vastattu. Keskustelu saatiin toisinaan suistetuksi ojaan siirtymällä ylimielisen huumorin käyttöön, jolloin asiallinen keskustelu loppui siihen.

Jotkut keskustelijat lopettivat vastaamisen kysymyksiini, kun reilu vastaaminen olisi selvästi edellyttänyt aikaisempien väitteiden perumista tai lieventämistä. Kun toisinaan onnistuin perustelemaan väitteitäni riittävän selvästi paikkansa pitävillä tiedoilla, niin ketjuun laskeutui lopullinen hiljaisuus.

Edellä kuvaamieni kokemusten jälkeen on todettava, että alkuperäiset sinisilmäiset kaavailuni eivät käytännössä toteutuneet.

Asiallinen keskusteleminen parapsykologiasta on mahdotonta

Koska julkinen keskustelu ei koskaan johtanut tuloksiin, niin vielä muutama vuosi sitten ehdotin muutamalle tunnetulle skeptikolle yksityistä keskustelua maailmankuviemme perusteista, tieteelliseltä pohjalta.

Eräs heistä kertoi blogissaan omasta kehityksestään – nuoruuden kiinnostuksesta rajatietoon, sen myöhemmästä hylkäämisestä ja ryhtymisestä tieteelliseksi skeptikoksi. Kun ehdotin hänelle maailmankuviemme kehityksen vertailua, niin hän vastasi priorisoivansa ajankäyttöään, joten hän ei ehdi keskustella rajatiedosta. Kun vastasin, että kysymys ei ole rajatiedosta, vaan maailmankuvan tieteellisistä perusteista, niin hän ei enää vastannut. Kaksi muuta eturivin skeptikkoa jätti asiat silleen, vaikka he aluksi lupasivat keskustella ja vastata viesteihini.

Viitsin enää harvemmin ryhtyä niin turhaksi osoittautuneeseen ja tuloksiltaan ennalta arvattavaan keskusteluun. Enimmäkseen jätän skeptikot rauhaan, oman vaillinaisen maailmankuvansa pariin. En sentään ole yksin kokemusteni kanssa. Esimerkiksi linkin (4) videolla kerrotaan, millaisia kokemuksia kahdella keskustelua yrittäneellä parapsykologian tuntijalla on ollut. No, Jeffrey Mishlove sentään voitti oikeusteitse miljoonaomaisuuden taikuri Randin epäsuoralla avustuksella.

Randin ohella Martin Gardner oli merkittävä organisoidun skeptismin johtohahmo. Hänen mottonaan ilmeisesti oli H. L. Menckenin lausahdus, jota hän lainaa mm. kirjassaan 'Science: Good, Bad and Bogus': 

One horse-laugh is worth ten thousand syllogisms.

Skeptikoiksi itseään nimittävät näyttävät aidosti uskovan olevansa oikeassa ja tietävänsä varmasti, että psi-ilmiöitä ei ole olemassa. Tällaisen varmuuden saavuttamiseen vaaditaan, että hylkää erittäin suuren määrän varmoja tosiasioita tai ei ole tietoinen niistä. Keskustelemisen vaikeus ilmeisesti juontuu siitä, miten tuskallista olisi muuttaa tällaista perustavaa laatua olevaa uskomusta. 

Linkit

1. Skepsis ry:n keskustelupalsta. Lopetettiin vuonna 2024.
http://keskustelu.skepsis.fi/Message/Index

2. Tiede-lehden keskustelupalsta. Lopetettiin vuonna 2022.
https://www.tiede.fi/keskustelu

3. Skepsis ry:n Facebook-ryhmä
https://www.facebook.com/groups/skepsisry/

4. The Amazing Randi and American "Skepticism" with Mitch Horowitz
https://www.youtube.com/watch?v=gYE1LHX0gN8

Lähettänyt Olavi Kiviniemi klo 10.44

Spontaanit psi-ilmiöt – osa 2

Spontaanitapaukset ovat arkipäivän psi-ilmiöitä, joita voi tapahtua satunnaisesti ja odottamatta kenelle hyvänsä. Tämä on jatko-osa spontaanitapauksia käsittelevälle yleiskatsaukselle. Tässä osassa keskitytään spontaanien psi-kokemusten tutkimukseen ja tulkintayrityksiin.

Parapsykologian valtavirta on vuosikymmeniä jättänyt spontaanitapaukset aika tavalla sivuun. Siksi en ole löytänyt niistä montakaan lähiaikoina tehtyä tutkimusyhteenvetoa, jossa aihetta olisi käsitelty kootusti. Myöskään YouTubesta en löytänyt sopivia videoita. Parapsykologian tutkimuksiin liittyvät tarkastelut on tehty lähinnä eri havaintoryhmien sisällä, esimerkiksi unien, psykokinesian tai ESP:n yhteydessä.

Varhaisista tutkimuksista

Louisa Rhinen (1981) kirjassa esitellään aikaisempia tutkimuksia ja niiden tuloksia. Vanhojen tapauskokoelmien ehkä merkittävin klassikko ja todellinen tiiliskivi on Lontooseen perustetun Society for Psychical Research:in (SPR) tutkijoiden julkaisema kirja Gurney, Myers, Podmore (1886), Phantasms of the Living. Siitä on netissä luettavissa II-osa näköispainoksena, linkki (1). Tutkimuksen tarkoituksena oli osoittaa luotettavasti, että telepatiaa on olemassa.

Kirjan kirjoittaneet SPR:n tutkijat näkivät erittäin paljon vaivaa ennen kuin he voivat julkaista kirjan noin 700 hyvin tarkistettua tapausta. He usein matkustivat tapahtumapaikalle haastattelemaan kokijoita henkilökohtaisesti.  He haastattelivat muita tapahtumapaikalla olleita havaitsijoita saadakseen mahdollista vahvistusta kertomuksille. He etsivät myös sellaisten henkilöiden vahvistuksia, joille oli kerrottu asiasta ennen kuin kokemukset aidoiksi osoittavat tapahtumat olivat tiedossa. Lisäksi he tarkistivat kaikki käytettävissä olleet dokumentit kuten esimerkiksi sanomalehtiuutiset ja lääkärin- ja kuolintodistukset.

Seuraava askel otettiin pian Census of hallucinations -tutkimuksen muodossa vuonna 1894. Siinä tutkittiin hallusinaatioita, joissa hallusinaatiohahmon henkilöllisyys oli tunnistettavissa. Huomattiin, että yksi hallusinaatio 43:sta tapahtui suunnilleen samalla hetkellä kun näkynä havaittu henkilö oli kuolemassa. Tutkijoiden laskelmien mukaan satunnainen tällaisen tapahtuman odotusarvo olisi ollut yksi 19 000:sta, joten saatu esiintymistiheys ei voinut olla sattumaa.

Varhaisissa spontaanitapausten tutkimuksissa pyrittiin todistamaan elämän jatkuvan jossakin muodossa kuoleman jälkeen. Siksi tutkijat kiinnittivät suurta huomiota tapausten luotettavuuteen. He olivat kuitenkin liian optimistisia, koska tässä asiassa ei olla tälläkään hetkellä niin pitkällä kuin mihin he arvelivat pääsevänsä muutamassa vuosikymmenessä. Se oli parapsykologian tutkimuksen ensivaiheita, jolloin edes arveltujen telepatiatapausten mahdollista selvänäköluonnetta ei vielä osattu ottaa huomioon.

Louisa Rhinen tutkimukset

Duken yliopiston parapsykologian laboratoriossa oli tehty kokeellista tutkimusta J. B. Rhinen johdolla vuodesta 1930 lähtien. Kokeiden perusteella katsottiin, että telepatian, selvänäön, ennaltatietämisen ja psykokinesian olemassaolo oli osoitettu luotettavasti. Tutkimustulosten julkaisemisen seurauksena yleisö lähetti laboratorioon kertomuksia kokemistaan spontaanitapauksista. Näihin kirjeisiin vastattiin kohteliaasti, mutta ne kerättiin aluksi vain arkistoon ilman kummempaa tutkimusta.

Kun kokeellisesti katsottiin saadun riittävän varmuuden psi-ilmiöiden olemassaolosta, niin J. B. Rhinen vaimo Louisa Rhine sai tehtäväkseen ryhtyä tarkastelemaan, mitä spontaanitapauksista voisi saada selville. Ehkä aineistosta voisi saada virikkeitä uusiin kokeellisiin tutkimuksiin. Hän aloitti kerääntyneen aineiston järjestelyn vuonna 1948 ja sen lisäksi jatkoi tutkimuslaboratorioon jatkuvasti tulevien uusien kertomusten kirjaamista ja vastausten lähettämistä.

Louisa Rhine halusi saada aineistosta mahdollisimman kattavan ja oikein painotetun kuvan siitä, millaisia spontaanitapauksia yleisöllä oli esiintynyt. Varhaisemmat tutkimukset käsittelivät vain telepatiaa ja hallusinaatioita. Tämä rajoitus ja tiukka luotettavuuden vaatimus aiheuttivat sen, että vanhat tapauskokoelmat olivat vinoutuneita verrattuna kokemusten koko kenttään.

Louisa Rhine lähestyi aineistoaan uudelta kannalta. Vanhoissa tutkimuksissa esimerkiksi vaadittiin, että kokijat olivat etukäteen kertoneet kokemuksensa jollekin lähipiirissään ennen kuin kokemuksen kohdetapaus oli ollut tiedossa. Erilaiset kokemukset tulevat kerrotuiksi tuttaville hyvin erilaisessa määrässä. Hallusinaatio kerrotaan varmasti paljon useammin kuin muiden unien joukossa nähty ennusuni. Myös tämä aiheutti aikanaan vinoutumaa esiintyvien tapausten kirjaamiseen.

Rhine teki kompromissin tapausten luotettavuuden ja kattavuuden välillä. Hän oletti, että psi toimii kaikkialla suunnilleen samalla tavalla. Kun oli kerääntynyt 50 samantyyppistä kertomusta, niin hän hyväksyi tällaisen kokemustyypin yhdeksi tutkimuksensa osa-alueeksi. Hän oletti, että vilpillisiä kokemusten ilmoittajia oli suhteellisen vähän ja että he tuottivat enemmän tilanteen mukaan vaihtelevia kertomuksia. Täten he eivät päässeet häiritsemään tutkimusta merkittävässä määrin. Hän ei näytä ottaneen huomioon sitä mahdollisuutta, että kansanperinne ja kulttuuriin kuuluvat uskomukset voivat tuottaa runsain määrin samantyyppisiä kokemuksia, joten vähintään 50 samantyyppisen kokemuksen raja ei ole turvallinen luotettavuutta silmälläpitäen.

Tapauskokoelmasta alkoi vähitellen hahmottua erilaisia psykologisia ja tapahtumien taustoihin liittyviä yhteyksiä. Niinpä Louisa Rhine antoikin 1981 ilmestyneen kirjansa nimeksi The Invisible Picture eli näkymätön kuva. Kirjan kirjoittamisen aikoihin aineistossa oli yli 10 000 tutkimukseen hyväksyttyä tapausta. Sivuun jätettiin noin puolitoistakertainen määrä, koska niitä pidettiin liian epämääräisinä hyväksyttäväksi mukaan. Niitä ei heitetty pois, vaan ne arkistoitiin erikseen vertailuaineistoksi.

Rhine sai suuresta aineistostaan tavallaan aika odottamattoman tuloksen, eli että spontaanitapauksissa tieto tulee kokijan tajuntaan vain viidellä mahdollisella tavalla:

A. Unet voivat olla joko

1. Realistisia eli yksityiskohdiltaan tarkkoja tai

2. Epärealistisia, esimerkiksi symbolisia.

B. Valvetilan kokemukset voivat olla joko

3. Aistiharhoja tai

4. Intuitioita.

C. Lisäksi tulevat havainnot

5. fysikaalisista ilmiöistä eli mahdollisesta psykokinesiasta.

Aineistoista voi tehdä myös muunlaisia jaotteluja eriasteisella tarkkuudella. Esimerkiksi spontaani ESP voi koskea tulevaisuutta kuten ennusunet, nykyisyyttä kuten tuntoaistimus kaukana samalla hetkellä tapahtuvasta loukkaantumisesta, tai menneisyyttä, jollaiset tapaukset ovat harvemmin esiintyviä. Epärealistiset kokemukset voivat olla joko osittain virheellisiä ja dramatisoituja tai symbolisia. Myös kokijan vakuuttuneisuuden aste kokemuksen paikkansapitävyydestä voidaan ottaa huomioon, samoin tapahtumien merkityksellisyys sekä kokijalle että kokemuksen kohteelle.

Rhine esittää spontaanitapausten tietoisiksi tulemisesta kaksivaiheisen mallin:

1. Informaatio välittyy psi-prosessina, joka tapahtuu täysin piilossa eikä sitä voida siksi tutkia millään suoralla menetelmällä.

2. Välittynyt informaatio murtautuu tajuntaan. Murtautumisprosessit ovat tutkittavissa psykologian menetelmin ja niitä esiintyy muutenkin kuin psi-ilmiöiden yhteydessä. Siksi niistä on tutkimustuloksia ja ne tunnetaan kohtalaisen hyvin.

Rhine tutki erilaisten tapaustyyppien lukumääriä ja vertaili niitä keskenään ristiin rastiin, ottaen huomioon psykologisia tekijöitä tajuntaan murtautumisen suhteen. Näitä kaavailuja on suuri määrä ja niiden tulokset ovat usein aika monimutkaisia ja työläästi hahmotettavia, joten jätän ne tarkemmin käsittelemättä. Joitakin suuntaviivoja yritän kuitenkin esittää.

Rhinen mukaan ei ole syytä olettaa mitään yksinkertaisia selityksiä vain sen mukaan, miltä yksittäiset tapaukset ensi silmäyksellä näyttävät. Esimerkiksi kuolevan läheisen ilmestyminen kokijalle kuolinhetken aikoihin ei välttämättä ole hänen henkensä vierailu ja hyvästijättö, vaan kokijan itse luoma kuva, kun hän on saanut tietoa psi-prosessin kautta. Telepatiatapauksissa ei välttämättä ole kysymys lähettäjän aktiivisuudesta ja vastaanottajan passiivisuudesta, vaan tilanne voi olla päinvastainen. Kellon pysähtyminen tai kuvan putoaminen läheisen kuolinhetkellä ei välttämättä ole kuolevan aiheuttama ilmiö, vaan se voi olla kokijan psykokinesiaa, kun hänelle on psi-prosessin kautta välittynyt tieto tilanteesta.

Kokemusten aiheiden kannalta Rhine tarkasteli 2878 realistisen unen aineistoa. Kuolemantapauksia käsitteli 23 % unista, sairauksia 28 %, sekalaisia tärkeitä aiheita 34 % ja yhdentekeviä aiheita 15 %. Tärkeiden aiheiden luettelo oli seuraava, tapausten lukumäärinä kokonaismäärästä 484 tapausta:

1. Kadonneiden esineiden löytyminen ….. 95

2. Tapahtumat töissä …………………… 79

3. Myöhemmät elämänympäristöt ……… 76

4. Vedonlyönnin ja kilpailujen tulokset … 52

5. Kokijalle tärkeät tulipalot …………… 20

6. Luonnonkatastrofit, esim. tulvat …….. 19

7. Seremoniat ja puheet ……….…………11

8. Muut aiheet ……………….………… 132

Epäilemättä mielenkiintoinen kysymys on se, voidaanko ennaltatietämisen avulla välttyä tulossa olevalta vahingolta. Myös tätä Rhine pyrki selvittämään aineistonsa avulla. Hänelle kertyi lopulta 191 tapausta, joissa vahingon tapahtumista oli pyritty estämään. Näistä vahinko saatiin estymään peräti 131 tapauksessa. Ei aivan huono tulos, eli ennalta saatua tietoa siis kannattaa yrittää käyttää onnettomuuksien estämiseen. Tästä aiheesta on enemmän asiaa Ennaltatietäminen-jutusssa toisaalla täällä.

Rhine jätti käsittelynsä ulkopuolelle poltergeist- ja kummitustapaukset siksi, että niitä voidaan tutkia muilla menetelmillä. Samoin hän jätti tietoisesti pois mahdollisia erikoiskykyjä omaavat henkilöt kuten meediot, selvänäkijät ja varhaiset metallintaivuttajat. Jälleensyntymiskokemuksia hän ei mainitse ollenkaan.

Rhinen kirjasta henkii luottamus tieteeseen ja sen menetelmiin. Hän uskoi, että parapsykologian lainalaisuudet on mahdollista selvittää järjestelmällisellä tutkimuksella, jollaista tuolloin tehtiin Duken laboratoriossa. Hän oli sitä mieltä, että kokeellinen tutkimus muodostaa parapsykologian vahvan rungon, jota spontaanitapausten tutkimus tukee. Hän myös näytti uskovan, että parapsykologia oli saamassa yleisen hyväksynnän varsin pian, kun olisi huomattu alan piirissä tehty tieteellinen työ.

Louisa Rhinen käsitys spontaanitapausten merkityksestä muuttui hänen tutkimustensa aikana. Se ilmenee linkistä (2) poimitusta lainauksesta:

Instead of isolated and concrete suggestions for experiments, the continued study of the [spontaneous] material permitted a more fundamental concept of the psi process than I could have anticipated. (Rhine, 1970, p. 150.)

Myöhempää tutkimusta

Douglas Stokes (2006) on tehnyt laajan ja monipuolisen yhteenvedon spontaanitapausten tutkimuksesta, monine tapausesimerkkeineen (Linkki 2).

On tehty monia kyselytutkimuksia siitä, miten yleisiä spontaanitapaukset ovat suuren yleisön keskuudessa. Paremman puutteessa paranormaaliuden arviointikriteerinä on ollut kokijan oma käsitys kokemuksensa luonteesta. Karkeana lopputuloksena voidaan esittää, että 33 - 50 % ihmisistä uskoo kokeneensa spontaaneja psi-ilmiöitä. Tulos on ollut riippumaton kulttuurista ja kansallisuudesta. Naiset ovat ilmoittaneet kokemuksistaan selvästi useammin kuin miehet.

ESP-kokemukset tapahtuvat enimmäkseen unien muodossa, seuraavaksi intuitioina ja vähiten hallusinaatioina.  Louisa Rhine sai eräässä yhteenvedossaan tuloksen, että unia oli 65 %, intuitioita neljännes ja loput 10 % hallusinaatioita. Unet ovat enimmäkseen ennusunia ja valveilla tapahtuneet kokemukset koskevat enimmäkseen kokemushetken tapahtumia. Unet sisältävät enemmän yksityiskohtia kuin intuitiiviset kokemukset, mutta intuitiot ovat vakuuttavampia ja joskus suorastaan pakottavat toimintaan.

Saksalaisesta aineistosta vuonna 2005 julkaistun kyselytutkimuksen 1 100 vastauksesta saatiin seuraava yhteenveto erilaisten kokemusten yleisyydestä:

- déjà vu -kokemuksia 49,5 %

- ESP-unia 36,7 %

- kriisin aikaisia ESP-kokemuksia 18,7 %

- ilmestysnäkyjä, apparitioita 15,8 %

- eläinten psi:n esiintymistä 15,3 %

- kummittelua 12,1 %

Erilaisten näkyjen suhteen olisi aina tärkeätä tietää, onko kyseessä ollut vain päänsisäinen ilmiö eli hallusinaatio vai kaikille näkyvä fysikaalinen hahmo. Tutkimuksissa on useamman paikalla olleen henkilön tapauksissa löydetty kumpaakin tyyppiä, eli joko vain yksi on saanut näyn tai sitten kaikki ovat nähneet saman. Yhden kokijan tapauksessa kokemuksen aineellisuutta ei voi arvioida, ellei siitä jää jälkiä ympäristöön. Tutkimuksissa on havaittu, että kuulohavainnot ovat useammin kaikkien aistittavissa kuin näyt. Tietenkin voidaan puhua myös kollektiivisista harhoista, mutta silloin joudutaan tyytymään enimmäkseen teoreettisiin kaavailuihin.

Stokes käsittelee artikkelissaan myös déjà vu -kokemuksia. Niitä näyttää olevan kahta tasoa eli lyhytaikaisia tuttuuden väläyksiä ja pitkään jatkuvia, jolloin esimerkiksi osataan suunnistaa oikein ennen tuntemattomassa ympäristössä. Aivopuoliskojen eriaikaisuuteen tai aivojen viestintäreittien nopeuseroihin perustuvat selitykset eivät ole kovinkaan vakuuttavia. Psi:n sisältävänä selityksenä voisi olla ennusuni, selvänäkeminen tai jälleensyntymismuisto.

Parapsykologi Rex Stanford kehitti 1970-luvulla PMIR-mallin (Psi-Mediated Instrumental Response) arkielämässä tapahtuville myönteisille yhteensattumille. Se koskee usein tuttujen ihmisten tapaamisia. Tuolloin kokija tekee tilanteeseen toisinaan huonostikin sopivan ja epätavallisen reitinvalinnan, jonka seurauksena hän tapaa itselleen merkityksellisiä ihmisiä. Elleivät kyseessä ole kovin hämmästyttävät yhteensattumat, niin tapausten mahdollinen psi-yhteys voi jäädä huomaamatta.

Lemmikkieläimet löytävät omistajaperheensä toisinaan hyvin merkillisellä tavalla. Ne ovat voineet jäädä mukaan tulematta esimerkiksi kauas tapahtuvien muuttojen yhteydessä. Niitä on palannut perheisiinsä jopa vuoden kuluttua eksymisestä. Tutut lemmikit on voitu tunnistaa sekä jonkin selvän tuntomerkin että käyttäytymisen perusteella. Toinen eläinten osoittama psi-kyky voisi olla se, että ne näyttävät aistivan mahdollisesta henkimaailmasta sellaista, mitä ihmiset eivät aisti. Tietenkin on otettava huomioon eläinten tarkemmat aistit ihmisiin verrattuna.

Jotkut tutkijat ovat raportoineet löytäneensä riippuvuuden maan magneettikentän vaihtelun ja spontaanitapausten yleisyyden välille. Myös ilmanpaineen vaihtelusta on löydetty selitystä spontaanitapauksille. Nämä kaavailut vaatinevat vielä lisätutkimuksia tullakseen kunnolla huomioon otetuiksi.

Kuolemantapausten ennustamisen ja kuolemanhetkisten havaintojen ja tuntemusten yhteydessä on otettava huomioon tiedostamattomien havaintojen mahdollisuus. Kokijat ovat voineet tiedostamattaan havaita lähestyvän vakavan sairauskohtauksen ensimerkit terveeltä näyttävässä ihmisessä. Monissa tapauksissa ihmisen tiedostamatonta havainto- ja päättelykykyä kuitenkin jouduttaisiin venyttämään aika uskomattomiin mittoihin ilman psi-vaikutuksen olettamista.

Linkkejä

1. Phantasms of the Living, osa II
https://archive.org/details/phantasmsoflivin02gurniala

2. Douglas M. Stokes (2006): The Evidence for Psi: Spontaneous Phenomena

http://www.newdualism.org/papers/D.Stokes/Spontaneous_Psi.html

Lähdekirjallisuus

Louisa E. Rhine (1981): The invisible picture; A study of psychic experiences. McFarland, Jefferson, NC. 267 sivua.

Edmund Gurney, F. W. H. Myers, and Frank Podmore (1886): Phantasms of the Living. 2 vols. London: Society for Psychical Research, Trubner & Co. Yli 3000 sivua. (Linkki 1)