Parapsykologialla menee huonosti

Päivitetty 18.7.2021

Parapsykologia tieteenä syntyi 1800-luvun lopussa aikansa huipputiedemiesten toimesta. Se kehittyi aikansa, mutta alkoi taantua 1900-luvun loppupuoliskolla. Nykyään parapsykologian asema itsenäisenä tieteenalana on vakavasti uhattuna. Sen rahoitus on pitkän ajan kuluessa vähentynyt pahasti. Alla esitän pitkän linjan harrastajan käsitykseni tilanteen kehittymisestä ja sen syistä.

 

Mitä on tapahtunut?

Tuoreimpana merkittävänä tapahtumana olen huomannut, että ainoa riippumaton parapsykologian aikakauslehti European Journal of Parapsychology joutui rahoituksen puutteessa vähintäänkin keskeyttämään ilmestymisensä, linkki (1). Lehteä julkaistiin vuosina 1975 - 2010.

Parapsykologian kattojärjestö Parapsychological Association (PA) on ollut ilmeisissä vaikeuksissa, koska sen sivustolla on ollut varsin hiljaista, linkki (2). Se on pitänyt vuotuisia konferensseja vuodesta 1958 lähtien koronaviruksen ilmaantumiseen asti. Kongressien esitelmien abstrakteja on luettavissa ilmaiseksi verkossa vuosilta 1994 - 2016, linkki (3).

PA on hiukan helpottanut aikaisemmasta korkeasta tieteellisestä profiilistaan ja vetoaa entistä enemmän kansan syviin riveihin. Tästä oli aikanaan tiedote PA:n sivujen uutisosiossa oleva tiedote, jota en enää löytänyt. PA:lla on nyt viiden tason porrastettu jäsenyys, linkki (4).

Princetonin yliopistossa toiminut Princeton Engineering Anomalies Research (PEAR) -laboratorio joutui lopettamaan toimintansa keväällä 2007. Tiedotus siitä on luettavissa esimerkiksi linkissä (5), sivun loppupuolella.

Aikanaan Yhdysvalloissa oli vahva parapsykologian keskus, American Society for Psychical Research (ASPR). Nimekkäät tutkijat toimivat siinä ja se julkaisi omaa aikakauslehteään nimeltä Journal of ASPR. Se perustettiin vuonna 1884 ja hiipui olemattomiin 1990-luvulla, linkki (6). Viimeinen Journalin numero päivättiin vuodelle 2004, mutta se jaettiin vasta vuonna 2007.

Parapsykologian lippulaiva on 80 vuoden ajan ollut J. B. Rhinen laboratorion julkaisu The Journal of Parapsychology, linkki (7).  Lehti perustettiin vuonna 1937. Vuosikymmeniä neljänä numerona vuodessa ilmestynyt lehti on vuodesta 2003 lähtien ilmestynyt vain kahtena numerona, linkki (8). Kun ilmestyminen pitkään laahasi jäljessä aikataulustaan, vuosina 2008 ja 2009 ilmestyi vain yksi numero, tosin lähes yhtä paksu kuin aikaisemmat kaksi numeroa yhteensä. Sen jälkeen julkaiseminen on edelleen jatkunut kahtena numerona vuodessa.

Siinäpä muutamia poimintoja jo vuosikymmeniä jatkuneesta alamäestä.

Menetettyjä mahdollisuuksia

1970-luvun "paraboomin" yhteydessä parapsykologeilla olisi pitänyt olla erinomaiset mahdollisuudet uudelleen vahvistaa asemiaan tärkeänä tieteenalana. Mielestäni he kuitenkin antoivat tilaisuuden luisua käsistään. He keskittyivät liiaksi kokeelliseen tutkimukseen ja jättivät spontaanitapausten tutkimisen tuuliajolle, skeptikkojen ja uushenkisyyden edustajien haltuun. Eräänä pahimpana laiminlyöntinä pidän Geller-taivutuksen katastrofaalista hoitamista parapsykologian piirissä.

Parapsykologit uskoivat 1900-luvun loppupuoliskolla, että prosessiorientoitunut tutkimus melko nopeasti tuottaisi hyvät perustiedot psi-prosessien taustoista. Samalla saataisiin parapsykologia nostettua tieteen valtavirran piiriin. Heidän mielestään ei enää kannattanut tehdä psi-ilmiöiden kartoitusta eikä ilmiöiden olemassaolon varmentamiseen pyrkivää tutkimusta.

Ongelmat ovat kuitenkin olleet sen verran vaikeita, että prosessiorientoitunut tutkimus ei ole täyttänyt sille asetettuja toiveita. Kun keskityttiin kokeissa yleensä esiin saataviin mitättömän heikkoihin psi-vaikutuksiin, niin suuri yleisö menetti mielenkiintonsa parapsykologiaan. Uushenkisyyden tarjoamat mielikuvat olivat paljon selvempiä ja lupaavampia.

Parapsykologia on varsin heiveröinen tieteenala ja sen tutkijat ovat enimmäkseen ihmistieteiden edustajia. Tällä tilanteella on kaksi seurausvaikutusta: sisäänlämpiävyyden vuoksi vertaisarviointi toimii huonosti ja luonnontieteiden hyväksikäyttö jää liian vähäiseksi. Tilannetta olisi voitu korjata käyttämällä ulkopuolisia asiantuntijoita, mutta sitä parapsykologit eivät mielestäni ole tehneet riittävässä määrässä.

Asian erittäin hyvin tunteva George Hansen kirjoitti vuonna 2002 seuraavasti, linkki (9):

From their beginnings, psychical researchers have hoped for respectability and for acceptance by the scientific establishment. This has not been achieved, quite the contrary. Parapsychology remains an extremely marginal endeavor, and a very brief review of its current status is in order (a more extended analysis is presented in Hansen, 2001).

After 95 years of continuous research, and countless successful experiments, the academic position of parapsychology in the United States is worse than any time in the last 40 years. The field has been remarkably ineffective in establishing and maintaining viable institutions that conduct scientific investigations, and there are no university departments of parapsychology.

Heikkolaatuista tutkimusta

Liian heikkolaatuisia artikkeleita on hyväksytty julkaistaviksi parapsykologian nimissä eikä niitä ole arvosteltu alan sisältä riittävän kriittisesti myöskään julkaisemisen jälkeen. Asiantuntemuksen puuttuessa on julkaistu kritiikittä heikosti perusteltuja fysikaalisia hypoteeseja ja myös uushenkisyys on saanut jalansijaa. Tämä on antanut skeptikoille erinomaisen tilaisuuden runtata parapsykologia perusteellisesti.

Esimerkki abstraktin perusteella heikkolaatuisena pitämästäni artikkelista on venäläisen Liudmila B. Boldyrevan teoreettinen artikkeli PK:n mahdollisuuksista ulkoavaruudessa, linkki (10). Pieni lainaus abstraktista – melkoista jargonia:

It is shown that the results of different experiments on both long-range psychokinesis and Mrs.
Kulagina’s influencing targets can be explained on the basis of a model of superfluid physical
vacuum if one assumes that the psychic’s effort is ‘transmitted’ to the target by means of spin
processes in the vacuum. Spin processes can propagate through the superfluid physical vacuum
provided the vacuum is in a perturbed state.

PEAR-lboratorion REG-tulokset ovat olleet melko epämääräisiä hyvin heikon psi-vaikutuksen takia, eikä aluksi saatuja hyviä tuloksia kyetty toistokokeissa tuottamaan lisää samalla tasolla. Siitä huolimatta kyse taitaa olla aidosta ilmiöstä. Laboratorion kaukokatsomiskokeet ovat saaneet ankaraa kritiikkiä skeptikoiden lisäksi myös parapsykologian tutkijoilta huonon toteutuksen ja tulosten virheellisen tilastollisen käsittelyn vuoksi, linkki (11).

Linkin artikkelin abstraktissa oleva loppupäätelmä on kovin karu:

It is concluded that the quoted significance values are meaningless because of defects in the experimental and statistical procedures.

Asenneilmaston vaikutus 

Parapsykologia ei mahdu nykytieteen maailmankuvaan, koska tieteelliset teoriat eivät pysty selittämään psi-ilmiöitä. Siksi tieteen valtavirran edustajat ovat ummistaneet niille silmänsä ja selittävät, että sellaisia ilmiöitä ei ole olemassa. Parapsykologian tutkijat ovat saaneet tuntea nahoissaan, että ei pidä harjoittaa pseudotiedettä eikä yrittää tutkia sellaisia ilmiöitä, joita ei voida tutkia niiden olemattomuuden vuoksi. Esimerkiksi filosofi Stephen E. Braude on saanut osansa tästä halveksunnasta, kuten alun kuva osoittaa.

Uushenkisyys ja skeptismi ovat erittäin vahvoja alakulttuureja, joiden väliin jo tieteen hylkimä parapsykologia on näivettynyt. Näiden alakulttuurien edustajat elävät aivan eri maailmoissa eivätkä ymmärrä toisiaan lähestulkoon ollenkaan.

Uushenkisyyden edustajat esittävät usein epärealistisia väitteitä asioita ja uskovat esimerkiksi näkijöiden vahvoihin kykyihin. Hyvin kontrolloiduissa kokeissa näitä kykyjä ei ole löytynyt siinä määrin kuin kerrotaan, vaikka viitteitä psi:stä esiintyykin satunnaisesti. Skeptikot puolestaan 'tietävät' psi-ilmiöiden varmuudella olevan mahdottomia eivätkä siksi tutustu niitä tukevaan aineistoon. Kumpikaan taho ei välitä psi-ilmiöiden tutkimuksesta eivätkä ne korjaa omissa julkaisuissaan olevia virheellisiä tietoja.

Tieteellinen ajattelu on vierasta uushenkisyyden edustajille ja skeptikot puolestaan heittävät tieteellisyyden romukoppaan silloin, kun alkavat arvostella parapsykologiaa.

Onko vielä toivoa?

Mielestäni toivoa on parapsykologian nousemisesta tieteen valtavirtaan. Niin yleisiä ilmiöitä kuin spontaanit psi-kokemukset ovat, ei loputtomasti voida jättää kunnolla tutkimatta. Alan asiantuntija Stephen E. Braude tosin muistaakseni epäili, että parapsykologian tieteelliseen läpimurtoon voi hyvinkin mennä kuluneen sadan vuoden lisäksi vielä toiset sata vuotta.

Perinteinen parapsykologian tiedeyhteisö jatkaa edelleen aallonpohjassaan. Alan kehitys on suurelta osin siirtynyt ulkopuolisten tekijöiden haltuun, jotka ovat saaneet paljon aikaan parapsykologian reuna-alueilla. Esimerkiksi kuolemanrajakokemusten (NDE) tutkimus on parina vuosikymmenenä laajentunut räjähdysmäisesti ja YouTube on täynnään NDE-kokemuskertomuksia. Suomessakin on nyt saatavissa korkeatasoisia kirjoja, jotka käsittelevät 'yliluonnollisia' ilmiöitä, ja YouTubesta ja Facebookista löytyy valtavia määriä kokemuskertomuksia.

Ehkä se läpimurto on siitä lähtemässä.

 

Linkkejä

1. European Journal of Parapsychology Archive
http://ejp.wyrdwise.com

2. Parapsychological Association
https://www.parapsych.org/home.aspx

3. Kongressijulkaisujen abstrakteja
http://www.parapsych.org/section/24/convention_abstracts.aspx

4. PA:n viisitasoinen jäsenyys
https://www.parapsych.org/join_the_pa.aspx

5. PEAR lab’s ‘strange garden’ prepares to close
http://www.princeton.edu/~paw/archive_new/PAW06-07/04-1108/notebook.html

6. American Society for Psychical Research
https://psi-encyclopedia.spr.ac.uk/articles/american-society-psychical-research

7. Journal of Parapsychology
https://www.parapsychologypress.org/journal-of-parapsychology

8. John Palmer (2018): 80 Years of the Journal of Parapsychology: An Historical Overview. Journal of Parapsychology 2018, Vol. 82, Suppl., 9-23.
https://parapsych.org/uploaded_files/pdfs/00/00/00/00/89/02_palmer_80_years_of_the_jp.pdf

9. George P. Hansen (2002): Book review. The Journal of Parapsychology, Volume 66, No. 3, September 2002. Pages 321-324. http://www.tricksterbook.com/ArticlesOnline/QuantumLeapsReview.htm

10. Liudmila B. Boldyreva (2007): Is Long-distance Psychokinesis Possible in Outer Space?
http://www.parapsych.org/uploaded_files/pdfs/00/00/00/00/05/2007_pa_abstracts.pdf

11. George P. Hansen, Jessica Utts, Betty Markwick (1992): CRITIQUE OF THE PEAR REMOTE-VIEWING EXPERIMENTS.  Journal of Parapsychology, Vol. 56, No. 2, June 1992, pp. 97-113.
http://www.tricksterbook.com/ArticlesOnline/PEARCritique.htm

Isojoen Leppiniemen kummitus

Suupohjan Sanomat 14.3.1936

Jo 1950-luvulla nuorena poikana kuulin nyt jo kuolleen setäni kertovan vanhemmilleni tästä tapauksesta vuodelta 1936. Iän karttuessa minusta alkoi tuntua tärkeältä hänen kertomustensa tallentaminen, ja vihdoin kesällä 1971 nauhoitimme tarinat keskustelutyylillä. Kesällä 1972 teimme uuden nauhoituksen, jossa jätin oman osuuteni vähemmälle. Tarkistin myös ajankohdan sanomalehtikirjoituksia nykyisessä Kansallisarkistossa.


Sanomalehtien kertomaa

Ilkka-lehdessä oli 5.3.1936 vaatimaton otsikko: "Tulipalo Isojoella. Navettarakennus ja rehusuoja irtaimistoineen tuhoutunut. Mukana paloi mm. 7 lammasta ja 14 kanaa". Aamulla syttynyttä paloa koskevan uutisen viimeinen kappale oli hieman ihmetystä herättävä: "Mainittakoon, että edellisenä iltana oli tuli ollut irti saman talon eteisessä, mutta oli se saatu sammumaan alkuunsa".

Seuraavana päivänä Ilkka jatkoi juttua:

Kuten eilen kerroimme, paloi Isojoella sunnuntaina [todellisuudessa maanantaina/OK] maanviljelijä M:n navettarakennus. Paloa epäiltiin tuhopoltoksi ja viranomaiset ovat toimittaneet sen johdosta tutkimuksia, onnistumatta kuitenkaan vielä saamaan selvyyttä palon syttymisen syistä.

Huvittavana seikkana mainittakoon, että paikkakunnalla kuiskaillaan sellaisestakin mahdollisuudesta, että palon on sytyttänyt "pahahenki", jonka kerrotaan jo pitemmän aikaa liikkuneen lähiseudulla ja tehneen kaikenlaista pahaa!

Sunnuntaina 8.3.1936 Ilkassa oli joitakin yksityiskohtia talon tapahtumista:

Pienviljelijä M:n kertoman mukaan on tapausten sarja alkanut jo syksyllä, jolloin hän oli pannut merkille, että varsinkin öiseen aikaan talossa ja kartanolla alettiin liikutella kaikkia esineitä, ja oli ne toisinaan piilotettu varsin omituisiinkin paikkoihin. Vähän myöhemmin syksyllä katosi tuvassa olleiden vaatteiden taskusta rahalompakko, jossa oli jokin summa rahaa. Aluksi luultiin, että kysymyksessä on aivan tavallinen varkaus, mutta suurta ihmettelyä herätti, kun lompakko sitten löydettiin talon uudisrakennuksen kivijalasta.

Eräänä aamuna vähän myöhemmin huomattiin, että talon koko karja oli yön aikana laskettu navetasta ulos. Talon pojan toinen saapas löydettiin eräänä aamuna tallista, jonne sen oli ollut pakko kuljettaa ainakin kahden lukitun oven lävitse. Kirveet, hakoraudat y.m. työvälineet katosivat yhtenään ja kaikki löydettiin myöhemmin omituisista paikoista.

Aluksi liikkui "kummitus" isännän kertoman mukaan varsin hiljaa, mutta sitten alkoi jo kuulua kolinaakin. "Rienaaja" alkoi pyöritellä yön aikana perunoita ja muita pikkuesineitä pirtin lattialla, ikkunoita särjettiin saunasta, navetasta ja tallista, olipa muutaman kerran uskallettu koettaa tuvankin ikkunan kestävyyttä.

Edelleen tiedottaa kirjeenvaihtajamme, että "kummitusta" on koetettu ajaa pois paikkakunnalla liikkuneiden saarnamiesten avulla, ja vähän aikaa sitten luultiinkin sen jo lähteneen. Mutta nyt sattunut tulipalo on saanut jälleen uskomaan, ettei siitä niin vain ole päästykään. Mainittakoon, että talon isäntä oli viime viikolla "noidissa" tiedustelemassa näiltä keinoja "pahanhengen" karkottamiseksi.

Olipa siihen aikaan jo muutamia täysjärkisiäkin ihmisiä, koska uutisen lopussa oli toteamus:

Ne kansalaiset, jotka eivät ensi hädässä usko "kummituksiin", ovat siinä käsityksessä, että kysymyksessä on häikäilemätön pilanteko, joka on nyttemmin kehittynyt jo rikossarjaksi. Todennäköistä on, että viranomaiset saavat asian lähitulevaisuudessa selvitetyksi.

Muuten on tapaus varsin kuvaava todistus siitä, kuinka taikauskoisia voidaan vielä olla.

Tulipalon jälkeen paikalle saapui yhtä aikaa useita kymmeniäkin uteliaita, jotka olisivat halunneet yöpyä talossa, vaikka se oli tietenkin mahdotonta. On luonnollista, että yleisön lisääntyessä mukana oli myös pilailijoita, jotka yrittivät tuottaa "ilmiöitä" muiden huomaamatta.

Setäni kokemuksia

Setäni oli tuolloin 26-vuotias ja oli saanut halkojenhakkuu-urakan Leppiniemen kylästä kummitustalon läheltä. Hän kertoi kysyneensä isännältä yösijaa, pahaa aavistamatta. Tämä oli vastannut, että kyllä heille tulla voi, mutta kuinkahan saa nukutuksi, kun on niin levotonta. Setä vähän ihmetteli, että mikäs sitä niin levotonta olisi, mutta ei kysynyt enempää. Hän meni taloon luultavasti palopäivänä, koska kuolleita lampaita vielä paloiteltiin. Talossa asui isännän ja emännän lisäksi kaksi poikaa, toinen jo aikamies ja toinen noin 10-vuotias.

Lampaiden lihat suolattiin ajan tavan mukaan eteisen komeroon suureen tynnyriin. Setäni mukaan asukkaat kuitenkin pian huomasivat, että kaikki[?!/OK] lihat olivat lentäneet itsekseen ulos hajalleen pitkin pihaa. Isäntä ja setäni keräsivät lihat, ja huuhdottuina ne laitettiin uudelleen tynnyriin. Varmuuden vuoksi isäntä vielä naulasi komeron oven reunan kiinni puitteeseen kahdella 125 mm pituisella naulalla.

Kymmenisen minuutin kuluttua lihat olivat taas pitkin pihaa. Kaksi kiinnitysnaulaa olivat suorina siististi pöntön kannen päällä komeron oven vieressä. Miesten oli pakko kerätä lihat uudelleen, minkä jälkeen ne sitten pysyivätkin rauhassa.

Setäni kertoi vartioineensa ja siivonneensa vielä savuavia navetan jäännöksiä. Jossain vaiheessa hänen piti mennä tarpeilleen ulkohuoneeseen pihan perällä. Hän oli kuullut tavaroiden häviämisestä, joten varmuuden vuoksi hän löi talikon pystyyn näkyviinsä oven eteen parin kolmen metrin päähän ja laittoi työrukkasensa kahvan päälle. Hän sanoi mukana olleelle nuoremmalle pojalle tarkkailevansa, ettei rukkasia viedä mihinkään.

Niin talikko kuin rukkasetkin todella pysyivät paikoillaan. Mutta kun hänen piti laittaa rukkaset käteensä, niin sisällä olleita villavanttuita ei näkynyt missään. Tarkemmin tutkiessaan hän huomasi, että vanttuut olivat rukkasten kärjissä tiukalle rullalle käärittyinä.

Kummitus oli kova kuljettamaan jonnekin piiloon varsinkin hakokirveitä, joilla siihen aikaan hakattiin havuja kotieläinten kuivikkeiksi. Isäntä tuskastui ainaiseen hakokirveiden puuttumiseen ja teetti niitä sepällä peräti viisi kappaletta yhdellä kertaa. Niistä oli sedän oleskelun aikaan enää yksi jäljellä, joten isäntä toi sen kerran tupaan kaapin päälle sanoen, että kyllä kai se nyt siinä pysyy.

Pian setäni kuitenkin kuuli rapsauksen kaapin päältä. Hän näki kuinka hakokirves lensi sieltä esiin, hipaisi kilahtaen katosta riippuvan öljylampun pohjaa, teki äkillisen suorakulmaisen mutkan ja meni leivinuuniin. Koko lento kesti vain muutaman sekunnin, ja sieltä uunista isäntä sen kirveen sitten löysikin.

Kummitusta yritettiin saada pois muun muassa uskonnollisilla manauksilla, mutta se ei lopullisesti onnistunut, koska pienen rauhoittumisen jälkeen ilmiöt taas jatkuivat entisellään. Setäni kertoi, miten eräs Aleksi Suonvirta-niminen saarnaaja tuli myös kerran yrittämään. Hän asetti suuren virsikirjansa kaapin päälle ja sanoi, että "et sinä piru tuota kyllä siirtele". Kun hän pääsi istumaan huoneen toiselle puolelle, niin silloin kirja lähti liikkeelle. Setäni näki kuinka se lensi ilmassa tuvan ympäri ja osa lehdistä irtosi ja leijaili lattialle. Saarnaaja joutui keräämään sivut takaisin kirjaansa ja jatkoi selvästi entistä nöyrempänä rukoilemista ja veisaamista.

Kerran oli öljylampun valaisemassa huoneessa kaksi miestä, joista toinen makasi vuoteessa ja toinen käveli täysissä pukeissaan lattialla. Hän sanoi: "Jos se olisi naispiru, niin minä painisin sen kanssa"! Heti kuului mossahdus ja lakki lensi miehen päästä. Mies siirtyi kiireesti viereiseen huoneeseen, missä oli muitakin ihmisiä, muun muassa setäni, joka kertoi oviaukosta nähneensä tapahtuman. Pilantekijän jaloissa näkyi hetken pyörivän noin 20 cm kokoinen harmaa pallo, joka pinnaltaan muistutti lankakerää. Seurailun lopetettuaan kerä pyöri höyläpenkin alle ja hävisi sen tien.

Kummitukselta ei puuttunut voimia, kuten kohtalaisen suurten naulojen vetäminen irti ovipielestä osoitti. Setäni kertoi sen nostaneen arvionsa mukaan puolen metrin korkeuteen vuoteen, jossa hän makasi yhdessä toisen miehen kanssa. Nosto tapahtui tasaisesti niin, että vuode pysyi hyvin vaaka-asennossa. Pian se putosi takaisin lattialle kovalla rysäyksellä. Samana yönä kummitus koputti tuntikausia hellan peltistä savukuuppaa.

Perheen nuorin poika seuraili setäni mukaan tarkkaan kummituksen puuhia ja ehkä siksi joutui erikoisen kiusanteon kohteeksi. Kerran hänellä oli saappaat jalassa ja sukanvarret hakaneuloilla housunlahkeissa kiinni. Toinen hakaneula aukesi ja pisti poikaa sääreen. Hän istahti saunan kynnykselle hakaneulaa laittamaan, ja sillä aikaa jalasta pois otettu saapas huomaamatta katosi jäljettömiin.

Samalla kerralla poika kertoi sedälle kuulleensa miehen äänen sanovan: "Muistas sitten poika ettet tule tänne enää"! He menivät kuitenkin heti yhdessä saunaan eikä mitään erikoista tapahtunut. Kiukaan kiviä oli tavan mukaan taas lattialla, ja ne he nostivat takaisin paikoilleen. Saapas löytyi myöhemmin riihen takaa juurakkoläjän päältä.

Navetan palamisen ja eteisen seinässä olleen tulen setäni luki ehdottomasti kummituksen työksi. Käsityksensä tueksi hän itse kertoi nähneensä tuvan astiakaapin ovessa noin 30 cm pituisen ja 25 cm levyisen aidon tulenliekin. Se kuitenkin sammui eikä polttanut mitään.

Jatkuvasti toistuva ilmiö oli perunoiden viskely. Setäni kertoi nähneensä perunoiden lentelevän toisinaan ilmassa hiljakseen myös äkillisiä mutkia tehden. Toisinaan vauhti oli kovempi, niin että kerrankin läsähti keitetty peruna rikki hänen selkäänsä. Lentävät esineet eivät kuitenkaan aiheuttaneet kenellekään loukkaantumisia. "Lankakerä" oli ainoa setäni tekemä näköhavainto yleensä näkymättömästä ilmiöiden aiheuttajasta. Talon emäntä oli kertonut nähneensä kummituksen rippikouluikäisen pojan hahmossa kantavan talon potkukelkkaa. Lumessa ei näkynyt jälkiä, mutta kelkan mahdollisesta siirtymisestä ei ollut puhetta.


Ilmiöiden loppuminen

Ilmiöiden lopettamisen vaiheet olivat sellaisia, että ne jättäisi mielellään kertomatta.  Mutta pakkohan se on kertoa koko tarina aina katkeraan loppuun saakka. Setäni kertoman mukaan ilmiöt oli aiheuttanut "kintaan peukalon" kokoinen noitapussi, joka oli jätetty viitisen vuotta aikaisemmin riihilatoon tiilipinon väliin. Noidalta hankitulla pussilla oli ollut tarkoitus hävittää jokin toinen talo, mutta se aie oli jäänyt toteuttamatta.

Kummitustalon isäntä pääsi pussin jäljille, kun Parkanossa asunut noita oli näyttänyt hänelle pussin viejän "kahvikupissa olleesta viinasta". Isäntä tunsi tutun miehen kuvasta ja kotiin päästyään käski häntä hakemaan pussin pois. Setäni kertoi olleensa juuri matkalla kotiinsa, kun pussin tuonut mies tuli häntä vastaan polkupyörällä kelirikkoisella tiellä. Mies oli menossa kummitustaloon hakemaan pussin pois ja kertoi millainen se oli. En katso tarpeelliseksi paljastaa pussin kerrottua sisältöä tässä yhteydessä. Ilmiöt sitten heikkenivät ja loppuivat kokonaan parissa päivässä pussin pois viemisen jälkeen.

Sanomalehdissä ilmiöiden selitys ja loppuminen kerrottiin vähän toisella tavalla. "Yliluonnollisen" mahdollisuudelle suhteellisen avointen kirjoitusten jälkeen oli viimeinen löytämäni uutinen Suupohjan Sanomissa 19.3.1936 eli runsaat kaksi viikkoa tulipalon jälkeen.

[M:n] navettapalon syytä tutkinut viranomainen on tullut siihen käsitykseen, että tuli on saanut alkunsa todennäköisesti saman talon pojan varomattomasta tulenkäsittelystä heinäladossa. [M:n] poika oli nim. lähtenyt paloaamuna klo ½ 8 metsäajoon ja tällöin oli hän käynyt heinäladossa.

Saman kirjoituksen mukaan paikalle menneet tutkijat olivat kokeeksi sammuttaneet valot, jolloin oli alkanut kuulua salaperäistä liikkuvaa surinaa, jota paikalla olleet sanoivat kummituksen surinaksi. No, sehän paljastui kärpäseksi, jota käsiteltiin kovakouraisesti, minkä jälkeen tuli rauhallista. Seinästä kuului pian rapinaa, jonka asukkaat sanoivat olevan kummituksen tavallinen ääni. No, sehän oli talon kissa, joka tapansa mukaan kiipesi talon ulkopuolista nurkkausta pitkin vintille. Lisäksi tuvassa lenteli leivänpaloja, joiden heittelijät paljastettiin.

Jutun loppulausunto kuului:

Ei tiedä, nauraako vaiko itkeä koko suureksi paisutetulle jutulle, vai kannattaako sille tehdä kumpaakaan. Täytyy vain suuresti ihmetellä ja valittaa, että tämän vuosisadan näinkin myöhäisellä kymmenellä aikuiset ihmiset leikkivät sokkosilla ja vielä enemmän täytyy ihmetellä sitä, että moinen humbuuki saa uskollisia perässään juoksijoita, joita on tullut Karvian ja Seinäjoenkin seuduilta saakka autokuormittain. Kysymme vain, eikö paikkakunnalla ole tarpeeksi tehokasta kyläkuria tämän surkean vallattomuuden lopettamiseksi.

 

Mitä todella tapahtui?

Edellä esitin kerääntyneen aineiston pääkohdat sellaisinaan kaikkien arvioitaviksi. Setäni kertomusta rasittaa tapahtumista nauhoituksiin kulunut pitkä aika. Lisäksi esimerkiksi kertomukset noidasta, noitapussista ja virsikirjan lentämisestä tuntuvat sopivan epäilyttävän hyvin kansanperinteeseen.

Monet seikat kuitenkin tukevat setäni muisteluiden paikkansapitävyyttä. Lehtiuutisissa mainittiin samanlaisia ilmiöitä kuin mitä hän kertoi itse nähneensä. Osa tapahtumista oli niin kouriintuntuvia, että ne säilyvät muistissa hyvin. Luulisi esimerkiksi olevan helppo muistaa pitkän aikaa onko todella kantanut kilokaupalla lampaanlihaa vaiko ei. Myös setäni vaimo ja sisarukset ovat vahvistaneet kertomukset, ja itsekin muistan että jutut olivat samanlaiset jo parikymmentä vuotta aikaisemmin.

Setäni oli rehellinen, käytännöllinen ja jalat tiukasti maassa pitävä mies. Vakuutuin hänen kokemustensa aitoudesta, kun näin millaisen jäljen ne olivat jättäneet hänen maailmankuvaansa. Hän arvioi kaikkea realistisesti eikä ollut kummemmin kiinnostunut henkimaailman asioista, mutta kun kysyin hänen mielipidettään, niin hän sanoi vain yksinkertaisesti ja painokkaasti, että "jotakin on, koska olen sen itse nähnyt". Hänellähän oli tilaisuus seurata tapahtumia läheltä jo ennen kuin suuret uteliaiden joukot ja poikaviikarien kujeet tekivät tarkkailun hankalaksi.

Sanomalehtien uutiset vahvistivat taas kerran säännön, että lehdet eivät yleensä pysty käsittelemään kummitustapauksia tyydyttävästi. Jutuista paistoivat läpi kansanperinne ja erilaiset ennakkoluulot. Yksityiskohtia oli mainittu satunnaisesti ja liian vähän eikä niiden luotettavuutta arvioitu riittävästi. Erilaisten väitteiden välisiä ristiriitoja ei mitenkään eritelty, joten kokonaiskuva tapahtumista jäi heikoksi. Poikaviikarien temppujen, kärpästen ja kissan tarjoaminen lopulliseksi selitykseksi kansanjoukkojen saavuttua tuntuu luonnolliselta, mutta tapahtumien kokonaisuuden huomioon ottaen se on liian yksinkertainen. Kymmenvuotias poika tuskin olisi voinut kiinni joutumatta petkuttaa muuta perhettä kuukausikaupalla ja tuottaa setäni kertomia ilmiöitä.

Jos oletetaan tapaus aidoksi, niin herää kysymys oliko se poltergeist vai kummitus. On selvää, että se ei ollut kumpikaan puhtaassa muodossa. Joka tapauksessa ei voinut olla kysymys luonnonilmiöstä, koska sen toiminnassa oli älyllisiä piirteitä ja se osoitti jossain määrin myös huumoria ilkikurisuudessaan.

Outo kuva

Yllä oleva kuva on otettu aamuyöllä 21.10. 2010 n. klo 4. Kamera on valvontakamera tyyppiä Nokia Remote Camera PT-6, jossa on 2 kpl infrapunaledejä. Kamera on ottanut kuvan omakotitalon sisältä automaattisesti, ja liiketunnistin on laukaissut sen.

Kuvan lähettäjä on antanut seuraavia lisätietoja:

Ilmatieteen laitoksen mukaan tuolloin yöllä satoi. Mutta on tietysti voinut olla jotain aukkoja pilvissä ja kuu loistanut. Ursan mukaan kuu on ollut idässä, aika lähellä horisonttia juuri tuona ajankohtana. Kamera sijaitsee kaakkoisseinällä siten, että itä jää kameran linssistä katsottuna oikealle ja etelä vasemmalle.

Kamera on n 2 metrin korkeudella ikkunan yläpuolella seinään ruuvattuna, osoittaen käyntiovea. Kuvanottosektori on määritelty noin 90 asteeksi. Ottaa kuvat ilman salamavaloa, yöllä tulee mustavalkoisia ja päivällä värillisiä. Lähettää kuvat kännykkään gsm:llä.

Kameran vasemmalla puolella, siitä mistä valo tuntuu tulevan, on umpiseinä. Seuraava mahdollinen ikkuna on n. 4-5 m päässä toisessa huoneessa, samalla seinällä kuin kamerakin.Verhot olivat auki. Talon lähellä ei ole yleisiä teitä, ainoastaan pihaanajotie. Kyseisenä aikana, n. 04.00 yöllä, sinne ei voinut ajaa, koska tie oli ketjuilla lukittu n. 700 metrin päässä.

Joskus olemme saaneet heijastuskuvaa jostain esineestä, kun kuutamo on paistanut sisään. Silloin esine (esim heijastava avaimenperä) on näkynyt selvästi kuvassa.

Huomioita kuvasta

Outo vaalea kuvio ei ole lattialla oleva valoläikkä, sillä sen alla on lattian lisäksi myös pöytä ja pirtinpenkki istuintyynyineen, eivätkä korkeuserot aiheuta kuvioon mitään hyppäyksiä. Kuviossa näyttää vasemmalta oikealle toistuvan perhosmainen, karkeasti samanmuotoinen valkea kuvio neljä kertaa, jatkuvasti suurentuen ja osittain päällekkäin. Lopuksi oikealla on vielä kapeampi osuus ja merkillinen aikaisemmasta säännöstä poikkeava häntä.

Valkeat alueet ovat ylivalottuneet, joten mahdollinen kuvion osien reunojen päällekkäisyys ei erottuisi. Valkeata kuviota ympäröi joka puolelta harmaa alue, jossa on hiukan tummempi uloke oikealle. Valkea keskusta ja harmaat reunat eivät aiheudu kuvion suuresta epätarkkuudesta, sillä valkean alueen reunat ovat varsin tarkat ja harmaa alue on lähes tasavärinen ja senkin reunat ovat vain melko vähän epätarkemmat. Jos ajatellaan, että kuvio on valkean keskustan ja harmaan reunan omaavien "perhosten" asettumista limittäin, niin silloin pitäisi harmaiden reunusten päällekkäisyys näkyä vaaleampina kohtina, koska niissä olisi vielä lisävalottumisen mahdollisuus. Ainakaan itse en huomaa tällaista selvää päällekkäisyyttä, vaikka vasemmassa reunassa onkin hiukan vaaleampia kohtia.

Taustalla näkyvissä metalliastioissa ja saappaiden heijastusnauhoissa näkyy selviä heijastuksia. Valon lähde voisi olla tuo kameran ja lattian välissä ilmassa oleva omavaloinen outo ilmiö, mutta se voisi olla myös ulkoa ikkunasta tuleva valo tai kameran ledien lähettämä valo. Tämän selvittämiseksi on käytettävissä hiukan kirkkaammassa aamun valossa otettu vertailukuva. Siinä kaikki heijastukset ovat voimakkaampia, mutta tarkasti samoissa kohdissa, mikä viittaisi ulkoa tulevaan valoon heijastusten lähteenä. Varmuuden vuoksi tarvittaisiin vielä täysin pimeässä otettu vertailukuva.

Outo ilmiö on voinut olla niin lähellä kameraa, että se on valaistunut kameran ledien valosta. Periaatteessa kuvio olisi voinut syntyä yöperhosen lekuttelusta kameran edessä, mutta se edellyttäisi riittävän pitkää valotusaikaa ja ledien äärimmäisen lyhyitä väläyksiä. On epätodennäköistä, että ledit antaisivat niin lyhyitä pulsseja ja tätä selitystä vastaan puhuu myös harmaiden reunojen päällekkäisyyden aiheuttaman suuremman vaaleuden puuttuminen. Kuviossa ei tule esille perhosen selvä muoto eikä myöskään sen keskiruumis erotu. Valkeiden alueiden reunat ovat yhtä terävät kaikkiin suuntiin, joten "perhosen" mahdollinen liike ei tule esille ollenkaan.

Kun verrataan kuviota netistä löytyviin yöperhoskuviin, niin tämä kuvio eroaa niistä selvästi. Joka tapauksessa tarvittaisiin vertailukuva, jossa valkeata pientä kappaletta liikutetaan kameran edessä riittävän lähellä.

Vertailukuva ledeistä

Otin vertailun vuoksi kuvan jouluvalojen ledeistä aikavalotuksella ja kameraa liikuttaen. Kuvassa näkyy muuntajan hakkurin antama suhde välähtelevän valon päällä oloajan ja sammuneena olon välillä, ja se on noin 1:2. Lisäksi on nähtävissä yksittäisten valoläikkien reunojen suurempi epätarkkuus liikkeen suunnassa.

Kuva on edelleen täysi arvoitus

Edellä esittämistäni kaavailuista mielestäni seuraa, että kuvan arvoituksellisuus näyttää vain lisääntyvän tarkistellessa. Toivottavasti saadaan aikaan vielä tarvittavat tarkistuskuvat itse paikalla. Päivitän tulokset tänne sitten, kun ne saadaan.

Israelissa on kuvattu hiukan samannäköinen ilmiö liiketunnistimen laukaisemana. Kuva saatiin toimistohuoneessa, johon asetettiin valvontakamera selvittämään esineiden selittämättömiä siirtymisiä.

http://www.victorzammit.com/articles/Kleinhaunting.htm

- - - - -

Arvoituksen ratkaisu 
(päivitystä 5.5.2011)

Edellä on pohdiskeltu vain sitä, mitä kuvan outo kuvio voisi esittää. Koska tulos jäi arvoitukseksi, niin tutkimuksia oli tarpeen vielä jatkaa selvittämällä kuvan taustatietoja, kuten esimerkiksi kuvan lähettäjän taustoja, kuvausolosuhteita ja kuvan alkuperäisintä versiota. Kuvan lähettäjä pyysi Skepsis ry:n keskustelupalstalla asiantuntijoita analysoimaan kuvaa (http://keskustelu.skepsis.fi/html/KeskusteluViesti.asp?ViestiID=317427). Lisäksi hän esitti täsmällisiä tietoja kuvausolosuhteista ja vastaili auliisti kysymyksiin, mikä vahvisti ajatusta hänen aidosta kiinnostuksestaan kuvan suhteen.

Filmikameroiden aikakaudella oli arvoituksellinen paperikuva todistuskappaleena lähes arvoton, ellei tutkijoiden käytettävissä ollut kuvan negatiivia ja mielellään sarjaa negatiiveja kuvan kummaltakin puolelta. Digikaudella vastaava taustatietojen vaatimus on vielä tiukempi, koska kuvankäsittelyllä voi saada helposti aikaan mitä hyvänsä. Siksi tarvitaan alkuperäiskuva, jossa ovat kaikki kuvan käsittelyn historiatiedot tallella. Tällä kertaa käsittelytiedot jäivät kovin puutteellisiksi.

Sain kuvien analysoinnissa apua Suomen Ufotutkijat ry:n ja UFO-Finlandin asiantuntijoilta, koska en itse päässyt käsiksi muuta kuin osaan kuvien historiatiedoista. Erityisesti kiitän UFO-Finlandin Lasse Ahosta, joka avusti ja ideoi kuvan tarkistamista.

Kun aloitin kuvan lähettäjän antamien tietojen tarkistukset, niin alkoi löytyä epämääräisyyksiä. Lähettäjä ilmoitti kameran kuvakulman asetetun 90 asteeksi, mutta kameran tiedoissa ilmoitettiin kulman olevan kiinteä 55 astetta. Lähettäjän mukaan Ursasta oli tarkistettu tieto, että Kuu oli kuvanottohetkellä taivaanrannassa idässä, mutta Kari A. Tikkasen ohjeiden avulla löysin Ursan sivuilta (http://www.ursa.fi/extra/taivaalla/tahtikartta/) tiedon, että Kuu todellisuudessa oli ilmoitettuna ajankohtana kohtuullisen korkealla länsilounaassa.

Oudon kuvan lisäksi sain lähettäjältä myös vertailukuvan, jonka kaiken järjen mukaan olisi pitänyt olla kulkenut saman käsittelyrutiinin kautta ja kuvien olisi pitänyt olla samansuuruiset. Mutta nytpä olikin niin, että oudon kuvan koko oli 1200x900 pikseliä ja vertailukuvan 800x600 pikseliä. Kumpikaan ei ollut kameran ominaisuuksissa annetun valikoiman mukainen (1152x864, 640x480, 320x240 tai 160x120 pikseliä). Näiden seikkojen vuoksi aloin vahvasti epäillä, että kuvan lähettäjä oli asialla pilailumielessä, tarkistaakseen kuvan tarkistajien hoksottimia.

Onneksi Oulun Selittämättömien Ilmiöiden Tutkimusseuran keskustelupalstalta löytyi nimimerkki Birdy75, jolla oli samanlainen valvontakamera (http://osit.phpbb.fi/viewtopic.php?f=10&t=167). Hän teki kokeita liikuttamalla kepin päähän kiinnitettyä valkeata paperiperhosta kameran edessä ja sai samantyyppisiä kuvia. Niissä oli samalla tavalla valkeita terävärajaisia alueita, joita tasaharmaat alueet ympäröivät. Valitettavasti kameran liikkeenilmaisin ei toiminut, joten Birdy75 ei toistaiseksi ole voinut tehdä hallittuja ja järjestelmällisiä kokeita, vaan tulokset ovat eräänlaisia satunnaisotoksia.

Joka tapauksessa tuli selväksi, että kamera tuottaa sen tyyppisiä kuvia, joten kuvan käsittelemistä ei tarvinnut enää epäillä. Kuva on mitä todennäköisimmin kameran editse lentäneen yöperhosen aiheuttama. Toistaiseksi on yksityiskohtaisesti selvittämättä, miten kameran kuvaustekniikka tuottaa tuollaisia vääristyneitä kuvia, joissa epätarkkuusalueella oleva kohde on saanut terävät ääriviivat harmaine reunuksineen ja perhosen kuva on tullut esiin moninkertaisena.

Sisilian palot

Päivitetty 20.10.2018

Palokuntalaiset tositoimissa

Canneto di Caronia on Caronia-nimiseen kaupunkiin kuuluva 150-180 asukkaan kylä. Canneto sijaitsee Sisilian pohjoisrannikon keskivaiheilla ja se sijoittuu kapealle tasaiselle kaistaleelle meren ja vuoriston välissä. Helmikuussa 2004 sieltä alkoi kuulua kummia. Tiedot levisivät useiden tietotoimistojen kautta laajalle koko maailmaan.

Uutislinkit vuodelta 2004 ovat suurimmaksi osaksi hävinneet netistä. Uudempaa aineistoa kuitenkin löytyy runsaasti esimerkiksi hakusanoilla 'canneto fires' ja 'caronia fuoco' (canneto on kaislikko/ruoikko ja tuo paljon turhia sivuja italian kielellä). Hakua voi rajoittaa esimerkiksi lisäsanoilla "explanation" ja "spiegare". Italiankielisistä lähteistä on löydettävissä paljon enemmän tärkeitä yksityiskohtia kuin englanninkielisistä.


Ilmiöiden alkuvaiheet

Ilmiöt olivat alkaneet jo vuoden 2004 tammikuun puolessa välissä mutta tulivat laajempaan julkisuuteen vasta maanantaina 9.2.2004. Kerrottiin, että ensimmäinen havainto tammikuussa oli ollut television syttyminen ja toinen pölynimurin syttyminen asukkaan silmien edessä seuraavana päivänä. Ne tapaukset menivät oikosulkujen ja mahdollisten valmistusvikojen tiliin.

Kun vahinkotiheys jatkuvasti kasvoi, niin tultiin vakuuttuneiksi, että vika ei voinut olla vain tuleen syttyneissä tai ylikuumenemisesta savunneissa laitteissa. Palojen syttymiskohteita oli kattava valikoima, sillä artikkeleissa mainittiin sähkömittarit, pistotulpat, sähkökaapelit, pölynimurit, jääkaapit, televisiot, radiot, ovipuhelimet (citofoni), tuolit, sohvat, matot, verhot, patjat, sängynpeitteet ja ilmastointilaitteet. Eräässä kuvassa sammutettiin liesituuletinta ja jopa vesijohdon kerrottiin syttyneen itsestään tuleen. Muutamat huoneistot kärsivät pahasti paloissa tullen käytännössä asumiskelvottomiksi. Niistä kannettiin kasoittain palaneita huonekaluja kadulle.

Kerrottiin, että kun eräästä talosta sähkömittari alkoi savuta, niin sähköt katkaistiin alueelta. Virran katkaisu ei kuitenkaan estänyt sitä, että myös viereisen talon sähkömittari alkoi pian savuta. Kyläläiset epäilivät, että talojen vierestä kulkevasta sähköradasta vuoti virtoja heidän koteihinsa. Siksi he sunnuntaina 8.2. menivät asemalle ja kiskoille pysäyttäen näin junaliikenteen ja saaden aikaan radan sähköjen katkaisemisen. Kun erään talon asukkaat palasivat illalla asemalta tyhjään ja sähköttömään kotiinsa, he huomasivat sieltä tihkuvan savua. Sähkömittarihan se siellä savusi. He sammuttivat sen sammuttimella, jollaisen palokunta oli jakanut kaikkiin asuntoihin.

Alkuvaiheessa sähkölaitos katkaisi kokeeksi normaalin virran ja syötti kortteliin sähkön generaattorilla. Muutaman päivän oli rauhallista, mutta sitten taas yksi sähkömittari syttyi. Virta katkaistiin, mutta siitä huolimatta toisaalla syttyi televisio tuleen ja myöhemmin monia muita esineitä. Sähkölaitoksen ja rautatien sähköasentajien sekä paikalle kutsuttujen yksityisten sähköasentajien kerrottiin mitanneen kohonneita sähkömagneettisia kenttiä maastossa.

Maanantaina 9.2. perustettiin asiantuntijoiden muodostama tutkimusryhmä, johon osallistuivat pormestari, palopäällikkö, carabinierien everstiluutnantti, paikallisen siviilisuojelun päällikkö ja teknisten laitosten tutkijoita ja insinöörejä. Paikalle kerääntyi yhteensä satakunta insinööriä ja tohtoritason tutkijaa. 20 asuntoa lukittiin ja sinetöitiin ja niiden 39 asukasta komennettiin evakkoon sukulaisten luokse tai viranomaisten osoittamaan hotelliin. Asunnot sijaitsivat kymmenkunnassa suuressa talossa melko lyhyellä matkalla kadun yhdellä puolella.

Palokunta ja carabinieri järjestivät ympärivuorokautisen vartioinnin, mutta ilmiöiden kerrottiin pian jatkuneen harvenneina vielä lukituissa taloissakin.

Tuhoutunut asunto

Ilmiöiden selityksiä ja selittäjiä

Alkoivat selittäjien ja selitysten markkinat. Suosittu selitys oli huonon maadoituksen takia aiheutunut sähkövuoto ja myös harvinaista satunnaisten laitevikojen kasautumaa epäiltiin palojen syyksi. Tutka- ja kännykkäverkon mahdollisten viallisten antennien vaikutusta tutkittiin. Geologian ja sähkötekniikan professorit selittivät ilmiöt geologisten prosessien aiheuttamiksi sähköenergian keskittymisiksi.

Cannetoon saapunut katolisen kirkon kansainvälisen manaajayhdistyksen kunniapuheenjohtaja totesi kyseessä olevan paholaisen ja pahojen henkivaltojen toiminnan. Ehdotettiin myös poltergeisteja. Monet pitivät ilmiöitä mauttomina piloina tai sairaan mielen tuottamina tekoina. Ehdotettiinpa myös jonkun tekemiä teknisiä kokeita sähkömagneettisilla pulsseilla ja jopa HAARP:in vaikutusta.

Paikalle saapui myös Italian skeptikkojen yhdistyksen CICAP:in silloinen johtaja, tohtori Massimo Polidoro. Ei omasta aloitteestaan, vaan erään lehden pyynnöstä. No nyt alkoivat asiat varmasti selvitä? Vaan eivätpä alkaneet. Polidoro lähti tietenkin siitä olettamuksesta, että kaikelle oli luonnollinen selitys. Kun geologiset ja tekniset selitykset tuntuivat sopivan huonosti tilanteeseen, niin hän turvautui ainoaan jäljelle jääneeseen ja skeptikolle sopivaan mahdollisuuteen eli ihmisten tahalliseen palojen sytyttelemiseen. Sitten hän valitsi riittävästi siihen sopivia yksityiskohtia jättäen muut huomiotta, ja siinä se oli.

Polidoro (2004) ei esittänyt johdonmukaista ja yksityiskohtaista kokonaiskuvaa kerrotuista ilmiöistä, vaan tyytyi ylimalkaisiin yksityiskohtiin. Hän mm. kirjoitti vastoin muuta uutisointia, että tyhjilleen lukituissa ja vartioiduissa taloissa ei enää tapahtunut syttymisiä. Lisäksi hän irvaili yli-innokkaiden toimittajien ja selittäjien kustannuksella. Hänen kirjoittamansa artikkeli ilmestyi lehdessä Skeptical Inquirer. Artikkeli hänen blogistaan on linkissä (1).

Yhteistä kaikille selityksille oli, että selittäjistä kukaan ei näyttänyt olevan kiinnostunut ilmiöiden esiintymisen kokonaisuudesta eikä myöskään selvästi kertonut, mitä ilmiöitä hänen itsensä oli tarkoitus selittää. He poimivat vain omaan toimintataustaansa ja ennalta muodostettuun ajatukseensa sopivia esimerkkejä valikoimasta. Loppujen lopuksi olivat parjatut toimittajat kuitenkin mielestäni parhaita kokonaistiedon välittäjiä. Monista lähteistä yhdistellen tapahtumista sai sentään jotakin irti.

Ilmiöiden jatkovaiheet

Kylässä oli helmikuun loppupuolella ja maaliskuun alkupuolella rauhallista. Kaikki talot oli varustettu ukkosenjohdattimilla ja sähköverkon maadoituksia oli vahvistettu. Kyläläisille annettiin toiveita, että he pian pääsisivät muuttamaan takaisin koteihinsa. Yhdelle asukkaalle oli annettu lupa palata kotiinsa tarkkailemaan tilannetta.

Mutta 15.3.2004 alkoi taas tapahtua. Kahdessa lukitussa ja vartioidussa talossa syttyi sähkölaitteita ja huonekaluja palamaan, vaikka sähköt olivat katkaistut. Lisäksi kerrottiin muutaman matkapuhelimen ja kuuden auton keskuslukituksen alkaneen temppuilla. Matkapuhelimet hälyttivät, vaikka kukaan ei soittanut ja ne soivat niin kauan, että akkujen lataus loppui. Myös kerrottiin matkapuhelinten akkujen tyhjentyneen selittämättömästi ja yhden puhelimen näyttöön ilmestyi graafisia satunnaismerkkejä.  Autojen keskuslukitus aukeili itsekseen. Kaikki tapahtui karabinierien valvonnan alla ja he takavarikoivat kännykät ja autot hetkeksi tutkimuksia varten.

9.2.2004 perustetulle tutkimustyöryhmälle kävi aito sisilialaiseen tapaan. Sen johtaja joutui liikenneonnettomuuteen, mistä syystä ryhmän toiminta keskeytyi. Kuitenkin viranomaiset tutkivat siihen asti kerääntyneitä mittaustuloksia. Maaliskuussa mittauksia käynnisteltiin uudelleen, mutta uusien monipuolisempien mittauslaitteiden saapuminen näytti jostain syystä lykkääntyvän. Jossakin vaiheessa mittaustietojen keruukeskukseksi valittu yksityisasunto meni myyntiin eivätkä viranomaiset hankkineet uutta keruupaikkaa, joten tietojen kerääminen loppui siihen pitkäksi aikaa.

5.4.2004 Cannetosta raportoivat useat englanninkieliset lähteet. Linkeissä (2) ja (3) on keskustelua fyysikkojen foorumilla. Tilanne kylässä oli sellainen, että kaksi paloautoa ja carabinierien maastoauto vartioivat kylän portilla, talojen ulkopuolelle oli sinne tänne sijoitettu jalustoillaan seisovia mittauslaitteita, kadun pinnassa oli vulkanologien maalaamia merkkejä ja myös sisällä suljetuissa taloissa oli mittauslaitteita. Carabinierit pitivät pyromaanien toimintaa mahdottomana oman valvontansa vuoksi ja koska yksi heistä kertoi nähneensä maassa makaavan kaapelinipun syttyneen itsekseen tuleen. Viranomaiset alkoivat tuohon aikaan yleisesti uskoa, että kyseessä oli geologinen ja sähköinen ilmiö.

Kyläläiset saivat palata asuntoihinsa kesäkuussa 2004. Vielä lokakuussakin kerrottiin kahden pistorasian syttyneen tuleen ja parinkymmenen vesijohdon reikiintyneen niin, että ne aiheuttivat veden tulvimista kylpyhuoneisiin ja keittiöihin.


Mitä Cannetossa todella tapahtui?

Netin lähteistä saadut kuvaukset jäivät kokonaisuutenakin kovin satunnaisiksi ja puutteellisiksi. Ei ollut järjestelmällisiä tietoja ilmiöiden yksityiskohdista, lukumääristä eikä esiintymistiheyksistä. Kuvaukset olivat luvattoman ylimalkaisia. Aluksi ihmetytti vesijohtoputkien syttyminen tuleen. Kuinkahan sellainen tapahtuisi käytännössä? Eräässä kuvauksessa sitten sanottiinkin, että vesijohtoputki vain kuumeni hehkuvaksi ja sytytti ympäristönsä tuleen. Silminnäkijöiden itsensä antamia kuvauksia ja tutkijoiden lausuntoja lainattiin vain silloin tällöin.

Sähköverkosta irrotettujen sähkölaitteiden kerrottiin syttyneen itsestään tuleen, mutta myös sähköstä riippumattomien esineiden kuten tuolien, verhojen, sängynpeitteiden, mattojen, sohvien, kännyköiden ja jopa vesijohtoputkien kerrottiin syttyneen. Patjan jousien sanottiin kuumenneen niin, että vuode syttyi tuleen. Mutta ei tullut selväksi tapahtuiko syttyminen aina vain metallisten kappaleiden kuumenemisen takia vai syttyivätkö esimerkiksi matot itsekseen ilman että niiden päällä oli sähköjohto. Vain kerran eräs tutkija viittasi metallin tarpeellisuuteen melko epämääräisellä tavalla.

Tahallista vahingontekoa vastaan puhuu monta yksityiskohtaa. Vaikka mukana olisi ollut muutama psyykkisesti häiriintynyt tai vakuutuspetoksen tekijäkin, niin tuskin he olisivat voineet aiheuttaa kaikkia niitä kustannuksia ja hankaluuksia, jotka olivat todella suurta luokkaa. Tuskin he nyt sentään niin tyhmiä olivat, että ehdoin tahdoin olisivat aiheuttaneet itselleen sellaista. Kiinni joutunut olisi voinut saada sakin hivutusta. Jatkuvasta valvonnasta huolimatta viranomaisten ei myöskään kerrottu saaneen ketään kiinni useita kuukausia jatkuneiden ilmiöiden aikana.

Yhtäkään selkeää, yksityiskohtaista tutkimusraporttia en onnistunut löytämään, mutta kylläkin valtaisan määrän älyttömiä hypoteeseja, turhaa höpötystä ja moskaa. Monissa saman tapauksen kuvauksissa esiintyi keskinäisiä ristiriitoja. Kaikki tämä antaa masentavan kuvan nykyaikaisesta joukkotiedotuksesta. Kuitenkin olen sitä mieltä, että tapahtumien pääpiirteistä tuli luotettava kuva, sillä konkreettisia ja vakaita yksityiskohtia oli kuitenkin riittävästi käytettävissä.


Ilmiöiden selitys?

Skeptikoiden hypoteesi on koko ajan ollut, että kaikki on ollut liioittelua ja joidenkin paikalla olleiden pilan- ja vahingontekoa. Skeptikot vain eivät ole järjestelmällisesti perustelleet kantaansa havaintojen kokonaisuuteen ja yksityiskohtiin vedoten. Pyromaanihypoteesia vastaan puhuu muutama seikka: ilmiöt lukituissa ja sinetöidyissä asunnoissa, paikalla olleiden silminnäkijöiden havainnot, palojen syttyminen vaikeasti saavutettavissa paikoissa laitteiden sisällä, kännykkähäiriöt, autojen keskuslukitusten häiriöt ja vesijohtovuodot.

Vahvimmalta tekniseltä selitykseltä tuntuu mielestäni sähkömagneettisen kentän aiheuttama metalliesineiden induktiivinen kuumentuminen. Ilmiöiden yksityiskohdat kuitenkin nostavat suuren joukon kysymyksiä, joihin on vaikeata saada selvyyttä. Metalliesineen koko, muoto ja suunta sekä sähkömagneettisen kentän taajuus ja suunta ovat vuorovaikutussuhteessa kuumenemisen nopeuden kanssa. Miten syttymiskohdat valikoituivat juuri siten kuin tapahtui? Se olisi vaatinut sopivalla tavalla keskittyneen kenttävaikutuksen. Induktioilmiöt eivät selitä vesivuotoja. Vesijohdon kuumeneminen ja takaiskuventtiilin nostama paine eivät riitä selitykseksi, koska pitkien putkiosuuksien kuumenemisesta ei ollut havaintoja. Toisaalta vesivuotoja ei ilmennyt silloin, kun helmikuussa putkien todettiin kuumentuneen hehkuviksi.

On olemassa yksi selitys, joka sopii kaikkiin ilmiöihin: poikkeuksellisen vahva niin sanottu kollektiivinen poltergeist-ilmiö. Poltergeist/kummitustapauksissa on todettu runsaasti palojen syttymisiä, elektronisten laitteiden temppuilua ja selittämättömiä vesivahinkoja. Mutta ilmiöiden mahdolliset keskushenkilöt ja heidän psykologiset taustansa jäävät arvailujen varaan, ilman selviä todettuja perusteita. Olen kuitenkin valmis hyväksymään minkä tahansa teknisen tai luonnonilmiöihin pohjaavan selityksen, kunhan se on hyvin perusteltu ja tarkkojen tutkimusten jälkeen saatu.


- - -
Jätin tämän vuonna 2010 kirjoittamani jutun tällaiseen vuoden 2005 tilanteeseen, kun uutisvirta oli päättynyt siihen. Yllättäen Sisilian palojen tarina ei kuitenkaan loppunut, vaan pääsin kirjoittamaan vielä kakkososan, joka on toisaalla täällä.


* * *

Kirjallisia lähteitä:

Massimo Polidoro (2004): Satan in a Sicilian fridge. Skeptical Inquirer, May-June, 2004.

Linkkejä vuodelta 2004

1. Massimo Polidoro (2004): Indagine sul paese in fiamme

https://www.cicap.org/n/articolo.php?id=101793


2. Physics Forum: Town Battles 'Demonic' Mystery Blazes
http://www.physicsforums.com/archive/index.php/t-14304.html

3. Physics Forum: Just When You Thought It Was Safe To Go Back Into The Fridge
http://www.physicsforums.com/archive/index.php/t-16494.html

Jyväskylän kiviveistämön kummitus

Päivitetty 21.4.2026

Asuessani Jyväskylässä vuonna 1971 tapasin työpaikalla ja tähtiharrastuksen merkeissä Jyväskylän entisen parapsykologisen seuran kaksi jäsentä. He viittasivat keskenään puhuessaan johonkin kummitustapaukseen. Kiinnostuin asiasta ja ryhdyin kyselemään lisää. Paljastui varsin uskomaton tarina, josta sain noin tunnin nauhoituksen mukana olleen kertomana. Minulla oli erinomainen onni, sillä kertoja oli pikkutarkka, laajatietoinen ja erittäin hyvämuistinen mies, jolla lisäksi oli sana hallussaan.

Käytän tässä jutussa neutraalisti työnimeä "henki", ottamatta siihen kantaa uskomismielessä.


Kokijan kertomaa

Tilanne alkoi kehittyä siitä, kun syksyllä 1954 kertojani Antamo Vaajakallion kotiin tuli yhdessä äitinsä kanssa nuori mies, Ensio A, joka halusi kertoa Helsingin Sanomien aluetoimittajalle kokemuksistaan työpaikallaan kiviveistämöllä. Toimittaja, tämän jutun kertojan vaimo, arveli lehden voivan ottaa vastaan tällaisenkin uutisen. Tässä osuudessa kaikki lainaukset ovat nauhoitetusta kertomuksesta.

…ja heitä oli kaksi siellä kiviveistämöllä silloin työssä, se oli muuten aivan hiljainen. Oli menossa hautakivien kultaus, että siinä ei kuulunut mitään ääntä, ja sitten kun nämä kummatkin miehet, toinen toisella puolella ja toinen toisella puolella sitä veistämön rakennusta tekivät töitä, niin tämä Ensio A. huomasi ihmeekseen, että kiviä lentelee ilmassa. Tuollaisia pieniä ehkä kynnen kokoisia kivensiruja lenteli noin harvakseltaan.

Niitä sattui välistä selkään, käsivarteen, ehkä päänuppiin napsahteli. Ja hän ajatteli tietysti ilman muuta että jaha, nyt työkaveri tekee jekkua ja rupesi sitten niin kuin seurailemaan, niin he ihmeekseen huomasivat, että molemmat seuraavat toisiaan. 'Sä teet kuule jotain koiruutta!' 'Enkä tee, ei, varmasti en tee!' 'Niin mutta täällähän lentelee tuommoisia kiviä, sinähän heittelet niitä varmaan noin, vaivihkaa kynnellä ammut ilmaan.' 'Enkä tee sitä!'

No sitten he vähän rupesivat ajattelemaan, että tässä on nyt jotain mystillistä tässä, että mitä tässä oikein on. Niitä tosiaan harvakseltaan lenteli ja niitä tuli milloin mistäkin nurkasta, ja ei ainoastaan että ne lensivät, vaan ne _purjehtivat_ hiljaista vauhtia, saattoivat tehdä mutkankin kesken kaiken.

Sitten sieltä rupesi kuulumaan jostakin, ei koputuksia mutta jonkunmoista viheltävää ääntä, joka muistutti aika erehdyttävästi puhelimen vapaaääntä. Se oli siis tuommoinen summerinkaltainen ääni. Ja se tuli milloin mistäkin, oikeastaan voi sanoa että se tuli kaikkialta mutta ei mistään varsinaisesta paikasta. Sitä oli hyvin vaikea paikallistaa, mutta se oli täysin kuultava ja selvä ääni.

Nämä rupesivat sitten tenttimään, […] sovitaan tämän ääntelijän kanssa sitten ensiksikin 'jaa' ja 'ei' ja vastaavia sitten. 'Jaa' on yksi vihellys ja 'ei' on kaksi vihellystä ja noin poispäin. Ja ilmeisesti nämä pojat olivat aika hyviä kyselemään, aika hyviä johdattelemaan ja muodostamaan tätä juonta, sillä ei tämä ääni itsessään kertonut mitään. Ilmeisesti ne eivät kerro mitään, mutta vastaavat auliisti.

Ja kun niiltä sitten kysyttiin, niin vähän tähän tapaan lienee käynyt se kysely: 'Onko teitä monta, vihellä niin monta kertaa kuin teitä on.' Tuli kaksi vihellystä. 'Oletteko molemmat miehiä, jaa yksi vihellys, ei kaksi vihellystä.' Tuli kaksi vihellystä. 'Jaha, te ette ole miehiä, te olette siis naisia?' Tuli kaksi vihellystä taas. 'Ai, te ette ole naisia, onko teistä toinen mies?' Tuli yksi vihellys. 'Ahaa, teitä on mies ja nainen.'

Ja tällä tavalla sitä piiriä sitten laajennettiin ja tapahtumaa aina vietiin kauemmaksi ja kauemmaksi menneisyyteen, ja saatiin – en muista saatiinko sinä iltana vai saatiinko useampina peräkkäisinä iltoina – kokoon sitten seuraava tarina, josta ilmeni että asianomaiset henkilöt, mies ja nainen, olivat saaneet surmansa täällä kiviveistämössä sattuneessa tappelussa, tappelunnujakassa, ja ne ovat haudattuna sen kiviveistämön lattiaan. Niissähän on tavallisesti maalattia ja työ suoritetaan tämän lattian päällä ja se on todellakin aivan pienten sepelinsirujen peitossa.

Kertoja lähti vaimonsa kanssa seuraavana iltana kiviveistämölle. He eivät menneet sisään eivätkä havainneet mitään erikoista. Seuraavaksi illaksi he ottivat mukaansa tohtori Valovirran, silloisen Jyväskylän Kasvatusopillisen korkeakoulun opettajanvalmistuslaitoksen luonnontieteen lehtorin ja hänen rouvansa, luonnontieteen lehtori hänkin. He menivät sisään, ja siellä oli myös kiviveistämön omistaja ja pari työntekijää.

Ja siinä sitten kun me keskusteltiin, niin sitten rupesi kuulumaan todellakin tätä ulinaa, ja silloin minä totesin että joo, kyllä se on aika samantyylistä kun puhelimen kuuloke nostetaan ja sieltä tulee se vapaaääni, mutta se oli voimakkaampi ja se oli huomattavasti terävämpi se ääni.

Ja sitten minä rupesin tenttimään aivan samalla tavalla kuin tämä edellinen kertoja tentti. Minulla oli myöskin markan lantteja sekulia rahaa taskussa ja minä hoksasin ne. Minä laskin ne käsissäni, sitten totesin että niitä oli, oliko niitä nyt viisi kappaletta, ja minä helistelin sitten niitä rahoja taskussani ja kysyin sitten, että voisitkos sanoa, kukahan lienetkin, että montako rahaa, kolikkoa minun taskussani on? Ja helistelin näin niitä että se kuuli sen helinän. Ja se vihelsi viisi kertaa.

Hyvä on, se meni siis aivan kohdalleen, ja sitten minä kysyin, en muista mitä minä kysyin sitten, ja sain vastauksia. Sitten toistin samat kysymykset ruotsiksi, ja mitään vastausta ei tullut. Minä toistin vielä saman saksaksi, ei myöskään vastausta. Se meni vallan mykäksi.

No sitten siinä – ellen väärin muista – vähän kaikki tentti siltä yhtä sun toista satunnaista, mutta se ei ilmeisesti ollut mieleen tälle hengelle, koska se rupesi sitten vallan villiksi ja rupesi ulisemaan se ääni. Se oli hermostunut ja se ääni kävi erittäin epämiellyttäväksi. Minä lopulta sanoin, että: 'Kuule, ole hyvä ja lopeta, ei tämä ole hauskaa kuultavaa'. Ja jonkin ajan perästä se loppui.

Koko sen ajan tohtori Valovirta oli kulkenut ympäri seiniä ja koputellut ja hakenut onttoa paikkaa, mutta ei siellä ollut mitään onttoa paikkaa. Se oli todellakin lautarakennus, sahanpurulla täytetty. Ei sieltä löytynyt mitään, ja sitä ääntä ei myöskään voitu paikallistaa. Mitään johtoja ei havaittu, että mitään summereita siellä ei ollut. Se tutkittiin sekä sisä- että ulkopuolelta, ja todettiin että ei siinä ilmeisesti vilppiä ole. Eikä niistä kavereista kukaan… ne istuivat kuin kivipatsaat, yksikään heistä ei liikkunut mihinkään, ja se tuntui että siinä ei ollut mitään vilppiä.

Ensimmäinen uutinen kiviveistämön tapahtumista julkaistiin Helsingin Sanomissa 6.10.1954, kolmen palstan pitkähkönä artikkelina. Se herätti Suomen Parapsykologisen Tutkimusseuran silloisen puheenjohtaja insinööri T. K. Laakson mielenkiinnon, ja hän pyysi saada valokuvia paikalta. Laakso näytti valokuvia helsinkiläiselle selvänäkijälle Terttu Blaschkowille, joka sanoi näkevänsä ne kaksi hahmoa jokaisessa paikalta otetussa valokuvassa. Valitettavasti niitä tuskin näytettiin hänelle kertomatta ensin mitä olisi pitänyt nähdä. Lisäksi hän vahvisti tentityn tarinan, että he olivat haudattuina kiviveistämön lattiaan.

Mutta ne ilmiöt jatkuivat, ja ne tulivat sitten voimakkaammiksi, […]. Siellä oli… tikkisaha oli heilunut seinällä – no sehän voi heilua tietysti vedostakin – mutta se heilui niin tavattoman kauan ja niin tasaisesti, että mikään tilapäinen veto ei sillä tavalla heiluta. Tahko pyöri itsekseen nurkassa ja sitten näitä kivensiruja lenteli. Niitä lenteli jopa siellä toimistohuoneessakin, jossa ei ollut mitään kiviä lattialla. Niitä ilmestyi sinne ja niitä lenteli sielläkin, pirskahteli.

Selvänäkijä Blaschkow saapui Jyväskylään, tutustui tilanteeseen ja lupasi toimittaa henget pois. Hän sitoi henget tietyllä rituaalilla kahteen kuivattuun savipalloon, laittoi pallot tyhjään Ovomaltine-purkkiin ja kuljetti ne junassa mukanaan kotiinsa Helsinkiin. Siellä hän koulutti niitä vuosikausia niin, että ne vihdoin vapautuivat lähtemään maan piiristä.

Useita kertoja rouva Blaschkow kyllästyi ja sanoi, [että] minä en ala enää mitään teidän kanssanne, menkää hiiteen täältä, menkää mihinkä tykkäätte. Ja ajoi ne pois, ja seuraus oli se että ne tulivat tänne. Ja sitten täällä taas tapahtui. Me varmistimme asian moneen kertaan. Me soitimme, […] melkein joka päivä soitimme: 'Kuuluuko mitään?' Sieltä sanoi äijä että ei kuulu mitään, ei kuulu, ei ole kuulunut pitkään aikaan.

Sitten yhtenä päivänä sanoi, että nyt kuuluu, juu, täällä tahkot pyörii ja täällä kivet lentää, ja äsken lensi sellainen kahdeksan kilon lyijymöykky, tuolta lensi hyllyltä alas. Ja eihän se juutas edes lentänyt alas vaan se putosi… se teki tämmöisen kumman mutkan ja putosi sinne seinän viereen.

Selvänäkijä kutsui taas henget takaisin kotiinsa, ja tätä edestakaista vaihtoa tapahtui muutamia kertoja. Kertojallani oli tietoja myös tapahtumista selvänäkijän kotona:

Hän vei sitten nämä henget kotiinsa […], pisti sen purkin vierashuoneen pöydälle ja sanoi, että tässä saatte sitten asua, tämä on sitten teidän tuleva kotinne kunnes toisin määrätään. Hänellä oli tarkoituksena opettaa nämä vainajat tietämään, missä heidän paikkansa on. Ja siinä ne siten olivat, ja kun jälkeenpäin minun sisareni kävi täällä rouva Blaschkowin luona vaimoni kanssa, niin hän sitten haastatteli – ja vaimoni haastatteli myöskin – talon tyttäriä. Niitä oli kaksi tytärtä, joilla molemmilla oli psyykkistä herkkyyttä. Toinen tyttö näki ja kuuli, mutta toinen ainoastaan kuuli.

Se, joka näki ja kuuli ei millään tavalla ollut kiusaantunut, mutta se joka ainoastaan kuuli, niin se ei voinut sietää niitä kolinoita ja ääniä joita nämä henget aiheuttivat. Ja toinen tyttö kertoi, että kun hän soittaa pianoa niin se nainen tulee nojaamaan pianoa vasten ja kuuntelee, ja hän sanoo että ole vaan siinä, en minä sinua pelkää. Ja kun oli ilmeistä, että tämä mies oli näistä älykkäämpi ja nainen oli niin kuin henkisesti alemmalla tasolla tai vaikutti vähän niin kuin typerältä, vähän sellainen yksinkertainen sielu.

Tilanteen rauhoituttua alkuperäinen nuori kertoja Ensio A. kielsi kaiken. Hän sanoi, että kaikki oli hänen järjestämäänsä huijausta. Hän heilutti ohuella langalla sahaa ja pyöritti tahkoa kiertämällä paperinarua tahkon akselin ympärille ja vetämällä sitten siitä. Tutkijat menivät tarkistamaan, jolloin ilmeni, että tahkon akseli oli niin ohut ja pyörimiskitka niin suuri, että eihän sitä sillä tavalla saanut pyörimään, ainakaan paperinarulla.


Tarkistuksia

Kertojaltani Antamo Vaajakalliolta kuulemani tarina kuulosti niin mielikuvitukselliselta, että en voinut uskoa sitä suoralta kädeltä, vaikka tunsinkin kertojan hyvin. Kyselin myös tohtori Valovirralta, joka vahvisti asiat omalta osaltaan. Hän kertoi, että kuului myös koputtelua, joka voi olla hyvin voimakastakin. Kerrankin koputus kuului seinästä tietyltä kohdalta, jolloin tukijat menivät seinän kummallekin puolelle ja painoivat kätensä koputuskohtaan. Käsiin tuntui selvä tärinä. Kun koputuskohta tarkastettiin, niin siinä ei ollut mitään erikoista.

Soitin pian kyseiselle selvänäkijälle Helsinkiin, ja siltäkin taholta tuli vahvistus. Hän alkoi heti kertoa oma-aloitteisesti edellä kuvattuja asioita. Soitin hänelle muutamia kertoja, ja hän vaikutti hyvin itsetietoiselta ja itsevarmalta henkilöltä. Hän itse kertoo tapauksesta kirjassa Perttola-Flinck (1971). Hänen mukaansa henkien toimittaminen uudelleen Jyväskylään ja taas takaisin oli hallitumpaa toimintaa kuin kertojani antoi ymmärtää.

Kaivoin myös arkistosta tapahtumien aikaisia sanomalehtiä, joissa kerrottiin tuoreeltaan tapahtumista. Lehdistä tuli vahvistuksia edellä kerrotuille ilmiöille ja tuli muutamia yksityiskohtia lisääkin. Työntekijöiden mukaan ilmiöt alkoivat koputuksilla ja jatkuivat kivensirujen heittelyllä. Koputukset havaittiin ensimmäisen kerran 23.9.1954. Tapausten uutisoinnin aikoihin ilmiöitä oli runsaasti vain kahtena peräkkäisenä päivänä.

Alkuvaiheessa raskaimmat lennelleet esineet olivat pienet marmorilaatat, vasara, kirves, kaiverrustaltat ja 5 kg painoinen lyijypuntti. Lyijypuntin putoaminen tuskin on sama tapahtuma kuin kertojan 8 kg lyijymöykyn putoaminen, koska se möykky putosi myöhemmissä vaiheissa. Katoksesta lautalattiaiseen toimistohuoneeseen johtava ovi aukesi itsekseen, vaikka se oli suljettuna "vanhanaikaisella varmalla 'säpillä' ". Toimistohuoneeseen ilmestyi ja sieltä hävisi esineitä, vaikka siellä ei varmuudella ollut väliaikana kukaan käynyt.

Tohtori Valovirta kävi lehtitiedon mukaan keskiviikkopäivänä 6.10.1954 valokuvaamassa rakennusta. Silloin kertoman mukaan "se ryskytti veistämön seinää, niin että sahajauhot lensivät huoneeseen". Tapaus oli luultavasti sama, josta hän kertoi seinän tärinän tuntuneen kädessä. Tuolloin myös noin 20 cm pituinen ruuvi lensi selittämättömästi hänen jalkojensa juureen.

Jyväskylän paikallislehdet olivat skeptisellä kannalla. Ne arvostelivat rajusti Helsingin Sanomia sen uutisista, ivailivat tohtori Valovirran tutkimustoimintaa ja tekivät pilaa hänen nimestään, koko tapauksesta ja työmiesten juopottelusta. Huomionarvoista on myös se, että näistä lehdistä ei ollut mahdollista saada minkäänlaista kokonaiskuvaa väitetyistä ilmiöistä.

Jyväskylässä ollessani pienellä toveripiirillämme oli ajatus jo toimintansa lopettaneen kiviveistämön lattian auki kaivamisesta. Siihen olisi tarvittu vanhoja karttoja, kaivamislupa ja riuskaa toimintaa. Sitä ei kuitenkaan saatu aikaan. Nyt sekin mahdollisuus on mennyt, kun alueen päälle on rakennettu vilkasliikenteinen tie.

Löysin myöhemmin Helsingin Sanomissa 16.10.1955 julkaistun seuranta-artikkelin ”Jyväskylän kummitus temmeltää jälleen. Lattian kaivaukset tuloksettomia". Päätapahtumista oli kulunut noin vuosi. Lainausta artikkelista:

Torstai-iltana uusiutui täällä klo 19 jälkeen sama summerin ääntä muistuttava ääntely, joka viime syystalven aikana kuultiin useana iltana kiviveistämöllä. Äänen kuulivat ylitöihin jääneet kaksi kaivertajaa ja apumies. Heidän torstai-illan kokemuksiinsa liittyi myös seinällä olleen sahan heiluminen. Heidän kertomansa mukaan alkoi naulassa ollut saha heilua yhtäkkiä ja heilui tasaisesti noin kymmenen minuutin ajan, ennen kuin se äkkinäisesti pysähtyi.

Helsinkiläinen rouva Terttu Blaschkow, joka on ”huolehtinut” kummittelijoista, kertoi päästäneensä ne torstaina klo 18 vapaiksi. Kuten on kerrottu. kävi myös hollantilainen ”asiantuntija” Mulder viime talvena kiviveistämöllä. Hän antoi myös ohjeet, joiden mukaan on nyttemmin suoritettu kaivauksia veistämön lattiassa. Ne eivät kuitenkaan ole antaneet mitään ratkaisua niihin olettamuksiin, joiden mukaan kaksi vainajaa olisi haudattuna kiviveistämön lattiaan.

Mitä todella tapahtui?

Tapauksesta kerääntyneellä aineistolla on pääheikkoutena aikanaan tehdyn pikkutarkan ja järjestelmällisen dokumentoinnin puuttuminen. Tällainen dokumentointi on voinut tapahtuakin tohtori Valovirran toimesta, mutta se ei ole ollut käytettävissä tällä kertaa.  Joudutaan tyytymään tarkan miehen muisteluun noin 17 vuotta vanhoista tapahtumista, mutta sentään yhdistettynä ajankohtaiseen sanomalehtitietoon. Lisäksi on käytettävissä täydennystä kahdelta mukana olleelta.

Kaiken tiedon yhdistely tuottaa yhtenäisen ja loogisen mutta arkitodellisuuteen suhteutettuna hyvin mielikuvituksellisen tarinan. Ensio A:n huijaustunnustus ei mitätöi tarinaa, sillä huomioon ottaen kaikki kerrotut tapahtumat ja tarkistukset, kieltäminen tapahtui epäilemättä vastoin miehen parempaa tietoa.

Oma mielipiteeni on, että kerrotut tapahtumat ovat pääpiirteissään totta ja todella tapahtuneet. Millaisia päätelmiä niistä voidaan tehdä maailmankuvan kannalta, se on jokaisen oma henkilökohtainen asia.


Kirjalliset lähteet:

Helsingin Sanomat 6.10.1954, Heli: Kiviveistämöllä kummittelee.

Helsingin Sanomat 7.10.1954: Jyväskylän kummitus jatkaa pommitustaan

Helsingin Sanomat 8.10.1954: Jyväskylän kummitusrintamalla hiljaista

Jyväskylän Sanomat 8.10.1954: Hautakiviveistämön salaperäinen kummitus

Jyväskylän Sanomat 10.10.1954: Kiviveistämön "kummitukset"

Helsingin Sanomat 15.10.1954: Jyväskylän kummittelu ns, poltergeist-ilmiö

Jyväskylän Sanomat 16.10.1954: Jyväskylän kummittelu ei anna rauhaa helsinkiläisille

Helsingin Sanomat 16.10.1955, MV: Jyväskylän kummitus temmeltää jälleen. Lattian kaivaukset tuloksettomia.

Terttu Blaschkow: Sidoin kiviveistämön kummituksen savipalloon. Aikki Perttola-Flinck (1971, toimittaja): Ihmistiedon rajamailla, Kustannusosakeyhtiö Tammi, sivut 88-93

Kuinka ne lusikat taipuivatkaan

Alla olevan kertomuksen alkuosa on sellaisenaan julkaistu silloisen Ovako Oy:n henkilöstölehdessä Rautaveikko 1/1975, mikä selittää tuttavallisen tyylin. Vain henkilöiden sukunimet on jätetty pois ja hakasuluissa tehty muutama selvennys. Lopussa on vuonna 2003 kirjoitettu päivitys.


Uri Geller esiintyi Suomen televisiossa 25.1.1974 ja sai aikaan melkoisen kohun lusikankatkaisullaan sekä muilla näytöksillään. Merkillistä kyllä myös monissa kodeissa kerrottiin tapahtuneen outoja ilmiöitä TV-lähetyksen aikana. Olen varsin läheltä seurannut eräiden tapahtumien myöhempää kehitystä ja haluan näin tilaisuuden tullen kertoa aineistostani laajemmallekin "perhepiirille".

Kuinka sotkeuduin mukaan

Apu-lehdessä 9/1974 oli juttu 9-vuotiaasta Samysta, jonka väitettiin taivuttavan ja katkaisevan lusikoita kevyesti sivellen Uri Gellerin tapaan. Luin jutun ja säästin siitä leikkeet. Vaikutti mielenkiintoiselta mutta mahdottomalta. Hurjat jutut olivat ennenkin osoittautuneet yleensä perättömiksi tai vähintäänkin liioitelluiksi. Sitä paitsi Uusikaupunki oli niin kaukana ettei sinne viitsinyt ottaa yhteyttä.

Uri Geller tuli toisen kerran Suomeen 3.4.1974, ja sain tilaisuuden seurata hänen esityksiään itse paikalla. Esitykset olivat mielestäni muodollisesti vakuuttavia, mutta olosuhteet olivat huonosti kontrolloidut. Myös Samy oli mukana äitinsä kanssa, ja tunsin heidät Avussa olleiden kuvien perusteella. Menin heti kysymään pitikö lehden kirjoitus paikkansa. Hämmästyksekseni vastaus oli myönteinen, ja sain kuulla lisää Samyn uroteoista. Näytteeksi hän siveli yhden teelusikan vääräksi, mutta en ollut sitä näkemässä.

Kun kuulin kuinka romua tulee jatkuvasti, pyysin että minullekin lähetettäisiin muutama kappale näytteeksi. Jonkin ajan kuluttua sainkin pienen paketin jossa oli kaksi katkennutta ja yksi taipunut lusikka.

Samy Åminneforsissa

Esittelin saamiani lusikoita [esimiehelleni] Lasselle, joka ehdotti että voisimme kutsua Samyn Åminneforsiin tutkimuksiin. Niinpä Samy tulikin äitinsä ja Rina-siskon kanssa laboratorioon 29.5.[1974]. Alkututustumisen jälkeen aloitettiin kokeet.

Ensimmäiseksi Samy vietiin vetokoneen ääreen, ja hän sai sivellä vetovoiman alaisena ollutta valssilankaa. Lanka ei lähtenyt siitä venymään, joten mittarein osoitettua näyttöä ei Samyn kyvyistä saatu. Sen sijaan taipui kolme käyttölusikkaani hyvin hämmästyttävällä tavalla, sormenpäissä hypistellen. Mukana oli yksi ruokalusikkakin, joten saimmepa siinä katsoa silmät pyöreinä, me muutamat henkilökunnan jäsenet. Viattoman näköiset käsirautasahanteristä valmistetut liuskat eivät taipuneet, vaikka niiden olisi pitänyt mennä suunnilleen samalla voimalla kuin ruokalusikka.

Lähtiäisiksi Samy vielä esitteli trumpettiaan, jossa oli pieni painuma oikean käden peukalon kosketuskohdassa. Painuma oli kuulemma syntynyt Samyn harjoitellessa pahaa aavistamatta. Sormikkaiden käyttö soittaessa oli estänyt trumpetin pahemman vioittumisen, mutta oli aika hankalaa. Ehdotimme Lassen kanssa, että ehkä pelkkä tuppo peukalon ympärillä olisi riittävä suojakeino.

Harri

Sukulaisten kautta sain tiedon, että myös Kauhavalla taipuu kummasti Harrin käsissä. Kesälomalla kävin Kauhavalla sukulaisia tervehtimässä ja sunnuntai-iltana 9.6.1974 pistäydyin myös Harrin kotona.

Harri osoittautui vielä "voimakkaammaksi" kuin Samy. Myöhäisestä illasta ja ilmeisestä väsymyksestä huolimatta kaksi ruokalusikkaani taipuivat hetkessä. Teelusikasta ei ollut yhtään mihinkään, ja vähän kovemmalla keskittymisellä taipuivat Samylta säästyneet kolme rautasahanterääkin.

Harri piti esineitä enemmän käsiensä suojassa kuin Samy. Taipuminen tapahtui hänen ilmoituksensa mukaan nykäyksittäin, mutta tuskin kukaan oli taipumista nähnyt [tarkoittaa: vähittäinen taipuminen näkyi selvästi, mutta nykäykset eivät erottuneet]. Kuitenkin pienten käsien otteen keveys näytti täysin sulkevan pois voimalla taivuttamisen mahdollisuuden. Myöhemmin esineitä on isän ilmoituksen mukaan taipunut myös [taivekohta] näkyvissä, kun Harri on pitänyt vain toisesta päästä kiinni.

Havainnot koekappaleista

Katkenneiden ja taipuneiden esineiden ulkonäössä ei ollut havaittavissa silmiinpistäviä erikoisuuksia. Ainoa huomaamani on muutamien esineiden epätavallisen jyrkkä mutka. Neljästä kappaleesta tehtiin näytehieet, joiden mikrorakenteet näyttivät [optisella] metallimikroskoopilla tarkastellen kullekin esineelle tyypillisiltä.

Havaintojeni perusteella näyttää siltä, että poikien metallintaivutus on metalliopilliselta kannalta tavallista huoneenlämpötilassa tapahtuvaa taivutusta. Aineisto on kuitenkin niin niukka, että sen perusteella voi tehdä enintään alustavia päätelmiä. Tarkemmissa tutkimuksissa saattaisi olla mielenkiintoisia asioita löydettävissä.

Onko kyseessä aito ilmiö?

Uri Gellerin esityksiä on pyritty selittämään tietoisen tai tiedostamattoman vilpin, taitavien taikatemppujen, hienojen kojeiden ja kemiallisten aineiden avulla aikaansaaduiksi. Näitä selityksiä on selvästikin vaikeampi soveltaa Samyn ja Harrin tapaisiin pikkupoikiin, joita saamieni tietojen mukaan pitäisi olla muissakin maissa kuin Suomessa. Joka tapauksessa Samy ja Harri keksivät kykynsä kun kokeilivat Urin lusikkatemppua.

Poikien vielä heikot voimat ovat hyvänä takeena siitä, että esimerkiksi ruokalusikka ei irvistyksittä taivu heidän käsissään. Kemikaalien hankinta on pojille hankalaa, eikä esimerkiksi Samyn valssaamolla likaantuneissa sormissa näkynyt kieliviä kosteita rajoja taivutustilanteessa. Vielä on huomattava, että kuukausien kuluessa jo hyvin monet henkilöt ovat ällistyksellä seuranneet poikien taivutuksia.

Olen itse nähnyt kuinka kevyesti omat lusikkani ovat taipuneet, enkä usko joutuneeni ovelan petoksen kohteeksi. Luulisin, että poikiin ja heidän perheisiinsä tutustuminen saisi kenet tahansa ennakkoluulottoman mutta kuitenkin kriittisen tutkijan päätymään samaan tulokseen.

Jatkonäköaloja

Mitään selitystä poikien metallintaivutukselle ei ole itsestään ilmennyt, eivätkä omat vähäiset tutkimukseni tunnu paljonkaan edistäneen asiaa. Ilmiön mahdolliset teolliset sovellutukset lienevät vielä niin kaukana, että ainakaan OVAKOn ei kannata investoida tutkimuksiin. Sensijaan teoreetikkoja ilmiön uskoisi kiinnostavan. Kuvaavaa vain on, että vaikka pojista on ollut kirjoituksia laajalevikkisissä lehdissä, akateemiset piirit eivät ole vakavasa mielessä ottaneet perheisiin yhteyttä. Tällä hetkellä sentään näyttää olevan mahdollisuuksia jatkotutkimusten järjestymiseen.

Jatkotutkimusten tuloksista ei ole takeita, koska ilmiön luonnetta ja kehitystä ei tunneta. Tutkimuksista ei saisi aiheutua pojille suhteetonta haittaa. Samy sai äidin kertoman mukaan koeliuskani taivutuksesta niin epämiellyttäviä oireita, ettei hetkeen uskaltanut koskea paljaaseen metalliin. Harri on menettänyt mielenkiintonsa taivutukseen eikä se enää suju vanhaan tyyliin. Viimeisimpien tietojen mukaan sentään Harri on taivuttanut yhden koelusikoistani ja Samykin pari muuta kappaletta.

Lähdekirjallisuutta

Alla luettelen muutamia lehtiä joissa on ollut juttuja suomalaisista metallintaivuttajista. Viihteellisyydestä huolimatta jutuissa on myös asiaa mukana.

1. Apu 9/1974. 
2. Jaana 10/1974. 
3. Ilkka maalis-huhtik. 1974.
4. Kauhava 9.4.1974. 
5. Seura 21/1974. 
6. Tekniikka 12/1974.

* * *

[Lisäys 12.11.2003]

Kuinkas siinä kävikään?

Enpä arvannutkaan vuonna 1974, miten Geller-taivutuksen kanssa käy. Ilmiö on unohdettu lähes täydellisesti. Skeptikot ovat onnistuneet julkisuudessa leimaamaan Gellerin täydelliseksi huijariksi. He eivät ota huomioon, että Gellerillä on temppujen ohella myös jopa taikurien toteamia selittämättömiä taivutuksia. He lisäksi uskovat, että kaikkien satojen ja varmasti jopa tuhansien taivuttajalasten täytyi olla taikureita. Heidän pitikin olla todella taitavia lyhyestä harjoitteluajasta huolimatta, koska monia ei kuukausienkaan kokeiluissa saatu kertaakaan kiinni tempuista.

Poikien taivutuskyvyt hävisivät lopullisesti pian artikkelini jälkeen. He ovat tietenkin nyt miehiä, eikä heidän elämässään tietääkseni ole enää erikoisia ilmiöitä. He muistavat hyvin silloiset tapahtumat. Kyvyille ei toistaiseksi ole saatu mitään selitystä. Kunnollisessa metallurgian laboratoriossa tehdyissä kokeissa varmistui, että näytteissäni ei todellakaan ollut havaittavissa mitään eriskummallista.

Geller-ilmiöstä julkaistiin aikanaan muutamia tohtoritason tutkijoiden artikkeleita ja ainakin kaksi kirjaa. Joitakin metalliopillisia erikoisuuksia kyllä havaittiin, mutta sen kummempaa tietoa ilmiöstä ei saatu. Kaikki uudet "voimalapset" olisivat tutkimuksen kannalta hyvin tervetulleita.

Itsellään Uri Gellerillä ilmeisesti on taivutuskyky edelleen tallella. Tieteellisiin kokeisiin hän ei ole enää vuosikymmeniin suostunut, ja ehkä ei olisi ollut tutkijoitakaan. Geller on kaikesta päätellen hyvissä varoissa. Hänellä on laajat ja räikeän kaupalliset internetsivut osoitteessa www.uri-geller.com. Sivuilta löytyy myös vanhoja tutkimusartikkeleita.

Henkivalokuvista

Päivitetty 21.10.2019

Netistä on löydettävissä valtaisa määrä valokuvia ja videoita, joiden kerrotaan esittävän henkiä, kummituksia ja ufoja tai muita paranormaaleja ja selittämättömiä ilmiöitä. Käyn tässä jutussa suppeasti läpi erilaisia löytämiäni kuvatyyppejä ja niiden selityksiä.

Kuvatyypit

Oletetut henkivalokuvat ja videot voidaan jakaa erilaisiin tyyppeihin useammilla perusteilla. Esimerkiksi millä mekanismilla niiden erikoisuudet ovat syntyneet tai minkä näköisiä erikoisuudet ovat tai mikä on ollut kuvan ottamisen kohde ja tarkoitus. Hyviä analyyseja on varsinkin ASSAPin sivustolla, linkki (1) ja hyvin analysoituja kuvia löytyy myös linkistä (2).

ASSAP on tarkistellut tuhansia paranormaaleina pidettyjä kuvia. Artkkelin kirjoittaja Maurice Townsend esittää niille seuraavan jaottelun:

1. Ylivoimaisesti suurin osa erikoisuuksista johtuu kuvausteknisistä syistä.

 (the vast majority (90%+) are photographic artifacts (out of focus, long exposure, beyond resolution, etc))

2. Suurehko vähemmistö on kohteiden väärintulkintoja johtuen oudosta kuvakulmasta ja asennosta jne.

(a sizeable minority are misidentifications (simulacra, objects from strange angles, etc))

3. Pieni osa on tavallisia kohteita, joita ei ole huomattu valokuvaustilanteessa.

(a small number are real objects not noticed at the time of exposure)

4. Hyvin pieni osa on huijauksia.

(a very small number are fakes)

5. Hyvin pieni osa on muita tyyppejä.

(a very small number are various other types)

Alla esittelen kuvia ja videoita sekajärjestelmällä, lähtien osittain siitä, millaisia nimityksiä kentällä esiintyy.

Enkelipallot

Kuvassa on lähes allekkain kaksi erikokoista taskukameran enkelipalloa.
Reported by: Michael Flannery
Photographed by: Francisco Caceres

Ehkä yleisin ilmiötyyppi oletetuissa henkivalokuvissa ovat niin sanotut enkelipallot eli orbit. Monet oman kielenkäyttönsä mukaan paranormaaleja ilmiöitä tutkivat yhteisöt ovat tutkimusten ja kokeilujen jälkeen päätyneet siihen tulokseen, että lähes kaikki enkelipallot ovat ilmassa kameran edessä leijuvia hiukkasia, jotka kameran salama on valaissut. Kyseessä ovat pöly, sumu- tai sadepisarat, siitepölyhiukkaset, pikkuhyönteiset jne. On moneen kertaan osoitettu, että näin on, mutta siitä huolimatta monet yhteisöt kuitenkin uskovat enkelipallojen olevan henki-ilmestyksiä.

Enkelipalloja vastaavia läikkiä on kuvissa ollut jo filmiaikaankin, mutta vasta digikuvaus on tuonut ne nykyisessä määrässä esille. Tekninen selitys on se, että nykyisissä digikameroissa on syvempi "orbietäisyys", jolla enkelipallot voivat tulla näkyviin, linkit (1) ja (2).

Hiukkas-enkelipalloilla on sellainen ominaisuus, että hiukkaset näkyvät aina kameran himmentimen aukon muotoisina. Nopeasti lentävät hyönteiset ja suuremmat sadepisarat tuottavat enemmän tai vähemmän venyneitä enkelipalloja. Filmiajan järjestelmäkamerat tuottivat enimmäkseen kuusikulmaisia palloja, mutta 80-luvun lopun halvoissa taskukameroissa oli hyvin vaihtelevia himmentimen aukon muotoja, joista on yksi esimerkki yllä olevassa kuvassa. Tunnistettava muoto oli tavallaan hyväkin, koska silloin nämä ”pallot” olivat helposti tunnistettavissa hiukkasiksi. Valitettavasti digikamerat näyttävät tuottavan vain pyöreitä enkelipalloja, joten niiden kanssa pitää olla tarkempana.

Aivan ähellä kameraa olevat salamavalon valaisevat hiukkaset näkyvät melko suurinakin ja niissä on toisinaan havaittavissa monivärisiä satunnaiskuvioita, jotka tarjoavat henkiin uskoville mainioita tulkintamahdollisuuksia. Joskus palloissa on myös erivärisiä samankeskisiä renkaita. Jos hiukkanen on liian lähellä kameraa tai linssin pinnassa, niin salamavalo ei pääse valaisemaan sitä, vaan hiukkanen tulee näkyviin vain silloin, kun valoa tulee riittävästi muualta. Enkelipalloja ja kannanottoja niihin on linkeissä (1-4).

Toisinaan esiintyviä kameran sisäisiä heijastumia voidaan myös pitää enkelipalloina.

Satunnaiskuviot

Oma hiukan murheellinen lukunsa ovat satunnaiskuviot, joilla on hienompikin nimi eli pareidolia, linkki (5). Useimmissa väitetyissä satunnaiskuvio-henkikuvissa esiintyy alueita, joissa on vaihtelevia värejä ja valon ja varjon leikkiä kuten esimerkiksi varvikkoa, lehvästöä, epätasaista ruohikkoa, kallionkylkeä, epätasaista seinäpintaa, maassa olevia värikkäitä lehtiä jne. Tällaisiin kohtiin syntyy väistämättä suuria määriä erilaisia satunnaiskuvioita, joissa "herkät" ihmiset näkevät henkiä.

On merkillistä, miten monet ihmiset tiukasti väittävät näkevänsä olentoja sellaisissa kuvissa, joissa itse en näe mitään. Vaikka tarjolla olisi paljon samantyyppisiä kuvioita, niin he mielivaltaisesti löytävät niiden joukosta yhden tai useampia varmoja olentojen kuvia. Ei haittaa mitään, vaikka olennon silminä olisi pari satunnaista tummaa täplää, jollaisia olisi runsaasti aivan vieressäkin. Siinä se kummitus vaan on. Jotkut luovat satunnaiskuvioita tietokoneen näytölle ja vielä tehostavat kuvaa keskiviivasymmetrialla, kääntämällä toisen puoliskon peilikuvakseen keskiviivan suhteen.

ASSAP kertoo lyhyesti satunnaiskuvioista ja antaa mielenkiintoisen mahdollisuuden yrittää löytää haamuja esimerkkivalokuvista, linkki (6). Kuvat tosin ovat liian hienojakoisia, mikä vaikeuttaa löytämistä.

Aavesumut, pyörteet, varjot, energiapurkaukset jne.

Aavesumut eli ghost mists ovat useimmiten salaman valaisemaa tupakansavua, hengityshuurua ulkona tai todellisia sumuja kauempana. Pyörteet eli vortexit puolestaan ovat useimmiten muodoltaan sopivasti tiivistyneitä aavesumuja.

Varjot eli shadows syntyvät kuva-alueeseen sattuneista kohteista, jotka ovat niin lähellä kameraa, että salama ei valaise niitä. Sellaisia ovat esimerkiksi kuvaajan sormen tai käsineen kärkiosa tai kameran rannehihna.

Energiapurkauksina (spirit energy) esitetään monenlaisia kohteita kuvissa, esimerkiksi kameran rannehihnaa, joka on helposti tunnistettavissa siitä, että se esiintyy lähes poikkeuksetta pystykuvissa ja mustasta väristään huolimatta näyttää tyypillisesti vaalealta helmiäisnauhalta. Hiukan epätavallisen selvä rannehihna näkyy linkissä (7), paljon hämäävämpiäkin kuvia on olemassa.

Energiapurkauksina esiteltiin eräällä sivustolla loistelamppujen vetämiä katkonaisia viiruja, kun kameran suljin oli jäänyt auki pimeäkuvauksessa ja kameraa oli liikuteltu. Myös hehkulamppujen vetämiä yhtenäisiä viiruja näkyi. Tällaiset kuvat on helppo tunnistaa siitä, että useamman valolähteen tapauksessa kaikki viirut ovat suunnilleen samanmuotoisia.

Henkimaailman aiheuttamina esitellään myös kameran salaman heijastuksia kiiltävistä pinnoista ja salaman valaisemia hämähäkinseittejä, jotka voivat ollakin aika arvoituksellisen näköisiä.

Filmiajan halpojen taskukameroiden aikaan saatiin toisinaan kaksoisvalottuneita kuvia, jotka olivat vaikuttavan näköisiä. Näkyi haamumaisia läpinäkyviä ihmisiä tai osia heistä ryhmän osanottajien vieressä. Toisinaan voi nämä haamut tarkasti katsoen voi tunnistaa porukan jäseniksi. Tällaisissa kuvissa on usein myös himmeitä jälkiä ympäristöstä ja toisinaan sumuja.

Sauvat

Sauva eli rod tai skyfish

Sauvoja (rods, skyfishes) pidetään usein paranormaaleina, henkimaailman tai tuntemattoman elämän ilmiöinä. Vaikka ne on moneen kertaan tyhjentävästi selitetty, niin niitä edelleen esitellään kummajaisina. Niitä syntyy kahdella erilaisella mekanismilla: lentävien hyönteisten jäljet videoissa ja enimmäkseen lentävien lintujen jäljet aikavalotuskuvissa.

Suomalaisessa Wikipediassa kerrotaan näistä "ilmakaloista" todellisina ilmakehän salaperäisinä olioina vielä tämän jutun päivityshetkellä, linkki (8).

Vuorenvarma osoitus yöperhosen esiintymisestä sauvana on nähtävissä linkissä (9). Sekä hidas että nopea kamera suunnattiin samaan kohteeseen ja niiden kuva-alat näytetään rinnakkain. Nopean kameran kuvassa perhonen liikkuu hitaan kameran kuvassa näkyvän sauvan päästä päähän ja sitten sama jatkuu uuden sauvan alueella.

Sauvat näkyvät joko vaaleina tai tummina valaistusolosuhteista riippuen.

Kameran sisäiset heijastukset

Joskus näkee myös kameran sisäisiä heijastuksia, jotka kirkas valonlähde näkökentässä tai sen ulkopuolella saa aikaan. Heijastustäpliä on monenlaisia ja ne ovat toisinaan värillisiä. Alla olevat kaksi tyyppiä ovat varsin yleisiä:

1. Heijastustäpliä on useampia kuin yksi. Ne ovat erikokoisia ja samalla suoralla, jonka jatkeella on ne aiheuttanut valonlähde. Suurin täplä on usein kiekkomaisen ufon näköinen siten, että kiekon akseli on yhteisellä suoralla.

2. Vain yksi heijastustäplä ja valonlähde ovat kuva-alueella. Täplä ja valonlähde ovat symmetrisesti kuvan keskipisteen vastakkaisilla puolilla. Heiluvassa videokuvassa tällainen heijastus hauskasti tanssii samaan tahtiin kuin valonlähdekin, pysyen aina keskipisteen vastakkaisella puolella.

Alla olevassa kuvassa on kohdan 2 mukainen Auringon heijastus, jakautuneena kahdeksi eriväriseksi täpläksi.

Huijauskuvat

Postikorttihuijaus
Kuvan lähde: http://www.internationalskeptics.com/forums/showthread.php?t=175881

Oma lukunsa henkivalokuvissa ovat huijaukset. Digikuvia on niin helppo muokata, että niihin ei voi nykyään enää luottaa. Sellaisten tapauksessa pitääkin taustat selvittää erittäin tarkasti, mieluimmin tunnettujen tutkijoiden toimesta. Uusilla kuvilla on enää merkitystä vain silloin, kun ne varmistavat ja dokumentoivat tehdyn näköhavainnon, mutta sellaisessa tapauksessa merkitys olisikin suuri. Merkillistä vain, miten harvinaisia tällaiset tapaukset ovat.

Kuvassa 3 sivun alussa näkyy vuorotellen vanhassa postikortissa ollut kuva ja aitona tarjottu kuva haamusta rauta-aidan takana. Vähintäänkin haamun mustassa vyössä oleva kohouma osoittaa, että haamu on otettu siitä postikortista.

Tekniikan hyvin hallitsevat tutkijat voivat paljastaa huijauskuvia erilaisten muokkauksesta jääneiden jälkien perusteella. Netissä on ohjelma, jolla voi tarkistaa, onko muita samannäköisiä kuvia olemassa. Huijarit usein muokkaavat löytämiään kuvia. Kopioitujen kuvien vaihtonäyttämisellä voidaan huijaus helposti tunnistaa, kuten yllä oleva esimerkki osoittaa.

Onko olemassa aitoja kuvatodisteita?

Asiansa osaavat kokeneet tutkijat toteavat yleensä, että kuvien ja videoiden avulla on saatu varsin heikkoa näyttöä henkimaailmasta, kuvien suuresta määrästä huolimatta.  Varovaisemmat tutkijat eivät kuitenkaan kokonaan kiellä aitojen kuvien saamisen mahdollisuutta. Itse olen sitä mieltä, että lähes kaikki henkikuvina pidetyt kuvat ovat tavallisista ilmiöistä, mutta hyvin pieni osa kuvatarjonnasta voisi olla aitoa.

ASSAPin Townsendin artikkelissa käsitellään lähinnä kuvien tulkintoja ja hän kirjoittaa aika vähän aitojen paranormaalien kuvien mahdollisuudesta. Alla on kaksi löytämääni, mielestäni pätevästi kirjoitettua mainintaa:

But what about real paranormal photos - do they exist? If we take away all the photos that have been explained by the factors outlined above, there are very few left that remain unexplained. Even then, 'unexplained' does not necessarily mean paranormal. There may be a mundane explanation that no one has yet found for them. But without understanding the causes of apparently paranormal photos, outlined above, we wouldn't stand a chance of sifting out the real ones. 

Given that ghosts are reported to look like normal people, in the majority of reports, perhaps there are photos of ghosts out there right now, completely unrecognised. Or perhaps ghosts cannot be photographed. We don't really know for sure.

Olen nähnyt kaksi videota, joissa on aivan selvästi liikkunut tuntematon valopallo. Toinen video tuli tallennetuksi vahingossa näköhavainnon yhteydessä ja toinen oli valvontakameran kuvaa pysäköintialueelta. Näköhavainnot sisällä tai ulkona liikkuvista valopalloista ovat varsin yleisiä silloinkin, kun ukkosta ei ole ollut lähiseudulla. Näistä kuitenkin saadaan kuvia vain äärimmäisen harvoin yllättävän esiintymisen ja lyhyen kestoajan vuoksi.

Maailmassa on lukematon määrä paranormaalin tutkimusyhteisöjä, mutta heidän saamansa vakuuttavat tulokset ovat kovin vähäisiä. Ehkä niitä kuitenkin löytyisi jonkin verran, kun kahlaisi läpi heidän sivustojaan. Esimerkiksi GhostGadgets.com esittelee muutaman mielenkiintoisen kuvan linkissä (4) sivun alareunassa.

Sellaiset kuvat, joissa on selvästi ihmisen näköinen ja taustakuvioinnista eroava haamu, voivat olla vain kolmenlaisia: aitoja henkikuvia, huijauksia tai tahattomasti syntyneitä kaksoisvalotuksia. Linkissä (10) on esimerkkejä mahdollisesti aidoista kuvista. Niissä vain ei taida useinkaan olla kunnollista tutkimustietoa taustalla, koska yllä esimerkkinä oleva postikorttihuijauskin näyttää olevan mukana.


Linkkejä

1. ASSAP, Paranormal photos and analysing them
http://www.assap.org/newsite/articles/Paranormal%20photos.html

2. GhostGadgets.com, The Truth Behind 'Orbs'
http://www.ghostgadgets.com/_knowledge/orbs.html

3. GhostGadgets.com, Photographic/Video Analysis 101
http://www.ghostgadgets.com/_knowledge/photoanalysis.html

4. GhostGadgets.com, OKCPRG Research Site
http://www.ghostgadgets.com/_investigations/ResearchSite/PhotoSet01.html

5. Pareidolia

https://fi.wikipedia.org/wiki/Pareidolia

Suomalainen wiki on tynkä, lisää esimerkkikuvia englanninkielisessä

https://en.wikipedia.org/wiki/Pareidolia

6. ASSAP, Spot the ghost!
http://www.assap.org/newsite/articles/Spot%20the%20ghost.html

7. Rannehihna toisessa kuvassa, sauvoja, enkelipalloja ym:
http://www.assap.org/newsite/htmlfiles/Anomalous%20photo%20gallery.html

8. Ilmakala

https://fi.wikipedia.org/wiki/Ilmakala

9. skyfish - flying rods explained
https://www.youtube.com/watch?v=j8CCJwC8rwQ

10. Best Ghost Pictures Ever Taken
http://paranormal.about.com/od/ghostphotos/ig/Best-Ghost-Photos/