Parapsykologia

Mikä mättää Blackmorella ja Savvalla?

2012-01-21T23:56:00.000+02:00

Miten on mahdollista, että parapsykologian tutkijana aloittanut henkilö tutustuu varsin hyvin parapsykologiaan ja kääntyy siten täydeksi skeptikoksi? Joka tapauksessa niin on käynyt esimerkiksi Susan Blackmorelle ja Louie Savvalle. Onneksi he ovat myös itse kertoneet kääntymisensä syistä.

Susan Blackmore

Blackmore kertoo vaiheistaan artikkelissaan (1987a) ”The Elusive Open Mind: Ten Years of Negative Research in Parapsychology” ja parapsykologian jättämisen perusteluja on myös artikkelissa (2000).

Hän ryhtyi opiskelemaan fysiologiaa ja psykologiaa Oxfordin yliopistossa. Siellä hän pian alkoi johtaa yliopistolla toiminutta psyykkisen tutkimuksen seuraa Oxford University Society for Psychical Research (OUSPR). Siinä yhteydessä hän pääsi tutustumaan ympäristön hämäräharrastajiin kuten noitiin, druideihin, psyykikkoihin, selvänäkijöihin ja jopa muutamiin parapsykologian vakaviin tutkijoihin. He kokeilivat aakkoslautaa, tutkivat hautausmaita ja tekivät ESP- ja PK-kokeita.

Pian seuratoiminnan aloittamisen jälkeen hänelle tuli vahva kolme tuntia kestänyt ruumiistapoistumiskokemus (OBE) ja hän kertoo myös nähneensä selkounia. Kokemustensa vuoksi hän kiinnostui parapsykologiasta kunnolla, mutta ei uskaltanut ryhtyä tutkimaan kokemuksiaan, vaan aloitti jo vakiintuneilla linjoilla ja alkoi tutkia psi:tä samoilla menetelmillä kuin muutkin. Hän kehitti oman teoriansa psi:stä, että se olisi yhteistä prosessia muistin kanssa, ja hänen julkaisematon väitöskirjansa oli tutkimus tämän teorian paikkansapitävyydestä.

Blackmore kertoo ihmetelleensä miksi hän ei koskaan saanut kokeissaan tilastollisesti merkitseviä tuloksia vaikka muut tutkijat saivat. Hän huomasi (Blackmore 1987b) vieraillessaan Carl Sargentin laboratoriossa Cambridgessa, että tämä poikkesi kuvaamastaan koeohjelmasta ja varmistuksista. Käväisipä tietenkin mielessä sellainenkin ajatus, että kaikki hyvät tulokset johtuivat hutiloinnista, mutta sellaista hän ei kovin selvästi väitä. Shermerin (1998) tekemästä haastattelusta on Skeptikko-lehdessä käännös:

Minun olisi nyt kysyttävä uudelleen: ”Miten minä voin olla varma käymättä joka ikisessä laboratoriossa penkomassa asioita?” Sitä en voi tehdä, joten en voi myöskään varmasti tehdä mitään lopullisia johtopäätöksiä.

Lopulta hän uskaltautui tutkimaan myös ruumiistapoistumiskokemusta (OBE). Se olikin helpompaa, kun sai jättää psi:n kokonaan huomiotta eikä enää tarvinnut suhtautua tutkimukseen avoimella mielellä. Eli jo alustavasti hän ”tiesi”, että psi ei ollut mukana ruumiistapoistumiskokemuksessa. Hän kehitti kokemukselle psykologisen ja fysiologisen selityksen, joka tuntui toimivan hyvin käytännössä.

Hän sanoi OBE-tutkimuksestaan artikkelissa (1987a) vapaana käännöksenäni seuraavasti:

Tietenkin on aina tärkeätä pitää mieli periaatteessa avoimena. Jos omien kokeiden tulokset osoittavat, että lähtöhypoteesi on väärä, silloin on oltava valmis muuttamaan sitä. Mutta sitä ei tarvitse tapahtua kovinkaan usein – ainakaan silloin, jos hypoteesit ovat niin hyviä kuin niiden pitäisi olla. Ei tarvitse olla alinomaa mieli avoimena. Ja niin oli OBE-tutkimuksessa – ja mikä helpotus se olikaan!

Wikipedian mukaan Carl Sargent joutui luopumaan parapsykologian tutkimuksestaan Blackmoren vierailun jälkeen. Blackmore (2003) kirjoittaa kommentissaan Sargent-tapauksesta seuraavasti:

I spent nearly 30 years working in parapsychology, initially as a believer in the paranormal but later as a sceptic. I eventually concluded that the experimental evidence does not support the existence of any paranormal phenomena at all. The most crucial experience in my change of opinion was investigating Carl Sargent's ganzfeld research.

Artikkelissaan Blackmore (2001) hän kirjoittaa:

For this reason, if for no other, you have to jump to one side or other of the fence - and preferably be prepared to jump back again if future evidence proves you wrong. I have jumped onto the side of concluding that psi does not exist.

Louie Savva

Savva perustelee skeptikoksi kääntymistään bloginsa artikkelissa Savva (2006). Hän kertoo olleensa nuoruudessaan hyvin kiinnostunut tietämään, ovatko paranormaalit asiat todellisuutta, ja koska hän oli tieteellisesti suuntautunut, niin hän halusi varmistua vastauksesta tieteen menetelmillä. Jo 16-vuotiaana hän liittyi Society for Psychical Research:iin ja alkoi innolla selvittää asioita.

Hän pääsi parapsykologien tiedeyhteisön jäseneksi ja sai apurahoja tutkimuksiin, jotka sitten julkisti enimmäkseen parapsykologian vuotuisissa tai kansainvälisissä kokoontumisissa. Hän ei saanut ainakaan itseään vakuuttavia tilastollisesti merkitseviä tuloksia ainoassakaan tutkimuksessaan. Hän tutki lähiaikoina pinnalla olleita kysymyksiä ja yhtä enneunien näkijää, joka väitti itsellään olevan poikkeuksellisia kykyjä. Lisäksi hän tutki epävirallisesti myös tunnettuja psyykikkoja, kummitustaloja ja yleisön lähettämiä kummituskuvia eikä löytänyt ainuttakaan todistetta psi-ilmiöistä.

Eräs Savvan kommenteista parapsykologian tilanteeseen on epäilemättä valitettavan totta. Hän kertoo valinneensa esityksiä Parapsychological Associationin vuoden 2005 kokoontumiseen, ja hakijoiden artikkelit olivat huomattavalta osin hyvin heikkoja.

Yhteenvetona hän vertaa parapsykologiaa korttitaloon, jonka pohja on hutera, mutta jonka huippua parapsykologit innolla rakentavat.

Parapsykologien vastauksia

Parapsykologian tutkijat ovat kommentoineet varsin vähän Blackmoren tapausta. Enimmäkseen on vain lyhyitä viittauksia ja arvioita, mutta Berger (1989) kävi läpi Blackmoren tutkimuksia ja julkaisuja varsin perusteellisesti.

Berger arvostelee kuvaa, jonka Blackmore on julkisuudessa antanut parapsykologian tutkimuksistaan. Blackmoren mukaan hän teki kymmenen vuoden aikana tutkimuksia, joissa ei saanut tilastollisesti merkitseviä tuloksia. Bergerin mukaan tuo aika oli vain noin kaksi vuotta, alkaen vuoden 1976 lokakuusta, ja väitöskirjaa varten tehdyistä 29 tutkimuksesta Blackmore julkaisi myöhemmin erillisinä artikkeleina vain 21. Näistä 7:ssä tulokset olivat tilastollisesti merkitseviä, mutta Bergerin mukaan Blackmorella oli taipumus hylätä merkitseviä tuloksia sillä perusteella, että niissä oli jotakin vikaa.

Lisäksi Berger huomasi, että Blackmore ilmoitti tutkimustensa tekojärjestyksen toisinaan virheellisesti, jolloin tutkimuksessa edistymisen logiikka vääristyi.

Yhteenvetona Berger toteaa seuraavasti, vapaana käännöksenäni: "Väite 'kymmenen vuoden psi-tutkimuksesta' käsittää todellisuudessa sarjan hätäisesti rakennettuja, toteutettuja ja raportoituja tutkimuksia, jotka pääasiassa toteutettiin kahden vuoden aikajaksolla".

Blackmore vastaa Bergerille artikkelissa Blackmore (1989) ja kumoaa Bergerin antamat kommentit suurimmaksi osaksi. Hän kertoo julkaisseensa 21 tutkimuksen sijasta todellisuudessa 27, eikä joidenkin hylkäysten syynä ollut tulosten tilastollinen merkitsevyys. Tutkimusten järjestys oli hänen mielestään ilmaistu loogisesti oikein, koska erityyppisiä tutkimuksia oli tehty lomittain. Hän sanoo Bergerin esittävän lainauksia yhteydestään irrotettuna.

Parapsykologien yleisluontoisia vastauksia skeptikkojen arvosteluun on artikkeleissa Honorton (1993) ja pitkässä filosofisemmassa artikkelissa Zingrone (1997).

En löytänyt yhtäkään parapsykologian tutkijoiden tekemää arviota Savvan tapauksesta.

Omia kommentteja

Blackmore aloitti New Age -uskovaisena ja hänen oma ruumistapoistumiskokemuksensa vielä vahvisti tätä uskoa. Hän ryhtyi sitten innokkaaksi parapsykologian kokeelliseksi tutkijaksi, luultavasti saadakseen uskolleen tieteellistä pohjaa. On hyvin ymmärrettävää, että näillä eväillä on todennäköistä päätyä umpikujaan, kuten Blackmorelle sitten kävikin.

Mielestäni Bergerin luonnehdinta Blackmoren kokeellisesta parapsykologian tutkimuksesta on oikea. Nuo kahden vuoden tutkimukset olivat todellakin hutiloituja, minkä myös Blackmore hiukan kaunistellen itse myöntää. Kuitenkin hän sai työnsä julkaistua parapsykologian vertaisarvioiduissa lehdissä. Olisi mielenkiintoista tarkistaa, miten Blackmore on kiertänyt nuo suunnittelun heikkoudet raporteissaan. Tietoa kunnolla kontrolloiduista tutkimusmenetelmistä olisi kyllä ollut käytettävissä, mutta Blackmorella oli ilmeisesti kiire saada valmista aikaan.

Blackmoren maailmankuva on mielestäni kovin abstrakti eikä tunnu sisältävän luonnontieteellistä perustaa. Silloin voivat tulkinnat helposti mennä liian mielivaltaisiksi. Mielestäni hän koko ajan keskittyy liiaksi teoriointiin ja psi:n ominaisuuksiin teorian kannalta. Hän jättää spontaanitapaukset ja fysikaaliset ilmiöt sivuun eikä ota kantaa niihin tutkimusaineiston laadun kannalta.

Blackmoren kunniaksi on sanottava, että hän on epätavallisen rehellinen ja suoraselkäinen. Hän on aikojen kuluessa oppinut taitavaksi kokeelliseksi tutkijaksi ja teorianrakentajaksi. Parapsykologien on syytä ottaa hänen muutamat mielipiteensä vakavasti.

Blackmoren suhtautumistapa psi-ilmiöiden olemassaoloon on merkillisen epämääräinen. Toisaalta hän sanoo, että psi:n olemassaoloa ei voi kieltää, mutta toisaalta hän kieltää sen varsin selvästi. Tätä lopullista kieltämistä tukee myös se, että hän on asettunut varauksettomasti organisoidun skeptismin kannattajaksi eikä näytä huomanneen sen virheitä sekä asiasisällössä että logiikassa.

Savva luonnehtii blogissaan itseään ateistiksi, nihilistiksi, anarkistiksi, pessimistiksi ja ihmisvihaajaksi. Lisäksi hän muutaman kerran suosittelee joidenkin asioiden hylkäämistä suoralta kädeltä. Vaikka kyseessä olisi huumorikin, niin hänen sopivuutensa parapsykologian tutkijaksi näyttää kuitenkin aika huonolta. Parapsykologilta vaaditaan kriittisyyden lisäksi pitkäjänteisyyttä, sitkeyttä ja ripaus ennakkoluulottomuutta.

On hyvin ymmärrettävää, että Savvan temperamentilla ei voinut olla tyytyväinen kokeellisen parapsykologian heikkoihin psi-vaikutuksiin. Tunnettujen psyykikkojen, kummitustalojen ja henkivalokuvien tutkimus on myös turhauttavaa, koska niillä alueilla toivo psi-ilmiöiden löytymisestä on melko olematon.

Savvan esittämä korttitalovertaus on mielestäni melko osuva. Olen monesta parapsykologian lähteestä lukenut, että psi-ilmiöiden olemassaolon varmistamiseen ei enää kannata tuhlata voimavaroja, koska se on jo lopullisesti osoitettu. On vain riennettävä eteenpäin taustalla toimivien mekanismien selvittämiseksi. Mielestäni teoreettiset ongelmat ovat kuitenkin niin vaikeita, että nykyisellä tutkimuksen säästöliekillä ei hyviä tuloksia ole lähitulevaisuudessa odotettavissa. Vain liiaksi sisäänlämpiävän yhteisön piirissä voidaan olla noin epärealistisia.

Kuitenkin tieteellisen parapsykologian historian aikana saadut tulokset ovat niin vakuuttavia, että täytyy olla hyvin skeptinen ja pessimistinen ihminen ellei ota psi-ilmiöiden olemassaoloa vakavasti.

Lähteitä, aikajärjestyksessä:

Susan Blackmore (1987a): The Elusive Open Mind: Ten Years of Negative Research in Parapsychology. Published in The Skeptical Inquirer 1987, 11, 244-255
http://www.susanblackmore.co.uk/Articles/si87.html

Susan Blackmore (1987b): A Report of a Visit to Carl Sargent's Laboratory
Journal of the Society for Psychical Research 54 186-198, 1987
http://www.susanblackmore.co.uk/Articles/JSPR%201987.htm

Rick E. Berger (1989): A Critical Examination of the Blackmore Psi Experiments. The Journal of the American Society for Psychical research Vol 83, April 1989, 123-144
http://www.criticandokardec.com.br/susan_blackmore_nevermore.pdf

Susan Blackmore (1989): A Critical Response to Rick Berger. The Journal of the American Society for Psychical Research Vol. 83, April 1989.
http://www.criticandokardec.com.br/blackmore.pdf

Charles Honorton (1993): Rhetoric over substance: the impoverished state of skepticism http://findarticles.com/p/articles/mi_m2320/is_n2_v57/ai_14890637/pg_1

Nancy L. Zingrone (1997): Failing to Go the Distance: On Critics and Parapsychology
http://www.skepticalinvestigations.org/exam/Zingrone_critics.htm

Michael Shermer (1998): Tietoisuutta etsimässä (haastattelu). Skeptikko-lehti 3/99. (Käännetty Skeptic-lehdestä vähän lyhenneltynä)

Susan Blackmore (2000): First Person - Into the Unknown. New Scientist, 4 November 2000, p 55
http://www.susanblackmore.co.uk/journalism/NS2000.html

Susan Blackmore (2001): What Can the Paranormal Teach Us About Consciousness?
http://www.susanblackmore.co.uk/Articles/si01.html

Susan Blackmore (2003): A note on the Sargent affair
http://www.susanblackmore.co.uk/Note%20on%20Sargent.htm

Blackmoren laajat kotisivut:
http://www.susanblackmore.co.uk/

Louie Savva (2006): Why I Quit Parapsychology
http://www.everythingispointless.com/2006/11/why-i-quit-studying-parapsychology.html

Voittaako joku skeptikkojen haasteen?

2011-12-17T00:23:00.000+02:00

Parapsykologian tutkijat ovat yli 120 vuoden kuluessa saaneet vakuuttavaa näyttöä psi-ilmiöiden olemassaolosta, sekä spontaanitapausten tutkimuksissa että kokeellisessa tutkimuksessa. Lisäksi lukemattomat ihmiset tälläkin hetkellä saavat toimeentulonsa oletettujen psyykkisten kykyjensä avulla. Hyvällä syyllä voidaan kysyä miksi kuitenkaan kukaan ei tähän mennessä ole onnistunut voittamaan skeptikkojen haasteita?

Haasteet

Skeptikot eivät usko, että psi-ilmiöitä voisi olla olemassa. He ovat jopa niin varmoja olemisestaan oikeassa, että ovat laittaneet huomattavia summia rahaa likoon siltä varalta, että joku osoittaisi vahvat psi-kykynsä riittävän hyvin valvotuissa kokeissa. Wikipediasta löytyy kokonaista 26 rahapalkinnollista haastetta:
http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_prizes_for_evidence_of_the_paranormal

Tunnetuin haaste on epäilemättä taikuri Randin aloitteesta perustettu miljoonan dollarin haaste, johon jatkossa keskityn:
The JREF Million Dollar Paranormal Challenge (MDC)
http://www.randi.org/site/index.php/1m-challenge/challenge-faq.html

Sivulta ilmenee, että virallisia hakemuksia on tähän mennessä ollut vuosina 1964-1982 yli 650 kappaletta ja vuodesta 1997 lähtien päivämäärään 15.2.2005 mennessä 360 kappaletta lisää. Yksikään hakija ei ole selvinnyt pakollisesta esikokeesta, joten kukaan ei ole vielä päässyt yrittämään ratkaisevaan kokeeseen.

Tilastollinen onnistumisraja lopullisessa kokeessa on yksi miljoonasta. Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että rahanheitossa pitäisi saada lantti putoamaan haluttu puoli ylöspäin 22 kertaa peräkkäin tai arpakuutiolla haluttu silmäluku vähintään 8 kertaa peräkkäin. Varmasti on mahdollista sopia myös jokin muu kykyjen todentamistapa kuin tilastollinen, esimerkiksi esineiden liikuttaminen tai niiden muodon muuttaminen.

Australian skeptikoilla on haaste Australian dollareissa:
The $100,000 Prize
http://www.skeptics.com.au/features/prize/
Heilläkin vaadittu onnistumisraja on yksi miljoonasta.

Myös Suomen skeptikoilla on oma haasteensa:
Skepsiksen haaste, 10 000 € puhtaana käteen sille, joka tuottaa valvotuissa olosuhteissa paranormaalin ilmiön.
http://www.skepsis.fi/Toiminta/Skepsiksenhaastejastipendi.aspx

Kaikissa haasteissa menetellään siten, että ensin kykyjä mahdollisesti omaava henkilö kertoo millaiset hänen kykynsä ovat. Sen pohjalta kirjoitetaan skeptikkojen kanssa sopimus testaustavasta, jonka molemmat osapuolet hyväksyvät. Esikokeiden jälkeen päästään sitten ratkaisevaan lopulliseen kokeeseen, jos kykyjä näyttää löytyvän.

Hakemuksia ja yrityksiä

JREF:n keskustelufoorumissa voi seurata MDC-hakemusten ja neuvottelujen etenemistä osittain kirjeenvaihdon avulla:
http://forums.randi.org/forumdisplay.php?f=43

En ole paljonkaan paneutunut MDC-kokeisiin liittyviin asioihin enkä myöskään aio tehdä sitä tähän hätään. Joka tapauksessa oletettu kyky näkyy foorumin luettelossa lyhyesti merkittynä jokaisen hakijan kohdalla. Kyvyt näyttävät olevan lievästi sanottuna moninaisia ja toisinaan vaikeasti suomennettavia, esimerkiksi siellä ovat selvänäkö, mies arkussa, rintojen epänormaaliuden havaitseminen, röntgensilmät, subluksaation havaitseminen, psykometria kirjekuorista, silmämunaenergia, psyykikko, taikavarvun/heilurin käyttö (dowsing), fysikaaliset epätasapainot, elektroniset ääni-ilmiöt (EVP), homeopatia, energiaparannus, telekinesia ja astrologia.

Monet hakemuksista näyttävät valuvan hiekkaan, kun kyvyille on vaikeata keksiä pätevää ja riittävän halpaa testausmenetelmää tai hakija keskeyttää kirjeenvaihdon. Valitettavasti foorumissa ei esikokeiden tuloksista kerrota yksityiskohtia ainakaan järjestelmällisesti, vaikka sellaisia löytyy satunnaisesti jostakin muualta.

YouTubessa on kaikkien katsottavissa tanskalaisen heilurinkäyttäjä Connie Sonnen epäonnistunut esikoe:
http://www.youtube.com/watch?v=U_qiG9PUiaQ

Vaikka kyse ei olekaan haasteesta, niin hiukan samaan sarjaan kuuluu video, jossa Randi paljastaa James Hydrickin psykokinesiatemppujen tekotavan:
http://www.youtube.com/watch?v=QlfMsZwr8rc&feature=related

Yleishuomiona aikojen kuluessa löytämistäni koetilanteista voidaan sanoa, että psyykikot ovat yleensä kovin avuttomia koetehtävien edessä. Heillä ei ole minkäänlaista realistista käsitystä kyvyistään, koska he koskaan aikaisemmin eivät ole itse testanneet niitä sokkoutettuina. Lisäksi he näyttävät olevan kykenemättömiä ottamaan huomioon suggestion ilmeisen vaikutuksen toiminnassaan.

Monilla hakijoilla on myös ollut niin epärealistinen käsitys ympäröivästä aineellisesta maailmasta, että he ovat selvästikin lähteneet toivottomaan yritykseen haasteiden voittamiseksi.

Randin haastetta on arvosteltu siitä, että sen säännöt antavat JREF:lle täydellisen ratkaisuvallan tulosten tulkitsemisessa. Sellainen valta on tietenkin ymmärrettävä, kun kyse on suuren rahasumman menettämisestä. Mutta jos oletetaan, että joku todella osoittaisi riittävää kykyä haasteen voittamiseen, niin sääntöjen puitteissa hänet voitaisiin väsyttää luopumaan yrityksestään loputtomalla kiistelyllä kokeen toteuttamistavasta.

Hakijaa voidaan lannistaa myös töykeällä ja ylimielisellä kohtelulla. Näin voidaan sanoa tapahtuneen, kun lukee Randin vuonna 1999 kirjoittaman hylkäyskirjeen. Rico Kolodzey haki haastetta sillä perusteella, että oli ollut kauan syömättä. Vastaus oli seuraavanlainen ja kuvastaa hyvin skeptistä ajattelumaailmaa:

Don't treat us like children. We only respond to responsible claims.

Are you actually claiming that you have not consumed any food products except water, since the end of 1998? If this is what you are saying, did you think for one moment that we would believe it?

If this is actually your claim, you're a liar and a fraud. We are not interested in pursuing this further, nor will we exchange correspondence with you on the matter.

Tapauksesta löytyy keskustelua haulla. Jupakan jälkeen MDC:n sääntöihin tuli lisäys, että sellaista hakemusta ei hyväksytä, joka aiheuttaa hakijalle terveysvaaran. Kyllähän syömättömyyden kyvyn testaus olisi kuitenkin voitu turvallisesti järjestää lääkärin valvonnassa. Sitä yritettiinkin vuonna 2006, mutta sopimusta ei saatu aikaan.
http://www.lettersofnote.com/2011/04/youre-liar-and-fraud.html

Vaikuttaa siltä, että hakijoiden kohtelu on sentään inhimillistynyt 2000-luvulla.

Voittamisen mahdollisuudet

Parapsykologien tutkimuksissa on ilmennyt, että kokeissa saavutetaan lähes aina vain heikko psi-vaikutus. Tällöin tilastollisen merkittävyyden saavuttamiseksi on tehtävä laajoja koesarjoja. Vahvat vaikutukset tulevat esiin kokeissa hyvin harvoin, mutta spontaanitapauksissa on usein suuriakin tunnelatauksia ja voimakkaita ilmiöitä esiintyy melko usein.

Tutkimuksissa on selvinnyt, että psi-ilmiöt tulevat esiin parhaiten silloin, kun koehenkilöillä on tietty melko vaikeasti kuvailtavissa oleva tunnetila. Kirjallisuudessa kuvataan tuota tilaa monilla tavoilla, esimerkiksi rentoutuneisuus, luottamus onnistumiseen, irrallinen keskittyminen ja aistiärsykkeiden rajoittaminen. Joka tapauksessa on selvää, että tiukasti kontrolloidussa koetilanteessa onnistumisen vaatimaan tunnetilaan on vaikeata päästä.

Tavalliset näkijät onnistuvat niin satunnaisesti, että heillä tuskin on mitään mahdollisuuksia voittaa haasteita. Monet uskovat, että maapallolla elää henkisesti pitkälle kehittyneitä ihmisiä, joille haasteiden voittaminen olisi leikintekoa. Ainoa pulma on, että he eivät syystä tai toisesta tule esiin testattaviksi. Heitä ei ole ilmestynyt edes parapsykologien tutkittaviksi, joten heidän varaansa ei voida laskea mitään.

Vähälahjaisemmat näkijät vaatisivat niin laajoja koesarjoja, että niitä ei käytännössä voida järjestää haasteiden puitteissa. Siksi uskallan veikata, että haasteiden voittamista tuskin on odotettavissa seuraavien 20 vuoden aikana.

Parapsykologia ja folkloristiikka

2011-09-15T01:12:00.001+03:00

Sain virikkeen tähän juttuun Skepsis ry:n keskustelusivuilta seuraavasta sanailusta:

Kirjoittaja: pep Päiväys: 29.08.2011
Viestinumero: 340817

EräsKansanparantaja. kirjoitti
29.08.2011 (340816)...

>Toisiaan nokittelevien
>tieteentekijöiden tulisi vihdoin ja
>viimein uskaltautua peloista
>huolimatta kuunnella aivan
>tavallisten (normaalien) ihmisten
>kokemuksia ja mielipiteitä.

Tieteentekijät kuuntelevat. Sitä tieteen aluetta kutsutaan folkloristiikaksi.
Jos tarkoitat erikoisten ilmiöiden tutkimista, niin onhan niitä tutkittu. Aina on vaan tullut vesiperä. Siksi erikoisen väitteen esittäjällä on se ensimäinen näytön paikka, jotta tiedemaailmaa asia alkaisi kiinnostaa.
Skepsis RY:n testin läpäiseminen olisi jo jonkinlainen signaali.

Tuon vastauksen kirjoittaja "pep" on ilmeisesti sitä mieltä, että folkloristit ovat jo kartoittaneet riittävästi spontaaneja psi-ilmiöitä todetakseen ne olemattomiksi. Myöskään missään muissa tutkimuksissa ei hänen mielestään ole saatu psi-myönteisiä tuloksia. Jätän parapsykologian tutkimustulokset sivummalle tällä kertaa ja keskityn folkloristiikan tutkimuksen tarkastelemiseen.

Folkloristiikan tutkimusalue

Suomenkielinen Wikipedia määrittelee folkloristiikan seuraavasti:

Folkloristiikka on humanistinen tieteenala, joka tutkii ihmisten elämismaailmaa ja kansanomaisia ajattelumalleja, eli kansan tietämystä. Folkloristiikka tunnettiin ennen kansanrunouden tutkimuksena tai kansanrunoustieteenä; sen tutkimuskenttä oli siis kapeampi kuin nykyään. Muualla Euroopassa folkloristiikka luetaan usein kuuluvaksi kansatieteeseen eli etnologiaan, joka Suomessa tarkoittaa aineellisen ja sosiaalisen kulttuurin tutkimusta. Henkisen kansankulttuurin tutkimuksena folkloristiikkaa voidaan pitää kulttuuriantropologian osa-alueena.

Lähteessä [1] kerrotaan tarkemmin, että folkloristiikka tutkii mm. legendoja, musiikkia, suullista perinnettä, sananlaskuja, suosittuja uskomuksia, satuja ja tapoja, jotka kuuluvat jonkin kulttuurin tai ryhmän traditioihin. Se tutkii myös käytäntöjä, joiden välityksellä perinnettä siirretään eteenpäin. Folkloristiikan sivuja selaillessa minulle jäi yleiskuva, että alan tutkijat muodostavat suhteellisen pienen tiedeyhteisön englantia puhuvassa maailmassa.

Jos oletetaan arkipäivän psi-ilmiöitä olevan olemassa, niin folkloristiikassa ne ilmeisesti kuuluvat suullisen tradition alueeseen kokemuskertomuksina, joita folkloristit kutsuvat memoraateiksi. Näistä kertoo Lauri Honko lähteen [2] mukaan seuraavaa:

Memoraatit ovat kertomuksia henkilökohtaisista kokemuksista supranormaalin kanssa. Kronikaatit eivät sisällä supranormaalin piiriin kuuluvia kokemuksia.

Memoraattien kautta pääsemme käsiksi kansanuskon elävään ytimeen, ihmisten supranormaaleihin elämyksiin. Usko haltijoiden olemassaoloon perustuu viime kädessä konkreettisiin, omakohtaisiin elämyksiin. Memoraatit ovat kansanuskon tutkimukselle keskeinen lähde ennen kaikkea siksi, että niistä käyvät ilmi ne tilanteet, joissa supranormaali traditio aktuaalistuu ja alkaa vaikuttaa ohjaavasti käyttäytymiseen. Voidaan siis luoda kuva uskomusten sosiaalisesta kontekstista.

Memoraattien pohjana olevat elämykset jaetaan kahteen ryhmään eli rituaalisiin ja kasuaalisiin elämyksiin (Enges 2004). Näistä rituaalien avulla tuotettuja elämyksiä voidaan tutkia niiden syntyvaiheissa, mutta kasuaaliset elämykset syntyvät spontaanisti ilman suunnittelua, joten tutkijan on lähes mahdotonta olla paikalla elämyksen syntymishetkellä.

Memoraattien totuusarvosta

Varsinkin skeptikoilla näyttää olevan käsitys, että folkloristiikka aitoon tieteelliseen tapaan tutkii memoraatteja mahdollisimman objektiivisesti ja ilman ennakkoasenteita. Jos näin olisi, niin kaiken järjen mukaan silloin myös memoraattien totuusarvo pitäisi selvittää ja ne pitäisi jakaa kahtia eli toisaalta pelkästään perinteen ja kuvitelmien tuottamiin tarinoihin ja toisaalta paikkansa pitäviin tapausselostuksiin.

Pasi Enges (2004) pohtii otsikon "Yliluonnollisten elämysten todellisuus" alla tapaa, millä folkloristiikassa suhtaudutaan memoraattien totuusarvoon. Lauri Honkoa lainaten Enges sanoo:

Perusongelma on: "kuinka on mahdollista, että ihminen näkee, kuulee tai tuntee jotakin sellaista, jota objektiivisesti ottaen ei ole olemassa?"

Hän jatkaa edelleen Hongon ajatuksia seuraillen:

Vaikka lähtökohtana onkin ajatus, että elämys on kokijalleen aina todellinen, löytyy "oikea" selitys havaintopsykologisista tekijöistä, yhteisöllisestä arvo-, normi- ja roolijärjestelmästä sekä kulttuurin tarjoamista elämys- ja selitysmalleista, ennen kaikkea vastaavia tapauksia kuvaavista memoraateista. Traditio siis ohjaa sekä itse elämystä että sen jälkikäteen tapahtuvaa tulkintaa. Hongon selitysmallia on pidetty yhtenä onnistuneimmista yrityksistä selittää kertomuksina raportoituja yliluonnollisia elämyksiä.

On helppoa olla yhtä mieltä siitä, että kertomukset haltijoiden, tonttujen ja menninkäisten näkemisistä kuvaavat päänsisäisiä tapahtumia, joilla ei ole vastinetta aineellisessa maailmassa. Sama pätee kummitusten ja haamujen näkemiseen silloin, kun vain yksi paikalla olevista useammasta henkilöstä havaitsee ne. Haamun näkeminen voi kuitenkin olla psi-ilmiö silloin, kun se välittää sellaista paikkansa pitävää tietoa, mikä ei ole tullut havaitsijan tietoon normaalia tietä aistien tai päättelyn kautta.

Enges kertoo tutkija Leea Virtasen kohtelusta kollegojen taholta. Virtanen keräsi ja tutki suuren joukon memoraatteja ja tuli siihen ajatukseen, että kaikki nämä osittain hyvinkin konkreettiset kokemuskertomukset eivät voineet olla pelkkää kuvittelua ja kansanperinteen vaikutusta. Lisäksi hän esitteli parapsykologian tutkimusta myönteisessä mielessä ja mahdollisena kokemusten selittäjänä.

Virtasen kollegat kuittasivat hänen kaksi kirjaansa enimmäkseen vaikenemalla niistä. Enges esittelee vain yhden alan tutkijan kriittisen kommentin, joka ilmestyi Helsingin Sanomissa. Esittelyn lopuksi Enges toteaa:

Yhteenvetona kritiikistä voi lyhyesti sanoa, että se kohdistui toisaalta Leea Virtasen teoreettiseen ja metodologiseen sitoutumiseen - hänen tapaansa ottaa parapsykologisen tutkimuksen mahdollisuudet vakavasti - ja toisaalta hänen henkilökohtaiseen suhtautumiseensa tutkittavana oleviin ilmiöihin.

Parapsykologiaa tarvitaan

Memoraattien totuusarvon huomioon ottaminen ei kuulu folkloristiikan tutkimusalueeseen. Tarkistin suuren määrän kyseisen tieteenalan sivustoja, mutta en löytänyt totuusarvon pohdintaa nimeksikään. Folkloristiikan tutkimuksen taustalla on vahva oletus, että kaikki memoraatit selittyvät psykologisilla syillä ja kansanperinteen perustalta. Niillä ei siten ole muuta yhteyttä reaalimaailmaan kuin valehtelu, erehdykset ja ilmiöiden väärintulkinnat. Kun Leea Virtanen poikkesi tästä oletuksesta, niin hän astui oman tutkimusalueensa ulkopuolelle ja hänelle huomautettiin siitä.

Selvä ennakkoasenne kuvastuu myös folkloristien kielenkäytössä. He puhuvat "elämyksistä" "kokemusten" sijasta, jolloin kokemusten mahdollinen totuusarvo tulee kätevästi sivuutetuksi. Kyseessä voivat olla miten selvät ja yksinkertaiset ilmiöt tahansa useampien paikalla olleiden havaitsemina, mutta ne eivät tee mitään vaikutusta folkloristiikan tutkijoihin – ainakaan muuten kuin mahdollisesti yksityisajattelussa. Esimerkkejä tällaisista konkreettisista selittämättömistä tapahtumista ovat mm. kellon pysähtyminen, esineiden rikkoutuminen tai kuvan putoaminen seinältä tai hyllyltä jossakin merkittävässä tilanteessa.

Lähdettä en enää muista, mutta joku kertoi, että folkloristit eivät halua haastatella kuin vain yhtä useammasta havaitsijasta, koska niin memoraatit pysyvät selkeämpinä. Mielestäni memoraattien totuusarvon selvittämättä jättäminen tekee folkloristiikasta jossakin määrin vajaan tieteenalan, koska todellisten tapahtumien selvittäminen tarjoaisi mielenkiintoista aineistoa tutkimukselle, miten traditio muokkaa todellisia tapahtumia omaan muottiinsa sopiviksi.

Parapsykologia on ainoa tieteenala, joka järjestelmällisesti tutkii psi-ilmiöitä. Folkloristeista on kovin vähän apua tässä tutkimuksessa.

Lähdelinkit:

1. http://www.absoluteastronomy.com/topics/Folklore

2. Lauri Honko: Memoraatit ja kansanuskon tutkimus
   http://hybrizzz.tripod.com/memo.htm

3. Pasi Enges (2004): Uskon ja epäuskon traditiot. Leea Virtanen,
   parapsykologia ja tutkijan suhde yliluonnolliseen. Elore 1/2004.
   http://cc.joensuu.fi/~loristi/1_04/eng104.html

Parapsykologialla menee huonosti

2011-05-29T23:36:00.001+03:00

Päivitetty 7.10.2011

Parapsykologian asema itsenäisenä tieteenalana alkaa olla vakavasti uhattuna, koska sen rahoitus on pitkän ajan kuluessa vähentynyt pahasti. Alla esitän pitkän linjan harrastajan käsitykseni tilanteen kehittymisestä ja sen syistä.

Mitä on tapahtunut?
Tuoreimpana tapahtumana huomasin, että ainoa riippumaton parapsykologian aikakauslehti European Journal of Parapsychology joutuu rahoituksen puutteessa vähintäänkin keskeyttämään ilmestymisensä (http://ejp.org.uk/). Myös parapsykologian kattojärjestö Parapsychological Association (PA) on ilmeisissä vaikeuksissa. Se ei enää julkaise vuotuisen kongressinsa esitelmien abstrakteja ilmaiseksi verkossa, vaan ilmeisesti pyrkii lisäämään kongressijulkaisunsa myyntiä, kun kunnon tietoja ei ole muualta saatavissa.

Päivityksenä on syytä mainita, että tuossa abstraktien julkaisemisessa on tapahtunut kehitystä. Nyt abstraktit löytyvät alla olevasta osoitteesta ja niistä on kätevä seurata mitä parapsykologiassa tutkitaan ja millaisia tuloksia saadaan.
http://www.parapsych.org/section/24/convention_abstracts.aspx

PA on luopunut korkeasta tieteellisestä profiilistaan ja vetoaa entistä enemmän kansan syviin riveihin. Kansanomaisemmasta politiikasta antaa vihjeen PA:n sivujen uutisosiossa oleva tiedote:
http://www.parapsych.org/articles/37/101/join_the_parapsychological.aspx.

Princetonin yliopistossa toiminut Princeton Engineering Anomalies Research (PEAR) -laboratorio joutui lopettamaan toimintansa keväällä 2007. Tiedotus siitä on luettavissa esimerkiksi täällä (sivun loppupuolella):
http://www.princeton.edu/~paw/archive_new/PAW06-07/04-1108/notebook.html.

Ennen vuosikymmeniä neljänä numerona vuodessa ilmestynyt Journal of Parapsychology on jo useita vuosia ilmestynyt vain kahtena numerona. Näyttääpä yksi vuosi menneen vain yhden numeron varassa:
http://www.rhine.org/researchjournal.htm.

Ruotsalainen Adrian Parker on kirjoittanut vuonna 2001 artikkelin, jossa parapsykologian tilannetta arvioidaan monelta taholta hyvin mielenkiintoisesti:
Parapsychology: The Good, the Bad, and the Ugly
http://130.241.147.3/PDF/parapsychologyAP.pdf

Siinäpä muutamia poimintoja jo vuosia jatkuneesta alamäestä.

Mitä vikaa parapsykologiassa on?
1970-luvun "paraboomin" yhteydessä parapsykologeilla olisi pitänyt olla erinomaiset mahdollisuudet edelleen vahvistaa asemiaan tärkeänä tieteenalana. Mielestäni he kuitenkin antoivat tilaisuuden luisua käsistään. He keskittyivät liiaksi kokeelliseen tutkimukseen ja jättivät spontaanitapausten tutkimisen tuuliajolle, skeptikkojen ja New Agen haltuun. Eräänä pahimpana laiminlyöntinä pidän Geller-taivutuksen katastrofaalista hoitamista parapsykologian piirissä.

Parapsykologit uskoivat prosessiorientoituneen tutkimuksen melko nopeasti tuottavat hyvät perustiedot psi-prosessien taustoista. Siksi heidän mielestään ei enää kannattanut tehdä ilmiöiden olemassaolon varmentamiseen pyrkivää tutkimusta. Ongelmat ovat kuitenkin sen verran vaikeita, että prosessiorientoitunut tutkimus ei ole täyttänyt sille asetettuja toiveita. Kun keskityttiin kokeissa yleensä esiin saataviin mitättömän heikkoihin psi-vaikutuksiin, niin suuri yleisö menetti mielenkiintonsa parapsykologiaan. New Agen tarjoamat mielikuvat olivat paljon selvempiä ja lupaavampia.

Parapsykologia on varsin heiveröinen tieteenala ja sen tutkijat ovat enimmäkseen ihmistieteiden edustajia. Tällä tilanteella on kaksi seurausvaikutusta: sisäänlämpiävyyden vuoksi vertaisarviointi toimii huonosti ja luonnontieteiden hyväksikäyttö jää liian vähäiseksi. Tilannetta olisi voitu korjata käyttämällä ulkopuolisia asiantuntijoita, mutta sitä parapsykologit eivät ole tehneet riittävässä määrässä.

Liian heikkolaatuisia artikkeleita on hyväksytty julkaistaviksi parapsykologian nimissä eikä niitä ole arvosteltu alan sisältä riittävän kriittisesti myöskään julkaisemisen jälkeen. Asiantuntemuksen puuttuessa on julkaistu kritiikittä hyvinkin arveluttavia fysikaalisia hypoteeseja ja myös New Age on saanut jalansijaa. Tämä on antanut skeptikoille erinomaisen tilaisuuden runtata parapsykologia perusteellisesti.

Eräs pahimmista löytämistäni heikkolaatuisista artikkeleista on abstraktin perusteella arvioituna seuraava:
Liudmila B. Boldyreva:
Is Long-distance Psychokinesis Possible in Outer Space?
http://www.parapsych.org/uploaded_files/pdfs/00/00/00/00/05/2007_pa_abstracts.pdf

PEAR:in REG-tulokset ovat olleet melko epämääräisiä hyvin pienen psi-vaikutuksen takia, eikä aluksi saatuja hyviä tuloksia ole kyetty tuottamaan lisää toistokokeissa. Laboratorion kaukokatsomiskokeet ovat saaneet ankaraa kritiikkiä skeptikoiden lisäksi myös parapsykologian tutkijoilta huonon toteutuksen ja tulosten virheellisen tilastollisen käsittelyn vuoksi:
http://www.tricksterbook.com/ArticlesOnline/PEARCritique.htm.

Asenneilmaston vaikutus

New Age ja skeptismi ovat hyvin vahvoja alakulttuureja, joiden väliin parapsykologia on näivettynyt. Näiden alakulttuurien edustajat elävät aivan eri maailmoissa eivätkä ymmärrä toisiaan lähestulkoon ollenkaan.

New Agen edustajat väittävät aivan epärealistisia asioita ja uskovat sokeasti esimerkiksi näkijöiden vahvoihin kykyihin. Hyvin kontrolloiduissa kokeissa näitä kykyjä ei löydy siinä määrin kuin kerrotaan, vaikka viitteitä psi:stä satunnaisesti esiintyykin. Skeptikot puolestaan "tietävät" psi-ilmiöiden varmuudella olevan mahdottomia eivätkä siksi tutustu niitä tukevaan aineistoon. Kumpikaan taho ei välitä psi-ilmiöiden tutkimuksesta eivätkä edes tarkistele omissa julkaisuissaan olevia virheellisiä tietoja.

Tieteellinen ajattelu on vierasta New Agen harrastajille ja skeptikot puolestaan heittävät tieteellisyyden romukoppaan silloin, kun alkavat arvostella parapsykologiaa.

Isojoen Leppiniemen kummitus

2011-03-26T12:05:00.000+02:00

Jo 1950-luvulla nuorena poikana kuulin nyt jo kuolleen setäni kertovan vanhemmilleni tästä tapauksesta vuodelta 1936. Iän karttuessa minusta alkoi tuntua tärkeältä hänen kertomustensa tallentaminen, ja vihdoin kesällä 1971 nauhoitimme tarinat keskustelutyylillä. Kesällä 1972 teimme uuden nauhoituksen, jossa jätin oman osuuteni vähemmälle. Tarkistin myös ajankohdan sanomalehtikirjoituksia nykyisessä Kansallisarkistossa.

Sanomalehtien kertomaa

Ilkka-lehdessä oli 5.3.1936 vaatimaton otsikko: "Tulipalo Isojoella. Navettarakennus ja rehusuoja irtaimistoineen tuhoutunut. Mukana paloi mm. 7 lammasta ja 14 kanaa". Aamulla syttynyttä paloa koskevan uutisen viimeinen kappale oli hieman ihmetystä herättävä: "Mainittakoon, että edellisenä iltana oli tuli ollut irti saman talon eteisessä, mutta oli se saatu sammumaan alkuunsa".

Seuraavana päivänä Ilkka jatkoi juttua:

Kuten eilen kerroimme, paloi Isojoella sunnuntaina [todellisuudessa maanantaina/OK] maanviljelijä M:n navettarakennus. Paloa epäiltiin tuhopoltoksi ja viranomaiset ovat toimittaneet sen johdosta tutkimuksia, onnistumatta kuitenkaan vielä saamaan selvyyttä palon syttymisen syistä.

Huvittavana seikkana mainittakoon, että paikkakunnalla kuiskaillaan sellaisestakin mahdollisuudesta, että palon on sytyttänyt "pahahenki", jonka kerrotaan jo pitemmän aikaa liikkuneen lähiseudulla ja tehneen kaikenlaista pahaa!

Sunnuntaina 8.3.1936 Ilkassa oli joitakin yksityiskohtia talon tapahtumista:

Pienviljelijä M:n kertoman mukaan on tapausten sarja alkanut jo syksyllä, jolloin hän oli pannut merkille, että varsinkin öiseen aikaan talossa ja kartanolla alettiin liikutella kaikkia esineitä, ja oli ne toisinaan piilotettu varsin omituisiinkin paikkoihin. Vähän myöhemmin syksyllä katosi tuvassa olleiden vaatteiden taskusta rahalompakko, jossa oli jokin summa rahaa. Aluksi luultiin, että kysymyksessä on aivan tavallinen varkaus, mutta suurta ihmettelyä herätti, kun lompakko sitten löydettiin talon uudisrakennuksen kivijalasta.

Eräänä aamuna vähän myöhemmin huomattiin, että talon koko karja oli yön aikana laskettu navetasta ulos. Talon pojan toinen saapas löydettiin eräänä aamuna tallista, jonne sen oli ollut pakko kuljettaa ainakin kahden lukitun oven lävitse. Kirveet, hakoraudat y.m. työvälineet katosivat yhtenään ja kaikki löydettiin myöhemmin omituisista paikoista.

Aluksi liikkui "kummitus" isännän kertoman mukaan varsin hiljaa, mutta sitten alkoi jo kuulua kolinaakin. "Rienaaja" alkoi pyöritellä yön aikana perunoita ja muita pikkuesineitä pirtin lattialla, ikkunoita särjettiin saunasta, navetasta ja tallista, olipa muutaman kerran uskallettu koettaa tuvankin ikkunan kestävyyttä.

Edelleen tiedottaa kirjeenvaihtajamme, että "kummitusta" on koetettu ajaa pois paikkakunnalla liikkuneiden saarnamiesten avulla, ja vähän aikaa sitten luultiinkin sen jo lähteneen. Mutta nyt sattunut tulipalo on saanut jälleen uskomaan, ettei siitä niin vain ole päästykään. Mainittakoon, että talon isäntä oli viime viikolla "noidissa" tiedustelemassa näiltä keinoja "pahanhengen" karkottamiseksi.

Olipa siihen aikaan jo muutamia täysjärkisiäkin ihmisiä, koska uutisen lopussa oli toteamus:

Ne kansalaiset, jotka eivät ensi hädässä usko "kummituksiin", ovat siinä käsityksessä, että kysymyksessä on häikäilemätön pilanteko, joka on nyttemmin kehittynyt jo rikossarjaksi. Todennäköistä on, että viranomaiset saavat asian lähitulevaisuudessa selvitetyksi.

Muuten on tapaus varsin kuvaava todistus siitä, kuinka taikauskoisia voidaan vielä olla.

Tulipalon jälkeen paikalle saapui yhtä aikaa useita kymmeniäkin uteliaita, jotka olisivat halunneet yöpyä talossa, vaikka se oli tietenkin mahdotonta. On luonnollista, että yleisön lisääntyessä mukana oli myös pilailijoita, jotka yrittivät tuottaa "ilmiöitä" muiden huomaamatta.

Setäni kokemuksia

Setäni oli tuolloin 26-vuotias ja oli saanut halkojenhakkuu-urakan Leppiniemen kylästä kummitustalon läheltä. Hän kertoi kysyneensä isännältä yösijaa, pahaa aavistamatta. Tämä oli vastannut, että kyllä heille tulla voi, mutta kuinkahan saa nukutuksi, kun on niin levotonta. Setä vähän ihmetteli, että mikäs sitä niin levotonta olisi, mutta ei kysynyt enempää. Hän meni taloon luultavasti palopäivänä, koska kuolleita lampaita vielä paloiteltiin. Talossa asui isännän ja emännän lisäksi kaksi poikaa, toinen jo aikamies ja toinen noin 10-vuotias.

Lampaiden lihat suolattiin ajan tavan mukaan eteisen komeroon suureen tynnyriin. Setäni mukaan asukkaat kuitenkin pian huomasivat, että kaikki[?!/OK] lihat olivat lentäneet itsekseen ulos hajalleen pitkin pihaa. Isäntä ja setäni keräsivät lihat, ja huuhdottuina ne laitettiin uudelleen tynnyriin. Varmuuden vuoksi isäntä vielä naulasi komeron oven reunan kiinni puitteeseen kahdella 125 mm pituisella naulalla.

Kymmenisen minuutin kuluttua lihat olivat taas pitkin pihaa. Kaksi kiinnitysnaulaa olivat suorina siististi pöntön kannen päällä komeron oven vieressä. Miesten oli pakko kerätä lihat uudelleen, minkä jälkeen ne sitten pysyivätkin rauhassa.

Setäni kertoi vartioineensa ja siivonneensa vielä savuavia navetan jäännöksiä. Jossain vaiheessa hänen piti mennä tarpeilleen ulkohuoneeseen pihan perällä. Hän oli kuullut tavaroiden häviämisestä, joten varmuuden vuoksi hän löi talikon pystyyn näkyviinsä oven eteen parin kolmen metrin päähän ja laittoi työrukkasensa kahvan päälle. Hän sanoi mukana olleelle nuoremmalle pojalle tarkkailevansa, ettei rukkasia viedä mihinkään.

Niin talikko kuin rukkasetkin todella pysyivät paikoillaan. Mutta kun hänen piti laittaa rukkaset käteensä, niin sisällä olleita villavanttuita ei näkynyt missään. Tarkemmin tutkiessaan hän huomasi, että vanttuut olivat rukkasten kärjissä tiukalle rullalle käärittyinä.

Kummitus oli kova kuljettamaan jonnekin piiloon varsinkin hakokirveitä, joilla siihen aikaan hakattiin havuja kotieläinten kuivikkeiksi. Isäntä tuskastui ainaiseen hakokirveiden puuttumiseen ja teetti niitä sepällä peräti viisi kappaletta yhdellä kertaa. Niistä oli sedän oleskelun aikaan enää yksi jäljellä, joten isäntä toi sen kerran tupaan kaapin päälle sanoen, että kyllä kai se nyt siinä pysyy.

Pian setäni kuitenkin kuuli rapsauksen kaapin päältä. Hän näki kuinka hakokirves lensi sieltä esiin, hipaisi kilahtaen katosta riippuvan öljylampun pohjaa, teki äkillisen suorakulmaisen mutkan ja meni leivinuuniin. Koko lento kesti vain muutaman sekunnin, ja sieltä uunista isäntä sen kirveen sitten löysikin.

Kummitusta yritettiin saada pois muun muassa uskonnollisilla manauksilla, mutta se ei lopullisesti onnistunut, koska pienen rauhoittumisen jälkeen ilmiöt taas jatkuivat entisellään. Setäni kertoi, miten eräs Aleksi Suonvirta-niminen saarnaaja tuli myös kerran yrittämään. Hän asetti suuren virsikirjansa kaapin päälle ja sanoi, että "et sinä piru tuota kyllä siirtele". Kun hän pääsi istumaan huoneen toiselle puolelle, niin silloin kirja lähti liikkeelle. Setäni näki kuinka se lensi ilmassa tuvan ympäri ja osa lehdistä irtosi ja leijaili lattialle. Saarnaaja joutui keräämään sivut takaisin kirjaansa ja jatkoi selvästi entistä nöyrempänä rukoilemista ja veisaamista.

Kerran oli öljylampun valaisemassa huoneessa kaksi miestä, joista toinen makasi vuoteessa ja toinen käveli täysissä pukeissaan lattialla. Hän sanoi: "Jos se olisi naispiru, niin minä painisin sen kanssa"! Heti kuului mossahdus ja lakki lensi miehen päästä. Mies siirtyi kiireesti viereiseen huoneeseen, missä oli muitakin ihmisiä, muun muassa setäni, joka kertoi oviaukosta nähneensä tapahtuman. Pilantekijän jaloissa näkyi hetken pyörivän noin 20 cm kokoinen harmaa pallo, joka pinnaltaan muistutti lankakerää. Seurailun lopetettuaan kerä pyöri höyläpenkin alle ja hävisi sen tien.

Kummitukselta ei puuttunut voimia, kuten kohtalaisen suurten naulojen vetäminen irti ovipielestä osoitti. Setäni kertoi sen nostaneen arvionsa mukaan puolen metrin korkeuteen vuoteen, jossa hän makasi yhdessä toisen miehen kanssa. Nosto tapahtui tasaisesti niin, että vuode pysyi hyvin vaaka-asennossa. Pian se putosi takaisin lattialle kovalla rysäyksellä. Samana yönä kummitus koputti tuntikausia hellan peltistä savukuuppaa.

Perheen nuorin poika seuraili setäni mukaan tarkkaan kummituksen puuhia ja ehkä siksi joutui erikoisen kiusanteon kohteeksi. Kerran hänellä oli saappaat jalassa ja sukanvarret hakaneuloilla housunlahkeissa kiinni. Toinen hakaneula aukesi ja pisti poikaa sääreen. Hän istahti saunan kynnykselle hakaneulaa laittamaan, ja sillä aikaa jalasta pois otettu saapas huomaamatta katosi jäljettömiin.

Samalla kerralla poika kertoi sedälle kuulleensa miehen äänen sanovan: "Muistas sitten poika ettet tule tänne enää"! He menivät kuitenkin heti yhdessä saunaan eikä mitään erikoista tapahtunut. Kiukaan kiviä oli tavan mukaan taas lattialla, ja ne he nostivat takaisin paikoilleen. Saapas löytyi myöhemmin riihen takaa juurakkoläjän päältä.

Navetan palamisen ja eteisen seinässä olleen tulen setäni luki ehdottomasti kummituksen työksi. Käsityksensä tueksi hän itse kertoi nähneensä tuvan astiakaapin ovessa noin 30 cm pituisen ja 25 cm levyisen aidon tulenliekin. Se kuitenkin sammui eikä polttanut mitään.

Jatkuvasti toistuva ilmiö oli perunoiden viskely. Setäni kertoi nähneensä perunoiden lentelevän toisinaan ilmassa hiljakseen myös äkillisiä mutkia tehden. Toisinaan vauhti oli kovempi, niin että kerrankin läsähti keitetty peruna rikki hänen selkäänsä. Lentävät esineet eivät kuitenkaan aiheuttaneet kenellekään loukkaantumisia. "Lankakerä" oli ainoa setäni tekemä näköhavainto yleensä näkymättömästä ilmiöiden aiheuttajasta. Talon emäntä oli kertonut nähneensä kummituksen rippikouluikäisen pojan hahmossa kantavan talon potkukelkkaa. Lumessa ei näkynyt jälkiä, mutta kelkan mahdollisesta siirtymisestä ei ollut puhetta.

Ilmiöiden loppuminen

Ilmiöiden lopettamisen vaiheet olivat sellaisia, että ne jättäisi mielellään kertomatta. Mutta pakkohan se on kertoa koko tarina aina katkeraan loppuun saakka. Setäni kertoman mukaan ilmiöt oli aiheuttanut "kintaan peukalon" kokoinen noitapussi, joka oli jätetty viitisen vuotta aikaisemmin riihilatoon tiilipinon väliin. Noidalta hankitulla pussilla oli ollut tarkoitus hävittää jokin toinen talo, mutta se aie oli jäänyt toteuttamatta.

Kummitustalon isäntä pääsi pussin jäljille, kun Parkanossa asunut noita oli näyttänyt hänelle pussin viejän "kahvikupissa olleesta viinasta". Isäntä tunsi tutun miehen kuvasta ja kotiin päästyään käski häntä hakemaan pussin pois. Setäni kertoi olleensa juuri matkalla kotiinsa, kun pussin tuonut mies tuli häntä vastaan polkupyörällä kelirikkoisella tiellä. Mies oli menossa kummitustaloon hakemaan pussin pois ja kertoi millainen se oli. En katso tarpeelliseksi paljastaa pussin kerrottua sisältöä tässä yhteydessä. Ilmiöt sitten heikkenivät ja loppuivat kokonaan parissa päivässä pussin pois viemisen jälkeen.

Sanomalehdissä ilmiöiden selitys ja loppuminen kerrottiin vähän toisella tavalla. "Yliluonnollisen" mahdollisuudelle suhteellisen avointen kirjoitusten jälkeen oli viimeinen löytämäni uutinen Suupohjan Sanomissa 19.3.1936 eli runsaat kaksi viikkoa tulipalon jälkeen.

[M:n] navettapalon syytä tutkinut viranomainen on tullut siihen käsitykseen, että tuli on saanut alkunsa todennäköisesti saman talon pojan varomattomasta tulenkäsittelystä heinäladossa. [M:n] poika oli nim. lähtenyt paloaamuna klo ½ 8 metsäajoon ja tällöin oli hän käynyt heinäladossa.

Saman kirjoituksen mukaan paikalle menneet tutkijat olivat kokeeksi sammuttaneet valot, jolloin oli alkanut kuulua salaperäistä liikkuvaa surinaa, jota paikalla olleet sanoivat kummituksen surinaksi. No, sehän paljastui kärpäseksi, jota käsiteltiin kovakouraisesti, minkä jälkeen tuli rauhallista. Seinästä kuului pian rapinaa, jonka asukkaat sanoivat olevan kummituksen tavallinen ääni. No, sehän oli talon kissa, joka tapansa mukaan kiipesi talon ulkopuolista nurkkausta pitkin vintille. Lisäksi tuvassa lenteli leivänpaloja, joiden heittelijät paljastettiin.

Jutun loppulausunto kuului:

Ei tiedä, nauraako vaiko itkeä koko suureksi paisutetulle jutulle, vai kannattaako sille tehdä kumpaakaan. Täytyy vain suuresti ihmetellä ja valittaa, että tämän vuosisadan näinkin myöhäisellä kymmenellä aikuiset ihmiset leikkivät sokkosilla ja vielä enemmän täytyy ihmetellä sitä, että moinen humbuuki saa uskollisia perässään juoksijoita, joita on tullut Karvian ja Seinäjoenkin seuduilta saakka autokuormittain. Kysymme vain, eikö paikkakunnalla ole tarpeeksi tehokasta kyläkuria tämän surkean vallattomuuden lopettamiseksi.

Mitä todella tapahtui?

Edellä esitin kerääntyneen aineiston pääkohdat sellaisinaan kaikkien arvioitaviksi. Setäni kertomusta rasittaa tapahtumista nauhoituksiin kulunut pitkä aika. Lisäksi esimerkiksi kertomukset noidasta, noitapussista ja virsikirjan lentämisestä tuntuvat sopivan epäilyttävän hyvin kansanperinteeseen.

Monet seikat kuitenkin tukevat setäni muisteluiden paikkansapitävyyttä. Lehtiuutisissa mainittiin samanlaisia ilmiöitä kuin mitä hän kertoi itse nähneensä. Osa tapahtumista oli niin kouriintuntuvia, että ne säilyvät muistissa hyvin. Luulisi esimerkiksi olevan helppo muistaa pitkän aikaa onko todella kantanut kilokaupalla lampaanlihaa vaiko ei. Myös setäni vaimo ja sisarukset ovat vahvistaneet kertomukset, ja itsekin muistan että jutut olivat samanlaiset jo parikymmentä vuotta aikaisemmin.

Setäni oli rehellinen, käytännöllinen ja jalat tiukasti maassa pitävä mies. Vakuutuin hänen kokemustensa aitoudesta, kun näin millaisen jäljen ne olivat jättäneet hänen maailmankuvaansa. Hän arvioi kaikkea realistisesti eikä ollut kummemmin kiinnostunut henkimaailman asioista, mutta kun kysyin hänen mielipidettään, niin hän sanoi vain yksinkertaisesti ja painokkaasti, että "jotakin on, koska olen sen itse nähnyt". Hänellähän oli tilaisuus seurata tapahtumia läheltä jo ennen kuin suuret uteliaiden joukot ja poikaviikarien kujeet tekivät tarkkailun hankalaksi.

Sanomalehtien uutiset vahvistivat taas kerran säännön, että lehdet eivät yleensä pysty käsittelemään kummitustapauksia tyydyttävästi. Jutuista paistoivat läpi kansanperinne ja erilaiset ennakkoluulot. Yksityiskohtia oli mainittu satunnaisesti ja liian vähän eikä niiden luotettavuutta arvioitu riittävästi. Erilaisten väitteiden välisiä ristiriitoja ei mitenkään eritelty, joten kokonaiskuva tapahtumista jäi heikoksi. Poikaviikarien temppujen, kärpästen ja kissan tarjoaminen lopulliseksi selitykseksi kansanjoukkojen saavuttua tuntuu luonnolliselta, mutta tapahtumien kokonaisuuden huomioon ottaen se on liian yksinkertainen. Kymmenvuotias poika tuskin olisi voinut kiinni joutumatta petkuttaa muuta perhettä kuukausikaupalla ja tuottaa setäni kertomia ilmiöitä.

Jos oletetaan tapaus aidoksi, niin herää kysymys oliko se poltergeist vai kummitus. On selvää, että se ei ollut kumpikaan puhtaassa muodossa. Joka tapauksessa ei voinut olla kysymys luonnonilmiöstä, koska sen toiminnassa oli älyllisiä piirteitä ja se osoitti jossain määrin myös huumoria ilkikurisuudessaan.

Outo kuva

2011-02-12T13:12:00.002+02:00

Yllä oleva kuva on otettu aamuyöllä 21.10. 2010 n. klo 4. Kamera on valvontakamera tyyppiä Nokia Remote Camera PT-6, jossa on 2 kpl infrapunaledejä. Kamera on ottanut kuvan omakotitalon sisältä automaattisesti, ja liiketunnistin on laukaissut sen.

Kuvan lähettäjä on antanut seuraavia lisätietoja:

Ilmatieteen laitoksen mukaan tuolloin yöllä satoi. Mutta on tietysti voinut olla jotain aukkoja pilvissä ja kuu loistanut. Ursan mukaan kuu on ollut idässä, aika lähellä horisonttia juuri tuona ajankohtana. Kamera sijaitsee kaakkoisseinällä siten, että itä jää kameran linssistä katsottuna oikealle ja etelä vasemmalle.

Kamera on n 2 metrin korkeudella ikkunan yläpuolella seinään ruuvattuna, osoittaen käyntiovea. Kuvanottosektori on määritelty noin 90 asteeksi. Ottaa kuvat ilman salamavaloa, yöllä tulee mustavalkoisia ja päivällä värillisiä. Lähettää kuvat kännykkään gsm:llä.

Kameran vasemmalla puolella, siitä mistä valo tuntuu tulevan, on umpiseinä. Seuraava mahdollinen ikkuna on n. 4-5 m päässä toisessa huoneessa, samalla seinällä kuin kamerakin.Verhot olivat auki. Talon lähellä ei ole yleisiä teitä, ainoastaan pihaanajotie. Kyseisenä aikana, n. 04.00 yöllä, sinne ei voinut ajaa, koska tie oli ketjuilla lukittu n. 700 metrin päässä.

Joskus olemme saaneet heijastuskuvaa jostain esineestä, kun kuutamo on paistanut sisään. Silloin esine (esim heijastava avaimenperä) on näkynyt selvästi kuvassa.

Huomioita kuvasta

Outo vaalea kuvio ei ole lattialla oleva valoläikkä, sillä sen alla on lattian lisäksi myös pöytä ja pirtinpenkki istuintyynyineen, eivätkä korkeuserot aiheuta kuvioon mitään hyppäyksiä. Kuviossa näyttää vasemmalta oikealle toistuvan perhosmainen, karkeasti samanmuotoinen valkea kuvio neljä kertaa, jatkuvasti suurentuen ja osittain päällekkäin. Lopuksi oikealla on vielä kapeampi osuus ja merkillinen aikaisemmasta säännöstä poikkeava häntä.

Valkeat alueet ovat ylivalottuneet, joten mahdollinen kuvion osien reunojen päällekkäisyys ei erottuisi. Valkeata kuviota ympäröi joka puolelta harmaa alue, jossa on hiukan tummempi uloke oikealle. Valkea keskusta ja harmaat reunat eivät aiheudu kuvion suuresta epätarkkuudesta, sillä valkean alueen reunat ovat varsin tarkat ja harmaa alue on lähes tasavärinen ja senkin reunat ovat vain melko vähän epätarkemmat. Jos ajatellaan, että kuvio on valkean keskustan ja harmaan reunan omaavien "perhosten" asettumista limittäin, niin silloin pitäisi harmaiden reunusten päällekkäisyys näkyä vaaleampina kohtina, koska niissä olisi vielä lisävalottumisen mahdollisuus. Ainakaan itse en huomaa tällaista selvää päällekkäisyyttä, vaikka vasemmassa reunassa onkin hiukan vaaleampia kohtia.

Taustalla näkyvissä metalliastioissa ja saappaiden heijastusnauhoissa näkyy selviä heijastuksia. Valon lähde voisi olla tuo kameran ja lattian välissä ilmassa oleva omavaloinen outo ilmiö, mutta se voisi olla myös ulkoa ikkunasta tuleva valo tai kameran ledien lähettämä valo. Tämän selvittämiseksi on käytettävissä hiukan kirkkaammassa aamun valossa otettu vertailukuva. Siinä kaikki heijastukset ovat voimakkaampia, mutta tarkasti samoissa kohdissa, mikä viittaisi ulkoa tulevaan valoon heijastusten lähteenä. Varmuuden vuoksi tarvittaisiin vielä täysin pimeässä otettu vertailukuva.

Outo ilmiö on voinut olla niin lähellä kameraa, että se on valaistunut kameran ledien valosta. Periaatteessa kuvio olisi voinut syntyä yöperhosen lekuttelusta kameran edessä, mutta se edellyttäisi riittävän pitkää valotusaikaa ja ledien äärimmäisen lyhyitä väläyksiä. On epätodennäköistä, että ledit antaisivat niin lyhyitä pulsseja ja tätä selitystä vastaan puhuu myös harmaiden reunojen päällekkäisyyden aiheuttaman suuremman vaaleuden puuttuminen. Kuviossa ei tule esille perhosen selvä muoto eikä myöskään sen keskiruumis erotu. Valkeiden alueiden reunat ovat yhtä terävät kaikkiin suuntiin, joten "perhosen" mahdollinen liike ei tule esille ollenkaan.

Kun verrataan kuviota netistä löytyviin yöperhoskuviin, niin tämä kuvio eroaa niistä selvästi. Joka tapauksessa tarvittaisiin vertailukuva, jossa valkeata pientä kappaletta liikutetaan kameran edessä riittävän lähellä.

Vertailukuva ledeistä

Otin vertailun vuoksi kuvan jouluvalojen ledeistä aikavalotuksella ja kameraa liikuttaen. Kuvassa näkyy muuntajan hakkurin antama suhde välähtelevän valon päällä oloajan ja sammuneena olon välillä, ja se on noin 1:2. Lisäksi on nähtävissä yksittäisten valoläikkien reunojen suurempi epätarkkuus liikkeen suunnassa.

Kuva on edelleen täysi arvoitus

Edellä esittämistäni kaavailuista mielestäni seuraa, että kuvan arvoituksellisuus näyttää vain lisääntyvän tarkistellessa. Toivottavasti saadaan aikaan vielä tarvittavat tarkistuskuvat itse paikalla. Päivitän tulokset tänne sitten, kun ne saadaan.

Israelissa on kuvattu hiukan samannäköinen ilmiö liiketunnistimen laukaisemana. Kuva saatiin toimistohuoneessa, johon asetettiin valvontakamera selvittämään esineiden selittämättömiä siirtymisiä.

http://www.victorzammit.com/articles/Kleinhaunting.htm

- - - - -

Arvoituksen ratkaisu
(päivitystä 5.5.2011)

Edellä on pohdiskeltu vain sitä, mitä kuvan outo kuvio voisi esittää. Koska tulos jäi arvoitukseksi, niin tutkimuksia oli tarpeen vielä jatkaa selvittämällä kuvan taustatietoja, kuten esimerkiksi kuvan lähettäjän taustoja, kuvausolosuhteita ja kuvan alkuperäisintä versiota. Kuvan lähettäjä pyysi Skepsis ry:n keskustelupalstalla asiantuntijoita analysoimaan kuvaa (http://keskustelu.skepsis.fi/html/KeskusteluViesti.asp?ViestiID=317427). Lisäksi hän esitti täsmällisiä tietoja kuvausolosuhteista ja vastaili auliisti kysymyksiin, mikä vahvisti ajatusta hänen aidosta kiinnostuksestaan kuvan suhteen.

Filmikameroiden aikakaudella oli arvoituksellinen paperikuva todistuskappaleena lähes arvoton, ellei tutkijoiden käytettävissä ollut kuvan negatiivia ja mielellään sarjaa negatiiveja kuvan kummaltakin puolelta. Digikaudella vastaava taustatietojen vaatimus on vielä tiukempi, koska kuvankäsittelyllä voi saada helposti aikaan mitä hyvänsä. Siksi tarvitaan alkuperäiskuva, jossa ovat kaikki kuvan käsittelyn historiatiedot tallella. Tällä kertaa käsittelytiedot jäivät kovin puutteellisiksi.

Sain kuvien analysoinnissa apua Suomen Ufotutkijat ry:n ja UFO-Finlandin asiantuntijoilta, koska en itse päässyt käsiksi muuta kuin osaan kuvien historiatiedoista. Erityisesti kiitän UFO-Finlandin Lasse Ahosta, joka avusti ja ideoi kuvan tarkistamista.

Kun aloitin kuvan lähettäjän antamien tietojen tarkistukset, niin alkoi löytyä epämääräisyyksiä. Lähettäjä ilmoitti kameran kuvakulman asetetun 90 asteeksi, mutta kameran tiedoissa ilmoitettiin kulman olevan kiinteä 55 astetta. Lähettäjän mukaan Ursasta oli tarkistettu tieto, että Kuu oli kuvanottohetkellä taivaanrannassa idässä, mutta Kari A. Tikkasen ohjeiden avulla löysin Ursan sivuilta (http://www.ursa.fi/extra/taivaalla/tahtikartta/) tiedon, että Kuu todellisuudessa oli ilmoitettuna ajankohtana kohtuullisen korkealla länsilounaassa.

Oudon kuvan lisäksi sain lähettäjältä myös vertailukuvan, jonka kaiken järjen mukaan olisi pitänyt olla kulkenut saman käsittelyrutiinin kautta ja kuvien olisi pitänyt olla samansuuruiset. Mutta nytpä olikin niin, että oudon kuvan koko oli 1200x900 pikseliä ja vertailukuvan 800x600 pikseliä. Kumpikaan ei ollut kameran ominaisuuksissa annetun valikoiman mukainen (1152x864, 640x480, 320x240 tai 160x120 pikseliä). Näiden seikkojen vuoksi aloin vahvasti epäillä, että kuvan lähettäjä oli asialla pilailumielessä, tarkistaakseen kuvan tarkistajien hoksottimia.

Onneksi Oulun Selittämättömien Ilmiöiden Tutkimusseuran keskustelupalstalta löytyi nimimerkki Birdy75, jolla oli samanlainen valvontakamera (http://osit.phpbb.fi/viewtopic.php?f=10&t=167). Hän teki kokeita liikuttamalla kepin päähän kiinnitettyä valkeata paperiperhosta kameran edessä ja sai samantyyppisiä kuvia. Niissä oli samalla tavalla valkeita terävärajaisia alueita, joita tasaharmaat alueet ympäröivät. Valitettavasti kameran liikkeenilmaisin ei toiminut, joten Birdy75 ei toistaiseksi ole voinut tehdä hallittuja ja järjestelmällisiä kokeita, vaan tulokset ovat eräänlaisia satunnaisotoksia.

Joka tapauksessa tuli selväksi, että kamera tuottaa sen tyyppisiä kuvia, joten kuvan käsittelemistä ei tarvinnut enää epäillä. Kuva on mitä todennäköisimmin kameran editse lentäneen yöperhosen aiheuttama. Toistaiseksi on yksityiskohtaisesti selvittämättä, miten kameran kuvaustekniikka tuottaa tuollaisia vääristyneitä kuvia, joissa epätarkkuusalueella oleva kohde on saanut terävät ääriviivat harmaine reunuksineen ja perhosen kuva on tullut esiin moninkertaisena.

Sisilian palot

2010-12-29T23:16:00.004+02:00

[Tämä on kokonaan uudestaan kirjoitettu juttu aiheesta.]

Canneto di Caronia on Caronia-nimiseen kaupunkiin kuuluva 150 asukkaan kylä. Canneto sijaitsee Sisilian pohjoisrannikon keskivaiheilla ja se sijoittuu kapealle tasaiselle kaistaleelle meren ja vuoriston välissä. Helmikuussa 2004 sieltä alkoi kuulua kummia. Tiedot levisivät useiden tietotoimistojen kautta laajalle koko maailmaan.

Aineistoa löytyy runsaasti esimerkiksi hakusanoilla 'canneto fires' ja 'caronia fuoco' (canneto on kaislikko/ruoikko ja tuo paljon turhia sivuja italian kielellä). Hakua voi rajoittaa esimerkiksi lisäsanoilla "explanation" ja "spiegare". Italiankielisistä lähteistä on löydettävissä paljon enemmän tärkeitä yksityiskohtia kuin englanninkielisistä.

Ilmiöiden alkuvaiheet

Ilmiöt olivat alkaneet jo vuoden 2004 tammikuun puolessa välissä mutta tulivat laajempaan julkisuuteen vasta maanantaina 9.2.2004. Kerrottiin, että ensimmäinen havainto tammikuussa oli ollut television syttyminen ja toinen pölynimurin syttyminen asukkaan silmien edessä seuraavana päivänä. Ne tapaukset menivät oikosulkujen ja mahdollisten valmistusvikojen tiliin.

Kun vahinkotiheys jatkuvasti kasvoi, niin tultiin vakuuttuneiksi, että vika ei voinut olla vain tuleen syttyneissä tai ylikuumenemisesta savunneissa laitteissa. Vahingoittuneita laitteita oli kattava valikoima, sillä artikkeleissa mainittiin sähkömittarit, pistotulpat, sähkökaapelit, pölynimurit, jääkaapit, televisiot, radiot, ovipuhelimet (citofoni), tuolit, sohvat, matot, verhot, patjat, sängynpeitteet ja ilmastointilaitteet. Eräässä kuvassa sammutettiin liesituuletinta ja jopa vesijohdon kerrottiin syttyneen itsestään tuleen. Muutamat huoneistot kärsivät pahasti paloissa tullen käytännössä asumiskelvottomiksi. Niistä kannettiin kasoittain palaneita huonekaluja kadulle.

Kerrottiin, että kun eräästä talosta sähkömittari alkoi savuta, niin sähköt katkaistiin alueelta. Virran katkaisu ei kuitenkaan estänyt sitä, että myös viereisen talon sähkömittari alkoi pian savuta. Kyläläiset epäilivät, että talojen vierestä kulkevasta sähköradasta vuoti virtoja heidän koteihinsa. Siksi he sunnuntaina 8.2. menivät asemalle ja kiskoille pysäyttäen näin junaliikenteen ja saaden aikaan radan sähköjen katkaisemisen. Kun erään talon asukkaat palasivat illalla asemalta tyhjään ja sähköttömään kotiinsa, he huomasivat sieltä tihkuvan savua. Sähkömittarihan se siellä savusi. He sammuttivat sen sammuttimella, jollaisen palokunta oli jakanut kaikkiin asuntoihin.

Alkuvaiheessa sähkölaitos katkaisi kokeeksi normaalin virran ja syötti kortteliin sähkön generaattorilla. Muutaman päivän oli rauhallista, mutta sitten taas yksi sähkömittari syttyi. Virta katkaistiin, mutta siitä huolimatta toisaalla syttyi televisio tuleen ja myöhemmin monia muita esineitä. Sähkölaitoksen ja rautatien sähköasentajien sekä paikalle kutsuttujen yksityisten sähköasentajien kerrottiin mitanneen kohonneita sähkömagneettisia kenttiä maastossa.

Maanantaina 9.2. perustettiin asiantuntijoiden muodostama tutkimusryhmä, johon osallistuivat pormestari, palopäällikkö, carabinierien everstiluutnantti, paikallisen siviilisuojelun päällikkö ja teknisten laitosten tutkijoita ja insinöörejä. Paikalle kerääntyi yhteensä satakunta insinööriä ja tohtoritason tutkijaa. 20 asuntoa lukittiin ja sinetöitiin ja niiden 39 asukasta komennettiin evakkoon sukulaisten luokse tai viranomaisten osoittamaan hotelliin. Asunnot sijaitsivat kymmenkunnassa suuressa talossa melko lyhyellä matkalla kadun yhdellä puolella.

Palokunta ja carabinieri järjestivät ympärivuorokautisen vartioinnin, mutta ilmiöiden kerrottiin pian jatkuneen harvenneina vielä lukituissa taloissakin.

Alkoivat selittäjien ja selitysten markkinat. Suosittu selitys oli huonon maadoituksen takia aiheutunut sähkövuoto ja myös harvinaista satunnaisten laitevikojen kasautumaa epäiltiin palojen syyksi. Tutka- ja kännykkäverkon mahdollisten viallisten antennien vaikutusta tutkittiin. Geologian ja sähkötekniikan professorit selittivät ilmiöt geologisten prosessien aiheuttamiksi sähköenergian keskittymisiksi.

Cannetoon saapunut katolisen kirkon kansainvälisen manaajayhdistyksen kunniapuheenjohtaja totesi kyseessä olevan paholaisen ja pahojen henkivaltojen toiminnan. Ehdotettiin myös poltergeisteja. Monet pitivät ilmiöitä mauttomina piloina tai sairaan mielen tuottamina tekoina. Ehdotettiinpa myös jonkun tekemiä teknisiä kokeita sähkömagneettisilla pulsseilla ja jopa HAARP:in vaikutusta.

Paikalle saapui myös Italian skeptikkojen yhdistyksen CICAP:in johtaja tohtori Massimo Polidoro. Ei omasta aloitteestaan, vaan erään lehden pyynnöstä. No nyt alkoivat asiat varmasti selvitä? Vaan eivätpä alkaneet. Polidoro lähti tietenkin siitä olettamuksesta, että kaikelle oli luonnollinen selitys. Kun geologiset ja tekniset selitykset tuntuivat sopivan huonosti tilanteeseen, niin hän turvautui ainoaan jäljelle jääneeseen ja skeptikolle sopivaan mahdollisuuteen eli ihmisten tahalliseen palojen sytyttelemiseen. Sitten hän valitsi riittävästi siihen sopivia yksityiskohtia jättäen muut huomiotta, ja siinä se oli.

Polidoro (2004) ei esittänyt johdonmukaista ja yksityiskohtaista kokonaiskuvaa kerrotuista ilmiöistä vaan tyytyi ylimalkaisiin huomioihin. Lisäksi hän irvaili yli-innokkaiden toimittajien ja selittäjien kustannuksella. Hänen kirjoittamansa artikkeli ilmestyi lehdessä Skeptical Inquirer.

Yhteistä kaikille selityksille oli, että selittäjistä kukaan ei näyttänyt olevan kiinnostunut ilmiöiden esiintymisen kokonaisuudesta eikä myöskään selvästi kertonut, mitä ilmiöitä hänen itsensä oli tarkoitus selittää. He poimivat vain omaan ennalta muodostettuun ajatukseensa sopivia esimerkkejä valikoimasta. Loppujen lopuksi olivat parjatut toimittajat kuitenkin mielestäni parhaita kokonaistiedon välittäjiä. Monista lähteistä yhdistellen tapahtumista sai sentään jotakin irti.

Ilmiöiden jatkovaiheet

Kylässä oli helmikuun loppupuolella ja maaliskuun alkupuolella rauhallista. Kaikki talot oli varustettu ukkosenjohdattimilla ja sähköverkon maadoituksia oli vahvistettu. Kyläläisille annettiin toiveita, että he pian pääsisivät muuttamaan takaisin koteihinsa. Yhdelle asukkaalle oli annettu lupa palata kotiinsa tarkkailemaan tilannetta.

Mutta 15.3.2004 alkoi taas tapahtua. Kahdessa lukitussa ja vartioidussa talossa syttyi sähkölaitteita ja huonekaluja palamaan, vaikka sähköt olivat katkaistut. Lisäksi kerrottiin muutaman matkapuhelimen ja kuuden auton keskuslukituksen alkaneen temppuilla. Matkapuhelimet hälyttivät, vaikka kukaan ei soittanut ja ne soivat niin kauan, että akkujen lataus loppui. Myös kerrottiin matkapuhelinten akkujen tyhjentyneen selittämättömästi ja yhden puhelimen näyttöön ilmestyi graafisia satunnaismerkkejä. Autojen keskuslukitus aukeili itsekseen. Kaikki tapahtui karabinierien valvonnan alla ja he takavarikoivat kännykät ja autot hetkeksi tutkimuksia varten.

9.2.2004 perustetulle tutkimustyöryhmälle kävi aito sisilialaiseen tapaan. Sen johtaja joutui liikenneonnettomuuteen, mistä syystä ryhmän toiminta keskeytyi. Kuitenkin viranomaiset tutkivat siihen asti kerääntyneitä mittaustuloksia. Maaliskuussa mittauksia käynnisteltiin uudelleen, mutta uusien monipuolisempien mittauslaitteiden saapuminen näytti jostain syystä lykkääntyvän. Jossakin vaiheessa mittaustietojen keruukeskukseksi valittu yksityisasunto meni myyntiin eivätkä viranomaiset hankkineet uutta keruupaikkaa, joten tietojen kerääminen loppui siihen pitkäksi aikaa.

5.4.2004 Cannetosta raportoivat useat englanninkieliset lähteet. Tilanne kylässä oli sellainen, että kaksi paloautoa ja carabinierien maastoauto vartioivat kylän portilla, talojen ulkopuolelle oli sinne tänne sijoitettu jalustoillaan seisovia mittauslaitteita, kadun pinnassa oli vulkanologien maalaamia merkkejä ja myös sisällä suljetuissa taloissa oli mittauslaitteita. Carabinierit pitivät pyromaanien toimintaa mahdottomana oman valvontansa vuoksi ja koska yksi heistä kertoi nähneensä maassa makaavan kaapelinipun syttyneen itsekseen tuleen. Viranomaiset alkoivat tuohon aikaan yleisesti uskoa, että kyseessä oli geologinen ja sähköinen ilmiö.

Kyläläiset saivat palata asuntoihinsa kesäkuussa 2004. Vielä lokakuussakin kerrottiin kahden pistorasian syttyneen tuleen ja parinkymmenen vesijohdon reikiintyneen niin, että ne aiheuttivat veden tulvimista kylpyhuoneisiin ja keittiöihin. Carabinierit irrottivat putkien vauriokohtia ja veivät ne pois tarkempia tutkimuksia varten. Kun mittauksista ja tutkimuksista huolimatta ei saatu kunnon selitystä ilmiöille, niin vuoden 2005 toukokuussa perustettiin niin sanottu instituuttien välinen tutkimusryhmä, jossa oli mukana monenlaista asiantuntemusta.

Sain sähköpostiyhteyden kylässä toukokuussa 2007 vierailleeseen parapsykologiasta kiinnostuneeseen professoriin. Hän kertoi kylässä olleen tuolloin muuten rauhallista, mutta palovaroittimet hälyttivät 4-5 kertaa päivässä ilman mitään syytä. Hän itse toverinsa kanssa havaitsi yhden hälytyksen muutaman tunnin oleskelunsa aikana. Hänen lähettämissään valokuvissa näkyi alueen pylväisiin kiinnitettyjä havaintolaitteita.

Kylän asukkaat olivat äärimmäisen epäluuloisia ja vihaisia viranomaisille. He uskoivat, että viranomaiset kyllä tiesivät heitä kohdanneen suuren onnettomuuden syyn, mutta eivät paljastaneet sitä. He eivät olleet saaneet ainakaan riittäviä korvauksia suurista taloudellisista menetyksistään. Lisäksi heistä hotellissa asuneet oli heitetty kadulle kesken kaiken, kun viranomaiset eivät olleet hoitaneet maksuja ajoissa, vaikka olivat pakottaneet heidät lähtemään kodeistaan pois.

Mittaukset Cannetossa lopetettiin vuoden 2007 lopulla, kun Romano Prodin hallitus lopetti niiden rahoituksen tiukasta vastustuksesta huolimatta. Vielä vuonna 2010 ei instituuttien välinen työryhmä ollut julkaissut lopullista raporttiaan, ja muutamissa lähteissä puhuttiin koko tapauksen arkistoinnin mahdollisuudesta.

Mitä Cannetossa todella tapahtui?
Netin lähteistä saadut kuvaukset jäivät kokonaisuutenakin kovin satunnaisiksi ja puutteellisiksi. Ei ollut järjestelmällisiä tietoja ilmiöiden yksityiskohdista, lukumääristä eikä esiintymistiheyksistä. Kuvaukset olivat luvattoman ylimalkaisia. Aluksi ihmetytti vesijohtoputkien syttyminen tuleen. Kuinkahan sellainen tapahtuisi käytännössä? Eräässä kuvauksessa sitten sanottiinkin, että vesijohtoputki vain kuumeni hehkuvaksi ja sytytti ympäristönsä tuleen. Silminnäkijöiden itsensä antamia kuvauksia ja tutkijoiden lausuntoja lainattiin vain silloin tällöin.

Sähköverkosta irrotettujen sähkölaitteiden kerrottiin syttyneen itsestään tuleen, mutta myös sähköstä riippumattomien esineiden kuten tuolien, verhojen, sängynpeitteiden, mattojen, sohvien, kännyköiden ja jopa vesijohtoputkien kerrottiin syttyneen. Patjan jousien sanottiin kuumenneen niin, että vuode syttyi tuleen. Mutta ei tullut täysin selväksi tapahtuiko syttyminen aina vain metallisten kappaleiden kuumenemisen takia vai syttyivätkö esimerkiksi matot itsekseen ilman että niiden päällä oli sähköjohto. Vain kerran eräs tutkija viittasi metallin tarpeellisuuteen melko epämääräisellä tavalla.

Tahallista vahingontekoa vastaan puhuu muutama seikka. Vaikka mukana olisi ollut muutama psyykkisesti häiriintynyt tai vakuutuspetoksen tekijäkin, niin tuskin he olisivat voineet aiheuttaa kaikkia niitä kustannuksia ja hankaluuksia, jotka olivat todella suurta luokkaa. Tuskin he nyt sentään niin tyhmiä olivat, että ehdoin tahdoin olisivat aiheuttaneet itselleen sellaista. Kiinni joutunut olisi voinut saada sakin hivutusta. Jatkuvasta valvonnasta huolimatta viranomaisten ei myöskään kerrottu saaneen ketään kiinni usean kuukauden ajan jatkuneiden ilmiöiden aikana.

Yhtäkään selkeää, yksityiskohtaista tutkimusraporttia en onnistunut löytämään, mutta kylläkin valtaisan määrän älyttömiä hypoteeseja, turhaa höpötystä ja moskaa. Monissa saman tapauksen kuvauksissa esiintyi keskinäisiä ristiriitoja. Kaikki tämä antaa masentavan kuvan nykyaikaisesta joukkotiedotuksesta. Kuitenkin olen sitä mieltä, että tapahtumien pääpiirteistä tuli luotettava kuva, sillä konkreettisia ja vakaita yksityiskohtia oli kuitenkin riittävästi käytettävissä.

Ilmiöiden selitys?

Lokakuussa 2007 tiedotettiin laajasti Italian eri instituuttien välisen tutkimusryhmän raportista vuotaneista ennakkoarvioista, joita työryhmän jäsenet eivät kuitenkaan vielä pitäneet lopullisina. Heidän päätelmänsä oli, että ilmiöiden syynä eivät voineet olla luonnosta tai sähköverkon vioista johtuvat ilmiöt. Se oli tullut selväksi hydrogeokemiallisissa, sähkömagneettisissa, magneettisissa ja seismisissä mittauksissa. Syynä piti olla suuritehoinen, 12-15 gigawatin sähkömagneettinen säteily. Säteilyn mahdollisena aiheuttajana pidettiin jonkin valtion salaisen aseen kokeilua.

Myös avaruuden muukalaisiin viitattiin ennakkoarviossa. Ufoharrastajat tietenkin innostuivat tiedosta kovasti, varsinkin kun lähistöltä oli raportoitu ufoihin viittaavia havaintoja. Lausunnon antajan piti kiireesti antaa täsmennyksiä ufoviittauksestaan ja toppuutella ufoharrastajien intoa.

Skeptikoiden hypoteesi on koko ajan ollut, että kaikki on ollut liioittelua ja joidenkin paikalla olleiden pilan- ja vahingontekoa. Skeptikot vain eivät ole järjestelmällisesti perustelleet kantaansa havaintojen kokonaisuuteen ja yksityiskohtiin vedoten. Pyromaanihypoteesia vastaan puhuu muutama seikka: ilmiöt lukituissa ja sinetöidyissä asunnoissa, paikalla olleiden silminnäkijähavainnot, palojen syttyminen vaikeasti saavutettavissa paikoissa laitteiden sisällä, kännykkähäiriöt, autojen keskuslukitusten häiriöt ja vesijohtovuodot.

Vahvimmalta tekniseltä selitykseltä tuntuu mielestäni sähkömagneettisen kentän aiheuttama metalliesineiden induktiivinen kuumentuminen. Ilmiöiden yksityiskohdat kuitenkin nostavat suuren joukon kysymyksiä, joihin on vaikeata saada selvyyttä. Metalliesineen koko, muoto ja suunta sekä sähkömagneettisen kentän taajuus ja suunta ovat vuorovaikutussuhteessa kuumenemisen nopeuden kanssa. Miten syttymiskohdat valikoituivat juuri siten kuin tapahtui? Se olisi vaatinut sopivalla tavalla keskittyneen kenttävaikutuksen. Induktioilmiöt eivät myöskään selitä vesivuotoja. Vesijohdon kuumeneminen ja takaiskuventtiilin nostama paine eivät riitä selitykseksi, koska putkien kuumenemisesta ei ollut havaintoja. Toisaalta vesivuotoja ei ilmennyt silloin, kun helmikuussa putkien todettiin kuumentuneen hehkuviksi.

On olemassa yksi selitys, joka sopii kaikkiin ilmiöihin: poikkeuksellisen vahva niin sanottu kollektiivinen poltergeist-ilmiö. Poltergeist/kummitustapauksissa on todettu runsaasti palojen syttymisiä, elektronisten laitteiden temppuilua ja selittämättömiä vesivahinkoja. Mutta ilmiöiden mahdolliset keskushenkilöt ja heidän psykologiset taustansa jäävät arvailujen varaan, ilman selviä todettuja perusteita. Olen kuitenkin valmis hyväksymään minkä tahansa teknisen tai luonnonilmiöihin pohjaavan selityksen, kunhan se on hyvin perusteltu ja tarkkojen tutkimusten jälkeen saatu.

* * *
Muutamia lähteitä:

Massimo Polidoro (2004): Satan in a Sicilian fridge. Skeptical Inquirer, May-June, 2004.

Polidoron blogista, jossa on edelleenkin korjaamatta jääneitä virheellisiä tietoja:
http://www.massimopolidoro.com/misteri/alieni-a-caronia-indagine-sul-paese-in-fiamme.html

Keskustelua Physics Forumissa:
Town Battles 'Demonic' Mystery Blazes
http://www.physicsforums.com/archive/index.php/t-14304.html
Just When You Thought It Was Safe To Go Back Into The Fridge
http://www.physicsforums.com/archive/index.php/t-16494.html

Skeptistä tiedotusta virheellisine ja korjaamattomine väitteineen, mm. että tyhjissä asunnoissa ei tapahtunut mitään:
http://www.randi.org/jr/041604our.html

Kuvia Cannetosta (kuvahaulla löytyy lisää):
http://www.psicoemergenza.it/new/articoli.html#Articoli (Caronia, Parte 1-3)

Jyväskylän kiviveistämön kummitus

2010-11-24T15:06:00.000+02:00

Asuessani Jyväskylässä vuonna 1971 tapasin työpaikalla ja tähtiharrastuksen merkeissä Jyväskylän entisen parapsykologisen seuran kaksi jäsentä. He viittasivat keskenään puhuessaan johonkin kummitustapaukseen. Kiinnostuin asiasta ja ryhdyin kyselemään lisää. Paljastui varsin uskomaton tarina, josta sain noin tunnin nauhoituksen mukana olleen kertomana. Minulla oli erinomainen onni, sillä kertoja oli pikkutarkka, laajatietoinen ja erittäin hyvämuistinen mies, jolla lisäksi oli sana hallussaan.

Käytän tässä jutussa neutraalisti työnimeä "henki", ottamatta siihen kantaa uskomismielessä.

Kokijan kertomaa

Tilanne alkoi kehittyä siitä, kun syksyllä 1954 kertojan kotiin tuli yhdessä äitinsä kanssa nuori mies, Ensio A, joka halusi kertoa Helsingin Sanomien aluetoimittajalle kokemuksistaan työpaikallaan kiviveistämöllä. Toimittaja, tämän jutun kertojan vaimo, arveli lehden voivan ottaa vastaan tällaisenkin uutisen. Tässä osuudessa kaikki lainaukset ovat nauhoitetusta kertomuksesta.

"…ja heitä oli kaksi siellä kiviveistämöllä silloin työssä, se oli muuten aivan hiljainen. Oli menossa hautakivien kultaus, että siinä ei kuulunut mitään ääntä, ja sitten kun nämä kummatkin miehet, toinen toisella puolella ja toinen toisella puolella sitä veistämön rakennusta tekivät töitä, niin tämä Ensio A. huomasi ihmeekseen, että kiviä lentelee ilmassa. Tuollaisia pieniä ehkä kynnen kokoisia kivensiruja lenteli noin harvakseltaan.

Niitä sattui välistä selkään, käsivarteen, ehkä päänuppiin napsahteli. Ja hän ajatteli tietysti ilman muuta että jaha, nyt työkaveri tekee jekkua ja rupesi sitten niin kuin seurailemaan, niin he ihmeekseen huomasivat, että molemmat seuraavat toisiaan. 'Sä teet kuule jotain koiruutta!' 'Enkä tee, ei, varmasti en tee!' 'Niin mutta täällähän lentelee tuommoisia kiviä, sinähän heittelet niitä varmaan noin, vaivihkaa kynnellä ammut ilmaan.' 'Enkä tee sitä!'

No sitten he vähän rupesivat ajattelemaan, että tässä on nyt jotain mystillistä tässä, että mitä tässä oikein on. Niitä tosiaan harvakseltaan lenteli ja niitä tuli milloin mistäkin nurkasta, ja ei ainoastaan että ne lensivät, vaan ne _purjehtivat_ hiljaista vauhtia, saattoivat tehdä mutkankin kesken kaiken."

"Sitten sieltä rupesi kuulumaan jostakin, ei koputuksia mutta jonkunmoista viheltävää ääntä, joka muistutti aika erehdyttävästi puhelimen vapaaääntä. Se oli siis tuommoinen summerinkaltainen ääni. Ja se tuli milloin mistäkin, oikeastaan voi sanoa että se tuli kaikkialta mutta ei mistään varsinaisesta paikasta. Sitä oli hyvin vaikea paikallistaa, mutta se oli täysin kuultava ja selvä ääni.

Nämä rupesivat sitten tenttimään, […] sovitaan tämän ääntelijän kanssa sitten ensiksikin 'jaa' ja 'ei' ja vastaavia sitten. 'Jaa' on yksi vihellys ja 'ei' on kaksi vihellystä ja noin poispäin. Ja ilmeisesti nämä pojat olivat aika hyviä kyselemään, aika hyviä johdattelemaan ja muodostamaan tätä juonta, sillä ei tämä ääni itsessään kertonut mitään. Ilmeisesti ne eivät kerro mitään, mutta vastaavat auliisti.

Ja kun niiltä sitten kysyttiin, niin vähän tähän tapaan lienee käynyt se kysely: 'Onko teitä monta, vihellä niin monta kertaa kuin teitä on.' Tuli kaksi vihellystä. 'Oletteko molemmat miehiä, jaa yksi vihellys, ei kaksi vihellystä.' Tuli kaksi vihellystä. 'Jaha, te ette ole miehiä, te olette siis naisia?' Tuli kaksi vihellystä taas. 'Ai, te ette ole naisia, onko teistä toinen mies?' Tuli yksi vihellys. 'Ahaa, teitä on mies ja nainen.'

Ja tällä tavalla sitä piiriä sitten laajennettiin ja tapahtumaa aina vietiin kauemmaksi ja kauemmaksi menneisyyteen, ja saatiin – en muista saatiinko sinä iltana vai saatiinko useampina peräkkäisinä iltoina – kokoon sitten seuraava tarina, josta ilmeni että asianomaiset henkilöt, mies ja nainen, olivat saaneet surmansa täällä kiviveistämössä sattuneessa tappelussa, tappelunnujakassa, ja ne ovat haudattuna sen kiviveistämön lattiaan. Niissähän on tavallisesti maalattia ja työ suoritetaan tämän lattian päällä ja se on todellakin aivan pienten sepelinsirujen peitossa."

Kertoja lähti vaimonsa kanssa seuraavana iltana kiviveistämölle. He eivät menneet sisään eivätkä havainneet mitään erikoista. Seuraavaksi illaksi he ottivat mukaansa tohtori V:n, silloisen Jyväskylän Kasvatusopillisen korkeakoulun opettajanvalmistuslaitoksen luonnontieteen lehtorin ja hänen rouvansa, luonnontieteen lehtori hänkin. He menivät sisään, ja siellä oli myös kiviveistämön omistaja ja pari työntekijää.

"Ja siinä sitten kun me keskusteltiin, niin sitten rupesi kuulumaan todellakin tätä ulinaa, ja silloin minä totesin että joo, kyllä se on aika samantyylistä kun puhelimen kuuloke nostetaan ja sieltä tulee se vapaaääni, mutta se oli voimakkaampi ja se oli huomattavasti terävämpi se ääni.

Ja sitten minä rupesin tenttimään aivan samalla tavalla kuin tämä edellinen kertoja tentti. Minulla oli myöskin markan lantteja sekulia rahaa taskussa ja minä hoksasin ne. Minä laskin ne käsissäni, sitten totesin että niitä oli, oliko niitä nyt viisi kappaletta, ja minä helistelin sitten niitä rahoja taskussani ja kysyin sitten, että voisitkos sanoa, kukahan lienetkin, että montako rahaa, kolikkoa minun taskussani on? Ja helistelin näin niitä että se kuuli sen helinän. Ja se vihelsi viisi kertaa.

Hyvä on, se meni siis aivan kohdalleen, ja sitten minä kysyin, en muista mitä minä kysyin sitten, ja sain vastauksia. Sitten toistin samat kysymykset ruotsiksi, ja mitään vastausta ei tullut. Minä toistin vielä saman saksaksi, ei myöskään vastausta. Se meni vallan mykäksi.

No sitten siinä – ellen väärin muista – vähän kaikki tentti siltä yhtä sun toista satunnaista, mutta se ei ilmeisesti ollut mieleen tälle hengelle, koska se rupesi sitten vallan villiksi ja rupesi ulisemaan se ääni. Se oli hermostunut ja se ääni kävi erittäin epämiellyttäväksi. Minä lopulta sanoin, että: 'Kuule, ole hyvä ja lopeta, ei tämä ole hauskaa kuultavaa'. Ja jonkin ajan perästä se loppui.

Koko sen ajan tohtori V. oli kulkenut ympäri seiniä ja koputellut ja hakenut onttoa paikkaa, mutta ei siellä ollut mitään onttoa paikkaa. Se oli todellakin lautarakennus, sahanpurulla täytetty. Ei sieltä löytynyt mitään, ja sitä ääntä ei myöskään voitu paikallistaa. Mitään johtoja ei havaittu, että mitään summereita siellä ei ollut. Se tutkittiin sekä sisä- että ulkopuolelta, ja todettiin että ei siinä ilmeisesti vilppiä ole. Eikä niistä kavereista kukaan… ne istuivat kuin kivipatsaat, yksikään heistä ei liikkunut mihinkään, ja se tuntui että siinä ei ollut mitään vilppiä."

Uutinen kiviveistämön tapahtumista julkaistiin Helsingin Sanomissa 6.10.1954, kolmen palstan pitkähkönä artikkelina. Se herätti Suomen Parapsykologisen Tutkimusseuran silloisen puheenjohtaja insinööri T. K. Laakson mielenkiinnon, ja hän pyysi saada valokuvia paikalta. Laakso näytti valokuvia helsinkiläiselle selvänäkijälle, joka sanoi näkevänsä ne kaksi hahmoa jokaisessa paikalta otetussa valokuvassa. Valitettavasti niitä tuskin näytettiin hänelle kertomatta ensin mitä olisi pitänyt nähdä. Lisäksi hän vahvisti tentityn tarinan, että he olivat haudattuina kiviveistämön lattiaan.

"Mutta ne ilmiöt jatkuivat, ja ne tulivat sitten voimakkaammiksi, […]. Siellä oli… tikkisaha oli heilunut seinällä – no sehän voi heilua tietysti vedostakin – mutta se heilui niin tavattoman kauan ja niin tasaisesti, että mikään tilapäinen veto ei sillä tavalla heiluta. Tahko pyöri itsekseen nurkassa ja sitten näitä kivensiruja lenteli. Niitä lenteli jopa siellä toimistohuoneessakin, jossa ei ollut mitään kiviä lattialla. Niitä ilmestyi sinne ja niitä lenteli sielläkin, pirskahteli."

Selvänäkijä saapui Jyväskylään, tutustui tilanteeseen ja lupasi toimittaa henget pois. Hän sitoi henget tietyllä rituaalilla kahteen kuivattuun savipalloon, laittoi pallot tyhjään Ovomaltine-purkkiin ja kuljetti ne junassa mukanaan kotiinsa Helsinkiin. Siellä hän koulutti niitä vuosikausia niin, että ne vihdoin vapautuivat lähtemään maan piiristä.

"Useita kertoja [selvänäkijä] kyllästyi ja sanoi, [että] minä en ala enää mitään teidän kanssanne, menkää hiiteen täältä, menkää mihinkä tykkäätte. Ja ajoi ne pois, ja seuraus oli se että ne tulivat tänne. Ja sitten täällä taas tapahtui. Me varmistimme asian moneen kertaan. Me soitimme, […] melkein joka päivä soitimme: 'Kuuluuko mitään?' Sieltä sanoi äijä että ei kuulu mitään, ei kuulu, ei ole kuulunut pitkään aikaan.

Sitten yhtenä päivänä sanoi, että nyt kuuluu, juu, täällä tahkot pyörii ja täällä kivet lentää, ja äsken lensi sellainen kahdeksan kilon lyijymöykky, tuolta lensi hyllyltä alas. Ja eihän se juutas edes lentänyt alas vaan se putosi… se teki tämmöisen kumman mutkan ja putosi sinne seinän viereen."

Selvänäkijä kutsui taas henget takaisin kotiinsa, ja tätä edestakaista vaihtoa tapahtui muutamia kertoja. Kertojallani oli tietoja myös tapahtumista selvänäkijän kotona:

"Hän vei sitten nämä henget kotiinsa […], pisti sen purkin vierashuoneen pöydälle ja sanoi, että tässä saatte sitten asua, tämä on sitten teidän tuleva kotinne kunnes toisin määrätään. Hänellä oli tarkoituksena opettaa nämä vainajat tietämään, missä heidän paikkansa on. Ja siinä ne siten olivat, ja kun jälkeenpäin minun sisareni kävi täällä [selvänäkijän] luona vaimoni kanssa, niin hän sitten haastatteli – ja vaimoni haastatteli myöskin – talon tyttäriä. Niitä oli kaksi tytärtä, joilla molemmilla oli psyykkistä herkkyyttä. Toinen tyttö näki ja kuuli, mutta toinen ainoastaan kuuli.

Se, joka näki ja kuuli ei millään tavalla ollut kiusaantunut, mutta se joka ainoastaan kuuli, niin se ei voinut sietää niitä kolinoita ja ääniä joita nämä henget aiheuttivat. Ja toinen tyttö kertoi, että kun hän soittaa pianoa niin se nainen tulee nojaamaan pianoa vasten ja kuuntelee, ja hän sanoo että ole vaan siinä, en minä sinua pelkää. Ja kun oli ilmeistä, että tämä mies oli näistä älykkäämpi ja nainen oli niin kuin henkisesti alemmalla tasolla tai vaikutti vähän niin kuin typerältä, vähän sellainen yksinkertainen sielu."

Tilanteen rauhoituttua alkuperäinen nuori kertoja Ensio A. kielsi kaiken. Hän sanoi, että kaikki oli hänen järjestämäänsä huijausta. Hän heilutti ohuella langalla sahaa ja pyöritti tahkoa kiertämällä paperinarua tahkon akselin ympärille ja vetämällä sitten siitä. Tutkijat menivät tarkistamaan, jolloin ilmeni, että tahkon akseli oli niin ohut ja pyörimiskitka niin suuri, että eihän sitä sillä tavalla saanut pyörimään, ainakaan paperinarulla.

Tarkistuksia

Kertojalta kuulemani tarina kuulosti niin mielikuvitukselliselta, että en voinut uskoa sitä suoralta kädeltä, vaikka tunsinkin kertojan hyvin. Kyselin myös tohtori V:ltä, joka vahvisti asiat omalta osaltaan. Hän kertoi, että kuului myös koputtelua, joka voi olla hyvin voimakastakin. Kerrankin koputus kuului seinästä tietyltä kohdalta, jolloin tukijat menivät seinän kummallekin puolelle ja painoivat kätensä koputuskohtaan. Käsiin tuntui selvä tärinä. Kun koputuskohta tarkastettiin, niin siinä ei ollut mitään erikoista.

Soitin pian kyseiselle selvänäkijälle Helsinkiin, ja siltäkin taholta tuli vahvistus. Hän alkoi heti kertoa oma-aloitteisesti edellä kuvattuja asioita. Soitin hänelle muutamia kertoja, ja hän vaikutti hyvin itsetietoiselta ja itsevarmalta henkilöltä. Hän itse kertoo tapauksesta kirjassa Perttola-Flink (1971). Hänen mukaansa henkien toimittaminen uudelleen Jyväskylään ja taas takaisin oli hallitumpaa toimintaa kuin kertojani antoi ymmärtää.

Kaivoin myös arkistosta tapahtumien aikaisia sanomalehtiä, joissa kerrottiin tuoreeltaan tapahtumista. Lehdistä tuli vahvistuksia edellä kerrotuille ilmiöille ja tuli muutamia yksityiskohtia lisääkin. Työntekijöiden mukaan ilmiöt alkoivat koputuksilla ja jatkuivat kivensirujen heittelyllä. Koputukset havaittiin ensimmäisen kerran 23.9.1954. Tapausten uutisoinnin aikoihin ilmiöitä oli runsaasti vain kahtena peräkkäisenä päivänä.

Alkuvaiheessa raskaimmat lennelleet esineet olivat pienet marmorilaatat, vasara, kirves, kaiverrustaltat ja 5 kg painoinen lyijypuntti. Lyijypuntin putoaminen tuskin on sama tapahtuma kuin kertojan 8 kg lyijymöykyn putoaminen, koska se möykky putosi myöhemmissä vaiheissa. Katoksesta lautalattiaiseen toimistohuoneeseen johtava ovi aukesi itsekseen, vaikka se oli suljettuna "vanhanaikaisella varmalla 'säpillä' ". Toimistohuoneeseen ilmestyi ja sieltä hävisi esineitä, vaikka siellä ei varmuudella ollut väliaikana kukaan käynyt.

Tohtori V. kävi lehtitiedon mukaan keskiviikkopäivänä 6.10.1954 valokuvaamassa rakennusta. Silloin kertoman mukaan "se ryskytti veistämön seinää, niin että sahajauhot lensivät huoneeseen". Tapaus oli luultavasti sama, josta V. kertoi seinän tärinän tuntuneen kädessä. Tuolloin myös noin 20 cm pituinen ruuvi lensi selittämättömästi hänen jalkojensa juureen.

Jyväskylän paikallislehdet olivat skeptisellä kannalla. Ne arvostelivat rajusti Helsingin Sanomia sen uutisista, ivailivat tohtori V:n tutkimustoimintaa ja tekivät pilaa koko tapauksesta ja työmiesten juopottelusta. Huomionarvoista on myös se, että näistä lehdistä ei ollut mahdollista saada minkäänlaista kokonaiskuvaa väitetyistä ilmiöistä.

Jyväskylässä ollessani pienellä toveripiirillämme oli ajatus jo toimintansa lopettaneen kiviveistämön lattian auki kaivamisesta. Siihen olisi tarvittu vanhoja karttoja, kaivamislupa ja riuskaa toimintaa. Sitä ei kuitenkaan saatu aikaan. Nyt sekin mahdollisuus on mennyt, kun alueen päälle on rakennettu vilkasliikenteinen tie.

Mitä todella tapahtui?

Tapauksesta kerääntyneellä aineistolla on pääheikkoutena aikanaan tehdyn pikkutarkan ja järjestelmällisen dokumentoinnin puuttuminen. Tällainen dokumentointi on voinut tapahtuakin tohtori V:n toimesta, mutta se ei ole ollut käytettävissä tällä kertaa. Joudutaan tyytymään tarkan miehen muisteluun noin 17 vuotta vanhoista tapahtumista, mutta sentään yhdistettynä ajankohtaiseen joskin melko epätarkkaan sanomalehtitietoon. Lisäksi on käytettävissä täydennystä kahdelta mukana olleelta.

Kaiken tiedon yhdistely tuottaa yhtenäisen ja loogisen mutta arkitodellisuuteen suhteutettuna hyvin mielikuvituksellisen tarinan. Ensio A:n huijaustunnustus ei mitätöi tarinaa, sillä huomioon ottaen kaikki kerrotut tapahtumat ja tarkistukset kieltäminen tapahtui epäilemättä vastoin miehen parempaa tietoa.

Oma mielipiteeni on, että kerrotut tapahtumat ovat pääpiirteissään totta ja todella tapahtuneet. Millaisia päätelmiä niistä voidaan tehdä maailmankuvan kannalta, se on jokaisen oma henkilökohtainen asia.

Kirjalliset lähteet:

Helsingin Sanomat 6.10.1954: Kiviveistämöllä kummittelee.

Helsingin Sanomat 7.10.1954: Jyväskylän kummitus jatkaa pommitustaan

Helsingin Sanomat 8.10.1954: Jyväskylän kummitusrintamalla hiljaista

Jyväskylän Sanomat 8.10.1954: Hautakiviveistämön salaperäinen kummitus

Jyväskylän Sanomat 10.10.1954: Kiviveistämön "kummitukset"

Helsingin Sanomat 15.10.1954: Jyväskylän kummittelu ns, poltergeist-ilmiö

Jyväskylän Sanomat 16.10.1954: Jyväskylän kummittelu ei anna rauhaa helsinkiläisille

N.N.: Sidoin kiviveistämön kummituksen savipalloon. Aikki Perttola-Flink (1971, toimittaja): Ihmistiedon rajamailla, Kustannusosakeyhtiö Tammi, sivut 88-93

Kuinka ne lusikat taipuivatkaan

2010-11-19T01:18:00.002+02:00

Alla olevan kertomuksen alkuosa on sellaisenaan julkaistu silloisen Ovako Oy:n henkilöstölehdessä Rautaveikko 1/1975, mikä selittää tuttavallisen tyylin. Vain henkilöiden sukunimet on jätetty pois ja hakasuluissa tehty muutama selvennys. Lopussa on vuonna 2003 kirjoitettu päivitys.

Uri Geller esiintyi Suomen televisiossa 25.1.1974 ja sai aikaan melkoisen kohun lusikankatkaisullaan sekä muilla näytöksillään. Merkillistä kyllä myös monissa kodeissa kerrottiin tapahtuneen outoja ilmiöitä TV-lähetyksen aikana. Olen varsin läheltä seurannut eräiden tapahtumien myöhempää kehitystä ja haluan näin tilaisuuden tullen kertoa aineistostani laajemmallekin "perhepiirille".

Kuinka sotkeuduin mukaan

Apu-lehdessä 9/1974 oli juttu 9-vuotiaasta Samysta, jonka väitettiin taivuttavan ja katkaisevan lusikoita kevyesti sivellen Uri Gellerin tapaan. Luin jutun ja säästin siitä leikkeet. Vaikutti mielenkiintoiselta mutta mahdottomalta. Hurjat jutut olivat ennenkin osoittautuneet yleensä perättömiksi tai vähintäänkin liioitelluiksi. Sitä paitsi Uusikaupunki oli niin kaukana ettei sinne viitsinyt ottaa yhteyttä.

Uri Geller tuli toisen kerran Suomeen 3.4.1974, ja sain tilaisuuden seurata hänen esityksiään itse paikalla. Esitykset olivat mielestäni muodollisesti vakuuttavia, mutta olosuhteet olivat huonosti kontrolloidut. Myös Samy oli mukana äitinsä kanssa, ja tunsin heidät Avussa olleiden kuvien perusteella. Menin heti kysymään pitikö lehden kirjoitus paikkansa. Hämmästyksekseni vastaus oli myönteinen, ja sain kuulla lisää Samyn uroteoista. Näytteeksi hän siveli yhden teelusikan vääräksi, mutta en ollut sitä näkemässä.

Kun kuulin kuinka romua tulee jatkuvasti, pyysin että minullekin lähetettäisiin muutama kappale näytteeksi. Jonkin ajan kuluttua sainkin pienen paketin jossa oli kaksi katkennutta ja yksi taipunut lusikka.

Samy Åminneforsissa

Esittelin saamiani lusikoita [esimiehelleni] Lasselle, joka ehdotti että voisimme kutsua Samyn Åminneforsiin tutkimuksiin. Niinpä Samy tulikin äitinsä ja Rina-siskon kanssa laboratorioon 29.5.[1974]. Alkututustumisen jälkeen aloitettiin kokeet.

Ensimmäiseksi Samy vietiin vetokoneen ääreen, ja hän sai sivellä vetovoiman alaisena ollutta valssilankaa. Lanka ei lähtenyt siitä venymään, joten mittarein osoitettua näyttöä ei Samyn kyvyistä saatu. Sen sijaan taipui kolme käyttölusikkaani hyvin hämmästyttävällä tavalla, sormenpäissä hypistellen. Mukana oli yksi ruokalusikkakin, joten saimmepa siinä katsoa silmät pyöreinä, me muutamat henkilökunnan jäsenet. Viattoman näköiset käsirautasahanteristä valmistetut liuskat eivät taipuneet, vaikka niiden olisi pitänyt mennä suunnilleen samalla voimalla kuin ruokalusikka.

Lähtiäisiksi Samy vielä esitteli trumpettiaan, jossa oli pieni painuma oikean käden peukalon kosketuskohdassa. Painuma oli kuulemma syntynyt Samyn harjoitellessa pahaa aavistamatta. Sormikkaiden käyttö soittaessa oli estänyt trumpetin pahemman vioittumisen, mutta oli aika hankalaa. Ehdotimme Lassen kanssa, että ehkä pelkkä tuppo peukalon ympärillä olisi riittävä suojakeino.

Harri

Sukulaisten kautta sain tiedon, että myös Kauhavalla taipuu kummasti Harrin käsissä. Kesälomalla kävin Kauhavalla sukulaisia tervehtimässä ja sunnuntai-iltana 9.6.1974 pistäydyin myös Harrin kotona.

Harri osoittautui vielä "voimakkaammaksi" kuin Samy. Myöhäisestä illasta ja ilmeisestä väsymyksestä huolimatta kaksi ruokalusikkaani taipuivat hetkessä. Teelusikasta ei ollut yhtään mihinkään, ja vähän kovemmalla keskittymisellä taipuivat Samylta säästyneet kolme rautasahanterääkin.

Harri piti esineitä enemmän käsiensä suojassa kuin Samy. Taipuminen tapahtui hänen ilmoituksensa mukaan nykäyksittäin, mutta tuskin kukaan oli taipumista nähnyt [tarkoittaa: vähittäinen taipuminen näkyi selvästi, mutta nykäykset eivät erottuneet]. Kuitenkin pienten käsien otteen keveys näytti täysin sulkevan pois voimalla taivuttamisen mahdollisuuden. Myöhemmin esineitä on isän ilmoituksen mukaan taipunut myös [taivekohta] näkyvissä, kun Harri on pitänyt vain toisesta päästä kiinni.

Havainnot koekappaleista

Katkenneiden ja taipuneiden esineiden ulkonäössä ei ollut havaittavissa silmiinpistäviä erikoisuuksia. Ainoa huomaamani on muutamien esineiden epätavallisen jyrkkä mutka. Neljästä kappaleesta tehtiin näytehieet, joiden mikrorakenteet näyttivät [optisella] metallimikroskoopilla tarkastellen kullekin esineelle tyypillisiltä.

Havaintojeni perusteella näyttää siltä, että poikien metallintaivutus on metalliopilliselta kannalta tavallista huoneenlämpötilassa tapahtuvaa taivutusta. Aineisto on kuitenkin niin niukka, että sen perusteella voi tehdä enintään alustavia päätelmiä. Tarkemmissa tutkimuksissa saattaisi olla mielenkiintoisia asioita löydettävissä.

Onko kyseessä aito ilmiö?

Uri Gellerin esityksiä on pyritty selittämään tietoisen tai tiedostamattoman vilpin, taitavien taikatemppujen, hienojen kojeiden ja kemiallisten aineiden avulla aikaansaaduiksi. Näitä selityksiä on selvästikin vaikeampi soveltaa Samyn ja Harrin tapaisiin pikkupoikiin, joita saamieni tietojen mukaan pitäisi olla muissakin maissa kuin Suomessa. Joka tapauksessa Samy ja Harri keksivät kykynsä kun kokeilivat Urin lusikkatemppua.

Poikien vielä heikot voimat ovat hyvänä takeena siitä, että esimerkiksi ruokalusikka ei irvistyksittä taivu heidän käsissään. Kemikaalien hankinta on pojille hankalaa, eikä esimerkiksi Samyn valssaamolla likaantuneissa sormissa näkynyt kieliviä kosteita rajoja taivutustilanteessa. Vielä on huomattava, että kuukausien kuluessa jo hyvin monet henkilöt ovat ällistyksellä seuranneet poikien taivutuksia.

Olen itse nähnyt kuinka kevyesti omat lusikkani ovat taipuneet, enkä usko joutuneeni ovelan petoksen kohteeksi. Luulisin, että poikiin ja heidän perheisiinsä tutustuminen saisi kenet tahansa ennakkoluulottoman mutta kuitenkin kriittisen tutkijan päätymään samaan tulokseen.

Jatkonäköaloja

Mitään selitystä poikien metallintaivutukselle ei ole itsestään ilmennyt, eivätkä omat vähäiset tutkimukseni tunnu paljonkaan edistäneen asiaa. Ilmiön mahdolliset teolliset sovellutukset lienevät vielä niin kaukana, että ainakaan OVAKOn ei kannata investoida tutkimuksiin. Sensijaan teoreetikkoja ilmiön uskoisi kiinnostavan. Kuvaavaa vain on, että vaikka pojista on ollut kirjoituksia laajalevikkisissä lehdissä, akateemiset piirit eivät ole vakavasa mielessä ottaneet perheisiin yhteyttä. Tällä hetkellä sentään näyttää olevan mahdollisuuksia jatkotutkimusten järjestymiseen.

Jatkotutkimusten tuloksista ei ole takeita, koska ilmiön luonnetta ja kehitystä ei tunneta. Tutkimuksista ei saisi aiheutua pojille suhteetonta haittaa. Samy sai äidin kertoman mukaan koeliuskani taivutuksesta niin epämiellyttäviä oireita, ettei hetkeen uskaltanut koskea paljaaseen metalliin. Harri on menettänyt mielenkiintonsa taivutukseen eikä se enää suju vanhaan tyyliin. Viimeisimpien tietojen mukaan sentään Harri on taivuttanut yhden koelusikoistani ja Samykin pari muuta kappaletta.

Lähdekirjallisuutta

Alla luettelen muutamia lehtiä joissa on ollut juttuja suomalaisista metallintaivuttajista. Viihteellisyydestä huolimatta jutuissa on myös asiaa mukana.

1. Apu 9/1974.
2. Jaana 10/1974.
3. Ilkka maalis-huhtik. 1974.
4. Kauhava 9.4.1974.
5. Seura 21/1974.
6. Tekniikka 12/1974.

* * *

[Lisäys 12.11.2003]

Kuinkas siinä kävikään?

Enpä arvannutkaan vuonna 1974, miten Geller-taivutuksen kanssa käy. Ilmiö on unohdettu lähes täydellisesti. Skeptikot ovat onnistuneet julkisuudessa leimaamaan Gellerin täydelliseksi huijariksi. He eivät ota huomioon, että Gellerillä on temppujen ohella myös jopa taikurien toteamia selittämättömiä taivutuksia. He lisäksi uskovat, että kaikkien satojen ja varmasti jopa tuhansien taivuttajalasten täytyi olla taikureita. Heidän pitikin olla todella taitavia lyhyestä harjoitteluajasta huolimatta, koska monia ei kuukausienkaan kokeiluissa saatu kertaakaan kiinni tempuista.

Poikien taivutuskyvyt hävisivät lopullisesti pian artikkelini jälkeen. He ovat tietenkin nyt miehiä, eikä heidän elämässään tietääkseni ole enää erikoisia ilmiöitä. He muistavat hyvin silloiset tapahtumat. Kyvyille ei toistaiseksi ole saatu mitään selitystä. Kunnollisessa metallurgian laboratoriossa tehdyissä kokeissa varmistui, että näytteissäni ei todellakaan ollut havaittavissa mitään eriskummallista.

Geller-ilmiöstä julkaistiin aikanaan muutamia tohtoritason tutkijoiden artikkeleita ja ainakin kaksi kirjaa. Joitakin metalliopillisia erikoisuuksia kyllä havaittiin, mutta sen kummempaa tietoa ilmiöstä ei saatu. Kaikki uudet "voimalapset" olisivat tutkimuksen kannalta hyvin tervetulleita.

Itsellään Uri Gellerillä ilmeisesti on taivutuskyky edelleen tallella. Tieteellisiin kokeisiin hän ei ole enää vuosikymmeniin suostunut, ja ehkä ei olisi ollut tutkijoitakaan. Geller on kaikesta päätellen hyvissä varoissa. Hänellä on laajat ja räikeän kaupalliset internetsivut osoitteessa www.uri-geller.com. Sivuilta löytyy myös vanhoja tutkimusartikkeleita.

Henkivalokuvista

2010-11-18T14:53:00.000+02:00

Reported by: Michael Flannery
Photographed by: Francisco Caceres
Kuvassa on kaksi erikokoista taskukameran enkelipalloa

Netistä on löydettävissä lukuisa määrä niinsanottujen paranormaalin tutkijoiden (paranormal researcher/investigator) sivustoja. Huomattava osa heistä on haamujen metsästäjiä eli ghost huntereita, jotka käyvät öisin tutkimassa hautausmaita ja taloja, joissa kerrotaan kummittelevan. Ja todisteitakin he kertovat saaneensa näistä maan piiriin jääneistä hengistä tai henkimaailman ystävistään, kuten he uskovat. On henkivalokuvia ja videoita, EVP-äänitteitä ja sähkömagneettisen tai magneettisen kentän mittaustuloksia. Ja ennen kaikkea kammottavia kokemuksia ja tuntemuksia.

Kuvatyyppejä

Kävin läpi runsaan kymmenen tutkijasivuston kuvagalleriat. Niiden kuvista löytyi paljon mielenkiintoisia kuvioita ja niille henkimaailmaan liittyviä nimityksiä. Oli enkelipalloja (orbs), varjoja (shadows), pyörteitä (vortexes), anomalioita, ilmestyksiä/aaveita (apparitions), aavesumuja (ghost mists) ja energiapurkauksia (spirit energy). Haamunmetsästäjien yhdistysten taso vaihtelee laajoissa rajoissa melko tietämättömistä henkiin uskovista laajatietoisiin harrastajiin, jotka käyttävät luotettavia tutkimusmenetelmiä ja osaavat tehdä päteviä päätelmiä.

Selityksiä kuvien ilmiöille

Ehkä yleisin ilmiötyyppi väitetyissä henkivalokuvissa ovat enkelipallot. Muutamat yhdistykset ovat tutkimusten ja kokeilujen jälkeen päätyneet siihen tulokseen, että lähes kaikki enkelipallot ovat ilmassa kameran edessä leijuvia hiukkasia, jotka salama on valaissut. Kyseessä on pöly, sumu- tai sadepisarat, siitepölyhiukkaset, pikkuhyönteiset jne. Epäilemättä näin onkin, mutta siitä huolimatta monet yhdistykset uskovat jokaisen enkelipallon olevan henki-ilmestys.

Enkelipalloja vastaavia läikkiä on kuvissa ollut aina, mutta vasta digikuvaus on tuonut ne nykyisessä määrässä esille. Enkelipalloilla on sellainen ominaisuus, että paikallaan olevat hiukkaset näkyvät aina kameran himmentimen aukon muotoisina. Niinpä vanhan ajan järjestelmäkamerat tuottivat yleensä kuusikulmaisia palloja, mutta 80-luvun lopun halvoissa taskukameroissa oli hyvin vaihtelevia himmentimen aukon muotoja. Tavallaan se oli hyväkin, kun nämä ”pallot” olivat helposti tunnistettavissa. Valitettavasti digikamerat näyttävät tuottavan vain pyöreitä palloja, joten niiden kanssa pitää olla tarkempana.

Nopeasti lentävät hyönteiset ja suuremmat sadepisarat tuottavat enemmän tai vähemmän venyneitä enkelipalloja. Aivan kameran edessä olevat tai linssiin tarttuneet hiukkaset näkyvät melko suurinakin ja niissä on havaittavissa monivärisiä satunnaiskuvioita, jotka tarjoavat henkiin uskoville loistavia tulkintamahdollisuuksia. Toisinaan palloissa on myös erivärisiä samankeskisiä renkaita.

Varsin yleisiä ovat myös sumut, joita esiintyy sekä ulko- että sisätiloissa otetuissa kuvissa. Sisällä selityksenä on lähes poikkeuksetta salaman valaisema tupakansavu. Ulkona voi olla tupakansavua, hengityshöyryä tai sitten vähän kauempana esiintyviä todellisia sumumuodostelmia.

Oma murheellinen lukunsa ovat satunnaiskuviot, joilla on hienompikin nimi eli pareidolia. Useimmissa kuvissa esiintyy alueita, joissa on vaihtelevia värejä ja valon ja varjon leikkiä kuten esimerkiksi varvikkoa, lehvästöä, epätasaista ruohikkoa, kallionkylkeä, epätasaista seinäpintaa, maassa olevia värikkäitä lehtiä jne. Tällaisiin kohtiin syntyy väistämättä suuria määriä erilaisia satunnaiskuvioita, joissa ”herkät” ihmiset näkevät henkiä.

On merkillistä, miten monet ihmiset tiukasti väittävät näkevänsä olentoja sellaisissa kuvissa, joissa itse en näe mitään. Vaikka tarjolla olisi millaisia kuvioita hyvänsä, niin he mielivaltaisesti löytävät niiden joukosta yhden tai useampia varmoja olentojen kuvia. Ei haittaa mitään, vaikka olennon silminä olisivat pari satunnaista tummaa täplää, jollaisia on runsaasti aivan vieressäkin. Siinä se kummitus vaan on. Jotkut luovat satunnaiskuvioita esimerkiksi tietokoneen ruudulle ja vielä tehostavat kuvaa keskiviivasymmetrialla, kääntämällä toisen puoliskon peilikuvakseen keskiviivan suhteen.

Varsin usein pidetään henkimaailman aiheuttamana anomaliana kameran rannehihnaa, joka on huomaamatta joutunut kameran näkökenttään. Kun salama valaisee hihnan, niin se mustanakin näyttää tyypilliseltä valkealta helmiäisnauhalta. Muita anomalioita voivat olla salaman valaisemina näkyvät kuvaajan omat sormenpäät.

Energiapurkauksena esiteltiin eräällä sivustolla loistelamppujen vetämiä katkonaisia viiruja, kun kameran suljin oli jäänyt auki pimeäkuvauksessa ja kameraa oli liikuteltu. Myös hehkulamppujen vetämiä yhtenäisiä viiruja näkyi. Tällaiset kuvat on helppo tunnistaa siitä, että useamman valolähteen tapauksessa kaikki viirut ovat suunnilleen samanmuotoisia.

Varjoja syntyy usein siten, että kameran edessä on jokin este niin lähellä ja sivussa, että salama ei valaise sitä. Henkimaailman aiheuttamina esitellään myös joskus salaman heijastuksia lasipinnoista ja salaman valaisemia hämähäkinseittejä, jotka voivat ollakin aika arvoituksellisen näköisiä. Joskus näkee myös kameran sisäisiä heijastuksia, jotka vahva valonlähde näkökentän reunassa tai sen ulkopuolella saa aikaan. Ne on usein helppo tunnistaa, että kaikki valoläikät ovat valonlähteen kautta kulkevalla suoralla.

Halpojen taskukameroiden aikaan saatiin toisinaan kaksoisvalottuneita kuvia, jotka olivat kyllä vaikuttavan näköisiä. Näkyi haamumaisia läpinäkyviä ihmisiä tai osia heistä ryhmän osanottajien vieressä. Toisinaan voi nämä haamut tarkasti katsoen tunnistaa porukan jäseniksi. Tällaisissa kuvissa on usein myös himmeitä jälkiä ympäristöstä ja toisinaan sumuja.

Pimeäkuvauksessa pitkäaikaisemmalla valotuksella ja valvontakameroiden kuvissa näkyy lentävien hyönteisten jättämiä viiruja, joita ufopiireissä nimitetään sauvoiksi (rods tai sky fishes).

Oma lukunsa henkivalokuvissa ovat huijaukset. Digikuvia on niin helppo muokata, että niihin ei voi nykyään enää ollenkaan luottaa. Sellaisten tapauksessa pitääkin taustat selvittää erittäin tarkasti, mieluimmin tunnettujen tutkijoiden toimesta. Uusilla kuvilla on enää merkitystä vain silloin, kun ne varmistavat ja dokumentoivat tehdyn näköhavainnon, mutta sellaisessa tapauksessa merkitys olisikin suuri. Merkillistä vain miten harvinaisia tällaiset tapaukset ovat.

Tekniikan hyvin hallitsevat tutkijat voivat paljastaa huijauskuvia erilaisten muokkauksesta jääneiden jälkien perusteella. Kopioitujen kuvien vaihtonäyttämisellä voidaan huijaus helposti tunnistaa, mistä on esimerkki linkeissä.

Onko olemassa aitoja kuvatodisteita?

Asiansa osaavat kokeneet tutkijat toteavat yleensä, että kuvien ja videoiden avulla on saatu varsin heikkoa näyttöä henkimaailmasta, kuvien suuresta määrästä huolimatta. Varovaisemmat tutkijat eivät kuitenkaan kokonaan kiellä aitojen kuvien saamisen mahdollisuutta. Itse olen sitä mieltä, että äärimmäisen pieni osa kuvatarjonnasta voisi olla aitoa. Olen nähnyt kaksi videota, joissa on liikkunut aivan selvästi tuntematon valopallo. Toinen video tuli tallennetuksi vahingossa näköhavainnon yhteydessä ja toinen oli valvontakameran kuvaa pysäköintialueelta. Näköhavainnot sisällä tai ulkona liikkuvista valopalloista ovat varsin yleisiä silloinkin, kun ukkosta ei ole ollut lähiseudulla.

Esimerkkikuvia linkkeinä

Lähes kaikkia tyyppejä galleriassa (kuvia ei voi erotella linkeillä):
http://www.millersparanormalresearch.com/

Enkelipalloja ja sumukuva, selitettyjä:
http://www.tsprghosts.com/tristate_paranormal_research_photo_gallery.htm

Suuri määrä enkelipallokuvia monella sivulla:
http://www.ghostgadgets.com/_investigations/ResearchSite/PhotoSet01.html

Kameran sisäinen heijastus kuvissa 1 ja 2, enkelipalloja:
http://www.nwpprs.com/Investigations/Places02/Silverton/index.htm

Rannehihna toisessa kuvassa, hyönteisten jälkiä, enkelipalloja:
http://www.assap.org/newsite/htmlfiles/Anomalous%20photo%20gallery.html

Tarinaa ja kuvia satunnaiskuvioista:
http://www.assap.org/newsite/articles/Spot%20the%20ghost.html

Erinomainen kuvien tunnistussivu:
http://www.assap.org/newsite/articles/Paranormal%20photos.html

Usealla sivulla monia hyönteisten jälkiä ja muutama satunnaiskuvio:
http://www.researchwebcam.net/OKCPRG/galleries/gallery1.html

Erään huijauksen paljastus – aidan takana oleva tyttö oli kopioitu postikortista. Vaihtelukuva viestissä #22, Stray Cat:
http://forums.randi.org/showthread.php?t=175881

… ja sokerina pohjalla, todella uskottavan näköisiä haamukuvia:
http://paranormal.about.com/od/ghostphotos/ig/Best-Ghost-Photos/

Parapsykologia ja mielenterveys

2010-09-11T11:21:00.000+03:00

Psi-ilmiöistä ESP esiintyy unina, intuitioina ja aistiharhoina. Unet ovat ehkä neutraaleja psykoosien kannalta, mutta tilanne ei ole sama muiden tiedonsaantitapojen suhteen. ESP-intuitioissa esiintyy äkillistä selittämätöntä pelkoa joko yleisesti tai jonkun läheisen puolesta, pakonomaista toimintaa tai varmuuden tunne jostakin asiantilasta. Näillä on psykooseissa vastaavuutena ahdistusta, pakkomielteitä ja harhaluuloja. Psykooseissa tietenkin esiintyy myös aistiharhoja. ESP:n ja psykoosien harhat ovat muodollisesti hyvin samanlaisia keskenään, mikä samankaltaisuus on saanut aikaan monenlaisia ristiriitoja ja toisistaan eroavia käsityksiä. Uskaltaudun käsittelemään tätä hankalaa aihetta sen tärkeyden takia, vaikka insinöörinä en olekaan alan asiantuntija.

Hain artikkeleita ensin suomen kielellä. Avain ”parapsykologia psykiatria” tuotti 33 900 osumaa ja ”parapsykologia psykoosi” 2 620 osumaa. Valitettavasti en tästä joukosta löytänyt yhtäkään käyttökelpoista artikkelia lähteeksi. Haku ”parapsychology psychosis” tuotti 21 800 osumaa ja sieltä löytyi hyviä artikkeleita runsaasti. Tämän jutun valmistumisen jälkeen tein vielä haun ”parapsychologie psychose”, joka tuotti 71 900 osumaa, sekä saksan että ranskan kielellä. Sen aineiston alustava tarkistelu ei näyttänyt enää tuovan esiin uusia näkökohtia, joten en ottanut lisäartikkeleita lähdeluetteloon.

Mielenterveys on pitkälti kulttuurikysymys

Esimerkiksi Richard Bentall (2000) toteaa sen monista lähteistä löytämäni käsityksen, että psykiatristen häiriöiden ja normaalin toiminnan välillä on katkeamaton jatkumo. Jatkumon kummassakin päässä tilanne on selvä, eli mieleltään terveet tulevat hyvin toimeen ympäristössään mutta pahasti häiriintyneen potilaan todellisuuskäsitys on niin virheellinen tai hänen olonsa on niin onneton, että hän ei tule omillaan toimeen.

Ääripäiden välissä olevien ihmisten käyttäytymisen arviointi on tulkinnanvaraista ja ympäristön kulttuurista riippuvaista. Mitä valtavirran psykiatri tai psykologi pitää sairaalloisena käyttäytymisenä, sitä voi transpersoonallisen tai jungilaisen psykologian edustaja pitää ihmisen normaaliin psykologiseen kehitykseen kuuluvana. Länsimaissa voidaan katsoa mielenvikaisiksi sellaisia henkilöitä, jotka toisaalla ovat vaikkapa kunnioitettuja näkijöitä.

Harhat ovat suhteellisen yleisiä

Morton Schatzman (1980) sanoo, että harhoja esiintyy myös ihmisillä, jotka eivät ole psykoottisia. Hän kertoo perusteellisessa kirjassaan “The Story of Ruth” erään naisen tarinan. Tätä vainosi hänen vielä elossa olevan isänsä hallusinaatio, joka käyttäytyi uhkaavasti ja oli niin pysyvä ja täydellinen, että ei ollut erotettavissa todellisesta henkilöstä muuten kuin isän todellisen olinpaikan tarkistamalla. Pitkällisen terapian jälkeen nainen sai pelkonsa hallintaan, mutta pystyi edelleen luomaan harhoja ja jopa oppi käyttämään erilaisten hallusinaatiohenkilöiden luomista omaksi hyväkseen.

Schatzman tutustui aiheeseen laajasti ja tuli siihen tulokseen, että erilaiset aistiharhat terveillä ihmisillä ovat paljon yleisempiä kuin yleensä osataan arvatakaan. Osa kokemuksista voi olla niin todenmukaisia, että tarkistusten puuttuessa niitä ei tunnisteta harhoiksi. Oma lukunsa ovat tietenkin kemiallisten aineiden aiheuttamat harhat, jotka riittävän lievinä ovat ohimeneviä.

Aikaisemmin harhoja pidettiin lähes poikkeuksetta alkavan tai jo jatkuvan mielisairauden oireina, mutta nykyään on käytettävissä paljon uutta tietoa. Johanna Erjanti (1998) kertoo gradussaan kehityksestä, miten äänien kuulemiseen suhtautuminen on muuttunut aikojen kuluessa. On huomattu, että ihminen voi tulla toimeen ääniensä kanssa ja elää normaalia elämää. Elena Seikkala (2000) puolestaan kertoo gradussaan, millaisia harhoja suhteellisen yleisen unihalvauksen tapauksessa esiintyy.

Psykiatri C. G. Jungin (1961) omaelämäkerta tarjoaa hyvän lähtökohdan hänen muuhun laajaan kirjalliseen tuotantoonsa tutustumiseen. Jung kävi itse läpi jonkinlaisen psykoosivaiheen elämässään, mutta selvisi siitä takaisin arkielämään. Sekä tästä kokemuksesta että hänen havainnoistaan potilaista analyysin kuluessa on pääteltävissä, että harhojen kokeminen on luonnollista elämän käännekohdissa. Jungin mukaan harhat ovat sekä psykologista perua että psi-ilmiöitä ja toisinaan kumpaakin niistä yhtä aikaa.

Mystisen kokemuksen yhteydessä esiintyy arkikokemuksesta vahvasti eroavia tunteita ja erilaisia aistiharhoja. Monet uskonnolliset yhteisöt kuitenkin pitävät niitä asiaankuuluvina ja jopa yrittävät johdattaa oppilaitaan jonkinlaiseen mystiseen kokemukseen.

Tietämättömyyttä ja pelkoa

Monet ääniä kuulevat ovat pelänneet olevansa tulossa hulluksi, kun äänet ovat esiintyneet ensimmäisen kerran (Erjanti, 1998). Samoin unihalvauksen kokijoille ovat tilanteet usein olleet äärimmäisen pelottavia (Seikkala, 2000). He ovat tunteneet pahan olennon läsnäolon mutta eivät ole voineet tehdä mitään, koska eivät ole pystyneet liikuttamaan jäseniään. Ilmeisesti monet pelottavat ufokontaktitapaukset selittyvät unihalvauksella, mutta varmaankaan kaikki tapaukset eivät selity niin yksinkertaisesti.

Artikkeli Coelho & al. (2008) käsittelee sitä, millaisia yhteydenottoja parapsykologian tutkijat Britanniassa ovat saaneet yleisöltä. Monet ovat olleet huolissaan ja pelänneet tulevansa mielisairaaksi. Toiset ovat halunneet vahvistuksen kokemustensa selittämättömyydelle, mitä ei tietenkään ole voitu antaa ilman tapausten tarkempaa tutkimusta. Eräät ovat jo olleet yhteydessä mielenterveyden ammattilaisiin, mutta haluavat saada tukea sille, että oireet eivät ole mielisairautta.

Parapsykologit ovat yhteydenottotilanteissa pahassa välikädessä varsinkin puhelinsoittotapauksissa, joihin ei ole voinut etukäteen valmistautua. Soittajan kokemus voi olla oire puhkeamassa olevasta psykoosista, lievempi hallittavissa oleva oire tai sitten aito psi-kokemus. Psykoositapaus pitäisi saada välittömästi hoitoon, jolloin kaikki selviäisivät vähimmällä. Myös lievemmät oireet olisi hyvä saada ammattilaisten tuen piiriin ja psi-kokemukset pitäisi saada kunnolla tutkituiksi. Tavallisesti kaikkia näitä toiveita ei voida toteuttaa aika- ja resurssipulan vuoksi. Coelho suositteleekin, että parapsykologit valmistautuisivat yhteydenottoihin luomalla rutiinit lisätietojen hankkimiseksi ja asioiden eteenpäin viemiseksi.

Tohtori Martina Belz-Merk (2007) kertoo miten IGPP:ssä (Institut für Grenzgebiete der Psychologie und Psychohygiene E. V.) yritetään auttaa sinne yhteyttä ottavia epätavallisten kokemusten ja psyykkisten häiriöiden kokijoita, joita vuosittain on ollut noin 800.

Tieto muiden ihmisten samanlaisista kokemuksista on tuonut suurta helpotusta monille kokijoille. Ääniä kuulevilla on jopa oma yhdistys, Suomen Moniääniset ry, (http://www.kolumbus.fi/suomen.moniaaniset.ry/index.html),
joka järjestää vertaisryhmien kokoontumisia. Yhdistyksen sivuilla on paljon hyvää tietoa äänien kuulemisesta.

Mielenterveyden ammattilaiset

Mielenterveyden ammattilaiset ovat usein suhtautuneet liian kaavamaisesti outoja kokeviin asiakkaisiinsa. Valtavirran psykiatrit eivät nykyisinkään yleensä ota aitojen psi-ilmiöiden mahdollisuutta huomioon. Erjanti (1998) kertoo, että edes ääniä kuuleviin ei aikaisemmin osattu suhtautua joustavasti. Sääntönä oli, että potilaiden harhoja ei saa vahvistaa, joten potilaan kertoessa äänistään ei psykiatrin pitänyt olla kuulevinaankaan. Erjannin lainaamien tutkijoiden mukaan äänet kuitenkin voidaan pitää parhaiten kurissa keskustelemalla niistä muiden kanssa turvallisessa ympäristössä.

Vernon Neppe (1989) kertoo, miten valtavirran psykiatrit ja psykologit ovat tulkinneet erikoisia tiloja tai kokemuksia vakaviksi psyykkisen sairauden oireiksi:

OBE-kokemus on voitu tulkita äärimmäiseksi minuuden jakautumiseksi, jossa esiintyy huomattavaa epärealistisuutta ja depersonalisaatiota. Ennaltatietäminen ja selvänäkeminen ovat harhaluuloja, joissa esiintyy vakavaa todellisuudesta vieraantumista. Telepatia on harhainen usko ajatusten lähettämisestä tai istuttamisesta kokijan päähän, eli selvä ensimmäisen asteen psykiatrinen oire. Transsitilat ja automaattikirjoittaminen ovat äärimmäisiä psykiatrisia persoonallisuuden jakaantumishäiriöitä.

Mielenterveyden ammattilaisten ”virhediagnoosit” psykiatrisesti lievistä kokemuksista ovat hyvinkin ymmärrettäviä siksi, että todellisista psykooseista kärsivät uskovat usein esimerkiksi pahoihin telepaattisiin tai säteilyvaikutuksiin aivoihinsa tai uskovat olevansa selvänäköisiä. Bentall kertoo tutkimuksissa todetun, että omia mahdollisia psi-kokemuksiaan kertovilla on keskimääräistä enemmän todellisia oireita ja toisaalta todellisista oireista kärsivät uskovat keskimääräistä enemmän psi-ilmiöiden olemassaoloon.

Löysin asialliselta vaikuttavan joskin ylioptimistisen artikkelin suhtautumisesta joustavasti erilaisiin oireisiin, ottaen huomioon mystisen kokemuksen ja sen mahdollisesti jatkossa aikaansaamat myönteiset vaikutukset:
http://www.spiritualcompetency.com/se/dxtx/diagnosticcriteria-mystical.html.
Artikkelin arvoa heikentää se, että en mistään löytänyt alkuperäistä kirjoittajaa ja kirjoittamisvuotta. Artikkelissa kyllä viitataan lähteisiin, mutta itse lähdeluettelo puuttuu kokonaan. Lähdeviitteiden perusteella kirjoittamisvuosi on aikaisintaan 1985.

Aistiharhojen ja intuitioiden todellisuus

Ylivoimaisesti suurin osa kaikista aistiharhoista ja intuitioista on päänsisäistä perua ja vailla realistista yhteyttä ulkoiseen maailmaan. Suomen Moniääniset ry:ssä lähdetään siitä, että kaikki äänet ovat pelkkiä psykologisia ilmiöitä. Kuitenkin ne ovat hyvin todellisia. Lainaus yhdistyksen sivuilta: ”Aivojen kuvantamistutkimukset vahvistavat, että ääniä kuulevat kokevat kuulemansa äänet yhtä todellisina kuin oikea ihminen puhuisi heille”.

Lainaus Erjannilta: ”Suomessa Teknillisessä Korkeakoulussa kliinisen neurofysiologian laitoksella on tutkittu ääniä kuulevien aivotoiminnan muutoksia kuuloharhojen aikana. Tulokset osoittavat, että aivojen kuorikerroksen kuuloalueen aktiviteetti on samanlainen sekä harha-aistimusten että oikeiden äänien vaikutuksesta.”

Myös Schatzman tarkisti Ruthin hallusinaatioiden todellisuutta muun muassa aivokuvauksilla. Hänen mukaansa harhanäyt olivat sikäli todellisuutta kokijalleen, että ne peittivät taustansa.

Jos ESP ei muodollisesti paljonkaan eroa psykoottisista häiriöistä, niin miten se sitten ollenkaan eroaa niistä? Tietenkin siten, että tarkistuksissa todetaan saadun tiedon olevan enemmän tai vähemmän oikeata, eli se on realistisessa vastaavuussuhteessa ulkoiseen todellisuuteen. ESP-kokemukset ovat myös enimmäkseen satunnaisia eikä niistä jää pysyviä psyykkisiä häiriöitä. Valitettavasti vain kovin harvoilla mielenterveyden ammattilaisilla on mahdollisuuksia tai edes kiinnostusta lähteä tekemään tarvittavia tarkistuksia, joten paljon mielenkiintoista psi-aineistoa menee hukkaan.

Lähteitä:

Martina Belz-Merk (IGPP project leader, 2007): Counseling and Help for People with Unusual Experiences at the Outpatient Clinic (Ambulanz) of the Psychological Institute at the University of Freiburg
http://www.igpp.de/english/counsel/project.htm

Richard P. Bentall (2000): Research into Psychotic Symptoms: Are There Implications for Parapsychologists? European Journal of Parapsychology, 2000, 15, 79-88.
http://www.scribd.com/doc/31047233/Research-Into-Psychotic-Symptoms-Are-There-Implications-For-Parapsychologists

Claudia Coelho, Ian Tierney and Peter Lamont (2008): Contacts by Distressed Individuals to UK Parapsychology and Anomalous Experience Academic Research Units – A Retrospective Survey Looking to the Future. European Journal of Parapsychology Volume 23.1, pages 31-59.
http://www.koestler-parapsychology.psy.ed.ac.uk/Documents/Coelho2008.pdf

Johanna Erjanti (1998): Kokemuksia äänien kuulemisesta ja niiden kanssa selviytymisestä (gradu)
http://www.elisanet.fi/jyer/johanna/pts.html

Carl Gustav Jung (1961/1985): Unia, ajatuksia, muistikuvia. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo - Helsinki - Juva 1985, 454 s.

Vernon M. Neppe (1989): Clinical Psychiatry, Psychopharmacology, and Anomalous Experience. "Psi and Clinical Practice (pages 145- 163, 1993), Editors Lisette Coly and Joanne McMahon.
http://www.pni.org/research/anomalous/classif_art/clinical_psychiatry.html

Morton Schatzman (1980): The Story of Ruth. Duckworth, 306 s.

Elena Seikkala (2000): Öinen kauhu (gradu unihalvauksesta)
http://tutkielmat.uta.fi/pdf/gradu00054.pdf

Skepsis ry. ja TSV

2010-07-12T15:02:00.001+03:00

Kesäkuussa 2010 käytiin Skepsis ry:n keskustelusivuilla
(http://keskustelu.skepsis.fi/html/keskustelu.asp) kiivasta keskustelua siitä,
onko Skepsis ry:n nykyinen jäsenyys Tieteellisten seurojen valtuuskunnassa (TSV) oikeutettu vai ei. Jäsenyyttä vastaan perustettiin jopa adressi (http://www.adressit.com/tsv-skepsis), joka kuitenkin myöhemmin poistettiin ja korvattiin uudella.

Keskustelun syyt

Keskustelun todennäköisesti aiheutti Skepsiksen Hakaniemen torilla järjestämä näyttävä tempaus homeopatiaa vastaan, jonka vetonauloina olivat tunnettu skeptinen taikuri James Randi ja sarjakuvataiteilija Pertti Jarla. Tapahtumasta on katsottavissa video:
http://bambuser.com/channel/Finnsanity/broadcast/817250

Randi piti illalla mielestäni loistavan esitelmän, joka on katsottavissa täällä:
http://www.youtube.com/user/SkepsisFinland
Mielenkiintoista aikaisempaan verrattuna oli se, että Randi poikkesi tavastaan hyökätä suoraan parapsykologiaa vastaan ja keskittyi ihmisten virheellisiin olettamuksiin, havaintokyvyn rajallisuuteen ja homeopatian merkillisyyksiin. Randi pitää aitoja psi-ilmiöitä mahdottomina, joten esitys kuitenkin epäsuorasti tuomitsi parapsykologian näennäistieteeksi.

Nimimerkki Gamman mielestä esitys ei kuitenkaan ollut ollenkaan hyvä:
http://paranormaaliblogi.net/index.php/2010/06/14/kritiikkia-james-
randista-ja-skepsiksesta/

Skepsiksen säännöt ja toiminta

Skepsis määrittelee toimintaansa seuraavasti (http://www.skepsis.fi/yleista/):

Edistää kriittistä ajattelua, tieteellisen tiedon hankintamenetelmien opetusta sekä tieteeseen ja järkeen perustuvaa käsitystä maailmasta.

Edistää kiisteltyjen tai erityisen poikkeuksellisten väitteiden tieteellistä tarkastelua.

Edistää keskustelua tieteelliseen maailmankuvaan liittyvistä tärkeistä aiheista.

Ylläpitää tällaisesta toiminnasta kiinnostuneiden ihmisten verkostoa, järjestää kokouksia ja keskustelu- ja luentotilaisuuksia sekä harjoittaa tiedotus- ja valistustoimintaa.

TSV:n jäsenvaatimukset

TSV puolestaan kertoo itsestään ja jäsenvaatimuksistaan seuraavaa
(http://www.tsv.fi):

Tieteellisten seurain valtuuskunta (TSV) on Suomessa toimivien tieteellisten seurojen valtakunnallinen yhteistoimintaelin, joka on perustettu 1899.

Sääntöjen mukaan Tieteellisten seurain valtuuskunnan "jäsenseuraksi valitseminen tapahtuu valtuuskunnan hallituksen esityksestä valtuuskunnan vuosikokouksessa. Valtuuskunnan jäsenseuraksi valitsemisen edellytyksenä on, että asianomainen seura on rekisteröity yhdistys tai muu yhteisö, joka on osoittanut edistävänsä tieteellistä tutkimusta". Opetusministeriö vahvistaa jäsenseuraluettelon valtuuskunnan esityksestä.

Tieteellisten seurain valtuuskunnan jäseneksi hyväksytään seuroja, jotka ovat vakiinnuttaneet asemansa edustamansa tieteenalan etujen ajajana.

Skepsiksen TSV-jäsenyyden oikeutuksen pitäisi selvitä vertaamalla Skepsiksen sääntöjä ja käytännön toimintaa TSV:n julkaisemiin jäsenvaatimuksiin.

Jäsenyyden oikeutus

Jäsenyyden puolesta puhuvat jossakin määrin toisaalta Skepsiksen ilmoitettu pyrkimys edistää ”tieteellisen tiedon hankintamenetelmien opetusta sekä tieteeseen ja järkeen perustuvaa käsitystä maailmasta” ja toisaalta TSV:n vaatimus tieteellisen tutkimuksen edistämisestä. Myös tieteelliseltä pohjalta lähtevä kriittinen keskustelu tieteelliseen maailmankuvaan liittyvistä tärkeistä aiheista epäilemättä edistää tiedettä.

Tarkasti lukien kuitenkin alkaa näyttää huonommalta. TSV vaatii, että jäsenen pitää olla tieteellinen seura, joka on osoittanut edistävänsä tieteellistä tutkimusta ja joka on vakiinnuttanut asemansa edustamansa tieteenalan etujen ajajana. Voidaankin kysyä, että onko Skepsis tieteellinen seura ja mitä tieteenalaa se edustaa. Näitä kysyessäni olen saanut vastauksen, että Skepsis on monitieteellinen seura, joka on tieteellinen mm. siksi, että sillä on tieteellinen neuvottelukunta ja se on TSV:n jäsen.

Skepsiksen säännöistä päätellen yhdistys näyttää edustavan niin sanottua tieteellistä skeptismiä, joka ei itsessään ole tiede, vaan menetelmä ja suhtautumistapa. Aidon tieteen tunnusmerkkejä ovat pyrkimys luotettavaan tietoon, kriittisyys ja itsekorjautuvuus. Tässä suhteessa niin Skepsis kuin sen esikuva amerikkalainen CSI:kin jäävät vajaiksi tieteellisessä mielessä. Niiden edustajat ovat kyllä hyvinkin kriittisiä, mutta valitettavasti kovin valikoivasti, ja itsekorjautuvuus puuttuu täysin.

Skeptikkoyhdistykset taistelevat kaikkialla pseudotiedettä vastaan, mikä tietenkin on sinänsä kiitettävää toimintaa. Mutta pulmana on se, että aikojen kuluessa skeptisessä kirjallisuudessa on esitetty runsaasti virheellistä tietoa tieteestä nimeltä parapsykologia ja mustamaalattu aiheetta sen tutkijoita. Näihin tietoihin on suhtauduttu täysin kritiikittömästi eikä niitä ole pyritty korjaamaan oikaisuvaatimustenkaan jälkeen. Pahimmillaan skeptisessä kirjallisuudessa toistetaan edelleenkin väitteitä, jotka jo moneen kertaan on voitu osoittaa paikkansapitämättömiksi. Joitakin esimerkkejä siitä on toisaalla täällä blogissani.

Mielestäni Skepsis ry:tä ei edellä esitetyistä syistä voida pitää tieteellisenä yhdistyksenä, joten TSV-jäsenyys on mielestäni ainakin hiukan kyseenalainen. Jäseneksi pääsy aikanaan oli hyvin luonnollista, koska säännöt olivat tuolloin enemmän tutkimuspainotteiset ja hallituksessa oli mukana riittävästi suomalaisen tieteen edustajia, joiden ansiosta jäsenyys oli pelkkä läpihuutojuttu.

Skepsiksellä on tukenaan arvovaltainen tieteellinen neuvottelukunta, mikä käytännössä vahvistaa yhdistyksen tieteellistä imagoa. Pidän valitettavana, että tieteen edustajat ovat antaneet nimensä tällaiseen käyttöön tarkistamatta kunnolla tilannetta ja skeptisen kriittisyyden valikoivaa luonnetta.

Parapsykologian teoriaa

2010-06-14T14:36:00.000+03:00

Parapsykologia on nykyisessä hyljeksityssä asemassaan osittain siksi, että kunnollista teoriaa sen pohjaksi ei ole keksitty. Monenlaisia teoreettisia kaavailuja on kuitenkin olemassa, joita käsittelen tässä kirjan Irwin & Watt (2007) teorialuvun pohjalta.

Teoria ja parapsykologia

Suomalaisen Wikipedian mukaan ”teoria tarkoittaa ensiksi yhtenäistä tietojen järjestelmää, toiseksi tieteellistä selitystä tai selitysjärjestelmää ja kolmanneksi oletusta, otaksumaa, hypoteesia”. Tieteellinen teoria on malli, jolla pyritään mahdollisimman tarkasti kuvaamaan ympäröivää maailmaa ja sen tapahtumia. Empiriassa mitään teoriaa ei voida milloinkaan todistaa lopullisesti oikeaksi, koska on mahdollista, että se on joskus korvattavissa vieläkin paremmalla teorialla. Teoriaa joudutaan korjaamaan tai se joudutaan hylkäämään, jos sen todetaan olevan jossakin tapauksessa ristiriidassa havaintojen kanssa.

Hyvin toimiva teoria antaa parhaimman mahdollisuuden alueensa ilmiöiden ymmärtämiselle. Matematiikan käyttö antaa lisää tarkkuutta ja kaavojen tarkastelusta on jopa joskus päästy aikaisemmin tuntemattomien ilmiöiden jäljille. Teoria tarjoaa myös parhaan mahdollisuuden tutkimustulosten ennakoimiselle, mikä nopeuttaa edistymistä.

Teorian kehittäminen parapsykologialle on osoittautunut paljon hankalammaksi tehtäväksi kuin mitä tutkijat ovat aikojen kuluessa arvelleet. Syynä ovat mielestäni psi-ilmiöiden oikullisuus ja meidän ihmisten suhtautumistapa parapsykologian pulmiin. Usein psi on jäänyt tulematta esiin, vaikka aikaisempia tuloksia vahvistamaan tarkoitettu tutkimus on asianmukaisesti tehty tutkimussuunnitelman mukaan ja toistettu entisten tutkimusten menetelmillä. Parapsykologian pienelle tutkijajoukolle tällainen on turhauttavaa ja se hidastaa alan etenemistä.

Psi-ilmiöt tapahtuvat täysin pimennossa aistiemme ulottumattomissa. Kaikki päätelmät psi:n toiminnasta on tehtävä epäsuorasti, vain havaittavissa olevien tulosten perusteella. Tämä hankaloittaa teorian luomista varsin paljon. Monet päätelmäketjut jäävät niin tulkinnanvaraisiksi, että niistä on vaikeata saada tukevaa perustaa kehitykselle ja jatkotutkimuksille. Samoin on koetulosten ennakointi kovin epävarmaa.

Erilaisten psi-ilmiötyyppien ei välttämättä tarvitsisi kuulua vain yhden yhtenäisen teorian alle. Esimerkiksi ESP ja psykokinesia (PK) voisivat hyvinkin toimia eri mekanismien välityksellä. Telepatia ja ”samalla hetkellä”-tapaukset voisivat selittyä tuntemattomalla viestintäyhteydellä, mutta ennalta tietäminen ei enää selity niin yksinkertaisesti. Tässä vaiheessa olisi kuitenkin ehkä parasta yksinkertaisuuden vuoksi yrittää keksiä kaikille ilmiöille yhteisiä selityksiä.

Irwin&Wattin mukaan teoriat jakautuvat neljään pääryhmään:
Psi:n välittymisen teoriat, psi:n kokemisen teoriat, ei-kyberneettiset teoriat ja skeptiset teoriat.

Psi:n välittymisen teoriat

Psi:n välittymisen (psi mediation) teoriat pyrkivät selittämään, miten informaatio ja fysikaalinen vaikutus välittyvät psyyken ja ympäristön välillä. Sähkömagneettiset teoriat selittävät välittymisen tapahtuvan sähkömagneettisten aaltojen avulla. Kun sähkömagneettisia vaikutuksia on yleensä helppo mitata ja niiden läpitunkevuuden rajoitukset tunnetaan, niin esimerkiksi Michael Persinger on turvautunut erittäin matalataajuiseen säteilyyn (ELF). Senkin kanssa tulee kuitenkin joitakin vaikeuksia, esimerkiksi informaation välityskyky on pieni, vaikutuksen pitäisi heiketä etäisyyden neliöön ja lähettämiseen ja vastaanottamiseen tarvitaan melkoiset antennit. Lisäksi on arvoitus, millä tavalla säteily muunnetaan informaatioksi ja energiaksi aivoissa.

Kenttäteoriat selittävät vaikutusten tapahtuvan tuntemattomien energiakenttien välityksellä. Kentän energiakvanttien arvellaan olevan niin pieniä, että niillä ei ole vuorovaikutusta aineen kanssa. Tästä herääkin välittömästi kysymys, että miten PK sitten on mahdollista. Myöskään ei ole näyttöä tällaisten kenttien olemassaolosta.

Havaintoteoriat (observational theories) ovat hyvin teoreettisia ja monimutkaisia. Ne perustuvat kvantti-ilmiöiden ominaisuuksiin, joita ovat esimerkiksi aaltofunktion romahtaminen ja hiukkasten tilojen lomittuminen eli kietoutuminen. Oletetaan, että havainto romahduttaa aaltofunktion ja samalla vaikuttaa havainnon kohteeseen. Lomittuminen tarkoittaa sitä, että esimerkiksi yhteisessä reaktiossa syntyneet kaksi hiukkasta ”tietävät” toistensa tilan pitkienkin etäisyyksien erottamina. Kun toisen hiukkasen tila muuttuu, myös toisen tila muuttuu vastaavalla tavalla.

Näillä kvanttikaavailuilla on monien teoreettisten epävarmuuksien lisäksi kaksi yksinkertaista heikkoutta. Kvantti-ilmiöt esiintyvät selvinä lähinnä vain enintään molekyylin kokoluokkaa olevilla hiukkasilla, joten niiden soveltuvuus vahvojen makro-PK-ilmiöiden selittämiseen on kyseenalainen. Lomittumisilmiötä puolestaan ei monien tutkijoiden mukaan ole mahdollista käyttää informaation välittämiseen, vaan se on tyypillinen hankalasti hahmotettava kvantti-ilmiö.

Psi:n kokemistapojen teoriat

Psi:n kokemistapojen (experiential phase) teoriat selvittelevät sitä, miten psi-vaikutuksia käsitellään aivoissa. ESP:n tapauksessa selvitellään, miten saatua tietoa käsitellään niin, että se tulee tiedostetuksi. Siihen on kaksi mahdollisuutta: joko tietoa käsitellään ikään kuin se olisi tullut jonkin aistinelimen välityksellä tai sitten sitä käsitellään ikään kuin muistumana ja ideointina. Olemassa oleva kokeellinen aineisto tukee lähinnä jälkimmäistä vaihtoehtoa. PK:n prosessoinnista aivoissa on olemassa hyvin vähän tutkimustietoa, koska fysiologisia mittauksia PK-kokeissa on tehty niukasti.

Monet teoriat ottavat huomioon sen, että psi-ilmiöt näyttävät usein olevan tarkoitushakuisia ja palvelevat kokijansa tarpeita. Tällainen on esimerkiksi Rex Stanfordin kehittämä PMIR-malli (Psi-mediated Instrumental Response).

Ei-kyberneettiset teoriat

Ei-kyberneettiset teoriat jättävät sivuun tietojen siirtymisen mekanismit ja keskittyvät tietojen ja tapahtumien merkityksellisyyteen. Tunnetuin tämän ryhmän teorioista on C. G. Jungin synkronisiteettiteoria, joka käsittelee toisistaan kausaalisesti riippumattomia merkitseviä yhteensattumia.

Skeptiset teoriat

Skeptiset teoriat lähtevät siitä, että psi-ilmiöitä ei todellisuudessa ole olemassakaan. Spontaanitapaukset selittyvät yteensattumilla, harhoilla, havaintojen virhetulkinnoilla ja pilailuilla. Kokeellisen tutkimuksen tulokset puolestaan selittyvät kokeiden hutiloidulla valvonnalla, kokeentekijöiden vilpillä ja tilastollisilla virhepäätelmillä.

Henkimaailmahypoteesi

Omasta mielestäni myös henkimaailmahypoteesi on yksi parapsykologian mahdollisista teorioista edellä mainittujen tapaan, mutta kirjassa Irwin & Watt (2007) aihe käsitellään erikseen omana kokonaisuutenaan, muodossa ”Survival Hypothesis” eli kuolemanjälkeisen elämän hypoteesi. Henkimaailman olemassaoloon viittaavia ilmiöitä ja havaintotyyppejä on olemassa suuret määrät, kuten esimerkiksi:

- mentaalinen ja fysikaalinen mediumismi
- jälleensyntymiseen viittaavat kokemukset
- osa kuolemanraja- ja ruumistapoistumiskokemuksista
- kummittelu ja osa poltergeisteista
- osa spontaanitapauksista
- tallennetut ”henkien” äänet (EVP/ITC)
- osa ESP-unista

Henkimaailmahypoteesin osakysymyksiä ovat esimerkiksi seuraavat:

- onko olemassa muitakin kuin kuolleiden ihmisten henkiä (pahoja henkiä, enkeleitä, luonnonhenkiä jne.)
- eläinten henget
- ajatuksin luodut henget, teosofien elementaalit
- henkijäänteet, esimerkiksi osa kummituksista

Henkimaailmahypoteesi on äärimmäisen tulenarka aihe, joka jakaa mielipiteitä moneen suuntaan. Se on kuin punainen vaate monille perinteisten uskontojen edustajille ja toisaalta jokapäiväistä leipää rajatietoväelle. Jopa parapsykologian tutkijoiden on vaikea suhtautua aiheeseen neutraalisti, puhumattakaan tutkimuksen rahoitusvaikeuksista.

Henkimaailmahypoteesin liepeillä on valtaisat määrät heikkolaatuista ja harhaanjohtavaa aineistoa kuten heikkolahjaisia näkijöitä, EVP-äänityksiä, henkivalokuvia, tarkistamattomia kertomuksia ja selviä huijauksia. Rajatietoväelle suunnilleen kaikki menee läpi kritiikittä ja skeptikot puolestaan hymähtelevät alentuvasti kaikelle henkimaailmaan viittaavalle. Tehokasta tutkimusta on olemassa hyvin vähän.

- - -
Perinteisesti monet tutkijat jakavat parapsykologian tutkimuksen kolmeen osa-alueeseen eli ESP:hen, PK:hon ja kuolemanjälkeisen elämän hypoteesiin. Mielestäni tuo kolmas vaihtoehto on turha ja jopa harhaanjohtava, koska siihen viittaavat ilmiöt ovat kaikki vain tietyissä puitteissa esiintyvää mahdollista ESP:tä ja PK:ta. Henkimaailmahypoteesin taustoja ei ole mahdollista tutkia tavallisin tieteellisin menetelmin, vaikka niistä saadaankin tietoja henkimaailman ”sanomissa”. Psi-ilmiöden mekanismit jäävät toistaiseksi aina piiloon aistiemme tavoittamattomiin.

Lähteet:

Harvey J. Irwin and Caroline A. Watt (2007): An Introduction to Parapsychology. McFarland & Company, Inc., Publishers. 312 s.

Käytännön pulmia parapsykologiassa

2010-04-02T19:40:00.001+03:00

Parapsykologiaa ei ole toistaiseksi yleisesti hyväksytty tasaveroiseksi tieteeksi perinteisten tieteenalojen joukkoon. Syynä ovat sekä tutkittavien psi-ilmiöiden ominaisuudet että meidän ihmisten psykologiset ominaisuudet. Käsittelen tässä kaikkia keksimiäni psi-ilmiöiden hankalia ominaisuuksia ja sitä, miten ne vuorovaikuttavat ihmisten ajattelutapojen kanssa.

Psi-ilmiöt ovat "mahdottomia"

Psi-ilmiöt eivät noudata tunnettuja luonnonlakeja vaan jotenkin ohittavat ne. Luonnonlakien on kokeellisesti todettu toimivan äärimmäisen luotettavasti ja niihin luotetaan myös arkielämässä. Vain itsemurhatarkoitus, vakava mielenhäiriö tai äärimmäinen hätätilanne saa ihmisen vapaaehtoisesti hyppäämään korkealta alas maahan, sillä niin hyvin hyppäämisen lopputulos on etukäteen tiedossa.

Usein näkee käytettävän sanontaa, että psi-ilmiöt "rikkovat" luonnonlakeja. Seuraavana johdonmukaisena askeleena onkin sitten helppo kieltää koko psi:n olemassaolo.

Yksittäiset tiedeyhteisöjen edustajat voivat kyllä ajatella avoimesti psi-ilmöistä. Mutta psi-ilmiöt ovat niin vaikeasti uskottavia, että tieteen valtavirta suhtautuu niihin suorastaan vihamielisesti. Akateemisesti koulutetun ei kannata esiintyä parapsykologian puolustajana ellei halua vaarantaa urankehitystään. Vihamielinen ilmapiiri estää tehokkaasti julkisten varojen käytön sekä kokeelliseen tutkimukseen että spontaanitapausten tarkistamiseen. Vaikka tutkimusnäyttöä psi-tekijän olemassaolosta onkin olemassa runsaasti, sitä ei yleisesti tunneta ja tilanne ei muutu.

Psi-ilmiöt tapahtuvat piilossa

Tavallisten ilmiöiden tapauksissa voidaan tiedon eteneminen ja käsittely jäljittää ja selittää. Esimerkiksi entisajan ihmiselle käsittämättömän kännykkäyhteyden monimutkaiset vaiheet ovat tiedossa ja voidaan jäljittää. Samoin tiedetään silmän näkemän kuvan ensin lankeavan verkkokalvolle, aiheuttavan aistinsoluissa reaktioita ja välittyvän näköhermoa pitkin aivojen monimutkaiseen käsittelyyn. Mutta esimerkiksi telepaattisen viestin välittymisen vaiheista ei ole oikeastaan mitään tietoa.

Psi-ilmiöiden vaikutustavan tuntemattomuus on hyvin perustavaa laatua, vaikka asian merkitystä ei useinkaan oteta riittävästi huomioon. Perinteisesti psi-ilmiöt luokitellaan erilaisiin tyyppeihin kuten esimerkiksi telepatia, selvänäkeminen, ennalta tietäminen, retrokognitio ja PK eli psykokinesia. Näihin tyyppeihin on syytä suhtautua varovaisuudella ja pitää niitä vain työniminä.

Esimerkiksi telepatia voi olla joko vastaanottajan selvänäköä lähettäjän ajatuksista tai lähettäjän psykokinesiaa vastaanottajan aivoissa tai näiden yhdistelmää (Rhine 1974, s. 139). Telepatia- ja selvänäkökokeiden oikeat arvaustulokset voivat aiheutua siitä, että koehenkilö saa ennalta tiedon tarkistustilanteesta. Rajan takaa saadut oikeiksi tarkistetut henkiviestit voivat olla meedion selvänäön tulosta tai tarkistusten ennalta tietämistä. Vastaavia mahdollisuuksia on helppo keksiä runsaasti lisää, ja tilanne menee sietämättömäksi, jos monimutkaisuuden annetaan tarpeeksi lisääntyä.

Psi-ilmiöiden lähteenä olevaa persoonallisuutta pystytään tuskin missään yksittäisessä tapauksessa luotettavasti selvittämään. Kokeenjohtajan vaikutus tuloksiin voi aiheutua siitä, että hän luo tietynlaisen ilmapiirin koetilanteeseen. Mutta hän voi myös saada tulokset kokonaan aikaan omalla psi-kyvyllään. Ainakin hänellä useimmiten on hyvä motivaatio osoittaa hypoteesinsa toimivuus koetilanteessa. Tätä taustaa vasten on ymmärrettävää, että muiden tekemät toistokokeet eivät välttämättä onnistu yhtä hyvin.

Entäpä tilanne, jossa toisella mantereella oleva sukulainen näkee kotimaassa asuvan omaisensa ilmestyvän eteensä lyhyeksi hetkeksi suunnilleen samaan aikaan kun tämä kuolee liikenneonnettomuudessa? Kyseessä voi tietenkin olla kuolevan henki, joka lähdön hetkellä käy tervehtimässä ystäväänsä. Mutta näkijä voi myös aistia tapahtuman selvänäköisesti tai telepaattisesti, jolloin viesti tulee hänen tietoisuuteensa näyn muodossa. Tai sitten henkimaailman puolella voi olla jokin instanssi, joka välittää tiedon näkijälle.

Poltergeist-ilmiöiden keskushenkilö voi aiheuttaa ilmiöt tietoisesti tai tietämättään PK-kykynsä avulla. Mutta hän voi myöskin toimia vain yhteyshenkilönä tai energianlähteenä jollekin henkimaailman persoonallisuudelle, joka viime kädessä saa ilmiöt aikaan. Ilmiöiden satunnaisuudesta poikkeavat käyttäytymispiirteet joka tapauksessa vaativat taakseen jonkinlaisen älyn.

Parapsykologian tutkimusta haittaa huomattavasti se, että ei tunneta psi-vaikutuksen rajoituksia. Tutkimuksissa kerääntynyt aineisto viittaa siihen, että psi ylittää paikan ja ajan rajat. Siksi on mielivaltaista olettaa vaikutuksen tulevan tietystä lähteestä tai tietyltä ajalta. Näiden oletusten oikeutuksena on vain se, että ne olisivat yksinkertaisimpia ja siksi myös parhaita selityksiä tapahtumille. Mutta lopullista varmuutta ei ole mahdollista saada nykytietämyksellä.

Parapsykologialle olisi huomattavasti apua "psi-eristeestä", jolla vaikutuksen leviäminen voitaisiin luotettavasti estää. Tällöin olisi mahdollista rajata pois ainakin joitakin mahdollisia lähteitä ja tilanteet yksinkertaistuisivat.

Monet New Agen edustajat uskovat tietävänsä psi-ilmiöiden taustat. Varsinkin teosofien jo 1900-luvun alkupuoliskolla kehittämät monipuoliset teoriat selittävät maailman täydellisesti tasoineen, värähtelyineen ja elementaaleineen. Nämä selitykset vain eivät ole aivan ongelmattomia. Ne perustuvat auktoriteettien antamiin tietoihin eivätkä ole yleisesti tarkistettavissa, koska tarkistus vaatisi erikoiskykyjä. Tavallisilla aisteilla toimeen tuleva voi tarkistella kertomuksia vain vertailemalla niitä yhtäältä keskenään ja toisaalta luotettavasti tunnettuihin asioihin. Näiden tarkistelujen tulokset eivät yleensä ole kovinkaan vakuuttavia.

Psi-ilmiöt ovat hallitsemattomia

Psi:n luonteeseen kuuluu hallitsemattomuus. Koskaan ei voida olla etukäteen varmoja, että psi-vaikutus tulee koetilanteissa esiin. Tutkimusraporteissa usein toistuva kaava on se, että jossakin koesarjassa saadaan esiin selvä riippuvuus, kuviteltuna esimerkkinä sellainen, että liikkuvan videokuvan katseleminen telepatiakokeissa antaa parempia tuloksia kuin diakuvan katseleminen. Kun sitten hyvin suunnitelluilla ja toteutetuilla kokeilla yritetään vielä tuntuvasti vahvistaa riippuvuuden luotettavuutta, niin saadaankin vain satunnaiskeskiarvon mukaisia tuloksia. Tällainen tekee riippuvuuksien löytämisen ja vahvistamisen hyvin työlääksi.

Eräs osoitus psi:n hallitsemattomuudesta on se, että yrityksistä huolimatta kukaan ei ole vielä voittanut skeptikkojen haasteita. Esimerkiksi suomalainen Skepsis ry. lupaa maksaa 10 000 euroa puhtaana käteen sille, joka tuottaa valvotuissa olosuhteissa paranormaalin ilmiön. Yhdysvaltalainen taikuri Randi on perustanut yli miljoonan dollarin haasteen ja australialaisilla skeptikoilla on 100 000 dollarin haaste (http://www.skeptics.com.au/features/prize/). Haasteet ovat asiallisia, sillä onnistumista ei ratkaista mielivaltaisesti. Ennen lopullisia kokeita tehdään kirjallinen sopimus, jossa määritetään menetelmät ja vaadittu onnistumisen taso.

Psi-ilmiöt ovat koetilanteissa heikkoja

Koetilanteissa psi-vaikutus on yleensä hyvin heikko. Siksi tarvitaan suuria määriä kokeita tilastollisen merkitsevyyden saavuttamiseksi. Pienet poikkeamat satunnaisesti odotettavissa olevista keskiarvoista eivät ole kovin vakuuttavia psi-vaikutuksen yleistä hyväksymistä silmälläpitäen. Lisäksi koemäärien kasvattaminen ei aina lisää tulosten merkitsevyyttä toivotulla tavalla, vaan tulosten taso usein huononee aikojen kuluessa. Toisaalta Dean Radin (1997) esittää kirjassaan laajan yleiskatsauksen ja meta-analyyseja, joiden mukaan tutkimustulokset ovat kuitenkin varsin hyvin kumuloituvia. Kirja on epäilemättä liiasta optimistisuudestaan ja puutteistaan huolimatta merkkipaalu parapsykologian kehityksessä viime vuosina.

Psi-ilmiöt ovat vältteleviä

Ennalta arvaamattomuuden lisäksi psi-vaikutuksella on toinenkin ikävä ominaisuus, eli se näyttää välttelevän hyvää dokumentointia. Koetilanteissa tämä ilmenee siten, että kontrollin kiristyessä saadaan yleensä yhä huonompia tuloksia. Poltergeist-tapauksissa puolestaan on hyvin vaikeata havaita ja dokumentoida esineiden liikkumista. Useimmiten vain todetaan, että esineet ovat huomaamatta liikkuneet. Lisäksi todentaminen pyrkii järjestelmällisesti vesittymään niin, että todistusvoima jää heikoksi.

Vaikeuksista huolimatta esineiden liikkumisesta on kuitenkin aikojen kuluessa saatu runsaasti näköhavaintoja ja myös kuvallista dokumentointia. Välttelevä käyttäytyminen on tavallaan myös todiste. Se ilmaisee jonkinlaisen älyn olevan ilmiöiden takana, joten luonnonilmiöstä ei voi olla kyse.

Onnistuminen vaatii sopivan mielentilan

Parapsykologian tutkijat pyrkivät tietenkin saamaan mahdollisimman hyviä koetuloksia. Siksi on kartoitettu kokeiden onnistumiseen vaikuttavia olosuhteita ja koehenkilön psykologista tilannetta. Monissa tutkimuksissa on todettu, että rentoutuminen, aistihavaintojen rauhoittaminen ja erilaiset enemmän tai vähemmän muuntuneet tietoisuuden tilat, esimerkiksi hypnoosi, unitila, transsi, mietiskely, unelmoiminen ja huumeiden vaikutus, ovat usein eduksi psi:n esiintymiselle. Tulosten parantamiseksi on kehitetty jopa oma tekniikkansa, ganzfeld, jota käyttäen monet tutkijat ovat raportoineet onnistuneita tuloksia.

Koeolosuhteiden ja koehenkilön mielentilan vaikutus ei aina ole yksiselitteinen. Kokeeseen keskittyminen on välttämätöntä, mutta kovin tiukka keskittyminen voi olla haitallista. Parhaat tulokset on mahdollista saada tietyn irtonaisuuden, vapauden ja luovuuden ilmapiirissä. Kiire, paikalla olevien vihamielisyys ja tiukat rajat vaikuttavat vahvasti estävästi. H. C. Berendt (1986) kertoo, että hänen pääkoehenkilönsä, lusikantaivuttaja Ori Seboja, valitti taivutusvireensä häviävän videoinnin vaatimien valmistelujen aikana.

Valitettavasti mitkään psi-myönteiset olosuhteet eivät kuitenkaan kokeissa tuota varmuudella hyviä tuloksia, samoin kuin kovin vahvoja psi-kyvyilä varustettuja henkilöitä ei nykyään ole parapsykologien käytettävissä. Netissä on hyvin perusteellinen artikkeli psi:n esiintymiselle edullisista olosuhteista osoitteessa:
www.integral-inquiry.com/docs/PsiFavorableConditions.doc

Laantumistaipumus

Psi-kyvyn laantumista tapahtuu useammalla aikajänteellä. Ikävimmillään ilmiö on silloin, kun erikoiskykyjä kokeiden alussa osoittaneiden koehenkilöiden kyvyt vähitellen häviävät, jolloin tulokset päätyvät hyvin heikkoon vaikutukseen ja pahimmillaan sattumatasolle. Koelomakkeen täyttämisessä ilmenevä laantumistaipumus on jopa lisätodiste psi:stä, koska se järjestelmällisenä on vaikeasti selitettävissä pelkällä sattumalla. Syynä saattaa olla koetilanteen yksitoikkoisuus, kun tylsyys voittaa alun tuoreuden jälkeen. Tätä selitystä vielä vahvistaa toisinaan ilmenevä tulosten paraneminen aivan lomakkeen lopussa, jolloin puhutaan U-käyrästä.

Psi-missing

Psi voi vaikuttaa myös negatiiviseen suuntaan, eli että se antaa odotusarvoa huonompia tuloksia (psi-missing). Tämä ilmiö huonontaa olennaisesti suurten aineistojen vakuuttavuutta. Ilmiö ei ole pelkkä parapsykologien keksintö huonojen tulosten selittämiseksi, vaan sille on selvät perusteet koeaineistoissa.

Kokeenjohtajan vaikutus

Kokeellisessa tutkimuksessa on usein todettu, että koesarjoissa samat koehenkilöt voivat tuottaa tutkijasta riippuen järjestelmällisesti toisistaan poikkeavia tuloksia, kun useammat tutkijat vuorottelevat kokeiden johtajina. Tällainen kokeentekijän vaikutus on sikäli kiusallinen, että hyviä tuloksia saavia tutkijoita voidaan epäillä huonoista koejärjestelyistä ja jopa vilpistä. Se myöskin monimutkaistaa tilannetta, koska mahdollinen tilastollisesti merkitsevä psi-tulos voi olla kokeenohjaajan omaa psi-vaikutusta eikä esimerkiksi telepatiakokeessa vain "lähettäjän" ja "vastaanottajan" välinen asia, ja myös kokeen psykologisten muuttujien vaikutus voi jäädä tulematta esiin.

Laaja-alainen teoria puuttuu

Parapsykologialta puuttuu toistaiseksi kattava teoria, vaikka monia osahypoteeseja on kyllä esitetty. Muistan skeptikkojen keskusteluissa toisinaan väittäneen, että parapsykologian tutkimus on mahdotonta niin kauan kun kunnollista teoriaa ei ole. Näin huono tilanne ei tietenkään ole, sillä ainahan voidaan tutkia olemassa olevia ilmiöitä yleisen logiikan puitteissa ja käyttämällä hyväksi olemassa olevia muita teorioita soveltuvilta osin.

Kognitiivinen dissonanssi

Psykologit ovat tutkimuksissaan todenneet, että ihmisten odotukset ja aikaisemmin omaksutut mielipiteet vaikuttavat vahvasti siihen, miten erilaisia tapahtumia ja aineistoja tulkitaan. Vaikutus on suuri jopa siihen, miten selviäkin asioita ylipäätään havaitaan (Radin 1997 s. 231).

Leon Festinger on 1950-luvulla esittänyt teorian kognitiivisesta dissonanssista (Tikkala jne. 2000, s. 36-43,
Radin 1997 s. 231,
http://en.wikipedia.org/wiki/Cognitive_dissonance
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kognitiivinen_dissonanssi).

Ideaa voisi kuvata lyhyesti siten, että ihminen pyrkii eroon keskenään ristiriidassa olevista kognitiivisista elementeistä, joita ovat esimerkiksi tiedot, uskomukset, arvot ja asenteet. Pyrkimys on sitä voimakkaampaa, mitä keskeisempiä kognitiiviset elementit ovat ja mitä tiukempi sidos niillä on keskenään. Vahva kognitiivinen dissonanssi on käyttäytymistä motivoivana tekijänä verrattavissa fysiologisiin tarpeisiin. Sekä Tikkala et al. että Radin ovat mainiosti kohdistaneet kuvauksensa koskemaan tieteen ja psin välisiä suhteita. Seuraavassa käsittelen teoriapuolta Tikkalan et al. artikkeliin tukeutuen.

Kognitiiviset elementit ovat saaneet muotonsa koko elämän aikana. Toisin sanoen, mikä on kullekin dissonanttia, riippuu ihmisen aiemmasta kokemustaustasta ja niiden ryhmien normeista, joihin hän kuuluu. Käyttäytyminen määrätyllä tavalla merkitsee, että yksilö tekee valinnan, sitoutuu yhteen vaihtoehtoisista mahdollisuuksista. Valinta on omiaan johtamaan siihen, että yksilö alkaa suodattaa vastaanottamaansa tietoa, jotta tehty ratkaisu osoittautuisi oikeaksi. Tämä suodattaminen tapahtuu usein automaattisesti ja tiedostamatta.

Kun ihminen on sitoutunut tiukasti tiettyyn elämänkatsomukseen, havainnot maailmasta ovat alituisen sensuroinnin kohteina. Vasta kun uudet tiedot tulevat liian ilmeiseen ristiriitaan yksilön käsitysten kanssa, rationaalinen yksilö muuttaa käsityksiään muutoksen tuottamasta ahdistuksesta huolimatta. Mutta kovin monet välttelevät tätä ahdistusta viimeiseen asti.

Parapsykologia koskettaa ihmisten uskomuksia ja maailmankuvaa niin vahvasti, että kognitiivinen dissonanssi tulee sen yhteydessä korostetusti esille. Aineelliseen maailmankuvaan perustellustikin sitoutuneille luonnontieteen edustajille psi-ilmiöitä koskevat havainnot ovat niin mahdottomia, että he usein kieltäytyvät edes tutustumasta niihin. Mielenkiintoinen seikka on se, että esimerkiksi Skepsis ry:n keskustelupalstalla tätä torjumista usein perustellaan terveen järjen käytöllä. Ikään kuin havainnot eivät kuitenkin olisi se perusta, jolla kaikki hypoteesit ja teoriat viime kädessä testataan.

Edes parapsykologian tutkijoiden pieni joukko ei säästy etukäteen omaksuttujen mielipiteiden vaikutuksilta. Yksittäisten tutkijoiden tutkimuskohteet määräytyvät eniten heidän mielenkiintonsa ja peruskoulutuksensa mukaan. Kohtuullisena pysyvä tutkimuksen monipuolisuus on tietenkin edullista, koska se peittää koko alueen. Mutta jos yksittäiset tutkijat keskittyvät omaansa ja laiminlyövät muiden alueet liian täydellisesti, niin kokonaiskuva hämärtyy vahingollisessa määrässä.

Tällä hetkellä on mielestäni vallitsevana kokeellinen mikro-PK:n tutkimus, johon läheisesti kuuluu kvantti-ilmiöiden huomioon ottaminen. Spontaanitapaukset ja makro-PK sopivat huonosti näihin kaavailuihin. Juuri näistä vahvemmista ilmiöistä eniten kiinnostuneena harrastajana sanoisin, että ne ovat jääneet aivan liian paljon pimentoon. Ja yksi todennäköinen selitys on parapsykologian tutkijoilla esiintyvä kognitiivinen dissonanssi.

Rahoitusongelmat

Perinteisiin tieteenaloihin verrattuna parapsykologian tutkijoita on kovin vähän ja heidän kaikkina aikoina saamansa rahoitus on todella vähäinen. Nykyään on sellainen tilanne, että parapsykologian tutkijat eivät saa paljonkaan julkista rahoitusta eivätkä aina saa käyttöönsä edes sellaisia varoja, jotka on heille jälkisäädöksissä määrätty. Syyllisiä ovat yliopistot, jotka häpeilevät parapsykologiaa ja ohjaavat rahoitusta sivuraiteille.

Lopuksi

Psi-ilmiöiden ominaisuuksien ja ihmisen psykologisten ominaisuuksien yhteisvaikutus näyttää olevan sellainen, että parapsykologia on toistaiseksi jäänyt heiveröiseksi tieteenalaksi. Parapsykologian tutkimus jää väliinputoajaksi kahden suuren eli tiedemaailman ja New Agen harrastajien puristukseen. Kumpikaan näistä ei ole kovinkaan aidosti utelias psi-ilmiöiden suhteen. Yhtenä selityksenä tälle voisi olla kognitiivinen dissonanssi. Parapsykologia voi tuntua uhalta kummallekin puolelle omalla tavallaan, eli tiedemaailmalle vallankumoukselliselta näyttävien ilmiöiden ja New Agelle kurinalaisen päättelyn ja kriittisen suhtautumisen vaatimuksen vuoksi.

Parapsykologian tutkijat ovat aikojen kuluessa julkaisseet monia artikkeleita, joissa on kaavailtu alan kehittymistä tulevaisuudessa. Suunnilleen kaikki arviot ovat olleet ylioptimistisia, sekä teorioiden kehittymisen että alan yleisen hyväksynnän suhteen. Artikkeleissa on luotettu siihen, että alalla tehty tieteellinen työ tuottaisi jo lähivuosina merkittäviä tuloksia. Niin ei ole käynyt, vaan parapsykologia on edelleen kova pähkinä, ja ainakin omasta mielestäni minkäänlaista läpimurtoa ei ole näköpiirissä.

* * *
Lähteitä:

H.C. Berendt (1986): Jenseits des Möglichen? Metallbiegen durch seelische Kraft. Verlag Herder Freiburg im Breisgau. 160 s.

Dean Radin (1997): The Conscious Universe, The Scientific Truth of Psychic Phenomena. Harper Edge, San Francisco. 362 s.

J. B. Rhine (1974): Telepathy and Other Untestable Hypotheses. The Journal of Parapsychology Vol. 38, Number 2, June 1974.

Heikki Tikkala, Raimo Tuomainen ja Markku Myllykangas (2000): Tieteen aikakausi ja yliluonnollinen kognitiivisen dissonanssin valossa. Skeptikko no 46, 3/2000.

Skeptisistä lähteistä

2010-03-07T01:11:00.001+02:00

Arvostelen tässä vain sitä, miten skeptisissä lähteissä käsitellään parapsykologiaa ja jätän huomiotta New Agen osuuden. Olen jo "Skeptismi"-jutussani lyhyesti maininnut, että skeptikot taistelevat parapsykologiaa vastaan kolmella menetelmällä:

1. Aineiston valikoinnilla. Skeptisissä lähteissä useimmiten unohdetaan kaikkein todistusvoimaisimmat tutkimukset ja tapaukset. Keskitytään yksinkertaiseen ja helpoimmin selitettävään aineistoon.

2. Esitetään asiat väritettyinä. Tieteen ja totuuden puolustajat vastaan herkkäuskoiset, tyhmät ja vilpilliset huuharit.

3. Suoranainen, tietoinen valehtelukin on ollut käytössä.

Skeptisille lähteille on tyypillistä sisäisen kritiikin puute, eikä selviäkään virheitä yleensä korjata edes vuosikymmenien kuluessa. Samoja juttuja toistetaan vuodesta toiseen eikä kukaan niitä tarkistele missään vaiheessa. New Age -väki ei ole tässä suhteessa yhtään sen parempi, joten parapsykologian käytännön todellisuus ja sen tutkimus jäävat usein väliinputoajiksi.

Skeptisiin lähteisiin luotetaan hyvin yleisesti. Tieteen edustajat eivät vaivaudu itse tutustumaan parapsykologiaan, vaan omaksuvat skeptikkojen tarjoamat helpot ratkaisut sellaisinaan.

Annan seuraavassa muutamia esimerkkejä skeptisestä "Ihmeellinen maailma" -tietosanakirjasta sekä James Randin ja Martin Gardnerin kirjallisesta tuotannosta.

"Ihmeellinen maailma"

"Ihmeellinen maailma" julkaistiin ensin kirjana, ja nyt se on myös Skepsis ry:n sivuilla: http://www.skepsis.fi/ihmeellinen/. Kirja on ihan kätevä käyttää hakusanojen pikatarkistukseen. Kirjan alusta ilmenee, että lähteinä on käytetty lähes kokonaan vain skeptisiä kirjoituksia, vähän täydennettynä toiselta laidalta eli New Age -lähteistä. Siksi on ymmärrettävää, että realismi ja oikeat tiedot parapsykologian tutkimuksesta ja tuloksista ovat jääneet pimentoon. Sillä alueella kuvastuu huomattava asiantuntemattomuus.

Huvittavaa on selitysten usein oppimestarimainen tyyli, koska kirjoittajan ilmeinen oletus on ollut, että parapsykologian tutkijoille ovat tieteelliset menetelmät tuntemattomia. Tämäkin kuvastaa alan tuntemuksen puutetta.

Hakusanojen käsittely tapahtuu tässä ensin kirjan tekstiä lainaten ja sitä sitten alla arvioiden.

Geller-efekti

(engl. Geller effect). Geller-efektillä tarkoitetaan esineiden kuten avaimien, naulojen tai erityisesti lusikoiden taipumista ilman fysikaalista voimaa. Ilmiö on tullut tunnetuksi psyykikko Uri Gellerin myötä. Taikurit ovat tunteneet Geller-efektin jo aikaisemmin, ja vuonna 1968 — juuri ennen Gellerin saapumista julkisuuteen — israelilaisessa taikurilehdessä oli ilmestynyt ohjeet ilmiön tuottamiseksi. Geller-efektiin ei taikureiden mukaan tarvita kuin harhautus, vääntö, vääntymisen piilottelu ja sen paljastaminen yleisölle.

Tieteiskirjailija Arthur C. Clarke onkin antanut Geller-efektille uuden tulkinnan. Hän tarkoittaa Geller-efektillä ilmiötä, jossa kyvykäs joskaan ei aivan erinomainen taikuri saa tuhannet selväjärkiset ihmiset vakuuttuneeksi kykyjensä aitoudesta tai edes niiden altistamisesta vakavalle tarkastelulle.

Arvostelua: Vääristyneisyydessään valheellinen kuva Geller-efektistä. Taikureiden selitys pitää paikkansa heidän omalla kohdallaan, mutta ei aina tässä yhteydessä kokonaan unohdettujen "mini-Gellerien" suhteen, joita on täytynyt olla olemassa satoja, luultavasti tuhansia. He eivät voineet olla edes keskinkertaisia taikureita, ilman temppujen aikaisempaa harjoittelua. Heillä kun ei ollut montakaan tuntia harjoitteluaikaa lusikantaivutuksen suhteen, mutta eivät siitä huolimatta jääneet kiinni temppujen tekemisestä.

Geller, Uri

Geller (s. 1946) on yksi tunnetuimmista psyykikoista. Hän syntyi Israelissa, mutta nykyisin hän asuu Isossa-Britanniassa. Gellerin mukaan hänen psyykkiset kykynsä näyttäytyivät jo lapsuudessa: eräänä päivänä hänen kädessään ollut lusikka vain taipui ilman fysikaalista voimaa. Gellerin äiti uskoi poikansa perineen kyvyt kaukaiselta sukulaiselta, psykoanalyysin kehittäneeltä Sigmund Freudilta.

Julkisuuteen Geller astui Israelissa 1960- ja 1970- lukujen vaihteessa, mutta pian hän siirtyi Eurooppaan ja Yhdysvaltoihin. Gellerin bravuuriksi tuli ”Geller-efekti” eli lusikoiden ja naulojen taivuttaminen hengen voimalla. Stanford Research Institutessa hänen kykynsä alistettiin ”kontrolloiduille tieteellisille kokeille”. Fyysikot Russell Targ ja Harold Puthoff julkaisivat myönteiset tulokset tiedelehti Naturessa vuonna 1974. Näiden fyysikkojen lisäksi Geller sai useat muutkin tiedemiehet vakuuttuneiksi parapsyykkisistä kyvyistään.

Sitten paikalle saapui taikuri James ”The Amazing” Randi. Randi perehtyi Geller-tapaukseen hyvin perusteellisesti ja kirjoitti kattavan teoksen The magic of Uri Geller (1975). Kirjassaan Randi tuo esille raskauttavaa todistusaineistoa Gellerin kykyjen aitoutta vastaan.

Gellerin kannattajat suhtautuvat parhaimmillaankin vain lievän skeptisesti Randin ja muiden esittämään kritiikkiin. He uskovat Gellerin sortuvan joskus taikatemppuihin, mutta toisaalta he uskovat osan hänen kyvyistään olevan aitoja. Uskossaan horjumattomat kannattajat toistavat siis parapsyykkisen tutkimuksen vanhaa mantraa: joskus, mutta ei aina.

Mutta kumpi on todennäköisempää: se, että ”psyykikko” käyttää aina tavallista taikuutta ja joskus läsnäolevat eivät huomaa hänen temppujaan, vai että hän ainoastaan joskus hyödyntää taikatemppuja ja tehdessään taikuutta jää aina tai useimmiten kiinni? Jälkimmäiseen näkökantaan taipuvien tulee ottaa huomioon, että taitavan taikurin käsittelyssä taikuutta tuntemattomat ovat lähes samalla tasolla kuin viisivuotiaat lapset: taikurit saavat tavallisen näyttämään todella ihmeelliseltä! Lisäksi Gellerin oma kanta puhuu näiden kannattajien näkemystä vastaan. Geller on nimittäin aina jyrkästi kiistänyt koskaan käyttäneensä taikatemppuja ja vakuuttanut kykyjensä olevan täysin aitoja.

Randin analyysien mukaan Gellerin kyvyttömyyden puolesta todistavat hänen menneisyytensä taikurina, Gellerin jääminen kiinni itse teosta, taikurien kyky toistaa Gellerin esitykset, hänen kykenemättömyytensä esiintyä menestyksekkäästi hyvin kontrolloiduissa olosuhteissa, sekä Gellerin lähipiirin tunnustukset. Myös SRI:ssä tehdyt ”kontrolloidut tieteelliset tutkimukset” ovat Randin mukaan osoittautuneet lähinnä parodiaksi: aina kun tutkijat halusivat tiukentaa vaatimuksia, tutkittava kiivastui ja tiukennuksista luovuttiin. Gellerin apulainen Shipi Shtrang sai puolestaan liikkua alueella vapaasti, eivätkä tulokset ylipäätään olleet niin vakuuttavia kuin on annettu ymmärtää. Ei siis ihme, että Nature julkaisi Targin ja Puthoffin artikkelin yhteydessä varoituksen, jossa todettiin tutkimuksen olleen suunnittelultaan, sisällöltään ja raportoinniltaan heikkotasoinen.

Arvostelua: Tiedot sisältävät runsaasti valikointia ja väritystä. Randin ihannointi auktoriteettina on todella liikuttavaa. Myös jotkut taikurit ovat tunnustaneet, että eivät joissakin tilanteissa saaneet Gelleriä kiinni tempuista, vaan monet ilmiöt vaikuttivat heidän mielestään aidoilta. Sitä on Randikin paheksunut. Vahventamani teksti on virheellinen, sillä Geller tunnusti kirjassa "My Story" tehneensä temppuja toisinaan.

Jung, Carl Gustav

Jung (1875–1961) oli itävaltalainen psykiatri, joka toimi psykoanalyysin kehittäjän Sigmund Freudin oppilaana ja kollegana. Myöhemmin hän kehitti oman analyyttisen psykologiansa. Analyyttisen psykologian keskeisimpiin käsitteisiin kuuluvat introvertti, ekstrovertti, animus, anima, arkkityyppi ja kollektiivinen piilotajunta. Introvertillä Jung tarkoitti omissa ajatuksissaan viihtyvää, sisäänpäinkääntynyttä henkilöä, ja ekstrovertiksi hän vastaavasti kutsui ulospäinsuuntautuneita, sosiaalisia henkilöitä. Animus viittaa puolestaan jokaisessa ihmisessä olevaan miehekkyyteen ja anima naisellisuuteen.
Jungin suku oli ilmeisen taipuvainen uskomaan henkiin ja yliluonnolliseen, ja hänellä olikin lapsesta saakka useita kokemuksia paranormaaleista ilmiöistä sekä erikoisista näyistä ja unista. Jung oli kiinnostunut myös I chingistä, alkemiasta sekä astrologiasta.

Arvostelua: Jung oli sveitsiläinen eikä itävaltalainen. Melkoista hakuammuntaa ja käsitesoppaa, josta kaikki rakenne puuttuu. Keskeinen käsite eli persoonallinen piilotajunta kompleksiteorioineen puuttuu kokonaan, samoin tyyppioppi. Luettelossa on saman rakenteen eri tasoja rinnakkain, eli todellisuudessa (1)kollektiiviseen piilotajuntaan sisältyvät (2)arkkityypit, joita on (3)vain miehen animan ja vain naisen animuksen lisäksi melkoinen joukko muitakin. Jungin runsas symbolien käyttö puuttuu myös.

Laantumistaipumus

(engl. decline effect). Parapsykologit tarkoittavat laantumistaipumuksella psi:n ominaisuutta, joka selittää miksi parapsykologisissa kokeissa jotkut koehenkilöt onnistuvat aluksi hyvin, mutta sitten tulokset lähestyvät vähitellen tilastollista todennäköisyyttä. Kun siis koesarjan tulokset lähenevät sattumaa, parapsykologien mukaan tämä ei ole osoitus siitä, että psi:n olemassaoloa ei vieläkään ole toteennäytetty, vaan yksinkertaisesti yhdestä psi:n ominaisuudesta. Puuttuvan psi:n ohella laantumistaipumusta voidaan pitää vain yhtenä tekosyynä, jonka varjolla voidaan kieltäytyä suhtautumasta kriittisesti omiin käsityksiin ja suhteuttamaan ne tarjolla olevaan todistusaineistoon.

Arvosteluksi riittänee parapsykologien oma määritelmä, josta yllä olevan tekstin asiantuntevuus selviää:
(The Journal of Parapsychology 4/1999)

DECLINE EFFECT: The tendency for high scores in a test of psi to decrease, either within a run, within a session, or within a longer period of time; may also be used in reference to the waning and disappearance of psi talent.

Eli siis todellisuudessa laantumistaipumus ilmenee useammalla aikajänteellä: yksittäisten koesarjojen, kokonaisten istuntojen sisällä ja pitemmällä ajalla. Nimitystä käytetään myös henkilön psi-kyvyn vähittäisen heikkenemisen yhteydessä. Laantumistaipumus on vahvistusta aitojen ilmiöiden olemassaololle, sillä se on yksi "psi:n sormenjäljistä". Miten ihmeessä pelkissä satunnaistuloksissa voisi tulla esiin tällainen melko yleinen ja säännönmukainen ilmiö?

Lammas

(engl. sheep). Katso: EE-ilmiö.

Vuohi

(engl. goat). Katso: EE-ilmiö.

Arvostelua: Kyseessä on kohdevirhe — lammas-vuohi-ilmiö (Sheep-Goat Effect) koskee koehenkilöitä ja EE-ilmiö (Experimenter Effect) kokeentekijöitä.

Parapsykologia

Arvostelua pitkästä jutusta: Alan lyhyt määritelmä on oikein, mutta sitten lähdetään tyypillisille urille. Skeptisistä lähteistä poimitun, valikoidun ja väritetyn aineiston asiantuntemusta kuvastaa se, että parapsykologia läpi tekstin kirjoitetaan "para-psykologia". Itse tutkimuksista ja niiden tuloksista ei kerrota mitään, vaan kyseessä on historialliseen katsaukseen perustuva runttaus. "Mini-Gellerit" mainitaan tässä yhteydessä, vain toistaen yhtä tunnettua tapausta, hyvin ymmärrettävää huijausyritystä.

Skeptikot käyttävät häpeämättä yksittäistapauksia tukemaan omaa asiaansa, mutta parapsykologien yksittäistapaukset eli "anekdootit" eivät kelpaa mihinkään.

Puuttuva psi

(engl. psi-missing). Psi:n on katsottu ilmenevän, jos kokeiden tulokset poikkeavat sattumalta odotetusta tuloksesta. Esimerkiksi jos henkilö pystyy täydelliseen 100% suoritukseen oletusarvon ollessa 20%, niin psi-tekijän on katsottu — virheellisesti — olleen tuloksen takana. Parapsykologien mukaan päinvastainen ei kuitenkaan pidä paikkaansa eli jos koehenkilö onnistuu oletusarvoa huonommin, niin myös silloin psi:n katsotaan vaikuttaneen.

Esimerkiksi jos henkilön onnistumisprosentti on puhdas nolla, niin psi:n ei katsota olleen vaikuttamatta (eli tulleen todistamatta) vaan itseasiassa vaikuttaneen negatiivisesti. Tätä negatiivista poikkeamaa kutsutaan parapsykologiassa puuttuvaksi psi:ksi. Puuttuvan psi pelastaa parapsykologisten ilmiöiden olemassaoloon uskovan käsitykset: se varmistaa, ettei hänen koskaan tarvitse todella kyseenalaistaan psi:n olemassaoloa.

Arvostelua: Aiheen nimi on käännösvirhe, koska termillä tarkoitetaan tilannetta, jossa psi ei suinkaan näytä puuttuvan, vaan se näkyy vaikuttaen päinvastaiseen suuntaan kuin yritetään. Teksti on niin sekava, että siitä on vaikeata saada selvää. Joka tapauksessa parapsykologit eivät nyt sentään aivan tuohon tapaan päätelmiään tee, vaan tuloksia arvioidaan tilastollisen merkitsevyyden perusteella. "Puuttuva psi" ei pelasta mitään, vaan todellisuudessa vain vaikeuttaa hyvien tulosten saamista. Siihen ei turvauduta vain tarvittaessa, vaan ilmiö on aidosti paras selitys monille koetuloksille. Kyllähän epätodennäköisen paljon huonoon suuntaan poikkeaville tuloksillekin tarvittaisiin jokin selitys, esimerkiksi jos joku arvaa sadan peräkkäisen rahanheiton tuloksen joka kerran väärin.

Räyhähenki

(engl. poltergeist). Räyhähengellä eli poltergeistilla tarkoitetaan ilkeää henkiolentoa eli demonia, joka heittelee tavaroita ympäri huonetta tai hyökkää ihmisten kimppuun. Räyhähenget ovat usein oudosti keskittyneet nuorten, huomionhaluisten tyttöjen ympärille. Joskus tällaisia naispuolisia ”räyhähenkiä” on saatu kuvatuksi suoraan videollekin.

Myös muunlaiset materiaaliset tekijät ovat saaneet aikaan räyhähenkiä. Esimerkiksi psykologi Susan Blackmore kertoo bristolilaisesta perheestä, jonka luona tapahtui kummia. Muun muassa perheen television kanavat vaihtuivat ilman selkeää syytä. Pian kuitenkin selvisi, että perheen koiran panta aiheutti ilmiön.

Kuten muissakin oudoissa ilmiöissä, räyhähenki-tapauksissa kannattaa ensin huolellisesti tarkistaa tunnettujen tekijöiden vaikutus ja vasta sitten siirtyä harkitsemaan henkisten ulottuvuuksien merkitystä.

Arvostelua: Loppukappaleeseen on helppo yhtyä. Mutta eivätpä taida parapsykologit olettaa mitään henkivaltoja, vaikka ilmiöt toisinaan ilkikurisesti käyttäytyvätkin. Alla olevasta parapsykologien omasta määritelmästä voi tehdä muitakin vertailuja: (http://www.parapsych.org/glossary_a_d.html)

POLTERGEIST A disturbance characterized by bizarre physical effects of paranormal origin, suggesting mischievous or destructive intent: these phenomena include the unexplained movement or breakage of objects, loud raps, the lighting of fires, and occasionally personal injury to people; in contrast to a haunting, the phenomena often seem to depend upon the presence of a particular living individual, called the “focus”, frequently an adolescent or child; and apparitions are rarely seen. [German: literally, “noisy ghost”]"

Ujousilmiö

Ujousilmiöllä tarkoitetaan parapsykologisten ilmiöiden esiintymistä ainoastaan tarkkailemattomissa, ei-kontrolloiduissa olosuhteissa.

Arvostelua: Ei tarkoiteta noin yksioikoisesti. Kyllä hyvin kontrolloitujakin tuloksia on saatu, mutta sellaisten saaminen vaikeutuu koeolosuhteiden tiukentuessa ja dokumentoinnin tason noustessa. Ilmiöitä on niin usein ja selvästi havaittu, että ne eivät voi selittyä pelkästään kokeiden hutiloidulla valvonnalla tai kokeentekijän/koehenkilön vilpillä.

James Randi

Korostan vahvennuksella pitemmän tekstin joukossa olevia olennaisia kohtia, että ne sattuisivat paremmin silmään. Kaikki kursivoinnit ovat alkuperäistekstissä.

Kirjasta James Randi (1980?), 'Flim Flam!', löytyi seuraava teksti John Hastedin lapsitaivuttajille tekemistä kokeista:

"… he was — as usual — left unattended and unobserved except by recorders hooked up to the metal samples. This is a favorite Hasted method of testing children". (s. 221)
Vapaasti käännettynä:
"… hänet oli — kuten tavallista — jätetty huomiotta ja valvomatta, lukuun ottamatta ilmaisimia, jotka oli kiinnitetty metallisiin koekappaleisiin. Tämä on Hastedilainen suosittu menetelmä lasten kanssa tehdyissä kokeissa."

Tapaus koskee luultavasti Steven Northin kanssa tehtyjä kokeita, joissa Hasted tosiaan ainakin toisinaan antoi hänen tehdä taivutuksiaan piilossa muiden katseilta, useimmiten "lämmittelytarkoituksessa". Hasted itse kertoo tämän seikan kirjassaan. Randin selostuksesta ei tavalliseen tapaan saa minkäänlaista selkoa siitä, mistä ja millaisesta kokeesta oli kysymys. Itse asiassa selostuksen on pakko olla virheellinen, koska ilmoitetut vähäiset yksityiskohdat eivät täsmää muualla oleviin tietoihin.

Mitäs sanookaan itse Hasted lasten tarkkailustaan yleensä? Kirjassa John Hasted (1981), "The Metal-benders", on seuraava esimerkki:

"Nicholas Williams was seated by my side on the sofa in the lounge whilst the key was hanging by its wire from the mantelpiece on the opposite wall ". (s. 54)
Eli: "Nicholas Williams istui vieressäni sohvalla eteishallissa ja avain riippui johtimestaan takanreunukselta vastakkaisella seinällä. [n. 2 m etäisyydellä]"

Piirturiin tuli runsaasti heilahteluja ja siirtymiä jännitysvenymäliuskoista (kuva kirjassa s. 55) ja avain taipui Hastedin mukaan.

Hasted kertoo usein tarkkailutavoistaan kirjassaan, eikä Randin teksti tee oikeutta niille. Huomatkaa myös Randin epämääräinen ilmaus "favorite method", eli ei oikeuteen haastamisen mahdollisuutta, mutta skeptikoille riittävä ilmaisu vahvan mielikuvan muodostamiseen.
- - -

"Ajatusvalokuvaaja" Ted Seriosia laajasti tutkinut Jule Eisenbud lainasi erään lehden artikkelia Seriosista lehdessä "The Journal of the American Society for Psychical Research" 1975:1 (s. 94):

[New York (magazine) 1973, September 10:] "Randi appeared with Serios in the "Today" show and duplicated the feat. Like Serios, he merely palmed this small device. After the show, Randi says, Serios told his mentor, Eisenbud, that the jig was up, that his method had been found out. But Eisenbud, says Randi, now a fervent believer in Serios's psychic powers, grapped Serios by the shoulders and said, on the verge of tears: "What do you mean, Ted? You can do it; I know you can!"".

Eli: "Randi esiintyi Seriosin kanssa "Today"-showssa ja toisti saman tempun. Kuten Serioskin, hän vain piti salaa kädessään tätä pientä laitetta. Randi sanoo shown jälkeen, että Serios kertoi tukijalleen Eisenbudille, että homma oli ohi, että hänen menetelmänsä oli keksitty. Mutta Randin mukaan Eisenbud tarttui Seriosia olkapäistä ja kyyneliin puhkeamaisillaan sanoi: "Mitä tarkoitat, Ted? Sinä osaat tehdä sen; tiedän, että osaat!""

Eisenbudin laajasti – ja rehellisesti – perusteltu mielipide oli:

"But it is one thing to assume some kind of a normal explanation (an honest enough position, however ill-informed) and another to impute to Ted a confession of fraud".
Eli: "On toinen asia olettaa jonkinlainen normaali selitys (rehellinen näkökanta vaikkakin tietämättömyydestä aiheutuva) kuin syyttää Tediä vilpin tunnustamisesta".

Seriosia ei todellisuudessa osoitettu koskaan huijariksi eikä hänen kuvausuransa loppunut noiden skeptisten väitteiden vuoksi.
- - -

Lainaan seuraavan, entisen pseudoskeptikon kirjoittaman, pätkän linkistä http://www.skepticalinvestigations.org/exam/Prescott_Randi.htm:

"Pressman flatly denied all of Randi's allegations in two public statements, neither of which was even mentioned in the 1982 re-issue of the book. 'I made the film,' said Pressman, 'and my name appeared with my full knowledge and permission . . . Nothing was restaged or specially created . . . I have never met nor spoken to nor corresponded with Randi. The 'revelations' he attributes to me are pure fiction.'"

Eli: "Pressman suoralta kädeltä kiisti kaikki Randin väitteet hänen kahdessa julkisessa lausunnossaan, joita kumpaakaan ei enää mainittu kirjan uudessa painoksessa 1982. 'Kuvasin filmin', sanoi Pressman, 'ja nimeni mainittiin täysin tieteni ja luvallani … Mitään ei järjestetty uudelleen tai tehty erityisesti … En ole koskaan tavannut Randia enkä puhunut hänelle tai ollut kirjeyhteydessä. 'Paljastukset', jotka hän väittää minun tehneen, ovat puhdasta keksintöä.'"

Martin Gardner

Gardner kertoo kirjassaan Martin Gardner (1981/1989), "Science; Good, Bad and Bogus" John Taylorin tekemistä kokeista lapsitaivuttajien kanssa:

"Oddly, Taylor never sees anything bend, …" (s. 93)
Eli: "Outoa, että Taylor ei koskaan näe minkään kappaleen taipuvan, …"

Mitäs Taylor itse sanookaan? Hän kuvaa anteeksiantamattoman huonosti koejärjestelyitään, mutta sentään jotakin. John Taylor (1975), "Superminds":

"I saw a strip of silver bend up and flop over on being rubbed gently by one subject". (s. 74)
Eli: "Näin hopealiuskan taipuvan ja retkahtavan alas, kun eräs koehenkilö siveli sitä".

- - -

Gardnerilla on tapana käyttää tukenaan olemattomia, tarkemmin dokumentoimatta jääviä skeptisiä tutkijoita ja asiantuntijoita. Pari esimerkkiä:

Martin Gardner (1981/1989), "Science; Good, Bad and Bogus", Hastedin häkkyräpalloista:

"Other experimenters have had no difficulty twisting paper clips and pushing them into such globes where they intertwine to form tight scrunches, and to do it in just a few minutes." (s. 205)
Eli: "Muilla kokeentekijöillä ei ole ollut mitään vaikeutta kiertää paperinliittimiä ja työntää ne sellaisiin palloihin, missä ne kiertyvät toisiinsa ja muodostavat tiukkoja häkkyröitä, ja he tekivät sen muutamassa minuutissa."

On täysin varmaa, että tällaisia kokeita ei ole koskaan tehty eikä kyseisiä kokeentekijöita ole olemassakaan. Paperiliittimien häkkyrät Hastedin palloissa olivat aivan erilaisia.
- - -

Lainaus Charles Honortonilta linkistä http://findarticles.com/p/articles/mi_m2320/is_n2_v57/ai_14890637/pg_1:

Martin Gardner (1983), 'The whys of a philosophical scrivener'. New York, Quill:
.
"How can the public know that for fifty years skeptical psychologists have been trying their best to replicate classic psi experiments, and with notable unsuccess? It is this fact more than any other that has led to parapsychology's perpetual stagnation. Positive evidence keeps coming from a tiny group of enthusiasts, while negative evidence keeps coming from a much larger group of skeptics."
Eli: "Miten yleisö voi tietää, että viidenkymmenen vuoden ajan skeptiset psykologit ovat yrittäneet parhaansa toistaakseen klassisia psi-kokeita, merkittävän huonoin tuloksin? Tämä tosiasia enemmän kuin mikään muu on johtanut parapsykologian ikuiseen pysähdykseen. Myönteisiä tuloksia tulee pieneltä ryhmältä intoilijoita, samalla kun kielteistä näyttöä tulee paljon suuremmalta ryhmältä skeptikkoja."

Gardner ei anna lähteitä näihin laajoihin skeptisiin tutkimuksiin. Se ei olisikaan ollut mahdollista, koska noita tutkimuksia ei ole koskaan tehtykään. Myöskään suoranaista 'negatiivista näyttöä' ei parapsykologian tutkimuksessa ole olemassakaan. Jos positiivista näyttöä ei yksittäistapauksessa saada, niin kyseessä voi olla psi-tekijän olemattomuus tai vain psi-tekijän oikullisuus, eli että se ei aina haluttaessa tule esiin. Näytön taso paljastuu vasta laajojen tutkimusten jälkeen.
- - -

Martin Gardner (1981/1989), "Science – Good, Bad and Bogus":

"The feats performed by Geller's chief rivals are even funnier. Ted Serios, a Chicago bellhop, persuaded such leading parapsychologists as Thelma Moss, Charles Tart, Gertrude Schmeidler William Cox, and Jule Eisenbud that he could cause his memory of old photographs to register on Polaroid film merely by looking into the lens through a roll of paper that he held in front of the lens. When two magicians explained how easily Serios could have faked it, Serios lost his power and faded from the scene. Yet not one of the parapsychologists mentioned above has altered his or her opinion of the genuineness of Serios power". (s. 103)

Siinäpä todella "tieteellistä" tietoa. Kukapa tuosta arvaisi, että Serios tuotti useita satoja kuvia, aiheina mm. koostekuvat kuvaushuoneesta. Että kymmenet tohtoritason tutkijat kuittasivat kuvia ja pöytäkirjoja nimikirjoituksellaan aidoiksi. Että Serios ei aina itse pitänyt "gismoa" tai laukaissut kameraa, vaan oli käden ulottumattomissa niistä. Että gismoa voitiin tarkistaa milloin tahansa ja sitä tarkistettiinkin ahkerasti. Että kuvia otettiin myös lasin läpi. Että Cox on puoliammattimainen taikuri. Että Serios tuotti parhaiten tuloksia ollessaan vahvassa humalassa. Ja että kenenkään ei ollut tarpeellistakaan muuttaa käsitystään.

Lopuksi

Siinäpä oli muutamia esimerkkejä mainioista skeptismin esitaistelijoista. On huomattava, että löysin Geller-taivutusta ja Seriosia käsittelevät tapaukset itse, koska tunnen nämä alueet varsin hyvin. Epäilemättä suoria valheita olisi helposti löydettävissä lisää, kun tarkistelisi muita alueita. Vahinko, että parapsykologian tutkijat eivät ole tehneet systemaattista luetteloa havaitusta selvästä valehtelusta. Se olisi hyvä ase pseudoskeptismiä vastaan.

Toivottavasti kukaan ei ajattele, että vastustan Randin ja Gardnerin ajatuksia silloin, kun he vainoavat oikeata huuhaata. Aivan aidosti pidän sitä hyvänä ja tarpeellisena työnä, vaikka ilmeisesti he käyttävät samoja menetelmiä siinäkin. Tällä kertaa oli kysymys kunniallisten tutkijoiden mustamaalaamisesta virheellisen tiedon avulla.

Mutta entäpä jos kaikki värittäminen ja valehteleminen onkin tapahtunut parapsykologien leirissä ja Randi ja Gardner ovat puhtaita pulmusia? Tuskin, sillä osa heidän väitteistään koskee aikaisemmin kirjoitettuja tekstejä ja ovat helposti tarkistettavissa, ja osasta totuus selviää laajemmilla ja monipuolisilla tarkistuksilla.

Rosenheimin poltergeist

2010-02-22T01:09:00.001+02:00

Alla oleva suppea yhteenveto perustuu Rosenheimin tapauksen ensimmäisiin, alustaviin raportteihin (Bender 1968, Karger & Zicha 1968) ja muutamaan myöhempään yhteenvetoon. Tietoja yhdistelemällä saa melko hyvän yleiskuvan tapahtumista, vaikka paljon tärkeitä yksityiskohtia jääkin puuttumaan. Monien paikalla olleiden allekirjoitetut raportit ja teknisten tutkijoiden lausunnot jäävät puuttumaan, vaikka niitä Benderin artikkelien mukaan kerääntyi suuret määrät tutkimuksen aikana.

Kyseinen, ehkä toistaiseksi parhaiten tutkittu poltergeist-ilmiö esiintyi Baijerissa, Rosenheimin kaupungissa talvella 1967/68. Tapahtumapaikkana oli Adamin lakiasiaintoimisto. Jo kesällä toimistossa huomattiin häiriöitä puhelimien toiminnassa. Usein soivat kaikki toimiston neljä puhelinta yhtä aikaa, vaikka kukaan ei ollut soittamassa sinne. Puhelut katkeilivat usein ja puhelinlaskut olivat epätavallisen suuret.

Marraskuussa alkoi esiintyä uusia ja voimakkaampia ilmiöitä, muun muassa katossa 2,5 metrin korkeudella olevat loisteputket sammuivat vähän väliä. Tutkittaessa huomattiin, että putket olivat kääntyneet kiinnityksissään 90 astetta. Automaattisulakkeet laukesivat vähän väliä ilman havaittavaa syytä. Kuului kovia paukahduksia eri puolilta toimistoa, ei mistään esineistä tai muista pinnoista vaan ikäänkuin suoraan ilmasta.

Aluksi oletettiin häiriöiden aiheutuvan sähköverkon vioista. Sähkölaitoksen asiantuntija tuli tutkimaan tapausta ja asensi 16.11.1967 piirturin, jolla voitiin mitata huoneiston sähköverkkoa, valinnaisesti joko jännitettä tai kulkevaa kokonaisvirtaa. Asiattoman käsittelyn estämiseksi piirturia käytettiin aluksi pitkän aikaa sinetöitynä, jolloin paperi ja kynä jäivät tavoittamattomiin suojalasin alle. Kun sinetöinti myöhemmin lopetettiin paperin vaihtamisen helpottamiseksi, niin tulostuksessa ei tapahtunut muutoksia, vaan ilmiöt jatkuivat entiseen tapaan.

Sähkölaitoksen toimesta toimiston työntekijöitä pyydettiin merkitsemään kaikki oudot tapahtumat tarkasti muistiin. Myös sähkölaitoksen tarkastajat saivat tehtäväkseen tarkkailla toimiston tapahtumia.

Piirturi toi esiin piikkejä sekä jännitteessä että virran kulutuksessa, ja toisinaan kynä löi mittausalueen yläreunaan asti. Tuloksissa oli kuitenkin selittämättömiä piirteitä, joita on nähtävissä myös Karger & Zichan raporttiin liitetyissä kuvissa piirturipapereista. Vaikka piirturi näytti piirtoalueen rajana olevaa 50 ampeerin virtaa, niin sulakkeita ei lauennut. Toisaalta taas sulakkeita laukesi ilman vastaavia piikkejä piirturilla. Niin ollen sulakkeiden laukeaminen ja piirturin piikit eivät vastanneet toisiaan, mikä oli hyvin merkillistä.

Eräässä vaiheessa sähkön normaali jakelutie ohitettiin suoralla kaapelikytkennällä muuntajalta toimistoon. Toimenpiteellä ei saatu häiriöitä loppumaan, vaan ne jatkuivat entiseen tapaan. Toimiston johtajan vaatimuksesta sähkö jopa lopuksi tuotettiin toimistoon omalla generaattorilla, mutta sekään ei auttanut.

Kuviin merkityistä kellonajoista on laskettavissa, että piirturinpaperin nopeus oli 1 jako-osa/10 min ja piikit muodostivat useassa tapauksessa yli minuutin kulumista vastaavia silmukoita ja kaaria. Kynä ei rakenteen jäykkyyden vuoksi voinut laitteen vahingoittumatta liikkua merkittävästi paperin kulkusuuntaan, joten silmukat varmuudella johtuivat paperin liikkeestä. Paperin ajoittaiseen nousemiseen irti alustastaan viittaa se, että kynästä tuli pari kertaa repeämiä paperiin. Sinetöidyn piirturin paperiin ei päässyt käsiksi ilman sinetin avaamista, ja ilman sinetöintiäkin paperin liikuttelu jälkien kuvaamalla tavalla olisi ollut erittäin hankalaa.

Myös puhelinlaitokselta tuli tutkija tarkistamaan yhteyksiä. Hän asensi laskurin rekisteröimään kaikki toimiston puhelut. Laskuri rekisteröi toisinaan puheluita todistajan nähden, vaikka kukaan ei ollut puhelimessa. Eräässä vaiheessa käytössä oli vain yksi puhelin valvonnan helpottamiseksi. Vaikka puhelinten numerolevyt lukittiin, niin puheluita edelleen rekisteröityi.

Puhelinlaitoksen tutkija päätyi siihen tulokseen, että linjat toimivat oikein, mutta puhelut toimistosta soitettiin selittämättömällä tavalla. Tällöin ei jäänyt muuta mahdollisuutta kuin mekaaninen voimavaikutus puhelimiin. Niiden tiettyjä jousia piti painaa sopivassa järjestyksessä numeron valitsemiseksi. Esimerkiksi Neiti Ajalle oli pahimmillaan soitettu 32 kertaa 10 minuutin aikana numeroon 0119 ja toisinaan 4-5 soittoa minuutissa, kaiken kaikkiaan satoja soittoja. Soittojen takana täytyi ilmeisesti olla jonkinlaisen älyn, joka osasi antaa mekaanisia impulsseja toistuvasti samalle numerolle.

Maanantaina 20.11.1967 kovan paukahduksen jälkeen johtajan huoneen katosta putosi loisteputki lattialle ja särkyi. Koska putoavia loisteputkia pidettiin liian vaarallisina, ne kaikki vaihdettiin hehkulamppuvalaisimiin tapauksen jälkeen. Hehkulamppuja poksahteli rikki ja toisinaan särkyivät myös lasiset lampunvarjostimet. Katosta riippuvat valaisimet heiluivat usein, toisinaan jopa niin rajusti että kolahtivat kattoon. Heiluvan valaisimen viereen katosta ripustettu muoviheiluri ei liikkunut. Kopiokoneen kehitysliuosta vuoti useita kertoja selittämättömästi lattialle.

Toimiston johtaja teki hävityksen takia rikosilmoituksen "tuntemattomasta", jonka jälkeen myös poliiseja tuli paikalle tutkimaan tilannetta. Ilmiöitä esiintyi vain työaikana, joten joku toimiston väestä oli todennäköinen syyllinen. Pian keksittiin, että ilmiöitä tapahtui vain silloin, kun 19-vuotias Annemarie Schneider oli paikalla. Lamput poksahtelivat hänen läheisyydessään niin, että hän usein sai sirpaleita päälleen.

Eräs toimiston omistajista päivitteli tapahtuvia häiriöitä ja tuli tokaisseeksi: "Nyt enää vai puuttuu, että kuvat seinällä liikkuvat"! Ja todella, pian ne alkoivatkin liikkua. Taulut ja kalenterit heilahtelivat kiinnityksissään, pyörähtelivät kiinnityskoukkunsa ympäri ja toisinaan putosivat. Taulut liikkuivat yleensä silloin, kun kukaan ei sattunut katsomaan sinne päin. Muutamat henkilöt kuitenkin pääsivät näkemään joitakin heilahduksia, jotka tapahtuivat nopeana liikkeenä. He vakuuttivat nähneensä kaiken niin hyvin, että kukaan paikalla ollut ei voinut aiheuttaa liikkeitä normaalilla tavalla.

Parapsykologian professori Hans Bender tuli paikalle 1.12.1967 ja toi mukanaan kaksi avustajaa. Sähkölaitteiden selittämättömiksi jääneiden häiriöiden vuoksi hän kutsui lisäksi paikalle fyysikkoja, jotka mittasivat sähköverkkoa ja konttoritilojen ilmiöitä nelikanavaisella muistioskilloskoopilla. Sillä mitattiin verkon jännitettä, sähkökentän muutoksia, magneettikenttiä ja ilmaääniä mikrofonin avulla. Nopeasti täyttyvän muistin takia oskilloskooppi ei tallentanut koko aikaa, vaan tallennus laukaistiin käyntiin pienistä muutoksista mitattavilla kanavilla.

Oskilloskooppi ei vahvistanut piirturinkäyrien piikkejä eikä mittauksissa löytynyt mitään ympäristösyytä niille. Kaikista piirturia koskevista tuloksista voidaan varmuudella päätellä, että piirturinkäyrien selittämättömät piikit eivät aiheutuneet sähköverkosta tulleista häiriöistä, vaan mekaanisesta voimavaikutuksesta piirturiin. Mekaaniseen vaikutukseen viittaa myös se, että särkyneissä hehkulampuissa oli hehkulanka toisinaan ehjänä. Fyysikot totesivat kokeellisesti, että piirturin tärähtelyt, verkkojännitteen vaihtelut tai kontaktihäiriöt eivät olisi voineet saada piikkejä aikaan.

Parapsykologian tutkijat yrittivät kuvata videolle toimiston ilmiöitä. He saivatkin tallennetuksi valaisinten heilumista ja paukahdusääniä, mutta taulujen liikkeen videoiminen ei onnistunut. Sensijaan henkilökunta onnistui videoimaan yhden 120 (tai ensimmäisen raportin mukaan 320) asteen pyörähdyksen. 320 astetta on luultavasti erehdys, koska luku esiintyy lähellä tekstin toisessa kohdassa.

Monissa tilanteissa huomattiin, että ilmiöt välttelivät suoraan havaituksi tulemista. Lähes aina ne tapahtuivat sellaisessa paikassa, jota kukaan ei tullut tuolloin katsoneeksi, ja huomion kohteina olevissa paikoissa ei yleensä tapahtunut mitään. Esimerkiksi tutkija Elmar Gruber (1981) kertoo kokemuksestaan, kun usein liikkuneeseen tauluun kohdistettiin videokamera. Kameran pyöriessä taulu ei liikahtanutkaan, mutta se heilahti heti, kun kasetin nauha tuli loppuun ja nauhoitus pysähtyi.

Kun häiriöiden aiheuttajaksi todettiin Annemarie, niin vahinkojen vähentämiseksi hänelle myönnettiin lomaa. Kuitenkin hän halusi käydä työpaikallaan joululoman jälkeen. Näiden käyntien aikana alkoi taas tapahtua ja entistäkin voimallisemmin. Fysiikan professori näki, miten pöytälaatikoita työntyi itsekseen ulos paikoiltaan. Kaksi kertaa siirtyi 3,5 sentnerin eli noin 175 kg painoinen asiakirjakaappi noin 30 cm ulos seinästä. Tauluja putoili ja hehkulamppuja särkyi entistä tiuhempaan tahtiin.

Annemarie ja häntä vastapäätä istuva toimiston työntekijä valittivat toisinaan tuntevansa kovaa puristusta jommallakummalla korvallaan ja kohta tuli iholla näkyviin korvasta kaulaan asti ulottuva vahvasti punottava alue. Annemarielle tehtiin sekä psykologisia että parapsykologisia kokeita. Telepatakokeissa saatiin positiivisia tuloksia, mutta psykokinesiakokeet tuottivat nollatuloksen.

Kun Annemarie siirtyi toisen työnantajan toimistoon, niin ilmiöt Adamin toimistossa loppuivat. Bender (1968) kertoo, että ne jatkuivat vielä hetken heikkoina hänen kotonaan ja todennäköisesti myös uudessa toimistossa. Ainakin 40 paikalla ollutta henkilöä havaitsi Rosenheimin ilmiöitä, mukana parapsykologian tutkijoita, teknikoita, poliiseja, lääkäreitä, psykiatreja, fyysikoita, psykologeja, toimiston henkilökuntaa, asiakkaita ja muita.

Bender (1973) kertoo, että paikalla kävi myös skeptinen taikuri Allan, joka huomasi tutkimuksissa käytetyn muoviheilurin nailonisen ripustuslangan riippumassa katosta. Niinpä kirjassa Allan, Schiff und Kramer: "Falsche Geister – echte Schwindler" todettiin koko tapaus huijaukseksi. Melko rohkea väite tapauksen kokonaisuuden huomioon ottaen. Olisipa ollut ihme, ellei keskushenkilöä ja muuta henkilökuntaa olisi tarkkailtu tiukasti havaintojen ja tutkimusten aikana, jopa rikospoliisin toimesta.

Toimiston omistaja haastoi kirjan kustantajan oikeuteen, koska hän itse ja hänen henkilökuntansa tulivat kirjassa syytetyiksi vilpistä. Todistusten perusteella oikeus totesi henkilökunnan syyttömäksi ja kielsi kirjan jatkolevityksen. Oikeudenkäynti vahvisti tutkimuksissa saatua tietoa, kun sen tuloksena todettiin, ettei ketään saatu kiinni ilmiöiden vilpillisestä aiheuttamisesta.

Tapauksen yhteydessä ilmenivät monissa muissakin poltergeist-tapauksissa esiin tulleet seikat:
1. Ilmiöt tapahtuivat vain keskushenkilön ollessa paikalla.
2. Ilmiöitä tapahtui eniten aivan keskushenkilön läheisyydessä ja ne harvenivat etäisyyden kasvaessa.
3. Ilmiöt välttelivät suoraa havaitsemista tapahtumahetkellä, mutta välttely ei ollut täydellistä.
4. Tapahtumista oli pääteltävissä, että niiden takana oli jonkinlainen äly.
5. Keskushenkilöllä oli "psyykkisiä jännitteitä".

- - -
Olen keskustellut Rosenheimin tapauksesta sekä Skepsis ry:n että JREF:n foorumeilla. Kummassakin minulle kerrottiin, että siellä oli joku taitava huijari, joka sai kaikki ilmiöt aikaan tempuillaan. Esimerkiksi kävi salaa tönäisemässä piirturia jne., vaikka pelkkä tönäisy ei todellisuudessa olisi saanut aikaan piirturikäyrän silmukoita. Myös kerrottiin, että en ollut esittänyt ainuttakaan todistetta psi-ilmiöiden puolesta, vaan kaikki oli vain pelkkää anekdoottia.

Lähteet (aikajärjestyksessä prosessin selkeyttämiseksi):

Hans Bender (1968): Der Rosenheimer Spuk – Ein Fall spontaner Psykokinese. (Ein vorläufiger Bericht). Zeitschrift für Parapsychologie und Grenzgebiete der Psychologie Vol. 11 s.104-112.

F. Karger und G. Zicha (1968): Physikalische Untersuchung des Spukfalles in Rosenheim. Zeitschrift für Parapsychologie und Grenzgebiete der Psychologie Vol. 11 s.113-131.

Hans Bender (1971): Unser sechster Sinn. Deutsche Verlags-Anstalt, Stuttgart.

Hans Bender (1973): Verborgene Wirklichkeit. Walter-Verlag, Olten und Freiburg im Breisgau.

Alan Gauld and A.D.Cornell (1979): Poltergeists. Routledge & Kegan Paul, London, Boston and Henley.

Elmar R. Gruber (1981): On the Track of the Poltergeist. ASPR Newsletter Vol. VII, Number 1, January 1981.

Rosenheim-videoita (2010):

Saksa, geistervideohund:
http://www.youtube.com/watch?v=xTtjN6E2BtA

Saksa, Bierman:
http://www.youtube.com/watch?v=p1LjrnsH144

Espanja, El caso Rosenheim:
http://www.youtube.com/watch?v=lon3ZC1PpBw

Espanja, El caso Rosenheim - Cuarto Milenio - Iker Jimenez (1_2).mp4
http://www.youtube.com/watch?v=ylbsdOXvm20

Espanja, El caso Rosenheim - Cuarto Milenio - Iker Jimenez (2_2).mp4
http://www.youtube.com/watch?v=yJmrK9VESu0

Project Alpha

2010-02-19T12:40:00.000+02:00

Skeptisissä lähteissä usein toistettu väite on se, että tieteen edustajia on erittäin helppo huijata, jopa helpompi kuin tavallisia tallaajia. Yhtenä vakioperusteena tälle väitteelle on "Project Alpha", taikuri Randin vuosina 1979-83 toteuttama huijaus, jossa kaksi hänen apulaisinaan toiminutta nuorta amatööritaikuria pääsi Washingtonin Yliopiston McDonnell laboratorion koehenkilöiksi. Randin mukaan Alpha oli jymymenestys, kun nuorukaiset Steve Shaw ja Michael Edwards huijasivat mielin määrin fysiikan professori Peter R. Phillipsiä ja pian mukaan tullutta psykologian tohtorintutkintoa lopettelevaa Mark Shaferia.

Randin (1983a) kertomus on karua luettavaa. Nuorukaiset taivuttivat koekappaleita salaa pöydän alla, puhalsivat kärjen varaan ripustetun paperin pyörimään haluamaansa suuntaan kuvun alle järjestämästään pienestä raosta, vaihtoivat koekappaleiden merkintöjä, murtautuivat yöllä laboratorioon tehden siellä "ihmeitä", taivuttivat neljä paperiniittiä auki ja katsoivat kirjekuoressa olevat kuvat ja taivuttivat niitit takaisin paikoilleen, "polttivat" sulakkeita "ennen aikojaan" vaihtamalla ehjän sulakkeen paikalle jo valmiiksi palaneen, jne. Kaikki tämä ilman, että kokeiden valvojat olisivat huomanneet vilppiä. He olivat pitkään vakuuttuneita siitä, että nuorukaisilla oli aitoja kykyjä.

Randi lähetti tutkijoille alkuvaiheessa 11 kohdan ohjeen, jota noudattamalla he olisivat voineet vaikeuttaa vilpillistä toimintaa. Lisäksi Randi tarjoutui tulemaan paikalle valvomaan kokeita omalla kustannuksellaan. Tutkijat eivät toteuttaneet Randin valvontakeinoja eivätkä myöskään ottaneet vastaan hänen valvonta-apuaan. Nuorukaiset käyttäytyivät kokeissa Gellerin tapaan ja saivat koko ajan sekaannusta aikaan. Ellei muu auttanut, he teeskentelivät raivonpuuskia ja saivat helpotettua kontrollia. – Tällainen kerrottu tutkijoiden hyväuskoisuus ja tyhmyys herätti kiinnostukseni, että mitähän siellä todella tapahtui. Vastapuolen kuuleminen varmasti toisi selvyyttä asiaan.

Skeptinen näkemys Alphasta on luettavissa suomeksi Skepsis ry:n sivulla osoitteessa http://www.skepsis.fi/ihmeellinen/projekti_alfa.html.

Thalbourne (1995) on julkaissut artikkelin Alphan historiasta, mutta jutussa on mielestäni liiaksi selittelyn makua. Tälle on aika hyvä selitys, sillä hän oli itse mukana tutkimuksessa aivan sen lopussa, Onneksi George P. Hansen on julkaissut sivuillaan oikean helmen, eli todellisen skeptikon, Marcello Truzzin muuten vaikeasti hankittavan artikkelin vuodelta 1987. Truzzilla oli skeptikkona paljon sisäpiiritietoa Alphasta sen alkuvaiheista lähtien. Hän kommentoi Alphaa ja erittelee sitä koskevia näkökohtia suorastaan piinallisen monipuolisesti ja yksityiskohtaisesti.

No, mitäs siellä sitten todellisuudessa tapahtui? Laboratorion tutkijat olivat todellakin hyväuskoisia ja tulivat perusteellisesti huijatuiksi. Randin kutsumatta jättäminen paikalle oli varsin luonnollista, koska hänellä oli jo silloin melkoinen maine parapsykologian säälimättömänä runttaajana. Mutta tutkijat olivat kyllä jonkin verran kirjeenvaihdossa yksityiskohdista Randin kanssa, vaikka jättivätkin vastaamatta muutamaan Randin kirjeeseen.

Parapsykologia tieteenä, jolla on oma tiedeyhteisönsä, ei kuitenkaan nielaissut huijausta aitoina tuloksina. Kun Alphan tutkijat pääsivät esittelemään alustavaa raporttiaan, videoitaan ja käsityksiään Parapsychological Associationin kokouksessa elokuussa vuonna 1981, he saivat hyvin kriittisen vastaanoton. Todettiin, että aineistossa ei ollut sellaisia tuloksia, joille tavallinen selitys ei olisi ollut mahdollinen. Tutkijat joutuivat lisäämään raporttiinsa kokousjulkaisussa lieventäviä määritteitä kuten "mahdollinen", "oletettu" ja "näennäinen". Randi oli laskenut liikkeelle huhun huijauksesta niin, että tällainen mahdollisuus tuli esille jo kokousväen keskusteluissa. Sitä kuitenkin pidettiin yleisesti vain huhuna, joka tuskin piti paikkansa.

Tutkimuksen alussa tutkijat olivat niin innokkaita saamaan tuloksia, että he olivat sallineet valvonnan löysyyden kokeissaan. PA:n kokouksen jälkeen he kiristivät valvontaa, jolloin onnistuneita tuloksia ei enää saatu. He sallivat löysemmän valvonnan istuntojen alussa "lämmittelyksi", mutta muodollisissa ratkaisevissa kokeissa löysyyttä ei sallittu eikä kunnon tuloksia myöskään saatu. Alphan onnistuneista koetuloksista ei koskaan julkaistu ainoatakaan vertaisarvioitua tieteellistä artikkelia parapsykologian julkaisuissa. Randi julkisti Project Alphan lehdistötilaisuudessa tammikuussa 1983, jolloin jo siihen asti nikotellut tutkimus loppui kokonaan.

Randi tietenkin hyödynsi jossain määrin onnistuneen projektinsa julkisuudessa täysimääräisesti – maalaillen, liioitellen ja osittain virheellisiä tietoja antaen. Kun tarkastelee hakutuloksia Alphasta, niin lähes kaikki vakavasti otettavat artikkelit toistavat skeptisiä näkemyksiä. Ei kerrota, että oli paljon parapsykologian tutkijoita, jotka osasivat varoa eivätkä pitäneet Alphan tuloksia selittämättöminä missään vaiheessa. Randin kakkosraportissa (1983b) tosin kerrotaan kahdesta lievealueen parapsykologista, jotka valitettavasti olivat aidosti todella toivottomia herkkäuskoisuudessaan.

Mitä sanookaan rehellinen ja aidoksi mainostamani skeptikko Truzzi kommenteissaan? Kuultuaan Alphasta taikurituttaviltaan sen alkuvaiheissa hän keskusteli siitä Randin kanssa. Aluksi Randi kielsi mitään sellaista olevan olemassa, mutta joutui pian myöntämään asian todisteiden edessä. Truzzi sanoi epäilevänsä, että Randi Alphan julkistaessaan liioittelee ja pyrkii tekemään erotuksetta kaikki parapsykologit naurunalaisiksi. Randi lupasi, että hän tekee julkistuksen vastuullisesti, mutta niinhän se ei kuitenkaan mennyt.

Truzzi antaa Randille kiitosta hänen taitavuudestaan taikurina ja vilpillisten psyykikkojen temppujen paljastajana. Hän ei syytä Randia epäeettisyydestä, koska se olisi ollut turhaa showmiehen kyseessä ollen. Sensijaan hän syyttää tieteen edustajia ja tiedelehtien toimittajia, jotka kritiikittä menivät mukaan ja hyväksyivät tieteen mustamaalaamisen hatarin perustein. Mutta olihan se tietenkin herkullinen juttu.

Herkullisuudesta puheen ollen Truzzi kertoo, miten Randi itse joutui käärmeissään olevien parapsykologien huijaamaksi. Dennis Stillings järjesti keksityn kokousmuistion Archaeus-projektin nimissä Alphan nuorille taikureille, arvaten heidän pikaisesti raportoivan siitä Randille. Muistiossa kerrottiin, että Archaeus-projekti oli saanut 217 000 dollarin lahjoituksen PK-tutkimukseen ja opetukseen. Tuloksena oli, että Randi pian julkisti myöntäneensä seuraavan "Uri-palkintonsa" Medtronics Corporationille heidän 250 000 dollarin lahjoituksestaan huuhaa-tutkimuksiin.

Huijausmuistiossa ei ollut mainittu lahjoittajaa, joten Randi oli keksinyt yhtiön ihan itse. Lisäksi summa oli hiukan kasvanut. Randi ei koskaan julkistanut palkinnon peruutusta, vaan se vain vaiettiin. Hän joutui lähettämään anteeksipyynnön yhtiölle, jota oli aiheettomasti syyttänyt.

Skeptikkojen ja parapsykologien kirjoittamissa lähteissä on merkittäviä eroja monissa yksityiskohdissa. Randi esimerkiksi kertoo, että Alphan tutkijat valitsivat hänen huijarinsa noin 500 hakijan joukosta, kun Thalbourne puolestaan puhuu noin tusinasta hakijasta. Lisää eroja löytyy jo niistäkin lähteistä, jotka olen antanut lopussa. Joku voi olla sitä mieltä, että tieteeseen perustuvissa skeptisissä lähteissä tiedot tietenkin ovat luotettavampia. Minä olen toista mieltä sillä perusteella, että parapsykologeilla ei ole varaa valehdella kritiikin pelon vuoksi, mutta skeptikkojen antamat tiedot yleensä hyväksytään sellaisinaan ilman vähäisintäkään kritiikkiä.

Monissa New Age -lähteissä on paheksuttu Project Alphaa ja siitä annetut tiedot voivat puolestaan olla mitä hyvänsä. Näitä lähteitä ei tietenkään pitäisi sekoittaa parapsykologian tutkijoiden tuottamiin.

Lähteitä:

James Randi (1983a): "The Project Alpha Experiment: Part 1. The First Two Years," The Skeptical Inquirer, Summer, pp. 24-33. (http://www.banachek.org/nonflash/index.htm - valinta "Project Alpha")

James Randi (1983b): "The Project Alpha Experiment Part 2. Beyond the Laboratory", The Skeptical Inquirer, Fall, pp.36-45.

Michael A. Thalbourne (1995): "Science Versus Showmanship: A History of the Randi Hoax". The Journal of the American Society for Psychical Research, Vol 89, October. (http://www.aiprinc.org/para-c05_Thalbourne_1995.pdf)

Marcello Truzzi (1987): Reflections on "Project Alpha": Sientific Experiment or Conjuror's Illusion?. Zetetic Scholar, No 12-13, s. 73-98. (http://www.tricksterbook.com/truzzi/ZS-Issues-PDFs/ZeteticScholarNos12-13.pdf)

Lusikantaivutus vuonna 2006

2010-02-05T23:35:00.003+02:00

Kuvassa on kyseenä oleva lusikka, joka on katkennut S-mutkan keskivaiheilta.

Taivutustapahtuma

Tämän tapauksen on kertonut vuoden 2009 lopulla henkilö, joka haluaa pysyä tuntemattomana. Nimitän häntä jatkossa Matiksi, mikä on keksitty nimi. Huhtikuussa 2006 oli kolmen hengen seurue viettämässä iltaa vuokraamassaan mökissä. Matti kertoo tarinansa ensi versiossa näin:

Hauska esimerkki skeptikko tutustani on se kun olimme vuokranneet mökin erään kilpailutapahtuman johdosta ja ilta kului seurustellen normaaliin suomalaiseen mitään sanomattomaan tapaan, no ilta kävi ilmeisesti tylsäksi, kun tämä skeptikko halusi todistaa ettei lusikan väännössä ole mitään ihmeellistä, hän oli opetellut taidon netistä joltain skeptikkosivulta, huom ei mitään ihmeellistä jos sen osaa!, mielenkiintoinen näkemys skeptikolta.

Hän otti mökin siististä kalustosta yhden ruokalusikan, joita oli kuusi. Sitten hän alkoi sivellä lusikkaa ja sehän näytti taipuvan, kunnes se kuumeni niin että teki pienen palovamman sormiin, hän pudotti lusikan joka oli sulanut poikki ja oli s- vinkkelillä. Pöydän ääressä oli minä ja eräs henkilö joka ei uskonut tapahtumaan vaikka näki sen, eli yleisöä oli tosi vähän noinkin suureen suoritukseen, energia tuohon tulee ihmisestä tai ihminen on välittäjä.

Hassuinta tapauksessa oli se että tämä skeptikko keräs lusikan puolikkaat ja heitti ne palavaan takkaan, josta ne välittömästi keräsin talteen hiukan mustuneina.

Tämä skeptikko väitti koko tapausta huijaukseksi sen jälkeen kun olin sanonut hänelle että siinä sulle esimerkki yliluonnollisesta. Hän ei ole taikuri eikä osaa huijata muuta kuin sanoilla. Täysskeptikkoa ei käännä mikään, sen takia en niiden kanssa juuri enään väittele, se on vain energian hukkaa.

Kyselin täsmennyksiä taivutustapahtumaan, ja päädyimme seuraavaan tapahtumien kulkuun: Skeptikko astui pöydän ääressä istuvien Matin ja toisen henkilön eteen noin kahden metrin etäisyydelle ja piti lusikkaa vaakasuorassa suunnilleen sen ohuimmasta kohdasta oikean kätensä peukalon ja etusormen välissä siten, että se näkyi katsojille sivusuunnasta. Hän alkoi heiluttaa lusikkaa lyhyttä liikettä ja hidasta tahtia ylös ja alas, kunnes se näytti taipuvan, ja 1-4 minuutin kuluttua hän heitti sen lattialle. Lusikan huomattiin olevan S-mutkalla ja kahtena palana, katkenneena ohuimmasta kohdasta, joka oli mutkan keskivaiheilla.

Matti itse kertoo taivutuksesta ja sen jälkeisistä tapahtumista lisää seuraavasti:

Lusikka oli ohuimmasta kohdasta kahden sormen välissä ja kokoajan näkyvissä, sulaminen tapahtui nopeasti, koska hän huomasi pienet palovammat sormissa vasta kun osat oli pudonneet lattialle. Muistini mukaan laittoi sormet suuhun ja puhalteli niitä, ym. Vammat oli niin pieniä, ettei muistaakseni vaatinut ihmeempää hoitoa.

Osat ei tuntuneet kuumilta kun niitä tutkittiin, en tutkinut ensimmäisenä, muttei kukaan maininnut kuumuudesta.

Lusikka oli tosiaan s:llä, jo sen taivutus olisi vaatinut hyvät sormivoimat, ei olisi onnistunut millään, seurasin tapausta mielenkiinnolla koko ajan, mainitsemasi huijaus ei tässä tapauksessa ole mahdollinen.

Huomiota lusikasta ja vertailukokeista
Matti lähetti pian yhteydenottoni jälkeen lusikan kappaleet minulle. Ruokalusikka on Hackmanin Savonia-sarjaa ja valmistettu austeniittisesta 18/10-tyyppisestä ruostumattomasta teräksestä. Ensi tarkistuksella en huomannut kappaleissa mitään epätavallista. Kuumentuminen jossakin vaiheessa ilmenee vaihtelevan vahvana ruskehtavana päästövärinä pinnassa. Värierot ilmaisevat, että viimeisessä kuumennuksessa kappaleet ovat olleet erillään toisistaan. Murtopinnat ovat hyvin epätasaiset ja niiden vieressä on repeämiä ja tyssäytymisestä aiheutuneita kasaumia.

Ostin muutaman samanlaisen lusikan vertailukokeita varten. Ensimmäisen taivuttelin poikki käsissä sellaisenaan. Taivutin sitä edestakaisin siten, että pesä ja varsi olivat aina ääriasennossaan noin 90 asteen kulmassa toisiinsa nähden. Katkeamiseen tarvittiin 29 edestakaista taivutusta. Muokkauslujittuminen oli hyvin voimakasta, joten taivekohta pyrki laajenemaan varren ohuimmasta kohdasta yhä kauemmas kumpaankin suuntaan. 19 taivutuksen jälkeen en enää pystynyt taivuttamaan lusikkaa paljain käsin, vaan tein sen työkäsineillä ja melkoisesti ponnistellen. Lopputuloksena oli syvä S:n muoto jakautuneena noin 4 cm alueelle, ja murtuminen tapahtui keskialueen toisessa reunassa. Lusikan varressa oli valmistusvikaa yhdessä kulmassa, mikä aiheutti kulmaan ennenaikaisia repeämiä ja myös katkeamisen ennen aikojaan.

Tuon kokeen perusteella voidaan varmuudella todeta, että Matin lusikkaa ei ollut katkaistu samalla tavalla, koska siinä taipuminen oli tapahtunut lyhyemmällä alueella. Voimalla taivutus ei myöskään olisi onnistunut kuvatulla tavalla niissä olosuhteissa, sillä niin työlästä tuollaisen lusikan katkaiseminen on.

Seuraavan kokeen tein kuumentaen lusikkaa reilulla kynttilän liekillä alhaaltapäin suunnilleen ohuimmasta kohdasta, varsi viilapenkissä kiinni ja pesän kuoppapuoli ylöspäin. Taivutus pesästä paljain käsin onnistui melko helposti, kärkeä toisinaan vähän vedellä jäähdyttäen. Vesi sihisi pesän tyvellä, joten kuumin kohta oli arviolta 250 C-asteen lämpötilassa. Edestakaisen taivuttamisen taivutuskulma vaihteli 20-30 asteeseen. Muokkauslujittuminen oli vähäistä eikä taivekohta pyrkinyt leviämään kuin noin 2 cm alueelle. Lusikkaan muodostui taas S-mutka, mutta se oli suorempi kuin kylmätaivutuksessa, kaaret vain noin 90 astetta. Lusikka katkesi noin 470 edestakaisen taivutuskerran jälkeen.

Matin lusikan murtopinta on olennaisesti rosoisempi kuin minun katkaisemieni kahden lusikan. Myöskin murtopinnan viereiset repeämät ovat erilaiset. Matin lusikka näyttää kärsineen rajummasta taivutuksesta, jonka toteuttamistapa jää arvoitukseksi.

Austeniittisen teräksen kylmämuokkauksessa muokkauslujittuminen aiheutuu pääasiassa niinsanotusta työstökarkenemisesta eli siitä, että epätasapainossa oleva austeniitti leikkautuu martensiitiksi. Koska austeniitti ei ole kovinkaan magneettinen mutta martensiitti on, niin muokkauksen tapahtumia voi seurata kokeilemalla magneetin vetovoimaa lusikan eri kohtiin. Lusikan valmistuksen yhteydessä vain sen pesä on reilusti muokkautunut, joten se vetää magneettia puoleensa melko vahvasti, mutta ei läheskään niin vahvasti kuin ferriittinen teräs. Varsi on koko matkaltaan vain hyvin heikosti magneettinen. Kuumennettuna taivutettaessa austeniitti on lähempänä tasapainoa, joten se muokattaessa työstökarkenee vähemmän kuin kylmänä.

Matin lusikan ja vertailukokeitteni lusikoiden magneettiset ominaisuudet ovat mielenkiintoiset. Kylmätaivutettu lusikka on katkeamiskohdan ympäristössä pesääkin paljon magneettisempi. Kuumataivutettu lusikka on sensijaan hyvin vähän magneettinen, ja Matin lusikan magneettisuus sijoittuu näiden välille. Jälkikäteen kynttilällä kuumentaminen ei vähentänyt kylmätaivutetun lusikan magneettisuutta kovinkaan selvästi, vaikka siihen tuli heikko ruskea päästöväri. Voidaan olettaa, että Matin lusikan magneettisuus ei ole ehtinyt kovin paljon vähetä takkatulessa. Magneettisuudesta päätellen Matin lusikka on siis taivutettu kuumana, mutta kylmempänä kuin kynttiläkuumennuksessani. Niin ei kuitenkaan ole voinut tapahtua, koska taipumisalue rajoittuu vähän lyhyemmälle alueelle kuin kynttiläkuumennuksen tapauksessa.

Loppuyhteenveto

1. Matin lusikan katkaiseminen kuvatulla tavalla nopeasti ja koko ajan näkyvissä on sula mahdottomuus.

2. Lusikassa on magneettisuuden määrässä ja muokkauslujittumisessa sellaisia ristiriitoja, että niitä on vaikea selittää. Myös murtopinta ja sen viereiset muokkautumat eroavat vertailukokeiden lusikoista. Kappaleita tuskin kannattaa lähteä tässä vaiheessa pilkkomaan mikrorakenteen tutkimiseksi. En keksi, mitä lisäarvoa siitä mahdollisesti voisi saada, kun magneettisuus on niin selvä ja varma indikaattori.

3. Erikoistoimenpitein voimalla taivuttaen Matin lusikka olisi tietenkin voitu saada aikaan, mutta se olisi vaatinut melkoisesti vaivaa ja jonkin verran metalliopin perustietoja. Ja mitä tarkoitusta varten kyseiset hienosäätötoimenpiteet olisi tehty?

4. Taivutustapahtuman oikea kuvaaminen on aivan ratkaisevassa asemassa, mutta valitettavasti sitä ei tällä kertaa voida varmistaa nykyistä paremmin. Tällaisessa tapauksessa ei pitäisi olla vain yhden kertojan varassa, vaan kaikki mukana olleet olisi haastateltava erikseen ilman muiden paikalla oloa. Olisi myös ollut hienoa, jos tapauksesta olisi ollut käytettävissä tuoreeltaan tehdyt muistiinpanot. Kertojasta on olemassa niin paljon taustatietoa, että henkilökohtaisesti pidän häntä varmuudella rehellisenä. Tapauksen pääpiirteet ovat niin selvät, että ne on ollut helppo hahmottaa oikein yllättävyydestään huolimatta.

Tämä tapaus on esimerkki siitä, miten metalliopillisin, erittäin luotettavin havainnoin voidaan tukea taivutustapahtuman selittämättömyyttä.

Spontaanitapauksista

2010-01-27T19:50:00.003+02:00

Kokemuskertomuksista

Aluksi muutama esimerkki kokemuskertomuksista:

Mustonen (1988), s. 122:

Onni Petteri Repo kertoo sotasyksyltä 1941, kuinka he etulinjassa sijaitsevan konekivääriaseman takana lepäilivät välillä vanhassa riihessä ruumenien päällä. Satoi ja taivas oli harmaa.

- Äkkiä hätkähdin, sillä joku ääni puhui terävästi lähelläni: - Sinun aikasi on nyt tullut, lähde heti, se sanoi. Kun en siinä siunaamassa toiminut, vaan ihmettelin, mistä ääni mahtoi tulla, se uusiutui ja paljon entistä käskevämpänä: Lähde riihen taakse – heti. Huusin kavereilleni, että tulkaa nopeasti perässä, ja syöksyin kärppänä ulos ovesta. Silloin riihessä räjähti. Ruumenkasa, millä olimme istuneet, hävisi olemattomiin, sirpaleet repivät reikiä seiniin, ja yhdessä seinässä oli kranaatin tuloaukko.

Mustonen (1988), s. 146-149:

Eräänä yönä elokuun lopulla Allin äiti heräsi tyttärensä huoneesta kuuluneeseen parkaisuun. Kello oli neljän tienoilla. Äiti hapuili pimeässä pikkupöydän lampun katkaisinta ja kuuli samalla Allin kutsuvan häntä hätäisellä äänellä. Tultuaan tyttärensä huoneeseen äiti näki tämän lojuvan lattialla miltei tajuttomana. Hän nosti Allin takaisin vuoteeseen, mistä lie nuo voimansa saanutkin. Alli avasi silmänsä ja sanoi tuskaisella äänellä:
- Tuossa vasemmassa kyljessä kävi kamala kipu, yritin nousta, mutta putosin lattialle… Mikähän se mahtoi olla. (…)

Allin vasemmassa kyljessä, alimmaisen kylkiluun alapuolella,
Oli aivan kuin suksisauvalla tökätty syvä painuma.

Vamma näytti niin pahalta, että Alli vietiin ambulanssilla sairaalaan. Rintamalla tapahtui samaan aikaan Allin tulevalle aviomiehelle seuraavaa:

He olivat juuri levittäytymässä viuhkan muotoon, kun vihollinen avasi suoraan edestä kiivaan tulen. He olivat kulkeneet väijytykseen. Ahti tunsi vasemmassa kyljessään kuin nyrkin iskun, ja heittäytyessään kanervikkoon hän suolasi konepistoolillaan sarjoja pimeässä läikähteleviä suuliekkejä kohti. Mutta sitten hänen tajuntansa sammui.

Ahti oli saanut kiväärin luodin vasempaan kylkeensä, alimmaisen kylkiluunsa alapuolelle. Luoti pysähtyi aivan selkärangan juureen.

Tapauksista uskallettiin puhua avoimesti vasta Allin ja Ahdin häiden jälkeen. Vammojen todettiin olleen tarkalleen samoissa kohdissa ja aikalailla samannäköisiä, vaikka Allin selittämätön ja nopeasti parantunut vamma ei ollutkaan syvä.

Rhine (1981), s. 117 (oma vapaa käännökseni):

Eräs nainen New Yorkissa näki unta, että hän kuuli kirkaisun, kääntyi ympäri ja näki kaksivuotiaan poikansa putoavan avoimesta ikkunasta alas. Sitten hän kuuli ambulanssin sireenin äänen talon edestä.

Nainen heräsi säikähtäneenä ja tarkisti missä lapsi oli ja tarkisti myös ikkunan. Kaikki oli kunnossa. Kaksi päivää myöhemmin hän laittoi lapsen patjan tuulettumaan ikkunalle ja veti ikkunan tiukasti alas patjan päälle. Hän puuhaili viereisessä huoneessa, kun äkkiä muisti unen. Hän juoksi lastenhuoneeseen. Poika oli onnistunut työntämään ikkunan auki ja oli kiivennyt ikkunalaudalle. Nainen tarttui poikaan juuri kun tämä oli putoamassa. Patja oli jo pudonnut.

Virtanen (1974), s. 53:

Mieheni kuoli samana vuonna (1947) ja hällä oli kultakello. Hän sairasti syöpää, oli sotainvalidi. Hän sanoi: "Usko, äiti, kun kuolen, toi kello seisattuu sillä minuutilla", ja kun hän kuoli, katsoin sitä kelloa, se seiso, ja mieheni isä sanoi, että älä sitä liikuta. 10 minuutin päästä se kävi käymään. (Eläkeläinen, nainen, s. 1909)

- - -

Mahdollisista spontaaneista, arkipäivän psi-ilmiöistä on olemassa aineistoa valtaisat määrät. Ulkomaisista kirjoista ja parapsykologian ammattilehdistä löytyy vanhempia tapauksia runsaasti. Vanhojen tapauskokoelmien ehkä merkittävin klassikko on Lontooseen perustetun Society for Psychical Research:in (SPR) tutkijoiden vuonna 1886 julkaisema "Phantasms of the Living", joka käsitteli kokemuksia, joiden ajateltiin viittaavan johonkin tapahtumaan, josta ei saatu tietoa aistien kautta. Kokemuksen ja tapahtuman välillä sai olla enintään 12 tunnin aikaero.

Myös Suomessa on julkaistu monta kirjaa spontaanitapauksista. Tietääkseni parhaita ovat Leea Virtasen (1974, 1977) kirjat, joissa on kiitettävän tutkimuksellinen ote. Kotimaisiksi esimerkeiksi sopivat myös Esko Mustosen (1988) ja Aikki Perttola-Flinckin (1971) vähemmän tieteelliset mutta kuitenkin mielenkiintoiset kirjat. Elämäkerroissa ja päiväkirjoissa kertomuksia on epäilemättä runsaasti, mutta ne ovat hajallaan ja vaarassa jäädä huomaamatta tai ne voivat hävitä kokonaan kuolemantapausten ja muuttojen yhteydessä.

Nykyään on Internetissä kaikkien luettavissa todella paljon kertomuksia spontaanitapauksista, sekä keskustelufoorumeilla että sivustoilla. Keskustelufoorumeista voisi mainita esimerkkeinä lyhyehkön ketjun Tiede-lehden foorumilla (http://www.tiede.fi/keskustelut/psykologia-aivot-ja-aistit-f12/kella-kokemusta-poltergeist-ilmioista-t35967.html) ja toisen foorumin laajan osion osoitteessa http://www.murha.info/phpbb2/viewforum.php?f=9.
Sivustoista yksi laajimpia on osoitteessa http://www.wirenot.net/X/.

Kokemuskertomusten ja kertomuskokoelmien arvon ratkaisee se, millaiset ihmiset ovat ne kertoneet. Avainominaisuuksia ovat kertomusten luotettavuus ja yksityiskohtaisuus. Keskustelufoorumit ovat tässä suhteessa kaikkein huonoimpia lähteitä. Siellä esiinnytään nykyään enimmäkseen nimimerkeillä, jotka usein jäävät lopullisesti tunnistamattomiksi.

Monet foorumeilla kerrotut kokemukset selittyvät todennäköisinä unihalvauksina ja harhoina tai muina virhetulkintoina sekä valitettavasti myös keksittyinä piloina. Monet omina tai tuttavien kokemuksina kerrotut tarinat ovat helposti tunnistettavissa kansanperinteeksi tai kaupunkitarinoiksi. Joissakin tarinoissa on niin paljon konkreettisia ja erikoisia yksityiskohtia, että niitä on syytä pitää piloina. Yksi roskaisimmista foorumeista on Suomi24, josta vain harvoin löytää hyödynnettävissä olevia kertomuksia, vilkkaasta keskustelusta huolimatta. Foorumi on tietämättömän, herkkäuskoisen ja pilailevan nuorison temmellyskenttä ja kristinuskoisten neuvontapaikka.

Kertomusten luotettavuuden arviointi on usein vaikeata, ja virheiltä ei voi kokonaan välttyä. On pyrittävä minimoimaan sekä perättömien juttujen ottaminen vakavasti että toisaalta aitojen psi-kokemusten hylkääminen niiden epäuskottavuuden vuoksi. Itselläni on tapahtunut aikojen kuluessa erehdyksiä kumpaankin suuntaan, mutta kokemuksen karttuessa erehdykset ovat vähentyneet. Toisinaan tapausten yhteydessä on sellaisia yhteensattumia, jotka johtavat väärään arviointiin. Kertomusten luotettavuus ei välttämättä selviä muutamassa viikossa vaan vasta vuosien kuluttua tehdyissä seurantahaastatteluissa.

Aikaisimmista tutkimuksista

Louisa Rhinen (1981) kirjassa esitellään aikaisempia tutkimuksia ja niiden tuloksia. "Phantasms"-kirjan kirjoittaneet SPR:n tutkijat näkivät erittäin paljon vaivaa tarkistaessaan tapauksia henkilökohtaisesti, tiukoin vaatimuksin kokemusten puitteista. He vaativat joko muita paikalla olleita havaitsijoita vahvistamaan kertomuksia tai sellaisten henkilöiden vahvistuksia, joille oli kerrottu asiasta ennen kuin kokemukset aidoiksi osoittavat tapahtumat olivat tiedossa. Lisäksi he tarkistivat kaikki käytettävissä olleet dokumentit kuten esimerkiksi lääkärin- ja kuolintodistukset.

"Phantasms"-tutkijat yrittivät telepatiatapausten keräilyllä ja tutkimuksella luotettavasti osoittaa ihmisen jonkinlaisen henkisen ulottuvuuden olemassaolon ja siitä lähtien edelleen persoonallisuuden mahdollisen säilymisen kuoleman jälkeen. He olivat kuitenkin liian optimistisia, koska tässä asiassa ei olla tälläkään hetkellä niin pitkällä. Se oli parapsykologian ensivaiheita, jolloin edes arveltujen telepatiatapausten mahdollista selvänäköluonnetta ei vielä osattu ottaa huomioon.

Seuraava askel otettiin pian "Census of hallucinations"-tutkimuksen muodossa vuonna 1894. Siinä tutkittiin hallusinaatioita, joissa hallusinaation henkilöllisyys oli tunnistettavissa. Huomattiin, että yksi hallusinaatio 43:sta tapahtui suunnilleen samalla hetkellä kuin havaittu henkilö oli kuolemassa. Laskelmin osoitettiin, että satunnainen tällaisen tapauksen odotusarvo olisi ollut yksi 19 000:sta, joten saatu esiintymistiheys ei voinut olla sattumaa.

Varhaisissa spontaanitapausten tutkimuksissa yritettiin lähinnä todistaa elämän jatkuvan jossakin muodossa kuoleman jälkeen. Siksi tutkijat kiinnittivät suurta huomiota tapausten luotettavuuteen.

Louisa Rhinen tutkimuksista

Duken yliopiston parapsykologian laboratoriossa oli tehty kokeellista tutkimusta J. B. Rhinen johdolla vuodesta 1930 lähtien. Kokeissa katsottiin luotettavasti osoitetun telepatian, selvänäön, ennaltatietämisen ja psykokinesian olemassaolo. Tutkimustulosten julkaisemisen seurauksena yleisö lähetti laboratorioon kertomuksia kokemistaan spontaanitapauksista. Näihin kirjeisiin vastattiin kohteliaasti, mutta ne kerättiin aluksi vain arkistoon ilman kummempaa tutkimusta.

Kun kokeellisesti katsottiin saadun riittävän varmuuden psi-ilmiöiden olemassaolosta, niin J. B. Rhinen vaimo Louisa Rhine sai tehtäväkseen ryhtyä tarkastelemaan, mitä spontaanitapauksista voisi saada selville. Ehkä aineistosta voisi saada virikkeitä uusiin kokeellisiin tutkimuksiin. Hän aloitti kerääntyneen aineiston järjestelyn vuonna 1948 ja myös jatkoi tutkimuslaboratorioon jatkuvasti tulevien uusien kertomusten kirjaamista ja vastausten lähettämistä.

Louisa Rhine halusi saada aineistosta mahdollisimman kattavan ja oikein painotetun kuvan siitä, millaisia spontaanitapauksia yleisöllä oli esiintynyt. Varhaisemmat tutkimukset käsittelivät vain telepatiaa ja hallusinaatioita. Tämä rajoitus ja tiukka luotettavuuden vaatimus aiheuttivat sen, että niiden tapauskokoelmat olivat vinoutuneita verrattuna koko kenttään.

Louisa Rhine lähestyi aineistoaan uudelta kannalta. Vanhoissa aineistoissa esimerkiksi vaadittiin, että kokijat olivat etukäteen kertoneet kokemuksensa jollekin lähipiirissään ennen kuin kokemuksen kohdetapaus oli ollut tiedossa. Erilaiset kokemukset tulevat kerrotuiksi tuttaville hyvin erilaisessa määrässä. Hallusinaatio kerrotaan varmasti paljon useammin kuin muiden unien joukossa nähty ennusuni. Myös tämä aiheutti aikanaan vinoutumaa esiintyvien tapausten kirjaamiseen.

Rhine teki kompromissin tapausten luotettavuuden ja kattavuuden välillä. Hän oletti, että psi toimii kaikkialla suunnilleen samalla tavalla. Kun oli kerääntynyt 50 samantyyppistä kertomusta, niin hän hyväksyi tällaisen tapaustyypin yhdeksi tutkimuksensa osa-alueeksi. Hän oletti, että vilpillisiä kokemusten ilmoittajia oli suhteellisen vähän ja että he tuottivat tilanteen mukaan enemmän vaihtelevia kertomuksia. Täten he eivät päässeet häiritsemään tutkimusta merkittävässä määrin.

Tapauskokoelmasta alkoi vähitellen hahmottua erilaisia psykologisia ja tapahtumien taustoihin liittyviä yhteyksiä. Niinpä Louisa Rhine antoikin 1981 ilmestyneen kirjansa nimeksi "The Invisible Picture" eli "näkymätön kuva". Kirjan kirjoittamisen aikoihin aineistossa oli yli 10 000 tutkimukseen hyväksyttyä tapausta. Noin puolitoistakertainen määrä ilmoitetuista tapauksista oli sellaisia, että niitä pidettiin liian epämääräisinä hyväksyttäväksi mukaan. Niitä ei heitetty pois, vaan ne arkistoitiin erikseen vertailuaineistoksi.

Rhine sai suuresta aineistostaan tavallaan aika odottamattoman tuloksen, eli että spontaanitapauksissa tieto tulee kokijan tajuntaan vain viidellä mahdollisella tavalla:

Unet voivat olla joko 1) realistisia eli yksityiskohdiltaan tarkkoja tai 2) epärealistisia.

Valvetilan kokemukset voivat olla joko 3) harhoja tai 4) intuitioita.

Lisäksi tulevat havainnot 5) fysikaalisista ilmiöistä eli mahdollisesta psykokinesiasta.

Aineistoista voi tehdä myös muunlaisia jaotteluja eriasteisella tarkkuudella. Esimerkiksi spontaani ESP voi koskea tulevaisuutta kuten ennusunet, nykyisyyttä kuten tuntoaistimus kaukana samalla hetkellä tapahtuvasta loukkaantumisesta tai menneisyyttä, jollaiset tapaukset ovat harvemmin esiintyviä. Epärealistiset kokemukset voivat olla joko osittain virheellisiä ja dramatisoituja tai symbolisia. Myös kokijan vakuuttuneisuuden aste kokemuksen paikkansapitävyydestä voidaan ottaa huomioon, samoin tapahtumien merkityksellisyys sekä kokijalle että kokemuksen kohteelle.

Rhine esittää spontaanitapausten tietoisiksi tulemisesta kaksiosaisen mallin:

1. Informaatio välittyy psi-prosessina, joka tapahtuu täysin piilossa eikä sitä voida siksi tutkia millään suoralla menetelmällä.

2. Välittynyt informaatio murtautuu tajuntaan. Murtautumisprosessit ovat tutkittavissa psykologian menetelmin ja niitä esiintyy muutenkin kuin psi-ilmiöiden yhteydessä. Siksi niistä on tutkimustuloksia ja ne tunnetaan kohtalaisen hyvin.

Rhine tutki erilaisten tapaustyyppien lukumääriä ja vertaili niitä keskenään ristiin rastiin, ottaen huomioon psykologisia tekijöitä tajuntaan murtautumisen suhteen. Näitä kaavailuja on suuri määrä, mutta niiden tulokset ovat usein aika monimutkaisia ja työläästi hahmotettavia, joten jätän ne tarkemmin käsittelemättä. Joitakin suuntaviivoja yritän kuitenkin esittää.

Ei kannata olettaa mitään yksinkertaisia selityksiä vain sen mukaan, miltä yksittäiset tapaukset ensi silmäyksellä näyttävät. Esimerkiksi kuolevan läheisen ilmestyminen kokijalle kuolinhetken aikoihin ei välttämättä ole hänen henkensä vierailu ja hyvästijättö. Telepatiatapauksissa ei välttämättä ole kysymys lähettäjän aktiivisuudesta ja vastaanottajan passiivisuudesta, vaan tilanne voi olla päinvastainen. Kellon pysähtyminen tai kuvan putoaminen läheisen kuolinhetkellä voi olla kokijan psykokinesialla aiheuttama ilmiö, kun tieto tilanteesta on välittynyt hänelle psi-prosessin kautta.

Kokemusten aiheiden kannalta Rhine tarkasteli 2878 realistisen unen aineistoa. Kuolemantapauksia käsitteli 23 % unista, sairauksia 28 %, sekalaisia tärkeitä aiheita 34 % ja yhdentekeviä aiheita 15 %. Tärkeiden aiheiden luettelo oli seuraava, tapausten lukumäärinä kokonaismäärästä 484 tapausta:

1. Kadonneiden esineiden löytyminen …. 95
2. Kokijalle tärkeät tulipalot ………....…… 20
3. Vedonlyönnin ja kilpailujen tulokset .. 52
4. Tapahtumat töissä ………………….....…. 79
5. Luonnonkatastrofit, esim. tulvat ……. 19
6. Seremoniat ja puheet ………….....………11
7. Myöhemmät elämänympäristöt ……... 76
8. Muut aiheet …………………………......... 132

Epäilemättä mielenkiintoinen kysymys on se, voidaanko ennaltatietämisen avulla välttyä tulossa olevalta vahingolta. Myös tätä Rhine pyrki selvittämään aineistonsa avulla. Hänellä oli lähtöaineistona 1324 ennaltatietämistapausta. Näistä osa oli sellaisia, että niiden perusteella ei vahinkotilannetta voinut tunnistaa riittävällä tarkkuudella. Lisäksi koska kokijat eivät aina ottaneet vakavasti kokemustaan ja osa tapauksista oli miellyttäviä, niin jäljelle jäi 433 sellaista tapausta, joiden ennustamaa vahinkoa kokija olisi voinut pyrkiä estämään. Kuitenkin vain 162 tapauksessa vahingolta oli todellisuudessa pyritty välttymään.

Rhine kasvatti vielä aineistoaan 29:llä kirjallisuudesta etsimällään vastaavalla tapauksella, mutta niissä oli ilmeisesti jonkin verran valikoitumisvirhettä. Lopputulos oli, että näistä kaikista tapauksista vahinkoa ei saatu estymään 60 tapauksessa ja estäminen siis onnistui 131 tapauksessa. Ei aivan huono tulos, ja ennaltatietämistä siis kannattaa yrittää käyttää hyväkseen.

Voi tietenkin herätä kysymys, että jos onnettomuus ei toteutunut, niin oliko kyseessä sitten ollenkaan ennaltatietäminen. Todentamiskeinoja olivat esimerkiksi se, että kokija tai hänen varoittamansa henkilö jäivät ennaltatietämisen takia pois joukosta, jolle vahinko sitten tapahtui. Joissakin tapauksissa tilanne kehittyi niin selvästi ennalta nähtyyn suuntaan, että se hälytti tekemään muutoksen tavalliseen toimintaan.

- - -
Rhine jätti käsittelynsä ulkopuolelle poltergeist- ja kummitustapaukset siksi, että niitä voidaan tutkia muilla menetelmillä. Samoin hän jätti tietoisesti pois mahdollisia erikoiskykyjä omaavat henkilöt kuten meediot, selvänäkijät ja metallintaivuttajat. Jälleensyntymiskokemuksia hän ei mainitse ollenkaan. Hän ei näytä ottaneen huomioon sitä mahdollisuutta, että kansanperinne ja kulttuurin uskomukset voivat tuottaa runsain määrin samantyyppisiä kokemuksia, joten vähintään 50 samantyyppisen kokemuksen raja ei ole turvallinen luotettavuutta silmälläpitäen.

Louisa Rhinen kirjasta henkii luottamus tieteeseen ja sen menetelmiin. Hän uskoi, että parapsykologian lainalaisuudet on mahdollista selvittää järjestelmällisellä tutkimuksella, jollaista tuolloin tehtiin Duken laboratoriossa. Hän oli sitä mieltä, että kokeellinen tutkimus muodostaa parapsykologian vahvan rungon, jota spontaanitapausten tutkimus tukee. Hän myös näytti uskovan, että parapsykologia oli saamassa yleisen hyväksynnän varsin pian, kun olisi huomattu alan piirissä tehty tieteellinen työ.

Spontaanitapauksia on laiminlyöty

Valitettavasti nykytilanteessa voidaan sanoa, että Rhinen ajatukset ovat osoittautuneet ylioptimistisiksi. Parapsykologia on edelleen kovin huonosti tunnettu tieteenala, ja tieteen valtavirran edustajat eivät useimmiten edes tunnusta parapsykologian tutkijoiden työtä tieteelliseksi. Parapsykologian tutkijat ovat vuosikymmeniä laiminlyöneet kenttätutkimusta ja spontaanitapauksia sillä perusteella, että niiden avulla ei voida saada luotettavaa tietoa. Mielestäni suuren yleisön mielenkiinto parapsykologiaan on osittain siksi ratkaisevalla tavalla menetetty. Abstrakteiksi jäävät kokeiden tilastolliset tulokset eivät oikein puhuttele.

Rahoitusahdinkoon joutuneet parapsykologit näyttävät parhaillaan muuttavan asenteitaan. He ovat huomanneet yleisön suuren kiinnostuksen esimerkiksi poltergeisteja ja kummituksia kohtaan ja yrittävät käyttää sitä hyväkseen. Parapsychological Association on muuttanut jäsenyysvaatimuksiaan väljemmiksi.

Perinteentutkijat keräävät kansan kertomuksia kokemuksistaan ja myös perinteenä kiertäviä tarinoita. Epäilemättä SKS:n kansanrunousarkistossa ja folkloristiikan laitosten arkistoissa on muiden joukkoon hautautuneina myös aitoja psi-kokemuksia. Perinteentutkijat eivät kuitenkaan ole kiinnostuneita tarinoiden totuusarvosta, vaan vain tarinoista sinänsä. Tavallaan sitä ei ihmettele, kun tutustuu näitä tarinoita sisältäviin kirjoihin. Niin paljon siellä esiintyy piruja ja haltijoita ja ollaan hautausmaalla tai kirkossa – tyypillistä kansanperinnettä.

Yksittäiset perinteentutkijat siellä täällä varmaankin toisinaan miettivät myös tarinoiden totuusarvoa, mutta vaikeuksien välttämiseksi niistä ajatuksista ei kannata hiiskua kollegoille. Sen ovat saaneet huomata esimerkiksi Leea Virtanen ja Heikki Tikkala, jotka ovat ottaneet totuusarvon ja parapsykologian vakavasti ja joutuneet siitä arvostelun kohteiksi. Pasi Enges on kirjoittanut artikkelin Leea Virtasen uskomisista (http://cc.joensuu.fi/~loristi/1_04/eng104.html), jossa tätä kielteistä arvostelua käsitellään.

Tutkimusmahdollisuuksia

Spontaani-ilmiöiden hyljeksiminen parapsykologian tutkijoiden keskuudessa johtuu käsittääkseni siitä, että tapausaineiston arvoa ei ole riittävästi tunnistettu. Parapsykologia on läpi historiansa ollut enimmäkseen ihmistieteiden edustajien hallinnassa, kuten nimi "parapsykologia" osoittaa. Heillä ei useinkaan ole kovin hyvää käsitystä aineellisen maailman ominaisuuksista ja mahdollisuuksista.

Omasta mielestäni fysikaalisia ilmiöitä tuottavat spontaanitapaukset voivat antaa kovimman mahdollisen luokan todisteita psi-ilmiöistä. Niistä jää aineellisia kappaleita, joita voidaan tutkia tarkimmilla mahdollisilla tutkimuslaitteilla ja menetelmillä, esimerkiksi monenlaisilla mikroskoopeilla. Myös voidaan saada onnistuneita videotallenteita. Se on toista kuin kokeellisen tutkimuksen olemattoman heikot vaikutukset ja tulosten epävarmuus, kun koskaan ei voida olla varmoja etukäteen tuleeko psi-tekijä esiin vai eikö tule. Siitä huolimatta kokeellinen tutkimus tietenkin on edelleen parapsykologian tärkein tukipylväs.

Suuret määrät luotettavia tapauksia, jotka sisältävät selviä yksityiskohtia, tarjoavat myös hyviä tutkimusmahdollisuuksia. ESP:tä on mahdotonta erottaa yhteensattumista, joten psi-ilmiöiden mukana olo voidaan olettaa vain yhteensattumien suuren epätodennäköisyyden vuoksi. Aineistoon jää aina pakostakin pelkkiä yhteensattumia, joiden osuus täytyy pysyä niin pienenä, että ne eivät häiritse tarkasteluja. Useimpien fysikaalisten ilmiöiden suhteen ei ole vaaraa sekoittumisesta yhteensattumiin, vaikka kelloja silloin tällöin pysähtyykin itsekseen ja sopivissa olosuhteissa esineisiin syntyy sellaisia jännityksiä, että ne särkyvät ilman ulkoista iskua.

Laajoista spontaani-ilmiöiden ryhmitellyistä tietokannoista voidaan tehdä tärkeitä päätelmiä psi-ilmiöiden luonteesta. Erilaisten tapausten esiintymistiheys erilaisissa olosuhteissa antaa hyödyllistä tietoa, samoin psykologiset tekijät kokemusten yhteydessä. Klusterianalyysilla saadaan tapaukset ryhmiteltyä joukkoihin niiden omilla ehdoilla, ilman väkivaltaisia rajojen vetoa. Jopa luotettavuustutkimus on mahdollinen vertailemalla tapausten selkeyttä ja outousastetta ja tehtyjen tarkistusten laatua keskenään.

Hyvien tapauskokoelmien ja tietokantojen aikaansaaminen vaatii ehdottomasti kenttätutkimuksia. Kokijoihin pitää saada yhteys ja yhdessä heidän kanssaan on kenttätutkijan kaivettava esiin kaikki mahdolliset yksityiskohdat ja kirjattava ne huolellisesti muistiin.

Kirjallisuutta:

Edmund Gurney, F. W. H. Myers, and Frank Podmore (1886): Phantasms of the Living. 2 vols. London: Society for Psychical Research, Trubner & Co. Yli 3000 sivua.

Esko Mustonen (1988): Aavistuksia sodassa 1939-1944. Werner Söderström Osakeyhtiö, Juva. 279 sivua.

F. W. H. Myers (1894): Report on the census of hallucinations. Proceedings of the Society for Psychical Research, vol. 10, 25-422.

Aikki Perttola-Flinck (1971): Ihmistiedon rajamailla. Kustannusosakeyhtiö Tammi, Helsinki. 121 sivua.

Louisa E. Rhine (1981): The invisible picture; A study of psychic experiences. McFarland, Jefferson, NC. 267 sivua.

Leea Virtanen (1974): Kun kello pysähtyi. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo. 186 sivua.

Leea Virtanen (1977): Telepaattiset kokemukset. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo. 352 sivua.

Kenttätutkimuksesta

2009-12-27T00:36:00.003+02:00

Parapsykologian tutkimuskenttä jakautuu karkeasti kahtia – spontaanitapausten tutkimukseen ja kokeelliseen tutkimukseen. Myös spontaanitapaukset voivat antaa mahdollisuuden kokeiden tekemiseen silloin, kun ilmiöt toistuvat samoissa yhteyksissä riittävän monta kertaa ja riittävän lyhyin väliajoin. Esimerkiksi poltergeistien, metallintaivutuksen ja mediumismin yhteydessä on tehty kokeellista tutkimusta ilmiöiden aitouden varmistamiseksi ja taustalla olevien vaikutusmekanismien selvittämiseksi.

Spontaani-ilmiöt ovat useimmiten yksittäistapauksia ilman kokeiden järjestämisen mahdollisuutta. Silloinkin niitä on kuitenkin mahdollista tutkia ainakin kahdella tavalla. Fysikaalisten ilmiöiden tapauksissa niistä tallennettuja jälkiä voidaan tutkia hyvinkin tarkasti tieteen valtavirran parhailla menetelmillä. Pelkkää selittämätöntä tiedonsaantia käsittävissä tapauksissa voidaan selvittää tapahtumien olosuhteet ja tehdä päätelmiä esimerkiksi siitä, mitkä psykologiset seikat vaikuttavat ilmiöiden esiintymiseen.

Spontaanitapauksista saadaan eniten irti silloin, kun niitä on kerättynä mahdollisimman suuri joukko ja yksittäisistä tapauksista on käytettävissä tarkkoja ja luotettavia yksityiskohtia. Kenttätutkimuksella pyritään juuri tällaisen aineiston keräämiseen.

Kenttätutkimusta tarvitaan

Eri lähteistä kerättävissä olevien aineistojen perusteella on ilmeistä, että Suomessa tapahtuu päivittäin spontaanisti lukuisia aitoja psi-ilmiöitä, ja tilanne on tietenkin sama kaikissa maailman maissa. Asiantilasta tietämättömät skeptikot kuitenkin ovat vilpittömästi sitä mieltä, että kaikki väitetyt psi-ilmiöt ovat helposti selitettävissä tavallisilla ilmiöillä eli harhoina, virhearviointeina ja huijauksina. He ovat valitettavasti saaneet tieteen valtavirran edustajat kritiikittömästi uskomaan itseään.

Massatiedotusvälineet varovat visusti julkaisemasta spontaanitapauksista neutraaleja uutisia ja vakavamielisiä yhteenvetoja. Syynä lienee aiheellinen pelko, että muuten tulee leimatuksi huuhaa-tiedottajaksi. New Age -lähteet kyllä sisältävät runsaasti tapauksia, mutta jutuissa on aivan liian vähän yksityiskohtia ja kokemukset ovat useimmiten helposti selitettävissä tavallisilla ilmiöillä. Uskoisin, että tärkeiden yksityiskohtien puuttuminen on tehokasta New Agen levittämistä, koska lukijat voivat täydentää tarinat omalla mielikuvituksellaan ja tapaukset siksi tuntuvat entistä vaikuttavammilta.

Tarpeellisten tietojen ja keskustelun puuttumisen takia kokijat usein jäävät kokemustensa kanssa yksin ja turhaan pelkäävät kokemuksiaan. Kun kysymys lisäksi toisinaan on arkaluontoisista asioista, niin niistä kertominen on siksikin vaikeaa. Kyseessä on noidankehä, jonka vuoksi spontaanitapaukset yhä pahemmin jäävät pimentoon.

Parapsykologian tutkijat ovat muutaman vuosikymmenen ajan laiminlyöneet kenttätutkimusta ja tutkineet kokeellisesti enimmäkseen parapsykologiaan liittyvää psykologiaa, kvanttimystiikkaa ja mikro-PK:ta. Parapsykologia on myös hiljalleen näivettynyt rahoituksen puutteesta ja sen asema itsenäisenä tieteenalana alkaa olla uhattuna. Parapsykologit eivät ole saaneet sanomaansa uskottavaksi tieteen valtavirran edustajien keskuudessa eikä merkkejä paremmasta ole mielestäni näkyvissä. Suuri yleisö puolestaan tuskin on kovinkaan kiinnostunut hankalan monimutkaisista koejärjestelyistä ja tuloksista, joissa todetaan joka 20 000:n bitin edustavan psi-ilmiötä.

Käsittääkseni parapsykologia ei jatkossa pärjää ilman suuren yleisön taholta tulevaa painetta psi-ilmiöiden tutkimuksen tehostamiseen. Kenttätutkimuksen voimistuminen varmasti lisäisi mielenkiintoa ja veisi tähän suuntaan.

Kenttätutkimus tuottaa parhaimmillaan erittäin todistusvoimaista aineistoa. Olenkin usein ihmetellyt, miksi monet suoralta kädeltä tyrmäävät paranormaalien tapausten olemassaolon mahdollisuuden ottamatta asioista kunnolla selvää. Kentällä on kyllä paljon toimijoita, mutta liian vähäinen kriittisyys ei tuota kestäviä tuloksia. Jos taas on liian valikoiva ja kriittinen, niin haaviin tuskin jää mitään. Tutkittavien tapausten valinnassa ei saa olla liian nirso, koska asiat varmistuvat vasta tarkistuksissa.

En näe minkäänlaisia mahdollisuuksia sille, että Suomessa saataisiin lähivuosina jonkin korkeakoulun ohjelmaan kenttätutkimusta tiedon keräämisineen ja analysointeineen. Perineentutkijat kyllä keräävät ja analysoivat tarinoita, mutta heidän lähtökohtansa on erilainen ja heidän on vallitsevassa ilmapiirissä pakko kieltää aitojen psi-ilmiöiden olemassaolo. Siksi asioita voidaan edistää vain harrastuspohjaisen tutkimusverkoston avulla. Internet onneksi helpottaa sellaisen perustamista hyvin paljon aikaisempaan tilanteeseen verrattuna. ParaNet oli aikanaan hyvä yritys, mutta se on jo mennyt nurin käytännössä, ainakin toistaiseksi.

Mitä olisi tehtävissä

Vähäistä harrastuslähtöistä tutkimustoimintaa on tälläkin hetkellä olemassa. Oulussa toimii selittämättömien ilmiöiden tutkimusseura OSIT, jonka kotisivut ovat osoitteessa http://www.osit.fi ja keskustelufoorumi osoitteessa http://osit.phpbb.fi/index.php. Valitettavasti seuran jäsenet joutuvat aiheettoman leimautumisen pelossa suojaamaan henkilötietonsa julkisuudelta. Olisi toivottavaa, että vastaavia seuroja perustettaisiin eri puolille Suomea etäisyyksien lyhentämiseksi ja mahdollisten tutkimuskäyntien helpottamiseksi. Luonnollisesti näiden seurojen pitäisi myös verkostoitua ja vaihtaa tietoja, jolloin tutkimus tehostuisi.

Jani Lassila on paljon kiertänyt Suomea tapauksia etsimässä, mutta on toistaiseksi julkaissut tuloksistaan varsin vähän. Hän ottaa vastaan henkilökohtaisia ilmoituksia kotisivujensa osoitteessa www.psilab.info/kokemukset.html.
Myös itse otan mielelläni vastaan ilmoituksia oudoista kokemuksista, sähköposti okivi at brev.fi. Olisi toivottavaa, että mahdollisten psi-ilmiöiden kokijat ilmoittaisivat kokemuksistaan jonnekin näistä paikoista. Tapaukset käsitellään luottamuksellisesti siten, että kokijoille ei aiheudu haittaa julkisuudesta.

Nykyisen tilanteen parantamiseksi spontaanitapauksille ja kenttätutkimukselle tarvittaisiin lisää julkisuutta. Kun tutkimus tehostuisi, niin luotettavasti tutkittuja tapauksia voitaisiin myös julkaista enemmän, ainakin netissä, mistä muutkin tiedotusvälineet niitä löytäisivät. Tarvittaessa kokijoiden tunnistustiedot tietenkin jätettäisiin pois.

Kenttätutkimuksessa ei ole pulaa sellaisista tutkijoista, jotka mielellään tulevat valmiiksi katettuun pöytään. Mutta kipeimmin tarvittaisiin sellaisia, jotka sen pöydän ensin kattaisivat. Eli aktivisteja, jotka kaivaisivat esiin tapauksia, suodattaisivat pois väärät hälytykset ja saisivat kasaan yksityiskohtaisia raportteja. Vaatii runsaasti työtä ja kärsivällisyyttä, kun yrittää tulkita ylimalkaisesti muotoiltuja kertomuksia ja tekee tarkistuksia. Todistusvoimaiset tapaukset ovat harvinaisia, mutta hyvällä onnella niihin voi törmätä nopeastikin.

Kenttätutkimus on parhaimmillaan hyvin antoisaa ja tarjoaa hienoja näköaloja siihen, mikä on ihmisen osa tässä maailmassa. Se voisi olla hauskaa yhteistyötä ja sen on pakko ollakin yhteistyötä, koska tarvitaan asiantuntemusta monilta aloilta. Tarvittaisiin esimerkiksi elektroniikkainsinöörin, lääkärin, psykiatrin, fyysikon, kemistin, hypnologin ja folkloristin tietoja ja taitoja.

Tutkimusnäkökohtia

Pääasiallinen tutkimustapa on varmastikin tietojen kerääminen ja yhteenvetojen tekeminen. Skeptikkojen mielestä sellainen on toivotonta puuhaa, sillä eihän "anekdooteilla" ole mitään arvoa todistusaineistona. Tämä arvio muuttuu aika läpinäkyväksi heti, kun sitä tarkastellaan lähemmin. Skeptikot hyväksyvät oikeiksi kertomuksiksi kaikki arkipäiväisiä tapahtumia koskevat kuvaukset. Anekdootti on sitten sellainen kokemuskertomus, jonka sisältö ei ole skeptikon mielestä "uskottava". Tämä on hiukan väärä jaotteluperuste, kun tärkeintä kai sentään pitäisi olla yksityiskohtien selvyys ja luotettavuus.

Kokemuskertomuksia tarkistelevan on helppo huomata, että rehellinen kokija kyllä kertoo konkreettiset asiat oikein. Tulkinnat pyrkivät aina vääristämään havaintoja, mutta selvästi havaittavat yksinkertaiset asiat kyllä säilyvät tunnistettavina. Se on hyvin havaittavissa ufotutkimuksessa, missä havainnon todellinen, luonnollinen syy useimmiten saadaan selville. Näin saadaan arvokasta tietoa ihmisen havaintokyvyn ja tulkintojen rajoista. Sensijaan epäselvissä ja monimutkaisissa tilanteissa tulkinnat voivat tehdä kertomukset aivan käsittämättömiksi.

Olennaisen tärkeä tieto on se, voidaanko koetut ilmiöt varmistaa ulkoisessa maailmassa tapahtuneiksi vai ovatko kokemukset vain päänsisäisiä. Yksin koettujen asioiden selvittely on tässä suhteessa hankalaa. Usein kokemusten tutkimus loppuu siihen, että kokija on todettavissa mieleltään häiriintyneeksi. Harvemmin tulee kysymykseen huijausyritys.

Toistuvien ilmiöiden tutkimuksessa on paljon mahdollisuuksia. Halvimmasta päästä ovat valokuvaaminen ja äänien tallennus. Strategisia kohtia voi varmistaa ripottelemalla talkkia tai jauhoja, nokeamalla pintoja kynttilällä tai peittämällä niitä tahnoilla. Olisi hauska joskus saada polteirgeistilta tai kummitukselta sormenjäljet tai jalkapohjien tai kengänpohjien jäljet. Kalliimmasta päästä ovat sitten videointi ja lämpötilan mittaukset tallennuksineen sekä sähkömagneettisen kentän mittaukset ja tallennukset.

Jälleensyntymisestä

2009-11-26T20:03:00.005+02:00

Jälleensyntymisestä puhutaan yleensä uskona tai oppina. Harvemmin otetaan huomioon, että kyseessä on empiirisesti, kokemusten ja parhaimmillaan havaintojen perusteella tutkittava ilmiö. Jälleensyntymiseen uskominen lievittää kuoleman ja täydellisen häviämisen pelkoa, ja monien mielestä myös täydellinen ihmisten välinen oikeudenmukaisuus edellyttäisi useampia elämiä. Kuitenkaan kaikki tässä maailmassa ei ole niin kuin toivottaisiin, joten tarvitaan kriittisyyttä ettei elettäisi pelkästään toiveajattelun varassa. Siitä todellisuuteen herääminen on aina tuskallista.

Itämaisiin ja monien alkuperäiskansojen uskontoihin kuuluu jälleensyntyminen eri tavoin tulkittuna. Käsittelen aihetta tässä kuitenkin lähinnä havaintojen ja niistä tehtävien johtopäätösten kannalta. Yksinkertaisuuden vuoksi en jatkossa aina käytä lainausmerkkejä tai sanoja "kerrottu", "väitetty", jne. vaikka ilmiöt tai havainnot olisivat joidenkin mielestä kiistanalaisia.

Jälleensyntymiseen viittaavia ilmiöitä

Vahvinta todistusaineistoa jälleensyntymisen olemassaololle ovat lapset, jotka heti puhumaan opittuaan alkavat kertoa eläneensä jo aikaisemmin. He eivät ole vielä ehtineet katsoa kovin paljon aikuisten TV-ohjelmia puhumattakaan kirjojen lukemisesta. Parhaimmillaan heidän kertomuksistaan on voitu tunnistaa edellisen elämän persoonallisuus ja todettu hänen eläneen niin kaukana, että perheiden väliset yhteydet ovat olleet äärimmäisen epätodennäköisiä. Edellisen persoonallisuuden kotiin vietynä lapsi on tunnistanut entisiä sukulaisiaan ja tuttaviaan kuin vanhasta muistista.

Edesmennyt Ian Stevenson oli uraauurtava ja edelleenkin ylivoimaisesti merkittävin jälleensyntymiseen viittaavien tapausten tutkija. Hän löysi tutkimuksissaan (1997) syntymämerkkejä ja epämuodostumia, jotka muistuttivat edellisen elämän persoonallisuuden syntymämerkkejä ja elämän aikana syntyneitä ruumiinvammoja.

Hypnoosilla on helppo suggeroida esiin muistikuvia edellisistä elämistä. Ne ovat kuitenkin harvoin tarkistettavissa ja todettavissa aidosti selittämättömäksi tiedoksi. Reima Kampman (1975) tuli kokeissaan siihen tulokseen, että kaikki hypnoositapaukset voidaan osoittaa hypnotisoidun omiksi unohtuneiksi muistikuviksi, joita koehenkilön psykologinen tilanne tuo esiin. Hypnoosilla on saatu myös tarkistuksissa vääriksi osoittautuvia tietoja ja tarinat muuttuvat hypnoosikerrasta toiseen.

Leo Näreaho (1995) on kirjoittanut jälleensyntymisestä loistavan tietopaketin, kirjan nimeltä "Jälleensyntyminen". Tässä monipuolisessa ja hyvin perusteltuja ajatuksia sisältävässä kirjassa kerrotaan hypnoosissa saaduista, tarkistuksissa oikeiksi osoittautuneista ja hyvin epätodennäköisesti normaalitietä saaduista yksityiskohdista. Vastaavia kokemuksia ja tietoja on joskus saatu myös muissa muuntuneissa tajunnantiloissa.

Aikuisiällä monet ovat nähneet äärimmäisen selviä, vuosien kuluessa silloin tällöin toistuvia unia, joissa he ovat osallisina historiallisissa tapahtumissa. Niissä on joskus todettu niin selviä ja harvoista lähteistä löytyviä oikeita yksityiskohtia, että ne hyvinkin voisivat olla jälleensyntymismuistoja. Jotkut ovat saaneet vahvoja, yksityiskohtaisia kokemuksia tai muistikuvia jopa spontaanisti valvetilassa. Näreaho kertoo myös niistä kirjassaan.

Selvänäkijöiden normaalirekvisiittaan kuuluvat kuvailut asiakkaiden edellisistä elämistä. Niitä on kuitenkin mahdotonta todentaa kauas menneisyyteen, jos kyseisestä henkilöstä ei ole jäänyt merkintöjä historiallisiin lähteisiin. Pahamaineisia ovat myös lukemattomat jälleensyntyneet Kleopatrat, keisarit ja uskonnolliset johtajat. Olen kuullut kertomuksia, että useammat selvänäkijät olisivat toisistaan riippumatta kertoneet samoista edellisistä elämistä, ja sehän olisi aika merkillistä.

Spiritualististen meedioiden antamat tiedot ovat nykyään enimmäkseen myönteisiä jälleensyntymisen suhteen ja aihe kuuluu rajatietoon yleisenä osana. Fysikaalisessa mediumismissa jälleensyntyminen ei yleensä tule esiin, suomalaisen asiantuntijan Georg Lindströmin kertoman mukaan. Carl A. Wicklandin (1924/1971) kirjassa itse H. P. Blavatsky tuli kertomaan henkimaailmasta, että jälleensyntyminen ei ole totta.

Luotettavan tapauksen tunnusmerkit

Hyvällä tapauksella on paljon vaatimuksia, joilla normaalin tiedonsaannin mahdollisuus on mahdollista sulkea pois luotettavasti. Jälleensyntymismuistojen kokijana pitäisi olla mieluimmin lapsi, joka alkaa kertoa edellisestä elämästään heti puhumaan opittuaan ja muistaa mahdollisimman paljon yksityiskohtia. Tapaus pitäisi saada tutkittavaksi heti muistelujen alkaessa, että muistikuvista saadaan muistiinpanot tuoreeltaan.

Lapsen muistikuvien perusteella pitäisi löytää perhe, missä hän on aikaisemmin elänyt. Tämä edellyttää sitä, että syntyminen uudelleen tapahtuu riittävän lyhyen ajan kuluttua edellisen persoonallisuuden kuolemasta. Kun perhe on löytynyt, lapsen pitäisi muiden kertomatta tunnistaa entiset perheenjäsenensä ja tuttavansa sekä tunnistaa paikat ja esineet oikein. Hänen tulisi myös osoittaa aitoja tunteita entisen persoonallisuuden tapaan.

Vielä on pystyttävä osoittamaan, että näillä kahdella perheellä ei ole ollut tietoa toisistaan eikä minkäänlaisia yhteyksiä. Niiden pitäisi olla riittävän etäällä toisistaan.

Stevenson (1997, s. 3-6) kaavailee, millainen täydellinen lapsen jälleensyntymistapaus voisi olla. Lähes aina jotakin täydellisestä reseptistä kuitenkin jää puuttumaan käytännön tapauksissa. Stevenson luettelee seuraavat vaiheet:
- joku on ennen kuolemaansa ilmoittanut aikeensa syntyä tiettyyn perheeseen
- tulevat vanhemmat näkevät ennusunia ennen lapsen syntymistä
- lapsen kehossa on syntymämerkkejä tai epämuodostumia, jotka muistuttavat edellistä persoonallisuutta
- lapsi alkaa kertoa edellisestä elämästään heti kun oppii puhumaan
- lapsen mieltymykset, tavat ja tunnereaktiot vastaavat edellistä persoonallisuutta
- edellisen elämän perhe löytyy lapsen puheiden perusteella
- vahvistukset edellisen elämän perheen piirissä eli ihmisten ja esineiden tunnistamiset oikein

Stevensonin kirjat ovat aika raskasta luettavaa niiden yksityiskohtaisuuden vuoksi. Skeptisessä tietosanakirja SkepDicissä on hyvin viistoon vetävä selitys reinkarnaatiosta. Stevensonista sanotaan, että mies on hukannut hurjasti aikaansa moiseen tutkimukseen. (http://www.skepdic.com/stevenson.html):
"Few critics will be willing to spend much time poring over his detailed anecdotes and tedious reports."
" … I see his work as a colossal waste of time."

Stevenson (1997) kertoo, millaiset syntymämerkit ja epämuodostumat voivat olla merkittäviä:
- tarvitaan syntymämerkin riittävä selkeys ja riittävän tarkka sijainti
- "syitä" ovat esimerkiksi edellisen persoonallisuuden vammat (kuolettavat tai ei), entiset kehonpiirteet, entiset syntymämerkit, sitomisjäljet, kirurgiset leikkausjäljet ja tahallinen tai tahaton edellisen persoonan ruumiin värjäytyminen
- toisinaan syntymämerkit ovat yllättävän tarkkoja, esim. luodinreiät näkyvät siten, että sisäänmenon kohdalla on pienempi pyöreä jälki ja ulostulossa suurempi ja reunoiltaan epäsäännöllinen jälki

On kuitenkin muistettava, että läheskään aina merkittäviä syntymämerkkejä tai epämuodostumia ei jälleensyntymistapauksissa ole, vaan ilmiö on suhteellisen harvinainen.

Esimerkkitapaus Stevensonilta

Intiasta löydettyjä lapsia käsittelevässä kirjassa (1975, s.70-106) kerrotaan vuonna 1956 syntyneestä Gopal Guptasta yhdeksän muun tapauksen ohella. Hän oppi puhumaan vasta melko myöhään, vasta yli kaksivuotiaana. Ensimmäinen vihje jälleensyntymismuistoista tuli melko pian puhumaan oppimisen jälkeen. Silloin Gopalia pyydettiin tuomaan vesilasi vieraalle. Hän tekikin työtä käskettyä, mutta ei suostunut korjaamaan lasia pois, vaan sanoi: "En vie sitä, minä olen Sharma". Sharma oli korkea kasti, jonka edustajilla palvelijat hoitivat käytännön työt. Hänen nykyinen perheensä oli alempaa kastia.

Gopal Gupta antoi entisestä elämästään yhteensä 46 yksittäistä tietoa, joista lähes kaikki olivat tarkistettavissa ja oikein. Seuraavassa muutama esimerkki niistä:

- hänellä oli palvelijoita, jotka veivät astiat pois pöydästä
- hänellä oli hyvin suuri talo Mathurassa
- hän oli johtajana lääkeyrityksessä, jonka nimi oli "Sukh Shancharak"
- hän kätteli tohtori Radhakrishnania Agran yliopistossa
- hänen nuoremmalla veljellään oli vaimo, joka oli Assamista
- hänen veljensä ampui hänet
- häntä ammuttiin rintaan
- hän tunnisti mm. vanhemman ja nuoremman veljensä ja oman kuvansa
- hän osasi osoittaa tarkasti murhapaikan yrityksen tiloissa

Omia huomioita

Olin mukana seuraamassa "suden haju"-tapausta Jyväskylässä vuosina 1971-73. Siinä eräs opiskelija tutustui nuoreen naiseen, jota ajoittain vaivasi hänen tuntemansa paha haju. Kyseessä ei ollut todellinen haju, mutta se kuitenkin vaivasi häntä. Opiskelija harrasti hypnoosia, joten hän halusi tutkia hajun alkuperää sen avulla.

Nainen vaipuikin helposti syvään hypnoosiin, ja ajassa taannutettaessa hän joutui heti susien keskelle. Sudet söivät hänet, ja haju oli viimeinen muistikuva suden haisevan kidan lähestyessä kasvoja. Merkillisintä oli se, että nainen alkoi puhua venäjää hypnoosissa, vaikka ei ollut koskaan lukenut eikä puhunut sitä. Hypnotisoija oli vaikeuksissa koska myöskään hän ei osannut venäjää. Hän joutui järjestämään niin, että nainen pyydettäessä puhui myös suomea hypnoosissa.

Kymmenissä istunnoissa paljastui seuraava tarina: hypnotisoitu nainen oli ollut kasakka nimeltään Mihail Jertak ja eleli Donin laakiolla (Donbas). Hän kertoi kuin sitä aikaa eläen tarkkoja yksityiskohtia kasakan ankarasta elämästä. Hän joi paljon viinaa, josta aiheutui myös hiukan hankaluutta. Krapulatilanteet oli aina ohitettava nopeasti, koska Mihail oli silloin kovin ärtyisä ja väsynyt.

Mihail rakastui tulisesti Varjeena-nimiseen neitoon. Istunnot toivat esiin liikuttavia kuvauksia aluksi hyvin ujosta lähestymisestä ja seurustelusta, joka lopulta johti häihin. Mihailin suurta rakkautta kuvasi se, miten epäluuloinen ja mustasukkainen hän oli, kun hypnotisoija kyseli hänen mielestään liikaa Varjeenasta. Valitettavasti Mihailin onni ei kestänyt pitkään, sillä Varjeena putosi hevosen selästä ja kuoli Mihailin käsivarsille.

Kyseessä oli äärettömän kova isku, joka johti juomiskierteeseen ja itsemurha-ajatuksiin. Mihail kuitenkin toipui siitä ja meni uudelleen naimisiin. Pahaksi onneksi uusi vaimo oli kovin paha suustaan. Mihail kyllästyi hänen nalkuttamiseensa niin perusteellisesti, että vaihtoi hänet hevoseen. Hän oli yksin matkalla tuolla hevosella, kun sudet pääsivät yllättämään. Se oli Mihail Jertakin ja kasakkaelämän loppu.

Hypnoosi todellakin auttoi naisen tilanteessa, koska haju lakkasi vaivaamasta häntä istuntojen jälkeen. Opiskelija nauhoitti kaikki istunnot ja kirjoitti ne koneella puhtaaksi. muistiinpanoja oli kokonainen kansiollinen. Kuvaavaa on, että köyhä opiskelija joutui käyttämään samoja nauhoja päälle tallentaen. Hän suunnitteli kirjan kirjoittamista tapauksesta, mutta valitettavasti siitä ei tullut mitään. Vuosia sitten otin häneen yhteyttä, jolloin nauhojen ja papereiden kohtalo jäi epäselväksi.

Minulla on arkistossani kahden istunnon kopioidut paperit ja nauhalla näytteitä venäjän kielestä. Olin tuolloin harrastanut venäjää muutaman vuoden ja kykenin varmistamaan, että kyseessä oli tosiaan ymmärrettävä ja looginen venäjän kieli – Mihail puhui asiaa. Valitettavasti jäi tuolloin kunnon asiantuntijalta tarkistamatta, oliko kieli Donbasin murretta. Opiskelija kertoi tarkistaneensa, että esimerkiksi Mihailin käyttämä nimitys "lava-hyökkäys" oli tuolloin kasakoiden käytössä ja tullut jonkinlaisesta louhintamenetelmästä alueen kaivoksilla.

Jyväskylässä ollessani tuli tietoon myös toinen mahdollinen jälleensyntymistapaus. Eräs koululainen oli kuulemma hypnoosissa kertonut olleensa aikaisemmin tanskalainen opiskelija, joka oli aikanaan kuollut syöpään. Minäkin halusin kokeilla ja sain hänet helposti hypnoosiin. Taannutuksessa hän toisti tarinansa, mutta totesin vuosilukujen vaihtelevan vähän liikaa. Hän kertoi asuvansa kaupungissa nimeltä "Kalregsborg". Kun pyysin häntä tarkistamaan katukilvestä nimen kadulle, jolla hän käveli, niin hän kertoi sen olevan "Skolegatan".

Kyseistä kaupunkia en ole Tanskasta löytänyt ja "Koulukatu" tuntuu suggestion vaikutuksesta keksityltä, joten tapaus tuskin voi olla aito.

Luonnollisia selityksiä

Ensimmäisenä tulee helposti mieleen déjà vu -ilmiö jälleensyntymismuistojen selityksenä. Sellaisen kokija voi ajatella, että tutun tuntuinen tilanne on eletty aikaisemmassa elämässä. Jälleensyntymismuistot eroavat kuitenkin niin paljon tyypiltään déjà vu -ilmiöstä, että se tuskin on kovinkaan hyvä selitys.

Hypnoosissa koehenkilö mielellään toteuttaa hypnotisoijan suggestioita. Niinpä hän voi saada piilomuististaan tahattomasti sopivia "muistikuvia". Myös mahdolliset tiedostamattomassa piilottelevat sivupersoonat voivat tulla esiin hypnoosissa. Ne ilmeisesti voidaan tunnistaa tajuista persoonallisuutta täydentävästä luonteestaan.

Huijaukset tuskin yleensä tuottavat kokemusten kertojille merkittävää taloudellista etua, mutta motiiveja voi tietenkin olla monenlaisia. Joka tapauksesta tutkijoilta vaaditaan aina suurta tarkkuutta ja valppautta.

Tutkimusten tuloksia

Tucker (2007) on kirjoittanut hyvän yhteenvedon jälleensyntymistapausten tutkimustilanteesta menneisyydestä nykypäivään. Hänen mukaansa on tutkittuja jälleensyntymistapauksia ollut noin 2500. Näistä on mahdollista tehdä jo jonkin verran yhteenvetoa tapausten luonteesta.

Tapauksia on löydetty Etelämannerta lukuun ottamatta kaikilta mantereilta, eniten maista joissa uskotaan jälleensyntymiseen. Stevenson (2001) julkaisi viimeisenä suurena työnään eurooppalaisista tapauksista kirjan, jossa on mukana viisi tapausta Suomesta. Lapset ovat alkaneet puhua edellisestä elämästään yleensä 2-3 vuoden ikäisinä ja ovat unohtaneet muistonsa 6-7 vuoden iässä. Väliaika edellisen persoonallisuuden kuolemasta lapsen syntymään on ollut keskimäärin vain 15 kuukautta.

Edelliset persoonallisuudet ovat olleet yleensä tavallisia ihmisiä, usein lapsen lähipiiristä mutta myös kauempaa. Epätavallinen seikka on se, että edellisistä persoonallisuuksista peräti 70 % on kuollut väkivallan seurauksena tai muuten äkillisesti. Lapsista 35 %:lla oli edellisen persoonallisuuden kuolinsyytä koskeva fobia. Lapset ovat toteuttaneet spontaaneissa leikeissään edellisen persoonallisuuden tilanteita ja ovat osoittaneet muutenkin vahvoja tunteita edellisen persoonallisuuden kokemusten suhteen.

Stevenson (1997) kertoo, että tapaukset ovat yleensä olleet kaikkialla melkoisesti samantyyppisiä. Kulttuurisidonnaisuutta on kuitenkin löydetty muutamassa seikassa. Esimerkiksi syntymien väliajan pituus, sukupuolen vaihtumisen yleisyys ja sukupuolen vaihtumisen suunta ovat riippuneet ympäröivästä yhteiskunnasta. Yleensä jälleensyntymistapauksissa on sama kansallisuus ja lyhyehkö etäisyys. Karman esiintuloa Stevenson ei ole tarkkailusta huolimatta huomannut tapauksissa.

Paranormaaleja selityksiä ja pohdintaa

Jälleensyntyminen on tietenkin yksinkertaisin selitys. Saadut tiedot voisivat myös olla niinsanotun superselvänäön tulosta ja syntymämerkit puolestaan psykokinesian tulosta. On myös esitetty, että lapsen äiti on voinut ensin saada tiedon edellisen persoonallisuuden ominaisuuksista selvänäöllä ja sitten aiheuttanut syntymämerkit ja epämuodostumat psykokinesialla. Superselvänäön suhteen voi tietenkin ihmetellä, miksi se on suuntautunut vain tiettyyn kuolleeseen henkilöön eikä ilmene missään muissa yhteyksissä.

On myös mahdollista, että kuolleen henki olisi ennen syntymää tunkeutunut sikiöön eikä jälleensyntymistä olisi todellisuudessa olemassa.

Mielenkiintoinen kysymys olisi, mikä osa edellisestä persoonallisuudesta mahdollisesti syntyy uudelleen. Siihen vastaaminen pätevästi lienee mahdotonta tiedon nykyisellä tasolla. Ainakin muistojen ja persoonallisuuden riittävä vakaus vaadittaneen.

Tieteellistä varmuutta jälleensyntymisen olemassaolosta on mahdotonta saada. Myöskään ei ole mahdollista saada selvyyttä siitä, mikä luettelemistani paranormaaleista selityksistä olisi tapausten takana. Psi-ilmiöiden prosessit tapahtuvat täysin havaintojemme saavuttamattomissa. Kyseessä voi tietenkin olla myös sellainen paranormaali selitys, josta ei vielä ole aavistustakaan. Jälleensyntymisen suhteen ollaan edelleen uskon varassa, mutta saadut havaintoaineistot näyttävät selittämättömiltä ja ovat joka tapauksessa mielenkiintoisia maailmankuvan kannalta.

Jälleensyntymistutkimusta netissä

Ian Stevensonin kotisivuilla on paljon tietoja:
http://www.healthsystem.virginia.edu/internet/personalitystudies/

Todellinen parapsykologian artikkeleiden aarreaitta on täällä:

http://www.scientificexploration.org/journal/articles.html

Sieltä löytyy myös monta hyvää artikkelia jälleensyntymistapauksista. Ne löytää helpoimmin etsimällä artikkelien yhteenvetosivulta nimillä Stevenson, Tucker, Keil, Haraldsson ja Pasricha.

Ian Stevenson kuvaa omaa pitkää tutkimustaivaltaan tässä artikkelissa:
http://www.scientificexploration.org/journal/jse_20_1_stevenson.pdf

Lähdekirjallisuutta

Reima Kampman (1975): Kuka minä olen? Gummerus, Jyväskylä. 203 s.

Leo Näreaho (1995): Jälleensyntyminen. Arator, Karisto Oy, Hämeenlinna. 267 s.

Ian Stevenson (1975): Cases of the Reincarnation Type. Ten Cases in India. University Press of Virginia, Charlottesville. 374 s.

Ian Stevenson (1997): Where Reincarnation and Biology Intersect. Praeger, Westport, Connecticut. 203 s. (lyhennelmä lähes 3000 sivun kaksiosaisesta kirjasta).

Ian Stevenson (2001): European Cases of the Reincarnation Type. McFarland & Company, Inc., Publishers Jefferson, North Carolina and London. 270 s.

Jim B. Tucker (2007): Children Who Claim to Remember Previous Lives: Past, Present, and Future Research. Journal of Scientific Exploration, Vol. 21, No. 3, pp. 543-552. (http://www.scientificexploration.org/journal/jse_21_3_tucker.pdf)

Carl A. Wickland (1924/1971): Thirty Years Among the Dead. Spiritualist Press, London. 390 s.

Fysikaalinen mediumismi ja Scole-ryhmä

2009-11-04T19:53:00.003+02:00

Fysikaalisen mediumismin istunnoissa saadaan henkimaailman antamien tietojen lisäksi aineellista näyttöä ilmiöiden aitoudesta. Lyhyyden vuoksi käytän jatkossa nimitystä henkimaailma ja kerron asioista ikään kuin todellisuudessa tapahtuneina, vaikka henkimaailma-käsite on varsin tulkinnanvarainen ja tapahtumien aitoudesta kiistellään edelleen yleisesti.

Suomen kielellä näyttää netissä olevan aika vähän tietoa fysikaalisesta mediumismista. Georg Lindström kertoo fysikaalisista istunnoista vuonna 1996 julkaistussa kirjassaan Kuoleman jälkeen elämä. Hänellä on pitkä kokemus vahvoista ilmiöistä istunnoissa, joita on täytynyt mennä seuraamaan ulkomaille kotimaisten vahvojen piirien puuttuessa. Hän luettelee istunnoissa tapahtuvan seuraavia asioita (hiukan sovellettuna):
- ektoplasman ilmestyminen
- esineiden liikkumiset, levitaatiot
- suorat äänet
- apportit eli säilyvien vieraiden esineiden ilmestyminen
- meedion osittainen dematerialisaatio
- henkikirjoitus, piirtäminen ja maalaaminen
- materialisoituminen (ihmishahmojen tai esim. käden)
- EVP/ITC (sanomien saaminen suoraan magneettinauhalle tai levylle)
- henkivalot (Scolessa)

Istunnot tapahtuvat joko täysin pimeässä tai harvemmin punaisessa valossa. Meedio menee transsiin ennen ilmiöiden alkamista.

Fysikaalinen mediumismi on ollut pahasti lamassa useita vuosikymmeniä ennen toiminnan aloittamista Scolessa. Itävaltalainen Peter Mulacz kertoo tilanteesta jotakin täällä:
http://www.parapsych.org/papers/29.pdf

Scole on kylä Norfolkissa Britanniassa ja siellä on toiminut aktiivinen fysikaalisen mediumismin ryhmä. Ryhmän istunnoissa on tullut esiin harvinaisen monipuolisia ilmiöitä, joten Scolen avulla saadaan hyvä kuva fysikaalisesta mediumismista. Päästäkseni helpolla tuon tapahtumia esiin aikaisemmin kirjoittamani kirjaesittelyn avulla ja täydennän nykytilanteella. Lontoon SPR sai vihiä Scolen tapahtumista ja huomattavan epäröinnin jälkeen lähetti sinne kolme tutkijaa. Tutkimusten loputtua ja jälleen SPR:n epäröinnin jälkeen tutkijat julkaisivat raportin seuraavana kirjana:

Montague Keen, Arthur Ellison & David Fontana (1999): The Scole Report. Proceedings of the Society for Psychical Research Vol 58 Part 220 November 1999. (452 sivua)

Heti aluksi lienee parasta mainita, että kirja ei sisällä järjestelmällisesti esitettyä kuvausta osallistuneista henkimaailman olennoista, ei heidän antamiaan sanomia eikä saatuja kuvauksia henkimaailman olosuhteista. Näitä tietoja tulee kyllä jossakin määrin esille joissakin yhteyksissä. Kirja keskittyy havaintojen ja niiden puitteiden esittelyyn. Tutkimuksen istunnoista ja päätoimijoista on yksityiskohtaiset luettelot.

Tutkimuksen puitteet

Scole-tutkimuksissa oli kolme eri osapuolta. Vakiintunut Scole-ryhmä järjesti istunnot. Ryhmän johtaja oli Robin Foy ja siihen kuului kaksi meediota (Alan ja Diana) sekä muita jäseniä alussa kolme ja lopussa yksi. Henkimaailman puolella oli "henkitiimi" eli kymmenkunta vaihtelevasti esiintyvää vakiojäsentä. Kolmantena osapuolena olivat tutkijat, joita oli kolmen raportin kirjoittajan lisäksi toistakymmentä satunnaisemmin mukana ollutta.

Scole-ryhmä oli aloittanut istunnot vuonna1993, kaksi istuntoa viikossa. Ryhmän tarkoitus oli alusta lähtien laajempi kuin tällaisilla piireillä yleensä. Tietojen saannin ja henkisen kehittymisen sijasta päätarkoituksena oli tuottaa todisteita kuolemanjälkeisestä elämästä. Ryhmä julkaisi lehteä nimeltään The Spiritual Scientist.

Tutkimusistuntoja oli yhteensä 36, aikavälillä 2.10.1995 – 16.8.1997. Kaikki raportin kirjoittajat eivät olleet paikalla jokaisessa istunnossa. Tutkijavieraiden lisäksi oli myös muita satunnaisia vieraita. Ryhmä piti tutkimusistuntojen lisäksi omia suljettuja istuntojaan, joissa he ikään kuin keräsivät voimia ja saivat ohjeita tutkimusmahdollisuuksista.

Istuntojen olosuhteet

Tutkimusistunnot kestivät yleensä 2-2,5 tuntia. Tutkijat voivat kyllä tehdä ehdotuksia istuntojen tutkimustavoista ja olosuhteista, mutta henkitiimi kuitenkin määräsi yksityiskohtaisesti mitä todella saatiin tehdä. Istunnoissa vallitsi täydellinen pimeys, jota voivat valaista vain henkien itse järjestämät "henkivalot" ja loppuvaiheissa mukaan otetun kommunikointilaitteen punainen LED-lamppu. Heikkoa valoa antoivat lisäksi itsevalaisevat tarranauhat, jotka ladattiin valolla ennen istuntoa. Ne himmenivät istunnon kuluessa, mutta silmien tottuessa pimeään niistä oli kuitenkin paljon apua kohteiden sijainnin varmistamisessa.

Valaisevaa tarranauhaa oli ryhmän jäsenten Velcro-kiinnitteisissä rannekkeissa, pöytätennispallossa ja katosta riippuvan pikku kellojen ryhmän alapäässä. Lisäksi istujien keskellä olleeseen pöytään oli merkitty neljä ilmansuuntaa valaisevin tarroin. Pöydän jalat olivat ristin muotoiset seinämät estäen vastakkaisilla puolilla istuvien jalkoja koskettamasta toisiaan. Pöydällä oli mm. suuri lasikupu, lasimalja ja mineraalikiteitä (kristalleja). Esineet oli hankittu henkitiimin ohjeiden mukaan keräämään ja vahvistamaan tarvittavaa "energiaa".

Tunnelmaa luovaa musiikkia soitettiin nauhalta koko ajan vaihtelevalla voimakkuudella. Keskustelu oli vapaata ja sitä jopa rohkaistiin. Myös huumoria viljeltiin runsaasti. Kaikki istunnot nauhoitettiin ääninauhurilla kahden mikrofonin kautta. Lisäksi tutkija Montague Keen teki tapahtumista muistiinpanoja paperille aina osallistuessaan.

Esiintyneet ilmiöt olivat monipuolisia:
- meedioiden välittämää puhetta, jonka tyyli oli erehtymättä tyypillinen sanoman antajalle
- suoria ääniä
- esineiden liikkumisia
- henkikäsiä ja muita hahmoja
- kosketuksia
- apportteja
- henkivaloja
- kuvia ja tekstejä filmeille
- ääntä nauhalle ilman mikrofonia

Keskustelua ja arvuuttelua

Alla on kolme esimerkkiotosta istuntojen keskusteluista vapaana käännöksenä. Henkitiimin jäsenten nimet ja vuorosanat ovat kursiivilla.

Tilanne: keskustelua henkimaailman olosuhteista.
Patrick: Paljon liikettä, paljon tapahtuu.
Robin Foy (ryhmän "isäntä"): Kyllä, lörpöttele, se kyllä auttaa.
Patrick: Kiitoksia paljon.
Sandra Foy (ryhmä): Älä sinä, Patrick! …sinun on parasta olla hetki hiljaa.
Montague Keen: Patrick kuulosti melko väsyneeltä.
RF: Hän kuulostaa aina väsyneeltä; hän ottaa nokoset.
"Emily Bradshaw": Nostaa jalkansa ylös aina tilaisuuden tullen.
Patrick: Se on todella… kuinka se valtaa minut. Kun minua ensin kutsutaan niin se saa minut tuntemaan unisuutta. Minulla ei ole aavistustakaan mitä se on, mutta jos pysyn paikalla niin tilanne paranee.
Ralph Noyes (tutkijavieras): Mistä tiedät milloin on aika tulla, tiedätkö tästä kokoontumisesta? Onko aika teidän puolellanne kuten aika täällä.
Patrick: Voi, nyt lähdet syville vesille jo ennen kuin olemme aloittaneet. Emme halua puhua ajasta, koska se järkyttää monia ihmisiä. Mutta aikaa ei todellakaan ole meille samalla tavalla kuin teille, mutta tiedän olevan aika tulla sillä hetkellä kun tunnen vetämistä.
EB: Se on tuntemus enemmän kuin mikään muu.
Patrick: Niin, tuntemus ikään kuin vetäminen, ja minä tunnen vetämisen ja tiedän mistä se tulee.

Tilanne: Montague Keen ja Rupert Sheldrake istuvat vierekkäin. Vain RS näkee henkivalon edessään..
MK: Kumarrun sinua kohti enkä kuitenkaan voi nähdä sitä.
RS: Siinä se on: se tulee alas. Voitko nähdä sen?
MK: En voi… kumarrun sinua kohti.
RS: Ei, nyt se on mennyt.
RF: Mineraalikide valaistuu nyt.
MK: Niin todella! Aivan edessäni.
RF: Oi, voin nähdä sormet siinä. Joku poimii sen ylös.
MK: Sitä siirretään, näettekö?
RS: Kyllä.
MK: Se menee maljaan. Toivottavasti he tekevät sen katoamisharjoituksen!
EB: Kuulostaa uskalikolta.
MK: Kutsu (pöytä tärisee).
RF: Oi, malja: nyt se on valaiseva.
SF: Oi, näettekö kiteet siinä?
MK: Näittekö käden tulevan yli, poimivan sen?
RS: Kyllä.
MK: Käsi, osoittaen hyvin selvästi! Näittekö sen? Erikoista!
SF: Näyttää sinulle.
EB: Voitko nähdä sen, Rupert?
RS: Kyllä voin.
EB: Sepä hienoa.
RS: Kädellä näytti olevan myös hiha.

Tilanne: Tyypillistä kiusoittelevaa arvuuttelua.
EB: Älä mene liian syvälle. Se oli koesana, aikaisemmin saatu. Käy läpi pölyisiä muistiinpanojasi.
SF: Koeistunto aikaisemmin, jolloin sanaa käytettiin?
EB: Oikein, Sandra. Siihen tarvitaan nainen, eikö vain?
SF: Heidän pitää käydä takautuvasti läpi muistiinpanonsa ja tarkistaa viittaukset.
EB: Haluatteko vielä yhden johtolangan?
SF: Jatka vaan, kerro heille (naurua).
EB: Tämä on ihmeellistä! Nautin tästä työstä niin paljon; tänne kannattaa tulla kiusaamaan näitä poikia.
MK: Tämä antaa meille tunteen kuin istuisimme taka-alalla, sillä aikaa kun tytöt… (?)
SF: En tiedä kuka se on! Ei aavistustakaan.
EB: Sandralla ei ole johtolankaa, mutta hän on vain looginen sen suhteen, mitä sanon.
David Fontana: Voitko antaa meille vielä johtolangan?
EB: Voin kertoa teille, että rouva Verallilla [sic] ja rouva Forbesilla oli koesana eräältä tietyltä herralta. Kas siinä, kissa on päästetty säkistä!
DF: Myersiltä?
EB: Aivan oikein!

Henkivalot

Henkivalot olivat useimmiten lähes pistemäisiä, mutta muoto vaihteli ja voi olla toisinaan jopa laajahko hehku. Valojen voimakkuus vaihteli, mutta useimmiten ne riittivät valaisemaan ympäristöään. Raportissa on 33 kohdan luettelo henkivalojen yksittäisistä esiintymisistä.
Alla on esimerkkejä joistakin, osittain yhdistelminä:

- liikkui suurella nopeudella tehden mutkikkaita kuvioita erittäin tarkasti samalla radalla pysyen
- pystyi pimentämään itsensä joihinkin suuntiin siten että näkyi vain kapeassa kulmassa
- laskeutui ojennetulle kädelle ja hyppäsi kädeltä toiselle
- teki pyydettyjä asioita (laskeutui, valaisi kohdetta)
- meni pienenä pisteenä mineraalikiteen sisään ja liikkui siellä valaisten kiteen
- sammui ja syttyi nopeaan tahtiin liikkuessaan ympyränkehää
- näkyi Pyrex-maljan pohjalla kiteenä, mutta tartuttaessa siinä ei ollutkaan mitään;
seuraavalla yrityksellä siihen saikin kiinni; toistui
- aiheutti pöydän pintaan osuessaan terävän napsauksen ja lasikupuun osuessaan kilahduksen
- meni pöytätennispallon ja hehkulampun sisään valaisten sieltä
- meni ihmisten rinnasta sisään, tuntui liikkuvan siellä ja tuli muusta kohdasta ulos
- meni vesilasiin ja liikutti vettä loiskuvalla äänellä, katsojan kasvojen ollessa niin lähellä lasin
yläpuolella että valo ei voinut olla johdon varassa
- valaisi laajalla himmeällä hohteella
- henkikäsi nosti sisältä valaistun mineraalikiteen pöydältä
- vieri suurena marmorikuulana pöydällä
- iskeytyi äänekkäästi pöytään ja hävisi, tuli esiin pöydän alta
- muutti muotoaan monella tavalla
- valaisi normaalikokoisen henkikäden sormet, jotka tuntuivat viileiltä

Filmit

Filmit eivät olleet sisällä kamerassa vaan sellaisinaan purkeissaan, eri tavoilla suojattuina. Mahdollisuus filmien huijaamalla valottamiseen pyrittiin kaikin keinoin estämään. Toimintaohjeet saatiin aina henkitiimiltä tai he ainakin osallistuivat päätöksentekoon. Järjestelyihin jäi kuitenkin aina jonkinlaisia aukkoja. Filmien kuviot olivat pitkin niiden pituutta ilman kamerassa saatavia kuvaruutuja. Käsin kirjoitettua tekstiä ja piirroksia tai ainakin vähäisiä kuvioita saatiin yhteensä 15 filmille. Filmejä käsiteltiin usealla tavalla, alla yksi tyypillinen:

- tutkijat ostivat ja toimittivat filmin
- filmin pakkaus tarkastettiin
- filmi otettiin esiin pakkauksestaan, mutta jätettiin purkkiinsa
- purkki merkittiin ja asetettiin puurasiaan
- rasia suljettiin riippulukolla
- avain vietiin tutkijan lukittuun autoon
- puurasiaa pidettiin valvonnassa istunnon ajan
- istunnon jälkeen rasia avattiin tutkijoiden toimesta
- filmi kehitettiin valvotusti

Filmien kuvien aiheita olivat esimerkiksi:
- Wordsworthin Ruth-runon eräs versio käsin kirjoitettuna
- saksankielistä käsin kirjoitettua syvällistä runoa, jonka kirjoittajaa ei saatu selville
- lyhyitä syvämietteisiä lauseita eri kielillä
- erilaisia perinteisiä symbolisia kuvioita

Kosketukset

Yleisimpiä osanottajien tuntemia kosketuksia olivat kuin harson hipaisut. Henkivalojen valaisemia tai pimeässä tuntuvia henkikäsiäkin voi joskus koskettaa. Ne tuntuivat eri tavalla eri tilanteissa, viileiltä, kuivilta jne. Pienet ihmishahmot tuntuivat harsolta tai musliinikankaalta. Yhdessä istunnossa tunsivat osallistujat yleisesti kuin kissan hännän hipaisuja. Myös leikillisiä napautuksia ja läpsäyksiä tuli toisinaan, esimerkiksi jos erehtyi käyttämään ilmaisua "suora ääni" sallitun "energiaäänen" sijasta. Myös henkivalojen kosketus voi tuntua, jopa niiden tunkeutuminen ja liikkuminen kehon sisällä.

Tutkimuksen loppuminen

Tutkimusistunnot loppuivat siihen, että henkitiimi sanoutui irti kaikesta yhteistyöstä SPR:n kanssa. Henget kertoivat kehittävänsä uusia menetelmiä, vain Scole-ryhmän kanssa. Tutkijat saivatkin vielä nähdä yritetyn videokuvauksen tuloksia. Jossakin vaiheessa henkitiimi ilmoitti, että muistaakseni tulevaisuudesta tulevan häiriövaikutuksen vuoksi he lopettavat yhteistyönsä myös Scole-ryhmän kanssa. Niinpä henkitiimi hävisi kokonaan ja ilmiöt loppuivat sillä erää siihen. Myös The Spiritual Scientistin ilmestyminen loppui

Tutkimuksen heikkouksia

Istuntojen suurin hankaluus oli tietenkin henkitiimin vaatima täydellinen pimeys. Infrapuna- tai valonvahvistuslaitteita ei saanut käyttää, koska ne tiimin ilmoituksen mukaan olisivat häirinneet energioiden syntymistä. Tämän kiellon vuoksi kaikkein vahvin mahdollinen näyttö jäi saamatta. On selvää, että tiimin vaatimat varotoimet eivät olleet loogisessa suhteessa toisiinsa eivätkä tilanteeseen.

Henkitiimi ei suostunut katsomaan sanoja kirjaston kirjoista tai selvittämään lukuja. Jos tarkoituksena oli tuottaa todisteita aidoista ilmiöistä, niin muuten niin älykkäänä esiintyneen tiimin olisi luullut keksivän sitovampia todisteita taidoilleen.

Tunnelman luomiseksi käytetty taustamusiikki peitti ääniä jonkin verran, mutta tutkijat vakuuttivat ettei se kuitenkaan sanottavasti häirinnyt. Lähes kaikki filmien sisältö ja sanalliset tiedot olivat saatavissa julkisista lähteistä. Kuvat eivät olleet aivan tarkkoja kopioita vaan useimmiten huolimattomammin piirrettyjä kuin alkuperäiset. Filmejä pidettiin istunnoissa kahdessa lukitussa puurasiassa, mutta kuvia tuli vain toiseen rasiaan. Se sattui pahaksi onneksi olemaan ryhmän meedion sukulaisen valmistama, ja juuri se ei ollut murtovarma. Sen voi lievää väkivaltaa käyttäen avata vaikka lukko oli paikoillaan.

Kaikki yksittäiset ilmiöt olisi ollut mahdollista saada aikaan huijauksella, hyvissä olosuhteissa. Raportin lopussa sitä arvostelleet muut merkittävät SPR:n tutkijat sanoivatkin, että ilmiöissä oli huijauksen merkit.

Scole-ryhmän jäsenet olivat kaikki syvästi uskovia spiritualisteja. Mahdollisesti heidän kokemuksensa antoivat heille hyvät perusteet uskolleen. Heillä vaikuttaa olleen vajavainen luonnontieteellinen ymmärrys, mikä epäilemättä jossain määrin hankaloitti yhteistoimintaa heidän kanssaan.

Tutkimuksen vahvuuksia

Kaikki kolme päätutkijaa ja myös monet vierailevat tutkijat olivat asiantuntijoita, joita ei olisi uskonut ihan helposti voitavan huijata. Tutkimusistuntoja oli paljon ja muutamia oli muuallakin kuin Scolen vakiotiloissa. Kaikki tilat tarkastettiin ennen istuntoja ja myös niiden jälkeen. Raportti on melko raskaslukuinen, koska siinä on niin paljon yksityiskohtia. Tiedot ovat luotettavia, koska ne on purettu istuntojen nauhoilta ja Montague Keenin pimeässä tehdyistä muistiinpanoista.

Pimeäolosuhteista huolimatta tilanteista oli saatavissa varsin paljon irti. Henkivalot toivat paljon yksityiskohtia esiin ja itsevalaisevat tarrat paljastivat liikkeitä. Tarrojen irrottamisesta syntyi niin kuuluva rapina, että salaa irrottaminen olisi ollut kovin vaikeata. Jatkuva vilkas keskustelu paljasti osallistujien sijainnin pöydän ympärillä. Ryhmän johtaja Robin Foy joutui koko ajan huolehtimaan nauhureista. Ilmiöt olivat usein vuorovaikutteisia, eli henkitiimi toteutti paikalla olevien toivomuksia. Sellaiseen ei olisi voinut riittävästi varautua kaiken ennakkosuunnittelulla.

Ilmiöiden moninaisuus oli niin suuri, että kaikkien toteuttaminen olisi vaatinut mestarihuijaria ja kehittyneitä laitteita. Monien ilmiöiden kohdennus oli niin nopea ja tarkka, että ryhmän jäsenillä olisi pitänyt itsellään olla pimeänäkölaitteet onnistuakseen tempuissa. Sellainen olisi ollut kovin vaikeata, koska kaikki olivat useimmiten kevyesti pukeutuneita.

Scole-ryhmän toiminnassa ei ilmennyt viitteitä vilppiin missään vaiheessa koko lähes kahden vuoden tutkimuksen aikana. Lisäksi heitä oli seurattu vuosia jo ennen tutkimusta ja tarkistuksia tehtiin vielä tutkimuksen jälkeen. Jo ryhmän runsas ajankäyttö istuntoihin osoittaa suurta ja pitkäjänteistä kiinnostusta, varsinkin kun toiminta vaati koko ajan taloudellisia uhrauksia.

Raportin lopussa oleva SPR:n arvovaltaisten jäsenten antama arvostelu henkii mielestäni jonkinasteista vihamielisyyttä raportin kirjoittajia kohtaan. Aineiston yksityiskohtien arvostelu on kyllä kekseliästä ja asiallista, mutta he eivät ottaneet huomioon tilannetta kokonaisuutena. Niin raju arvostelu on mielestäni ajattelematonta, koska se vähentää samalla kaiken tutkimuksen uskottavuutta. Skeptikot voivat nyt helposti torjua kaiken sanomalla aivan oikein, että johan itse SPR:n jäsenetkin totesivat näytöt olemattomiksi. Itse pidän raporttia kokonaisuutena hyvin vakuuttavana.

Nykytilanne

Nykyisellä Scole-ryhmällä on omat uudet kotisivut täällä:
http://www.thescoleexperiment.com/

Siellä on Scole-ryhmän esittelyä ja uusia saatuja kuvia. Mukana on myös useita Scole-kokeilun merkitystä koskevia artikkeleita, mm. SPR:n tutkija David Fontanan artikkeli "The Scole Report Five Years Later", jossa hän arvioi tilannetta silloisissa istunnoissa ja kuluneiden viiden vuoden jälkeen:
http://www.thescoleexperiment.com/artcl_01.htm

Fontana kertoo kolmesta tarkistuksesta, jotka on tehty raportin julkaisemisen jälkeen. Yksi oli sanomalehti, joka tuli apporttina sen jälkeen, kun eräs henkitiimin jäsen kertoi edesmenneen meedio Helen Duncanin haluavan antaa lahjan osoittaakseen mielenkiintonsa ryhmän työhön. Se oli painotuore Daily Mail päivältä 1.4.1944, jonka etusivulla oli uutinen Duncanin saamasta 18 kuukauden tuomiosta silloisen noituuslain perusteella. Samainen lehden numero löytyi British Librarysta, paitsi että se oli eri painoerästä. Paperin laadun ja tekstin kirjasintyypin ja painatuksen tutkimusten perusteella kyseessä oli tosiaan alkuperäinen sen ajan lehti. Ihmeellisintä on se, että se oli painotuore ilman vähäisintäkään kellastumista.

Netistä löytyy haulla runsaasti materiaalia Scolesta, sekä myönteistä että kielteistä arvostelua.

Uri Geller ja metallioppi

2009-10-31T11:41:00.005+02:00

Kuvassa on pikkupoikien vuonna 1974 taivuttamia koekappaleita. Vasemmalta kaksi Harrin taivuttamaa teräliuskaa, Samyn taivuttama ruokalusikka ja Harrin taivuttama ruokalusikka. Huom. Harrin lusikka ei ole taipunut ohuimmasta kohdastaan - mahdotonta toteuttaa normaalisti lapsen voimilla.

Israelilaisen Uri Gellerin esiintymiset virittivät kiivaan keskustelun paranormaaleista ilmiöistä vuonna 1974, sekä Suomessa että monissa muissa maissa. Tähän päivään tultaessa on pöly ehtinyt laskeutua perusteellisesti ja jopa sukupolvi vaihtua. Lienee sopiva aika muistella mitä silloin tapahtui ja tarkastella mitä koko jupakasta on jäänyt käteen.

Uri Geller ja esiintyminen

Uri Gelleristä alkoi tihkua tietoja Suomeen vuoden 1973 lopulla. Tietojen mukaan tämä silloin 26-vuotias entinen israelilainen laskuvarjosotilas pystyi taivuttamaan metalliesineitä sivelemällä niitä kevyesti sormillaan tai jopa vain katsomalla niitä. Kun hän oli esiintynyt BBC:n radio-ohjelmassa, niin myös lähiseudun kuulijoiden kotona oli taipunut avaimia, lusikoita ja muita pikkuesineitä.

Vuoden 1974 alussa Geller oli kiertueella ympäri maailmaa ja esiintyi myös Suomen televisiossa, perjantaina 25.1.74. Edellisenä iltana hän kertoi itsestään lehdistön edustajille. Hän kertoi jo kolmivuotiaana huomanneensa, että pystyi lukemaan äitinsä ajatuksia. Noin seitsenvuotiaana hänen metallintaivuttajan kykynsä tulivat ensi kerran esille, kun maittavaa sienikeittoa suuhun nostaessa hänen lusikkansa pesä äkillisesti lerpahti alas ja keitto valahti syliin.

Ensimmäisen kerran jälkeen ruokailuvälineet pettivät hänen käytössään joitakin kymmeniä kertoja vuodessa. Hän yritti pitkään piilotella kykyjään, mutta alkoi armeijapalveluksensa aikana esitellä niitä toveripiirilleen. Sitten hän laajensi piiriä ja esiintyi ympäri Israelia. Hänestä tuli rutinoitunut lavaesiintyjä. Vuonna 1975 ilmestyneessä kirjassaan "My Story" hän kertoo ryhtyneensä managerinsa vaatimuksesta hyvin vastahakoisesti täydentämään lahjojaan myös erilaisilla huijaustempuilla.

Gellerin voiman lähteenä piti olla jonkinlainen salaperäinen avaruusäly. Toisaalta hän oli sitä mieltä, että samat kyvyt ovat olemassa kaikilla ihmisillä vaikka ne eivät yleensä tulekaan esille. Hän kehotti tulevan ohjelman katselijoita itsekin yrittämään samaa kuin hän itse ja ennusti kodeissa tapahtuvan yhtä ja toista ihmeellistä.

Perjantai-illan ohjelmassa Geller esitti telepatiaa arvaamalla piirroskuvien sisältöä sekä yritti käynnistää pysähtyneitä kelloja ja taivuttaa teelusikkaa. Kellojen käynnistymisen todistusvoima on yleensä pieni enkä tässä yhteydessä ota kantaa myöskään Gellerin telepatiakokeisiin. Lusikka näytti taipuvan hyvin kevyesti ja katkesi lopulta kokonaan. Kysymys taivuttamisen aitoudesta täytyy jättää itse paikalla olleiden ratkaistavaksi, varsinkin ilman käytettävissä olevaa videonauhoitusta.

Olivatko Gellerin esitykset aitoja?

Geller onnistui useimmiten näytösesityksissä ja epävirallisissa kahvipöytäkokeissa saamaan aikaan aidon tuntuisia ilmiöitä. Hän oli pian Israelista lähtönsä jälkeen Yhdysvalloissa Stanford Research Institute:ssa (SRI) laajahkoissa laboratoriokokeissa, joissa R. Targ ja H. Puthoff totesivat hyviä tuloksia selvänäön, telepatian ja psykokinesian alueilla. Metallintaivutuskokeita ei SRI:ssä sanottavasti tehty valvotuissa olosuhteissa.

Alustavasti näytti siis siltä, että vihdoinkin saataisiin runsaasti kovan luokan näyttöä paranormaaleista ilmiöistä. Ajan kuluessa jouduttiin kuitenkin toteamaan, että odotukset eivät täyttyneet. Uri Geller väsyi pitkiin valvottuihin laboratoriokokeisiin SRI:ssä niin perusteellisesti, että hän ei enää sen jälkeen suostunut sellaisiin.

Geller oli tyypiltään levoton luonne, jota ärsyttivät kaikki etukäteissuunnitelmat ja tiukat varmistukset. Niinpä häntä ei useinkaan saatu pysymään jo sovittujen koejärjestelyjen rajoissa. Tiukassa valvonnassa myös tulokset jäivät usein heikoiksi. Hän tuntui kavahtavan varsinkin esiintymistä taikurien edessä.

Geller viihtyi tilanteissa, joissa oli vaihtelua, improvisointia ja useita ihmisiä riittävän lähellä ympärillä. Hän vaihtoi mielellään koekappaleita koko ajan edestakaisin. Toisinaan hän lähti äkkiä viemään metalliesinettä pesuhuoneeseen vesihanan alle, koska hän tunsi että se silloin taipuisi paremmin. Muutenkin hän oli koko ajan liikkeessä niin että tapahtumien valvominen oli hankalaa.

Kovin usein metalliesineet taipuivat siten, ettei kukaan nähnyt itse taipumistapahtumaa. Esine oli ollut Gellerin käsien suojassa tai se oli taipunut itsekseen kenenkään näkemättä. Sitten hän yhtäkkiä näytti, että katsokaa, nyt se on taipunut. Kaikki edellä luetellut seikat ovat epäilyttäviä, kun otetaan huomioon Gellerin tausta esiintyjänä. Juuri jatkuvalla liikkeellä hän olisi saanut tilaisuuden kääntää katsojien huomion sopivasti sivuun ja tehdä erinäisiä toimenpiteitä kenenkään huomaamatta.

Gellerin vilpillisestä taivuttamisesta löytyy joitakin esimerkkejä YouTubesta. Saksalaisen laboratorion kerrottiin aikanaan saaneen Gellerin kiinni kemiallisen aineen käytöstä. Erään kuvaajan kerrotaan nähneen hänen taivuttavan suurta hopealusikkaa voimalla ja hänen entinen managerinsa kertoi nähneensä hänen katkaisseen timanttikorun kaksin käsin. Gellerin kanssa riitaantunut manageri kertoi myös monia muita temppuja, joita hän käytti muiden ilmiöiden aikaansaamiseksi.

Gellerin toiminnan monien epäilyttävien piirteiden ohella myös taivutusten aitouteen viittaavia seikkoja on olemassa runsaasti. Monissa tapauksissa taipuminen tapahtui siten, että taivekohta oli katsojien näkyvissä taipumisen aikana. Toisinaan joku ulkopuolinen piti kiinni taipuvasta ja mahdollisesti katkeavasta esineestä tai painoi sitä toisesta päästä esimerkiksi pöydän pintaa vasten. Enemmän tai vähemmän ammattimaiset taikurit ovat tarkkailleet häntä ja todenneet aidolta näyttäviä ilmiöitä ilman vilppiä tai sen yritystä.

Hyvin näkyvissä olevien esineiden taipumisesta on otettu videotallenteita ja valokuvasarjoja. Joissakin koekappaleissa on esiintynyt metalliopillisia erikoisuuksia. Ja ehkä kaikkein tärkeintä on se, että Uri Geller ei ole yksin. Muitakin mahdollisia taivuttajia on löytynyt, ainakin satoja ja todennäköisesti jopa tuhansia, suurin osa lapsia ilman taikurinkokemusta. Itse Geller on nykyään tiettävästi hyvissä voimissa ja varoissa ja antaa toisinaan edelleen taivutusesityksiä.

Muut taivuttajat

Gellerin ennustus osoittautui oikeaksi, sillä hänen televisioesiintymisensä aikana ja jälkeen Suomessakin kerrottiin tapahtuneen kodeissa metalliesine- ja kelloilmiöitä. Television puhelinvaihde meni tukkoon innokkaiden soittajien ilmoituksista. Valitettavasti arkistossani ei ole yksityiskohtaisia kertomuksia tapahtumista, mutta niitä on talletettuna Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkistoon.

Lehtiartikkeleiden ja jossakin määrin myös onnellisten yhteensattumien avulla sain tiedon kahdesta taivuttajapojasta ja pääsin tekemään kokeita heidän kanssaan. Kumpikin oli alkanut kokeilla taivuttamista Gellerin esimerkin innoittamana. Koekappaleinani oli lusikoita ja ruokailuveitsiä sekä pikateräksisistä käsirautasahanteristä tehtyjä liuskoja, joista oli hiottu hampaat ja maali pois.

Samy-poika oli tuolloin 9-vuotias reipas nuorimies. Hän tuli 29.5.1974 äitinsä kanssa silloisen työpaikkani laboratorioon kokeita varten, mukana trumpetti ja valikoima kotona taivutettuja lusikoita. Laitoimme teräslangan vetokoneeseen vedon alaiseksi ja Samy yritti pehmittää sitä sivelemällä niin että se antaisi periksi. Odotettua mitattua näyttöä ei saatu, koska Samy sanoi saavansa langasta sähköiskuja ja lopetti yrittämisen alkuunsa.

Taivutuskokeissa oli parempi menestys. Samy taivutti kaksi teelusikkaani ja yhden ruokalusikan
yli 90 asteen kulmiin. Kaikki lusikat olivat erittäin hyvin katsojien näkyvissä pöytätason päällä koko taivutustapahtuman ajan. Samy piti lusikan pesää vasemman käden peukalon ja etusormen päiden välissä ja hiersi kevyesti ohuinta kohtaa oikean käden peukalolla ja etusormella.

Taipuminen oli niin hidasta, ettei sen kulkua voinut selvästi havaita. Kuitenkin jo puolessa minuutissa syntyi useiden asteiden taipumia. Onnistunut taivutus kesti yleensä 10-15 minuuttia. Taivekohta syntyi aina oikean käden peukalon kohdalle ja suunta oli peukalosta poispäin. Samylla oli toisinaan tuntemus, että sormet ikäänkuin vähän upposivat metalliin silloin kun se alkoi taipua. Hänen ei tarvinnut ponnistella taivuttaakseen eivätkä yritykset selvästikään väsyttäneet häntä.

Teräliuskoihin Samy ei saanut mitään näkyvää vaikutusta aikaan, vaikka ne eivät olisi vaatineet sen suurempaa voimaa kuin ruokalusikka. Trumpetissa oli matala pehmeärajainen painuma oikean käden peukalon kosketuskohdassa. Äiti kertoi, että Samy aina varmuuden vuoksi soitti trumpettia sormikkaat kädessä. Trumpetin lisäksi Samylla oli silloin tällöin tapahtunut muitakin ilmiöitä vahingossa. Haarukka oli retkahtanut ruokaa suuhun nostaessa ja hunajavettä sekoittaessa teelusikan pesä oli kilahtanut irti mukin pohjalle.

Ainakaan pitempiaikaista esineiden pehmenemistä ei kokeissani havaittu. Kerran, kun teelusikka näytti parhaillaan taipuvan, tartuin sen kumpaankin päähän ja yritin taivuttaa voimalla lisää, samalla kun Samy koko ajan säilytti oman otteensa. Lusikka tuntui kuitenkin suunnilleen normaalin jäykältä.

8-vuotiaan Harri-pojan kanssa kävin tekemässä kokeita hänen kotonaan 9.6.1974. Runsaan kahden tunnin aikana Harri taivutti kaksi ruokalusikkaani, yhden uushopeisen teelusikan, kolme rautasahan teräliuskaa, oman perheen lusikanmuotoisen soppakauhan ja kärpäslätkän varren. Hän oli selvästi "vahvempi" taivuttaja kuin Samy, koska rautasahanterätkin menivät kevyesti ja soppakauha oli hänen suosikkinsa. Ruokailuveitsi ei kuitenkaan taipunut.

Harrin tyyli oli sikäli erilainen, että hän vain piti esineitä puoliksi piilossa käsissään ilman sivelyliikkeitä ja ne taipuivat äkillisesti ehkä 1-2 sekunnin pituisin nykäyksin. Ilmiö käynnistyi yleensä 0,5-10 minuutissa. Mitään ei tiettävästi tapahtunut itsestään tai vahingossa, vaan hänen täytyi aina haluta taipumista. Isän kertoman mukaan suurempien kappaleiden käsittely voi nostaa hien Harrin otsalle ja hän toisinaan myös väsyi.

Ilmiön aitouden selvä todiste oli paksujen lusikoiden lisäksi rautasahan teräliuskojen taipumistapa. Liuskat olivat ohuita ja erittäin kovaa terästä, joten ne käyttäytyivät jousen tapaan. Niiden päät saattoi taivuttaa yhteen vastakkain ja irti päästettäessä ne ponnahtivat alkuperäiseen suoruuteensa. Suuren lujuutensa vuoksi ne eivät kestäneet kuin 15-25 asteen taipuman yhdessä taivekohdassa. Harrin otteessa olleissa liuskoissa ei näkynyt mitään ylimääräistä joustoa. Käsistä ulos pistävä pää näytti yrityksessä kääntyvän vähän vinoon ja tarkistettaessa liuska oli juuri sen verran taipunut kuin ulospäin oli näyttänyt.

Myöhemmin vuonna 1974 lähetin kummallekin pojalle vartavasten suunnittelemiani erilaisia koeliuskoja. Niistä olisi voinut tehdä tarkempia päätelmiä mittausten perusteella kuin lusikoista, jotka muokkautuvat varsin epämääräisesti valmistuksen yhteydessä. Sainkin vanhempien valvonnassa taivutettuja liuskoja takaisin. Taivutustutkimukset jäivätkin sitten siihen, koska kummallekin pojalle kehittyi vähitellen vastenmielisyys taivuttamista kohtaan ja myös onnistuminen loppui. Sekä Samy että Harri olivat aikanaan kaikkien mielestä tavallisia koululaisia, jos kohta reippaammasta päästä. Mitään selitystä taivutusilmiöiden syistä ei saatu.

Samantyyppisistä pojista ja tytöistä on raportteja muistakin maista. Arkistossani on jossakin määrin yksityiskohtaisia tietoja noin 30 vahvasta taivuttajasta, joista kolme oli Suomessa. Muita maita ovat Englanti, Ranska, Italia, Japani, Ruotsi, Australia, Tanska, Belgia, Sveitsi ja Yhdysvallat. Arkistoni sisältää vain murto-osa kaikista julkaistuista tapauksista ja voidaan olla varmoja, että kaikista tapauksista vain murto-osa on tullut julkisuuteen. Toisaalta joukkoon on voinut päästä joitakin huijaritaivuttajia.

Taivuttajat voidaan jakaa kolmeen ryhmään. Heikoimpia ovat sellaiset, jotka onnistuivat vain sillä hetkellä kun seurasivat Geller-ohjelmaa televisiosta tai radiosta. Keskimmäinen ryhmä koostuu sellaisista, jotka saivat ilmiöitä aikaan vain päivän, parin ajan Gellerin esitysten jälkeen. Vahvat taivuttajat onnistuivat ainakin kuukausien ajan aloitushetkestä eteenpäin.

Heikot taivuttajat olivat enimmäkseen aikuisia ja vahvat lähes pelkästään lapsia. Lontoolainen matemaattisen fysiikan professori John Taylor löysi vahvojen taivuttajien luetteloon 38 henkilöä, joista 34 oli alle 17-vuotiaita. Merkittävä seikka lienee se, että nuorista peräti 7 oli pahasti jäljessä kehityksessään.

Miten huijaustemppuja tehdään?

Ilmeisimmät mahdollisuudet näyttäviin taivutushuijauksiin perustuvat koekappaleiden käsittelyyn salaa, kappaleiden vaihtamiseen ja erikoisseosten tai kemiallisten aineiden käyttöön. Jos taikuri saa mahdollisuuden pitää kappaletta käsissään kymmeniä minuutteja ja peittää sen välillä katsojilta, niin hänen on helppo onnistua Geller-taivutuksessa. Hän taivuttaa kappaleen voimalla katsojien huomaamatta ja pitää lusikan toisen pään piilossa käsiensä suojassa. Sitten hän hitaasti päästää lusikkaa paremmin näkyviin siten, että se yleisön suunnasta katsoen näyttää taipuvan, ja lopuksi hän teatraalisesti paljastaa sen todella taipuneena. Myös monimutkaisempia kahden kappaleen temppuja on YouTubessa nähtävissä.

Taikuri voi ajan kanssa salaa taivutella ohutta kappaletta edestakaisin katkeamisen rajalle ja sitten antaa avustajan työntää "pehmennyttä" kappaletta kevyesti, jolloin se menee lopullisesti poikki. Jos käytettävät koekappaleet ovat jo etukäteen tiedossa, niin taikuri voi hankkia samanlaisia ja käsitellä ne aidon näköisiksi. Esityksessä hänen on sitten helppo vaihtaa omat kappaleensa näkösälle. Jos koekappaleita on useampia samanlaisia käsillä samanaikaisesti, taikuri voi käyttää tilannetta hyväkseen.

Taikuri voi valmistuttaa tavallisen näköisen koekappaleen erikoisominaisuuksia antavasta metalliseoksesta ja esimerkiksi pehmentää tai taivuttaa sen vähäisen lisälämmön avulla. Kirjallisuudessa on tietoja, että ainakin jokin elohopeayhdiste voi nopeasti tunkeutua metallin sisään raerajoja ja mahdollisia mikrorakoja pitkin. Kappale tulee hauraaksi ja katkeaa pienellä voimalla. Tällaiset temput eivät ole ongelma, jos asiantuntija pääsee tarkastamaan kappaleet jälkikäteen.

Periaatteessa joku voi myös hypnoosilla saada katsojan uskomaan lusikan pehmenneen, vaikka se on taivutettu voimalla. Hypnoosin tekniikat ovat yleisesti tunnettuja eikä suurta joukkoa ihmisiä voida tiettävästi hypnotisoida samassa tahdissa. Siksi tällainen mahdollisuus rajoittuu vain muutaman katsojan tapaukseen ja on varsin epätodennäköinen.

Huijauksen mahdollisuus pienenee, kun koetilanne suunnitellaan huolellisesti. Koekappaleiden tulee olla hyvin suunniteltuja, tarkasti mitattuja ja yksilöllisesti merkittyjä. Niiden tulee olla riittävän lujia, niin ettei niitä voida helposti taivuttaa käsissä. Koehenkilö ei saa ennen koetilannetta tietää mitä koekappaleita käytetään. Kappaleet eivät saa hetkeksikään peittyä katsojien näkyvistä. Kokeenjohtaja antaa koehenkilölle vain yhden kappaleen kerrallaan ja vain suhteellisen lyhyeksi ajaksi. Mieluiten koehenkilö ei saa koskea kappaleisiin ollenkaan. Koko yritysaika kuvataan mieluimmin ainakin kahdella videokameralla, kello tai palava kynttilä mukana näkökentässä.

Aivan liian vähälle huomiolle on jäänyt koekappaleiden metalliopillisten tutkimusten tarjoama mahdollisuus helpottaa koetilanteen kireyttä. Kun taivutus ja mahdollinen katkeaminen näyttää tapahtuvan epätavallisella käsittelyllä, kappaleista voisi tutkimuksissa löytää vastaavasti epätavallisia käsittelyjälkiä. Metallien tutkimusmenetelmät ovat nykyään niin tehokkaat, että myös taipumismekanismeista voitaisiin saada vihjeitä. Joka tapauksessa metalliopin avulla on mahdollista saada kovinta mahdollista näyttöä aidosta selittämättömästä taivutuksesta.

Seuraavassa tarkastellaan valikoimaa taivutustapauksista, joissa ilmeisesti on saatu näyttöä aidosta Geller-taivutuksesta.

Taipuminen näkyvissä

Kymmenet Geller-taivutuksen tutkijat ovat omin silmin nähneet taipumisten tapahtuvan, hyvissä olosuhteissa ja äärimmäisen selvästi. Itsekin näin muiden paikalla olleiden kanssa toistakymmentä taipumista erittäin selvästi. Valitettavasti videotekniikka ei ollut 1970-luvun alkupuolella vielä niin yleistä, että videoinnin yrittäjiä olisi ollut riittävästi.

Parapsykologi ja puoliammattimainen taikuri W. E. Cox raportoi tehneensä tunnin ajan kahden kesken kokeita Uri Gellerin kanssa 24.4.1974. Gellerin ei pitänyt olla tietoinen hänen taikurintaustastaan. Ensimmäinen koekappale oli teräksinen niin tukeva avain, ettei sitä voinut taivuttaa käsivoimin. Cox painoi tarkistetusti suoran avaimen leveätä päätä lasipöydän pintaa vasten. Geller siveli kevyesti näkyvää osaa etusormellaan, jolloin avaimen vapaa pää nousi hitaasti ylöspäin noin 6 asteen kulmaan.

Tarkastuksen jälkeen he jatkoivat taivutusta samalla otteella ja noin minuutin kuluessa avaimen pää nousi lisää lopulliseen 12,3 asteen kulmaan. Toinen koekappale oli vähän heikompi avain sinkkiseoksesta. Sen pää nousi samalla tavalla käsitellen vajaan minuutin kuluessa 36 asteen kulmaan. Gellerin kosketus oli koko ajan kevyt eikä Cox todennut mitään huijaukseen viittaavaa missään vaiheessa. Metalliopillisissa tutkimuksissa rakenteissa ei havaittu mitään poikkeavaa verrattuna vastaavaan voimalla taivuttamiseen.

Lontoolainen kokeellisen fysiikan professori John Hasted teki myös kokeita Uri Gellerin kanssa. Hasted antoi Gellerille erään tytön taivuttaman teräslusikan. Geller tarttui siihen päästä, koskettamatta taipunutta kohtaa. Taivekohta muuttui pehmeäksi niin että Hasted voi hyvin kevyesti käsitellen taivuttaa lusikkaa edestakaisin. Hän ei halunnut katkaista sitä kokonaan ja asetti sen pöydälle. Kun hän liikautti lusikkaa muutaman minuutin kuluttua, se katkesi. Murtokohta oli selvästi ohueksi kuroutunut. Teräs ei normaalisti koskaan kuroudu taivutuksessa.

Hammaslääketieteen tohtori H. C. Berendt teki Israelissa taivutuskokeita vuonna 1981 nuoren miehen kanssa, jonka nimi oli Rony Marcus. Marcusin bravuuritekniikka oli sellainen, että hän piti lusikkaa varresta pystyssä yhdellä kädellä ja teki toisella kädellään kiertäviä liikkeitä noin 8 cm etäisyydellä lusikasta. Eräässä istunnossa hän sai neljä teelusikkaa kiertymään itsekseen ohuimmasta kohdastaan aksiaalisesti noin 120 astetta, pöydän ääressä ja katsojien ollessa ympärillä. Kiertymisten filmaaminen tuotti suuria vaikeuksia, mutta joskus harvoin sekin onnistui. Vaikeuksien syyksi Berendt kertoo Marcusin menettäneen taivuttamisen onnistumiseen tarvittavan tietynlaisen mielentilan rikkoutumisen kuvauksen valmistelujen vuoksi.

Lujat koekappaleet

Lujien koekappaleiden käyttö vaikeuttaa huijausta, koska niitä ei voi helposti taivuttaa huomaamatta. Suuren ranskalaisen teollisuuskonsernin tieteellinen johtaja Charles Crussard kiinnostui taivutuksesta, kun hänellä itsellään taipui metallikappale Uri Gellerin ohjelman aikana. Myöhemmin hän käytti Gellerin koekappaleena neliöpoikkipintaista 1x1 cm paksuista neliösauvaa, joka oli valmistettu pehmeästä alumiinista. Hän piti itse kiinni sauvan toisesta päästä ja Geller sai hangata vapaata osuutta. Sauvan pituudesta ei ole mainintaa joten taivutuskulmaa ei voi laskea, mutta Crussard näki kappaleen käyristyvän niin että taipumaksi tuli 2 cm.

Samalla tavalla jatkettaessa syntyi toinen taipuma, joka oli 4 cm. Merkittävä seikka on se, että taipumat eivät olleet samassa tasossa. Taivutustason muuttaminen alkuperäisestä olisi voimalla taivutettaessa vaatinut sauvan pyörähtämisen estämistä hyvin voimakkaalla otteella, esimerkiksi viilapenkissä. Crussard vakuuttaa, ettei hän tuntenut mitenkään merkittävää voimankäyttöä kiinni pitäessään. Taivutukseen kuluneesta ajasta ei ollut mainintaa.

Crussard antoi Gellerille myös 6 mm paksuisen piikiekon käsiteltäväksi. Geller ei tietänyt mikä aine oli kyseessä. Hän piti kiekkoa kämmentensä välissä ja keskittyi. Äkkiä hän huudahti ja avasi kämmenensä. Piikiekko oli hajonnut sirpaleiksi ja yksi siru oli tehnyt verta vuotavan haavan kämmeneen. Kiekko oli ollut ehjä silloin kun se peittyi näkyvistä kämmenten väliin.

Tarkistuskokeissa ilmeni, että kiekkoa ei olisi saanut hajalle kämmenten välissä vaikka mukana olisi ollut kova apukappale keskittämässä voimaa. Aine oli niin haurasta, että hajoaminen sirpaleiksi oli normaali murtumistapa.

Ranskalaisen alumiinintutkimuskeskuksen metallurgin ja Crussardin alaisen J. Bouvaist:n johdolla tehtiin vuonna 1976 taivutuskokeita. Koehenkilönä oli ranskalainen J. P. Girard, joka oli aikuinen mies ja harrastelijataikuri. Raportin mukaan Girard taivutti 17 mm paksuisen ja 300 mm pituisen pyörötangon, joka oli erkautuskarkaistua alumiiniseosta.

Taivutus tapahtui neljässä vaiheessa siten, että lopputuloksena oli loivahko taipuminen keskialueelta noin 17 asteen kulmaan. Kahdessa viimeisessä vaiheessa Girard piti tangon päästä kiinni oikealla kädellään ja yritti saada taivutusvaikutusta pitämällä vasenta kättään noin 5 cm tangon keskikohdan yläpuolella. Paikalla oli ainakin kaksi valvojaa ja nämä voivat selvästi havaita taipumisen silloin kun se tapahtui. Tanko oli niin luja, että alustavissa kokeissa oli löytynyt vain yksi 140-kiloinen mies, joka oli saanut siihen 0,6 mm vaatimattoman taipuman käsivoimilla.

Metalliopillisia erikoisuuksia

Yhdysvaltalainen fysiikan professori Wilbur Franklin raportoi tapauksesta, jossa platinasormus katkesi yhdestä kohdasta tarkkailijan kädessä Uri Gellerin kanssa tehtyjen kokeiden yhteydessä. Geller otti sormuksen käteensä ja taivutti siitä helpon näköisesti palasen irti.

Ensimmäisen katkeamisen yhteydessä syntyneessä murtopinnassa oli hyvin epätavallinen rakenne. Osa pinnasta oli kuin se olisi syntynyt pitkäaikaisessa vetojännityksessa lähellä platinan sulamispistettä. Vieressä oli hauraan murtuman alue, jollaista voi syntyä vain absoluuttisen nollapisteen läheisyydessä, lämpötilassa noin -270 Celsiusastetta. Tälläisen yhdistelmän aikaansaaminen vaatisi huippulaitteita ja huippuosaamista, mikä ei kyseisessä tilanteessa ollut mahdollista. Kirjallisuudessa on ollut tietoja, että kyseessä oli juotoskohta, joten tapaus jää metalliopin osalta epävarmaksi.

Yhdysvaltain laivaston fyysikko Eldon Byrd antoi Gellerin yrittää vaikuttaa 0,5 mm paksuisiin nitinol-metalliseoksesta valmistettuihin langanpätkiin. Nitinol on esimerkki niinsanotuista muistimetalleista, jotka sopivassa kylmemmässä lämpötilassa tehdyn muokkauksen jälkeen palautuvat alkuperäiseen muotoonsa kullekin seokselle tyypillisessä kuumemmassa lämpötilassa.

Vuonna 1973 Geller taivutti mutkan noin 125 mm pituiseen lankaan ja jatkokokeissa 1974 kahteen 100 mm pituiseen lankaan. Byrd piti tiukasti kiinni langan kummastakin päästä ja Geller hankasi kevyesti keskikohtaa. Ohueen lankaan olisi tietenkin saanut helposti mutkan taikurin näppäryydellä. Kun langat upotettiin kiehuvaan veteen, niin niiden olisi normaalisti pitänyt oieta suoriksi. Tätä ei kuitenkaan tapahtunut. Pysyvän mutkan aikaansaamiseksi lankoja olisi pitänyt hehkuttaa pitkähkön ajan vähintään 500 Celsiusasteessa.

Eldon Byrd oli fyysikko eikä metallurgi, joten hän ei välttämättä osannut kiinnittää huomiota olennaisiin seikkoihin. Muistimetallia voi taivuttaa pysyvästi milloin hyvänsä ylittämällä tietyn muokkausasteen. Skeptikko Martin Gardner (1977) väitti, että hänen koejärjestelynsä olivat puutteelliset ja että esimerkiksi koekappaleet olisi voitu vaihtaa. Myöhemmin Byrd on täsmentänyt, että kaikki koepätkät merkittiin yksilöllisesti ja ne olivat tunnistettavissa.

Myös C. Crussard teki kokeita ranskalaisen J. P. Girardin kanssa. Hänen valvomassaan kokeessa vuonna 1976 Girard yritti vaikuttaa kahteen koesauvaan, jotka oli valmistettu ruostumattomasta austeniittisesta 18 % Cr/8 % Ni -tyyppisestä teräksestä. Sauvojen keskikohdan halkaisija oli 7 mm, päissä oli 12 mm paksuiset osuudet ja pituus oli 85 mm. 18/8-tyyppinen teräs ei ole magneettinen hehkutuksen jälkeen, mutta kylmämuokkauksessa se karkenee osittain ja tulee magneettiseksi.

Kokeet kuvattiin videokameralla. Aluksi sauvat todettiin ei-magneettisiksi ja niiden suoruus tarkistettiin pyörittämällä niitä pöydällä. Sitten Girard otti kutakin sauvaa vuorollaan päästä kiinni, työnsi sen lasiputkeen ja sulki putken avoimen pään tulpalla. Hän piti putkea vasemman kätensä avokämmenellä, keskittyi jonkin aikaa ja antoi sitten putken Crussardille.

Tarkistuksissa todettiin, että ensimmäinen sauva oli heikosti taipunut keskivaiheilta ja toinen oli suora. Hämmästyttävintä oli se, että ensimmäisen sauvan toinen paksu pää oli magneettinen ja toisen sauvan ohuempi osuus aivan pään vieressä. Eli nämä kohdat olivat kuin vahvasti muokattuja, vaikka mitään muodonmuutosta ei näkynyt. Kaiken lisäksi "muokkaus" oli tapahtunut sopimattomassa kohdassa niin että sen toteuttamiseen olisi tarvittu erittäin vahvoja työkaluja.

Professori John Hasted valmisti erikoisseoksesta hauraita koesauvoja, joiden poikkipinta oli 6x8 mm. Niitä ei normaalisti saanut käsin taipumaan huoneenlämpötilassa ilman että ne saman tien katkesivat. Kaksi hänen nuorista koehenkilöistään kuitenkin sai sauvoihin 135, 100, 67, 62, 40 ja 34 asteen taipumat. Monissa hänen koekappaleissaan, esimerkiksi ruokalusikoissa, oli niin teräviä taipumia, että lusikka normaalisti olisi katkennut niin rajussa muokkauksessa.

Yhteenvetona kymmenien koekappaleiden metalliopillisista tutkimuksista on havaittu, että lähes aina käsittelyjäljet ovat vastanneet huoneenlämpötilassa tapahtunutta voimalla muokkausta. Austeniittisen teräksen työstökarkeneminen on siitä hyvin selvä näyttö. Myös suhteellisen harvoja poikkeustapauksia on, kuten edellä on kuvattu.

Taivutusmekanismista ei ole kirjallisuuden mukaan saatu selvyyttä. Mikään tunnettu energia ei selitä ilmiöitä. Ainoa mitä voidaan sanoa on se, että Geller-taivutuksella on jotakin tekemistä ihmisen psyyken kanssa. Rauhoittavaa on, että toistaiseksi ei ole havaittu taivuttamisen olevan tekijälleen välittömästi haitallista toimintaa.

Mittauksia ja muita huomioita

Professori John Hasted julkaisi vuonna 1981 kirjan "The Metal-Benders", jossa hän laajasti kertoo vuosia kestäneistä tutkimuksistaan. Hän muunmuassa liimasi koekappaleisiin pieniä jännitysvenymäliuskoja, joista piirturin avulla voi seurata millaisia jännityksiä ja mahdollisia taipumia syntyi ajan kuluessa. Häiriöjännitteiden vähentämiseksi Hasted opetti lapset vaikuttamaan kappaleisiin kauempaa siten, että he eivät saaneet missään vaiheessa koskettaa niitä.

Piirturinkäyrät osoittivat jännityksen esiintyvän yleensä alle sekunnin pituisina pulsseina, joiden alkaminen oli äkillinen. Pulssisarjojen pituus voi harvemmin olla jopa kymmenen sekuntia. Jännityspulssit esiintyivät hyvin epäsäännöllisesti sekä muotonsa että voimakkuutensa suhteen. Toisinaan koekappaleeseen ei tullut havaittavia pysyviä muodonmuutoksia mutta toisinaan se voi jopa katketa.

Kemiallisten metallia haurastavien aineiden käyttö ei ole mikään ongelma, sillä se on helposti tunnistettavissa koekappaleista. Mahdollisessa murtokohdassa ei tapahdu metallin venymistä eikä kuroutumista ohueksi ja aineiden jäänteet voidaan analysoida kemiallisesti.

Nykytilanne

Luonnontieteellisesti suuntautuneelle ihmiselle voisi tuskin ehdottaa mitään sen naurettavampaa kuin että joku pystyisi taivuttamaan tai jopa katkaisemaan ruokalusikan vain sivelemällä sitä kevyesti. Ilmiön käsittely tiedotusvälineissä parinkymmenen vuoden aikana on vahvistanut tämän. Uri Geller on tuomittu pelkäksi huijariksi. SRI:n tutkijat Targ ja Puthoff on leimattu herkkäuskoisiksi hölmöiksi, jotka eivät osanneet järjestää alkeellisimpiakaan varmistuksia Gellerin ja hänen avustajiensa temppuja vastaan.

70-luvun tapahtumia voidaan enää käsitellä vain kirjallisten ja muiden tallenteiden avulla. Muistikuvat ovat jo himmenneet hyvin epävarmoiksi. Professori John Taylor julkaisi laajoista tutkimuksistaan hätäisesti kirjan "Superminds" vuonna 1975. Hän päätyi siihen käsitykseen, että taivutusmekanismina oli ihmisen kehosta lähtevä sähkömagneettinen voimavaikutus. Kirjan läpikäyvänä piirteenä oli tapahtumien ja käytettyjen varmistusten yksityiskohtien täysin riittämätön kuvaus.

Taylorin esittämä puutteellinen raportointi oli oire vielä pahemmista puutteista. Kun hänen keppihevosensa sähkömagneettinen voimavaikutus osoittautui selityksenä mahdottomaksi, hän saman tien menetti uskonsa koko ilmiön aitouteen.

Ilmiön tarkempien tutkijoiden ja heidän työtään väheksyneiden kirjoittajien tekstien vertailu on tärkeätä ja valaisevaa. Monet tutkijat osoittavat hyvää asiantuntemusta sekä ammattialallaan että aiheen käsittelyssä. He ottavat huomioon erilaiset mahdollisuudet tulla huijatuksi kokeita tehtäessä. He kuvaavat tarkasti tapahtumien kulkua ja käyttämiään varmistuskeinoja. Päätelmät ovat varovaisia ja menevät vain niin pitkälle kuin havaintoaineisto antaa perusteita. Raporteissa verrataan omia tuloksia muiden teksteihin, eikä päättelyketjuissa ole havaittavia aukkoja eikä virheitä.

Useimpien ilmiön suoralta kädeltä kieltävien kirjoittajien artikkelit ovat aivan selvästi toista maata. Yksityiskohtien käsittely on huolimatonta ja viistoon vetävää. Pelkät kuvitellut mahdollisuudet kuvataan epämääräisesti kuin tapahtuneina tosiasioina ja jutut sisältävät ivallisia vihjailuja. Voisi luulla, että pelkkä psykologiksi tai taikuriksi opiskeleminen riittää aineellisen maailman teoreettiseen ja käytännölliseen hallitsemiseen. Asioissa on mahdollista päästä eteenpäin vain ottamalla selvää mitä todellisuudessa on tapahtunut, mikä puolestaan edellyttää tapahtumien selkeisiin yksityiskohtiin ja niiden antamaan kokonaiskuvaan pureutumista.

Skeptikkojen artikkeleista saa huomattavan virheellisen kuvan siitä, mitä kaikkea taivutusilmiöstä on kirjoitettu. Todistusvoimaisimpia tapauksia ja yksityiskohtia vältellään niin järjestelmällisesti, että toisinaan joutuu ihmettelemään riittääkö pelkkä vahva vakaumus selitykseksi vai tarvitaanko lisäksi annos tietoista älyllistä epärehellisyyttä. Kriittinenkin arvostelu on tietenkin aina tervetullutta siinä määrin kuin se saa aikaan kehitystä tutkimusmenetelmissä.

Suomessa Geller-taivutuksen tutkimukset jäivät valitettavan vähiin. Samysta tai Harrista oli artikkeleita ainakin Apu- ja Seura-lehdissä sekä useissa sanomalehdissä. Itse kirjoitin tutkimuksistani Tekniikka- ja Ultra-lehtiin. Poikiin tai minuun ei ottanut yhteyttä tarkistus- ja tutkimusmielessä kukaan muu kuin tuttu ufotutkija Imatralta. Viimeksi soitin kummallekin vuoden 1996 tammikuussa. Miehet kertoivat kyllä muistavansa lusikkaseikkailut, mutta heidän elämäänsä ei enää liittynyt mitään erikoisia tapahtumia tai tuntemuksia. Tilanne oli sama Harrin osalta vuonna 2000 Sunnuntaisuomalaisen haastattelussa.

Sieltä täältä tulee harvakseltaan tietoja, että jotkut onnistuvat taivuttamisessa nykyäänkin. Toivon, että tällaisten "voimaihmisten" kanssa voitaisiin järjestää kokeita, joilla taivutusilmiön luonteesta saataisiin lisää selvyyttä.

* * *

Lähdeluettelo (tärkeimmät, aikajärjestyksessä prosessin havainnollistamiseksi):

(1974): Metall ger sig inför hans blick.
Hufvustadsbladet 25.1.1974
Pekka Kukkonen (1974): Lusikanvääntäjä lupaa
ihmeitä. Helsingin Sanomat 25.1.1974
Pertti Jotuni (1974): Uri Gellerin "tv-show".
Uusi Suomi 27.1.1974
Leena Larjanko (1974): Nyt ovat vuorossa selittäjien
markkinat. Ilta-Sanomat 29.1.1974
Don Cooligan/Ritva Remes (1974): Urin temput ja
kuinka ne tehdään. Viikko-sanomat 14.2.1974
Markku Rautonen, Martti Brandt (1974): Samy siveli
lusikkaa ja hämmästyi: Hei tää on ihan vänkkä!
Apu no 9, 1.3.1974
Armas Vallinhovi (1974): Tervolalainen työnjohtaja
lupaa nostaa saksalaisen lehden lupaaman jätti-
palkinnon lusikkakokeessa. Lapin Uri Keller valmis
kilpailuun. Jaana n:o 10, 5.3.1974
Heikki Tuomikoski (1974): Kun pieni ihmemies pääsee
vauhtiin, ovat Kauhavan lusikat vaarassa.
Seura n:o 21, 24.5.1974
Ilkka Kuusisto (1974): Kauhavalainen Uri Geller vasta
8-vuotias. Lusikat poikki sivellen. Ilkka maalis-
huhtikuu 1974
(1974): 8- vuotias Harri [Nimi] taivuttelee lusikoita
Uri Gellerin tapaan. Kauhava-lehti 9.4.1974
(1974): Onko Uri Gellerillä radio hampaissaan? Uri
Geller ja tiede. Apu n:o 46, 15.11.1974
(1974): Hans Rosing: Uri Geller på hal is. Hufvustads-
bladet 29.11.1974
W. E. Cox (1974): Note on some experiments with Uri
Geller. The Journal of Parapsychology
Volume 38, Number 4, December
Olavi Kiviniemi (1974): Nuoret metallintaivuttajat. Ultra
n:o 2, joulukuu 1974
Olavi Kiviniemi (1974): Nuoret metallintaivuttajat.
Tekniikka 1974:12 (joulukuu)
Olavi Kiviniemi (1975): Miten ne lusikat taipuivatkaan.
Rautaveikko n:o 1/1975 (helmikuu, Ovako Oy:n
henkilöstölehti)
François de Closets (1975): Les pemières expériences
scientifiques sur "l'effet Uri Geller". Sciences et
Avenir 1975, novembre
John Taylor (1975): Superminds. The Viking Press,
Inc. (183 sivua)
(1977): Psychoenergetic Systems, Vol. 2.
(teemanumero)
C. Crussard, J. Bouvaist (1978): Étude de quelques
déformations et transformations apparemment
anormales de métaux. Mémoires Scientifiques.
Revue Métallurgie - Fevrier 1978
Martin Gardner (1977): Geller, Gulls and Nitinol.
Humanist – May/June 1977
John Hasted (1981): The Metal-benders. Routledge &
Kegan Paul (279 sivua)
H.C. Berendt (1986): Jenseits des Möglichen? Metall-
biegen durch seelische Kraft. Verlag Herder
Freiburg im Breisgau (160 sivua)
Jyrki Tervo (2000): Harri [Nimi] teki urigellerit.
Sunnuntaisuomalainen /Ilkka 12.3.2000

Laaja Geller-bibliografia, josta on luettavissa mielin määrin kirjoituksia sekä puolesta että vastaan:
http://www.zem.demon.co.uk/uribib.htm

Poltergeistit ja kummitukset

2009-10-28T01:01:00.003+02:00

Poltergeist- ja kummituskertomuksissa esiintyy parapsykologian rajuimpia ilmiöitä. Ne ovat haaste kenen tahansa maailmankuvalle. Tutkimuksissa on saatu selville mielenkiintoisia säännönmukaisuuksia ja yhteyksiä muihin paranormaaleihin ilmiöihin.

Millaisia ilmiöitä?

Poltergeist/kummitusilmiöiden esiintymismuodot näyttävät olevan lähes rajattomat. Pieneksi näytteeksi kertomuksista sopii esimerkiksi Ylöjärven tapaus vuodelta 1885. Heikki Tikkala (1993) lainaa tapaukseen liittyviä oikeudenkäynnin pöytäkirjoja mm. seuraavasti:

Todistajan läsnäollessa murskautunut savi kokoontui näkymättömällä tavalla permannolle, kenenkään koskematta ja huomaamatta mistä ja miten se tuli. Saven murskaa keräytyi kokonaista kolme korillista. - - Savea ilmestyi kaksi kertaa lattialle ja kumpaisellakin kerralla laastiin se tarkoin pois.

Erityisesti kysyttynä selitti todistaja, että huoneen välikatto oli joksikin hatara ja suurirakoinen, mutta valansa nojalla voi hän vakuuttaa, ettei savi tullut katon kautta permannolle, koskapa sellaisen savipaljouden kulkeminen ilman kautta pudotessaan olisi kyllä näkynyt. Edelleen havaitsi todistaja eräänä päivänä suuren puukon kuusi kertaa perätysten suhahtaneen ilmassa hänen kasvojensa editse, kuitenkaan sattumatta. Hän otaksui veitsen singahtaneen ensikerran lähimmäisestä huoneesta ja sittemmin selittämättömän voiman vaikutuksesta liikkuneen edestakaisin.

Tauottuaan tupakoimasta ja pantuaan piippunsa pöydälle singahti se ilmaan, miten myöskin kivet ja kovasimet liikkuivat ilmassa näkymättömän voiman vaikutuksesta. Eräänä päivänä näki todistaja lukitusta ja ennen samanlaisten tapahtumain johdosta lujalla nuoralla kiinnisidotusta pöytälaatikosta viskautuvan kaikenlaisia esineitä ja kirjoja laatikon vähääkään aukeamatta.

Gauld ja Cornell (1979) ovat tehneet laajan tutkimuksen poltergeisteistä ja kummituksista. He valitsivat tutkimusaineistokseen 500 luotettavinta löytämäänsä tapausta vuosilta 530 - 1975. Yleisimmät ilmiöt ja niiden esiintyminen eri tapauksissa olivat seuraavat: pikkuesineiden liikkuminen 64 %, koputukset/naputukset 48 %, matkitut tai muut sekalaiset esineiden aiheuttamat äänet 43 %, suurten esineiden kuten pöydät, kaapit jne. liikkuminen 36 % ja aavenäyt 29 %.

Kohtalaisen yleisiä ilmiöitä olivat ikään kuin ihmisen aikaansaamat äänet kuten puhe, valitus, vihellys ja niin edelleen ja niin sanotut apportit eli esineiden ja aineiden selittämätön ilmestyminen paikalle. Myös ihmisten kimppuun käymistä esimerkiksi lyönnein, nipistyksin ja raapimisin esiintyi silloin tällöin eli 15 %:ssa tapauksista. Häiriöt sähkölaitteissa ovat tulleet kuvaan sähkön käytön yleistyessä.

Harvinaisia ja siksi myös epävarmempia ilmiöitä olivat esimerkiksi pikkueläinten havaitseminen, valoilmiöt, esineiden särkyminen paikallaan, kankaan tai vaatteiden leikkaaminen ja repiminen, kylmät ilmavirrat ja ulosteiden tai pahojen hajujen ilmaantuminen, tuli-ilmiöt ja suora kirjoittaminen, piirtäminen tai maalaaminen.

Poltergeist/kummitusilmiöiden selittäminen pelkkien luonnonvoimien avulla ei ole mahdollista siksi, että ilmiöt osoittavat selvää älykkyyttä. Ilmiöiden kanssa on voitu "keskustella" merkkikielellä esimerkiksi käyttämällä naputuksia lukumäärien ilmoittamiseen ja antamalla niille koodiarvot "kyllä" ja "ei". Myös esineiden asettelu selvään järjestykseen osoittaa älykkyyttä. Toisinaan ilmiöt ovat osoittaneet paranormaaleja kykyjä esimerkiksi ilmoittamalla taskussa helisteltyjen lanttien lukumäärän oikein.

Ilmiöt ovat osoittautuneet suoraa havaintoa vältteleviksi siten, että esimerkiksi esineiden liikkumista ei ole helppo nähdä eikä tallentaa filmille tai videolle. Muutamia tallennuksia on kuitenkin saatu.

Fysikaalisesti mielenkiintoisia ilmiöitä ovat joskus ilmoitetut liikkuneiden esineiden ja apporttien lämpimyys ja esineisiin jääneet jäljet. Melko usein on havaittu esineiden hidasta tai mutkittelevaa liikettä ilmassa, mikä sulkee pois tavallisen heittämisen. Myös kerrotaan esineiden ilmestyneen ilmaan ja kulkeneen selittämättömästi kiinteiden seinämien läpi.

Poltergeist vai kummitus?

Nimityksiä poltergeist ja kummitus käytetään varsin epämääräisesti ja usein korvaamaan toisiaan. Käytännöllä on tietty oikeutus, koska kerrotut havainnot ovat pitkälti samanlaisia. Mutta on myös perusteita pitää nimityksiä erillään.

Puhtaalle poltergeistille on ominaista, että se ilmenee vain tietyn henkilön läsnäollessa. Tämä niin sanottu keskushenkilö on useimmiten murrosikäinen tyttö. Myös poikia ja muunkin ikäisiä keskushenkilöitä esiintyy. Alustavasti on havaittu heillä olevan yhteisenä piirteenä sisäiset ristiriidat, vastoinkäymiset tai myrskyinen vaihe sielunelämässä. Kuin ristiriitoja kuvastaen heidän ympärillään useimmiten singahtelee ja särkyy esineitä ja sähkölaitteet temppuilevat. Poltergeistin kestoaika on suhteellisen lyhyt, vain viikkoja tai kuukausia.

Kummitus esiintyy tyypillisesti vain tietyssä paikassa ja kenen tahansa läsnäollessa. Ilmiön kestoaika on pitkä, vuosia ja vuosikymmeniä, ehkä jopa vuosisatoja. Haamunäyt ja valoilmiöt ovat suhteellisen yleisiä.

Poltergeist/kummitus-jaon kanssa ei kannata olla kovin kaavamainen, sillä myös välittäviä ja monimutkaisempia tapauksia esiintyy.

Kertomusten luotettavuus

Mistään ilmiöstä ei kannata tehdä pitkälle meneviä päätelmiä ilman kohtuullista varmuutta siitä, että ilmiö on ylipäänsä olemassa. Poltergeistit ja kummitukset ovat niin kiehtovia, että juttuja niistä on kerrottu paljon kansan suussa kaikkina aikoina.

Kansanperinne noudattaa tiettyjä kaavoja, joiden monet yksityiskohdat ovat todellisuuden suhteen hyvin epäilyttäviä. Esimerkiksi pirun näyttävä esiintyminen ei oikein tunnu uskottavalta nykyaikana. Heikki Tikkala osoittaa kirjassaan selvästi, että suusta suuhun kulkeminen ei ole pelkästään parannellut mahdollisia aitoja tapauksia, vaan on myös latistanut yksityiskohtia ja tuottanut uusia ja epäuskottavia.

Poltergeisteistä ja kummituksista on onneksi jäänyt pitkältä ajalta runsaasti hyvälaatuista aineistoa. On tuoreeltaan tehtyjä päiväkirjamerkintöjä, allekirjoitettuja todistuksia omista havainnoista, laadukkaita lehtiartikkeleita ja jopa oikeuden pöytäkirjoja. Viime vuosikymmeninä myös parapsykologian tutkijat ovat joskus ehtineet paikalle keskelle poltergeistien mellastusta, joten myös tarkasti muistiin merkittyjä tapauksia on olemassa. Esimerkkejä hyvin tutkituista tapauksista ovat Rosenheim Saksassa vuosina 1967-68 ja Miami Yhdysvalloissa vuosina 1966-67.

Vanhemmissa tapauskertomuksissa on usein havaittavissa kyseisen aikakauden uskomusten vaikutuksia. Yksi uskomus muiden joukossa on se, että kyseisiä ilmiöitä ei ole olemassakaan. Myös tästä on jälkiä runsaasti havaittavissa. Kertomusten arvioinnissa joudutaan puhdistamaan tapauksia uskomusaineistosta. Tarkkuudella ja kokemuksella se onnistuu usein hyvin vertailemalla eri kertojien havaintoja ja tukeutumalla selvimpiin yksityiskohtiin, jotka yleensä tulkitaan oikein.

Selitysmahdollisuuksia

Poltergeistien ja kummitusten selittäminen ei valitettavasti ole vielä kovinkaan varmalla pohjalla. Itse asiassa se on erilaisten tuntemattomien ilmiöiden välisten suhteiden selvittelyä. Monilla näkijöillä on kyllä varma käsitys ilmiöiden luonteesta. Se ei vaan ole kovinkaan käyttökelpoinen niin kauan kun näkijät eivät osaa ottaa huomioon suggestiovaikutuksia eivätkä pyri erottelemaan pään sisäisiä tapahtumia selvästi ulkoisista. Nykyisellään näkijät eivät yleensä kykene hedelmälliseen keskusteluun ennakkoluulottomien mutta myös kriittisten tutkijoiden kanssa.

Selittämisessä tulee ottaa huomioon kokeellisen parapsykologian tulokset psykokinesian (PK) ja ESP:n alueilla. Myös fysikaalisten meedioiden istunnoissa kerrotaan tapahtuneen hyvin samanlaisia ja rajuudessaan vertailukelpoisia ilmiöitä. Nämä ovat kuitenkin itsessään tuntemattomia ja osittain epävarmoja, joten niiden avulla ei päästä selityksissä pitkällekään.

Luonnolliset syyt selittävät suurimman osan heikkolaatuisista tapauksista. Psyykkiset häiriöt ja huumautuminen erilaisista aineista selittävät monta kertomusta. Myös aivan terveet ja normaalikuntoiset ihmiset voivat joskus saada erittäin selviä harha-aistimuksia. Epätavallisten tai huonoissa olosuhteissa havaittujen ilmiöiden väärintulkinnat mielikuvituksen avustuksella ovat yleisiä. Esimerkkinä voisi olla radiosta asemien välistä kuullut epäselvät sihahdukset, joita on ylitulkittu viesteiksi rajan takaa. Kummitushavaintoja tehdään usein niin hämärässä, että ei nähdä kunnolla.

Uneen vaipuessa ja herätessä monet ihmiset tekevät näennäisiä kummitushavaintoja. Kuvaukset ovat yksityiskohdissaan usein kovin samanlaisia kuin ns. unihalvauksen tapauksissa, mistä on olemassa runsaasti tutkittua tietoa. Tällaisten kokemusten aitous psi-ilmiöinä tulisi varmistetuksi vain fysikaalisilla todisteilla tai jaettuina kokemuksina.

Joissakin tapauksissa kertomukset selittyvät huijauksilla, vaikka huijareilla on yleensä huonot mahdollisuudet saada mitään etua toiminnastaan. Joskus poltergeistien ja kummitusten suosittuja selityksiä ovat olleet maanjäristykset ja pohjaveden aiheuttamat liikunnot, mutta kovin huonolla menestyksellä nykytietämyksen mukaan.

Paranormaalit selitykset jakaantuvat karkeasti kahteen tyyppiin eli toistaiseksi tuntemattoman energian tai henkimaailman vaikutuksiin. Poltergeistit selittyvät kätevästi keskushenkilön PK:n avulla. Keskushenkilön psykologisen tilanteen muutoksilla on aivan selvästi todettu olevan vaikutusta poltergeist-ilmiöön, mikä myös tukisi tätä hypoteesia.

William G. Roll (1972) mittasi ja merkitsi muistiin esineiden liikeratoja Miamin poltergeistin yhteydessä. Hän totesi aineistojensa esineiden liikkuneen sitä useammin mitä lähempänä ne olivat keskushenkilöä. Toisaalta kauempana liikkuneet esineet kulkivat pitemmän matkan. Kun esineet lisäksi usein lensivät sivusuuntaan keskushenkilöstä katsoen, niin Roll kehitti hypoteesin keskushenkilöä ympäröivästä PK-pyörrekentästä, joka vastaisi tunnettuja fysikaalista kenttiä.

Rollin poltergeist-tutkimuksissa tulivat sähköiset ja magneettiset vaikutukset poissuljetuiksi. Kummitustapauksissa voitaisiin ajatella, että tällaista tuntematonta energiaa on sitoutunut ympäristöön tunteita kuohuttavien murhenäytelmien yhteydessä. Energia sitten purkautuisi ilmiöinä sopivissa tilanteissa.

Michael Persinger on esittänyt hypoteesin kummittelukokemusten selittymiseksi heikkojen magneettikenttien vaihteluiden vaikutuksilla. Hän on saanut hypoteesilleen kokeellista vahvistusta kehittämällään kypärällä, joka tuottaa aivoihin magneettikentän vaihteluita tietokoneen ohjaamana. Parapsykologeista esimerkiksi Roll on tämän hypoteesin kannattaja ja se on tietenkin myös skeptikkojen mieleen. Jos hypoteesi pitäisi paikkansa, niin kummittelu ei olisi ollenkaan psi-ilmiö, vaan sähkölaitteiden ja maan magneettikentän aiheuttamat vaihtelut selittäisivät kokemukset.

Toistaiseksi magneettikenttähypoteesin pätevyyttä ei kuitenkaan ole pystytty vahvistamaan muiden kuin Persingerin laboratorion kokein. Selitys ei ole riittävä myöskään silloin, jos kummittelun yhteydessä saadaan selittämätöntä tietoa, esimerkiksi jos haamu osoittaa piilopaikan, jossa on jokin tärkeä todistuskappale.

Henkimaailmaan perustuvista selityksistä ehkä yleisin on se, että ilmiöt aiheutuvat pahan äkillisen kuoleman seurauksena maan piiriin jääneiden henkien vaikutuksesta. Kummitustapauksiin tämä sopisi erittäin hyvin. Poltergeistin keskushenkilö olisi siinä tapauksessa mediaalinen eli vetäisi mellastavia henkiä puoleensa ja ehkä jopa luovuttaisi niille tarvittavaa energiaa. Osa poltergeisteistä ja kummituksista on saatu manauksella hiljenemään, mikä tarkoittaisi sitä, että henget ovat päässeet siirtymään sinne, minne ne itse asiassa kuuluvat. Toisaalta manaus on voinut vain vaikuttaa psykologisesti keskushenkilön PK:hon.

Henkimaailman alaan kuuluvia selityksiä olisivat myös noitien ja muiden "voimaihmisten" vaikutus, pahat henget ja mahdolliset muut henkivallat. Pulmana näissä on vaan se, että ainoastaan selvänäköiset ihmiset kykenisivät kertomaan mistä on kyse, mutta he eivät tyypillisesti osaa lähestyä tilanteita vaadittavalla järjestelmällisyydellä ja kriittisyydellä.

Keskushenkilön PK voitaisiin sulkea pois sellaisissa tapauksissa, joissa ilmiöt jatkuvat samanlaisina yli ihmisiän. Käytettävissä pitäisi tietenkin olla toisistaan tietämättömien havaitsijoiden riittävän yksityiskohtaisia kertomuksia. Tällaisesta täydellisestä tapauksesta en ole löytänyt missään mainintoja.

Nykytilanne

Poltergeistit ja kummitukset ovat ainakin Suomessa olleet poissa julkisuudesta viime vuosikymmenet. Kiinteiden kyläyhteisöjen hajoaminen ja elämän yksityistyminen ovat ehkä olleet suurimpana syynä. Voitaisiin jopa ajatella, että ihmisten ajatusten keskittymisellä materiaaliseen maailmankuvaan, kiireisyydellä ja tieteiden edistyksellä olisi psi-ilmiöitä ehkäisevä vaikutus. Maailmankuvaan liittyvä aito uteliaisuus on todella harvinaista.

Rajatiedon harrastajat ovat keskittyneet terveyteen, hyvään oloon ja henkiseen kehitykseen ja saaneet aikaan merkittäviä summia liikuttelevat markkinat. Jos näistä rahoista edes murto-osa menisi kunnolliseen tutkimukseen, tuloksia varmastikin syntyisi.

Silloin tällöin sentään kuulee joistakin uusista mutta melko heikoista poltergeist-tyyppisistä ilmiöistä. Ne ovat joko jo loppuneet tai sitten niin harvakseltaan esiintyviä, että tarkistusten menestyksellisyys on kyseenalainen. Kovan mellastuksen tapauksia ei ehkä enää olekaan, koska niiden salaaminen olisi hyvin vaikeata. Jysäysten kerrotaan joissakin tapauksissa kuuluneen satojen metrien päähän. Ilmiöihin liittyvät olosuhteet ovat usein arkaluontoiset, mikä vaikeuttaa tietojen leviämistä.

Arkistojen kätköihin on unohdettu paljon hyviä poltergeist- ja kummitustapauksia. Jo niiden perusteella voidaan päätellä, että kyseessä ovat maailmankuvan kannalta tärkeät ilmiöt. Mutta ei pitäisi jäädä vain menneisyyden varaan, vaan olisi tarpeellista saada esille myös uusia tapauksia. Otan mielelläni vastaan ilmoituksia niistä. Myös paraseurojen pitäisi mielestäni muodostaa tiedotusverkosto, joka hälyttää riittävän perehtyneitä tutkijoita paikalle tuoreeltaan. Paras olisi tietenkin yliopistotason tutkimusyksikkö, joka keräisi, järjestelisi ja raportoisi tietoja. "Henkien vapauttajat" eivät valitettavasti yleensä jätä mahdollisille tutkijoille mitään tutkimusaineistoa.

Lähdekirjallisuutta:

Jarl Fahler (1961): Parapsykologia. Tammi 1969.
Alan Gauld ja A.D.Cornell (1979): Poltergeists. Routledge & Kegan Paul 1979.
Esko Mustonen (1986): Tuntematon voima poltergeist. Werner Söderström Osakeyhtiö 1986.
William G. Roll (1972): The Poltergeist. New American Library 1974.
Heikki Tikkala (1993): Olevaisen yöpuoli. Vaimosniemen kummitus ja 50 muuta poltergeistia. Omakustannus/Gummerus Oy:n kirjapaino 1993. (http://www.paranet.fi/paradocs/tutkimuksia/tikkala1993.pdf)

Spontaani-ilmiöitä

2009-09-30T23:12:00.002+03:00

Spontaanit psi-ilmiöt ovat arkipäivän parapsykologiaa. Ne ovat selittämättömiä kokemuksia, joilla on usein yhteys ajallisesti tai sisällöllisesti johonkin tapahtumaan toisaalla. Tapahtuman pitää tietenkin olla sellainen, että se ei ole ollut kokijan ennakoitavissa. Yleisimpiä spontaani-ilmiöitä lienevät "puhelintelepatia" ja ennusunet. Niiden merkittävyys on riippuvainen yksityiskohtien määrästä ja niiden tarkkuudesta sekä tulkintamahdollisuuksista.

Seuraavassa kerron kolme tapausta, joiden selvittelyssä olen itse ollut mukana:

Television paukahtaminen

Torstaina 17.3.2005 istuin sohvalla olohuoneen pöydän ääressä aamukahvia juoden ja päivän lehtiä lukien. Kuvaputkityyppinen viitisentoista vuotta vanha televisiomme oli suoraan edessäni noin kolmen metrin päässä. Se oli sammutettuna virtanappulasta eikä ollut ollut päällä sinä päivänä. Kotikissa Geisha nukkui samalla sohvalla lähelläni.

Television suunnasta kuului heikko mutta selvä napsaus, kuten lämpötilan ja suhteellisen kosteuden vaihdellessa usein kuuluikin. En kiinnittänyt siihen kummempaa huomiota, mutta kissa nosti päätään ja katsoi äänen suuntaan. Vajaan puolen tunnin kuluttua samasta suunnasta kuului heikkoa mutta selvää natinaa tai rätinää. Noin kahden sekunnin kuluttua kuului kova paukahdus, jota kissakin hätkähti ja nosti taas päätään. Tarkistin heti, että televisiosta ei noussut savua. Irrotin virtajohdon verkosta välittömästi ja aloin tutkia tilannetta. Televisiossa oli vain normaali heikko elektroniikan haju ilman vähäisintäkään palaneen käryä.

Olin varma, että moisen pamauksen jälkeen televisio ei enää voinut olla ehjä. Mutta kuinka ollakaan, se toimi vielä pari vuotta normaalisti ja myöskin alla oleva videonauhuri oli kunnossa. Pamauksen äänen sävy oli sellainen, että se sopi vain televisioon. Takana olevasta seinästä ja lipaston nurkasta olisi ehdottomasti kuulunut runkoäänen jysäys niin kovasta iskusta. Matala videolaite taas ei olisi antanut samaa kaikupohjaa.

Tietenkin kyseessä olisi voinut olla myös poltergeist-tapauksista tuttu matkimisääni ilman todellista iskua. Esimerkkinä matkimisäänestä voisi olla tapaus, että perhe kuulee keittiöstä ryminän, jonka mukaan täynnä astioita ollut kuivauskaappi romahti alas. Katsomaan mennessä kaappi on kuitenkin paikallaan eikä mitään muutakaan ole rikkoutunut.

Kun tapaukseni tuntui täysin selittämättömältä, niin aloin odotella jonkun läheisen tuttavan tai sukulaisen kuolinviestiä. Se tulikin viiden päivän päästä. Minua vanhempi serkkuni oli kuollut kuusi päivää ennen pamausta. Periaatteessa tiesin hänen olevan huonossa kunnossa, mutta en ollut saanut mitään uutisia hänestä yli puoleen vuoteen.

Tapaus sopii hyvin lukemattomiin vastaaviin kertomuksiin kuoleman yhteydessä tapahtuneista fysikaalisista ilmiöistä, joten pidän kokemustani paranormaalina. Todennäköisyyksien laskijoille voin antaa taustatiedon, että en saa tämän tärkeystason kuolinviestejä joka viikko, ja että kuulemani selittämätön paukaus oli ensimmäinen elämäni aikana.

Turha on myös huomauttaa siitä, että ihmisiä kuolee niin paljon ilman että tällaisia kertomuksia tulisi esiin. Koska suuremmat sanomalehdet eivät nykyään julkaise tällaisia tapauksia vakavasti otettavina uutisina tai edes kevennyksinä, niin harva osaa yhdistää jotakin erikoista kokemustaan kuolemantapaukseen. Ja vaikka osaisikin yhdistää, niin tapaus ei tule yleiseen tietoon. Mutta ovathan tapaukset epäilemättä myös suhteellisen harvinaisia.

Valaisimen irtoaminen seinästä

Pirkko ja Pekka (nimet keksityt) asuvat Helsingin seudulla kolmikerroksisen kivitalon ensimmäisessä kerroksessa. Lauantaina 29.9.2001 noin klo 9 aamulla Pekka oli vielä nukkumassa. Pirkko oli menossa ikkunan luo siirtämään verhoa toiseen asentoon. Vinosti oikealla seinään kiinnitettynä oli valaisin, jonka lampussa ei ollut valoa, koska ulkona ei ollut enää pimeää.

Pirkon päästyä noin metrin etäisyydelle valaisimesta hän näki sen tulevan kiinnityslaattoineen hitaasti vaakasuoraan ulospäin seinästä. Pirkkoa ensin huvitti muutamia sekunteja kestänyt hidas liike. Sitten hänen mieleensä tuli, että "valo meni pois". Kun valaisin irtosi seinästä ja liikkui suoraan ulospäin, Pirkko otti siitä kiinni ja laski sen vieressä olevalle sohvalle. Valaisimen kiinnityslaatan kaksi ruuvia näkyivät paljaina ja suorina paikoillaan laatan rei'issä. Alemman ruuvin kierreosassa oli mahdollisesti sinistä väriä.

Mitään ääntä ei jäänyt Pirkon mieleen. Hänen rintalastansa kohdalla alkoi tuntua "ahdistuksen pisara", ja tuntemus jatkui seuraavaan iltaan saakka. Pirkon aviomies Pekka heräsi vasta tunnin kuluttua.

Seuraavana päivänä, sunnuntai-iltana, soitti perheen Britanniassa asuva hyvä ystävä. Hän kertoi, että hänen 90-vuotias miehensä - parapsykologian aktiivinen harrastaja - oli kuollut siellä. Hän oli ollut kuolleena, kun vaimo oli tullut kotiin postista. Valaisimen irtoaminen tapahtui noin kuusi tuntia ennen kuolinhetkeä. Puhelinsoiton tultua kokijan rinnassa tuntunut ahdistus katosi. Pirkko ja Pekka yhdistivät tapahtuman tähän kuolemantapaukseen.

Valaisimen kiinnitti takaisin seinään Pirkon miniä. Yläruuvi jätettiin samaksi mutta alaruuvi vaihdettiin pitempään. Valitettavasti miniää ei enää voinut sairauden vuoksi haastatella ja hän kuoli noin vuotta myöhemmin.

Valaisimen irtoamisen ajoitus Pirkon ollessa lähellä oli jo sinänsä merkillistä. Britanniassa eläneen vainajan läheinen ystävyys ja hänen persoonallisuutensa vielä vahvistavat tapahtuman paranormaalia luonnetta. Vainaja oli kiinnostunut juuri spontaanitapauksista ja kirjoitti niistä viisi kirjaa. Hän oli SPR:n pitkäaikainen aktiivijäsen ja lähes koko ajan myös hallituksen jäsen.

Valaisimessa on kolmiosainen (kaksinivelinen) puinen taittovarsi. Lamppuosan etäisyys seinästä oli tuolloin noin 40 cm. Valaisimen kiinnityslaatan koko on noin 20x7x1,5 cm. Kahden allekkain olevan kiinnitysruuvin väli on 11,6 cm ja alemman ruuvin etäisyys laatan alareunasta 4,4 cm. Statiikan mukaan valaisin pysyisi seinässä pelkän ylemmän ruuvin varassa, mutta voisi silloin kiertyä vapaasti sen ympäri. Normaalisti olisi valaisimen irtoaminen tapahtunut siten, että laatta olisi kallistunut irti seinästä alareunan tukeutuessa seinää vasten. Ylemmän ruuvin ollessa 1 cm ulkona valaisimen olisi pitänyt olla kallistuneena noin 3,6 astetta, lampun painuneena alas noin 2,5 cm ja alimman ruuvin vain 0,3 cm ulkona seinästä.

Valaisin olisi tietenkin voinut olla löysästi seinässä kiinni ja irrota esimerkiksi liikenteen tärinästä. Mutta mitään erikoista tärinää ei ollut silloin havaittavissa. Koska varren asento pysyi vaakasuorana, valaisin käyttäytyi epätavallisesti myös siinä suhteessa.

Valaisimen kiinnityksen tarkistuksessa ilmeni seuraavaa:
- ruuvien kiinnitys kiviseinään oli muovitulpilla, joita ei vaihdettu
- tulpat olivat väriltään valkeat ja ohutta tyyppiä, ilman avoimen pään vahvistuskaulusta
- ylempi tulppa oli halki ja kumpaakin oli tilkitty kitillä ja silikonikumilla
- yläruuvin paksuus oli 4,5 mm ja kokonaispituus 36 mm, karkea kierre
- alaruuvin (vaihdettu) paksuus oli 4,5 mm ja kokonaispituus 42 mm, karkea kierre
- ruuvien kiinnitys tulppiin oli tiukka ja varmisti lujan kiinnityksen
- kiinnityslaatan reiät olivat niin ahtaat, että käsivoimin ruuvit sai liikkumaan vain kiertämällä
- irronneen alaruuvin mahdolliselle siniselle värille ei löytynyt selitystä

Tulppien reiät näyttivät olevan kunnossa eikä niistä voinut arvata ruuvien joskus irronneen suoralla vedolla. Ruuvien auki kiertyminen tuntuisi paremmalta mahdollisuudelta. Ylätulppa oli haljennut, joten se ei ollut ruuville väljä. Lähes aina tällaisen kiinnityksen pettäessä tulppa irtoaa seinästä ruuvin mukana. Kukaan tuskin laittaa tulppaan niin väljää ruuvia, ettei se ole kunnolla kiinni. Kiinnityksen tarkistamisen jälkeen tuntuu käsittämättömältä, että valaisin olisi voinut irrota seinästä itsestään.

Koristekalojen putoaminen

Eräällä kesämökillä saaristossa 23.7.2002 istuivat Sinikka, hänen miehensä veli Viljo ja tämän vaimo Leena (keksityt nimet) katselemassa televisiota Noin klo 22.30 kuului television suunnasta selvä kilahdus, ja kaikki pelkäsivät television menneen rikki. Ääni oli kuitenkin aiheutunut siitä, että yksi television takana seinällä riippuvista kahdeksasta noin 15 cm pituisesta keraamisesta koristesilakasta oli pudonnut ja osunut noin puoli metriä alempana olleeseen rautaiseen kynttelikköön. Putoaminen oli jatkunut siitä lattialle kaapin taakse.

Viljon ja Leenan lähdettyä toiseen rakennukseen nukkumaan Sinikka poimi silakan lattialta ja ripusti sen takaisin paikalleen. Kohta kuului taas kilahdus kun silakka putosi uudestaan. Sinikka nosti sen pöydälle ja lähti nukkumaan.

Seuraavana aamuna Sinikka tarkasti kaikki kahdeksan silakkaa ja vahvisti niiden takana olevan ripustusnarun kiinnitystä liimalla ja teipillä. Kun hän asetteli kaloja paikalleen, niin hän huomasi yhden puuttuvan. Se löytyi lattialta kaapin takaa. Hetken kuluttua putosi vielä yksi silakoista, jonka kiinnitystä oli juuri vahvistettu.

Yhteensä tapahtui silakoiden putoamista siis neljä kertaa. Kerran putoamisen havaitsi kolme henkilöä, kaksi kertaa yksi henkilö ja kerran tapahtumaa ei havaittu. Kyseiset koristekalat olivat olleet jo vuosia paikallaan seinällä, putoilematta. Ne eivät olisi pysyneet vaakasuorassa yhden naulan varassa, joten jokaista varten seinään oli lyöty kaksi pikku naulaa. Myös on todettava, että pudonneiden silakoiden ripustukset olivat aina ehjiä ja naulat seinässä paikallaan. Ellei aineen lävistämistä pidetä varteenotettavana vaihtoehtona, niin ripustusnarujen oli täytynyt jotenkin nousta ainakin yhden naulan kannan yli, koska senjälkeen kala olisi heilahtanut irti myös toisesta naulasta. Kalat kestivät putoamiset ehjinä.

Mikä sitten olisi vaikuttanut putoilut, kun maanjäristyksiäkään ei havaittu? Sinikka arveli syynä tavalla tai toisella olleen läheisen perhetutun kuoleman klo 13.20, tunteja ennen ensimmäisiä putoiluja. Sinikalle oli tullut tieto kuolemasta heti pari tuntia sen jälkeen. Asia kuitenkin juolahti hänen mieleensä vasta toisena putoilupäivänä.

Tein tämän yhteenvedon Sinikan ja Viljon toisistaan riippumatta kirjoittamien selostusten pohjalta. Yhdessä koetut tapahtumat oli kerrottu yhtäpitävästi. Lisäksi tapahtumapaikalta on muutama valokuva. Olen tuntenut Sinikan jo useita vuosia ja tiedän hänet tarkaksi ja kriittiseksi havaitsijaksi. Silakatkin ovat taas alkaneet pysyä paikoillaan seinällä.

Tapahtumat vertautuvat hyvin niihin lukemattomiin ja usein myös tarkistettuihin havaintokertomuksiin, joissa kuolemantapauksen yhteydessä on esiintynyt selittämättömiä ilmiöitä. Kuolinhetken aikoihin kerrotaan esimerkiksi kellojen pysähtyneen, kuvien pudonneen hyllyiltä, kuvien suojalasien särkyneen itsekseen, kuolevalle rakkaan soittimen helähtäneen tai kuolevan ilmestyneen läheiselleen, joka on ollut toisaalla ja tietämätön tapahtumista.

Yhteensattumia

2009-09-21T16:33:00.002+03:00

Psi-ilmiöiden ilmenemismuotona ESP:tä ei voida mitenkään erottaa yhteensattumasta. Vaikka tapahtuma tai koetulos olisi miten uskomaton hyvänsä, se kuitenkin voisi olla vain seurausta pelkästä sattumasta. Äärimmäisen harvinaisiakin sattumia pitää todennäköisyyslakien mukaan käytännössä tapahtua. Psykokinesia voi olla toista maata silloin, kun ympäristössä tapahtuu selviä ja pysyviä muutoksia. Jos esimerkiksi raskas kaappi siirtyy paikaltaan, hyvin kiinnitetty hylly putoaa alas tai lusikka taipuu ilman voimankäyttöä, niin sellaista ei tapahdu sattumalta.

No, voidaanko sitten kaikki ESP-koetulokset ja spontaani-ilmiöt kuitata merkityksettömiksi pelkkinä sattumina? Ei missään tapauksessa, sillä näitä ilmiöitä tapahtuu aivan liian paljon ja niissä on havaittavissa tiettyä säännönmukaisuutta. Itselleni olen esimerkiksi huomannut tapahtuvan yhteensattumia enimmäkseen rajatietoyhteyksissä.

Ennakkoluuloton psykiatri C. G. Jung kiinnitti aikanaan huomiota merkittäviltä vaikuttaviin yhteensattumiin, jotka hänen mukaansa usein osuvat ihmisen elämän käännekohtiin. Hän jopa keksi niille nimenkin, synkronistiset ilmiöt. Hän määritteli ne tapahtumiksi, jotka näyttävät olevan yhteydessä toisiinsa ilman havaittavaa syy-yhteyttä.

Kirjoitan omat yhteensattumani säännöllisesti muistiin heti tuoreeltaan. Niitä on yleensä tullut yksi tai kaksi vuodessa. Alla on muutamia hämmästyttävimpiä sattumuksiani.

Vanha tuttava

Olin joulukuussa 1969 kävelemässä Otaniemen Dipoliin syömään lounasta. Aukiolla vastaani käveli pieni miesryhmä, josta tunnistin erään insinöörin, johon olin tutustunut asevelvollisuusaikana noin kuusi vuotta aikaisemmin. Pysähdyin ryhmän takana ja olin aivan kahden vaiheilla menisinkö tervehtimään vanhaa tuttavaa. En kuitenkaan lähtenyt miesten perään vaan jatkoin kävelemistäni Dipoliin.

Seuraavana päivänä menin taas lounaalle Dipoliin. Siellä tämä insinööri istuikin pöydässä. Menin tervehtimään ja kerroin arvelevani hänen olevan jatkokoulutuskurssilla Otaniemessä, ja niinhän tilanne olikin. Sanoin: "Minä näinkin sinut jo eilen kun kävelit pois Dipolista". Hän vastasi: "Mahdotonta, sillä minä tulin tänne vasta tänä aamuna".

Viskosimetri

Opiskeluaikana mietin kerran nesteiden viskositeetin luonnetta ja sitä, millaisella laitteella viskositeettia voitaisiin mitata. Ajattelin, että sylinterinmuotoiseen astiaan voitaisiin laittaa nestettä ja pyörittää siihen upotettua pystysuoraa levyä sen keskellä olevan akselin ympäri. Viskositeetti saataisiin sitten tietyn pyöritysnopeuden ylläpitämiseen tarvittavan vääntömomentin mittauksesta.

Menin jonkin ajan päästä kirjastoon ja huomasin hyllyllä nesteiden mekaniikkaa käsittelevän keskipaksun kirjan. Muistin kaavailuni viskositeetista ja ajattelin tarkistaa asian. Otin kirjan hyllystä ja avasin sen umpimähkään. Hätkähdin, sillä avautuneella aukeamalla oli kuva kuvittelemani kaltaisesta mittauslaitteesta.

Unikurssi

Karjaan suomenkielisessä kansalaisopistossa alkoi vuoden 1997 marraskuussa unikurssi, johon kuului yksi luento- ja keskustelutilaisuus viikossa muutaman viikon ajan. Opettaja antoi alussa kaikille tehtäväksi perustaa unipäiväkirjan. Vihkoa olisi parasta pitää yön aikana valmiina pöydällä sängyn vieressä, että uni tulisi kirjoitetuksi mahdollisimman täydellisesti muistiin. Eräs rouva liittyi mukaan vasta seuraavalla viikolla. Tuli puhe ennusunista, ja hän kertoi nähneensä sellaisen ilmeisesti opiskeluaikanaan 60-70-luvulla.

Hän oli nähnyt unen että oli seisomassa muusikko Hectorin kanssa samalla bussipysäkillä. Unessaan hän vielä törmäsi lievästi Hectorin kanssa hartiat vastakkain opiskelupaikkansa ulko-ovella. Todennäköisesti hän kertoi joillekin tuttaville unestaan jo välittömästi.

Jonkin ajan kuluttua hän oli menossa hammaslääkärille Helsingissä, mutta myöhästyi täpärästi aikomastaan bussista Helsingin linja-autoasemalla. Kun hän jäi odottamaan seuraavaa lähtöä, niin Hector aivan oikeasti tuli samalle laiturille ja he seisoivat siinä lähekkäin noin 10 minuuttia. He eivät puhuneet mitään keskenään.

Kun nainen oli kertomassa unestaan, niin Minna, toinen kurssilainen huudahti ja selasi univihkoaan. Hän kertoi keskustelun alettua, että oli heti ensimmäisen kurssipäivän iltana laittanut vihon yöpöydälleen ja samana yönä nähnyt myös unta. Hän ei muistanut unta, mutta oli yöllä kirjoittanut vihkoonsa yhden sanan. Se sana oli "Hector"!

Pendolino

Kävin perjantaina 19.10.2001 Helsigissä laittamassa kuntoon Helsingin paraseuran pöytää Hengen ja Tiedon messuille. Ostin Karjaalta lipun Helsinkiin sopivimpaan junaan, joka sattui olemaan Pendolino. Paikka oli numero 25 vaunussa 5. Vieressäni istui nainen, jonka paikkalippu oli vaunuun 2. Kuulin hänen keskustelevan siitä lähellä istuvan miehensä kanssa, kun he miettivät vaunun vaihtoa oikeille paikoille siirtymiseksi.

Kun lähdin Helsingistä, niin sopivin juna oli taas Pendolino. Hieraisin vähän silmiäni, kun paikka oli numero 25 vaunussa 5, eli entinen penkki samassa tai ainakin samanlaisessa junassa kuin aikaisemmin. Pendolinon yksi runko sisältää kuusi vaunua. Pasilasta nousi junaan nuori nainen, joka pysähtyi kohdalleni ja arveli, että istuin hänelle varatulla paikalla. Tarkistuksessa kuitenkin ilmeni, että hänen paikkalippunsa oli vaunuun 2.

Parapsykologia ja maailmankuva

2009-08-29T14:24:00.003+03:00

Luonnontieteiden voittokulku on ollut todella vaikuttava senjälkeen kun ne pääsivät kunnolla vauhtiin. Aineellinen hyvinvointimme on mitä suurimmassa määrin luonnontieteiden ansiota ja ihmiskunnan hallitsema luotettava tietämys ulottuu toisaalta avaruuden ääriin ja toisaalta aineen pienimpiin hitusiin. Tavallaan ei ole ihme, että monet kertovat pitävänsä maailmankuvaamme suurten periaatteiden osalta valmiina, vain pikku tarkennuksia vaativana.

Psi-ilmiöiden mahdollinen olemassaolo kuitenkin edellyttäisi melkoista laajennusta vallalla olevaan luonnontieteelliseen maailmankuvaan, vaikka niillä ilmiöillä ei monien mielestä näytä enää olevan minkäänlaisia mahdollisuuksia tulla rikkomaan tätä varsin valmista kuvaa. Luulisi tätä taustaa vasten olevan äärimmäisen tärkeätä selvittää, ovatko parapsykologian tutkijat löytäneet jotakin sellaista, mikä kuitenkin pakottaisi suurempaan varovaisuuteen maailmankuvan suhteen.

Valitettavasti maailmankuvaa koskeva uteliaisuus näyttää puuttuvan lähes kaikilta meiltä. Tieteen tekijöillä on omat kiireensä ja ammattiuran luominen käynnissä eikä kaikesta jaksa kiinnostua. Vaikka heillä olisi omakohtaisia selviä psi-kokemuksia, niin niistä on viisainta vaieta, koska muuten on oma tieteellinen maine vaarassa - niin vahvasti skeptiset asenteet vaikuttavat tieteen valtavirrassa. New Age -väki puolestaan pitää psi-ilmiöitä itsestään selvyytenä. Niitä ei tarvitse sen kummemmin perustella, ihmetellä eikä tutkia, ja sitä paitsi parapsykologia tieteenä on liian kuivaa eikä se edes ole riittävän henkistä heidän mielestään.

Uteliaisuuden puutetta kuvaa kokemukseni vuodelta 1974. Tuolloin oli laajalevikkisissä aikakauslehdissä ja muutamissa paikallislehdissä uutisia lusikoita ilman voimankäyttöä taivuttelevista kahdesta pojasta, 8- ja 9-vuotiaista. Eri paikkakunnilla asuneiden poikien uroteoista kerrottiin hyvin konkreettisia ja selviä esimerkkejä. Tuollainen taivuttelu oli tietenkin mielestäni mahdotonta, mutta halusin tarkistaa asian havaintojen konkreettisuuden vuoksi.

Otin yhteyttä ja poikien perheet suostuivat kokeiluihin. Valmistelin lusikoita ja muita koekappaleita ja totta vie, lähes kaikki niistä todella taipuivat ilman näkyvää voimankäyttöä. Kukaan muu kuin muutamat toimittajat, paikallinen rotaryklubi ja minä ei ollut ottanut poikiin yhteyttä. Julkaisin tulokseni ja edelleenkään kukaan akateeminen tutkija ei ole ottanut poikiin yhteyttä tutkimusmielessä eikä myöskään minulta kukaan utelias tieteen edustaja ole koskaan kysynyt tarkennuksia. Valitettavasti poikien kyky hävisi muutamassa kuukaudessa, joten tarkemmat tutkimukset jäivät vain suunnitelmiksi.

Hyvin perusteltu maailmankuva ei tunnu kovin yleisesti olevan kiinnostuksen kohteena, vaan toimeentuloa, viihdettä ja muita arkipäivän asioita pidetään tärkeämpinä. Maailmankuva omaksutaan yleensä liian helposti, ikään kuin huomaamatta. Kuitenkin se on kaikille tavalla tai toisella muodostunut ja saa aikaan uuden tiedon valintaa, kuvaan sopivan tiedon hyväksymistä ja sopimattoman torjumista.

Perustavaa laatua olevien käsitysten muuttaminen on kovin tuskallista eikä sitä yleensä tehdä muuta kuin pakon edessä. Kaikkein selvimpienkin käytännön tosiasioiden on vaikea tunkeutua maailmankuvaa suojaavan panssarin läpi. Äärimmäinen esimerkki ovat nuoren maan kreationistit, joiden mukaan maapallon ikä on 6000-10 000 vuotta ja Jumala loi kaiken kuudessa päivässä. Biologinen tietämys, fossiilit, geologiset muodostelmat ja avaruuden galaksit eivät tee heihin mitään vaikutusta. He kuitenkin voivat sanoa käsitystään luomistieteeksi ja askaroivat kaikenlaisten sivujuonteiden parissa, unohtaen aineellisen maailman kokonaiskuvan.

Psi-ilmiöt ja parapsykologia ovat tärkeitä maailmankuvan aineksia ja tyypillisesti herättävät jyrkkiä mielipiteitä puolesta ja vastaan. Parapsykologiseen aineistoon on vaikeata suhtautua neutraalisti eli tehden päätelmiä vain käytettävissä olevan aineiston ja terveen järkeilyn perusteella. Parapsykologiaan tutustuminen on työlästä, sillä vaikka se on voimavaroiltaan heiveröinen tiede, niin se on hajautunut moniin osa-alueisiin. Alkuperäisartikkelit ovat usein kovin rakaslukuisia monien yksityiskohtien vuoksi, jotka tarvitaan koejärjestelyjen ja koetulosten selvittämiseksi. Myöskään kaikkia päättelyketjuja ja käsitteitä ei ole helppo ymmärtää niiden monimutkaisuuden ja pienten vivahteiden vuoksi.

Parapsykologiasta ei tietenkään tarvitsisi välittää maailmankuvan kannalta, jos psi-ilmiöitä ei olisi olemassa. Mutta vastoin skeptikkojen käsityksiä Suomessakin tapahtuu joka päivä useita spontaani-ilmiöitä, toisinaan äärimmäisen selviä ja jopa rajuja. Parapsykologian tutkijat saavat säännöllisesti onnistuneita tuloksia kaksoissokkoutetuissa kokeissaan. Kokeissa tosin vaikutukset ovat yleensä hyvin heikkoja, joten koesarjojen pitää olla riittävän laajoja. Kun parapsykologiaan tutustuu perusteellisesti, niin on vaikea uskoa kaiken psi-aineiston olevan vain harhaa, erehdystä ja huijausta.

Psi-ilmiöt eivät ole niin pahassa ristiriidassa luonnonlakien kanssa, että niiden olemassaolo olisi teoreettinen mahdottomuus, varsinkin kun luotettavia havaintoja on olemassa suuret määrät. Pikemminkin ilmiöt jollakin tavalla "kiertävät" luonnonlait. Ne eivät sekoita maailmanjärjestystä, koska vaikutukset ovat useimmiten kovin heikkoja ja vahvat ilmiöt ovat harvinaisia. Psi-ilmiöiden hallittavuus näyttää olevan niin huono, että niiden hyötysovellukset tuskin tulevat kyseeseen. Koskaan ei voida olla etukäteen varmoja tuleeko psi-tekijä jossakin tilanteessa esiin vai eikö tule.

Näin ihmisistä kyseen ollen raja parapsykologian ja New Agen välillä on käytännössä jatkumo ja vain kummankin ydinalueet on helppo tunnistaa. Pieni osa New Age -väestä on edes vähän kriittistä ja toisaalta joillakin parapsykologian tutkijoiksi tunnustetuilla on aika hämärä käsitys aineellisen maailman lainalaisuuksista, joten he ehdottelevat selvästi epärealistisia hypoteeseja.

Skeptismi

2009-08-05T17:16:00.003+03:00

Tässä on tarkoitus käsitellä tieteellistä skeptismiä ja jättää filosofinen skeptismi sivuun. Jo tässä vaiheessa voisi sanoa, että käytännössä kyse itse asiassa on organisoituneesta skeptismistä, joka on vain yleisesti tieteellisenä pidettyä mutta ei tieteellistä skeptismiä.

Suomalaisessa Wikipediassa esitellään tieteellistä skeptismiä seuraavasti:

Tieteellisellä skeptismillä tarkoitetaan käytännöllistä väitteiden kyseenalaistamista, ja niiden todistamista tai kumoamista tieteellistä menetelmää käyttämällä.

Skeptismin mukaan yliluonnollisten ilmiöiden tai jumaluuksien olemassaoloa ei tule olettaa, ellei niistä ole saatavilla luotettavaa tietoa. Skeptisyyden tunnuslauseena on pidetty sanontaa ”epätavalliset väitteet vaativat epätavallisia todisteita” (engl. "extraordinary claims require extraordinary proof").

Suomessa toimii Skepsis ry, joka on tieteellisten skeptikkojen vuonna 1987 perustama yhdistys.

Skepsis ry:n sivuilla on Robert Brotheruksen antama ihanteellinen kuva skeptismistä (http://www.skepsis.fi/jutut/skeptismi.html), josta lainausta:

Nykyaikana ihmisille tarjotaan jos jonkinlaista maailmankuvaa ja uskomusta. Monet uskomukset voivat tuntua hyvin houkuttelevilta. Eikö olisi upeaa, jos voisimme kommunikoida pelkän ajatuksen välityksellä? Eikö olisi lohdullista jos syntyisimme uudelleen? Eikö olisi yksinkertaista, jos voisimme lukea luonteemme aurasta ja kohtalomme tähdistä? Eikö olisi mielenkiintoista, jos humanoidit vierailisivat maapallollamme?

Totta kai olisi, ja monet valitsevatkin uskomuksensa – tietoisesti tai tiedostamatta – niiden kiinnostavuuden mukaan. He hakevat niistä sisältöä elämäänsä, ja tähän heillä on toki täysi oikeus. On kuitenkin olemassa toisia ihmisiä, jotka haluavat valita uskomuksensa yksinomaan sen mukaan, mikä todistusaineistoa tarkkaan tutkittaessa näyttää olevan totta. He tekevät kaikkensa, jotta heidän maailmankuvansa vastaisi mahdollisimman tarkkaan todellisuutta. He haluavat välttää erehtymästä epätosiin uskomuksiin ja perustavat siksi tiedonhankintansa luotettaviksi havaittuihin menetelmiin ja ovat valmiita muuttamaan käsityksiään tarvittaessa.

Näitä ihmisiä, skeptikkoja, on vaikea saada uskomaan radikaaleja väitteitä ja oppeja kuten yllä mainitut. He tyytyvät sen sijaan epäilemään niiden oikeellisuutta niin kauan kuin tarpeeksi painavat perusteet niiden hyväksymiselle puuttuvat. Termi skeptikko tarkoittaakin epäilijää. Tällainen terve epäily ei ole väitetyn ilmiön kieltämistä tai dogmaattista uskoa väitteen valheellisuuteen vaan pikemminkin maalaisjärkeä ja oman tietämättömyyden tunnustamista kun tietoa ei ole.

Skeptismi-aiheen verkostoon pääsee käsiksi Skepsis ry:n sivuilta
http://www.skepsis.fi/

Skeptismi tuo esiin New Agen varjopuolia ja taistelee järjen puolesta ja huuhaata vastaan. Sellainen toiminta on tietenkin ansiokasta enkä puutu siihen sen enempää. Mutta miten skeptismi suhtautuu tieteeseen nimeltä parapsykologia? Miten tieteellistä tieteellinen skeptismi käytännössä on?

Skeptismi ja parapsykologia

Skeptikot eivät tunne parapsykologian tutkimusta eivätkä myöskään tunne sen tuloksia, vaan olettavat parapsykologian olevan osa New Agea. He ovat sitä mieltä, että jos psi-ilmiöitä olisi olemassa niin ne olisivat vastoin luonnonlakeja, jotka ovat erittäin hyvin varmennettuja. Kun psi-ilmiöt lisäksi ovat järjenvastaisia, niin niitä ei voi olla olemassa. Olemattomia ilmiöitä ei tietenkään voida tutkia, varsinkaan kun parapsykologiassa ei ole toimivaa laajapohjaista teoriaa. Psi-ilmiöt kun on määritelty vain negatiivisesti, kun ei paremmin tiedetä mitä ne ovat. Lisäksi skeptikot olettavat, että "yliluonnollisia" ilmiöitä täytyy tietenkin tutkia yliluonnollisin menetelmin, joita niitäkään ei voi olla olemassa.

Nämä lähtökohdat johtavat ajatteluketjuun, joka estää skeptikkoja hankkimasta tietoja parapsykologian tutkimuksesta. Tämä tapahtuu jotenkin seuraavasti:

1. Koska skeptikot tutustuvat parapsykologiaan vain skeptisiin lähteisiin tukeutuen, he tuntevat huonosti parapsykologiaa ja uskovat tietävänsä varmasti, että psi-ilmiöiden olemassaolosta ei ole olemassa ainuttakaan luotettavaa todistetta tai tutkimustulosta.

2. Siksi he tietävät, että kaikki väitteet havaituista psi-ilmiöistä ja väitetyt positiiviset tutkimustulokset ovat joko huijausta tai huuhaata.

3. Huijauksiin ja huuhaaseen tutustumiseen ei kannata tuhlata aikaansa, joten he jatkavat edelleen parapsykologiaan tutustumista vain skeptisten lähteiden avulla.

Vaikka parapsykologian tutkijat ovat tohtoreita ja professoreita joltakin perinteiseltä tieteenalalta, niin se ei auta asiaa. Skeptikkojen mielestä heidän täytyy kuitenkin olla joko huijareita tai parapsykologiaan hurahtaneita ja siksi huuhareita. Tällaisten tutkijoiden väitetyistä tuloksista ei tarvitse välittää. Kaikki huuhaaseen suuntautuva julkinen rahoitus on tietenkin tuhlausta ja se tulee siksi estää keinolla millä hyvänsä.

Skeptikot taistelevat parapsykologista tutkimusta vastaan käyttämällä aineiston käsittelyssä kolmitasoista strategiaa: aineiston sopivaa valintaa, valitun aineiston skeptistä värittämistä ja pahimmillaan jopa selvää valehtelua. Skeptikot itse eivät tätä strategiaa huomaa, koska eivät tarkistele parapsykologian alkuperäisraporteista omassa kirjallisuudessaan esitettyjä tietoja. Kovin harvat skeptikot tutustuvat parapsykologian kenttään henkilökohtaisesti, joten he ovat harvojen kollegojensa välittämien tietojen varassa. Samat tarinat toistuvat skeptisissä lähteissä yhä uudelleen ja uudelleen.

Skeptismin tieteellisyyttä voi arvioida tutustumalla skeptiseen kirjallisuuteen ja skeptisiin keskustelufoorumeihin. Tiede on itseään korjaavaa ja korjausliikkeet tapahtuvat tulosten kriittisen tarkastelun ja keskustelun ansiosta. Samaa ei voi sanoa skeptisistä lähteistä, sillä siellä sisäinen kritiikki puuttuu täysin. Artikkeleissa olevia selviäkään virheitä ei tuoda omassa piirissä esiin eikä niitä missään vaiheessa pyritäkään korjaamaan. Skeptikot eivät todellakaan vaadi omanmielisiltä lähteiltään minkäänlaista laatua. Ulkopuolelta tulevalla kritiikillä ei ole mitään vaikutusta, vaan se torjutaan vaikenemalla ja saman tien unohtaen.

Tieteellinen skeptismi on käytännössä pseudoskeptismiä, jonka ominaisuuksia edesmennyt todellinen skeptikko Marcello Truzzi on esitellyt seuraavasti (http://fi.wikipedia.org/wiki/Pseudoskeptismi):

* Taipumus kieltämiseen ennemmin kuin epäilyyn
* Valikoiva kriittisyys
* Tuomitseminen ilman kattavaa tutkimusta
* Taipumus maineen likaamiseen, ennemmin kuin tutkimukseen
* Pilkkaaminen ja henkilöä vastaan hyökkääminen
* Oletus että arvostelu ei vaadi todistusta
* Vastaväitteet jotka perustuvat ennemmin uskottavuuteen kuin empiiriseen todistusaineistoon
* Esittäjien halventava luokittelu 'edistäjiksi', 'pseudotieteilijöiksi' tai 'patologisen tieteen harjoittajiksi'
* Vahvistamattomien vastaväitteiden tekeminen

Alkukielellä vastaava vähän laajempi jaottelu on seuraava (http://www.plasma-universe.com/index.php/Pseudoskepticism):

* The tendency to deny, rather than doubt,
* Double standards in the application of criticism,
* The making of judgements without full inquiry,
* Tendency to discredit, rather than investigate,
* Use of ridicule or ad hominem attacks,
* Presenting insufficient evidence or proof,
* Pejorative labelling of proponents as 'promoters', 'pseudoscientists' or practitioners of 'pathological science',
* Assuming criticism requires no burden of proof,
* Making unsubstantiated counter-claims,
* Counter-claims based on plausibility rather than empirical evidence,
* Suggesting that unconvincing evidence is grounds for dismissing it,
* Tendency to dismiss all evidence.

Skeptismin rajua arvostelua (ja New Agen puolustelua) löytyy täältä:
http://www.pcuf.fi/~msiivola/para2000/artikkelit/teuvo/tiede_rajatieto_skeptismi_5.html

Parapsykologian tutkijat ovat jossakin määrin puolustautuneet skeptikkojen arvostelua vastaan, josta yksi esimerkki on täällä:
http://www.skepticalinvestigations.org/exam/Zingrone_critics.htm

Epäilemättä jotkut skeptikot huomaavat asenteensa virheet jossakin vaiheessa, esimerkiksi itselle tai lähiympäristössä tapahtuvan selvän psi-ilmiön vuoksi tai tieteen perusteiden tarkemman huomioon ottamisen vuoksi. Selostuksia tällaisista omakohtaisia kääntymisistä olen poiminut netistä vain yhden ja mielellään ottaisin vastaan tietoja myös muista:
http://michaelprescott.freeservers.com/FlimFlam.htm

Että en ole antanut aivan virheellistä kuvaa skeptisestä ajattelusta selvinnee joistakin poimimistani otteista keskusteluissa:

Telepatiaa kohtaan on tunnettu kohtalaisen paljon mielenkiintoa ja kokeita on järjestetty jopa melko tosissaan. Joissain kokeissa on telepatia näyttänyt toimivan, mutta kyse on ilmeisesti ollut siitä, että testattava taikuri on taitavampi kuin testaajat. Kaikista ei varmaankaan ole käytettyä huijausmenetelmää edes selvitetty, kun koejärjestelyt ovat olleet kehnot. Koska ei ole edes järkevää teoriaa siitä, miten telepatia voisi toimia, ei tosiaan kannata liikaa innostua, jos joku väittää siinä onnistuneensa. Vasta jos se onnistuu tarkkaan valvotussa tieteelliset vaatimukset täyttävässä kaksoissokkotutkimuksessa, on syytä nostaa kulmakarvaa. Siis sellaisessa, jossa lukija ja luettava eivät voi mitenkään kommunikoida, eivät tiedä ennen koetta, mitä kokeessa tapahtuu, ja lukijaa tarkkaileva ryhmä ei tiedä, mitä luettavan käsketään ajatella.
- - -
Kun tähän vielä lisätään, että yhtään paranormaalia ilmiötä ei ole pystytty valvotuissa olosuhteissa tuottamaan, ja että toisen käden tietoja täytyy tässä tilanteessa pitää epäluotettavina, niin täytyy todeta seuraavaa:

Paranormaalien ilmiöiden olemassaolon todistaminen ei ole mahdollista millään yleisesti käytetyllä todistelutavalla.
- - -
>Jaksaisitko kuitenkin perjantaista
>huolimatta vähän valottaa, miksi
>paranormaalit ilmiöt ovat mielestäsi
>ei-tutkittavia?

En jaksa, anteeksi. Ihan totta, aine menee samaan kategoriaan kuin uskonto, seksuaaliset vähemmistöt, viljaympyrät ja kosmisen jään teoria. Katse lasittuu ja suupieleen ilmestyy sylkirihma.
- - -
Mitä on siis "paranormaali tutkimus" - mielestäni se pitää terminä sisällään käsitteellisen ristiriidan, koska tutkimus ymmärrettynä naturalistisena tieteellisenä tutkimuksena ei edes tutki paranormaaleja ilmiöitä, koska sellaisia ei naturalistisen käsityksen mukaan ole olemassa. Miksi siis tutkia sellaista jota ei ole olemassa, siinä ei ole järkeä.
- - -
Oma lähtökohtani on, että jokainen, joka väittää havaitsevansa paranormaaleja ilmiöitä, on epäluotettava, koska en ole havainnut muuta keinoa paranormaalin ilmiön havaitsemiseen kuin huijaus tai väärinkäsitys. Noissa kirjoituksissa en siksi nähnyt mitään todistetta Randin valehtelusta. En tosin ole kiinnostunut myöskään käyttämään asian selvittämiseen paljon aikaa, enkä ole siitä erityisen kiinnostunut.
- - -
Ja miksi pitäisi uskoa, että se paranormaali ilmiö löytyy koskaan? Yksikään järjellinen teoria ei mitään sellaista ilmiötä kaipaa.
- - -
(…) On turhaa yrittää löytää ilmiöitä, jotka ovat jo peruslähtökohdiltaan ristiriidassa tunnettujen luonnonlakien kanssa.
- - -
Minä näen ympäristöstämme piirretyn kartan
yhden- ja johdonmukaisena. Se on vähän
kuin puhelinluettelon kartta, mutta siellä
täällä on pieniä mustia kartoittamattomia länttejä.
Jossain ehkä vähän isompiakin, mutta missään
ei ole niin suurta mustaa länttiä, että siihen saisi
sovitettua jonkunnäköisen paranormaalin ilmiön.
- - -
>Onko SkepDic todellakin
>tieteelliseksi lähteeksi katsottava
>lähde? Onko SkepDic-artikkelit
>ymmärrettävä näin? Vai miten nuo suht.
>usein eri keskusteluissa toistuvat
>SkepDic - lainaukset kannattaisi
>ymmärtää?

Höpöti. Huijauksesta kertomiseen ei tarvitse tieteellistä lähdettä.
- - -
Sata vuotta eikä ensimmäistäkään näyttöä mistään paranormaalista.
- - -
Koska tiedemaailma ei ole aikanaan todennut paranormaaleja ilmiöitä olleen olemassa niin en pitäisi noita sinun luettelemiasi viitteitä kovinkaan arvokkaina.
- - -
Kun ei ole mitään todisteita siitä että yliluonnollisia kokemiksia on, niin, yllätys yllätys, kukaan ei tiedä millaiselta sellainen tuntuu. Sinun kannattaisi perehtyä olemassa olevaan tutkimustuloksiin ettet paljastaisi ymmärtämättömyytesi näin räikeästi.
- - -
Pitäähän niiden saada yrittää, jotka jotakin haluavat väittää
uskoen omiin luuloihinsa ja tulemalla itse ihan vaan vapaaehtoisesti nolaamaan itsensä!
- - -
Paranormaalia ei yksinkertaisesti ole olemassa. Kaikki jotka muuta väittävät, elävät uskossaan vahvoina, mutta vain uskossaan. Säälin heitä/teitä.

New Age

2009-07-31T00:28:00.004+03:00

New Age -liikettä esitellään suomalaisessa Wikipediassa seuraavasti:

New Age (engl. uusi aikakausi) on länsimaisen kulttuurin piirissä vaikuttava laaja uskonnollishenkinen liike, jonka luonteenomaisena piirteenä on yksilöllinen ja monista eri lähteistä ammentava henkinen kehitys. Uudella aikakaudella tarkoitetaan astrologista Vesimiehen aikaa, erotuksena vanhaan Kalojen aikaan. Liikkeellä ei ole varsinaista yhteistä johtoa tai oppijärjestelmää, vaan se on pikemminkin erilaisten henkisten etsijöiden yhteenliittymä. Monet New Agen harjoittajat eivät itse käytä toimintaansa viitatessaan New Age -nimitystä. Liikettä pidetään myös kristinuskolle vieraana ja vihamielisenä.

Käsitteen 'New Age' ja suomalaisen nimityksen 'rajatieto' merkityksen mahdollisesta vastaavuudesta en osaa sanoa mitään. Joka tapauksessa rajatiedon nimellä kulkevissa lehdissä ja kirjoissa sisältö on lähes kokonaan New Agea. Monet ovat kuitenkin sitä mieltä, että vastaavuus ei ole kovinkaan täydellinen. New Agen rajat ovat niin epämääräiset, että pyrin esittelemään karkeasti vain tyypillisimpiä piirteitä.

New Age -väen tärkeimpinä päämäärinä näyttää olevan hyvä olo ja henkinen kehitys, joita edistetään sopivalla ravinnolla, ruumiinkulttuurilla ja mietiskelyllä. Lisäksi käytetään avuksi psyykkisiä näkijöitä ja lukemattomia erilaisia terapioita. Maailmankuva syntyy alan auktoriteettien kertomasta tiedosta, kanavoidusta tiedosta ja kansantarujen sisällöstä. New Age on nykyään laajaa liiketoimintaa, joka antaa toimeentulon suurelle joukolle alan palveluiden ja tavaroiden tarjoajia.

Opettajilta saatua tietoa, kanavoitua tietoa ja jopa kansantarinoiden tietoa pidetään New Agessa luotettavampana kuin tieteellisesti todettuja asioita. Perusteluna on se, että tiede muuttuu aikojen kuluessa mutta ikuiset totuudet eivät koskaan muutu. Arvellaan, että kyllä tieteen edustajatkin joskus tulevaisuudessa löytävät asiat, jotka henkisesti kehittyneet viisaat ovat aina tienneet. Näin ajattelevat eivät ole ymmärtäneet tieteen kehityksen luonnetta. Siihen kuuluu asioiden ymmärtämisen jatkuva tarkentuminen ja täsmentyminen uusien havaintojen seurauksena. Suuret läpimurrot ovat harvinaisia, mutta niitäkin voi tapahtua. Mutta koskaan ei hyvin tehtyä työtä tieteessä ole tarpeen mitätöidä, vaan sen arvo säilyy ainakin kyseiseen historialliseen tilanteeseen suhteutettuna.

New Age -väki uskoo asiat sellaisinaan, ilman tulkintamahdollisuuksien huomioimista ja ilman vertailuja ja tarkistuksia. Periaatteena on usein, että mikä tuntuu hyvältä, sen täytyy olla totta. Jos esimerkiksi kuulee ääniä päässään, niin niiden oletetaan tulevan henkimaailmasta tai tähtiläisiltä. Varsin yleisinä esiintyviä harhoja ja tavallisten ilmiöiden väärintulkintoja pidetään suoralta kädeltä "yliluonnollisina" ilmiöinä.

Kriittisyyden puuttuminen aiheuttaa sen, että New Age -väki on helposti huijattavissa. Muutaman vuoden takainen "maailman parhaan selvänäkijän" Maria Duvalin läpinäkyvä huijaus tehosi julkisuudessa olleiden tietojen mukaan 30 000 asiakkaaseen Suomessa. Meedioiden ja selvänäkijöiden asiakkaat eivät huomaa, että näiden näkijöiden lähes poikkeuksetta käyttämä menetelmä on kokemuksensa pohjalta tehdä arvausluontoisia, epämääräisiä kysymyksiä. Kun asiakas vastaa ja antaa täsmennyksiä asioihin, niin näkijä syöttää tiedot takaisin ikäänkuin ne olisivat hänen omia näkemisiään. Myöhemmin asiakas sitten kertoo, että "hän tiesi kaiken elämästäni ", vaikka näkijän ei itse asiassa ole tarvinnut nähdä yhtään mitään.

Tällä arvostelulla en pyri mitätöimään kaikkia näkijöitä ja heidän antamiaan tietoja. Olen itsekin muutamissa meedioistunnoissa huomannut meedion antavan niin yksityiskohtaisia tietoja, että heidän on ollut pakko tietää jotakin selittämätöntä. Toin esiin vain sen, että New Age -väki näyttää olevan kykenemätöntä arvioimaan näkijöiden aitoutta.

On olemassa lukemattomia asioita, joissa New Age -väki pitää epämääräisistä lähteistä saatuja tietoja parempina kuin tieteen tarjoamia käytännön tosiasioita. Esimerkiksi väitetystä planeetta Nibirusta eli planeetta-X:stä tai Auringon viereen muodostuvasta uudesta aineellisesta auringosta annettuja tietoja ei tarkisteta tähtitieteilijöiltä. 24-säikeisestä DNA:sta ei kysytä biologeilta eikä ontosta tai suuria asumisonkaloita sisältävästä maapallosta kysytä geologeilta asiantuntijan mielipidettä. Toisinaan perusteluna on se, että tieteentekijöiden uskotaan syystä tai toisesta salaavan oikeita tietoja suurelta yleisöltä.

Olemassa olemattomien asioiden tarkistamista vastaan käytetään suojana niiden tekemistä epämääräisiksi. Tarvittaessa ne ovatkin toisella tasolla, niiden värähtelytaajuus vähän eroaa tai ne ovat muuten vain näkymättömissä. Tapahtumat voivat olla kvanttihyppyjä, jotka eivät vielä näy mutta taatusti tulevat esiin lähitulevaisuudessa.

New Age -väki askaroi koko ajan myös parapsykologian tutkimusalaan kuuluvien asioiden parissa ja heillä epäilemättä on toisinaan myös aitoja psi-kokemuksia. Valitettavasti näistä ei kuitenkaan saada laadukasta tutkimusaineistoa mahdollisille havaintojen kerääjille. Lähes poikkeuksetta kokijat eivät tee muistiinpanoja eivätkä dokumentoi tapahtumia millään muullakaan tavalla eikä heillä myöskään ole silmää tärkeille yksityiskohdille. Perusteluna on, että heillä ei ole tarvetta todistella kokemuksiaan kenellekään muulle, riittää kun he itse tietävät mistä on kysymys. Heitä ei liikuta se seikka, että maailma olisi hyvin erilainen paikka jos valtavirran tieteissä yleisesti hyväksyttäisiin psi-ilmiöiden olemassaolo ja ilmiöitä tutkittaisiin nykyistä laajemmin.

New Agen maailmankuvaan uppoutuneen on hyvin vaikeata luopua käsitystensä paikkansa pitämättömistä osista edes äärimmäisen selvien käytännön tosiasioiden edessä. Perustavaa laatua olevista ideoista luopuminen on kovin tuskallista ja siksi näitä muutoksia näyttääkin tapahtuvan harvoin. Olen löytänyt netistä kaksi tällaista omakohtaisesti kerrottua tapausta, joihin kannattaa tutustua:

http://www.csicop.org/si/2004-05/new-age.html
http://www.skepticreport.com/newage/confessionswoo.htm

Parapsykologian kenttä

2009-07-07T15:50:00.001+03:00

Kautta aikojen on kerrottu merkillisistä selittämättömistä tapahtumista ja on ollut henkilöitä, jotka ovat kertoneet tietävänsä jotakin henkimaailmasta. Parapsykologian järjestelmällinen tieteellinen tutkimus lähti liikkeelle spontaanitapausten keräilyllä ja tarkistuksilla sekä meedioiden tutkimisella. Mitä ilmeisimmin haluttiin tieteen keinoin osoittaa henkimaailma ja kuolemanjälkeinen persoonallisuuden jatkuminen käytännön tosiasioiksi. Muutamassa kymmenessä vuodessa tuli selväksi, että tuon tavoitteen toteuttaminen oli mahdotonta. Optimistisissa odotuksissa jouduttiin pettymään ensimmäisen kerran ja sen jälkeen on tullut muutamia pettymyksiä lisää.

Parapsykologian tutkijat ovat ottaneet käyttöön termin psi-ilmiöt tarkoittamaan selittämättömiä ilmiöitä, jotka näyttävät olevan jotenkin riippuvaisia ihmisten psyykestä. Mahdollisten psi-ilmiöiden mekanismit ovat täysin aistihavaintojen tavoittamattomissa. Vain näiden mekanismien lopputulokset ovat havaittavissa, eli joku on saanut oikeata tietoa selittämättömällä tavalla tai havaitaan fysikaalisia ilmiöitä.

Psi-ilmiöt jakautuvat karkeasti ESP:hen eli aistien ulkopuoliseen havaitsemiseen ja psykokinesiaan eli fysikaaliseen vaikutukseen. ESP:n erikoistapauksena voidaan pitää ennalta tietämistä, koska mitään havaittavaa ei vielä pitäisi olla olemassa.

Koska psi-ilmiöiden prosessit tapahtuvat pimennossa, niin ilmiöiden osa-alueita on pidettävä vain alustavana jaotteluna. Yksittäiselle ilmiötyypille voidaan keksiä useampia selitysmalleja. Esimerkiksi telepatia voisi olla 'lähettäjän' psykokinesiaa 'vastaanottajan' aivoissa, 'vastaanottajan' selvänäköä 'lähettäjän' aivoista, 'vastaanottajan' ennaltatietämistä tulevista tarkistuksista tai 'vastaanottajan' psykokinesiaa 'lähetettävän' aiheen valinnassa. Jälleensyntymämuistot voivat olla super-ESP:tä tai 'edellisen persoonallisuuden' hengen osittaista possessiovaikutusta.

Psi-ilmiöiden tutkimus jakaantuu ainakin kahdella tavalla. On spontaanitapausten tutkimusta ja toisaalta kokeellista tutkimusta. On ilmiöiden olemassaolon osoittamiseen tähtäävää tutkimusta ja toisaalta "prosessiorientoitunutta" eli ilmiöiden taustamekanismien selvittämiseen tähtäävää tutkimusta. Onnistunut prosessiorientoitunut tutkimus tekisi mahdolliseksi mahdollisimman kattavan teorian kehittämisen parapsykologiaan ja antaisi loppujen lopuksi parhaan näytön ilmiöiden olemassaolon osoittamiseksi. Ongelmat ovat kuitenkin vaikeita eikä kovin vakuuttavia tuloksia ole toistaiseksi saatu.

Spontaanitapauksista raportoidaan vahvojakin ilmiöitä, varsinkin poltergeist-ilmiöiden yhteydessä. Kokeellinen tutkimus tuottaa useimmiten kovin heikkoja vaikutuksia, mikä edellyttää suuria koemääriä ja niiden tilastollista tarkastelua.

Prosessiorientoitunut tutkimus on tuottanut joitakin ainakin alustavia tuloksia. Esimerkiksi psi-ilmiöiden olemassaoloon uskovat tuottavat yleensä parempia koetuloksia kuin henkilöt, jotka eivät psi-ilmiöihin usko. Myönteinen ja kannustava ilmapiiri koetilanteessa tuottaa yleensä parempia tuloksia kuin kielteinen ilmapiiri. Koehenkilöiden tai kokeenjohtajien vahva motivaatio tuottaa yleensä parempia tuloksia kuin heikko motivaatio. Ihmisen kuoleminen näyttää olevan raju tapahtuma, koska sen ympärillä kerrotaan tapahtuvan paljon psi-ilmiöitä.

Parapsykologian yhteydessä esiintyy melko paljon myös oheistutkimusta, esimerkiksi ihmisten uskomuksista ja psykologisesta suuntautuneisuudesta sekä vilpin mahdollisuuksien poissulkemisesta.

Kattavan teorian puuttuminen ei tee parapsykologian tutkimusta mahdottomaksi. Spontaanisti saatuja tietoja, aistein tehtyjä havaintoja, fysikaalisten ilmiöiden vaikutuksia ja saatuja koetuloksia voidaan tutkia mielin määrin. Parapsykologian tutkimus maailmassa on tällä hetkellä kovin vähäistä. Ankaran arvostelun takia rutiinikäytössä on kokeiden sokkoutus ja kaksoissokkoutus ehkä yleisemmin kuin millään muulla tieteenalalla.

Parapsykologia on osoittautunut voimakkaita tunteita herättäväksi tutkimusalaksi. Ilmeisenä syynä on se, että siinä ovat kyseessä maailmankuvan perusteet, ja omaksuttujen peruskäsitysten horjuminen on meille kaikille äärimmäisen tuskallista.

Parapsykologian linkkejä

2009-07-05T12:47:00.006+03:00

Päivitetty 23.9.2011

Yleissivustoja

Alla on lyhyt luettelo parapsykologian yleissivustoista. Niiden avulla pääsee kiinni parapsykologian verkostoon ja lukemaan ilmaiseksi hyvin suuren määrän alan artikkeleita.

The World of Parapsychology (ajankohtaissivusto)
http://www.thewop.org/?p=1325

Parapsychological Association (PA)
http://www.parapsych.org/

Society for Psychical Research (SPR)
http://www.spr.ac.uk/

Parapsychology Foundation (PF)
http://www.parapsychology.org/

Skeptical Investigations
http://www.skepticalinvestigations.org/home.htm

Ian Stevensonin kotisivut (Virginian yliopisto)
http://www.healthsystem.virginia.edu/internet/personalitystudies/

Annalisa Ventolan blogi
http://publicparapsychology.blogspot.com

Society for Scientific Exploration (SSE)
(muutakin kuin parapsykologiaa)
http://www.scientificexploration.org/

Yli 400 artikkelia SSE:n julkaisusta JSE
http://www.scientificexploration.org/journal/articles.html

George P. Hansenin kotisivut
http://www.tricksterbook.com/

Usein esitettyjä kysymyksiä

Parapsykologiasta saa käsityksen tutustumalla PA:n FAQ-sivustoon. Esittely ei mielestäni ole paras mahdollinen, koska siinä kuvastuu viime vuosikymmeninä vallinnut spontaanitapauksia väheksyvä suuntaus.
http://www.parapsych.org/faq_file1.html

Kysymyksistä on myös suomennos, josta alkuperäiseen sivustoon tehdyt päivitykset puuttuvat.
http://www.pcuf.fi/~msiivola/para2000/perus/parafaq.html

Miksi tämä blogi?

2009-07-04T15:07:00.009+03:00

Päivitetty 18.12.11

Parapsykologia on tällä hetkellä tuntematon tieteenala suuren yleisön ja tieteen valtavirran edustajien keskuudessa. Tämän blogin tarkoitus on tehdä aihetta tunnetummaksi tarjoamalla pitkän harrastusaikani kuluessa löytämiäni asioita laajempien piirien luettavaksi. Tämä ei ole tavallinen ajankohtaisblogi, vaan pyrin vähentämään otsikoiden lukumäärää ja asioiden päällekkäisyyttä päivittämällä valmiita juttuja tarpeen mukaan.

Parapsykologia luokittelujärjestelmissä

Parapsykologian jääminen tuntemattomaksi ilmenee selvästi siitä, miten ala sijoittuu kirjakauppojen, kirjastojen ja keskustelufoorumeiden luokitteluketjuissa, esimerkiksi seuraavasti:

1. Suomi24-foorumi

"Suomi24 > Keskustelu > Uskonnot & uskomukset > Rajatieto > Parapsykologia"

Ja millaisessa seurassa parapsykologia siellä omalla tasollaan onkaan:
"Astrologia, Ennustukset, Kummittelu, Kuuhulluus, Magia, Mitä kuoleman jälkeen?, New age, Selvänäkö & ennustaminen, Taikausko, Tarot, Ufot, Vaihtoehtoiset hoidot, Yleistä rajatiedosta"

Parapsykologia on tieteenala, jolla ei ole mitään tekemistä uskontojen, uskomusten ja okkultismin kanssa, paitsi silloin kun parapsykologian tutkijat tarkastelevat niitä tieteellisin menetelmin esimerkiksi vertailutarkoituksessa.

Aika merkillistä on, että skeptismiä puolestaan pidetään tieteellisenä, esimerkiksi Suomi24-foorumissa skeptismi esiintyy tieteen osiossa. Tämä siitä huolimatta, että skeptinen kirjallisuus on kaikkea muuta kuin tieteellistä ja skeptismin näkyvät edustajat taikuri Randi ja Martin Gardner eivät ole tieteen tekijöitä.

2. Iconclass-luokittelujärjestelmä

http://www.fng.fi/fng/rootnew/fi/kehys/pdf/ic2002.pdf
"Iconclass on rakenteeltaan hierarkinen luokitusjärjestelmä, jonka avulla on mahdollista ryhmitellä taideteosten ja valokuvien aiheet systemaattisesti."

Parapsykologia sijoittuu tässä hierarkiassa seuraavasti:

1 Uskonto ja uskomusmaailma
   13 magiikka, yliluonnollisuus, okkultismi
       13D taikuus, loitsiminen (paha silmä, muodonmuutos, parantamiset, jne.)
       13E ennustaminen ~ magiikka
       13F mikrokosmos ~ makrokosmos
       13G taikausko, kansanomaiset uskomukset
       13H parapsykologia

3. Kirjamyynti netissä

"Free Books > Religion & Spirituality > Occult > Parapsychology".

Parapsykologia Suomessa

Suomessa parapsykologian tilanne on kovin huono. Täällä ei ole ainakaan moneen vuosikymmeneen ollut mahdollisuutta yliopistojen puitteissa tutkia psi-ilmiöiden mahdollista esiintymistä muuta kuin epäsuorasti. Tämä tarkoittaa sitä, että esimerkiksi on voitu tutkia "yliluonnolliseen" uskomista tai sen esiintymistä kansantarinoissa. Varmuuden vuoksi näissä muutamissa opinnäytteissä on vähintään ollut pakko mainita, että tutkimuksessa ei oteta kantaa paranormaalien ilmiöiden olemassaolon mahdollisuuteen, mutta varminta on ollut antaa ymmärtää, että sellaiset ilmiöt tietenkin ovat pelkkää humpuukia.

Suomalaisessa Wikipediassa on muutamien vuosien kuluessa ollut kuvaava näytelmä parapsykologian sivulla. Ensin siellä oli kömpelö skeptinen katsaus parapsykologian historiaan Suomessa ja vahvasti skeptisesti vinoutunut näkemys parapsykologiasta. Niin kirjallisuus- kuin linkkiluettelokin sisälsi pelkästään skeptisiä lähteitä.

Sitten sinne jotkut kävivät lisäämässä myös muutaman viittauksen parapsykologiseen tutkimukseen ja rajatietoon. Skeptikot kävivät varsin vikkelästi siivoamassa lähes kaiken pois ja kirjoittivat vain suppean skeptisen katsauksen parapsykologiaan. Kaikki lähdeviitteet olivat taas skeptisiä lukuun ottamatta Suomen Parapsykologisen Tutkimusseuran sivujen linkkiä. Tutkimusseura oli saanut armon ehkä siksi, että sen sivut sisältävät pääasiassa ns. rajatiedon aineistoa, joten ne palvelivat Wikipediassa parapsykologian ja rajatiedon sekoittamista yhdeksi ja samaksi asiaksi.

Seuraavassa vaiheessa joku kävi laittamassa sivun uuteen uskoon esittelemällä parapsykologiaa varsin asiallisesti ja laittamalla lähdeluetteloon ja linkkeihin viittauksia parapsykologian tutkimukseen. Tasapuolisuuden vuoksi siellä oli myös skeptistä aineistoa, jota aivan aiheellisesti myös arvosteltiin. Nyt, 17.12.2011, skeptikot ovat taas käyneet siivoilemassa. Parapsykologian tieteellisestä kirjallisuudesta, tutkimuksesta ja sen tuloksista ei kerrota mitään.

Wikipedian skeptinen vartiointi tietenkin tapahtuu tieteen ja valistuksen nimissä ja tietämättömyyden vuoksi epäilemättä myös vilpittömin mielin. Kuitenkin sisällön tiukka sääntely tuntuu melkoiselta ylivoimaväkivallalta. On kummallista, että parapsykologian sivulla ei saa olla suoria viittauksia parapsykologian akateemiseen tutkimukseen ja on kovin valitettavaa, että tieteen edustajat eivät näytä huomaavan siinä mitään epäilyttävää.

Kun Wikipedian kohdalla tilanne on tällainen ja rajatiedon harrastajatkaan eivät asiaa paranna, niin suomen kielellä on olemassa kovin vähän asiallista tietoa parapsykologiasta. Sitä puutetta paikkaamaan tämä blogi on perustettu.