torstai 8. joulukuuta 2016

"Suden haju"

Kuvassa on Varjeenan kuolinpäivää tutkistelleen hypnoosi-istunnon nauhalta puretun tekstin alkusivu.



Olin mukana seuraamassa merkillistä nuoren naisen "suden haju"-hypnoositapausta Jyväskylässä vuonna 1972. Tein siellä myös itse yhden taannutuskokeen koululaispojalle, jolla kerrottiin olevan hypnoosissa esiin tulleita jälleensyntymismuistoja.


Tuntemani silloinen liikuntatieteen opiskelija Jyväskylän yliopistossa, Kalevi Karmitsa, harrasti hypnoosia ja teki mielellään erilaisia kokeita. Hän tutustui erääseen nuoreen naiseen (jatkossa LL) ja kertomansa mukaan halusi kerran kokeilla olisiko tämä hypnotisoitavissa oleva henkilö. LL vaipuikin helposti syvään hypnoosiin ja Kalevi päätti kokeilla taannuttamista lapsuuden kokemuksiin. Niitä tulikin esiin, ja Kalevi suggeroi häntä siirtymään vielä varhaisempaan aikaan.

Siirtyminen sen suggestion jälkeen oli odotettua suurempi, koska LL alkoi puhua venäjää. Kalevi pyysi häntä puhumaan suomea, jollon hän sanoi tukahtuneella äänellä: "Susia … täällä on susia … olen susien keskellä". Hänen ratsunsa oli susilaumaa paetessa kaatunut ja hänen jalkansa jäi hevosen alle. Sudet söivät hänet, ja suden turkin haju jäi hänen viimeiseksi muistikuvakseen. LL oli jo puolisen vuotta aikaisemmin kertonut, että hänellä oli pelkokohtauksia ja hajutuntemuksia ja arvellut, että kyseessä oli suden haju. Kalevi ei kuitenkaan osannut odottaa asian tulevan esiin lapsuuteen taannutettaessa.

Hyvin merkillistä oli se, että nainen alkoi hypnoosissa puhua venäjää ja ihan aluksi vain venäjää, vaikka ei ollut koskaan lukenut eikä puhunut sitä. Kalevi oli vaikeassa tilanteessa, koska myöskään hän ei osannut venäjää. Hän kuitenkin sai tilanteen hallintaan siten, että nainen pyydettäessä puhui myös suomea. Myöhemmin venäjän puhuminen rajoittui vain yksittäisiin sanoihin ja lauseisiin.

Kymmenissä istunnoissa paljastui seuraava tarina:

LL oli ollut kasakka nimeltään Mihail Jertak ja oli elellyt Ukrainassa Donetsin altaalla (Donbass) 1800-luvun puolivälin tienoilla. Hän kertoi ikään kuin koko ajan itse tilanteessa eläen tarkkoja yksityiskohtia kasakan ankarasta elämästä. Hän joi paljon viinaa, mistä aiheutui toisinaan hypnoositilanteiden hoitamiseen hiukan hankaluutta. Krapulatilanteet oli aina ohitettava nopeasti, koska Mihail oli silloin kovin väsynyt ja ärtyisä.

Mihail rakastui tulisesti Varjeena-nimiseen neitoon. Hypnoosissa hän kerran sanoi hyvin painokkaasti venäjäksi: "Palavasti (gorjatso, горячо), palavasti minä rakastan Varjeenaa". Istunnot toivat esiin liikuttavia kuvauksia aluksi hyvin ujosta lähestymisestä ja edelleen ujosta seurustelusta, joka lopulta johti häihin. Mihailin suurta rakkautta kuvasi vakuuttelujen lisäksi myös se, miten epäluuloinen ja mustasukkainen hän oli, kun hypnotisoija kyseli hänen mielestään Varjeenasta liian paljon.

Valitettavasti Mihailin suuri onni ei kestänyt kovin pitkään, sillä Varjeena putosi hevosen selästä ja kuoli Mihailin käsivarsille. Kyseessä oli äärimmäisen kova isku, joka johti juomiskierteeseen ja varmasti myös itsemurha-ajatuksiin.

Mihail kuitenkin vähitellen toipui ja meni uudelleen naimisiin. Pahaksi onneksi uusi vaimo oli kovin paha suustaan eikä ilmeisesti hyväksynyt kasakoiden tapoja. Mihail kyllästyi hänen nalkuttamiseensa niin perusteellisesti, että lopulta vaihtoi hänet hevoseen. Hän oli yksin ratsastusmatkalla tuolla hevosella silloin, kun sudet pääsivät yllättämään. Se oli Mihail Jertakin ja kasakkaelämän loppu.

Hypnoosi oli avuksi naiselle, koska pelkotilat ja haju lakkasivat vaivaamasta häntä istuntojen jälkeen. Kalevi nauhoitti kaikki istunnot ja kirjoitti ne koneella puhtaaksi. Muistiinpanoja oli kokonainen paksu kansiollinen. Kuvaavaa on, että köyhä opiskelija joutui käyttämään samoja nauhoja uudelleen, päälle tallentaen. Hän suunnitteli kirjan kirjoittamista tapauksesta, mutta valitettavasti siitä ei tullut mitään. Minäkin kävin kerran Kalevin kanssa sen nuoren naisen tupakansavuisessa asunnossa.

Minulla on arkistossani kahden istunnon kopioidut paperit, toinen on hääpäivästä ja toinen Varjeenan kuolinpäivästä. Lisäksi minulla on nauhalla kopioituna näytteitä Mihailin venäjän kielestä. Olin tuolloin harrastanut venäjää muutaman vuoden ja kykenin varmistamaan, että kyseessä oli tosiaan ymmärrettävä ja looginen venäjän kieli – Mihail puhui asiaa. Valitettavasti jäi tuolloin kunnon asiantuntijalta tarkistamatta, oliko kieli Donbassissa käytettyä venäjän murretta.


Näyte Mihailin hääpäivä-istunnosta

Alla on lyhyt näyte Mihailin ja Varjeenan hääyöstä, nauhalta puretuista papereista aivan istunnon lopusta. Taitaapa siinäkin vähän kasakan sielunelämää paljastua:

Hypnotisoija: Miten te vietätte illan?
     Mihail: Me käydään nukkuun.
Niin.
     Mä otan nauhan päästä.
Ja sitten?
     (närkästyneenä) No tietysti mä vien sitä sitten sänkyyn, morsianta.
Te juttelette sitten. Lasketteko leikkiä?
     Ei, tämä on vakava tilanne.
Onko siinä jotain erikoistapoja ensimmäisessä yössä?
     Ei siinä, ei.
Vai oletteko te olleet ennenkin yötä yhdessä?
     Ei olla. (nopeasti ja varmasti)…Varjeena pelkää mua.
Rauhoitteletko sinä sitä?
     Joo.
Mitä se pelkää?
     En mä tiedä, mitä lienee. Pelkää mua vähän. Mä puhun sille kuin hevoselle.
Se on kuitenkin hyvällä mielellä?
     On. Se tykkää musta … ja mä tykkään siitä.
Sitten te menette nukkumaan.
     Niin… höh… niin kyllä me nukutaankin vähän. On meillä viikko aikaa olla kahestaan… ja loppuelämä. Kyllä me jaksetaan nukkuakin vähän, aamulla. Me jutellaan ja pidetään hyvänä.


Tarkistuksia

Kalevi kertoi minulle 1970-luvulla, että hän oli tarkistanut, että Mihailin käyttämä nimitys "lava"-hyökkäys oli tuolloin kasakoiden käytössä ja tarkoitti hyökkäämistä "lava"-muodostelmassa. En ollut koskaan kuullutkaan mistään lava-hyökkäyksestä ja päätin tarkistaa, mitä hakemalla löytyisi. Ja löytyihän sitä – kasakat tai ainakin kasakoita muistelevat kokoontuvat "Lava na lavu"-tapahtumiin. Niistä löytyy YouTube-videoitakin hakusanoilla "Лава на лаву".

Donbassissa on runsaasti hiilikaivoksia ja hakuni mukaan myös niiden yhteydessä käytetään lava-sanaa. En löytänyt selventävää piirrosta, mutta teksteistä sain käsityksen, että lava olisi yhtenäinen kaivosonkalo, jonka mittojen optimoinnista puhuttiin eräässä artikkelissa. Lava-sanan päämerkitys on tulivuoren laava.

Mihail lähti hääpäivän aamuna ratsastamaan, "tsikitovkaa", kuten hän sitä nimitti. Ilmeisesti kyseessä oli tavallista vaativampi ratsastustyyli, koska hän sanoi, että sinä aamuna hän ei saa katkaista niskaansa. Tein Google-haun sanoista "чигитовка", "чикитовка", "цигитовка" ja "цикитовка", ja yllätyksekseni sain kahdesta ensimmäisestä vain yhden osuman ja kahdesta viimeisestä nolla osumaa.

Ensimmäisen hakusanan lähteen sain esille, ja se oli tadzikinkielinen nettilehti linkissä https://issuu.com/webinator88/docs/34___. Artikkelin aiheena oli sirkuksen kehitys Tadzikissa, ja "tšigitovka" oli esiintymistä hevosen kanssa eli ilmeisesti taitoratsastusta. Kylläpä Mihaililla oli tiedossaan harvinainen ratsastustavan nimi!

Arvelin, että nimi Jertak voitaisiin lausumisen perusteella kirjoittaa venäjäksi "Ертаг". Ja todella, sukunimi "Ертаг" löytyi, ja lisäksi vielä ukrainalaiselta sivustolta.

Helposti järjestyneet tarkistukset siis tuottivat myönteisen tuloksen, eli kyseessä voi hyvinkin olla aito jällensyntymistapaus. Mihailin todellinen henkilöllisyys jäänee kyllä varmistamatta. Olen yrittänyt saada nauhalla olevaa venäjän kieltä digitoiduksi levylle, mutta en ole vielä onnistunut. Valitettavasti toimintakuntoisia neliraitanauhureita on nykyään vaikea löytää, kun niiden kumihihnat ovat olleet jo vuosia mennyttä.

Otin uudelleen yhteyttä Kalevi Karmitsaan, ja hän kertoi löytäneensä lisää istuntonauhoilta puhtaaksikirjoitettuja papereita. Voin suositella tutustumista hänen monipuolisiin ja hyödyllisiin terapeutin kotisivuihinsa:
http://www.karmitsa.fi/. Jatkamme edelleen Mihailin antamien tietojen tarkistuksia, joten odotettavissa on lisää tuloksia.



- - -
Koululaisen edellinen elämä

Jyväskylässä ollessani tuli tietoon myös toinen mahdollinen jälleensyntymistapaus. Eräs koululainen oli kuulemma hypnoosissa kertonut olleensa aikaisemmin tanskalainen opiskelija, joka oli aikanaan kuollut syöpään.

Minäkin halusin kokeilla ja sain hänet helposti hypnoosiin. Taannutuksessa hän toisti tarinansa ja aloin kysellä lisää yksityiskohtia. Silloin totesin vuosilukujen vaihtelevan niin paljon, että juttu ei vaikuttanut uskottavalta. Hän kertoi asuvansa kaupungissa nimeltä "Kalregsborg". Suggeroin, että hän kävelee kadulla ja pyysin häntä tarkistamaan katukilvestä kadun nimen. Hän kertoikin näkevänsä kilven ja että nimi oli "Skolegatan".

Kyseistä kaupunkia en ole Tanskasta löytänyt ja "Koulukatu" tuntuu suggestion paineessa keksityltä, joten tapaus tuskin voi olla aito.

maanantai 8. elokuuta 2016

Geller-taivutuksen kansainvälinen tutkimus

Israelilaisen Uri Gellerin esiintymiset virittivät kiivaan keskustelun paranormaaleista ilmiöistä vuonna 1974, vähemmän Suomessa kuin monissa muissa maissa. Gellerin vaiheista kerron enemmän jutussa toisaalla täällä. Gellerin innoittamia taivuttajia löytyi runsaasti eri puolilta maailmaa ja lukuisat tutkijat tekivät psi-metallintaivutuskokeita heidän kanssaan.


Tutkijoita ja taivuttajia

Lontoolaisen Birkbeck Collegen kokeellisen fysiikan professori ja osaston johtaja John Hasted on tehnyt monipuolisimmat tutkimukset Geller-taivutuksesta. Gellerin lisäksi hän tutki brittiläisiä lapsitaivuttajia ja muutamia varttuneempiakin. Hän luettelee kirjassaan (Lähde 1, Linkki 1) nimeltä kuusi lapsitaivuttajaa, joiden kanssa hän teki paljon yhteistyötä. Muita brittiläisiä taivuttajia hän nimeää 21, joista osa oli aikuisia. Japanilaisista taivuttajista hän mainitsee nimeltä 10.

Matemaattisen fysiikan professori John Taylor innostui voimallisesti nähtyään Gellerin esityksen ja teki sen jälkeen runsaasti kokeita brittiläisten taivuttajien kanssa. Hän löysi yhteensä 38 brittiläistä vahvaa taivuttajaa. Näistä oli vain neljä aikuisia, yksi mies ja kolme naista. Loput olivat alle 17-vuotiaita, 14 poikaa ja 20 tyttöä, nuorin 7-vuotias. Merkillistä kyllä, seitsemän lapsista oli kehityksessä vakavasti jälkeenjääneitä. Taylor julkaisi tuloksensa hätäisen oloisesti kasatussa moniaiheisessa kuvakirjassa "Superminds" (Lähde 2). Kirjasta puuttuu valitettavan paljon yksityiskohtia kokeiden järjestelyistä ja havainnoinnista.

Taylor kirjoitti myöhemmin kirjan, jossa hän perui kaikki aikaisemmat tuloksensa. Hän totesi, että Geller-metallintaivutusta ei voi olla olemassa, koska ainoa mahdollinen taivutusmekanismi on sähkömagnetismi ja sen hän sulki pois kokeillaan. Epäilen, että hänen oli pakko perua entiset lausuntonsa säilyttääkseen työpaikkansa. Englanninkielisessä Wikipediassa on mielenkiintoisesti vesitetty hänen tutkimuksensa ja persoonansa, vaikka Superminds-kirjassa on sentään melkoisesti selviä näyttöjä aidoista ilmiöistä.

Ranskalaiset metallurgit Charles Crussard ja J. Bouvaist tutkivat ranskalaista monipuolisen työuran omannutta Jean-Pierre Girardia, joka oli lisäksi kirjailija ja harrastelijataikuri. He julkaisivat tuloksensa artikkelissa (Lähde 3), jonka teksti ja piirroskuvat löytyvät linkistä (2). Crussard teki kokeita Gellerin kanssa kahteen otteeseen (Lähde 4).

Italialaiset Ferdinando Bersani ja Aldo Martelli tekivät yhteistyössä kokeita Bolognan yliopistossa neljän lapsitaivuttajan kanssa. Kopioin aikanaan arkistooni Gellerin sivustolta heidän raporttinsa (Lähde 5), mutta jo silloin se oli muuten maksumuurin takana enkä nyt löytänyt sitä enää haulla netistä.

Israelilainen hammaslääketieteen tohtori H. C. Berendt teki 25 istunnossa kokeita Rony Marcusin kanssa vuonna 1981 ja kertoo niistä kirjassaan (Lähde 6). Yhdessä Israelin parapsykologisen seuran tutkijoiden kanssa hän teki kaksi koesarjaa nuoren eteläafrikkalaisen Ori Sebojan kanssa ja pikku kokeita myös Gellerin, brittiläisen Stephen Northin ja japanilaisen Masuaki Kiyotan kanssa. Lisäksi hän kertoo tuloksista, joita saksalainen H. Bender ja ranskalainen Y. Duplessis saivat aikaan sveitsiläisen Silvion kanssa. Silviota tutki monin kokein myös berniläinen kekseliäiden teknikkojen työryhmä (Lähde 7).

Berendtin kirjan puutteena on se, että hän kertoili tapahtumia sieltä täältä epäjärjestyksessä ja jätti hyvinkin tärkeitä yksityiskohtia kertomatta, kuten esimerkiksi koehenkilöiden iät ja lusikoiden ja haarukoiden koot ja terästyypin.

Teoreettisen fysiikan professori Wilbur Franklin tutki pyyhkäisyelektronimikroskoopilla kolmen Gellerin läheisyydessä katkenneen esineen murtopintoja (Lähde 8, Linkki 3). Katkenneet esineet olivat lusikka, platinasormus ja teräsneula. Mielenkiintoisin tapaus oli mielestäni sormus, josta lisää myöhemmin.

Eldon Byrd teki Gellerin kanssa kokeita kahteen otteeseen Nitinol-muistimetallista valmistetuilla langoilla (Lähde 9, Linkki 4).

Peter Mulacs kertoo lyhyesti metallintaivutuskokeistaan esitelmätekstissä parapsykologian historiasta Itävallassa (Linkki 5).

Psi-taivuttajien kanssa kokeita tehneitä tohtoritason tutkijoita oli vielä paljon enemmän, mutta riittäköön nämä tällä kertaa. Geller-sivustolla on luetteloitu tutkijoita eri maista (Linkki 6). luettelo sisältää yhteensä 17 tutkijaa.

Geller-taivuttajat voidaan jakaa kolmeen ryhmään. Heikoimpia olivat sellaiset, jotka onnistuivat vain sillä hetkellä kun seurasivat Geller-ohjelmaa televisiosta tai radiosta. Keskimmäinen ryhmä koostuu sellaisista, jotka saivat ilmiöitä aikaan vain päivän, parin ajan Gellerin esitysten jälkeen. Vahvat taivuttajat onnistuivat ainakin kuukausien ajan aloitushetkestä eteenpäin.

Heikot taivuttajat olivat enimmäkseen aikuisia ja vahvat lähes pelkästään lapsia. Lontoolainen John Taylor huomasi, että 34:n alle 17-vuotiaan vahvan taivuttajan joukosta peräti 7 oli pahasti jäljessä kehityksessään. Suuren ranskalaisen teollisuuskonsernin tieteellinen johtaja Crussard oli heikko taivuttaja. Hän kertoo lähteen (4) haastattelussa valmistautuneensa katsomaan Gellerin esitystä metallinkappale kädessään. Kun se vähän taipui, niin hän kiinnostui tutkimaan asioita tarkemmin.


Taipuminen näkyvissä

Kymmenet Geller-taivutuksen tutkijat ovat omin silmin nähneet taipumisten tapahtuvan, hyvissä olosuhteissa ja äärimmäisen selvästi. Valitettavasti videotekniikka ei ollut 1970-luvun alkupuolella vielä niin yleistä, että videoinnin yrittäjiä olisi ollut riittävästi. Itse olen nähnyt yhdessä useiden muiden paikalla olleiden kanssa toistakymmentä taipumista erittäin selvästi. Kerron kokeistani toisaalla (https://parapsykologia.blogspot.fi/2015/12/omat-metallintaivutuskokeet-1974.html) täällä.

Parapsykologi ja puoliammattimainen taikuri W. E. Cox raportoi tehneensä tunnin ajan kahden kesken kokeita Uri Gellerin kanssa 24.4.1974 (Lähde 10). Gellerin ei pitänyt olla tietoinen hänen taikurintaustastaan. Ensimmäinen koekappale oli teräksinen niin tukeva avain, ettei sitä voinut taivuttaa käsivoimin. Cox painoi tarkistetusti suoran avaimen leveätä päätä lasipöydän pintaa vasten ja piti toisessa kädessään peiliä, jolla katsoi tilannetta alhaaltapäin lasilevyn läpi. Geller siveli kevyesti näkyvää osaa etusormellaan, jolloin avaimen vapaa pää nousi hitaasti ylöspäin noin 6 asteen kulmaan.
 
Tarkastuksen jälkeen he jatkoivat taivutusta samalla otteella ja noin minuutin kuluessa avaimen pää nousi lisää lopulliseen 12,3 asteen kulmaan. Toinen koekappale oli vähän heikompi avain sinkkiseoksesta. Sen pää nousi samalla tavalla käsitellen vajaan minuutin kuluessa 36 asteen kulmaan. Gellerin kosketus oli koko ajan kevyt eikä Cox todennut mitään huijaukseen viittaavaa missään vaiheessa. Metalliopillisissa tutkimuksissa rakenteissa ei havaittu mitään poikkeavaa verrattuna vastaavaan voimalla taivuttamiseen.

Charles Crussard käytti yhdessä kokeessa Gellerin koekappaleena neliöpoikkipintaista 1x1 cm paksuista neliösauvaa, joka oli valmistettu pehmeästä alumiinista (Lähde 4). Hän piti itse kiinni sauvan toisesta päästä ja Geller sai hangata vapaata osuutta. Sauvan pituudesta ei ole mainintaa, joten taivutuskulmaa ei voi laskea, mutta Crussard näki kappaleen käyristyvän niin, että taipumaksi tuli 2 cm.

Samalla tavalla jatkettaessa syntyi toinen taipuma, joka oli 4 cm. Merkittävä seikka on se, että taipumat eivät olleet samassa tasossa. Taivutustason muuttaminen alkuperäisestä olisi voimalla taivutettaessa vaatinut sauvan pyörähtämisen estämistä hyvin voimakkaalla otteella, esimerkiksi viilapenkissä. Crussard vakuuttaa, ettei hän tuntenut mitenkään merkittävää voimankäyttöä kiinni pitäessään. Taivutukseen kuluneesta ajasta ei ollut mainintaa.

Berendtin kokeissa (Lähde 6) yksi Marcusin parhaista näytöistä oli lusikoiden kiertäminen: hän piti toisella kädellään lusikkaa varresta pystyasennossa ja teki kiertäviä liikkeitä pesän ympäri 5-8 cm etäisyydellä, jolloin lusikka kiertyi ohuimmasta kohdastaan pituusakselinsa ympäri noin 120 astetta. Eräässä istunnossa hän sai kolme teelusikkaa ja yhden ruokalusikan kiertymään tällä menetelmällä, pöydän ääressä ja katsojien ollessa ympärillä. Kiertymisten filmaaminen tuotti suuria vaikeuksia, mutta joskus se kuitenkin onnistui. Vaikeuksien syyksi Berendt kertoo Marcusin menettäneen onnistumiseen tarvittavan tietynlaisen mielentilan kuvauksen valmistelujen vuoksi. Marcus sai aikaan hyvin monia taipumisia näkyvissä, mm. katsojat näkivät lusikan taipuvan itsekseen hänen avokämmenellään.


Lujat koekappaleet

Lujien koekappaleiden käyttö vaikeuttaa huijausta, koska niitä ei voi helposti taivuttaa salaa. Taikurit näyttävät mielellään käyttävän esityksissään kahvilusikoita ja pikku haarukoita ruokalusikoiden sijasta.

Eräässä kokeessa Crussard (Lähde 4) antoi Gellerille 6 mm paksuisen piikiekon käsiteltäväksi. Geller ei tietänyt, mikä aine oli kyseessä. Hän piti kiekkoa kämmentensä välissä ja keskittyi. Äkkiä hän huudahti ja avasi kämmenensä. Piikiekko oli hajonnut sirpaleiksi ja yksi siru oli tehnyt verta vuotavan haavan. Kiekko oli ollut ehjä silloin kun se peittyi näkyvistä kämmenten väliin.

Tarkistuskokeissa ilmeni, että kiekkoa ei olisi saanut hajalle kämmenten välissä vaikka mukana olisi ollut kova apukappale keskittämässä voimaa. Aine oli niin haurasta, että hajoaminen sirpaleiksi oli normaali murtumistapa.

Lähteen (3) mukaan Girard taivutti 17 mm paksuisen ja 300 mm pituisen pyörötangon, joka oli erkautuskarkaistua alumiiniseosta. Taivutus tapahtui neljässä vaiheessa siten, että lopputuloksena oli loivahko taipuminen keskialueelta noin 17 asteen kulmaan. Kahdessa viimeisessä vaiheessa Girard piti tangon päästä kiinni oikealla kädellään ja yritti saada taivutusvaikutusta pitämällä vasenta kättään noin 5 cm tangon keskikohdan yläpuolella. Paikalla oli ainakin kaksi valvojaa ja nämä voivat selvästi havaita taipumisen silloin kun se tapahtui. Tanko oli niin luja, että alustavissa kokeissa oli löytynyt vain yksi 140-kiloinen mies, joka oli saanut siihen 0,6 mm vaatimattoman taipuman käsivoimilla.

Lujina koekappaleina voidaan pitää myös tukevia avaimia, lantteja ja lusikoiden pesiä, joista lähes kaikkien taivuttaminen paljain käsin edellyttää kappaleen pehmenemistä.


Metallin pehmeneminen

Lontoolainen Hasted antoi Gellerille erään tytön taivuttaman teräslusikan. Geller tarttui siihen päästä, koskettamatta taipunutta kohtaa. Taivekohta muuttui pehmeäksi niin, että sekä Geller että Hasted lusikan päistä kiinni pitäen aivan helposti taivuttivat lusikkaa edestakaisin. Hasted ei halunnut katkaista sitä kokonaan ja asetti sen pöydälle. Kun hän muutaman minuutin kuluttua liikautti lusikkaa, niin se katkesi. Murtokohta oli selvästi ohueksi kuroutunut. Teräs ei normaalisti koskaan kuroudu taivutuksessa. (Lähde 1, sivu 16 ja Linkki 1, kohta 2)

Hasted kertoo nähneensä lapsen taivuttavan lusikoiden pesiä. Tuoreempina tapauksina voidaan mainita parapsykologian tutkija Dean Radinin lusikka (Linkki 7) ja skeptikko Michael Shermerin videolla näkyvä lusikan pesän taivutus (Linkki 8). Kumpikin näistä tapahtui ns. "spoon bending partyn" yhteydessä. Kuvassa (1) on kaappaus Shermerin videolta, ja siinä näkyvä terävähkö kulma on lusikan pesän taipunut reuna.

Kuva 1. Shermerin taivuttama lusikan pesä.

Taylorin kirjassa on kuva, jonka sanotaan esittävän kynnen jälkiä pehmenneessä terästangossa (Kuva 2, Lähde 2, sivu 160). Tapansa mukaan Taylor ei kerro lähdetietoja eikä muitakaan yksityiskohtia pelkän kuvatekstin lisäksi.


Kuva 2. Vapaa käännös Taylorin kuvatekstistä: Terästanko, jonka 15-vuotias poika taivutti käsissään 10 asteen kulmaan. Lovet ovat jälkiä, jotka poika painoi kynsillään plastisessa tilassa olleeseen tankoon.


Mittauksia

John Hasted kertoo kirjassaan laajasti vuosia kestäneistä tutkimuksistaan.  Hän muun muassa liimasi koekappaleina toimineisiin avaimiin pieniä jännitysvenymäliuskoja, joista piirturin avulla voi seurata millaisia jännityksiä ja mahdollisia taipumia syntyi ajan kuluessa. Häiriöjännitteiden vähentämiseksi Hasted opetti ainakin yhden pojan vaikuttamaan kappaleisiin kauempaa siten, että he eivät saaneet missään vaiheessa koskettaa niitä.

Piirturinkäyrät osoittivat jännityksen esiintyvän yleensä alle sekunnin pituisina pulsseina, joiden alkaminen oli äkillinen. Pulssisarjojen pituus voi harvemmin olla jopa kymmenen sekuntia.  Jännityspulssit esiintyivät hyvin epäsäännöllisesti sekä muotonsa että voimakkuutensa suhteen. Toisinaan koekappaleeseen ei tullut havaittavia pysyviä muodonmuutoksia mutta toisinaan se voi jopa katketa. Muita jännitysvenymäliuskoilla mittauksia ja piirturitulostuksia tehneitä tutkijoita olivat ainakin Bersani ja Duplessis.

John Taylor teki Gellerin kanssa kokeen, jossa hän kiinnitti metalliliuskan toisesta päästään kirjevaa'an punnitusalustaan. Kun Geller siveli ulos pistävän vapaan pään yläpintaa, niin Taylor tarkkaili painon osoitinta koko ajan. Vaaka osoitti enintään 20 g painoa ja liuska taipui noin 10 astetta vastoin siveltyä pintaa eli ylöspäin.  Lisäksi vaa'an osoitin taipui noin 70 astetta. Kokeen tulos näkyy kuvassa (3).
Kuva 3. Gellerin taivuttama koeliuska ja kirjevaa'an osoitin.


 Metalliopillisia erikoisuuksia

Yhdysvaltalainen fysiikan professori Wilbur Franklin raportoi tapauksesta, jossa platinasormus katkesi yhdestä kohdasta tarkkailijan kämmenten välissä Uri Gellerin kanssa tehtyjen kokeiden yhteydessä.  Sen jälkeen Geller otti sormuksen käteensä ja taivutti siitä helpon näköisesti palasen irti.

Ensimmäisen katkeamisen yhteydessä syntyneessä murtopinnassa oli hyvin epätavallinen rakenne.  Osa pinnasta oli kuin se olisi syntynyt pitkäaikaisessa vetojännityksessä lähellä platinan sulamispistettä. Vieressä oli hauraan murtuman alue, jollaista voi platinalla syntyä vain absoluuttisen nollapisteen läheisyydessä, lämpötilassa noin -270 Celsiusastetta. Tällaisen yhdistelmän aikaansaaminen vaatisi huippulaitteita ja huippuosaamista, mikä ei kyseisessä tilanteessa ollut mahdollista. Skeptikot ovat kertoneet, että kyseessä olisi ollut juotoskohta. Kuvassa (4) näkyvä murtopinta on niin epätasainen ja epämuotoinen, että se tuskin on voinut olla juotospinta. Lisäksi tietenkin on sinänsä ihme, että sormus katkeaa ilman työkaluja.

Kuva 4. Naisen kämmenten välissä katkenneen platinasormuksen murtopinta. Alkuperäinen kuvateksti on harhaanjohtava.

Yhdysvaltain laivaston fyysikko Eldon Byrd antoi Gellerin yrittää vaikuttaa 0,5 mm paksuisiin nitinol-metalliseoksesta valmistettuihin langanpätkiin. Nitinol on esimerkki niin sanotuista muistimetalleista, jotka kylmemmässä lämpötilassa tehdyn muokkauksen jälkeen palautuvat alkuperäiseen muotoonsa, kun ne lämmitetään kullekin seokselle sopivaan korkeampaan lämpötilaan.

Vuonna 1973 Geller taivutti mutkan noin 125 mm pituiseen Nitinol-lankaan ja jatkokokeissa 1974 kahteen 100 mm pituiseen lankaan. Byrd piti tiukasti kiinni langan kummastakin päästä ja Geller hankasi kevyesti keskikohtaa. Ohueen lankaan olisi tietenkin saanut helposti mutkan taikurin näppäryydellä, jos sen olisi saanut omiin käsiinsä. Kun langat upotettiin kiehuvaan veteen, niin niiden olisi normaalisti pitänyt oieta suoriksi. Tätä ei kuitenkaan tapahtunut. Pysyvän mutkan aikaansaamiseksi lankoja olisi pitänyt hehkuttaa pitkähkön ajan vähintään 500 Celsiusasteessa.

Muistimetallia voi taivuttaa pysyvästi milloin hyvänsä ylittämällä tietyn kriittisen muokkausasteen. Skeptikko Martin Gardner väitti (Lähde 12), että Byrdin koejärjestelyt olivat puutteelliset ja että koekappaleet olisi voitu esimerkiksi vaihtaa. Myöhemmin Byrd on täsmentänyt, että kaikki koepätkät merkittiin yksilöllisesti ja ne olivat tunnistettavissa.

Crussard ja Bouvaist tekivät kokeita ranskalaisen J. P. Girardin kanssa. Hänen valvomassaan kokeessa vuonna 1976 Girard yritti vaikuttaa kahteen koesauvaan, jotka oli valmistettu ruostumattomasta austeniittisesta 18 % Cr/8 % Ni -tyyppisestä teräksestä. Sauvojen pituus oli 85 mm, keskikohdan halkaisija oli 7 mm ja päissä oli 12 mm paksuiset osuudet vetokoneeseen kiinnitystä varten (Lähde 3). 18/8-tyyppinen teräs ei ole magneettinen hehkutuksen jälkeen, mutta kylmämuokkauksessa se karkenee osittain ja tulee magneettiseksi.

Kokeet kuvattiin videokameralla. Aluksi sauvat todettiin ei-magneettisiksi ja niiden suoruus tarkistettiin pyörittämällä niitä pöydällä. Sitten Girard otti kutakin sauvaa vuorollaan päästä kiinni, työnsi sen lasiputkeen ja sulki putken avoimen pään tulpalla. Hän piti putkea vasemman kätensä avokämmenellä, keskittyi jonkin aikaa ja antoi sitten putken Crussardille.

Tarkistuksissa todettiin, että ensimmäinen sauva oli heikosti taipunut keskivaiheilta ja toinen oli edelleen suora. Hämmästyttävintä oli se, että ensimmäisen sauvan toinen paksu pää oli magneettinen ja toisen, suoran sauvan ohuempi osuus oli myös magneettinen aivan pään vieressä. Nämä kohdat olivat kuin vahvasti muokattuja, vaikka mitään muodonmuutosta ei näkynyt. Kaiken lisäksi "muokkaus" oli tapahtunut sopimattomassa kohdassa niin että sen toteuttamiseen olisi tarvittu erittäin vahvoja työkaluja.

John Hasted valmisti erikoisseoksesta hauraita koesauvoja, joiden poikkipinta oli 6x8 mm. Niitä ei normaalisti saanut taipumaan huoneenlämpötilassa ilman, että ne saman tien katkesivat, eli käytännössä niiden taivuttaminen vastasi lasisauvojen taivuttamista. Kaksi hänen nuorista koehenkilöistään kuitenkin sai sauvoihin 135, 100, 67, 62, 40 ja 34 asteen taipumat (Lähde 1, sivut 39-41, Linkki 1, kohta 4). Monissa hänen koekappaleissaan, esimerkiksi ruokalusikoissa, oli niin teräviä taipumia, että lusikka normaalisti olisi katkennut niin rajussa muokkauksessa.

Toisinaan mainittu metallia haurastavien aineiden käyttö ei ole mikään ongelma, sillä se on helposti tunnistettavissa koekappaleista. Mahdollisessa murtokohdassa ei tapahdu metallin venymistä eikä kuroutumista ohueksi ja aineiden jäänteet voidaan analysoida kemiallisesti.


Taipumismekanismi

Taipumismekanismista ei ole löytämäni aineiston mukaan saatu mitään selvyyttä.  Mikään tunnettu energia ei selitä ilmiöitä. Koekappaleen kuumenemisesta olen löytänyt kirjallisuudesta vain yhden esimerkin. Teräs, alumiini, kupari jne. vaativat pehmetäkseen niin korkean lämpötilan, että niiden kuumuudella pehmentäminen käsissä olisi mahdotonta.

Metallin pehmeneminen ei voi olla yksinomainen selitys taipumiselle tapauksissa, joissa kukaan ei koskettanut kappaletta sen taipuessa tai kun kappaleesta pidettiin kiinni taipumiskohdan ulkopuolelta eikä siihen kohdistettu vähäistäkään voimaa. Gellerin aikaansaamat taipumiset tapahtuivat useimmiten siihen suuntaan, että kappaleen sivelykohdasta tuli taipuman sisäsäde.

Yhteenvetona kymmenien koekappaleiden metalliopillisista tutkimuksista on havaittu, että lähes aina käsittelyjäljet ovat vastanneet huoneenlämpötilassa tapahtunutta voimalla muokkaamista. Austeniittisen teräksen työstökarkeneminen on siitä hyvin selvä näyttö. Myös suhteellisen harvoja poikkeustapauksia on, kuten edellä on kuvattu.

Ainoa asia, mikä taipumismekanismista voidaan varmuudella todeta on se, että Geller-taivutuksella on jotakin tekemistä ihmisen psyyken kanssa. Rauhoittavaa on, että toistaiseksi ei ole havaittu taivuttamisen olevan tekijälleen välittömästi haitallista toimintaa.


Skeptikkojen näkökannat

Skeptikkojen yleinen väite on, että taikurit pystyvät helposti tekemään poikkeuksetta kaikki samat temput kuin Geller ja muut taivuttajat ovat tehneet. He eivät kuitenkaan ole esittäneet eivätkä pyydettäessäkään osaa esittää riittäviä todisteita tämän väitteen tueksi. Kuka taikuri esimerkiksi on taivuttanut avaimen tilanteessa, jossa se on ollut omistajansa kädessä tai pöytää vasten painettuna? Kuka taikuri on taivuttanut suhteellisen lujan tangonpätkän, kun kokeenjohtaja on pitänyt kiinni sen toisesta päästä? Vaikka taikuri ei ole hetkeksikään saanut kappaleita omaan haltuunsa?

Tankojen taivuttamisen skeptikot kuittaavat aina sillä, että tanko on ollut jo etukäteen taivutettu ja sitä käsissään pitävä taikuri vain huomaamattomasti kääntää sitä siten, että alun perin suorana nähdyn tangon taipuma kääntyy näkyviin. Tositilanteessa kokeenjohtajat kuitenkin ovat aina tarkistaneet tangon suoruuden kokeen alkaessa.

Kuka taikuri on saanut kappaleita taipumaan ja katkeamaan silloin, kun ne eivät ole olleet heidän käsissään, vaan muut ovat pitäneet niitä, ja kaikki paikalla olleet ovat nähneet kappaleiden olleen alun perin ehjiä tai vähemmän taipuneita. Kuka taikuri on saanut teräksen pehmenemään? Luetteloa voisi jatkaa lähes loputtomiin.

Skeptikot selittävät, että juuri tutkijat ovat kaikkein helpoimmin huijattavissa, koska he ovat tottuneet siihen, että luonto ei huijaa. Tässä skeptikot kuitenkin sivuuttavat sen seikan, että tutkijat osaavat ammattitaidollaan tutkia kappaleet ennen ja jälkeen ja he osaavat tehdä sellaisia koeasetelmia, joissa huijausyritys tulisi helposti esiin.

Skeptikon ja parapsykologian tutkijan ero omaan kokemukseen suhtautumisessa näkyy Shermerin ja Radinin välillä: Shermer vain totesi itsellään olleen lusikan pesän taipuessa paljon adrenaliinia ja jätti asian siihen, mutta Radin ihmetteli kovasti ja kokeili lusikoiden pesän taivuttamista myöhemmin uudelleen tietenkin tuloksetta.

 Skeptikot eivät tunne nimeksikään Geller-taivutuksen aineistoa ja lapsista mainittaessa he säännöllisesti kääntävät puheen Gellerin huijaamisiin. Metalliopillisen näytön merkitys ei ole vielä auennut skeptikoille. Siitä on surkuhupaisa esimerkki linkissä (9). Siinä metalliopin tutkijat Crussard ja Bouvaist vastasivat Martin Gardnerin aikaisempaan arvosteluun tieteellisen pätevästi perustellen, mutta Gardner pysyi edelleen tiukasti taikurilinjalla, hänelle tyypillisellä hyökkäävällä ja vastapuolta halventavalla tyylillään.

Skeptikkojen kirjoittamista artikkeleista ja kirjoista saa huomattavan virheellisen kuvan siitä, mitä kaikkea taivutusilmiöstä on kirjoitettu.  Todistusvoimaisimpia tapauksia ja yksityiskohtia vältellään niin järjestelmällisesti, että toisinaan joutuu ihmettelemään, riittääkö pelkkä vahva vakaumus selitykseksi vai tarvitaanko lisäksi annos älyllistä epärehellisyyttä. Kriittinenkin arvostelu on tietenkin aina tervetullutta siinä määrin, kuin se saa aikaan kehitystä tutkimusmenetelmissä.

Skeptikkotaikuri James Randi ilmeisesti piti Gelleriä pahimpana vihollisenaan, koska hän kirjoitti kokonaisen kirjan tätä vastaan (Lähde 11). Kirjan lupaavasta nimestä huolimatta siinä tuskin kuitenkaan kerrotaan totuutta Gelleristä. Randi ja Geller kuluttivat suuria rahasummia oikeudenkäynteihin toisiaan vastaan, ja muistaakseni kumpikin on julistautunut näiden voittajaksi. Martin Gardner ja Randi ovat värittämisen lisäksi myös suoranaisesti valehdelleet parapsykologiaa arvostellessaan. Tämän väitteen paikkansapitävyyden voi saada selville vertailemalla heidän tekstejään alkuperäislähteisiin.


Nykytilanne

Olen yllä esittänyt vain mitättömän osan kaikesta materiaalista, mitä arkistoihin on jäänyt käytettäväksi. Useita kymmeniä ja ehkä satoja yksittäisiä kokeita jäi kertomatta. Valitettavasti kovin harvat ovat tietoisia tällaisen aineiston olemassaolosta.

Luonnontieteellisesti suuntautuneelle ihmiselle voisi tuskin ehdottaa mitään sen naurettavampaa kuin että joku pystyisi taivuttamaan tai jopa katkaisemaan ruokalusikan vain sivelemällä sitä kevyesti. Ilmiön käsittely tiedotusvälineissä viidenkymmenen vuoden aikana on vahvistanut tämän asenteen olemassaolon ja Uri Geller on suuren yleisön silmissä tuomittu pelkäksi huijariksi.

Hyvin näkyvissä tapahtuneiden taivutusten onnistuneista filmaamisista ja videoinneista kerrotaan siellä täällä, mutta en ole nähnyt niistä esitettävän muuta kuin satunnaisia ja epäselviä lyhyitä pätkiä ilman tapahtumien selityksiä. Tarvittaisiin kokoamistyö, jonka jälkeen olisi katsottavissa riittävän pitkiä jaksoja, joiden taustat tutkittaisiin ja selitettäisiin yksityiskohtaisesti.

Parapsykologian valtavirran tutkijoiden toiminta Geller-taivutuksen suhteen on ollut katastrofaalista. Tutkijat ovat useimmiten ihmistieteiden edustajia ja heidän aikanaan itse satunnaisesti tekemänsä kokeet olivat puutteellisia järjestelyiltään. Heidän ei olisi pitänyt yrittää ilman apua tehdä sellaista, mitä eivät hallinneet.

Metallintaivutusta yritti lisäksi järjestelmällisesti tutkia laboratoriossa kaksi kokematonta ja herkkäuskoista tutkijaa, joita kaksi nuorta amatööritaikuria huijasi Randin johdolla, jopa yöllistä laboratorioon murtautumista hyväksi käyttäen. Seurauksena oli ajan ja rahoituksen tuhlaamisen ja uskottavuuden menettämisen takia täydellinen fiasko, "Project Alpha", josta kerron toisaalla täällä. Parapsykologit eivät edes jälkikäteen ole selvittäneet asioita kunnolla, vaan aivan yleisesti uskovat kritiikittä skeptikkojen tarinat.

***


Kirjallisuuslähteet

1. John Hasted (1981): The Metal-benders. Routledge & Kegan Paul (279 sivua) [kirjan tekstiosuus   on linkissä (1)]
2. John Taylor (1975): Superminds. The Viking Press, Inc. (183 sivua)
3. C. Crussard, J. Bouvaist (1978): Étude de quelques déformations et transformations apparemment
anormales de métaux. Mémoires Scientifiques. Revue Métallurgie - Fevrier 1978 (Linkki 2)
4. François de Closets (1975): Les premières expériences scientifiques sur "l'effet Uri Geller".
Sciences et Avenir 1975, novembre
5. Ferdinando Bersani ja Aldo Martelli (1983): Observations on selected Italian mini - Gellers.           Psychoenergetics, 1983, Vol. 5, pp. 99-128
6. H.C. Berendt (1986): Jenseits des Möglichen? Metallbiegen durch seelische Kraft. Verlag Herder Freiburg im Breisgau (160 sivua)
7. Bernhard Wälti (1978): Die Silvio-Protokolle 1976-1977. Zeitschrift für Parapsychologie und         Grenzgebiete der Psychologie, Jg. 20, Nr 1
8. Wilbur Franklin (1976): Metal Fracture Physics Using Scanning Electron Microscopy and the         Theory of Teleneural Interactions. The Geller Papers, ed. C. Panati, Houghton Mifflin, Boston, 1976 [tekstiosa linkissä 3]
9. Eldon Byrd (1976): Uri Geller’s Influence on the Metal Alloy Nitinol. The Geller Papers, ed. C. Panati, Houghton Mifflin, Boston, 1976 [Linkki 4]
10. W. E. Cox (1974): Note on some experiments with Uri Geller. The Journal of Parapsychology
Volume 38, Number 4, December
11. James Randi (1975/1982): The Truth About Uri Geller. Prometheus Books (235 sivua)
12. Martin Gardner (1977): Geller, Gulls and Nitinol. Humanist – May/June 1977


Linkkejä

1. John Hasted: The Metal-benders [lähde 1 ilman kuvia]
http://www.urigeller.com/the-metal-benders/

2. Crussard-Bouvaist-artikkeli [lähde 9 ilman valokuvia]
http://psiland.free.fr/dossiers/parapsy/pk/girard/girard1.html

3. Wilbur Franklin [Lähde 8 ilman kuvia]:
http://www.urigeller.com/scientific-paranormal/the-geller-papers/metal-fracture-physics-using-scanning-electron-microscopy-and-the-theory-of-teleneural-interactions/

4. Eldon Byrd ja Nitinol [Lähde 9 ilman kuvia]:
http://www.urigeller.com/scientific-paranormal/the-geller-papers/uri-gellers-influence-on-the-metal-alloy-nitinol/

5. Peter Mulacs:
http://www.parapsychologie.info/history.htm

6. http://www.urigeller.com/metal-bending-research-around-world/

7. Dean Radin, lusikan pesän taivutus:
http://www.deanradin.com/spoon.htm

8. Michael Shermer on Spoonbending:
https://www.youtube.com/watch?v=h3X9h1WlQpA

9. Parapsychology & Physics
http://www.nybooks.com/articles/1980/12/18/parapsychology-physics-1/