torstai 29. toukokuuta 2014

Kuolinvuodetapahtumat

Kuoleminen kuuluu elämään samalla tavalla kuin syntyminenkin. Uuden elämän syntyminen on suuri ja ihmeellinen tapahtuma. Myös ihmisen kuolemisen täytyy olla merkittävä tapahtuma, koska sen ympärillä esiintyy yhtä ja toista sellaista, mistä melko harvoin puhutaan massatiedotusvälineissä ja tieteellisissä artikkeleissa.


Kuoleminen on prosessi

Alan kokenut asiantuntija Peter Fenwick kuvaa hitaasti etenevää ja jossain määrin tajuissaan tapahtuvaa kuolemista prosessina, ja hyvä esitys siitä on mm. videoilla (1). Hänen mukaansa ihmisen pitäisi voida kuolla rauhassa ja läheistensä ollessa läsnä, jos se on mahdollista. Hän kammoksuu kuolemista yksinään teho-osaston huoneessa kaikenlaisten apulaitteiden ympäröimänä. Jatkossa kuvattuja ilmiöitä ei tapahdu kaikille, mutta osa niistä voi olla hyvinkin yleisiä.

Fenwickin mukaan kuoleminen on matka, joka toisinaan alkaa ennaltatietämisellä. Ennakkotieto saadaan joskus silloinkin, kun tiedon kohde kuolee sellaisessa onnettomuudessa, jonka kulkuun ei ole voinut vaikuttaa. Lähellä kuolinhetkeä kuoleva alkaa nähdä näkyjä, jolloin hän kertoo tapaavansa jo rajan takana olevia läheisiään, jotka ovat tulleet häntä noutamaan. Hän voi neuvotella kuolinhetkeä myöhemmäksi, jos hän haluaa tavata vielä jonkun ihmisen, joka on tulossa häntä katsomaan.

Useimmiten kuoleva lähtee mielellään noutajiensa mukaan, mutta kokee toisinaan myös suurta pelkoa nähdessään noutajansa. Hän voi nähdä uuteen todellisuuteen, jonne hän uskoo olevansa menossa. Näyt voivat alkaa jo potilaan ollessa niin hyväkuntoinen, että kukaan ei osaa epäillä lähdön olevan lähellä. Potilas voi ihmetellä, miksi hän näkee jonkun rajan taakse siirtyneen läheisensä seisovan ovella tai sänkynsä jalkopään takana tai vaikkapa istuvan vuoteellaan. Jossakin vaiheessa hänelle selviää, että kuolema on lähellä ja näyn henkilö on tullut auttamaan häntä rajan yli.

Hyvin monia kuolevia loppuun asti auttaneet hoitajat kertovat kokemuksistaan kolmessa pitkässä ketjussa linkissä (2). He kertovat olevan yleistä, että potilas kuolinhetkellään kurkottaa kohti noutajaansa. Tässä muutama esimerkki heiltä:

EDValerieRN, Linkki 2.1:
When my aunt passed away after a battle with cancer, she sat straight up in bed, raised her arms toward the sky, and said "they're beautiful" and then passed away calmly.

I've had a patient tell me the angel was there for her on the CT table.. she died a few hours later...
"puggymae", Linkki 2.1:
I have cared for many patients who spoke of little children dressed in white sitting by their beds watching them or talking to them. Usually the patients die within a day or so of starting to mention these children. I have always assumed they were just angels. Whatever they are they seem to comfort the patients (hope when I go I get to see a few!).
Hoitajien kertomuksia on myös linkissä (3), videona.

Näyt muistuttavat usein kuolemanrajakokemusten alkuvaiheita. Kuolemanrajakokemuksista on oma juttunsa toisaalla täällä.


Erikoisia ilmiöitä

Juuri ennen kuolinhetkeä pitkälle dementoitunut ja pitkään puhekyvytön potilas toisinaan virkistyy, jolloin hän yllättäen alkaa puhua ja kertoo jo ajat sitten unohtamiensa henkilöiden nimiä. Vakavasti liikuntarajoitteinen ja jo hetken aikaa reagoimaton potilas voi virkistyä, nousta istualleen ja kurkottaa ylöspäin, jonka jälkeen lähtö sitten tapahtuu.

Time-lehden artikkelissa (Linkki 4) ortopedisen kirurgian apulaisprofessori kertoo tapauksen, jossa hänen aivokasvainten lamauttama potilaansa virkistyy hetkeksi ja sanoo selvät jäähyväiset perheelleen ja jopa taputtaa heitä. Kokenut hoitaja kertoo siitä lääkärille seuraavasti:
He woke up, you know, doctor--just after you left--and said goodbye to them all. Like I'm talkin' to you right here. Like a miracle. He talked to them and patted them and smiled for about five minutes. Then he went out again, and he passed in the hour.
Tällaisissa virkistymisissä näyttää usein siltä, että ne ovat mahdottomia ja siinä tapahtuu ihme, mutta sen arvioimiseen tarvitaan tietenkin lääkäri. Edellisen artikkelin kirjoittaneen lääkärin mielestä miehen aivot olivat niin kasvainten täyttämät, että virkistymisen olisi pitänyt olla käytännössä mahdotonta:

But it wasn't David's brain that woke him up to say goodbye that Friday. His brain had already been destroyed. Tumor metastases don't simply occupy space and press on things, leaving a whole brain. The metastases actually replace tissue. Where that gray stuff grows, the brain is just not there.

What woke my patient that Friday was simply his mind, forcing its way through a broken brain, a father's final act to comfort his family.
Hoitajat ja kuolevan omaiset ovat toisinaan nähneet erikoisia tapahtumia kuolevan ympärillä. Huone voi merkillisesti valaistua tai lähdön hetkellä potilaasta lähtee jotakin leijailemaan ylöspäin. Hoitajien foorumilla kerrotaan, miten perhe näki kuolevan rinnasta nousevan hattaramaisen pilven:

"JeneraterRN", linkki 2.3:
When my grandfather was laying in the upstairs living room, he was surrounded by our family and neighbors. Just as he was taking his final breath, multiple people witnessed a puff-like cloud rise from the middle of his chest.
Kuoleva ja hänen omaisensa voivat toisinaan yllättyä, kun kuoleva näkee vastaanottajiensa joukossa sellaisia tuttavia, joiden uskotaan olevan elossa. Tarkistuksissa näiden useimmiten voidaan todeta juuri kuolleen tai olleen kuolleina jo kauemmin ilman, että siitä kukaan huoneessa oleva tiesi. Michael Prescott kertoo blogissaan melkoisen määrän tällaisia tapauksia (Linkki 5). Harvoin nähdään myös edelleen elossa olevia vastaanottajien joukossa.


Tapahtumat kauempana

Kuolinvuodetapahtumat eivät rajoitu vain sairaalan huoneisiin, vaan vaikutukset säteilevät parhaimmillaan vaikkapa maapallon toiselle puolelle. Tällaisia niin sanottuja spontaani-ilmiöitä tapahtuu usein myös silloin, kun kuoleminen tapahtuu nopeasti onnettomuuden yhteydessä. Yleisimpiä tapahtumia näyttävät olevan sellaiset, että joku läheinen näkee kuolevan näkynä lähellään tai kello tai jopa useampia kelloja pysähtyy osoittamaan kuolinaikaa, joka on yleensä tiedossa melko tarkasti. Useimmiten kello on potilaan kotona tai se on ollut muuten hänelle tärkeä kello. Potilaalle rakas soitin voi itsekseen antaa äänen hänen kuolemansa aikoihin. Myös muunlaisia fysikaalisia ilmiöitä voi tapahtua.

Esimerkkejä Leea Virtasen kirjoista:
Mieheni kuoli samana vuonna (1947) ja hällä oli kultakello. Hän sairasti syöpää, oli sotainvalidi. Hän sanoi: "Usko äiti, kun kuolen, tuo kello seisattuu sillä minuutilla", ja niin kun hän kuoli, katsoin sitä kelloa, se seiso, ja mieheni isä sanoi, että älä sitä liikuta. 10 minuutin päästä se kävi käymään. (Kirja 1, s. 53.)

Kello lyö. Isäni ei puhunut mitään, hän otti vaan tarkan ajan ylös. Kolme päivää myöhemmin saatiin tietää, että pikkuserkkuni Otto oli kaatunut rintamalla täsmälleen tämän kellonlyönnin aikana. Tähän minä uskon aivan täysin. (Kirja 1, s. 54. Kyseinen kello ei normaalisti lyönyt ollenkaan, vaan sen tiedettiin lyövän vain kuolemantapauksien yhteydessä.)

Isoisäni kuoli 16.3.1973 kello 9.15. Me muut olimme sairaalassa, vain isoäiti oli kotiapulaisen kanssa kotona. Isoäidin huoneessa on piirongin päällä hänen sodassa kaatuneen poikansa Hilin kuva. Sekä isoäiti että apulaisemme kertoivat, että tasan kello 9.15 Hilin kuva putosi lattialle, vaikka mistään raosta ei huoneeseen käynyt tuulen henki. Isoäiti tiesi heti, että isoisä oli kuollut. (Kirja 1, s. 55.)

Isä oli istunut työhuoneessaan kirjoituspöytänsä ääressä, kun hän huomasi akkunastaan, että puutarhan käytävää pitkin lähestyi mieshenkilö. Lähemmin tarkasteltuaan tulijaa, tunsi isä hänet rovasti O:ksi, joka sota-aikana asui pappilassa. Isä riensi avaamaan ulko-ovea nähden ystävänsä lähestyvän ja viittovan käsillään. Kun saapui isäni kohdalle, hän katosi. Rovasti oli kuollut samalla hetkellä, kun isä oli ojentamassa hänelle kättään tervehdykseksi. (Kirja 2, s. 108.)

Keittiömme oven suuhun ilmestyi aivan kuin suuret siniset miehen haalarit ja niin kamalan rasvaiset ja likaiset. Se oli niin selvä näky, että minun piti mennä aivan viereen toteamaan, ettei siinä sittenkään ollut mitään. Kun sitten mieheni tuli kotiin työstään, hän sanoi, että rasvari (joka asui seinän takana) oli murskaantunut sinne koneitten väliin. (Kirja 2, s.110.)

Kuolevan yläpuolella oli jonkinlainen taulu. Tämä heilui edestakaisin kuin se olisi ollut myrskyävässä laivassa.
Kuolevan sängynpäässä ollut pöytä hyppi ylös-alas.
Vanhanaikaisella liedellä ollut pata pomppi paikallaan.
Liesi ja uuni olivat vanhan tavan mukaan rakennettu kivistä laastia apuna käyttäen. Uunin-  ja savupiipunkyljestä lensi lattialle savea. Äitini kertoi pillahtaneensa itkuun. (Kirja 2, s.151.)

Kertojalla oli ollut anopin kuolemaa koskevia enneunia ja hän oli levoton. Aamulla klo 6.50 hän kuuli oveen koputettavan kahdesti; samaan aikaan kello pysähtyi. Myös miehellä oli ollut levoton mieli yöllä ja vanhemmat mielessä. Anoppi oli kuollut 6.50. "Näin oli hänen sanoma meille". Sama perintökello pysähtyi aviomiehen kuollessa sairaalassa klo 4.40. (Kirja 2, s. 160.)

Ovatko kertomukset tosia?

Skeptikot tyypillisesti sanovat, että kaikki havaintokertomukset ovat vain "anekdootteja", joilla ei ole mitään todistearvoa eikä tieteellistä merkitystä. On selvää, että kerrotuilla kokemuksilla on suuri merkitys sureville omaisille ja myös yleisemmin maailmankuvan kannalta, mutta miten olisi sitten tieteen kannalta?

Kuolinvuodetapahtumista on syntynyt kansanperinnettä, ja se epäilemättä vaikuttaa sekä kokemusten muotoon että niihin suhtautumiseen. Olen ottanut kantaa folkloristien suhtautumiseen toisaalla täällä, kirjoituksissa Parapsykologia ja folkloristiikka  ja Onko parapsykologialle tarvetta?.

Kokemuskertomuksia tarkastelemalla ajatteleva ihminen todennäköisesti huomaa, että kertomuksia ei mitenkään voida panna pelkän kansanperinteen tiliin – sen huomasi jopa tutkiva folkloristi Leea Virtanen aikanaan. Pelkät tuntemukset ja harhanäyt voitaisiin rajatapauksena kuitata vain yhteensattumina, joihin ryhdytään uskomaan valikoivan muistin ansiosta. Fysikaaliset tapahtumat eivät enää taivu pelkiksi harhoiksi, koska pudonnut taulu todella löytyy lattialta, kellon pysähtymisen on kuka tahansa voinut huomata ja särkynyt esine pysyy rikkoutuneena tapahtuman jälkeenkin. Fysikaaliset ilmiöt ovat usein sen luonteisia, että varsin usein toistuvina niitä ei voida kuitata myöskään pelkiksi yhteensattumiksi.

Erityyppiset kuolinvuodetapahtumat asettuvat helposti loogiseksi kokonaisuudeksi, kun niitä tarkastellaan suurena joukkona. Niitä voidaan myös aivan hyvin tutkia tieteellisillä menetelmillä. Mielestäni on outoa, että maailmankuvan ja ihmisen osan tuntemisen kannalta niin tärkeät ilmiöt ovat niin vähän tutkittuja ja niistä tiedetään julkisuudessa niin vähän. Kiinnostuneet ja tutkimukseen vakavasti suhtautuvat tutkijat pelkäävät naurunalaiseksi joutumista ja rahoituksen saamisen vaikeutta, ja nämä pelot ovat valitettavasti osoittautuneet hyvin perustelluiksi.

Yhteenvetona voidaan todeta, että kuolemisen yhteydessä tapahtuu runsaasti psi-ilmiöitä ja kertomukset niistä ovat hyvin arvokkaita maailmankuvan ja tieteen kannalta.   

- - -
Kirjoja

1. Leea Virtanen (1974): Kun kello pysähtyi. WSOY Porvoo – Helsinki

2. Leea Virtanen (1977): Telepaattiset kokemukset. WSOY Porvoo – Helsinki - Juva


Linkkejä

1. Peter Fenwickin luentoja
1.1. Peter Fenwick - Toward a science for death related phenomenon and consciousness - Stockholm
http://www.youtube.com/watch?v=CcogQBGK-Zo
1.2. Dr Peter Fenwick - 'Consciousness and Dying' - Interview by Iain McNay
http://www.youtube.com/watch?v=-6kDMl6N3C4
1.3. Peter Fenwick 2004: Dying: a spiritual experience as shown by Near Death Experiences and Deathbed Visions
http://www.rcpsych.ac.uk/PDF/PFenwickNearDeath.pdf

2. Nurses forum
2.1 http://allnurses.com/general-nursing-discussion/deathbed-visions-196680.html
2.2 http://allnurses.com/general-nursing-discussion/death-bed-visions-301825.html
2.3 http://allnurses.com/general-nursing-discussion/deathbed-visions-updated-617087.html

3. Hospice Nurses Share Their Spiritual Experiences with Dying Patients
https://www.youtube.com/watch?v=nMr_sapd-qY

4. Scott Haig M.D.: The Brain: The Power of Hope. Time-lehti 29.1.2007
http://content.time.com/time/printout/0,8816,1580392,00.html

5. Michael Prescott's Blog: A peek at Darien
http://michaelprescott.typepad.com/michael_prescotts_blog/2011/04/a-peek-at-darien.html