perjantai 28. syyskuuta 2012

Mitä itse uskon?

Laajennettu 18.10.2012

Uskoisin, että moni on ihmetellyt tätä blogia lukiessaan, että mitä minä itse uskon. Tai sitten hän on olettanut uskomisestani sellaista, mikä ei vastaa todellisuutta. Minua on nimitetty sekä huuhariksi että skeptikoksi. Yritän parhaani mukaan kertoa, miten itse näen tämän uskomiseni.

Miten tähän on tultu

Muistan jo pikkupojasta lähtien olleeni hyvin utelias maailmankuvan suhteen. Halusin oppia ja tietää mahdollisimman paljon. Tiede kiinnosti minua, koska tieteen edustajat ilmeisesti tiesivät paljon asioita. Kansakoulu- ja oppikouluiässä luin laajasti mitä tahansa käsiin sattuvaa ja halusin oppia ulkomaiden kieliä. Aikakauslehdistä luin myös hiukan pelottaviakin juttuja "yliluonnollisista" asioista ja kuuntelin hartaasti setäni kertomia kokemuksia kummitustalosta. Kokemattomana uskoin kaiken sellaisenaan.

Vasta opiskeluaikana aloin vähitellen herätä huomaamaan, että tiedekään ei sentään tiedä ihan kaikkea mahdollista. Kiinnostukseni "yliluonnollisista" ja henkisistä asioista jatkui, ja aloin opiskelun lomassa käydä Helsingissä Suomen Parapsykologisen Tutkimusseuran ja teosofien yleisötilaisuuksissa. Tapasin myös muita henkisten asioiden harrastajia ja kuulin heidän kertovan spontaaneista psi-kokemuksistaan. Kuuntelin innolla selvänäkijöiden ja meedioiden kertomuksia ja esityksiä kyvyistään. Ihastuin kovasti teosofien kauniiseen maailmankuvaan, joka mielestäni tarjosi mahdollisuuden oikeudenmukaisuuden toteutumiseen ihmisten kesken.

Halusin todella tietää, onko psi-ilmiöitä todellisuudessa olemassa vai ei. Yritin löytää mahdollisimman vahvaa näyttöä asian ratkaisemiseksi. Tiedonhalussani vertailin ja tarkistelin kuulemiani asioita, mikä johti moniin toisinaan tuskallisiinkin pettymyksiin. Selvänäkijät ja meediot usein erehtyivät eikä heillä ollut kunnollista käsitystä aineellisen maailman lainalaisuuksista. Monet henkisten asioiden harrastajien kertomukset kokemuksistaan osoittautuivat vahvasti liioitelluiksi ja väärin tulkituiksi. Päinvastaisista vakuutteluista huolimatta teosofiakin osoittautui uskonnoksi, jonka tunnustajat seurasivat auktoriteettejaan kritiikittömästi.

Vaikka spontaanitapausten kokijoiden kertomukset tarkistuksissa useimmiten kutistuivatkin olemattomiin, niin aina ei sentään niin käynyt. Monet hyvin konkreettiset ja selvät tapaukset kestivät tarkistelun ja niiden totuudenmukaisuus vain vahvistui siitä. Opiskeluaikana tapahtui kolme maailmankuvani kannalta tärkeätä asiaa: luin vihjeestä psykiatri C. G. Jungin toimitetun omaelämäkerran, löysin itse J. Krishnamurtin kirjat ja paraseuran silloisesta kirjastosta löysin parapsykologian vertaisarvioidut aikakauslehdet.

Työelämässä ollessani jatkoin harrastuksiani entiseen malliin, ja osasta löydöistäni olen kertonut täällä blogissa. Internet on tuonut mukanaan vallankumouksen tiedonhankinnan helppoudessa, mutta oikeat kultajyvät on aina kaivettava esiin työläästi valtaisan tietokuonan seasta.


No mitä sitten uskon?

Jossain määrin hajanaisena persoonallisuutena en itsekään aina tiedä mitä uskon. Toisinaan uskon enemmän ja toisinaan vähemmän. Arkielämän pyörityksessä psi-ilmiöt usein jäävät pitkäksi aikaa taka-alalle. Olen vuosikymmenien kuluessa ollut henkilökohtaisesti mukana aika tavalla uskomattomissa asioissa, ja toisinaan joudun kertailemaan arkistojani palauttaakseni asioita elävämmin mieleen. Joka tapauksessa voin luottaa siihen, että tuoreeltaan tekemäni lyhyet muistiinpanot pitävät paikkansa enkä ole pelkkien muisteluiden varassa.

Laajan parapsykologian tutkimukseen tutustumisen ja omien kokemusten pohjalta olen hyvin vakuuttunut, että psi-ilmiöitä on todella olemassa. Parapsykologian tutkimuksen yli 120 vuoden aikana tuottama kokonaiskuva on niin tukevalla pohjalla, että se mielestäni varmistaa psi-ilmiöiden olemassaolon.  Adrian Parker ja Göran Brusewitz (2003) ovat tehneet hyvän yhteenvedon tästä näytöstä. Mutta miten näiden ilmiöiden perimmäisiä syitä ja mekanismeja olisi tulkittava – se onkin sitten jo paljon hankalampi juttu.

Mielestäni tulkintojen pitäisi aina perustua hyvin varmennettuihin ja monipuolisiin aineistoihin, joita käsitellään tieteen menetelmillä ja pätevää logiikkaa soveltaen. Pelkät filosofiat ja teoriat ilman käytännön näyttöä eivät useimmiten johda merkittäviin tuloksiin. Jos jollekin asialle ei ole kunnollista näyttöä, niin pyrin jättämään sen aidosti avoimeksi ja jätän sen "korvan taakse", odottelemaan mahdollista lisävalaistusta. "Kunnollinen näyttö" on tietenkin pitkälti henkilökohtainen tulkintakysymys.

Psi-ilmiöiden selityksenä usein käytetty kvanttimekaniikka ei mielestäni riitä kuin enintään osaselitykseksi nykyisin käytettävissä olevalla tiedon tasolla. Voimalliset makroilmiöt ja jopa yli vuosikymmenen jälkeen toteutuvat ennusunet tuskin voivat selittyä kvanteilla. Toiset ulottuvuudet ja ilman aikaa toimiva henkimaailma ovat hyvin houkuttelevia ja selitysvoimaisia hypoteeseja, mutta niihin uskovat jättävät usein olennaisia asioita huomioon ottamatta. Henkimaailmasta on toistaiseksi saatu eri teitä niin katkelmallista ja osittain ristiriitaista tietoa, että olen jättänyt sen olemassaolon avoimeksi, varsinkin siinä muodossa, missä se yleensä esitetään.


Miten tästä eteenpäin?

Mielestäni nykyiset parapsykologiaa sivuavat mielikuvat ovat niin karkeita, että eteenpäin meneminen vaatii paljon lisätietoa ja sen hienovaraista tulkitsemista. Spontaanitapaukset ja niistä varsinkin jälleensyntymiskokemukset, kuolemanrajakokemukset, kriisiapparitiot ja monet meedioviestit viittaavat siihen, että ihmisessä on paljon sellaista henkisyyttä, mitä nykytiede ei ymmärrä.

C. G. Jungilla oli hyvä yritys ymmärtää näitä hankalia asioita tieteelliseltä pohjalta. Hän kuitenkin pioneerina pääsi vain jonkin verran eteenpäin. Jungin tarjoamat mielikuvat ovat usein kovin vaikeaselkoisia ja hänen teksteissään on siellä täällä merkillisiä huonosti harkittuja lausahduksia, joten eipä ole ihme, että hän on valitettavan suuressa määrässä jäänyt unohduksiin.

Jung kävi itse läpi jonkinlaisen psykoosin, mutta selvisi siitä takaisin arkielämään. Hän joutui pakonomaisesti käymään läpi ihmiskunnan psykologista historiaa. Olin hetken kirjeenvaihdossa erään selvänäkijän kanssa, joka antoi vakuuttavan kuvan itsestään ja kyvyistään. Myös hän näytti askartelevan erikoisten, maantieteellisiin paikkoihin liittyvien historiallisten asioiden parissa. Tällaiset havainnot viittaavat mielestäni siihen, että ihmiskunnalla on jonkinlainen merkillinen, piilossa tapahtuva henkinen kehitys taustallaan.

Kaikki jossakin määrin tuntemani selvänäkijät ja meediot ovat eläneet jonkinlaisessa psi-maailmassa. Heillä ei ole ollut alkeellistakaan käsitystä tieteen menetelmistä eikä fysikaalisesta maailmasta ja siinä vallitsevista luonnonlaeista. Toisaalta tällainen psyykikon maailma on luonnontieteilijälle käsittämätön. Tavallaan on uskomatonta, että näin erilaiset maailmat voivat jatkuvasti elää rinnakkain mutta pysyä niin erillään toisistaan.

Olen tullut siihen alustavaan käsitykseen, että kaikki psi-ilmiöitä ja henkimaailmaa koskevat nykyiset mielikuvat ovat alkeellisen karkeita. Ne ovat niin karkeita, että ne ovat erotuskyvyttömyydessään suorastaan harhaanjohtavia. Ehkä niissä asioissa eteenpäin pääsemiseen tarvitaan Jungin kaltaisia lahjakkaita tieteen edustajia, joilla on omaa kokemusta sieltä toisesta maailmasta. Heillä on mahdollisuus paremmin ymmärtää sekä aineellisen maailman että psi-maailman lakeja. Valitettavasti "tavallisten" luonnontieteen edustajien kokemat ohimenevät psykoosit eivät näytä auttavan tällaista ymmärtämistä, vaan tarvitaan todella erikoislahjakkuuksia, parapsykologian "Einsteineja".

Psykoosit ovat tietenkin useimmiten niin vakavia häiriöitä, että niihin ei pidä suhtautua kevyesti. Olen kirjoittanut parapsykologiasta ja mielenterveydestä enemmän juttua toisaalla täällä.


Adrian Parker and Göran Brusewitz (2003): A Compendium of the Evidence for Psi
European Journal of Parapsychology, 2003, 18, 33-52.
http://parapsykologi.se/artiklar/ejp2003_ap_gb_ult.pdf

tiistai 11. syyskuuta 2012

Onko parapsykologialle tarvetta?

Toisinaan näkee sanottavan, että parapsykologiaa ei tarvita, koska perinteiset tieteet kyllä hoitavat kaiken tarvittavan tutkimisen. Mitenkähän asian laita tarkemmin ajatellen on?


Selittämättömiä kokemuksia

Lukemattomat ihmiset ovat kertoneet nähneensä unia, jotka ovat ennakoineet jotakin tulevaa, ennalta arvaamatonta tapahtumaa niin yksityiskohtaisesti, että se ei käytännössä ole voinut olla sattumaa. Samoin lukemattomat ihmiset uskovat olleensa telepaattisessa yhteydessä johonkin toiseen ihmiseen, usein toistuvastikin. Myös monet ovat kertoneet nähneensä läheisen ihmisen enemmän tai vähemmän täydellisenä hahmona lähellään suunnilleen sillä hetkellä, kun tämä on ennalta arvaamatta kuollut tai loukkaantunut jossakin kauempana.

Kuolemantapausten yhteydessä kerrotaan joko kuolinhuoneessa tai kauempana kuolinaikaan tapahtuneen selittämättömiä ilmiöitä kuten esineiden liikkumisia tai rikkoutumisia, kellojen pysähtymisiä ja taulujen putoamisia. Joidenkin ihmisten ympärillä on kerrottu tapahtuneen rajujakin aineellisia ilmiöitä ilman, että näitä ns. keskushenkilöitä tai ketään muutakaan olisi saatu kiinni ilmiöiden tahallisesta aiheuttamisesta. Joissakin taloissa kerrotaan pitkällä ajalla tapahtuneen esineiden liikkumisia ja niissä on myös voitu nähdä erilaisia ihmishahmoja kulkemassa.

Hyvin monet ihmiset ovat kertoneet nähneensä tai muuten aistineensa, mitä jossakin kaukana on samoihin aikoihin tapahtunut. On paljon kertomuksia siitä, miten joku outoon paikkaan tullessaan on tuntenutkin tienoon niin tarkkaan, että on osannut suunnistaa siellä oikein, toisinaan myös ihmetellen mitä oikeasti tapahtuneita muutoksia ympäristössä on tapahtunut. Monet lapset ovat heti puhumaan opittuaan kertoneet eläneensä jossakin muualla, joskus antaen niin tarkkoja tietoja, että kyseisen kuolleen henkilön asuinpaikka on löydetty kuvausten perusteella. Sydänpysähdyksestä elvytetyt ovat joskus kertoneet tehneensä tajuttomuutensa aikana sellaisia paikkansa pitäviä havaintoja, joita he eivät olisi siinä maatessaan mitenkään voineet tehdä.

Mitkähän perinteiset tieteenalat olisivat kiinnostuneita tällaisista kertomuksista?


Folkloristiikka

Folkloristiikka on kiinnostunut kansan keskuudessa esiintyvistä tarinoista ja keräilee ja tutkii niitä. Olenkin jo käsitellyt parapsykologian ja folkloristiikan suhteita toisaalla täällä. Folkloristit näyttävät olevan kiinnostuneita tarinoista pelkkinä tarinoina eikä kertomusten totuusarvo kiinnosta ollenkaan. Lähtöoletuksena on, että kaikki "yliluonnolliset memoraatit" ovat pelkästään mielikuvituksen tuotetta. Jos samassa "elämyksessä" on ollut mukana useampia henkilöitä, niin vain yhtä haastatellaan, koska siten saadaan paras mahdollinen folkloristinen tutkimustulos.

Folkloristien ammatillinen pätevyys tuskin useinkaan riittäisi kertomusten totuusarvon arviointiin. Ulkopuolisena kuitenkin hiukan ihmetyttää, että kun koettu todellisuus toisinaan muuntuu
mielikuvituksellisiksi memoraateiksi, niin sen prosessin mekanismit eivät näytä olevan tutkimuskohteena mielenkiintoisia. Yhteenvetona voidaan todeta, että folkloristiikasta ei ole apua mahdollisten aitojen psi-kokemusten tutkimuksessa, vaan aidot tapaukset hautautuvat kaiken, osittain todella mielikuvituksellisen folkloristiikan aineiston sekaan.


Psykologia ja psykiatria

Psykologien ja psykiatrien suhtautumisesta psi-ilmiöihin olen jo kirjoittanut toisaalla täällä. Ihmisten harha-aistimukset ovat hyvin yleisiä ja psykologit etsivät niille selityksiä. Psykiatrit ja lääketiede puolestaan etsivät niille parannuskeinoja parhaansa mukaan. Suhteellisen harvinaiset aidot psi-ilmiöt ja toisaalta mielen aidot harhat ovat muodollisesti samanlaisia, joten ainoa erotuskeino on tarkistaa, kuvaavatko kokemukset todellisia tapahtumia riittävän yksityiskohtaisesti vai ovatko ne vain sisäsyntyisiä.

Psykologian ja psykiatrian lähtökohtana on, että kaikki harha-aistimukset aiheutuvat psykologisista, kemiallisista ja neurologisista syistä, joten mitään tarvetta tarkistuksiin ei ole. Akateemisissa piireissä lisäksi varotaan visusti leimautumista, mistä syystä tarkistuksiin ei myöskään haluta lähteä kiinnostuksesta huolimatta, tai ainakaan myönteisistä tuloksista ei uskalleta kertoa julkisesti.

Muista kuin mahdollisista psi-ilmiöistä aiheutuvia psykologisia prosesseja kyllä tutkitaan tarkasti. Tuloksille on käyttöä esimerkiksi oikeudenkäynneissä todistajien lausuntojen luotettavuuden arvioinnissa.


Fysiikka

Fyysikot tutkivat aineellisen maailman luonnonlakeja, joista onkin saatu luoduksi erittäin hyvin toimiva maailmankuva. Varmaankin useimmat tutkijat ovat omaksuneet skeptikoiden esittämän ajatuksen, että luonnonlait tunnetaan jo niin hyvin, että psi-ilmiöt eivät enää mahdu mihinkään tyhjään paikkaan, joten sellaiset ilmiöt ovat mahdottomia. Joka tapauksessa fyysikoilla ei ole mitään mielenkiintoa tutkia epämääräisiltä tuntuvia psi-väitteitä, kun selväpiirteisempiäkin tutkimusmahdollisuuksia on riittämiin ja rahoituskin järjestyy.


Neurologia

Neurologien tutkimukset ovat tuoneet esiin mahtavat määrät tietoa keskushermoston toimintamekanismeista. Tulokset ovat osoittaneet, että aivojen kunnon ja ihmisen tajunnan välillä on todella kiinteä yhteys. On hyvin ymmärrettävää, että monet tutkijat ovat sitä mieltä, että minkäänlaista tajuntaa ei voi olla olemassa aivojen ulkopuolella. Tästä lähtökohdasta he hylkäävät kaikki muuhun viittaavat havainnot suoralta kädeltä niiden "mahdottomuuden" vuoksi.
Tarkkaan ajatellen neurologian hyvin toimivilla hypoteeseilla ei kuitenkaan voida sulkea pois aivojen ulkopuolisen tajunnan mahdollisuutta.

Usein olen ihmetellyt, miksi netissä on niin vähän vesipäätä eli hydrokefalusta koskevia tutkimuksia. Luulisi olevan hyvin mielenkiintoista selvittää, miten aivotoiminta on muotoutunut vaikeimmissa luotettavasti raportoiduissa tapauksissa, kun jotkut – tosin harvalukuiset – potilaat ovat tulleet melko hyvin toimeen alle puolella aivomassalla. Samoin pitäisi mielestäni erikoiskykyjä eli ns. savant-ihmisiä tutkia enemmän, koska näyttää siltä, että heidän muistamiskykynsä ylittää runsaasti nykyisten muistiteorioiden sallimat rajat, samoin kun heidän päässälaskutaitonsa vaikuttaa aivan käsittämättömältä.


Parapsykologia

Parapsykologian tutkimus lähti aikanaan liikkeelle spontaanihavainnoista, joita alettiin järjestelmällisesti kerätä ja tutkia. Society for Psychical Researchin alkuaikoina tarkistettiin suuret määrät spontaanitapauksia erittäin tarkasti yksityiskohtien paikkansapitävyyden suhteen ja koottiin julkaisuiksi, jotka valitettavasti ovat jääneet suurelta yleisöltä melko lailla unholaan. Todellinen klassikko on laaja kirja Edmund Gurney, Frederic William Henry Myers, Frank Podmore: "Phantasms of the living", jota vielä on rajoitetusti saatavissa näköispainoksena (http://www.amazon.com/Phantasms-living-Edmund-Gurney/dp/1177705540/ref=sr_1_fkmr1_3?s=books&ie=UTF8&qid=1346017893&sr=1-3-fkmr1&keywords=parapsychology+podmore).

Koska pian todettiin, että pelkällä spontaanitapausten tutkimisella ei voida päästä riittävän pitkälle tieteellisessä mielessä, niin ryhdyttiin kokeelliseen tutkimukseen. Kokeiden avulla päästiin nykyiseen parapsykologian tilanteeseen, jossa todetaan, että suurilla koesarjoilla saadaan valikoimattomilta koehenkilöiltä heikko psi-vaikutus esiin ja on löydetty löysiä lakeja, joita psi-ilmiöt noudattavat.

Parapsykologia on nykyisin jakautunut niin moniin osa-alueisiin, että yksikään parapsykologi ei pysty hallitsemaan niitä kaikkia. Esimerkkeinä mainittakoon vaikkapa mikro-psi-kokeet tietokoneilla ja muilla elektronisilla laitteilla, ESP-kokeet lukemattomin erilaisin koejärjestelyin, psykokinesiakokeet, meediotutkimus ja spontaanitapausten tutkimus mukaan lukien poltergeistit, kuolemanrajakokemukset ja jälleensyntymiskokemukset. Kuitenkin tutkimus kaikilla näillä alueilla on mielekästä ja valottaa psi-ilmiöiden eri puolia.

Parapsykologian tutkimusta ei voida täysimääräisesti toteuttaa ilman muiden tieteiden apua. Psykologiaa ja tilastotiedettä tarvitaan koejärjestelyiden suunnittelussa ja tulosten tulkinnassa, fysiikkaa ja tekniikkaa koelaitteiden rakentamisessa ja käytössä. Myös fysiologian ja neurologian tuntemusta tarvitaan koelaitteiden käytössä. Jopa taikureita tarvitaan koehenkilöiden vilppimahdollisuuksien poistamisessa, ja heitä on monissa tapauksissa käytettykin.

Olen toisinaan nähnyt sanottavan, että parapsykologia on väistämättä taantuva tiede, koska sen mahdollinen toiminta-alue koko ajan supistuu. Perusteluna tälle ajatukselle on se, että tiedon ja varsinkin psykologisen tiedon lisääntyessä yhä useampi ilmiö saa tieteellisen selityksen, jolloin parapsykologialle jää yhä vähemmän toiminta-aluetta. Esimerkeiksi on otettu tapauksia historian varrelta, jolloin alun perin paranormaalina pidetty asia on tullut perinteisten tutkimusalojen piiriin ja todettu normaaliksi.

Mielestäni historia on tähän mennessä opettanut, että todellisuus ei ole suljettu järjestelmä eikä sen rajoista ole mitään tietoa. Tiedon lisääntyessä rajapinta tunnetun ja tuntemattoman välillä kasvaa, joten myös parapsykologialle avautuu yhä enemmän uusia mahdollisuuksia tutkimukseen ja kysymyksenasetteluun. Lisäksi psi-ilmiöiden havainnot ovat niin vahvasti selittämättömiä, että valtavirran tieteiden avulla ei ole mitään mahdollisuuksia selittää niitä tällä tietoa.

Vaikka parapsykologia on riippuvainen muiden tieteiden kehityksestä, niin muut tieteet eivät voi korvata sitä. Tieteen valtavirrassa keskitytään sen omiin tärkeisiin tutkimusalueisiin ja jätetään mahdolliset psi-vaikutukseen viittaavat ilmiöt huomioon ottamatta. Parapsykologia on ainoa tiede, joka keskittyy psi-ilmiöiden esiintymisen ja luonteen tutkimiseen. Ilman parapsykologiaa monet maailmankuvan kannalta erittäin tärkeät asiat jäisivät tutkimatta, joten parapsykologialle todellakin on tarvetta.

keskiviikko 13. kesäkuuta 2012

Richard Wiseman: Yliluonnollinen ilmiö


Psykologian professori ja taikuri Richard Wiseman on mielenkiintoinen persoona. Hän on tehnyt kokeellista tutkimusta parapsykologian alalla ja on myös tunnettu julkisuuden henkilö. Hän toimii kuitenkin enimmäkseen skeptikkoseurassa ja kirjoittaa varsin skeptisesti. Luin hänen hiljattain suomeksi käännetyn kirjansa Wiseman (2012): Yliluonnollinen ilmiö – Totuus on jossain sisällämme.

Richard Wiseman (2012): Yliluonnollinen ilmiö – Totuus on jossain sisällämme. Atena Kustannus Oy, 351 sivua.
Alkuteos (2011): Paranormality: Why we see what isn't there.


Kirjan sisältö

Kirjan päälukujen otsikot antavat hyvän kuvan aihealueista:

Ennustaminen
Ruumiistapoistumiskokemukset
Hengen voitto aineesta
Kuolleiden kanssa keskusteleminen
Aaveita metsästämässä
Mielenhallinta
Enneunet

Monet kirjan lukeneet ovat varmaan käsityksessä, että siinä käsiteltiin parapsykologian tutkimusta. Se on ilmeinen harhaluulo, mutta siitä kohta vähän lisää. Wiseman kertoo kirjan alussa, miten hän on päätynyt nykyisiin ajatuksiinsa. Hän innostui hyvin nuorena taikatemppujen tekemisestä ja menestyi hyvin taikurina. Kun hän huomasi, miten helposti ihmisiä voi johtaa harhaan, hän kiinnostui siitä ilmiöstä ja ryhtyi lukemaan psykologiaa.

Paranormaalit ilmiöt hän oli sulkenut mielessään lokeroon "jutut, jotka eivät ole totta mutta joista on hauska jutella illanistujaisissa". Kuunneltuaan Susan Blackmoren esitelmää hän sai ajatuksen:

Miksi tuhlaisin aikaani tutkimalla sellaisten asioiden mahdollista todenperäisyyttä, joita ei luultavasti ollut olemassa? Suen näkemykset saivat minut kuitenkin oivaltamaan, että työ voisi olla antoisaa, jos siirtäisin huomioni pois itse ilmiöiden olemassaolosta ja keskittyisin sen sijaan siihen syvälle luotaavaan ja kiehtovaan psykologiaan, joka oli ihmisten uskomusten ja kokemusten takana.

Wiseman toteuttaa tätä politiikkaa läpi koko kirjan. Hän kertoo monenlaisia tapahtumaesimerkkejä ja selittää ne sitten psykologian keinoin, lähes aina taitavasti, uskottavasti ja huumoria viljellen. Hän esittelee psykologiset menetelmät, joita psyykikot joko tarkoituksella tai huomaamattaan käyttävät tietojen onkimiseen asiakkailtaan, ja miten he useimmiten saavat kuulijansa vakuuttuneiksi kyvyistään. Hän kertoo laajasti unitutkimuksesta ja nukkumisen eri vaiheista.

Wiseman kertoo, miten yhteensattumien ja valikoivan muistamisen avulla voidaan tulla vakuuttuneeksi siitä, että itse on kokenut "yliluonnollisia" ilmiöitä. Myös spiritualismin historian hän käy läpi ja toteaa sen huijausten värittämäksi. Ruumiistapoistumiskokemuksen ja aavenäkyjen psykologiset perusteet tulevat myös läpikäydyiksi, mutta mielestäni osa selityksistä on varsin kaukaa haettuja.

Moniin esiteltyihin asioihin saa lisävalaistusta Wisemanin laajoilta kotisivuilta, jonne on linkit tarjolla (linkki 1). Kirja sisältää monia tehtäviä ja harjoituksia, joiden suorittaminen havainnollistaa ja vahvistaa kirjan sanomaa. Alkuteoksen esittelystä löytyy virke: "Richard Wiseman is clear about one thing: Paranormal phenomena don’t exist". Hän ei korjaa tätä tietoa missään lähistöllä, joten on aika turhaa väittää, että hän ei täysin kieltäisi psi-ilmiöiden olemassaoloa, varsinkin kun sama asenne on luettavissa rivien välistä läpi koko kirjan.

Myös kirjan 13 sivun lähdeluettelosta ilmenee kirjoittajan asenne. Valtaosa artikkeleista käsittelee yleisiä ilmiöitä, joilla ei ole mitään tekemistä psi:n kanssa. Skeptisiä artikkeleita on runsaasti ja vain muutama lähde on valittu parapsykologian julkaisuista, ja nekin ovat lähes poikkeuksetta sellaisia, joiden tuloksissa psi ei ilmene.

Kirja oli minunkin mielestäni mielenkiintoinen ja se oli nautittava lukukokemus, koska sain paremman kokonaiskuvan monista asioista, joista olin jonkin verran lukenut jo aikaisemmin. On hienoa, että yksiin kansiin on kasattu tällainen määrä näennäisten psi-ilmiöiden selityksiä ja psykologian "lakeja". Kaikkien pitäisi lukea tämä kirja – mieluiten ymmärtäen, että se ei käsittele parapsykologian tutkimusta.


Arvosteluja ja keskustelua

Aamulehden sivustolla julkaistiin 9.3.2012 lyhyt esittelyartikkeli Wisemanista ja hänen kirjastaan (linkki 2). Artikkelin lopussa on hyvin kuvaava keskustelu aiheesta. Keskustelijat jakaantuivat asenteeltaan varsin selvästi muutamaan pääryhmään:
- skeptikot ja tieteeseen kritiikittä uskovat, jotka kannattavat kirjan ajatuksia
- uskovaiset, jotka surkuttelevat kirjoittajan tietämättömyyttä Jumalasta
- filosofisesti suuntautuneet, jotka makustelevat käsitteitä teoreettisesti
- rajatiedon edustajat, jotka vetoavat omiin kokemuksiinsa

Hyvin surullista on mielestäni se, että Aamulehden keskustelu paljasti suuren yleisön ammottavan tietämättömyyden parapsykologian tutkimuksesta.

Amazon-kirjakaupan sivuilla on runsaasti alkuteoksen arvosteluja (linkki 3). Poimin sieltä talteen silloiset 82 arvostelua, jotka jakaantuivat epätavallisesti: täysien viiden tähden arvion antoi 50 eli reilusti yli puolet lukijoista, neljä tähteä antoi 15, kolme tähteä 6, kaksi tähteä 2 ja vihon viimeisen yhden tähden antoi 9 lukijaa.

Kirja näyttää jakaneen lukijoidensa mielipiteitä voimakkaasti, sillä muutamat kirjasta kovastikin pitäneet pudottivat arvosteluaan vain siksi, että heidän mielestään se oli vain Wisemanin aikaisempien kirjojen toistoa. Parapsykologian tutkimusta tuntevat tai alaan myönteisesti suhtautuvat jakoivat myös tähtensä äärilaitoihin, eli joko antoivat hyvät pisteet kriittisyyden levittämisestä tai sitten huonot pisteet kirjan yksipuolisuuden vuoksi.

Kuuluisan Jaytee-koiran omistaja Pam Smart ja joku muu perheen edustaja olivat tuohtuneita siitä, että Wiseman oli levittänyt turuilla ja toreilla Jayteesta heidän mielestään törkeästi harhaanjohtavaa ja jopa epärehellistä tietoa.

Omalta osaltani voin täysin yhtyä asioita hyvin tuntevan ja kriittisen Robert McLuhanin arvioon kirjasta (antoi 4 tähteä):

That's the problem. Other investigating scientists with credentials at least as good as Wiseman's think there is good evidence for genuine paranormal phenomena. There's not a whisper of that here: amid all the silly stories you would never know that any serious work has been done in this field. It's been magically disappeared.

A good read, yes, but it would be a pity if its readers let it shape their thinking without having a look at the other side of the story.

Pari muuta kriittistä arvioitsijaa kirjoittivat:

His bias, concealment of contrary evidence and cherry-picking of stories that fit his prejudices make this an exercise in pseudoscience.

A light-weight trashy self-opinionated work of pseudo-science. The work of a snake-oil salesman. The real tragedy is that this guy has a chair for the Public Understanding of Psychology, where he can promulgate this tosh to the young and impressionable.

Laitetaanpa tasapuolisuuden vuoksi mielipidettä ylivoimaiselta enemmistöltäkin:

THIS BOOK WILL ELIMINATE EVERYTHING YOU THOUGHT ABOUT THE PARANORMAL.

It is very clear, well written, and confirmed my beliefs.

Everybody should read this! Awesome book, an eye opener to who we really are and why we think the way we do.

Englanninkielisten tietämättömyys parapsykologian tutkimuksesta näytti olevat yhtä hallitsevaa kuin Suomessakin.

Wiseman tuo ihailtavan selvästi esiin sen, miten ratkaisevasti "yliluonnolliseen" uskovien ihmisten ennakkokäsitykset vaikuttavat heidän ajatuksiinsa ja jopa havaintoihinsa. Siksi tuntuu huvittavalta, että hän ei huomaa hehkuttamillaan Susan Blackmorella tai Martin Gardnerilla esiintyvää samaa ilmiötä, puhumattakaan hänestä itsestään. Hän tuntee varsin paljon parapsykologista kirjallisuutta, joten vaikuttaa epärehelliseltä, että hän ohittaa sen niin täydellisellä hiljaisuudella.


Wiseman ja psykokinesia

Wisemanin kirjasta saa sen käsityksen, että kaikki ehdotetut psi-ilmöt ovat harhaa ja että ne selittyvät tyhjentävästi psykologian avulla. Aineen maailma kuitenkin toimii fysiikan eikä psykologian lakien mukaan. Kirjan luvussa "Hengen voitto aineesta" Wiseman käsittelee psykokinesiaa eli aineellisia psi-ilmiöitä. Hänen lähtökohdistaan ainoa mahdollisuus käsitellä psykokinesiaa on samaistaa se huijaukseen eli taikatemppuihin, ja juuri niin hän tekeekin.

Huijausselitystä vastaan puhuu valtaisa määrä äärimmäisen selviä havaintoja, kuten esimerkiksi parhaiten tutkittujen poltergeist-tapausten tapahtumat, tunnissa täydellisiksi lusikantaivuttajataikureiksi oppineet lapset ja joka puolella päivittäin esiintyvät fysikaaliset spontaanitapaukset. Wiseman vältti tämän pulman unohtamalla sellaiset asiat kokonaan.

Aineellisten tapahtumien selvittämiseen tarvitaan huijausmenetelmien tuntemisen lisäksi myös erikoistuntemusta, jollaista psykologeilla ei ole, ja suunnilleen sama tilanne on myös taikatemppuihin paljon aikaansa käyttäneillä. Aineellisten kappaleiden särkymistapaa ja niihin jääneitä jälkiä tutkimaan tarvitaan tutkijat, jotka hallitsevat materiaalitekniikkaa. Wiseman on tieteen edustajana esiintyessään tehnyt selvän virheen esiintyen itsevarmana oman pätevyysalueensa ulkopuolella.

 Esimerkiksi Rosenheimin poltergeistin aiheuttajaksi olisi tarvittu ylimaallinen supertaikuri, joka olisi poksauttanut lamppuja Annemarin yläpuolella hänen kävellessään käytävällä, soittanut muutaman kerran minuutissa Neiti Ajalle yhdestä ainoasta käyttöön jätetystä ja valvotusta puhelimesta, laukaissut sulakkeita ilman sähkövikoja, heilauttanut seinällä taulua sitä valvottaessa, liikuttanut suojatun piirturin kynää mekaanisella vaikutuksella ja siirtänyt raskasta arkistokaappia, ja kaikki tämä useiden paikalle tulleiden tutkijoiden saamatta taikuria kiinni puuhissaan.

Parapsykologian tutkimukseen on nykyään lähes mahdotonta saada julkista rahoitusta, mutta jos sanoo tutkivansa "anomalistista psykologiaa", niin rahoitusta voi hyvinkin tulla. Tämä tilanne on johtanut parapsykologian tutkimuksen psykologisoitumiseen, jolloin mielestäni vahvinta mahdollista näyttöä psi:stä antavat ilmiöt jäävät yhä enemmän tutkimuksen ulkopuolelle. Tästä kehityksestä kertoo nimimerkki "CJ" blogissaan (linkki 4), jossa hän myös arvioi laajemmin Wisemanin kirjaa kuin Amazonin sivuilla olevassa kirjoituksessaan.


Linkkejä

1. Wisemanin kotisivut:
http://www.richardwiseman.com
http://richardwiseman.wordpress.com/

2. Aamulehden artikkeli ja keskustelu:
http://www.aamulehti.fi/Kotimaa/1194727160420/artikkeli/puheenaihe+kaikki+yliluonnolliset+kokemukset+ovat+illuusioita+sanoo+professori.html

3. Amazonin arvostelut:
http://www.amazon.co.uk/product-reviews/0230752985/ref=cm_cr_pr_top_link_1?ie=UTF8&showViewpoints=0

4. CJ:n blogi:
http://jerome23.wordpress.com/2011/02/28/richard-wisemans-paranormality-a-good-but-fundamentally-limited-book/

tiistai 1. toukokuuta 2012

Onko parapsykologia tiede?

Skeptikot tuovat joka käänteessä esiin mielipiteensä, että parapsykologia on näennäis- eli pseudotiedettä. Valitettavasti myös useimmat tieteen tekijät näyttävät olevan sitä mieltä, että parapsykologia ei ole tiedettä. Olen kirjoittanut tätä blogia siinä käsityksessä, että parapsykologia olisi tiedettä ja oma itsenäinen, monitieteellinen tieteenalansa. Mitähän asiasta voi hauilla löytää?


Tieteellisyyden muodolliset perusteet

Parapsykologian tutkimuksessa käytetään yleisesti hyväksyttyjä tieteellisiä menetelmiä ja tutkijat ovat tohtoreita ja professoreita, jotka useimmiten ovat pätevöityneet jollakin perinteisellä tieteenalalla. Aikaisemmin parapsykologiaa tutkittiin ja jopa opetettiin useissa yliopistoissa. Niin tehdään edelleenkin, mutta tilanne on huonontunut julkisen rahoituksen osalta ja huomattava osa tutkimuksesta on siirtynyt erillisiin tutkimuskeskuksiin. Tietoja parapsykologian tutkimuskeskuksista löytyy SPR-linkistä (1).

Parapsykologit julkaisevat tutkimuksiaan pääasiassa oman alansa vertaisarvioiduissa julkaisuissa, niin kuin muissakin tieteissä tehdään. Valitettavasti parapsykologian julkaisujen määrä on käynyt viime vuosikymmeninä varsin vähiin (Publications/ linkki 1, linkki 2 ). Suuria määriä parapsykologian artikkeleita on hyväksytty myös muiden tieteiden julkaisuihin, kuten linkistä (3) näkyy.

Näyttää siltä, että muodolliset perusteet parapsykologian tieteelliselle asemalle ovat selvät. Yksi vahvistus tälle on se, että parapsykologian tutkimuksen kansainvälinen kattojärjestö Parapsychological Association on AAAS:n jäsen. Tuosta jäsenyydestä ei kuitenkaan voida tehdä suoraa päätelmää, että parapsykologia todellakin on tiede.


Tiede ja pseudotiede

Parapsykologia toimii muodollisesti samalla tavalla kuin mikä hyvänsä tiede, mutta onko se käytännössä kuitenkin pseudotiede, kuten skeptikot väittävät? Esimerkiksi Mousseau (2003) ja myöhemmin French (2008) ovat tutkineet tätä asiaa. He aloittivat vertailemalla ensin keskenään tiedettä ja pseudotiedettä. French toteaa, että tiedettä ja pseudotiedettä ei voida selvästi ja jyrkästi erottaa toisistaan, vaan kaikkien tieteiden reuna-alueilla on jossakin määrin kyseenalaisia kaavailuja. Alla lainaan Mousseaun vertailujen pääkohtia jonkin verran soveltaen.

Tieteen ominaisuuksina Mousseau luettelee mm. seuraavia:
* 1. Kerää ja käyttää tutkimusaineistoja, varsinkin kvantitatiivisia.
* 2. Tarkistaa empiirisesti vahvistavatko havainnot hypoteeseja vai eivätkö vahvista.
* 3. Käyttää syyn ja seurauksen päättelyketjuja.
* 4. Käyttää hyväkseen logiikkaa.
* 5. Ehdottaa ja tarkistaa uusia hypoteeseja
* 6. Myöntää alansa epätäydellisyyden
* 7. Eri alojen tulokset ovat sopusoinnussa keskenään.
* 8. Etsii kriittisiä arviointeja

Pseudotieteelle Mousseau antaa vastaavasti numeroiden seuraavia ominaisuuksia:
* 1. Empiiriset aineistot eivät kiinnosta.
* 2. Torjuu tai vääristää omalle käsitykselle epäedulliset asiat
* 3. Käyttää samanlaisuudella perustelemista (Mars on punainen – tarkoittaa verta ja sotaa)
* 4. Pitävän logiikan käyttö on olematonta
* 5. Luottaa todistuskertomuksiin ja tarinoihin
* 6. Valmis maailmankuva, ei lisätutkimuksen tarvetta
* 7. Tulokset eivät ole yhtäpitäviä muiden tutkimusalojen kanssa
* 8. Perustuu auktoriteettiuskoon

Jos skeptikkoihin on uskomista, niin parapsykologian ei siis pitäisi toteuttaa yllä kuvattuja tieteen kriteerejä vaan sen julkaistut artikkelit ja kirjat olisivat pseudotieteen ominaisuuksien mukaisia. Jos tutustuu parapsykologiaan kunnolla, niin on pakko huomata, että näin ei ole.


Parapsykologia ja valtavirran tiede

Mousseau ja French käyttivät parapsykologian ja valtavirran tieteiden väliseen vertailuun otosta kummankin alan vertaisarvioiduista julkaisuista (prosenttiluvut Mousseaun). Empiiristä aineistoa käytettiin enemmän valtavirran julkaisuissa (43/64 %). Myös kokeita tehtiin enemmän valtavirran julkaisuissa (24/71 %), samoin kuin teorian tutkimusta (21/71 %). Parapsykologiassa julkaistiin koetuloksia, jotka eivät vahvistaneet lähtöhypoteesia19 %, mutta valtavirrassa tällaisia tuloksia ei julkaistu ollenkaan. Tämä luku tarkoittaa, että lähes puolet parapsykologian julkaistuista kokeista epäonnistui hypoteesin vahvistamisessa.

Oman alan tutkimustulosten kyseenalaistamista koskevia pohtimisartikkeleita oli parapsykologiassa 29 % eikä valtavirran julkaisuissa yhtäkään. Oman alan ulkopuolisia lähdeartikkeleita käytettiin parapsykologiassa enemmän (36/10 %). Muita lähdeartikkeleita kuin kirjoittajan omia oli valtavirrassa enemmän (20/32 %) ja kirjoittajan omia artikkeleita hiukan vähemmän (12/10 %).  Yhden kirjoittajan kirjoja käytettiin parapsykologiassa lähteenä paljon enemmän (36/6 %). Mousseau piti lähdeaineistojen eroja lähinnä parapsykologian tutkimusalan pienuudesta aiheutuvina.

Kaikissa kokeellisen tutkimuksen artikkeleissa käytettiin tulosten tilastollista tarkastelua soveltuvissa tilanteissa niin parapsykologiassa kuin valtavirrassakin. Parapsykologiassa kokeellinen tutkimus kohdistui enemmän laadullisiin seikkoihin kuin valtavirrassa, jossa on helpompi saada kvantitatiivisia tuloksia.

[Päivitystä 3.6.2012, vain alla oleva kappale:]
Mousseaun artikkeli on mielestäni heikkolaatuinen, koska se näyttää perustuvan mitättömän pieneen otokseen artikkeleita – parapsykologia 14 ja valtavirta 31 kpl – eikä hän kerro otoksen valinnan perusteita.  Siksi hänen tuloksensa ovat erittäin karkeita eivätkä oikeuttaisi noin tarkkaan prosenttien laskemiseen. Valitettavasti myös French käyttää samoja prosentteja omassa tarkastelussaan. Olen lukenut satoja parapsykologian artikkeleita ja tunnen myös jonkin verran tieteen valtavirran kirjallisuutta, mihin perustuen Mousseau ei mielestäni kuitenkaan ole virheellisiä päätelmiä tehnyt.

Mousseau on mielestäni hiukan ylioptimistinen parapsykologian mahdollisuuksia arvioidessaan. Siksi on luonnollista, että hän pitää parapsykologiaa tieteenä. French on selvästi skeptisempi, mutta myös hänen mielestään parapsykologiaa voidaan pitää tieteenä, jopa silloinkin, vaikka aitoja psi-ilmiöitä ei olisi olemassa. Psi:hin viittaavia havaintoja voidaan hänen mielestään aivan hyvin tutkia tieteellisin menetelmin. Mishlove (19??) pohtii psi-tutkimusta eri puolilta, ja myös hänen asenteensa on mielestäni tulkittavissa parapsykologian pitämiseksi tieteenä.

Sopivilla hauilla netistä löytyy valtaisat määrät aineistoa, missä arvioidaan parapsykologian tieteellisyyttä, ja myös muilla kielillä kuin englannilla löytyy helmiä. Edellä huomioon otetun lisäksi yritän tehdä lukemistani puheenvuoroista jonkinlaista yhteenvetoa.


Omia kaavailuja
Parapsykologiassa ehkä suurimpia haittoja ovat kattavan teorian puuttuminen ja toistokokeiden usein tapahtuva epäonnistuminen. Skeptikkojen esiin tuoma puute on se, että psi-ilmiön määritteleminen tapahtuu negatiivisesti eli sen kautta, että se on selittämätön. Muuten se voi olla tyypiltään hyvin moninainen. Psi-ilmiöt ovat kuitenkin ydinalueillaan niin selviä, että tämän ei pitäisi olla ylikäymätön ongelma.

Parapsykologia on rahoitukseltaan hyvin heiveröinen tiede, jonka piirissä on vähän tutkijoita. Kun se on lisäksi monitieteinen, niin seurauksena on hajanaisuutta. Kaikki tutkijat eivät hallitse toistensa vahvuusalueita eivätkä ole myöskään kiinnostuneita niistä. Rahoituksen vähäisyys rajoittaa toistokokeiden tekemisen mahdollisuuksia merkittävästi.

Mielestäni parapsykologiassa on hyväksytty liian paljon heikkotasoisia tutkimuksia, joiden arviointiin olisi tarvittu tutkimusaluetta vastaavan valtavirran tieteen – esimerkiksi kvanttimekaniikan – suurempaa huomioon ottamista.

Valtavirran tieteiden ominaisuuksia ovat tutkimuksen edistyvyys ja sen tuottamat hyödylliset sovellukset. Parapsykologiakin on edistynyt omien mahdollisuuksiensa rajoissa, eli sen tutkimusmenetelmät ovat kehittyneet tarkemmiksi ja kekseliäämmiksi, kysymyksenasettelut selkiytyneet ja löysästi toimivia psi-ilmiöiden "lakeja" on löydetty. Psi:n huono hallittavuus on estänyt hyödyllisten sovellusten käyttöönoton, ja ehkä onkin hyvä niin. Maailma olisi varmastikin hyvin outo paikka, jos psi toimisi luotettavasti ja sen käyttöä voitaisiin opettaa tehokkaasti.

Onko parapsykologia tiedettä vai pseudotiedettä on mielipidekysymys, josta voidaan kiistellä loputtomiin ja ilman selvää tulosta. Parapsykologian monista heikkouksista huolimatta voidaan kuitenkin mielestäni perustellusti sanoa, että se on täysivaltainen tiede muiden tieteenalojen joukossa.


Linkkejä

1. Tutkimuskeskuksia ja julkaisuja.
Sivusto: The Society for Psychical Research
http://www.spr.ac.uk/main/links

2. Journal of the Society for Psychical Research
http://www.spr.ac.uk/main/page/spr-publications-parapsychology

3. Parapsykologian artikkeleita muiden alojen lehdissä:
http://www.metapsychique.org/imprimer.php3?id_article=465


Artikkeleita

Cristopher C. French (2008): Is Parapsychology a Pseudoscience?
http://www.pnarchive.org/docs/pdf/is_parapsychology_a_pseudoscience_french_article.pdf

Jeffrey Mishlove (19??): Evaluating Psi Research
http://www.williamjames.com/Science/EVALUATE.htm

Marie-Catherine Mousseau (2003): Parapsychology: Science or Pseudo-Science? Journal of Scientific Exploration, Vol. 17, No. 2, pp. 271–282, 2003
http://www.scientificexploration.org/journal/jse_17_2_mousseau.pdf

tiistai 27. maaliskuuta 2012

Kuolemanrajakokemukset

Viimeisin päivitys 2.1.2015. 

Kuolemanrajakokemuksen (NDE, NTE, EMI, HKE jne.) syynä on useimmiten sydänpysähdys. Tällöin verenkierto aivoissa loppuu ja seurauksena on tajuttomuus. Kokija tuntee irtautuneensa ruumiistaan ja käyvänsä lähellä lopullisen kuolemisen rajaa, mutta palaa takaisin. Kuolemanrajakokemus useimmiten poistaa kuolemanpelon ja muuttaa merkittävästi kokijan loppuelämää. Kokemukset ovat melko yleisiä, eli arviolta 4-15 % väestöistä saa niitä jossakin elämänsä vaiheessa, ja sydänpysähdyspotilaista noin 18 % on saanut kuolemanrajakokemuksen (IANDS, linkki 1). Monet eivät kuitenkaan uskalla puhua niistä, koska pelkäävät leimautumista mielenvikaiseksi.
Kuten yleensäkin, käytän nimitystä "henki" tai "olento" neutraalisti, vain yleisesti tunnettuna työnimenä ilman todellisuusoletusta.


Esimerkkikokemus

Alla oleva esimerkkikokemus ei ole kenenkään kokemus sellaisenaan, vaan se on koottu noin kolmensadan lukemani kertomuksen tyypillisistä piirteistä, ottaen huomioon myös lähteissä esiintyvät luettelot. Epäilemättä monellakin ihmisellä on ollut samat vaiheet sisältänyt kokemus, eroten vain muutamissa yksityiskohdissa. Lyhyyden vuoksi käytän kokijasta keksimääni nimeä Matti.

Matti menettää autonsa hallinnan, ajautuu vastakkaiselle kaistalle ja törmää vastaan tulevaan autoon. Seuraavassa hetkessä hän huomaa katselevansa kolaripaikkaa muutaman metrin korkeudelta. Hänen olonsa on kevyt eikä mihinkään satu. Hän näkee oman elottoman ruumiinsa auton ratin takana ja paikalle kiirehtivät ihmiset, jotka vetävät hänet ulos autosta. Myös muita osapuolia avustetaan, ja Matti tietää yhden heistä olevan kuollut.

Yläpuolella näyttää avautuvan pimeän tunnelin suu, ja jokin voima vetää Mattia tunnelin sisään. Vauhti kiihtyy niin, että hämärästi erottuvat pyörteiset seinät vain vilistävät ohi. Kaukana edessäpäin näkyy pieni valopiste, joka suurentuessaan osoittautuu tunnelin suuaukoksi. Häntä vastaan tulee hänen monta vuotta sitten kuollut isänsä, joka alkaa opastaa häntä eteenpäin. Tunnelin suulta avautuu kaunis niitty, jota pitkin paikalle kävelee ihmisiä, joista Matti tunnistaa myös muutaman kuolleen tuttavan ja sukulaisen.

Matti kulkee isänsä kanssa vähän eteenpäin ja tulee portille. Isä sanoo, että siinä on raja, jonka ylittämisen jälkeen ei ole enää paluuta nykyiseen elämään. Paikalle tulee valtavan kirkas valo-olento, joka tulvii ääretöntä rakkautta. Hän käynnistää Matin elämäntapahtumien läpikäynnin. Matti näkee erotuksetta kaikki hyvät työnsä ja kaikki ilkeytensä, ja samalla hän kokee myös muiden ihmisten niitä tunteita, jotka hänen toimintansa on heissä herättänyt. Olento ei tuomitse Mattia mitenkään, mutta ilmenee, että tärkeintä on ollut mitä hyvää hän on saanut aikaan ympäristössään.

Sitten olento sanoo, että vielä ei ole Matin aika tulla sinne, vaan hänen pitää mennä takaisin jatkamaan entistä elämäänsä. Matilla on hyvä olla eikä hän halua enää palata takaisin. Mutta mikään ei auta, vaan Matti imeytyy alaspäin tunneliin. Äkkiä hän huomaa olevansa taas ruumiissaan, joka on ambulanssissa ja elvytetty takaisin elämään. Hän tuntee kipuja ja on vihainen elvyttävälle henkilökunnalle, joka ei antanut hänen mennä lopullisesti.

Kokemuksensa jälkeen Matti ei enää pelkää kuolemaa. Rahalla ja yhteiskunnallisella asemalla ei ole hänelle enää entistä merkitystä. Ympäristön ihmiset huomaavat muutoksen, kun Matti ei ole enää entisellä tavalla ärtyisä ja ivallinen heitä kohtaan, vaan yrittää aina auttaa muita.


Kokemusten moninaisuus

Kuolemanrajakokemus näyttää netin tietojen perusteella saaneen viime aikoina suurempaa julkisuutta sen oltua vuosia sitten vain pienten piirien tiedossa.  Osasyynä on varmasti se, että yhä useammin on ollut mahdollista elvyttää potilas sydänpysähdyksestä. Muun muassa linkeissä IANDS (1), NDERF (2) ja Near-Death Experiences and the Afterlife (3) on luetteloituina yhteensä lähes 3000 kokemuskertomusta. Saksalaisilla Netzwerk Nahtoderfahrung-sivustoilla (Linkit 4) ei ole vastaavia luetteloita, mutta monta kokemusta sieltäkin on löydettävissä. Sivustoilla on myös runsaasti oheistietoa kuolemanrajakokemuksista.

Kuolemanrajakokemus ei ole yksikäsitteisesti määritelty eikä se ole selvästi rajattavissa erilleen muista kokemustyypeistä. Puhtaimmillaan se esiintyy sydänpysähdyksestä elvytyksellä tajuihinsa palautettujen potilaiden kohdalla. Silloinkaan kokemukset eivät yleensä sisällä kaikkia mahdollisia tyypillisiä vaiheita eivätkä vaiheet ole aina samassa järjestyksessä. Samantyyppisiä kokemuksia esiintyy myös esimerkiksi mietiskellessä, unihalvauksissa, äkillisissä uhkaavissa tilanteissa, kiihtyvyyden heikentäessä aivojen verenkiertoa ja kemiallisten aineiden vaikutuksesta.

Kahta tarkasti samanlaista kuolemanrajakokemusta ei ole, vaan jokainen on omanlaisensa. Fyysinen ja rajantakainen ympäristö voivat sekoittua niin, että kokija näkee sekä leikkaussalin että rajantakaisia henkiä yhtä aikaa. Hän ei aina muista ruumiista irtautumistaan eikä takaisin palaamistaan. Kokemuksen alussa voi kuulua jokin ääni, esimerkiksi kellon kilinä. Kokemukset eivät aina sisällä tunnelissa kulkemista, vaan kokija voi huomata aluksi olevansa vain pimeydessä, sumussa tai valossa. Toisinaan hän ei näe mitään hahmoja, vaan joko vain kuulee puhetta tai saa tietoja telepaattisesti.

Vastaanottavat henget ovat monenlaisia. Usein vastaanottaja on kokijan kuollut äiti tai isä tai joku muu sukulainen. Joskus henget ovat vain kirkkaita valoja tai palloja. Erikoiselta tuntuu, että varsinkin idän uskontojen piirissä monien vastaanottajana on ollut pöytänsä takana istuva toimistotyöntekijä, joka kokijan nähdessään on mennyt arkistohyllylle ja tarkastanut hänen tietonsa jostakin kirjasta. Sitten hän on ilmoittanut, että ei ole vielä kokijan aika tulla tänne ja passittanut hänet takaisin jatkamaan elämäänsä.

Valo-olento eroaa tavallisista hengistä siten, että se on paljon kirkkaampi ja voimallisempi ja sen henkimä rakkaus on ehdoton ja rajaton. Monet kokijat tunnistavatkin sen uskontonsa mukaan esimerkiksi Jumalaksi tai Jeesukseksi.

Myös kuvaillut ympäristöt ovat hyvin vaihtelevia. Avaruusnäkymät ovat yleisiä ja tunnelin suulta näkyy usein valoisia kukkaniittyjä ja kaunista luontoa, missä käyskentelee onnellisen näköisiä ihmisiä.

Uteliaisuudesta tein pienen 34 tapauksen yhteenvetotaulukon saadakseni karkean kuvan kokemusten eri osien eli elementtien yleisyydestä. Kuva on todella karkea, koska valitsin kokemuksia joukosta, joka oli jo kertaalleen valittu eli otettu julkaistavaksi. Myöhemmin huomasin, että Pim van Lommel & al. (2001, linkki 5) julkaisi tutkimuksestaan vastaavan taulukon, johon valitut elementit tosin ovat melkoisesti erilaiset. Alla ovat tulokset vertailun vuoksi rinnakkain. Numerointi on van Lommelin mukaan ja kaikki puuttuvat kohdat on merkitty X:llä.


Karkeasti ottaen elementtien prosenttiosuudet ovat varsin yhtäpitäviä, kun otetaan huomioon oman taulukointini laajennukset: tunnelin lisäksi otin huomioon liikkumisen myös pimeydessä, sumussa ja valossa; kuolleiden kohtaamisella tarkoitin kaikkia ihmisten henkiä, joita kokija ei aina tuntenut kuolleiksi tutuikseen.

Kokemusten epätäydellisyys selviää esimerkiksi omasta sarakkeestani.  Valitsemissani kokemuksissa elementtien lukumäärät olivat seuraavat: vain 1 elementti 8:ssa kokemuksessa, 2 elementtiä 4:ssä, 3 9:ssä, 4 8:ssa, 5 2:ssa ja 6 elementtiä vain 3:ssa kokemuksessa.

Hyviä yleiskatsauksia NDE:stä on esimerkiksi linkeissä (6), (7), (8) ja (9).

Raymond Moody on tuonut julkisuuteen uuden kokemustyypin eli jaetun NDE-kokemuksen, jossa kuolinvuoteen äärellä oleva omainen tai ystävä kokee samaa kuin kuoleva ilmeisesti kokee (Linkki 10).


Ahdistavat kokemukset

Myönteiset kokemukset ovat hallitsevia, mutta myös hyvin pelottavia kokemuksia esiintyy. IANDS:in mukaan (Linkki 1) kahdessa melko laajassa tutkimuksessa on saatu tulos, että näitä kauhukokemuksia esiintyy 17-18 %:ssa kaikista kuolemanrajakokemuksista. Suppeammissa arvioissa on päästy 9-30 %:iin ja uskova sydänlääkäri Maurice Rawlings (1978/1986) arvioi, että joka toinen kokemus on helvettikokemus.

IANDS (Linkki 1) jaottelee epämiellyttävät kokemukset neljään ryhmään:
- voimattomuuskokemus (Powerlessness experience)
- olemattomuuskokemus (Eternal Void experience)
- helvettikokemus (Hellish experience)
- arvottomuuskokemus (Negative Judgment)

Voimattomuustyypissä kokijalle tapahtumat tuntuvat pelottavilta ja vain tapahtuvat hänen voimatta vaikuttaa niihin millään tavalla.

Olemattomuustyypissä kokija tuntee, että häntä ei ole olemassa tai että hän on täysin yksin tyhjyydessä.

Helvettikokemuksessa kaikenlaiset pahat henget, hirviöt tai iljettävät otukset uhkaavat kokijaa. Pienet kiusankappaleet voivat näykkiä hänestä palasia irti, ja hän tuntee koko ajan tulevansa yhä avuttomammaksi. Myös helvetin tulijärvi ja kuumuus esiintyvät ja kuuluu kiusattujen henkien kammottavaa valitusta.

Harvinaisessa arvottomuustyypissä korkeammat olennot arvostelevat kokijaa hyvin kielteisesti hänen elämänsä virheistä.

Joidenkin kokijoiden kauhukokemus kääntyy miellyttäväksi, kun he luovuttavat tai huutavat hyviä henkiä apuun. Hyvin harvoin voi myös tapahtua niin, että alkuun miellyttävä kokemus muuttuu kauhistuttavaksi. On huomattava, että kuolemanrajakokemukset ovat lähes poikkeuksetta todella vaikuttavia, ja esimerkiksi olemattomuustyyppi voi olla erittäin ahdistava.

Howard Stormin kertomus on esimerkki aluksi ahdistavasta mutta myönteiseksi kääntyvästä kokemuksesta (Linkki 11).


Selityksiä

Monet tutkijat ja varsinkin skeptikot (esim. SkepDic, linkki 12) pyrkivät selittämään kuolemanrajakokemukset ihmisen normaalin fysiologian ja psykologian mukaisiksi ilmiöiksi, jotka syntyvät vallitsevien olosuhteiden vaikutuksesta. Ne olisivat siis vain hallusinaatioita, unia ja vastaavia muita kokemuksia. Saksankielisellä sivustolla (Linkki 4) oli aikaisemmin Christian von Kampin perusteellinen katsaus näistä selityksistä. Valitettavasti artikkeli vedettiin pois lupauksella, että se muokkauksen jälkeen palautetaan. Poimin artikkelin aikanaan arkistooni, joten voin alla esittää von Kampin näkökohtia sille, miksi annettu fysikaalinen ilmiö ei sovellu selitykseksi. Tein lieviä muokkauksia.

Aivojen hapenpuute ja veren liian suuri hiilidioksidipitoisuus:
- ei elämän läpikäyntiä
- ei valo-olennon kohtaamista
- ei elämänasenteen muutosta
- kuolemanrajakokemuksia esiintyy muissakin tiloissa
- tunnelikokemusta esiintyy, mutta ei nopeata liikettä tunnelissa

Kemiallisten aineiden vaikutukset (huumeet, narkoosi, endorfiinit):
- usein hajuaistimuksia – puuttuvat NDE:ssä
- kokemukset sekavia
- ei elämänasenteen muutosta
- kokijat useimmiten tunnistavat epärealistisuuden
- joskus myös "aitoja" NDE-kokemuksia – aineet voidaan tulkita laukaisijoiksi, ei aiheuttajiksi

Aivoalueiden ärsyttäminen sähköisesti tai vastaava ylikiihottuminen:
- hallusinaatiot useimmiten ahdistavia
- havainnot ympäristöstä epärealistisia
- ei elämänasenteen muutosta

Elvytystoiminnan ja muiden ulkoisten tapahtumien havaitseminen ja muistaminen:
- normaalisti käsitykset tapahtumista narkoosin yhteydessä ovat hyvin sekavia
- sydänpysähdyksissä "sammuvat" ensimmäisinä aivoalueet, joissa havainnot muistetaan ja muokataan ja tehdään niistä päätelmiä
- toisinaan NDE-tapauksissa potilaat kuvailevat oikein tapahtumia, joita he eivät ole mitenkään voineet aistia tai päätellä

Von Kampin laajassa katsauksessa on vielä paljon muita yksityiskohtia, joihin en tässä yhteydessä puutu. Hän on mielestäni hiukan liian uskovainen, mutta hänen näkökohtansa vaikuttavat siitä huolimatta asiallisilta.

Hyvin perusteltuna yhteenvetona voidaan sanoa, että mitkään yksinkertaiset, pelkkään aivotoimintaan perustuvat selitykset eivät riitä kuolemanrajakokemusten selityksiksi. Selitykset eivät ota huomioon kaikkia niitä tilanteita, joissa kuolemanrajakokemuksia esiintyy eivätkä myöskään selitä kokemusten yhtenäistä tapahtumien kulkua ja vaikutusta loppuelämään.

Mielestäni realistinen malli on se, että ihmisen sielunelämässä ja elämäntilanteessa ovat olemassa NDE-kokemuksen mahdollisuudet, jotka sitten toteutuvat erilaisten tapahtumien – vaikkapa edellä lueteltujen fysiologisten syiden – laukaisemina.


Tutkimuksia

Kuolemanrajakokemuksia on toistaiseksi tutkittu melko vähän, ottaen huomioon aiheen merkityksen maailmankuvan kannalta. Parapsykologian tutkijat näyttävät jättäneen aiheen aika lailla sivuun. Muutamat kuolemanrajakokemuksista kiinnostuneet aikaisemmat tutkijat ovat olleet enimmäkseen lääkäreitä ja psykologeja, jotka ovat aluksi sattumalta tutustuneet ilmiöön. Heidän usein kirjoina julkaistut tutkimuksensa eivät ole olleet kovinkaan järjestelmällisiä, vaan lähinnä tapausten keräilyä ja kuvailua ja jonkin verran päätelmien tekemistä aineistoista. Esimerkkeinä voisi mainita Raymond Moodyn (1975) ja Maurice Rawlingsin (1978) kirjat, joissa esiteltiin aihetta suurelle yleisölle.

Parapsykologian tutkijoista Karlis Osis ja Charles Tart ovat aikanaan osallistuneet kuolemanrajakokemusten tutkimukseen. Nykyään tutkimus on tehostumassa, mikä ilmenee esimerkiksi linkeistä (1) ja (2). Hollantilainen Pim van Lommel on uudenlaisen, järjestelmällisen tutkimuksen tekijä, ja hän on saanut julkaistua tuloksensa Lancetissa, arvovaltaisessa lääketieteellisessä aikakauslehdessä.

Van Lommel & al. (2001, linkki 5) tutki kymmenessä sairaalassa yhteensä 344 sydänpysähdyksestä elvytetyn potilaan kokemukset ja niiden taustat. Kaikkien elvytysten samassa sairaalassa piti olla peräkkäisiä, jolloin kaikki tapaukset tulivat mukaan ja aikaisempien tutkimusten mahdolliset valintavirheet vältettiin. Elvytystapauksista 18 %:ssa muistettiin jonkinlainen ja 12 %:ssa täydellisempi (core experience) kuolemanrajakokemus. Kaikki muistot olivat miellyttäviä, joten tutkimuksen otokseen ei sattunut mukaan ahdistavia kokemuksia.

Tutkituista taustavaikuttajista ei löytynyt selitystä kuolemanrajakokemusten esiintymiselle, eli esimerkiksi lääkitys ja sydänpysähdyksen pituus eivät vaikuttaneet selvästi havaittavassa määrässä.

Sam Parnia on kuolemisen ja elvytyksen huippuasiantuntija ja samalla NDE-kokemusten tutkija. Hän on mukana AWARE-hankkeessa, jonka puitteissa englanninkielisen Wikipedian mukaan 25 sairaalaa Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa osallistuu elvytettyjen potilaiden haastatteluihin. Kokemusten realistisuuden selvittämiseksi joidenkin sairaaloiden kattoon on sijoitettu tietokonenäyttö, jossa kuvat vaihtuvat satunnaisesti ja joka näkyy vain katonrajasta. Jos potilas kokemuksensa aikana näkee tarkistettavissa olevan kuvan oikein, niin siinä on erittäin vahvaa näyttöä kokemuksen realistisuudesta. Kokemuksen hallitsemattoman luonteen vuoksi kuvan näkemisen arvioidut mahdollisuudet ovat hyvin pienet. YouTubesta löytyy Parnian nimellä hakien lukuisia tilannetta erittäin hyvin valaisevia haastatteluja.

Tutkija Jan Holden antaa YouTubessa mielestäni erittäin hyvän yleiskatsauksen NDE-tutkimuksen nykyvaiheesta (Linkki 8). Hänellä on ollut käytettävissään noin 3500 tapausta ja hän kertoo itse tehneensä tuhansia haastatteluja. Ahdistavia kokemuksia on aineistosta noin 10 %. Hänen mukaansa kaikista kuolemanrajalla käyneistä noin 20 % muistaa NDE-kokemuksen. Kokemuksia tulee Holdenin mukaan myös muissa tilanteissa, esimerkiksi äkillisessä pelästymisessä ja rentoutumisen tai mietiskelyn yhteydessä. Ikä, sukupuoli, kulttuuri, uskonto ja mielenterveys eivät vaikuta kokemusten määrään, mutta kulttuurilla on vaikutusta kokemusten yksityiskohtiin ja uskonnolla niiden tulkintaan.

Holdenin mukaan NDE-kokemusten saamista tai sen puuttumista ei voida mitenkään ennakoida kokijan persoonallisuuden perusteella eikä myöskään voida ennakoida sitä, onko kokemus miellyttävä vai ahdistava. Monille kokemus antaa varmuuden elämän tarkoituksesta ja aiheuttaa vahvan elämänmuutoksen suuremman sosiaalisuuden ja heikomman itsekkyyden suuntaan.

Myös skeptikot ovat tavoistaan poiketen tehneet kenttätutkimusta kuolemanrajakokemuksesta. Tulosten suhteen ei koskaan ole etukäteisjännitystä, koska ainoa mahdollinen tulos on psi-ilmiöiden kannalta kielteinen. Ellei asia muuten järjesty, niin skeptikot jättävät sivuun kaikki psi-ilmiöihin viittaavat seikat ja keskittyvät havaintojen heikkouksiin. Kaksi opiskelijaa vanhemman skeptikon ohjauksessa kävi Seattlessa sairaalassa tarkistelemassa kuuluisaa Marian tennistossutapausta, jossa Maria kertoi olleensa ruumiista poistuneena sairaalan ulkopuolella ja nähneensä kengän ikkunalaudalla. Opiskelijoiden tutkimustulokset ovat lähteessä Ebbern & al. (1996, linkki 13).

Skeptinen tutkijakolmikko ei tuottanutkaan pettymystä hengenheimolaisilleen, vaan hyvin asenteellisella artikkelillaan tekivät Marian tapauksen kyseenalaiseksi. Michael Prescott (2009, linkki 14) puolestaan kyseenalaistaa kolmikon artikkelin, mielestäni varsin hyvin perustellen. Marian tapauksen julkistaja toimi oppaana skeptisille tutkijoille, ja hänen mukaansa opiskelijat käyttäytyivät ylimielisesti ja mm. tunkeutuivat luvatta sairaalan huoneisiin ja sillä tavalla vaaransivat tulehduksille herkkien potilaiden terveyden.


Oikeiksi osoitetut tiedot

Parapsykologian kannalta mielenkiintoisimpia ovat tapaukset, joissa potilas on kokemuksensa aikana saanut tietoonsa asioita, jotka ovat pitäneet paikkansa ja joita hänen ei normaalisti olisi ollut mahdollista tietää. Tällaisia tapauksia on jo runsaasti ja niitä on epäilemättä koko ajan tulossa lisää. Esimerkkinä voisi mainita kuuluisan ja kiistellyn Pam Reynoldsin tapauksen, joka on päässyt englanninkieliseen Wikipediaankin. Vaikuttavia tapauksia ovat mm. Anita Moorjani (Linkit 15), sydänkirurgi Lloyd Rudyn kertomus potilaistaan (Linkki 16), Al Sullivanin havainto kirurgin "lentoharjoituksista" (Linkki 17).

Robert Mays (2012, linkki 13) jaottelee oikeiksi osoitetut (veridical) tiedot saantitavan mukaan neljään ryhmään:

1. Aineellisesta ympäristöstä saadut oikeat tiedot.

2. Kuolleiden tuttujen ihmisten henkien antamat tiedot, joita kokijalla ei ole aikaisemmin ollut mahdollista tietää.

3. Jaetun NDE-kokemuksen aikana tapahtuneen kuolevan elämän läpikäynnin aikana saadut oikeat tiedot, joita kuoleva ei ole aikanaan kokijalle kertonut.

4. Kokemuksen aikana saatujen yksityiskohtaisten näkyjen toteutuminen kokijan myöhemmässä elämässä.

Jan Holden (Linkki 8) on löytänyt aineistostaan 107 psi-tapausta, joissa kokija on saanut sellaista tietoa, mitä hän ei ole voinut saada aistiensa kautta tai päättelemällä. Nämä tapaukset antavat havainnolle myös ajoituksen siten, että ne poistavat mahdollisuuden esim. heräämisen yhteydessä saadusta muistikuvasta. Esimerkkinä Holden esittää sen, kun hänen kertojansa näki isäpuolensa käytävässä syöttämässä rahaa makeisautomaattiin ja toisen tapauksen, jossa silmät peitettynä ja tiedottomana makaava Al Sullivan näki kirurgin tekevän "lentoharjoituksia".


Tulkintoja

Jos mikään, niin kuolemanrajakokemukset ovat sellainen aihe, missä tulkintoja ja ristiriitaisia selityksiä riittää. Kuvaavan sarjan ilmiöön suhtautumisesta antavat kolme suurinta löytämääni NDE-sivustoa, joiden kriittisyys lisääntyy linkkien järjestyksessä (3), (2) ja (1). Linkissä (3) pidetään itsestään selvänä, että ihmisen hengelle käy kuten kokemukset osoittavat - että rajan ylityttyä ei enää palata takaisin kuin enintään seuraavassa ruumistuksessa ja että psi-ilmiöt ilman muuta ovat todellisuutta. Linkissä (2) ollaan vähän varovaisempia ja linkissä (1) aletaan jo lähestyä tieteellistä asennetta.

Kirjoista ei välttämättä saa hyvää kokonaiskuvaa kuolemanrajakokemuksista paljosta tekstistä huolimatta. Esimerkiksi Moody ei laajassa katsauksessaan mainitse ollenkaan ahdistavia kokemuksia ja Rawlingsin uskonnollinen asenne saa hänet arvioimaan joka toisen kokemuksen olevan helvettikokemus.

Kuolemanrajakokemuksia on tiukasti ottaen mahdotonta selittää tieteellisesti pätevällä tavalla, koska niiden taustat jäävät liian suurelta osalta piiloon. Se ei kuitenkaan ole estänyt monien tieteiden edustajia antamasta perusteettoman varmoja lausuntoja kokemusten syistä, vedoten siihen, että tietoisuutta aivojen ulkopuolella ei voi olla olemassa. Heidän mielestään kokemusten ajoittaminen on mahdotonta, joten oikeiksi todetut havainnot fyysisestä ympäristöstä on tehty juuri tajuttomuuden alkaessa tai sen loppuessa, ja tajuttomuuden aikanakin on aistittu ja ladattu muistiin yhtä ja toista. Siksi kaikki olisi vain pelkkää hapenpuutteesta kärsivien aivosolujen leikkiä.

Van Lommelilta on merkittävä kannanotto linkissä (18), jossa hän tulee toisenlaiseen tulokseen ja pitää aivojen ulkopuolista tietoisuutta hyvinkin mahdollisena. Samanlaiseen tulokseen on päätynyt neurokirurgi Eben Alexander oman kuolemanrajakokemuksensa perusteella, kuten ilmenee hienon yksityiskohtaisessa haastattelussa Alex Tsakirisin Skeptiko-sivustolla, linkki (19). Sivustolta löytyy runsaasti haastatteluja ja keskustelua kuolemanrajakokemuksista. Niissä tulevat erilaiset tulkintamahdollisuudet hyvin esiin.

Neuropsykiatri Peter Fenwick on kuolemisen asiantuntija, ja hän kertoo kuolemisen prosessista ja kuolemanrajakokemuksesta linkissä (7). Hänen pitkän kokemuksensa vuoksi hänen tulkintansa ovat epäilemättä varteenotettavia.  Kuoleminen ei ole vain yksinkertaista tietoisuuden sammumista, vaan prosessi, jota voisi sanoa kotiin tulemiseksi. Hänen mielestään kuolevien kertomat asiat ovat niin vakuuttavia, että hän pitää ihmistä jonkinlaisena henkisenä olentona.

Skeptiset näkökohdat hallitsevat skeptisessä tietosanakirjassa SkepDicissä (Linkki 13). Siellä on paljon asiallisia ja tärkeitä kriittisiä näkökohtia kuolemanrajakokemuksista. Mutta siellä on myös selvästi virheellistä lähteiden arviointia ja annetaan virheellinen kuva parapsykologian tutkijoiden suhtautumisesta kuolemanrajakokemuksiin. Mikä on pahinta, monet tieteiden edustajat luottavat SkepDiciin sokeasti. He luulevat tietävänsä eri ilmiöistä riittävästi SkepDicin avulla, vaikka siellä visusti vaietaan kaikista skeptikkojen kannalta ikävistä asioista.

Kuolemanrajakokemukset liikkuvat kahdessa todellisuudessa: fyysisessä ympäristössämme ja jossakin, mitä voisi nimittää neutraalisti vaikkapa transsendenssiksi. Fyysinen ympäristö on selvä, vaikka siihen joissakin tapauksissa sekoittuu transsendenssiakin jonkin verran. Transsendenssi vaihtelee niin laajoissa rajoissa eri kokijoilla, että se puoli jää pitkälle uskonvaraiseksi. Aiheesta on Maysin hyvää pohdintaa linkissä (9). Tärkeä kysymys on: kun kokemusten aikana saadaan oikeata tietoa, niin miten "oikeata" sitten on tuo vaihteleva transsendenttinen tieto?


Linkkejä

1. International Association for Near-Death Studies
http://iands.org/home.html

2. Near Death Experience Research Foundation
http://www.nderf.org/

3. Near-Death Experiences and the Afterlife
http://www.near-death.com/

4. Netzwerk Nahtoderfahrung
http://www.netzwerk-nahtoderfahrung.de/
http://www.netzwerk-nahtoderfahrung.org

5. Pim van Lommel & al. (2001): Near-death experience in survivors of cardiac arrest: a prospective study in the Netherlands. Lancet Vol. 356, s. 2039-45.
http://www.ini.uzh.ch/~kiper/Van_Lommel.pdf

6. NDE-tutkija Kenneth Ring, kuolemanrajakokemus NDE, haastattelijana Jeffrey Mishlove (suomenkielinen tekstitys)
https://www.youtube.com/watch?v=BK_wgWGbdtg

7. Dr Peter Fenwick on Near Death Experience (NDE)
http://www.youtube.com/watch?v=M4PmjKn1zPE

8. Jan Holden (2012): Near Death Experiences - Dr. Jan Holden Interview - Part 1
http://www.youtube.com/watch?v=ZcPRg7USiTk

9. Robert Mays (2012): Future of NDE and Consciousness Research
http://www.youtube.com/watch?v=GgelyOlaNGo&list=TLxlBeiMwRTF0

10. Raymond Moody on Shared Death Experiences: excerpt from IANDS 2011 Conference
http://www.youtube.com/watch?v=lWjYjsh8i0w

11. Howard Storm - former atheist - near death experience - NDE
https://www.youtube.com/watch?v=UPj4wci_bcI

12. The Skeptic's Dictionary
http://www.skepdic.com/nde.html

13. Hayden Ebbern & al. (1996): Maria's Near-Death Experience: Waiting for the Other Shoe to Drop. The Skeptical Inquirer vol. 20 No 4.
http://records.viu.ca/www/ipp/pdf/NDE.pdf

14. Michael Prescott (2009): Who Will Watch the Watchers?
http://www.michaelprescott.net/who-will-watch-the-watchers.html

15. Anita Moorjani (Youtubesta paljon lisää nimihaulla):
Anita Moorjani Sedonassa, kuolemanrajakokemus NDE (tekstitys)
https://www.youtube.com/watch?v=60VhVlJD7ik
Moorjanin kotisivut: http://anitamoorjani.com/

16. Haastattelussa sydänkirurgi Lloyd Rudy, kuolemanrajakokemus NDE (tekstitys)
https://www.youtube.com/watch?v=Odk2M0Zj3KU

17. Al Sullivan's - NDE - Confirmation of out of body experience.
https://www.youtube.com/watch?v=J5_x8U7SR0I

18. Dr. Pim van Lommel, M.D.: Continuity of Consciousness
http://iands.org/research/important-research-articles/43-dr-pim-van-lommel-md-continuity-of-consciousness.html

15. Neurokirurgi Eben Alexanderin haastattelu  (Tsakiris):
http://www.skeptiko.com/154-neurosurgeon-dr-eben-alexander-near-death-experience/


Muita lähteitä

Raymond Moody (1975/1979): Kokemuksia kuolemasta. Gummerus 1979. Alkuteos "Life after Life".

Maurice Rawlings (1978/1986): Kuoleman tuolla puolen. Suomen Raamattuopiston Kustannus Oy 1986. Alkuteos "Beyond death's door".

lauantai 21. tammikuuta 2012

Mikä mättää Blackmorella ja Savvalla?

Miten on mahdollista, että parapsykologian tutkijana aloittanut henkilö tutustuu varsin hyvin parapsykologiaan ja kääntyy siten täydeksi skeptikoksi? Joka tapauksessa niin on käynyt esimerkiksi Susan Blackmorelle ja Louie Savvalle. Onneksi he ovat myös itse kertoneet kääntymisensä syistä.


Susan Blackmore

Blackmore kertoo vaiheistaan artikkelissaan (1987a) ”The Elusive Open Mind: Ten Years of Negative Research in Parapsychology” ja parapsykologian jättämisen perusteluja on myös artikkelissa (2000).

Hän ryhtyi opiskelemaan fysiologiaa ja psykologiaa Oxfordin yliopistossa. Siellä hän pian alkoi johtaa yliopistolla toiminutta psyykkisen tutkimuksen seuraa Oxford University Society for Psychical Research (OUSPR). Siinä yhteydessä hän pääsi tutustumaan ympäristön hämäräharrastajiin kuten noitiin, druideihin, psyykikkoihin, selvänäkijöihin ja jopa muutamiin parapsykologian vakaviin tutkijoihin. He kokeilivat aakkoslautaa, tutkivat hautausmaita ja tekivät ESP- ja PK-kokeita.

Pian seuratoiminnan aloittamisen jälkeen hänelle tuli vahva kolme tuntia kestänyt ruumiistapoistumiskokemus (OBE) ja hän kertoo myös nähneensä selkounia. Kokemustensa vuoksi hän kiinnostui parapsykologiasta kunnolla, mutta ei uskaltanut ryhtyä tutkimaan kokemuksiaan, vaan aloitti jo vakiintuneilla linjoilla ja alkoi tutkia psi:tä samoilla menetelmillä kuin muutkin. Hän kehitti oman teoriansa psi:stä, että se olisi yhteistä prosessia muistin kanssa, ja hänen julkaisematon väitöskirjansa oli tutkimus tämän teorian paikkansapitävyydestä.

Blackmore kertoo ihmetelleensä miksi hän ei koskaan saanut kokeissaan tilastollisesti merkitseviä tuloksia vaikka muut tutkijat saivat. Hän huomasi (Blackmore 1987b) vieraillessaan Carl Sargentin laboratoriossa Cambridgessa, että tämä poikkesi kuvaamastaan koeohjelmasta ja varmistuksista. Käväisipä tietenkin mielessä sellainenkin ajatus, että kaikki hyvät tulokset johtuivat hutiloinnista, mutta sellaista hän ei kovin selvästi väitä. Shermerin (1998) tekemästä haastattelusta on Skeptikko-lehdessä käännös:

Minun olisi nyt kysyttävä uudelleen: ”Miten minä voin olla varma käymättä joka ikisessä laboratoriossa penkomassa asioita?” Sitä en voi tehdä, joten en voi myöskään varmasti tehdä mitään lopullisia johtopäätöksiä.

Lopulta hän uskaltautui tutkimaan myös ruumiistapoistumiskokemusta (OBE). Se olikin helpompaa, kun sai jättää psi:n kokonaan huomiotta eikä enää tarvinnut suhtautua tutkimukseen avoimella mielellä. Eli jo alustavasti hän ”tiesi”, että psi ei ollut mukana ruumiistapoistumiskokemuksessa. Hän kehitti kokemukselle psykologisen ja fysiologisen selityksen, joka tuntui toimivan hyvin käytännössä.

Hän sanoi OBE-tutkimuksestaan artikkelissa (1987a) vapaana käännöksenäni seuraavasti:

Tietenkin on aina tärkeätä pitää mieli periaatteessa avoimena. Jos omien kokeiden tulokset osoittavat, että lähtöhypoteesi on väärä, silloin on oltava valmis muuttamaan sitä. Mutta sitä ei tarvitse tapahtua kovinkaan usein – ainakaan silloin, jos hypoteesit ovat niin hyviä kuin niiden pitäisi olla. Ei tarvitse olla alinomaa mieli avoimena. Ja niin oli OBE-tutkimuksessa  –  ja mikä helpotus se olikaan!

Wikipedian mukaan Carl Sargent joutui luopumaan parapsykologian tutkimuksestaan Blackmoren vierailun jälkeen. Blackmore (2003) kirjoittaa kommentissaan Sargent-tapauksesta seuraavasti:

I spent nearly 30 years working in parapsychology, initially as a believer in the paranormal but later as a sceptic. I eventually concluded that the experimental evidence does not support the existence of any paranormal phenomena at all. The most crucial experience in my change of opinion was investigating Carl Sargent's ganzfeld research.

Artikkelissaan Blackmore (2001) hän kirjoittaa:

For this reason, if for no other, you have to jump to one side or other of the fence - and preferably be prepared to jump back again if future evidence proves you wrong. I have jumped onto the side of concluding that psi does not exist.


Louie Savva

Savva perustelee skeptikoksi kääntymistään bloginsa artikkelissa Savva (2006). Hän kertoo olleensa nuoruudessaan hyvin kiinnostunut tietämään, ovatko paranormaalit asiat todellisuutta, ja koska hän oli tieteellisesti suuntautunut, niin hän halusi varmistua vastauksesta tieteen menetelmillä. Jo 16-vuotiaana hän liittyi Society for Psychical Research:iin ja alkoi innolla selvittää asioita.

Hän pääsi parapsykologien tiedeyhteisön jäseneksi ja sai apurahoja tutkimuksiin, jotka sitten julkisti enimmäkseen parapsykologian vuotuisissa tai kansainvälisissä kokoontumisissa. Hän ei saanut ainakaan itseään vakuuttavia tilastollisesti merkitseviä tuloksia ainoassakaan tutkimuksessaan. Hän tutki lähiaikoina pinnalla olleita kysymyksiä ja yhtä enneunien näkijää, joka väitti itsellään olevan poikkeuksellisia kykyjä. Lisäksi hän tutki epävirallisesti myös tunnettuja psyykikkoja, kummitustaloja ja yleisön lähettämiä kummituskuvia eikä löytänyt ainuttakaan todistetta psi-ilmiöistä.

Eräs Savvan kommenteista parapsykologian tilanteeseen on epäilemättä valitettavan totta. Hän kertoo valinneensa esityksiä Parapsychological Associationin vuoden 2005 kokoontumiseen, ja hakijoiden artikkelit olivat huomattavalta osin hyvin heikkoja.

Yhteenvetona hän vertaa parapsykologiaa korttitaloon, jonka pohja on hutera, mutta jonka huippua parapsykologit innolla rakentavat.


Parapsykologien vastauksia

Parapsykologian tutkijat ovat kommentoineet varsin vähän Blackmoren tapausta. Enimmäkseen on vain lyhyitä viittauksia ja arvioita, mutta Berger (1989) kävi läpi Blackmoren tutkimuksia ja julkaisuja varsin perusteellisesti.

Berger arvostelee kuvaa, jonka Blackmore on julkisuudessa antanut parapsykologian tutkimuksistaan. Blackmoren mukaan hän teki kymmenen vuoden aikana tutkimuksia, joissa ei saanut tilastollisesti merkitseviä tuloksia. Bergerin mukaan tuo aika oli vain noin kaksi vuotta, alkaen vuoden 1976 lokakuusta, ja väitöskirjaa varten tehdyistä 29 tutkimuksesta Blackmore julkaisi myöhemmin erillisinä artikkeleina vain 21. Näistä 7:ssä tulokset olivat tilastollisesti merkitseviä, mutta Bergerin mukaan Blackmorella oli taipumus hylätä merkitseviä tuloksia sillä perusteella, että niissä oli jotakin vikaa.

Lisäksi Berger huomasi, että Blackmore ilmoitti tutkimustensa tekojärjestyksen toisinaan virheellisesti, jolloin tutkimuksessa edistymisen logiikka vääristyi.

Yhteenvetona Berger toteaa seuraavasti, vapaana käännöksenäni: "Väite 'kymmenen vuoden psi-tutkimuksesta' käsittää todellisuudessa sarjan hätäisesti rakennettuja, toteutettuja ja raportoituja tutkimuksia, jotka pääasiassa toteutettiin kahden vuoden aikajaksolla".

Blackmore vastaa Bergerille artikkelissa Blackmore (1989) ja kumoaa Bergerin antamat kommentit suurimmaksi osaksi. Hän kertoo julkaisseensa 21 tutkimuksen sijasta todellisuudessa 27, eikä joidenkin hylkäysten syynä ollut tulosten tilastollinen merkitsevyys. Tutkimusten järjestys oli hänen mielestään ilmaistu loogisesti oikein, koska erityyppisiä tutkimuksia oli tehty lomittain. Hän sanoo Bergerin esittävän lainauksia yhteydestään irrotettuna.

Parapsykologien yleisluontoisia vastauksia skeptikkojen arvosteluun on artikkeleissa Honorton (1993) ja pitkässä filosofisemmassa artikkelissa Zingrone (1997).

En löytänyt yhtäkään parapsykologian tutkijoiden tekemää arviota Savvan tapauksesta.


Omia kommentteja

Blackmore aloitti New Age -uskovaisena ja hänen oma ruumistapoistumiskokemuksensa vielä vahvisti tätä uskoa. Hän ryhtyi sitten innokkaaksi parapsykologian kokeelliseksi tutkijaksi, luultavasti saadakseen uskolleen tieteellistä pohjaa. On hyvin ymmärrettävää, että näillä eväillä on todennäköistä päätyä umpikujaan, kuten Blackmorelle sitten kävikin.

Mielestäni Bergerin luonnehdinta Blackmoren kokeellisesta parapsykologian tutkimuksesta on oikea. Nuo kahden vuoden tutkimukset olivat todellakin hutiloituja, minkä myös Blackmore hiukan kaunistellen itse myöntää. Kuitenkin hän sai työnsä julkaistua parapsykologian vertaisarvioiduissa lehdissä. Olisi mielenkiintoista tarkistaa, miten Blackmore on kiertänyt nuo suunnittelun heikkoudet raporteissaan. Tietoa kunnolla kontrolloiduista tutkimusmenetelmistä olisi kyllä ollut käytettävissä, mutta Blackmorella oli ilmeisesti kiire saada valmista aikaan.

Blackmoren maailmankuva on mielestäni kovin abstrakti eikä tunnu sisältävän luonnontieteellistä perustaa. Silloin voivat tulkinnat helposti mennä liian mielivaltaisiksi. Mielestäni hän koko ajan keskittyy liiaksi teoriointiin ja psi:n ominaisuuksiin teorian kannalta. Hän jättää spontaanitapaukset ja fysikaaliset ilmiöt sivuun eikä ota kantaa niihin tutkimusaineiston laadun kannalta.

Blackmoren kunniaksi on sanottava, että hän on epätavallisen rehellinen ja suoraselkäinen. Hän on aikojen kuluessa oppinut taitavaksi kokeelliseksi tutkijaksi ja teorianrakentajaksi. Parapsykologien on syytä ottaa hänen muutamat mielipiteensä vakavasti.

Blackmoren suhtautumistapa psi-ilmiöiden olemassaoloon on merkillisen epämääräinen. Toisaalta hän sanoo, että psi:n olemassaoloa ei voi kieltää, mutta toisaalta hän kieltää sen varsin selvästi. Tätä lopullista kieltämistä tukee myös se, että hän on asettunut varauksettomasti organisoidun skeptismin kannattajaksi eikä näytä huomanneen sen virheitä sekä asiasisällössä että logiikassa.

Savva luonnehtii blogissaan itseään ateistiksi, nihilistiksi, anarkistiksi, pessimistiksi ja ihmisvihaajaksi. Lisäksi hän muutaman kerran suosittelee joidenkin asioiden hylkäämistä suoralta kädeltä. Vaikka kyseessä olisi huumorikin, niin hänen sopivuutensa parapsykologian tutkijaksi näyttää kuitenkin aika huonolta. Parapsykologilta vaaditaan kriittisyyden lisäksi pitkäjänteisyyttä, sitkeyttä ja ripaus ennakkoluulottomuutta.

On hyvin ymmärrettävää, että Savvan temperamentilla ei voinut olla tyytyväinen kokeellisen parapsykologian heikkoihin psi-vaikutuksiin. Tunnettujen psyykikkojen, kummitustalojen ja henkivalokuvien tutkimus on myös turhauttavaa, koska niillä alueilla toivo psi-ilmiöiden löytymisestä on melko olematon.

Savvan esittämä korttitalovertaus on mielestäni melko osuva. Olen monesta parapsykologian lähteestä lukenut, että psi-ilmiöiden olemassaolon varmistamiseen ei enää kannata tuhlata voimavaroja, koska se on jo lopullisesti osoitettu. On vain riennettävä eteenpäin taustalla toimivien mekanismien selvittämiseksi. Mielestäni teoreettiset ongelmat ovat kuitenkin niin vaikeita, että nykyisellä tutkimuksen säästöliekillä ei hyviä tuloksia ole lähitulevaisuudessa odotettavissa. Vain liiaksi sisäänlämpiävän yhteisön piirissä voidaan olla noin epärealistisia.

Kuitenkin tieteellisen parapsykologian historian aikana saadut tulokset ovat niin vakuuttavia, että täytyy olla hyvin skeptinen ja pessimistinen ihminen ellei ota psi-ilmiöiden olemassaoloa vakavasti.


Lähteitä, aikajärjestyksessä:

Susan Blackmore (1987a): The Elusive Open Mind: Ten Years of Negative Research in Parapsychology. Published in The Skeptical Inquirer 1987, 11, 244-255
http://www.susanblackmore.co.uk/Articles/si87.html

Susan Blackmore (1987b): A Report of a Visit to Carl Sargent's Laboratory
Journal of the Society for Psychical Research 54 186-198, 1987
http://www.susanblackmore.co.uk/Articles/JSPR%201987.htm

Rick E. Berger (1989): A Critical Examination of the Blackmore Psi Experiments. The Journal of the American Society for Psychical research Vol 83, April 1989, 123-144
http://www.criticandokardec.com.br/susan_blackmore_nevermore.pdf

Susan Blackmore (1989): A Critical Response to Rick Berger. The Journal of the American Society for Psychical Research Vol. 83, April 1989.
http://www.criticandokardec.com.br/blackmore.pdf

Charles Honorton (1993): Rhetoric over substance: the impoverished state of skepticism http://findarticles.com/p/articles/mi_m2320/is_n2_v57/ai_14890637/pg_1

Nancy L. Zingrone (1997): Failing to Go the Distance: On Critics and Parapsychology
http://www.skepticalinvestigations.org/exam/Zingrone_critics.htm

Michael Shermer (1998): Tietoisuutta etsimässä (haastattelu). Skeptikko-lehti 3/99. (Käännetty Skeptic-lehdestä vähän lyhenneltynä)

Susan Blackmore (2000): First Person - Into the Unknown. New Scientist, 4 November 2000, p 55
http://www.susanblackmore.co.uk/journalism/NS2000.html

Susan Blackmore (2001): What Can the Paranormal Teach Us About Consciousness?
http://www.susanblackmore.co.uk/Articles/si01.html

Susan Blackmore (2003): A note on the Sargent affair
http://www.susanblackmore.co.uk/Note%20on%20Sargent.htm

Blackmoren laajat kotisivut:
http://www.susanblackmore.co.uk/

Louie Savva (2006): Why I Quit Parapsychology
http://www.everythingispointless.com/2006/11/why-i-quit-studying-parapsychology.html