lauantai 26. maaliskuuta 2011

Isojoen Leppiniemen kummitus

Jo 1950-luvulla nuorena poikana kuulin nyt jo kuolleen setäni kertovan vanhemmilleni tästä tapauksesta vuodelta 1936. Iän karttuessa minusta alkoi tuntua tärkeältä hänen kertomustensa tallentaminen, ja vihdoin kesällä 1971 nauhoitimme tarinat keskustelutyylillä. Kesällä 1972 teimme uuden nauhoituksen, jossa jätin oman osuuteni vähemmälle. Tarkistin myös ajankohdan sanomalehtikirjoituksia nykyisessä Kansallisarkistossa.

Sanomalehtien kertomaa

Ilkka-lehdessä oli 5.3.1936 vaatimaton otsikko: "Tulipalo Isojoella. Navettarakennus ja rehusuoja irtaimistoineen tuhoutunut. Mukana paloi mm. 7 lammasta ja 14 kanaa". Aamulla syttynyttä paloa koskevan uutisen viimeinen kappale oli hieman ihmetystä herättävä: "Mainittakoon, että edellisenä iltana oli tuli ollut irti saman talon eteisessä, mutta oli se saatu sammumaan alkuunsa".

Seuraavana päivänä Ilkka jatkoi juttua:
Kuten eilen kerroimme, paloi Isojoella sunnuntaina [todellisuudessa maanantaina/OK] maanviljelijä M:n navettarakennus. Paloa epäiltiin tuhopoltoksi ja viranomaiset ovat toimittaneet sen johdosta tutkimuksia, onnistumatta kuitenkaan vielä saamaan selvyyttä palon syttymisen syistä.

Huvittavana seikkana mainittakoon, että paikkakunnalla kuiskaillaan sellaisestakin mahdollisuudesta, että palon on sytyttänyt "pahahenki", jonka kerrotaan jo pitemmän aikaa liikkuneen lähiseudulla ja tehneen kaikenlaista pahaa!


Sunnuntaina 8.3.1936 Ilkassa oli joitakin yksityiskohtia talon tapahtumista:
Pienviljelijä M:n kertoman mukaan on tapausten sarja alkanut jo syksyllä, jolloin hän oli pannut merkille, että varsinkin öiseen aikaan talossa ja kartanolla alettiin liikutella kaikkia esineitä, ja oli ne toisinaan piilotettu varsin omituisiinkin paikkoihin. Vähän myöhemmin syksyllä katosi tuvassa olleiden vaatteiden taskusta rahalompakko, jossa oli jokin summa rahaa. Aluksi luultiin, että kysymyksessä on aivan tavallinen varkaus, mutta suurta ihmettelyä herätti, kun lompakko sitten löydettiin talon uudisrakennuksen kivijalasta.

Eräänä aamuna vähän myöhemmin huomattiin, että talon koko karja oli yön aikana laskettu navetasta ulos. Talon pojan toinen saapas löydettiin eräänä aamuna tallista, jonne sen oli ollut pakko kuljettaa ainakin kahden lukitun oven lävitse. Kirveet, hakoraudat y.m. työvälineet katosivat yhtenään ja kaikki löydettiin myöhemmin omituisista paikoista.

Aluksi liikkui "kummitus" isännän kertoman mukaan varsin hiljaa, mutta sitten alkoi jo kuulua kolinaakin. "Rienaaja" alkoi pyöritellä yön aikana perunoita ja muita pikkuesineitä pirtin lattialla, ikkunoita särjettiin saunasta, navetasta ja tallista, olipa muutaman kerran uskallettu koettaa tuvankin ikkunan kestävyyttä.

Edelleen tiedottaa kirjeenvaihtajamme, että "kummitusta" on koetettu ajaa pois paikkakunnalla liikkuneiden saarnamiesten avulla, ja vähän aikaa sitten luultiinkin sen jo lähteneen. Mutta nyt sattunut tulipalo on saanut jälleen uskomaan, ettei siitä niin vain ole päästykään. Mainittakoon, että talon isäntä oli viime viikolla "noidissa" tiedustelemassa näiltä keinoja "pahanhengen" karkottamiseksi.

Olipa siihen aikaan jo muutamia täysjärkisiäkin ihmisiä, koska uutisen lopussa oli toteamus:
Ne kansalaiset, jotka eivät ensi hädässä usko "kummituksiin", ovat siinä käsityksessä, että kysymyksessä on häikäilemätön pilanteko, joka on nyttemmin kehittynyt jo rikossarjaksi. Todennäköistä on, että viranomaiset saavat asian lähitulevaisuudessa selvitetyksi.

Muuten on tapaus varsin kuvaava todistus siitä, kuinka taikauskoisia voidaan vielä olla.

Tulipalon jälkeen paikalle saapui yhtä aikaa useita kymmeniäkin uteliaita, jotka olisivat halunneet yöpyä talossa, vaikka se oli tietenkin mahdotonta. On luonnollista, että yleisön lisääntyessä mukana oli myös pilailijoita, jotka yrittivät tuottaa "ilmiöitä" muiden huomaamatta.

Setäni kokemuksia

Setäni oli tuolloin 26-vuotias ja oli saanut halkojenhakkuu-urakan Leppiniemen kylästä kummitustalon läheltä. Hän kertoi kysyneensä isännältä yösijaa, pahaa aavistamatta. Tämä oli vastannut, että kyllä heille tulla voi, mutta kuinkahan saa nukutuksi, kun on niin levotonta. Setä vähän ihmetteli, että mikäs sitä niin levotonta olisi, mutta ei kysynyt enempää. Hän meni taloon luultavasti palopäivänä, koska kuolleita lampaita vielä paloiteltiin. Talossa asui isännän ja emännän lisäksi kaksi poikaa, toinen jo aikamies ja toinen noin 10-vuotias.

Lampaiden lihat suolattiin ajan tavan mukaan eteisen komeroon suureen tynnyriin. Setäni mukaan asukkaat kuitenkin pian huomasivat, että kaikki[?!/OK] lihat olivat lentäneet itsekseen ulos hajalleen pitkin pihaa. Isäntä ja setäni keräsivät lihat, ja huuhdottuina ne laitettiin uudelleen tynnyriin. Varmuuden vuoksi isäntä vielä naulasi komeron oven reunan kiinni puitteeseen kahdella 125 mm pituisella naulalla.

Kymmenisen minuutin kuluttua lihat olivat taas pitkin pihaa. Kaksi kiinnitysnaulaa olivat suorina siististi pöntön kannen päällä komeron oven vieressä. Miesten oli pakko kerätä lihat uudelleen, minkä jälkeen ne sitten pysyivätkin rauhassa.

Setäni kertoi vartioineensa ja siivonneensa vielä savuavia navetan jäännöksiä. Jossain vaiheessa hänen piti mennä tarpeilleen ulkohuoneeseen pihan perällä. Hän oli kuullut tavaroiden häviämisestä, joten varmuuden vuoksi hän löi talikon pystyyn näkyviinsä oven eteen parin kolmen metrin päähän ja laittoi työrukkasensa kahvan päälle. Hän sanoi mukana olleelle nuoremmalle pojalle tarkkailevansa, ettei rukkasia viedä mihinkään.

Niin talikko kuin rukkasetkin todella pysyivät paikoillaan. Mutta kun hänen piti laittaa rukkaset käteensä, niin sisällä olleita villavanttuita ei näkynyt missään. Tarkemmin tutkiessaan hän huomasi, että vanttuut olivat rukkasten kärjissä tiukalle rullalle käärittyinä.

Kummitus oli kova kuljettamaan jonnekin piiloon varsinkin hakokirveitä, joilla siihen aikaan hakattiin havuja kotieläinten kuivikkeiksi. Isäntä tuskastui ainaiseen hakokirveiden puuttumiseen ja teetti niitä sepällä peräti viisi kappaletta yhdellä kertaa. Niistä oli sedän oleskelun aikaan enää yksi jäljellä, joten isäntä toi sen kerran tupaan kaapin päälle sanoen, että kyllä kai se nyt siinä pysyy.

Pian setäni kuitenkin kuuli rapsauksen kaapin päältä. Hän näki kuinka hakokirves lensi sieltä esiin, hipaisi kilahtaen katosta riippuvan öljylampun pohjaa, teki äkillisen suorakulmaisen mutkan ja meni leivinuuniin. Koko lento kesti vain muutaman sekunnin, ja sieltä uunista isäntä sen kirveen sitten löysikin.

Kummitusta yritettiin saada pois muun muassa uskonnollisilla manauksilla, mutta se ei lopullisesti onnistunut, koska pienen rauhoittumisen jälkeen ilmiöt taas jatkuivat entisellään. Setäni kertoi, miten eräs Aleksi Suonvirta-niminen saarnaaja tuli myös kerran yrittämään. Hän asetti suuren virsikirjansa kaapin päälle ja sanoi, että "et sinä piru tuota kyllä siirtele". Kun hän pääsi istumaan huoneen toiselle puolelle, niin silloin kirja lähti liikkeelle. Setäni näki kuinka se lensi ilmassa tuvan ympäri ja osa lehdistä irtosi ja leijaili lattialle. Saarnaaja joutui keräämään sivut takaisin kirjaansa ja jatkoi selvästi entistä nöyrempänä rukoilemista ja veisaamista.

Kerran oli öljylampun valaisemassa huoneessa kaksi miestä, joista toinen makasi vuoteessa ja toinen käveli täysissä pukeissaan lattialla. Hän sanoi: "Jos se olisi naispiru, niin minä painisin sen kanssa"! Heti kuului mossahdus ja lakki lensi miehen päästä. Mies siirtyi kiireesti viereiseen huoneeseen, missä oli muitakin ihmisiä, muun muassa setäni, joka kertoi oviaukosta nähneensä tapahtuman. Pilantekijän jaloissa näkyi hetken pyörivän noin 20 cm kokoinen harmaa pallo, joka pinnaltaan muistutti lankakerää. Seurailun lopetettuaan kerä pyöri höyläpenkin alle ja hävisi sen tien.

Kummitukselta ei puuttunut voimia, kuten kohtalaisen suurten naulojen vetäminen irti ovipielestä osoitti. Setäni kertoi sen nostaneen arvionsa mukaan puolen metrin korkeuteen vuoteen, jossa hän makasi yhdessä toisen miehen kanssa. Nosto tapahtui tasaisesti niin, että vuode pysyi hyvin vaaka-asennossa. Pian se putosi takaisin lattialle kovalla rysäyksellä. Samana yönä kummitus koputti tuntikausia hellan peltistä savukuuppaa.

Perheen nuorin poika seuraili setäni mukaan tarkkaan kummituksen puuhia ja ehkä siksi joutui erikoisen kiusanteon kohteeksi. Kerran hänellä oli saappaat jalassa ja sukanvarret hakaneuloilla housunlahkeissa kiinni. Toinen hakaneula aukesi ja pisti poikaa sääreen. Hän istahti saunan kynnykselle hakaneulaa laittamaan, ja sillä aikaa jalasta pois otettu saapas huomaamatta katosi jäljettömiin.

Samalla kerralla poika kertoi sedälle kuulleensa miehen äänen sanovan: "Muistas sitten poika ettet tule tänne enää"! He menivät kuitenkin heti yhdessä saunaan eikä mitään erikoista tapahtunut. Kiukaan kiviä oli tavan mukaan taas lattialla, ja ne he nostivat takaisin paikoilleen. Saapas löytyi myöhemmin riihen takaa juurakkoläjän päältä.

Navetan palamisen ja eteisen seinässä olleen tulen setäni luki ehdottomasti kummituksen työksi. Käsityksensä tueksi hän itse kertoi nähneensä tuvan astiakaapin ovessa noin 30 cm pituisen ja 25 cm levyisen aidon tulenliekin. Se kuitenkin sammui eikä polttanut mitään.

Jatkuvasti toistuva ilmiö oli perunoiden viskely. Setäni kertoi nähneensä perunoiden lentelevän toisinaan ilmassa hiljakseen myös äkillisiä mutkia tehden. Toisinaan vauhti oli kovempi, niin että kerrankin läsähti keitetty peruna rikki hänen selkäänsä. Lentävät esineet eivät kuitenkaan aiheuttaneet kenellekään loukkaantumisia. "Lankakerä" oli ainoa setäni tekemä näköhavainto yleensä näkymättömästä ilmiöiden aiheuttajasta. Talon emäntä oli kertonut nähneensä kummituksen rippikouluikäisen pojan hahmossa kantavan talon potkukelkkaa. Lumessa ei näkynyt jälkiä, mutta kelkan mahdollisesta siirtymisestä ei ollut puhetta.

Ilmiöiden loppuminen

Ilmiöiden lopettamisen vaiheet olivat sellaisia, että ne jättäisi mielellään kertomatta.  Mutta pakkohan se on kertoa koko tarina aina katkeraan loppuun saakka. Setäni kertoman mukaan ilmiöt oli aiheuttanut "kintaan peukalon" kokoinen noitapussi, joka oli jätetty viitisen vuotta aikaisemmin riihilatoon tiilipinon väliin. Noidalta hankitulla pussilla oli ollut tarkoitus hävittää jokin toinen talo, mutta se aie oli jäänyt toteuttamatta.

Kummitustalon isäntä pääsi pussin jäljille, kun Parkanossa asunut noita oli näyttänyt hänelle pussin viejän "kahvikupissa olleesta viinasta". Isäntä tunsi tutun miehen kuvasta ja kotiin päästyään käski häntä hakemaan pussin pois. Setäni kertoi olleensa juuri matkalla kotiinsa, kun pussin tuonut mies tuli häntä vastaan polkupyörällä kelirikkoisella tiellä. Mies oli menossa kummitustaloon hakemaan pussin pois ja kertoi millainen se oli. En katso tarpeelliseksi paljastaa pussin kerrottua sisältöä tässä yhteydessä. Ilmiöt sitten heikkenivät ja loppuivat kokonaan parissa päivässä pussin pois viemisen jälkeen.

Sanomalehdissä ilmiöiden selitys ja loppuminen kerrottiin vähän toisella tavalla. "Yliluonnollisen" mahdollisuudelle suhteellisen avointen kirjoitusten jälkeen oli viimeinen löytämäni uutinen Suupohjan Sanomissa 19.3.1936 eli runsaat kaksi viikkoa tulipalon jälkeen.
[M:n] navettapalon syytä tutkinut viranomainen on tullut siihen käsitykseen, että tuli on saanut alkunsa todennäköisesti saman talon pojan varomattomasta tulenkäsittelystä heinäladossa. [M:n] poika oli nim. lähtenyt paloaamuna klo ½ 8 metsäajoon ja tällöin oli hän käynyt heinäladossa.
Saman kirjoituksen mukaan paikalle menneet tutkijat olivat kokeeksi sammuttaneet valot, jolloin oli alkanut kuulua salaperäistä liikkuvaa surinaa, jota paikalla olleet sanoivat kummituksen surinaksi. No, sehän paljastui kärpäseksi, jota käsiteltiin kovakouraisesti, minkä jälkeen tuli rauhallista. Seinästä kuului pian rapinaa, jonka asukkaat sanoivat olevan kummituksen tavallinen ääni. No, sehän oli talon kissa, joka tapansa mukaan kiipesi talon ulkopuolista nurkkausta pitkin vintille. Lisäksi tuvassa lenteli leivänpaloja, joiden heittelijät paljastettiin.

Jutun loppulausunto kuului:
Ei tiedä, nauraako vaiko itkeä koko suureksi paisutetulle jutulle, vai kannattaako sille tehdä kumpaakaan. Täytyy vain suuresti ihmetellä ja valittaa, että tämän vuosisadan näinkin myöhäisellä kymmenellä aikuiset ihmiset leikkivät sokkosilla ja vielä enemmän täytyy ihmetellä sitä, että moinen humbuuki saa uskollisia perässään juoksijoita, joita on tullut Karvian ja Seinäjoenkin seuduilta saakka autokuormittain. Kysymme vain, eikö paikkakunnalla ole tarpeeksi tehokasta kyläkuria tämän surkean vallattomuuden lopettamiseksi.
Mitä todella tapahtui?

Edellä esitin kerääntyneen aineiston pääkohdat sellaisinaan kaikkien arvioitaviksi. Setäni kertomusta rasittaa tapahtumista nauhoituksiin kulunut pitkä aika. Lisäksi esimerkiksi kertomukset noidasta, noitapussista ja virsikirjan lentämisestä tuntuvat sopivan epäilyttävän hyvin kansanperinteeseen.

Monet seikat kuitenkin tukevat setäni muisteluiden paikkansapitävyyttä. Lehtiuutisissa mainittiin samanlaisia ilmiöitä kuin mitä hän kertoi itse nähneensä. Osa tapahtumista oli niin kouriintuntuvia, että ne säilyvät muistissa hyvin. Luulisi esimerkiksi olevan helppo muistaa pitkän aikaa onko todella kantanut kilokaupalla lampaanlihaa vaiko ei. Myös setäni vaimo ja sisarukset ovat vahvistaneet kertomukset, ja itsekin muistan että jutut olivat samanlaiset jo parikymmentä vuotta aikaisemmin.

Setäni oli rehellinen, käytännöllinen ja jalat tiukasti maassa pitävä mies. Vakuutuin hänen kokemustensa aitoudesta, kun näin millaisen jäljen ne olivat jättäneet hänen maailmankuvaansa. Hän arvioi kaikkea realistisesti eikä ollut kummemmin kiinnostunut henkimaailman asioista, mutta kun kysyin hänen mielipidettään, niin hän sanoi vain yksinkertaisesti ja painokkaasti, että "jotakin on, koska olen sen itse nähnyt". Hänellähän oli tilaisuus seurata tapahtumia läheltä jo ennen kuin suuret uteliaiden joukot ja poikaviikarien kujeet tekivät tarkkailun hankalaksi.

Sanomalehtien uutiset vahvistivat taas kerran säännön, että lehdet eivät yleensä pysty käsittelemään kummitustapauksia tyydyttävästi. Jutuista paistoivat läpi kansanperinne ja erilaiset ennakkoluulot. Yksityiskohtia oli mainittu satunnaisesti ja liian vähän eikä niiden luotettavuutta arvioitu riittävästi. Erilaisten väitteiden välisiä ristiriitoja ei mitenkään eritelty, joten kokonaiskuva tapahtumista jäi heikoksi. Poikaviikarien temppujen, kärpästen ja kissan tarjoaminen lopulliseksi selitykseksi kansanjoukkojen saavuttua tuntuu luonnolliselta, mutta tapahtumien kokonaisuuden huomioon ottaen se on liian yksinkertainen. Kymmenvuotias poika tuskin olisi voinut kiinni joutumatta petkuttaa muuta perhettä kuukausikaupalla ja tuottaa setäni kertomia ilmiöitä.

Jos oletetaan tapaus aidoksi, niin herää kysymys oliko se poltergeist vai kummitus. On selvää, että se ei ollut kumpikaan puhtaassa muodossa. Joka tapauksessa ei voinut olla kysymys luonnonilmiöstä, koska sen toiminnassa oli älyllisiä piirteitä ja se osoitti jossain määrin myös huumoria ilkikurisuudessaan.

2 kommenttia:

  1. Erittäin mielenkiintoista. Mutta minua jäi vaivaan mitä pussissa sanottiin olevan ollut...

    -Lilli-

    VastaaPoista