keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Jyväskylän kiviveistämön kummitus


Asuessani Jyväskylässä vuonna 1971 tapasin työpaikalla ja tähtiharrastuksen merkeissä Jyväskylän entisen parapsykologisen seuran kaksi jäsentä. He viittasivat keskenään puhuessaan johonkin kummitustapaukseen. Kiinnostuin asiasta ja ryhdyin kyselemään lisää. Paljastui varsin uskomaton tarina, josta sain noin tunnin nauhoituksen mukana olleen kertomana. Minulla oli erinomainen onni, sillä kertoja oli pikkutarkka, laajatietoinen ja erittäin hyvämuistinen mies, jolla lisäksi oli sana hallussaan.

Käytän tässä jutussa neutraalisti työnimeä "henki", ottamatta siihen kantaa uskomismielessä.

Kokijan kertomaa

Tilanne alkoi kehittyä siitä, kun syksyllä 1954 kertojan kotiin tuli yhdessä äitinsä kanssa nuori mies, Ensio A, joka halusi kertoa Helsingin Sanomien aluetoimittajalle kokemuksistaan työpaikallaan kiviveistämöllä. Toimittaja, tämän jutun kertojan vaimo, arveli lehden voivan ottaa vastaan tällaisenkin uutisen. Tässä osuudessa kaikki lainaukset ovat nauhoitetusta kertomuksesta.

"…ja heitä oli kaksi siellä kiviveistämöllä silloin työssä, se oli muuten aivan hiljainen. Oli menossa hautakivien kultaus, että siinä ei kuulunut mitään ääntä, ja sitten kun nämä kummatkin miehet, toinen toisella puolella ja toinen toisella puolella sitä veistämön rakennusta tekivät töitä, niin tämä Ensio A. huomasi ihmeekseen, että kiviä lentelee ilmassa. Tuollaisia pieniä ehkä kynnen kokoisia kivensiruja lenteli noin harvakseltaan.

Niitä sattui välistä selkään, käsivarteen, ehkä päänuppiin napsahteli. Ja hän ajatteli tietysti ilman muuta että jaha, nyt työkaveri tekee jekkua ja rupesi sitten niin kuin seurailemaan, niin he ihmeekseen huomasivat, että molemmat seuraavat toisiaan. 'Sä teet kuule jotain koiruutta!' 'Enkä tee, ei, varmasti en tee!' 'Niin mutta täällähän lentelee tuommoisia kiviä, sinähän heittelet niitä varmaan noin, vaivihkaa kynnellä ammut ilmaan.' 'Enkä tee sitä!'

No sitten he vähän rupesivat ajattelemaan, että tässä on nyt jotain mystillistä tässä, että mitä tässä oikein on. Niitä tosiaan harvakseltaan lenteli ja niitä tuli milloin mistäkin nurkasta, ja ei ainoastaan että ne lensivät, vaan ne _purjehtivat_ hiljaista vauhtia, saattoivat tehdä mutkankin kesken kaiken."

"Sitten sieltä rupesi kuulumaan jostakin, ei koputuksia mutta jonkunmoista viheltävää ääntä, joka muistutti aika erehdyttävästi puhelimen vapaaääntä. Se oli siis tuommoinen summerinkaltainen ääni. Ja se tuli milloin mistäkin, oikeastaan voi sanoa että se tuli kaikkialta mutta ei mistään varsinaisesta paikasta. Sitä oli hyvin vaikea paikallistaa, mutta se oli täysin kuultava ja selvä ääni.

Nämä rupesivat sitten tenttimään, […] sovitaan tämän ääntelijän kanssa sitten ensiksikin 'jaa' ja 'ei' ja vastaavia sitten. 'Jaa' on yksi vihellys ja 'ei' on kaksi vihellystä ja noin poispäin. Ja ilmeisesti nämä pojat olivat aika hyviä kyselemään, aika hyviä johdattelemaan ja muodostamaan tätä juonta, sillä ei tämä ääni itsessään kertonut mitään. Ilmeisesti ne eivät kerro mitään, mutta vastaavat auliisti.

Ja kun niiltä sitten kysyttiin, niin vähän tähän tapaan lienee käynyt se kysely: 'Onko teitä monta, vihellä niin monta kertaa kuin teitä on.' Tuli kaksi vihellystä. 'Oletteko molemmat miehiä, jaa yksi vihellys, ei kaksi vihellystä.' Tuli kaksi vihellystä. 'Jaha, te ette ole miehiä, te olette siis naisia?' Tuli kaksi vihellystä taas. 'Ai, te ette ole naisia, onko teistä toinen mies?' Tuli yksi vihellys. 'Ahaa, teitä on mies ja nainen.'

Ja tällä tavalla sitä piiriä sitten laajennettiin ja tapahtumaa aina vietiin kauemmaksi ja kauemmaksi menneisyyteen, ja saatiin – en muista saatiinko sinä iltana vai saatiinko useampina peräkkäisinä iltoina – kokoon sitten seuraava tarina, josta ilmeni että asianomaiset henkilöt, mies ja nainen, olivat saaneet surmansa täällä kiviveistämössä sattuneessa tappelussa, tappelunnujakassa, ja ne ovat haudattuna sen kiviveistämön lattiaan. Niissähän on tavallisesti maalattia ja työ suoritetaan tämän lattian päällä ja se on todellakin aivan pienten sepelinsirujen peitossa."

Kertoja lähti vaimonsa kanssa seuraavana iltana kiviveistämölle. He eivät menneet sisään eivätkä havainneet mitään erikoista. Seuraavaksi illaksi he ottivat mukaansa tohtori V:n, silloisen Jyväskylän Kasvatusopillisen korkeakoulun opettajanvalmistuslaitoksen luonnontieteen lehtorin ja hänen rouvansa, luonnontieteen lehtori hänkin. He menivät sisään, ja siellä oli myös kiviveistämön omistaja ja pari työntekijää.

"Ja siinä sitten kun me keskusteltiin, niin sitten rupesi kuulumaan todellakin tätä ulinaa, ja silloin minä totesin että joo, kyllä se on aika samantyylistä kun puhelimen kuuloke nostetaan ja sieltä tulee se vapaaääni, mutta se oli voimakkaampi ja se oli huomattavasti terävämpi se ääni.

Ja sitten minä rupesin tenttimään aivan samalla tavalla kuin tämä edellinen kertoja tentti. Minulla oli myöskin markan lantteja sekulia rahaa taskussa ja minä hoksasin ne. Minä laskin ne käsissäni, sitten totesin että niitä oli, oliko niitä nyt viisi kappaletta, ja minä helistelin sitten niitä rahoja taskussani ja kysyin sitten, että voisitkos sanoa, kukahan lienetkin, että montako rahaa, kolikkoa minun taskussani on? Ja helistelin näin niitä että se kuuli sen helinän. Ja se vihelsi viisi kertaa.

Hyvä on, se meni siis aivan kohdalleen, ja sitten minä kysyin, en muista mitä minä kysyin sitten, ja sain vastauksia. Sitten toistin samat kysymykset ruotsiksi, ja mitään vastausta ei tullut. Minä toistin vielä saman saksaksi, ei myöskään vastausta. Se meni vallan mykäksi.

No sitten siinä – ellen väärin muista – vähän kaikki tentti siltä yhtä sun toista satunnaista, mutta se ei ilmeisesti ollut mieleen tälle hengelle, koska se rupesi sitten vallan villiksi ja rupesi ulisemaan se ääni. Se oli hermostunut ja se ääni kävi erittäin epämiellyttäväksi. Minä lopulta sanoin, että: 'Kuule, ole hyvä ja lopeta, ei tämä ole hauskaa kuultavaa'. Ja jonkin ajan perästä se loppui.

Koko sen ajan tohtori V. oli kulkenut ympäri seiniä ja koputellut ja hakenut onttoa paikkaa, mutta ei siellä ollut mitään onttoa paikkaa. Se oli todellakin lautarakennus, sahanpurulla täytetty. Ei sieltä löytynyt mitään, ja sitä ääntä ei myöskään voitu paikallistaa. Mitään johtoja ei havaittu, että mitään summereita siellä ei ollut. Se tutkittiin sekä sisä- että ulkopuolelta, ja todettiin että ei siinä ilmeisesti vilppiä ole. Eikä niistä kavereista kukaan… ne istuivat kuin kivipatsaat, yksikään heistä ei liikkunut mihinkään, ja se tuntui että siinä ei ollut mitään vilppiä."

Uutinen kiviveistämön tapahtumista julkaistiin Helsingin Sanomissa 6.10.1954, kolmen palstan pitkähkönä artikkelina. Se herätti Suomen Parapsykologisen Tutkimusseuran silloisen puheenjohtaja insinööri T. K. Laakson mielenkiinnon, ja hän pyysi saada valokuvia paikalta. Laakso näytti valokuvia helsinkiläiselle selvänäkijälle, joka sanoi näkevänsä ne kaksi hahmoa jokaisessa paikalta otetussa valokuvassa. Valitettavasti niitä tuskin näytettiin hänelle kertomatta ensin mitä olisi pitänyt nähdä. Lisäksi hän vahvisti tentityn tarinan, että he olivat haudattuina kiviveistämön lattiaan.

"Mutta ne ilmiöt jatkuivat, ja ne tulivat sitten voimakkaammiksi, […]. Siellä oli… tikkisaha oli heilunut seinällä – no sehän voi heilua tietysti vedostakin – mutta se heilui niin tavattoman kauan ja niin tasaisesti, että mikään tilapäinen veto ei sillä tavalla heiluta. Tahko pyöri itsekseen nurkassa ja sitten näitä kivensiruja lenteli. Niitä lenteli jopa siellä toimistohuoneessakin, jossa ei ollut mitään kiviä lattialla. Niitä ilmestyi sinne ja niitä lenteli sielläkin, pirskahteli."

Selvänäkijä saapui Jyväskylään, tutustui tilanteeseen ja lupasi toimittaa henget pois. Hän sitoi henget tietyllä rituaalilla kahteen kuivattuun savipalloon, laittoi pallot tyhjään Ovomaltine-purkkiin ja kuljetti ne junassa mukanaan kotiinsa Helsinkiin. Siellä hän koulutti niitä vuosikausia niin, että ne vihdoin vapautuivat lähtemään maan piiristä.

"Useita kertoja [selvänäkijä] kyllästyi ja sanoi, [että] minä en ala enää mitään teidän kanssanne, menkää hiiteen täältä, menkää mihinkä tykkäätte. Ja ajoi ne pois, ja seuraus oli se että ne tulivat tänne. Ja sitten täällä taas tapahtui. Me varmistimme asian moneen kertaan. Me soitimme, […] melkein joka päivä soitimme: 'Kuuluuko mitään?' Sieltä sanoi äijä että ei kuulu mitään, ei kuulu, ei ole kuulunut pitkään aikaan.

Sitten yhtenä päivänä sanoi, että nyt kuuluu, juu, täällä tahkot pyörii ja täällä kivet lentää, ja äsken lensi sellainen kahdeksan kilon lyijymöykky, tuolta lensi hyllyltä alas. Ja eihän se juutas edes lentänyt alas vaan se putosi… se teki tämmöisen kumman mutkan ja putosi sinne seinän viereen."

Selvänäkijä kutsui taas henget takaisin kotiinsa, ja tätä edestakaista vaihtoa tapahtui muutamia kertoja. Kertojallani oli tietoja myös tapahtumista selvänäkijän kotona:

"Hän vei sitten nämä henget kotiinsa […], pisti sen purkin vierashuoneen pöydälle ja sanoi, että tässä saatte sitten asua, tämä on sitten teidän tuleva kotinne kunnes toisin määrätään. Hänellä oli tarkoituksena opettaa nämä vainajat tietämään, missä heidän paikkansa on. Ja siinä ne siten olivat, ja kun jälkeenpäin minun sisareni kävi täällä [selvänäkijän] luona vaimoni kanssa, niin hän sitten haastatteli – ja vaimoni haastatteli myöskin – talon tyttäriä. Niitä oli kaksi tytärtä, joilla molemmilla oli psyykkistä herkkyyttä. Toinen tyttö näki ja kuuli, mutta toinen ainoastaan kuuli.

Se, joka näki ja kuuli ei millään tavalla ollut kiusaantunut, mutta se joka ainoastaan kuuli, niin se ei voinut sietää niitä kolinoita ja ääniä joita nämä henget aiheuttivat. Ja toinen tyttö kertoi, että kun hän soittaa pianoa niin se nainen tulee nojaamaan pianoa vasten ja kuuntelee, ja hän sanoo että ole vaan siinä, en minä sinua pelkää. Ja kun oli ilmeistä, että tämä mies oli näistä älykkäämpi ja nainen oli niin kuin henkisesti alemmalla tasolla tai vaikutti vähän niin kuin typerältä, vähän sellainen yksinkertainen sielu."

Tilanteen rauhoituttua alkuperäinen nuori kertoja Ensio A. kielsi kaiken. Hän sanoi, että kaikki oli hänen järjestämäänsä huijausta. Hän heilutti ohuella langalla sahaa ja pyöritti tahkoa kiertämällä paperinarua tahkon akselin ympärille ja vetämällä sitten siitä. Tutkijat menivät tarkistamaan, jolloin ilmeni, että tahkon akseli oli niin ohut ja pyörimiskitka niin suuri, että eihän sitä sillä tavalla saanut pyörimään, ainakaan paperinarulla.

Tarkistuksia

Kertojalta kuulemani tarina kuulosti niin mielikuvitukselliselta, että en voinut uskoa sitä suoralta kädeltä, vaikka tunsinkin kertojan hyvin. Kyselin myös tohtori V:ltä, joka vahvisti asiat omalta osaltaan. Hän kertoi, että kuului myös koputtelua, joka voi olla hyvin voimakastakin. Kerrankin koputus kuului seinästä tietyltä kohdalta, jolloin tukijat menivät seinän kummallekin puolelle ja painoivat kätensä koputuskohtaan. Käsiin tuntui selvä tärinä. Kun koputuskohta tarkastettiin, niin siinä ei ollut mitään erikoista.

Soitin pian kyseiselle selvänäkijälle Helsinkiin, ja siltäkin taholta tuli vahvistus. Hän alkoi heti kertoa oma-aloitteisesti edellä kuvattuja asioita. Soitin hänelle muutamia kertoja, ja hän vaikutti hyvin itsetietoiselta ja itsevarmalta henkilöltä. Hän itse kertoo tapauksesta kirjassa Perttola-Flink (1971). Hänen mukaansa henkien toimittaminen uudelleen Jyväskylään ja taas takaisin oli hallitumpaa toimintaa kuin kertojani antoi ymmärtää.

Kaivoin myös arkistosta tapahtumien aikaisia sanomalehtiä, joissa kerrottiin tuoreeltaan tapahtumista. Lehdistä tuli vahvistuksia edellä kerrotuille ilmiöille ja tuli muutamia yksityiskohtia lisääkin. Työntekijöiden mukaan ilmiöt alkoivat koputuksilla ja jatkuivat kivensirujen heittelyllä. Koputukset havaittiin ensimmäisen kerran 23.9.1954. Tapausten uutisoinnin aikoihin ilmiöitä oli runsaasti vain kahtena peräkkäisenä päivänä.

Alkuvaiheessa raskaimmat lennelleet esineet olivat pienet marmorilaatat, vasara, kirves, kaiverrustaltat ja 5 kg painoinen lyijypuntti. Lyijypuntin putoaminen tuskin on sama tapahtuma kuin kertojan 8 kg lyijymöykyn putoaminen, koska se möykky putosi myöhemmissä vaiheissa. Katoksesta lautalattiaiseen toimistohuoneeseen johtava ovi aukesi itsekseen, vaikka se oli suljettuna "vanhanaikaisella varmalla 'säpillä' ". Toimistohuoneeseen ilmestyi ja sieltä hävisi esineitä, vaikka siellä ei varmuudella ollut väliaikana kukaan käynyt.

Tohtori V. kävi lehtitiedon mukaan keskiviikkopäivänä 6.10.1954 valokuvaamassa rakennusta. Silloin kertoman mukaan "se ryskytti veistämön seinää, niin että sahajauhot lensivät huoneeseen". Tapaus oli luultavasti sama, josta V. kertoi seinän tärinän tuntuneen kädessä. Tuolloin myös noin 20 cm pituinen ruuvi lensi selittämättömästi hänen jalkojensa juureen.

Jyväskylän paikallislehdet olivat skeptisellä kannalla. Ne arvostelivat rajusti Helsingin Sanomia sen uutisista, ivailivat tohtori V:n tutkimustoimintaa ja tekivät pilaa koko tapauksesta ja työmiesten juopottelusta. Huomionarvoista on myös se, että näistä lehdistä ei ollut mahdollista saada minkäänlaista kokonaiskuvaa väitetyistä ilmiöistä.

Jyväskylässä ollessani pienellä toveripiirillämme oli ajatus jo toimintansa lopettaneen kiviveistämön lattian auki kaivamisesta. Siihen olisi tarvittu vanhoja karttoja, kaivamislupa ja riuskaa toimintaa. Sitä ei kuitenkaan saatu aikaan. Nyt sekin mahdollisuus on mennyt, kun alueen päälle on rakennettu vilkasliikenteinen tie.

Mitä todella tapahtui?

Tapauksesta kerääntyneellä aineistolla on pääheikkoutena aikanaan tehdyn pikkutarkan ja järjestelmällisen dokumentoinnin puuttuminen. Tällainen dokumentointi on voinut tapahtuakin tohtori V:n toimesta, mutta se ei ole ollut käytettävissä tällä kertaa.  Joudutaan tyytymään tarkan miehen muisteluun noin 17 vuotta vanhoista tapahtumista, mutta sentään yhdistettynä ajankohtaiseen joskin melko epätarkkaan sanomalehtitietoon. Lisäksi on käytettävissä täydennystä kahdelta mukana olleelta.

Kaiken tiedon yhdistely tuottaa yhtenäisen ja loogisen mutta arkitodellisuuteen suhteutettuna hyvin mielikuvituksellisen tarinan. Ensio A:n huijaustunnustus ei mitätöi tarinaa, sillä huomioon ottaen kaikki kerrotut tapahtumat ja tarkistukset kieltäminen tapahtui epäilemättä vastoin miehen parempaa tietoa.

Oma mielipiteeni on, että kerrotut tapahtumat ovat pääpiirteissään totta ja todella tapahtuneet. Millaisia päätelmiä niistä voidaan tehdä maailmankuvan kannalta, se on jokaisen oma henkilökohtainen asia.


Kirjalliset lähteet:

Helsingin Sanomat 6.10.1954: Kiviveistämöllä kummittelee.

Helsingin Sanomat 7.10.1954: Jyväskylän kummitus jatkaa pommitustaan

Helsingin Sanomat 8.10.1954: Jyväskylän kummitusrintamalla hiljaista

Jyväskylän Sanomat 8.10.1954: Hautakiviveistämön salaperäinen kummitus

Jyväskylän Sanomat 10.10.1954: Kiviveistämön "kummitukset"

Helsingin Sanomat 15.10.1954: Jyväskylän kummittelu ns, poltergeist-ilmiö

Jyväskylän Sanomat 16.10.1954: Jyväskylän kummittelu ei anna rauhaa helsinkiläisille

N.N.: Sidoin kiviveistämön kummituksen savipalloon. Aikki Perttola-Flink (1971, toimittaja): Ihmistiedon rajamailla, Kustannusosakeyhtiö Tammi, sivut 88-93

6 kommenttia:

  1. on kyllä tosi hienoa että joku jaksaa tutkia näuitä asioita näinkin syvällisesti ja kirjoittaa niistä mtänne! Todella mielenkiintoista luettavaa! :-) Kiitos siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wileny, suurkiitokset rohkaisustasi. Olen lukenut ja nähnyt yhtä ja toista, minkä useimmat uskovat olevan mahdotonta. Koska muut ovat kertoneet minulle, niin haluan omalta osaltani kantaa tärkeätä viestiä eteenpäin.

      Olen pahoillani, että vastaan vasta nyt.

      Poista
  2. Hei Olavi Kiviniemi. Ethä ole laittanut tätä juttua tänne nyt helmikuusa 2013? Sikäli mielenkiintoista, että isäni Antamo Vaajakallio oli yksi tapahtumaa todistanut ja mahdollisesti hänen tai äitini kynästä ovat Hesarin kirjoitukset, koska äitini oli Hesarin toimittaja. Muistelen isäni kertoneen, että tuo selvännäkijä oli Blaskowin rouva. Itse en ymmärrä miksi isäni olisi valehdellut meille keroessaan että "kummistus" tiesi montako kolikkoa hänellä oli taskussaan - ei ollut mitään tarvetta.

    Asia sikäli akuutti, että yksi ystäväni lähetti minulle juuri sähköpostia hiukan samanlaisesta aiheesta. Hänen koiransa pelkää tuvassa ja hän itse on kokenut että joku nostaa tuolia ilmaan hänen katsoessaan televisiota - yksin vanhassa talossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Paula V!

      Hienoa, että otit yhteyttä näin myönteisissä merkeissä ja uskalsit paljastaa kertojani, joka oli isäsi. Luotan täysin Antamon vilpittömyyteen ja pikkutarkkuuteen tässä jutussa. Sehän tuli vielä tuoreeltaan Hesariinkin. Selvänäkijän tyttäret ovat uhanneet oikeudenkäynnillä, jos heitä häiritään äitinsä asioissa.

      Voin tässä paljastaa sen, mitä Antamo kertoi sinun syntymästäsi. Hän oli matkoilla ja vain äitisi oli kotona, kun selvänäkijä soitti. Hänellä oli lyhyt ja yllättävä tiedotus, joka meni suunnilleen näin: "Olet raskaana, tyttö tulee ja hyvin menee". Yllätys oli täydellinen, koska raskaus oli niin alkuvaiheessa, että vanhempasi eivät olleet siitä vielä tietoisia.

      Olen luvattoman myöhään liikkeellä, mutta olisiko sitä lopussa kertomaasi juttua vielä mahdollista tarkistella?

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista