keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Jyväskylän kiviveistämön kummitus


Asuessani Jyväskylässä vuonna 1971 tapasin työpaikalla ja tähtiharrastuksen merkeissä Jyväskylän entisen parapsykologisen seuran kaksi jäsentä. He viittasivat keskenään puhuessaan johonkin kummitustapaukseen. Kiinnostuin asiasta ja ryhdyin kyselemään lisää. Paljastui varsin uskomaton tarina, josta sain noin tunnin nauhoituksen mukana olleen kertomana. Minulla oli erinomainen onni, sillä kertoja oli pikkutarkka, laajatietoinen ja erittäin hyvämuistinen mies, jolla lisäksi oli sana hallussaan.

Käytän tässä jutussa neutraalisti työnimeä "henki", ottamatta siihen kantaa uskomismielessä.

Kokijan kertomaa

Tilanne alkoi kehittyä siitä, kun syksyllä 1954 kertojan kotiin tuli yhdessä äitinsä kanssa nuori mies, Ensio A, joka halusi kertoa Helsingin Sanomien aluetoimittajalle kokemuksistaan työpaikallaan kiviveistämöllä. Toimittaja, tämän jutun kertojan vaimo, arveli lehden voivan ottaa vastaan tällaisenkin uutisen. Tässä osuudessa kaikki lainaukset ovat nauhoitetusta kertomuksesta.

"…ja heitä oli kaksi siellä kiviveistämöllä silloin työssä, se oli muuten aivan hiljainen. Oli menossa hautakivien kultaus, että siinä ei kuulunut mitään ääntä, ja sitten kun nämä kummatkin miehet, toinen toisella puolella ja toinen toisella puolella sitä veistämön rakennusta tekivät töitä, niin tämä Ensio A. huomasi ihmeekseen, että kiviä lentelee ilmassa. Tuollaisia pieniä ehkä kynnen kokoisia kivensiruja lenteli noin harvakseltaan.

Niitä sattui välistä selkään, käsivarteen, ehkä päänuppiin napsahteli. Ja hän ajatteli tietysti ilman muuta että jaha, nyt työkaveri tekee jekkua ja rupesi sitten niin kuin seurailemaan, niin he ihmeekseen huomasivat, että molemmat seuraavat toisiaan. 'Sä teet kuule jotain koiruutta!' 'Enkä tee, ei, varmasti en tee!' 'Niin mutta täällähän lentelee tuommoisia kiviä, sinähän heittelet niitä varmaan noin, vaivihkaa kynnellä ammut ilmaan.' 'Enkä tee sitä!'

No sitten he vähän rupesivat ajattelemaan, että tässä on nyt jotain mystillistä tässä, että mitä tässä oikein on. Niitä tosiaan harvakseltaan lenteli ja niitä tuli milloin mistäkin nurkasta, ja ei ainoastaan että ne lensivät, vaan ne _purjehtivat_ hiljaista vauhtia, saattoivat tehdä mutkankin kesken kaiken."

"Sitten sieltä rupesi kuulumaan jostakin, ei koputuksia mutta jonkunmoista viheltävää ääntä, joka muistutti aika erehdyttävästi puhelimen vapaaääntä. Se oli siis tuommoinen summerinkaltainen ääni. Ja se tuli milloin mistäkin, oikeastaan voi sanoa että se tuli kaikkialta mutta ei mistään varsinaisesta paikasta. Sitä oli hyvin vaikea paikallistaa, mutta se oli täysin kuultava ja selvä ääni.

Nämä rupesivat sitten tenttimään, […] sovitaan tämän ääntelijän kanssa sitten ensiksikin 'jaa' ja 'ei' ja vastaavia sitten. 'Jaa' on yksi vihellys ja 'ei' on kaksi vihellystä ja noin poispäin. Ja ilmeisesti nämä pojat olivat aika hyviä kyselemään, aika hyviä johdattelemaan ja muodostamaan tätä juonta, sillä ei tämä ääni itsessään kertonut mitään. Ilmeisesti ne eivät kerro mitään, mutta vastaavat auliisti.

Ja kun niiltä sitten kysyttiin, niin vähän tähän tapaan lienee käynyt se kysely: 'Onko teitä monta, vihellä niin monta kertaa kuin teitä on.' Tuli kaksi vihellystä. 'Oletteko molemmat miehiä, jaa yksi vihellys, ei kaksi vihellystä.' Tuli kaksi vihellystä. 'Jaha, te ette ole miehiä, te olette siis naisia?' Tuli kaksi vihellystä taas. 'Ai, te ette ole naisia, onko teistä toinen mies?' Tuli yksi vihellys. 'Ahaa, teitä on mies ja nainen.'

Ja tällä tavalla sitä piiriä sitten laajennettiin ja tapahtumaa aina vietiin kauemmaksi ja kauemmaksi menneisyyteen, ja saatiin – en muista saatiinko sinä iltana vai saatiinko useampina peräkkäisinä iltoina – kokoon sitten seuraava tarina, josta ilmeni että asianomaiset henkilöt, mies ja nainen, olivat saaneet surmansa täällä kiviveistämössä sattuneessa tappelussa, tappelunnujakassa, ja ne ovat haudattuna sen kiviveistämön lattiaan. Niissähän on tavallisesti maalattia ja työ suoritetaan tämän lattian päällä ja se on todellakin aivan pienten sepelinsirujen peitossa."

Kertoja lähti vaimonsa kanssa seuraavana iltana kiviveistämölle. He eivät menneet sisään eivätkä havainneet mitään erikoista. Seuraavaksi illaksi he ottivat mukaansa tohtori V:n, silloisen Jyväskylän Kasvatusopillisen korkeakoulun opettajanvalmistuslaitoksen luonnontieteen lehtorin ja hänen rouvansa, luonnontieteen lehtori hänkin. He menivät sisään, ja siellä oli myös kiviveistämön omistaja ja pari työntekijää.

"Ja siinä sitten kun me keskusteltiin, niin sitten rupesi kuulumaan todellakin tätä ulinaa, ja silloin minä totesin että joo, kyllä se on aika samantyylistä kun puhelimen kuuloke nostetaan ja sieltä tulee se vapaaääni, mutta se oli voimakkaampi ja se oli huomattavasti terävämpi se ääni.

Ja sitten minä rupesin tenttimään aivan samalla tavalla kuin tämä edellinen kertoja tentti. Minulla oli myöskin markan lantteja sekulia rahaa taskussa ja minä hoksasin ne. Minä laskin ne käsissäni, sitten totesin että niitä oli, oliko niitä nyt viisi kappaletta, ja minä helistelin sitten niitä rahoja taskussani ja kysyin sitten, että voisitkos sanoa, kukahan lienetkin, että montako rahaa, kolikkoa minun taskussani on? Ja helistelin näin niitä että se kuuli sen helinän. Ja se vihelsi viisi kertaa.

Hyvä on, se meni siis aivan kohdalleen, ja sitten minä kysyin, en muista mitä minä kysyin sitten, ja sain vastauksia. Sitten toistin samat kysymykset ruotsiksi, ja mitään vastausta ei tullut. Minä toistin vielä saman saksaksi, ei myöskään vastausta. Se meni vallan mykäksi.

No sitten siinä – ellen väärin muista – vähän kaikki tentti siltä yhtä sun toista satunnaista, mutta se ei ilmeisesti ollut mieleen tälle hengelle, koska se rupesi sitten vallan villiksi ja rupesi ulisemaan se ääni. Se oli hermostunut ja se ääni kävi erittäin epämiellyttäväksi. Minä lopulta sanoin, että: 'Kuule, ole hyvä ja lopeta, ei tämä ole hauskaa kuultavaa'. Ja jonkin ajan perästä se loppui.

Koko sen ajan tohtori V. oli kulkenut ympäri seiniä ja koputellut ja hakenut onttoa paikkaa, mutta ei siellä ollut mitään onttoa paikkaa. Se oli todellakin lautarakennus, sahanpurulla täytetty. Ei sieltä löytynyt mitään, ja sitä ääntä ei myöskään voitu paikallistaa. Mitään johtoja ei havaittu, että mitään summereita siellä ei ollut. Se tutkittiin sekä sisä- että ulkopuolelta, ja todettiin että ei siinä ilmeisesti vilppiä ole. Eikä niistä kavereista kukaan… ne istuivat kuin kivipatsaat, yksikään heistä ei liikkunut mihinkään, ja se tuntui että siinä ei ollut mitään vilppiä."

Uutinen kiviveistämön tapahtumista julkaistiin Helsingin Sanomissa 6.10.1954, kolmen palstan pitkähkönä artikkelina. Se herätti Suomen Parapsykologisen Tutkimusseuran silloisen puheenjohtaja insinööri T. K. Laakson mielenkiinnon, ja hän pyysi saada valokuvia paikalta. Laakso näytti valokuvia helsinkiläiselle selvänäkijälle, joka sanoi näkevänsä ne kaksi hahmoa jokaisessa paikalta otetussa valokuvassa. Valitettavasti niitä tuskin näytettiin hänelle kertomatta ensin mitä olisi pitänyt nähdä. Lisäksi hän vahvisti tentityn tarinan, että he olivat haudattuina kiviveistämön lattiaan.

"Mutta ne ilmiöt jatkuivat, ja ne tulivat sitten voimakkaammiksi, […]. Siellä oli… tikkisaha oli heilunut seinällä – no sehän voi heilua tietysti vedostakin – mutta se heilui niin tavattoman kauan ja niin tasaisesti, että mikään tilapäinen veto ei sillä tavalla heiluta. Tahko pyöri itsekseen nurkassa ja sitten näitä kivensiruja lenteli. Niitä lenteli jopa siellä toimistohuoneessakin, jossa ei ollut mitään kiviä lattialla. Niitä ilmestyi sinne ja niitä lenteli sielläkin, pirskahteli."

Selvänäkijä saapui Jyväskylään, tutustui tilanteeseen ja lupasi toimittaa henget pois. Hän sitoi henget tietyllä rituaalilla kahteen kuivattuun savipalloon, laittoi pallot tyhjään Ovomaltine-purkkiin ja kuljetti ne junassa mukanaan kotiinsa Helsinkiin. Siellä hän koulutti niitä vuosikausia niin, että ne vihdoin vapautuivat lähtemään maan piiristä.

"Useita kertoja [selvänäkijä] kyllästyi ja sanoi, [että] minä en ala enää mitään teidän kanssanne, menkää hiiteen täältä, menkää mihinkä tykkäätte. Ja ajoi ne pois, ja seuraus oli se että ne tulivat tänne. Ja sitten täällä taas tapahtui. Me varmistimme asian moneen kertaan. Me soitimme, […] melkein joka päivä soitimme: 'Kuuluuko mitään?' Sieltä sanoi äijä että ei kuulu mitään, ei kuulu, ei ole kuulunut pitkään aikaan.

Sitten yhtenä päivänä sanoi, että nyt kuuluu, juu, täällä tahkot pyörii ja täällä kivet lentää, ja äsken lensi sellainen kahdeksan kilon lyijymöykky, tuolta lensi hyllyltä alas. Ja eihän se juutas edes lentänyt alas vaan se putosi… se teki tämmöisen kumman mutkan ja putosi sinne seinän viereen."

Selvänäkijä kutsui taas henget takaisin kotiinsa, ja tätä edestakaista vaihtoa tapahtui muutamia kertoja. Kertojallani oli tietoja myös tapahtumista selvänäkijän kotona:

"Hän vei sitten nämä henget kotiinsa […], pisti sen purkin vierashuoneen pöydälle ja sanoi, että tässä saatte sitten asua, tämä on sitten teidän tuleva kotinne kunnes toisin määrätään. Hänellä oli tarkoituksena opettaa nämä vainajat tietämään, missä heidän paikkansa on. Ja siinä ne siten olivat, ja kun jälkeenpäin minun sisareni kävi täällä [selvänäkijän] luona vaimoni kanssa, niin hän sitten haastatteli – ja vaimoni haastatteli myöskin – talon tyttäriä. Niitä oli kaksi tytärtä, joilla molemmilla oli psyykkistä herkkyyttä. Toinen tyttö näki ja kuuli, mutta toinen ainoastaan kuuli.

Se, joka näki ja kuuli ei millään tavalla ollut kiusaantunut, mutta se joka ainoastaan kuuli, niin se ei voinut sietää niitä kolinoita ja ääniä joita nämä henget aiheuttivat. Ja toinen tyttö kertoi, että kun hän soittaa pianoa niin se nainen tulee nojaamaan pianoa vasten ja kuuntelee, ja hän sanoo että ole vaan siinä, en minä sinua pelkää. Ja kun oli ilmeistä, että tämä mies oli näistä älykkäämpi ja nainen oli niin kuin henkisesti alemmalla tasolla tai vaikutti vähän niin kuin typerältä, vähän sellainen yksinkertainen sielu."

Tilanteen rauhoituttua alkuperäinen nuori kertoja Ensio A. kielsi kaiken. Hän sanoi, että kaikki oli hänen järjestämäänsä huijausta. Hän heilutti ohuella langalla sahaa ja pyöritti tahkoa kiertämällä paperinarua tahkon akselin ympärille ja vetämällä sitten siitä. Tutkijat menivät tarkistamaan, jolloin ilmeni, että tahkon akseli oli niin ohut ja pyörimiskitka niin suuri, että eihän sitä sillä tavalla saanut pyörimään, ainakaan paperinarulla.

Tarkistuksia

Kertojalta kuulemani tarina kuulosti niin mielikuvitukselliselta, että en voinut uskoa sitä suoralta kädeltä, vaikka tunsinkin kertojan hyvin. Kyselin myös tohtori V:ltä, joka vahvisti asiat omalta osaltaan. Hän kertoi, että kuului myös koputtelua, joka voi olla hyvin voimakastakin. Kerrankin koputus kuului seinästä tietyltä kohdalta, jolloin tukijat menivät seinän kummallekin puolelle ja painoivat kätensä koputuskohtaan. Käsiin tuntui selvä tärinä. Kun koputuskohta tarkastettiin, niin siinä ei ollut mitään erikoista.

Soitin pian kyseiselle selvänäkijälle Helsinkiin, ja siltäkin taholta tuli vahvistus. Hän alkoi heti kertoa oma-aloitteisesti edellä kuvattuja asioita. Soitin hänelle muutamia kertoja, ja hän vaikutti hyvin itsetietoiselta ja itsevarmalta henkilöltä. Hän itse kertoo tapauksesta kirjassa Perttola-Flink (1971). Hänen mukaansa henkien toimittaminen uudelleen Jyväskylään ja taas takaisin oli hallitumpaa toimintaa kuin kertojani antoi ymmärtää.

Kaivoin myös arkistosta tapahtumien aikaisia sanomalehtiä, joissa kerrottiin tuoreeltaan tapahtumista. Lehdistä tuli vahvistuksia edellä kerrotuille ilmiöille ja tuli muutamia yksityiskohtia lisääkin. Työntekijöiden mukaan ilmiöt alkoivat koputuksilla ja jatkuivat kivensirujen heittelyllä. Koputukset havaittiin ensimmäisen kerran 23.9.1954. Tapausten uutisoinnin aikoihin ilmiöitä oli runsaasti vain kahtena peräkkäisenä päivänä.

Alkuvaiheessa raskaimmat lennelleet esineet olivat pienet marmorilaatat, vasara, kirves, kaiverrustaltat ja 5 kg painoinen lyijypuntti. Lyijypuntin putoaminen tuskin on sama tapahtuma kuin kertojan 8 kg lyijymöykyn putoaminen, koska se möykky putosi myöhemmissä vaiheissa. Katoksesta lautalattiaiseen toimistohuoneeseen johtava ovi aukesi itsekseen, vaikka se oli suljettuna "vanhanaikaisella varmalla 'säpillä' ". Toimistohuoneeseen ilmestyi ja sieltä hävisi esineitä, vaikka siellä ei varmuudella ollut väliaikana kukaan käynyt.

Tohtori V. kävi lehtitiedon mukaan keskiviikkopäivänä 6.10.1954 valokuvaamassa rakennusta. Silloin kertoman mukaan "se ryskytti veistämön seinää, niin että sahajauhot lensivät huoneeseen". Tapaus oli luultavasti sama, josta V. kertoi seinän tärinän tuntuneen kädessä. Tuolloin myös noin 20 cm pituinen ruuvi lensi selittämättömästi hänen jalkojensa juureen.

Jyväskylän paikallislehdet olivat skeptisellä kannalla. Ne arvostelivat rajusti Helsingin Sanomia sen uutisista, ivailivat tohtori V:n tutkimustoimintaa ja tekivät pilaa koko tapauksesta ja työmiesten juopottelusta. Huomionarvoista on myös se, että näistä lehdistä ei ollut mahdollista saada minkäänlaista kokonaiskuvaa väitetyistä ilmiöistä.

Jyväskylässä ollessani pienellä toveripiirillämme oli ajatus jo toimintansa lopettaneen kiviveistämön lattian auki kaivamisesta. Siihen olisi tarvittu vanhoja karttoja, kaivamislupa ja riuskaa toimintaa. Sitä ei kuitenkaan saatu aikaan. Nyt sekin mahdollisuus on mennyt, kun alueen päälle on rakennettu vilkasliikenteinen tie.

Mitä todella tapahtui?

Tapauksesta kerääntyneellä aineistolla on pääheikkoutena aikanaan tehdyn pikkutarkan ja järjestelmällisen dokumentoinnin puuttuminen. Tällainen dokumentointi on voinut tapahtuakin tohtori V:n toimesta, mutta se ei ole ollut käytettävissä tällä kertaa.  Joudutaan tyytymään tarkan miehen muisteluun noin 17 vuotta vanhoista tapahtumista, mutta sentään yhdistettynä ajankohtaiseen joskin melko epätarkkaan sanomalehtitietoon. Lisäksi on käytettävissä täydennystä kahdelta mukana olleelta.

Kaiken tiedon yhdistely tuottaa yhtenäisen ja loogisen mutta arkitodellisuuteen suhteutettuna hyvin mielikuvituksellisen tarinan. Ensio A:n huijaustunnustus ei mitätöi tarinaa, sillä huomioon ottaen kaikki kerrotut tapahtumat ja tarkistukset kieltäminen tapahtui epäilemättä vastoin miehen parempaa tietoa.

Oma mielipiteeni on, että kerrotut tapahtumat ovat pääpiirteissään totta ja todella tapahtuneet. Millaisia päätelmiä niistä voidaan tehdä maailmankuvan kannalta, se on jokaisen oma henkilökohtainen asia.


Kirjalliset lähteet:

Helsingin Sanomat 6.10.1954: Kiviveistämöllä kummittelee.

Helsingin Sanomat 7.10.1954: Jyväskylän kummitus jatkaa pommitustaan

Helsingin Sanomat 8.10.1954: Jyväskylän kummitusrintamalla hiljaista

Jyväskylän Sanomat 8.10.1954: Hautakiviveistämön salaperäinen kummitus

Jyväskylän Sanomat 10.10.1954: Kiviveistämön "kummitukset"

Helsingin Sanomat 15.10.1954: Jyväskylän kummittelu ns, poltergeist-ilmiö

Jyväskylän Sanomat 16.10.1954: Jyväskylän kummittelu ei anna rauhaa helsinkiläisille

N.N.: Sidoin kiviveistämön kummituksen savipalloon. Aikki Perttola-Flink (1971, toimittaja): Ihmistiedon rajamailla, Kustannusosakeyhtiö Tammi, sivut 88-93

perjantai 19. marraskuuta 2010

Kuinka ne lusikat taipuivatkaan


Alla olevan kertomuksen alkuosa on sellaisenaan julkaistu silloisen Ovako Oy:n henkilöstölehdessä Rautaveikko 1/1975, mikä selittää tuttavallisen tyylin. Vain henkilöiden sukunimet on jätetty pois ja hakasuluissa tehty muutama selvennys. Lopussa on vuonna 2003 kirjoitettu päivitys.


Uri Geller esiintyi Suomen televisiossa 25.1.1974 ja sai aikaan melkoisen kohun lusikankatkaisullaan sekä muilla näytöksillään. Merkillistä kyllä myös monissa kodeissa kerrottiin tapahtuneen outoja ilmiöitä TV-lähetyksen aikana. Olen varsin läheltä seurannut eräiden tapahtumien myöhempää kehitystä ja haluan näin tilaisuuden tullen kertoa aineistostani laajemmallekin "perhepiirille".

Kuinka sotkeuduin mukaan

Apu-lehdessä 9/1974 oli juttu 9-vuotiaasta Samysta, jonka väitettiin taivuttavan ja katkaisevan lusikoita kevyesti sivellen Uri Gellerin tapaan. Luin jutun ja säästin siitä leikkeet. Vaikutti mielenkiintoiselta mutta mahdottomalta. Hurjat jutut olivat ennenkin osoittautuneet yleensä perättömiksi tai vähintäänkin liioitelluiksi. Sitä paitsi Uusikaupunki oli niin kaukana ettei sinne viitsinyt ottaa yhteyttä.

Uri Geller tuli toisen kerran Suomeen 3.4.1974, ja sain tilaisuuden seurata hänen esityksiään itse paikalla. Esitykset olivat mielestäni muodollisesti vakuuttavia, mutta olosuhteet olivat huonosti kontrolloidut. Myös Samy oli mukana äitinsä kanssa, ja tunsin heidät Avussa olleiden kuvien perusteella. Menin heti kysymään pitikö lehden kirjoitus paikkansa. Hämmästyksekseni vastaus oli myönteinen, ja sain kuulla lisää Samyn uroteoista. Näytteeksi hän siveli yhden teelusikan vääräksi, mutta en ollut sitä näkemässä.

Kun kuulin kuinka romua tulee jatkuvasti, pyysin että minullekin lähetettäisiin muutama kappale näytteeksi. Jonkin ajan kuluttua sainkin pienen paketin jossa oli kaksi katkennutta ja yksi taipunut lusikka.

Samy Åminneforsissa

Esittelin saamiani lusikoita [esimiehelleni] Lasselle, joka ehdotti että voisimme kutsua Samyn Åminneforsiin tutkimuksiin. Niinpä Samy tulikin äitinsä ja Rina-siskon kanssa laboratorioon 29.5.[1974]. Alkututustumisen jälkeen aloitettiin kokeet.

Ensimmäiseksi Samy vietiin vetokoneen ääreen, ja hän sai sivellä vetovoiman alaisena ollutta valssilankaa. Lanka ei lähtenyt siitä venymään, joten mittarein osoitettua näyttöä ei Samyn kyvyistä saatu. Sen sijaan taipui kolme käyttölusikkaani hyvin hämmästyttävällä tavalla, sormenpäissä hypistellen. Mukana oli yksi ruokalusikkakin, joten saimmepa siinä katsoa silmät pyöreinä, me muutamat henkilökunnan jäsenet. Viattoman näköiset käsirautasahanteristä valmistetut liuskat eivät taipuneet, vaikka niiden olisi pitänyt mennä suunnilleen samalla voimalla kuin ruokalusikka.

Lähtiäisiksi Samy vielä esitteli trumpettiaan, jossa oli pieni painuma oikean käden peukalon kosketuskohdassa. Painuma oli kuulemma syntynyt Samyn harjoitellessa pahaa aavistamatta. Sormikkaiden käyttö soittaessa oli estänyt trumpetin pahemman vioittumisen, mutta oli aika hankalaa. Ehdotimme Lassen kanssa, että ehkä pelkkä tuppo peukalon ympärillä olisi riittävä suojakeino.

Harri

Sukulaisten kautta sain tiedon, että myös Kauhavalla taipuu kummasti Harrin käsissä. Kesälomalla kävin Kauhavalla sukulaisia tervehtimässä ja sunnuntai-iltana 9.6.1974 pistäydyin myös Harrin kotona.

Harri osoittautui vielä "voimakkaammaksi" kuin Samy. Myöhäisestä illasta ja ilmeisestä väsymyksestä huolimatta kaksi ruokalusikkaani taipuivat hetkessä. Teelusikasta ei ollut yhtään mihinkään, ja vähän kovemmalla keskittymisellä taipuivat Samylta säästyneet kolme rautasahanterääkin.

Harri piti esineitä enemmän käsiensä suojassa kuin Samy. Taipuminen tapahtui hänen ilmoituksensa mukaan nykäyksittäin, mutta tuskin kukaan oli taipumista nähnyt [tarkoittaa: vähittäinen taipuminen näkyi selvästi, mutta nykäykset eivät erottuneet]. Kuitenkin pienten käsien otteen keveys näytti täysin sulkevan pois voimalla taivuttamisen mahdollisuuden. Myöhemmin esineitä on isän ilmoituksen mukaan taipunut myös [taivekohta] näkyvissä, kun Harri on pitänyt vain toisesta päästä kiinni.

Havainnot koekappaleista


Katkenneiden ja taipuneiden esineiden ulkonäössä ei ollut havaittavissa silmiinpistäviä erikoisuuksia. Ainoa huomaamani on muutamien esineiden epätavallisen jyrkkä mutka. Neljästä kappaleesta tehtiin näytehieet, joiden mikrorakenteet näyttivät [optisella] metallimikroskoopilla tarkastellen kullekin esineelle tyypillisiltä.

Havaintojeni perusteella näyttää siltä, että poikien metallintaivutus on metalliopilliselta kannalta tavallista huoneenlämpötilassa tapahtuvaa taivutusta. Aineisto on kuitenkin niin niukka, että sen perusteella voi tehdä enintään alustavia päätelmiä. Tarkemmissa tutkimuksissa saattaisi olla mielenkiintoisia asioita löydettävissä.

Onko kyseessä aito ilmiö?

Uri Gellerin esityksiä on pyritty selittämään tietoisen tai tiedostamattoman vilpin, taitavien taikatemppujen, hienojen kojeiden ja kemiallisten aineiden avulla aikaansaaduiksi. Näitä selityksiä on selvästikin vaikeampi soveltaa Samyn ja Harrin tapaisiin pikkupoikiin, joita saamieni tietojen mukaan pitäisi olla muissakin maissa kuin Suomessa. Joka tapauksessa Samy ja Harri keksivät kykynsä kun kokeilivat Urin lusikkatemppua.

Poikien vielä heikot voimat ovat hyvänä takeena siitä, että esimerkiksi ruokalusikka ei irvistyksittä taivu heidän käsissään. Kemikaalien hankinta on pojille hankalaa, eikä esimerkiksi Samyn valssaamolla likaantuneissa sormissa näkynyt kieliviä kosteita rajoja taivutustilanteessa. Vielä on huomattava, että kuukausien kuluessa jo hyvin monet henkilöt ovat ällistyksellä seuranneet poikien taivutuksia.

Olen itse nähnyt kuinka kevyesti omat lusikkani ovat taipuneet, enkä usko joutuneeni ovelan petoksen kohteeksi. Luulisin, että poikiin ja heidän perheisiinsä tutustuminen saisi kenet tahansa ennakkoluulottoman mutta kuitenkin kriittisen tutkijan päätymään samaan tulokseen.

Jatkonäköaloja

Mitään selitystä poikien metallintaivutukselle ei ole itsestään ilmennyt, eivätkä omat vähäiset tutkimukseni tunnu paljonkaan edistäneen asiaa. Ilmiön mahdolliset teolliset sovellutukset lienevät vielä niin kaukana, että ainakaan OVAKOn ei kannata investoida tutkimuksiin. Sensijaan teoreetikkoja ilmiön uskoisi kiinnostavan. Kuvaavaa vain on, että vaikka pojista on ollut kirjoituksia laajalevikkisissä lehdissä, akateemiset piirit eivät ole vakavasa mielessä ottaneet perheisiin yhteyttä. Tällä hetkellä sentään näyttää olevan mahdollisuuksia jatkotutkimusten järjestymiseen.

Jatkotutkimusten tuloksista ei ole takeita, koska ilmiön luonnetta ja kehitystä ei tunneta. Tutkimuksista ei saisi aiheutua pojille suhteetonta haittaa. Samy sai äidin kertoman mukaan koeliuskani taivutuksesta niin epämiellyttäviä oireita, ettei hetkeen uskaltanut koskea paljaaseen metalliin. Harri on menettänyt mielenkiintonsa taivutukseen eikä se enää suju vanhaan tyyliin. Viimeisimpien tietojen mukaan sentään Harri on taivuttanut yhden koelusikoistani ja Samykin pari muuta kappaletta.

Lähdekirjallisuutta

Alla luettelen muutamia lehtiä joissa on ollut juttuja suomalaisista metallintaivuttajista. Viihteellisyydestä huolimatta jutuissa on myös asiaa mukana.

1. Apu 9/1974. 
2. Jaana 10/1974. 
3. Ilkka maalis-huhtik. 1974.
4. Kauhava 9.4.1974. 
5. Seura 21/1974. 
6. Tekniikka 12/1974.

* * *

[Lisäys 12.11.2003]

Kuinkas siinä kävikään?

Enpä arvannutkaan vuonna 1974, miten Geller-taivutuksen kanssa käy. Ilmiö on unohdettu lähes täydellisesti. Skeptikot ovat onnistuneet julkisuudessa leimaamaan Gellerin täydelliseksi huijariksi. He eivät ota huomioon, että Gellerillä on temppujen ohella myös jopa taikurien toteamia selittämättömiä taivutuksia. He lisäksi uskovat, että kaikkien satojen ja varmasti jopa tuhansien taivuttajalasten täytyi olla taikureita. Heidän pitikin olla todella taitavia lyhyestä harjoitteluajasta huolimatta, koska monia ei kuukausienkaan kokeiluissa saatu kertaakaan kiinni tempuista.

Poikien taivutuskyvyt hävisivät lopullisesti pian artikkelini jälkeen. He ovat tietenkin nyt miehiä, eikä heidän elämässään tietääkseni ole enää erikoisia ilmiöitä. He muistavat hyvin silloiset tapahtumat. Kyvyille ei toistaiseksi ole saatu mitään selitystä. Kunnollisessa metallurgian laboratoriossa tehdyissä kokeissa varmistui, että näytteissäni ei todellakaan ollut havaittavissa mitään eriskummallista.

Geller-ilmiöstä julkaistiin aikanaan muutamia tohtoritason tutkijoiden artikkeleita ja ainakin kaksi kirjaa. Joitakin metalliopillisia erikoisuuksia kyllä havaittiin, mutta sen kummempaa tietoa ilmiöstä ei saatu. Kaikki uudet "voimalapset" olisivat tutkimuksen kannalta hyvin tervetulleita.

Itsellään Uri Gellerillä ilmeisesti on taivutuskyky edelleen tallella. Tieteellisiin kokeisiin hän ei ole enää vuosikymmeniin suostunut, ja ehkä ei olisi ollut tutkijoitakaan. Geller on kaikesta päätellen hyvissä varoissa. Hänellä on laajat ja räikeän kaupalliset internetsivut osoitteessa www.uri-geller.com. Sivuilta löytyy myös vanhoja tutkimusartikkeleita.

torstai 18. marraskuuta 2010

Henkivalokuvista



Päivitetty 29.10.2014

Netistä on löydettävissä valtaisa määrä valokuvia ja videoita, joiden kerrotaan esittävän henkiä ja kummituksia tai muita paranormaaleja ja selittämättömiä ilmiöitä. Käyn tässä jutussa läpi erilaisia löytämiäni kuvatyyppejä. Hyviä analyyseja henkivalokuvista on linkeissä (1) ja (2).


Enkelipallot

Kuvassa on lähes allekkain kaksi erikokoista taskukameran enkelipalloa.
Reported by: Michael Flannery
Photographed by: Francisco Caceres

Ehkä yleisin ilmiötyyppi väitetyissä henkivalokuvissa ovat enkelipallot eli orbit. Monet oman kielenkäyttönsä mukaan paranormaaleja ilmiöitä tutkivat yhteisöt ovat tutkimusten ja kokeilujen jälkeen päätyneet siihen tulokseen, että lähes kaikki enkelipallot ovat ilmassa kameran edessä leijuvia hiukkasia, jotka salama on valaissut. Kyseessä ovat pöly, sumu- tai sadepisarat, siitepölyhiukkaset, pikkuhyönteiset jne. Epäilemättä näin onkin, mutta siitä huolimatta myös monet yhteisöt uskovat enkelipallojen olevan henki-ilmestyksiä.

Enkelipalloja vastaavia läikkiä on kuvissa ollut jo filmiaikaankin, mutta vasta digikuvaus on tuonut ne nykyisessä määrässä esille. Tekninen selitys on se, että nykyisissä digikameroissa on laajempi "orbietäisyys", jolla enkelipallot voivat tulla näkyviin, linkit (1) ja (2).

Hiukkas-enkelipalloilla on sellainen ominaisuus, että hiukkaset näkyvät aina kameran himmentimen aukon muotoisina. Nopeasti lentävät hyönteiset ja suuremmat sadepisarat tuottavat enemmän tai vähemmän venyneitä enkelipalloja. Vanhan ajan järjestelmäkamerat tuottivat enimmäkseen kuusikulmaisia palloja, mutta 80-luvun lopun halvoissa taskukameroissa oli hyvin vaihtelevia himmentimen aukon muotoja, joista on yksi esimerkki yllä olevassa kuvassa. Tavallaan tunnistettava muoto oli hyväkin, koska silloin nämä ”pallot” olivat helposti tunnistettavissa hiukkasiksi. Valitettavasti digikamerat näyttävät tuottavan vain pyöreitä palloja, joten niiden kanssa pitää olla tarkempana.

Aivan ähellä kameraa olevat salamavalon valaisevat hiukkaset näkyvät melko suurinakin ja niissä on toisinaan havaittavissa monivärisiä satunnaiskuvioita, jotka tarjoavat henkiin uskoville mainioita tulkintamahdollisuuksia. Joskus palloissa on myös erivärisiä samankeskisiä renkaita. Jos hiukkanen on liian lähellä kameraa tai linssin pinnassa, niin salamavalo ei pääse valaisemaan sitä, vaan hiukkanen tulee näkyviin vain silloin, kun valoa tulee riittävästi muualta. Enkelipalloja ja kannanottoja niihin on linkeissä (1-5).


Satunnaiskuviot

Oma hiukan murheellinen lukunsa ovat satunnaiskuviot, joilla on hienompikin nimi eli pareidolia. Useimmissa väitetyissä satunnaiskuvio-henkikuvissa esiintyy alueita, joissa on vaihtelevia värejä ja valon ja varjon leikkiä kuten esimerkiksi varvikkoa, lehvästöä, epätasaista ruohikkoa, kallionkylkeä, epätasaista seinäpintaa, maassa olevia värikkäitä lehtiä jne. Tällaisiin kohtiin syntyy väistämättä suuria määriä erilaisia satunnaiskuvioita, joissa "herkät" ihmiset näkevät henkiä.

On merkillistä, miten monet ihmiset tiukasti väittävät näkevänsä olentoja sellaisissa kuvissa, joissa itse en näe mitään. Vaikka tarjolla olisi paljon samantyyppisiä kuvioita, niin he mielivaltaisesti löytävät niiden joukosta yhden tai useampia varmoja olentojen kuvia. Ei haittaa mitään, vaikka olennon silminä olisi pari satunnaista tummaa täplää, jollaisia olisi runsaasti aivan vieressäkin. Siinä se kummitus vaan on. Jotkut luovat satunnaiskuvioita esimerkiksi tietokoneen ruudulle ja vielä tehostavat kuvaa keskiviivasymmetrialla, kääntämällä toisen puoliskon peilikuvakseen keskiviivan suhteen.

ASSAP kertoo lyhyesti satunnaiskuvioista ja antaa mahdollisuuden yrittää löytää haamuja esimerkkivalokuvista, linkki (6).


Sauvat

Sauva eli rod
Sauvoja (rods, skyfishes) pidetään usein "paranormaaleina", henkimaailman tai tuntemattoman elämän ilmiöinä. Niitä syntyy kahdella erilaisella mekanismilla: lentävien hyönteisten jäljet videoissa ja enimmäkseen lentävien lintujen jäljet aikavalotuskuvissa. Melkoinen joukko sauvoja näkyy linkin (8) sivustolla.

Vuorenvarma osoitus yöperhosen esiintymisestä sauvana on nähtävissä linkissä (9). Sekä hidas että nopea kamera suunnattiin samaan kohteeseen ja niiden kuva-alat näytetään rinnakkain. Nopean kameran kuvassa perhonen liikkuu hitaan kameran kuvassa näkyvän sauvan päästä päähän ja sitten sama jatkuu uuden sauvan alueella.

Sauvat näkyvät joko vaaleina tai tummina valaistusolosuhteista riippuen.


Aavesumut, pyörteet, varjot, energiapurkaukset jne.

Vaikka tässä kerronkin joitakin selityksiä esitetyille ilmiöille kuvissa, niin en tarkoita sitä, että ei olisi olemassa myös aitoja vastaavia ilmiöitä.

Aavesumut eli ghost mists ovat useimmiten salaman valaisemaa tupakansavua, hengityshuurua ulkona tai todellisia sumuja kauempana. Pyörteet eli vortexit puolestaan ovat useimmiten muodoltaan sopivasti tiivistyneitä aavesumuja.

Varjot eli shadows syntyvät kuva-alueeseen sattuneista kohteista, jotka ovat niin lähellä kameraa, että salama ei valaise niitä. Sellaisia ovat esimerkiksi kuvaajan sormen tai käsineen kärkiosa tai kameran rannehihna.

Energiapurkauksina (spirit energy) esitetään monenlaisia kohteita kuvissa, esimerkiksi kameran rannehihnaa, joka on helposti tunnistettavissa siitä, että se esiintyy lähes poikkeuksetta pystykuvissa ja mustasta väristään huolimatta näyttää tyypillisesti vaalealta helmiäisnauhalta. Hiukan epätavallisen selvä rannehihna näkyy linkissä (7), paljon hämäävämpiäkin kuvia on olemassa.

Energiapurkauksina esiteltiin eräällä sivustolla loistelamppujen vetämiä katkonaisia viiruja, kun kameran suljin oli jäänyt auki pimeäkuvauksessa ja kameraa oli liikuteltu. Myös hehkulamppujen vetämiä yhtenäisiä viiruja näkyi. Tällaiset kuvat on helppo tunnistaa siitä, että useamman valolähteen tapauksessa kaikki viirut ovat suunnilleen samanmuotoisia.

Henkimaailman aiheuttamina esitellään myös salaman heijastuksia kiiltävistä pinnoista ja salaman valaisemia hämähäkinseittejä, jotka voivat ollakin aika arvoituksellisen näköisiä. Joskus näkee myös kameran sisäisiä heijastuksia, jotka vahva valonlähde näkökentän reunassa tai sen ulkopuolella saa aikaan. Ne on usein helppo tunnistaa tyypillisestä muodosta ja siitä, että kaikki valoläikät ovat valonlähteen kautta kulkevalla suoralla.

Halpojen tasku-filmikameroiden aikaan saatiin toisinaan kaksoisvalottuneita kuvia, jotka olivat vaikuttavan näköisiä. Näkyi haamumaisia läpinäkyviä ihmisiä tai osia heistä ryhmän osanottajien vieressä. Toisinaan voi nämä haamut tarkasti katsoen tunnistaa porukan jäseniksi. Tällaisissa kuvissa on usein myös himmeitä jälkiä ympäristöstä ja toisinaan sumuja.


Huijauskuvat
Postikorttihuijaus
Kuvan lähde: http://forums.randi.org/showthread.php?t=175881
Oma lukunsa henkivalokuvissa ovat huijaukset. Digikuvia on niin helppo muokata, että niihin ei voi nykyään enää ollenkaan luottaa. Sellaisten tapauksessa pitääkin taustat selvittää erittäin tarkasti, mieluimmin tunnettujen tutkijoiden toimesta. Uusilla kuvilla on enää merkitystä vain silloin, kun ne varmistavat ja dokumentoivat tehdyn näköhavainnon, mutta sellaisessa tapauksessa merkitys olisikin suuri. Merkillistä vain, miten harvinaisia tällaiset tapaukset ovat.

Kuvassa näkyy vuorotellen vanhassa postikortissa ollut kuva ja aitona tarjottu kuva haamusta rauta-aidan takana. Vähintäänkin haamun mustassa vyössä oleva kohouma osoittaa, että haamu on otettu siitä postikortista. Kuvan lähde: http://forums.randi.org/showthread.php?t=175881

Tekniikan hyvin hallitsevat tutkijat voivat paljastaa huijauskuvia erilaisten muokkauksesta jääneiden jälkien perusteella. Kopioitujen kuvien vaihtonäyttämisellä voidaan huijaus helposti tunnistaa, kuten yllä oleva esimerkki osoittaa.


Onko olemassa aitoja kuvatodisteita?

Asiansa osaavat kokeneet tutkijat toteavat yleensä, että kuvien ja videoiden avulla on saatu varsin heikkoa näyttöä henkimaailmasta, kuvien suuresta määrästä huolimatta.  Varovaisemmat tutkijat eivät kuitenkaan kokonaan kiellä aitojen kuvien saamisen mahdollisuutta. Itse olen sitä mieltä, että lähes kaikki henkikuvina pidetyt kuvat ovat tavallisista ilmiöistä, mutta ehkä äärimmäisen pieni osa kuvatarjonnasta voisi olla aitoa.

Olen nähnyt kaksi videota, joissa on aivan selvästi liikkunut tuntematon valopallo. Toinen video tuli tallennetuksi vahingossa näköhavainnon yhteydessä ja toinen oli valvontakameran kuvaa pysäköintialueelta. Näköhavainnot sisällä tai ulkona liikkuvista valopalloista ovat varsin yleisiä silloinkin, kun ukkosta ei ole ollut lähiseudulla. Näistä kuitenkin saadaan kuvia vain äärimmäisen harvoin yllättävän esiintymisen ja lyhyen kestoajan vuoksi.

Maailmassa on lukematon määrä "paranormaalin" tutkimusyhteisöjä, mutta heidän saamansa vakuuttavat tulokset ovat kovin vähäisiä. Ehkä niitä kuitenkin löytyisi jonkin verran, kun kahlaisi läpi heidän sivustojaan. Esimerkiksi GhostGadgets.com esittelee muutaman mielenkiintoisen kuvan linkissä (3) sivun lopussa.

Sellaiset kuvat, joissa on selvästi ihmisen näköinen ja taustakuvioinnista eroava haamu, voivat olla vain aitoja kuvia, huijauksia tai tahattomasti syntyneitä kaksoisvalotuksia. Linkissä (10) on esimerkkejä tällaisista kuvista. Niissä vain ei taida useinkaan olla kunnollista tutkimustietoa taustalla, koska yllä esimerkkinä oleva postikorttihuijauskin näyttää olevan mukana.



Linkkejä

1. ASSAP, Paranormal photos and analysing them
http://www.assap.org/newsite/articles/Paranormal%20photos.html

2. GhostGadgets.com, Photographic/Video Analysis 101
http://www.ghostgadgets.com/_knowledge/photoanalysis.html

3. GhostGadgets.com, The Truth Behind 'Orbs'
http://www.ghostgadgets.com/_knowledge/orbs.html

4. Tri-State Paranormal Research, Orbs (OR BS?)
http://www.tsprghosts.com/tristate_paranormal_research_photo_gallery.htm

5. GhostGadgets.com, OKCPRG Research Site
http://www.ghostgadgets.com/_investigations/ResearchSite/PhotoSet01.html

6. ASSAP, Spot the ghost!
http://www.assap.org/newsite/articles/Spot%20the%20ghost.html

7. Rannehihna toisessa kuvassa, sauvoja, enkelipalloja ym:
http://www.assap.org/newsite/htmlfiles/Anomalous%20photo%20gallery.html

8. Jose Escamilla's "Rods" Video Sequences
http://www.opendb.com/sol/seq.htm

9. skyfish - flying rods explained
https://www.youtube.com/watch?v=j8CCJwC8rwQ

10. Best Ghost Pictures Ever Taken
http://paranormal.about.com/od/ghostphotos/ig/Best-Ghost-Photos/