lauantai 11. syyskuuta 2010

Parapsykologia ja mielenterveys

Päivitetty 20.12.2018

Psi-ilmiöt jaetaan perinteisesti kahteen osaan: aistien ulkopuolinen havaitseminen eli ESP ja psykokinesia.  ESP tulee esiin unina, intuitioina ja aistiharhoina. Unet ovat ehkä neutraaleja psykoosien kannalta, mutta tilanne ei ole sama muiden tiedonsaantitapojen suhteen. ESP-intuitioissa esiintyy äkillistä selittämätöntä pelkoa joko yleisesti tai jonkun läheisen puolesta, pakonomaista toimintaa tai varmuuden tunne jostakin asiantilasta. Näillä on psykooseissa vastaavuutena ahdistusta, pakkomielteitä ja harhaluuloja. 

Psykooseissa esiintyy yleisesti aistiharhoja. ESP:n ja psykoosien harhat ovat muodollisesti hyvin samanlaisia keskenään, mikä samankaltaisuus on saanut aikaan monenlaisia ristiriitoja ja toisistaan eroavia käsityksiä. Uskaltaudun käsittelemään tätä hankalaa aihetta sen tärkeyden takia, vaikka insinöörinä en olekaan alan asiantuntija. 


Harhat ovat suhteellisen yleisiä

Psykoottisilla potilailla esiintyy runsaasti harha-aistimuksia, harhanäkyjä ja harhaisia intuitioita. Wikipediassa harhoista kerrotaan seuraavaa:
Aistiharhat: Ihmisellä on aistimuksellisia, todeksi tulkittuja, kokemuksia, kuten ääniä tai näkyjä, joita muut eivät kuule tai näe. Aistiharhat ovat luonteeltaan psykoottisia vain, mikäli henkilöllä on vaikeuksia erottaa, mikä on totta ja mikä ei. Esimerkiksi stressitilanteessa tai nukahtamisvaiheessa voi ilmetä erilaisia aistikokemusten vääristymiä (illuusioita) tai harha-aistimuksia ilman, että ne ovat luonteeltaan psykoottisia, koska tällöin ihminen ymmärtää aistimuksensa vääristyneen luonteen. Psykoosissa olevalle ihmiselle aistiharhat ja harhaluulot ovat täyttä totta. Psykoottinen ihminen on tämän vuoksi usein sairaudentunnoton eli ei pidä itseään sairaana. Rajankäynti psykoottisina pidettyjen ja normaaleina pidettyjen jäykkien ja perusteettomien uskomusten välillä ei myöskään ole aina helppoa.
ESP:tä esiintyy arkipäivässä spontaani-ilmiöinä, joita voi tapahtua kenelle hyvänsä. Erikoiskykyjä omaavat näkijät kertovat saavansa ESP-tietonsa näkyinä, tuntemuksina, intuitioina ja sanallisina viesteinä. Tutkijat ovat keränneet spontaanitapauksista havaintokertomuskokoelmia, joita he ovat analysoineet eri tekijöiden suhteen. ESP-ilmiöt tietenkin eroavat sairaalloisista harhoista siten, että ne tuovat esiin paikkansa pitävää tietoa ulkomaailmasta, sellaista tietoa, jota kokija ei ole voinut saada normaaleilla tavoilla.

Morton Schatzman (1980) sanoo, että harhoja esiintyy myös ihmisillä, jotka eivät ole psykoottisia. Hän kertoo perusteellisessa kirjassaan "The Story of Ruth" erään naisen tarinan. Tätä vainosi hänen vielä elossa olevan isänsä hallusinaatio, joka käyttäytyi uhkaavasti ja oli niin pysyvä ja täydellinen, että ei ollut erotettavissa todellisesta henkilöstä muuten kuin isän todellisen olinpaikan tarkistamalla. Pitkällisen terapian jälkeen nainen sai pelkonsa hallintaan, mutta pystyi edelleen halutessaan luomaan harhoja ja jopa oppi käyttämään erilaisten hallusinaatiohenkilöiden luomista omaksi hyväkseen.

Schatzman tutustui aiheeseen laajasti ja tuli siihen tulokseen, että erilaiset aistiharhat terveillä ihmisillä ovat paljon yleisempiä kuin yleensä osataan arvatakaan. Osa kokemuksista voi olla niin todenmukaisia, että tarkistusten puuttuessa niitä ei tunnisteta harhoiksi. Oma lukunsa ovat tietenkin kemiallisten aineiden aiheuttamat harhat, jotka riittävän lievinä ovat ohimeneviä.


Tietämättömyyttä ja pelkoa

Johanna Erjanti (1998, linkki 1) kertoo gradussaan, miten monet ääniä kuulevat ovat pelänneet olevansa tulossa hulluksi, kun äänet ovat esiintyneet ensimmäisen kerran. Unihalvauksen kokijoille ovat tilanteet usein olleet äärimmäisen pelottavia, kertoo puolestaan Elena Seikkala (2000, linkki 2). He ovat tunteneet pahan olennon läsnäolon mutta eivät ole voineet tehdä mitään, koska eivät ole pystyneet liikuttamaan jäseniään. Ilmeisesti monet pelottavat yölliset ufokontaktitapaukset selittyvät unihalvauksella, mutta kaikki tapaukset tuskin selittyvät niin yksinkertaisesti.

Artikkeli Coelho & al. (2008, linkki 3) käsittelee sitä, millaisia yhteydenottoja parapsykologian tutkijat Britanniassa ovat saaneet yleisöltä. Monet ovat olleet huolissaan ja pelänneet tulevansa mielisairaaksi. Toiset ovat halunneet vahvistuksen kokemustensa selittämättömyydelle, mitä ei tietenkään ole voitu antaa ilman tapausten tarkempaa tutkimusta. Eräät ovat jo olleet yhteydessä mielenterveyden ammattilaisiin, mutta haluavat saada tukea sille, että oireet eivät ole mielisairautta.

Parapsykologit ovat yhteydenottotilanteissa pahassa välikädessä varsinkin puhelinsoittotapauksissa, joihin ei ole voinut etukäteen valmistautua. Soittajan kokemus voi olla oire puhkeamassa olevasta psykoosista, lievempi hallittavissa oleva oire tai sitten aito psi-kokemus. Psykoositapaus pitäisi saada välittömästi hoitoon, jolloin kaikki selviäisivät vähimmällä. Myös lievemmät oireet olisi hyvä saada ammattilaisten tuen piiriin ja psi-kokemukset pitäisi saada kunnolla tutkituiksi. Tavallisesti kaikkia näitä toiveita ei voida toteuttaa aika- ja resurssipulan vuoksi. Coelho suositteleekin, että parapsykologit valmistautuisivat yhteydenottoihin luomalla rutiinit lisätietojen hankkimiseksi ja asioiden eteenpäin viemiseksi.

Tohtori Martina Belz-Merk (2007) kertoi, miten IGPP:ssä (Institut für Grenzgebiete der Psychologie und Psychohygiene E. V.) yritetään auttaa sinne yhteyttä ottavia epätavallisten kokemusten ja psyykkisten häiriöiden kokijoita, joita vuosittain on ollut noin 800.


Mielenterveys on pitkälti kulttuurikysymys

Esimerkiksi Richard Bentall (2000, linkki 4) toteaa sen monista lähteistä löytämäni käsityksen, että psykiatristen häiriöiden ja normaalin toiminnan välillä on katkeamaton jatkumo. Jatkumon kummassakin päässä tilanne on selvä, eli pahasti häiriintyneen potilaan todellisuuskäsitys on niin virheellinen tai hänen olonsa on niin onneton, että hän ei tule omillaan toimeen, mutta mieleltään terveet selviävät hyvin arkielämässä.

Ääripäiden välissä olevien ihmisten käyttäytymisen arviointi on tulkinnanvaraista ja ympäristön kulttuurista riippuvaista. Mitä valtavirran psykiatri tai psykologi pitää sairaalloisina kokemuksina, sitä voi transpersoonallisen tai jungilaisen psykologian edustaja pitää ihmisen normaaliin psykologiseen kehitykseen kuuluvana. Länsimaissa voidaan katsoa mielenvikaisiksi sellaisia henkilöitä, jotka toisaalla ovat vaikkapa kunnioitettuja tietäjiä tai näkijöitä.

Psykiatri C. G. Jungin (1961) omaelämäkerta tarjoaa hyvän lähtökohdan hänen muuhun laajaan kirjalliseen tuotantoonsa tutustumiseen. Jung kävi itse läpi jonkinlaisen psykoosivaiheen elämässään, mutta selvisi siitä takaisin arkielämään. Sekä tästä kokemuksesta että hänen havainnoistaan potilaista analyysin kuluessa on pääteltävissä, että harhojen kokeminen on jopa luonnollista elämän tärkeissä käännekohdissa. Jungin mukaan harhat ovat sekä psykologista perua että psi-ilmiöitä ja toisinaan kumpaakin niistä yhtä aikaa.

Tohtori Vernon Neppe käsittelee eräässä artikkelissaan harhoja kulttuurin, psykiatrian ja parapsykologian kannalta (1982, linkki 5). Lainaus artikkelin abstraktista:
An important area for exploration is the relationship of the cultural facets of psychiatric illness to parapsychology. The scope of such a relationship in its narrower sense involving the interaction of psychiatry with parapsychology (parapsichiatry) and in its broader framework involving interactions of psychiatry with all mysticism (metapsychiatry) is very broad. This paper highlights certain clinical transcultural problems in parapsichiatry.
Kirjassa Honkasalo & Koski (2017) tuodaan esille, että länsimaissa suhtaudutaan outoihin kokemuksiin mustavalkoisen torjuvasti, vaikka joissakin muissa kulttuureissa ne ovat hyväksyttyjä ja kulttuuriin kuuluvia.

Mystisen kokemuksen yhteydessä esiintyy arkikokemuksesta vahvasti eroavia tunteita ja harvemmin myös aistiharhoja. Kokemuksesta on kirjoitettu filosofi ja psykologi William Jamesin luentojen perusteella kokonainen kirja (James 1902/1981). Monet uskonnolliset yhteisöt kuitenkin pitävät mystisiä kokemuksia asiaankuuluvina ja jopa yrittävät johdattaa oppilaitaan sellaiseen kokemukseen.


Mielenterveyden ammattilaiset

Mielenterveyden ammattilaiset ovat usein suhtautuneet liian kaavamaisesti outoja kokeviin asiakkaisiinsa. Valtavirran psykiatrit ja psykologit eivät nykyisinkään yleensä ota aitojen psi-ilmiöiden mahdollisuutta huomioon. Johanna Erjanti kertoo, että edes ääniä kuuleviin ei aikaisemmin osattu suhtautua joustavasti. Sääntönä oli, että potilaiden harhoja ei saa vahvistaa, joten potilaan kertoessa äänistään ei psykiatrin pitänyt olla kuulevinaankaan sitä – todella huono asia hoitokontaktin kannalta. Erjannin lainaamien tutkijoiden mukaan äänet kuitenkin voidaan pitää parhaiten kurissa keskustelemalla niistä muiden kanssa turvallisessa ympäristössä, joten aikaisempi ohje vain pahensi asiakkaan tilannetta.

Harhoja pidettiin aikaisemmin lähes poikkeuksetta alkavan tai jo jatkuvan mielisairauden oireina, mutta nykyään on käytettävissä paljon uutta tietoa. Esimerkiksi kuuloharhojen äänet ovat pahimmillaan lamauttavia, mutta ihminen voi usein myös tulla toimeen ääniensä kanssa ja elää normaalia elämää. Tieto muiden ihmisten samanlaisista kokemuksista on tuonut suurta helpotusta monille kokijoille. Ääniä kuulevilla on jopa oma yhdistys, Suomen Moniääniset ry. (linkki 6), joka järjestää vertaisryhmien kokoontumisia. Yhdistyksen sivuilla on paljon hyvää tietoa äänien kuulemisesta.

Vernon Neppe (1989, linkki 7) kertoo, miten valtavirran psykiatrit ja psykologit ovat tulkinneet erikoisia tiloja tai kokemuksia vakaviksi psyykkisen sairauden oireiksi:

OBE-kokemus on tulkittu äärimmäiseksi minuuden jakautumiseksi, jossa esiintyy huomattavaa epärealistisuutta ja depersonalisaatiota. Ennaltatietäminen ja selvänäkeminen ovat harhaluuloja, joissa esiintyy vakavaa todellisuudesta vieraantumista. Telepatia on harhainen usko ajatusten lähettämisestä tai istuttamisesta kokijan päähän, eli selvä ensimmäisen asteen psykiatrinen oire. Transsitilat ja automaattikirjoittaminen ovat äärimmäisiä psykiatrisia persoonallisuuden jakautumishäiriöitä.

Lainausta Belz-Merkin artikkelista:
There is currently a controversial debate concerning whether unusual experiences are symptoms of a mental disorder, if mental disorders are a consequence of such experiences, or if people with mental disorders are especially susceptible to or even looking for these experiences.
Till recently it was up to psychiatry to deal with unusual experiences and develop clinical concepts. Psychiatrists and psychologists like Jung (1984), Assagioli (1955), Scharfetter (1991), Grof and Grof (1991) and Haraldsson (1985), to name a few, have pointed out several times that such experiences do not necessarily have anything to do with known symptoms of psychiatric disorders. They might appear similar to known disorders, both genetically and prognostically, but they have to be classified in a totally different way and thus treated differently. Proof for this point of view can be seen in the latest version of the DSM IV (Diagnostic and statistic manual for mental diseases) which contains an additional category named "religious and spiritual problems" (American Psychiatric Association, 1994).
Mielenterveyden ammattilaisten "virhediagnoosit" psykiatrisesti lievistä kokemuksista ovat hyvinkin ymmärrettäviä siksi, että todellisista psykooseista kärsivät uskovat esimerkiksi pahoihin telepaattisiin tai säteilyvaikutuksiin aivoihinsa tai uskovat olevansa selvänäköisiä. Bentall kertoo tutkimuksissa todetun, että omia mahdollisia psi-kokemuksiaan kertovilla on keskimääräistä enemmän todellisia mielisairauden oireita ja toisaalta todellisista oireista kärsivät uskovat keskimääräistä enemmän psi-ilmiöiden olemassaoloon.


Aistiharhojen ja intuitioiden todellisuus

Ylivoimaisesti suurin osa kaikista aistiharhoista ja intuitioista on päänsisäistä perua ja vailla realistista yhteyttä ulkoiseen maailmaan. Suomen Moniääniset ry:n sivujen nykyversiosta en löytänyt kannanottoa äänien suhteesta tositapahtumiin. Kokijoilleen äänet ovat todellisia, mikä on voitu vahvistaa aivokuvauksin. Lainaus Erjannilta:
Suomessa Teknillisessä Korkeakoulussa kliinisen neurofysiologian laitoksella on tutkittu ääniä kuulevien aivotoiminnan muutoksia kuuloharhojen aikana. Tulokset osoittavat, että aivojen kuorikerroksen kuuloalueen aktiviteetti on samanlainen sekä harha-aistimusten että oikeiden äänien vaikutuksesta.
Myös Schatzman tarkisti Ruthin hallusinaatioiden todellisuutta muun muassa aivokuvauksilla. Hänen mukaansa harhanäyt olivat myös siten todellisuutta kokijalleen, että harhoina näkyvät ihmiset peittivät taustansa.

ESP-kokemukset eivät muodollisesti eroa vakavista psykoottisista häiriöistä. Käytännössä eroavuus on siinä, että tarkistuksissa todetaan saadun tiedon olevan enemmän tai vähemmän oikeata, eli se on realistisessa vastaavuussuhteessa ulkoiseen todellisuuteen. Kyseessä ei siten ole täydellinen harhaisuus. ESP-kokemukset ovat enimmäkseen satunnaisia eikä niistä jää pysyviä psyykkisiä häiriöitä. Valitettavasti vain kovin harvoilla mielenterveyden ammattilaisilla on riittävästi perustietoja psi-ilmiöistä. Ja vaikka olisikin, niin heillä ei ole mahdollisuuksia tai kiinnostusta lähteä tekemään tarvittavia tarkistuksia, joten paljon mielenkiintoista psi-aineistoa menee hukkaan tutkijoiden ulottumattomiin.


Linkkejä:

1. Johanna Erjanti (1998): Kokemuksia äänien kuulemisesta ja niiden kanssa selviytymisestä (gradu)
http://www.elisanet.fi/jyer/johanna/pts.html

2. Elena Seikkala (2000): Öinen kauhu (gradu unihalvauksesta)
http://tampub.uta.fi/bitstream/handle/10024/88067/gradu00054.pdf?sequence=1&isAllowed=y

3. Claudia Coelho, Ian Tierney and Peter Lamont (2008): Contacts by Distressed Individuals to UK Parapsychology and Anomalous Experience Academic Research Units – A Retrospective Survey Looking to the Future. European Journal of Parapsychology Volume 23.1, pages 31-59. http://www.koestler-parapsychology.psy.ed.ac.uk/Documents/Coelho2008.pdf
http://ejp.naturalresourceswellbeing.com/EJP%20v23-1.pdf

4. Richard P. Bentall (2000): Research into Psychotic Symptoms: Are There Implications for Parapsychologists? European Journal of Parapsychology, 2000, 15, 79-88.
http://ejp.naturalresourceswellbeing.com/EJP%20v15.pdf

5. Vernon M. Neppe, Michael Ewart Smith (1982): Culture, Psychopathology and Psi: a Clinical Relationship. Parapsychological J. of S.A. 1982. of S.A. 1982, 3:1, 1-5
http://www.pni.org/research/anomalous/classif_art/pjsa/culture.html

6. Suomen Moniääniset ry.
http://www.moniaaniset.fi

7. Vernon M. Neppe (1989): Clinical Psychiatry, Psychopharmacology, and Anomalous Experience. "Psi and Clinical Practice (pages 145- 163, 1993), Editors Lisette Coly and Joanne McMahon.
http://www.pni.org/research/anomalous/classif_art/clinical_psychiatry.html



Kirjallisia lähteitä:

Marja-Liisa Honkasalo, Kaarina Koski (2017), toim.: Mielen rajoilla – Arjen kummat kokemukset. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki. 360 sivua.

Martina Belz-Merk, IGPP project leader (2007): Counseling and Help for People with Unusual Experiences at the Outpatient Clinic (Ambulanz) of the Psychological Institute at the University of Freiburg. Oma arkisto, linkki on kadonnut netistä.

Morton Schatzman (1980): The Story of Ruth. Duckworth, 306 s.

Carl Gustav Jung (1961/1985): Unia, ajatuksia, muistikuvia. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo - Helsinki - Juva 1985, 454 s.

William James (1902/1981): Uskonnollinen kokemus. Karisto, Hämeenlinna. 366 s.
Alkuteos: The Varieties of Religious Experience.