lauantai 11. syyskuuta 2010

Parapsykologia ja mielenterveys

Psi-ilmiöistä ESP esiintyy unina, intuitioina ja aistiharhoina. Unet ovat ehkä neutraaleja psykoosien kannalta, mutta tilanne ei ole sama muiden tiedonsaantitapojen suhteen. ESP-intuitioissa esiintyy äkillistä selittämätöntä pelkoa joko yleisesti tai jonkun läheisen puolesta, pakonomaista toimintaa tai varmuuden tunne jostakin asiantilasta. Näillä on psykooseissa vastaavuutena ahdistusta, pakkomielteitä ja harhaluuloja. Psykooseissa tietenkin esiintyy myös aistiharhoja. ESP:n ja psykoosien harhat ovat muodollisesti hyvin samanlaisia keskenään, mikä samankaltaisuus on saanut aikaan monenlaisia ristiriitoja ja toisistaan eroavia käsityksiä. Uskaltaudun käsittelemään tätä hankalaa aihetta sen tärkeyden takia, vaikka insinöörinä en olekaan alan asiantuntija.

Hain artikkeleita ensin suomen kielellä. Avain ”parapsykologia psykiatria” tuotti 33 900 osumaa ja ”parapsykologia psykoosi” 2 620 osumaa. Valitettavasti en tästä joukosta löytänyt yhtäkään käyttökelpoista artikkelia lähteeksi. Haku ”parapsychology psychosis” tuotti 21 800 osumaa ja sieltä löytyi hyviä artikkeleita runsaasti. Tämän jutun valmistumisen jälkeen tein vielä haun ”parapsychologie psychose”, joka tuotti 71 900 osumaa, sekä saksan että ranskan kielellä. Sen aineiston alustava tarkistelu ei näyttänyt enää tuovan esiin uusia näkökohtia, joten en ottanut lisäartikkeleita lähdeluetteloon.

Mielenterveys on pitkälti kulttuurikysymys

Esimerkiksi Richard Bentall (2000) toteaa sen monista lähteistä löytämäni käsityksen, että psykiatristen häiriöiden ja normaalin toiminnan välillä on katkeamaton jatkumo. Jatkumon kummassakin päässä tilanne on selvä, eli mieleltään terveet tulevat hyvin toimeen ympäristössään mutta pahasti häiriintyneen potilaan todellisuuskäsitys on niin virheellinen tai hänen olonsa on niin onneton, että hän ei tule omillaan toimeen.

Ääripäiden välissä olevien ihmisten käyttäytymisen arviointi on tulkinnanvaraista ja ympäristön kulttuurista riippuvaista. Mitä valtavirran psykiatri tai psykologi pitää sairaalloisena käyttäytymisenä, sitä voi transpersoonallisen tai jungilaisen psykologian edustaja pitää ihmisen normaaliin psykologiseen kehitykseen kuuluvana. Länsimaissa voidaan katsoa mielenvikaisiksi sellaisia henkilöitä, jotka toisaalla ovat vaikkapa kunnioitettuja näkijöitä.

Harhat ovat suhteellisen yleisiä

Morton Schatzman (1980) sanoo, että harhoja esiintyy myös ihmisillä, jotka eivät ole psykoottisia. Hän kertoo perusteellisessa kirjassaan “The Story of Ruth” erään naisen tarinan. Tätä vainosi hänen vielä elossa olevan isänsä hallusinaatio, joka käyttäytyi uhkaavasti ja oli niin pysyvä ja täydellinen, että ei ollut erotettavissa todellisesta henkilöstä muuten kuin isän todellisen olinpaikan tarkistamalla. Pitkällisen terapian jälkeen nainen sai pelkonsa hallintaan, mutta pystyi edelleen luomaan harhoja ja jopa oppi käyttämään erilaisten hallusinaatiohenkilöiden luomista omaksi hyväkseen.

Schatzman tutustui aiheeseen laajasti ja tuli siihen tulokseen, että erilaiset aistiharhat terveillä ihmisillä ovat paljon yleisempiä kuin yleensä osataan arvatakaan. Osa kokemuksista voi olla niin todenmukaisia, että tarkistusten puuttuessa niitä ei tunnisteta harhoiksi. Oma lukunsa ovat tietenkin kemiallisten aineiden aiheuttamat harhat, jotka riittävän lievinä ovat ohimeneviä.

Aikaisemmin harhoja pidettiin lähes poikkeuksetta alkavan tai jo jatkuvan mielisairauden oireina, mutta nykyään on käytettävissä paljon uutta tietoa. Johanna Erjanti (1998) kertoo gradussaan kehityksestä, miten äänien kuulemiseen suhtautuminen on muuttunut aikojen kuluessa. On huomattu, että ihminen voi tulla toimeen ääniensä kanssa ja elää normaalia elämää. Elena Seikkala (2000) puolestaan kertoo gradussaan, millaisia harhoja suhteellisen yleisen unihalvauksen tapauksessa esiintyy.

Psykiatri C. G. Jungin (1961) omaelämäkerta tarjoaa hyvän lähtökohdan hänen muuhun laajaan kirjalliseen tuotantoonsa tutustumiseen. Jung kävi itse läpi jonkinlaisen psykoosivaiheen elämässään, mutta selvisi siitä takaisin arkielämään. Sekä tästä kokemuksesta että hänen havainnoistaan potilaista analyysin kuluessa on pääteltävissä, että harhojen kokeminen on luonnollista elämän käännekohdissa. Jungin mukaan harhat ovat sekä psykologista perua että psi-ilmiöitä ja toisinaan kumpaakin niistä yhtä aikaa.

Mystisen kokemuksen yhteydessä esiintyy arkikokemuksesta vahvasti eroavia tunteita ja erilaisia aistiharhoja. Monet uskonnolliset yhteisöt kuitenkin pitävät niitä asiaankuuluvina ja jopa yrittävät johdattaa oppilaitaan jonkinlaiseen mystiseen kokemukseen.

Tietämättömyyttä ja pelkoa

Monet ääniä kuulevat ovat pelänneet olevansa tulossa hulluksi, kun äänet ovat esiintyneet ensimmäisen kerran (Erjanti, 1998). Samoin unihalvauksen kokijoille ovat tilanteet usein olleet äärimmäisen pelottavia (Seikkala, 2000). He ovat tunteneet pahan olennon läsnäolon mutta eivät ole voineet tehdä mitään, koska eivät ole pystyneet liikuttamaan jäseniään. Ilmeisesti monet pelottavat ufokontaktitapaukset selittyvät unihalvauksella, mutta varmaankaan kaikki tapaukset eivät selity niin yksinkertaisesti.

Artikkeli Coelho & al. (2008) käsittelee sitä, millaisia yhteydenottoja parapsykologian tutkijat Britanniassa ovat saaneet yleisöltä. Monet ovat olleet huolissaan ja pelänneet tulevansa mielisairaaksi. Toiset ovat halunneet vahvistuksen kokemustensa selittämättömyydelle, mitä ei tietenkään ole voitu antaa ilman tapausten tarkempaa tutkimusta. Eräät ovat jo olleet yhteydessä mielenterveyden ammattilaisiin, mutta haluavat saada tukea sille, että oireet eivät ole mielisairautta.

Parapsykologit ovat yhteydenottotilanteissa pahassa välikädessä varsinkin puhelinsoittotapauksissa, joihin ei ole voinut etukäteen valmistautua. Soittajan kokemus voi olla oire puhkeamassa olevasta psykoosista, lievempi hallittavissa oleva oire tai sitten aito psi-kokemus. Psykoositapaus pitäisi saada välittömästi hoitoon, jolloin kaikki selviäisivät vähimmällä. Myös lievemmät oireet olisi hyvä saada ammattilaisten tuen piiriin ja psi-kokemukset pitäisi saada kunnolla tutkituiksi. Tavallisesti kaikkia näitä toiveita ei voida toteuttaa aika- ja resurssipulan vuoksi. Coelho suositteleekin, että parapsykologit valmistautuisivat yhteydenottoihin luomalla rutiinit lisätietojen hankkimiseksi ja asioiden eteenpäin viemiseksi.

Tohtori Martina Belz-Merk (2007) kertoo miten IGPP:ssä (Institut für Grenzgebiete der Psychologie und Psychohygiene E. V.) yritetään auttaa sinne yhteyttä ottavia epätavallisten kokemusten ja psyykkisten häiriöiden kokijoita, joita vuosittain on ollut noin 800.

Tieto muiden ihmisten samanlaisista kokemuksista on tuonut suurta helpotusta monille kokijoille. Ääniä kuulevilla on jopa oma yhdistys, Suomen Moniääniset ry, (http://www.kolumbus.fi/suomen.moniaaniset.ry/index.html),
joka järjestää vertaisryhmien kokoontumisia. Yhdistyksen sivuilla on paljon hyvää tietoa äänien kuulemisesta.

Mielenterveyden ammattilaiset

Mielenterveyden ammattilaiset ovat usein suhtautuneet liian kaavamaisesti outoja kokeviin asiakkaisiinsa. Valtavirran psykiatrit eivät nykyisinkään yleensä ota aitojen psi-ilmiöiden mahdollisuutta huomioon. Erjanti (1998) kertoo, että edes ääniä kuuleviin ei aikaisemmin osattu suhtautua joustavasti. Sääntönä oli, että potilaiden harhoja ei saa vahvistaa, joten potilaan kertoessa äänistään ei psykiatrin pitänyt olla kuulevinaankaan. Erjannin lainaamien tutkijoiden mukaan äänet kuitenkin voidaan pitää parhaiten kurissa keskustelemalla niistä muiden kanssa turvallisessa ympäristössä.

Vernon Neppe (1989) kertoo, miten valtavirran psykiatrit ja psykologit ovat tulkinneet erikoisia tiloja tai kokemuksia vakaviksi psyykkisen sairauden oireiksi:

OBE-kokemus on voitu tulkita äärimmäiseksi minuuden jakautumiseksi, jossa esiintyy huomattavaa epärealistisuutta ja depersonalisaatiota. Ennaltatietäminen ja selvänäkeminen ovat harhaluuloja, joissa esiintyy vakavaa todellisuudesta vieraantumista. Telepatia on harhainen usko ajatusten lähettämisestä tai istuttamisesta kokijan päähän, eli selvä ensimmäisen asteen psykiatrinen oire. Transsitilat ja automaattikirjoittaminen ovat äärimmäisiä psykiatrisia persoonallisuuden jakaantumishäiriöitä.

Mielenterveyden ammattilaisten ”virhediagnoosit” psykiatrisesti lievistä kokemuksista ovat hyvinkin ymmärrettäviä siksi, että todellisista psykooseista kärsivät uskovat usein esimerkiksi pahoihin telepaattisiin tai säteilyvaikutuksiin aivoihinsa tai uskovat olevansa selvänäköisiä. Bentall kertoo tutkimuksissa todetun, että omia mahdollisia psi-kokemuksiaan kertovilla on keskimääräistä enemmän todellisia oireita ja toisaalta todellisista oireista kärsivät uskovat keskimääräistä enemmän psi-ilmiöiden olemassaoloon.

Löysin asialliselta vaikuttavan joskin ylioptimistisen artikkelin suhtautumisesta joustavasti erilaisiin oireisiin, ottaen huomioon mystisen kokemuksen ja sen mahdollisesti jatkossa aikaansaamat myönteiset vaikutukset:
http://www.spiritualcompetency.com/se/dxtx/diagnosticcriteria-mystical.html.
Artikkelin arvoa heikentää se, että en mistään löytänyt alkuperäistä kirjoittajaa ja kirjoittamisvuotta. Artikkelissa kyllä viitataan lähteisiin, mutta itse lähdeluettelo puuttuu kokonaan. Lähdeviitteiden perusteella kirjoittamisvuosi on aikaisintaan 1985.

Aistiharhojen ja intuitioiden todellisuus

Ylivoimaisesti suurin osa kaikista aistiharhoista ja intuitioista on päänsisäistä perua ja vailla realistista yhteyttä ulkoiseen maailmaan. Suomen Moniääniset ry:ssä lähdetään siitä, että kaikki äänet ovat pelkkiä psykologisia ilmiöitä. Kuitenkin ne ovat hyvin todellisia. Lainaus yhdistyksen sivuilta: ”Aivojen kuvantamistutkimukset vahvistavat, että ääniä kuulevat kokevat kuulemansa äänet yhtä todellisina kuin oikea ihminen puhuisi heille”.

Lainaus Erjannilta: ”Suomessa Teknillisessä Korkeakoulussa kliinisen neurofysiologian laitoksella on tutkittu ääniä kuulevien aivotoiminnan muutoksia kuuloharhojen aikana. Tulokset osoittavat, että aivojen kuorikerroksen kuuloalueen aktiviteetti on samanlainen sekä harha-aistimusten että oikeiden äänien vaikutuksesta.”

Myös Schatzman tarkisti Ruthin hallusinaatioiden todellisuutta muun muassa aivokuvauksilla. Hänen mukaansa harhanäyt olivat sikäli todellisuutta kokijalleen, että ne peittivät taustansa.

Jos ESP ei muodollisesti paljonkaan eroa psykoottisista häiriöistä, niin miten se sitten ollenkaan eroaa niistä? Tietenkin siten, että tarkistuksissa todetaan saadun tiedon olevan enemmän tai vähemmän oikeata, eli se on realistisessa vastaavuussuhteessa ulkoiseen todellisuuteen. ESP-kokemukset ovat myös enimmäkseen satunnaisia eikä niistä jää pysyviä psyykkisiä häiriöitä. Valitettavasti vain kovin harvoilla mielenterveyden ammattilaisilla on mahdollisuuksia tai edes kiinnostusta lähteä tekemään tarvittavia tarkistuksia, joten paljon mielenkiintoista psi-aineistoa menee hukkaan.



Lähteitä:

Martina Belz-Merk (IGPP project leader, 2007): Counseling and Help for People with Unusual Experiences at the Outpatient Clinic (Ambulanz) of the Psychological Institute at the University of Freiburg
http://www.igpp.de/english/counsel/project.htm

Richard P. Bentall (2000): Research into Psychotic Symptoms: Are There Implications for Parapsychologists? European Journal of Parapsychology, 2000, 15, 79-88.
http://www.scribd.com/doc/31047233/Research-Into-Psychotic-Symptoms-Are-There-Implications-For-Parapsychologists

Claudia Coelho, Ian Tierney and Peter Lamont (2008): Contacts by Distressed Individuals to UK Parapsychology and Anomalous Experience Academic Research Units – A Retrospective Survey Looking to the Future. European Journal of Parapsychology Volume 23.1, pages 31-59.
http://www.koestler-parapsychology.psy.ed.ac.uk/Documents/Coelho2008.pdf

Johanna Erjanti (1998): Kokemuksia äänien kuulemisesta ja niiden kanssa selviytymisestä (gradu)
http://www.elisanet.fi/jyer/johanna/pts.html

Carl Gustav Jung (1961/1985): Unia, ajatuksia, muistikuvia. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo - Helsinki - Juva 1985, 454 s.

Vernon M. Neppe (1989): Clinical Psychiatry, Psychopharmacology, and Anomalous Experience. "Psi and Clinical Practice (pages 145- 163, 1993), Editors Lisette Coly and Joanne McMahon.
http://www.pni.org/research/anomalous/classif_art/clinical_psychiatry.html

Morton Schatzman (1980): The Story of Ruth. Duckworth, 306 s.

Elena Seikkala (2000): Öinen kauhu (gradu unihalvauksesta)
http://tutkielmat.uta.fi/pdf/gradu00054.pdf