keskiviikko 29. joulukuuta 2010

Sisilian palot

Päivitetty 10.2.2015

Palokuntalaiset tositoimissa

Canneto di Caronia on Caronia-nimiseen kaupunkiin kuuluva 150-180 asukkaan kylä. Canneto sijaitsee Sisilian pohjoisrannikon keskivaiheilla ja se sijoittuu kapealle tasaiselle kaistaleelle meren ja vuoriston välissä. Helmikuussa 2004 sieltä alkoi kuulua kummia. Tiedot levisivät useiden tietotoimistojen kautta laajalle koko maailmaan.

Aineistoa löytyy runsaasti esimerkiksi hakusanoilla 'canneto fires' ja 'caronia fuoco' (canneto on kaislikko/ruoikko ja tuo paljon turhia sivuja italian kielellä). Hakua voi rajoittaa esimerkiksi lisäsanoilla "explanation" ja "spiegare". Italiankielisistä lähteistä on löydettävissä paljon enemmän tärkeitä yksityiskohtia kuin englanninkielisistä.


Ilmiöiden alkuvaiheet

Ilmiöt olivat alkaneet jo vuoden 2004 tammikuun puolessa välissä mutta tulivat laajempaan julkisuuteen vasta maanantaina 9.2.2004. Kerrottiin, että ensimmäinen havainto tammikuussa oli ollut television syttyminen ja toinen pölynimurin syttyminen asukkaan silmien edessä seuraavana päivänä. Ne tapaukset menivät oikosulkujen ja mahdollisten valmistusvikojen tiliin.

Kun vahinkotiheys jatkuvasti kasvoi, niin tultiin vakuuttuneiksi, että vika ei voinut olla vain tuleen syttyneissä tai ylikuumenemisesta savunneissa laitteissa. Vahingoittuneita laitteita oli kattava valikoima, sillä artikkeleissa mainittiin sähkömittarit, pistotulpat, sähkökaapelit, pölynimurit, jääkaapit, televisiot, radiot, ovipuhelimet (citofoni), tuolit, sohvat, matot, verhot, patjat, sängynpeitteet ja ilmastointilaitteet. Eräässä kuvassa sammutettiin liesituuletinta ja jopa vesijohdon kerrottiin syttyneen itsestään tuleen. Muutamat huoneistot kärsivät pahasti paloissa tullen käytännössä asumiskelvottomiksi. Niistä kannettiin kasoittain palaneita huonekaluja kadulle.

Kerrottiin, että kun eräästä talosta sähkömittari alkoi savuta, niin sähköt katkaistiin alueelta. Virran katkaisu ei kuitenkaan estänyt sitä, että myös viereisen talon sähkömittari alkoi pian savuta. Kyläläiset epäilivät, että talojen vierestä kulkevasta sähköradasta vuoti virtoja heidän koteihinsa. Siksi he sunnuntaina 8.2. menivät asemalle ja kiskoille pysäyttäen näin junaliikenteen ja saaden aikaan radan sähköjen katkaisemisen. Kun erään talon asukkaat palasivat illalla asemalta tyhjään ja sähköttömään kotiinsa, he huomasivat sieltä tihkuvan savua. Sähkömittarihan se siellä savusi. He sammuttivat sen sammuttimella, jollaisen palokunta oli jakanut kaikkiin asuntoihin.

Alkuvaiheessa sähkölaitos katkaisi kokeeksi normaalin virran ja syötti kortteliin sähkön generaattorilla. Muutaman päivän oli rauhallista, mutta sitten taas yksi sähkömittari syttyi. Virta katkaistiin, mutta siitä huolimatta toisaalla syttyi televisio tuleen ja myöhemmin monia muita esineitä. Sähkölaitoksen ja rautatien sähköasentajien sekä paikalle kutsuttujen yksityisten sähköasentajien kerrottiin mitanneen kohonneita sähkömagneettisia kenttiä maastossa.

Maanantaina 9.2. perustettiin asiantuntijoiden muodostama tutkimusryhmä, johon osallistuivat pormestari, palopäällikkö, carabinierien everstiluutnantti, paikallisen siviilisuojelun päällikkö ja teknisten laitosten tutkijoita ja insinöörejä. Paikalle kerääntyi yhteensä satakunta insinööriä ja tohtoritason tutkijaa. 20 asuntoa lukittiin ja sinetöitiin ja niiden 39 asukasta komennettiin evakkoon sukulaisten luokse tai viranomaisten osoittamaan hotelliin. Asunnot sijaitsivat kymmenkunnassa suuressa talossa melko lyhyellä matkalla kadun yhdellä puolella.

Palokunta ja carabinieri järjestivät ympärivuorokautisen vartioinnin, mutta ilmiöiden kerrottiin pian jatkuneen harvenneina vielä lukituissa taloissakin.

Tuhoutunut asunto
Alkoivat selittäjien ja selitysten markkinat. Suosittu selitys oli huonon maadoituksen takia aiheutunut sähkövuoto ja myös harvinaista satunnaisten laitevikojen kasautumaa epäiltiin palojen syyksi. Tutka- ja kännykkäverkon mahdollisten viallisten antennien vaikutusta tutkittiin. Geologian ja sähkötekniikan professorit selittivät ilmiöt geologisten prosessien aiheuttamiksi sähköenergian keskittymisiksi.

Cannetoon saapunut katolisen kirkon kansainvälisen manaajayhdistyksen kunniapuheenjohtaja totesi kyseessä olevan paholaisen ja pahojen henkivaltojen toiminnan. Ehdotettiin myös poltergeisteja. Monet pitivät ilmiöitä mauttomina piloina tai sairaan mielen tuottamina tekoina. Ehdotettiinpa myös jonkun tekemiä teknisiä kokeita sähkömagneettisilla pulsseilla ja jopa HAARP:in vaikutusta.

Paikalle saapui myös Italian skeptikkojen yhdistyksen CICAP:in johtaja tohtori Massimo Polidoro. Ei omasta aloitteestaan, vaan erään lehden pyynnöstä. No nyt alkoivat asiat varmasti selvitä? Vaan eivätpä alkaneet. Polidoro lähti tietenkin siitä olettamuksesta, että kaikelle oli luonnollinen selitys. Kun geologiset ja tekniset selitykset tuntuivat sopivan huonosti tilanteeseen, niin hän turvautui ainoaan jäljelle jääneeseen ja skeptikolle sopivaan mahdollisuuteen eli ihmisten tahalliseen palojen sytyttelemiseen. Sitten hän valitsi riittävästi siihen sopivia yksityiskohtia jättäen muut huomiotta, ja siinä se oli.

Polidoro (2004) ei esittänyt johdonmukaista ja yksityiskohtaista kokonaiskuvaa kerrotuista ilmiöistä vaan tyytyi ylimalkaisiin huomioihin. Lisäksi hän irvaili yli-innokkaiden toimittajien ja selittäjien kustannuksella. Hänen kirjoittamansa artikkeli ilmestyi lehdessä Skeptical Inquirer.

Yhteistä kaikille selityksille oli, että selittäjistä kukaan ei näyttänyt olevan kiinnostunut ilmiöiden esiintymisen kokonaisuudesta eikä myöskään selvästi kertonut, mitä ilmiöitä hänen itsensä oli tarkoitus selittää. He poimivat vain omaan ennalta muodostettuun ajatukseensa sopivia esimerkkejä valikoimasta. Loppujen lopuksi olivat parjatut toimittajat kuitenkin mielestäni parhaita kokonaistiedon välittäjiä. Monista lähteistä yhdistellen tapahtumista sai sentään jotakin irti.

Ilmiöiden jatkovaiheet

Kylässä oli helmikuun loppupuolella ja maaliskuun alkupuolella rauhallista. Kaikki talot oli varustettu ukkosenjohdattimilla ja sähköverkon maadoituksia oli vahvistettu. Kyläläisille annettiin toiveita, että he pian pääsisivät muuttamaan takaisin koteihinsa. Yhdelle asukkaalle oli annettu lupa palata kotiinsa tarkkailemaan tilannetta.

Mutta 15.3.2004 alkoi taas tapahtua. Kahdessa lukitussa ja vartioidussa talossa syttyi sähkölaitteita ja huonekaluja palamaan, vaikka sähköt olivat katkaistut. Lisäksi kerrottiin muutaman matkapuhelimen ja kuuden auton keskuslukituksen alkaneen temppuilla. Matkapuhelimet hälyttivät, vaikka kukaan ei soittanut ja ne soivat niin kauan, että akkujen lataus loppui. Myös kerrottiin matkapuhelinten akkujen tyhjentyneen selittämättömästi ja yhden puhelimen näyttöön ilmestyi graafisia satunnaismerkkejä.  Autojen keskuslukitus aukeili itsekseen. Kaikki tapahtui karabinierien valvonnan alla ja he takavarikoivat kännykät ja autot hetkeksi tutkimuksia varten.

9.2.2004 perustetulle tutkimustyöryhmälle kävi aito sisilialaiseen tapaan. Sen johtaja joutui liikenneonnettomuuteen, mistä syystä ryhmän toiminta keskeytyi. Kuitenkin viranomaiset tutkivat siihen asti kerääntyneitä mittaustuloksia. Maaliskuussa mittauksia käynnisteltiin uudelleen, mutta uusien monipuolisempien mittauslaitteiden saapuminen näytti jostain syystä lykkääntyvän. Jossakin vaiheessa mittaustietojen keruukeskukseksi valittu yksityisasunto meni myyntiin eivätkä viranomaiset hankkineet uutta keruupaikkaa, joten tietojen kerääminen loppui siihen pitkäksi aikaa.

5.4.2004 Cannetosta raportoivat useat englanninkieliset lähteet. Tilanne kylässä oli sellainen, että kaksi paloautoa ja carabinierien maastoauto vartioivat kylän portilla, talojen ulkopuolelle oli sinne tänne sijoitettu jalustoillaan seisovia mittauslaitteita, kadun pinnassa oli vulkanologien maalaamia merkkejä ja myös sisällä suljetuissa taloissa oli mittauslaitteita. Carabinierit pitivät pyromaanien toimintaa mahdottomana oman valvontansa vuoksi ja koska yksi heistä kertoi nähneensä maassa makaavan kaapelinipun syttyneen itsekseen tuleen. Viranomaiset alkoivat tuohon aikaan yleisesti uskoa, että kyseessä oli geologinen ja sähköinen ilmiö.

Kyläläiset saivat palata asuntoihinsa kesäkuussa 2004. Vielä lokakuussakin kerrottiin kahden pistorasian syttyneen tuleen ja parinkymmenen vesijohdon reikiintyneen niin, että ne aiheuttivat veden tulvimista kylpyhuoneisiin ja keittiöihin. Carabinierit irrottivat putkien vauriokohtia ja veivät ne pois tarkempia tutkimuksia varten. Kun mittauksista ja tutkimuksista huolimatta ei saatu kunnon selitystä ilmiöille, niin vuoden 2005 toukokuussa perustettiin niin sanottu instituuttien välinen tutkimusryhmä, jossa oli mukana monenlaista asiantuntemusta.

Sain sähköpostiyhteyden kylässä toukokuussa 2007 vierailleeseen parapsykologiasta kiinnostuneeseen professoriin. Hän kertoi kylässä olleen tuolloin muuten rauhallista, mutta palovaroittimet hälyttivät 4-5 kertaa päivässä ilman mitään syytä. Hän itse toverinsa kanssa havaitsi yhden hälytyksen muutaman tunnin oleskelunsa aikana. Hänen lähettämissään valokuvissa näkyi alueen pylväisiin kiinnitettyjä havaintolaitteita.

Kylän asukkaat olivat äärimmäisen epäluuloisia ja vihaisia viranomaisille. He uskoivat, että viranomaiset kyllä tiesivät heitä kohdanneen suuren onnettomuuden syyn, mutta eivät paljastaneet sitä. He eivät olleet saaneet ainakaan riittäviä korvauksia suurista taloudellisista menetyksistään. Lisäksi heistä hotellissa asuneet oli heitetty kadulle kesken kaiken, kun viranomaiset eivät olleet hoitaneet maksuja ajoissa, vaikka olivat pakottaneet heidät lähtemään kodeistaan pois.

Mittaukset Cannetossa lopetettiin vuoden 2007 lopulla, kun Romano Prodin hallitus lopetti niiden rahoituksen tiukasta vastustuksesta huolimatta. Vielä vuonna 2010 ei instituuttien välinen työryhmä ollut julkaissut lopullista raporttiaan, ja muutamissa lähteissä puhuttiin koko tapauksen arkistoinnin mahdollisuudesta.


Mitä Cannetossa todella tapahtui?

Netin lähteistä saadut kuvaukset jäivät kokonaisuutenakin kovin satunnaisiksi ja puutteellisiksi. Ei ollut järjestelmällisiä tietoja ilmiöiden yksityiskohdista, lukumääristä eikä esiintymistiheyksistä. Kuvaukset olivat luvattoman ylimalkaisia. Aluksi ihmetytti vesijohtoputkien syttyminen tuleen. Kuinkahan sellainen tapahtuisi käytännössä? Eräässä kuvauksessa sitten sanottiinkin, että vesijohtoputki vain kuumeni hehkuvaksi ja sytytti ympäristönsä tuleen. Silminnäkijöiden itsensä antamia kuvauksia ja tutkijoiden lausuntoja lainattiin vain silloin tällöin.

Sähköverkosta irrotettujen sähkölaitteiden kerrottiin syttyneen itsestään tuleen, mutta myös sähköstä riippumattomien esineiden kuten tuolien, verhojen, sängynpeitteiden, mattojen, sohvien, kännyköiden ja jopa vesijohtoputkien kerrottiin syttyneen. Patjan jousien sanottiin kuumenneen niin, että vuode syttyi tuleen. Mutta ei tullut täysin selväksi tapahtuiko syttyminen aina vain metallisten kappaleiden kuumenemisen takia vai syttyivätkö esimerkiksi matot itsekseen ilman että niiden päällä oli sähköjohto. Vain kerran eräs tutkija viittasi metallin tarpeellisuuteen melko epämääräisellä tavalla.

Tahallista vahingontekoa vastaan puhuu muutama seikka. Vaikka mukana olisi ollut muutama psyykkisesti häiriintynyt tai vakuutuspetoksen tekijäkin, niin tuskin he olisivat voineet aiheuttaa kaikkia niitä kustannuksia ja hankaluuksia, jotka olivat todella suurta luokkaa. Tuskin he nyt sentään niin tyhmiä olivat, että ehdoin tahdoin olisivat aiheuttaneet itselleen sellaista. Kiinni joutunut olisi voinut saada sakin hivutusta. Jatkuvasta valvonnasta huolimatta viranomaisten ei myöskään kerrottu saaneen ketään kiinni usean kuukauden ajan jatkuneiden ilmiöiden aikana.

Yhtäkään selkeää, yksityiskohtaista tutkimusraporttia en onnistunut löytämään, mutta kylläkin valtaisan määrän älyttömiä hypoteeseja, turhaa höpötystä ja moskaa. Monissa saman tapauksen kuvauksissa esiintyi keskinäisiä ristiriitoja. Kaikki tämä antaa masentavan kuvan nykyaikaisesta joukkotiedotuksesta. Kuitenkin olen sitä mieltä, että tapahtumien pääpiirteistä tuli luotettava kuva, sillä konkreettisia ja vakaita yksityiskohtia oli kuitenkin riittävästi käytettävissä.


Ilmiöiden selitys?

Lokakuussa 2007 tiedotettiin laajasti Italian eri instituuttien välisen tutkimusryhmän raportista vuotaneista ennakkoarvioista, joita työryhmän jäsenet eivät kuitenkaan vielä pitäneet lopullisina. Heidän päätelmänsä oli, että ilmiöiden syynä eivät voineet olla luonnosta tai sähköverkon vioista johtuvat ilmiöt. Se oli tullut selväksi hydrogeokemiallisissa, sähkömagneettisissa, magneettisissa ja seismisissä mittauksissa. Syynä piti olla suuritehoinen, 12-15 gigawatin sähkömagneettinen säteily. Säteilyn mahdollisena aiheuttajana pidettiin jonkin valtion salaisen aseen kokeilua.

Myös avaruuden muukalaisiin viitattiin ennakkoarviossa. Ufoharrastajat tietenkin innostuivat tiedosta kovasti, varsinkin kun lähistöltä oli raportoitu ufoihin viittaavia havaintoja. Lausunnon antajan piti kiireesti antaa täsmennyksiä ufoviittauksestaan ja toppuutella ufoharrastajien intoa.

Skeptikoiden hypoteesi on koko ajan ollut, että kaikki on ollut liioittelua ja joidenkin paikalla olleiden pilan- ja vahingontekoa. Skeptikot vain eivät ole järjestelmällisesti perustelleet kantaansa havaintojen kokonaisuuteen ja yksityiskohtiin vedoten. Pyromaanihypoteesia vastaan puhuu muutama seikka: ilmiöt lukituissa ja sinetöidyissä asunnoissa, paikalla olleiden silminnäkijähavainnot, palojen syttyminen vaikeasti saavutettavissa paikoissa laitteiden sisällä, kännykkähäiriöt, autojen keskuslukitusten häiriöt ja vesijohtovuodot.

Vahvimmalta tekniseltä selitykseltä tuntuu mielestäni sähkömagneettisen kentän aiheuttama metalliesineiden induktiivinen kuumentuminen. Ilmiöiden yksityiskohdat kuitenkin nostavat suuren joukon kysymyksiä, joihin on vaikeata saada selvyyttä. Metalliesineen koko, muoto ja suunta sekä sähkömagneettisen kentän taajuus ja suunta ovat vuorovaikutussuhteessa kuumenemisen nopeuden kanssa. Miten syttymiskohdat valikoituivat juuri siten kuin tapahtui? Se olisi vaatinut sopivalla tavalla keskittyneen kenttävaikutuksen. Induktioilmiöt eivät myöskään selitä vesivuotoja. Vesijohdon kuumeneminen ja takaiskuventtiilin nostama paine eivät riitä selitykseksi, koska putkien kuumenemisesta ei ollut havaintoja. Toisaalta vesivuotoja ei ilmennyt silloin, kun helmikuussa putkien todettiin kuumentuneen hehkuviksi.

On olemassa yksi selitys, joka sopii kaikkiin ilmiöihin: poikkeuksellisen vahva niin sanottu kollektiivinen poltergeist-ilmiö. Poltergeist/kummitustapauksissa on todettu runsaasti palojen syttymisiä, elektronisten laitteiden temppuilua ja selittämättömiä vesivahinkoja. Mutta ilmiöiden mahdolliset keskushenkilöt ja heidän psykologiset taustansa jäävät arvailujen varaan, ilman selviä todettuja perusteita. Olen kuitenkin valmis hyväksymään minkä tahansa teknisen tai luonnonilmiöihin pohjaavan selityksen, kunhan se on hyvin perusteltu ja tarkkojen tutkimusten jälkeen saatu.

- - -
Tälle jutulle on jatko-osa toisaalla täällä.


* * *
Muutamia lähteitä:

Massimo Polidoro (2004): Satan in a Sicilian fridge. Skeptical Inquirer, May-June, 2004.

Polidoron blogista, jossa on edelleenkin korjaamatta jääneitä virheellisiä tietoja:
http://www.massimopolidoro.com/misteri/alieni-a-caronia-indagine-sul-paese-in-fiamme.html

Keskustelua Physics Forumissa:
Town Battles 'Demonic' Mystery Blazes
http://www.physicsforums.com/archive/index.php/t-14304.html
Just When You Thought It Was Safe To Go Back Into The Fridge
http://www.physicsforums.com/archive/index.php/t-16494.html

Skeptistä tiedotusta virheellisine ja korjaamattomine väitteineen, mm. että tyhjissä asunnoissa ei tapahtunut mitään:
http://www.randi.org/jr/041604our.html

Kuvia Cannetosta (kuvahaulla löytyy lisää):
http://www.psicoemergenza.it/new/articoli.html#Articoli (Caronia, Parte 1-3)

keskiviikko 24. marraskuuta 2010

Jyväskylän kiviveistämön kummitus


Asuessani Jyväskylässä vuonna 1971 tapasin työpaikalla ja tähtiharrastuksen merkeissä Jyväskylän entisen parapsykologisen seuran kaksi jäsentä. He viittasivat keskenään puhuessaan johonkin kummitustapaukseen. Kiinnostuin asiasta ja ryhdyin kyselemään lisää. Paljastui varsin uskomaton tarina, josta sain noin tunnin nauhoituksen mukana olleen kertomana. Minulla oli erinomainen onni, sillä kertoja oli pikkutarkka, laajatietoinen ja erittäin hyvämuistinen mies, jolla lisäksi oli sana hallussaan.

Käytän tässä jutussa neutraalisti työnimeä "henki", ottamatta siihen kantaa uskomismielessä.

Kokijan kertomaa

Tilanne alkoi kehittyä siitä, kun syksyllä 1954 kertojan kotiin tuli yhdessä äitinsä kanssa nuori mies, Ensio A, joka halusi kertoa Helsingin Sanomien aluetoimittajalle kokemuksistaan työpaikallaan kiviveistämöllä. Toimittaja, tämän jutun kertojan vaimo, arveli lehden voivan ottaa vastaan tällaisenkin uutisen. Tässä osuudessa kaikki lainaukset ovat nauhoitetusta kertomuksesta.

"…ja heitä oli kaksi siellä kiviveistämöllä silloin työssä, se oli muuten aivan hiljainen. Oli menossa hautakivien kultaus, että siinä ei kuulunut mitään ääntä, ja sitten kun nämä kummatkin miehet, toinen toisella puolella ja toinen toisella puolella sitä veistämön rakennusta tekivät töitä, niin tämä Ensio A. huomasi ihmeekseen, että kiviä lentelee ilmassa. Tuollaisia pieniä ehkä kynnen kokoisia kivensiruja lenteli noin harvakseltaan.

Niitä sattui välistä selkään, käsivarteen, ehkä päänuppiin napsahteli. Ja hän ajatteli tietysti ilman muuta että jaha, nyt työkaveri tekee jekkua ja rupesi sitten niin kuin seurailemaan, niin he ihmeekseen huomasivat, että molemmat seuraavat toisiaan. 'Sä teet kuule jotain koiruutta!' 'Enkä tee, ei, varmasti en tee!' 'Niin mutta täällähän lentelee tuommoisia kiviä, sinähän heittelet niitä varmaan noin, vaivihkaa kynnellä ammut ilmaan.' 'Enkä tee sitä!'

No sitten he vähän rupesivat ajattelemaan, että tässä on nyt jotain mystillistä tässä, että mitä tässä oikein on. Niitä tosiaan harvakseltaan lenteli ja niitä tuli milloin mistäkin nurkasta, ja ei ainoastaan että ne lensivät, vaan ne _purjehtivat_ hiljaista vauhtia, saattoivat tehdä mutkankin kesken kaiken."

"Sitten sieltä rupesi kuulumaan jostakin, ei koputuksia mutta jonkunmoista viheltävää ääntä, joka muistutti aika erehdyttävästi puhelimen vapaaääntä. Se oli siis tuommoinen summerinkaltainen ääni. Ja se tuli milloin mistäkin, oikeastaan voi sanoa että se tuli kaikkialta mutta ei mistään varsinaisesta paikasta. Sitä oli hyvin vaikea paikallistaa, mutta se oli täysin kuultava ja selvä ääni.

Nämä rupesivat sitten tenttimään, […] sovitaan tämän ääntelijän kanssa sitten ensiksikin 'jaa' ja 'ei' ja vastaavia sitten. 'Jaa' on yksi vihellys ja 'ei' on kaksi vihellystä ja noin poispäin. Ja ilmeisesti nämä pojat olivat aika hyviä kyselemään, aika hyviä johdattelemaan ja muodostamaan tätä juonta, sillä ei tämä ääni itsessään kertonut mitään. Ilmeisesti ne eivät kerro mitään, mutta vastaavat auliisti.

Ja kun niiltä sitten kysyttiin, niin vähän tähän tapaan lienee käynyt se kysely: 'Onko teitä monta, vihellä niin monta kertaa kuin teitä on.' Tuli kaksi vihellystä. 'Oletteko molemmat miehiä, jaa yksi vihellys, ei kaksi vihellystä.' Tuli kaksi vihellystä. 'Jaha, te ette ole miehiä, te olette siis naisia?' Tuli kaksi vihellystä taas. 'Ai, te ette ole naisia, onko teistä toinen mies?' Tuli yksi vihellys. 'Ahaa, teitä on mies ja nainen.'

Ja tällä tavalla sitä piiriä sitten laajennettiin ja tapahtumaa aina vietiin kauemmaksi ja kauemmaksi menneisyyteen, ja saatiin – en muista saatiinko sinä iltana vai saatiinko useampina peräkkäisinä iltoina – kokoon sitten seuraava tarina, josta ilmeni että asianomaiset henkilöt, mies ja nainen, olivat saaneet surmansa täällä kiviveistämössä sattuneessa tappelussa, tappelunnujakassa, ja ne ovat haudattuna sen kiviveistämön lattiaan. Niissähän on tavallisesti maalattia ja työ suoritetaan tämän lattian päällä ja se on todellakin aivan pienten sepelinsirujen peitossa."

Kertoja lähti vaimonsa kanssa seuraavana iltana kiviveistämölle. He eivät menneet sisään eivätkä havainneet mitään erikoista. Seuraavaksi illaksi he ottivat mukaansa tohtori V:n, silloisen Jyväskylän Kasvatusopillisen korkeakoulun opettajanvalmistuslaitoksen luonnontieteen lehtorin ja hänen rouvansa, luonnontieteen lehtori hänkin. He menivät sisään, ja siellä oli myös kiviveistämön omistaja ja pari työntekijää.

"Ja siinä sitten kun me keskusteltiin, niin sitten rupesi kuulumaan todellakin tätä ulinaa, ja silloin minä totesin että joo, kyllä se on aika samantyylistä kun puhelimen kuuloke nostetaan ja sieltä tulee se vapaaääni, mutta se oli voimakkaampi ja se oli huomattavasti terävämpi se ääni.

Ja sitten minä rupesin tenttimään aivan samalla tavalla kuin tämä edellinen kertoja tentti. Minulla oli myöskin markan lantteja sekulia rahaa taskussa ja minä hoksasin ne. Minä laskin ne käsissäni, sitten totesin että niitä oli, oliko niitä nyt viisi kappaletta, ja minä helistelin sitten niitä rahoja taskussani ja kysyin sitten, että voisitkos sanoa, kukahan lienetkin, että montako rahaa, kolikkoa minun taskussani on? Ja helistelin näin niitä että se kuuli sen helinän. Ja se vihelsi viisi kertaa.

Hyvä on, se meni siis aivan kohdalleen, ja sitten minä kysyin, en muista mitä minä kysyin sitten, ja sain vastauksia. Sitten toistin samat kysymykset ruotsiksi, ja mitään vastausta ei tullut. Minä toistin vielä saman saksaksi, ei myöskään vastausta. Se meni vallan mykäksi.

No sitten siinä – ellen väärin muista – vähän kaikki tentti siltä yhtä sun toista satunnaista, mutta se ei ilmeisesti ollut mieleen tälle hengelle, koska se rupesi sitten vallan villiksi ja rupesi ulisemaan se ääni. Se oli hermostunut ja se ääni kävi erittäin epämiellyttäväksi. Minä lopulta sanoin, että: 'Kuule, ole hyvä ja lopeta, ei tämä ole hauskaa kuultavaa'. Ja jonkin ajan perästä se loppui.

Koko sen ajan tohtori V. oli kulkenut ympäri seiniä ja koputellut ja hakenut onttoa paikkaa, mutta ei siellä ollut mitään onttoa paikkaa. Se oli todellakin lautarakennus, sahanpurulla täytetty. Ei sieltä löytynyt mitään, ja sitä ääntä ei myöskään voitu paikallistaa. Mitään johtoja ei havaittu, että mitään summereita siellä ei ollut. Se tutkittiin sekä sisä- että ulkopuolelta, ja todettiin että ei siinä ilmeisesti vilppiä ole. Eikä niistä kavereista kukaan… ne istuivat kuin kivipatsaat, yksikään heistä ei liikkunut mihinkään, ja se tuntui että siinä ei ollut mitään vilppiä."

Uutinen kiviveistämön tapahtumista julkaistiin Helsingin Sanomissa 6.10.1954, kolmen palstan pitkähkönä artikkelina. Se herätti Suomen Parapsykologisen Tutkimusseuran silloisen puheenjohtaja insinööri T. K. Laakson mielenkiinnon, ja hän pyysi saada valokuvia paikalta. Laakso näytti valokuvia helsinkiläiselle selvänäkijälle, joka sanoi näkevänsä ne kaksi hahmoa jokaisessa paikalta otetussa valokuvassa. Valitettavasti niitä tuskin näytettiin hänelle kertomatta ensin mitä olisi pitänyt nähdä. Lisäksi hän vahvisti tentityn tarinan, että he olivat haudattuina kiviveistämön lattiaan.

"Mutta ne ilmiöt jatkuivat, ja ne tulivat sitten voimakkaammiksi, […]. Siellä oli… tikkisaha oli heilunut seinällä – no sehän voi heilua tietysti vedostakin – mutta se heilui niin tavattoman kauan ja niin tasaisesti, että mikään tilapäinen veto ei sillä tavalla heiluta. Tahko pyöri itsekseen nurkassa ja sitten näitä kivensiruja lenteli. Niitä lenteli jopa siellä toimistohuoneessakin, jossa ei ollut mitään kiviä lattialla. Niitä ilmestyi sinne ja niitä lenteli sielläkin, pirskahteli."

Selvänäkijä saapui Jyväskylään, tutustui tilanteeseen ja lupasi toimittaa henget pois. Hän sitoi henget tietyllä rituaalilla kahteen kuivattuun savipalloon, laittoi pallot tyhjään Ovomaltine-purkkiin ja kuljetti ne junassa mukanaan kotiinsa Helsinkiin. Siellä hän koulutti niitä vuosikausia niin, että ne vihdoin vapautuivat lähtemään maan piiristä.

"Useita kertoja [selvänäkijä] kyllästyi ja sanoi, [että] minä en ala enää mitään teidän kanssanne, menkää hiiteen täältä, menkää mihinkä tykkäätte. Ja ajoi ne pois, ja seuraus oli se että ne tulivat tänne. Ja sitten täällä taas tapahtui. Me varmistimme asian moneen kertaan. Me soitimme, […] melkein joka päivä soitimme: 'Kuuluuko mitään?' Sieltä sanoi äijä että ei kuulu mitään, ei kuulu, ei ole kuulunut pitkään aikaan.

Sitten yhtenä päivänä sanoi, että nyt kuuluu, juu, täällä tahkot pyörii ja täällä kivet lentää, ja äsken lensi sellainen kahdeksan kilon lyijymöykky, tuolta lensi hyllyltä alas. Ja eihän se juutas edes lentänyt alas vaan se putosi… se teki tämmöisen kumman mutkan ja putosi sinne seinän viereen."

Selvänäkijä kutsui taas henget takaisin kotiinsa, ja tätä edestakaista vaihtoa tapahtui muutamia kertoja. Kertojallani oli tietoja myös tapahtumista selvänäkijän kotona:

"Hän vei sitten nämä henget kotiinsa […], pisti sen purkin vierashuoneen pöydälle ja sanoi, että tässä saatte sitten asua, tämä on sitten teidän tuleva kotinne kunnes toisin määrätään. Hänellä oli tarkoituksena opettaa nämä vainajat tietämään, missä heidän paikkansa on. Ja siinä ne siten olivat, ja kun jälkeenpäin minun sisareni kävi täällä [selvänäkijän] luona vaimoni kanssa, niin hän sitten haastatteli – ja vaimoni haastatteli myöskin – talon tyttäriä. Niitä oli kaksi tytärtä, joilla molemmilla oli psyykkistä herkkyyttä. Toinen tyttö näki ja kuuli, mutta toinen ainoastaan kuuli.

Se, joka näki ja kuuli ei millään tavalla ollut kiusaantunut, mutta se joka ainoastaan kuuli, niin se ei voinut sietää niitä kolinoita ja ääniä joita nämä henget aiheuttivat. Ja toinen tyttö kertoi, että kun hän soittaa pianoa niin se nainen tulee nojaamaan pianoa vasten ja kuuntelee, ja hän sanoo että ole vaan siinä, en minä sinua pelkää. Ja kun oli ilmeistä, että tämä mies oli näistä älykkäämpi ja nainen oli niin kuin henkisesti alemmalla tasolla tai vaikutti vähän niin kuin typerältä, vähän sellainen yksinkertainen sielu."

Tilanteen rauhoituttua alkuperäinen nuori kertoja Ensio A. kielsi kaiken. Hän sanoi, että kaikki oli hänen järjestämäänsä huijausta. Hän heilutti ohuella langalla sahaa ja pyöritti tahkoa kiertämällä paperinarua tahkon akselin ympärille ja vetämällä sitten siitä. Tutkijat menivät tarkistamaan, jolloin ilmeni, että tahkon akseli oli niin ohut ja pyörimiskitka niin suuri, että eihän sitä sillä tavalla saanut pyörimään, ainakaan paperinarulla.

Tarkistuksia

Kertojalta kuulemani tarina kuulosti niin mielikuvitukselliselta, että en voinut uskoa sitä suoralta kädeltä, vaikka tunsinkin kertojan hyvin. Kyselin myös tohtori V:ltä, joka vahvisti asiat omalta osaltaan. Hän kertoi, että kuului myös koputtelua, joka voi olla hyvin voimakastakin. Kerrankin koputus kuului seinästä tietyltä kohdalta, jolloin tukijat menivät seinän kummallekin puolelle ja painoivat kätensä koputuskohtaan. Käsiin tuntui selvä tärinä. Kun koputuskohta tarkastettiin, niin siinä ei ollut mitään erikoista.

Soitin pian kyseiselle selvänäkijälle Helsinkiin, ja siltäkin taholta tuli vahvistus. Hän alkoi heti kertoa oma-aloitteisesti edellä kuvattuja asioita. Soitin hänelle muutamia kertoja, ja hän vaikutti hyvin itsetietoiselta ja itsevarmalta henkilöltä. Hän itse kertoo tapauksesta kirjassa Perttola-Flink (1971). Hänen mukaansa henkien toimittaminen uudelleen Jyväskylään ja taas takaisin oli hallitumpaa toimintaa kuin kertojani antoi ymmärtää.

Kaivoin myös arkistosta tapahtumien aikaisia sanomalehtiä, joissa kerrottiin tuoreeltaan tapahtumista. Lehdistä tuli vahvistuksia edellä kerrotuille ilmiöille ja tuli muutamia yksityiskohtia lisääkin. Työntekijöiden mukaan ilmiöt alkoivat koputuksilla ja jatkuivat kivensirujen heittelyllä. Koputukset havaittiin ensimmäisen kerran 23.9.1954. Tapausten uutisoinnin aikoihin ilmiöitä oli runsaasti vain kahtena peräkkäisenä päivänä.

Alkuvaiheessa raskaimmat lennelleet esineet olivat pienet marmorilaatat, vasara, kirves, kaiverrustaltat ja 5 kg painoinen lyijypuntti. Lyijypuntin putoaminen tuskin on sama tapahtuma kuin kertojan 8 kg lyijymöykyn putoaminen, koska se möykky putosi myöhemmissä vaiheissa. Katoksesta lautalattiaiseen toimistohuoneeseen johtava ovi aukesi itsekseen, vaikka se oli suljettuna "vanhanaikaisella varmalla 'säpillä' ". Toimistohuoneeseen ilmestyi ja sieltä hävisi esineitä, vaikka siellä ei varmuudella ollut väliaikana kukaan käynyt.

Tohtori V. kävi lehtitiedon mukaan keskiviikkopäivänä 6.10.1954 valokuvaamassa rakennusta. Silloin kertoman mukaan "se ryskytti veistämön seinää, niin että sahajauhot lensivät huoneeseen". Tapaus oli luultavasti sama, josta V. kertoi seinän tärinän tuntuneen kädessä. Tuolloin myös noin 20 cm pituinen ruuvi lensi selittämättömästi hänen jalkojensa juureen.

Jyväskylän paikallislehdet olivat skeptisellä kannalla. Ne arvostelivat rajusti Helsingin Sanomia sen uutisista, ivailivat tohtori V:n tutkimustoimintaa ja tekivät pilaa koko tapauksesta ja työmiesten juopottelusta. Huomionarvoista on myös se, että näistä lehdistä ei ollut mahdollista saada minkäänlaista kokonaiskuvaa väitetyistä ilmiöistä.

Jyväskylässä ollessani pienellä toveripiirillämme oli ajatus jo toimintansa lopettaneen kiviveistämön lattian auki kaivamisesta. Siihen olisi tarvittu vanhoja karttoja, kaivamislupa ja riuskaa toimintaa. Sitä ei kuitenkaan saatu aikaan. Nyt sekin mahdollisuus on mennyt, kun alueen päälle on rakennettu vilkasliikenteinen tie.

Mitä todella tapahtui?

Tapauksesta kerääntyneellä aineistolla on pääheikkoutena aikanaan tehdyn pikkutarkan ja järjestelmällisen dokumentoinnin puuttuminen. Tällainen dokumentointi on voinut tapahtuakin tohtori V:n toimesta, mutta se ei ole ollut käytettävissä tällä kertaa.  Joudutaan tyytymään tarkan miehen muisteluun noin 17 vuotta vanhoista tapahtumista, mutta sentään yhdistettynä ajankohtaiseen joskin melko epätarkkaan sanomalehtitietoon. Lisäksi on käytettävissä täydennystä kahdelta mukana olleelta.

Kaiken tiedon yhdistely tuottaa yhtenäisen ja loogisen mutta arkitodellisuuteen suhteutettuna hyvin mielikuvituksellisen tarinan. Ensio A:n huijaustunnustus ei mitätöi tarinaa, sillä huomioon ottaen kaikki kerrotut tapahtumat ja tarkistukset kieltäminen tapahtui epäilemättä vastoin miehen parempaa tietoa.

Oma mielipiteeni on, että kerrotut tapahtumat ovat pääpiirteissään totta ja todella tapahtuneet. Millaisia päätelmiä niistä voidaan tehdä maailmankuvan kannalta, se on jokaisen oma henkilökohtainen asia.


Kirjalliset lähteet:

Helsingin Sanomat 6.10.1954: Kiviveistämöllä kummittelee.

Helsingin Sanomat 7.10.1954: Jyväskylän kummitus jatkaa pommitustaan

Helsingin Sanomat 8.10.1954: Jyväskylän kummitusrintamalla hiljaista

Jyväskylän Sanomat 8.10.1954: Hautakiviveistämön salaperäinen kummitus

Jyväskylän Sanomat 10.10.1954: Kiviveistämön "kummitukset"

Helsingin Sanomat 15.10.1954: Jyväskylän kummittelu ns, poltergeist-ilmiö

Jyväskylän Sanomat 16.10.1954: Jyväskylän kummittelu ei anna rauhaa helsinkiläisille

N.N.: Sidoin kiviveistämön kummituksen savipalloon. Aikki Perttola-Flink (1971, toimittaja): Ihmistiedon rajamailla, Kustannusosakeyhtiö Tammi, sivut 88-93

perjantai 19. marraskuuta 2010

Kuinka ne lusikat taipuivatkaan


Alla olevan kertomuksen alkuosa on sellaisenaan julkaistu silloisen Ovako Oy:n henkilöstölehdessä Rautaveikko 1/1975, mikä selittää tuttavallisen tyylin. Vain henkilöiden sukunimet on jätetty pois ja hakasuluissa tehty muutama selvennys. Lopussa on vuonna 2003 kirjoitettu päivitys.


Uri Geller esiintyi Suomen televisiossa 25.1.1974 ja sai aikaan melkoisen kohun lusikankatkaisullaan sekä muilla näytöksillään. Merkillistä kyllä myös monissa kodeissa kerrottiin tapahtuneen outoja ilmiöitä TV-lähetyksen aikana. Olen varsin läheltä seurannut eräiden tapahtumien myöhempää kehitystä ja haluan näin tilaisuuden tullen kertoa aineistostani laajemmallekin "perhepiirille".

Kuinka sotkeuduin mukaan

Apu-lehdessä 9/1974 oli juttu 9-vuotiaasta Samysta, jonka väitettiin taivuttavan ja katkaisevan lusikoita kevyesti sivellen Uri Gellerin tapaan. Luin jutun ja säästin siitä leikkeet. Vaikutti mielenkiintoiselta mutta mahdottomalta. Hurjat jutut olivat ennenkin osoittautuneet yleensä perättömiksi tai vähintäänkin liioitelluiksi. Sitä paitsi Uusikaupunki oli niin kaukana ettei sinne viitsinyt ottaa yhteyttä.

Uri Geller tuli toisen kerran Suomeen 3.4.1974, ja sain tilaisuuden seurata hänen esityksiään itse paikalla. Esitykset olivat mielestäni muodollisesti vakuuttavia, mutta olosuhteet olivat huonosti kontrolloidut. Myös Samy oli mukana äitinsä kanssa, ja tunsin heidät Avussa olleiden kuvien perusteella. Menin heti kysymään pitikö lehden kirjoitus paikkansa. Hämmästyksekseni vastaus oli myönteinen, ja sain kuulla lisää Samyn uroteoista. Näytteeksi hän siveli yhden teelusikan vääräksi, mutta en ollut sitä näkemässä.

Kun kuulin kuinka romua tulee jatkuvasti, pyysin että minullekin lähetettäisiin muutama kappale näytteeksi. Jonkin ajan kuluttua sainkin pienen paketin jossa oli kaksi katkennutta ja yksi taipunut lusikka.

Samy Åminneforsissa

Esittelin saamiani lusikoita [esimiehelleni] Lasselle, joka ehdotti että voisimme kutsua Samyn Åminneforsiin tutkimuksiin. Niinpä Samy tulikin äitinsä ja Rina-siskon kanssa laboratorioon 29.5.[1974]. Alkututustumisen jälkeen aloitettiin kokeet.

Ensimmäiseksi Samy vietiin vetokoneen ääreen, ja hän sai sivellä vetovoiman alaisena ollutta valssilankaa. Lanka ei lähtenyt siitä venymään, joten mittarein osoitettua näyttöä ei Samyn kyvyistä saatu. Sen sijaan taipui kolme käyttölusikkaani hyvin hämmästyttävällä tavalla, sormenpäissä hypistellen. Mukana oli yksi ruokalusikkakin, joten saimmepa siinä katsoa silmät pyöreinä, me muutamat henkilökunnan jäsenet. Viattoman näköiset käsirautasahanteristä valmistetut liuskat eivät taipuneet, vaikka niiden olisi pitänyt mennä suunnilleen samalla voimalla kuin ruokalusikka.

Lähtiäisiksi Samy vielä esitteli trumpettiaan, jossa oli pieni painuma oikean käden peukalon kosketuskohdassa. Painuma oli kuulemma syntynyt Samyn harjoitellessa pahaa aavistamatta. Sormikkaiden käyttö soittaessa oli estänyt trumpetin pahemman vioittumisen, mutta oli aika hankalaa. Ehdotimme Lassen kanssa, että ehkä pelkkä tuppo peukalon ympärillä olisi riittävä suojakeino.

Harri

Sukulaisten kautta sain tiedon, että myös Kauhavalla taipuu kummasti Harrin käsissä. Kesälomalla kävin Kauhavalla sukulaisia tervehtimässä ja sunnuntai-iltana 9.6.1974 pistäydyin myös Harrin kotona.

Harri osoittautui vielä "voimakkaammaksi" kuin Samy. Myöhäisestä illasta ja ilmeisestä väsymyksestä huolimatta kaksi ruokalusikkaani taipuivat hetkessä. Teelusikasta ei ollut yhtään mihinkään, ja vähän kovemmalla keskittymisellä taipuivat Samylta säästyneet kolme rautasahanterääkin.

Harri piti esineitä enemmän käsiensä suojassa kuin Samy. Taipuminen tapahtui hänen ilmoituksensa mukaan nykäyksittäin, mutta tuskin kukaan oli taipumista nähnyt [tarkoittaa: vähittäinen taipuminen näkyi selvästi, mutta nykäykset eivät erottuneet]. Kuitenkin pienten käsien otteen keveys näytti täysin sulkevan pois voimalla taivuttamisen mahdollisuuden. Myöhemmin esineitä on isän ilmoituksen mukaan taipunut myös [taivekohta] näkyvissä, kun Harri on pitänyt vain toisesta päästä kiinni.

Havainnot koekappaleista


Katkenneiden ja taipuneiden esineiden ulkonäössä ei ollut havaittavissa silmiinpistäviä erikoisuuksia. Ainoa huomaamani on muutamien esineiden epätavallisen jyrkkä mutka. Neljästä kappaleesta tehtiin näytehieet, joiden mikrorakenteet näyttivät [optisella] metallimikroskoopilla tarkastellen kullekin esineelle tyypillisiltä.

Havaintojeni perusteella näyttää siltä, että poikien metallintaivutus on metalliopilliselta kannalta tavallista huoneenlämpötilassa tapahtuvaa taivutusta. Aineisto on kuitenkin niin niukka, että sen perusteella voi tehdä enintään alustavia päätelmiä. Tarkemmissa tutkimuksissa saattaisi olla mielenkiintoisia asioita löydettävissä.

Onko kyseessä aito ilmiö?

Uri Gellerin esityksiä on pyritty selittämään tietoisen tai tiedostamattoman vilpin, taitavien taikatemppujen, hienojen kojeiden ja kemiallisten aineiden avulla aikaansaaduiksi. Näitä selityksiä on selvästikin vaikeampi soveltaa Samyn ja Harrin tapaisiin pikkupoikiin, joita saamieni tietojen mukaan pitäisi olla muissakin maissa kuin Suomessa. Joka tapauksessa Samy ja Harri keksivät kykynsä kun kokeilivat Urin lusikkatemppua.

Poikien vielä heikot voimat ovat hyvänä takeena siitä, että esimerkiksi ruokalusikka ei irvistyksittä taivu heidän käsissään. Kemikaalien hankinta on pojille hankalaa, eikä esimerkiksi Samyn valssaamolla likaantuneissa sormissa näkynyt kieliviä kosteita rajoja taivutustilanteessa. Vielä on huomattava, että kuukausien kuluessa jo hyvin monet henkilöt ovat ällistyksellä seuranneet poikien taivutuksia.

Olen itse nähnyt kuinka kevyesti omat lusikkani ovat taipuneet, enkä usko joutuneeni ovelan petoksen kohteeksi. Luulisin, että poikiin ja heidän perheisiinsä tutustuminen saisi kenet tahansa ennakkoluulottoman mutta kuitenkin kriittisen tutkijan päätymään samaan tulokseen.

Jatkonäköaloja

Mitään selitystä poikien metallintaivutukselle ei ole itsestään ilmennyt, eivätkä omat vähäiset tutkimukseni tunnu paljonkaan edistäneen asiaa. Ilmiön mahdolliset teolliset sovellutukset lienevät vielä niin kaukana, että ainakaan OVAKOn ei kannata investoida tutkimuksiin. Sensijaan teoreetikkoja ilmiön uskoisi kiinnostavan. Kuvaavaa vain on, että vaikka pojista on ollut kirjoituksia laajalevikkisissä lehdissä, akateemiset piirit eivät ole vakavasa mielessä ottaneet perheisiin yhteyttä. Tällä hetkellä sentään näyttää olevan mahdollisuuksia jatkotutkimusten järjestymiseen.

Jatkotutkimusten tuloksista ei ole takeita, koska ilmiön luonnetta ja kehitystä ei tunneta. Tutkimuksista ei saisi aiheutua pojille suhteetonta haittaa. Samy sai äidin kertoman mukaan koeliuskani taivutuksesta niin epämiellyttäviä oireita, ettei hetkeen uskaltanut koskea paljaaseen metalliin. Harri on menettänyt mielenkiintonsa taivutukseen eikä se enää suju vanhaan tyyliin. Viimeisimpien tietojen mukaan sentään Harri on taivuttanut yhden koelusikoistani ja Samykin pari muuta kappaletta.

Lähdekirjallisuutta

Alla luettelen muutamia lehtiä joissa on ollut juttuja suomalaisista metallintaivuttajista. Viihteellisyydestä huolimatta jutuissa on myös asiaa mukana.

1. Apu 9/1974. 
2. Jaana 10/1974. 
3. Ilkka maalis-huhtik. 1974.
4. Kauhava 9.4.1974. 
5. Seura 21/1974. 
6. Tekniikka 12/1974.

* * *

[Lisäys 12.11.2003]

Kuinkas siinä kävikään?

Enpä arvannutkaan vuonna 1974, miten Geller-taivutuksen kanssa käy. Ilmiö on unohdettu lähes täydellisesti. Skeptikot ovat onnistuneet julkisuudessa leimaamaan Gellerin täydelliseksi huijariksi. He eivät ota huomioon, että Gellerillä on temppujen ohella myös jopa taikurien toteamia selittämättömiä taivutuksia. He lisäksi uskovat, että kaikkien satojen ja varmasti jopa tuhansien taivuttajalasten täytyi olla taikureita. Heidän pitikin olla todella taitavia lyhyestä harjoitteluajasta huolimatta, koska monia ei kuukausienkaan kokeiluissa saatu kertaakaan kiinni tempuista.

Poikien taivutuskyvyt hävisivät lopullisesti pian artikkelini jälkeen. He ovat tietenkin nyt miehiä, eikä heidän elämässään tietääkseni ole enää erikoisia ilmiöitä. He muistavat hyvin silloiset tapahtumat. Kyvyille ei toistaiseksi ole saatu mitään selitystä. Kunnollisessa metallurgian laboratoriossa tehdyissä kokeissa varmistui, että näytteissäni ei todellakaan ollut havaittavissa mitään eriskummallista.

Geller-ilmiöstä julkaistiin aikanaan muutamia tohtoritason tutkijoiden artikkeleita ja ainakin kaksi kirjaa. Joitakin metalliopillisia erikoisuuksia kyllä havaittiin, mutta sen kummempaa tietoa ilmiöstä ei saatu. Kaikki uudet "voimalapset" olisivat tutkimuksen kannalta hyvin tervetulleita.

Itsellään Uri Gellerillä ilmeisesti on taivutuskyky edelleen tallella. Tieteellisiin kokeisiin hän ei ole enää vuosikymmeniin suostunut, ja ehkä ei olisi ollut tutkijoitakaan. Geller on kaikesta päätellen hyvissä varoissa. Hänellä on laajat ja räikeän kaupalliset internetsivut osoitteessa www.uri-geller.com. Sivuilta löytyy myös vanhoja tutkimusartikkeleita.

torstai 18. marraskuuta 2010

Henkivalokuvista



Päivitetty 29.10.2014

Netistä on löydettävissä valtaisa määrä valokuvia ja videoita, joiden kerrotaan esittävän henkiä ja kummituksia tai muita paranormaaleja ja selittämättömiä ilmiöitä. Käyn tässä jutussa läpi erilaisia löytämiäni kuvatyyppejä. Hyviä analyyseja henkivalokuvista on linkeissä (1) ja (2).


Enkelipallot

Kuvassa on lähes allekkain kaksi erikokoista taskukameran enkelipalloa.
Reported by: Michael Flannery
Photographed by: Francisco Caceres

Ehkä yleisin ilmiötyyppi väitetyissä henkivalokuvissa ovat enkelipallot eli orbit. Monet oman kielenkäyttönsä mukaan paranormaaleja ilmiöitä tutkivat yhteisöt ovat tutkimusten ja kokeilujen jälkeen päätyneet siihen tulokseen, että lähes kaikki enkelipallot ovat ilmassa kameran edessä leijuvia hiukkasia, jotka salama on valaissut. Kyseessä ovat pöly, sumu- tai sadepisarat, siitepölyhiukkaset, pikkuhyönteiset jne. Epäilemättä näin onkin, mutta siitä huolimatta myös monet yhteisöt uskovat enkelipallojen olevan henki-ilmestyksiä.

Enkelipalloja vastaavia läikkiä on kuvissa ollut jo filmiaikaankin, mutta vasta digikuvaus on tuonut ne nykyisessä määrässä esille. Tekninen selitys on se, että nykyisissä digikameroissa on laajempi "orbietäisyys", jolla enkelipallot voivat tulla näkyviin, linkit (1) ja (2).

Hiukkas-enkelipalloilla on sellainen ominaisuus, että hiukkaset näkyvät aina kameran himmentimen aukon muotoisina. Nopeasti lentävät hyönteiset ja suuremmat sadepisarat tuottavat enemmän tai vähemmän venyneitä enkelipalloja. Vanhan ajan järjestelmäkamerat tuottivat enimmäkseen kuusikulmaisia palloja, mutta 80-luvun lopun halvoissa taskukameroissa oli hyvin vaihtelevia himmentimen aukon muotoja, joista on yksi esimerkki yllä olevassa kuvassa. Tavallaan tunnistettava muoto oli hyväkin, koska silloin nämä ”pallot” olivat helposti tunnistettavissa hiukkasiksi. Valitettavasti digikamerat näyttävät tuottavan vain pyöreitä palloja, joten niiden kanssa pitää olla tarkempana.

Aivan ähellä kameraa olevat salamavalon valaisevat hiukkaset näkyvät melko suurinakin ja niissä on toisinaan havaittavissa monivärisiä satunnaiskuvioita, jotka tarjoavat henkiin uskoville mainioita tulkintamahdollisuuksia. Joskus palloissa on myös erivärisiä samankeskisiä renkaita. Jos hiukkanen on liian lähellä kameraa tai linssin pinnassa, niin salamavalo ei pääse valaisemaan sitä, vaan hiukkanen tulee näkyviin vain silloin, kun valoa tulee riittävästi muualta. Enkelipalloja ja kannanottoja niihin on linkeissä (1-5).


Satunnaiskuviot

Oma hiukan murheellinen lukunsa ovat satunnaiskuviot, joilla on hienompikin nimi eli pareidolia. Useimmissa väitetyissä satunnaiskuvio-henkikuvissa esiintyy alueita, joissa on vaihtelevia värejä ja valon ja varjon leikkiä kuten esimerkiksi varvikkoa, lehvästöä, epätasaista ruohikkoa, kallionkylkeä, epätasaista seinäpintaa, maassa olevia värikkäitä lehtiä jne. Tällaisiin kohtiin syntyy väistämättä suuria määriä erilaisia satunnaiskuvioita, joissa "herkät" ihmiset näkevät henkiä.

On merkillistä, miten monet ihmiset tiukasti väittävät näkevänsä olentoja sellaisissa kuvissa, joissa itse en näe mitään. Vaikka tarjolla olisi paljon samantyyppisiä kuvioita, niin he mielivaltaisesti löytävät niiden joukosta yhden tai useampia varmoja olentojen kuvia. Ei haittaa mitään, vaikka olennon silminä olisi pari satunnaista tummaa täplää, jollaisia olisi runsaasti aivan vieressäkin. Siinä se kummitus vaan on. Jotkut luovat satunnaiskuvioita esimerkiksi tietokoneen ruudulle ja vielä tehostavat kuvaa keskiviivasymmetrialla, kääntämällä toisen puoliskon peilikuvakseen keskiviivan suhteen.

ASSAP kertoo lyhyesti satunnaiskuvioista ja antaa mahdollisuuden yrittää löytää haamuja esimerkkivalokuvista, linkki (6).


Sauvat

Sauva eli rod
Sauvoja (rods, skyfishes) pidetään usein "paranormaaleina", henkimaailman tai tuntemattoman elämän ilmiöinä. Niitä syntyy kahdella erilaisella mekanismilla: lentävien hyönteisten jäljet videoissa ja enimmäkseen lentävien lintujen jäljet aikavalotuskuvissa. Melkoinen joukko sauvoja näkyy linkin (8) sivustolla.

Vuorenvarma osoitus yöperhosen esiintymisestä sauvana on nähtävissä linkissä (9). Sekä hidas että nopea kamera suunnattiin samaan kohteeseen ja niiden kuva-alat näytetään rinnakkain. Nopean kameran kuvassa perhonen liikkuu hitaan kameran kuvassa näkyvän sauvan päästä päähän ja sitten sama jatkuu uuden sauvan alueella.

Sauvat näkyvät joko vaaleina tai tummina valaistusolosuhteista riippuen.


Aavesumut, pyörteet, varjot, energiapurkaukset jne.

Vaikka tässä kerronkin joitakin selityksiä esitetyille ilmiöille kuvissa, niin en tarkoita sitä, että ei olisi olemassa myös aitoja vastaavia ilmiöitä.

Aavesumut eli ghost mists ovat useimmiten salaman valaisemaa tupakansavua, hengityshuurua ulkona tai todellisia sumuja kauempana. Pyörteet eli vortexit puolestaan ovat useimmiten muodoltaan sopivasti tiivistyneitä aavesumuja.

Varjot eli shadows syntyvät kuva-alueeseen sattuneista kohteista, jotka ovat niin lähellä kameraa, että salama ei valaise niitä. Sellaisia ovat esimerkiksi kuvaajan sormen tai käsineen kärkiosa tai kameran rannehihna.

Energiapurkauksina (spirit energy) esitetään monenlaisia kohteita kuvissa, esimerkiksi kameran rannehihnaa, joka on helposti tunnistettavissa siitä, että se esiintyy lähes poikkeuksetta pystykuvissa ja mustasta väristään huolimatta näyttää tyypillisesti vaalealta helmiäisnauhalta. Hiukan epätavallisen selvä rannehihna näkyy linkissä (7), paljon hämäävämpiäkin kuvia on olemassa.

Energiapurkauksina esiteltiin eräällä sivustolla loistelamppujen vetämiä katkonaisia viiruja, kun kameran suljin oli jäänyt auki pimeäkuvauksessa ja kameraa oli liikuteltu. Myös hehkulamppujen vetämiä yhtenäisiä viiruja näkyi. Tällaiset kuvat on helppo tunnistaa siitä, että useamman valolähteen tapauksessa kaikki viirut ovat suunnilleen samanmuotoisia.

Henkimaailman aiheuttamina esitellään myös salaman heijastuksia kiiltävistä pinnoista ja salaman valaisemia hämähäkinseittejä, jotka voivat ollakin aika arvoituksellisen näköisiä. Joskus näkee myös kameran sisäisiä heijastuksia, jotka vahva valonlähde näkökentän reunassa tai sen ulkopuolella saa aikaan. Ne on usein helppo tunnistaa tyypillisestä muodosta ja siitä, että kaikki valoläikät ovat valonlähteen kautta kulkevalla suoralla.

Halpojen tasku-filmikameroiden aikaan saatiin toisinaan kaksoisvalottuneita kuvia, jotka olivat vaikuttavan näköisiä. Näkyi haamumaisia läpinäkyviä ihmisiä tai osia heistä ryhmän osanottajien vieressä. Toisinaan voi nämä haamut tarkasti katsoen tunnistaa porukan jäseniksi. Tällaisissa kuvissa on usein myös himmeitä jälkiä ympäristöstä ja toisinaan sumuja.


Huijauskuvat
Postikorttihuijaus
Kuvan lähde: http://forums.randi.org/showthread.php?t=175881
Oma lukunsa henkivalokuvissa ovat huijaukset. Digikuvia on niin helppo muokata, että niihin ei voi nykyään enää ollenkaan luottaa. Sellaisten tapauksessa pitääkin taustat selvittää erittäin tarkasti, mieluimmin tunnettujen tutkijoiden toimesta. Uusilla kuvilla on enää merkitystä vain silloin, kun ne varmistavat ja dokumentoivat tehdyn näköhavainnon, mutta sellaisessa tapauksessa merkitys olisikin suuri. Merkillistä vain, miten harvinaisia tällaiset tapaukset ovat.

Kuvassa näkyy vuorotellen vanhassa postikortissa ollut kuva ja aitona tarjottu kuva haamusta rauta-aidan takana. Vähintäänkin haamun mustassa vyössä oleva kohouma osoittaa, että haamu on otettu siitä postikortista. Kuvan lähde: http://forums.randi.org/showthread.php?t=175881

Tekniikan hyvin hallitsevat tutkijat voivat paljastaa huijauskuvia erilaisten muokkauksesta jääneiden jälkien perusteella. Kopioitujen kuvien vaihtonäyttämisellä voidaan huijaus helposti tunnistaa, kuten yllä oleva esimerkki osoittaa.


Onko olemassa aitoja kuvatodisteita?

Asiansa osaavat kokeneet tutkijat toteavat yleensä, että kuvien ja videoiden avulla on saatu varsin heikkoa näyttöä henkimaailmasta, kuvien suuresta määrästä huolimatta.  Varovaisemmat tutkijat eivät kuitenkaan kokonaan kiellä aitojen kuvien saamisen mahdollisuutta. Itse olen sitä mieltä, että lähes kaikki henkikuvina pidetyt kuvat ovat tavallisista ilmiöistä, mutta ehkä äärimmäisen pieni osa kuvatarjonnasta voisi olla aitoa.

Olen nähnyt kaksi videota, joissa on aivan selvästi liikkunut tuntematon valopallo. Toinen video tuli tallennetuksi vahingossa näköhavainnon yhteydessä ja toinen oli valvontakameran kuvaa pysäköintialueelta. Näköhavainnot sisällä tai ulkona liikkuvista valopalloista ovat varsin yleisiä silloinkin, kun ukkosta ei ole ollut lähiseudulla. Näistä kuitenkin saadaan kuvia vain äärimmäisen harvoin yllättävän esiintymisen ja lyhyen kestoajan vuoksi.

Maailmassa on lukematon määrä "paranormaalin" tutkimusyhteisöjä, mutta heidän saamansa vakuuttavat tulokset ovat kovin vähäisiä. Ehkä niitä kuitenkin löytyisi jonkin verran, kun kahlaisi läpi heidän sivustojaan. Esimerkiksi GhostGadgets.com esittelee muutaman mielenkiintoisen kuvan linkissä (3) sivun lopussa.

Sellaiset kuvat, joissa on selvästi ihmisen näköinen ja taustakuvioinnista eroava haamu, voivat olla vain aitoja kuvia, huijauksia tai tahattomasti syntyneitä kaksoisvalotuksia. Linkissä (10) on esimerkkejä tällaisista kuvista. Niissä vain ei taida useinkaan olla kunnollista tutkimustietoa taustalla, koska yllä esimerkkinä oleva postikorttihuijauskin näyttää olevan mukana.



Linkkejä

1. ASSAP, Paranormal photos and analysing them
http://www.assap.org/newsite/articles/Paranormal%20photos.html

2. GhostGadgets.com, Photographic/Video Analysis 101
http://www.ghostgadgets.com/_knowledge/photoanalysis.html

3. GhostGadgets.com, The Truth Behind 'Orbs'
http://www.ghostgadgets.com/_knowledge/orbs.html

4. Tri-State Paranormal Research, Orbs (OR BS?)
http://www.tsprghosts.com/tristate_paranormal_research_photo_gallery.htm

5. GhostGadgets.com, OKCPRG Research Site
http://www.ghostgadgets.com/_investigations/ResearchSite/PhotoSet01.html

6. ASSAP, Spot the ghost!
http://www.assap.org/newsite/articles/Spot%20the%20ghost.html

7. Rannehihna toisessa kuvassa, sauvoja, enkelipalloja ym:
http://www.assap.org/newsite/htmlfiles/Anomalous%20photo%20gallery.html

8. Jose Escamilla's "Rods" Video Sequences
http://www.opendb.com/sol/seq.htm

9. skyfish - flying rods explained
https://www.youtube.com/watch?v=j8CCJwC8rwQ

10. Best Ghost Pictures Ever Taken
http://paranormal.about.com/od/ghostphotos/ig/Best-Ghost-Photos/

lauantai 11. syyskuuta 2010

Parapsykologia ja mielenterveys

Psi-ilmiöistä ESP esiintyy unina, intuitioina ja aistiharhoina. Unet ovat ehkä neutraaleja psykoosien kannalta, mutta tilanne ei ole sama muiden tiedonsaantitapojen suhteen. ESP-intuitioissa esiintyy äkillistä selittämätöntä pelkoa joko yleisesti tai jonkun läheisen puolesta, pakonomaista toimintaa tai varmuuden tunne jostakin asiantilasta. Näillä on psykooseissa vastaavuutena ahdistusta, pakkomielteitä ja harhaluuloja. Psykooseissa tietenkin esiintyy myös aistiharhoja. ESP:n ja psykoosien harhat ovat muodollisesti hyvin samanlaisia keskenään, mikä samankaltaisuus on saanut aikaan monenlaisia ristiriitoja ja toisistaan eroavia käsityksiä. Uskaltaudun käsittelemään tätä hankalaa aihetta sen tärkeyden takia, vaikka insinöörinä en olekaan alan asiantuntija.

Hain artikkeleita ensin suomen kielellä. Avain ”parapsykologia psykiatria” tuotti 33 900 osumaa ja ”parapsykologia psykoosi” 2 620 osumaa. Valitettavasti en tästä joukosta löytänyt yhtäkään käyttökelpoista artikkelia lähteeksi. Haku ”parapsychology psychosis” tuotti 21 800 osumaa ja sieltä löytyi hyviä artikkeleita runsaasti. Tämän jutun valmistumisen jälkeen tein vielä haun ”parapsychologie psychose”, joka tuotti 71 900 osumaa, sekä saksan että ranskan kielellä. Sen aineiston alustava tarkistelu ei näyttänyt enää tuovan esiin uusia näkökohtia, joten en ottanut lisäartikkeleita lähdeluetteloon.

Mielenterveys on pitkälti kulttuurikysymys

Esimerkiksi Richard Bentall (2000) toteaa sen monista lähteistä löytämäni käsityksen, että psykiatristen häiriöiden ja normaalin toiminnan välillä on katkeamaton jatkumo. Jatkumon kummassakin päässä tilanne on selvä, eli mieleltään terveet tulevat hyvin toimeen ympäristössään mutta pahasti häiriintyneen potilaan todellisuuskäsitys on niin virheellinen tai hänen olonsa on niin onneton, että hän ei tule omillaan toimeen.

Ääripäiden välissä olevien ihmisten käyttäytymisen arviointi on tulkinnanvaraista ja ympäristön kulttuurista riippuvaista. Mitä valtavirran psykiatri tai psykologi pitää sairaalloisena käyttäytymisenä, sitä voi transpersoonallisen tai jungilaisen psykologian edustaja pitää ihmisen normaaliin psykologiseen kehitykseen kuuluvana. Länsimaissa voidaan katsoa mielenvikaisiksi sellaisia henkilöitä, jotka toisaalla ovat vaikkapa kunnioitettuja näkijöitä.

Harhat ovat suhteellisen yleisiä

Morton Schatzman (1980) sanoo, että harhoja esiintyy myös ihmisillä, jotka eivät ole psykoottisia. Hän kertoo perusteellisessa kirjassaan “The Story of Ruth” erään naisen tarinan. Tätä vainosi hänen vielä elossa olevan isänsä hallusinaatio, joka käyttäytyi uhkaavasti ja oli niin pysyvä ja täydellinen, että ei ollut erotettavissa todellisesta henkilöstä muuten kuin isän todellisen olinpaikan tarkistamalla. Pitkällisen terapian jälkeen nainen sai pelkonsa hallintaan, mutta pystyi edelleen luomaan harhoja ja jopa oppi käyttämään erilaisten hallusinaatiohenkilöiden luomista omaksi hyväkseen.

Schatzman tutustui aiheeseen laajasti ja tuli siihen tulokseen, että erilaiset aistiharhat terveillä ihmisillä ovat paljon yleisempiä kuin yleensä osataan arvatakaan. Osa kokemuksista voi olla niin todenmukaisia, että tarkistusten puuttuessa niitä ei tunnisteta harhoiksi. Oma lukunsa ovat tietenkin kemiallisten aineiden aiheuttamat harhat, jotka riittävän lievinä ovat ohimeneviä.

Aikaisemmin harhoja pidettiin lähes poikkeuksetta alkavan tai jo jatkuvan mielisairauden oireina, mutta nykyään on käytettävissä paljon uutta tietoa. Johanna Erjanti (1998) kertoo gradussaan kehityksestä, miten äänien kuulemiseen suhtautuminen on muuttunut aikojen kuluessa. On huomattu, että ihminen voi tulla toimeen ääniensä kanssa ja elää normaalia elämää. Elena Seikkala (2000) puolestaan kertoo gradussaan, millaisia harhoja suhteellisen yleisen unihalvauksen tapauksessa esiintyy.

Psykiatri C. G. Jungin (1961) omaelämäkerta tarjoaa hyvän lähtökohdan hänen muuhun laajaan kirjalliseen tuotantoonsa tutustumiseen. Jung kävi itse läpi jonkinlaisen psykoosivaiheen elämässään, mutta selvisi siitä takaisin arkielämään. Sekä tästä kokemuksesta että hänen havainnoistaan potilaista analyysin kuluessa on pääteltävissä, että harhojen kokeminen on luonnollista elämän käännekohdissa. Jungin mukaan harhat ovat sekä psykologista perua että psi-ilmiöitä ja toisinaan kumpaakin niistä yhtä aikaa.

Mystisen kokemuksen yhteydessä esiintyy arkikokemuksesta vahvasti eroavia tunteita ja erilaisia aistiharhoja. Monet uskonnolliset yhteisöt kuitenkin pitävät niitä asiaankuuluvina ja jopa yrittävät johdattaa oppilaitaan jonkinlaiseen mystiseen kokemukseen.

Tietämättömyyttä ja pelkoa

Monet ääniä kuulevat ovat pelänneet olevansa tulossa hulluksi, kun äänet ovat esiintyneet ensimmäisen kerran (Erjanti, 1998). Samoin unihalvauksen kokijoille ovat tilanteet usein olleet äärimmäisen pelottavia (Seikkala, 2000). He ovat tunteneet pahan olennon läsnäolon mutta eivät ole voineet tehdä mitään, koska eivät ole pystyneet liikuttamaan jäseniään. Ilmeisesti monet pelottavat ufokontaktitapaukset selittyvät unihalvauksella, mutta varmaankaan kaikki tapaukset eivät selity niin yksinkertaisesti.

Artikkeli Coelho & al. (2008) käsittelee sitä, millaisia yhteydenottoja parapsykologian tutkijat Britanniassa ovat saaneet yleisöltä. Monet ovat olleet huolissaan ja pelänneet tulevansa mielisairaaksi. Toiset ovat halunneet vahvistuksen kokemustensa selittämättömyydelle, mitä ei tietenkään ole voitu antaa ilman tapausten tarkempaa tutkimusta. Eräät ovat jo olleet yhteydessä mielenterveyden ammattilaisiin, mutta haluavat saada tukea sille, että oireet eivät ole mielisairautta.

Parapsykologit ovat yhteydenottotilanteissa pahassa välikädessä varsinkin puhelinsoittotapauksissa, joihin ei ole voinut etukäteen valmistautua. Soittajan kokemus voi olla oire puhkeamassa olevasta psykoosista, lievempi hallittavissa oleva oire tai sitten aito psi-kokemus. Psykoositapaus pitäisi saada välittömästi hoitoon, jolloin kaikki selviäisivät vähimmällä. Myös lievemmät oireet olisi hyvä saada ammattilaisten tuen piiriin ja psi-kokemukset pitäisi saada kunnolla tutkituiksi. Tavallisesti kaikkia näitä toiveita ei voida toteuttaa aika- ja resurssipulan vuoksi. Coelho suositteleekin, että parapsykologit valmistautuisivat yhteydenottoihin luomalla rutiinit lisätietojen hankkimiseksi ja asioiden eteenpäin viemiseksi.

Tohtori Martina Belz-Merk (2007) kertoo miten IGPP:ssä (Institut für Grenzgebiete der Psychologie und Psychohygiene E. V.) yritetään auttaa sinne yhteyttä ottavia epätavallisten kokemusten ja psyykkisten häiriöiden kokijoita, joita vuosittain on ollut noin 800.

Tieto muiden ihmisten samanlaisista kokemuksista on tuonut suurta helpotusta monille kokijoille. Ääniä kuulevilla on jopa oma yhdistys, Suomen Moniääniset ry, (http://www.kolumbus.fi/suomen.moniaaniset.ry/index.html),
joka järjestää vertaisryhmien kokoontumisia. Yhdistyksen sivuilla on paljon hyvää tietoa äänien kuulemisesta.

Mielenterveyden ammattilaiset

Mielenterveyden ammattilaiset ovat usein suhtautuneet liian kaavamaisesti outoja kokeviin asiakkaisiinsa. Valtavirran psykiatrit eivät nykyisinkään yleensä ota aitojen psi-ilmiöiden mahdollisuutta huomioon. Erjanti (1998) kertoo, että edes ääniä kuuleviin ei aikaisemmin osattu suhtautua joustavasti. Sääntönä oli, että potilaiden harhoja ei saa vahvistaa, joten potilaan kertoessa äänistään ei psykiatrin pitänyt olla kuulevinaankaan. Erjannin lainaamien tutkijoiden mukaan äänet kuitenkin voidaan pitää parhaiten kurissa keskustelemalla niistä muiden kanssa turvallisessa ympäristössä.

Vernon Neppe (1989) kertoo, miten valtavirran psykiatrit ja psykologit ovat tulkinneet erikoisia tiloja tai kokemuksia vakaviksi psyykkisen sairauden oireiksi:

OBE-kokemus on voitu tulkita äärimmäiseksi minuuden jakautumiseksi, jossa esiintyy huomattavaa epärealistisuutta ja depersonalisaatiota. Ennaltatietäminen ja selvänäkeminen ovat harhaluuloja, joissa esiintyy vakavaa todellisuudesta vieraantumista. Telepatia on harhainen usko ajatusten lähettämisestä tai istuttamisesta kokijan päähän, eli selvä ensimmäisen asteen psykiatrinen oire. Transsitilat ja automaattikirjoittaminen ovat äärimmäisiä psykiatrisia persoonallisuuden jakaantumishäiriöitä.

Mielenterveyden ammattilaisten ”virhediagnoosit” psykiatrisesti lievistä kokemuksista ovat hyvinkin ymmärrettäviä siksi, että todellisista psykooseista kärsivät uskovat usein esimerkiksi pahoihin telepaattisiin tai säteilyvaikutuksiin aivoihinsa tai uskovat olevansa selvänäköisiä. Bentall kertoo tutkimuksissa todetun, että omia mahdollisia psi-kokemuksiaan kertovilla on keskimääräistä enemmän todellisia oireita ja toisaalta todellisista oireista kärsivät uskovat keskimääräistä enemmän psi-ilmiöiden olemassaoloon.

Löysin asialliselta vaikuttavan joskin ylioptimistisen artikkelin suhtautumisesta joustavasti erilaisiin oireisiin, ottaen huomioon mystisen kokemuksen ja sen mahdollisesti jatkossa aikaansaamat myönteiset vaikutukset:
http://www.spiritualcompetency.com/se/dxtx/diagnosticcriteria-mystical.html.
Artikkelin arvoa heikentää se, että en mistään löytänyt alkuperäistä kirjoittajaa ja kirjoittamisvuotta. Artikkelissa kyllä viitataan lähteisiin, mutta itse lähdeluettelo puuttuu kokonaan. Lähdeviitteiden perusteella kirjoittamisvuosi on aikaisintaan 1985.

Aistiharhojen ja intuitioiden todellisuus

Ylivoimaisesti suurin osa kaikista aistiharhoista ja intuitioista on päänsisäistä perua ja vailla realistista yhteyttä ulkoiseen maailmaan. Suomen Moniääniset ry:ssä lähdetään siitä, että kaikki äänet ovat pelkkiä psykologisia ilmiöitä. Kuitenkin ne ovat hyvin todellisia. Lainaus yhdistyksen sivuilta: ”Aivojen kuvantamistutkimukset vahvistavat, että ääniä kuulevat kokevat kuulemansa äänet yhtä todellisina kuin oikea ihminen puhuisi heille”.

Lainaus Erjannilta: ”Suomessa Teknillisessä Korkeakoulussa kliinisen neurofysiologian laitoksella on tutkittu ääniä kuulevien aivotoiminnan muutoksia kuuloharhojen aikana. Tulokset osoittavat, että aivojen kuorikerroksen kuuloalueen aktiviteetti on samanlainen sekä harha-aistimusten että oikeiden äänien vaikutuksesta.”

Myös Schatzman tarkisti Ruthin hallusinaatioiden todellisuutta muun muassa aivokuvauksilla. Hänen mukaansa harhanäyt olivat sikäli todellisuutta kokijalleen, että ne peittivät taustansa.

Jos ESP ei muodollisesti paljonkaan eroa psykoottisista häiriöistä, niin miten se sitten ollenkaan eroaa niistä? Tietenkin siten, että tarkistuksissa todetaan saadun tiedon olevan enemmän tai vähemmän oikeata, eli se on realistisessa vastaavuussuhteessa ulkoiseen todellisuuteen. ESP-kokemukset ovat myös enimmäkseen satunnaisia eikä niistä jää pysyviä psyykkisiä häiriöitä. Valitettavasti vain kovin harvoilla mielenterveyden ammattilaisilla on mahdollisuuksia tai edes kiinnostusta lähteä tekemään tarvittavia tarkistuksia, joten paljon mielenkiintoista psi-aineistoa menee hukkaan.



Lähteitä:

Martina Belz-Merk (IGPP project leader, 2007): Counseling and Help for People with Unusual Experiences at the Outpatient Clinic (Ambulanz) of the Psychological Institute at the University of Freiburg
http://www.igpp.de/english/counsel/project.htm

Richard P. Bentall (2000): Research into Psychotic Symptoms: Are There Implications for Parapsychologists? European Journal of Parapsychology, 2000, 15, 79-88.
http://www.scribd.com/doc/31047233/Research-Into-Psychotic-Symptoms-Are-There-Implications-For-Parapsychologists

Claudia Coelho, Ian Tierney and Peter Lamont (2008): Contacts by Distressed Individuals to UK Parapsychology and Anomalous Experience Academic Research Units – A Retrospective Survey Looking to the Future. European Journal of Parapsychology Volume 23.1, pages 31-59.
http://www.koestler-parapsychology.psy.ed.ac.uk/Documents/Coelho2008.pdf

Johanna Erjanti (1998): Kokemuksia äänien kuulemisesta ja niiden kanssa selviytymisestä (gradu)
http://www.elisanet.fi/jyer/johanna/pts.html

Carl Gustav Jung (1961/1985): Unia, ajatuksia, muistikuvia. Werner Söderström Osakeyhtiö, Porvoo - Helsinki - Juva 1985, 454 s.

Vernon M. Neppe (1989): Clinical Psychiatry, Psychopharmacology, and Anomalous Experience. "Psi and Clinical Practice (pages 145- 163, 1993), Editors Lisette Coly and Joanne McMahon.
http://www.pni.org/research/anomalous/classif_art/clinical_psychiatry.html

Morton Schatzman (1980): The Story of Ruth. Duckworth, 306 s.

Elena Seikkala (2000): Öinen kauhu (gradu unihalvauksesta)
http://tutkielmat.uta.fi/pdf/gradu00054.pdf

maanantai 12. heinäkuuta 2010

Skepsis ry. ja TSV

Kesäkuussa 2010 käytiin Skepsis ry:n keskustelusivuilla
(http://keskustelu.skepsis.fi/html/keskustelu.asp) kiivasta keskustelua siitä,
onko Skepsis ry:n nykyinen jäsenyys Tieteellisten seurojen valtuuskunnassa (TSV) oikeutettu vai ei. Jäsenyyttä vastaan perustettiin jopa adressi (http://www.adressit.com/tsv-skepsis), joka kuitenkin myöhemmin poistettiin ja korvattiin uudella.

Keskustelun syyt

Keskustelun todennäköisesti aiheutti Skepsiksen Hakaniemen torilla järjestämä näyttävä tempaus homeopatiaa vastaan, jonka vetonauloina olivat tunnettu skeptinen taikuri James Randi ja sarjakuvataiteilija Pertti Jarla. Tapahtumasta on katsottavissa video:
http://bambuser.com/channel/Finnsanity/broadcast/817250

Randi piti illalla mielestäni loistavan esitelmän, joka on katsottavissa täällä:
http://www.youtube.com/user/SkepsisFinland
Mielenkiintoista aikaisempaan verrattuna oli se, että Randi poikkesi tavastaan hyökätä suoraan parapsykologiaa vastaan ja keskittyi ihmisten virheellisiin olettamuksiin, havaintokyvyn rajallisuuteen ja homeopatian merkillisyyksiin. Randi pitää aitoja psi-ilmiöitä mahdottomina, joten esitys kuitenkin epäsuorasti tuomitsi parapsykologian näennäistieteeksi.

Nimimerkki Gamman mielestä esitys ei kuitenkaan ollut ollenkaan hyvä:
http://paranormaaliblogi.net/index.php/2010/06/14/kritiikkia-james-
randista-ja-skepsiksesta/


Skepsiksen säännöt ja toiminta

Skepsis määrittelee toimintaansa seuraavasti (http://www.skepsis.fi/yleista/):

Edistää kriittistä ajattelua, tieteellisen tiedon hankintamenetelmien opetusta sekä tieteeseen ja järkeen perustuvaa käsitystä maailmasta.

Edistää kiisteltyjen tai erityisen poikkeuksellisten väitteiden tieteellistä tarkastelua.

Edistää keskustelua tieteelliseen maailmankuvaan liittyvistä tärkeistä aiheista.

Ylläpitää tällaisesta toiminnasta kiinnostuneiden ihmisten verkostoa, järjestää kokouksia ja keskustelu- ja luentotilaisuuksia sekä harjoittaa tiedotus- ja valistustoimintaa.

TSV:n jäsenvaatimukset

TSV puolestaan kertoo itsestään ja jäsenvaatimuksistaan seuraavaa
(http://www.tsv.fi):

Tieteellisten seurain valtuuskunta (TSV) on Suomessa toimivien tieteellisten seurojen valtakunnallinen yhteistoimintaelin, joka on perustettu 1899.

Sääntöjen mukaan Tieteellisten seurain valtuuskunnan "jäsenseuraksi valitseminen tapahtuu valtuuskunnan hallituksen esityksestä valtuuskunnan vuosikokouksessa. Valtuuskunnan jäsenseuraksi valitsemisen edellytyksenä on, että asianomainen seura on rekisteröity yhdistys tai muu yhteisö, joka on osoittanut edistävänsä tieteellistä tutkimusta". Opetusministeriö vahvistaa jäsenseuraluettelon valtuuskunnan esityksestä.

Tieteellisten seurain valtuuskunnan jäseneksi hyväksytään seuroja, jotka ovat vakiinnuttaneet asemansa edustamansa tieteenalan etujen ajajana.

Skepsiksen TSV-jäsenyyden oikeutuksen pitäisi selvitä vertaamalla Skepsiksen sääntöjä ja käytännön toimintaa TSV:n julkaisemiin jäsenvaatimuksiin.

Jäsenyyden oikeutus

Jäsenyyden puolesta puhuvat jossakin määrin toisaalta Skepsiksen ilmoitettu pyrkimys edistää ”tieteellisen tiedon hankintamenetelmien opetusta sekä tieteeseen ja järkeen perustuvaa käsitystä maailmasta” ja toisaalta TSV:n vaatimus tieteellisen tutkimuksen edistämisestä. Myös tieteelliseltä pohjalta lähtevä kriittinen keskustelu tieteelliseen maailmankuvaan liittyvistä tärkeistä aiheista epäilemättä edistää tiedettä.

Tarkasti lukien kuitenkin alkaa näyttää huonommalta. TSV vaatii, että jäsenen pitää olla tieteellinen seura, joka on osoittanut edistävänsä tieteellistä tutkimusta ja joka on vakiinnuttanut asemansa edustamansa tieteenalan etujen ajajana. Voidaankin kysyä, että onko Skepsis tieteellinen seura ja mitä tieteenalaa se edustaa. Näitä kysyessäni olen saanut vastauksen, että Skepsis on monitieteellinen seura, joka on tieteellinen mm. siksi, että sillä on tieteellinen neuvottelukunta ja se on TSV:n jäsen.

Skepsiksen säännöistä päätellen yhdistys näyttää edustavan niin sanottua tieteellistä skeptismiä, joka ei itsessään ole tiede, vaan menetelmä ja suhtautumistapa. Aidon tieteen tunnusmerkkejä ovat pyrkimys luotettavaan tietoon, kriittisyys ja itsekorjautuvuus. Tässä suhteessa niin Skepsis kuin sen esikuva amerikkalainen CSI:kin jäävät vajaiksi tieteellisessä mielessä. Niiden edustajat ovat kyllä hyvinkin kriittisiä, mutta valitettavasti kovin valikoivasti, ja itsekorjautuvuus puuttuu täysin.

Skeptikkoyhdistykset taistelevat kaikkialla pseudotiedettä vastaan, mikä tietenkin on sinänsä kiitettävää toimintaa. Mutta pulmana on se, että aikojen kuluessa skeptisessä kirjallisuudessa on esitetty runsaasti virheellistä tietoa tieteestä nimeltä parapsykologia ja mustamaalattu aiheetta sen tutkijoita. Näihin tietoihin on suhtauduttu täysin kritiikittömästi eikä niitä ole pyritty korjaamaan oikaisuvaatimustenkaan jälkeen. Pahimmillaan skeptisessä kirjallisuudessa toistetaan edelleenkin väitteitä, jotka jo moneen kertaan on voitu osoittaa paikkansapitämättömiksi. Joitakin esimerkkejä siitä on toisaalla täällä blogissani.

Mielestäni Skepsis ry:tä ei edellä esitetyistä syistä voida pitää tieteellisenä yhdistyksenä, joten TSV-jäsenyys on mielestäni ainakin hiukan kyseenalainen. Jäseneksi pääsy aikanaan oli hyvin luonnollista, koska säännöt olivat tuolloin enemmän tutkimuspainotteiset ja hallituksessa oli mukana riittävästi suomalaisen tieteen edustajia, joiden ansiosta jäsenyys oli pelkkä läpihuutojuttu.

Skepsiksellä on tukenaan arvovaltainen tieteellinen neuvottelukunta, mikä käytännössä vahvistaa yhdistyksen tieteellistä imagoa. Pidän valitettavana, että tieteen edustajat ovat antaneet nimensä tällaiseen käyttöön tarkistamatta kunnolla tilannetta ja skeptisen kriittisyyden valikoivaa luonnetta.

maanantai 14. kesäkuuta 2010

Parapsykologian teoriaa

Parapsykologia on nykyisessä hyljeksityssä asemassaan osittain siksi, että kunnollista teoriaa sen pohjaksi ei ole keksitty. Monenlaisia teoreettisia kaavailuja on kuitenkin olemassa, joita käsittelen tässä kirjan Irwin & Watt (2007) teorialuvun pohjalta.

Teoria ja parapsykologia

Suomalaisen Wikipedian mukaan ”teoria tarkoittaa ensiksi yhtenäistä tietojen järjestelmää, toiseksi tieteellistä selitystä tai selitysjärjestelmää ja kolmanneksi oletusta, otaksumaa, hypoteesia”. Tieteellinen teoria on malli, jolla pyritään mahdollisimman tarkasti kuvaamaan ympäröivää maailmaa ja sen tapahtumia. Empiriassa mitään teoriaa ei voida milloinkaan todistaa lopullisesti oikeaksi, koska on mahdollista, että se on joskus korvattavissa vieläkin paremmalla teorialla. Teoriaa joudutaan korjaamaan tai se joudutaan hylkäämään, jos sen todetaan olevan jossakin tapauksessa ristiriidassa havaintojen kanssa.

Hyvin toimiva teoria antaa parhaimman mahdollisuuden alueensa ilmiöiden ymmärtämiselle. Matematiikan käyttö antaa lisää tarkkuutta ja kaavojen tarkastelusta on jopa joskus päästy aikaisemmin tuntemattomien ilmiöiden jäljille. Teoria tarjoaa myös parhaan mahdollisuuden tutkimustulosten ennakoimiselle, mikä nopeuttaa edistymistä.

Teorian kehittäminen parapsykologialle on osoittautunut paljon hankalammaksi tehtäväksi kuin mitä tutkijat ovat aikojen kuluessa  arvelleet. Syynä ovat mielestäni psi-ilmiöiden oikullisuus ja meidän ihmisten suhtautumistapa parapsykologian pulmiin. Usein psi on jäänyt tulematta esiin, vaikka aikaisempia tuloksia vahvistamaan tarkoitettu tutkimus on asianmukaisesti tehty tutkimussuunnitelman mukaan ja toistettu entisten tutkimusten menetelmillä. Parapsykologian pienelle tutkijajoukolle tällainen on turhauttavaa ja se hidastaa alan etenemistä.

Psi-ilmiöt tapahtuvat täysin pimennossa aistiemme ulottumattomissa. Kaikki päätelmät psi:n toiminnasta on tehtävä epäsuorasti, vain havaittavissa olevien tulosten perusteella. Tämä hankaloittaa teorian luomista varsin paljon. Monet päätelmäketjut jäävät niin tulkinnanvaraisiksi, että niistä on vaikeata saada tukevaa perustaa kehitykselle ja jatkotutkimuksille. Samoin on koetulosten ennakointi kovin epävarmaa.

Erilaisten psi-ilmiötyyppien ei välttämättä tarvitsisi kuulua vain yhden yhtenäisen teorian alle. Esimerkiksi ESP ja psykokinesia (PK) voisivat hyvinkin toimia eri mekanismien välityksellä. Telepatia ja ”samalla hetkellä”-tapaukset voisivat selittyä tuntemattomalla viestintäyhteydellä, mutta ennalta tietäminen ei enää selity niin yksinkertaisesti. Tässä vaiheessa olisi kuitenkin ehkä parasta yksinkertaisuuden vuoksi yrittää keksiä kaikille ilmiöille yhteisiä selityksiä.

Irwin&Wattin mukaan teoriat jakautuvat neljään pääryhmään:
Psi:n välittymisen teoriat, psi:n kokemisen teoriat, ei-kyberneettiset teoriat ja skeptiset teoriat.

Psi:n välittymisen teoriat

Psi:n välittymisen (psi mediation) teoriat pyrkivät selittämään, miten informaatio ja fysikaalinen vaikutus välittyvät psyyken ja ympäristön välillä. Sähkömagneettiset teoriat selittävät välittymisen tapahtuvan sähkömagneettisten aaltojen avulla. Kun sähkömagneettisia vaikutuksia on yleensä helppo mitata ja niiden läpitunkevuuden rajoitukset tunnetaan, niin esimerkiksi Michael Persinger on turvautunut erittäin matalataajuiseen säteilyyn (ELF). Senkin kanssa tulee kuitenkin joitakin vaikeuksia, esimerkiksi informaation välityskyky on pieni, vaikutuksen pitäisi heiketä etäisyyden neliöön ja lähettämiseen ja vastaanottamiseen tarvitaan melkoiset antennit. Lisäksi on arvoitus, millä tavalla säteily muunnetaan informaatioksi ja energiaksi aivoissa.

Kenttäteoriat selittävät vaikutusten tapahtuvan tuntemattomien energiakenttien välityksellä. Kentän energiakvanttien arvellaan olevan niin pieniä, että niillä ei ole vuorovaikutusta aineen kanssa. Tästä herääkin välittömästi kysymys, että miten PK sitten on mahdollista. Myöskään ei ole näyttöä tällaisten kenttien olemassaolosta.

Havaintoteoriat (observational theories) ovat hyvin teoreettisia ja monimutkaisia. Ne perustuvat kvantti-ilmiöiden ominaisuuksiin, joita ovat esimerkiksi aaltofunktion romahtaminen ja hiukkasten tilojen lomittuminen eli kietoutuminen. Oletetaan, että havainto romahduttaa aaltofunktion ja samalla vaikuttaa havainnon kohteeseen. Lomittuminen tarkoittaa sitä, että esimerkiksi yhteisessä reaktiossa syntyneet kaksi hiukkasta ”tietävät” toistensa tilan pitkienkin etäisyyksien erottamina. Kun toisen hiukkasen tila muuttuu, myös toisen tila muuttuu vastaavalla tavalla.

Näillä kvanttikaavailuilla on monien teoreettisten epävarmuuksien lisäksi kaksi yksinkertaista heikkoutta. Kvantti-ilmiöt esiintyvät selvinä lähinnä vain enintään molekyylin kokoluokkaa olevilla hiukkasilla, joten niiden soveltuvuus vahvojen makro-PK-ilmiöiden selittämiseen on kyseenalainen. Lomittumisilmiötä puolestaan ei monien tutkijoiden mukaan ole mahdollista käyttää informaation välittämiseen, vaan se on tyypillinen hankalasti hahmotettava kvantti-ilmiö.

Psi:n kokemistapojen teoriat

Psi:n kokemistapojen (experiential phase) teoriat selvittelevät sitä, miten psi-vaikutuksia käsitellään aivoissa. ESP:n tapauksessa selvitellään, miten saatua tietoa käsitellään niin, että se tulee tiedostetuksi. Siihen on kaksi mahdollisuutta: joko tietoa käsitellään ikään kuin se olisi tullut jonkin aistinelimen välityksellä tai sitten sitä käsitellään ikään kuin muistumana ja ideointina. Olemassa oleva kokeellinen aineisto tukee lähinnä jälkimmäistä vaihtoehtoa. PK:n prosessoinnista aivoissa on olemassa hyvin vähän tutkimustietoa, koska fysiologisia mittauksia PK-kokeissa on tehty niukasti.

Monet teoriat ottavat huomioon sen, että psi-ilmiöt näyttävät usein olevan tarkoitushakuisia ja palvelevat kokijansa tarpeita. Tällainen on esimerkiksi Rex Stanfordin kehittämä PMIR-malli (Psi-mediated Instrumental Response).

Ei-kyberneettiset teoriat

Ei-kyberneettiset teoriat jättävät sivuun tietojen siirtymisen mekanismit ja keskittyvät tietojen ja tapahtumien merkityksellisyyteen. Tunnetuin tämän ryhmän teorioista on C. G. Jungin synkronisiteettiteoria, joka käsittelee toisistaan kausaalisesti riippumattomia merkitseviä yhteensattumia.

Skeptiset teoriat

Skeptiset teoriat lähtevät siitä, että psi-ilmiöitä ei todellisuudessa ole olemassakaan. Spontaanitapaukset selittyvät yteensattumilla, harhoilla, havaintojen virhetulkinnoilla ja pilailuilla. Kokeellisen tutkimuksen tulokset puolestaan selittyvät kokeiden hutiloidulla valvonnalla, kokeentekijöiden vilpillä ja tilastollisilla virhepäätelmillä.

Henkimaailmahypoteesi

Omasta mielestäni myös henkimaailmahypoteesi on yksi parapsykologian mahdollisista teorioista edellä mainittujen tapaan, mutta kirjassa Irwin & Watt (2007) aihe käsitellään erikseen omana kokonaisuutenaan, muodossa ”Survival Hypothesis” eli kuolemanjälkeisen elämän hypoteesi. Henkimaailman olemassaoloon viittaavia ilmiöitä ja havaintotyyppejä on olemassa suuret määrät, kuten esimerkiksi:

- mentaalinen ja fysikaalinen mediumismi
- jälleensyntymiseen viittaavat kokemukset
- osa kuolemanraja- ja ruumistapoistumiskokemuksista
- kummittelu ja osa poltergeisteista
- osa spontaanitapauksista
- tallennetut ”henkien” äänet (EVP/ITC)
- osa ESP-unista

Henkimaailmahypoteesin osakysymyksiä ovat esimerkiksi seuraavat:

- onko olemassa muitakin kuin kuolleiden ihmisten henkiä (pahoja henkiä, enkeleitä, luonnonhenkiä jne.)
- eläinten henget
- ajatuksin luodut henget, teosofien elementaalit
- henkijäänteet, esimerkiksi osa kummituksista

Henkimaailmahypoteesi on äärimmäisen tulenarka aihe, joka jakaa mielipiteitä moneen suuntaan. Se on kuin punainen vaate monille perinteisten uskontojen edustajille ja toisaalta jokapäiväistä leipää rajatietoväelle. Jopa parapsykologian tutkijoiden on vaikea suhtautua aiheeseen neutraalisti, puhumattakaan tutkimuksen rahoitusvaikeuksista.

Henkimaailmahypoteesin liepeillä on valtaisat määrät heikkolaatuista ja harhaanjohtavaa aineistoa kuten heikkolahjaisia näkijöitä, EVP-äänityksiä, henkivalokuvia, tarkistamattomia kertomuksia ja selviä huijauksia. Rajatietoväelle suunnilleen kaikki menee läpi kritiikittä ja skeptikot puolestaan hymähtelevät alentuvasti kaikelle henkimaailmaan viittaavalle. Tehokasta tutkimusta on olemassa hyvin vähän.

- - -
Perinteisesti monet tutkijat jakavat parapsykologian tutkimuksen kolmeen osa-alueeseen eli ESP:hen, PK:hon ja kuolemanjälkeisen elämän hypoteesiin. Mielestäni tuo kolmas vaihtoehto on turha ja jopa harhaanjohtava, koska siihen viittaavat ilmiöt ovat kaikki vain tietyissä puitteissa esiintyvää mahdollista ESP:tä ja PK:ta. Henkimaailmahypoteesin taustoja ei ole mahdollista tutkia tavallisin tieteellisin menetelmin, vaikka niistä saadaankin tietoja henkimaailman ”sanomissa”. Psi-ilmiöden mekanismit jäävät toistaiseksi aina piiloon aistiemme tavoittamattomiin.


Lähteet:


Harvey J. Irwin and Caroline A. Watt (2007): An Introduction to Parapsychology. McFarland & Company, Inc., Publishers. 312 s.

perjantai 2. huhtikuuta 2010

Käytännön pulmia parapsykologiassa

(Päivitetty 17.9.2013)

Parapsykologiaa ei ole toistaiseksi yleisesti hyväksytty tasaveroiseksi tieteeksi perinteisten tieteenalojen joukkoon. Syynä ovat sekä tutkittavien psi-ilmiöiden ominaisuudet että meidän ihmisten psykologiset ominaisuudet. Käsittelen tässä kaikkia keksimiäni psi-ilmiöiden hankalia ominaisuuksia ja sitä, miten ne vuorovaikuttavat ihmisten ajattelutapojen kanssa.

Varmuuden vuoksi huomautan, että käyttäessäni sanaa henkimaailma en tarkoita sen todellista olemassaoloa, vaan käytän tätä yleisesti tunnettua sanaa vain lyhyyden ja selvyyden vuoksi.


Psi-ilmiöt ovat "mahdottomia"

Psi-ilmiöt ovat määritelmänsä mukaan selittämättömiä eivätkä noudata tunnettuja luonnonlakeja, vaan jotenkin ohittavat ne. Luonnonlakien on kokeellisesti todettu toimivan äärimmäisen luotettavasti ja niihin luotetaan myös arkielämässä. Korkealta alas maahan hyppäämisen lopputulos on niin hyvin etukäteen tiedossa, että vain itsemurhatarkoitus, vakava mielenhäiriö tai äärimmäinen hätätilanne saa ihmisen hyppäämään alas.

Usein näkee käytettävän sanontaa, että psi-ilmiöt "rikkovat" luonnonlakeja. Seuraavana johdonmukaisena askeleena onkin sitten helppo kieltää koko psi:n olemassaolo.

Yksittäiset tiedeyhteisöjen edustajat voivat kyllä ajatella avoimesti psi-ilmöistä, mutta ilmiöt ovat niin vaikeasti uskottavia, että tieteen valtavirta suhtautuu niihin suorastaan vihamielisesti. Akateemisesti koulutetun ei kannata esiintyä parapsykologian puolustajana ellei halua vaarantaa urankehitystään. Vihamielinen ilmapiiri estää tehokkaasti julkisten varojen käytön sekä kokeelliseen tutkimukseen että spontaanitapausten tarkistamiseen. Vaikka tutkimusnäyttöä psi-tekijän olemassaolosta onkin olemassa runsaasti, sitä ei yleisesti tunneta ja tilanne ei muutu.


Psi-ilmiöden tausta on piilossa

Tavallisten ilmiöiden tapauksissa voidaan tiedon eteneminen ja käsittely jäljittää ja selittää. Esimerkiksi entisajan ihmiselle käsittämättömän kännykkäyhteyden monimutkaiset vaiheet ovat tiedossa ja voidaan jäljittää. Samoin tiedetään silmän näkemän kuvan ensin lankeavan verkkokalvolle, aiheuttavan aistinsoluissa reaktioita ja välittyvän näköhermoa pitkin aivojen monimutkaiseen käsittelyyn. Mutta esimerkiksi mahdollisen telepaattisen viestin välittymisen vaiheista ei ole oikeastaan mitään tietoa.

Psi-ilmiöiden vaikutustavan tuntemattomuus on hyvin perustavaa laatua, vaikka asian merkitystä ei useinkaan oteta riittävästi huomioon. Perinteisesti psi-ilmiöt luokitellaan erilaisiin tyyppeihin kuten esimerkiksi telepatia, selvänäkeminen, ennalta tietäminen, retrokognitio ja PK eli psykokinesia. Näihin tyyppeihin on syytä suhtautua varovaisuudella ja pitää niitä vain työniminä.

Esimerkiksi telepatia voi olla joko vastaanottajan selvänäköä lähettäjän ajatuksista tai lähettäjän psykokinesiaa vastaanottajan aivoissa tai näiden yhdistelmää (Rhine 1974, s. 139). Telepatia- ja selvänäkökokeiden oikeat arvaustulokset voivat aiheutua siitä, että koehenkilö saa ennalta tiedon tarkistustilanteesta. Rajan takaa saadut oikeiksi tarkistetut henkiviestit voivat olla meedion selvänäön tulosta tai tarkistusten ennalta tietämistä. Vastaavia mahdollisuuksia on helppo keksiä runsaasti lisää, ja tilanne menee sietämättömäksi, jos monimutkaisuuden annetaan tarpeeksi lisääntyä.

Psi-ilmiöiden lähteenä olevaa persoonallisuutta pystytään tuskin missään yksittäisessä tapauksessa luotettavasti selvittämään. Kokeenjohtajan vaikutus tuloksiin voi aiheutua siitä, että hän luo tietynlaisen ilmapiirin koetilanteeseen. Mutta hän voi myös saada tulokset kokonaan aikaan omalla psi-kyvyllään. Ainakin hänellä useimmiten on hyvä motivaatio osoittaa hypoteesinsa toimivuus koetilanteessa. Tätä taustaa vasten on ymmärrettävää, että muiden tekemät toistokokeet eivät välttämättä onnistu yhtä hyvin.

Entäpä tilanne, jossa toisella mantereella oleva sukulainen näkee kotimaassa asuvan omaisensa ilmestyvän eteensä lyhyeksi hetkeksi suunnilleen samaan aikaan kun tämä kuolee liikenneonnettomuudessa? Kyseessä voi tietenkin olla kuolevan henki, joka lähdön hetkellä käy tervehtimässä ystäväänsä. Mutta näkijä voi myös aistia tapahtuman selvänäköisesti tai telepaattisesti, jolloin viesti tulee hänen tietoisuuteensa näyn muodossa. Tai sitten henkimaailman puolella voi olla jokin instanssi, joka välittää tiedon näkijälle.

Poltergeist-ilmiöiden keskushenkilö voi aiheuttaa ilmiöt tietoisesti tai tietämättään PK-kykynsä avulla. Mutta hän voi myöskin toimia vain yhteyshenkilönä tai energianlähteenä jollekin henkimaailman persoonallisuudelle, joka viime kädessä saa ilmiöt aikaan. Ilmiöiden satunnaistapahtumista poikkeavat käyttäytymispiirteet joka tapauksessa vaativat taakseen jonkinlaisen älyn.

Parapsykologian tutkimusta haittaa huomattavasti se, että ei tunneta psi-vaikutuksen rajoituksia.  Tutkimuksissa kerääntynyt aineisto viittaa siihen, että psi ylittää paikan ja ajan rajat. Siksi on mielivaltaista olettaa vaikutuksen tulevan tietystä lähteestä tai tietyltä ajalta. Näiden oletusten oikeutuksena on vain se, että ne olisivat yksinkertaisimpia ja siksi myös parhaita selityksiä tapahtumille. Mutta lopullista varmuutta ei ole mahdollista saada nykytietämyksellä.

Parapsykologialle olisi huomattavasti apua "psi-eristeestä", jolla vaikutuksen leviäminen voitaisiin luotettavasti estää. Tällöin olisi mahdollista rajata pois ainakin joitakin mahdollisia lähteitä ja tilanteet yksinkertaistuisivat.

Monet New Agen edustajat uskovat tietävänsä psi-ilmiöiden taustat. Varsinkin teosofien jo 1900-luvun alkupuoliskolla kehittämät monipuoliset teoriat selittävät maailman täydellisesti tasoineen, värähtelyineen ja elementaaleineen. Nämä selitykset vain eivät ole aivan ongelmattomia. Ne perustuvat auktoriteettien antamiin tietoihin eivätkä ole yleisesti tarkistettavissa, koska tarkistus vaatisi erikoiskykyjä. Tavallisilla aisteilla toimeen tuleva voi tarkistella kertomuksia vain vertailemalla niitä yhtäältä keskenään ja toisaalta luotettavasti tunnettuihin asioihin. Näiden tarkistelujen tulokset eivät yleensä ole kovinkaan vakuuttavia.


Psi-ilmiöt ovat hallitsemattomia

Psi:n luonteeseen kuuluu hallitsemattomuus. Koskaan ei voida olla etukäteen varmoja, että psi-vaikutus tulee koetilanteissa esiin. Tutkimusraporteissa usein toistuva kaava on se, että jossakin koesarjassa saadaan esiin selvä riippuvuus, kuviteltuna esimerkkinä sellainen, että liikkuvan videokuvan katseleminen telepatiakokeissa antaa parempia tuloksia kuin diakuvan katseleminen. Kun sitten hyvin suunnitelluilla ja toteutetuilla kokeilla yritetään vielä tuntuvasti vahvistaa riippuvuuden luotettavuutta, niin voidaankin saada vain satunnaiskeskiarvon mukaisia tuloksia. Tällainen tekee riippuvuuksien löytämisen ja vahvistamisen hyvin työlääksi.

Eräs osoitus psi:n hallitsemattomuudesta on se, että yrityksistä huolimatta kukaan ei ole vielä voittanut skeptikkojen haasteita. Esimerkiksi suomalainen Skepsis ry. lupaa maksaa 10 000 euroa puhtaana käteen sille, joka tuottaa valvotuissa olosuhteissa paranormaalin ilmiön. Yhdysvaltalainen taikuri Randi on perustanut yli miljoonan dollarin haasteen (Linkki 1) ja australialaisilla skeptikoilla on 100 000 dollarin haaste (Linkki 2). Haasteet ovat asiallisia, sillä onnistumista ei ratkaista mielivaltaisesti. Ennen lopullisia kokeita tehdään kirjallinen sopimus, jossa määritetään menetelmät ja vaadittu onnistumisen taso.

Olen kirjoittanut skeptikkojen haasteista toisaalla täällä.


Psi-ilmiöt ovat koetilanteissa heikkoja

Koetilanteissa psi-vaikutus on yleensä hyvin heikko. Siksi tarvitaan suuria määriä kokeita tilastollisen merkitsevyyden saavuttamiseksi. Pienet poikkeamat satunnaisesti odotettavissa olevista keskiarvoista eivät ole kovin vakuuttavia psi-vaikutuksen yleistä hyväksymistä silmälläpitäen. Lisäksi koemäärien kasvattaminen ei aina lisää tulosten merkitsevyyttä toivotulla tavalla, vaan tulosten taso usein huononee aikojen kuluessa. Toisaalta Dean Radin (1997) esittää kirjassaan laajan yleiskatsauksen ja meta-analyyseja, joiden mukaan tutkimustulokset ovat kuitenkin varsin hyvin kumuloituvia. Kirja on epäilemättä liiasta optimistisuudestaan ja puutteistaan huolimatta merkkipaalu parapsykologian kehityksessä viime vuosina.


Psi-ilmiöt ovat vältteleviä

Ennalta arvaamattomuuden lisäksi psi-vaikutuksella on toinenkin ikävä ominaisuus, eli se näyttää välttelevän hyvää dokumentointia. Koetilanteissa tämä ilmenee siten, että kontrollin kiristyessä saadaan yleensä yhä huonompia tuloksia. Poltergeist-tapauksissa puolestaan on hyvin vaikeata havaita ja dokumentoida esineiden liikkumista. Useimmiten vain todetaan, että esineet ovat huomaamatta liikkuneet. Lisäksi todentaminen pyrkii järjestelmällisesti vesittymään niin, että todistusvoima jää heikoksi.

Vaikeuksista huolimatta esineiden liikkumisesta on kuitenkin aikojen kuluessa saatu runsaasti näköhavaintoja ja myös kuvallista dokumentointia. Välttelevä käyttäytyminen on tavallaan myös todiste. Se ilmaisee jonkinlaisen älyn olevan ilmiöiden takana, joten luonnonilmiöstä ei voi olla kyse.


Onnistuminen vaatii sopivan mielentilan

Parapsykologian tutkijat pyrkivät tietenkin saamaan mahdollisimman hyviä koetuloksia. Siksi on kartoitettu kokeiden onnistumiseen vaikuttavia olosuhteita ja koehenkilön psykologista tilannetta. Monissa tutkimuksissa on todettu, että rentoutuminen, aistihavaintojen rauhoittaminen ja erilaiset enemmän tai vähemmän muuntuneet tietoisuuden tilat, esimerkiksi hypnoosi, unitila, transsi, mietiskely, unelmoiminen ja huumeiden vaikutus, ovat usein eduksi psi:n esiintymiselle. Tulosten parantamiseksi on kehitetty jopa oma tekniikkansa, ganzfeld, jota käyttäen monet tutkijat ovat raportoineet onnistuneita tuloksia.

Koeolosuhteiden ja koehenkilön mielentilan vaikutus ei aina ole yksiselitteinen. Kokeeseen keskittyminen on välttämätöntä, mutta kovin tiukka keskittyminen voi olla haitallista. Parhaat tulokset on mahdollista saada tietyn irtonaisuuden, vapauden ja luovuuden ilmapiirissä. Kiire, paikalla olevien vihamielisyys ja tiukat rajat vaikuttavat vahvasti estävästi. H. C. Berendt (1986) kertoo, että hänen pääkoehenkilönsä, lusikantaivuttaja Ori Seboja, valitti taivutusvireensä häviävän videoinnin vaatimien valmistelujen aikana.

Valitettavasti mitkään psi-myönteiset olosuhteet eivät kuitenkaan kokeissa tuota varmuudella hyviä tuloksia, samoin kuin kovin vahvoja psi-kyvyillä varustettuja henkilöitä ei nykyään ole parapsykologien käytettävissä. William Braud (2002) on kirjoittanut hyvin perusteellisen artikkelin psi:n esiintymiselle edullisista olosuhteista, linkki 3.


Laantumistaipumus

Psi-kyvyn laantumista tapahtuu useammalla aikajänteellä. Ikävimmillään ilmiö on silloin, kun erikoiskykyjä kokeiden alussa osoittaneiden koehenkilöiden kyvyt vähitellen häviävät, jolloin tulokset päätyvät hyvin heikkoon vaikutukseen ja pahimmillaan sattumatasolle.

Koelomakkeen täyttämisessä ilmenevä sivun sisäinen laantumistaipumus on jopa lisätodiste psi:stä, koska se järjestelmällisenä on vaikeasti selitettävissä pelkällä sattumalla. Syynä saattaa olla koetilanteen yksitoikkoisuus, kun tylsyys voittaa alun tuoreuden jälkeen. Toisinaan ilmenevä tulosten paraneminen aivan lomakkeen lopussa U-käyrän muotoon vahvistaa tätä selitystä. Koelomakkeen vaikutus on siksikin hyvin vahva psi:n olemassaolon vahvistaja, että sitä havaittiin myös jälkikäteen, kun ilmiön keksimisen jälkeen monia aikaisempia lomakkeita tarkistettiin.


Psi-missing

Psi voi vaikuttaa myös negatiiviseen suuntaan, eli että se antaa odotusarvoa huonompia tuloksia (psi-missing). Tämä ilmiö huonontaa olennaisesti suurten aineistojen vakuuttavuutta. Ilmiö ei ole pelkkä parapsykologien keksintö huonojen tulosten selittämiseksi, vaan sille on selvät perusteet koeaineistoissa. Käsittääkseni ilmiön pitäisi levittää tulosjakaumia, mutta silmiini ei ole sattunut yhteenvetoartikkelia aiheesta.


Kokeenjohtajan vaikutus

Kokeellisessa tutkimuksessa on usein todettu, että koesarjoissa samat koehenkilöt voivat tuottaa tutkijasta riippuen järjestelmällisesti toisistaan poikkeavia tuloksia, kun useammat tutkijat vuorottelevat kokeiden johtajina. Tällainen kokeenjohtajan vaikutus on sikäli kiusallinen, että hyviä tuloksia saavia tutkijoita voidaan epäillä huonoista koejärjestelyistä ja jopa vilpistä. Se myöskin monimutkaistaa tilannetta, koska mahdollinen tilastollisesti merkitsevä psi-tulos voi olla kokeenohjaajan omaa psi-vaikutusta eikä esimerkiksi telepatiakokeessa vain "lähettäjän" ja "vastaanottajan" välinen asia, ja myös kokeen psykologisten muuttujien vaikutus voi jäädä tulematta esiin.


Laaja-alainen teoria puuttuu

Parapsykologialta puuttuu toistaiseksi kattava teoria, vaikka monia osahypoteeseja on kyllä esitetty. Muistan skeptikkojen toisinaan keskusteluissa väittäneen, että parapsykologian tutkimus on mahdotonta niin kauan kun kunnollista teoriaa ei ole. Näin huono tilanne ei tietenkään ole, sillä ainahan voidaan tutkia olemassa olevia ilmiöitä yleisen logiikan puitteissa ja käyttämällä hyväksi olemassa olevia muita teorioita soveltuvilta osin. Käsittelen parapsykologian teorioita toisaalla täällä.


Kognitiivinen dissonanssi

Psykologit ovat tutkimuksissaan todenneet, että ihmisten odotukset ja aikaisemmin omaksutut mielipiteet vaikuttavat vahvasti siihen, miten erilaisia tapahtumia ja aineistoja tulkitaan. Vaikutus on suuri jopa siihen, miten selviäkin asioita ylipäätään havaitaan (Radin 1997 s. 231).

Leon Festinger on 1950-luvulla esittänyt teorian kognitiivisesta dissonanssista (Tikkala et al. 2000, s. 36-43, Radin 1997 s. 231, Wikpedalinkit 4 ja 5). Ideaa voisi kuvata lyhyesti siten, että ihminen pyrkii eroon keskenään ristiriidassa olevista kognitiivisista elementeistä, joita ovat esimerkiksi tiedot, uskomukset, arvot ja asenteet. Pyrkimys on sitä voimakkaampaa, mitä keskeisempiä kognitiiviset elementit ovat ja mitä tiukempi sidos niillä on keskenään. Vahva kognitiivinen dissonanssi on käyttäytymistä motivoivana tekijänä verrattavissa fysiologisiin tarpeisiin. Sekä Tikkala et al. että Radin ovat mainiosti kohdistaneet kuvauksensa koskemaan tieteen ja psin välisiä suhteita. Seuraavassa käsittelen teoriapuolta Tikkalan et al. artikkeliin tukeutuen.

Kognitiiviset elementit ovat saaneet muotonsa koko elämän aikana. Toisin sanoen, mikä on kullekin dissonanttia, riippuu ihmisen aiemmasta kokemustaustasta ja niiden ryhmien normeista, joihin hän kuuluu. Käyttäytyminen määrätyllä tavalla merkitsee, että yksilö tekee valinnan, sitoutuu yhteen vaihtoehtoisista mahdollisuuksista. Valinta on omiaan johtamaan siihen, että yksilö alkaa suodattaa vastaanottamaansa tietoa, jotta tehty ratkaisu osoittautuisi oikeaksi. Tämä suodattaminen tapahtuu usein automaattisesti ja tiedostamatta.

Kun ihminen on sitoutunut tiukasti tiettyyn elämänkatsomukseen, niin havainnot maailmasta ovat alituisen sensuroinnin kohteina. Vasta kun uudet tiedot tulevat liian ilmeiseen ristiriitaan yksilön käsitysten kanssa, rationaalinen yksilö muuttaa käsityksiään muutoksen tuottamasta ahdistuksesta huolimatta. Mutta kovin monet välttelevät tätä ahdistusta viimeiseen asti.

Parapsykologia koskettaa ihmisten uskomuksia ja maailmankuvaa niin vahvasti, että kognitiivinen dissonanssi tulee sen yhteydessä korostetusti esille. Aineelliseen maailmankuvaan perustellustikin sitoutuneille luonnontieteen edustajille psi-ilmiöitä koskevat havainnot ovat niin mahdottomia, että he usein kieltäytyvät edes tutustumasta niihin. Mielenkiintoinen seikka on se, että esimerkiksi Skepsis ry:n keskustelupalstalla tätä torjumista usein perustellaan terveen järjen käytöllä. Ikään kuin havainnot eivät kuitenkin olisi se perusta, jolla kaikki hypoteesit ja teoriat viime kädessä testataan.

Edes parapsykologian tutkijoiden pieni joukko ei säästy etukäteen omaksuttujen mielipiteiden vaikutuksilta. Yksittäisten tutkijoiden tutkimuskohteet määräytyvät eniten heidän mielenkiintonsa ja peruskoulutuksensa mukaan. Kohtuullisena pysyvä tutkimuksen monipuolisuus on tietenkin edullista, koska se peittää koko alueen. Mutta jos yksittäiset tutkijat keskittyvät omaansa ja laiminlyövät muiden alueet liian täydellisesti, niin kokonaiskuva hämärtyy vahingollisessa määrässä.

Tällä hetkellä on mielestäni vallitsevana kokeellinen mikro-PK:n tutkimus, johon läheisesti kuuluu kvantti-ilmiöiden huomioon ottaminen. Spontaanitapaukset ja makro-PK sopivat huonosti näihin kaavailuihin. Juuri näistä vahvemmista ilmiöistä eniten kiinnostuneena harrastajana sanoisin, että ne ovat jääneet aivan liian paljon pimentoon. Ja yksi todennäköinen selitys on tämän hetken hallitsevilla parapsykologian tutkijoilla esiintyvä kognitiivinen dissonanssi.


Rahoitusongelmat

Perinteisiin tieteenaloihin verrattuna parapsykologian tutkijoita on kovin vähän ja heidän kaikkina aikoina saamansa rahoitus on todella vähäinen. Nykyään on sellainen tilanne, että parapsykologian tutkijat eivät saa paljonkaan julkista rahoitusta eivätkä aina saa käyttöönsä edes sellaisia varoja, jotka on heille jälkisäädöksissä määrätty. Syyllisiä ovat yliopistot, jotka häpeilevät parapsykologiaa ja ohjaavat rahoitusta sivuraiteille.


Lopuksi

Psi-ilmiöiden ominaisuuksien ja ihmisen psykologisten ominaisuuksien yhteisvaikutus näyttää olevan sellainen, että parapsykologia on toistaiseksi jäänyt heiveröiseksi tieteenalaksi. Parapsykologian tutkimus jää väliinputoajaksi kahden suuren eli tiedemaailman ja New Agen harrastajien puristukseen. Kumpikaan näistä ei ole kovinkaan aidosti utelias psi-ilmiöiden suhteen. Yhtenä selityksenä tälle voisi olla kognitiivinen dissonanssi. Parapsykologia voi tuntua uhalta kummallekin puolelle omalla tavallaan, eli tiedemaailmalle vallankumoukselliselta näyttävien ilmiöiden vuoksi ja New Agelle kurinalaisen päättelyn ja kriittisen suhtautumisen vaatimuksen muodossa.

Parapsykologian tutkijat ovat aikojen kuluessa julkaisseet monia artikkeleita, joissa on kaavailtu alan kehittymistä tulevaisuudessa. Suunnilleen kaikki arviot ovat olleet ylioptimistisia, sekä teorioiden kehittymisen että alan yleisen hyväksynnän suhteen. Artikkeleissa on luotettu siihen, että alalla tehty tieteellinen työ tuottaisi jo lähivuosina merkittäviä tuloksia. Niin ei ole käynyt, vaan parapsykologia on edelleen kova pähkinä, ja ainakin omasta mielestäni minkäänlaista läpimurtoa ei ole näköpiirissä.


* * *
Lähteitä:

H.C. Berendt (1986): Jenseits des Möglichen? Metallbiegen durch seelische Kraft. Verlag Herder Freiburg im Breisgau. 160 s.

Dean Radin (1997): The Conscious Universe, The Scientific Truth of Psychic Phenomena. Harper Edge, San Francisco. 362 s.

J. B. Rhine (1974): Telepathy and Other Untestable Hypotheses. The Journal of Parapsychology Vol. 38, Number 2, June 1974.

Heikki Tikkala, Raimo Tuomainen ja Markku Myllykangas (2000): Tieteen aikakausi ja yliluonnollinen kognitiivisen dissonanssin valossa. Skeptikko no 46, 3/2000.


Linkkejä:

1. Challenge Info
http://www.randi.org/site/index.php/1m-challenge.html

2. The $100,000 Prize
http://www.skeptics.com.au/features/prize/

3. Braud, William (2002): Psi-favorable conditions. In V. G. Rammohan (Ed.), New frontiers of human science: A Festschrift for K.
http://inclusivepsychology.com/uploads/PsiFavorableConditions.pdf

4. http://en.wikipedia.org/wiki/Cognitive_dissonance

5. http://fi.wikipedia.org/wiki/Kognitiivinen_dissonanssi