sunnuntai 27. joulukuuta 2009

Kenttätutkimuksesta

Päivitetty 2.1.2015.

Parapsykologian tutkimuskenttä jakautuu karkeasti kahtia – spontaanitapausten tutkimukseen ja kokeelliseen tutkimukseen. Kenttätutkimus on spontaanitapausten eli arkipäivän psi-ilmiöiden tutkimista. Ilmiöt ovat useimmiten ennalta arvaamattomia yksittäistapauksia ilman mahdollisuutta kokeiden järjestämiseen. Spontaanitapauksista on kolme juttua toisaalla täällä, otsikoilla Spontaanitapauksista, Spontaani-ilmiöitä ja Yhteensattumia.

Kenttätutkimus käytännössä

Kenttätutkimuksen tarkoitus on saada talteen mahdollisimman yksityiskohtainen dokumentointi spontaanitapauksista. Tutkimus jää useimmiten pelkäksi kokijan tai kokijoiden haastatteluksi, koska kyse on menneestä yksittäisestä tapahtumasta ja vain harvoin jää jäljelle tutkittavia jälkiä. Yleensä ensikontakti saadaan puhelimella tai sähköpostilla, minkä jälkeen henkilökohtainen tapaaminen tapahtumapaikalla olisi toivottava.

Kokijan tapaamisen aikana olisi saatava mahdollisimman paljon yksityiskohtia tapahtumasta ja niiden pitäisi kuvata mahdollisimman puhtaasti kokijan havaintoja, ajatuksia ja tunteita. Mielestäni parhaaseen tulokseen pääsee noudattamalla seuraavaa neljän kohdan menettelytapaa:

1. Jos kyseessä on aikaisemmin tuntematon kokija, niin ensin on parasta päästä alkuun keskustelemalla riittävän pitkään arkipäiväisistä asioista kuten esimerkiksi säästä ja tulomatkasta. Samalla kerrotaan, että tapahtumaa koskeva keskustelu tallennetaan sanelulaitteelle.

2. Sitten kokija saa kertoa tapahtumat alusta loppuun, mahdollisimman tarkkaan ja ilman keskeytyksiä. Jos eteneminen tapahtuu kovin takellellen, niin sitä voi avustaa, mutta vain hyvin varovaisin ja lyhyin huomautuksin. Useamman kokijan tapauksessa haastattelut pitäisi tehdä yksitellen toisten kuulematta, vaikka se kokijoiden yhteistapaamisessa voikin olla vähän hankalaa.

3. Kun tapahtumien yleiskulku on saatu selväksi, niin vasta sitten on täydentävien kysymysten aika. Dokumenttivalokuvat ovat useimmiten välttämättömiä.

4. Oma arvionsa tapauksesta voi antaa vasta sitten, kun kaikki muu on valmista. Omaa tulkintaansa tapahtumille ei kuitenkaan ole syytä tyrkyttää, ellei kokija sitä selvästi halua.

Yksittäistapauksia on mahdollista tutkia ainakin kahdella periaatteella. Fysikaalisten ilmiöiden tapauksissa niistä tallennettuja jälkiä voidaan tutkia hyvinkin tarkasti tieteen valtavirran parhailla menetelmillä. Pelkkää selittämätöntä tiedonsaantia käsittävissä tapauksissa voidaan selvittää tapahtumien olosuhteet ja tehdä päätelmiä esimerkiksi siitä, mitkä psykologiset seikat vaikuttavat ilmiöiden esiintymiseen.

Spontaanitapaukset voivat toisinaan antaa mahdollisuuden kokeiden tekemiseen silloin, kun ilmiöt toistuvat samoissa yhteyksissä riittävän monta kertaa ja riittävän lyhyin väliajoin. Esimerkiksi poltergeistien, metallintaivutuksen ja mediumismin yhteydessä on tehty kokeellista tutkimusta ilmiöiden aitouden varmistamiseksi ja taustalla olevien vaikutusmekanismien selvittämiseksi.


Kenttätutkimusta tarvitaan

Eri lähteistä kerättävissä olevien aineistojen perusteella on ilmeistä, että Suomessa tapahtuu päivittäin spontaanisti lukuisia aitoja psi-ilmiöitä, ja tilanne on tietenkin sama kaikissa maailman maissa. Asiantilasta tietämättömät skeptikot kuitenkin ovat vilpittömästi sitä mieltä, että kaikki väitetyt psi-ilmiöt ovat helposti selitettävissä tavallisilla ilmiöillä eli harhoina, virhearviointeina ja huijauksina. He ovat valitettavasti saaneet tieteen valtavirran edustajat kritiikittömästi uskomaan itseään.

Massatiedotusvälineet ovat varoneet julkaisemasta spontaanitapauksista neutraaleja uutisia ja vakavamielisiä yhteenvetoja. Syynä lienee aiheellinen pelko, että tulee leimatuksi huuhaa-tiedottajaksi. New Age -lähteet kyllä sisältävät runsaasti tapauksia, mutta jutuissa on aivan liian vähän yksityiskohtia ja kokemukset ovat useimmiten helposti selitettävissä tavallisilla ilmiöillä. Uskoisin, että tärkeiden yksityiskohtien puuttuminen on tehokasta New Agen levittämistä, koska lukijat voivat täydentää tarinat omalla mielikuvituksellaan ja tapaukset siksi tuntuvat mahdollisimman vaikuttavilta.

Tarpeellisten tietojen ja keskustelun puuttumisen takia kokijat usein jäävät kokemustensa kanssa yksin ja turhaan pelkäävät kokemuksiaan. Kun kysymys lisäksi toisinaan on arkaluontoisista asioista, niin niistä kertominen on siksikin vaikeaa. Kyseessä on noidankehä, jonka vuoksi spontaanitapaukset yhä pahemmin jäävät pimentoon.

Parapsykologian tutkijat ovat muutaman vuosikymmenen ajan laiminlyöneet kenttätutkimusta ja tutkineet kokeellisesti enimmäkseen parapsykologiaan liittyviä uskomuksia, psykologiaa ja mikro-PK:ta. Parapsykologia on myös hiljalleen näivettynyt rahoituksen puutteesta ja sen asema itsenäisenä tieteenalana alkaa olla uhattuna. Parapsykologit eivät ole saaneet sanomaansa uskottavaksi tieteen valtavirran edustajien keskuudessa eikä merkkejä paremmasta ole mielestäni näkyvissä. Suuri yleisö puolestaan tuskin on kovinkaan kiinnostunut hankalan monimutkaisista koejärjestelyistä ja tuloksista, joissa todetaan joka 20 000:en bitin edustavan psi-ilmiötä.

Käsittääkseni parapsykologia ei jatkossa pärjää ilman suuren yleisön taholta tulevaa painetta psi-ilmiöiden tutkimuksen tehostamiseen. Kenttätutkimuksen voimistuminen varmasti lisäisi mielenkiintoa ja veisi tähän suuntaan.


Tutkimusnäkökohtia

Pääasiallinen tutkimustapa on varmastikin tietojen kerääminen ja yhteenvetojen tekeminen. Skeptikkojen mielestä sellainen on toivotonta puuhaa, sillä eihän "anekdooteilla" ole mitään arvoa todistusaineistona. Tämä arvio muuttuu aika läpinäkyväksi heti, kun sitä tarkastellaan lähemmin. Skeptikot hyväksyvät oikeiksi kertomuksiksi kaikki arkipäiväisiä tapahtumia koskevat kuvaukset. Anekdootti on sitten sellainen kokemuskertomus, jonka sisältö ei ole skeptikon mielestä "uskottava". Tämä on hiukan väärä jaotteluperuste, kun tärkeintä kai sentään pitäisi olla yksityiskohtien selvyys ja luotettavuus.

Kokemuskertomuksia tarkistelevan on helppo huomata, että rehellinen kokija kyllä kertoo konkreettiset asiat oikein. Tulkinnat pyrkivät aina vääristämään havaintoja, mutta selvästi havaittavat yksinkertaiset asiat kyllä säilyvät tunnistettavina. Se on hyvin havaittavissa ufotutkimuksessa, missä havainnon todellinen, luonnollinen syy useimmiten saadaan selville. Näin saadaan arvokasta tietoa ihmisen havaintokyvyn ja tulkintojen rajoista. Sensijaan epäselvissä ja monimutkaisissa tilanteissa tulkinnat voivat tehdä kertomukset aivan käsittämättömiksi.

Olennaisen tärkeä tieto on se, voidaanko koetut ilmiöt varmistaa ulkoisessa maailmassa tapahtuneiksi vai ovatko kokemukset vain päänsisäisiä. Yksin koettujen asioiden selvittely on tässä suhteessa hankalaa. Usein kokemusten tutkimus loppuu siihen, että kokija on todettavissa mieleltään häiriintyneeksi. Harvemmin tulee kysymykseen huijausyritys.

Toistuvien ilmiöiden tutkimuksessa on paljon mahdollisuuksia. Halvimmasta päästä ovat valokuvaaminen ja äänien tallennus. Strategisia kohtia voi varmistaa ripottelemalla talkkia tai jauhoja, nokeamalla pintoja kynttilällä tai peittämällä niitä tahnoilla. Olisi hauska joskus saada poltergeistilta tai kummitukselta sormenjäljet tai jalkapohjien tai kengänpohjien jäljet.

Kalliimmasta päästä ovat nykyajan viimeisimmän tekniikan hyväksikäyttö eli videointi monella kameralla, lämpötilan mittaukset tallennuksineen sekä sähkömagneettisen kentän mittaukset ja tallennukset. Näitä on jo paljon tehty, mutta tulokset eivät toistaiseksi vakuuta. En ole esimerkiksi toistaiseksi nähnyt yhtäkään lämpötilakäyrää kummitus- tai poltergeistkohteesta.


Mitä olisi tehtävissä

En näe minkäänlaisia mahdollisuuksia sille, että Suomessa saataisiin lähivuosina jonkin korkeakoulun ohjelmaan kenttätutkimusta tiedon keräämisineen ja analysointeineen. Perineentutkijat kyllä keräävät ja analysoivat tarinoita, mutta heidän lähtökohtansa on erilainen ja heidän on vallitsevassa ilmapiirissä pakko kieltää aitojen psi-ilmiöiden olemassaolo.

Asioita voidaan edistää vain harrastuspohjaisen tutkimusverkoston avulla. Internet onneksi helpottaa sellaisen perustamista hyvin paljon aikaisempaan tilanteeseen verrattuna. ParaNet oli aikanaan hyvä yritys, mutta se on jo mennyt nurin lopullisesti. Vähäistä harrastuslähtöistä tutkimustoimintaa on tälläkin hetkellä olemassa, mutta se on aivan liian hajanaista.

Oulussa toimii selittämättömien ilmiöiden tutkimusseura OSIT, jonka kotisivut ovat linkissä (1). Seura tosin tekee kummittelututkimuksia, jotka yleensä ovat kovin huonosti tuloksia tuottavia. Valitettavasti seuran jäsenet joutuvat aiheettoman leimautumisen pelossa suojaamaan henkilötietonsa julkisuudelta. Olisi toivottavaa, että vastaavia seuroja perustettaisiin eri puolille Suomea matkustusetäisyyksien lyhentämiseksi ja mahdollisten tutkimuskäyntien helpottamiseksi. Luonnollisesti näiden seurojen pitäisi myös verkostoitua ja vaihtaa tietoja, jolloin tutkimus tehostuisi.

Nykyisen tilanteen parantamiseksi spontaanitapauksille ja kenttätutkimukselle tarvittaisiin lisää julkisuutta. Kun tutkimus tehostuisi, niin luotettavasti tutkittuja tapauksia voitaisiin myös julkaista enemmän.

Olisi toivottavaa, että mahdollisimman moni harrastelijatutkija saisi löytämänsä kokijat kirjoittamaan tapauksensa Suomen Ufotutkijoiden Piiloluonnolliseen tietokantaan, linkki (2) – luonnollisesti tutkijan korostamilla yksityiskohdilla täydennettynä. Myös itse otan mielelläni vastaan ilmoituksia oudoista kokemuksista, sähköposti okivi at brev.fi. Tapaukset käsitellään luottamuksellisesti siten, että kokijoille ei aiheudu haittaa julkisuudesta.

Kenttätutkimuksessa ei ole pulaa sellaisista tutkijoista, jotka mielellään tulevat valmiiksi katettuun pöytään. Mutta kipeimmin tarvittaisiin sellaisia, jotka sen pöydän ensin kattaisivat. Eli aktivisteja, jotka kaivaisivat esiin tapauksia, suodattaisivat pois väärät hälytykset ja saisivat kasaan yksityiskohtaisia raportteja. Vaatii runsaasti työtä ja kärsivällisyyttä, kun yrittää tulkita ylimalkaisesti muotoiltuja kertomuksia ja tekee tarkistuksia. Todistusvoimaiset tapaukset ovat harvinaisia, mutta hyvällä onnella niihin voi törmätä nopeastikin.

Kenttätutkimus on parhaimmillaan hyvin antoisaa ja tarjoaa hienoja näköaloja siihen, mikä on ihmisen osa tässä maailmassa. Se voisi olla hauskaa yhteistyötä ja sen on pakko ollakin yhteistyötä, koska tarvitaan asiantuntemusta monilta aloilta. Tarvittaisiin esimerkiksi elektroniikkainsinöörin, lääkärin, psykiatrin, fyysikon, kemistin, hypnologin ja folkloristin tietoja ja taitoja.


Linkkejä

1. Oulun Selittämättömien Ilmiöiden Tutkimusseura
http://www.osit.fi/

2. Suomen Ufotutkijat ry:n Piiloluonnollinen tietokanta
http://www.fufora.fi/sut_paradb/database.php?sid=&s=1