keskiviikko 30. syyskuuta 2009

Spontaani-ilmiöitä

Spontaanit psi-ilmiöt ovat arkipäivän parapsykologiaa. Ne ovat selittämättömiä kokemuksia, joilla on usein yhteys ajallisesti tai sisällöllisesti johonkin tapahtumaan toisaalla. Tapahtuman pitää tietenkin olla sellainen, että se ei ole ollut kokijan ennakoitavissa. Yleisimpiä spontaani-ilmiöitä lienevät "puhelintelepatia" ja ennusunet. Niiden merkittävyys on riippuvainen yksityiskohtien määrästä ja niiden tarkkuudesta sekä tulkintamahdollisuuksista.

Seuraavassa kerron kolme tapausta, joiden selvittelyssä olen itse ollut mukana:


Television paukahtaminen

Torstaina 17.3.2005 istuin sohvalla olohuoneen pöydän ääressä aamukahvia juoden ja päivän lehtiä lukien. Kuvaputkityyppinen viitisentoista vuotta vanha televisiomme oli suoraan edessäni noin kolmen metrin päässä. Se oli sammutettuna virtanappulasta eikä ollut ollut päällä sinä päivänä. Kotikissa Geisha nukkui samalla sohvalla lähelläni.

Television suunnasta kuului heikko mutta selvä napsaus, kuten lämpötilan ja suhteellisen kosteuden vaihdellessa usein kuuluikin. En kiinnittänyt siihen kummempaa huomiota, mutta kissa nosti päätään ja katsoi äänen suuntaan. Vajaan puolen tunnin kuluttua samasta suunnasta kuului heikkoa mutta selvää natinaa tai rätinää. Noin kahden sekunnin kuluttua kuului kova paukahdus, jota kissakin hätkähti ja nosti taas päätään. Tarkistin heti, että televisiosta ei noussut savua. Irrotin virtajohdon verkosta välittömästi ja aloin tutkia tilannetta. Televisiossa oli vain normaali heikko elektroniikan haju ilman vähäisintäkään palaneen käryä.

Olin varma, että moisen pamauksen jälkeen televisio ei enää voinut olla ehjä. Mutta kuinka ollakaan, se toimi vielä pari vuotta normaalisti ja myöskin alla oleva videonauhuri oli kunnossa. Pamauksen äänen sävy oli sellainen, että se sopi vain televisioon. Takana olevasta seinästä ja lipaston nurkasta olisi ehdottomasti kuulunut runkoäänen jysäys niin kovasta iskusta. Matala videolaite taas ei olisi antanut samaa kaikupohjaa.

Tietenkin kyseessä olisi voinut olla myös poltergeist-tapauksista tuttu matkimisääni ilman todellista iskua. Esimerkkinä matkimisäänestä voisi olla tapaus, että perhe kuulee keittiöstä ryminän, jonka mukaan täynnä astioita ollut kuivauskaappi romahti alas. Katsomaan mennessä kaappi on kuitenkin paikallaan eikä mitään muutakaan ole rikkoutunut.

Kun tapaukseni tuntui täysin selittämättömältä, niin aloin odotella jonkun läheisen tuttavan tai sukulaisen kuolinviestiä. Se tulikin viiden päivän päästä. Minua vanhempi serkkuni oli kuollut kuusi päivää ennen pamausta. Periaatteessa tiesin hänen olevan huonossa kunnossa, mutta en ollut saanut mitään uutisia hänestä yli puoleen vuoteen.

Tapaus sopii hyvin lukemattomiin vastaaviin kertomuksiin kuoleman yhteydessä tapahtuneista fysikaalisista ilmiöistä, joten pidän kokemustani paranormaalina. Todennäköisyyksien laskijoille voin antaa taustatiedon, että en saa tämän tärkeystason kuolinviestejä joka viikko, ja että kuulemani selittämätön paukaus oli ensimmäinen elämäni aikana.

Turha on myös huomauttaa siitä, että ihmisiä kuolee niin paljon ilman että tällaisia kertomuksia tulisi esiin. Koska suuremmat sanomalehdet eivät nykyään julkaise tällaisia tapauksia vakavasti otettavina uutisina tai edes kevennyksinä, niin harva osaa yhdistää jotakin erikoista kokemustaan kuolemantapaukseen. Ja vaikka osaisikin yhdistää, niin tapaus ei tule yleiseen tietoon. Mutta ovathan tapaukset epäilemättä myös suhteellisen harvinaisia.


Valaisimen irtoaminen seinästä

Pirkko ja Pekka (nimet keksityt) asuvat Helsingin seudulla kolmikerroksisen kivitalon ensimmäisessä kerroksessa. Lauantaina 29.9.2001 noin klo 9 aamulla Pekka oli vielä nukkumassa. Pirkko oli menossa ikkunan luo siirtämään verhoa toiseen asentoon. Vinosti oikealla seinään kiinnitettynä oli valaisin, jonka lampussa ei ollut valoa, koska ulkona ei ollut enää pimeää.

Pirkon päästyä noin metrin etäisyydelle valaisimesta hän näki sen tulevan kiinnityslaattoineen hitaasti vaakasuoraan ulospäin seinästä. Pirkkoa ensin huvitti muutamia sekunteja kestänyt hidas liike. Sitten hänen mieleensä tuli, että "valo meni pois". Kun valaisin irtosi seinästä ja liikkui suoraan ulospäin, Pirkko otti siitä kiinni ja laski sen vieressä olevalle sohvalle. Valaisimen kiinnityslaatan kaksi ruuvia näkyivät paljaina ja suorina paikoillaan laatan rei'issä. Alemman ruuvin kierreosassa oli mahdollisesti sinistä väriä.

Mitään ääntä ei jäänyt Pirkon mieleen. Hänen rintalastansa kohdalla alkoi tuntua "ahdistuksen pisara", ja tuntemus jatkui seuraavaan iltaan saakka. Pirkon aviomies Pekka heräsi vasta tunnin kuluttua.

Seuraavana päivänä, sunnuntai-iltana, soitti perheen Britanniassa asuva hyvä ystävä. Hän kertoi, että hänen 90-vuotias miehensä - parapsykologian aktiivinen harrastaja - oli kuollut siellä. Hän oli ollut kuolleena, kun vaimo oli tullut kotiin postista. Valaisimen irtoaminen tapahtui noin kuusi tuntia ennen kuolinhetkeä. Puhelinsoiton tultua kokijan rinnassa tuntunut ahdistus katosi. Pirkko ja Pekka yhdistivät tapahtuman tähän kuolemantapaukseen.

Valaisimen kiinnitti takaisin seinään Pirkon miniä. Yläruuvi jätettiin samaksi mutta alaruuvi vaihdettiin pitempään. Valitettavasti miniää ei enää voinut sairauden vuoksi haastatella ja hän kuoli noin vuotta myöhemmin.

Valaisimen irtoamisen ajoitus Pirkon ollessa lähellä oli jo sinänsä merkillistä. Britanniassa eläneen vainajan läheinen ystävyys ja hänen persoonallisuutensa vielä vahvistavat tapahtuman paranormaalia luonnetta. Vainaja oli kiinnostunut juuri spontaanitapauksista ja kirjoitti niistä viisi kirjaa. Hän oli SPR:n pitkäaikainen aktiivijäsen ja lähes koko ajan myös hallituksen jäsen.

Valaisimessa on kolmiosainen (kaksinivelinen) puinen taittovarsi. Lamppuosan etäisyys seinästä oli tuolloin noin 40 cm. Valaisimen kiinnityslaatan koko on noin 20x7x1,5 cm. Kahden allekkain olevan kiinnitysruuvin väli on 11,6 cm ja alemman ruuvin etäisyys laatan alareunasta 4,4 cm. Statiikan mukaan valaisin pysyisi seinässä pelkän ylemmän ruuvin varassa, mutta voisi silloin kiertyä vapaasti sen ympäri. Normaalisti olisi valaisimen irtoaminen tapahtunut siten, että laatta olisi kallistunut irti seinästä alareunan tukeutuessa seinää vasten. Ylemmän ruuvin ollessa 1 cm ulkona valaisimen olisi pitänyt olla kallistuneena noin 3,6 astetta, lampun painuneena alas noin 2,5 cm ja alimman ruuvin vain 0,3 cm ulkona seinästä.

Valaisin olisi tietenkin voinut olla löysästi seinässä kiinni ja irrota esimerkiksi liikenteen tärinästä. Mutta mitään erikoista tärinää ei ollut silloin havaittavissa. Koska varren asento pysyi vaakasuorana, valaisin käyttäytyi epätavallisesti myös siinä suhteessa.

Valaisimen kiinnityksen tarkistuksessa ilmeni seuraavaa:
- ruuvien kiinnitys kiviseinään oli muovitulpilla, joita ei vaihdettu
- tulpat olivat väriltään valkeat ja ohutta tyyppiä, ilman avoimen pään vahvistuskaulusta
- ylempi tulppa oli halki ja kumpaakin oli tilkitty kitillä ja silikonikumilla
- yläruuvin paksuus oli 4,5 mm ja kokonaispituus 36 mm, karkea kierre
- alaruuvin (vaihdettu) paksuus oli 4,5 mm ja kokonaispituus 42 mm, karkea kierre
- ruuvien kiinnitys tulppiin oli tiukka ja varmisti lujan kiinnityksen
- kiinnityslaatan reiät olivat niin ahtaat, että käsivoimin ruuvit sai liikkumaan vain kiertämällä
- irronneen alaruuvin mahdolliselle siniselle värille ei löytynyt selitystä

Tulppien reiät näyttivät olevan kunnossa eikä niistä voinut arvata ruuvien joskus irronneen suoralla vedolla. Ruuvien auki kiertyminen tuntuisi paremmalta mahdollisuudelta. Ylätulppa oli haljennut, joten se ei ollut ruuville väljä. Lähes aina tällaisen kiinnityksen pettäessä tulppa irtoaa seinästä ruuvin mukana. Kukaan tuskin laittaa tulppaan niin väljää ruuvia, ettei se ole kunnolla kiinni. Kiinnityksen tarkistamisen jälkeen tuntuu käsittämättömältä, että valaisin olisi voinut irrota seinästä itsestään.


Koristekalojen putoaminen

Eräällä kesämökillä saaristossa 23.7.2002 istuivat Sinikka, hänen miehensä veli Viljo ja tämän vaimo Leena (keksityt nimet) katselemassa televisiota Noin klo 22.30 kuului television suunnasta selvä kilahdus, ja kaikki pelkäsivät television menneen rikki. Ääni oli kuitenkin aiheutunut siitä, että yksi television takana seinällä riippuvista kahdeksasta noin 15 cm pituisesta keraamisesta koristesilakasta oli pudonnut ja osunut noin puoli metriä alempana olleeseen rautaiseen kynttelikköön. Putoaminen oli jatkunut siitä lattialle kaapin taakse.

Viljon ja Leenan lähdettyä toiseen rakennukseen nukkumaan Sinikka poimi silakan lattialta ja ripusti sen takaisin paikalleen. Kohta kuului taas kilahdus kun silakka putosi uudestaan. Sinikka nosti sen pöydälle ja lähti nukkumaan.

Seuraavana aamuna Sinikka tarkasti kaikki kahdeksan silakkaa ja vahvisti niiden takana olevan ripustusnarun kiinnitystä liimalla ja teipillä. Kun hän asetteli kaloja paikalleen, niin hän huomasi yhden puuttuvan. Se löytyi lattialta kaapin takaa. Hetken kuluttua putosi vielä yksi silakoista, jonka kiinnitystä oli juuri vahvistettu.

Yhteensä tapahtui silakoiden putoamista siis neljä kertaa. Kerran putoamisen havaitsi kolme henkilöä, kaksi kertaa yksi henkilö ja kerran tapahtumaa ei havaittu. Kyseiset koristekalat olivat olleet jo vuosia paikallaan seinällä, putoilematta. Ne eivät olisi pysyneet vaakasuorassa yhden naulan varassa, joten jokaista varten seinään oli lyöty kaksi pikku naulaa. Myös on todettava, että pudonneiden silakoiden ripustukset olivat aina ehjiä ja naulat seinässä paikallaan. Ellei aineen lävistämistä pidetä varteenotettavana vaihtoehtona, niin ripustusnarujen oli täytynyt jotenkin nousta ainakin yhden naulan kannan yli, koska senjälkeen kala olisi heilahtanut irti myös toisesta naulasta. Kalat kestivät putoamiset ehjinä.

Mikä sitten olisi vaikuttanut putoilut, kun maanjäristyksiäkään ei havaittu? Sinikka arveli syynä tavalla tai toisella olleen läheisen perhetutun kuoleman klo 13.20, tunteja ennen ensimmäisiä putoiluja. Sinikalle oli tullut tieto kuolemasta heti pari tuntia sen jälkeen. Asia kuitenkin juolahti hänen mieleensä vasta toisena putoilupäivänä.

Tein tämän yhteenvedon Sinikan ja Viljon toisistaan riippumatta kirjoittamien selostusten pohjalta. Yhdessä koetut tapahtumat oli kerrottu yhtäpitävästi. Lisäksi tapahtumapaikalta on muutama valokuva. Olen tuntenut Sinikan jo useita vuosia ja tiedän hänet tarkaksi ja kriittiseksi havaitsijaksi. Silakatkin ovat taas alkaneet pysyä paikoillaan seinällä.

Tapahtumat vertautuvat hyvin niihin lukemattomiin ja usein myös tarkistettuihin havaintokertomuksiin, joissa kuolemantapauksen yhteydessä on esiintynyt selittämättömiä ilmiöitä. Kuolinhetken aikoihin kerrotaan esimerkiksi kellojen pysähtyneen, kuvien pudonneen hyllyiltä, kuvien suojalasien särkyneen itsekseen, kuolevalle rakkaan soittimen helähtäneen tai kuolevan ilmestyneen läheiselleen, joka on ollut toisaalla ja tietämätön tapahtumista.

maanantai 21. syyskuuta 2009

Yhteensattumia

Psi-ilmiöiden ilmenemismuotona ESP:tä ei voida mitenkään erottaa yhteensattumasta. Vaikka tapahtuma tai koetulos olisi miten uskomaton hyvänsä, se kuitenkin voisi olla vain seurausta pelkästä sattumasta. Äärimmäisen harvinaisiakin sattumia pitää todennäköisyyslakien mukaan käytännössä tapahtua. Psykokinesia voi olla toista maata silloin, kun ympäristössä tapahtuu selviä ja pysyviä muutoksia. Jos esimerkiksi raskas kaappi siirtyy paikaltaan, hyvin kiinnitetty hylly putoaa alas tai lusikka taipuu ilman voimankäyttöä, niin sellaista ei tapahdu sattumalta.

No, voidaanko sitten kaikki ESP-koetulokset ja spontaani-ilmiöt kuitata merkityksettömiksi pelkkinä sattumina? Ei missään tapauksessa, sillä näitä ilmiöitä tapahtuu aivan liian paljon ja niissä on havaittavissa tiettyä säännönmukaisuutta. Itselleni olen esimerkiksi huomannut tapahtuvan yhteensattumia enimmäkseen rajatietoyhteyksissä.

Ennakkoluuloton psykiatri C. G. Jung kiinnitti aikanaan huomiota merkittäviltä vaikuttaviin yhteensattumiin, jotka hänen mukaansa usein osuvat ihmisen elämän käännekohtiin. Hän jopa keksi niille nimenkin, synkronistiset ilmiöt. Hän määritteli ne tapahtumiksi, jotka näyttävät olevan yhteydessä toisiinsa ilman havaittavaa syy-yhteyttä.

Kirjoitan omat yhteensattumani säännöllisesti muistiin heti tuoreeltaan. Niitä on yleensä tullut yksi tai kaksi vuodessa. Alla on muutamia hämmästyttävimpiä sattumuksiani.


Vanha tuttava

Olin joulukuussa 1969 kävelemässä Otaniemen Dipoliin syömään lounasta. Aukiolla vastaani käveli pieni miesryhmä, josta tunnistin erään insinöörin, johon olin tutustunut asevelvollisuusaikana noin kuusi vuotta aikaisemmin. Pysähdyin ryhmän takana ja olin aivan kahden vaiheilla menisinkö tervehtimään vanhaa tuttavaa. En kuitenkaan lähtenyt miesten perään vaan jatkoin kävelemistäni Dipoliin.

Seuraavana päivänä menin taas lounaalle Dipoliin. Siellä tämä insinööri istuikin pöydässä. Menin tervehtimään ja kerroin arvelevani hänen olevan jatkokoulutuskurssilla Otaniemessä, ja niinhän tilanne olikin. Sanoin: "Minä näinkin sinut jo eilen kun kävelit pois Dipolista". Hän vastasi: "Mahdotonta, sillä minä tulin tänne vasta tänä aamuna".


Viskosimetri

Opiskeluaikana mietin kerran nesteiden viskositeetin luonnetta ja sitä, millaisella laitteella viskositeettia voitaisiin mitata. Ajattelin, että sylinterinmuotoiseen astiaan voitaisiin laittaa nestettä ja pyörittää siihen upotettua pystysuoraa levyä sen keskellä olevan akselin ympäri. Viskositeetti saataisiin sitten tietyn pyöritysnopeuden ylläpitämiseen tarvittavan vääntömomentin mittauksesta.

Menin jonkin ajan päästä kirjastoon ja huomasin hyllyllä nesteiden mekaniikkaa käsittelevän keskipaksun kirjan. Muistin kaavailuni viskositeetista ja ajattelin tarkistaa asian. Otin kirjan hyllystä ja avasin sen umpimähkään. Hätkähdin, sillä avautuneella aukeamalla oli kuva kuvittelemani kaltaisesta mittauslaitteesta.


Unikurssi

Karjaan suomenkielisessä kansalaisopistossa alkoi vuoden 1997 marraskuussa unikurssi, johon kuului yksi luento- ja keskustelutilaisuus viikossa muutaman viikon ajan. Opettaja antoi alussa kaikille tehtäväksi perustaa unipäiväkirjan. Vihkoa olisi parasta pitää yön aikana valmiina pöydällä sängyn vieressä, että uni tulisi kirjoitetuksi mahdollisimman täydellisesti muistiin. Eräs rouva liittyi mukaan vasta seuraavalla viikolla. Tuli puhe ennusunista, ja hän kertoi nähneensä sellaisen ilmeisesti opiskeluaikanaan 60-70-luvulla.

Hän oli nähnyt unen että oli seisomassa muusikko Hectorin kanssa samalla bussipysäkillä. Unessaan hän vielä törmäsi lievästi Hectorin kanssa hartiat vastakkain opiskelupaikkansa ulko-ovella. Todennäköisesti hän kertoi joillekin tuttaville unestaan jo välittömästi.

Jonkin ajan kuluttua hän oli menossa hammaslääkärille Helsingissä, mutta myöhästyi täpärästi aikomastaan bussista Helsingin linja-autoasemalla. Kun hän jäi odottamaan seuraavaa lähtöä, niin Hector aivan oikeasti tuli samalle laiturille ja he seisoivat siinä lähekkäin noin 10 minuuttia. He eivät puhuneet mitään keskenään.

Kun nainen oli kertomassa unestaan, niin Minna, toinen kurssilainen huudahti ja selasi univihkoaan. Hän kertoi keskustelun alettua, että oli heti ensimmäisen kurssipäivän iltana laittanut vihon yöpöydälleen ja samana yönä nähnyt myös unta. Hän ei muistanut unta, mutta oli yöllä kirjoittanut vihkoonsa yhden sanan. Se sana oli "Hector"!


Pendolino

Kävin perjantaina 19.10.2001 Helsigissä laittamassa kuntoon Helsingin paraseuran pöytää Hengen ja Tiedon messuille. Ostin Karjaalta lipun Helsinkiin sopivimpaan junaan, joka sattui olemaan Pendolino. Paikka oli numero 25 vaunussa 5. Vieressäni istui nainen, jonka paikkalippu oli vaunuun 2. Kuulin hänen keskustelevan siitä lähellä istuvan miehensä kanssa, kun he miettivät vaunun vaihtoa oikeille paikoille siirtymiseksi.

Kun lähdin Helsingistä, niin sopivin juna oli taas Pendolino. Hieraisin vähän silmiäni, kun paikka oli numero 25 vaunussa 5, eli entinen penkki samassa tai ainakin samanlaisessa junassa kuin aikaisemmin. Pendolinon yksi runko sisältää kuusi vaunua. Pasilasta nousi junaan nuori nainen, joka pysähtyi kohdalleni ja arveli, että istuin hänelle varatulla paikalla. Tarkistuksessa kuitenkin ilmeni, että hänen paikkalippunsa oli vaunuun 2.