sunnuntai 27. joulukuuta 2009

Kenttätutkimuksesta

Päivitetty 2.1.2015.

Parapsykologian tutkimuskenttä jakautuu karkeasti kahtia – spontaanitapausten tutkimukseen ja kokeelliseen tutkimukseen. Kenttätutkimus on spontaanitapausten eli arkipäivän psi-ilmiöiden tutkimista. Ilmiöt ovat useimmiten ennalta arvaamattomia yksittäistapauksia ilman mahdollisuutta kokeiden järjestämiseen. Spontaanitapauksista on kolme juttua toisaalla täällä, otsikoilla Spontaanitapauksista, Spontaani-ilmiöitä ja Yhteensattumia.

Kenttätutkimus käytännössä

Kenttätutkimuksen tarkoitus on saada talteen mahdollisimman yksityiskohtainen dokumentointi spontaanitapauksista. Tutkimus jää useimmiten pelkäksi kokijan tai kokijoiden haastatteluksi, koska kyse on menneestä yksittäisestä tapahtumasta ja vain harvoin jää jäljelle tutkittavia jälkiä. Yleensä ensikontakti saadaan puhelimella tai sähköpostilla, minkä jälkeen henkilökohtainen tapaaminen tapahtumapaikalla olisi toivottava.

Kokijan tapaamisen aikana olisi saatava mahdollisimman paljon yksityiskohtia tapahtumasta ja niiden pitäisi kuvata mahdollisimman puhtaasti kokijan havaintoja, ajatuksia ja tunteita. Mielestäni parhaaseen tulokseen pääsee noudattamalla seuraavaa neljän kohdan menettelytapaa:

1. Jos kyseessä on aikaisemmin tuntematon kokija, niin ensin on parasta päästä alkuun keskustelemalla riittävän pitkään arkipäiväisistä asioista kuten esimerkiksi säästä ja tulomatkasta. Samalla kerrotaan, että tapahtumaa koskeva keskustelu tallennetaan sanelulaitteelle.

2. Sitten kokija saa kertoa tapahtumat alusta loppuun, mahdollisimman tarkkaan ja ilman keskeytyksiä. Jos eteneminen tapahtuu kovin takellellen, niin sitä voi avustaa, mutta vain hyvin varovaisin ja lyhyin huomautuksin. Useamman kokijan tapauksessa haastattelut pitäisi tehdä yksitellen toisten kuulematta, vaikka se kokijoiden yhteistapaamisessa voikin olla vähän hankalaa.

3. Kun tapahtumien yleiskulku on saatu selväksi, niin vasta sitten on täydentävien kysymysten aika. Dokumenttivalokuvat ovat useimmiten välttämättömiä.

4. Oma arvionsa tapauksesta voi antaa vasta sitten, kun kaikki muu on valmista. Omaa tulkintaansa tapahtumille ei kuitenkaan ole syytä tyrkyttää, ellei kokija sitä selvästi halua.

Yksittäistapauksia on mahdollista tutkia ainakin kahdella periaatteella. Fysikaalisten ilmiöiden tapauksissa niistä tallennettuja jälkiä voidaan tutkia hyvinkin tarkasti tieteen valtavirran parhailla menetelmillä. Pelkkää selittämätöntä tiedonsaantia käsittävissä tapauksissa voidaan selvittää tapahtumien olosuhteet ja tehdä päätelmiä esimerkiksi siitä, mitkä psykologiset seikat vaikuttavat ilmiöiden esiintymiseen.

Spontaanitapaukset voivat toisinaan antaa mahdollisuuden kokeiden tekemiseen silloin, kun ilmiöt toistuvat samoissa yhteyksissä riittävän monta kertaa ja riittävän lyhyin väliajoin. Esimerkiksi poltergeistien, metallintaivutuksen ja mediumismin yhteydessä on tehty kokeellista tutkimusta ilmiöiden aitouden varmistamiseksi ja taustalla olevien vaikutusmekanismien selvittämiseksi.


Kenttätutkimusta tarvitaan

Eri lähteistä kerättävissä olevien aineistojen perusteella on ilmeistä, että Suomessa tapahtuu päivittäin spontaanisti lukuisia aitoja psi-ilmiöitä, ja tilanne on tietenkin sama kaikissa maailman maissa. Asiantilasta tietämättömät skeptikot kuitenkin ovat vilpittömästi sitä mieltä, että kaikki väitetyt psi-ilmiöt ovat helposti selitettävissä tavallisilla ilmiöillä eli harhoina, virhearviointeina ja huijauksina. He ovat valitettavasti saaneet tieteen valtavirran edustajat kritiikittömästi uskomaan itseään.

Massatiedotusvälineet ovat varoneet julkaisemasta spontaanitapauksista neutraaleja uutisia ja vakavamielisiä yhteenvetoja. Syynä lienee aiheellinen pelko, että tulee leimatuksi huuhaa-tiedottajaksi. New Age -lähteet kyllä sisältävät runsaasti tapauksia, mutta jutuissa on aivan liian vähän yksityiskohtia ja kokemukset ovat useimmiten helposti selitettävissä tavallisilla ilmiöillä. Uskoisin, että tärkeiden yksityiskohtien puuttuminen on tehokasta New Agen levittämistä, koska lukijat voivat täydentää tarinat omalla mielikuvituksellaan ja tapaukset siksi tuntuvat mahdollisimman vaikuttavilta.

Tarpeellisten tietojen ja keskustelun puuttumisen takia kokijat usein jäävät kokemustensa kanssa yksin ja turhaan pelkäävät kokemuksiaan. Kun kysymys lisäksi toisinaan on arkaluontoisista asioista, niin niistä kertominen on siksikin vaikeaa. Kyseessä on noidankehä, jonka vuoksi spontaanitapaukset yhä pahemmin jäävät pimentoon.

Parapsykologian tutkijat ovat muutaman vuosikymmenen ajan laiminlyöneet kenttätutkimusta ja tutkineet kokeellisesti enimmäkseen parapsykologiaan liittyviä uskomuksia, psykologiaa ja mikro-PK:ta. Parapsykologia on myös hiljalleen näivettynyt rahoituksen puutteesta ja sen asema itsenäisenä tieteenalana alkaa olla uhattuna. Parapsykologit eivät ole saaneet sanomaansa uskottavaksi tieteen valtavirran edustajien keskuudessa eikä merkkejä paremmasta ole mielestäni näkyvissä. Suuri yleisö puolestaan tuskin on kovinkaan kiinnostunut hankalan monimutkaisista koejärjestelyistä ja tuloksista, joissa todetaan joka 20 000:en bitin edustavan psi-ilmiötä.

Käsittääkseni parapsykologia ei jatkossa pärjää ilman suuren yleisön taholta tulevaa painetta psi-ilmiöiden tutkimuksen tehostamiseen. Kenttätutkimuksen voimistuminen varmasti lisäisi mielenkiintoa ja veisi tähän suuntaan.


Tutkimusnäkökohtia

Pääasiallinen tutkimustapa on varmastikin tietojen kerääminen ja yhteenvetojen tekeminen. Skeptikkojen mielestä sellainen on toivotonta puuhaa, sillä eihän "anekdooteilla" ole mitään arvoa todistusaineistona. Tämä arvio muuttuu aika läpinäkyväksi heti, kun sitä tarkastellaan lähemmin. Skeptikot hyväksyvät oikeiksi kertomuksiksi kaikki arkipäiväisiä tapahtumia koskevat kuvaukset. Anekdootti on sitten sellainen kokemuskertomus, jonka sisältö ei ole skeptikon mielestä "uskottava". Tämä on hiukan väärä jaotteluperuste, kun tärkeintä kai sentään pitäisi olla yksityiskohtien selvyys ja luotettavuus.

Kokemuskertomuksia tarkistelevan on helppo huomata, että rehellinen kokija kyllä kertoo konkreettiset asiat oikein. Tulkinnat pyrkivät aina vääristämään havaintoja, mutta selvästi havaittavat yksinkertaiset asiat kyllä säilyvät tunnistettavina. Se on hyvin havaittavissa ufotutkimuksessa, missä havainnon todellinen, luonnollinen syy useimmiten saadaan selville. Näin saadaan arvokasta tietoa ihmisen havaintokyvyn ja tulkintojen rajoista. Sensijaan epäselvissä ja monimutkaisissa tilanteissa tulkinnat voivat tehdä kertomukset aivan käsittämättömiksi.

Olennaisen tärkeä tieto on se, voidaanko koetut ilmiöt varmistaa ulkoisessa maailmassa tapahtuneiksi vai ovatko kokemukset vain päänsisäisiä. Yksin koettujen asioiden selvittely on tässä suhteessa hankalaa. Usein kokemusten tutkimus loppuu siihen, että kokija on todettavissa mieleltään häiriintyneeksi. Harvemmin tulee kysymykseen huijausyritys.

Toistuvien ilmiöiden tutkimuksessa on paljon mahdollisuuksia. Halvimmasta päästä ovat valokuvaaminen ja äänien tallennus. Strategisia kohtia voi varmistaa ripottelemalla talkkia tai jauhoja, nokeamalla pintoja kynttilällä tai peittämällä niitä tahnoilla. Olisi hauska joskus saada poltergeistilta tai kummitukselta sormenjäljet tai jalkapohjien tai kengänpohjien jäljet.

Kalliimmasta päästä ovat nykyajan viimeisimmän tekniikan hyväksikäyttö eli videointi monella kameralla, lämpötilan mittaukset tallennuksineen sekä sähkömagneettisen kentän mittaukset ja tallennukset. Näitä on jo paljon tehty, mutta tulokset eivät toistaiseksi vakuuta. En ole esimerkiksi toistaiseksi nähnyt yhtäkään lämpötilakäyrää kummitus- tai poltergeistkohteesta.


Mitä olisi tehtävissä

En näe minkäänlaisia mahdollisuuksia sille, että Suomessa saataisiin lähivuosina jonkin korkeakoulun ohjelmaan kenttätutkimusta tiedon keräämisineen ja analysointeineen. Perineentutkijat kyllä keräävät ja analysoivat tarinoita, mutta heidän lähtökohtansa on erilainen ja heidän on vallitsevassa ilmapiirissä pakko kieltää aitojen psi-ilmiöiden olemassaolo.

Asioita voidaan edistää vain harrastuspohjaisen tutkimusverkoston avulla. Internet onneksi helpottaa sellaisen perustamista hyvin paljon aikaisempaan tilanteeseen verrattuna. ParaNet oli aikanaan hyvä yritys, mutta se on jo mennyt nurin lopullisesti. Vähäistä harrastuslähtöistä tutkimustoimintaa on tälläkin hetkellä olemassa, mutta se on aivan liian hajanaista.

Oulussa toimii selittämättömien ilmiöiden tutkimusseura OSIT, jonka kotisivut ovat linkissä (1). Seura tosin tekee kummittelututkimuksia, jotka yleensä ovat kovin huonosti tuloksia tuottavia. Valitettavasti seuran jäsenet joutuvat aiheettoman leimautumisen pelossa suojaamaan henkilötietonsa julkisuudelta. Olisi toivottavaa, että vastaavia seuroja perustettaisiin eri puolille Suomea matkustusetäisyyksien lyhentämiseksi ja mahdollisten tutkimuskäyntien helpottamiseksi. Luonnollisesti näiden seurojen pitäisi myös verkostoitua ja vaihtaa tietoja, jolloin tutkimus tehostuisi.

Nykyisen tilanteen parantamiseksi spontaanitapauksille ja kenttätutkimukselle tarvittaisiin lisää julkisuutta. Kun tutkimus tehostuisi, niin luotettavasti tutkittuja tapauksia voitaisiin myös julkaista enemmän.

Olisi toivottavaa, että mahdollisimman moni harrastelijatutkija saisi löytämänsä kokijat kirjoittamaan tapauksensa Suomen Ufotutkijoiden Piiloluonnolliseen tietokantaan, linkki (2) – luonnollisesti tutkijan korostamilla yksityiskohdilla täydennettynä. Myös itse otan mielelläni vastaan ilmoituksia oudoista kokemuksista, sähköposti okivi at brev.fi. Tapaukset käsitellään luottamuksellisesti siten, että kokijoille ei aiheudu haittaa julkisuudesta.

Kenttätutkimuksessa ei ole pulaa sellaisista tutkijoista, jotka mielellään tulevat valmiiksi katettuun pöytään. Mutta kipeimmin tarvittaisiin sellaisia, jotka sen pöydän ensin kattaisivat. Eli aktivisteja, jotka kaivaisivat esiin tapauksia, suodattaisivat pois väärät hälytykset ja saisivat kasaan yksityiskohtaisia raportteja. Vaatii runsaasti työtä ja kärsivällisyyttä, kun yrittää tulkita ylimalkaisesti muotoiltuja kertomuksia ja tekee tarkistuksia. Todistusvoimaiset tapaukset ovat harvinaisia, mutta hyvällä onnella niihin voi törmätä nopeastikin.

Kenttätutkimus on parhaimmillaan hyvin antoisaa ja tarjoaa hienoja näköaloja siihen, mikä on ihmisen osa tässä maailmassa. Se voisi olla hauskaa yhteistyötä ja sen on pakko ollakin yhteistyötä, koska tarvitaan asiantuntemusta monilta aloilta. Tarvittaisiin esimerkiksi elektroniikkainsinöörin, lääkärin, psykiatrin, fyysikon, kemistin, hypnologin ja folkloristin tietoja ja taitoja.


Linkkejä

1. Oulun Selittämättömien Ilmiöiden Tutkimusseura
http://www.osit.fi/

2. Suomen Ufotutkijat ry:n Piiloluonnollinen tietokanta
http://www.fufora.fi/sut_paradb/database.php?sid=&s=1

torstai 26. marraskuuta 2009

Jälleensyntymisestä


Jälleensyntymiseen viittaavien tapausten pioneeritutkija Ian Stevenson.

Päivitetty 20.1.2017

Jälleensyntymisestä puhutaan yleensä uskona tai oppina. Harvemmin otetaan huomioon, että kyseessä on empiirisesti, kokemusten ja parhaimmillaan havaintojen perusteella tutkittava ilmiö. 

Jälleensyntymiseen uskominen lievittää kuoleman ja täydellisen häviämisen pelkoa, ja monien mielestä täydellinen ihmisten välinen oikeudenmukaisuus edellyttäisi useampia elämiä. Kuitenkaan kaikki tässä maailmassa ei ole niin kuin toivottaisiin. Tarvitaan kriittisyyttä ettei elettäisi pelkästään toiveajattelun varassa, sillä virheelliseen tietoon perustuvista toiveista todellisuuteen herääminen on aina tuskallista.

Itämaisiin ja monien alkuperäiskansojen uskontoihin kuuluu jälleensyntyminen eri tavoin tulkittuna. Käsittelen aihetta tässä kuitenkin lähinnä havaintojen ja niistä tehtävien johtopäätösten kannalta. Yksinkertaisuuden vuoksi en jatkossa aina käytä sanoja suhteellistavia lainausmerkkejä tai sanoja "kerrottu", "väitetty", jne. vaikka ilmiöt tai havainnot olisivat joidenkin mielestä kiistanalaisia. 


Jälleensyntymiseen viittaavia ilmiöitä

Jälleensyntymiseen viittaavia tapauksia tulee esiin monella tavalla, spontaanisti esimerkiksi lasten ja aikuisten jälleensyntymismuistoina, unina ja tuntemattomien paikkojen tunnistamisina. Kokeellisesti voi jälleensyntymistapauksia etsiä taannuttamalla hypnoosissa syntymää edeltäneeseen aikaan. Mahdollisesti joku pääsee katsomaan edellisiä elämiään henkisten harjoitusten tuloksena, mutta näistä kokijoista ei yleensä ole apua tutkimukselle.

Vahvinta todistusaineistoa jälleensyntymisen puolesta ovat lapset, jotka heti puhumaan opittuaan alkavat kertoa eläneensä jo aikaisemmin. He eivät ole vielä ehtineet katsoa kovin paljon aikuisten TV-ohjelmia puhumattakaan kirjojen lukemisesta. Parhaimmillaan heidän kertomuksistaan on voitu tunnistaa edellisen elämän persoonallisuus ja päästy tekemään tarkistuksia edellisen elämän perheenjäsenien parissa.

Aikuisiällä monet ovat nähneet äärimmäisen selviä, vuosien kuluessa silloin tällöin toistuvia unia, joissa he ovat osallisina historiallisissa tapahtumissa. Niissä on joskus todettu niin selviä ja harvoista lähteistä löytyviä oikeita yksityiskohtia, että ne hyvinkin voisivat olla jälleensyntymismuistoja. Jotkut ovat saaneet vahvoja, yksityiskohtaisia kokemuksia tai muistikuvia jopa spontaanisti valvetilassa.

Selvänäkijöiden normaalirekvisiittaan kuuluvat kuvailut asiakkaiden edellisistä elämistä. Pahamaineisia entisiä elämiä ovat monet jälleensyntyneet Kleopatrat, keisarit, uskonnolliset johtajat ja muiden planeettojen asukkaat. Pahamaineisia siksi, että heillä loogisesti voi olla vain yksi jälleensyntymisketju ja heistä on joko liian paljon julkista tietoa tai sitten ei ollenkaan mahdollisuuksia tarkistuksiin. Olen kuitenkin kuullut monia kertomuksia, että useammat selvänäkijät olisivat toisistaan riippumatta kertoneet henkilölle samoista edellisistä elämistä, ja sehän on hyvin merkillistä ja merkillepantavaa.

Spiritualististen meedioiden antamat tiedot ovat nykyään enimmäkseen myönteisiä jälleensyntymisen suhteen ja aihe kuuluu rajatietoon tärkeänä osana. Fysikaalisen mediumismin suomalaisen asiantuntijan Georg Lindströmin (1996, s. 99 - 101) kertoman mukaan jälleensyntyminen ei tule esiin fysikaalisissa istunnoissa ja alan toimijat yleensä kieltävät sen selvästi. Carl A. Wicklandin (1924/1971, s. 352) kirjassa itse H. P. Blavatsky tuli henkimaailmasta kertomaan, että jälleensyntyminen ei ole totta.

Vuonna 2007 edesmennyt Ian Stevenson oli uraauurtava ja edelleenkin selvästi merkittävin jälleensyntymiseen viittaavien tapausten tutkija. Hän löysi tutkimuksissaan parisen tuhatta aidon tuntuista lasten jälleensyntymistapausta. Kirjassaan (1997) hän esittelee syntymämerkkejä ja epämuodostumia, jotka muistuttivat edellisen elämän persoonallisuuden syntymämerkkejä tai elämän aikana syntyneitä ruumiinvammoja. Stevenson kertoo laajoista tutkimuksistaan linkissä (1).

Leo Näreaho (1995) on kirjoittanut jälleensyntymisestä loistavan tietopaketin, kirjan nimeltä Jälleensyntyminen. Tässä monipuolisessa ja hyvin perusteltuja ajatuksia sisältävässä kirjassa kerrotaan hypnoosissa saaduista, tarkistuksissa oikeiksi osoittautuneista ja hyvin epätodennäköisesti normaalitietä saaduista yksityiskohdista. Vastaavia kokemuksia ja tietoja on joskus saatu myös muissa muuntuneissa tajunnantiloissa. 

Suomessakin on tullut esille muutamia spontaaneja jälleensyntymismuistoja. Stevensonilla (2001) on mukana viisi suomalaistapausta ja Jouko Ollikainen kertoo omasta mielenkiintoisesta aikuisiän tapauksestaan linkissä (2). 

Mielestäni merkittäviä YouTubesta löytyviä hyvin tutkittuja tapauksia ovat yhdysvaltalainen poika James Leininger, esim. linkki (3) ja poliisietsivä Robert Snow, linkki (4).


Stevensonin lapsitutkimukset 

Stevenson (1997, s. 3-6) kaavailee, millainen täydellinen lapsen jälleensyntymistapaus voisi olla. Täydellisestä reseptistä jää kuitenkin lähes aina jotakin puuttumaan käytännön tapauksissa.

Stevenson luettelee seuraavat vaiheet:
- joku on ennen kuolemaansa ilmoittanut aikeensa  syntyä tiettyyn perheeseen
- tulevat vanhemmat näkevät ennusunia ennen lapsen syntymistä
- lapsen kehossa on syntymämerkkejä tai epämuodostumia, jotka muistuttavat edellistä persoonallisuutta
- lapsi alkaa kertoa edellisestä elämästään heti kun oppii puhumaan
- lapsen mieltymykset, tavat ja tunnereaktiot vastaavat edellistä persoonallisuutta
- edellisen elämän perhe löytyy lapsen puheiden perusteella
- vahvistukset edellisen elämän perheen piirissä eli ihmisten ja esineiden tunnistamiset oikein

Intiasta löydettyjä lapsitapauksia käsittelevässä kirjassa (1975, s.70-106) kerrotaan yhdeksän muun tapauksen ohella vuonna 1956 syntyneestä Gopal Guptasta. Hän oppi puhumaan vasta melko myöhään, vasta yli kaksivuotiaana. Ensimmäinen vihje jälleensyntymismuistoista tuli melko pian puhumaan oppimisen jälkeen. Silloin Gopalia pyydettiin tuomaan vesilasi vieraalle. Hän tekikin työtä käskettyä, mutta ei suostunut korjaamaan lasia pois, vaan sanoi: "En vie sitä, minä olen Sharma". Sharma oli korkea kasti, jonka edustajille palvelijat hoitivat käytännön työt. Hänen nykyinen perheensä oli alempaa kastia.

Gopal Gupta antoi entisestä elämästään yhteensä 46 yksittäistä tietoa, joista lähes kaikki olivat tarkistettavissa ja oikein. Seuraavassa on muutama esimerkki yksityiskohtaisimmista paikkansa pitäneistä tiedoista:

- hänellä oli palvelijoita, jotka veivät astiat pois pöydästä
- hänellä oli hyvin suuri talo Mathurassa
- hän oli johtajana lääkeyrityksessä, jonka nimi oli "Sukh Shancharak"
- hän kätteli tohtori Radhakrishnania Agran yliopistossa
- hänen nuoremmalla veljellään oli vaimo, joka oli Assamista
- hänen veljensä ampui hänet
- häntä ammuttiin rintaan
- hän tunnisti mm. vanhemman ja nuoremman veljensä ja oman kuvansa
- hän osasi osoittaa tarkasti murhapaikan yrityksen tiloissa

Taannuttaminen hypnoosissa

Hypnoosilla on helppo suggeroida esiin paikkansa pitäviä muistikuvia hypnotisoidun menneisyydestä. Yllättävän helposti saadaan myös muistikuvia edellisistä elämistä, kun koehenkilö taannutetaan aikaan ennen syntymää. Hypnotisoijan pitää kuitenkin olla äärimmäisen tarkkana, että ei suggeroisi koehenkilöä kertomaan itse toivomiaan muistikuvia.  Hypnoosilla esiin saatavat kertomukset ovat kuitenkin harvoin tarkistettavissa ja todettavissa aidosti selittämättömäksi tiedoksi.

Hypnoosin avulla tehtävän sivupersoonatutkimuksen pioneeri, suomalainen psykiatri Reima Kampman (1975) tuli kokeissaan siihen tulokseen, että kaikki hypnoositapaukset voidaan osoittaa hypnotisoidun omiksi unohtuneiksi muistikuviksi, joita koehenkilön psykologinen tilanne tuo esiin. Hänen mukaansa hypnoosilla on saatu enimmäkseen tarkistuksissa vääriksi osoittautuvia tietoja ja samaa elämää koskevat tarinat muuttuvat hypnoosikerrasta toiseen.

Kampmanilta on tunnetuksi tullut esimerkki tapauksesta, jossa kirjan satunnaisen selailemisen tuloksena jäi vanhalla englannilla sanoitettu laulu piilomuistiin ja tuli esille jälleensyntymismuistona. Jussi Turunen (2013, linkki 5, s. 60) kertoo pro gradu -työssään tästä seuraavasti:

Irti olevalle persoonalle annettiin suggestio, että tämä tiedostaisi laulun. Sitten koehenkilölle annettiin suggestio, että tämä menisi siihen hetkeen, jolloin oli lauluun tutustunut. Tätä seuranneessa haastattelussa kävi ilmi, että koehenkilö oli kolmetoistavuotiaana, eli kuusi vuotta ennen laulun laulamista odotellut linja-autoa Oulun kaupunginkirjastossa. Aikaa kuluttaakseen hän selaili kirjoja, joista yksi oli laulukirja nimeltään Musiikin vaiheet. Koehenkilö ei ollut koskaan kuullut laulua, eikä hän tuohon aikaan tuntenut kyseisiä nuotteja tai osannut vanhaa
englanninkielistä tekstiä. Pianoa hän kuitenkin osasi soittaa. Laulu oli tallentunut tytön kirjaa selatessa hänen mieleensä niin hyvin, että hän pystyi hypnoosissa sen muistamaan ja vieläpä laulamaan.

Stevenson kertoo linkissä (6) oman käsityksensä hypnoosin käytöstä. Hän vierastaa maallikkohypnoosia sen heikkojen tulosten takia, mutta arvostaa tutkijoiden tekemiä taannutuskokeita ja niiden tarkistuksia.

Australialainen tutkijaryhmä on tutkinut tarkasti tapauksia, joita he saivat esiin hypnoosissa. Linkistä (7) alkaa neljän videon sarja, jossa kolme videota kertoo erittäin tarkoista muistikuvista. Sarjan neljännessä videossa koehenkilön etukäteen Australiassa piirtämä luonnos tietyn kiven satunnaiskuvioista osoittautui oikeaksi. Koehenkilö ensinnäkin löysi sen kiven maasta ja puhdistamisen jälkeen kuviot saatiin näkyviin ja ne osoittautuivat piirroksen mukaisiksi. Videoiden taustatiedot kerrotaan hyvin linkin (8) sivustolla.

Suomessakin on ainakin yksi mielenkiintoinen hypnoosissa esiin tullut tapaus, "Suden haju", josta kerron toisaalla täällä.


Syntymämerkkejä, epämuodostumia ja yhdennäköisyyttä

Stevenson oli lääkäri, joten hänellä oli hyvät edellytykset tutkia tarkasti aikaisempaan persoonallisuuteen viittaavia syntymämerkkejä ja epämuodostumia. Syntymämerkkejä on käytännössä kaikilla ihmisillä, joten hän kertoo kirjassaan (1997) eri puolilla, millaiset syntymämerkit voivat olla merkittäviä:
- tarvitaan syntymämerkin riittävä selkeys ja riittävän tarkka sijainti
- syntymämerkin "syitä" voivat olla esimerkiksi edellisen persoonallisuuden vammat, entiset kehonpiirteet, entiset syntymämerkit, sitomisjäljet, kirurgiset leikkausjäljet ja tahallinen tai tahaton edellisen persoonan ruumiin värjäytyminen
- toisinaan syntymämerkit ovat yllättävän tarkkoja, esim. luodinreiät näkyvät siten, että luodin sisään menon kohdalla on pienempi pyöreä jälki ja ulostulokohdassa suurempi ja reunoiltaan epäsäännöllinen jälki.

Osa Stevensonin kuvaamista syntymämerkeistä ja epämuodostumista on hänen artikkelissaan linkissä (9). valitettavasti kaikki kuvat ovat mustavalkoisia, jolloin niiden selkeys jonkin verran kärsii. On kuitenkin muistettava, että läheskään aina ei merkittäviä fyysisiä merkkejä jälleensyntymistapauksissa ole, vaan ilmiö on suhteellisen harvinainen.

Stevenson kiinnitti huomiota tutkittavana olevan ja aikaisemman persoonallisuuden mahdolliseen yhdennäköisyyteen vasta uransa lopulla. Aiheen uranuurtaja on Walter Semkiw. Hän aloitti skeptikkona, mutta alkoi näkymättömän kovan äänen erään kerran antamasta kehotuksesta tutkia asioita vakavasti. Hänen tutkimustuloksensa vakuuttivat hänet myöhemmin jälleensyntymisen todellisuudesta.

Hän on kerännyt ainakin yli sata kuvaparia, joista nykyään elävien yhdennäköisyys historiallisiin henkilöihin tulee hyvin selväksi. Hän on löytänyt suurimman osan näistä tapauksista selvänäkijän avustuksella, jonka henkiopas antoi nimitiedon historiallisten henkilöiden nykyisistä ruumistuksista. Kun Semkiw näin pääsi jäljille, niin hän tarkisti myös näiden henkilöparien persoonallisuuden piirteet ja elämänvaiheet. Ilmeni, että niissä oli suuret määrät samankaltaisuutta ja yhteensattumia. Esimerkiksi mykkäfilmin koomikkopari Laurel & Hardy ovat hänen mukaansa syntyneet uudelleen veljesparina, ja todisteet siitä ovat mielestäni vakuuttavat.

Semkiwin elämäntarinaan pääsee hyvin kiinni New Thinking Allowed - haastattelusarjasta, joka alkaa linkistä (10). Hänen ylläpitämänsä sivusto on linkissä (11) ja Laurel & Hardyn tapaus linkissä (12).

Walter Semkiw ja yksi hänen kuvapareistaan.

Semkiw huomasi myös, että Yhdysvaltojen vallankumouksen aikaiset henkilöt ovat syntyneet nykyaikaan ihmisinä, jotka ovat uudelleen jonkin verran tekemisissä toistensa kanssa. Sitä voisi nimittää sieluryhmien jälleensyntymiseksi. Yllättäen samantyyppinen ilmiö on juuri tullut esiin myös Suomessa, intiaanien syntymisenä uudelleen ja heidän pääsemisenään yhteyteen keskenään. Tämä ilmenee linkin (13) tuoreessa keskustelussa.


Tutkimuksia ja niiden tuloksia

Jim Tucker (2007, linkki 14) on kirjoittanut hyvän yhteenvedon jälleensyntymistapausten tutkimustilanteesta menneisyydestä aikaan 10 vuotta sitten. Hänen mukaansa oli tutkittuja jälleensyntymistapauksia ollut tuolloin noin 2500. Näistä on mahdollista tehdä jo jonkin verran yhteenvetoa tapausten luonteesta. 

Tapauksia on löydetty Etelämannerta lukuun ottamatta kaikilta mantereilta, eniten maista joissa uskotaan jälleensyntymiseen. Stevenson (2001) julkaisi viimeisenä suurena työnään eurooppalaisista tapauksista kirjan, jossa on mukana myös viisi tapausta Suomesta.

Lapset ovat alkaneet puhua edellisestä elämästään yleensä 2-3 vuoden ikäisinä ja ovat unohtaneet muistonsa 6-7 vuoden iässä. Väliaika edellisen persoonallisuuden kuolemasta lapsen syntymään on ollut keskimäärin vain 15 kuukautta.

Edelliset persoonallisuudet ovat olleet yleensä tavallisia ihmisiä, usein lapsen lähipiiristä mutta myös kauempaa. Epätavallinen seikka on se, että edellisistä persoonallisuuksista peräti 70 % on kuollut väkivallan seurauksena tai muuten äkillisesti. Lapsista 35 %:lla oli edellisen persoonallisuuden kuolinsyytä koskeva fobia. Lapset toteuttivat spontaaneissa leikeissään edellisen persoonallisuuden tilanteita ja osoittivat muutenkin vahvoja tunteita edellisen persoonallisuuden kokemusten suhteen.

Stevenson (1997) kertoo, että tapaukset ovat yleensä olleet kaikkialla melkoisesti samantyyppisiä. Kulttuurisidonnaisuutta on kuitenkin löydetty muutamassa seikassa. Esimerkiksi syntymien väliajan pituus, sukupuolen vaihtumisen yleisyys ja sukupuolen vaihtumisen suunta ovat riippuneet ympäröivästä yhteiskunnasta. Yleensä jälleensyntymistapauksissa on sama kansallisuus ja lyhyehkö etäisyys. Karman esiintuloa Stevenson ei tarkkailusta huolimatta huomannut tutkimuksissaan. 


Skeptikkojen näkökantoja

Skeptikot lähestyvät jälleensyntymistä rationaaliselta pohjalta, kuten skeptisen SkepDic- tietosanakirjan linkistä (15) ottamani lainaus ilmaisee:

Applying Occam's razor, both the idea of reincarnation and the idea of an immortal soul that will go to heaven or hell are equally unnecessary.

Artikkelissa sotketaan mukaan kanavointi, Hubbardin "Dianetiikka" ja idän uskonnot.

SkepDic-linkissä (16) kuitataan Ian Stevenson seuraavasti:

Few critics will be willing to spend much time poring over his detailed anecdotes and tedious reports.
 … I see his work as a colossal waste of time.

Eli siis mies on kirjoittanut yksityiskohtaisia anekdootteja ja hukannut hurjasti aikaansa tutkimukseensa. Todella, Stevensonin kirjat ovat raskasta luettavaa niiden yksityiskohtaisuuden vuoksi. Mutta hän käy erittäin tarkasti ja kriittisesti myös kaikki luotettavuusasiat läpi – mitä skeptikot tuskin huomaavat, koska he lukevat vain omia lähteitään.

Englanninkielinen Wikipedia on jälleensyntymisen osalta skeptisesti vesitetty käyttäen runsain määrin satunnaisten skeptisten kommentaattoreiden kielteisiä lausuntoja. Suomalainen Wikipedia jättää tutkimuspuolen olemattoman vähälle huomiolle – epäilemättä skeptikkojen vaikutusta sekin.

Jopa Reima Kampman oli melkoisen skeptinen (1975, s. 196-197):

Tutkimuksen julkaiseminen sai liikkeelle suuren yleisön mielikuvituksen. Monet ymmärsivät kirjan sanoman, ettei sivupersoonailmiössä ollut kyse sielunvaelluksesta. Valitettavan monet sivuuttivat tutkimustuloksen ja uskoivat, että nyt on sielunvaellusteoria todistettu tieteellisesti oikeaksi. Näin kävi ilmeisesti useimmiten niiden kohdalla, joille iäisyysongelmat olivat jostakin syystä tulleet ajankohtaisiksi. Varsinkin ne, jotka olivat aiemmin hakeneet elämänvaellukselleen tukea sielunvaellusopeista, ajattelivat herkästi näin.


Arkisia selityksiä

Déjà vu -ilmiössä kokijasta tuntuu, että hän on elänyt kyseisen tilanteen joskus aikaisemmin ja tietää, mitä seuraavaksi on tulossa. Tuntemus on kuitenkin lyhytaikainen ja epämääräinen ja etukäteen tietämisen oikeellisuus jää tarkistamatta. Ilmiön kokija voi kuitenkin ajatella, että tutun tuntuinen tilanne on eletty aikaisemmassa elämässä.

Varsin pätevä selitys ovat piilomuistot asioista, jotka ovat jossakin tilanteessa tarttuneet muistiin ja unohtuneet. Piilomuistiin jääneitä tietoja ei ole aikanaan välttämättä edes huomioitu tietoisesti. Piilomuistista on hyvä esimerkki Reima Kampmanin kirjassaan "Et ole yksin" kertoma tapaus, jossa edellä kuvatulla tavalla vanhalla englannilla kirjoitetut laulun sanat jäivät muistiin satunnaisessa katselussa kirjastossa. Sanat unohtuivat ja tulivat myöhemmin esiin hypnoosissa jälleensyntymismuistona.

Hypnoosissa koehenkilö yleensä mielellään toteuttaa hypnotisoijan suggestioita. Niinpä hän voi saada piilomuististaan tahattomasti sopivia "muistikuvia". Myös mahdolliset tiedostamattomassa piilottelevat sivupersoonat voivat tulla esiin hypnoosissa. Ne ilmeisesti voidaan toisinaan tunnistaa tajuista persoonallisuutta täydentävästä luonteestaan.

Huijaukset tuskin yleensä tuottavat kokemusten kertojille merkittävää taloudellista etua, mutta motiiveja voi tietenkin olla monenlaisia. Joka tapauksesta tutkijoilta vaaditaan aina suurta tarkkuutta ja valppautta ja kaikki on pyrittävä tarkistamaan mahdollisuuksien mukaan.


Psi-selityksiä ja pohdintaa

Ylivoimaisesti yksinkertaisin selitys jälleensyntymiseen viittaaville havainnoille on tietenkin juuri jälleensyntyminen, joka parhaiten kattaa lähes kaikki tapausten yksityiskohdat.

Kokeellisestikin vahvistetut psi-ilmiöt voisivat myös sopia selitykseksi. Saadut tiedot voisivat olla hankittuja niin sanotulla superselvänäöllä ja syntymämerkit puolestaan psykokinesian tulosta. On myös esitetty, että lapsen äiti on voinut ensin saada tiedon edellisen persoonallisuuden ominaisuuksista selvänäöllä ja sitten aiheuttanut syntymämerkit ja epämuodostumat psykokinesialla. Superselvänäön suhteen voi tietenkin ihmetellä, että miksi se on suuntautunut vain tiettyyn kuolleeseen henkilöön eikä ilmene missään muissa yhteyksissä.

On myös mahdollista, että kuolleen henki olisi jossakin vaiheessa tarttunut lapseen ja voisi jonkin aikaa tuoda esiin omia muistojaan. Jos tuo henki ei kuitenkaan pystyisi lopullisesti valtaamaan kehoa, niin jälleensyntymistä ei siinä yhteydessä tapahtuisi. Puhutaankin niin sanotuista tarrahengistä ja ihmisten vapauttamisesta niistä releasement-terapian avulla. Lisätietoja saa esimerkiksi linkistä (17). Mahdolliset tarrahenget eivät kuitenkaan näytä käytännössä yleispätevältä selitykseltä, koska niiden yhteydessä ei esiinny jälleensyntymismuistoja.

Useammaltakin taholta on kerrottu, että rajan takana ei ole olemassa aikaa. Tämä tulee mielenkiintoisesti esille myös Anita Moorjanin NDE-kokemuksessa. Alla on lainaus hänen sivustoltaan, linkki (18). Ajan suhteellisuus rajan takana ei kuitenkaan tule esiin juuri tässä lainauksessa, vaan se on kerrottu joissakin hänen videoissaan.

I then saw a glimpse of my brother and me and somehow seemed to understand it was a previous life, where I was much older than him and was like a mother to him (in this life, he is older than me). I saw in that life I was very protective towards him. I suddenly became aware he was on the plane to come and see me, and felt “I can’t do this to him – can’t let him come and see me dead”. Then I also saw how my husband’s purpose was linked to mine, and how we had decided to come and experience this life together. If I went, he would probably follow soon after.

Moorjanin lainauksesta tulee esiin vielä yksi näkökohta jälleensyntymisen yhteydessä, eli välitila elämien välillä. Ennen syntymää tehdään joidenkin tietojen mukaan ns. elämänsuunnitelma, jossa sielu sitoutuu uuden elämän olosuhteisiin, jotka vievät sen kehitystä eteenpäin. Tämä kysymys on kuitenkin niin laaja, että se vaatisi oman erillisen käsittelynsä.

Mielenkiintoinen ja vaikea kysymys on se, että mikä osa edellisestä persoonallisuudesta mahdollisesti syntyy uudelleen. Siihen vastaaminen pätevästi lienee mahdotonta tiedon nykyisellä tasolla. Ainakin muistojen ja persoonallisuuden riittävä vakaus vaadittaneen, ja lähes kaikissa tapauksissa näin näyttää myös tapahtuneen.

Tieteellistä varmuutta jälleensyntymisen olemassaolosta on mahdotonta saada. Myöskään ei ole mahdollista saada selvyyttä siitä, mikä luettelemistani paranormaaleista selityksistä voisi olla tapausten takana. Psi-ilmiöiden prosessit tapahtuvat täysin havaintojemme saavuttamattomissa. Kyseessä voi tietenkin olla myös sellainen psi-selitys, josta ei vielä ole aavistustakaan. Jälleensyntymisen suhteen ollaan edelleen uskon varassa, mutta saadut havaintoaineistot näyttävät aidosti nykytieteelle selittämättömiltä ja ovat joka tapauksessa hyvin mielenkiintoisia maailmankuvan kannalta.


Lähdekirjallisuutta

Reima Kampman (1975): Kuka minä olen? Gummerus, Jyväskylä. 203 s.

Georg Lindström (1996): Kuoleman jälkeen elämä. Kustannus Oy Taivaankaari, Kirkkonummi. 128 s.

Leo Näreaho (1995): Jälleensyntyminen. Arator, Karisto Oy, Hämeenlinna. 267 s.

Ian Stevenson (1975): Cases of the Reincarnation Type. Ten Cases in India. University Press of Virginia, Charlottesville. 374 s.

Ian Stevenson (1997): Where Reincarnation and Biology Intersect. Praeger, Westport, Connecticut. 203 s. (lyhennelmä lähes 3000 sivun kaksiosaisesta kirjasta).

Ian Stevenson (2001): European Cases of the Reincarnation Type. McFarland & Company, Inc., Publishers Jefferson, North Carolina and London. 270 s.

Carl A. Wickland (1924/1971): Thirty Years Among the Dead. Spiritualist Press, London. 390 s.


Linkkejä

1. Ian Stevenson: Half a Career with the Paranormal
(On ladattava koko lehti alla olevasta osoitteesta)

2. Suomalainen aikuisiän tapaus
Jouko Ollikainen: Matkalla Candaceen

3. James Leininger, entinen taistelulentäjä
Family Believes Son Is World War II Pilot Reincarnated James Leininger

4. Poliisietsivä Robert Snow 
Carroll Beckwith | Robert Snow Reincarnation & Past Life Regression Case 

5. Jussi Turunen (2013): Minä ja muut minät – psykiatri Reima Kampmanin sivupersoonatutkimukset. Pro gradu – tutkielma, Oulun yliopisto 29.5.2013. 101 s.

6. Stevensonin käsitys hypnoosilla taannuttamisesta: 

7. Neljän hyvin tutkitun taannutustapauksen videosarjan alku
Reincarnation movie part one

8. Taustatietoa edellisiin videoihin

9. Ian Stevenson (1993): Birthmarks and Birth Defects Corresponding to Wounds on Deceased Persons. Journal of Scientific Exploration, Vol. 7, No. 4, pp. 403-410, 1993 

10. Walter Semkiwin neljän haastattelun sarjan alku
Reincarnation, Part One: The Research of Ian Stevenson, with Walter Semkiw

11. Semkiwin sivusto
Ryerson-Semkiw Celebrity & Historic Figure Reincarnation Cases

12. Laurel & Hardyn tapaus
Reincarnation Exploration: The Case of Laurel & Hardy and Josh & Danny

13. Intiaanien sieluryhmä Suomessa
Rajatieto TV:n taltiointi: puhetta rajatiedosta

14. Jim B. Tucker (2007): Children Who Claim to Remember Previous Lives: Past, Present, and Future Research. Journal of Scientific Exploration, Vol. 21, No. 3, pp. 543-552. http://www.scientificexploration.org/journal/volume-21-number-3-2007

15. Skeptinen käsitys jälleensyntymisestä:

16. Skeptinen käsitys Stevensonista:

17. Tarrahengistä vapauttamista

18. Anita Moorjanin NDE-kokemus

lauantai 31. lokakuuta 2009

Uri Geller ja metallioppi

Päivitetty 19.8.2017


Uri ja Urin auto. Kiitokset kuvasta Sari Mastromarinolle.


Israelilaisen Uri Gellerin esiintymiset virittivät kiivaan keskustelun paranormaaleista ilmiöistä vuonna 1974, vähemmän Suomessa kuin monissa muissa maissa. Geller myös innoitti monia tutkijoita tutustumaan psi-metallintaivutukseen. Tähän päivään tultaessa on pöly ehtinyt laskeutua perusteellisesti ja sukupolvi on vaihtunut. Ehkä on sopiva aika muistella mitä silloin tapahtui ja tarkastella mitä koko jupakasta on jäänyt käteen.


Gellerin elämänvaiheita

Kirjassaan "My Story" (Lähde 1, Linkki 1) Geller kertoo, miten erilaiset kyvyt vähitellen tulivat esiin hänen lapsuudestaan lähtien (Linkki 1, HOW IT ALL STARTED, sivu 7). Jo aivan nuorena äiti ihmetteli, miten Geller usein alkoi puhua samoja asioita, mitä hänen itsensä oli juuri tarkoitus käsitellä. Aivan varhaislapsuudesta lähtien hän usein leikki naapuritalon suuressa, villiintyneessä puutarhassa. Kolmen, neljän vuoden ikäisenä hänellä oli siellä vahva kokemus: kaikki äänet ja liike loppuivat, hopeanvärinen valo lähestyi taivaalta, hän tunsi terävää kipua otsassaan ja menetti tajuntansa.

Noin seitsenvuotiaana, kun hän kerran oli syömässä äitinsä valmistamaa sienikeittoa, niin lusikan pesä lerpahti äkillisesti alas suuhun nostaessa ja keitto valahti syliin. Sitten myös lusikan pesä putosi ja Geller piti hämmästyneenä kädessään vain lusikan vartta. Ensimmäisen kerran jälkeen ruokailuvälineet pettivät hänen käytössään joitakin kymmeniä kertoja vuodessa.

Koulussa oli ilmeisesti pitkäveteistä, koska Gellerin rannekello usein edisti. Häntä aluksi pilkattiin siitä, mutta pilkka väheni, kun hän sai myös toisen oppilaan kellon hyppäämään ajassa eteenpäin. Vihdoin hänen kellonsa viisarit taipuivat itsekseen lasin alla niin, että kello meni pilalle. Koulun ylemmillä luokilla ollessa Gellerille aina silloin tällöin tapahtui erikoisia asioita – hän toisinaan osasi ennakoida tapahtumia, ja myös esineiden katoamisia ja outoja ilmaantumisia tapahtui.

Täysi-ikäisenä Geller hakeutui laskuvarjosotilaaksi ja joutui myös taisteluihin, joissa haavoittui vasempaan käsivarteen ja käteen. Sen jälkeen hän siirtyi siviilitöihin. Hän yritti pitkään piilotella kykyjään, mutta alkoi armeijapalveluksensa aikana esitellä niitä toveripiirilleen.  Sitten hän laajensi piiriä ja esiintyi ympäri Israelia. Hänestä tuli rutinoitunut lavaesiintyjä. Hänen kansainvälinen uransa alkoi lähinnä Andrija Puharichin ansiosta, joka oli lääkäri, tutkija ja keksijä. Gellerin voiman lähteenä piti olla jonkinlainen salaperäinen avaruusäly. Toisaalta hän oli sitä mieltä, että samat kyvyt ovat olemassa kaikilla ihmisillä, vaikka ne eivät yleensä tulekaan esille.


Esiintyminen Suomessa

Gelleristä alkoi tihkua tietoja Suomeen vuoden 1973 lopulla. Lähteen (2) mukaan tämä silloin 26-vuotias entinen israelilainen laskuvarjosotilas pystyi taivuttamaan metalliesineitä sivelemällä niitä kevyesti sormillaan tai jopa vain katsomalla niitä. Kun hän oli esiintynyt BBC:n radio-ohjelmassa, niin myös lähiseudun kuulijoiden kotona oli taipunut avaimia, lusikoita, veitsiä ja monenlaisia muita esineitä.

Vuoden 1974 alussa Geller oli kiertueella ympäri maailmaa ja saapui myös Suomeen. Haastatteluissa hän kertoi, että Itävallassa esiintyessään hän ei onnistunut hyvin, mutta Norjassa meni paremmin ja siellä myös kodeissa tapahtui erilaisia ilmiöitä (Lähteet 3 ja 4). Hän kehotti tulevan ohjelman katselijoita itsekin yrittämään samaa kuin hän itse ja ennusti kodeissa tapahtuvan yhtä ja toista ihmeellistä.

Geller esiintyi Suomen televisiossa, perjantaina 25.1.74. Illan ohjelmassa hän esitti telepatiaa arvaamalla piirroskuvien sisältöä sekä yritti käynnistää pysähtyneitä kelloja ja taivuttaa teelusikkaa. Kellojen käynnistymisen todistusvoima on yleensä pieni enkä tässä yhteydessä ota kantaa myöskään Gellerin telepatiakokeisiin. Lusikka näytti taipuvan edestakaisin hyvin kevyesti ja katkesi lopulta kokonaan (Lähde 5, Linkki 2).

Gellerin ennustus osoittautui oikeaksi, sillä hänen televisioesiintymisensä aikana ja jälkeen Suomessakin kerrottiin tapahtuneen kodeissa metalliesine- ja kelloilmiöitä. Television puhelinvaihde meni tukkoon innokkaiden soittajien ilmoituksista. Valitettavasti arkistossani ei ole kertomuksia kotien tapahtumista, mutta niitä on talletettuna Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kansanrunousarkistoon.


Olivatko Gellerin esitykset aitoja?

Geller onnistui saamaan aikaan aidon tuntuisia ilmiöitä useimmiten näytösesityksissä ja epävirallisissa kahvipöytäkokeissa. Hän oli pian Israelista lähtönsä jälkeen Yhdysvalloissa Stanford Research Institute:ssa (SRI) laajahkoissa laboratoriokokeissa, joissa R. Targ ja H. Puthoff totesivat hyviä tuloksia selvänäön, telepatian ja psykokinesian alueilla. Metallintaivutuskokeita ei SRI:ssä sanottavasti tehty valvotuissa olosuhteissa.

Alustavasti näytti siis siltä, että vihdoinkin saataisiin runsaasti kovan luokan näyttöä paranormaaleista ilmiöistä. Ajan kuluessa jouduttiin kuitenkin toteamaan, että odotukset eivät täyttyneet. Uri Geller väsyi pitkiin valvottuihin laboratoriokokeisiin SRI:ssä niin perusteellisesti, että hän ei enää sen jälkeen suostunut sellaisiin.

Geller oli nuorena miehenä tyypiltään levoton luonne, jota ärsyttävät kaikki etukäteissuunnitelmat ja tiukat varmistukset. Niinpä häntä ei useinkaan saatu pysymään jo sovittujen koejärjestelyjen rajoissa. Tiukassa valvonnassa myös tulokset jäivät usein heikoiksi. Skeptikot kertovat hänen kavahtaneen varsinkin esiintymistä taikurien edessä.

Geller viihtyi tilanteissa, joissa oli vaihtelua, improvisointia ja useita ihmisiä riittävän lähellä ympärillä. Hän vaihtoi mielellään koekappaleita koko ajan edestakaisin. Toisinaan hän lähti äkkiä viemään metalliesinettä pesuhuoneeseen vesihanan alle, koska hän tunsi että se silloin taipuisi paremmin. Muutenkin hän oli koko ajan liikkeessä niin, että tapahtumien valvominen oli usein hankalaa.

Toisinaan metalliesineet taipuivat siten, ettei kukaan nähnyt itse taipumistapahtumaa. Muutamat kappaleet taipuivat itsekseen viereisellä pöydällä kenenkään huomaamatta. Joskus taas esine oli ollut osittain Gellerin käsien suojassa ja sitten hän yhtäkkiä näytti, että katsokaa, nyt se on taipunut. Kaikki edellä luetellut seikat ovat epäilyttäviä, kun otetaan huomioon Gellerin tausta esiintyjänä. Juuri jatkuvalla liikkeellä hän olisi saanut tilaisuuden kääntää katsojien huomion sopivasti sivuun ja tehdä erinäisiä toimenpiteitä kenenkään huomaamatta.

Vuonna 1975 ilmestyneessä kirjassaan "My Story" (Lähde 1, Linkki 1) hän kertoo ryhtyneensä managerinsa vaatimuksesta hyvin vastahakoisesti täydentämään lahjojaan myös erilaisilla huijaustempuilla. Metallintaivutustemppujensa yksityiskohtia hän ei kirjassaan paljastanut.

Gellerin toiminnan monien epäilyttävien piirteiden ohella myös taivutusten aitouteen viittaavia seikkoja on olemassa runsaasti. Uri Gellerin kanssa onnistuneita taivutuskokeita ovat tehneet monet tohtoritason tutkijat, joista voidaan mainita esimerkiksi John Hasted, John Taylor, Charles Crussard, H. C. Berendt, Wilbur Franklin, Eldon Byrd, Albert Ducrocq, Thelma Moss ja Peter Mulacs.  Enemmän tai vähemmän ammattimaiset taikurit ovat toisinaan tarkkailleet häntä ja todenneet aidolta näyttäviä ilmiöitä ilman vilppiä tai sen yritystä.

Ehkä kuitenkin kaikkein tärkeintä on se, että Uri Geller ei ole yksin.  Muitakin mahdollisia taivuttajia on löytynyt, ainakin satoja ja todennäköisesti jopa tuhansia, ylivoimaisesti suurin osa lapsia ilman taikurinkokemusta. Kerron heistä ja Gellerin parhaista suorituksista toisaalla täällä ja omista kokeistani kahden pojan kanssa täällä.


Miten huijaustemppuja tehdään?

Näytöstilanteessa taikurilla ovat normaalisti kaikki olosuhteet hallinnassaan eikä hän etukäteen paljasta tulevia toimiaan. Jos hän saa mahdollisuuden pitää kappaletta käsissään useita minuutteja ja peittää sen välillä katsojilta, niin hänen on helppo onnistua Geller-taivutuksessa. Ilmeisimmät mahdollisuudet näyttäviin taivutushuijauksiin perustuvat koekappaleiden käsittelyyn salaa, sopivaan esikäsittelyyn, kappaleiden vaihtamiseen ja erikoisseosten käyttöön.

Useimmiten taikuri taivuttaa kappaleen voimalla katsojien huomaamatta. Sitten hän pitää lusikan/haarukan toisen pään piilossa käsiensä suojassa ja hitaasti päästää sitä paremmin näkyviin siten, että se yleisön suunnasta katsoen näyttää taipuvan, ja lopuksi hän teatraalisesti paljastaa sen kokonaan, todella taipuneena.

Taikuri voi ajan kanssa salaa taivutella ohutta kappaletta edestakaisin katkeamisen rajalle ja sitten antaa avustajan työntää "pehmennyttä" kappaletta kevyesti, jolloin se menee lopullisesti poikki. Kaikenlaisilla kahvilusikoillakaan tämä ei kuitenkaan onnistu, mutta silloin hän voi etukäteen ohentaa lusikkaa terävillä poikittaisurilla, joiden kohdalta se katkeaa hyvin pienellä voimalla. Jos käytettävät koekappaleet ovat jo etukäteen tiedossa, niin taikuri voi hankkia samanlaisia ja käsitellä ne aidon näköisiksi. Esityksessä hänen on sitten helppo vaihtaa omat kappaleensa näkösälle. Jos koekappaleita on käsillä useampia samanlaisia samanaikaisesti, niin taikuri voi käyttää tilannetta hyväkseen.

Taikuri voi valmistuttaa tavallisen näköisen koekappaleen erikoisominaisuuksia antavasta metalliseoksesta ja esimerkiksi pehmentää tai taivuttaa sen vähäisen lisälämmön avulla. Kirjallisuudessa on tietoja, että jokin elohopeayhdiste voisi nopeasti tunkeutua metallin sisään raerajoja ja mahdollisia mikrorakoja pitkin. Tämä on kuitenkin pelkkää teoriaa eikä kukaan tietääkseni ole käyttänyt sitä menetelmää. Kappaleen pitäisi tulla tällöin hauraaksi ja katketa pienellä voimalla. Vaikka joku yrittäisikin, niin tällaiset temput eivät ole ongelma, jos asiantuntija pääsee tarkastamaan kappaleet jälkikäteen.

Periaatteessa joku voi myös hypnoosilla saada katsojan uskomaan lusikan pehmenneen, vaikka se on taivutettu voimalla aivan näkyvissä. Hypnoosin tekniikat ovat yleisesti tunnettuja eikä suurta joukkoa ihmisiä voida tiettävästi hypnotisoida samassa tahdissa. Siksi tällainen mahdollisuus rajoittuu vain muutaman katsojan tapaukseen ja on varsin epätodennäköinen.


Taikatemput ja psi-taivutukset

Skeptikoilla on Geller-taivutukselle yksinkertainen selitys: niin Geller kuin lapsitaivuttajatkin huijasivat taikatempuilla kaikkia tutkijoita. James Randi kirjoittaa kirjassaan (lähde 6, sivu 11):
This writer is convinced that Geller is a clever magician, nothing more – and certainly nothing less.
Netissä olevassa Randin kirjan myyntiesittelyssä sanotaan:
Randi explores Geller's background as a stage magician, and explains how Geller's spoon bending can be easily reproduced by any magician using sleight of hand.
Vielä skeptikot sanovat, että Gellerin ja muiden taivuttajien temput olivat niin helppoja tehdä, että lapsetkin ne osaavat. Asiaan voi tutustua katselemalla YouTubesta siellä olevia taivutusvideoita ja vertaamalla niitä Geller-taivutusten havaitsijoiden kuvauksiin.

Näytöstilanteessa taikurilla ovat normaalisti kaikki olosuhteet hallinnassaan. Hän saa määrätä, missä suunnassa katsojat ovat ja etäisyyden heihin, eikä hän etukäteen paljasta tulevia toimiaan. Hän tulee näytökseensä hyvin harjoitelleena ja valmistautuneena. Jos hän saa mahdollisuuden pitää helposti taivutettavaa kappaletta käsissään useita minuutteja ja peittää sen välillä katsojilta, niin hänen on epäilemättä helppo onnistua näennäisessä Geller-taivutuksessa.

On huomattava, että taikuri tuskin koskaan näyttää koekappalettaan yleisölle kokonaisuudessaan sivusuunnassa juuri ennen sen näennäisen taipumisen alkamista. Kun hän näyttää esimerkiksi lusikan kunnolla, niin kyseessä on katkaisutemppu. Lisäksi taikuri useimmiten joutuu pitämään kriittisiä alueita käsiensä suojassa siitä riippuen, millaisesta tempusta on kyse.

Tutkijoiden johtamissa taivutuskokeissa tilanne on ollut huomattavasti näytöstilanteesta eroava, koska kokeenjohtajat ovat yleensä pitäneet tilanteen hallinnassaan. He ovat suunnitelleet koekappaleet huolellisesti, selvittäneet niiden ominaisuudet etukäteen tarkasti ja merkinneet ne yksilöllisesti. Toisinaan kappaleiden mitat ja paino on mitattu hyvin tarkasti, jolloin vaihtaminen tulee käytännössä mahdottomaksi.

Geller-taivuttaja on lähes aina ollut tutkijoiden ja muiden mukana olevien ympäröimänä, joten salaa toimiminen on vaikeutunut. Taivuttaja on toiminut kokeenjohtajan ohjeiden mukaan eikä yleensä ole paljonkaan päässyt tekemään omiaan. Varsinkin lapset ovat joutuneet vain yrittämään tehdä sitä, mitä aikuiset ovat kehottaneet heitä tekemään. Taivutuskokeissa koekappaleet ovat aina olleet mahdollisimman hyvin näkyvissä ja kokeenjohtaja on voinut tarkistaa niitä milloin vain.

Toisinaan kokeet eivät ole tahtoneet onnistua kontrolloidussa tilanteessa. Siksi muutamat tutkijat ovat skeptikkojen riemuksi antaneet koehenkilöiden viedä koekappaleet kotiinsa muutamaksi päiväksi ja toivoneet heidän taivuttavan ne siellä. Vilpin mahdollisuutta on kuitenkin rajoitettu monilla kekseliäillä menetelmillä. Tohtori Wolkowski laittoi lasiputkiin rautanaulan, metalliliuskan ja kierrejousen. Sitten hän sulki putket lähes ilmanpitävästi umpeen liekillä kuumentaen ja mittasi ulkomitat sekä punnitsi ne mahdollisimman tarkasti (Lähde 7, s. 49, Linkki 3, kohta 3). Kun J. P. Girard palautti putket, niin koekappaleet olivat taipuneet ja putkien mitat entisellään.

Bersani ja Martelli laittoivat koekappaleita tiukasti suljettuun läpinäkyvään laatikkoon ja laittoivat mukaan läpinäkyvän putken, jossa oli kahtena kerroksena eriväristä jauhetta (Lähde 8). Laatikon ravistaminen olisi tullut näkyviin jauhekerrosten sekoittumisena. Lapset palauttivat laatikot entisessä kunnossa ja koekappaleet taipuneina.


Nykytilanne

Olen yllä esittänyt vain pienen osan kaikesta aineistosta, mitä arkistoihin on jäänyt Uri Gelleristä. Ajan kuluessa tapahtuu netissä paljon muutoksia, ja monien aikanaan arkistoon poimimieni artikkeleiden alkuperäiset linkit eivät enää toimi.

Geller asuu nykyään Lontoossa, on hyvissä voimissa ja varoissa ja antaa yleisöesityksiä. Tuoreita tietoja yksityisistä taivutuskokeista en ole löytänyt. Hän on pysynyt hyvin salaperäisenä henkilönä, koska armeijayhteyksiensä takia hän ei kerro toimistaan. Joka tapauksessa voisi ihmetellä, mistä hän on saanut kerättyä suuren omaisuutensa. Hänellä on laajat kotisivut, jotka ovat kovin kaupalliset ja New Age -henkiset. Kun ei anna sen häiritä, niin sivuilta etsiessä löytyy paljon myös laadukasta materiaalia.

Suomeksi on ilmestynyt vain yksi Geller-kirja, Andrija Puharichin kirjoittamana (Lähde 9). Kirjassa ei käsitellä metallintaivutuksen yksityiskohtia, vaan se kertoo enimmäkseen muista tapahtumista - matkoista, ihmissuhteista ja hiukan erikoisemmista koesarjoista. Se sisältää uskomattomia tapahtumia ufohavaintoineen ja esineiden katoamisineen ja ilmestymisineen. Linkistä (4) pääsee katsomaan lukuisia Geller-dokumentteja Vimeolta. Videot ja niillä näytetyt valokuvat vahvistavat monia yksityiskohtia Gellerin elämänvaiheista.

Skeptikot ovat onnistuneet suuren yleisön silmissä leimaamaan Gellerin pelkäksi huijariksi. Kun heitä muistuttaa monista lapsitaivuttajista, niin he kuitenkin saman tien jättävät lapset huomiotta ja palauttavat keskustelun Gellerin taikatemppuihin.


Gellerin esiintyminen Suomessa vuonna 2016

Geller esiintyi Hengen ja Tiedon Messuilla 15.10.2016. Hänellä oli mielestäni raju ja rutinoitunut esitystyyli, hän puhui kovalla äänellä, elehtien ja hyvin selkeästi. Hän aloitti omasta elämäkerrastaan, eli miten hän lähti köyhän yksinhuoltajaäidin yhden huoneen kodista ja miten hänestä vähitellen tuli rikas mies. Esityksen aiheena oli positiivinen ajattelu, ja juuri sen avulla hän sanoi päässeensä elämässään niin hyvin eteenpäin. Hän kehotti kuulijoita aloittamaan positiivisuutensa heti aamulla herätessään, ajattelemalla kiitollisuudella alkanutta päivää.

Hän teki temppusarjan, jolla esitteli kykyjään. Hän katkaisi ruokalusikan ilman voiman käyttöä. Hän siveli katsojan toisesta päästä pitämää lusikkaa sen yläpinnalta, jolloin se taipui niin, että vapaa pää nousi ylöspäin. Hän painoi peukalollaan kuopan lusikan pesään. Hän sai kämmenellään pitämistään retiisinsiemenistä ainakin yhden kasvattamaan juuren ja vihreät sirkkalehdet. Hän siveli golfmailan vartta, ja pelkästä heilautuksesta maila katkesi napsahtaen. Hän käänsi päänsä pois siksi aikaa kun nainen kirjoitti värin "red" fläppitaululle, ja katsojat saivat lähetettyä hänelle telepaattisesti oikean värin.

Ennen kysymyksiin vastaamista Geller piti erittäin rajun esityksen tupakointia vastaan. Hän esitti valkoisen pyyheliinan avulla miten paljon likaa joutuu keuhkoihin jo vähäisistäkin henkisavuista. Hänellä oli rekvisiittana jopa nuorehkona keuhkosyöpään kuolleen tupakoitsijan toinen keuhko, jonka mustuutta hän esitteli. Kaiken jälkeen tuntui hyvältä, että Geller kertoi lahjoittavansa esiintymisestä saamansa tulot lasten hyväksi.

Psi-ilmiöihin viittaavat temput tapahtuivat kuvaukseni mukaisesti sekä Gellerin että ilmeisesti myös useimpien katsojien tulkinnan mukaan. Tarkemmin ajatellen kaikki kuitenkin vain näytti edellä kuvatun kaltaiselta ja on otettava huomioon hänen taikurintaustansa. Onneksi tapahtumista saatiin tarkat videot, mutta tosin vain yhdellä kameralla kuvattuna. Onnistuin saamaan itselleni ensimmäiseksi katkaistun lusikan, jonka pesässä on Gellerin nimikirjoitus. Murtumaa katsellessani totesin, että ainoa mahdollisuus huijaukseen olisi ollut, että lusikkaa olisi etukäteen taivuteltu edestakaisin hyvin lähelle sen lopullista katkeamista.

Gellerin tempuista näkyy lyhyt yhteenveto videolla (5). Siitä voi itse kukin katsoa, missä kohdassa se psi-energia näkyy toiminnassa. Videon kommenttiosio on mielenkiintoinen. Siitä näkyy suuren yleisön kahtiajakautuminen: osa uskoo temput sellaisinaan ja osa uskoo Randin tarinat sellaisinaan. Kumpikaan puoli ei ole kiinnostunut selvittämään asioita kunnolla.

On huomattava, että kaikki Gellerin temppujen esineet olivat hänen itse järjestämiään eikä niitä näytetty tai annettu kunnolla tutkia etukäteen. Videota tarkastellessani voin todeta, että tempuissa ei näy mitään sellaista, mikä viittaisi aitoon psi-taivutukseen. Geller osasi peittää kappaleet näkyvistä kriittisissä vaiheissa varsin onnistuneesti, mutta yhden tempun tekotapa kuitenkin paljastuu videolla.

Loppupäätelmäni on, että kyseessä oli taitava taikuriesitys, johon oli hyvin valmistauduttu etukäteen. Tällaisessa näytöksessä ei ole tilaa todellisille psi-ilmiöille, koska tilaisuus on suunniteltu sujumaan tarkasti valmistellulla tavalla. Näillä yleisöesityksillään Geller vahvistaa käsitystä, että hän on ja myös aina on ollut vain pelkkä tavallinen taikuri. Valitettavasti hän ei näytä olevan kiinnostunut tieteellisestä tutkimuksesta.

****

Kirjallisuuslähteet

1. Uri Geller (1975): My Story. Praeger, New York, 1975 [tekstiosuus on linkissä 1]
2. Ajattelija väänsi lusikat mutkalle. Helsingin Sanomat 25.11.1973
3. Metall ger sig inför hans blick. Hufvustadsbladet 25.1.1974
4. Pekka Kukkonen (1974): Lusikanvääntäjä lupaa ihmeitä. Helsingin Sanomat 25.1.1974
5. Pertti Jotuni (1974): Uri Gellerin "tv-show". Uusi Suomi 27.1.1974
6. James Randi (1975/1982): The Truth About Uri Geller. Prometheus Books (235 sivua)
7. John Hasted (1981): The Metal-benders. Routledge & Kegan Paul (279 sivua) [tekstiosuus on linkissä (3)]
8. F. Bersani ja A. Martelli (1983): Observations on selected Italian mini - Gellers. Psychoenergetics, 1983, Vol. 5, pp. 99-128
9. Andrija Puharich (1974): Uri Geller – elämä ja mysteeri. WSOY Porvoo-Helsinki (360 sivua)


Linkkejä

1. Uri Geller (1975): My Story
http://www.urigeller.com/my-story/

2. Gellerin TV-esiintyminen Suomessa 25.1.1974
http://yle.fi/aihe/artikkeli/2013/07/01/taivu-lusikka-taivu

3. John Hasted: The Metal-benders [lähde 6 ilman kuvia]
http://www.urigeller.com/the-metal-benders/

4. Sarjana Vimeolla monia Geller-dokumentteja, tämä laajin
http://www.urigeller.com/simon-cowells-uri-geller-a-life-stranger-than-fiction-documentary/

5. Rajatieto TV esittää: Uri Geller - The Mystifier
https://www.youtube.com/watch?v=Pt4UoETpK0w

keskiviikko 28. lokakuuta 2009

Poltergeistit ja kummitukset

Päivitetty 9.10.2016

Poltergeist- ja kummituskertomuksissa esiintyy parapsykologian rajuimpia ilmiöitä. Ne ovat haaste kenen tahansa maailmankuvalle. Tutkimuksissa on saatu selville mielenkiintoisia säännönmukaisuuksia ja myös yhteyksiä muihin paranormaaleihin ilmiöihin on olemassa.


Rosenheimin poltergeist, heilahteleva kattovalaisin. 

Millaisia ilmiöitä?

Poltergeist/kummitusilmiöiden esiintymismuodot näyttävät olevan lähes rajattomat. Pieneksi näytteeksi kertomuksista sopii esimerkiksi Ylöjärven tapaus vuodelta 1885. Heikki Tikkala (1993) lainaa tapaukseen liittyviä oikeudenkäynnin pöytäkirjoja mm. seuraavasti:

Todistajan läsnäollessa murskautunut savi kokoontui näkymättömällä tavalla permannolle, kenenkään koskematta ja huomaamatta mistä ja miten se tuli. Saven murskaa keräytyi kokonaista kolme korillista. - - Savea ilmestyi kaksi kertaa lattialle ja kumpaisellakin kerralla laastiin se tarkoin pois.
Erityisesti kysyttynä selitti todistaja, että huoneen välikatto oli joksikin hatara ja suurirakoinen, mutta valansa nojalla voi hän vakuuttaa, ettei savi tullut katon kautta permannolle, koskapa sellaisen savipaljouden kulkeminen ilman kautta pudotessaan olisi kyllä näkynyt. Edelleen havaitsi todistaja eräänä päivänä suuren puukon kuusi kertaa perätysten suhahtaneen ilmassa hänen kasvojensa editse, kuitenkaan sattumatta. Hän otaksui veitsen singahtaneen ensikerran lähimmäisestä huoneesta ja sittemmin selittämättömän voiman vaikutuksesta liikkuneen edestakaisin.
Tauottuaan tupakoimasta ja pantuaan piippunsa pöydälle singahti se ilmaan, miten myöskin kivet ja kovasimet liikkuivat ilmassa näkymättömän voiman vaikutuksesta. Eräänä päivänä näki todistaja lukitusta ja ennen samanlaisten tapahtumain johdosta lujalla nuoralla kiinnisidotusta pöytälaatikosta viskautuvan kaikenlaisia esineitä ja kirjoja laatikon vähääkään aukeamatta."

Gauld ja Cornell (1979) ovat tehneet laajan tutkimuksen poltergeisteistä ja kummituksista. He valitsivat tutkimusaineistokseen 500 luotettavinta löytämäänsä tapausta vuosilta 530 - 1975. Yleisimmät ilmiöt ja niiden esiintyminen eri tapauksissa olivat seuraavat: pikkuesineiden liikkuminen 64 %, koputukset/naputukset 48 %, matkitut tai muut sekalaiset esineiden aiheuttamat äänet 43 %, suurten esineiden kuten pöydät, kaapit jne. liikkuminen 36 % ja aavenäyt 29 %.

Kohtalaisen yleisiä ilmiöitä olivat ikään kuin ihmisen aikaansaamat äänet kuten puhe, valitus, vihellys ja niin edelleen ja niin sanotut apportit eli esineiden ja aineiden selittämätön ilmestyminen paikalle. Myös ihmisten kimppuun käymistä esimerkiksi lyönnein, nipistyksin ja raapimisin esiintyi silloin tällöin eli 15 %:ssa tapauksista. Häiriöt sähkölaitteissa ovat tulleet mukaan kuvaan sähkön käytön yleistyessä.

Harvinaisia ja siksi myös epävarmempia ilmiöitä olivat esimerkiksi pikkueläinten havaitseminen, valoilmiöt, esineiden särkyminen paikallaan, kankaan tai vaatteiden leikkaaminen ja repiminen, kylmät ilmavirrat ja ulosteiden tai pahojen hajujen ilmaantuminen, tuli-ilmiöt ja suora kirjoittaminen, piirtäminen tai maalaaminen.

Poltergeist/kummitusilmiöiden selittäminen pelkkien luonnonvoimien avulla ei ole mahdollista siksi, että ilmiöt toisinaan osoittavat selvää älykkyyttä. Ilmiöiden kanssa on voitu "keskustella" merkkikielellä esimerkiksi käyttämällä naputuksia lukumäärien ilmoittamiseen ja antamalla esimerkiksi yhdelle napautukselle koodiarvon "kyllä" ja kahdelle "ei". Myös esineiden asettelu selvään järjestykseen osoittaa älykkyyttä. Toisinaan ilmiöt ovat osoittaneet paranormaaleja kykyjä esimerkiksi ilmoittamalla taskussa helisteltyjen lanttien lukumäärän oikein.

Ilmiöt ovat osoittautuneet suoraa havaintoa ja dokumentointia vältteleviksi siten, että esimerkiksi esineiden liikkumista ei ole helppo nähdä eikä tallentaa filmille tai videolle. Muutamia tallennuksia on kuitenkin saatu.

Fysikaalisesti mielenkiintoisia ilmiöitä ovat joskus ilmoitetut liikkuneiden esineiden ja apporttien lämpimyys ja esineisiin jääneet jäljet. Melko usein on havaittu esineiden hidasta tai mutkittelevaa liikettä ilmassa, mikä sulkee pois tavallisen heittämisen. Myös kerrotaan esineiden ilmestyneen ilmaan ja kulkeneen selittämättömästi kiinteiden seinämien läpi.

Olen kirjoittanut tänne erilliset jutut suomalaisista Jyväskylän kiviveistämön kummituksesta ja Isojoen Leppiniemen kummituksesta. Ne kuuluvat monimutkaisten tapausten joukkoon eivätkä ole tyypillisiä poltergeist- tai kummitustapauksia.


Poltergeist vai kummitus?

Nimityksiä poltergeist ja kummitus käytetään useimmiten epämääräisesti ja myös korvaamaan toisiaan. Käytännöllä on tietty oikeutus, koska kerrotut havainnot ovat jossain määrin samanlaisia. Mutta on myös perusteita pitää nimityksiä erillään.

Puhtaalle poltergeistille on ominaista, että se ilmenee vain tietyn henkilön läsnäollessa. Tämä niin sanottu keskushenkilö, "agentti", on useimmiten murrosikäinen tyttö. Myös poikia ja muunkin ikäisiä keskushenkilöitä esiintyy. Poltergeistin kestoaika on suhteellisen lyhyt, vain viikkoja tai kuukausia. Haamunäkyjä esiintyy vain harvoin.

Tyypillistä kummittelua esiintyy vain tietyssä paikassa ja läsnä olevia voi olla ketä tahansa. Ilmiön kestoaika on pitkä, vuosia ja vuosikymmeniä, ehkä jopa vuosisatoja. Haamunäyt ja valoilmiöt ovat yleisimpiä, ehkä myös ihmisäänet. Fysikaaliset ilmiöt ovat muuten suhteellisen harvinaisia, mutta ilman kylmenemistä tuntuu kohtalaisen usein, ja videolla (4) kertoo Loyd Auerbach sitä myös mitanneensa.

Poltergeist/kummitus-jaon kanssa ei pitäisi olla kovin kaavamainen. Gauld&Cornell tutkivat aineistoaan klusterianalyysilla ja saivat kaksi selvää pistejoukkoa, joista toinen kuvasi poltergeistejä ja toinen kummitustapauksia, mutta myös sellaisia tapauksia esiintyi runsaasti jotka eivät sopineet näihin joukkoihin. Myös monimutkaisia tapauksia ja esim. noituuden osallisuutta tapahtumiin on kirjattuna.

Kummitusten tutkiminen on hankalaa niiden ennalta arvaamattoman ja usein harvinaisen esiintymisen takia. Poltergeist-ilmiöistä saa helpommin näyttöä, jos pääsee tutkimaan niitä ilmiöiden ollessa vielä aktiivisia.


Kertomusten luotettavuus

Mistään ilmiöstä ei kannata tehdä pitkälle meneviä päätelmiä ilman kohtuullista varmuutta siitä, että ilmiö on ylipäänsä olemassa. Poltergeistit ja kummitukset ovat niin kiehtovia, että juttuja niistä on kerrottu paljon kansan suussa kaikkina aikoina.

Kansanperinne noudattaa tiettyjä kaavoja, joiden monet yksityiskohdat ovat todellisuuden suhteen hyvin epäilyttäviä. Esimerkiksi pirun näyttävä esiintyminen ei oikein tunnu uskottavalta nykyaikana. Heikki Tikkala osoittaa kirjassaan selvästi, että suusta suuhun kulkeminen ei ole pelkästään parannellut mahdollisia aitoja tapauksia, vaan on myös latistanut yksityiskohtia ja tuottanut uusia ja epäuskottavia.

Poltergeisteistä ja kummituksista on onneksi jäänyt pitkältä ajalta runsaasti hyvälaatuista aineistoa. On tuoreeltaan tehtyjä päiväkirjamerkintöjä, allekirjoitettuja todistuksia omista havainnoista, laadukkaita lehtiartikkeleita ja jopa oikeuden pöytäkirjoja. Viime vuosikymmeninä myös parapsykologian tutkijat ovat joskus ehtineet paikalle keskelle poltergeistien mellastusta, joten myös tarkasti muistiin merkittyjä tapauksia on olemassa. Esimerkkinä hyvin tutkitusta tapauksesta on Rosenheim Saksassa vuosina 1967-68, kerron siitä on muualla täällä. Myös Miamin poltergeist Yhdysvalloissa vuosina 1966-67 on hyvin tutkittu (Roll 1972).

Vanhemmissa tapauskertomuksissa on usein havaittavissa kyseisen aikakauden uskomusten vaikutuksia. Yksi selvä uskomus muiden joukossa on se, että kyseisiä ilmiöitä ei ole olemassakaan. Myös tästä on jälkiä runsaasti havaittavissa. Kertomusten arvioinnissa joudutaan puhdistamaan tapauksia uskomusaineistosta. Tarkkuudella ja kokemuksella se voi hyvinkin onnistua vertailemalla eri kertojien havaintoja ja tukeutumalla selvimpiin yksityiskohtiin, jotka yleensä tulkitaan oikein. Folkloristiikan ja parapsykologian välisestä suhteesta olen kirjoittanut toisaalla täällä.


Selityksiä

Poltergeistien ja kummitusten selittäminen ei ole vielä kovinkaan varmalla pohjalla. Itse asiassa se on erilaisten tuntemattomien ilmiöiden välisten suhteiden selvittelyä. Monilla erikoiskykyjä omaavilla näkijöillä on kyllä varma käsitys ilmiöiden luonteesta. Se ei vaan ole kovinkaan käyttökelpoinen niin kauan kun näkijät eivät osaa ottaa huomioon suggestiovaikutuksia eivätkä pyri erottelemaan pään sisäisiä tapahtumia selvästi ulkoisista. Nykyisellään näkijät eivät yleensä osallistu hedelmälliseen keskusteluun ennakkoluulottomien mutta myös kriittisten tutkijoiden kanssa.

Selittämisessä kannattaa ottaa huomioon kokeellisen parapsykologian tulokset psykokinesian (PK) ja ESP:n alueilla. Myös fysikaalisten meedioiden istunnoissa kerrotaan tapahtuneen hyvin samanlaisia ja rajuudessaan vertailukelpoisia ilmiöitä. Nämä ovat kuitenkin itsessään tuntemattomia ja osittain epävarmoja, joten niiden avulla ei päästä selityksissä pitkällekään.

Luonnolliset syyt selittävät suurimman osan heikkolaatuisista tapauksista. Psyykkiset häiriöt ja huumautuminen erilaisista aineista selittävät monta kertomusta. Mielenterveydestä on juttu toisaalla täällä. Myös aivan terveet ja normaalikuntoiset ihmiset voivat joskus saada erittäin selviä harha-aistimuksia. Epätavallisten tai huonoissa olosuhteissa havaittujen ilmiöiden väärintulkinnat mielikuvituksen avustuksella ovat yleisiä. Esimerkkinä voisi olla radiosta asemien välistä kuullut epäselvät sihahdukset, joita on ylitulkittu viesteiksi rajan takaa. Kummitushavaintoja tehdään usein niin hämärässä, että ei nähdä kunnolla.

Uneen vaipuessa ja herätessä monet ihmiset tekevät näennäisiä kummitushavaintoja. Kuvaukset ovat yksityiskohdissaan toisinaan kovin samanlaisia kuin ns. unihalvauksen tapauksissa, mistä on olemassa runsaasti tutkittua tietoa. Tällaisten kokemusten aitous psi-ilmiöinä tulisi varmistetuksi vain fysikaalisilla todisteilla tai jaettuina kokemuksina.

Joissakin tapauksissa kertomukset selittyvät huijauksilla, vaikka huijareilla on yleensä huonot mahdollisuudet saada selvää etua toiminnastaan. Joskus poltergeistien ja kummitusten suosittuja selityksiä ovat olleet maanjäristykset ja pohjaveden aiheuttamat liikunnot, mutta kovin huonolla menestyksellä nykytietämyksen mukaan.

Paranormaalit selitykset jakaantuvat karkeasti kahteen tyyppiin, joko toistaiseksi tuntemattoman energian ilmenemiseen tai henkimaailman vaikutuksiin. Puhtaat poltergeistit selittyvät kätevästi keskushenkilön PK:n avulla. Alustavasti on havaittu keskushenkilöillä olleen yhteisenä piirteenä sisäiset ristiriidat, vastoinkäymiset tai myrskyinen vaihe sielunelämässä. Kuin ristiriitoja kuvastaen heidän ympärillään useimmiten singahtelee ja särkyy esineitä ja sähkölaitteet temppuilevat. Keskushenkilön psykologisen tilanteen muutoksilla on aivan selvästi todettu olevan vaikutusta poltergeist-ilmiöön, mikä myös tukisi tätä hypoteesia.

Roll (1972) mittasi ja merkitsi muistiin esineiden liikeratoja Miamin poltergeistin yhteydessä. Hän totesi aineistojensa esineiden liikkuneen sitä useammin mitä lähempänä ne olivat keskushenkilöä. Toisaalta kauempana liikkuneet esineet kulkivat pitemmän matkan. Kun esineet lisäksi usein lensivät sivusuuntaan keskushenkilöstä katsoen, niin Roll kehitti hypoteesin keskushenkilöä ympäröivästä PK-pyörrekentästä, joka vastaisi tunnettuja fysikaalisia kenttiä. Rollin tutkimuksissa tulivat sähköiset ja magneettiset vaikutukset poissuljetuiksi.

Michael Persinger on esittänyt hypoteesin kummittelukokemusten selittymiseksi heikkojen magneettikenttien vaihteluiden vaikutuksilla. Hän on saanut hypoteesilleen kokeellista vahvistusta kehittämällään kypärällä, joka tuottaa aivoihin magneettikentän vaihteluita tietokoneen ohjaamana. Parapsykologeista esimerkiksi Roll on tämän hypoteesin kannattaja ja se on tietenkin myös skeptikkojen mieleen. Jos hypoteesi pitäisi paikkansa, niin kummittelu ei olisi ollenkaan psi-ilmiö, vaan sähkölaitteiden ja maan magneettikentän aiheuttamat vaihtelut selittäisivät kokemukset.

Toistaiseksi magneettikenttähypoteesin pätevyyttä ei kuitenkaan ole pystytty vahvistamaan muiden kuin Persingerin laboratorion kokein. Selitys ei ole riittävä myöskään silloin, jos kummittelun yhteydessä saadaan selittämätöntä tietoa, esimerkiksi jos haamu osoittaa piilopaikan, jossa on jokin tärkeä todistuskappale.

Kummittelua ajatellaan yleisesti tapahtuvan tunteita kuohuttaneiden murhenäytelmien tapahtumapaikoilla. Toisinaan selvästi näkyvät ihmishahmot kulkevat sellaista reittiä, mikä on joskus entisinä aikoina ollut siten pukeutuneiden ihmisten käytössä. Ne kulkevat seinien läpi kohdista, joissa on ennen ollut ovi tai ovat kulkiessaan polviaan myöten uponneina myöhemmin korotettuun lattiaan. Ne eivät myöskään reagoi mitenkään lähellä oleviin ihmisiin ja sääolosuhteet joidenkin kaavailujen mukaan vaikuttavat hahmojen ilmaantumiseen. Kun ne eivät osoita älyllistä toimintaa, niin kyseessä voisi olla murhenäytelmissä ympäristöön tarttunut tuntematon energia, joka selittämättömällä tavalla tuo näyt esiin.

Henkimaailmaan perustuvista selityksistä ehkä yleisin on se, että ilmiöt aiheutuvat pahan äkillisen kuoleman seurauksena maan piiriin jääneiden henkien vaikutuksesta. Kummitustapauksiin tämä sopisi erittäin hyvin. Poltergeist selittyisi siten, että keskushenkilö olisi mediaalinen eli vetäisi mellastavia henkiä puoleensa ja ehkä jopa luovuttaisi niille tarvittavaa energiaa. Osa poltergeisteistä ja kummituksista on saatu manauksella hiljenemään, mikä tarkoittaisi sitä, että henget ovat päässeet siirtymään sinne, minne ne kuuluisivat. Toisaalta manaus on voinut vain vaikuttaa psykologisesti keskushenkilön PK:hon.

Henkimaailman alaan kuuluvia selityksiä olisivat myös noitien ja muiden "voimaihmisten" vaikutus, pahat henget ja mahdolliset muut henkivallat. Pulmana näissä on vain se, että ainoastaan selvänäköiset ihmiset kykenisivät kertomaan mistä on kyse, mutta he eivät tyypillisesti osaa lähestyä tilanteita vaadittavalla järjestelmällisyydellä ja kriittisyydellä.

Linkissä (2) on englannin kielellä runsaasti aineistoa sekä kummituksista että poltergeisteistä. Artikkelit ovat osittain kansanomaisia, mutta mukana on paljon hyvää asiaa. Linkeissä (3) ja (4) on videoilla erittäin kokeneiden tutkijoiden ajatuksia aiheesta.


Nykytilanne

Ajankohtaiset poltergeist- ja kummitustapaukset ovat ainakin Suomessa olleet poissa päämedioista viime vuosikymmenet. Luultavasti niitä ei enää tapahdukaan entiseen malliin, mutta varmasti piilossa jonkin verran. Kiinteiden kyläyhteisöjen hajoaminen ja elämän yksityistyminen ovat ehkä olleet suurimpana syynä. Voitaisiin jopa ajatella, että ihmisten ajatusten keskittymisellä materiaaliseen maailmankuvaan, kiireisyydellä ja tieteiden edistyksellä olisi psi-ilmiöitä ehkäisevä vaikutus. Maailmankuvaan liittyvä aito uteliaisuus on todella harvinaista.

Viime vuosina on Suomeenkin perustettu useita yhteisöjä, jotka käyvät öisin tutkimassa rakennuksia, joista kerrotaan kummitteluhavaintoja. Näiden tutkimustuloksia on YouTubessa jo melkoisia määriä katsottavissa. Valitettavasti nämä yhteisöt eivät ole toistaiseksi tuottaneet kovan luokan näyttöä kuten esimerkiksi lämpötilakäyriä, selviä lauseita sisältävää puhetta tai videoituja hahmoja tai esineiden liikkumisia. Osanottajien tuntemukset, "ghost-boxien" lyhyet äännähdykset ja EMF-mittareiden satunnaiset selittämättömät lukemat eivät riitä kovan luokan näytöksi, ei vaikka ne olisivat todellisia havaintoja. Linkissä (5) on brittiläisen ASSAP-yhteisön sivut, joilla on suuri määrä pätevää tietoa kummitusten ja poltergeistien kenttätutkimuksesta.

Rajatiedon harrastajat ovat keskittyneet terveyteen, hyvään oloon ja henkiseen kehitykseen ja saaneet aikaan merkittäviä summia liikuttelevat markkinat. Jos näistä rahoista edes murto-osa menisi kunnolliseen tutkimukseen, tuloksia varmastikin syntyisi.

Silloin tällöin sentään kuulee joistakin uusista mutta melko heikoista poltergeist-tyyppisistä ilmiöistä. Ne ovat joko jo loppuneet tai sitten ne ovat niin harvakseltaan esiintyviä, että tarkistusten menestyksellisyys on kyseenalainen. Kovan mellastuksen tapauksia ei ehkä enää olekaan, koska niiden salaaminen olisi hyvin vaikeata. Jysäysten kerrotaan joissakin tapauksissa kuuluneen satojen metrien päähän. Ilmiöihin liittyvät olosuhteet ovat usein arkaluontoiset, mikä vaikeuttaa tapausten tulemista tutkijoiden tietoon.

Arkistojen kätköihin on unohdettu paljon hyviä poltergeist- ja kummitustapauksia. Jo niiden perusteella voidaan päätellä, että kyseessä ovat maailmankuvan kannalta tärkeät ilmiöt. Mutta ei pitäisi jäädä vain menneisyyden varaan, vaan olisi tarpeellista saada esille myös uusia tapauksia. Otan mielelläni vastaan ilmoituksia niistä, yhteyden saa esim. Facebookin kautta tai osoitteella etunimi.sukunimi@gmail.com. Myös paraseurojen pitäisi mielestäni muodostaa tiedotusverkosto, joka hälyttää riittävän perehtyneitä tutkijoita paikalle tuoreeltaan. Paras olisi tietenkin yliopistotason tutkimusyksikkö, joka keräisi, järjestelisi ja raportoisi tietoja. "Henkien vapauttajat" eivät valitettavasti yleensä jätä mahdollisille tutkijoille mitään tutkimusaineistoa.


Lähdekirjallisuus

Jarl Fahler (1961): Parapsykologia. Tammi 1969.
Alan Gauld ja A.D.Cornell (1979): Poltergeists. Routledge & Kegan Paul 1979.
Esko Mustonen (1986): Tuntematon voima poltergeist. Werner Söderström Osakeyhtiö 1986.
William G. Roll (1972): The Poltergeist. New American Library 1974.
Heikki Tikkala (1993): Olevaisen yöpuoli. Vaimosniemen kummitus ja 50 muuta poltergeistia. Omakustannus/Gummerus Oy:n kirjapaino 1993 [Linkki 1].


Linkkejä

1. Heikki Tikkala (1993): Olevaisen yöpuoli
http://c5isiark.c5.suncomet.fi/

2. http://paranormal.about.com

3. The reality of GHOST BUSTING! [Carlos S. Alvarado ja Anthony Cornell]
https://www.youtube.com/watch?v=8dT6V1qtx6k

4. The reality of GHOST BUSTING 2! [Hans Holzer ja Loyd Auerbach]
https://www.youtube.com/watch?v=Y_3Nf_pHIGM

5. http://www.assap.ac.uk/

keskiviikko 30. syyskuuta 2009

Spontaani-ilmiöitä

Spontaanit psi-ilmiöt ovat arkipäivän parapsykologiaa. Ne ovat selittämättömiä kokemuksia, joilla on usein yhteys ajallisesti tai sisällöllisesti johonkin tapahtumaan toisaalla. Tapahtuman pitää tietenkin olla sellainen, että se ei ole ollut kokijan ennakoitavissa. Yleisimpiä spontaani-ilmiöitä lienevät "puhelintelepatia" ja ennusunet. Niiden merkittävyys on riippuvainen yksityiskohtien määrästä ja niiden tarkkuudesta sekä tulkintamahdollisuuksista.

Seuraavassa kerron kolme tapausta, joiden selvittelyssä olen itse ollut mukana:


Television paukahtaminen

Torstaina 17.3.2005 istuin sohvalla olohuoneen pöydän ääressä aamukahvia juoden ja päivän lehtiä lukien. Kuvaputkityyppinen viitisentoista vuotta vanha televisiomme oli suoraan edessäni noin kolmen metrin päässä. Se oli sammutettuna virtanappulasta eikä ollut ollut päällä sinä päivänä. Kotikissa Geisha nukkui samalla sohvalla lähelläni.

Television suunnasta kuului heikko mutta selvä napsaus, kuten lämpötilan ja suhteellisen kosteuden vaihdellessa usein kuuluikin. En kiinnittänyt siihen kummempaa huomiota, mutta kissa nosti päätään ja katsoi äänen suuntaan. Vajaan puolen tunnin kuluttua samasta suunnasta kuului heikkoa mutta selvää natinaa tai rätinää. Noin kahden sekunnin kuluttua kuului kova paukahdus, jota kissakin hätkähti ja nosti taas päätään. Tarkistin heti, että televisiosta ei noussut savua. Irrotin virtajohdon verkosta välittömästi ja aloin tutkia tilannetta. Televisiossa oli vain normaali heikko elektroniikan haju ilman vähäisintäkään palaneen käryä.

Olin varma, että moisen pamauksen jälkeen televisio ei enää voinut olla ehjä. Mutta kuinka ollakaan, se toimi vielä pari vuotta normaalisti ja myöskin alla oleva videonauhuri oli kunnossa. Pamauksen äänen sävy oli sellainen, että se sopi vain televisioon. Takana olevasta seinästä ja lipaston nurkasta olisi ehdottomasti kuulunut runkoäänen jysäys niin kovasta iskusta. Matala videolaite taas ei olisi antanut samaa kaikupohjaa.

Tietenkin kyseessä olisi voinut olla myös poltergeist-tapauksista tuttu matkimisääni ilman todellista iskua. Esimerkkinä matkimisäänestä voisi olla tapaus, että perhe kuulee keittiöstä ryminän, jonka mukaan täynnä astioita ollut kuivauskaappi romahti alas. Katsomaan mennessä kaappi on kuitenkin paikallaan eikä mitään muutakaan ole rikkoutunut.

Kun tapaukseni tuntui täysin selittämättömältä, niin aloin odotella jonkun läheisen tuttavan tai sukulaisen kuolinviestiä. Se tulikin viiden päivän päästä. Minua vanhempi serkkuni oli kuollut kuusi päivää ennen pamausta. Periaatteessa tiesin hänen olevan huonossa kunnossa, mutta en ollut saanut mitään uutisia hänestä yli puoleen vuoteen.

Tapaus sopii hyvin lukemattomiin vastaaviin kertomuksiin kuoleman yhteydessä tapahtuneista fysikaalisista ilmiöistä, joten pidän kokemustani paranormaalina. Todennäköisyyksien laskijoille voin antaa taustatiedon, että en saa tämän tärkeystason kuolinviestejä joka viikko, ja että kuulemani selittämätön paukaus oli ensimmäinen elämäni aikana.

Turha on myös huomauttaa siitä, että ihmisiä kuolee niin paljon ilman että tällaisia kertomuksia tulisi esiin. Koska suuremmat sanomalehdet eivät nykyään julkaise tällaisia tapauksia vakavasti otettavina uutisina tai edes kevennyksinä, niin harva osaa yhdistää jotakin erikoista kokemustaan kuolemantapaukseen. Ja vaikka osaisikin yhdistää, niin tapaus ei tule yleiseen tietoon. Mutta ovathan tapaukset epäilemättä myös suhteellisen harvinaisia.


Valaisimen irtoaminen seinästä

Pirkko ja Pekka (nimet keksityt) asuvat Helsingin seudulla kolmikerroksisen kivitalon ensimmäisessä kerroksessa. Lauantaina 29.9.2001 noin klo 9 aamulla Pekka oli vielä nukkumassa. Pirkko oli menossa ikkunan luo siirtämään verhoa toiseen asentoon. Vinosti oikealla seinään kiinnitettynä oli valaisin, jonka lampussa ei ollut valoa, koska ulkona ei ollut enää pimeää.

Pirkon päästyä noin metrin etäisyydelle valaisimesta hän näki sen tulevan kiinnityslaattoineen hitaasti vaakasuoraan ulospäin seinästä. Pirkkoa ensin huvitti muutamia sekunteja kestänyt hidas liike. Sitten hänen mieleensä tuli, että "valo meni pois". Kun valaisin irtosi seinästä ja liikkui suoraan ulospäin, Pirkko otti siitä kiinni ja laski sen vieressä olevalle sohvalle. Valaisimen kiinnityslaatan kaksi ruuvia näkyivät paljaina ja suorina paikoillaan laatan rei'issä. Alemman ruuvin kierreosassa oli mahdollisesti sinistä väriä.

Mitään ääntä ei jäänyt Pirkon mieleen. Hänen rintalastansa kohdalla alkoi tuntua "ahdistuksen pisara", ja tuntemus jatkui seuraavaan iltaan saakka. Pirkon aviomies Pekka heräsi vasta tunnin kuluttua.

Seuraavana päivänä, sunnuntai-iltana, soitti perheen Britanniassa asuva hyvä ystävä. Hän kertoi, että hänen 90-vuotias miehensä - parapsykologian aktiivinen harrastaja - oli kuollut siellä. Hän oli ollut kuolleena, kun vaimo oli tullut kotiin postista. Valaisimen irtoaminen tapahtui noin kuusi tuntia ennen kuolinhetkeä. Puhelinsoiton tultua kokijan rinnassa tuntunut ahdistus katosi. Pirkko ja Pekka yhdistivät tapahtuman tähän kuolemantapaukseen.

Valaisimen kiinnitti takaisin seinään Pirkon miniä. Yläruuvi jätettiin samaksi mutta alaruuvi vaihdettiin pitempään. Valitettavasti miniää ei enää voinut sairauden vuoksi haastatella ja hän kuoli noin vuotta myöhemmin.

Valaisimen irtoamisen ajoitus Pirkon ollessa lähellä oli jo sinänsä merkillistä. Britanniassa eläneen vainajan läheinen ystävyys ja hänen persoonallisuutensa vielä vahvistavat tapahtuman paranormaalia luonnetta. Vainaja oli kiinnostunut juuri spontaanitapauksista ja kirjoitti niistä viisi kirjaa. Hän oli SPR:n pitkäaikainen aktiivijäsen ja lähes koko ajan myös hallituksen jäsen.

Valaisimessa on kolmiosainen (kaksinivelinen) puinen taittovarsi. Lamppuosan etäisyys seinästä oli tuolloin noin 40 cm. Valaisimen kiinnityslaatan koko on noin 20x7x1,5 cm. Kahden allekkain olevan kiinnitysruuvin väli on 11,6 cm ja alemman ruuvin etäisyys laatan alareunasta 4,4 cm. Statiikan mukaan valaisin pysyisi seinässä pelkän ylemmän ruuvin varassa, mutta voisi silloin kiertyä vapaasti sen ympäri. Normaalisti olisi valaisimen irtoaminen tapahtunut siten, että laatta olisi kallistunut irti seinästä alareunan tukeutuessa seinää vasten. Ylemmän ruuvin ollessa 1 cm ulkona valaisimen olisi pitänyt olla kallistuneena noin 3,6 astetta, lampun painuneena alas noin 2,5 cm ja alimman ruuvin vain 0,3 cm ulkona seinästä.

Valaisin olisi tietenkin voinut olla löysästi seinässä kiinni ja irrota esimerkiksi liikenteen tärinästä. Mutta mitään erikoista tärinää ei ollut silloin havaittavissa. Koska varren asento pysyi vaakasuorana, valaisin käyttäytyi epätavallisesti myös siinä suhteessa.

Valaisimen kiinnityksen tarkistuksessa ilmeni seuraavaa:
- ruuvien kiinnitys kiviseinään oli muovitulpilla, joita ei vaihdettu
- tulpat olivat väriltään valkeat ja ohutta tyyppiä, ilman avoimen pään vahvistuskaulusta
- ylempi tulppa oli halki ja kumpaakin oli tilkitty kitillä ja silikonikumilla
- yläruuvin paksuus oli 4,5 mm ja kokonaispituus 36 mm, karkea kierre
- alaruuvin (vaihdettu) paksuus oli 4,5 mm ja kokonaispituus 42 mm, karkea kierre
- ruuvien kiinnitys tulppiin oli tiukka ja varmisti lujan kiinnityksen
- kiinnityslaatan reiät olivat niin ahtaat, että käsivoimin ruuvit sai liikkumaan vain kiertämällä
- irronneen alaruuvin mahdolliselle siniselle värille ei löytynyt selitystä

Tulppien reiät näyttivät olevan kunnossa eikä niistä voinut arvata ruuvien joskus irronneen suoralla vedolla. Ruuvien auki kiertyminen tuntuisi paremmalta mahdollisuudelta. Ylätulppa oli haljennut, joten se ei ollut ruuville väljä. Lähes aina tällaisen kiinnityksen pettäessä tulppa irtoaa seinästä ruuvin mukana. Kukaan tuskin laittaa tulppaan niin väljää ruuvia, ettei se ole kunnolla kiinni. Kiinnityksen tarkistamisen jälkeen tuntuu käsittämättömältä, että valaisin olisi voinut irrota seinästä itsestään.


Koristekalojen putoaminen

Eräällä kesämökillä saaristossa 23.7.2002 istuivat Sinikka, hänen miehensä veli Viljo ja tämän vaimo Leena (keksityt nimet) katselemassa televisiota Noin klo 22.30 kuului television suunnasta selvä kilahdus, ja kaikki pelkäsivät television menneen rikki. Ääni oli kuitenkin aiheutunut siitä, että yksi television takana seinällä riippuvista kahdeksasta noin 15 cm pituisesta keraamisesta koristesilakasta oli pudonnut ja osunut noin puoli metriä alempana olleeseen rautaiseen kynttelikköön. Putoaminen oli jatkunut siitä lattialle kaapin taakse.

Viljon ja Leenan lähdettyä toiseen rakennukseen nukkumaan Sinikka poimi silakan lattialta ja ripusti sen takaisin paikalleen. Kohta kuului taas kilahdus kun silakka putosi uudestaan. Sinikka nosti sen pöydälle ja lähti nukkumaan.

Seuraavana aamuna Sinikka tarkasti kaikki kahdeksan silakkaa ja vahvisti niiden takana olevan ripustusnarun kiinnitystä liimalla ja teipillä. Kun hän asetteli kaloja paikalleen, niin hän huomasi yhden puuttuvan. Se löytyi lattialta kaapin takaa. Hetken kuluttua putosi vielä yksi silakoista, jonka kiinnitystä oli juuri vahvistettu.

Yhteensä tapahtui silakoiden putoamista siis neljä kertaa. Kerran putoamisen havaitsi kolme henkilöä, kaksi kertaa yksi henkilö ja kerran tapahtumaa ei havaittu. Kyseiset koristekalat olivat olleet jo vuosia paikallaan seinällä, putoilematta. Ne eivät olisi pysyneet vaakasuorassa yhden naulan varassa, joten jokaista varten seinään oli lyöty kaksi pikku naulaa. Myös on todettava, että pudonneiden silakoiden ripustukset olivat aina ehjiä ja naulat seinässä paikallaan. Ellei aineen lävistämistä pidetä varteenotettavana vaihtoehtona, niin ripustusnarujen oli täytynyt jotenkin nousta ainakin yhden naulan kannan yli, koska senjälkeen kala olisi heilahtanut irti myös toisesta naulasta. Kalat kestivät putoamiset ehjinä.

Mikä sitten olisi vaikuttanut putoilut, kun maanjäristyksiäkään ei havaittu? Sinikka arveli syynä tavalla tai toisella olleen läheisen perhetutun kuoleman klo 13.20, tunteja ennen ensimmäisiä putoiluja. Sinikalle oli tullut tieto kuolemasta heti pari tuntia sen jälkeen. Asia kuitenkin juolahti hänen mieleensä vasta toisena putoilupäivänä.

Tein tämän yhteenvedon Sinikan ja Viljon toisistaan riippumatta kirjoittamien selostusten pohjalta. Yhdessä koetut tapahtumat oli kerrottu yhtäpitävästi. Lisäksi tapahtumapaikalta on muutama valokuva. Olen tuntenut Sinikan jo useita vuosia ja tiedän hänet tarkaksi ja kriittiseksi havaitsijaksi. Silakatkin ovat taas alkaneet pysyä paikoillaan seinällä.

Tapahtumat vertautuvat hyvin niihin lukemattomiin ja usein myös tarkistettuihin havaintokertomuksiin, joissa kuolemantapauksen yhteydessä on esiintynyt selittämättömiä ilmiöitä. Kuolinhetken aikoihin kerrotaan esimerkiksi kellojen pysähtyneen, kuvien pudonneen hyllyiltä, kuvien suojalasien särkyneen itsekseen, kuolevalle rakkaan soittimen helähtäneen tai kuolevan ilmestyneen läheiselleen, joka on ollut toisaalla ja tietämätön tapahtumista.